Oulun kaupunki 400 vuotta sekä Oulun seurakunnallisen elämän 400. juhlavuosi, Oulun tuomiokirkko 4.9. 2005 Luuk.10:38-42: Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua." Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen., Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois." Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Rakas Jumala, huomaatko meitä? Me olemme nyt täällä kirkossa Tämä kirkko on vanha ja korkea, sen kattoon on maalattu kuvia. Sieltä riippuu myös kynttiläkruunuja ja yksi kaunis laiva. En ehdi nyt kuunnella pappia, sillä minun täytyy ajatella sitä suurta ihmisten joukkoa, joka istunut on tällä paikalla ennen minua monet kerrat. Kuka mahtoi olla se ensimmäinen, joka tälle paikalle istahti ja yhtyi virteen, kun kanttori sen urkuparvelta aloitti. Voi kunpa hän olisi lapsi! Hän ois erilaisissa vaatteissa, eikä tuntisi tietokonetta. Enkä minä siitä vanhasta Oulusta löytäis minulle tuttuja paikkoja. Mutta kirkko on sama: sen kelloja saan minäkin vielä kuunnella. Hei, siellä ylhäällä! Näillä aivan tuoreilla Oulun lasten rukouskirjan sanoilla ja tervehdyksellä on hyvä käydä sisään juhlaan, jota tänään vietämme. Itse asiassa juhla-
2 aikaa elämme täällä Oulun kaupungissa koko vuoden. Teemme aikamatkaa taaksepäin nykyhetkeen asti neljän vuosisadan pituudelta. Kaupunki ja sen seurakunnallinen elämä juhlivat aikamatkan siivin niitä vaiheita, jotka ovat luotsanneet kaupunkimme sen nykyiseen todellisuuteen. Olemme itseymmärryksemme mukaan innovatiivinen ja yhteyksiä luova kaupunki. Kuin osoituksena kurkistuksesta jo tulevaisuuteen aikamatkan janalla, on kaupungin lahjana kaikille mahdollistettu myös tietoliikenneverkko. Sen luomiseen liittyy vahva viesti, jonka murteellisesti voimme lausua: Hei siellä, me olemme Oulusta ja kehtaamme sanua! Pienestä kylästä se kaikki kerran alkoi. Kuin konsanaan tarina: olipa kerran Kylä syntyi meren poukamaan, sen liikenteellinen asema monen jokireitin ja meren solmukohtana antoi asteittaisen, mutta luonnollisen kasvun. Oulu oli välttämättömyys. Oulu oli myös se asenne alusta alkaen, jollaiseksi se on määritelty kuluvankin vuoden mittaan. Jos oli mieli kehittyä ja päästä yhteyksiin laajasta Pohjolasta eri puolille valtakuntaa ja meren kautta maailmaan, oli suunnattava Ouluun. Mutta itsestään selvää se ei ollut kaikille alun alkaen. Kylä- ja kaupunkikeskuksen sekä seurakunnallisen elämän rakentaminen pohjoiseen solmukohtaan herätti myös muutoksen vastarintaa. Niinpä kaukainen esi-isäni, jonka nimi on piirtynyt Oulun tuomiokirkon kivitauluun ensimmäisten kirkkoherrojen sarjaan, oli perimätiedon mukaan tuohtunut siirrostaan pohjoisesta, nykyisin Norjan alueella sijaitsevasta Kautokeinosta pieneen ja syrjäiseen Ouluun. Mutta uusien yhteyksien muutospaine, kehittymisen jatkuva kutsu oli otettava vastaan. Ja niin hänenkin vanavedessään on kehittynyt se Oulun seurakunnallinen elämä, jonka 400-vuotista taivalta yhdessä kaupungin kanssa vietämme. Pienen kylän alussa nykyisen tuomiokirkon pihassa on muisto siitä kirkollisen elämän keskuksesta, josta kaikki kerran lähti rakentumaan. Kivijalka pienen pienestä kirkosta on muisto ajasta, jolloin evankeliumin perusta on laskettu tämän kaupungin sydämeen. Ajatuksin ja rukouksin teemme aikamatkaa näiden sukupolvien ihmisten elämään, ja lasten rukouskirjan sanojen siivittäminä muistelemme niitä tekoja ja sitä rakkautta, joka on keskellemme tuonut tähänkin päivään elävän Kristuksen seurakunnan sekä temppelin, joka olemuksellaan on olennainen osa koko kaupungin todellisuutta. Kylästä se alkoi. Niin voidaan määritellä myös tämän päivän Oulun menestystarinaa ja suosituimman kaupungin arvonimeä, jos se perustetaan muutaman kuukauden takaisiin
3 lehdistögallupeihin. Se kylä, josta uusimman historian voittokulku alkoi, oli yhteyksiä luova kylä. Teknologiakyläksi sitä kutsuttiin ja sen syntyyn ja ideaan uppoutui ennen kokematon yhteistyö ja yhteisen hyvän päämäärän toteuttamistahto. Kaupungin virkamiesjohto, luottamushenkilöt, yliopisto, oppilaitokset ja elinkeinoelämä sekä muut toimijat taustavoimina saivat yhdessä aikaan sen, mistä olemme voineet iloita. Olemme voineet yhdessä sanoa maallemme ja maailmalle: Hei, siellä. Me osaamme ja rakennamme yhdessä. Se, mikä tuolloin tapahtui, voidaan kohdentaa yksityisiin toimijoihin, joihin viittasin. Olennaista kuitenkin on huomata, että Oulu-ilmiön takana on ihminen. Hän, joka on kasvanut perinnössä, jonka keskeinen arvopohja on levännyt kristillisessä kulttuurissa ja ihmistä välittävässä ilmapiirissä. Oulun seurakunnallinen elämä on ollut ja on rukousten ihmisten elämää. Kotien peruskivinä ovat useimmiten olleet anteeksiantamukseen, oikeaan nöyryyteen ja rehellisyyteen liittyvät arvot. Niiden varaan on ollut hyvä laskea myös yhteistyön onnistuminen. Kun Oulu on asenne, se merkitsee, että asenteen arvotausta on keskeisesti tämä laajeneva tausta. Siksi tänään juhlimme seurakunnan ja kaupungin kanssa isiemme uskon perintöä ja tunnemme kiitollisuutta heidän työnsä hedelmistä, jotka Jumala itse on meille välittänyt ja siunannut. Kylästä se kaikki alkoi. Tällainen viesti on tärkeällä tavalla kätketty myös tämän päivän evankeliumitekstiin. Meille kerrottiin pienestä kylästä, Betaniasta, jonne Herramme tuli vieraaksi. Silmiemme eteen välitetään se koti, josta olemme paljon kuulleet. Se oli Martan ja Marian koti, sisarusten, joiden luona vietettiin juhlahetki. Jeesus itse oli läsnä. Tunnistamme sisimmässämme tutuksi puheet monitouhuisesta Martasta, joka valmistautui kattamaan juhlapöydän, tunnistamme Marian, joka istui Jeesuksen jalkojen juuressa kuunnellen ja osallistumatta pitojen järjestelyyn. Annamme kertoa hiljaa mielessämme itsellemme, että Martta oli kateellinen ja närkästynyt. Sisarella ei olisi saanut olla sellaista asemaa suhteessa Jeesukseen, joka hänellä oli kiireen ja valmistelujen keskellä. Moneen muuhunkin yksityiskohtaan ja elämän arjen luonnolliseen touhuun saattaisi mielemme matka johdattaa meitä. Mutta kuulemme ajatuksemme keskeyttäen Jeesuksen oman sanan: Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois. Jeesuksen sanat pysähdyttävät koko kiireiseksi välittyvän kodin tunnelman. Sanoissa jäsentyy kaikki, kuin yhdellä kertaa. Ne eivät olleet sanoja, jotka olisivat tehneet tyhjiksi
4 vieraanvaraisuuden ja ystävällisyyden. Ei, vaan sanat olivat suunnatut siihen, mikä elämässä on todella ja pysyvästi tärkeää. Pienestä kylästä se siis alkoi, viesti Martan ja Marian kodista, jonka ateriaa on pohdittu jo parin vuosituhannen ajan. Mutta viesti ei ole ateriassa vaan sanomassa, joka liittyy elämän peruskokemukseen. Mikä on se tekijä, jonka varassa kaikki lepää? Mikä on se alkukokemus elämän tarkoitusta etsittäessä, jonka jälkeen ei tarvitse enää kysyä mitään, kokemus, joka jäsentää koko elämäntodellisuuden. Tämä on pienen kylän viesti myös meille, jotka viestiyhteyksiemme keskellä verkostoituen voimme myös yhdessä oululaisten lasten kanssa sanoa: Hei, siellä ylhäällä! Oulun kaupungin ja seurakunnallisen elämän juhlavuonna on tavan takaa noussut pintaan myös muistutus siitä, että kaupungin menestys on jatkuvan yhteistyön varassa. Otsikot, jotka ovat kyselleet poleemisestikin menestymisen muutosvirtoja, ovat pohjimmiltaan olleet sen korostamista, että menestys on jatkuvan työn ja prosessin varassa. Tulevaisuuden tekijät eivät ole vain yksittäisiä toimijoita. Tulevaisuus on edelleenkin ihminen, joka hengeltään, sielultaan ja ruumiiltaan tuntee kuuluvansa yhteisöön, jolla ovat arvot ja näky rakentaa tulevaisuutta yhdessä, nyt jo globaali maailma huomioiden, mutta keskeisesti omiin resursseihinsa luottaen. Tämä on se alkukokemus, joka on jäsentänyt oululaista todellisuutta ja antanut sille siunauksen. Toisin ei voi olla tulevaisuudessakaan. Kuin vaivihkaa, hiljaisesti ja alkuaan koruttomasti on Oulun kaupungin sydämeen rakentunut sen seurakunnallisen elämän keskus, kirkko. Tänään se kohoaa yli koko kaupungin ja on monien ihmisten ja matkaajien maastomerkki. Hiljaisella olemuksellaan kirkkomme on myös koko kaupunkikuvaa jäsentävä. Se on ristinmuotoinen, kuin siunaukseen ojentautunut. Mitä olisi Oulu ilman sen maailman merelle vilkkuvaloja heijastava ristin kirkko? Mikä olisi se Oulu, joka lähti pienestä kylästä ilman Jumalan johdatusta ja siunausta? Tämän päivän maailmassa yhteytemme rakentuvat toinen toiseemme reaaliajassa ja monien etäisyyksien taakse. Tänään pienen Betanian kylän viesti kantautuu myös keskellemme aikamatkan takaa, mutta sitä yhteyttä välittäen, jota ilman ihminen ei voi elää. Tarpeellisia on vähän tai yksi ainoa! Se on viesti ylhäältä. Meitä, ihmistä, on näin ikimuistoisesti kuultu. Se ainoa, mikä sanomaan kätkeytyy elämänohjeena, on edelleen
5 Jumalan Sanan ääreen pysähtyminen. Siellä, missä näin tapahtuu, pysähdytään Marian tavoin Kristuksen jalkojen juureen, aletaan ymmärtää, mitä on elämän tarkoitus, anteeksiantamus, luottamus, arvon antaminen toisen osaamiselle ja erityislaatuisuudelle ja tiivistäen ilmaisten - toisista välittäminen. Näiden tekijöiden varassa lepää tulevaisuuden Oulu ja sen seurakunnat, joiden Herra on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.