VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
|
|
- Kari Niemi
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 liite nro 1. VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Taustaa talousarvion laadinnalle Valtiovarainministeriön tuorein taloudellinen katsaus ( ) sisältää mm. seuraavat ennusteet: Suomen talouden suhdannenousu jatkuu vielä vuonna 2018, minkä jälkeen talouskasvu hidastuu ja jää alle kahteen prosenttiin. Lähivuosina taloutta tukevat sekä ulkomaankauppa että kotimainen kysyntä. Investoinnit tukevat talouskasvua, vaikka rakennusinvestoinnit alenevat ensi vuonna. Viennin kasvu tasoittuu maailmankaupan kasvun mukaiseksi ja nettoviennin kasvua tukeva vaikutus pienenee. Hyvä suhdannetilanne pienentää myös julkisen talouden alijäämää ja velkasuhdetta. Maailman BKT:n kasvu on nopeimmillaan kuluvana vuonna. Korkeasuhdanne jatkuu lähivuosina, mutta monet ennakoivat indikaattorit viittaavat maailmantalouden kasvun lievään hidastumiseen. Myös maailmankaupan kasvu on nopeimmillaan kuluvana vuonna. Kasvu jatkuu nopeana Yhdysvaltojen ja nousevien talouksien vetämänä, mutta lähivuosina sekin hidastuu jonkin verran. Vuonna 2018 Suomen BKT:n ennustetaan kasvavan 2,9 %. Suhdannenousu kantaa vielä tänä vuonna, sillä teollisuusyritysten tilauskanta on vahva ja suuret rakennushankkeet jatkuvat yhä. Vuonna 2018 yksityiset investoinnit, sekä kone- ja laiteinvestoinnit että asuinrakennusinvestoinnit, kasvavat nopeasti. Vahvana jatkuva talouskasvu ja voimistunut työvoiman kysyntä nostavat v työllisten määrän 1,9 % edellisvuotta korkeammaksi, jolloin työllisyysaste nousee 71,2 prosenttiin. Ennuste kuluvan vuoden inflaatioksi on 1,1 % kansallisella kuluttajahintaindeksillä mitattuna. Tänä vuonna inflaatiota nostavat lähinnä palvelu-,elintarvike- ja energiahintojen nousu. Tavaroiden hintojen muutokset hidastavat inflaatiota tänäkin vuonna. Sen sijaan muutokset välillisessä verotuksessa kiihdyttävät inflaatiota arviolta 0,3 0,4 prosenttiyksikköä. Vuonna 2019 BKT:n kasvu hidastuu 1,8 prosenttiin. Investointien kasvun ennustetaan hidastuvan selvästi v Tämä johtuu erityisesti uusien rakennushankkeiden aloitusmäärien kääntymisestä laskuun. Lisäksi suurten metsäteollisuushankkeiden investointipäätöksiä on siirretty eteenpäin. Vuonna 2019 yksityisen kulutuksen kasvua tukee ansiotason nousu ja työllisyyden koheneminen. Palkkasumma nousee 3,5 % ja pitää kotitalouksen käytettävissä olevien tulojen kasvun viime vuosiin verrattuna nopeana. Reaalisesti kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kasvu kuitenkin hidastuu inflaation kiihtyessä, mikä hidastaa yksityisen kulutuksen kasvua. Bruttokansantuotteen kohtuullisen nopeana jatkuva kasvu ja reaalipalkkojen maltillinen kehitys ylläpitävät työvoiman kysyntää ennustejaksolla. Työttömien ja piilotyöttömien suuresta määrästä sekä työvoiman tarjontaa lisäävistä toimenpiteistä johtuen työvoiman tarjonta ei koko talouden tasolla vielä rajoita työllisyyden ja talouden kasvua. Yksittäisillä toimialoilla pula osaavasta työvoimasta voi jo muodostua kasvun esteeksi. Työllisten määrä kasvaa 1,0 % v ja 0,7 % v Työllisyysaste nousee 72 prosenttiin v ja edelleen 72,6 prosenttiin v Vuonna 2020 BKT kasvaa 1,7 %.
2 2 Talousarviovuoden 2019 tulopohja Verotulot Seuraavassa taulukossa esitettävät, alustavat verotuloarviot vuodelle 2019 perustuvat nykyisiin veroprosentteihin: Tulovero 21,00 % Yleinen kiinteistövero 0,93 % Vakituisten asuntojen kiinteistövero 0,60 % Muiden asuinrakennusten kiinteistövero 1,20 % tuloverolain 22 :ssä tarkoitetun yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja sen maapohjan kiinteistöveroprosentti, jos rakennus on pääasiallisesti yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä 0,00 % Verotulojen kehitys vuosina sekä arviot vuosille 2018 ja 2019 TA 2018 TA 2019 TP 2015 TP 2016 TP 2017 arvio arvio Kunnallisvero Yhteisövero Kiinteistövero YHTEENSÄ Valtionosuudet Valtionosuusjärjestelmän tavoitteena on kuntien vastuulla olevien julkisten palvelujen saatavuuden varmistaminen tasaisesti koko maassa siten, että kansalaiset voivat saada tietyn tasoiset peruspalvelut asuinpaikastaan riippumatta. Tämä toteutetaan tasaamalla palvelujen järjestämisen kustannuseroja sekä kuntien välisiä tulopohjaeroja. Rakenteellisesti Suomen valtionosuusjärjestelmä koostuu kahdesta osasta: 1. kustannus- ja tarve-erojen tasauksesta ja 2. tulopohjan tasauksesta. Kustannuserojen tasauksen laskentaperusteena ovat asukasmäärän ja ikärakenteen lisäksi erilaiset olosuhdetekijät. Toisena valtionosuusjärjestelmän kiinteänä osana kuntien tulopohjaa tasataan kunnan verotulojen perusteella. Suomen järjestelmässä merkittävämpi rooli on kustannuserojen tasauksella, jonka kautta valtion raha ohjataan järjestelmään. Verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus puolestaan on kuntien välinen. Järjestelmää täydentää tilapäisissä taloudellisissa vaikeuksissa oleville kunnille myönnettävä harkinnanvarainen valtionosuuden korotus. Kunnan valtionosuusrahoitus muodostuu myös hallinnollisesti kahdesta osasta: 1. valtiovarainministeriön hallinnoimasta kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta (1704/2009) ja
3 3 2. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisesta opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuudesta, jota hallinnoi opetus- ja kulttuuriministeriö. Valtionosuudet maksetaan kunnille ja muille rahoituksen saajille yhtenä eränä jokaisen kuukauden 11. päivään mennessä. Valtionosuusrahoitus on yleiskatteellinen tuloerä, jota ei ole korvamerkitty tiettyjen palvelujen järjestämiseen, vaan rahoituksen saaja päättää itse valtionosuusrahoituksensa tarkoituksenmukaisimmasta käytöstä. Valtiovarainministeriö päättää kuntien vuoden 2018 peruspalvelujen valtionosuudesta kuluvan vuoden loppuun mennessä. Päätös sisältää myös laskennallisiin verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen. Ennakkoarvio tasauksen määrästä vuonna 2017 on noin 2,2 milj. euroa. Seuraavassa taulukossa esitettävä arvio talousarviovuoden 2018 valtionosuuksista perustuu Kuntaliiton ennakkotietoihin. 5 Valtionosuuksien kehitys vuosina sekä arviot vuosille 2018 ja 2019 TP 2015 TP 2016 TP 2017 TA 2018 arvio TA 2019 arvio YHTEENSÄ Vireillä oleva maakuntauudistus sisältää sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen että aluehallintouudistuksen. Muodostettavat maakunnat ovat itsehallinnollisia toimijoita, joiden päätöksenteko perustuu omiin suoriin vaaleihin. Kunnat eivät siis käytä valtaa maakunnissa. Hallituksen tekemän linjauksen mukaan maakunnat vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollosta pelastustoimesta ympäristöterveydenhuollosta alueellisista kehittämistehtävistä ja elinkeinojen edistämisen tehtävistä alueiden käytön ohjauksesta ja suunnittelusta maakunnallisen identiteetin ja kulttuurin edistämisestä. Lisäksi maakunnat vastaavat maakunnalle lain perusteella annettavista muista alueellisista palveluista. Maakuntauudistuksen / soteuudistuksen toteutuessa kuntien verotuloprosentteja ja valtionosuuksia leikataan merkittävästi. Perusturvan ja pelastustoimen menot jäävät pois kunnan talousarviosta.
4 4 Menot Kunta-alan nykyiset virka- ja työehtosopimukset ovat voimassa saakka. Kilpailukykysopimuksen mukaisesti kuntien ja kuntayhtymien henkilöstön lomanmääräytymisvuosien , ja lomarahoja leikataan nykyisestä tasosta 30 prosentilla ajanjaksolla Käytännön ohjeita talousarvion laadintaan Annikki Aaltonen toimittaa toimielimille tiedot talousarviossa huomioitavista, vakinaisen henkilökunnan palkoista huomioiden lomarahojen leikkauksen. Mahdollisista sijaisista sekä erilliskorvauksista aiheutuvat kulut on kunkin toimielimen huomioitava itse. Provincia Oy syöttää palkkojen sivukulut taloussuunnitteluohjelmaan. Talousarviossa huomioitavat eläkemenoperusteiset maksuosuudet jaetaan toimialoille euromääräisinä summina. Kokouspalkkiot lasketaan hallintosäännössä määrättyjen palkkioiden mukaisesti. Talousarvio laaditaan siten, että palkkoja lukuun ottamatta kaikkiin muihin kuluihin osoitetaan toimielintasolla korkeintaan samantasoiset määrärahat, jotka sisältyvät kuluvan vuoden talousarvioon. Mikäli välttämättömiä korotustarpeita ilmenee, on niistä neuvoteltava etukäteen kunnanjohtajan ja hallintojohtajan kanssa sekä perusteltava ne huolellisesti. Talousarvion laadinnan yhteydessä toimielinten on syytä pohtia myös mahdollisia rakenteellisia muutoksia, joista kustannussäästöjä olisi mahdollista saada. Talousarvioluvut syötetään Provincia Oy:n taloussuunnitteluohjelmaan. Vastuuhenkilöt toimialoittain ovat seuraavat: Hallinto ja perusturva, Minna Mäkelä Sivistystoimi, Sari Airiainen Tekninen toimi, Pia Mustisto Lautakuntien talousarvioesityksiin tulee esitettävien lukujen lisäksi sisältyä seuraavat tiedot: Toiminta-ajatus Päämäärä Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos vuosina : esitetään olennaiset toiminnan muutokset ja niiden vaikutukset Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet vuonna 2019: esitetään keskeisimmät toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Yksityiskohtaisemmat tavoitteet voidaan esittää kunkin toimielimen alkuvuonna 2019 hyväksyessä oman käyttösuunnitelmansa. Tavoitteiden asettamisessa on kiinnitettävä erityistä huomiota niiden mitattavuuteen sekä lähtötilanteen toteamiseen. Investointiehdotukset perusteluineen tulee toimittaa tekniselle johtajalle kirjallisina
5 5 viimeistään Teknisen lautakunnan tulee tehdä esityksensä kunnanhallitukselle siten, että investointien kokonaissumma vastaa enintään suunnitelmapoistojen määrää (noin 1,5 milj. euroa). Lautakuntien tulee toimittaa talousarvioesityksensä kunnanhallitukselle mennessä. Lisätietoja talousarvion laadinnasta antavat tarvittaessa hallintojohtaja Kristiina Laakso (puh ) sekä taloussihteeri Minna Mäkelä (puh ). PADASJOEN KUNNANHALLITUS Heikki Jaakkola Kunnanjohtaja Kristiina Laakso Hallintojohtaja
6
7 PADASJOKI VIRMAILA, ORVOKKILANTIE 32 KESÄRANNAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asko Kaipainen arkkitehti SAFA Pekka Leppänen DI
8 1. Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Kesärannan rantaosayleiskaavan muutos Kaavan päiväys: Kunta: Padasjoki Kunnanosa: Virmaila Tilat: Kesäranta Kesäranta II Kaavan laatija: Asko Kaipainen arkkitehti SAFA Pekka Leppänen DI Rakennustoimisto Kasetcon Oy Sähkömestarintie Hämeenlinna Vireilletulo: Hyväksymispäivämäärät: 1.2 Kaava- alueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee Padasjoen kunnan Virmailan saaressa Päijänteen rannalla, noin 12km Padasjoen keskustasta. Kartta 1. Suunnittelualueen sijainti merkittynä punaisella 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus Kesärannan rantaosayleiskaavan muutoksen tavoitteena on määritellä suunnittelualueen lomarakennusoikeus ja - paikka (RA) ja pysyvän asumisen rakennusoikeus ja - paikka (AO) sekä metsätalouskäyttöön jäävä alue (M).
9 1.4 Selostuksen sisällysluettelo Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot Tunnistetiedot Kaava- alueen sijainti Kaavan nimi ja tarkoitus Selostuksen sisällysluettelo Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Tiivistelmä Kaavamuutosprosessin vaiheet Rantaosayleiskaavan muutos Lähtökohdat Selvitys suunnittelualueen oloista Luonnonympäristö Rakennettu ympäristö Maanomistus Suunnittelutilanne Kaavamuutosaluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Rantaosayleiskaavan muutoksen suunnittelun vaiheet Suunnittelun tarve Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Vireilletulo Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Rantaosayleiskaavan muutoksen tavoitteet Rantaosayleiskaavan muutoksen kuvaus Sisältö Perustelut Palvelut Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Aluevaraukset Korttelialueet Muut alueet Kaavamuutoksen vaikutukset Yleiskaavan sisältövaatimukset Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Yhdyskuntataloudelliset vaikutukset... 11
10 5.5 Ympäristön häiriötekijät Rantaosayleiskaavan muutoksen toteutus Liitteet Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma,
11 2. Tiivistelmä 2.1 Kaavamuutosprosessin vaiheet Kaavamuutoksen osallistumis- ja arviontisuunnitelma on pidetty julkisesti nähtävillä kaavamuutosehdotusvaiheeseen asti Padasjoen kunnan teknisessä toimistossa (Kellosalmentie 20). Nähtävilläolon aikana osallisten on mahdollista esittää mielipiteensä hankkeesta kirjallisesti tai suullisesti. 2.2 Rantaosayleiskaavan muutos Muutoksella on osoitettu tiloista Kesäranta ja Kesäranta II sekä vesijättöalueesta AO- tontti vakituiseen asuinkäyttöön (rakennuspaikka on aikanaan maatilana toimineen kiinteistön päärakennus) sekä RA- tontti loma- asumiseen (rantaosayleiskaavan rakennuspaikkaa siirretään niemestä sisämaahan päin) ja M- tontti (metsätalousalue, jonne jää olevalle rantasaunalle rakennusalue). 3. Lähtökohdat 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Luonnonympäristö Suunnittelualue on Päijänteen rannan ja rakennuspaikan pohjoispuolella olevan kallion rajaama osin rakennettu lehtomainen ranta- alue. Alueen puusto sekametsää, olevan vanhan maatilan päärakennuksen ympärillä puutarha omenapuineen ja marjapensaineen.
12 3.1.2 Rakennettu ympäristö Alue on rakennettua loma- asuntoaluetta, alueella on valmis tiestö. Suunnittelualueella sijaitsee vanhan maatilan päärakennus, jonka loma- asuntostatus muutetaan pysyväksi/vakituiseksi asumiseksi. Rakennus on puurakenteinen, rakennettu alunperin luvun vaihteessa omakotitaloksi, mutta on muuttunut loma- asunnoksi ajan myötä. Tämä päärakennus on varustelultaan talviasuttavaa omakotitaloa vastaava ja täyttää vakituiselle asumiselle asetettavat vaatimukset. Rakennuksessa on ympärivuotisesti toiminnassa ollut lämmitysjärjestelmä sekä pihalla porakaivo ja oma suljettuun loka- /jätevesikaivoon perustuva jätevesijärjestelmä, joten puhdasta käyttö- ja talousvettä on saatavissa ja jätevesien käsittely on hoidettu nykymääräykset täyttävällä tavalla. Huonokuntoinen huvilarakennus puretaan ja sen paikalle muodostetaan loma- asunnon rakennuspaikka (rakennuspaikka siirretään rantaosayleiskaavassa esitetystä paikasta). Rakennuspaikan eteläreunassa Päijänteen rannalla sijaitsee rantasauna, jolle oma rakennusalue. Kuva 1. Vanha päärakennus
13 Kartta 2. Suunnittelualue ja sen ympäristön rakentamistilanne Maanomistus Suunnittelualue on kokonaisuudessaan yksityisomistuksessa pois lukien kiinteistöihin Kesäranta ja Kesäranta II liittyvä vesijättö, joka on yhteisomistuksessa Padasjoen reitin osakaskunnan kanssa, , Yhteyshenkilö Matti Leppänen, Nuottatie 14, Padasjoki. Kiinteistöt Kesäranta ja Kesäranta II omistavat yhdessä puoliksi: Taina Kyllönen (s , os. Sollamo) Laukkupolku 22, Espoo Terhi Sollamo (s )
14 Pellointausta 42, Vesijako Hakijat ovat saattaneet vireille vesijätön lunastusmenettelyn. 3.2 Suunnittelutilanne Kaavamuutosaluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Maakuntakaava Alueella on voimassa Päijät- Hämeen maakuntakaava 2014, Orvokkilan alue on merkitty maaseutumaiseksi alueeksi. Kartta 3. Ote rantaosayleiskaavasta. Suunnittelualueen sijainti Rantaosayleiskaava Alueella on voimassa Päijänteen ranta- alueiden osayleiskaava. Voimassa olevassa rantaosayleiskaavassa on kaavamerkintä RA/5 = alueelle saadaan muodostaa omarantaisia loma- asuntojen rakennuspaikkoja merkinnän RA oikealla puolella olevan (/) erotetun luvun
15 osoittaman määrän. Rakennuspaikan ohjeellinen sijainti sekä sen tilan alue, jolle rakennuspaikka kuuluu on osoitettu kuvassa täytetyllä ympyrällä ( ). Lisäksi kunkin tilan rakennusoikeus on mitoitustarkasteluineen esitetty kaavaselostuksessa. Kaavan mukaan muutosalueella on kaksi rakennuspaikkaa. Rakennusjärjestys Padasjoen kunnanvaltuusto on hyväksynyt Padasjoen kunnan rakennusjärjestyksen Rantaosayleiskaavan muutoksen suunnittelun vaiheet 4.1 Suunnittelun tarve Rantaosayleiskaavan muutoksen laadinta tuli vireille maanomistajien (Taina Kyllönen ja Terhi Sollamo) aloitteesta alueella olevien kahden rakennuspaikan muuttamiseksi: toisen rakennuspaikan muuttaminen loma- asunnosta pysyvään asumiseen sekä toisen rakennuspaikan (loma- asunto) siirto. Hakemus Padasjoen kunnanhallitukselle , päätös kunnanhallitus Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Hanke on käynnistetty maanomistajan aloitteesta edellä mainitun mukaan. 4.3 Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Kaavan osallisia ovat maanomistajat ja asukkaat, joiden asumiseen, työntekoon tai muuhun kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. - Maanomistajat - Padasjoen reitin osakaskunta Lausunto , liite 2 Yhteyshenkilö: Leppänen Matti Antero Nuottatie 14, Padasjoki matti.leppanen14@gmail.com Viranomaisosallisia ovat: - Padasjoen kunta Tekninen lautakunta, lausunto , liite 3 - Hämeen ELY- keskus Lausunto , liite 4 - Päijät- Hämeen maakuntamuseo Lausunto , liite Vireilletulo Kesärannan rantaosayleiskaavan muutos on tullut vireille Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Kesärannan rantaosayleiskaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on pidetty yleisesti nähtävillä Padasjoen kunnan teknisessä toimistossa (Kellosalmentie 20). Nähtävillä pidon aikana osalliset voivat lausua suunnitelmasta mielipiteensä joko suullisesti tai kirjallisesti.
16 Luonnos on ollut nähtävillä kunnanvirastossa ja kunnan nettisivuilla ja siitä on pyydetty lausunnot osallisina olevilta viranomaisilta. Kaavanlaatijan vastineet viranomaislausuntoihin: Päijät- Hämeen maakuntamuseo - Kaavaselostuksen kohtaan lisätty kuvaus vanhasta päärakennuksesta sekä valokuva. Toteutuessaan kaavamuutoksella ei ole vaikutuksia rakennettuun ympäristöön. (5.4.2) Hämeen ELY- keskus - Puhelinkeskustelussa ympäristölakimies Liisa Härmä/arkkitehti Asko Kaipainen todettiin kaavaehdotus merkintöineen asianmukaiseksi. Muutoksen myötä rakennuspaikkojen määrä ei muutu. (Muutosalueella on kaksi rakennuspaikkaa) Ehdotus pidetään nähtävillä kunnassa 30 päivän ajan ja siitä pyydetään tarvittavat viranomaislausunnot. Osallisilla on oikeus muistutuksen tekemiseen nähtävilläoloaikana. Rantaosayleiskaavan muutoksen hyväksyy Padasjoen kunnanvaltuusto. 4.4 Rantaosayleiskaavan muutoksen tavoitteet Kiinteistöllä Kesäranta oleva rakennuspaikka muutetaan vakituiseen asuinkäyttöön (AO). Kiinteistöllä Kesäranta II sijaitseva loma- asunnon rakennuspaikka rakennusoikeuksineen siirretään Kiinteistölle Kesäranta (RM). Kiinteistölle Kesäranta II jää oleva rantasauna (RS). Alueeseen liittyvän vesijätön lunastusmenettely on vireillä. 5. Rantaosayleiskaavan muutoksen kuvaus 5.1 Sisältö Perustelut Rakennuspaikalla (Kesäranta) sijaitseva hieman yli 100m2:n suuruinen loma- asunto on aikanaan maatilana toimineen kiinteistön päärakennus. Rakennus on alunperin rakennettu omakotitaloksi, mutta on muuttunut loma- asunnoksi ajan myötä. Tämä päärakennus on varustelultaan talviasuttavaa omakotitaloa vastaava ja täyttää vakituiselle asumiselle asetettavat vaatimukset. Rakennuksessa on ympärivuotisesti toiminnassa ollut lämmitysjärjestelmä sekä pihalla porakaivo ja oma suljettuun loka- /jätevesikaivoon perustuva jätevesijärjestelmä, joten puhdasta käyttö- ja talousvettä on saatavissa ja jätevesien käsittely on hoidettu nykymääräykset täyttävällä tavalla. Kiinteistöllä Kesäranta II sijaitseva loma- asunnon rakennuspaikka on ahdas loma- asunnon sijoittamiselle, joten on perusteltua siirtää rakennuspaikka maisemallisestikin aralta paikalta pohjoisemmaksi kiinteistölle Kesäranta, jolloin loma- asunto voidaan sijoittaa rantamaisemaan luontevasti. Kiinteistölle Kesäranta II jää oleva rantasauna. Alue määritellään metsätalousalueeksi (M), jolla on rantasaunan rakennusalue.
17 Rakennuspaikalla on tieoikeus ja hyväkuntoinen tie eikä muutoksella ole vaikutusta alueen käytön muulle järjestämiselle tai rakennuspaikan olemassa olevaan rakennettuun tai rakennettavaan ympäristöön Palvelut Lähimmät peruspalvelut sijaitsevat Padasjoen keskustassa, noin 12km päässä. 5.2 Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Jätevesien käsittely järjestetään kunnan jätevesimääräysten ja voimassa olevan lainsäädännön (asetus 209/2011) mukaisesti. 5.3 Aluevaraukset Korttelialueet AO- alue Asuinpientalon tontti. Tontille saa rakentaa yhden yksi- asuntoisen pientalon, sauna- ja talousrakennuksia. Rakennusten kokonaislukumäärä saa olla korkeintaan viisi. Sallittu kerrosala 250m2. RA- alue Loma- asuntojen tontti. Rakennuspaikalle saa rakentaa yhden loma- asunnon ja vierasmajan sekä sauna- ja talousrakennuksia. Rakennuksien kokonaislukumäärä saa olla korkeintaan viisi. Sallittu kerrosala 250m2. Loma- asuntorakennusten etäisyys rantaviivasta tulee olla vähintään 25m. Erillinen saunarakennus voidaan sijoittaa rakennusrajan ulkopuolelle, kuitenkin min. 10m:n etäisyydelle rannasta. Sallittu kerrosala max. 25m Muut alueet M- alue Metsätalousalue. Metsänhoitotoimenpiteet tulee suorittaa ranta- alueilla rantamaisemalliset näkökohdat huomioiden. Alueella (olevan) rantasaunan rakennuspaikka (RS). 5.4 Kaavamuutoksen vaikutukset Yleiskaavan sisältövaatimukset Suunnittelualueella on voimassa rantaosayleiskaava, muodostetaan AO- alue, RA- alue ja M- alue, joiden kaavamääräykset on esitetty edellä Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Toteutuessaan kaavamuutoksella ei ole vaikutuksia rakennettuun ympäristöön Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Toteutuessaan kaavamuutoksella ei ole olennaisia vaikutuksia luontoon ja luonnonympäristöön Yhdyskuntataloudelliset vaikutukset Kaavamuutoksella ei voida katsoa olevan sen koon ja luonteen johdosta merkittäviä yhdyskuntataloudellisia vaikutuksia.
18 5.5 Ympäristön häiriötekijät Alueella ei sijaitse ympäristön häiriötekijöitä. 6. Rantaosayleiskaavan muutoksen toteutus Kaavamuutoksen toteuttamista valvoo kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Liitteet 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Padasjoen reitin osakaskunta 3. Padasjoen kunta / Tekninen lautakunta 4. Hämeen ELY- keskus 5. Päijät- Hämeen maakuntamuseo
PADASJOKI VIRMAILA, ORVOKKILANTIE 32 KESÄRANNAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asko Kaipainen arkkitehti SAFA Pekka Leppänen DI
PADASJOKI VIRMAILA, ORVOKKILANTIE 32 KESÄRANNAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 3.8.2018 Asko Kaipainen arkkitehti SAFA Pekka Leppänen DI 1. Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Kaavan
VUODEN 2020 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
Khall. 05.08.2019 110 liite nro 1. VUODEN 2020 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020 2022 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Taustaa talousarvion laadinnalle Valtiovarainministeriön tuorein taloudellinen katsaus
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä
Rahastosijoitukset ovat neljässä yhdistelmärahastossa ja niiden pääoma oli
Khall. 15.10.2018 122 liite nro 1. PADASJOEN KUNNAN SIJOITUKSET 28.09.2018 Rahastosijoitukset Rahastosijoitukset ovat neljässä yhdistelmärahastossa ja niiden pääoma oli 4.424.737. Alfred Berg Optimal 2.437.587
SUOLAJÄRVEN RANTAASEMAKAAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS INSINÖÖRITOIMISTO PAAVO PARVIAINEN OY
20.6.2017 KAAVASELOSTUS SUOLAJÄRVEN RANTAASEMAKAAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN INSINÖÖRITOIMISTO PAAVO PARVIAINEN OY Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo Sisällysluettelo Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Perustiedot 1.2
PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta
Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos. Vaalan kunta
Vaalan kunta Vireilletulo: Nähtävilläolo: Kaavaluonnos xx.xx.2016 xx.xx.2016 Kaavaehdotus Hyväksyminen: Kunnanhallitus Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus / luonnos Selostus koskee
ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.5.2019 Kaava-alueen rajaus Insinööritoimisto Poutanen Oy Linnankatu 9 13100 Hämeenlinna
ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos
Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo
Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI
1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,
Teollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus. Vaalan kunta
Vaalan kunta Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus Vireilletulo: 16.9.2016 Nähtävilläolo: Kaavaluonnos 16.9. 30.9.2016 Kaavaehdotus Hyväksyminen: Kunnanhallitus Selostus koskee 16.1.2017
KAAVASELOSTUS / / /
KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 22.4.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOSKIEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAATIMISTA TI- LOILLE 82-444-1-45, 1-46 ja 3-41 MONAALAN KARTANON ALUEILLA VANAJAVEDELLÄ
VAALAN KUNTA. ÄPÄTINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus
VAALAN KUNTA ÄPÄTINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus Nähtävilläolo: Kaavaluonnos xx Kaavaehdotus xx Hyväksymispäivämäärät: Kunnanhallitus xx / xx Kunnanvaltuusto xx / xx Selostus koskee 25.3.2015
LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.
LAVIAN KUNTA LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.2014 Ilmari Mattila Kaavoitus- ja Arkkitehtipalvelu Mattila Oy
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS
KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT KIVIHAKA JA KOTIRANTA
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Vieremän kunta ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA Kaavaselostus 699-P21549 21.8.2013 Kaavaselostus,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2
RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS LIESIJÄRVI, NIVUSJÄRVI, ISO-MADESJÄRVI, JÄNISJÄRVI. Kaupunki : PARKANO Tila : Valtionmetsämaa
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS LIESIJÄRVI, NIVUSJÄRVI, ISO-MADESJÄRVI, JÄNISJÄRVI Kaupunki : PARKANO Tila : Valtionmetsämaa 581-893-1-1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.10.2009
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus
SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 15. tammikuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 15 Kaavamuutos kiinteistöllä Kesäranta 576-404-3-130 ja Kesäranta II 576-404-3-158...
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus. Ak 5151
Ak 5151 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus 4. kaupunginosa (Tapala) korttelin 314 tontti 5 ja puistoalue YMPÄRISTÖKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 27.3.2007
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
331-YK1802 PYHÄRANNAN KUNTA PYHÄRANNAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Kiinteistö 631-405-1-168 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.8.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja
HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.
HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo
ARMISVEDEN-VIHTASEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, KALMISTO 2:33
FCG Finnish Consulting Group Oy Rautalammin kunta ARMISVEDEN-VIHTASEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, KALMISTO 2:33 Kaavaselostus, ehdotus 595-D2838 11.5.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus, luonnos
kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen
KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA
M.A.R.K. Arkkitehtitoimisto Mäntylä Oy Seppo Mäntylä Vesipirtintie 11 A 02330 Espoo 040 5472101 seppo@seppomantyla.fi 24.02.2014 INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
JOUTSAN KUNTA / RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 SELOSTUS Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
293-RAK1706 TAIVASSALON KUNTA PUNTTINEN-LEIKLUOTO RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.7.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-
NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP
PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu Paraisten Kuulutuksissa 11.6.2015.
Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.
ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI RANTASALON RANTA-ASEMAKAAVA Päiväys 21.3.2018 Päivitetty 23.10.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto
SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. syyskuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 34 Keulainmetsän / Keulainniemen rantakaavan muuttaminen... 76 35 Metsäsuunnitelman
SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI
SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI Kylän Hirvijärvi tila: Metsätunturi 747-402-6-45 ja Itälaakso 747-402-7-8 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12014 28.8.2015 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin Iso-Mateen TUULINIEMEN RANTAKAAVAN MUUTOS Koskien korttelin 1 tontteja 1 ja 2 KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS / KAAVOITUS 17.10.2017 Ranta-asemakaava no 214003032 2
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
LUUMÄKI. KAAVASELOSTUS Luonnos. RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi. Tila: Rantala 1:156, kylä 428
LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi Tila: Rantala 1:156, kylä 428 KAAVASELOSTUS Luonnos Helsinki 20.3.2015 Vireille tulo: KH:n päätös Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 19 ) Hyväksytty
LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Mäntyharjun kunta LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE Kaavaselostus, luonnos Kaavan vireille tulo: Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto: FCG SUUNNITTELU
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6 KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12010 19.09.2010 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot MERIKARVIA,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue
IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA / /2017 Tela Luonnosvaihe nähtävillä
118/10.02.03/2017 Tela 3.10.2017 79 Luonnosvaihe nähtävillä 27.10-27.11.2017 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 26.9.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014 Luonnos
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...
MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN
KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman
Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.
SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu
PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma
PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo
118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 5.9.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, KURJENNIEMI Kunta : JYVÄSKYLÄ Tila : 179-430-33-20 1. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Maanomistaja
ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS
FCG Finnish Consulting Group Oy Lapinlahden kunta ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS Kaavaselostus Luonnos 13.3.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I Kuopio Onkiveden
RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus
RAUTALAMMIN KUNTA, 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...2 1.2 Rantaosayleiskaavan muutos...2 1.3 Rantaosayleiskaavan toteuttaminen...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 Selvitys suunnittelualueen
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
PARAINEN HOUTSKARIN YLEISKAAVAN MUUTOS BENSTRAND, KIVIMO KAAVASELOSTUS. Maanmittari Oy Öhman
PARAINEN HOUTSKARIN YLEISKAAVAN MUUTOS BENSTRAND, KIVIMO KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 12.11.2015. Ympäristölautakunta 18.5.2016 Ehdotus
PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-
PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO
HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012
PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 732
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 732 Kaavaselostus 18.10.2011 UUSI KAAVA POISTUVA KAAVA Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 03 4120507 / 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi
KEMIÖNSAAREN KUNTA LIITE 2 EKNIEMEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
KEMIÖNSAAREN KUNTA LIITE 2 EKNIEMEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kemiönsaaren kunnan Ekniemen alueelle laaditaan asemakaava ja asemakaavan muutos. Tämä osallistumis-
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,
JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI
In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040-833 9275, 0400-234 349, email:havanka@kolumbus.fi www.havanka.fi JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN
INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA
1 MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 22.9.2016 INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien Riispyyn kylässä tiloja 484-414-2-122 Kivikari, 484-414-2-112 Suloranta, 484-414-1-156 Huvikumpu, 484-414-1-148
Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus
Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Tetriniemi) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen
Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella
JOUTSA RIESKALANTIE RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITTELMA Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO
Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus
Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Nurmesniemi I) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)
Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.
IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EURAJOEN KUNTA LUVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan kaavatyön tavoitteet
NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 7:38, 7:53, 7:54, 7:56, 7:57 JA 7:67
FCG Finnish Consulting Group Oy RAUTALAMMIN KUNTA NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 7:38, 7:53, 7:54, 7:56, 7:57 JA 7:67 Kaavaselostus, luonnos 25.10.2011 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus
RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Keskinen ja Kelkjärvi Tilat Järvikannas, Ellivuori 1:57, Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 KAAVASELOSTUS Helsinki 17.3.2017 Vireille tulo: KH:n päätös 30.1.2017 Luonnos
FCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus
FCG Finnish Consulting Group Oy Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I SISÄLLYSLUETTELO 1 Tiivistelmä... 1 1.1
PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO
HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:
Rantatien asemakaavan muutos pyhäniemen kartanon kohdalla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 Rantatien asemakaavan muutos pyhäniemen kartanon kohdalla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pyhäniemen (20) kunnanosa Pyhäniemen kiinteistöjä: 98-441-1-518 (POPPELI), 98-441-1-251 (RAITA), 98-441-1-603
Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 337
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 337 Kaavaselostus, ehdotus Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 11.12.2012
MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KÖÖRTILÄ, FIDIHOLMA koskien tilaa Tapanila Köörtilän kylässä
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KÖÖRTILÄ, FIDIHOLMA koskien tilaa Tapanila 484-407-3-110 Köörtilän kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484YKAM22017 26.11.2017 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot
Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta.
10-KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA