Lappilehti. Sound of Heaven

Samankaltaiset tiedostot
Tämän leirivihon omistaa:

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Lappilehti. Minä tarvitsen seurakuntaa. Pekka Tolonen: SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS KUVA: LAURA KOTAMÄKI

Usko. Elämä. Yhteys.

toimisto gsm gsm

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Tukikohdan tila ja tulevaisuus. Markku Kellomäki

Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna Ari Puonti

Majakka-ilta

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Lappilehti. Henry Richter: Jumala tietää, että olen tässä. Se riittää minulle. 1 SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS KUVA: SATU KETTUNEN

Jeesus parantaa sokean

Maanviljelijä ja kylvösiemen

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

Löydätkö tien. taivaaseen?

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Pesonen Arto Sivu 1 Kantolanpolku 98. LASKU FAKTURA Säimen Metsäliitto Osuuskunta. osoite Lappeenrannan hankintapiiri

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

Jakkara ja neljä jalkaa

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

Lappilehti. Simin Shafaghat haluaa palvella Tornion vapaaseurakunnan kirpputorilla. SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS KUVA: JARMO MOISIO

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.



Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Meyer: Jumalan pitäminen

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu Kooste vastauksista

Pietarin matka. - Sinella Saario -

,09. Economy PP Finlande Itella Posti Oy LASKU

Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh , riku@missio.info ruut@missio.info

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

Lappilehti. Jumalan piika, mies ja kitara. Lue lisää, sivut 6-7 SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS KUVA: SATU KETTUNEN

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Lappilehti. Jumala puhuu luonnon esimerkkien kautta. Sivut 4 5 SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat -

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Lappilehti. Torniosta viidakkoon SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS. Sivut 4-5 KUVA: JUHA HEISKANEN

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

Jeremia, kyynelten mies

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Lappilehti. Reetta sai avun ylhäältä. Torniolaisten visio toteutui Rovaniemen syksyn teemat. Sivut 4-5 SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen,

Kauhajoen Helluntaiseurakunta

Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

epostia Jyväskylän Versojen koteihin

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Ristiäiset. Lapsen kaste

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat -

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Lappilehti. Jaana palvelee rukoilemalla. Lue lisää, sivut 6-7 SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS KUVA: LAURA LANTTO

Helluntaiseurakunta. Käytäntöjä uusien työmuotojen aloittamiseksi

SUUREN PAASTON ARKIPÄIVÄN EHTOO- JA AAMUPALVELUS

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Transkriptio:

Lappilehti SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS 1 2013 KUVA: RIITTA TOLONEN Sound of Heaven oli innostava osoitus siitä, että Jumalalla on vara lähettää ihmisiä maapallon toiselta laidalta ylistämään Jeesusta Lappiin. 1

ROVANIEMI: OPPIMASSA OLLAAN KAIKKI! Salin seinillä hopeaisissa palloissa kiiltelevät Alfan kysymykset: Mitä? Miten? Missä? Nuorisotyöntekijä Jani Filppa ja opiskelija Maiju Saikkonen ottavat jo vastaan illan ensimmäisiä tulijoita, maahanmuuttajanuoria. Iloisia tervehdyksiä kuuluu useammalla kielellä. Suomalaisetkin tippuvat pikkuhiljaa paikalle. Maijulla on tänään opetusvuoro, vähän jännittää. Aihe ei ole niitä kevyimpiä: Miten vastustan pahaa? Minuakin jännittää. Otin ruuanlaittovuoron tietämättä, mitä nuorille voi tarjota. Huokaisen helpotuksesta, kun couscous ja riisi näyttävät maistuvan kalkkunakastikkeen kanssa. Joku käy kysäisemässä, sisältääkö se sianlihaa. Onneksi ei. Jeesus on Voittaja! Yhteisen jäänsärkemispelin jälkeen Maiju aloittaa. Hän perustelee sitä, miksi uskomme persoonalliseen pahaan ja mitä se saa aikaan. Maiju painottaa, että Jumala on voittaja, Jeesus voitti ristillä. Neljä tiimiläistä jakaantuu keskusteluryhmiin, jotkut nuoret jäävät syrjemmälle, joku lähtee jo pois. Kaikkiaan heitä on tänään 18. Keskustelu ryhmissä ei ole helppoa eikä suju käsikirjan mukaan. Se kuitenkin käy ilmi, että kokemusta aiheesta on. Illan jälkeen Maijulla on syytä iloon. Tänä iltana tuskin kukaan Mukana nuorten Alfa-kurssilla Maiju Saikkonen iloitsee siitä, että nuoret tulevat yhä uudestaan alfailtaan. muisti opetuksen aikana, että hänellä on kännykkä. - Olen iloinen, että ne tulevat. Ja varsinkin sitten, kun uskaltavat kuunnella, vaikka vieressä on kavereita, Maiju sanoo. Maiju kertoo koviksista, jotka pitävät alkuun tiukasti roolinsa, joka estää heitä kuuntelemasta opetusta. Toiset katsovat heihin ylöspäin. - Mutta sitten olen huomannut, miten kovis voi käyttää auktoriteettiaan hyväksi ja yhtäkkiä olla avuksi käskemällä toisten olla hiljaa, Maiju hymyilee. Riitta Tolonen Ilmoitukset Uusi Rovaniemi -lehden seurapalstalla keskiviikkoisin ja netissä www.rovaniemi.svk.fi KUVAT: RIITTA TOLONEN Tapaamisiin Kuopion kesäjuhlilla Lapin lähetyksen esittelypisteessä! LAPPILEHTI: SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYKSEN UUTIS- JA RUKOUSLEHTI. ILMESTYY KAKSI KERTAA VUODESSA JA ON ILMAINEN. TILAUKSET/OSOITTEENMUUTOKSET: SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS, PL 198, 13101 HÄMEENLINNA TAI SVK(AT)SVK.FI TAI (03) 644 5150. TOIMITUS/SIVUNVALMISTUS: RIITTA JA PEKKA TOLONEN. PAINOPAIKKA: ERWEKO OY, ROVANIEMI. 2

Maria harjoittelussa Rovaniemellä Rovaniemi sai alkuvuodesta mukavan eteläisen tuulahduksen Hangosta, kun Maria Heikkinen Suomen teologisesta opistosta tuli seitsemän viikon harjoittelujaksolle. Maria on valmistumassa keväällä seurakuntatyöntekijälinjalta. - Koen, että minulla on hengellinen kutsu tehdä Jumalan valtakunnan työtä, ehkä joskus kokopäiväisestikin. Haluaisin opiskella myös maallisen ammatin, mutta samalla kuitenkin toimia aktiivisesti seurakunnassa, Maria kertoo. Hän osallistui lähes kaikkeen seurakunnan toimintaan vain miesten Karhukoplan kokoontumiseen ei kutsua kuulunut. Lastenkerho ja nuorisolle tarkoitettu Alfakurssi tarjosivat niin opetustehtäviä kuin muutakin puuhaa. Viikkojuhlan opetusvuorokin osui kerran Marian osalle. Hengellisen työntekijän elämä Seurakunnalle välittömän ja kaikenlaisiin tehtäviin valmiin Ma- Jokelan koulusurman jälkeen Hyvinkään vapaaseurakunnan vanhimmisto kirjoitti paikallislehteen lukijakirjeen siitä, miten tärkeää olisi nuorten keskinäinen välittäminen ja huolenpito toisistaan. Sen jälkeen puheenjohtaja Pekka Hartikainen koki, että kehotus koski myös seurakuntaa, jonka ensimmäinen tehtävä on rukoilla nuorten ja koko kansan puolesta. - Seurakunnassa kävi vieras, joka opetti aamurukouksesta. Tiesimme, että varsinkin Etelä-Koreassa sitä harjoitetaan tehokkaasti. Me päätimme alkaa aamurukoukset niin, että ehti vielä seitsemäksi töihin, nykyään eläkeläinen Pekka kertoo. - Lisäksi olin mukana perhekerhossa ja usein myös tiistain rukousillassa. Aamurukousta oppimassa KUVA: PEKKA TOLONEN Pekalle aamurukouksesta on tullut niin merkittävä asia, että hän käy opettamassa sitä seurakunnissa. Opetus tapahtuu käytännössä yhteisessä aamurukouksessa viikon ajan. Pääsiäisen rian harjoitteluviikot olivat ilo ja siunaus. Jotakin käytännön työ ehti opettaakin. - Ainakin sen, että opetukset kannattaa valmistella hyvissä ajoin! Tämän lisäksi pohdin paljon hengellisen työntekijän elämää. Tulin siihen tulokseen, että työ ei voi olla sen hengellisempää kuin sen tekijän elämä muutenkaan. Ei voi antaa muille muuta kuin sen, mitä on itse saanut. Täytyy pitää huoli siitä, että oma suhde Jumalaan on elävä. Ennen tätä pohjoisen reissua Maria ei ollut koskaan käynyt tuntureilla. Nyt sekin asia tuli korjattua, ja urheilullinen nuori nainen vetäisi melkoisia lenkkejä suksilla. - Lapissa on ihana luonto, hän huokaisi. Niinpä on. Tulkaa vaikka katsomaan. Riitta Tolonen jälkeisen viikon ajan Rovaniemellä kokoonnuttiin rukoilemaan klo 6.45. Pyhän Hengen antama toimintatapa Pekka koki itse aamurukouksen aikana, miten Pyhä Henki lupasi antaa hänelle työkalun lähestyä ihmisiä. Samana päivänä työpaikan kahvitauolla tuo työkalu, tietyt kysymykset, tulivat käyttöön. - Koin, että se oli Jumalan kutsu minulle, Pekka sanoo. Hiljainen ja vaatimaton mies oli vakuuttava. Päätimme ottaa opetuksesta vaarin, mutta aloittaa pienestä: torstaisin klo 6.45. Riitta Tolonen 3

On taivas auki aavistaa voi tänään sen Iloa ja avoimia kysymyksiä Sodankylässä Onko taivas auki Sodankylässä? Onko täällä mahdollista kohdata Jumala? Antaako Jeesus vielä ajan, jolloin Hänen toimintansa Lapissa ei ole vain aavistus tai uskonote siitä mitä toivotaan, vaan Jumalan voimakasta todellisuutta jokaisen ihmisen jokaisessa päivässä? KEVÄTTALVEN AIKANA muutamissa tilanteissa olen aistinut häivähdyksen siitä, mitä se voi olla, kun taivas on auki. Sodankylän luterilaisessa kirkossa pidettiin partiomessu helmikuun alussa. Kirkko oli ääriään myöten täynnä. Seurakuntamme lastenkuoro oli bändin kanssa esilaulajina tilaisuudessa. Otsikon laulun aikana 500 partiolaista otti partiohuivin kaulastaan ja heilutti huivia ylistykseksi Jumalalle. Se oli vaikuttava tilanne. Rukoilen ja odotan, että Jumalaa tullaan ylistämään koko sydämestä mitä moninaisimmin tavoin ja joukoin tulevina päivinä. 4 Olen aistinut häivähdyksen siitä, mitä se voi olla, kun taivas on auki. SEURAKUNTAMME JÄRJESTI yhdessä malesialaisen seurakunnan kanssa Sound of Heaven -tilaisuudet Pyhätunturin Revontulikappelissa helmikuussa. Tuo tapahtuma oli myös innostava osoitus siitä, että Jumalalla on vara lähettää ihmisiä jopa maapallon toiselta laidalta, Aasiasta ja Tasmaniasta asti, ylistämään Jeesusta Lappiin. Sain aavistuksen avonaisesta taivaasta, jossa Jeesusta korottaa yksi joukko kaikista kansoista ja kielistä. NÄIDEN REILUN 20 vuoden aikana, jotka olemme Sodankylässä asuneet ja tehneet hengellistä työtä, olemme kuulleet monia Lappia koskevia profetioita ja Jumalan lupauksia. Yksi näky on se, että tunturimaisemaan syttyy valoja eri puolille yksi kerrallaan. Vähitellen valo lisääntyy ja tuikut löytävät toisensa. Toinen kovana pakkastalvena saatu lupaus liittyi siihen, että kahden leudon talven jälkeen Jumala antaa herätyksen. Vaikka tämä talvi onkin ollut luminen, on se Lapissa ollut toinen peräkkäinen leuto talvi. Ehkä Jumala jopa näin auttaa meitä säilyttämään odotuksen ja luottamuksen siihen, että taivas on auki ja Jumala toimii. OTSIKON LAULU on Anna-Mari Kaskisen tekstiä. Kertosäe päättyy sanoin: On tyhjä ristinpuu, on Kristus ylösnoussut ja sateenkaari maahan ulottuu. Jeesuksessa kaikki Jumalan lupaukset ovat voimassa ja ulottuvat konkreettisesti maahan asti. Satu Kettunen

Sodankylän vapaaseurakunta on vuodesta 1999 lähtien kokoontunut liikerakennuksen pohjakerroksessa Sodankylän keskustassa. Vaikka tiloja ei ole suunniteltu seurakuntakäyttöön, ne ovat palvelleet hyvin ja mahdollistaneet seurakunnallemme monipuolisen toiminnan. Pidämme toimitilassamme jumalanpalvelukset, rukousillat, aamurukoukset ja nuorten raamisryhmän viikoittain. Tilaan mahtuu myös kirpputorinurkkaus ja kirjamyyntiosasto. Keittiö mahdollistaa kahvitarjoilun sunnuntain tilaisuuden jälkeen ja avointen ovien päivinä tiistaisin. Ruokatarjoilukin onnistuu hyvin. Takahuoneessa mahtuvat yöpymään vierailijat, ja tilaa voidaan käyttää myös pyhäkoulutyössä ja muuten pienryhmätilana. Myös EU-ruoka voidaan varastoida kirkkotilaamme pienin järjestelyin. JO MUUTAMAAN KERTAAN olemme näiden vuosien aikana olleet tilanteessa, etteivät seurakunnan varat meinaa riittää kirkon vuokraan. Toistaiseksi ratkaisu on aina jotenkin löytynyt. Viime aikoina seurakunnastamme on muuttanut pois useita henkilöitä, joten talous on jälleen tiukoilla ja joudumme miettimään kirkkotilan kohtaloa. Olemme harkinneet monia erilaisia vaihtoehtoja ratkaisuksi: halvemman tilan vuokraamista, kokoontumista kodeissa tai helluntaiseurakunnan tiloissa, oman kirkkotilamme alivuokraamista tiettyinä iltoina sodankyläläisille yhdistyksille kokoontumistilaksi... Joitakin neuvotteluja on käynnissä, mutta esimerkiksi halvempia vuokratiloja on todella vaikea löytää tällä hetkellä. Mitään ratkaisuja ei ole vielä tehty. Tässä yhteydessä joudumme jälleen kerran miettimään työmme arvoja ja listaamaan niitä. Kirkkotilan tulevaisuus YMMÄRRÄMME SELVÄSTI, ettei seurakuntamme ole tila tai kiinteistö. Tässä yhteydessä joudumme jälleen kerran miettimään työmme arvoja ja listaamaan niitä. Pyydämme, että rukoilet johdatusta tilakysymykseemme ja kaikkeen seurakuntamme elämään. Markku Kettunen Kiitosaiheita: - Olemme vielä olemassa ja on mahdollisuus muutokseen - Lapissa on vielä evankelioimistyön haasteita - Jumalan antama rohkaisu työssä Rukousaiheita: - Sodankylän vapaaseurakunnan ja kokoontumistilan tulevaisuus - Pyhä Henki antaisi uudistavan kosketuksen ja voimansa koko seurakunnalle, niin että olisimme täynnä Jumalaa - Herra lähettäisi uusia ihmisiä seurakuntaamme, jo uskossa olevia ja uskoon haluavia - Herra antaisi voimansa uskoville sitoutua seurakuntaansa ja sanaansa 5

Ruokailutila jäi pieneksi Pakistanillassa. Pöydän ympärillä seitsemän eri maata edustettuina. KUVAT: JARMO MOISIO Lähetyskenttä on tullut tänne on lause, jonka kuulee usein jopa täällä Torniossa. Lause pitää paikkansa ainakin sen osalta, että joudumme kohtaamaan vieraan kulttuurin edustajia. Tosin meidän olosuhteemme eivät muutu ja elämme edelleen oman mukavuusvyöhykkeemme alueella, jos haluamme. Meidän ei tarvitse sopeutua vieraan kielen oppimiseen, elinympäristön tai ilmaston muutokseen. Ne, jotka tulevat tänne Suomeen, joutuvat kokemaan nämä muutokset. Sen, että kutsumme maatamme lähetyskentäksi, tulisi näkyä meidän kiinnostuksena maahanmuuttajia kohtaan. Lähetystyöntekijät tutustuvat kohdemaansa 6 Monikulttuurinen Tornio ihmisiin, kulttuuriin ja tapoihin. Meidän pitäisi toivottaa heidät tervetulleeksi tänne pohjolaan, jonka vastaanotto ulkomaalaiselle on usein yhtä kylmä kuin sen ilma. Englanninkielinen raamattupiiri Tornion vapaaseurakunnassa on toiminut englanninkielinen raamatturyhmä tammikuusta 2012 lähtien. Nimi ei välttämättä kuvaa kovin hyvin tämän ryhmän toimintaa. Yksi ryhmän tarkoitus on se, että maahanmuuttajat voivat tulla yhteen jakamaan asioita ymmärrettävällä kielellä. Englantia ymmärretään melkein kaikissa maissa jollain tavalla. Ryhmäläiset koostuvat lähinnä ammattikorkeakoulun kansainvälisistä opiskelijoista, joiden opiskelukielenä on englanti. Näin piiri tukee opiskelijoiden englanninkielen puhe- ja lukutaitoa. Vilkasta keskustelua Raamattupiiri alkaa yhteisellä kahvilla, teellä ja kuulumisten vaihdolla. Tämän jälkeen luemme luvun Raamatusta niin, että jokainen voi osallistua ääneen lukemiseen. Luvusta on lyhyt alustus, jonka jälkeen keskustelemme sen sisällöstä. Keskustelu on ollut aina vilkasta, ja usein huomaamme, että olemme viettäneet aikaa yhdessä kolmekin tuntia. Se, että piirissä käy kaksi muslimia, kertoo jotain sen avoimesta

ilmapiiristä. Olemme halunneet antaa enemmän tilaa kulttuurien välisten erojen jakamiseen, sillä siihen on piiriläisten ansiosta loistava mahdollisuus. Järjestämme kolmisen kertaa vuodessa kulttuuri- ja ruokailtoja eri kansallisuuksien mukaan. Parhaimmillaan piirissä on ollut osallistujia yhdeksästä eri kansallisuudesta, joten värejä ja makuja on monenlaisia. Viimeisin tällainen ilta oli helmikuussa ja sen teemana oli Pakistan. Tätä ennen olimme jo pitäneet iranilaisen illan. Pakistan night Keräsimme pakistanilaisten raamattupiiriläisten johdolla ruokatarpeita iltaa varten. Katsomalla ostoksia jo pystyi päättelemään, että nyt tulee mausteisia makuja. Joitain esivalmisteluja oli tehty edellisenä päivänä, mutta varsinainen ruoan valmistus alkoi kolme tuntia ennen illan alkamista. Pakistanilaiset ystävämme tarttuivat toimeen, ja kohta houkuttelevat tuoksut leijailivat seurakunnan keittiössä. Ruoan vielä valmistuessa illan vieraat olivat kirkkosalissa odottamassa luentoa Pakistanista. Ennen luentoa luin Raamatusta 1. Moos. 11, jossa on kertomus kielten sekoittamisesta. Leikkimielisesti totesimme, että voimme syyttää Jumalaa kulttuurien välisistä eroista. Eri kieliperheet muodostivat omanlaisensa kulttuurit. Se on vain rikkautta, ja nyt oli mahdollista tutustua Pakistanin kulttuuriin, kieleen ja ihmisiin. Katsoimme kuvia maan monimuotoisesta ja valtavan kauniista luonnosta, ja saimme kuulla meille uusia asioita sen historiasta, elintavoista, uskonnoista. Luennon aikana yleisö sai tehdä kysymyksiä. Luennon jälkeen oli vuoro maistaa Pakistania eli pääsimme nauttimaan yhteisen lounaan pakistanilaisittain, hiukan suomalaisittain soveltaen. Maiskuttelimme rikkaita makuja, ja keskustelu jatkui luontevasti ruokapöydässä. Kaikille tuntui ruoka maistuvan, ja suomalainenkin suu tottui pian ruoan mausteisuuteen. Illan jälkeen jäi kiitollinen olo siitä, että saimme olla yhdessä seitsemän eri kansallisuuden kanssa samassa ruokapöydässä nauttien toistemme seurasta. Jumala loi meidät erilaisiksi, mutta ei erilleen. Jumala haluaa kohdata armollaan jokaista ihmistä kansallisuudesta, kulttuurista, kielestä ja uskonnosta huolimatta. Meidän uskovien tehtävä on osoittaa tuota armoa rakkauden sanoin ja teoin. Säännöllinen toiminta Tiiistai English Bible study klo18.00 Keskiviikko Rukousilta klo18.00, kotirukousilta kuukauden viimeinen keskiviikko Torstai Aamurukous klo 07.00 Alfa-kurssi klo18.00 (30.5. asti) ja Kid s Action -kerho klo 18.00 helluntaiseurakunnassa Sunnuntai Jumalanpalvelus klo 12.00 Toiminnasta tarkemmin www.tornio.svk.fi Pakistanilainen ruoka maistui kaikille. Tulevaisuus Jos Herra suo, jatkamme englanninkielistä raamattupiiriä tiistaisin aina toukokuun loppuun saakka, jonka jälkeen alkaa kesätauko. Toukokuussa on vielä tulossa Nigerian night, ja ennakkoon voi jo aavistella, että ruokapuolella on tulisia makuja tiedossa! Jarmo Moisio Rukousaiheita: Seurakuntamme ikääntyminen tuo haasteita toimintaan, joten rukoilemme uusia vastuunkantajia joukkoomme. Vanhimmisto on kolmijäseninen ja sen vastuutaakka on suuri. Taloustilanne on myös haastava ja pyydämme esirukoustukea tähän asiaan. Viisautta tehdä oikeita ratkaisuja. Kiitosaiheita: Pienestä joukosta huolimatta seurakuntamme on elävä, ja toimintaa on voitu järjestää. Jumala on pitänyt huolta tähän asti. Joukkoomme on tullut muutamia uusia vastuunkantajia. Iloitsemme pienten alkujen päivistä. 7

Vapaakirkon Lapin lähetys PL 198 13101 Hämeenlinna 123576 ROVANIEMEN VAPAASEURAKUNTA Vartiokatu 14-16 L 2, 96100 Rovaniemi Puh. 040 529 5985 E-mail: rovaniemi(at)svk.fi Internet: www.rovaniemi.svk.fi Lapin lähetyksen yhdyshenkilö: Riitta Tolonen Metsärinne 5 A, 96910 Rovaniemi Puh. 040 778 2383 E-mail: riitta.tolonen(at)kotikone.fi SODANKYLÄN VAPAASEURAKUNTA Lompolontie 1, 99600 Sodankylä Lapin lähetyksen yhdyshenkilö: Markku Kettunen Ahmakaarre 5 D 12, 99555 Luosto Puh. 040 738 7087 E-mail: markku.kettunen(at)pp9.inet.fi TORNION VAPAASEURAKUNTA PL 18 (Saarenpäänkatu 20), 95401 Tornio Puh. (016) 481 863 E-mail: marru_nurminen(at)hotmail.com Lapin lähetyksen yhdyshenkilö: Marja-Leena Nurminen Uusikatu 8 B 21, 95400 Tornio Puh. 040 541 9411 Lappilehden aineisto: pekka.tolonen(at)kotikone.fi Sinulla on mahdollisuus tukea työtä Lapin lähetyksen alueella. Allaolevilla viitenumeroilla voit osoittaa tukesi jollekin Lapin vapaaseurakunnalle tai kaikille yhteisesti. Kiitos lahjastasi! Saajan tilinumero Mottagarens kontonummer FI79 2047 1800 1401 04 BIC: NDEAFIHH TILISIIRTO GIRERING Vain kotimaan maksuliikenteessä Endas för inrikesbetalningsförmedling Saaja Mottagare Suomen Vapaakirkko PL 198 13101 HÄMEENLINNA Maksaja Betalare Allekirjoitus Underskrift Viitenro Ref.nr Tililtä nro Från konto nr 8 Eräpäivä Förf.dag EUR