Spekulatiivinen fiktio 5op Tomi Sirviö 13.2.2013
Tzvetan Todorov: The fantastic: A Structural Approach to a Literary Genre, 1970. Jako outoon, fantastiseen, ihmeelliseen Outo: yliluonnolliset tapahtuvat saavat rationaalisen selityksen: unta harhanäkyjä huijausta. Kauhu (selitetty gotiikka), jännitys. Ihmeellinen: yliluonnollinen on todella yliluonnollista. Fantasia, esim. Tolkien. Scifi, sadut. Fantastinen: lukijalle jää epäselvyys ovatko yliluonnolliset tapahtuvat totta vai ei ja niillä ei ole allegorista tulkintaa.
Kathryn Hume: Fantasia ja mimesis (todenkaltaisuus) ovat kerronnallisen mielikuvituksen perustoimintoja. Norhtrop Frye: fantasiassa henkilöhahmot voivat tehdä mitä tahansa: lentää, elää ikuisesti, puhua eläimille, muuttua torakoiksi tai jumaliksi. Mimesiksessä henkilöhahmot ovat rajoitettuja; heidän tulee sopeutua oikean maailman aistikokemukseemme.
Mimesis siis kertoo mikä on mahdollista, fantasia mikä mahdotonta. Tämä määritelmä ottaa huomioon vain todellisuuden pinnan: mimesis ja fantasia eivät ole vastakohtaisia moodeja: ei ole täysin fantasiaan kuuluvia ja täysin todenkaltaisia teoksia: mimesis ilman fantasiaa ei olisi mitään muuta kuin raporttia aktuaalisista tapahtumista. Fantasia ilman mimesistä taas täysin keinotekoinen keksintö ilman tunnistettavia objekteja tai toimintaa. (Attebery.)
Hume: fantasia on poikkeama konsensustodellisuudesta. Jos halutaan tietää miten fantasia eroaa scifistä, kauhusta, ei Humen teoria ole hedelmällinen, sillä kaikki kirjallisuus on fantasiaa. Toisaalta Humen teoria rikkoo ikäviä raja-aitoja spekulatiivisen fiktion eri ala-lajien väliltä.
Fantasia? Fiktio joka herättää ihmeellisyyden tunteen ja sisältää olennaisena/palauttamattomana elementtinä yliluonnollisia/mahdottomia maailmoja, olentoja tai objekteja, joiden kanssa tarinan kuolevaiset (tavalliset) henkilöhahmot (tai lukija) ovat vähintään osin ystävällisissä/tutuissa suhteissa. (C.N. Manlove. Ks. Myös Sisättö 1996.)
Manlove: Lukija tulee tutuksi teoksen maailman kanssa. Kauhussa yliluonnollinen jää täysin vieraaksi, mikä aiheuttaa kauhun shokkiefektin. Fantasiassa voi olla myös kauhumaisia olentoja, mutta hyvät maagiset voimat ovat vähintään tasa-arvoisia pelottavien voimien kanssa. Mitä eloisammin pelottava on kuvattu, sitä lähempäni fantasia on kauhua, esim Sauronin joukot.
Ihmeellisyyden tunne on synnytetty fantasiassa yliluonnollisen tai mahdottoman läsnäolosta, mysteerin elementistä, jonka mukana kulkee selityksen puuttuminen (!) Tieteiskirjailija pyrkii olemaan ymmärrettävä, fantasiakirjailija ei (jos pyrkii ei onnistu). Peili jonka läpi pääsee keijukaisten maailmaan herättää ihmeellisyyttä enemmän kuin Welssin näkymättömän miehen aine, joka selitetään fysiikan ja kemian keinoin.
Manloven mukaan scifissä ihmeelliset asiat eivät ole koskaan läsnä itsensä takia. Outouden tutkiskelu on harvoin sallittu koko laajuudelta: Ihmeellinen miljöö on upotettu sodan- tai selviytymiskamppailun- tai keksintöseuraukset-narratiiviin.
Fantasian lajeja High fantasy: Keski-aikaista muistuttava maailma. Arkkityyppisiä hahmoja, jotka assosioituvat (maailmanlaajuisiin) myytteihin ja legendoihin, kuten haltioita, lohikäärmeitä, peikkoja, velhoja jne. J.R.R. Tolkien ja C.S. Lewis ovat kategorian luojia.
Time Slip Fantasy ( Aikaluiskahdus-fantasia ): kertoo lukijan maailmasta mutta sijoittuu historiallisen ajan eri perioodiin. Lukijan ajan henkilöhahmo luiskahtaa ajassa taaksepäin. Mark Twain: Jenkki Kuningas Arthurin hovissa (1889). Jane Nolen: The Devil s Arithmetics (1988). Keino opettaa historiaa.
Eläinfantasia: puhuvat ja ajattelevat eläimet ovat tarinan keskipisteessä ja lähtökohtia. Tapahtumat kuvataan eläimen silmien epätavallisesta perspektiivistä. Richard Adams: Ruohometsän kansa. George Orwell: Eläinten vallankumous. Mahdottomuus: Eläimet keskustelevat, lukevat, kirjoittavat, tekevät poliittisia vallankaappauksia= eläinten harvinainen luonto vaatii oman fantasian alalajinsa. Kyse ei ole kuitenkaan ihmisten vaatteisiin puetuista eläimistä.
Humoristinen fantasia. Farssimaiset seikkailut tutustuttavat esim. nuoret fantasian lajiin. Huumori laittaa lapsen haluamaan lisää toisin kuin opettavainen ote. Tämä toteutuu esim. Harry Potter-kirjoissa, joita ilman moni videopeli-sukupolven lapsi ei lukisi yhtään kirjaa. (Mass, Wendy & Levine, Stuart P. 2002.)
Fantasian ominaispiirteitä 1. Myyttinen tarina Moni fantasia perustuu myyttiin, joka merkitsee eri asiaa eri lukijoille. Odysseusmyytti miehestä joka palaa pitkän matkan jälkeen kotiin. Tämä on vastakohta satujen läpinäkyville sanomille. Sadut ovat helppoja allegorioita: Poika joka huusi sutta. Tietenkin fantasiateoksen voi tulkita allegoriana mutta se on usein vain yksi monista tulkinnoista.
2. Magia Kun lukija antautuu kirjassa esiintyvälle taikuudelle, hän tulee myös ymmärtäneeksi niitä lainalaisuuksia, joissa luonnollinen maailma toimii. Taikuus voi näyttäytyä luonnonvoimina, usein ihmisen kontrollista riippumattomana. Työkalu, jota henkilöhahmot käyttävät: usein neutraali, mutta tapa jolla sitä käytetään kuvaa usein hyvän ja pahan taistelua. Voima korruptoi. Käyttääkö velho magiaa omiin intohimoihinsa/jaloihin tarkoituksiin, on usein fantasiateoksen ydinkysymys, kun se tutkii moraalisuutta. Joskus perusteltu kuin tieteellinen keksintö scifissä.
3. Uudet maailmat Liisan seikkailut ihmemaassa aloitti modernin fantasian keskeisimmän piirteen: omasta maailmastamme radikaalisti poikkeavan maailman tutkimisen. Lewis Carrolin ihmemaa sijaitsee jossain suhteessa meidän maailmaamme, sitä ennen ihmemaat olivat sijoittuneet menneeseen tai olleet maailmoja joilla ei ole mitään yhteyttä meidän maailmaamme.
Logiikan keksiminen fiktiiviseen maailmaan on yksi osa lukijan/päähenkilön matkaa. Toiseen maailmaan matkaaminen ei ole eskapismia. Lukijan on ratkaistava oman maailmansa sosiaalisia, poliittisia yms ongelmia.
4. Sopivuus kaikenikäisille: Liisa Ihmemaassa, (lastenkirjaksi aiottu), jonka monimutkaiset sanaleikit ym vain aikuinen ymmärtää täysin, aloitti. Fantasiateoksia alettiin suunnata kahdelle yleisölle yhtä aikaa: lapsille taikuutta ja aikuisille sosiaalisia, poliittisia ja filosofisia kysymyksiä. Esimerkiksi Pieni merenneito kätkee alleen teemoja kuten luokkataistelu, turhamaisuus ja rakkaus. Yhteys lastenkirjallisuuteen on modernin fantasian tukipilareita.
5. Tavalliset sankarit: tapahtumien kokijana henkilöhahmo johon lukija voi helposti samaistua. Päähenkilö aloittaa usein matkansa jonkin haitan/vamman/rajoitteen kanssa: yksin, tehty puusta eikä lihasta, kuolevainen (tavis) hirviöiden ja taikuuden maailmassa jne.
6. Pahan ja hyvän kamppailu: fantasia tarjoaa oivan maaston tutkia tätä taistelua. Se mikä on hyvää ja mikä pahaa on subjektiivista. C.S Lewis: Velho ja leijona, jossa on räikeitä viittauksia kristinuskoon. Toiset kirjailijat puolestaan ovat käsitelleet teemaa hienovaraisemmin tutkien ihmisen taipumusta hyvään ja pahaan: uusia perspektiivejä vanhojen ennakkoasenteiden sijaan.
7. Tarkoituksellinen matka. Tehtävän/etsinnän (quest) läsnäolo. Fantasian sisin. Moni genre pyörii seikkailun ympärillä mutta se on eri asia kuin quest. Seikkailulla ei ole määränpäätä, specifiä tavoitetta. Questin tavoite on henkinen tai muute tarkoituksellinen hanke, jonka ylemmät voimat ovat määränneet. Questin huvittavatkin tapahtumat ovat pohjimmiltaan vakavamielisiä ponnistuksia.
Teos voi alkaa seikkailuna mutta jatkua etsintänä (questina), kuten Hobitti, jossa Bilbo ikävöi kotiin mutta ymmärtää että voi palata vasta kun on saanut tehtävän suoritettua (Timmerman 101)
Merkityksellinen matka Uhka vallitsevalle tilalle. Mahtava voima uhkaa kylää/maailmaa, jonka asukkaat eivät monesti edes aavista olevansa vaarassa. Ylempien voimien agentti/ hahmo jolla on syvä näkemys asioihin informoi päähenkilöitä ja lähettää heidät matkaan. Näiden on tutkittava ja löydettävä oman olemassaolonsa kartoittamattomia alueita jotta saavuttaisivat voimaa/ viisautta /olemusta jotta voisivat saattaa tehtävänsä loppuun.
Fantasia perustuu lukijan käsityksille ja tietämyksille todellisuudesta: oikean ihmiskokemuksen oikeana historiallisena aikana kieltämiselle. F tarjoaa vaihtoehtoisen näkemyksen, kritiikin ja vastaisuuden lähtökohdan oikealle maailmalle.
F ei ainoastaan kiellä todellisuutta vaan säilyttää sitä Lukija johdetaan lukemaan teosta enemmän tai vähemmän naamioituna kommenttina sosiaalisesta suhteesta jossa hän elää. Tai varovainen lukija voi arvorakenteessa, kuvastossa, metaforissa jne todistaa sosiaalisen suhteen, jonka fantasia on säilyttänyt ja muuttanut.
Herooinen fantasia Mikä erottaa herooisen fantasian keskiaikaisen maailman oikeasta vastaavasta on kristillisen kirkon poissaolo. Pakanallinen maailma: paikalliset hallitsijat, paikalliset jumalolennot. Fragmentaarinen maailma, jonka rajojen ja erämaiden ylittäminen on vaarallista sankareille. Kirjoihin liitetyt kartat eivät lisää totuudenmukaisuutta (ei fantasialle ominaista) vaan havainnollistavat maailman sirpalemaisuutta
Jokainen uusi rajaseutu tarjoaa uuden maiseman, uuden kansan, uuden koetuksen, uuden liittolaisen. Herooinen fantasia tarvitsee rajoja, koska tarinat alkavat niiden ylittämisellä: tutun rajoitukset rikotaan ja astutaan tuntemattomaan: esim. kiivetään puron takana olevalle vuorelle. Robert E. Howard: Conan
Taikuus erottaa herooisen fantasian historiallisesta romanssista. Sankarit voivat kohdatessaan velhoja ja haltioita olla hämmästyneitä, mutta eivät magian olemassaolon takia. Velhot ovat outoja mutta outoja vain kuten ulkomaalainen tms. Magian funktio on tulla päihitetyksi. Hyvä magia tuskin koskaan voittaa pahaa magiaa, joka voitetaan ihmishyveillä: rohkeudella, kyvyllä, rakkaudella, viattomuudella. (Hyvät velhot eivät ole saatavilla).
Saduissa taikuus on osa luonnonjärjestystä. Heroiinisessa fantasiassa magia vaatii luonnollisen järjestyksen rikkomista. Paha velho valjastaa ei-täysininhimillisiä voimia liian-inhimillisissä-tarkoituksissa eli vallan/voiman himossa, mikä on tuhota ihmisyhteisön. Sosiaaliset ja poliittiset ulottuvuudet toisin kuin saduissa joissa (usein) persoonallisemmat ja erilliset tarvoitteet: henkilökohtainen onni ja rikkaus. Fantasia dramatisoi sankarillisten yksilöiden menestyksekästä vastarintaa joka kohdistuu kasvotonta, persoonatonta voimaa vastaa, joka on tuhota tutun maailman.
Hyvä magia on palauttamista. Herooinen fantasia etsii usein kultaista aikaa, joka voi palautua: miekka kivessä, kuninkaan paluu jne. Teollisen vallankumouksen vaikutus. (Zanger 2002.)
Questin essentiaaliset tunnusmerkit: 1. Kallisarvoinen objekti/persoona joka halutaan löytää ja omistukseen/avioliittoon. 2. Pitkä taival sen luokse, sijainnista ei tarkkaa tietoa. 3. Sankari. Kuka tahansa ei voi löytää objektia. Vain yksi henkilö omaa oikeat ominaisuudet. 4. Testi tai useita testejä, jotka selvittävät ketkä ovat arvottomia, kuka sankari.
5. Objektin vartijat, jotka täytyy päihittää ennen kuin sankari voittaa objektin. Voi olla jälleen uusi testi tai itse pahantahtoinen vastustaja. 6. Auttajat, joita ilman sankari ei löytäisi objektia. (Ihmis-/eläinhahmot). (W.H. Auden.)
Maria Nikolajeva ja fantasiakirjallisuuden maailmojen malli. Fantasialle olennaisinta on kahden maailman rakenne. Ensisijainen (primaari) maailma eli "meidän" maailmamme. Toissijainen (sekundaarinen) maailma eli maaginen maailma.
Toissijainen maailma voi olla 1) suljettu maailma. Maagisella maailmalla ei ole mitään näkyvää yhteyttä "meidän" maailmaamme. Ensisijainen maailma kopio tekijän reaalitodellisuudesta. Voivat olla esim. allegorian avulla yhteydessä mutta yhteys ei läsnä tekstissä. Taru sormusten herrasta. Usein myös scifi.
2) avoin maailma Molemmat maailmat ovat eksplisiittisesti mukana tekstissä. "Meidän" maailmastamme oleva päähenkilö joutuu maagiseen maailmaan, jossa seikkailee ja palaa takaisin. Suosittu varsinkin lasten ja nuorten fantasiatarinoissa. Maailmoja yhdistää jokin esine tai kulkuväylä, kuten vaatekaappi tai maalaus. Tai kirja kuten Päättymättömässä tarinassa. Myös kuolema. Maaginen esine: apuvälineitä, joiden avulla matka sekundaariseen maailmaan helpottuu. Usein fantasiaromaanien apuväline voi olla esimerkiksi kello, sormus tai jonkinlainen amuletti (Nikolajeva 1988, 86).
3) kätketty maailma ei ole varsinaisesti läsnä tekstissä, mutta sieltä tunkeutuu yliluonnollisia asioita, (vampyyrejä ja kummituksia jne) "meidän eli primaariin maailmaamme. Usein kauhu.
Nikolajevan mukaan kansantaru eroaa fantasiasta siinä, että F:ssa on kahden maailman rakenne, kansantarussa ei. Sabine Wienker-Piephon mukaan myös folkloresta on löydettävissä kahden maailman rakenne. Siirtymätila. Kynnyksen kuvaus on tosin kansantarussa lyhyempi, lakonisempi. Päähenkilö avaa kansantaruissa usein portin jonka toisella puolella saavuttaa ikuisen elämän/kauneuden/nuoruuden, osaa puhua eläinten kieltä tai pääsee tanssimaan kaiken yötä.
Fantasia/kansantaru (ks. Sabine Wienker-Piepho 2004, 32-38.) Lucy jäi huoneeseen, koska hänen mielestään kannatti kokeilla vaatekaapin ovea, vaikka hän olikin melkein varma siitä, että se olisi lukossa. Hämmästyksekseen hän huomasi sen avautuvan helposti. Kaksi koipalloa putosi ulos. Hän kurkisti sisään ja näki kaapissa kaikenlaisia takkeja etupäässä turkkeja. Lucy ei rakastanut mitään niin kuin turkisten hajua ja tuntua. Hän astui muitta mutkitta kaappiin vaatteiden väliin ja hieroi kasvojaan pehmeitä turkiksia vasten. Hän jätti tietenkin oven auki, koska tiesi, että on tavattoman typerää sulkeutua vaatekaappiin. Vähitellen hän tunkeutui syvemmälle kaappiin ja huomasi siellä olevan vielä toisenkin rivin turkkeja. Siellä oli melkein pimeää., ja hän piti käsivartensa ojossa, niin ettei törmäisi vaatekaapin takaseinään. Hän astui askelen eteenpäin sitten kaksi tai kolme askelta ja odotti koko ajan, että sormet sattuisivat puuseinään. "Tämähän on aivan suunnaton vaatekaappi!" Lucy ajatteli kävellessään yhtä eteenpäin raivaten tietään turkkien lomitse. Sitten hän huomasi jonkin narskahtelevan askeltensa alla. "Onkohan koipalloja tippunut maahan?" hän ajatteli ja kumartui koettelemaan kädellään. Muta kovan puisen kaapinlattian sijaan hän tunsi käsissään jotain pehmeää, jauhomaista ja tavattoman kylmää. (Lewis 1950/2000, 77.)
Hagrid puolestaan laski tiiliskiviä muurista roskapöntön alapuolelta. Kolme ylös kaksi ristiin, hän mutisi. Selvä, väisty, Harry. Hän naputti muuria kolmasti sateenvarjon kärjellä. Tiili, jota hän oli koskettanut, värisi se kiemurteli ja sekunnin kuluttua he näkivät edessään holvikäytävän, jonka alta Hagridkin mahtui kulkemaan, holvikäytävän mukulakivikadulle joka mutkitteli näkyvistä. Tervetuloa Viistokujalle, Hagrid sanoi.
Pukeuduttuaan kaikki menivät katsomaan sotamiestä. Hän näytti nukkuvan kuin tukki, ja kuninkaantyttäret saattoivat lähteä huoletta matkaan. Vanhin meni vuoteensa luo ja koputti päätyyn; vuode laskeutui oitis lattian ylle, ja yksi toisensa jälkeen kuninkaantyttäret laskeutuivat aukkoon, vanhin etunenässä. Sotamies näki, mitä tapahtui. Hän ei jäänyt tuumimaan vaan heitti viitan harteilleen ja astui nuoremman perässä aukosta alas. (Grimmin satuja)
Folklorella on fantasiateoksen sisällä oman tehtävänsä: paitsi että se lainaa lukijalle ymmärrettäviä tarinoita fantasialle, folklore myös tekee fantasiamaailmasta ymmärrettävän/kotoisan esimerkiksi sananlaskuilla, joka on Wolfgang Wiederin mukaan lyhyt ja tiivis kertomus. Hobitissa käytetään fantastisissa tilanteissa sananlaskuja, kuten Ojasta allikkoon, Kolmas kerta toden sanoo jne. (Wienker-Piepho.)
Attebery, Brian 1992: Strategies of Fantasy. Bloomington & Indianapolis: Indiana University Press. Hume, Kathryn 1984: Fantasy and Mimesis. Responses to Reality in Western Literature. London: Methuen & Co Ltd. Todorov, Tzvetan 1970/1975: The Fantastic. A Structural Approach to a Literary Genre. Translated into English by Richard Howard. Ithaca, New York: Cornell University Press. Manlove C.N 1975: Modern Fantasy. Five Studies. Cambridge: Cambridge University Press. Nikolajeva, Maria 1988: The Magic Code. The use of magical patterns in fantasy for children. Stockholm: Almqvist & Wiksell. Mass, Wendy & Levine, Stuart P. 2002: What is fantasy? Fantasy. Edited by Wendy Mass and Stuart P. Levine. San Diego: Greenhaven. Sisättö Vesa 1996: Mitä kartanpiirtäjät unohtivat? Sivupolkuja. Tutkimusretkiä kirjallisuuden rajaseuduille. Toim. Tero Norkola & Eila Rikkinen. Helsinki: SKS. Timmerman, John M. 2002: The quest. Fantasy. Edited by Wendy Mass and Stuart P. Levine. San Diego: Greenhaven. Wienker-Piepho Sabine: Kansantarinat ja folklore fantasian maaperänä. Fantasian monet maailmat. Toim. Kristian Blomberg, Irma Hirsjärvi, Urpo Kovala. Helsinki: Btj Kirjastopalvelu. Zanger, Jules 2002: Fantasy Literature Both Reflects and Denies Reality. Fantasy. Edited by Wendy Mass and Stuart P. Levine. San Diego: Greenhaven. Grimmin satuja J.K Rowling: Harry Potter Lewis: Velho ja Leijona