PERHOLAINEN 4/2013. - Ei nuorelle, joka on oikeutettu työmarkkinatukeen.



Samankaltaiset tiedostot
Perholainen. Kuntatiedote 5/2012 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KASE YRITYSPALVELU TIEDOTTAA UUSIA TYÖNTEKIJÖITÄ

Perholainen. Kuntatiedote 1/2013. Perhon kunnanvaltuuston päätös luottamushenkilöpaikoista Kunnanvirasto suljettu

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Perholainen. Kuntatiedote 3/2013 METSÄENERGIAA PERHOSTA LIIKENNEOPETUSTA PERHOSSA

Ympäristötuki ja LFA

KIRJASTON TAPAHTUMIA. Satutunnit joka toinen keskiviikko klo Seuraava satutunti 2.11.

Vuoden 2014 kausi-influenssarokotukset Perhossa

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille.

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä maaliskuuta /2012 Valtioneuvoston asetus

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä maaliskuuta /2011 Valtioneuvoston asetus

Tukihaku Päätukihaun aikataulut, muutokset hakemisessa ja materiaaleissa ja Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 1

AJANKOHTAISTA MAASEUTUTOIMISTOSTA

Ajankohtaista 2014 Tilaneuvonta täydentävistä ehdoista, uutta 2015, vähän muutakin

TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA

Ei-tuotannollisten investointien haku v Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle Merja Lehtinen

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

Perholainen. Kuntatiedote 2/2016. Pattijoen Urheilijat Alajärven Ankkurit

Perholainen. Kuntatiedote 3/2012. Vuokrarivitaloasukkaat! Elatusapujen indeksikorotus PÄIVÄHOITOPAIKKOJEN HAKEMINEN TOIMIKAUDELLE

Perholainen AVOIMIA TYÖPAIKKOJA. Kuntatiedote 4/2012. Kunnanvirasto ja kirjasto suljettu pe henkilökunnan koulutuspäivänvuoksi.

Oriveden palvelujen yhteystiedot

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A

Oriveden kaupunki maaseutupalvelut maaseutuhallinnon YTA. Markku Mäkelä Viljelijäkoulutus, Oriveden Opisto,

Peltotukien paperityöt Tuki-infot 2012

KUNTATIEDOTE N:O 3/2010

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso

Tukihaku 2018 Keski-Uudenmaan maaseutuhallintopalvelut Hyvinkää Mäntsälä

UUDET NUMEROT

PERHON KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/

Sosiaali- ja terveyspalvelut JUUPAJOEN KUNTA

Maaseutuyksikkö KaseKa/ Mervi Vähäsöyrinki

Tukihaku 2017 Keski-Uudenmaan maaseutuhallintopalvelut Mäntsälä Hyvinkää

Perholainen. Perhon kunta kiittää. kuntalaisia, yhteistyökumppaneita, luottamushenkilöitä ja kunnan työntekijöitä kuluneesta vuodesta!

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT

KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT

TUULIVOIMA. Kutsu yleisötilaisuuteen Perhon kunnantoimistolle. Paikalla kysymyksiin vastaamassa Kaavoittaja Airix Oy ja Rakennuttaja Taalerintehdas

Ajankohtaista. Laukaan YTA-alueen viljelijäkoulutukset Jari Halttunen Korpilahti

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA SIJAISJÄRJESTELYLLÄ/UUDELLEEN KÄSITTELY

Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö

Peruspalveluliikelaitos Jytan puhelinluettelo - KAUSTINEN - Luotsaa hyvinvointia

KUNTATIEDOTE N:O 4/2008

Sosiaalityö puhelinaika ja Ajanvaraus kaikille sosiaalityön työntekijöille toimistosihteeri

Perholainen. Perho-päivä la 6.8. Kuntatiedote 4/2016. Perhon lukion kevät- ja ylioppilasjuhla lauantaina klo 11 Perhonsalissa. Tervetuloa!

Tilatukioikeuksien siirrot ja haku kansallisesta varannosta

POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT

Sähköpostiosoite. Lukio: luokka/aloitusvuosi ja arvioitu päättymisvuosi

LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su klo

Sotainvalidit ovat oikeutettuja seuraaviin maksuttomiin palveluihin

AUTTAVAT TAHOT TORNIO

YMPÄRISTÖTUKIEN HAKUPROSESSEJA - Ja mistä löydät lisää tietoa Projektipäällikkö Eija Hagelberg, FM Järki-hanke Baltic Sea Action Group & Luonnon- ja

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3641/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14. Valtuutussäännökset:

Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä

KAIKKI OIKEIN! ONNISTUNUT TUKIHAKU JA VILJAKAUPPA IISALMI, METSÄPIRTTI SIILINJÄRVI, KUNNONPAIKKA

Pauli Salonpää * Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Henrik Kiviniemi Juha Urpilainen

Kuvat: Eija Hagelberg ja Sakari Mykrä

Haku aukeaa aikaisintaan

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT ALKAEN

Palveluita ikäihmisille YHTEYSTIEDOT. Sisältää KEMIN KAUPUNGIN IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN, VAMMAISPALVELUIDEN SEKÄ TERVEYSPALVELUJEN YHTEYSTIETOJA

Palveluita ikäihmisille YHTEYSTIEDOT. Sisältää KEMIN KAUPUNGIN IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN, VAMMAISPALVELUIDEN SEKÄ TERVEYSPALVELUJEN YHTEYSTIETOJA

Maaseudun kehittämisohjelman toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö

MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKUAJOISTA VUONNA 2016

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa.

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

KUNTATIEDOTE N:O 3/2006

Väliaikainen kansallinen tuki. Perustuki Tukioikeuksien mitätöinti. Peltokasvipalkkio. Nuoren viljelijän tuki. Sähköinen tukihaku

Ajantasaistus, kartat ja pinta-alat

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

RUOKAVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2019

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro

KUNTATIEDOTE N:O 3/2007

YmpäristöAgro II Vinkkejä maiseman- ja luonnonhoitoon

Tukioikeudet, tukioikeussiirrot ja varantohaku. Huhtikuu 2018

Nakkilan kunnan työpaja

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo Yhteystiedot liitteessä 1.

Palkkaus ja muut edut määräytyvät KVTES:n mukaisesti.

Henkilökohtaiset varajäsenet. Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen

Maatalouden investointitukien maksatus

Varhaiskasvatus. Päivähoidonohjaaja

Varainhoito-osasto /22/2007 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2007 maatalouden ympäristötuen erityistukien maksatus

MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3454/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 32/14. Valtuutussäännökset:

MAATALOUDEN TUKITIEDOTUSKIERROS

Keväällä valmistuvan uuden rivitalon,

Maaseutuviraston määräyskokoelma 29/09

(x) (x) (x) (x) (x) (x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI VERKKOLEHTI , vk 10

MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2017

/6 POLVIJÄRVEN KUNNAN PUHELINNUMEROT

MAANVUOKRASOPIMUS. Versio 2016/1. Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA. Tilatunnus/y-tunnus.

Juankosken kaupunki (päiv )

Ympäristön hoito uudessa maaseutuohjelmassa. Ossi Tuuliainen, Etelä-Savon ELY-keskus

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sähköinen asiointi 2014 Päätukihaku Karttakorjaukset

Transkriptio:

Perholainen Kuntatiedote 4/2013 Tässä numerossa: Kesätyöllistämistuki 1 Maataloustoimi tiedottaa 2 Kesätyöpaikat 4 PUHELINLETTELO 5 Terveyskeskus tiedottaa 9 MUISTILUOTSI tiedottaa 9 Kuulemistilaisuus 10 Kuulutuksia 10 Sosiaalitoimi tiedottaa 11 Ajankohtaista 12 MUKAVIA LUKUHETKIÄ! Kase Yrityspalvelu tiedottaa: NUORTEN KESÄTYÖLLISTÄMISTUKI 2013 Vuoden 2013 talousarviossa on varattu 10.000 euron määräraha perholaisille tai Perhossa toimiville rekisteröidyille yrityksille, maatiloille sekä metsätiloille nuorten kesätyöllistämiseen. Kunnanhallitus päätti 25.3.2013, 93 nuorten, alle 22 v. (vielä -91 syntyneet ovat tukikelpoisia) kesätyöllistämisehdoista v. 2013 seuraavaa: - Kotikuntana Perho. - Nuorilta edellytetään vähintään peruskoulun oppimäärän suorittamista. - Opiskelun tulee jatkua tai opiskelupaikkaa haetaan. - Tukea myönnetään perholaisille tai Perhossa toimiville rekisteröidyille yrityksille, maatiloille sekä metsätiloille Tukea myönnetään myös yhden oman perheenjäsenen työllistämiseen. - Ei nuorelle, joka on oikeutettu työmarkkinatukeen. - Kesätyöllistämistuki on aina toissijainen työvoimapoliittisiin tukiin nähden. - Nuorta kohden tukea voi saada yhden työssäolokuukauden ajaksi (tukeen oikeutettu 1 nuori/1 kk), ajalla 1.6.-31.8.2013. Työsuhteen tulee olla yhtäjaksoinen tai yhteensä enintään yhden kuukauden pituinen (n. 21 työpäivää). - Tuki on palkasta ja palkan sivukuluista: * perheenjäsenen työllistämiseen 40 %, enintään 200 * ulkopuolisen työllistämiseen 50 %, enintään 400 - Tuki maksetaan jälkikäteen työsuhteen päätyttyä. Tuen maksamisen edellytyksenä on tositteet palkanmaksun suorittamisesta (myös sivukuluista) tai tilitoimiston antama laskelma palkkakuluista. - Tukea ei myönnetä kotitalouksille. - Työllistämistuen maksatuksen viimeinen päivä on 31.10.2013. - Tuen maksatuksessa otetaan huomioon tarkoitukseen varattu määräraha ja tarvittaessa tuen määrää pienennetään, mikäli hakemusten perusteella katsotaan, ettei varattu määräraha riitä. - Hakemuksessa tulee mainita nuoren nimi, jonka aikoo työllistää (tuki yhdelle nuorelle yhdeksi kuukaudeksi), henkilötunnus, opiskelun jatkuminen ja onko nuori perheenjäsen. Hakemukset on palautettava ma 3.6.2013 mennessä kunnanvirastoon. Myöhässä jätettyjä hakemuksia ei käsitellä. Hakemuslomakkeita saatavana kunnanvirastolta. Kunnanhallitus Sisustus Jadelin Sisustustuotteiden valmistus ja myynti Sarita Peltoniemi Jaakontie 17 B 7 69950 Perho 044 0400893 sarita.peltoniemi@gmail.com Seuraava Perholainen ilmestyy 28.5. 2013 Aineisto 15.5. klo 15 mennessä. Julkaisija: Perhon kunta, Kunnanvirasto Toimitus: Tarja Sillanpää, perho@perho.com Ulkoasu: Johanna Kantanen Painopaikka: Painolampi Ky Hakemukset palautetaan viimeistään 3.6.2013 kunnanvirastoon, josta myös lisätietoja. Myöhässä jätettyjä hakemuksia ei käsitellä. PERHON KUNTA PL 20 69951 Perho kirjaamo@perho.com www.perho.com

MAATALOUSTOIMISTO TIEDOTTAA KEVÄÄN TUKIHAKEMUKSET 30.4.2013 MENNESSÄ Tukihakemuspaketin jättämiseen tarvittavat lomakkeet lähetetään vain niille tiloille, jotka ilmoittivat vuoden 2012 hakemuksessa 101A-lomakkeella pyynnön paperilomakkeiden lähettämisestä postin kautta. Lomakkeita saa tarvittaessa maataloustoimistosta ja osoitteesta www.suomi.fi. Viime kevääseen nähden ei ole tapahtunut suuria muutoksia lomakkeissa. Seuraavilta vakuutetuilta neuvojilta saa maksullista apua tukihakemusten täyttämiseen liittyvissä asioissa: Harju Sari 040 523 4114 Kivelä Jari 0400 316 362 Lassila Olavi 044 071 3665 Polso Pekka 040 523 4112 Ylitepsa Pirjo 040 861 0334 SÄHKÖINEN TUKIHAKU Sähköisen tukihakemuksen tekeminen edellyttää vipu-käyttöoikeutta. Tunnus haetaan lomakkeella 405. Aikaisemmin annettu vipu-käyttöoikeus on pääsääntöisesti voimassa. Käyttöoikeuden toimivuus on syytä testata ennen hakemuksen tekemistä. Mikäli käyttöoikeuden suhteen ilmenee ongelmia, ottakaa yhteyttä maataloustoimistoon. Sähköisesti hakemusta jätettäessä tulee tarvittavat peruslohkojen jaot ja yhdistämiset, uuden lohkon perustaminen ja pysyvästi käytöstä poistaminen tehdä lomakkeella 102C kuntaan ennen sähköisen hakemuksen jättämistä viimeistään 28.3.2013. Tukihakemuksen ja digitoitujen peruslohkojen karttakorjaukset voi tehdä sähköisesti Vipu-palvelussa. Digitoinnin korjauspyynnöt voi tehdä entiseen tapaan myös paperilla lomakkeella 102C ja karttaliitteellä. Myös osallisten roolitietoihin tulleet muutokset tulee saattaa ajan tasalle 101D-lomakkeella ennen sähköisen hakemuksen jättämistä. UUSI ILMAKUVA KARTTOJEN POHJANA Perho on ilmakuvattu kesällä 2012. Uudet ilmakuvat ovat nyt karttojen pohjana, mutta ns. ajantasaistusta ei ole vielä tehty. Ajantasaistuksessa digitoija korjaa lohkon rajat vastaamaan uutta ilmakuvaa. Tämä ajantasaistus tehdään tulevan kesän ja syksyn aikana. Viljelijän kannattaa tarkistaa ennen vuoden 2013 tukihakemuksen jättämistä lohkojen rajat ja tehdä tarvittavat korjaukset itse. Jos virheet huomataan ja korjataan vasta ajantasaistuksen yhteydessä, lohkojen pienentymisestä seuraa tuen aleneminen. Myös peltotukien maksatukseen saattaa tulla viiveitä. Uusia ilmakuvia ei lähetetä paperilla tiloille eikä kuntaan. Ainoastaan ne tilat saavat kartat paperilla, joilla on viime vuonna ollut lohkomuutoksia (yhdistäminen, jako, uuden perustaminen, valvonta). Jos lohkon pinta-ala ja raja on muuttunut raivauksen tai muun alueen käyttöönoton vuoksi, lisäalueesta tulee perustaa uusi lohko. Jos uusi lohko on muutamaa aaria pienempi, lohkon rajat voi korjata ns. kuviokorjauksena. Uudet ilmakuvat löytyvät viljelijöiden vipu-palvelusta https://vipu.mavi.fi. Palveluun pääsemiseen vaaditaan käyttöoikeudet, joita voi hakea maataloustoimistosta lomakkeella 405. Lomake löytyy osoitteesta www.suomi.fi tai maataloustoimistosta. Karttakorjausten tekeminen onnistuu parhaiten sähköisesti. TUKIOIKEUKSIEN SIIRROT VIIMEISTÄÄN 17.6.2013 Tukioikeuksien siirrosta vuodelle 2013 on ilmoitettava 17.6.2013 mennessä tukioikeuksia luovuttavan tilan kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Siirrosta ilmoitetaan lomakkeilla 103A ja 103B, jotka on lähetetty postin kautta tukioikeuksia hallinnassaan tai omistuksessaan pitäville tiloille. Siirrosta ilmoitetaan, jos vuokrauksen, myynnin tai oston kautta on tapahtunut muutoksia viime kevään jälkeen tilatukioikeuksien hallinnassa. Jos vuokrasopimusta on jatkettu, kannattaa tarkistaa tukioikeuksien tämän hetkisen hallinnan tilanne joko lomakkeesta 103A, vipu-palvelusta tai maataloustoimistosta. INVESTOINTITUKIHAKU ALKAA 15.4.2013 Vuonna 2013 investointituelle on neljä hakuaikaa. Tukipäätökset pyritään tekemään noin kahden kuukauden kuluessa hakuaikojen päättymisestä. Hakuajat ovat: 2.1. - 1.2.2013 11.2. - 28.3.2013 15.4. - 16.8.2013 2.9. - 18.10.2013 TYPPILANNOITUKSEN TARKENTAMINEN PELTO- KASVEILLA ProAgria Keski-Pohjanmaa järjestää liukoisen typen mittauspäivän typpilannoituksen tarkentaminen peltokasveilla lisätoimenpiteen ympäristötuessa valinneille mm. seuraavina päivinä: pe 3.5.2013 klo 9-14 Perho, maaseutuopisto ke 15.5.2013 klo 9 14 Perhon maaseutuopisto Analysoinnin hinta on 17 /näyte + alv 24 %. Näytteenottolomakkeen ja ohjeen saa maataloustoimistosta. Mittauksen voi tehdä myös ns. typpilaukun avulla.

Lisätietoja: Sirkku Koskela 0400 137 124, sirkku.koskela@proagria.fi, Jari Tikkanen 0400 162147, jari.tikkanen@proagria.fi tai Sari Harju 040 523 4114 sari.harju@proagria.fi YMPÄRISTÖTUKISITOUMUKSET JA LUONNON- HAITTAKORVAUS Viljelijä voi jatkaa vuonna 2013 päättyvää ympäristötukisitoumusta yhdellä vuodella vuoteen 30.4.2014 asti. Sitoumus jatkuu vuoden 2008 sitoumusehdoilla ja tukitasoilla. Sitoumuksen jatkoa voi hakea myös yli 65-vuotias viljelijä. Kokonaan uutta ympäristötukisitoumusta voi hakea vain poikkeustapauksessa, mikäli sitoumuksen siirto ei ole mahdollinen ja hakijalla ei ole aikaisempaa sitoumusta. Sitoumukseen sisällytettävän peltoalan on oltava ympäristötukikelpoista. Viljelijä voi hakea uutta viisivuotista luonnonhaittakorvaussitoumusta, jos hänellä ei ole aikaisempaa sitoumusta tai aikaisempi sitoumus on päättynyt. Luonnonhaittakorvaussitoumuksen edellytyksenä on alle 65 vuoden ikä. Sitoumukseen sisällytettävä peltoala on oltava luonnonhaittakorvauksessa tukikelpoista. Uutta peltoalaa voidaan hyväksyä tukikelpoiseksi ympäristötuessa ja luonnonhaittakorvauksessa vain hyvin rajoitetusti (yli 65-vuotiaalta viljelijältä siirtyvä tai tilusjärjestelyn kautta saatu pelto). PÄÄTTYVÄ ELÄINTEN HYVINVOINTITUKI Päättyvää vuonna 2008 tehtyä eläinten hyvinvointisitoumusta voi jatkaa, mutta uutta ei voi hakea. Jatkettavien sitoumusten tukitasot ja tukiehdot säilyvät ennallaan. ERITYISYMPÄRISTÖTUKIEN HAKUAIKA 30.4.2013 SAAKKA Vuonna 2013 päättyvää ympäristötuen erityistukisopimusta voi jatkaa Viljelijä voi jatkaa vuonna 2013 keväällä tai syksyllä päättyvää ympäristötuen erityistukisopimusta yhdellä vuodella 30.4.2014 tai 30.9.2014 saakka. Ely-keskus lähettää kirjeen, jonka liitteenä olevalla lomakkeella voi jatkaa sopimusta yhdellä vuodella. Kyseinen lomake tulee palauttaa viimeistään 30.4.2013 ely-keskukseen. Seuratkaa postia. Vuonna 2013 päättyvän erityistukisopimuksen korvaaminen uudella sopimuksella ei ole mahdollista. Sopimus jatkuu päättyvän sopimuksen mukaisilla ehdoilla ja tukitasoilla. Jos kyseessä on suunnitelmaan perustuva sopimus ja suunnitelmassa on vuosittaisia ja/tai määrävälein tehtäviä hoitotoimenpiteitä, jatketaan niiden noudattamista vielä yksi vuosi. Esimerkiksi, jos ehdoissa on joka toinen vuosi raivausta ja niittoa, tehdään se toimenpide, kumpi on vuorossa. Luonnonmukaisen tuotannon ja luonnonmukaisen kotieläintuotannon sopimuksiin voidaan jatkon yhteydessä liittää sopimukseen aiemmin kuulumattomia aloja enintään 50 % alkuperäisestä sopimusalasta mukaan lukien mahdolliset aiemmat lisäalat. Lisäalan liittämistä sopimukseen haetaan lomakkeilla 215K tai 215E. Alkuperäisrotujen kasvattamista koskevaan jatkosopimukseen on mahdollista hakea eläinmäärän lisäämistä lomakkeella 218E. Muihin sopimuksiin ei ole mahdollista lisätä alaa jatkon yhteydessä. Vain muutamia erityistukisopimuksia voi hakea 2013 Uusia erityistukisopimuksia voi hakea luonnonmukaiseen tuotantoon ja luonnonmukaiseen kotieläintuotantoon. Sopimusta monivaikutteisen kosteikon tai perinnebiotoopin hoitoon voi hakea jos viljelijä tai rekisteröity yhdistys on toteuttanut ei-tuotannollisen investoinnin. Rekisteröityneet yhdistykset voivat hakea myös sopimusta luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämiseksi. Ei-tuotannollisten investointien tukea voivat hakea ainoastaan rekisteröidyt yhdistykset. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2007 2013 päättymisestä johtuen ei-tuotannollisissa investoinneissa toteutusaikaa on 31.3.2015 saakka. Hakemuslomakkeita ja ohjeita saa osoitteesta: http:// www.suomi.fi tai maataloustoimistosta. Jos tarvetta on ottakaa heti yhteyttä esim. ProAgrian neuvojiin suunnitelmien/hakemuksen tekemiseksi Sirkku Koskela puh. 020 747 3269 ja Jari Tikkanen 020 747 3274. Elykeskuksessa pitää olla 30.4.2013 mennessä täydellinen hakemus liitteineen. KOULUTUKSIA Maitotilan kehittämisinfo Perhon kunnanvirasto, Haanensali Ma 15.4.2013 klo 13.00 14.45 Ohjelma: Farmi2020 hankkeen kuulumiset Timo Keskinen Navetan työohjeet (Tanskan malli) Liisa Koskela ProAgria K-P Tilan kehittämisen vaihtoehtoja Erkki Laide ProAgria K-P Kahvit klo 12.45 alkaen Kasvinsuojeluaineiden käyttäjäkoulutukset Ympäristötuen ehtoihin kuuluu, että kasvinsuojeluaineita maatilan pelloille levittävän henki-lön tulee käydä viiden vuoden välein kasvinsuojeluaineiden käyttäjäkoulutuksessa. Perhon maaseutuoppilaitos järjestää maatalouden ympäristötukijärjestelmän mukaisen kasvinsuojeluaineiden käyttäjäkoulutuksen (=ruiskuttajakoulutuksen) maanantaina 22.4.2013 klo 9-14 maaseutuoppilaitoksella. Hinta 60, lounas omakustanteinen 7 Ilmoittautumiset 15.4.2013 mennessä Virpi Pääkkönen p. 040 808 5521 tai virpi.paakkonen@kpedu.fi Maataloustoimisto

KESÄTYÖPAIKAT PERHON KUNTA 1. toimistoharjoittelija vapaa-aikatoimeen 3.6.-2.8. 2013 2. Kaksi ohjaajaa uimakouluihin ajalle 3.6.-14.6.2013 3. Kuusi kesäkerho-ohjaajaa 3.6.-2.8.2013. Lisätietoja vapaa-aikatoimi Mikko Säylä 040-5289971. 4. Perhon kirjastoon otetaan kaksi 18 vuotta täyttänyttä ylioppilastutkinnon tai ammattitutkinnon suorittanutta kesäharjoittelijaa (Kelan työharjoittelu) ajalle 4.6.-31.7.2013. Työ edellyttää mm. aineistonkäsittelytaitoja, tietoteknisiä valmiuksia ja sosiaalisuutta asiakaspalvelutehtävissä. Lähetä hakemuksesi osoitteella Perhon kirjasto, Koulutie 4, PL 12, 69950 PERHO tai s-postitse mirja.siironen@gmail.com. Lisätietoja puhelimitse 040 6842869 tai 040 6842867. 5. Nurmikoiden, liikuntapaikkojen ja piha-alueiden hoitotehtäviin kuusi nuorta kesä-heinäkuulle (1 nuori/kk). Lisätietoja Pasi Rannila, 0400 361 990. 6. Keittiöapulainen Jalmiinakodin keittiölle kesäkuuksi SEKÄ kaksi keittiöharjoittelijaa Jalmiinakodin keittiölle heinäkuuksi, työaika 38,15h/vko. palkkaus 840 /kk. Lisätietoja Niina 7. Kolme kesätyöntekijää (ulkoiluttajaa/virikeohjaajaa) Jalmiinaan 8. Kaksi kesätyöntekijää (ulkoiluttajaa/virikeohjaajaa) Aamuruskoon Palkkausperuste 700 /kuukausi. Työaika 6,5 h/pvä. Kesätöihin otetaan reippaita, oma-aloitteisia, vastuuntuntoisia, tupakoimattomia ja muutenkin päihteettömistä elämäntavoista tunnettuja nuoria. Kerro vapaamuotoisessa hakemuksessa miksi juuri sinut pitäisi valita ko kesätyöhön. Hakemuksesta tulee selvitä ikä ja nykyinen opiskelupaikka. Hakemukset on toimitettava 30.4.2013 klo 14.00 mennessä os. Perhon kunta, Johtoryhmä, PL 20, 69951 Perho. Hakemuksen voi toimittaa myös sähköpostiin: kirjaamo@perho. com. Kuoreen merkintä kesätyöpaikka. PERHON KOTISEUTUYHDISTYS hakee kesätyöntekijää ajalle 24.6.-31.7. 2013. Työtehtävät ovat pääasiassa Perhon kotiseutumuseolla. Toivomme, että työntekijä on - kiinnostunut perinteestä ja historiasta - on oma-aloitteinen ja ahkera - sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut - iältään 17-22-vuotias (kunnan nuorten kesätyöllistämistuki) Vapaamuotoiset työhakemukset 3.5. 2013 mennessä: Mirja Siironen, Lukkarinkuja 3, 69950 Perho; mirjasiironen@luukku.com tai Olavi Poikola, Haarajoentie 191, 69950 Perho; olavi.poikola@pp.inet.fi

Perhon kunta Käyntiosoite: Keskustie 2, 69950 PERHO, Postiosoite: PL 20, 69951 PERHO Kunnanvirasto avoinna ma - to klo 8.30-15.30 ja pe klo 8.30-14.00. Virka-aika ma-pe klo 9-14 kirjaamo@perho.com KIINTEÄT PUHELIMET POISTUVAT KÄYTÖSTÄ 1.5.2013. PIDÄ TALLESSA UUDET NUMEROT! Sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi(at)perho.com ellei toisin mainita Yleinen osasto Kunnanjohtaja Jukka Hillukkala... 040 051 7380 Hallintojohtaja Seija Kinnunen...040 079 8011 Toimistosihteeri Armi Kirvesmäki...040 079 8010 Kanslisti Kaarina Vainionpää...040 684 2851 ATK-vastaava Tarja Sillanpää...040 589 3696 perho@perho.com Yritysneuvoja Mikko Hänninen...044 561 2152 Taloustoimisto Palkanlaskija Antti Lindholm puhelinaika 9-10...040 684 2845 Toimistotyöntekijä (palkka-asiat) Kirsi Polvilampi puhelinaika 9-10...040 684 2846 Taloussihteeri Arja Lindbom...040 684 2847 Maataloustoimisto Maaseutuasiamies Seija Klemola...040 060 1093 Lomitusasiat (maatalous) (kunnanvirastolla to-pe klo 10-14) Johtava lomittaja Mari Illikainen...040 760 1354 Sosiaalitoimisto Perusturvajohtaja Hannele Koski...040 804 3980 Sosiaalityöntekijä Satu Hautala* lastensuojelu...040 804 3720 Sosiaaliohjaaja Riikka Kanniainen* aikuissosiaalityö/toimeentulotuki...040 804 3700 Sosiaaliohjaaja Leena Myllymäki aikuissosiaalityö/mielenterveys- ja päihdeasiat...040 804 3734 *) Puhelinaika klo 12-13 Sosiaalipalveluohjaaja (V. Möttönen virkavapaa 31.10.2013 asti) omaishoidontuki...040 804 3800 Kanslisti Tarja Pannula...040 684 2853 Perhetyöntekijä...040 804 3730 Lapsiperheiden kotipalvelu, tilaukset arkisin klo 8-9...040 804 3731 Kehi-Toimintakeskus...040 804 3870 toikes@perho.com, Jyväskyläntie 23, 69950 PERHO Kehi-Asuntola Aamurusko...040 804 3880 Marko Hotakainen...040 804 3881 marko.hotakainen@perho.com Hoitajat...040 804 3882 aamurusko@perho.com

Tekninen toimisto tekninen.toimisto@perho.com Tekninen johtaja Pasi Rannila...040 036 1990 Työnjohtaja Jyri Harju...040 848 8243 Rakennustarkastaja Tapio Alanko...040 036 1991 * tavattavissa toimistolla ma-ti Kanslisti Tanja Kivijärvi...040 684 2849 Toimistotyöntekijä Kirsi Anttila asuntoasiat...040 684 2850 Talonmiehet Kimmo Nygård...040 098 4887 Jouko Voutila...040 029 9003 Veijo Vehkalampi...040 071 5906 Kalevi Pohjonen...040 8170 206 Juha Ilvesaho...040 032 8707 Teknisen toimen henkilöstöä Kirvesmies Erkki Hietala...040 036 9002 Ulkoilualueiden hoitaja Reijo Ukskoski...040 034 2065 Vesi- ja viemärilaitoksen hoitaja Ari Laajala...040 027 9463 Laitosmies Sampo Tyynelä...040 564 2170 Kaukolämpölaitospäivystys...040 568 4816 Kiinteistöpäivystys...040 485 5580 Palopäivystys...040 023 4112 Paloasema, Teollisuustie 7, 69950 PERHO...(06) 863 1165 Palopäällikkö Olli Koivukoski...040 015 1996 Poliisin lupapalvelut kuukauden 2 ja 4 torstai klo 10-12, - muulloin Kaustisen Poliisi...071 874 0291 Mela-asiamies Hannu Ojantakanen ajanvarauksella...(09) 435 1649 Työvoimatoimisto...029 505 6000 Oikeusapu Kokkolassa, sivuvastaanotto Kaustisella arkisin klo 8-16...010 366 1270 Talous- ja velkaneuvonta (Kaustisella)...040 869 7733 Kuluttajaneuvoja...0718 731 901 Löytöeläinten vastaanotto (Toholammilla)...041 471 9592 Jalmiinakoti, Vanhainkodintie 19, 69950 PERHO Vanhustyön osastonhoitaja Mari Hämäläinen...040 804 3505 Miinanpolku (vanha puoli)/hoitajat...040 804 3502 hoitmiina@perho.com Kirsikkakuja/hoitajat (uusi puoli)...040 804 3503 hoitkirsikka@perho.com Keittiö...040 804 3520 jalmiinakodinkeittio@perho.com Kotipalvelu ja kotisairaanhoito (numerot käytössä 7.00-21.00) Kotipalvelun hoitaja Kirkonkylä...040 804 3452 Kotipalvelun hoitaja Möttönen...040 804 3450 Kotipalvelun hoitaja Oksakoski...040 804 3451 hoitkotihoito@perho.com Kotisairaanhoitajat arkipäivisin: - Seija Heinola...040 804 3441 - Kotisairaanhoito ja ikäneuvola Anne Länttä...040 804 3440 Ajanvaraus ikäneuvolaan to klo 14-15

Lukio, PL 21, Jyväskyläntie 12, 69951 PERHO Opetustoimenjohtaja, lukion rehtori Outi Leväniemi...040 763 2303 Keskuskoulu, PL 21, Jyväskyläntie 12, 69951 PERHO Kanslisti Tiina Urpilainen...040 551 0702 Toimistosihteeri Taina Jänkä (kunnanvirastolla)...040 684 2848 Perusopetuksen rehtori Mikko Tamminen...040 684 2854 Opinto-ohjaaja Maarit Myllymäki...040 352 3360 Rinteen luokka...040 684 2855 Erityisopettaja Leena Tattari...040 744 0419 Opettajien työhuone...040 684 2856 Koulukuraattori Minna Ventilä...040 765 9915 Siivooja-siivoustyönohjaaja Oili Hämäläinen...040 506 7311 Kirkonkylän koulu, PL 21, 69951 PERHO Apulaisrehtori Sakari Vainionpää...040 550 3484 Opettajien työhuone alakoulu/yläkoulu...040 684 2857 Erityisopettaja Terhi Möttönen...040 684 2858 Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Sari Aho-Vasalampi...040 804 3620 Keittiö perhon.keskuskeittio@perho.com...040 684 2859 Teknisen työn luokka...040 684 2860 Opetuskeittiö...040 684 2861 Esikoulu, Kirkonkylä, PL 21, 69951 PERHO...040 684 2862 Möttösen koulu, Korkiakankaantie 130, 69980 MÖTTÖNEN Apulaisrehtori Pasi Kanniainen...044 575 9074 Opettajien huone...040 684 2863 Esikoulu...040 553 6614 Keittiö...040 684 2864 Oksakosken koulu, Peltokankaantie 17, 69920 OKSAKOSKI Apulaisrehtori Katja Louhula...040 550 8656 Opettajien huone...040 684 2865 Alaluokka...040 684 2866 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatusjohtaja Jaana Paananen...0400 760 472 Päiväkoti Satulinna, Antintie 6, 69950 PERHO... 040 684 8342, 040 553 6613 pksatuli@perho.com Vuororyhmis Auringonkukka, Vanhainkodintie 14...040 5540 560 Kokkonevan ryhmis, Kokkokalliontie 5, 69920 Oksakoski Lounatuuli...040 553 1152 Linnunlaulu...040 510 4736 Vapaa-aikatoimisto (kunnanvirastolla) Vs. nuoriso-kulttuurisihteeri Mikko Säylä...040 528 9971 Työpajaohjaaja Jari Haapaniemi...0400 921 361 Etsivä nuorisotyöntekijä Tamara Lindgren-Anttila...040 550 6629 Kirjasto, Koulutie 4, PL 12 69950 Perho... 040 684 2867, 040 684 2868 perhon.kunnankirjasto@perho.com Kirjastonjohtaja Mirja Siironen...040 684 2869 Perhon 4h, PL 20, 69951 PERHO perho4h@kase.fi Toiminnanjohtaja...040 779 1690

Perhon Terveyskeskus Vanhainkodintie 20, 69950 PERHO perhotk@perho.com Vastaanotto...040 804 3000 * Virka-aika ma-pe klo 8-16 Ajanvarauksen voi perua myös tekstiviestillä numeroon 040 804 3090 mihin vuorokauden aikaan tahansa. (Peruuttaessasi ilmoita oma nimesi ja aika, jonka haluat perua.) Telefax...(06) 863 1446 Lääkäripäivystys K-P:n keskussairaalan yhteispäivystys...(06) 826 4500, (06) 828 7350 - arkisin klo 16.00-8.00 - viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 8.00-8.00 Henkeä uhkaavassa tapauksessa soita suoraan hätänumeroon...112 Diabetes- ja sydänhoitaja Maarit Riihimäki...040 804 3000 Reuma- ja hengityshoitaja Marjaana Taipale, soittoaika ma, ti ja to klo 12-14...040 804 3020 Muistihoitaja Eija Pohjonen, ajanvaraus ma - pe klo 8-16...040 804 3000 Terveyskeskusavustaja Marjatta Humalajoki...040 804 3900 Laboratorio...040 804 3020 - näytteiden otto ma-to klo 7-9 Neuvola Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola Eila Harjupatana...040 804 3600 - ajanvaraus ma-pe klo 8-9 Lastenneuvola Pauliina Linna-Pannula...040 804 3602 - ajanvaraus ma-pe klo 8-9 Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Sari Aho-Vasalampi...040 804 3620 Ajanvaraus ma - pe klo 8-9 Psykiatrian sair.hoitaja Anna-Maija Marjusaari...040 804 3830 - ajanvaraus ja puhelinaika ma-pe klo 8-9 psykhoitaja@perho.com Työterveyshoitaja Maria Salonen...040 804 3300 - puhelinaika ma - pe klo 8-9. Ajanvarauksen voi perua myös tekstiviestillä numeroon 040 804 3310 mihin vuorokauden aikaan tahansa. (Peruuttaessasi ilmoita oma nimesi ja aika, jonka haluat perua.) Kuntoutus ja apuvälineet Anu Lakanen, Heidi Nummela...040 804 3100 - puhelinaika ma-pe klo 8-9 Hammashoitola...040 804 3200 hhperho@perho.com * Virka-aika ma - to klo 8-15 ja pe klo 8-13, ajanvaraus klo 8-10 Ajanvarauksen voi perua myös tekstiviestillä numeroon 040 804 3290 mihin vuorokauden aikaan tahansa. (Peruuttaessasi ilmoita oma nimesi ja aika, jonka haluat perua.) Suuhygienisti Emilia Kataja...040 804 3200 Hammaslääkäripäivystys hätätapauksissa...(06) 828 7487 - viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 9-11 Kokkolan terveyskeskuksen hammashoitola, Mariankatu 28, 67200 KOKKOLA Sosiaali- ja potilasasiamies Helinä Jokitalo... (06) 825 4210, 044 725 0598 - puhelinajat ma-ti klo 9-12 ja to klo 12-15 helina.jokitalo@cou.fi Toimistonhoitaja Satu Puoliväli...040 684 2852 Tunkkarin terveyskeskus - vuodeosasto... 040 804 5131, 040 804 5132, 040 804 5133 - röntgen ajanvaraus klo 8-15...0400 145 201 Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuolto (www.kokkola.fi) Eläinlääkäri Christel Lagerman puhelinaika ark. 8-9... (06) 863 1035, 0400 201 196 Terveystarkastaja Satu Luoma (elintarvikevalvonta ja tupakkalain valvonta )... 044 788 5264 satu.luoma@kokkola.fi Terveystarkastaja Maria Rintala maria.rintala@kokkola.fi (asumisterveys ja terveydensuojelun valvonta, uimarannat ja talousvesiasiat)... 0400 293 337

TERVEYSKESKUS TIEDOTTAA PERHON TERVEYSASEMAN MUUTTUNEET AUKIOLOAJAT Perhon terveysasema on avoinna kesällä 24.6.-11.8.2013 välisenä aikana seuraavasti: Ma to klo 8.00. 16.00. Pe klo 8.00. 14.00. Perjantaisin klo 14.00-16.00 välisenä aikana asiakkaat voivat tarvittaessa ottaa yhteyttä Tunkkarin lääkäripäivystykseen puh. 040 804 5000. PERHON HAMMASHOITOLA avoinna ma - to klo 8-15 ja pe klo 8 13. Ajanvaraus ensisijaisesti ma-pe klo 8 10 puh. 040 804 3200. Ajanvarausnumeron ollessa varattuna, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian. Ajanvarauksen perumiset tehdään puhelimitse ajanvarausnumeroon 040 804 3200 puhelinaikoina tai tekstiviestillä mihin vuorokauden aikaan tahansa numeroon 040 804 3290. Ilmoita viestissä nimesi ja aika, jonka perut. Ajanperumisen tekstiviestipuhelinnumeroon ei voi soittaa. Jos perut aikasi, varaa itse uusi aika soittamalla ajanvarauksen numeroon. SUUHYGIENISTI HAMMASHOITOLASSA Perhon kunnassa on 11.3.2013 aloittanut suuhygienisti Emilia Kataja. Emilia pitää omaa vastaanottoa hammashoitolassa pääsääntöisin maanantaisin. Suuhygienistin toimenkuvaan kuuluu ehkäisevä hammashoito eli hampaiden tarkastukset, hammaskiven poisto, lasten hampaiden pinnoitus jne. Suuhygienistiä tullaan näkemään myös kouluilla ja ikääntyneiden hoitolaitoksissa. Perhon terveysasema on poikkeuksellisesti suljettu pe 17.5.2013 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. Kiireellisissä asioissa yhteydenotto Tunkkarin päivystykseen puhelin 040 804 5000. VIRKISTYSPÄIVÄ MUISTISAIRAUTEEN SAIRASTUNEILLE JA HEIDÄN LÄHEISILLEEN 15.5.2013 KÄLVIÄLLE TOIVOSEN ELÄINPUISTOON JA TALONPOJANMUSEOON Bussikyyditys maakunnasta. Päivä sisältää: bussimatkat, ruokailun Liljan kartanossa, tutustumisen Kälviällä Toivosen eläinpuistoon ja talonpojanmuseoon sekä iltapäiväkahvit. Omavastuu 15 / henkilö ILMOITTAUTUMINEN 3.5. MENNESSÄ P. 044 772 0093.( mainitsethan myös ruoka-aineallergiastasi). Tarkempi aikataulu ilmoittautumisen yhteydessä. TERVETULOA VIRKISTYMÄÄN JA VOIMAANTUMAAN YHDESSÄOLOSTA!

KUTSU KUULEMISTILAISUUTEEN Lunastuslain 72 d :n 2 momentin ja 9 :n 4 momentin mukainen kuuleminen. Erityisen oikeuden laajentaminen mm. Perhon ja Vimpelin kuntien alueella kulkevan Pikkarala - Alajärvi itäinen 400 kv voimajohdon alueella (käyttöoikeusyksiköt Y2000-12766/1-3, Y2000-18452 ja Y2000-18465). Hakija Fingrid Oyj Aika ja paikka Keskiviikko, 24.4.2013 kello 16 Perhon kunnantoimisto, os. Keskustie 2, Perho. Kuulemisen tarkoitus Hakija on pyytänyt em. voimalinjan lunastusoikeuden laajentamista siten, että linjaa saa voimansiirron lisäksi käyttää myös tiedonsiirtoa ja siihen tarvittavia rakenteita ja laitteita varten. Aiemmin lunastetun voimalinjan aluetta ei laajenneta. Kuulemiskokouksen jälkeen Pohjanmaan maanmittaustoimisto käsittelee lunastuslupahakemuksen. Kuulemiseen osallistuminen Kuulemistilaisuuteen kutsun kaikki, joiden oikeutta kuulemisen jälkeen tehtävä lunastuslain 72 d :n mukainen päätös välittömästi koskee. Kuuleminen koskee sekä Perhon että Vimpelin kuntien alueella kulkevaa linjaa. Asianosaisten poissaolo ei estä asian käsittelyä. Pekka Ylinen Keski-Suomen maanmittaustoimisto Kankaankatu 17, PL 56 40101 JYVÄSKYLÄ p. 0400 138 838, s-posti: pekka.ylinen@maanmittauslaitos.fi KUULUTUS Perhon kunnan ranta-alueiden osayleiskaavaehdotus, pois lukien Salamajärven kylässä olevat tilat Poranen 584-402-2-29 ja Hautalahti 584-402-7-3, asetetaan julkisesti nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 19 :n mukaan, 15.4.2013 15.05.2013 väliseksi ajaksi. Kaavaehdotus liiteasiakirjoineen on nähtävillä Perhon kunnanviraston teknisellä osastolla kuulutusajan, virka-aikana. Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kunnalle ennen nähtävillä oloajan päättymistä. Perhossa 9.4.2013 Kunnanhallitus KUULUTUS Perhon kunnan ranta-alueiden osayleiskaavaehdotus Salamajärven kylässä olevien tilojen, Poranen 584-402-2-29 ja Hautalahti 584-402-7-3, osalta asetetaan julkisesti nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 19 :n mukaan 15.4.2013-15.05.2013 väliseksi ajaksi. Kaavaehdotus liiteasiakirjoineen on nähtävillä Perhon kunnanviraston teknisellä osastolla kuulutusajan, virka-aikana. Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kunnalle ennen nähtävillä oloajan päättymistä. Perhossa 9.4.2013 Kunnanhallitus

TUKEA LAPSIPERHEILLE Lapsiperheille annetaan tukea arkeen ja vanhemmuuteen liittyvissä pulmatilanteissa perhetyöntekijän palveluilla. Palvelut ovat maksuttomia ja edellyttävät suunnitelman tekemistä sovituksi ajaksi. Perhetyötä tehdään myös perhettä uhkaavissa kriisitilanteissa. Perhetyöntekijän tavoittaa parhaiten puhelimesta 040 804 3730. Maksullista lapsiperheiden kotipalvelua tarjotaan tilapäiseen avun tarpeeseen lapsiperheissä. Kotipalvelun tarve perheessä voi ilmetä esimerkiksi sairauden tai vamman, perheenlisäyksen, perhetilanteen muutoksen ja sairaalassa tai asioilla käynnin vuoksi. Lapsiperheiden kotipalvelu ei ole tarkoitettu äkillisesti sairastuneen lapsen hoitoon eikä pelkkään kotisiivoukseen. Kotipalvelua antavat kaksi lapsiperheiden kotipalvelun työntekijää työaikamahdollisuuksien mukaan. Tilaukset arkisin klo 8-9 puhelimesta 040 804 3731. Muina aikoina viestin voi jättää vastaajaan. Kunnan lastensuojelun tehtävänä on lasten, nuorten ja heidän perheidensä auttaminen ja tukeminen monin erilaisin keinoin. Suomen lainsäädäntö määrittää lapselle etusijan erityiseen suojeluun. Lapsella on oikeus mm. turvalliseen ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön sekä tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen. Kunnan tarjoamista lastensuojelun tukimuodoista saa enemmän tietoa ottamalla yhteyttä sosiaalityöntekijään, puhelin 040 804 3720. Kotipalvelun maksut 1.3.13 alkaen ovat kiinteät ja niissä ei huomioida perheen tuloja. 0-2 h 8, 2-4 h 11, 4 h - 16. MÄÄRÄRAHAA VETERAANITYÖHÖN Kunnanhallitus on myöntänyt 15.000 euron määrärahan käytettäväksi veteraanityöhön vuoden 2013 aikana. Määrärahasta osa käytetään Humalajoella kesällä 2013 järjestettävän veteraanileirin kustannuksiin. Lopuilla järjestetään siivouspalvelua veteraaneille ja veteraanien leskille, joiden valtiokonttorin elinkorko on alle 20 %. Omavastuuosuus palvelusta on 10 euroa tunti, jonka yrittäjä laskuttaa suoraan asiakkailta. Loput kustannukset katetaan kunnan määrärahasta. Siivouspalvelun toteuttavat yrittäjät Ainon Apu, Koto Frio Ky ja Kotityöpalvelu Anne Rauhala. Palvelua on suunniteltu järjestettäväksi halukkaille vuoden 2013 aikana noin 4 tuntia kuukaudessa, joko yhdessä tai useammassa jaksossa kerrallaan asiakkaan tarpeen mukaan. Siis Te, veteraanit ja lesket, jotka tiedätte kuuluvanne tähän ryhmään, ottakaa yhteyttä: Koski Hannele puh. 040 804 3980. KYLÄTALKKARITOIMINTA PERHOSSA Raimo Pannula leikkaa nurmikoita, hoitaa pihoja sekä tekee muitakin pieniä talonmiestöitä perholaisten vanhusten avuksi kotipalvelun tukipalveluna. Hän käyttää työssään asiakkaiden omia työvälineitä. Huolehtikaa, että bensaa riittää ja koneet ovat kunnossa. Raimoon voi ottaa yhteyttä suoraan numeroon 0400 926 820.

R - Itella Oyj AJANKOHTAISTA Keväällä valmistuu Asunto Oy Perhonjokirannan asunto-osakkeet Perhon keskustassa Esittelyt arkisin klo 9.00-15.00 Varaa aika huoneistoesittelyyn seuraavista puh.numeroista: Jukka Hillukkala 0400 517 380 Jyri Harju 040 848 8243 Kaarina Vainionpää 040 684 2851 PERHOLAISTA KIRJALLISUUTTA MYYNNISSÄ PERHON KIRJASTOSSA. Metsäenergiapäivä Perhossa Aika: Tiistai 23.4.2013 klo 12 16 Paikka: Kunnanvirasto, Haanensali 12:00 12:10 Tilaisuuden avaus Petri Jylhä Kaustisen seutukunta 12:10 12:30 Huomiota metsähakkeen tuotantoon ja laatuun. Tatu Viitasaari Suomen Metsäkeskus 12:30 13:30 Hakkuut ja hoitotyöt Keski-Pohjanmaan ja Perhon yksityismetsissä. Antti Pajula Suomen Metsäkeskus 13:30 14:00 Kahvi 14:00 14:30 Kaupallinen pilketuotanto Marko Ämmälä Suomen Metsäkeskus 14:30 15:00 Koneketju tai Korjuri energiapuunkorjuussa Ismo Makkonen SEAMK 15:00 15:30 Yrittäjyyden tukeminen Mikko Hänninen KASE Yrityspalvelu 15:30 16:00 Tilaisuuden päätös ja yhteenveto, Yleinen keskustelu Suomen Metsäkeskus Tatu Viitasaari 16:00 17:00 Mahdollisuus tutustua Perhon energiaosuuskuntaan uudella lämpölaitoksella. Tilaisuus on maksuton. Kahvitarjoilun järjestämiseksi ilmoittautumiset 22.04. mennessä, tatu.viitasaari@ metsakeskus.fi / 050-3140472 PERHOSSA JÄRJESTETTY HAANENHIIHTO 2013 KERÄSI 177 OSALLISTUJAA. HYVÄ PERHOLAINEN Perhon musiikinystävät toimii perholaisen musiikkielämän edistäjänä ja vaalijana. Haluamme erityisesti tukea lapsia ja nuoria lisäämällä ja edistämällä musiikkiharrastus-mahdollisuuksia kunnassamme. Järjestämme esiintymistilaisuuksia ja konsertteja kaikille musiikista kiinnostuneille sekä vuokraamme soittimia. Lisäksi teemme yhteistyötä mm. seurakunnan, vapaa-aikalautakunnan ja kansalaisopiston kanssa. Maksamalla jäsenmaksun voit tukea toimintaamme. (Perhon osuuspankki FI89 5333 0540 0164 22) Tule myös kuuntelemaan 2 kertaa vuodessa järjestämiämme oppilaskonsertteja. Tämän vuoden kevätkonsertti järjestetään tiistaina 23.4.2013 klo 18.30 Perhonsalissa. TERVETULOA! Kunta kiittää yhteistyöstä Perhon talouskauppaa Möttösessä! Kaikkien osallistujien kesken arvottiin suksienvoitelupaketti. Voitelupaketin voitti Johanna Erkkilä. Perhon liikuntatoimi onnittelee voittajaa! Kunta kiittää lämpimästi kaikkia tapahtumaan osallistuneita! Päivä oli mitä kaunein erittäin kylmästä aamusta huolimatta. Ensi vuotta odotellessa.. KANSANHIIHTOKAMPANJAN PALAUTUSKORTTI- EN viimeinen palautuspäivä vapaa-aikatoimistolle on 12.4.2013 klo 12:00 mennessä allekirjoittaneelle osoitettuna. Samalla vähintään 500 km hiihtäneet ilmoittakaa kilometrinne vapaa-aikatoimistoon niin saatte suksimestaridiplomin. LISÄTIETOJA: Perhon vapaa-aikatoimi Mikko Säylä, puh. 040 528 9971 PERHON KUNTATIEDOTE N:O 4/2013 Julkinen tiedote jaetaan kaikkiin talouksiin Jaetaan viikolla 16.