Hetkisen tekstejä 5 Moos Pirkko Valkama

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hetkisen tekstejä 5 Moos Pirkko Valkama"

Transkriptio

1 Hetkisen tekstejä 5 Moos Pirkko Valkama Moos.25:5-19 Sitä, joka uskoo Poikaan, ei tuomita (Joh.3:18) Jumalan viha ja tuomio ovat yhtä todellisia kuin Jumalan rakkaus ja armo. Olisiko Jumala pyhä, jos hän ei vihaisi kaikkea vääryyttä ja pahaa? Raamatussa on useita kuvauksia Jumalan tuomioista. Sellaisia ovat esimerkiksi vedenpaisumus, Sodoman ja Gomorran tuho sekä määräys amalekilaisten muistonkin poispyyhkimisestä. Kun luemme Ilmestyskirjan kuvausta lopun ajan vitsauksista ja sodista tai Jeesuksen puheita tulevasta tuomiosta, näemme, että kaikkialla Raamatussa puhuu sama pyhä Jumala. Viimeisellä tuomiolla Jumalan tuomioiden oikeudenmukaisuus tulee ilmi jokaiselle. Jumala käytti Israelin kansaa tuomion toimeenpanijana amalekilaisten kohdalla. Nämä tiesivät, millaisilla tunnusteoilla Jumala pelasti israelilaiset Egyptistä. He tiesivät myös miten Jumala rankaisi egyptiläisiä, jotka kieltäytyivät nöyrtymästä hänen edessään. Siitä huolimatta he lähtivät taistelemaan Israelia vastaan. Ehkä he ajattelivat, että he pystyvät tekemään sen, missä egyptiläiset epäonnistuivat. Ensin he surmasivat muusta joukosta jälkeen jääneet. Refidimissä he ilmeisesti aikoivat antaa lopullisen iskun (2 Moos.17:8-16). Amalekilaiset osoittivat, että he eivät piitanneet Jumalasta eivätkä halunneet tunnustaa, että hän on Herra. Kuningas Hiskian aikana Simeonin heimon kerrotaan hävittäneen jäljellä olleet amalekilaiset (1 Aik.4:42-43) Jeesus sanoi, että Isä on antanut hänelle kaiken tuomiovallan, koska hän on Ihmisen Poika (Joh.5:27). Meidän tuomarinamme on siis hän, joka on kantanut ristillä syntimme ja tarjoaa meille armahdusta Moos.26:1-19 Näkyykö elämässäni kiitollisuus pelastuksesta? Olkaamme sen tähden Jeesuksen välityksellä alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään. Älkää myöskään unohtako tehdä hyvää ja antaa omastanne, sillä sellaiset uhrit ovat Jumalalle mieleen. (Hepr.13:15-16) Kanaanin maa oli Jumalan maa. Israelilaiset olivat maassa ikään kuin siirtolaisia ja muukalaisia (3 Moos.25:23). Jumala antoi heidän käyttöönsä viljavan maan, joka tulvi maitoa ja hunajaa. Israelilaisia varoitetaan käyttämästä maan anteja vääryyteen. Heidän tuli elää Jumalan maassa Jumalan antamien ohjeiden mukaan ja ylistää häntä. Näin he tuottaisivat Jumalalle mainetta ja kunniaa. Kun israelilaiset erottivat Herralle kuuluvan osuuden sadosta, heidän tuli joka kerta ääneen muistella, miten he pääsivät tähän hyvään maahan. Jaakobin perhe oli vain pieni joukko vaeltavia paimentolaisia, jotka nälänhätä pakotti siirtymään Egyptiin. Siellä Jumala teki heistä monilukuisen kansan. Sitten Jumala pelasti heidät orjuudesta valtavien tunnustekojen voimalla. Jumala johdatti

2 heidät lupaamaansa maahan ja antoi sen heille. Kaikki, mitä he olivat ja kaikki, mitä heillä oli, oli Jumalalta. Lahjoilla, jotka israelilaisten tuli pyhittää eli erottaa Jumalalle, maksettiin temppelin ja sen työntekijöiden kulut. Niillä myös autettiin muukalaisia, orpoja ja leskiä. Edelleen Jumalan valtakunnan työ ja myös muukalaiset ja köyhät tarvitsevat apua. Kaikki, mitä meillä on ja mitä me olemme, on Jumalan armoa, Jumalan lahjaa (1 Kor.4:7). Olenko valmis jakamaan sitä hyvää, mitä olen Jumalalta saanut? Moos.27:1-26 Hyvä oli, että jouduin nöyrtymään, näin minä opin sinun määräyksesi. Laki, jonka olet antanut, on minulle kallis, kalliimpi kuin kaikki hopea ja kulta. Sinun kätesi ovat minut muovanneet. Anna myös ymmärrystä, että opin käskysi! (Ps.119:71-73) Israelilaiset olivat vielä erämaassa. Heti kun he pääsisivät luvattuun maahan, heidän piti kirjoittaa Jumalan antama laki selvästi suuriin kalkilla siveltyihin kiviin. Sillä tavoin käskyt olisivat kaikkien luettavissa. Joosuan kirjan luvun kahdeksan lopussa kerrotaan, miten israelilaiset toteuttivat Mooseksen antaman määräyksen. Joosua jäljensi lain israelilaisten nähden suuriin kalkilla siveltyihin kiviin Ebalin vuorella. Hän rakensi sinne myös alttarin. Alttari ja sillä uhrattavat poltto- ja yhteisuhrit osoittivat, että israelilaiset saivat Jumalan armosta olla yhteydessä Jumalaan. Mooseksen ohjeiden mukaan puolet kansasta katsoi Garissimin vuorta kohti ja toinen puoli Ebalin vuorta kohti. Sitten Joosua luki koko lain ja myös kiroukset ja siunaukset. Joosuan kirjassa kerrotaan, että kuulemassa oli koko kansa, miehet, naiset ja lapset sekä kansan parissa asuvat muukalaiset. Oli tärkeää, että kaikki tiesivät Jumalan käskyt ja opetukset. Jumala sanoi israelilaisille, että heidän tuli pitää ne aina mielessään, teroittaa niitä alinomaa lastensa mieleen, puhua niistä kaikkialla, kotona ja matkalla, makuulla ja jalkeilla (5 Moos.6:6-7). Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja. (Kol.3:16) Moos.28:1-14 Jos kaikessa tottelette Herraa, Jumalaanne Jos Israel olisi noudattanut kaikkia Jumalan antamia säädöksiä, siitä olisi tullut esimerkkivaltio Jumalan viisaudesta ja hyvyydestä. Se olisi houkutellut monia ihmisiä turvautumaan elävään Jumalaan. Luvussa 28 kuvataan sitä, miten Mooses asetti kansan eteen kaksi tietä. Jos kansa tottelisi Herraa ja noudattaisi Jumalan antamia käskyjä, se saisi osakseen kaikkea mahdollista hyvää. Jumala antaisi sille sekä aineellista että hengellistä siunausta. Se olisi ylempänä kaikkia muita kansoja. Mutta jos kansa ei tottelisi Herraa eikä noudattaisi hänen antamiaan käskyjä, sitä kohtaisivat monet tuhot ja ahdistukset.

3 Kun katsomme Israelin historiaa, näemme, että se pääsääntöisesti ei noudattanut Jumalan käskyjä ja säädöksiä. Sen tähden israelilaiset eivät saaneet osakseen Jumalan lupaamia valtavia siunauksia. Sen sijaan Jumalan Mooseksen välityksellä kuvaamat kiroukset tulivat heidän osakseen. Kun luemme Israelin kansan lankeemuksista, epäjumalien palvonnasta ja rikoksista, saatamme helposti ajatella: Mikä hirveä kansa! Jumala pelasti heidät orjuudesta ihmeellisellä tavalla. Jumala osoitti heille niin paljon armoaan, mutta siitä huolimatta he kieltäytyivät tottelemasta ja palvelemasta häntä. Mutta miten me olemme häntä palvelleet ja totelleet, me, jotka Jumala on pelastanut synnin orjuudesta ja joille hän on antanut oikeuden tulla Jumalan lapsiksi? Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. (1 Piet.2:9) Moos.28:15-46 Jos ette tottele Herraa, Jumalaanne Mooses sanoi, että jos israelilaiset eivät noudata Jumalan määräyksiä, he joutuvat kärsimään monenlaisista taudeista, maa ei tuota runsasta satoa, eivätkä he saa pitkään nauttia vapaudesta. Kaikkien Mooseksen luettelemien rangaistusten toteutuminen on luettavissa Raamatun kirjoista. Jakeissa Mooses näyttäisi kuvaavan Babylonin pakkosiirtolaisuutta. Kun Babylonian kuningas ensimmäisen kerran hyökkäsi Jerusalemia vastaan, hän vei ylimysperheiden lahjakkaita nuoria Babyloniaan. Hän halusi kasvattaa heidät valtakuntansa uskollisiksi palvelijoiksi. Näitä Babyloniaan vietyjä olivat mm. Daniel ja hänen toverinsa, joiden vaiheista kerrotaan Danielin kirjassa. Ei ole vaikea kuvitella, miten vanhemmat Mooseksen sanojen mukaisesti riutuivat ikävöidessään poikiaan ja tyttäriään. Yleensä valloitussodissa voitetun maan hallitsija tapettiin, mutta Babylonian kuningas vei Juudan kuninkaan Jojakinin maahansa. Tämä oli vankina 36 vuotta. Lopulta hänet armahdettiin. Hän sai asua hovissa ja ruokailla kuninkaan pöydässä. (2 Kun 25:27-30) Näin Jumala varjeli Daavidin suvun elossa. Jumala oli luvannut, että pelastaja syntyy Daavidin jälkeläisenä. Kuningas Jojakin mainitaan myös babylonialaisissa teksteissä. Nimi löytyy luettelosta, jossa kerrotaan niiden nimet, jotka saivat elantonsa Babylonian kuninkaan hovista. Minä olen Jumala, ei kukaan ole minun vertaiseni. Jo alusta asti olen kertonut kaiken, mikä oli tuleva, jo ammoin ilmaissut sen, mikä ei ollut tapahtunut vielä. Näin minä sanon, ja päätöksessäni pysyn, kaiken, mitä tahdon, minä toteutan. (Jes.46:9-10) Moos.28:47-69 Vieraiden kansojen keskuudessa te ette löydä rauhaa Juutalaisvainoja eri vuosisatoina kuvaavat hyvin Mooseksen sanat: Aamulla te sanotte: 'Kunpa olisi ilta', ja illalla: 'Kunpa aamu jo koittaisi!' Näin suuri on pelko sydämessänne kaiken sen takia, mitä näette.

4 Juutalaiset ovat eläneet yli 2000 vuotta eri kansojen seassa. Jo pakkosiirtolaisuuden ajoista alkaen juutalaisia siirrettiin ja heitä myös siirtyi asumaan eri maihin. Vuonna 70 jkr., kun Jerusalemin temppeli oli hävitetty, jäljellä olevista monet vietiin ja monet lähtivät maasta. Mooseksen kuvaus tuo mieleen roomalaiset. Rooman sotajoukoista käytettiin jopa ilmaisua Rooman kotkat. Roomalaiset olivat julmia valloittajia. He hävittivät kaiken. He eivät säälineet edes vanhuksia ja lapsia. Kirjassaan Juutalaissodat Josefus (34-94 jkr.) kuvaa yksityiskohtaisesti, miten muurilla varustetut kaupungit toinen toisensa jälkeen joutuivat hirvittävissä taisteluissa Rooman valtaan. Josefus kertoo myös nälänhädästä piiritetyssä Jerusalemissa. Siinä ahdingossa eräs nainen teurasti ja söi pienen lapsensa lihaa. Naisen teko paljastui, kun lihan tuoksu houkutteli paikalle muita nälkäisiä. Jerusalemin hävityksen aikaan vuonna 70 jkr. myös Egypti kuului Rooman valtakuntaan. Josefuksen mukaan vangituista juutalaisista suuri osa vietiin Joppeen ja lastattiin laivoihin. Heidät kuljetettiin Egyptiin, Aleksandriaan, jossa oli Rooman suurimmat orjamarkkinat. Jeesus: Monet surmataan miekan terällä, toiset viedään vangiksi kaikkien kansojen sekaan, ja vieraat kansat polkevat Jerusalemia, kunnes niille annettu aika täyttyy. (Luuk.21:24) Moos.29:1-28 Kaikki, mitä Jumala on ilmoittanut, on tarkoitettu ymmärrettäväksi ja noudatettavaksi Salatut asiat ovat vain Herran, meidän Jumalamme, tiedossa. Onko niin, että meidän ei tarvitse tutkia Jumalan sanaa, koska Jumala on salattu? Näin voisimme ajatella, jos lause ei jatkuisi: mutta ne asiat, jotka hän on ilmoittanut, ovat tarkoitetut meille ja lapsillemme, että aina täyttäisimme tämän lain käskyt. Horebilla Jumala oli tehnyt liiton Israelin kansan kanssa. Erämaavaelluksen päättyessä Mooses kehottaa israelilaisia uudistamaan sitoutumisensa Herraan. Israelilaiset olivat neljänkymmenen vuoden aikana nähneet, miten Jumala oli pitänyt heistä huolta. He saivat joka päivä mannaa syödäkseen. Jumala huolehti jopa heidän vaatteistaan ja jalkineistaan. He olivat myös nähneet, miten Jumala auttoi heitä, kun Jordanin itäpuolen kuninkaat yrittivät tuhota heidät. Jos he noudattavat liiton ehtoja, he menestyvät myös jatkossa. Mutta jos he ajattelevat, että Jumala siunaa heitä, vaikka he tekevät pahaa, he erehtyvät. Jumala rankaisee luopioita. Jumala tempaisee kansansa pois maasta. Myös ihana maa tuhoutuu. Jumalan ilmoituksen mukaisesti maa ja kansa joutuivat luopumuksen tähden kokemaan Jumalan vihan. Vuosisatojen ajan Israelin maa on ollut suurelta osin viljelyyn kelpaamatonta ja kansa on elänyt muiden kansojen keskuudessa. Mutta Jumala on luvannut profeettojen kautta, että aikojen lopussa kansa saa palata maahansa ja maa kukoistaa jälleen. (Hes.36:8-12) Kunpa kuulisit minun käskyjäni! Silloin sinun onnesi olisi runsas kuin virta, sinulle tuleva siunaus loputon kuin meren aallot (Jes.48:18) Moos.30:1-20 Herra on teille armollinen ja kääntää teidän kohtalonne

5 Jumala lupasi jo Mooseksen välityksellä, että vaikka juutalaiset hajotetaan kaikkien kansojen sekaan, Jumala tuo heidät vielä omaan maahansa ja he saavat sen omakseen. Vaikka juutalaiset ovat eläneet yli 2000 vuotta kansojen seassa, he ovat edelleen kansa. Nyt heillä on myös maa. Jo Mooseksen välityksellä Jumala lupasi, että hän itse taivuttaa heidän sydämensä rakastamaan häntä. Vanhan testamentin profeetat kuvaavat monin eri tavoin, miten Israel kerran kansana kääntyy vastaanottamaan Herran. Jumala valitsi Israelin kansan palvelijakseen valmistaakseen sen välityksellä pelastuksen kaikille kansoille. Mutta kuten Jesaja sanoo, vaikka Herra uskollisuuttaan osoittaakseen päätti tehdä lakinsa suureksi, tehdä sen loistavaksi, Israel oli kuuro ja sokea Herran palvelija. Sen tähden Herra itse antoi Israelin ryöstäjälle, rosvojen armoille. (Jes.42:19-22) Jesajan kautta Jumala myös lupaa, että hän lähettää toisen palvelijan, palvelijan joka on uskollinen tehtävässään. Tämän uskollisen palvelijan välityksellä Jumala valmistaa pelastuksen sekä Israelille että muille kansoille. (Jes.49:5-6) Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, teidän tulee tuntea tämä salaisuus: paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen. Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: - Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä. Ja tämä on minun liittoni heidän kanssaan: minä otan pois heidän syntinsä. (Room.11:25-27) Moos.31:1-13 Herra antaa nuo kansat teidän käsiinne Israelilaiset eivät itse päättäneet ottaa Kanaanin maata haltuunsa. Jumala oli valinnut maan, jossa hän toteuttaisi suunnitelmansa, jossa hän valmistaisi pelastuksen koko ihmiskunnalle. Kehottaako Mooses Joosuaa pyhään sotaan? Oliko kanaanilaisten tuhoaminen oikeutettua? Raamatussa ei puhuta koskaan pyhästä sodasta, mutta siellä käytetään joskus ilmaisua Herran sota. Suurin osa Raamatun kuvaamista sodista ei kuitenkaan ole Herran määräämiä. Pääsääntöisesti sodat johtuvat siitä, että me ihmiset pahuudessamme, vallanhalussamme ja vihassamme riennämme nopein jaloin vuodattamaan verta ja jätämme jälkeemme tuhoa ja kurjuutta (Room.3:15-16). Jumala lähetti israelilaiset valloittamaan maan vasta kun siellä asuvien kansojen syntien mitta oli tullut täyteen (1 Moos.15:16). Emme tiedä yksityiskohtaisesti, mitä kaikkea pahuutta kanaanilaisten kansojen keskuudessa tapahtui, mutta tiedämme esimerkiksi, että he uhrasivat jumalilleen lapsia polttamalla ja elävänä hautaamalla. Jumala määräsi israelilaiset tuhoamaan kanaanilaiset kansat myös siksi, että niiden hirvittävät tavat eivät leviäisi Jumalan kansaan. Maan valloitusta lukuun ottamatta Israelin sodat ovat lähes kaikki puolustussotia. Myöhemmin, kun israelilaiset lankesivat palvelemaan epäjumalia, Jumala rankaisi omaisuuskansaansa ympärillä olevien kansojen välityksellä. Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista." (Apt.17:31) Moos.31:14-29

6 Kaikki on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili (Hepr.4:13) Jumalassa ei ole aikaa. Hänen edessään kaikki menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden asiat ovat läsnä. Jumala tietää senkin, mitä sinä ja minä tulemme elämässämme tekemään. Jumala valitsi Israelin pelastustekojensa välikappaleeksi. Jo valitessaan Israelin kansakseen Jumala tiesi, että se tulee kääntämään hänelle selkänsä. Mutta hän tiesi myös, miten Israel aikojen lopulla kääntyy uudestaan hänen puoleensa. Jumala ei määrännyt Israelia luopumaan hänestä. Mutta Jumala tiesi jo ennen maailman perustamista, mitä se pahuudessaan tekee. Ennaltatietämisensä perusteella Jumala toimi niin, että pelastaja syntyi juuri oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Jeesus valmisti pelastuksen Jumalan etukäteen ilmoittamalla tavalla. Raamatun välityksellä Jumala on ilmoittanut myös monia vielä edessäpäin olevia asioita. Esimerkiksi Ilmestyskirjasta voimme lukea, mitä kansat ja ihmiset lopun aikana pahuudessaan tekevät. Näemme millaisessa tilanteessa Jeesus palaa takaisin. Näemme miten Jumala vie pelastustekonsa päätökseen sekä omiensa että vastustajiensa välityksellä. Jumala on valmistanut pelastuksen kaikille (2 Kor.5:19). Hän ei halua yhdenkään ihmisen joutuvan kadotukseen (1 Tim.2:4). Hänen ennaltatietämisensä ei ole syy siihen, että osa ihmisistä kovettaa sydämensä ja kieltäytyy vastaanottamasta hänen valmistamaansa pelastusta. Herra, sinä olet minun Jumalani! Sinun korkeuttasi laulan, sinun nimeäsi ylistän, sillä sinä toteutit ihmeellisen suunnitelman, kaukaa harkitun, varman ja luotettavan. (Jes.25:1) Moos.31:30-32:14 Hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee Kun kotka opettaa poikasiaan lentämään, se seuraa mukana. Kun poikanen väsyy, kotka kantaa sitä siivillään. Samalla tavoin Jumala pitää huolta kansastaan. Mooses kertoo laulussa, miten Herra vie kansansa luvatun maan korkeille vuorille ja antaa sen nauttia maan anneista. Jumala itse loi Israelin kansan. Noin 2000 ekr. hän lupasi antaa lapsettomalle vanhalle pariskunnalle jälkeläisiä lukemattoman määrän. Hän lupasi antaa heille maan. Jumala asetti Israelin erityiseen asemaan valmistaakseen sen välityksellä pelastuksen kaikille kansoille. Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa kymmenen luetellaan Nooan pojista polveutuvia kansoja. Luettelossa mainitaan nimeltä 70 kansaa. Kirjoittaja halusi tällä lukumäärällä ilmeisesti korostaa, että kaikki kansat saivat alkunsa Nooan pojista. Kun luetellaan Egyptiin siirtyneet Jaakobin jälkeläiset, listaan on valittu 70 nimeä (1 Moos.46:27). Oliko tällä tarkoitus muistuttaa siitä, että Jumala oli luvannut siunata kaikki kansat Jaakobin jälkeläisten välityksellä? Tähän ymmärtääkseni viittaa se, että Jumala määräsi kansojen asuinsijat Israelin lasten luvun mukaan. Tämä on alkutekstin mukainen käännös. Missään tuntemassamme tekstissä ei lue: kullekin oman jumalan. Ovathan he israelilaisia, jotka Jumala on ottanut lapsikseen ja joille hän on antanut kirkkautensa. Heidän kanssaan hän on tehnyt liitot, heille hän on antanut lain, jumalanpalveluksen ja lupaukset. Heidän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin, hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala, aamen! (Room.9:4-5)

7 Moos.32:15-44 (Olen muuttanut tekstijaksoa) Minä lyön ja minä parannan "Kirjoita siis muistiin tämä laulu ja opeta se israelilaisille. Pane sen sanat heidän suuhunsa, että voin käyttää niitä todisteena heitä vastaan. (5 Moos.31:19) Laulu jää paremmin mieleen kuin suorasanainen teksti. Laulu muistutti Jumalan täydellisistä teoista israelilaisten elämässä, Jumalan uskollisuudesta ja luotettavuudesta. Laulu muistutti siitä, mitä Jumala vaatii kansaltaan, jonka hän on valinnut, jolle hän on antanut kaiken. Heidän kapinansa, heidän tekonsa ovat käsittämättömiä kaiken sen jälkeen mitä Jumala on tehnyt. Laulu oli syyttämässä Israelia sen pahoista teoista jo ennen kuin se oli niitä tehnyt. Se kertoi Jumalan rangaistuksista ennen kuin ne tulivat Israelin osaksi. Laulu myös muistutti israelilaisia siitä, miksi Jumala ei hävittänyt heitä kokonaan. Hän teki sen oman kunniansa tähden. Hän säilytti Israelin jäännöksen voidakseen toteuttaa suunnitelmansa valmistaa pelastus Israelille ja kaikille kansoille. Laulun lopussa kerrotaan, miten Jumala jälleen armahtaa kansaansa. Profeettojen kirjoissa on paljon kuvauksia siitä, miten Jumala puhdistaa synnin kirouksesta maan ja kansan. Sakarjan kirjassa Jumala lupaa, että hän vuodattaa israelilaisiin armon ja rukouksen nöyrän hengen. He kohottavat katseensa Jumalaan, häneen, jonka ovat lävistäneet. He itkevät katkerasti. Sinä päivänä heille puhkeaa lähde, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta. (Sak.12:10, 13:1) Jos juutalaisten hylkääminen on avannut maailmalle pääsyn sovintoon, niin mitä tapahtuukaan, kun Jumala ottaa heidät yhteyteensä? Silloin kuolleet heräävät eloon! (Room.11:15) Moos.32:45 52 (Olen muuttanut tekstijaksoa) Se on teidän koko elämänne Herra on antanut täydellisen lain, se virvoittaa mielen. Herran ohjeet ovat luotettavat, ne neuvovat taitamatonta. Herran käskyt ovat oikeat, ne ilahduttavat sydämen. Herran määräykset ovat kirkkaat, ne avaavat silmäni näkemään. Herran sana on puhdas ja aito, se pysyy iäti. Herran säädökset ovat lujat, ne ovat oikeita kaikki. (Ps.19:9-10) Millä tavoin Jumalan Sana oli israelilaisten koko elämä? Jos israelilaiset olisivat noudattaneet Jumalan sanaa, heidän osakseen olisivat ensinnäkin tulleet kaikki ne siunaukset, joita Jumala lupasi. Heistä olisi tullut maailman rikkain ja viisain kansa. He olisivat saaneet osakseen kaikkea mahdollista ulkoista siunausta. Kansat olisivat ihailleet heitä ja ymmärtäneet, että he menestyivät, koska noudattivat Jumalan määräyksiä. Israelilaiset olisivat myös saaneet osakseen hengellistä siunausta. He olisivat oppineet tuntemaan Jumalaa ja hänen ilmoitustaan paremmin. He olisivat tunnistaneet hänet, kun hän tuli ja asui oman kansansa keskuudessa. Jeesus sanoi oman aikansa juutalaisille, että jos he uskoisivat Moosesta, he uskoisivat häntäkin, koska Mooses kirjoitti hänestä. Mutta kun he eivät uskoneet Mooseksen kirjoituksia, he eivät voineet uskoa Jeesuksen puhetta. (Joh.5:46-47) Vaikka Jeesus täytti kaiken, mitä profeetat olivat kertoneet tulevasta pelastajasta, suurin osa Israelin kansasta ei tunnistanut häntä.

8 "Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään. (Joh.5:24) Moos.33:1-12 Herra rakastaa heimojaan Jeesus syntyi Juudan heimosta. Jaakob sanoi Juudasta, että hänen heimostaan on tuleva se, jolla on valta, häntä kansat tottelevat. Mooses sanoi, että Juuda taistelee kaikkien puolesta. Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 49 on kuvaus siitä, miten Jaakob siunasi poikiaan. Siunaus oli samalla profetia, millaiseksi kunkin sukukunnan tulevaisuus muodostuisi. Jaakob sanoikin, että hän kertoo, mitä heille tapahtuu päivien lopulla. Jaakob muistuttaa poikiaan myös heidän synneistään ja niiden seurauksista. Yli neljäsataa vuotta myöhemmin myös Mooses siunasi Israelin sukukunnat. Mooses on edellä kuvannut monia rangaistuksia, jotka kohtaavat Israelin kansaa, kun se hylkää Jumalan käskyt, unohtaa luojansa ja lunastajansa. Mutta siunatessaan jokaista sukukuntaa erikseen Mooses kuvaa ainoastaan sitä hyvää, mitä Jumala kullekin antaa. Jerusalem kuului Benjaminin alueeseen. Temppelin välityksellä Herra asui heidän keskellään. Leevin heimosta Mooses mainitsee tilanteen, jossa tämä heimo oli valmis noudattamaan Jumalan käskyä. He eivät säästäneet edes lähisukulaisiaan. Emme tiedä tilanteesta tarkemmin, mutta koska surmattuja oli vain 3000, nämä olivat ilmeisesti sellaisia, jotka eivät suostuneet väistymään, nöyrtymään Jumalan edessä. (2 Moos.32:25-29) "Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle. Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle. Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. (Matt.10:37-39) Moos.33:13-29 Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret Jos heidän lankeemuksensa on koitunut rikkaudeksi maailmalle ja heidän tappionsa rikkaudeksi kansoille, kuinka paljon enemmän saakaan aikaan heidän täysimääräinen voittonsa! (Room.11:12) Siunatessaan Israelin heimoja Mooses ei puhu heidän synneistään. Hän kertoo, mitä Jumala armossaan antaa. Huolimatta siitä, millaisia Israelin kaksitoista heimoa olivat, Jumala valitsi heidät pelastushistorian välikappaleiksi. Vaikka Israel on ollut uskoton, Jumala pysyy uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää (2 Tim.2:13). Kerran tulee aika jolloin kaikki Mooseksen luettelemat siunaukset tulevat Jumalan kansan osaksi. Herra itse auttaa kansansa voittoon. Ilmestyskirjassa kuvataan perille päässyttä Jumalan kansaa, uutta Jerusalemia, joka laskeutuu taivaasta. Uudessa Jerusalemissa on kaksitoista porttia. Portteihin on hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. Kaupungin muurissa on kaksitoista peruskiveä, ja niissä on Karitsan kahdentoista apostolin nimet. Israelin kaksitoista heimoa Jumala asetti pelastuksen portiksi eli pelastuksen aluksi. Jeesuksen valitsemat kaksitoista apostolia olivat pelastuksen aikakauden perustuksen laskijat. Perustus on Kristus. Taivaallisessa Jerusalemissa on näin näkyvissä pelastushistoria. (Ilm.21:9-14)

9 Minua et ole avuksesi huutanut Jaakob, minun vuokseni, Israel, et ole vaivaa nähnyt. Mutta synneilläsi kyllä olet minua rasittanut, pahoilla teoillasi minua vaivannut. Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi. (Jes.43:22, Moos.34:1-12 Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan (Joh.6:14) Mooses ei elämänsä aikana päässyt luvattuun maahan. Vuosisatoja myöhemmin hän sai mennä sinne maailmanhistorian tärkeimpien tapahtumien yhteydessä. Kun Luukas kertoo evankeliumissaan Jeesuksen kirkastumisesta vuorella, hän sanoo, että Mooses ja Elia keskustelivat Jeesuksen kanssa häneen poislähdöstään, joka oli toteutuva Jerusalemissa (Luuk.9:30-32). Puhuessaan poislähdöstä Luukas käyttää sanaa eksodos. Sana viittaa siihen, että oli tapahtumassa jotakin vastaavaa kuin silloin, kun Jumala vapautti kansansa Egyptin orjuudesta. Mooses ja Elia keskustelivat Jeesuksen edessä olevasta kuolemasta ja ylösnousemuksesta, joiden kautta Jeesus vapautti kansansa synnin orjuudesta matkalle kohti luvattua maata. Mooses välitti israelilaisille lupauksen siitä, että Jumala antaa heidän keskuudestaan nousta hänen kaltaisensa profeetan. Tämä puhuisi kaiken, mitä Jumala antaa hänelle puhuttavaksi. Jumala sanoi myös, että hän itse vaatii tilille sen, joka ei kuuntele niitä sanoja, joita tämä profeetta hänen nimissään puhuu. (5 Moos.5:23-29) Nyt todetaan, että tällaista profeettaa ei ollut noussut. Kului vielä paljon yli tuhat vuotta ennen kuin israelilaisten keskuuteen tuli hän, joka sanoi, että hän ei puhu omia sanojaan, vaan ainoastaan sen mitä Isä on antanut hänelle puhuttavaksi. Jeesus osoitti myös tunnusteoilla, että hän on se Mooseksen kaltainen profeetta, jota odotettiin tulevaksi. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani. (Joh.7:17)

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. 40 vuotta

Nettiraamattu lapsille. 40 vuotta Nettiraamattu lapsille 40 vuotta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hesekiel: Näkyjen mies

Nettiraamattu lapsille. Hesekiel: Näkyjen mies Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for Children,

Lisätiedot

Daniel leijonien luolassa

Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Hesekiel: Näkyjen mies

Hesekiel: Näkyjen mies Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. 40 vuotta

Nettiraamattu. lapsille. 40 vuotta Nettiraamattu lapsille 40 vuotta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg, MB

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Millainen on Sinun Jumalasi?

Millainen on Sinun Jumalasi? Millainen on Sinun Jumalasi? Mielikuvat ja todellisuus Mikko Summala 12.01.2014 Johdanto Vuoden vaihde ja uuden vuoden alku on aina hyvää aikaa katsoa tarkemmin elämäämme, arvoida kulunutta vuotta sekä

Lisätiedot

Hesekiel: Näkyjen mies

Hesekiel: Näkyjen mies Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 29/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, (1 Moos.17:7) Jumalan lupaukset Israelille

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Hesekiel: Näkyjen mies

Hesekiel: Näkyjen mies Nettiraamattu lapsille Hesekiel: Näkyjen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Samuel, Jumalan palvelija

Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Millainen on Kristuksen toinen tuleminen?

Millainen on Kristuksen toinen tuleminen? Millainen on Kristuksen toinen tuleminen? Vaikka Jeesus on Jumalan valtakunnan hallitsija ja itse valtakunnan tulemisesta sanotaan, ettei se tule nähtävällä tavalla, itse Kristuksen tulemisesta Raamattu

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala pitää Joosefista huolen

Nettiraamattu lapsille. Jumala pitää Joosefista huolen Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Raamatunlausekortit. korti aamatunlause

Raamatunlausekortit. korti aamatunlause Raamatunlausekortit Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit värikkäille kartonkipalasille. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Pieni joukko ja suuri joukko

Pieni joukko ja suuri joukko Pieni joukko ja suuri joukko Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. (Luuk. 12:32) Pieni joukko Edellä olevan Jeesus lausui kahdelletoista apostolilleen

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen Heikki Pekkarinen marraskuussa 2008 Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen 1. äänite Daavid ja Salomo Room. 15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu,

Lisätiedot

Raamattu on kirjojen kokoelma, jossa on yhteensä 66 kirjaa. Raamattu sisältää historiallisia kertomuksia, runoutta, opetuspuheita, kirjeitä

Raamattu on kirjojen kokoelma, jossa on yhteensä 66 kirjaa. Raamattu sisältää historiallisia kertomuksia, runoutta, opetuspuheita, kirjeitä RAAMATTU kaksi osaa: Vanha testamentti ja Uusi testamentti Raamattu on kirjojen kokoelma, jossa on yhteensä 66 kirjaa Raamattu sisältää historiallisia kertomuksia, runoutta, opetuspuheita, kirjeitä Raamattu

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

Mihin pelastutaan taivaaseenko?

Mihin pelastutaan taivaaseenko? Mihin pelastutaan taivaaseenko? Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, ihmisen poika, joka on taivaassa. Valtaosa ihmisistä ja kirkoista on jo satojen ja satojen vuosien

Lisätiedot

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa 29.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 9/24 Daniel Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo Auvinen 2013-2014

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) 1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Raamatunkäännös: KR 1933/38 ALKUKERTOMUKSET

Raamatunkäännös: KR 1933/38 ALKUKERTOMUKSET Raamatunkäännös: KR 1933/38 ALKUKERTOMUKSET Ensimmäisen Mooseksen kirjan (hepr. b e rē šī t ב ר אש ית alussa, kreik. génesis γένεσις syntyminen) yhdessä toista ensimmäisessä luvussa (1Moos. 1:1-11:26)

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Hyvästi, faarao!

Nettiraamattu. lapsille. Hyvästi, faarao! Nettiraamattu lapsille Hyvästi, faarao! Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää Room.11:sta? www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Room/09-11EK.htm Hyvä Sisärengaslainen, Roomalaiskirjeen luvussa 11 Paavali jatkaa edelleen Israelin kohtalon pohtimista. Kysymyksiä, esirukousaiheita

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet

Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for

Lisätiedot

Raamatun oikea ja väärä IR

Raamatun oikea ja väärä IR Raamatun oikea ja väärä IR Raamattu koostuu 66 eri kirjasta ja jokainen kirja on syntynyt johonkin tarkoitukseen. Raamattu ei ole yksi yhtenäinen kokonaisuus eikä siitä sen vuoksi voi poimia yksiselitteisiä

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan?

Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan? Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan? Ensimmäiseen ylösnousemukseen pääsevät valitut ovat onnellisia, koska toisella kuolemalla ei ole heihin valtaa. He siis saavat ikuisen elämän jo ensimmäisen

Lisätiedot

Hyvä sisärengaslainen

Hyvä sisärengaslainen Hyvä sisärengaslainen Tällä kertaa vuorossa Johanneksen evankeliumin 3. luku, joka sisältää tärkeää ja keskeistä asiaa taivaaseen pääsemisestä. Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies, juutalaisten

Lisätiedot