HELSINGIN SHAKKIKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN SHAKKIKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013"

Transkriptio

1 / Palamaa HELSINGIN SHAKKIKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Klubin talous pääsi 2013 hyvin tasapainoon vaikka kulut ovat olleet nousussa. Vuodelta 2012 tileihin jäänyt suuri ylijäämä suli vuoden aikana, mutta tappiolle emme jääneet. Käyttötili on ollut tilikaudella hyvä ja yhdistyspääoma pysynyt hyvällä tasolla. Vuoden alussa myimme pöytäkirjoja, kirjaprojektit ovat päättyneet ja kerhotoiminta on ollut vilkasta. Se tuo kerholle myös paljon vierailijoita, mutta myös kokonaan uusia pelaajia, joista osasta on saatu uusia klubilaisiakin. Yleisesti voisi todeta, että monet asiat voivat kohtuullisesti ja jos on tarvetta osoittaa jotain päinvastaista voi sanoa jäsenmaksujen suoritusten olleen laskussa. Tilinpäätöksestä näkee HSK:n talouden tukipilarit: järjestetyt kilpailut, kaupungin tukiraha, kerhopelien tuotot ja jäsenmaksut, Kaikki ne ovat tärkeitä koska toimintaan tarvitaan myös 63 vuotta ollut kerhotila. Se maksaa vuonna 2014 noin 1300 euroa enemmän. Jos emme halua palata 65 vuoden kulkurielämään ennen vuotta 1951, niin maksetaan vuokra nurisematta. Tuskin nykyistä vastaavaa tilaa on saatavissa paikan, käytön ja hinnan osalta. Pysyvä tila on luonut toimintaan suunnitelmallisuutta ja seurahenkeä. Siksi tarvitsemme myös jäsenmaksut. Ykkösjoukkueen pelit kangertelivat liigassa sarjakaudella Mikään ei onnistunut ja vaatimattomat viisi pistettä tarjosivat sijaluvun 11/12 sekä putoamisen liigasta. Romahdus oli yllätys, koska edellisellä kaudelle ykkönen oli neljäs. Putoaminen tuntui uskomattomalta, kun kahdesta aikaisemmasta oli kulunut jo neljännesvuosisata (1980 ja 1987). Vuosikokouksen 2014 siirtyessä maaliskuulle voidaan jo toimintakertomuksessa 2013 todeta, että paluu liigaan tapahtuu syksyllä. Eli kaava toistuu: putoaminen, nousu liigaan ja. Paljon toisteltu legenda kertoo vuosilta ja , että paluun jälkeen on voitettu mestaruus. En tarjoa legendaa sarjakautena , mutta uskon ja toivon kyllä kohtuulliseen tulokseen. Ykkönen on tietysti aina jäävuoren huippu joka näkyy parhaiten. Mutta Klubin muillakin tasoilla pelaavat joukkueet ovat tärkeitä toiminnan ja tulevaisuuden kannalta. Pelasimme vanhaan tapaan yhteensä 6:lla joukkueella ja menestys oli aika hyvä: HSK 5 toinen, kolmosia HSK 2, 3 ja 4, ja HSK 6 neljäs. Tulokset osoittavat laajaa tasoa ja kiinnostusta joukkuepeleihin. Ne ovat pelaajille tärkeitä ja pitävät heidät mukana toiminnassa. Se on ollut eräs Klubin vahvuuksista vuosikymmenestä toiseen ja kulunut kausikin on tuonut lisää terävyyttä kärjen suuntaan. Uusia pelaajia on nousut sarjapeleihin ja tärkeää on se, että nousussa ovat olleet nuoria ja nuorehkoja tulevaisuuden pelaajia. Huhtikuun 9. päivä täyttää Suomen shakkielämän ikäpresidentti 128 vuotta ja vastaanottaa sen tietoisena merkityksestään Suomen vanhimpana shakkikerhona. Klubi ei voi kääriytyä vain muistoihin. Sen on myös pyrittävä uudistamaan toimintaansa. Shakinpelaajien luvun lisääntyminen on oltava tavoitteena. Vaikka toiminta näyttää vilkkaalta, niin on pyrittävä löytämään keinot

2 pelaajien kiinnostuksen lisääntymiseen. Monet kerhot ovat harrastajien puuttuessa ahtaalla. Silloin on pakko huolestua koko Suomen shakkitoiminnan puolesta. HELSINGIN SHAKKIKLUBIN HALLITUS 2013 Helsingin Shakkiklubi ry:n vuosikokous pidettiin vain 15 jäsenen kanssa. Kokous hyväksyi toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2012 sekä toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle Valittiin lähes entinen hallitus: Puheenjohtaja Pekka Palamaa, varapuheenjohtaja Matti Uimonen, jäseninä jatkoivat Heikki Hänninen, Matti Kauranen, Jyrki Parkkinen, Petri Saharinen, Reijo Taipale ja Teemu Tiinanen. Uutena hallitukseen valittiin Stefan Hörhammer. Hallitus valitsi Hännisen edelleen sihteeriksi ja Tenho Bäckström jatkoi taloudenhoitajana pitkää uraansa jo kolmatta kertaa hallituksen ulkopuolisena. Hallituspaikasta luopunut Ilkka Mäkinen valittiin kerhotoiminnan johtajaksi. Tilintarkastajiksi valittiin edelleen Sten Ståhle ja Matti Koskinen sekä varalle Kaj Funck. JÄSENET SUOMEN SHAKKILIITON TOIMINNASSA VUONNA 2013 Markku Hartikainen oli vuodesta 2004 Suomen Shakkiliiton hallituksen jäsen, yhdysmies Viron Shakkiliittoon ja SSL:n valmennustoimikunnassa. Liiton syyskokouksessa 2013 Hartikainen luopui näistä tehtävistä. Palamaa on ollut vuodesta 1986 Shakin ansiomerkkitoimikunnan puheenjohtaja. Petri Saharinen on ollut Suomen Shakkikustannuksen puheenjohtaja vuodesta 2012 ja valittiin liiton syyskokouksessa 2013 Suomen Shakkiliiton varapuheenjohtajaksi. HELSINGIN SHAKKIKLUBIN TALOUS 2013 Liigajoukkueen helmikuussa 2013 tapahtunut lentomatka Ouluun rasitti vuoden 2012 kassaa, koska matka maksettiin jo 2012, mutta se jäi rasittamaan vuoden 2013 tilinpäätöstä. Yksi uusi kilpailu lisää toi lisätuloja, pöytäkirjojen myynti rahaa alkuvuodesta ja kerhopelien pelimaksun tuotto toi rahaa ja osoitti vuoden 2011 marraskuussa tehdyn päätöksen kerhopelien rahastuksesta olleen oikean. Vuoden 2013 tilinpäätös jää pieneen ylijäämään. Työmäärään nähden järjestettyjen kilpailujen tuotto ei ole suuri, mutta oli kuitenkin Kilpailujen järjestäminen on kuitenkin tärkeää ja 3 kilpailua sopivin välein piti pelaajien luvun keskimäärin 70 suuruisena. Oulunkylä on pelitilana erittäin hyvä ja on vakiinnuttanut asemansa Klubin kilpailujen järjestäjänä. Myös Klubin kilpailujen pitkällä historialla on merkitystä, sillä ne on aloitettu jo 1980 Santahaminan kevätturnauksella. HELSINGIN SHAKKIKLUBIN KILPAILUTOIMINTA 2013 Joukkuekilpailussa kerho koki suurimman shokin, kun HSK 1 putosi SM-liigasta. 11 pelistä tuli 5 joukkuepistettä eli 2 voittoa, yksi tasapeli ja 8 tappiota ja se ei oikeastaan ollut odotettua joukkueen tasoon nähden. Viimeiset ottelut Oulussa ja päätöskierrokset Areenalla eivät tuoneet muutosta ahdinkoon. Leimalliset olivat yhden pisteen tappiot. Kolmas putoaminen pääsarjasta ei ole paljon, mutta kuitenkin selkeä oppimisen paikka. Ennen vuoden 2013 päättymistä HSK 1 ehti ottaa jo 4 voittoa neljästä ottelusta 1.divisioonassa.. SM-joukkueblixteihin saatiin 4 joukkuetta, joka oli parannus, mutta menestys oli ainoastaan kohtuullinen. Kilpailutoiminnan pääosassa on edelleen SM-joukkuekilpailu, joka tarjoaa aktiiveille runsaasti kovatasoisia pelejä. Mukana oli perinteisesti 6 joukkuetta, joiden kokoaminen on onnistunut melko hyvin. Tosin vuonna 2013 tehty muutos 3 ylimpään sarjatasoon ja niissä joukkueiden pelaajien rajaaminen jo ennakkoon määrättyihin sarjoihin puhutti. Se ei ole ollut erityisen suosittu vaikka ei ole suoranainen este pelaajien käytölle, mutta saattoi vaikeuttaa sitä paljon. Vapaampi pelaajien käyttö tarjoaa paremmat käyttömahdollisuudet joukkueiden kokoamiseen ja ehkä myös niiden pitämiseen. Uusia pelaajia on ilmestynyt: Erik van de Plassche Hollannista on ollut vajaan vuoden Klubissa ja on useamman vuoden työprojektissa Suomessa ja noussut pelaajiemme kärkitusinaan. Jan Varpanen on noussut mestariksi (tammikuu 2014) ja on päässyt pelaamaan opiskelupaikastaan Tampereelta hyvin. Antti Lehto on mestariksi nousun jälkeen pelannut entistä tehokkaammin ja kärkeä ovat vahvistaneet seuraan liittyneet Vesa Heinola ja Arto Elomaa, jotka ovat täyttäneet ykköseen tulleita aukkoja. Myös nuoret Valo Hallman ja Juhani Halonen ovat pelanneet hyvin ja paljon joukkuekisassa. Heikennystä oli Markku Hartikaisen lepovuosi ja Antti Niemelän ilmoitus motivaation loppumisesta. Suomen Cup pelattiin kevätkaudella, mutta

3 kolmesta joukkueesta ei yksikään päässyt 8 joukkoon. Klubilaisten osallistumisesta kilpailutoimintaan voi katsella tulososastoon kerätyistä materiaalista. NUORISOTOIMINTA JA VALMENNUS Jäntevyyttä nuorten valmennukseen saatiin Valmennuksen kohteina oli 8-14-vuotiaat, joita oli kohtalaisesti. Hyvän alun jälkeen on syksyn aikana ollut toiminnan hiipumista. Aktiivisuuden palautus olisi tarpeellista ja ehkä olisi sopiva aika katsoa missä mennään. Valo Hallman, Juhani Halonen ja tämän kauden aika vähän pelannut Sena Bicer ovat lupauksia, joita nuoremmat seuraavat ja heidänkin joukosta löytyy eteenpäin pyrkiviä. Hallituksen tulee tukea heitä ja siihen tarvitaan ohjausta ja lisävoimaa. Ilman nousevaa nuorten joukkoa kerhon tulevaisuus ei voi olla noususuuntainen lähestyessämme vuosilukua HELSINGIN SHAKKIKLUBIN NUORTEN STIPENDI Syksyllä 2012 päätettiin perustaa otsakkeessa mainittu nuorten stipendi. Se ei välttämättä ole palkkio hyvistä tuloksista, vaikka ne voivat olla myös yhtenä tekijänä. Stipendi perustettiin lähinnä siksi, että se tukisi valmennus-, kerho- ja kilpailutoimintaan myönteisesti suhtautuvia nuoria. Erikoisen tärkeää on myös pelaajien hyvä käytös kaikkialla missä shakkia pelataan. Ensimmäiset stipendit jaettiin vuoden 2012 loppupuolella ja ne luovutettiin vuoden 2012 toiminnasta. Stipendiin kuului 75 euron tukiraha, joka ei ole ehdoton liite, mutta kuitenkin suuntaa antava. Vuoden 2012 stipendin saivat Daniel Aura, Valo Hallman, Juhani Halonen ja Kalle Mäki. KERHOTOIMINTA Ilkka Mäkisen vetämä ja Allan Kiviahon tilastoima maanantain blixtit ovat olleet netissä luettavina ja pelaajien suosikkeina vuosikausia. Pelaajakeskiarvot ovat olleet reilusti yli 30 pelaajan. Niissä on ollut vierailijoina myös kansainvälisiä mestareita ja hyvää tasoa olevia pelaajia. Tosin näistä aika moni on muiden seurojen pelaajia, joka sinänsä on tietysti hyvä, koska voi sanoa Klubin maanantaiblixtien olleen vilkkaimmat pääkaupunkiseudulla. Torstain vartit toimivat ilman suurta julkisuutta ja ne ovat sellaisten suosimia, joita tiukkatahtinen blixti ei miellytä. Toisaalta allekirjoittanut toivoisi, että myös torstain vartit saisivat julkisuutta ja ehkäpä jatkuva kausittain pelattu pistekilpailu ilman vakavaa yrittämistä houkuttelisi mukaan niitä joita pikashakki ei kiinnosta. Ehkä olisi mukavampi jos mukana olisi hieman kilpailua, vaikka palkintoja ei olisikaan. Esimerkiksi pelattujen vartin pelien malliin. Silloin pelaajia löytyi vartteihin lähes nykyisen pikashakin lukumääriin. HELSINGIN SHAKKKIKLUBIN KOTISIVU NETISSÄ JA KLUBIN TIEDOTE Matti Uimonen hoitaa Helsingin Shakkiklubin kotisivua. Vähitellen siitä on tullut tiedotuskanava pysyväistietojen osalta. Uuttakin tietoa se välittää jäsenistölle ja on tallentanut mahtavan määrän historiaa ja valokuvia. Sen seuraamista ei vielä osata riittävästi jäsenistön joukossa. Muuttuvaa ja tarpeellista ajankohtaista tietoa tarjoaa noin 4-6 kertaa vuodessa ilmestyvä Klubin tiedote. Sitä on hoitanut vuodesta 1977 Palamaa ja tiedotteen tehtävä on herättää jäsenistöä erilaisiin tapahtumiin ja kertoa muista Klubia koskevista asioista. Tiedottamista on siis jatkettava edelleen pysyvästi netissä, sähköpostissa ja kirjeitse niille, joilla ei sähköisiä välineitä ole. Tiedon jakaminen on tärkeää, koska sen kautta voidaan pitää seurahenkeä yllä ja antaa jäsenille tarpeellista tietoa lähinnä kerhosta. mutta myös muusta shakkitoiminnasta. Kerhoillatkin olisivat hyvä tiedotuspaikka, mutta se ei tavoita jäseniä, jotka asuvan kauempana ja joiden käyntikerrat ovat harvinaisia. HELSINGIN SHAKKIKLUBIN TOIMINTAAN TARVITAAN LISÄVOIMIA Vuosikymmenien aikana olen huomannut, että erilaisten kerhon toimintojen jakoa ei ole suoritettu. Olen osittain itse siihen syyllistynyt. Esimerkiksi, jos joku asia ehkä hieman uudempi tulee esiin eikä ole koskaan mietitty kuka voisi hoitaa vastaavia tehtäviä. Eli hallitus ei ole laatinut selkeitä ohjeita hallituksen jäsenien vastuista ja siksi se usein kaatuu samalle hoitajalle kuin muutkin asiat. Ainakin itse olen luonteeltani sellainen, että en lähde siirtelemään joitain tehtäviä jollekin. Siirrän sen itselleni koska se ei tunnu ylivoimaiselta. Ja puolen vuoden päästä on yllättävän paljon lisää tehtäviä ja olet oranpyörässä. Tämä ei ole protestini, mutta nyt olisi sopiva hetki muutella käytäntöjä, kun uusi puheenjohtaja astuu toimeen ja tehdä

4 selkeitä päätöksiä miten tehtäväkenttää saadaan jaetuksi ja ehkä tehokkaammaksi kerhon kannalta. Olen itse valmis JSM-toimiin mikäli tarvitaan. JOUKOSTAMME POISTUNUT ESA PAKKANEN Esa Pakkanen oli näkövammainen ja kuoli marraskuussa pitkäaikaisen sairastamisen jälkeen. Hän osallistui ennen sairastumistaan parikymmentä kertaa näkövammaisten Suomen mestaruuskilpailuihin. Pronssia tuli vuonna 1992 ja hän oli tulosluetteloissa 8 kertaa kuuden parhaan joukossa Esa pelasi myös näkövammaisten pohjoismaisissa mestaruuskisoissa ja kuului hopealle selvinneeseen Suomen joukkueeseen. Vuonna 2000 hän kuului myös Suomen joukkueeseen näkövammaisten MM-kisoissa. Vuosina hän pelasi 6 ottelua JSM-sarjaan kuuluneissa otteluissa ja oli aikoinaan melko aktiivinen kansallisten kilpailujen pelaaja. Helsingin Shakkiklubin osanotto omaisille. SYNTYMÄPÄIVIÄ VUONNA 2013 Vaikka Klubin yli 90-vuotta täyttäneillä ei ole tasavuosia, niin eiköhän ole tarpeellista muistaa, että he ovat olleet mukana toiminnassa korkeaan ikään ja ovat jääneet pois kerhoilloista lähinnä liikkumisen heiketessä. Erkki Vähäpassi 94 vuotta Hän ilmestyi Klubille kymmenkunta vuotta sitten ja hämmästys oli suuri, kun ilmoitti iäkseen 85 vuotta. Ja siitä se alkoi torstai-illoissa käynti ja korkeintaan veteraanien yhteiset illat ovat olleet esteenä kerhoiltojen käynnillä. Nyt käyty pariviikkoinen kylpyläloma varmaan piristää kevätkautta. Entinen apteekkari, jonka peleistä vieläkin näkyy, ettei shakki ole juuri keksitty harrastus. Olli Pinomaa 91 vuotta Klubin toiseksi vanhimmalle shakki on ollut elinikäinen harrastus vaikka kilpailemiseen ei ole aika riittänyt yrityksen hoitamisen johdosta. 90-vuotta täyttyi edellisenä vuonna komeasti suuren suvun täyttäessä Käpylän kodin, jossa olimme Erkin kanssa ulkopuolisina mukana. Vielä pelaaminen sujuu, mutta liikkuminen on estänyt Klubikäynnit syksyllä. Matti Tuovinen 91 vuotta Klubin kolmas 9-kymppinen herrasmies oli taustaltaan tuntematon viime vuoteen. Silloin Hesari onnitteli kuvan kanssa ulkoministeriön korkeimpana virkamiehenä toiminutta valtiosihteeriä. Itänaapurin kanssa hän oli käynyt monet tuimat keskustelut, joka siihenkin aikaan painosti valtakunnan johtoa. Ehkä shakkikin oli vahvistanut kestävyyttä. Pelihaluja olisi vielä, mutta liikkuminen on hänelläkin vaikeaa. Pekka Palamaa 85 vuotta Urheilun puolella HKV ja koripallossa Tapiolan Honka tj Mitaleja viesteissä, koripallossa hopeaa pelaamatta. HSK hall 74-13, siht 74-87, vpj 88-03, pj SSL hall 76-94, siht 76-90, SKSL hall: 77-06, siht 6 v., pj 88-89, vpj edustajisto Toimikuntia: Selo: 81-08, Ansiotk pj v-sta 86>. JSM 83-08, Turn.sarja Historiikit: HSK 86 ja 06, SSL 92, Keskusliitto 02 ja 08. SuShakki 94 ja 04. Helsingin Shakkiolympialaiset 52 (02). Shakin kultainen 88, SSL:n ja HSK:n kultaiset 88 ja 86, Viirit: SKSL 01 ja HSK 03, Suomen Olympialainen ansiomitali 52,, Shakkituomari 82 Kari Rahkamo 80 vuotta HSK jäsen vsta 46. Yleisurheilussa Melbournen (56) ja Rooman olympialaiset (60), jossa 8. Pohjoismainen mestari 61. Paransi 3-loikan SE:tä 7 kertaa ja viimeisin 16,40 oli vajaat 50 sm ME:stä. Maaotteluja yli 20, voitot 60%, HKV:n pj Kaupunginhallituksen pj vuosia ja 5 vuotta ylipormestarina eivät sallineet pelaamista. Aloitti uudestaan aktiivisen pelaamisen eläkkeellä. Oli SKSL:n pj Pelannut n. 800 selopeliä ja JSM-

5 pelejä 52 vuosina % teholla. Shakin kultainen ansiomerkki 2003 ja tietysti lukematon määrä valtakunnallisia ansiomerkkejä. Tenho Bäckström 80 vuotta Tenho liittyi Klubiin 1970-luvun loppupuolella. Oli työpaikkansa Suomenlinnan SK:n pj, mutta kaipasi isonpiin ympyröihin. HSK:n hall 79-11, taloudenhoitaja vuodesta Luopui hallituksen jäsenyydestä 2012, mutta jatkoi t-hoitajan tehtävässä puheenjohtajan pyynnöstä luvulla oli muutamia vuosia HSL:n vara pj:na, shakkituomari 96. Pelannut satoja selopelejä ja myös JSM-pelejä, vaikka järjestelytehtävät ovat sitoneet Klubin työmyyrää. Shakin hopeinen ansiomerkki sekä SSL:n hopeinen. Hans Bergström 75 vuotta Hans on aktiivinen kerhopelaaja on osallistunut myös kansallisiin kilpailuihin. Hans kuuluu pelaajiin joita Klubi tarvitsee toimintaansa. Pelaa ahkerasti kerholla ja maksaa jäsenmaksunsa. Tarvittaessa voi pelata myös joukkuepelejä. 75 vuotta Pekka Pesonen Vuosikymmenien ajan Klubin ahkerin pelaaja yli 2100 pelillä. Aikoinaan pelejä kertyi vuodessa kpl. I luokan pelaaja, joka vuosina pelasi 81 JSM-peliä ja on tällä hetkellä ,5 pisteellä. On lopettanut aktiivisen pelaamisen. 70 vuotta Heikki Arnola Liittyi Klubiin 90-luvun lopulla ja pelaili lähinnä vartin kerhopelejä. Heikki on tiettävästi ollut paljon Aasian seuduilla kai liikeasioiden kanssa. Käy joskus kotimaassa ja on käynyt silloin myös tervehtimässä ja maksamassa jäsenmaksunsa. 70 vuotta Lars Lövkvist Lars on ollut Klubin jäsen 1970-luvun alusta, mutta kerhopelaaminen oli aika vähäistä matkustamista edellyttävän työn johdosta. On Klubin JSMtilastossa 60. (18,5/41). Lähti Finnairin toimiston vetäjäksi 2004 Kanadaan ja on jäänyt sinne eläkepäiviä viettämään. Sähköviestiyhteys on edelleen. 60 vuotta Göran Paul Göran on kerhopelaaja, joka käy aika ahkerasti pelaamassa erikoisesti varttia. Klubille ovat kaikki kerhopelaajat tarpeellisia ja myös harrastajille on tärkeää, että voimme tarjota pelitilaisuuksia heille. 60 vuotta Pekka Nikkanen Shakkimestari, jolla ei ole ollut mahdollisuuksia pelata sarjapelejä työnsä johdosta kuin 16 kertaa 50 % teholla. Joskus on aikaa ollut joukkueblixtin peluulle ja ehkä vartillekin. Täytyy odotella kaiman eläkepäiviä. 50 vuotta Erkki Suomalainen Mestariehdokas, joka on ollut tärkeä SJM-pelaaja jo pitkään. 48,5 pistettä on kertynyt JSM-peleissä 81:stä pelistä, joka merkitsee kovaa 59,88 % tulosta yhdentoista sarjakauden aikana. 50 vuotta Hannu J. Koskinen On ollut uskollinen kerhopelaaja, joka huolehtii myös seuravelvoitteistaan. Viime aikoina ei ole nähty kovin usein kerholla, joka johtunee siitä, että kansainvälisesti tunnettu avaruusprofessorilla riittää vielä tehtäviä. Teki kuitenkin rohkean päätöksen tulla mukaan syysturnaukseen ja seloluku jäi sen jälkeen ihan hyvään vuotta Pekka Toivonen Ollut kerhopelaajana ahkera erikoisesti vartin peleissä. Pitkäaikainen jäsen, joka on pelannut lähinnä vartteja ja vierastanut blixtejä. HELSINGIN SHAKKIKLUBIN ONNITTELUT KAIKILLE TASAPUOLISESTI. SIINÄ ON MONTA UURASTAJAA, JOTKA OVAT VAIKUTTANEET KLUBIN TOIMINTAAN MENNEINÄ VUOSINA.

6 SEURAJOUKKUEIDEN SM-LIIGA HSK 0-4 VammSK. SM-KILPAILU HSK 0-6 Velhot Hartikainen ½ Arturs Neiskans Hartikainen 0-1 Vasily Yemelin Niemelä ½ Vitalijs Samolins SM-LIIGA Norri ½ Sarunas Sulskis Kanko 0-1 Olli Pohjala 1 Velhot 19 (41-11) Binham 0-1 Tapani Sammalvuo Parkkinen ½ Olli Sisättö 2 Tammer Sh 18 (36-14) Niemelä 0-1 Sampsa Nyysti Fieandt ½ Jussi Kauko 3 SalSK 17 (32-18) Parkkinen 0-1 Teemu Keskisarja Kauranen 0-1 Henri Torkkola 4 Aatos 17 (33-24) Fieandt ½ Petri Hokkanen Räisä 0-1 Sauli Alho 5 EtVaS 12 (24-22) Kauranen 0-1 Timo Pääkkönen Varpanen 0-1 Ville Ketola 6 MatSK 11 (24-24) Partanen 0-1 Frand Valli 7 VammSK 9 (21-23) HSK 4-3 MatSK 2 8 JyS 8 (20-27) HSK 3-1 EtVaS Hartikainen 1-0 Panu Laine 9 OSS 7 (18-29) Hartikainen 0-1 Meelis Kanep Norri 1-0 Ralf Rehn 10 JoeSK 7 (18-34) Norri ½ Olav Sepp Niemelä 1-0 Mikko Tolonen 11 HSK 5 (19-36) Niemelä ½ Tero Kokkila Kanko 0-1 Scott Fraser 12 MatSK 2 2 (20-44) Parkkinen ½ Henri Koskinen Parkkinen ½ Risto Lehtivaara Fieandt 1-0 Heikki Salo Fieandt 1-0 Janne Salimäki 1 DIVISIOONA / A lohko Kauranen 1-0 Johanna Paasikangas Kauranen 0-1 Vesa Toikkanen 1. TuTS 12 (32-08) Partanen ½ Harri Laakso Suomalainen 0-1 Julius Rauramaa 2 KS (29-09) Suomalainen 1-0 Perttu Anttila 3 HSK 2 9 (20-16) HSK 0-2 OSS 4 EtVaS 2 8 (20-21) HSK 3-3 JyS Hartikainen 0-1 Roope Kiuttu 5 LoimSK 7 (21-22) Hübner 1-0 Tommi Luukkonen Niemelä 0-1 Osmo Kauppila 6 PSY 5 (16-23) Hartikainen 1-0 Risto Nevanlinna Parkkinen ½ Aleksi Wallin 7 VSS 3 (11-24) Norri 0-1 Tommi Franssila Lehto ½ Dietmar Vinke 8 Tammer Sh 3 0 (03-29) Niemelä 0-1 Tommi Verkasalo Fieandt ½ Teemu Kilpi Parkkinen 1-0 Tuomas Nivala Kauranen ½ Keijo Kononen 2 DIVISIOONA / 2 lohko Gambäck ½ Aarne von Wright Suomalainen ½ Jere Huiovinen 1 LauttSK 8 (13-06) Fieandt ½ Ilkka Hartio Mäkinen I ½ A.Takalo-Eskola 2 X 8 (12-06) Kauranen 0-1 Aki Seppälä 3 HSK 3 7 (12-05) HSK 2-3 JoeSK 4 KäpSK 2 5 (08-14) HSK 2-3 MatSK Hartikainen ½ Alek Dokutchaev 5 Me-Ra 2 (05-12) Hübner 1-0 Jevgeni Solozhenkin Norri 1-0 Yrjö M. Jouhki 6 EtVaS 3 0 (04-14) Hartikainen 0-1 Daniel Ebeling Binham 0-1 Risto Nokka Norri 1-0 Miikka Mäki-Uuro Niemelä 0-1 Janne Tuononen 2 DIVISIOONA / 1 lohko Binham ½ Petri Kekki Kanko 0-1 Eruik Rönkä 1 KäpSK 10 (19-02) Niemelä ½ Petri Lehtivaara Parkkinen 1-0 A. Saastamoinen 2 MatSK 3 7 (10-08) Gambäck 0-1 Asko Hentunen Gambäck ½ H.Pihlajasalo 3 HSK 4 5 (05-09) Fieandt ½ Mikko Kivistö Lehto ½ Timo Porrasmaa 4 Garde 2 4 (09-10) Kauranen 0-1 Kari Pulkkinen 5 Remi 2 3 (05-11) HSK 2-4 SalSK 6 KirkSK 1 (04-12) HSK 1-4 Tammer Sh Hartikainen 0 1 Kaido Külaots Hartikainen ½ Mika Karttunen Norri 1-0 Kalle Kiik 3 DIVISIOONA / 3 lohko Norri ½ Janne Mertanen Binham 0-1 A.Pihlajasalo 1 SSK 2 8 (12-02) Niemelä 0-1 Heikki Lehtinen Niemelä 1-0 Yrjö Rantanen 2 HSK 5 8 (14-07) Parkkinen 1-0 Veijo Mäki Kanko 0-1 H.Westerinen 3 LeppSisu 5 (11-09) Mäkinen I 0-1 Jyrki Kytöniemi Parkkinen 1-0 Jari Järvenpää 4 I-HSK 3 4 (07-11) Räisä 0-1 Pekka Köykkä Gambäck 0-1 H.Pihlajasalo 5 MatSK 5 3 (06-14) Kiviaho 0-1 Jukka-Pekka Haapasalo Fieandt ½ Juha Kivijärvi 6 Me-Ra 2 2 (07-14) Hörhammer ½ Hannu Salokangas ========================= 3 DIVISIOONA / 4 lohko HSK 2-3 Aatos 1 Me-Ra 9 (14-04) Hartikainen ½ Tommi Nybäck T Y Y L I P A I N O O Y 2 LauttSK 2 7 (13-06) Norri 0-1 Normunds Miezis 3 RikSha 7 (10-07) Niemelä 0-1 Tarvo Seeman KOLMAS LINJA 22 4 HSK 6 5 (10-08) Parkkinen 1-0 Antti Virtanen I-HSK 4 2 (02-16) Lehto ½ Ari Issakainen tyylipaino@evl.fi

7 6 MatSK 6 0 (05-17) Kauranen 1-0 Jari Toivola Partanen 0-1 Eetu Prieur Suomalainen ½ Jyri Lammi DIVISIOONA / A HSK LoimSK PELAAJAT (62) HSK TuTS Leino ½ Tapio Salo 2,0/2 Hübner R Pollari 0-1 Vilka Sipilä Räisä 0-1 Aki Nokso-Koivisto 4,0/11 Hartikainen Mäkinen I 0-1 Risto Tuominen Aaltio 0-1 Aleksi Rosi 5,5/9 Norri J Varpanen ½ Teemu Topi-Hulmi Tiinanen 1-0 Marko Grek 0,5/4 Binham T Mustonen I 0-1 Luigi Lain v.d.plassche 1-0 Pasi Mellin 3,5/11 Niemelä A Tiinanen ½ Nuutti Sorsa Svenn 0-1 Kaj Erlund 0/4 Kanko I v.d. Plassche 0-1 Lars Byggmästar Saharinen ½ Ilmari Brander 6,5/10 Parkkinen J Heini Puuska 1-0 Paul Morant Blinov 1-0 Raimo Kivimäki 1,0/4 Gambäck B Abdirim 0-1 Tanja Tuominen 1,5/3 Lehto A 2. DIVISIOONA / 2 5,0/8 Fieandt J HSK KS-58 HSK KäpSK 2 3,0/9 Kauranen M Räisä 0-1 Timo Tuomala Hörhammer 1-0 Tapio Nupponen 0,5/3 Partanen J Kiviaho w.o. 0-1 Bicer ½ Antti Pihlajamäki 2,0/4 Suomalainen E Hörhammer ½ Kaj Kivipelto Varho 0-1 Janne Nurmela 0,5/3 Pollari P Tiinanen 0-1 Tero Sihvonen Peltola 1-0 Matti Pulli 0,5/3 Mäkinen I Turtiainen ½ Kimmo Katajainen Mustonen J 1-0 Timo Akkanen 1,5/2 Uimonen M Heini Puuska 0-1 Veikko Koskinen 1,0/3 Leino J Varho ½ Heikki Visti HSK LauttSK 2,0/7 Räisä U Hall 1-0 Seppo Lyly Kiviaho 1-0 Per Ertbjörk 1,5/4 Kiviaho A Aaltio 1-0 Jyrki Heikkinen 4,5/6 Hörhammer S HSK PSY Bicer 0-1 Petr Vesely 3,5/5 Varpanen J Pollari ½ Leo Tolonen w.o ,0/2 Mustonen I Uimonen 1-0 V-M Vuorisalo Varho ½ Pentti Wigelius 2,5/4 Aaltio E Leino 0-1 Jukka Norlund 3,5/5 Tiinanen T Räisä ½ Jussi Koivunen HSK Me-Ra 1,5/2 Kopsa P Hörhammer ½ Aki Perho Aura K ½ Janne Turtiainen 2,5/6 Turtiainen T Varpanen 1-0 Veikko Valo Kuoppamäki 1-0 Mikko Virkamäki 1,0/2 Puuska Heini Turtiainen 0-1 Taneli Lehtilä Hällström ½ Ari Ranta 0,5/2 Svenn Olavi Rännäri 1-0 w.o. Bicer ½ Heikki Huhtamäki 1,5/2 Aura K Koskinen M 1-0 Timo Kajanoja 1,5/2 Kuoppamäki P HSK Tammer Sh 3 1,0/2 Hällström L Tiinanen 1-0 Matti Kuusela HSK EtVaS 3 0,5/1 Ojanlammi P v.d.plassche 1-0 Juha Pessi Kiviaho 1-0 Janne Rajakari 2,5/5 Saharinen P Turtiainen ½ Jukka Harju Aaltio ½ Olavi Rannisto 4,0/6 Blinov Y Svenn ½ Jarmo Terho Tiinanen 1-0 Ville Hiltunen 4,5/6 van de Plassche Saharinen ½ Jaakko Mäntyniemi Aura K 1-0 Esko Jokinen 2,0/4 Elonheimo L Blinov ½ Juha Mäki Funck 1-0 Eero Försti 3,5/6 Hall R Elonheimo 1-0 Juha Peltoniemi 1,5/2 Varho I Funck ½ Simo Peltonen HSK X 2,5/3 Funck K Kiviaho 0-1 Petteri Paronen 2,0/4 Abdirim D HSK EtVaS 2 Hörhammer 1-0 A-T Pulkkanen 2,5/3 Koskinen M Pollari 0-1 Perttu Anttila Kuoppamäki ½ Timo Konttinen 1,5/3 Bicer S Uimonen ½ Risto Eskola Bicer 0-1 Leif Nyman 1,5/3 Peltola R Leino ½ Eero Männistö Koskinen M ½ Seppo Puroila 1,5/4 Mustonen J Räisä 1-0 Deryl Taylor 1,5/2 Rännäri O Hörhammer 1-0 Petri Suuronen 2. DIVISIOONA / 1 1,0/2 Käkriäinen A Varpanen 1-0 Sari Rautanen HSK Remi 2 0/2 Hallman V Kopsa 1-0 Ilppo Kivivuori Kopsa ½ Martti Uusitalo 2,0/4 Halonen J v.d.plassche 1-0 Taneli Lallukka Turtiainen ½ Henry Mannberg 3,0/5 Ståhle S Elonheimo ½ Jani Tähtikallio 2,0/2 Taipale R HSK VSS Hall ½ Wennu Janhonen 2,0/3 Hänninen H Kauranen ½ Kari Kinnunen 1-0 w.o. 2,0/2 Veijola H Mäkinen I 0-1 Kari Tammela HSK Garde 2 1,0/1 Heikkilä S v.d.plassche 1-0 Grels Linqvist Blinov ½ Pönniö 0,5/1 Virtanen J Räisä ½ Jarmo Peltomäki Bicer 0-1 Timo Konttinen 1,0/1 Laine T Varpanen 1-0 Timo Kastinen Taipale 1-0 Erkki Koskinen 0/1 Bergström H

8 Mustonen I 1-0 Tapio Julkunen Mustonen J ½ Henrik Järnström 0/1 Rahkamo K Aaltio ½ Juha Miskala 1-0 w.o. 0/1 Laakso J Turtiainen 1-0 Joel Sellberg 0/1 Similä V HSK KirkSK 3. DIVISIOONA / 4 0/2 Aura D Mustonen I 0-1 Klas Sandholm HSK JärvSK 2 0/1 Mäki v.d.plassche ½ Matti Grönroos Hällström ½ Olavi Halme 0/1 v.hellens Saharinen ½ Jari Lehtiranta Ojalammi 0-1 Timo Bomb Blinov ½ Eero Ahokas Saharinen 1-0 Jussi Nissi ============= Funck 1-0 Reino Karppinen Blinov 1-0 Kauko Asikanius Ståhle 0-1 Mika Leminen SARJAPELIEN HSK MatSK 3 yhteistulos oli Turtiainen 0-1 Mikko Kurkijärvi HSK KUSK negatiivinen sarja- Bicer ½ Ari Möttönen Halonen 0-1 Jouni Kivi kaudella Elonheimo 0-1 Tapani Sjöman Abdirim 1-0 Juha Hyvärinen Peltola ½ Matti Keloharju Ståhle 0-1 Jokelainen Ikävintä oli HSK 1 Varho 1-0 Ellis Saavalainen Hänninen 1-0 Pasi Tienaho putoaminen liigasta. Aura D 0-1 Matti Seppälä Peräti 3 x häviö 2-3. HSK KäpSK 1 Sarjakausi oli 39. ja Peltola 0-1 Timo Holopainen HSK Hm-93 vasta 3. putoaminen. Funck 0-1 Esko Koskimaa Mustonen J 0-1 Juha Riipinen Ylimmällä tasolla oli Hall 0-1 Antti Suominen Rännäri ½ Marko Elg pelattu 25 kautta Käkränen 0-1 Pekka Pietinen Käkränen 1-0 Kari Teräsalo yhtäjaksoisesti. Rännäri 0-1 Eero Patola Hänninen 0-1 Jarmo Laitinen Ståhle 1-0 Pauli Laitinen Voitettuja pelejä oli 3. DIVISIOONA / 3 19 ja voittoja otti HSK MatSK 5 HSK I-HSK 4 Parkkinen peräti 5, Hallman 0-1 Henri Lahdelma v.hellens 0-1 Päivi Walta Norri 4, Hübner 2/2, Halonen 1-0 Miikka Laine Rahkamo 0-1 Marjatta Kujasalo 2 voittoa saivat: Hänninen 0-1 Ilari Willman Bergström 0-1 Matti Salminen Hartikainen, Fieandt Mäki 0-1 Janne Laurikainen Laakso J 0-1 Eduard Pivdunen Kauranen ja kerran Aura D 0-1 Ilkka Kallio Laine T 1-0 Kalevi Vallius Suomalainen ja Niemelä. HSK I-HSK 3 HSK KäpSK 3 1. divisioonassa oli Hall 1-0 Klas Sjöberg Hallman 0-1 Timo Akkanen 3. HSK 2 ja niissä Taipale 1-0 Pauli Jormanainen Halonen 0-1 Heikki Luoma kunnostautui van de Veijola 1-0 Pentti Heikkinen Abdimir 0-1 Olli Marttila Plassche 4 voitolla, Elonheimo 1-0 Hakamäki Ståhle 1-0 Pasi Hiisiö Varpanen voitti 3 ja Hänninen 1-0 Seppo Toikkanen Similä 0-1 Timo Toivola Tiinanen 2 kertaa. HSK 3 ja 4 pelasivat HSK SSK 2 ============================ olivat lohkojen 3. ja Peltola 0-1 Jyrki Kauppinen HSK 5 oli vertailun 2 Heikkilä S 1-0 Martti Laitinen Sarjapelien saldo oli kokonaisuudessaan Näissä divareissa oli Hall ½ Olavi Heikkilä negatiivinen sarjakaudella Hörhammerilla 4 +, Virtanen J ½ Leo Lahdenmäki Otteluja oli yhteensä 38 ja mukana oli 6 sekä Blinov, Taipale Veijola 1-0 Mikko Manninen joukkuetta. Ståhle saivat kolme HSK LeppSisu + = - pelipisteet Saharinen 0-1 Antti Alhava HSK Blinov 1-0 Rauno Kohvakka HSK TYYLIPAINO OY Koskinen M ½ Heikki Pulkkinen HSK Hall ½ Hannu Penttinen HSK KOLMAS LINJA 22 Abdimir 1-0 Pavel Hyrri HSK HSK HSK 4-1 Me-Ra Taipale 1-0 Timo Kajanoja Yhteensä Mustonen J 0-1 Juha Heikkinen tyylipaino@evl.fi Halonen 1-0 Erol Leitzinger Ståhle 1-0 Eelis Juntunen w.o

9 SUOMEN CUP HSK2 2 1 EtVaS2: Erik van de Plassche ½ Janne Rajakari, Stefan Hörhammer 1-0 Otto Räsänen, Olavi Svenn 0-1 Olavi Rannisto, Heini Puuska ½ Ville Hiltunen, Tauno Turtiainen 1-0 Taneli Tallukka, Yurij Blinov ½ Petri Vuolle : HSK3 6-0 w.o ESK3 * : HSK2 3-1 KäpSK2: v.d.plassche ½ Timo Holopainen, Matti Kauranen ½ Antti Suominen, Matti Uimonen 1-0 Mikael Calonius, Ilkka Mäkinen 1-0 Eero Patola, Petri Kuoppamäki 1-0 Ilpo Tiihonen, Petri Saharinen 0-1 Antti Pihlajamäki, HSK3 1-2 Garde 1: Allan Kiviaho 0-1 Jan Ristoja, Erkki Aaltio ½ Jukka Johansson, Ilkka Mustonen 0-1 Samu Ristoja, Tauno Turtiainen ½ Timo Koivistoinen, Yurij Blinov 1-0 Henrik Järnström, Raimo Hall ½ Janne Huttunen, HSK 6-0 Me-Ra: Markku Hartikainen 1-0 Janne Turtiainen, Joose Norri 1-0 Mikko Virkamäki. Antti Niemelä 1-0 Heikki Huhtamäki, John Fieandt 1-0 Timo Kajanoja, Antti Lehto 1-0 Kari Jämbäck, 6.pöytä 1-0 w.o., : HSK2 1-2 Garde: v.d.plassche ½ Mikael Nouro, Uimonen 0-1 Jan Ristoja, Hörhammer ½ Samu Ristoja, Aaltio ½ Thomas Sandvik, Kuoppamäki 1-0 Jorma Haanpää, Blinov 0-1 Timo Koivistoinen HSK 1-4 MatSK Markku Hartikainen 1-0 Daniel EBeling, Joose Norri 0-1 Miikka Mäki-Uuro, Timothy Binham 0-1 Asko Hentunen, Antti Niemelä 0-1 Mikko Kivistö, Jyrki Parkkinen 0-1 Panu Laine, John Fieandt ½ Scott Fraser JOUKKUEPIKASHAKIN SUOMEN MESTARUUSKILPAILU TURUSSA M-ryhmä: 19. HSK 45,5/104, 2.sij.ryhmä: 5. HSK2 63,5/104, 10. HSK3 58, 4. sij.ryhmä: 1. 55,5/80. HSK 1: Vesa Heinola 12,5/26, Pasi Pollari 11,5, Matti Uimonen 12,5, Petri Kopsa 9 HSK 2: Teemu Tiinanen 13/26, Ilkka Mustonen 12,5, Ville Mäkinen 18,5, Heini Puuska 19,5 HSK 3: Stefan Hörhammer 13/26, Erkki Aaltio 14,5, Allan Kiviaho 15,5, Tauno Turtiainen 15 HSK 4: Matti Koskinen 11/20, Yurij Blinov 15, Reijo Taipale 10,5, Ville Seppänen 19 Prosentteja yli 50: Seppänen 95!! Puuska ja Blinov 75! Mäkinen 71! Kiviaho 60, Turtiainen 58, Aaltio 56, Tiinanen, Hörhammer 50. Ykkösessä: 48 Heinola ja Uimonen, 44 Pollari. HSK 4:llä ryhmävoitto! SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT: Naisten 2. eli hopeaa Heini Puuska 3,5/6, Seniorien 5. Raimo Hall 3,5/7, Nopean shakin joukkue: 12. HSK (Tommi Luukkonen, Jukka Leino, Erik van de Plassche, Petri Kopsa) ja 16. HSK 2 (Ilkka Kanko, Allan Kiviaho, Erkki Aaltio, Petri Saharinen), Henkilökohtainen: 5. Luukkonen 4,5/7, Turtiainen ja Kiviaho 4. Avoin SM: Saharinen 4,5/9, Nuorten 12-v: 4. Valo Hallman 4,5/7, 6. Joel Molander 4,0,13. Kalle Mäki 3,5, 10-v: 9. Klaara Mäki-Uuro 4,5/7, 10. Daniel Aura 4,5, 8-v: 3. Tuure Mäki-Uuro 4,5/7, pronssia ja toinen mitali perheeseen, 9. David von Schulman 4,0, 17. Robert von Schulman, HEART OF FINLAND: 7. Joose Norri 6,5/9, 25. Jyrki Parkkinen 5,5, Valo Hallman 4,5, Ilkka Varho 4, Heikki Hänninen ja Pavel Khanov 3. HSL:n kilpailu A: 1. Joose Norri, 3. Teemu Tiinanen, 5. Jan Varpanen, B 3. Valo Hallman, 12. Aapo Käkränen, C 1: Ville Seppänen 4,5/5, 4. Sten Ståhle 3, 6. Hans Bergström 3, Pavel Khanov ja Heikki Veijola 2,5, Joose voitti myös Garden kisan jossa Parkkinen oli 6. B-ry: 4. Käkränen ja 6. Hallman, S: 6. Ståhle ja 7. Saharinen. Matinkylässä A:ssa isä Aura 2,5/5, B:ssä Hallman 2,5, Veijola 2. C:ssä 3. Ståhle 3,5/5, 5. Joel Laakso 3, poika Aura ja Hans Bergström 2,5. HSK:n talvessa A 2. Ilkka Kanko 4, 4. Erkki Aaltio 3,5, Parkkinen, v.d.plassche ja Varpanen 2,5, B 3 Valo Hallman 3,5, Reijo Taipale 2,5, Yurij Blinov ja Juhani Halonen 2, C 6. Kari Rahkmao, 7. Pavlev Khanov ja Joel Laakso 2,5, HSK kevät: A ryhmä oli kovatasoinen, jonka voitti Joose Norri 4,5, 2. Kalle Niemi 4, Tapani Sammalvuo ja Miikka Mäki-Uuro ja 9. oli Heini Puuska 2,5, B: Yurij Blinov, Reijo Taipale ja Aapo Käkränen 2,5, C: 2. Ville Seppänen 4, 4. Heikki Veijola 3,5, Sen: 3. Ilkka Kanko3,5, 5. Erkki Aaltio 3, Petri Saharinen Ja Raimo Hall 2,5, HSK syksy: A 1. Tommi Luukkonen ja Miikka Mäki-Uuro 4, 3-4. Mikael Agopov ja Mikko Niemi, Jyrki Parkkinen 3, B: Juhani Halonen, Tauno Turtiainen 4, C: Heikki Veijola 4, 3. Ville Seppänen 3,5, S: 2. Petri Saharinen 4, 3. Erkki Aaltio 3,5, 4. Erkki Kunnas 3, Raimo Hall 2,5. EtVaS: B: 5. Kristian Aura 2,5, C 4. Valo Hallman Vuoden alussa oli kamppailtu Helsingin mestaruuksista. M-ryhmän 5. Ilkka Mustonen 4,5/9, 6. Tauno Turtiainen, A 2: 3. Valo Hallman ja 4. Aapo Käkränen 5/9, C: 4. Heikki Veijola 4,5, 11. Joel Laakso 2,5, Sen: 6. Petri Saharinen. HSL:n nappulalii-gassa 6. Hallman, 8 Daniel Aura, 11. Pavel Khanov. Koululaiskilpailuja oli eri tasoilla. Pitkään näkymättömissa ollut Tuomas Kelomäki oli voittanut joukkuehopeaa ja samaa metallia sai Ville Vähätalo. Hopeaa sai Snellmannin koulu HSK:n pelaajilla Klaara

10 ja Tuure Mäki-Uuro sekä uudella jäsenellä David von Schulman. Kalle Mäki sai myös hopeaa toisessa joukkueessa, jossa pelasi 1. päydällä. Daniel Aura oli voittanut kultaa koulunsa joukkueessa. HSL:n joukkuevartit oli keväällä. Klubi oli mukana 6 joukkueella. M 2. HSK 1; 12/14 (Parkkinen 2,5/7, Lehto 5, v.d.plassche 5, Kauranen 4,5, Uimonen 5, Kanko 3) M 7. HSK 2: 01 (Leino 1,5, I.Mustonen 2,5, Blinov 1, Funck 1,5, Hall 2, J.Mustonen 2) A 3. HSK 3: 02/14 (Hörhammer 1,5, Aaltio 6, Kiviaho 2,5, K.Aura 1, Turtiainen 3,5, Taipale 3) B 4. HSK 4: 07/12 (Tiinanen 2/6, V.Mäkinen 5, Peltola 1,5, Rännäri 3,5, Lagergren 4, Saharinen 4,5) B 6. HSK 5: 02 (Bicer 1/6, Hallman 2, Halonen 3,5, Hänninen 2,5, Laine 0, Mäki 0) C 4: HSK 6: 04/8 (I.Mäkinen 2/4, S-Heikkilä 2,5, Heinäsmäki 3,5, v.hellens 2, Seppänen 4; -----) Parkkisen turnaus: 3. Pollari 4/6, 5. Elomaa 3,5, 6. Tiinanen 3,5, 10. Kopsa 3. Taraus-turnaus: 1. Jan Varpanen 4,5/5, Seinäjoki: A 10. Käkränen 2,5, Espoon avoin pika: 7. Kauranen 13,5, 9. Pollari 13, 11. Aaaltio 12, HSL:n vuosikilpailu nopea: 3. Kristian Aura 5/7, 6. Turtiainen 4, 12 Khanov 3,5, 15. Daniel Aura 2,5, Wahlbäck 0,5, HM nopea elok.: 5. Mustonen 4/7, 9. Hallman 3,5, 16. D.Aura 2, TaSK syys: A 2 Varpanen 3,5/5, Garde/syys: A 1 Arto Elomaa 4/5, 3. Norri 3,5, 19. Hallman 2, B 4: 4. Seppänen 4/5, 12. Halonen 2, 20. Käkränen 2, Järvenpää A 4. Elomaa 3, 7. K.Aura 2,5, C: Käkränen 3,5, Ståhle ja D.Aura 2,5. Remi: A 3. Pollari 4/5, 4. Mustonen 3,5, 7. Elomaa 3, B: Turtiainen 3, Sahrinen 2,5, C: Ståhle 2. MatSK pikakarkelo: 8. Norri 9, 11. Kauranen 8, 21. Kiviaho 7,5, 24. Rännäri 6. Käpylä marrask: A 8. Valo Hallman 3/5, 12. Kristian Aura 2, 19. Saharinen, B: 3 Ville Seppänen 4/5, Käkränen ja Ståhle 2,5, D.Aura 0,5. UUSI SHAKKIMESTARI 2013 ANTTI LEHTO, MESTARIEHDOKAS JAN VARPANEN JA NYT VUODEN 2014 ALUSSA MESTARI JA I LUOKKAA NUORI VALO HALLMAN ILAHDUTTIVAT SELOLISTA selo ed pelit 012 Petri Kuoppamäki Robert Hübner Allam Kiviaho Joose Norri Kristian Aura Markku Hartikainen Leo Hällström Timothy Binham Valo Hallman Antti Niemelä Olavi Svenn Antti Lehto Tauno Turtiainen Jyrki Parkkinen Hannu E Koskinen 1896 = John Fieandt Ville Seppänen 1884 uusi 39 Jan Varpanen Lauri Elonheimo 1869 uusi 30 Björn Gambäck Petri Ojalammi Pekka Nikkanen 2178 = Kimmo Keski-Koukkari 1867 = Arto Elomaa 2176 uusi 903 * Ilkka Varho Ilkka Kanko Raimo Hall Erik van de Plassche Juhani Halonen Juha Partanen 2141 = Matti Koskinen Erkki Suomalainen Yurij Blinov Pasi Pollari Sena Bicer Matti Uimonen Kaj Funck Matti Kauranen Risto Peltola Ilkka Mäkinen Reijo Taipale Stefan Hörhammer Erkki Kunnas Teemu Tiinanen Samu Heikkilä Li Yilong 2074 = Petri Saharinen Vesa Heinola 2057 uusi 235 * Jarmo Virtanen ollut Ruotsissa ja seloluvut laahaavat jäljessä Osmo Rännäri Unto Räisä Dilshat Abdirim Ilkka Mustonen Heikki Veijola Heini Puuska Jari Mustonen

11 Erkki Aaltio Petri Kopsa Ville Mäkinen LUOPUMISEN AIKA Aapo Käkränen Henri Siltala 1684 = * Pitkäaikainen puheenjohtaja Erkki Aaltio Heikki Hänninen kertoi syksyllä 2003 allekirjoittaneelle, että Otto von Hellens hän jää pois puheenjohtajan tehtävästä ja Pavel Khanov pyysi minua jatkamaan. Olin vanhempi kuin Sten Ståhle Erkki, mutta hän suostutteli ja piti tärkeänä Tuomas Kelomäki että olen edelleen mukana toiminnassa. Näin Joel Laakso 1575 uusi 40 0 päädyin siihen että jatkan ja ei kai siinä ollut Kari Rahkamo muuta vaihtoehtoa kuin puheenjohtajan Julius Seligson 1537 = 0 77 * tehtävään siirtyminen. Kuitenkin rajasin Janika Kääriäinen 1516 = * sen pituuden korkeintaan kolmeksi vuodeksi. Hans Bergtröm Hieman se meni yli toiveen eli kului täydet Tenho Bäckström kymmenen vuotta. Se on pitkä aika. Juha Oikarainen Henry Lagergren 1476 = * Suomalaisten shakkikerhojen ikäpresidentin Ville Similä luotsaaminen on vaativa tehtävä. Kerholla on Tommi Laine ollut aina vaikutusvaltaa shakkielämässä ja se Joel Molander tuo tehtävää hoitavalle itsestään merkitystä ja Arto Vuorinen sanoisinko shakillista arvovaltaa. HSK:a pj ei Samuli Hakala 1400 = 0 6 * voi hoitaa vain vasemmalla kädellä ja sitä on Daniel Aura hoidettava päivittäin. Puheenjohtajan on aina Ville Vähätalo otettava huomioon vaatimukset, jota tehtävän Kalle Mäki hoitamiseen tarvitaan. David von Schulman 1232 uusi 41 Tuure Mäki-Uuro Ehkä se, että olin Klubin sihteeri vaikutti, että Klaara Mäki-Uuro päädyin 1977 SSL:n ja Keskusshakkiliiton Hannu J Koskinen hallituksiin jopa viimeksi mainitun huipulle Robert von Schulman 1100 uusi 15 * saakka ja 30 vuodeksi sen hallitukseen. HSK:n on oltava vastaamassa myös valtakunnallisten shakkijärjestöjen toiminnasta. Nyt sinne on NUORISO ON TULEVAISUUDEN VAKUUTUS valittu varapuheenjohtajaksi Petri Saharinen. Nyt on taas saatu nuoriin Valoa, Juhania ja Senaa. Klubilla on vuosikymmenien aikana ollut hienoja jaksoja, kun nuoria on ollut runsaasti ja heistä on ollut iloa vuosikymmeniä. On ollut Joosea, Timotia, Jonia, Ilkkaa, Teemua, Markoa, Mikaa, Tapania ja Jormaa sekä muitakin. Joku on joskus lähtenyt tai työelämä, opiskelu ehkä perhe lopettanut shakin. On tullut kovia sarjajyriä, shakkimestareita ja jopa jopa Kv-mestareita. On todettava, että ilman uusia nuorten joukkoja Klubin saavutukset eivät olisi sitä mitä ovat olleet. Nuorisotyön merkitys on erityisen tärkeää shakin tapaiselle vaikeasti opittavalle lajille. Se olisi opittava jo nuorena ja on muistettava, että alle 10-vuotiaat ovat jo muutamien vuosien kuluttua nuoria, jotka tuntevat shakin ehkä lajikseen. Monet eivät enää teini-iässä sitä olisi valinneet. Toimintakertomus on 41. jonka olen tehnyt. En ollut vielä hallituksessa, kun tein vuodelta 1973 toimintakertomuksen. Olen pyrkinyt niissä tuomaan esiin tärkeimmät toimintaan kuuluvat asiat sekä kilpailutapahtumat, että siitä voisi seurata Klubin historian pääkohtia vuosien ja vuosikymmenien aikana. Historiaa ovat lyhyet esittelyt syntypäiviä viettäneistä ja joukostamme poistuneista. Voin sanoa, että neljäkymmentä vuotta Klubin hallituksen eri tehtävissä on ollut hienoa aikaa. Se, että olen tyytyväinen menneistä vuosista johtuu hienosta jäsenistöstä, jonka kanssa olen voinut puuhata ja jotka ovat tukeneet minua vuosien aikana. Kiitos siitä. Pekka ONNEA HELSINGIN SHAKKIKLUBILLE TULEVINA VUOSINA JA VUOSIKYMMENINÄ TOIVOO PEKKA PALAMAA

SSL / SM-kilpailut

SSL / SM-kilpailut SSL / SM-kilpailut 2016-2017 12.03.2017 Kierros 11 Aatos - JyS 2-0 EtVaS - OSS 5-0 Garde - Velhot 1-5 KS-58 - TuTS 0-5 SalSK - TammerSh 2-5 MatSK - KarjUra 5-2 Moiseenko Vadim - Syvälahti Timo 1-0 Ebeling

Lisätiedot

SHAKIN RITARIT (kisa I/III)

SHAKIN RITARIT (kisa I/III) Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 SHAKIN RITARIT (kisa I/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 1963 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Valli Frans Velhot 2310 3 Tuominen Risto TuTS 2292 4 Salopää

Lisätiedot

NELJÄ TORNIA (kisa II/III)

NELJÄ TORNIA (kisa II/III) Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 NELJÄ TORNIA (kisa II/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 2321 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Karttunen Mika TammerSh 2478 3 Luukkonen Tommi JyS 2405

Lisätiedot

HELSINGIN SHAKKIKLUBIN PELAAJATILASTOT AJALTA 1974 15.3.2012

HELSINGIN SHAKKIKLUBIN PELAAJATILASTOT AJALTA 1974 15.3.2012 15.03.2012 Pekka Palamaa HELSINGIN SHAKKIKLUBIN PELAAJATILASTOT AJALTA 1974 15.3.2012 Pelaajia on 185, pelipisteitä 3.406,5, pelejä 6.560, %-tulos kaikista peleistä 51,93. 100 eniten pelipisteitä kerännyttä

Lisätiedot

KARTUN PALUU (kisa III/III)

KARTUN PALUU (kisa III/III) Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 KARTUN PALUU (kisa III/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 2334 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Karttunen Mika TammerSh 2478 3 Luukkonen Tommi JyS 2405

Lisätiedot

Helsingin Shakkiklubi r.y. Helsingfors Schackklubb r.f. Toimintakertomus 2016

Helsingin Shakkiklubi r.y. Helsingfors Schackklubb r.f. Toimintakertomus 2016 Helsingin Shakkiklubi r.y. Helsingfors Schackklubb r.f. Toimintakertomus 2016 YLEISTÄ Vuosi 2016 oli perinteikkään Helsingin shakkiklubin 130 toimintavuosi. Juhlavuotta pidettiin esillä toimintavuoden

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

TASASELOTURNAUS. LOPPUTULOKSET J38 JärvSK 75-vuotisjuhlaturnaus KIERROS: 5

TASASELOTURNAUS. LOPPUTULOKSET J38 JärvSK 75-vuotisjuhlaturnaus KIERROS: 5 TASASELOTURNAUS. LOPPUTULOKSET A-RYHMÄ 1 Kukk Sander Viro 2097 m+ 5 v+ 2 v+ 8 m+ 7 v= 4 4.5 2131 2 Hartikainen Markku HSK 2340 v+ 6 m- 1 v+ 7 m= 4 m+ 5 2326 3 Harju Antero JärvSK 1930 v- 8 m=12 m+20 v+17

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta 2012. Yleistä

Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta 2012. Yleistä 1 Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta 2012 Yleistä Kirjeshakkiliiton toiminta on jatkunut vuonna 2012 edellisvuosien linjoilla. Talouden osalta loppuvuodesta alkaneet Finjub50-turnauksen

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 Erikoismääräykset (yhteinen osa) 1. Kilpailut järjestäjää Suomen Shakkiliitto ja Helsingin Shakkiklubi (HSK). Järjestelytoimikunnassa ovat HSK: Matti Uimonen, Matti Kauranen,

Lisätiedot

Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: Merkkien selitykset

Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: Merkkien selitykset Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: 4.12.2018 Merkkien selitykset Värikoodit kalenterissa : Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia Sininen : SM-kilpailuja Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat

Lisätiedot

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24:

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24: S-16 1 S-16 Sa Viitanen Risto 0:25:27 270 208 492 82 970 2 S-16 Sa Hakala Ville 0:24:28 276 200 480 80 956 3 S-16 PH Siukola Teemu 0:22:56 285 230 420 70 935 4 S-16 Sa Hakala Kalle 0:28:07 254 182 468

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK . Kievarin Kierros SM/CUP TAUK 6..08 tulostusaika: 7.0.08 00.:9 LUOKITTAIN ASEMAKOHTAISET TULOKSET luokka: C tulokset Sij Nro Kuljettaja Kartanlukija 6 7 8 MAALI -yht RTp Muut Tulos 8 Alitalo Mikko Erämaja

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

RUL:n ampumamestaruuskilpailut

RUL:n ampumamestaruuskilpailut Mikkeli, Kyrönpellon rata 17. - 18.08.2013 11:41:53 25m Isopistooli, sarja H 1. Ari Meinander KYM 97 96 96 289 97 95 94 286 575 2. Marko Talvitie E-PO 92 92 92 276 99 97 99 295 571 3. Juha Virtanen KYM

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

SRTL:n ampumamestaruuskilpailuiden lopputulokset Kajaani. RK sarja H YL

SRTL:n ampumamestaruuskilpailuiden lopputulokset Kajaani. RK sarja H YL 1 SRTL:n ampumamestaruuskilpailuiden lopputulokset 20.-21.08.2011 Kajaani. RK 10+10 sarja H YL Yhdistys Tulos 1 Tulos 2 Yht Huom 1. Jari Pihlainen Pohjois-Savon RT 94 97 191 12x10,7x9,1x8 2. Hannu Eskeli

Lisätiedot

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava 18-19.7.2010 Järj. Lahden OnkiTeam Erä1 Erä2 Sij Kilpailija Seura Sarja Paikka Paino Pist Paikka Paino Pist. Yht.paino Yht.Pist. 1 Lasse Laukkarinen Fish m D67 1781 1 E86

Lisätiedot

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H 1. ylil Meinander, Ari Kym 95 95 96 97 96 99 578 vänr Alanko, Ville- 2. Veikko E-Häm 94 95 96 91 97 96 569 49 3. ylil Talvitie, Marko E-Poh 93 94 90 97 99 96 569 45 4.

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot

Lisätiedot

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Nimi Yhdistys Tulos 10:t napa 9:t 1. Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT 191 12 2 7 2. Pöllänen Janne Sastamalan RT 188

Lisätiedot

Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: Merkkien selitykset

Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: Merkkien selitykset Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: 18.2.2019 Merkkien selitykset Värikoodit kalenterissa : Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia Sininen : SM-kilpailuja Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

SM Pystykorva H Sarja Tulokset

SM Pystykorva H Sarja Tulokset Sarja H SM Pystykorva H Sarja Tulokset 5.9.2009 1 Alik. Nylund Jussi E-Häm Res.p. 261 2 Thm Hakomäki Jaakko E-Pohj Res.p. 250 3 Korp. Maijala Simo P-Pohj Res.p. 250 4 Jääk. Kääriäinen Pekka P-Pohj Res.p.

Lisätiedot

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP Sarja: Y F1 F2 F3 F4 FIN TOT NAP 1 Saari Jussi P-HA 49 48 47 47 47 46 284 46 48 47 48 45 46 280 564 12 47 47 46 43 183 747 15 2 Kimpimäki Teijo JjA 46 48 45 47 46 49 281 45 47 46 47 48 49 282 563 9 45

Lisätiedot

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros SuTe Hiekka- La Talentit vs RKT 0-6 (17-36)

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros SuTe Hiekka- La Talentit vs RKT 0-6 (17-36) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

Hirvikävelyn SM-kilpailut

Hirvikävelyn SM-kilpailut Hirvikävelyn SM-kilpailut Vesanto, 03.08.2018 Joukkuekilpailu - Kävely-joukkuekilpailu Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjois-Savo 11122 Pekkarinen Erkki 1138-568 (-7m/0m/-7m/+2m) 570

Lisätiedot

Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo

Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys:3.1.2018 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sininen

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

HELSINGIN SHAKKIKLUBI RY. Toimintasuunnitelma 2015

HELSINGIN SHAKKIKLUBI RY. Toimintasuunnitelma 2015 HELSINGIN SHAKKIKLUBI RY Toimintasuunnitelma 2015 YLEISTÄ HSK:n toiminnassa keskeisintä on tarjota kerhotoiminnallaan mahdollisuuksia shakin harrastamiseen jäsenistölleen ja toimia houkuttelevana kanavana

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1.

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1. Compak Sporting SM Nokian ampumarata 8.-9.6.2013 Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y 1 72 KORTELAINEN MARKO SoA 24 24 20 25 93 23 24 25 25 97 190 2 38 AALTO MARKO NOSA

Lisätiedot

ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset

ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut 23.7.2011 Satakunnan lennosto, Pirkkala PA1 Henkilökohtaiset tulokset Sij. Ampuja Piiri S1 S2 Tulos Vertailuarvo 1 Nieminen Markku HRESP 86 100 100 0100-02-08-00-00-00-00-00-00-00-00-00-00--0086-01-01-02-06-00-00-00-00-00-00-00-00

Lisätiedot

Kouvolan Pallonlyöjät per

Kouvolan Pallonlyöjät per Kouvolan Pallonlyöjät per. 2.10.1931 KPL naiset naiset miehet miehet miehet kontiot A-pojat B-pojat Cup Halli -kilp (1931-54) -sarja Suursarja (1931-44) -sarja Välisarja (1938-41) B-sarja (1931-35) Valtakunnansarja

Lisätiedot

# Pelaaja Seura Yhteensä

# Pelaaja Seura Yhteensä Teerenpeli Tour 2015 kokonaistilanne - 3 parasta tulosta lasketaan mukaan SCR # Pelaaja Seura 1 2 3 4 5 6 Yhteensä 1 El- Ghaoui Mohamed MeG 79 86 80 84 243 2 Lehtikangas Jari LG 85 76 85 85 246 3 Lindqvist

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

Sporting sarja N AA,Erä,LuE,Hjor,Digi,Sako,Sas,Pro. Sporting sarja Y

Sporting sarja N AA,Erä,LuE,Hjor,Digi,Sako,Sas,Pro. Sporting sarja Y Suomen mestaruuskilpailu Sporting 200ls, Pori 6-8.7.2012 Sporting sarja N Layoutit; AA,Erä,LuE,Hjor,Digi,Sako,Sas,Pro 1. Hautaoja, Saija SA 23 22 23 18 19 14 17 19 155 2. Korhonen, Leena OulA 17 15 18

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo

Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys:23.1.2018 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sininen

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet Pystykorva - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto. D t 1 76 Salovaara Pilvi Pir 85 108 193 2 54 kers Lauri Teija P-Poh 79 73 152 Osallistujia: 2 Sivu 1 / 4 H t 1 47 alik Kuikka Petrus E-Kar 129 127 256 2 72 alik Rautio Jouko P-Poh 123 130 253 3 62 alik

Lisätiedot

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA.

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. DTF 3. HALKOSAARI, LASSI. POWER BULL RY 4. HIRVIMÄKI, ANTERO. JURVAN

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata, Akaa 02. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Viljanen K-64 92 97 96 285 95 91 91 277 562 2. Raine Järvinen K-64 81 85 84 250 91 90 90 271 521 3. Petri Sorsa LAS

Lisätiedot

Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 ( ) Maraton

Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 ( ) Maraton Maraton Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 (20.11.2018) 1.Tolksdorf Jonathan 3.21.10 (M 40/1) 2.Laitinen Seppo 3.27.50 (M 65/1) 3.Mäenpää Seppo

Lisätiedot

Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo

Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys:24.8.2018 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sininen

Lisätiedot

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M TULOKSET ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio 30.6.2018 HIRVI 100M Sarja Etunimi Sukunimi Piiri Py Ju Alku Loppu Tulos Ratko Huom M 1 Heikki Jetsonen PS 40 59 99 94 193 2 Jari Leväniemi PK 39 55 94 94 188 3 Aleksi

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os.

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. 1. Kari Toivonen Helsingin Tarmo 2. Kari Keskinen Tampereen Voimailijat 3. Pekka Laakso Rauman Voimailijat

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334

Lisätiedot

SUPER 2000 Ahvenisto Kierrosajat

SUPER 2000 Ahvenisto Kierrosajat 4- Kierrosajat Avoin luokka Lähtö 1 44 Pasi Mäensivu 1:38.331 1:34.233 2:04.529 1:57.437 1:36.047 1:34.727 1:33.692 1:32.717 1:34.390 1:34.224 41 Mika Lipsanen 1:37.989 1:33.585 1:33.685 1:33.773 1:34.654

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64 Putoavat taulut SM-kilpailu Nilsiä 16.-17.2.2013 etunimi sukunimi seura tulos 1 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 A 16 Hannu Niemelä K-64 0 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 1 A-H Jari Taskinen NUMA 0 2 Krister Holmberg

Lisätiedot

Ikämiesten SM-kisat 2014

Ikämiesten SM-kisat 2014 50m Kivääri 60 ls makuu desimaalein Sarja Y50 Ikämiesten SM-kisat 2014 Hevonpää, Halikko 26.7.2014 1 NISSINEN Vesa HVA 100.9 103.7 101.2 102.6 103.6 101.8 613.8 SE 31x 2 JäRVELä Jarmo KuusA 100.5 101.3

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ

Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ 1 Mäki-Hokkonen Jussi SA A 94 85 86 265 2 Rantonen Tero OMAS A 95 76 91 262 3 Heinonen Harri SSG A 90 79 84 253 4 Björkqvist

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

Tulokset viesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti

Tulokset viesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti Kauhajoella 22.3.2015 T U L O K S E T Kauhajoen Karhu *Kilpailun sarjat: *M150 ; M1501 ; M1502 ; M1503 ; M151 ; M1511 ;

Lisätiedot

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5) Luotu: 29.9.2015 0:14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia 1992-2015 Sivu 1(5) (1) Heinonen Risto 1997 M35 PB 5821 14,3 903 (1) 180 978 (1) 15,12 869 (3) 26.0 776 (13) 603 859 (2) 48,58 833 (11) 2,37,4 603 (57)

Lisätiedot

Länsi-Suomen läänin mestaruuskilpailut 2015

Länsi-Suomen läänin mestaruuskilpailut 2015 Nokian Ampumarata 28.06.2015 19:09:48 SML-Luodikko erä 1, sunnuntai 28.6.2015 klo 09:00-09:25 1 Jani Lindgren KS M 5 Tapio Silen PH M 2 Ari Lindstedt PH M 6 Kari Äikäs KS M 3 Janne Koivumäki Po M 7 Kari

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

"N O P E U S L U O K I T U S" (HISTORIC)

N O P E U S L U O K I T U S (HISTORIC) 170305 "N O P E U S L U O K I T U S" (HISTORIC) 1 Joonas Lindroos 68 Ismo Juottonen 2 Janne Kanerva 69 Vilppu Linjama 3 Juha Laaksonen 70 Petri Söyring 4 Janne Lindberg 71 Pekka Päivinen 5 Erkki Ala-Varvi

Lisätiedot

4. kierros (Vapaa kierros; SUTE) Hiekka- Pe W-B VS V-P harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 8 klo 19.

4. kierros (Vapaa kierros; SUTE) Hiekka- Pe W-B VS V-P harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 8 klo 19. Kausi 2016/2017 MIEHET 1-DIVISIOONA 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 050 383 5758 2. Soft Tembo Wallin Reima Puh. 0400 478 350 3. SuTe Kauppinen Markku Puh. 044 0500 231 4. TaTi Sormunen Timo Puh. 044 3365

Lisätiedot