EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Korean demokraattiseen kansantasavaltaan kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Korean demokraattiseen kansantasavaltaan kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä"

Transkriptio

1 EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel KOM(2006)710 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Korean demokraattiseen kansantasavaltaan kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä (komission esittämä) FI FI

2 PERUSTELUT 1) YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi 14. lokakuuta 2006 YK:n peruskirjan VII luvun nojalla päätöslauselman 1718 (2006), jossa se tuomitsi ydinkokeen, jonka Korean demokraattinen kansantasavalta, jäljempänä Pohjois-Korea, teki 9. lokakuuta YK:n turvallisuusneuvosto päätti, että kaikki YK:n jäsenet soveltavat seuraavia Pohjois-Koreaan kohdistuvia rajoittavia toimenpiteitä: a) sellaisten arkojen tavaroiden ja teknologian vientikielto, jotka voisivat hyödyttää Pohjois-Korean ydinaseisiin, ballistisiin ohjuksiin tai muihin joukkotuhoaseisiin liittyviä ohjelmia, sekä niihin liittyvien palvelujen vientikielto, b) Pohjois-Koreasta tulevien arkojen tavaroiden ja teknologian hankintakielto, c) ylellisyystavaroiden vientikielto, d) edellä tarkoitetuissa Pohjois-Korean ohjelmissa mukana olevien tai niille tukeaan antavien luonnollisten ja oikeushenkilöiden, yhteisöjen ja elinten varojen ja taloudellisten resurssien jäädyttäminen, ja e) Pohjois-Korean ydinaseisiin, ballistisiin ohjuksiin tai muihin joukkotuhoaseisiin liittyviä ohjelmia koskevasta politiikasta vastaavien henkilöiden ja heidän perheenjäsentensä maahanpääsyn rajoittaminen. YK laatii luettelot rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevista tavaroista, luonnollisista ja oikeushenkilöistä, yhteisöistä ja muista elimistä, ylellisyystavaroiden luetteloa lukuun ottamatta. 2) Jotta YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1718 (2006) voidaan panna täytäntöön, neuvosto valmistelee yhteistä kantaa 2006/ /YUTP, jossa vahvistetaan yhteisön toimet tiettyjen rajoittavien toimenpiteiden täytäntöönpanemiseksi. 3) Arkoja tavaroita ja teknologiaa, ylellisyystavaroita sekä varojen ja taloudellisten resurssien jäädyttämistä koskevat rajoittavat toimenpiteet kuuluvat perustamissopimuksen soveltamisalaan eikä niitä voida soveltaa asianmukaisesti yhteisön nykyisen lainsäädännön perusteella. 4) Jäsenvaltiot voivat soveltaa maahanpääsyä koskevia rajoituksia voimassa olevan lainsäädännön perusteella. Erityisesti tarkoitetaan asetusta (EY) N:o 539/2001 luettelon vahvistamisesta kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ulkorajoja ylittäessään, ja niistä kolmansista maista, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske. 5) Siksi komissio ehdottaa, että maahanpääsyä koskevia rajoituksia lukuun ottamatta kaikki YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa 1718 (2006) vahvistetut rajoittavat toimenpiteet pannaan täytäntöön uudella neuvoston asetuksella. FI 2 FI

3 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Korean demokraattiseen kansantasavaltaan kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 60 ja 301 artiklan, ottaa huomioon Korean demokraattiseen kansantasavaltaan kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä päivänä marraskuuta 2006 vahvistetun yhteisen kannan 2006//YUTP 1, ottaa huomioon komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: (1) Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvosto hyväksyi 14 päivänä lokakuuta 2006 päätöslauselman 1718 (2006), jossa se tuomitsi ydinkokeen, jonka Korean demokraattinen kansantasavalta, jäljempänä Pohjois-Korea, teki 9 päivänä lokakuuta Turvallisuusneuvosto totesi kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden olevan selvästi uhattuna ja päätti, että kaikkien YK:n jäsenvaltioiden olisi sovellettava eräitä toimenpiteitä. (2) Yhteisessä kannassa 2006//YUTP vahvistetaan päätöslauselmassa 1718 (2006) esitettyjen rajoittavien toimenpiteiden täytäntöönpano. Nämä toimenpiteet ovat sellaisten arkojen tavaroiden ja teknologian vientikielto, jotka voisivat hyödyttää Pohjois-Korean ydinaseisiin, ballistisiin ohjuksiin tai muihin joukkotuhoaseisiin liittyviä ohjelmia, sekä niihin liittyvien palvelujen vientikielto, Pohjois-Koreasta tulevien arkojen tavaroiden ja teknologian hankintakielto, ylellisyystavaroiden vientikielto ja edellä tarkoitetuissa Pohjois-Korean ohjelmissa mukana olevien tai niille tukeaan antavien luonnollisten ja oikeushenkilöiden, yhteisöjen ja elinten varojen ja taloudellisten resurssien jäädyttäminen. (3) Nämä toimenpiteet kuuluvat perustamissopimuksen soveltamisalaan, ja koska halutaan varmistaa, että kaikkien jäsenvaltioiden talouden toimijat soveltavat niitä yhtenäisesti, yhteisön lainsäädäntöä tarvitaan niiden täytäntöön panemiseksi yhteisön osalta. Tässä asetuksessa yhteisön alueen olisi katsottava käsittävän ne jäsenvaltioiden alueet, joihin sovelletaan perustamissopimusta siinä määrätyin edellytyksin. (4) Tässä asetuksessa poiketaan, Pohjois-Koreaan suuntautuvan viennin ja sieltä tulevan tuonnin osalta, voimassa olevasta lainsäädännöstä, jossa vahvistetaan kolmansiin maihin suuntautuvaa vientiä ja niistä tulevaa tuontia koskevat yleiset säännöt, ja erityisesti kaksikäyttötuotteiden ja -teknologian vientiä koskevan yhteisön 1 EUVL L [ ],[ ] , s. [ ]. FI 3 FI

4 valvontajärjestelmän perustamisesta 22 päivänä kesäkuuta 2000 annetusta neuvoston asetuksesta (EY) N:o 1334/ (5) On tarpeen selventää menettelyä, jota noudatetaan, kun halutaan saada hyväksyntä arkojen tavaroiden ja teknologian viennille ja niihin liittyvän teknisen avun tarjoamiselle. (6) Tarkoituksenmukaisuuden vuoksi komissiolla olisi oltava valtuudet julkaista arkojen tavaroiden ja teknologian luettelo, jonka pakotekomitea tai YK:n turvallisuusneuvosto vahvistaa, ja tarvittaessa lisätä siihen tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista 23 päivänä heinäkuuta 1987 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 3 liitteessä I esitetystä yhdistetystä nimikkeistöstä otetut viitenumerot, tai muuttaa niitä. (7) Komissiolla olisi oltava myös valtuudet tarvittaessa muuttaa ylellisyystavaroiden luetteloa, jos pakotekomitea julkaisee ylellisyystavaroita koskevien rajoitusten täytäntöönpanoa helpottavia määritelmiä tai ohjeita tai jos yhteisön etuja on tarpeen suojata ottaen huomioon muilla lainkäyttöalueilla laaditut ylellisyystavaroiden luettelot. (8) Tarkoituksenmukaisuuden vuoksi komissiolla olisi oltava myös valtuudet muuttaa luetteloa luonnollisista ja oikeushenkilöistä, yhteisöistä ja muista elimistä, joiden varat ja taloudelliset resurssit on jäädytettävä. (9) Jäsenvaltioiden olisi määritettävä tämän asetuksen säännösten rikkomisesta määrättävät seuraamukset. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. (10) Jotta tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet olisivat tehokkaita, asetuksen olisi tultava voimaan viipymättä, ON ANTANUT TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Tässä asetuksessa sovelletaan seuraavia määritelmiä: 1. pakotekomitealla tarkoitetaan Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston komiteaa, joka on perustettu turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1718 (2006) 12 kohdan nojalla; 2. Pohjois-Korealla tarkoitetaan Korean demokraattista kansantasavaltaa; 3. teknisellä avulla tarkoitetaan kaikkea teknistä tukea, joka liittyy korjaamiseen, kehittämiseen, valmistukseen, kokoamiseen, testaamiseen, kunnossapitoon tai muuhun tekniseen palveluun, ja se voi olla muodoltaan ohjausta, neuvontaa, 2 3 EYVL L 159, , s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 394/2006 (EUVL L 74, , s. 1). EYVL L 256, , s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 996/2006 (EUVL L 179, , s. 26). FI 4 FI

5 koulutusta, käytännön tietojen tai taitojen välittämistä tai konsulttipalveluja; tekninen apu sisältää avun antamisen suullisessa muodossa; 4. varoilla tarkoitetaan rahoitusomaisuutta ja kaikenlaisia taloudellisia etuja, mukaan luettuina muun muassa seuraavat: a) käteisvarat, sekit, rahasaatavat, vekselit, maksumääräykset ja muut maksuvälineet; b) talletukset rahoituslaitoksissa tai muissa yhteisöissä, tileillä olevat rahavarat, velat ja velkasitoumukset; c) julkisesti ja yksityisesti myytävät arvopaperit ja joukkovelkakirjat, myös osakkeet ja osuudet, arvopaperitodistukset, velkakirjat, omat vekselit, optiotodistukset, velkasitoumukset, joihin liittyy vakuus, ja johdannaissopimukset; d) korot, osingot tai muu omaisuudesta saatava tai kertyvä tulo tai arvo; e) luotot, kuittausoikeudet, takaukset, suoritustakaukset tai muut rahoitussitoumukset; f) remburssit, konossementit, kauppakirjat; ja g) varoihin tai rahoituslähteisiin liittyvää osuutta osoittavat asiakirjat; 5. varojen jäädyttämisellä tarkoitetaan toimia, joilla estetään kaikki sellainen varojen siirtäminen, kuljettaminen, muuntaminen, käyttö, käyttöön antaminen tai myyminen, joka muuttaisi niiden määrää, paljoutta, sijaintia, omistusta, hallintaa, luonnetta tai käyttötarkoitusta, taikka muut sellaiset muutokset, jotka mahdollistaisivat varojen käytön, omaisuudenhoito mukaan luettuna; 6. taloudellisilla resursseilla tarkoitetaan kaikenlaista aineellista tai aineetonta, irtainta tai kiinteää omaisuutta, joka ei ole varoja mutta jota voidaan käyttää varojen, tavaroiden ja palvelujen hankkimiseen; 7. taloudellisten resurssien jäädyttämisellä toimia, joilla estetään niiden käyttäminen varojen, tavaroiden tai palvelujen hankkimiseen muun muassa niitä myymällä, vuokraamalla tai kiinnittämällä; 8. yhteisön alueella tarkoitetaan niitä jäsenvaltioiden alueita, joihin sovelletaan Euroopan yhteisön perustamissopimusta siinä määrätyin edellytyksin. 1. Kielletään 2 artikla a) liitteessä I lueteltujen, yhteisöstä tai mistä tahansa muualta peräisin olevien arkojen tavaroiden ja teknologian, myös ohjelmistojen, myynti, toimitus, siirto tai vienti, suoraan tai epäsuorasti, Pohjois-Koreassa oleville luonnollisille ja oikeushenkilöille, yhteisöille tai elimille tai käytettäväksi Pohjois-Koreassa ja Pohjois-Korean diplomaattiedustustoille niiden sijainnista riippumatta; FI 5 FI

6 b) tietoinen ja tarkoituksellinen osallistuminen sellaisiin toimiin, joiden tavoitteena tai seurauksena on a alakohdassa tarkoitetun kiellon kiertäminen. 2. Liite I sisältää seuraavat: a) YK:n tavanomaisten aseiden rekisterissä määritellyt panssarivaunut, panssaroidut taisteluajoneuvot, tykistöjärjestelmät, taistelulentokoneet, taisteluhelikopterit, sota-alukset, ohjukset ja ohjuksen laukaisulaitteet, b) pakotekomitean tai YK:n turvallisuusneuvoston määrittämät a alakohdassa tarkoitettuihin tavaroihin liittyvät tarvikkeet tai esineet, myös varaosat ja ohjelmistot, ja c) pakotekomitean tai YK:n turvallisuusneuvoston määrittämät muut esineet, materiaalit, varusteet, tavarat ja teknologia, myös ohjelmistot, jotka voisivat hyödyttää Pohjois-Korean ydinaseisiin, ballistisiin ohjuksiin tai muihin joukkotuhoaseisiin liittyviä ohjelmia. 3. Kielletään liitteessä I lueteltujen arkojen tavaroiden ja teknologian hankinta, tuonti ja kuljetus, jos tavara on peräisin Pohjois-Koreasta tai sen tiedetään joskus olleen Pohjois-Korean alueella. 4. Edellä olevaa 3 kohtaa ei sovelleta Pohjois-Korean alueella tarjottaviin maantiekuljetuspalveluihin. Kielletään 3 artikla a) liitteessä I lueteltuihin arkoihin tavaroihin ja teknologiaan ja liitteessä I lueteltujen tavaroiden toimitukseen, valmistukseen, huoltoon ja käyttöön liittyvän teknisen avun antaminen, suoraan tai epäsuorasti, Pohjois-Koreassa oleville luonnollisille ja oikeushenkilöille, yhteisöille tai elimille tai käytettäväksi Pohjois-Koreassa ja Pohjois-Korean diplomaattiedustustoille niiden sijainnista riippumatta; b) liitteessä I lueteltuihin arkoihin tavaroihin ja teknologiaan liittyvän rahoituksen tai rahoitustuen, erityisesti avustusten, lainojen ja vientiluottovakuutusten, myöntäminen näiden tavaroiden myyntiin, toimitukseen, siirtoon tai vientiin tai niihin liittyvän teknisen avun antamiseen, suoraan tai epäsuorasti, Pohjois-Koreassa oleville luonnollisille ja oikeushenkilöille, yhteisöille tai elimille tai käytettäväksi Pohjois- Koreassa ja Pohjois-Korean diplomaattiedustustoille niiden sijainnista riippumatta; c) tietoinen ja tarkoituksellinen osallistuminen sellaisiin toimiin, joiden tavoitteena tai seurauksena on a tai b alakohdassa tarkoitettujen kieltojen kiertäminen. 4 artikla 1. Jos jossakin tapauksessa katsotaan tarpeelliseksi poiketa 2 artiklan 1 kohdan tai 3 artiklan a alakohdan säännöksistä, asianomainen myyjä, toimittaja, siirtäjä, viejä tai palveluntarjoaja voi esittää tätä koskevan perustellun pyynnön jäsenvaltion FI 6 FI

7 toimivaltaisille viranomaisille, jotka luetellaan liitteessä II. Jos pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio katsoo, että säännöksistä poikkeaminen on perusteltua, sen on esitettävä erityisen luvan myöntämistä koskeva pyyntö YK:n turvallisuusneuvostolle. 2. Toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava muille jäsenvaltioille ja komissiolle kaikista YK:n turvallisuusneuvostolle 1 kohdan mukaisesti esittämistään lupaa koskevista pyynnöistä. 3. Liitteessä II luetellut jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa luvan myyntiin, toimittamiseen, siirtoon, vientiin tai teknisen avun antamiseen tarpeellisiksi katsomiensa edellytysten nojalla, jos YK:n turvallisuusneuvosto on hyväksynyt erityisluvan myöntämistä koskevan pyynnön. Kielletään 5 artikla a) liitteessä III lueteltujen ylellisyystavaroiden myynti, toimitus, siirto tai vienti, suoraan tai epäsuorasti, Pohjois-Koreassa oleville luonnollisille ja oikeushenkilöille, yhteisöille tai elimille tai käytettäväksi Pohjois-Koreassa ja Pohjois-Korean diplomaattiedustustoille niiden sijainnista riippumatta; b) tietoinen ja tarkoituksellinen osallistuminen sellaisiin toimiin, joiden tavoitteena tai seurauksena on a alakohdassa tarkoitetun kiellon kiertäminen. 6 artikla 1. Jäädytetään kaikki liitteessä IV luetelluille luonnollisille ja oikeushenkilöille, yhteisöille tai elimille kuuluvat taikka niiden omistuksessa, hallussa tai määräysvallassa olevat varat ja taloudelliset resurssit. Liitteessä IV luetellaan pakotekomitean tai YK:n turvallisuusneuvoston nimeämät luonnolliset ja oikeushenkilöt, yhteisöt ja elimet, jotka a) ovat mukana tai tukevat Pohjois-Korean ydinaseisiin, ballistisiin ohjuksiin tai muihin joukkotuhoaseisiin liittyviä ohjelmia, tai b) toimivat tällaisten luonnollisten tai oikeushenkilöiden, yhteisöjen tai elinten lukuun tai määräyksestä. 2. Mitään varoja tai taloudellisia resursseja ei saa suoraan tai epäsuorasti asettaa liitteessä IV lueteltujen luonnollisten tai oikeushenkilöiden, yhteisöjen tai elinten saataville tai hyödynnettäviksi. 3. Kielletään tietoinen ja tarkoituksellinen osallistuminen toimintaan, jonka suorana tai välillisenä tavoitteena tai seurauksena on 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen toimenpiteiden kiertäminen. FI 7 FI

8 7 artikla 1. Poiketen siitä, mitä 6 artiklassa säädetään, liitteessä II luetellut jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia tiettyjen jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien vapauttamisen tai tiettyjen varojen tai taloudellisten resurssien asettamisen saataville asianmukaisiksi katsomiensa ehdoin ja todettuaan, että kyseiset varat tai taloudelliset resurssit: a) ovat tarpeen liitteessä III lueteltujen henkilöiden ja heidän huollettavinaan olevien perheenjäsenten perustarpeiden tyydyttämiseksi mukaan luettuina menot, jotka aiheutuvat elintarvikkeiden hankinnasta, vuokrasta tai asuntolainasta, lääkkeistä ja sairaanhoidosta, veroista, vakuutusmaksuista ja julkisten palvelujen käytöstä; b) on tarkoitettu yksinomaan oikeudellisiin palveluihin liittyvien kohtuullisten palkkioiden maksamiseen ja näistä palveluista aiheutuneiden kulujen korvaamiseen; tai c) on tarkoitettu yksinomaan jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien tavanomaisesta säilyttämisestä tai hoidosta aiheutuvien palkkioiden tai palvelumaksujen maksamiseen; ja edellyttäen, että asianomainen jäsenvaltio on ilmoittanut pakotekomitealle toteamuksestaan ja aikeestaan myöntää lupa eikä pakotekomitea ole viiden työpäivän kuluessa ilmoituksen saamisesta ilmoittanut vastustavansa tätä. 2. Liitteessä II luetellut jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat 6 artiklasta poiketen antaa luvan vapauttaa tietyt jäädytetyt varat tai taloudelliset resurssit tai asettaa saataville tietyt jäädytetyt varat tai taloudelliset resurssit todettuaan, että kyseiset varat tai taloudelliset resurssit ovat tarpeen poikkeuksellisia menoja varten, ja edellyttäen, että jäsenvaltio on ilmoittanut toteamuksestaan pakotekomitealle ja että pakotekomitea on sen hyväksynyt. 3. Toimivaltainen viranomainen ilmoittaa muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille ja komissiolle kaikista 1 ja 2 kohdan nojalla annetuista luvista. 8 artikla Liitteessä II luetellut jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat 6 artiklasta poiketen antaa luvan tiettyjen jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien vapauttamiseen, jos seuraavat ehdot täyttyvät: a) varoihin tai taloudellisiin resursseihin kohdistuu tuomioistuimen, viranomaisen tai välimiesten ennen 14 päivää lokakuuta 2006 perustama panttioikeus tai tuomioistuimen, viranomaisen tai välimiesten ennen tuota päivää antama ratkaisu; b) varoja tai muita taloudellisia resursseja käytetään yksinomaan kattamaan tällaisella panttioikeudella turvatut tai tällaisella ratkaisulla vahvistetut saatavat niiden lakien ja muiden säännösten asettamissa rajoissa, jotka koskevat sellaisten henkilöiden oikeuksia, joilla on tällaisia saatavia; FI 8 FI

9 c) panttioikeutta ei ole perustettu eikä ratkaisua annettu liitteessä IV luetellun henkilön, yhteisön tai elimen eduksi; d) panttioikeuden tai ratkaisun tunnustaminen ei ole kyseisen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteiden vastaista; e) jäsenvaltio on ilmoittanut panttioikeudesta tai ratkaisusta pakotekomitealle. 9 artikla 1. Edellä olevan 6 artiklan 2 kohta ei estä yhteisön rahoitus- tai luottolaitoksia hyvittämästä jäädytettyjä tilejä, jos ne saavat kolmansilta osapuolilta luettelossa mainitun luonnollisen tai oikeushenkilön, yhteisön tai elimen tilille tarkoitettuja varoja edellyttäen, että myös kaikki näille tileille lisättävät varat jäädytetään. Rahoitus- tai luottolaitoksen on ilmoitettava näistä tilitapahtumista viipymättä toimivaltaisille viranomaisille. 2. Edellä olevan 6 artiklan 2 kohtaa ei sovelleta jäädytettyjen tilien korkoihin ja muihin tileistä kertyviin tuloihin, jos kyseiset korot tai muut tulot ovat jäädytettyjä 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti. 10 artikla 1. Luonnollisten ja oikeushenkilöiden, yhteisöjen ja elinten on, tämän kuitenkaan rajoittamatta ilmoitusvelvollisuutta, salassapitovelvollisuutta ja ammattisalaisuutta koskevien sääntöjen soveltamista: a) toimitettava välittömästi kaikki tämän asetuksen noudattamista edistävät tiedot, kuten 6 artiklan mukaisesti jäädytetyt tilit ja määrät, liitteessä IV luetelluille asuin- tai sijaintijäsenvaltionsa toimivaltaisille viranomaisille sekä komissiolle joko suoraan tai näiden toimivaltaisten viranomaisten välityksellä; b) toimittava yhteistyössä liitteessä II lueteltujen toimivaltaisten viranomaisten kanssa tällaisten tietojen todentamiseksi. 2. Komission suoraan vastaanottamat lisätiedot asetetaan asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten saataville. 3. Tämän artiklan mukaisesti toimitettuja tai vastaanotettuja tietoja saa käyttää vain niihin tarkoituksiin, joita varten ne on annettu tai vastaanotettu. 11 artikla Varojen ja taloudellisten resurssien jäädyttäminen tai niiden saataville asettamisesta kieltäytyminen, joka on tapahtunut vilpittömästi siinä uskossa, että se on tämän asetuksen mukaista, ei johda minkäänlaiseen korvausvastuuseen jäädyttämisen toteuttaneen tai saataville asettamisesta kieltäytyneen luonnollisen tai oikeushenkilön, yhteisön tai elimen osalta taikka näiden johtajien tai työntekijöiden osalta, ellei varojen ja taloudellisten resurssien jäädyttämisen osoiteta tapahtuneen huolimattomuuden seurauksena. FI 9 FI

10 12 artikla Komissio ja jäsenvaltiot ilmoittavat toisilleen välittömästi tämän asetuksen nojalla toteutetuista toimenpiteistä ja toimittavat toisilleen hallussaan olevat tähän asetukseen liittyvät merkitykselliset tiedot, erityisesti tiedot rikkomisista ja täytäntöönpanossa ilmenneistä ongelmista sekä kansallisten tuomioistuinten antamista tuomioista. Komissio valtuutetaan: 13 artikla a) muuttamaan liitettä I joko pakotekomitean tai YK:n turvallisuusneuvoston päätösten perusteella ja tarvittaessa lisäämään siihen neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 2658/87 olevassa liitteessä I esitetystä yhdistetystä nimikkeistöstä otetut viitenumerot, tai muuttamaan niitä; b) muuttamaan liitettä II jäsenvaltioiden toimittamien tietojen perusteella; c) muuttamaan liitettä III siinä esitetyn tavaraluettelon täsmentämistä tai mukauttamista varten pakotekomitean mahdollisesti julkaisemien määritelmien tai ohjeiden ja muilla lainkäyttöalueilla laadittujen luetteloiden huomioon ottamiseksi, tai neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteessä I esitetystä yhdistetystä nimikkeistöstä otettujen viitenumeroiden lisäämistä varten, jos se on tarpeen tai aiheellista; ja d) muuttamaan liitettä IV joko pakotekomitean tai YK:n turvallisuusneuvoston päätösten perusteella. 14 artikla 1. Jäsenvaltioiden on säädettävä tämän asetuksen rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ne pannaan täytäntöön. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. 2. Jäsenvaltioiden on annettava nämä säännökset komissiolle tiedoksi viipymättä asetuksen tultua voimaan ja ilmoitettava sille niiden kaikista myöhemmistä muutoksista. Tätä asetusta sovelletaan 15 artikla a) yhteisön alueella sen ilmatila mukaan luettuna; b) jäsenvaltion lainkäyttövallan alaisessa ilma-aluksessa tai muussa aluksessa; c) yhteisön alueella tai missä tahansa muualla olevaan jäsenvaltion kansalaiseen; d) oikeushenkilöön, yhteisöön tai elimeen, joka on perustettu tai muodostettu jonkin jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti; FI 10 FI

11 e) oikeushenkilöön, yhteisöön tai elimeen, jonka harjoittama liiketoiminta tapahtuu kokonaan tai osittain EY:n alueella. 16 artikla Tämä asetus tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä [ ]. Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 11 FI

12 LIITE I 2 artiklassa tarkoitetut tavarat ja teknologia A. Tavarat 1) Taistelupanssarivaunut eli tela- tai pyöräalustaiset panssaroidut taisteluajoneuvot, joilla on hyvä liikkumiskyky maastossa ja korkeatasoinen suojaus ja joiden omapaino on vähintään 16,5 metristä tonnia ja pääaseena vähintään 75 millimetrin suorasuuntaustykki, jossa ammuksen lähtönopeus on korkea. 2) Panssaroidut taisteluajoneuvot eli tela- tai pyöräalustaiset ajoneuvot, joissa on panssarisuojaus ja joilla on hyvä liikkumiskyky maastossa; joko ne on a) suunniteltu ja varustettu niin, että niillä voidaan kuljettaa neljän tai useamman jalkaväkimiehen ryhmä, tai b) niissä on integroitu tai järjestelmään orgaanisesti kuuluva vähintään 20 millimetrin ase tai panssarintorjuntaohjuksen laukaisualusta. 3) Tykistöjärjestelmät eli tykit ja haupitsit sekä kanuunan ja haupitsin ominaisuuksia yhdistävät tykistön osat, kranaatinheittimet tai raskaat raketinheitinjärjestelmät, joilla voidaan vaikuttaa maamaaliin ensisijaisesti epäsuoran tulen avulla ja jotka ovat kaliiperiltaan vähintään 75 millimetriä. 4) Taistelulentokoneet, eli kiinteä- tai kääntyväsiipiset ilma-alukset, jotka on aseistettu ja varustettu vaikuttamaan maaliin käyttäen ohjuksia, raketteja, pommeja, tykkejä, kanuunoita tai muita tuhoaseita. 5) Taisteluhelikopterit, eli pyöriväsiipiset ilma-alukset, jotka on aseistettu panssarintorjunta- tai ilmataisteluohjuksin tai ilmasta maahan laukaistavin ohjuksin ja joissa on integroitu tulenjohto- ja maalijärjestelmä. 6) Sota-alukset, eli alukset tai sukellusveneet, joiden uppoama on vähintään 500 metristä tonnia ja jotka on aseistettu tai varustettu sotilaskäyttöön. 7) Ohjukset ja ohjuksen laukaisulaitteet, eli a) raketit ja ohjelmoitavat raketit, ballistiset tai risteilyohjukset, jotka pystyvät kuljettamaan taistelukärjen tai tuhoaseen vähintään 25 kilometrin etäisyydelle, b) välineet, jotka on suunniteltu tai joita on mukautettu niin, että niitä voidaan käyttää tällaisten ohjusten tai rakettien laukaisemiseen, elleivät ne jo sisälly 1 4 kohtaan, ja c) olkapääohjukset (maasta-ilmaan -tyyppiset) (MANPADS). (täydennetään myöhemmin) B. Teknologia (täydennetään myöhemmin) FI 12 FI

13 LIITE II Luettelo 4, 7, 8, ja 10 artiklassa tarkoitetuista toimivaltaisista viranomaisista (jäsenvaltiot täydentävät) BELGIA TŠEKKI TANSKA SAKSA VIRO KREIKKA ESPANJA RANSKA IRLANTI ITALIA KYPROS LATVIA LIETTUA LUXEMBURG UNKARI MALTA ALANKOMAAT ITÄVALTA PUOLA PORTUGALI SLOVENIA SLOVAKIA SUOMI RUOTSI YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA FI 13 FI

14 Osoite Euroopan komissiolle toimitettavia ilmoituksia varten: European Commission DG External Relations Directorate A. Crisis Platform and Policy Coordination in CFSP Unit A2. Crisis Management and Conflict Prevention CHAR 12/106 B-1049 Bruxelles/Brussel (Belgium) Sähköposti: Puhelin: (32-2) tai Faksi: (32-2) LIITE III Luettelo 5 artiklassa tarkoitetuista ylellisyystavaroista Huom.: Luettelo on väliaikainen, koska YK:n turvallisuusneuvosto ei ole vielä julkaissut määritelmäänsä ylellisyystavaroista eikä luetteloa tällaisista tavaroista 1) puhdasrotuiset siitoshevoset ja arvokkaat elävät hevoset 2) matelijat ja harvinaiset elävät linnut 3) kaviaari ja kaviaarinkorvikkeet 4) tryffelisienet ja tryffelituotteet 5) viinit (myös kuohuviinit), väkevät alkoholijuomat ja muut alkoholipitoiset juomat 6) sikarit ja pikkusikarit 7) parfyymit, toalettivedet ja arvokkaat kauneudenhoito-, ehostus- ja ihonhoitotuotteet 8) nahkatuotteet ja matkatarvikkeet, käsilaukut ja muut vastaavat arvokkaat tuotteet 9) arvokkaat vaatteet, asusteet ja jalkineet (valmistusmateriaalista riippumatta) 10) käsin solmitut tai kudotut matot 11) käsin kudotut seinävaatteet 12) helmet, jalokivet ja puolijalokivet, helmistä valmistetut tavarat, korut, kulta- ja hopeaesineet 13) metallirahat, jotka eivät ole laillisia maksuvälineitä FI 14 FI

15 14) jalometallista tai jalometallilla pleteroidusta metallista valmistetut aterimet 15) posliiniastiat, kivitavara- tai keramiikkatuotteet tai arvokas hienokeramiikka 16) arvokas kotitalous- tai koristelasi 17) kotitalouskäyttöön tarkoitetut arvokkaat sähkölaitteet 18) arvokkaat sähköiset/elektroniset tai optiset tallennus- ja toistolaitteet 19) arvokkaat ajoneuvot, jotka on tarkoitettu maalla, ilmassa tai vesitse tapahtuviin henkilökuljetuksiin, sekä niiden lisävarusteet ja varaosat 20) arvokkaat kellot, rannekellot ja niiden osat 21) arvokkaat soittimet 22) taideteokset, kokoelmaesineet ja antiikkiesineet LIITE IV Luettelo 6 artiklassa tarkoitetuista luonnollisista ja oikeushenkilöistä, yhteisöistä ja elimistä A. Luonnolliset henkilöt (täydennetään myöhemmin) B. Oikeushenkilöt, yhteisöt ja elimet (täydennetään myöhemmin) FI 15 FI

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. helmikuuta 2008 (12.02) (OR. en) 6365/08 PESC 189 RELEX 90 COMEM 19

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. helmikuuta 2008 (12.02) (OR. en) 6365/08 PESC 189 RELEX 90 COMEM 19 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. helmikuuta 2008 (12.02) (OR. en) 6365/08 PESC 189 RELEX 90 COMEM 19 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Päivä:

Lisätiedot

NEUVOSTON ASETUS Jemenin tilanteen johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä

NEUVOSTON ASETUS Jemenin tilanteen johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 1.12.2014 JOIN(2014) 40 final 2014/0347 (NLE) Limited Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS Jemenin tilanteen

Lisätiedot

Vientilupamenettelyt

Vientilupamenettelyt Neuvoston asetus (EU) N:o 833/2014 (3) On aiheellista rajoittaa tiettyjen kaksikäyttötuotteiden ja -teknologian vientiä neuvoston asetuksen (EY) N:o 428/2009 mukaisesti ja rajoittaa tiettyjen niihin liittyvien

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 6.11.2014 JOIN(2014) 37 final 2014/0323 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS Syyrian tilanteen johdosta

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Ukrainan tilanteen johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Ukrainan tilanteen johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 24.2.2014 JOIN(2014) 10 final 2014/0062 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS Ukrainan tilanteen johdosta

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2014 JOIN(2014) 16 final 2014/0127 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS Libyan tilanteen johdosta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. tammikuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 5543/17 LIMITE EHDOTUS Lähettäjä: CORLX 34 CFSP/PESC 52 RELEX 45 COAFR 25 COARM 12 FIN 36 Euroopan

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. 1977L0249 FI 01.01.2007 005.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON DIREKTIIVI, annettu 22 päivänä maaliskuuta 1977, asianajajien

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.1.2014 JOIN(2014) 1 final 2014/0004 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS rajoittavista toimenpiteistä

Lisätiedot

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 215 artiklan,

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 215 artiklan, L 259/12 16.10.2018 NEUVOSTON ASETUS (EU) 2018/1542, annettu 15 päivänä lokakuuta 2018, rajoittavista toimenpiteistä kemiallisten aseiden leviämisen ja käytön torjumiseksi EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.4.2009 KOM(2009) 187 lopullinen 2009/0055 (CNS) C7-0011/09 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS tiettyihin Osama bin Ladenia, al-qaida-verkostoa ja Talebania lähellä oleviin

Lisätiedot

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/BA/fi 1

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/BA/fi 1 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/BA/fi 1 Täysivaltaiset edustajat, jotka edustavat: BELGIAN KUNINGASKUNTAA, BULGARIAN TASAVALTAA, TŠEKIN TASAVALTAA, TANSKAN KUNINGASKUNTAA, SAKSAN LIITTOTASAVALTAA, VIRON TASAVALTAA,

Lisätiedot

L 172 virallinen lehti

L 172 virallinen lehti Euroopan unionin L 172 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 61. vuosikerta 9. heinäkuuta 2018 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset ASETUKSET Komission

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 06.01.2005 KOM(2004) 854 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Alankomaiden kuningaskunnalle soveltaa jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

NEUVOSTON PÄÄTÖS 2014/119/YUTP,

NEUVOSTON PÄÄTÖS 2014/119/YUTP, L 66/26 Euroopan unionin virallinen lehti PÄÄTÖKSET NEUVOSTON PÄÄTÖS 2014/119/YUTP, annettu 5 päivänä maaliskuuta 2014, Ukrainan tilanteen johdosta tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistettavista

Lisätiedot

1 artikla. c) edellä a ja b alakohdassa tarkoitettuja luonnollisia henkilöitä lähellä olevat luonnolliset henkilöt;

1 artikla. c) edellä a ja b alakohdassa tarkoitettuja luonnollisia henkilöitä lähellä olevat luonnolliset henkilöt; L 180/24 NEUVOSTON PÄÄTÖS (YUTP) 2018/1006, annettu 16 päivänä heinäkuuta 2018, Malediivien tasavallan tilanteen johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 21.6.2018 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 10.2.2014 JOIN(2014) 5 final 2014/0040 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS rajoittavista toimenpiteistä

Lisätiedot

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti 28.3.2013 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden määrittämisestä kaudeksi 2013 2020 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Bryssel C(2019) 644 final. Ohjeasiakirja

Bryssel C(2019) 644 final. Ohjeasiakirja EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.1.2019 C(2019) 644 final Ohjeasiakirja Ylellisyystavaroiden tuonti- ja vientikielto neuvoston asetuksen (EU) 2017/1509 nojalla (Korean demokraattista kansantasavaltaa koskevat

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel XXX [ ](2013) XXX draft KOMISSION TIEDONANTO Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 260 artiklan soveltaminen - komission unionin tuomioistuimelle rikkomusmenettelyn yhteydessä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 14. syyskuuta 2011 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2015 COM(2015) 409 final 2015/0182 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) 6133/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: LIMITE PUBLIC CORLX 89 CFSP/PESC 125 COAFR 65 CONUN 50 COARM 59 NEUVOSTON PÄÄTÖS Keski-Afrikan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.4.2019 C(2019) 2859 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 17.4.2019, katsastettavien kohteiden katsastamiseksi tarvittavista teknisistä tiedoista, suositeltavien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 31.3.2006 KOM(2006) 147 lopullinen 2006/0051 (ACC) 2006/0052 (ACC) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Taiwanin, Penghun, Kinmenin ja Matsun erillisen tullialueen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 27.10.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 281/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 961/2010, annettu 25 päivänä lokakuuta 2010, Iraniin

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2015 COM(2015) 117 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Jäsenvaltioiden myöntämät rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 29.1.2014 A7-0467/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 227 final 2014/0129 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin

Lisätiedot

KOMISSIO ASETUS (EY) No...

KOMISSIO ASETUS (EY) No... KOMISSIO ASETUS (EY) No... Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien teräsköysien ja -kaapeleiden tuonnissa neuvoston asetuksella (EY) N:o 1796/1999 käyttöön otettujen polkumyyntitoimenpiteiden mahdollista

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.9.2007 KOM(2007) 525 lopullinen 2007/0192 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS euron väärentämisen torjunnan edellyttämistä toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 1338/2001

Lisätiedot

PUBLIC EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. Brysel,30.huhtikuuta2013(03.05) (OR.en) 9068/13 LIMITE PESC475 RELEX347 CONUN53 COARM76 FIN229

PUBLIC EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. Brysel,30.huhtikuuta2013(03.05) (OR.en) 9068/13 LIMITE PESC475 RELEX347 CONUN53 COARM76 FIN229 ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Brysel,30.huhtikuuta2013(03.05) (OR.en) 9068/13 LIMITE PUBLIC PESC475 RELEX347 CONUN53 COARM76 FIN229 ILMOITUS:I/A-KOHTA Lähetäjä: Neuvostonpääsihteeristö Vastaanotaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 16.12.2014 C(2014) 9950 final Komission ilmoitus annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta FI FI Komission ohjeet

Lisätiedot

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2014 (OR. en) 14333/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 13884/14 Asia: CDR 109 INST 511 AG 17 Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049061/02.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049061/02. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2017 (OR. en) 5896/17 AGRILEG 26 VETER 10 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 1. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D049061/02 Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel... C KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], muuhun kuin kaupalliseen lentotoimintaan liittyvistä teknisistä vaatimuksista ja hallinnollisista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0049 (NLE) 6795/17 UD 55 CORDROGUE 31 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 28. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /2010. Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja asetuksen (EY) N:o 423/2007 kumoamisesta

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /2010. Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja asetuksen (EY) N:o 423/2007 kumoamisesta FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.8.2010 KOM(2010) 459 lopullinen 2010/0240 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /2010 Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja asetuksen (EY) N:o 423/2007

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. tammikuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. tammikuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. tammikuuta 2018 (OR. en) 5350/18 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto LIMITE PUBLIC

Lisätiedot

Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen

Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen P7_TA(2013)0082 Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen Euroopan parlamentin päätöslauselma 13. maaliskuuta 2013 Euroopan parlamentin kokoonpanosta vuoden 2014 vaalien jälkeen (2012/2309(INL))

Lisätiedot

196 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 36 Schlussakte samt Erklärungen - Finnisch (Normativer Teil) 1 von 10 PÄÄTÖSASIAKIRJA.

196 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 36 Schlussakte samt Erklärungen - Finnisch (Normativer Teil) 1 von 10 PÄÄTÖSASIAKIRJA. 196 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 36 Schlussakte samt Erklärungen - Finnisch (Normativer Teil) 1 von 10 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/BA/fi 1 2 von 10 196 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 36 Schlussakte

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 7 päivänä toukokuuta /2013 Laki. varojen jäädyttämisestä terrorismin torjumiseksi

Julkaistu Helsingissä 7 päivänä toukokuuta /2013 Laki. varojen jäädyttämisestä terrorismin torjumiseksi SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 7 päivänä toukokuuta 2013 325/2013 Laki varojen jäädyttämisestä terrorismin torjumiseksi Annettu Helsingissä 3 päivänä toukokuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON ASETUS kulttuuriesineiden viennistä (kodifioitu toisinto)

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON ASETUS kulttuuriesineiden viennistä (kodifioitu toisinto) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. joulukuuta 2008 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2006/0171 (CNS) 8714/1/08 REV 1 CODIF 44 UD 67 CULT 53 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON ASETUS kulttuuriesineiden

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Täydentävät säännöt 1. Sisällys. - Oikeusapupyyntö (1 3 artikla) Maksuton oikeudenkäynti (4 ja 5 artikla)...000

Täydentävät säännöt 1. Sisällys. - Oikeusapupyyntö (1 3 artikla) Maksuton oikeudenkäynti (4 ja 5 artikla)...000 Täydentävät säännöt 1 Sisällys I luku II luku III luku - Oikeusapupyyntö (1 3 artikla)...000 - Maksuton oikeudenkäynti (4 ja 5 artikla)...000 - Ilmoitus todistajan tai asiantuntijan väärästä valasta (6

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EU)

KOMISSION ASETUS (EU) FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta

Lisätiedot

Ref. Ares(2014) /07/2014

Ref. Ares(2014) /07/2014 Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.6.2013 COM(2013) 427 final 2013/0198 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta Grönlannin ottamiseksi mukaan

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 162/14 23.6.2017 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1111, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2017, seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevien tietojen toimittamiseen liittyviä menettelyjä ja muotoja koskevista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta

Lisätiedot

Euroopan unionin virallinen lehti L 373/1. (Säädökset, jotka on julkaistava)

Euroopan unionin virallinen lehti L 373/1. (Säädökset, jotka on julkaistava) 21.12.2004 Euroopan unionin virallinen lehti L 373/1 I (Säädökset, jotka on julkaistava) NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 2182/2004, annettu 6 päivänä joulukuuta 2004, eurometallirahojen kaltaisista mitaleista

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen 2009/0023 (CNS) C6-0101/09 Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS elatusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 260 lopullinen 2007/0093 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi (komission

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 257 lopullinen 2007/0091 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Lisätiedot

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta 25..207 A8-0260/ Tarkistus Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0260/206 Mariya Gabriel Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2015 COM(2015) 490 final ANNEX 7 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

(EYVL L 316, , s. 8)

(EYVL L 316, , s. 8) 1992L0079 FI 27.02.2010 004.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON DIREKTIIVI 92/79/ETY, annettu 19 päivänä lokakuuta 1992,

Lisätiedot

OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO

OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2014 COM(2014) 730 final OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio Pääluokka VIII Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 21. tammikuuta 2009 (OR. en) 5272/09 PESC 45 RELEX 28 COEST 15 COARM 6

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 21. tammikuuta 2009 (OR. en) 5272/09 PESC 45 RELEX 28 COEST 15 COARM 6 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 21. tammikuuta 2009 (OR. en) 5272/09 PESC 45 RELEX 28 COEST 15 COARM 6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON ASETUS tietyistä Uzbekistaniin kohdistuvista rajoittavista

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 1.12.2016 EP-PE_TC1-COD(2016)0229 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 1. joulukuuta 2016 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.10.2015 COM(2015) 523 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): maksusitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 COM(2018) 837 final 2018/0425 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Japanin välisellä talouskumppanuussopimuksella perustetussa viinityöryhmässä Euroopan

Lisätiedot

LIITTEET. Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

LIITTEET. Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.2.2015 COM(2015) 48 final ANNEXES 1 to 3 LIITTEET Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tietyn kolmannen maan antaman lainsäädännön ekstraterritoriaalisen soveltamisen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.7.2016 COM(2016) 440 final 2016/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS pöytäkirjan (2015) tekemisestä Euroopan unionin puolesta siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2010, annettu [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2010, annettu [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel, XXX C KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2010, annettu [ ], jolla muutetaan komission asetusta (EY) N:o 1702/2003 ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien

Lisätiedot