Ilkka Kantola Itsetyytyväisyys on vaarallista, on kehittämisen aika Ennakkotiedot uusimmasta koululaisten taitoja mittaavasta Pisa-tutkimuksesta kertovat, että Suomi on putoamassa kärjestä. Eräät Aasian maat ja alueet menevät nyt Suomen edelle. Suomi on putoamassa kärkikymmenikön ulkopuolelle matemaattisissa taidoissa. Myös kielellisissä taidoissa sijoituksemme on pudonnut. Emme ole enää maailman paras maa. Helsingin yliopiston kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka kommentoi alustavia tuloksia toteamalla, että tämä tekee Suomelle hyvää. Olemme liian pitkään olleet tyytyväisiä kouluumme, kun Pisa-tulokset ovat näyttäneet kovin hyviltä. Olemme laiminlyöneet koulutuksen ja pedagogiikan kehittämisen. Nyt tulleet ennakkotiedot sijaintimme heikkenemisestä ovat terveellinen muistutus. On aika havahtua ja herätä arvioimaan tehdäänkö meillä kaikki oikein, ja mitä voisimme parantaa koulussamme, jotta taas nousisimme kärkeen. Itsetyytyväisyys on vaarallista. Joskus tarvitaan ulkopuolista arviointia, jotta havahdumme siihen, että on muutoksen ja kehittämisen aika. Kun näkökulmaksi otetaan koulutuksen sijaan maamme talouskehitys ja julkisen talouden tila, on moni kysynyt, ovatko päättäjät riittävän kriisitietoisia. Vertaamme itseämme muihin Euroopan talouksiin ja toteamme edelleen kuuluvamme hupenevaan kolmen A:n luottoluokituksen maihin. Oikeutetusti toteamme olevamme kärkijoukossa tuolla mittarilla arvioituna. Meidän lisäksemme tuohon joukkoon kuuluu enää kaksi muuta maata. Pelko luokituksen menettämisestä on ollut esillä jo vuosia, kun valtakunnan tasolla on pohdittu, mitä olisi viisasta tehdä meneillään olevassa suhdannekuopassa. Miten käy kolmen A:n, jos päätämme elvyttää voimakkaalla lisälainanotolla? Miten käy kolmen A:n jos ryhdymme korjaamaan velkasuhdetta verotusta kiristämällä? Miten käy kolmen A:n jos voimakkaasti leikkaamme julkista sektoria ja siten kasvatamme työttömyyttä? Kolmessa A:ssa yritetään pysyä kiinni, jotta velan korot eivät lähtisi nousuun. Kovin vaikeata on politiikan puolella silti tehdä merkittäviä rakenteellisia muutoksia, jotka pidemmällä aikavälillä lisäisivät taloutemme kestävyyttä ja jotka päätökset välittömästi parantaisivat taloudenpidon uskottavuutta luottoluokittajien silmissä. Jyrki Kataisen hallitus heräsi kesän aikana kriisitietoisuuteen uudella vakavuudella. Muistamme valtiovarainministeri Urpilaisen ilmoituksen rakennemuutosten aikaistamisesta, kun hän esitteli ministeriönsä budjettiesitystä. Valtioneuvosto teki periaatepäätökset rakennemuutospaketista, jolla tähdätään pahenevien tasapaino-ongelmien ratkaisemiseen. Monet toivoivat rakenteellisia päätöksiä jo paljon aikaisemmin. Ja voi kysyä, olisiko lopulta ollut hyvä, jos meille olisi talouden puolella käynyt samoin kuin Pisa-tutkimuksessa. Olisiko ollut hyvä, jos ulkopuoliset reittaajat olisivat laskeneet luottoluokitustamme ajoissa ja havahduttaneet meidät tekemään rakenteellisia ratkaisuja jo aiemmin? Pahimmat synnytyskivut olisivat jo takana, jos liikkeelle olisi lähdetty aikaisemmin. Nyt käsissämme on tuore informaatio hallituksen viime viikolla työstämästä ja perjantaina julkistamasta rakennepaketista. Tiedot paketin sisällöstä ovat herättäneet laajaa keskustelua. Hallituksen linjauksia on sekä kiitelty että arvosteltu. Erikoisiakin kommentteja on esitetty kuten että tärkeämpää on se, että on kyetty tekemään päätöksiä kuin se mitä on päätetty. Ajatus tietysti kuvastaa lausujansa kokemaa tuskaa, kun päätöksiä on jouduttu näin kauan odottamaan. Mutta asiallisesti ottaen on tietysti niin, että tärkeämpää on se, mitä päätetään kuin se että ylipäänsä tehdään päätöksiä. Metsästyksessäkin tärkeämpää on se mihin suuntaan ammutaan kuin se että ylipäänsä ammutaan. Hallitus on pyrkinyt tekemään päätöksiä, joilla on kaksi myönteistä vaikutusta. Ensinnäkin, että julkisen talouden kestävyysvajeen pienentäminen lähtee liikkeelle. Toiseksi, että velkojien luottamus Suomen kykyyn hoitaa asiansa säilyy. Tasapainoa hakiessaan hallitus joutui valitsemaan kahden vaihtoehdon välillä, nimittäin leikkausten ja rakennemuutosten. Hallitus päätyi jälkimmäiseen. Rakennemuutos on eri asia kuin välittömiin menosäästöihin tähtäävät leikkaukset. Ero on merkittävä. Talouden tasapainottaminen tällaisessa matalasuhdanteessa suurilla leikkauksilla tai veronkorotuksilla johtaisi todennäköisesti tilanteen huononemiseen. Kotimainen kysyntä heikkenisi ja orastava talouskasvu tyrehtyisi. BKT:n lasku leikkaisi verotuloja ja talouden epätasapaino jatkuisi.
Rakennemuutostie on pidempi ja hienovaraisempi tie kuin välittömien sopeutustoimien tie. Jotta rakennemuutospäätökset vaikuttaisivat, ne on pantava toimeen ja tässä on myös kunnilla erityinen vastuu. Rakennepaketin keskeinen osa on kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämisohjelma. Ohjelman tavoitteena on saavuttaa yhden miljardin euron vähennys kuntien toimintamenoissa vuoden 2017 tasossa. Ehdotuksia kuntien velvoitteiden vähentämisestä on etsitty kuukausikaupalla. Kun aika alkoi käydä vähiin, jouduttiin lopulta turvautumaan valtiovarainministeriön virkamiesten ajatuksiin. Hallitus sai siitä lähtökohdan poliittiselle harkinnalleen. Osa ehdotetuista ratkaisuista toteutui, osa ei. Osa päätetyistä toimista on kuntien tehtäviä ja velvoitteita vähentäviä ehdotuksia. Osa koskee velvoitteita, joiden lieventämisellä mahdollistetaan toiminnan tehostamista. Tarkastelussa on mukana lisäksi maksuperusteiden tarkistaminen. Kuntien velvoitteiden vähentämisestä puhuttaessa herää väistämättä kysymys kunnille kaavailluista uusista velvoitteista. Hallitus on käynyt tämän keskustelun pohjia myöten ja ilmoittaa, että se ei anna kunnille uusia tehtäviä eikä velvoitteita ilman, että se poistaa vastaavalla määrällä tehtäviä ja velvoitteita tai että se päättää samalla uusien tehtävien täysimääräisestä rahoittamisesta. Tätä periaatetta sovelletaan kehyspäätökseen nähden uusiin hankkeisiin. Myös kehykseen jo sisältyviä kuntien menoja lisääviä hankkeita arvioidaan kriittisesti ensi kevään kehyspäätöksen yhteydessä. Rakennepaketin toimenpideohjelmaan sisältyvät myös kuntakokeilut. Niissä on tarkoitus kokeilla sellaisia ratkaisuja, joiden avulla kunnat voisivat poikkihallinnollisesti kehittää palvelurakennettaan ja palveluprosesseja sekä säästää kustannuksiaan ilman, että tuloksista tingitään. Kuntakokeiluissa etsitään uusia, luovia ratkaisuja tuttuihin ongelmiin. Toimeentulotuesta osana kuntien sosiaalitointa on käyty laajaa keskustelua. Alun perin viimesijaiseksi ja lähinnä tilapäiseksi tueksi tarkoitettu toimeentulotuki on muuttunut monelle säännöllisen luonteiseksi riittämättömän perusturvan täydentäjäksi. Tämä osa sosiaalitointa on samalla muuttunut rutiiniluonteiseksi maksun hoidoksi, ja tästä syystä on pidetty tärkeänä selvittää olisiko perusteita siirtää toimeentulotuen perusosan maksatus Kelan hoidettavaksi. Hallitus arvioi toimeentulotuen laskennan ja maksatuksen siirtoa Kelalle maaliskuun 2014 kehysriiheen mennessä. Hallitus sitoutuu kuntien ja Kelan toimeentulotukiyhteistyöhön vähintään kuntakokeilujen kautta. Rakenteiden muuttaminen tarkoittaa sitä, että tehdään muutoksia niissä toiminnoissa, joissa käytetään verovaroja tulosten aikaansaamiseen. Toimintatapojen rakenteita muutetaan niin, että samalla rahalla saadaan tuloksia enemmän tai että tulokset ovat laadultaan parempia. Kun samalla rahalla saadaan aikaan enemmän, on mahdollista saada aikaan säästöjä, vaikka tavoitetaso pidettäisiin ennallaan. Hallituksen rakennemuutospäätöksiin on liitetty arviot niiden vaikutuksista kestävyysvajeeseen ja julkiseen talouteen vuositasolla. Ratkaisuille on siis esitetty hintalappu. Monet ovat ymmärtäneet tämän hintalapun väärin. Esimerkiksi vanhusten hoidon hintalapuksi on kerrottu 300 miljoonaa, mikä on yksi suurimmista rakennepaketin osista. Nyt ovat monet tulkinneet niin, että tämä tarkoittaa 300 miljoonan leikkauksia vanhuspalveluihin vuositasolla. Tästä ei kuitenkaan ole kyse. Vanhuspalvelut ovat osa kuntien lakisääteistä tehtävää. Kunnat päättävät miten palvelut järjestetään. Heinäkuussa voimaan tullut vanhuspalvelulaki säätää palvelujen järjestämien reunaehdoista. Tuo kauan kaivattu laki vahvistaa ikääntyvien ja iäkkäiden ihmisen oikeuksia yksilölliseen, kunnioittavaan korkealaatuiseen palveluun. Hallituksen rakennepaketti ei tarkoita että vanhuspalvelulaki kumotaan. Päinvastoin. Rakennepaketti vahvistaa sen linjan joka tuossa laissa ja sitä edeltäneissä suosituksissa asetettiin vanhusten hoidolle. Nimittäin linjan, että vanhusten oikeutta ja mahdollisuutta asia kotonaan vahvistetaan. Laitoshoidon osuutta palveluissa vähennetään. Kuntia ohjataan voimakkaasti kehittämään kotiin vietäviä palvelujaan. Tämä tarkoittaa hyvin monipuolista palvelujen joukkoa lääkkeiden jakamisesta ruoan viemiseen ja siivoukseen. Suuri rooli tulee olemaan myös toimilla, joilla parannetaan vanhuksen kodin soveltuvuutta turvalliseen asumiseen silloinkin kun ikäihmisen toimintakyky on selvästi heikentynyt. Kynnykset, kahvat, sähköturvallisuus, puhelin ja hälytysjärjestelmät ja niin edelleen.
Kaikki tämä maksaa ja vaatii paljon työtä, arviointia ja kehittämistä. Mutta rakennemuutoksessa yhdistyy parhaimmillaan kaksi tärkeätä päämäärää. Kansalaisen halu asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään ja kustannusten säästö kun laitospaikkojen aiheuttamia kuluja syntyy vähemmän. Muutos on ollut pitkään päällä ja sitä on jatkettava. Mutta aina vanhuksen ehdoilla ja häntä kuunnellen niin kuin tuore laki edellyttää. Nyt tehty päätös ei ole leikkauspäätös. Hintalapuksi laitettu säästö, 300 miljoonaa, syntyy siinä vaiheessa, kun rakenteet on saatu kuvatulla tavalla muuttumaan. Jos rakenteiden muutos jää oletettua vähäisemmäksi, on säästökin vastaavasti pienempi. Rakennepaketissa kuntien tehtäviä koskevien vähennysten avulla säästöjä arvioidaan saatavan vuositasolla 260 miljoonaa. Suurimpina yksittäisinä erinä olisivat päivystysjärjestelmän vauhditettu uudistaminen, aikuisten hammashuollon tarkastusvälien pidentäminen, kuntien valvontatehtävien vähentäminen, kuntien suunnitteluvelvoitteiden vähentäminen sekä potilastietojen paperimuotoisesta arkistosta luopuminen. Kuntien velvoitteita sääntelevien normien purkamisella arvioidaan saatavan aikaan 970 miljoonan säästöt. Merkittävimpiä kokonaisuuksia tässä ovat kelpoisuusehtojen keventäminen stm:n ja okm:n hallinnonalalla (165 milj.), joukkoliikenteen henkilökuljetusten kehittäminen (70 milj.), perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen integraation syventäminen (50 milj.), jo mainittu laitoshoidon osuuden vähentäminen vanhustenhoidossa (300 milj.), toisen asteen koulutuksessa keskittyminen tutkintoon johtavaan koulutukseen (65 milj.), toisen asteen koulutuksen järjestäjäverkon rakenteellinen uudistaminen ja rahoitusjärjestelmän uudistaminen (195 milj.). Maksupuolella merkittävin kokonaisuus muodostuu suurituloisimpien kotitalouksien päivähoitomaksujen korotuksista, minkä arvioidaan tuottavan kunnille vuositasolla 25 miljoonaa. Kun muutokset kuntien menoissa ja tuloissa otetaan huomioon, on rakennepaketin nettovaikutus kunnille runsaan miljardin luokkaa. Toisen asteen koulutuksen järjestäjäverkon rakenteellisella uudistamisella tähdätään olemassa olevien kiinteistöjen tehokkaampaan käyttöön. Monien kuntien hyviä kokemuksia ammatillisen toisen asteen ja lukion yhteystyöstä tilojen käytön osalta on tarkoitus käyttää hyväksi tässä uudistuksessa. Mitä tämä merkitsee peruskoulunsa päättävien nuorten koulumatkojen osalta eri puolilla Suomea, on tarkkaan tutkittava asia. Mielestäni on tärkeätä, että rakennemuutosten yhteydessä taataan jokaisen todellinen oikeus hyvälaatuiseen toisen asteen koulutukseen niin ammatillisella puolella kuin lukiossa. Paljon keskustelua herätti kysymys oppivelvollisuuden pidentämisestä. Periaatepäätös asiasta tehtiin jo elokuussa, mutta ratkaisun kustannusvaikutuksista oli erilaisia käsityksiä. Asialla on myös perustuslaillinen ulottuvuus. Pitkä linja on ollut, että oppivelvollisuuteen kuuluvissa opinnoissa oppikirjat ovat oppilaalle maksuttomia. Toisella asteella asia on ollut sitten toinen. Miten oppivelvollisuuden pidentäminen sitten liittyy kestävyysvajeen hoitamiseen? Kyse on ratkaisusta, joilla varmistetaan se, ettei kukaan nuori putoa tyhjän päälle peruskoulun jälkeen. Oppivelvollisuuden myötä jokainen jatkaa toiselle asteelle, joko ammatilliseen tai lukiokoulutukseen. Yhden vuoden jälkeen jatko on nykyiseen tapaan vapaaehtoista. Itse olen kyllä sitä mieltä, että mikäli resursseja riittää oppivelvollisuus voisi käsittää koko toisen asteen tai ulottua ainakin täysi-ikäisyyden saavuttamiseen asti. Nykyinen työelämä ei juuri tarjoa mahdollisuuksia peruskoulunsa päättäneelle nuorelle. Oppivelvollisuuden pidentämisellä tähdätään nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. Se on yksi tapa toteuttaa nuorten yhteiskuntatakuuta ja säästää pidemmän ajan kuluessa merkittäviä kustannuksia. Lisäksi oppivelvollisuuden pidentäminen auttaa varmistaa nuorten polkua ammatillisen tutkinnon suorittamiseen ja parantaa sitä kautta hänen asemaansa työmarkkinoilla. Lisäksi se lisää aikaa myöden ammattitaitoisen työvoiman tarjontaa, mikä on tärkeätä kestävyysvajeen hoitamisen kannalta. Kun puhutaan koko 4,7 prosentin eli yhdeksän (9) miljardin kestävyysvajeen hoitamisesta, tärkeä merkitys on tietysti jo tutuksi tulleella kuntarakenteen kehittämisellä ja sote-palvelujen järjestämislain uusimisella. Selvitykset ja lainsäädäntötyö ovat parhaillaan käynnissä. Hallitus tähtää siihen, että olennaiset ratkaisut voidaan tehdä tämän vaalikauden aikana. Tämän enempää ei tästä tutuksi tulleesta teemasta tarvinne tällä erää lausua. Toivotan menestyksellistä kokousta arvoisalle maakuntavaltuustolle sekä hyvää adventtiaikaa!