eurooppalaisena Suomessa

Transkriptio

1 SPEECH/08/686 Olli REHN Laajentumiskomissaari Suomalaisena Euroopassa, eurooppalaisena Suomessa Ylistaron Virsisunnuntai Ylistaro, Finland,

2 Arvoisa kirkkoväki, Hyvät virsilaulun ystävät, Kiitos kutsusta tänne Ylistaron komiaan kirkkoon. Kun minua pyydettiin puhujaksi Virsisunnuntaihin, mietin perusteellisesti kutsun merkitystä. Ylistaron virsilaulutapahtuma on hieno ja vaikuttava yhteisöllinen tilaisuus. Viime aikojen vakavat tapahtumat maailmalla ja kotimaassa antoivat minulle pontta noudattaa kutsua ja tulla jakamaan ajatuksia kanssanne. Pohdin tässä puheenvuorossani, mitä on elää ja toimia suomalaisena Euroopassa, eurooppalaisena Suomessa". Kysymys suomalaisuuden ja eurooppalaisuuden suhteesta on tärkeä. Se koskettaa meitä suomalaisia sekä yksilöinä että kansakuntana. Niin on sen tähden, että Suomen ja Euroopan välinen kohtalonyhteys on syvääkin syvempi. Silloin kun Euroopassa on sodittu tai jouduttu taloudelliseen lamaan, Suomella on mennyt huonosti. Silloin kun Euroopassa on vallinnut rauha ja talous on kasvanut, Suomella on mennyt hyvin. Siksi sitoutuminen eurooppalaiseen yhdentymiskehitykseen on muodostanut Suomen historian pitkän linjan ja kansallisen menestyksemme perustan. Se nojaa yhteiseen arvopohjaamme: vapauden, kansanvallan ja oikeusvaltion periaatteisiin. Mitä tämä merkitsee yksittäisen suomalaisen kannalta? Kun pohditaan eurooppalaista elämänkatsomusta, ei Pohjanmaalla tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Teuvalta kotoisin oleva filosofian professori ja kansallinen korkeakouluvaikuttaja, nyt jo edesmennyt Oiva Ketonen kysyi puoli vuosisataa sitten kirjassaan, mitä voisi parhaassa arvopohjaisessa mielessä pitää eurooppalaisen ihmisen maailmankatsomuksena. Hän vastasi, että luottamus kansanvaltaan, ihmisten yhtäläiset oikeudet, laillisuuden periaate sekä vapauden rakkaus muodostavat sellaisen maailmankatsomuksen, jonka varaan eurooppalainen elämänmuoto nojaa. En taida sen paremmin sanoa. Näitä eurooppalaisia ja suomalaisia arvoja on syytä mietiskellä tänään 30. päivä marraskuuta. Päivälleen 69 vuotta sitten Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja aloitti talvisodan, jossa Suomi taisteli itsenäisyytensä ja eurooppalaisten arvojensa puolesta. Kun rauha solmittiin maaliskuussa 1940, ylipäällikkö Mannerheim antoi päiväkäskyn, joka päättyi seuraaviin sanoihin: "Meillä on ylpeä tietoisuus siitä, että meillä on historiallinen tehtävä, jonka me edelleen täytämme; länsimaisen sivistyksen suojaaminen, joka vuosisatoja on ollut meidän perintömme, mutta me tiedämme myös, että olemme viimeistä penniä myöten maksaneet velan, mikä meillä siitä länteen on." Mannerheim muistutti aikalaisilleen, että Suomi kuului läntisiin demokratioihin, joiden yhteisiä arvoja se sodassa puolusti. Mutta totta kai hänen päiväkäskynsä heijasteli myös sitä katkeruutta, jolla suomalaiset suhtautuivat noihin samoihin länsimaihin, jotka jättivät meidät yksin. Talvisota jos mikä oli erillissota, koska kukaan ei tullut meitä auttamaan saimme puolustautua yksin, omillamme. Avuntarjouksia toki tuli, mutta niiden pitävyyttä ei ehditty testata. Olen seurannut kiinnostuksella mutta myös kummeksuen Suomessa käytyä keskustelua jatkosodan luonteesta. Keskustelussa tuntuu unohtuvan, että jatkosotaa ei voida tarkastella ilman talvisotaa. Sen aikana koetut vääryydet ja sen seurauksena menetetyt alueet loivat jatkosodan olennaisen taustan, mitkä tekevät siitä Saksan sodanpäämääristä poikkeavan erillissodan. 2

3 Suomalaiset historiantutkijat näyttävät myös sivuuttavan kansainvälisen keskustelun toisen maailmansodan tulkinnoista. Pitkään talvisotaa pidettiin rajakonfliktina, eikä Neuvostoliiton sotasyyllisyyttä Molotov-Ribbentrop -sopimukseen tunnustettu. Viime aikoina on kuultu toisenlaisia ääniä. Eräskin brittiläinen tutkija (Norman Davies) kumoaa sekä lännessä että idässä sitkeästi eläneen myytin siitä, että toinen maailmansota oikeastaan alkoi vasta Hitlerin hyökkäyksestä Neuvostoliittoon vuonna Hän viittaa eritoten Suomen talvisotaan, joka oli taistelujen voimakkuudella mitattuna yhtä raskas ja uhrien määrällä mitattuna raskaampi sota kuin Saksan ja Ranskan välinen kesäsota vuonna Tämä on yhä uutinen monelle amerikkalaiselle tai venäläiselle. Vaikka sota on aina murhenäytelmä ja sen tulkinnoissa aina mennään iholle, on tärkeä asettaa Suomi toisessa maailmansodassa oikeisiin mittasuhteisiin. Samalla kun maailmalla puolustetaan Suomen oikeutettua puolustautumista, on kotimaassa syytä kohdata historiamme kipupisteet rehellisesti. Hyvä kirkkoväki, Vapauttaan rakastavassa Suomen kansassa elää sitkeästi sotien jälkeen iskostettu yksin selviytymisen myytti. Se nostaa välillä päätään myös suomalaisten suhtautumisessa kansainväliseen yhteistyöhön. Lainaamani Mannerheimin päiväkäsky ei tältä osin ole ajankohtainen ohjenuora, vaikka emme muulle maailmalle velkaa olisikaan. Useimmilla mailla on sitä paitsi samankaltaisia kokemuksia Balkanilta löytyy tänäänkin riittävästi esimerkkejä. Myös Suomen puolueettomuuspolitiikan henkinen perusta voidaan osin juontaa Mannerheimin päiväkäskyyn luvulla kuuluin niihin, jotka ajoivat puolueettomuuspolitiikkaa itsenäisyyden koodisanana. Silloin Neuvostoliiton tunnustus olisi otettu arvostuksella vastaan. Tänään se Venäjän ulkoministerin suulla sanottuna pyrkii vain hämärtämään Suomen asemaa eurooppalaisen arvoyhteisön jäsenenä. Vapauden ja kansanvallan kysymyksissä Suomi ei koskaan ole ollut puolueeton. Ne ovat arvoja, joita olemme aina puolustaneet. EU:n jäsenenä Suomi ei ole puolueeton valtio, vaan olemme sitoutuneet eurooppalaisiin arvoihin ja toimimaan niiden puolesta. Presidentti Urho Kekkonen korosti aikoinaan, että sodan ja rauhan kysymyksissä Suomi ei ole puolueeton: Suomi oli sotaa vastaan ja rauhan puolesta. Sitä tulkittiin yleisesti niin, että Suomi tuki Neuvostoliiton "rauhanpolitiikkaa" Yhdysvaltain "sotapolitiikkaa" vastaan, mutta se ei ollut koko totuus. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin käynnistäminen oli aktiivista ja aloitteellista puolueettomuuspolitiikkaa, joka loi Etykistä sillan idän ja lännen välille ja avasi kamppailun ihmisoikeuksien puolesta Itä-Euroopassa. Suomalaisilla on kaikki syyt olla siitä ylpeitä. Sama pyrkimys vapauden ja rauhan asian ajamiseen muodostaa perustan myös minun työlleni EU:n laajentumiskomissaarina. Minkälaiseen ajatteluun sitten nojaa eurooppalainen turvallisuus? Amerikkalainen luterilainen teologi Reinhold Niebuhr joutui pohtimaan oikeutetun sodan ja demokratian itsepuolustuksen perusteita ensin Hitlerin ja sitten Stalinin totalitarismin edessä. Hänestä tuli yksi Yhdysvaltain kylmän sodan aikaisen vapautta ja demokratiaa puolustaneen ulkopolitiikan pääarkkitehdeistä. Olen miettinyt Niebuhrin pohdintaa valon ja pimeyden lapsista. Hänen mukaansa valon lapset ovat hellyttäviä mutta naiiveja. He aliarvioivat pimeyden lasten itsekkyyden lisäksi myös oman itsekkyytensä voiman. Pimeyden lapset puolestaan ovat kyynikkoja, jotka uskovat, ettei vahvan kansakunnan tarvitse hyväksyä oman edun tavoittelua korkeampia sääntöjä. 3

4 Vaikka me suomalaiset olemmekin kansaa, joka pimeydessä vaeltaa varsinkin näin marraskuussa emme liene kuitenkaan paatuneita pimeyden lapsia. Toisaalta oman historiamme kokemusten vuoksi meistä ei saa tekemälläkään naiiveja valon lapsia. Sen sijaan kannatamme vahvaa eurooppalaista turvallisuusjärjestelmää ja pidämme huolen oman kansamme tulevaisuudesta. Tästä oli kyse myös silloin, kun pääministeri J.K. Paasikivi toivoi syksyllä 1944, että "olisipa semmoinen järjestelmä, joka turvaisi pieniä valtioita". Staatsräson, eli suurvaltojen häikäilemätön ylivalta maailmanpolitiikassa, oli Paasikiven mielestä "hirmuinen". Samana syksynä Kekkosen ajatusten tulkki Pekka Peitsi kaipaili rauhan turvaavaa valtioiden yhteenliittymää, missä tehtävässä Kansainliitto oli epäonnistunut. Tuolloin ei vielä tiedetty Euroopan unionista mitään. Paasikiven ja Kekkosen toiminta loi kuitenkin perustan Suomen nykyiselle Eurooppa-politiikalle. Siihen kuului pyrkimys pysyä mukana läntisen Euroopan yhdentymisessä vaikeinakin aikoina. Siihen kuului pyrkimys rakentaa sellaista valtioiden välistä järjestelmää, joka hillitsisi suurvaltojen ylivaltaa. Siihen kuului pyrkimys poistaa Euroopan raja-aitoja ja rakentaa turvallisuutta ovia avaamalla, ei niitä sulkemalla. Tänään, EU:n jäsenenä, Suomi istuu niissä pöydissä, joissa päätökset tehdään. Pyrimme vahvistamaan Euroopan unionia: Mitä vahvempi unioni, sitä enemmän turvallisuutta, varsinkin Suomen kaltaiselle pienelle valtiolle. Euroopan unionin tärkein saavutus on kuusi vuosikymmentä rauhaa Euroopassa. Minulta kysytään aika ajoin, usein ivallisellakin äänensävyllä, koenko tekeväni rauhantyötä istuessani päivät toimistolla. Vastaus on kyllä. Työtä rauhan edistämiseksi esimerkiksi Länsi-Balkanilla tehdään sekä kenttäolosuhteissa että kirjoituspöydän ääressä. Presidentti Martti Ahtisaarelle myönnetty Nobelin rauhanpalkinto on arvokas tunnustus suomalaiselle rauhantyölle, josta me kaikki voimme olla osaltamme ylpeitä. Hyvät ystävät, Tänään ensimmäisenä adventtisunnuntaina Suomen kirkoissa urut pauhaavat ja kirkoissa lauletaan Hoosianna - virttä. Sana 'Hoosianna' tarkoittaa avunhuutoa Jumalalle: "Auta, pelasta." Kuinkahan monessa suomalaisessa kodissa nuo sanat on huudettu ilmoille tämän syksyn aikana? Monet kysyvät, minne lähimmäisenrakkaus on kadonnut. Emme voi syyttää ympärillämme purkautuvasta vihasta ja väkivallasta vain yhteiskuntaa tai koulujärjestelmää. Kannetaan itse kukin vastuuta teoistamme ja lähimmäisistämme. Välitetään. Adventti on sopiva aika käyttää sydäntä ja tunnetta. Aika välittää. Soittaa vanhalle ystävälle, lähettää sähköposti, kutsua naapuri kahville. Pysähtyä ja miettiä, kuinka voisi auttaa ja ilahduttaa sellaista ihmistä, jolla asiat eivät ole aivan mallillaan. Hyvä kirkkoväki, Olen toivonut puheenvuoroni päätteeksi virttä numero 600, jonka saksalainen luterilainen teologi Dietrich Bonhoeffer sanoitti natsien vankeudessa jouluaaton aattona Tästä vaikuttavasta seitsemän säkeen runosta nousee sanoma, miten hyvien ihmisten ympäröimänä olemme aina suojattuna pahaa maailmaa vastaan. 4

5 Virren toivoa herättävät sanat toivat tuolloin voimaa äärimmäisen vaikeisiin oloihin. Tuokoon ne nyt toivoa meille suomalaisille, kun kohtaamme 2000-luvun vakavat huolet ja haasteet. Marraskuiseen syksyn säveleen suomalainen kaipaa aina valoa ja toivoa. Kohta on onneksi edessä talven taitekohta. Joulu on valon juhla. Siitä se alkaa taittua: Ei yö niin pitkä, ettei päivä perässä. Hyvää virsisunnuntaita ja ensimmäistä adventtisunnuntaita. 5