14.12.2012 Voimassa 1.1.2013 alkaen SISÄLTÖ



Samankaltaiset tiedostot
Eläkkeelle numeroina 2013

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Eläkkeelle numeroina 2012

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta /2013 Valtioneuvoston asetus. asumistuen määräytymisperusteista vuodelle 2014

Eläkkeelle numeroina 2014

Valtioneuvoston asetus

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Voimassa alkaen SISÄLTÖ

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Voimassa alkaen SISÄLTÖ

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä Maakunnittain

Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos. 1. Palveluja tuottava toimipaikka: Toimipaikan entinen nimi:

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Manner-Suomi

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen

Lähipalvelut, -demokratia ja elinvoima kuntaliitosprosesseissa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat elokuussa Sivu 1 (10)

,67 28, ,40 27,90 KUNNITTAIN:

kuntia kpl /kk /m2/kk m2 kuntia kpl /kk /m2/kk m2 Yhteensä: Manner-Suomi ,24 10, ,56 11,16 49,2 46,9 %

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa Sivu 1 (10)

Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1a. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Valtionosuusuudistus: Esityksen vaikutus kuntien valtionosuuteen vuoden 2014 tasossa sekä vuosien siirtymätasaus Lähde: VM/KAO 9.4.

Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %

VM/KAO, Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

Kansaneläkelaitos/aktuaariryhmä Taulukko Y/1:33 1 ELÄKKEISIIN JA MAAHANMUUTTAJAN ERITYISTUKEEN LIITTYVÄT EUROMÄÄRÄT 1.1.

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu)

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

Camera obscura -toiminta Toiminnan kohdennus. 1 Päivitetty Suomen NMKY:n liitto. CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta

Etuus työllistymistä edistävän

Keskituloisten palkansaajapuolisoiden tuloverot vuonna 2019 kunnittain (kunnat verojen mukaisessa suuruusjärjestyksessä)

METSÄKANALINTUJEN METSÄSTYSAJAT

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013

Työllistymistä edistävässä palvelussa tai muussa toiminnassa. Työ- tai yritystoiminnan tuloa

Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain

Etuus työllistymistä edistävän

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

Laskentamalli Todelliset nettomenot Muutokset Tasauskatto

Ajoneuvokanta, kaikki ajoneuvorekisterissä olevat ajoneuvot

Yhteensä

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Sivu Uusimaa. Tietohallinto / ELV

Naapurit-pelin voittokooste

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus

RAY:n rahapelien pelaaminen: Kunnat suuruusjärjestyksessä pelaamismäärän mukaan

Kriteeritarkastelua maakunnittain

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot Taulu 1. Liikennekäytössä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

TILASTOKESKUS - Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto 2013

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

KUNTIEN TOIMINTAMENOJEN SUHDE VERONALAISIIN ANSIOTULOIHIN VUOSINA

Kouluterveyskyselyn perusopetuksen 4.-5 luokkien ja luokkien vastaajamäärä ja aineiston kattavuus kunnittain 2017.

Transkriptio:

Eläketaulukot SISÄLTÖ Eläke-etuuksiin liittyviä euromääriä... 2 Eläke-etuuksiin liittyviä rajoja... 3 Kansaneläke sekä ylimääräinen rintamalisä... 4 Lesken jatkoeläkkeen täydennysmäärä... 6 Tuloksilukemisrajat (KELVpl 8 )... 8 Tulojen vaikutus lapseneläkkeen täydennysmäärään... 9 Takuueläke... 10 Eläkkeensaajan asumistuki: enimmäismäärät, tulot ja hoitonormit... 11 Eläkkeensaajan asumistuki: lämmitys- ja kuntaryhmät... 12 Eläkkeensaajan asumistuki... 13 Eläkkeensaajan asumistuki: tulojen vaikutus... 15 Kaavasivut... 17 Vuoden 2013 euromäärät sisältävät 0,7 prosentin suuruisen aikaistetun indeksitarkistuksen, pois lukien eläkkeensaajan asumistukeen liittyvät euromäärät, ruokavaliokorvaus, YEL- ja MYEL-työtulo minimit sekä työttömyyseläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen ansiorajat. 1

Eläketaulukot: Y Eläke-etuuksiin liittyviä euromääriä Kansaneläkeindeksi 1609 Työeläkeindeksi 2475 Palkkakerroin 1,327 Etuus Perhesuhteet Määrä, Vuositulo, jolla saa Täysimäärä Pienin määrä täyden määrän pienimmän määrän Kansaneläke Y 630,02 6,69 667,00 15 627,00 P 558,83 6,70 667,00 13 918,00 Ylimääräinen rintamalisä Y 237,71 6,31 P 205,67 6,31 Rintamalisä 49,22 Ulkomaille maksettava rintamalisä 6 kk 294,81 5 kk 245,68 4 kk 196,54 3 kk 147,41 2 kk 98,27 1 kk 49,14 Lapsikorotus 21,97 Leskeneläke - Alkueläke 324,93 - Perusmäärä 101,78 - Täydennysmäärä (alle 18-vuotias lapsi) Y 528,24 0,03 667,00 13 344,00 P 457,05 0,01 667,00 11 636,00 - Täydennysmäärä (ei alle 18-vuotiasta lasta) Y 528,24 6,70 667,00 13 184,00 P 457,05 6,72 667,00 11 475,00 Lapseneläke - Perusmäärä 59,79 - Täydennysmäärä 90,43 0,01 667,00 2 837,00 Takuueläke 738,82 6,69 0,00 8 785,56 Eläkkeensaajan asumistuki Y 6,65 8 633,00 P 6,65 12 655,00 PY 6,65 13 867,00 PP 3,33 13 867,00 Eläkettä saavan hoitotuki - Perushoitotuki 61,83 - Korotettu hoitotuki 153,91 - Ylin hoitotuki 325,46 - Veteraanilisä 104,42 Vammaistuki, alle 16-vuotiaan - Perusvammaistuki 92,31 - Korotettu vammaistuki 215,40 - Ylin vammaistuki 417,68 Vammaistuki, 16 vuotta täyttäneen - Perusvammaistuki 92,31 - Korotettu vammaistuki 215,40 - Ylin vammaistuki 417,68 Suojattu apulisä 90,29 Suojattu hoitolisä 133,00 Suojattu vammaistuki Luokka 1 219,38 Luokka 2 301,69 Luokka 3 433,62 Ruokavaliokorvaus 23,60 2

Eläketaulukot: L/AT Eläke-etuuksiin liittyviä rajoja 2009_1 2010_1 2011_1 2012_1 2013_1 Kansaneläkeindeksi 1502 1502 1508 1565 1609 Työeläkeindeksi 2286 2292 2323 2407 2475 Palkkakerroin 1,192 1,231 1,253 1,291 1,327 Kansaneläke Täyden kansaneläkkeen tuloraja, /v 618 618 621 644 667 Pienimmän kansaneläkkeen tulorajat, /v Y 14 488 14 488 14 546 15 095 15 627 P 12 904 12 904 12 956 13 445 13 918 Täysimääräinen kansaneläke, /v Y 7 009,56 7 009,56 7 037,52 7 303,56 7 560,24 P 6 217,44 6 217,44 6 242,28 6 478,20 6 705,96 Työttömyyseläkeen ansioraja, 624,14 644,56 656,08 675,98 694,83 Työkyvyttömyyseläkkeen ansioraja, 588,66 *600,00 *687,74 713,74 733,80 *1.1.2010-28.2.2011 Leskeneläke Täyden täydennysmäärän tuloraja, /v 618 618 621 644 667 Vuositulon nousuraja, /v 847 847 850 883 914 Vuositulon alentumisraja, /v 423 423 425 442 457 Tuloksilukemisrajat Tuloksilukemisrajat, /v A:Y 6 403 6 403 6 428 6 671 6 906 A:P 5 259 5 259 5 280 5 480 5 672 B 2 412 2 412 2 422 2 513 2 602 Takuueläke Tuloraja (laskennallinen), 681,51 707,26 732,13 Eläkkeensaajan asumistuki Asumismenojen enimmäismäärät (luokka 1), /v Ryhmä I 6 321 6 637 6 876 7 136 7 405 Ryhmä II 5 812 6 103 6 323 6 562 6 810 Ryhmä III 5 099 5 354 5 547 5 757 5 974 Yhteismajoitus 2 212 2 323 2 407 2 498 2 592 Asumismenojen vähimmäismäärä, 655 655 658 683 702 Pienin maksettava asumistuki, Y, P, PY 6,21 6,21 6,23 6,47 6,65 PP 3,11 3,11 3,12 3,24 3,33 Omaisuusrajat, /v Y 15 233 15 233 15 294 15 872 16 319 P,PP,PY 24 373 24 373 24 471 25 396 26 110 Perusomavastuu, /v 567,01 567,01 569,28 590,79 607,40 Lisäomavastuuraja, /v Y 8 059 8 059 8 091 8 397 8 633 P 11 813 11 813 11 860 12 308 12 655 PY, PP 12 945 12 945 12 996 13 488 13 867 Huomattavan muutoksen rajat, /v Asumismenot muuttuneet 170 170 170 177 182 Vuositulot nousseet 1 100 847 850 883 908 Vuositulot laskeneet 423 423 425 442 454 Muuta YEL-työtulo minimi, /v 6 560,93 6 775,60 6 896,69 7 105,84 7 303,99 MYEL-työtulo minimi, /v 3 280,47 3 387,80 3 448,34 3 552,92 3 652,00 Asuntokoodit: 01 Vapaarahoitteinen päävuokra-asunto 10 Osakeasunto 02 Valtion lainoittama päävuokra-asunto 11 Omakotitalo 03 Asumisoikeusasunto 12 Lähiomaisen luona omakotitalossa 04 Osaomistusasunto 20 Palvelutalo / asumispalveluyksikkö (erillinen asunto) 05 Alivuokra-asunto 21 Palvelutalo / asumispalveluyksikkö (ei erillinen asunto) 22 Asuntola / yömaja 3

Eläketaulukot: L Kansaneläke sekä ylimääräinen rintamalisä Perhesuhteet: Y Yksinäinen henkilö, tai ennen 1.9.1991 alkanutta lisäosaa tai ylimääräistä rintamalisää saava avioliitossa oleva, jonka puoliso ei eläkkeensaaja ennen 1.9.1991. P Avio- tai avoliitossa oleva eläkkeensaaja. Ylimääräisen rintamalisän % Kansaneläke Y Ylimääräinen rintamalisä Kansaneläke P Ylimääräinen rintamalisä 0 45,00 630,02 237,71 558,83 205,67 100 43,62 630,02 230,42 558,83 199,37 200 42,25 630,02 223,18 558,83 193,10 300 40,87 630,02 215,89 558,83 186,80 400 39,49 630,02 208,60 558,83 180,49 500 38,11 630,02 201,31 558,83 174,18 600 36,74 630,02 194,08 558,83 167,92 667 35,81 630,02 189,16 558,83 163,67 700 35,64 628,64 187,77 557,45 162,40 800 35,08 624,48 183,36 553,29 158,39 900 34,52 620,31 179,00 549,12 154,42 1 000 33,97 616,14 174,73 544,95 150,54 1 100 33,41 611,98 170,46 540,79 146,67 1 200 32,85 607,81 166,23 536,62 142,84 1 300 32,30 603,64 162,10 532,45 139,11 1 400 31,74 599,48 157,97 528,29 135,37 1 500 31,18 595,31 153,88 524,12 131,69 1 600 30,63 591,14 149,89 519,95 128,09 1 700 30,07 586,98 145,90 515,79 124,49 1 800 29,51 582,81 141,95 511,62 120,94 1 900 28,96 578,64 138,10 507,45 117,48 2 000 28,40 574,48 134,25 503,29 114,03 2 100 27,84 570,31 130,44 499,12 110,62 2 200 27,29 566,14 126,72 494,95 107,30 2 300 26,73 561,98 123,01 490,79 103,98 2 400 26,17 557,81 119,34 486,62 100,71 2 500 25,62 553,64 115,77 482,45 97,53 2 600 25,06 549,48 112,19 478,29 94,35 2 610 25,00 549,06 111,82 477,87 94,02 2 700 25,00 545,31 110,88 474,12 93,09 2 800 25,00 541,14 109,84 469,95 92,04 2 900 25,00 536,98 108,80 465,79 91,00 3 000 25,00 532,81 107,76 461,62 89,96 3 100 25,00 528,64 106,72 457,45 88,92 3 200 25,00 524,48 105,68 453,29 87,88 3 300 25,00 520,31 104,63 449,12 86,84 3 400 25,00 516,14 103,59 444,95 85,79 3 500 25,00 511,98 102,55 440,79 84,75 3 600 25,00 507,81 101,51 436,62 83,71 3 700 25,00 503,64 100,47 432,45 82,67 3 800 25,00 499,48 99,43 428,29 81,63 3 900 25,00 495,31 98,38 424,12 80,59 4 000 25,00 491,14 97,34 419,95 79,54 4 100 25,00 486,98 96,30 415,79 78,50 4 200 25,00 482,81 95,26 411,62 77,46 4 300 25,00 478,64 94,22 407,45 76,42 4 400 25,00 474,48 93,18 403,29 75,38 4 500 25,00 470,31 92,13 399,12 74,34 4 600 25,00 466,14 91,09 394,95 73,29 4 700 25,00 461,98 90,05 390,79 72,25 4 800 25,00 457,81 89,01 386,62 71,21 4 900 25,00 453,64 87,97 382,45 70,17 5 000 25,00 449,48 86,93 378,29 69,13 5 100 25,00 445,31 85,88 374,12 68,09 5 200 25,00 441,14 84,84 369,95 67,04 5 300 25,00 436,98 83,80 365,79 66,00 5 400 25,00 432,81 82,76 361,62 64,96 4

Eläketaulukot: L Ylimääräisen rintamalisän % Kansaneläke Y Ylimääräinen rintamalisä Kansaneläke P Ylimääräinen rintamalisä 5 500 25,00 428,64 81,72 357,45 63,92 5 600 25,00 424,48 80,68 353,29 62,88 5 700 25,00 420,31 79,63 349,12 61,84 5 800 25,00 416,14 78,59 344,95 60,79 5 900 25,00 411,98 77,55 340,79 59,75 6 000 25,00 407,81 76,51 336,62 58,71 6 200 25,00 399,48 74,43 328,29 56,63 6 400 25,00 391,14 72,34 319,95 54,54 6 600 25,00 382,81 70,26 311,62 52,46 6 800 25,00 374,48 68,18 303,29 50,38 7 000 25,00 366,14 66,09 294,95 48,29 7 200 25,00 357,81 64,01 286,62 46,21 7 400 25,00 349,48 61,93 278,29 44,13 7 600 25,00 341,14 59,84 269,95 42,04 7 800 25,00 332,81 57,76 261,62 39,96 8 000 25,00 324,48 55,68 253,29 37,88 8 200 25,00 316,14 53,59 244,95 35,79 8 400 25,00 307,81 51,51 236,62 33,71 8 600 25,00 299,48 49,43 228,29 31,63 8 800 25,00 291,14 47,34 219,95 29,54 9 000 25,00 282,81 45,26 211,62 27,46 9 200 25,00 274,48 43,18 203,29 25,38 9 400 25,00 266,14 41,09 194,95 23,29 9 600 25,00 257,81 39,01 186,62 21,21 9 800 25,00 249,48 36,93 178,29 19,13 10 000 25,00 241,14 34,84 169,95 17,04 10 200 25,00 232,81 32,76 161,62 14,96 10 400 25,00 224,48 30,68 153,29 12,88 10 600 25,00 216,14 28,59 144,95 10,79 10 800 25,00 207,81 26,51 136,62 8,71 11 000 25,00 199,48 24,43 128,29 6,63 11 200 25,00 191,14 22,34 119,95 6,31 11 400 25,00 182,81 20,26 111,62 6,31 11 600 25,00 174,48 18,18 103,29 6,31 11 800 25,00 166,14 16,09 94,95 6,31 12 000 25,00 157,81 14,01 86,62 6,31 12 200 25,00 149,48 11,93 78,29 6,31 12 400 25,00 141,14 9,84 69,95 6,31 12 600 25,00 132,81 7,76 61,62 6,31 12 800 25,00 124,48 6,31 53,29 6,31 13 000 25,00 116,14 6,31 44,95 6,31 13 200 25,00 107,81 6,31 36,62 6,31 13 400 25,00 99,48 6,31 28,29 6,31 13 600 25,00 91,14 6,31 19,95 6,31 13 800 25,00 82,81 6,31 11,62 6,31 13 918 25,00 77,89 6,31 6,70 6,31 13 919 25,00 77,85 6,31 14 000 25,00 74,48 6,31 14 200 25,00 66,14 6,31 14 400 25,00 57,81 6,31 14 600 25,00 49,48 6,31 14 800 25,00 41,14 6,31 15 000 25,00 32,81 6,31 15 200 25,00 24,48 6,31 15 400 25,00 16,14 6,31 15 600 25,00 7,81 6,31 15 627 25,00 6,69 6,31 15 628 25,00 5

Eläketaulukot: P Lesken jatkoeläkkeen täydennysmäärä Perhesuhteet: Y Yksinäinen henkilö, tai ennen 1.9.1991 alkanutta lisäosaa tai ylimääräistä rintamalisää saava avioliitossa oleva, jonka puoliso ei eläkkeensaaja ennen 1.9.1991. P Avio- tai avoliitossa oleva eläkkeensaaja. Y P lapsi alle 18v, ei lasta, lapsi alle 18v, ei lasta, 667 528,24 528,24 457,05 457,05 800 522,70 522,70 451,51 451,51 900 518,53 518,53 447,34 447,34 1 000 514,36 514,36 443,17 443,17 1 100 510,20 510,20 439,01 439,01 1 200 506,03 506,03 434,84 434,84 1 300 501,86 501,86 430,67 430,67 1 400 497,70 497,70 426,51 426,51 1 500 493,53 493,53 422,34 422,34 1 600 489,36 489,36 418,17 418,17 1 700 485,20 485,20 414,01 414,01 1 800 481,03 481,03 409,84 409,84 1 900 476,86 476,86 405,67 405,67 2 000 472,70 472,70 401,51 401,51 2 100 468,53 468,53 397,34 397,34 2 200 464,36 464,36 393,17 393,17 2 300 460,20 460,20 389,01 389,01 2 400 456,03 456,03 384,84 384,84 2 500 451,86 451,86 380,67 380,67 2 600 447,70 447,70 376,51 376,51 2 700 443,53 443,53 372,34 372,34 2 800 439,36 439,36 368,17 368,17 2 900 435,20 435,20 364,01 364,01 3 000 431,03 431,03 359,84 359,84 3 100 426,86 426,86 355,67 355,67 3 200 422,70 422,70 351,51 351,51 3 300 418,53 418,53 347,34 347,34 3 400 414,36 414,36 343,17 343,17 3 500 410,20 410,20 339,01 339,01 3 600 406,03 406,03 334,84 334,84 3 700 401,86 401,86 330,67 330,67 3 800 397,70 397,70 326,51 326,51 3 900 393,53 393,53 322,34 322,34 4 000 389,36 389,36 318,17 318,17 4 100 385,20 385,20 314,01 314,01 4 200 381,03 381,03 309,84 309,84 4 300 376,86 376,86 305,67 305,67 4 400 372,70 372,70 301,51 301,51 4 500 368,53 368,53 297,34 297,34 4 600 364,36 364,36 293,17 293,17 4 700 360,20 360,20 289,01 289,01 4 800 356,03 356,03 284,84 284,84 4 900 351,86 351,86 280,67 280,67 5 000 347,70 347,70 276,51 276,51 5 100 343,53 343,53 272,34 272,34 5 200 339,36 339,36 268,17 268,17 5 300 335,20 335,20 264,01 264,01 5 400 331,03 331,03 259,84 259,84 5 500 326,86 326,86 255,67 255,67 5 600 322,70 322,70 251,51 251,51 5 700 318,53 318,53 247,34 247,34 5 800 314,36 314,36 243,17 243,17 5 900 310,20 310,20 239,01 239,01 6 000 306,03 306,03 234,84 234,84 6 100 301,86 301,86 230,67 230,67 6 200 297,70 297,70 226,51 226,51 6 300 293,53 293,53 222,34 222,34 6 400 289,36 289,36 218,17 218,17 6

Eläketaulukot: P Y P lapsi alle 18v, ei lasta, lapsi alle 18v, ei lasta, 6 500 285,20 285,20 214,01 214,01 6 600 281,03 281,03 209,84 209,84 6 700 276,86 276,86 205,67 205,67 6 800 272,70 272,70 201,51 201,51 6 900 268,53 268,53 197,34 197,34 7 000 264,36 264,36 193,17 193,17 7 100 260,20 260,20 189,01 189,01 7 200 256,03 256,03 184,84 184,84 7 300 251,86 251,86 180,67 180,67 7 400 247,70 247,70 176,51 176,51 7 500 243,53 243,53 172,34 172,34 7 600 239,36 239,36 168,17 168,17 7 700 235,20 235,20 164,01 164,01 7 800 231,03 231,03 159,84 159,84 7 900 226,86 226,86 155,67 155,67 8 000 222,70 222,70 151,51 151,51 8 100 218,53 218,53 147,34 147,34 8 200 214,36 214,36 143,17 143,17 8 300 210,20 210,20 139,01 139,01 8 400 206,03 206,03 134,84 134,84 8 500 201,86 201,86 130,67 130,67 8 600 197,70 197,70 126,51 126,51 8 700 193,53 193,53 122,34 122,34 8 800 189,36 189,36 118,17 118,17 8 900 185,20 185,20 114,01 114,01 9 000 181,03 181,03 109,84 109,84 9 100 176,86 176,86 105,67 105,67 9 200 172,70 172,70 101,51 101,51 9 300 168,53 168,53 97,34 97,34 9 400 164,36 164,36 93,17 93,17 9 500 160,20 160,20 89,01 89,01 9 600 156,03 156,03 84,84 84,84 9 700 151,86 151,86 80,67 80,67 9 800 147,70 147,70 76,51 76,51 9 900 143,53 143,53 72,34 72,34 10 000 139,36 139,36 68,17 68,17 10 200 131,03 131,03 59,84 59,84 10 400 122,70 122,70 51,51 51,51 10 600 114,36 114,36 43,17 43,17 10 800 106,03 106,03 34,84 34,84 11 000 97,70 97,70 26,51 26,51 11 200 89,36 89,36 18,17 18,17 11 400 81,03 81,03 9,84 9,84 11 475 77,91 77,91 6,72 6,72 11 476 77,86 77,86 6,67 11 600 72,70 72,70 1,51 11 636 71,20 71,20 0,01 11 637 71,16 71,16 11 800 64,36 64,36 12 000 56,03 56,03 12 200 47,70 47,70 12 400 39,36 39,36 12 600 31,03 31,03 12 800 22,70 22,70 13 000 14,36 14,36 13 184 6,70 6,70 13 185 6,66 13 200 6,03 13 344 0,03 13 345 7

Eläketaulukot: AB Tuloksilukemisrajat (KELVpl 8 ) Perhesuhteet: Y Yksinäinen henkilö, tai ennen 1.9.1991 alkanutta lisäosaa tai ylimääräistä rintamalisää saava avioliitossa oleva, jonka puoliso ei eläkkeensaaja ennen 1.9.1991. P Avio- tai avoliitossa oleva eläkkeensaaja. Tulot /vuosi Y, /vuosi P, /vuosi 0 6 906 5 672 100 6 806 5 572 200 6 706 5 472 300 6 606 5 372 400 6 506 5 272 500 6 406 5 172 600 6 306 5 072 700 6 206 4 972 800 6 106 4 872 900 6 006 4 772 1 000 5 906 4 672 1 100 5 806 4 572 1 200 5 706 4 472 1 300 5 606 4 372 1 400 5 506 4 272 1 500 5 406 4 172 1 600 5 306 4 072 1 700 5 206 3 972 1 800 5 106 3 872 1 900 5 006 3 772 2 000 4 906 3 672 2 100 4 806 3 572 2 200 4 706 3 472 2 300 4 606 3 372 2 400 4 506 3 272 2 500 4 406 3 172 2 600 4 306 3 072 2 602 4 304 3 070 2 700 4 304 3 070 2 800 4 304 3 070 2 900 4 304 3 070 3 000 4 304 3 070 3 200 4 304 3 070 3 400 4 304 3 070 3 600 4 304 3 070 3 800 4 304 3 070 4 000 4 304 3 070 4 200 4 304 3 070 4 400 4 304 3 070 4 600 4 304 3 070 4 800 4 304 3 070 5 000 4 304 3 070 5 200 4 304 3 070 5 400 4 304 3 070 5 600 4 304 3 070 5 672 4 304 3 070 5 800 4 304 3 198 6 000 4 304 3 398 6 200 4 304 3 598 6 400 4 304 3 798 6 600 4 304 3 998 6 800 4 304 4 198 6 906 4 304 4 304 7 000 4 398 4 398 7 200 4 598 4 598 Tuloksilukemisrajan laskukaava löytyy kaavasivuilta. 8

Eläketaulukot: PL Tulojen vaikutus lapseneläkkeen täydennysmäärään Täydennysmäärä 667 90,43 700 89,05 750 86,97 800 84,89 850 82,80 900 80,72 950 78,64 1 000 76,55 1 050 74,47 1 100 72,39 1 150 70,30 1 200 68,22 1 250 66,14 1 300 64,05 1 350 61,97 1 400 59,89 1 450 57,80 1 500 55,72 1 550 53,64 1 600 51,55 1 650 49,47 1 700 47,39 1 750 45,30 1 800 43,22 1 850 41,14 1 900 39,05 1 950 36,97 2 000 34,89 2 050 32,80 2 100 30,72 2 150 28,64 2 200 26,55 2 250 24,47 2 300 22,39 2 350 20,30 2 400 18,22 2 450 16,14 2 500 14,05 2 550 11,97 2 600 9,89 2 650 7,80 2 700 5,72 2 750 3,64 2 800 1,55 2 837 0,01 2 838 0,00 9

Eläketaulukot: takuueläke Takuueläke Työeläke, Kansaneläke Y, Työeläke + Kansaneläke, Takuueläke, Kansaneläke P, Työeläke + Kansaneläke, Takuueläke, 0,00 630,02 630,02 108,80 558,83 558,83 179,99 6,00 630,02 636,02 102,80 558,83 564,83 173,99 12,00 630,02 642,02 96,80 558,83 570,83 167,99 18,00 630,02 648,02 90,80 558,83 576,83 161,99 24,00 630,02 654,02 84,80 558,83 582,83 155,99 30,00 630,02 660,02 78,80 558,83 588,83 149,99 36,00 630,02 666,02 72,80 558,83 594,83 143,99 42,00 630,02 672,02 66,80 558,83 600,83 137,99 48,00 630,02 678,02 60,80 558,83 606,83 131,99 54,00 630,02 684,02 54,80 558,83 612,83 125,99 60,00 627,81 687,81 51,01 556,62 616,62 122,20 66,00 624,81 690,81 48,01 553,62 619,62 119,20 72,00 621,81 693,81 45,01 550,62 622,62 116,20 78,00 618,81 696,81 42,01 547,62 625,62 113,20 84,00 615,81 699,81 39,01 544,62 628,62 110,20 90,00 612,81 702,81 36,01 541,62 631,62 107,20 96,00 609,81 705,81 33,01 538,62 634,62 104,20 102,00 606,81 708,81 30,01 535,62 637,62 101,20 108,00 603,81 711,81 27,01 532,62 640,62 98,20 114,00 600,81 714,81 24,01 529,62 643,62 95,20 120,00 597,81 717,81 21,01 526,62 646,62 92,20 126,00 594,81 720,81 18,01 523,62 649,62 89,20 132,00 591,81 723,81 15,01 520,62 652,62 86,20 138,00 588,81 726,81 12,01 517,62 655,62 83,20 144,00 585,81 729,81 9,01 514,62 658,62 80,20 148,61 583,52 732,13 6,69 512,33 660,94 77,88 148,62 583,52 732,14 512,33 660,95 77,87 150,00 582,81 732,81 511,62 661,62 77,20 156,00 579,81 735,81 508,62 664,62 74,20 162,00 576,81 738,81 505,62 667,62 71,20 168,00 573,81 741,81 502,62 670,62 68,20 174,00 570,81 744,81 499,62 673,62 65,20 180,00 567,81 747,81 496,62 676,62 62,20 186,00 564,81 750,81 493,62 679,62 59,20 192,00 561,81 753,81 490,62 682,62 56,20 198,00 558,81 756,81 487,62 685,62 53,20 204,00 555,81 759,81 484,62 688,62 50,20 210,00 552,81 762,81 481,62 691,62 47,20 216,00 549,81 765,81 478,62 694,62 44,20 222,00 546,81 768,81 475,62 697,62 41,20 228,00 543,81 771,81 472,62 700,62 38,20 234,00 540,81 774,81 469,62 703,62 35,20 240,00 537,81 777,81 466,62 706,62 32,20 246,00 534,81 780,81 463,62 709,62 29,20 252,00 531,81 783,81 460,62 712,62 26,20 258,00 528,81 786,81 457,62 715,62 23,20 264,00 525,81 789,81 454,62 718,62 20,20 270,00 522,81 792,81 451,62 721,62 17,20 276,00 519,81 795,81 448,62 724,62 14,20 282,00 516,81 798,81 445,62 727,62 11,20 288,00 513,81 801,81 442,62 730,62 8,20 291,01 512,31 803,32 441,12 732,13 6,69 291,02 512,31 803,33 441,12 732,14 10

Eläketaulukot: A1 Eläkkeensaajan asumistuki: enimmäismäärät, tulot ja hoitonormit Kuntaryhmä Perusomavastuu Asumismenojen Asumismenojen enimmäismäärä /vuosi /vuosi vähimmäismäärä Luokka I Luokka II Luokka III Ryhmä I 607,40 702 7 405 8 886 10 367 Ryhmä II 607,40 702 6 810 8 172 9 534 Ryhmä III 607,40 702 5 974 7 169 8 364 Tulot Kuntaryhmä Korkein asumistukivuositulo, jolla saa Enimmäismääräinen täysi asumistuki täysimääräisen asumistuen enimmäismääräisen asumistuen Enimmäismääräluokka Enimmäismääräluokka Luokka I Luokka II Luokka III Luokka I Luokka II Luokka III Ryhmä I - Y 8 633 25 391 29 094 32 796 481,50 586,40 691,31 - P 12 655 29 413 33 116 36 818 481,50 586,40 691,31 - PY 13 867 30 625 34 328 38 030 481,50 586,40 691,31 - PP 13 867 30 625 34 328 38 030 240,75 293,20 345,66 Ryhmä II - Y 8 633 23 904 27 309 30 714 439,35 535,83 632,30 - P 12 655 27 926 31 331 34 736 439,35 535,83 632,30 - PY 13 867 29 138 32 543 35 948 439,35 535,83 632,30 - PP 13 867 29 138 32 543 35 948 219,68 267,92 316,15 Ryhmä III - Y 8 633 21 814 24 801 27 789 380,13 464,78 549,43 - P 12 655 25 836 28 823 31 811 380,13 464,78 549,43 - PY 13 867 27 048 30 035 33 023 380,13 464,78 549,43 - PP 13 867 27 048 30 035 33 023 190,07 232,39 274,72 Hoitomenonormit Lämmitysryhmä Ala Lämmitysnormi /vuosi 1974 ja jälkeen ennen 1974 Ryhmä I 1m 2 15,24 19,81 70m 2 1 066,80 1 386,84 85m 2 1 295,40 1 684,02 Ryhmä II 1m 2 16,80 21,84 70m 2 1 176,00 1 528,80 85m 2 1 428,00 1 856,40 Ryhmä III 1m 2 18,60 24,18 70m 2 1 302,00 1 692,60 85m 2 1 581,00 2 055,30 Vesinormi on 325,80 /vuosi. Kunnossapitonormi on 487,08 /vuosi, jos rakennus on valmistunut tai perusparannettu vuonna 1974 tai sen jälkeen, ja 633,20 /vuosi, jos rakennus on valmistunut tai perusparannettu ennen vuotta 1974. Enimmäismääräluokat: Luokka 1 Eläkkeensaaja Luokka 2 Eläkkeensaaja ja 1-2 lasta Luokka 3 Eläkkeensaaja ja vähintään 3 lasta Perhesuhteet: Y Yksinäinen henkilö. P Avio-/avoliitossa oleva asumistuen saaja, jonka puolisolla ei ole oikeutta asumistukeen. PY Avio-/avoliitossa oleva asumistuensaaja, jonka alle 65-vuotias puoliso saa KEL:n mukaista varhennettua vanhuuseläkettä. PP Avio-/avoliitossa oleva asumistuen saaja, jonka puolisolla on oikeus asumistukeen. 11

Eläketaulukot: A1 Eläkkeensaajan asumistuki: lämmitys- ja kuntaryhmät Lammitysryhmä I Askola, Aura, Espoo, Eura, Eurajoki, Hamina, Hanko, Harjavalta, Helsinki, Honkajoki, Huittinen, Hyvinkää, Iitti, Imatra, Inkoo, Jämijärvi, Järvenpää, Kaarina, Kankaanpää, Karkkila, Karvia, Kauniainen, Kemiönsaari, Kerava, Kirkkonummi, Kokemäki, Koski, Kotka, Kouvola, Kustavi, Köyliö, Laitila, Lapinjärvi, Lappeenranta, Lavia, Lemi, Lieto, Lohja, Loimaa, Loviisa, Luumäki, Luvia, Marttila, Masku, Merikarvia, Miehikkälä, Mynämäki, Myrskylä, Mäntsälä, Naantali, Nakkila, Nousiainen, Nurmijärvi, Orimattila, Oripää, Paimio, Parainen, Parikkala, Pomarkku, Pori, Pornainen, Porvoo, Pukkila, Punkalaidun, Pyhtää, Pyhäranta, Pöytyä, Raasepori, Raisio, Rauma, Rautjärvi, Ruokolahti, Rusko, Salo, Sastamala, Sauvo, Savitaipale, Siikainen, Sipoo, Siuntio, Somero, Säkylä, Taipalsaari, Taivassalo, Tarvasjoki, Turku, Tuusula, Ulvila, Uusikaupunki, Vantaa, Vehmaa, Vihti, Virolahti, Ahvenanmaan maakunnan kunnat Lammitysryhmä II Akaa, Alajärvi, Alavus, Asikkala, Enonkoski, Evijärvi, Forssa, Halsua, Hartola, Hattula, Hausjärvi, Heinola, Heinävesi, Hirvensalmi, Hollola, Humppila, Hämeenkoski, Hämeenkyrö, Hämeenlinna, Ikaalinen, Ilmajoki, Isojoki, Isokyrö, Jalasjärvi, Janakkala, Jokioinen, Joroinen, Juupajoki, Juva, Kangasala, Kangasniemi, Kannus, Karijoki, Kaskinen, Kauhajoki, Kauhava, Kaustinen, Kihniö, Kokkola, Korsnäs, Kristiinankaupunki, Kruunupyy, Kuortane, Kurikka, Kärkölä, Lahti, Laihia, Lappajärvi, Lapua, Lempäälä, Lestijärvi, Loppi, Luoto, Maalahti, Mikkeli, Mustasaari, Mänttä-Vilppula, Mäntyharju, Nastola, Nokia, Närpiö, Orivesi, Padasjoki, Parkano, Pedersören kunta, Perho, Pertunmaa, Pieksämäki, Pietarsaari, Pirkkala, Puumala, Pälkäne, Rantasalmi, Riihimäki, Ruovesi, Savonlinna, Seinäjoki, Soini, Sulkava, Sysmä, Tammela, Tampere, Teuva, Toholampi, Urjala, Uusikaarlepyy, Vaasa, Valkeakoski, Vesilahti, Veteli, Vimpeli, Virrat, Vöyri, Ylöjärvi, Ypäjä, Ähtäri Lammitysryhmä III Muut kunnat Kuntaryhmä I Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa Kuntaryhmä II Hyvinkää, Hämeenlinna, Joensuu, Jyväskylä, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Lohja, Nurmijärvi, Oulu, Pori, Porvoo, Raisio, Riihimäki, Rovaniemi, Seinäjoki, Sipoo, Tampere, Turku, Tuusula, Vaasa, Vihti Kuntaryhmä III Muut kunnat 12

Eläketaulukot: A2 Eläkkeensaajan asumistuki Perhesuhteet: Y Yksinäinen henkilö. P Avio-/avoliitossa oleva asumistuen saaja, jonka puolisolla ei ole oikeutta asumistukeen. PY Avio-/avoliitossa oleva asumistuensaaja, jonka alle 65-vuotias puoliso saa KEL:n mukaista varhennettua vanhuuseläkettä. PP Avio-/avoliitossa oleva asumistuen saaja, jonka puolisolla on oikeus asumistukeen. Asumismenot /v Täysimääräinen asumistuki Korkein asumistukivuositulo, jolla saa asumistuen /v Y P PY PP Y P PY PP 702 6,70 6,70 6,70 3,35 8 634 12 656 13 868 13 868 800 13,64 13,64 13,64 6,82 8 879 12 901 14 113 14 113 900 20,73 20,73 20,73 10,37 9 129 13 151 14 363 14 363 1 000 27,81 27,81 27,81 13,91 9 379 13 401 14 613 14 613 1 100 34,89 34,89 34,89 17,45 9 629 13 651 14 863 14 863 1 200 41,98 41,98 41,98 20,99 9 879 13 901 15 113 15 113 1 300 49,06 49,06 49,06 24,53 10 129 14 151 15 363 15 363 1 400 56,14 56,14 56,14 28,07 10 379 14 401 15 613 15 613 1 500 63,23 63,23 63,23 31,62 10 629 14 651 15 863 15 863 1 600 70,31 70,31 70,31 35,16 10 879 14 901 16 113 16 113 1 700 77,39 77,39 77,39 38,70 11 129 15 151 16 363 16 363 1 800 84,48 84,48 84,48 42,24 11 379 15 401 16 613 16 613 1 900 91,56 91,56 91,56 45,78 11 629 15 651 16 863 16 863 2 000 98,64 98,64 98,64 49,32 11 879 15 901 17 113 17 113 2 100 105,73 105,73 105,73 52,87 12 129 16 151 17 363 17 363 2 200 112,81 112,81 112,81 56,41 12 379 16 401 17 613 17 613 2 300 119,89 119,89 119,89 59,95 12 629 16 651 17 863 17 863 2 400 126,98 126,98 126,98 63,49 12 879 16 901 18 113 18 113 2 500 134,06 134,06 134,06 67,03 13 129 17 151 18 363 18 363 2 600 141,14 141,14 141,14 70,57 13 379 17 401 18 613 18 613 2 700 148,23 148,23 148,23 74,12 13 629 17 651 18 863 18 863 2 800 155,31 155,31 155,31 77,66 13 879 17 901 19 113 19 113 2 900 162,39 162,39 162,39 81,20 14 129 18 151 19 363 19 363 3 000 169,48 169,48 169,48 84,74 14 379 18 401 19 613 19 613 3 100 176,56 176,56 176,56 88,28 14 629 18 651 19 863 19 863 3 200 183,64 183,64 183,64 91,82 14 879 18 901 20 113 20 113 3 300 190,73 190,73 190,73 95,37 15 129 19 151 20 363 20 363 3 400 197,81 197,81 197,81 98,91 15 379 19 401 20 613 20 613 3 500 204,89 204,89 204,89 102,45 15 629 19 651 20 863 20 863 3 600 211,98 211,98 211,98 105,99 15 879 19 901 21 113 21 113 3 700 219,06 219,06 219,06 109,53 16 129 20 151 21 363 21 363 3 800 226,14 226,14 226,14 113,07 16 379 20 401 21 613 21 613 3 900 233,23 233,23 233,23 116,62 16 629 20 651 21 863 21 863 4 000 240,31 240,31 240,31 120,16 16 879 20 901 22 113 22 113 4 100 247,39 247,39 247,39 123,70 17 129 21 151 22 363 22 363 4 200 254,48 254,48 254,48 127,24 17 379 21 401 22 613 22 613 4 300 261,56 261,56 261,56 130,78 17 629 21 651 22 863 22 863 4 400 268,64 268,64 268,64 134,32 17 879 21 901 23 113 23 113 4 500 275,73 275,73 275,73 137,87 18 129 22 151 23 363 23 363 4 600 282,81 282,81 282,81 141,41 18 379 22 401 23 613 23 613 4 700 289,89 289,89 289,89 144,95 18 629 22 651 23 863 23 863 4 800 296,98 296,98 296,98 148,49 18 879 22 901 24 113 24 113 4 900 304,06 304,06 304,06 152,03 19 129 23 151 24 363 24 363 5 000 311,14 311,14 311,14 155,57 19 379 23 401 24 613 24 613 5 100 318,23 318,23 318,23 159,12 19 629 23 651 24 863 24 863 5 200 325,31 325,31 325,31 162,66 19 879 23 901 25 113 25 113 5 300 332,39 332,39 332,39 166,20 20 129 24 151 25 363 25 363 5 400 339,48 339,48 339,48 169,74 20 379 24 401 25 613 25 613 5 500 346,56 346,56 346,56 173,28 20 629 24 651 25 863 25 863 5 600 353,64 353,64 353,64 176,82 20 879 24 901 26 113 26 113 5 700 360,73 360,73 360,73 180,37 21 129 25 151 26 363 26 363 5 800 367,81 367,81 367,81 183,91 21 379 25 401 26 613 26 613 5 900 374,89 374,89 374,89 187,45 21 629 25 651 26 863 26 863 5 974 380,13 380,13 380,13 190,07 21 814 25 836 27 048 27 048 6 000 381,98 381,98 381,98 190,99 21 879 25 901 27 113 27 113 6 100 389,06 389,06 389,06 194,53 22 129 26 151 27 363 27 363 6 200 396,14 396,14 396,14 198,07 22 379 26 401 27 613 27 613 13

Eläketaulukot: A2 Asumismenot /v Täysimääräinen asumistuki Korkein asumistukivuositulo, jolla saa asumistuen /v Y P PY PP Y P PY PP 6 300 403,23 403,23 403,23 201,62 22 629 26 651 27 863 27 863 6 400 410,31 410,31 410,31 205,16 22 879 26 901 28 113 28 113 6 500 417,39 417,39 417,39 208,70 23 129 27 151 28 363 28 363 6 600 424,48 424,48 424,48 212,24 23 379 27 401 28 613 28 613 6 700 431,56 431,56 431,56 215,78 23 629 27 651 28 863 28 863 6 800 438,64 438,64 438,64 219,32 23 879 27 901 29 113 29 113 6 810 439,35 439,35 439,35 219,68 23 904 27 926 29 138 29 138 6 900 445,73 445,73 445,73 222,87 24 129 28 151 29 363 29 363 7 000 452,81 452,81 452,81 226,41 24 379 28 401 29 613 29 613 7 100 459,89 459,89 459,89 229,95 24 629 28 651 29 863 29 863 7 169 464,78 464,78 464,78 232,39 24 801 28 823 30 035 30 035 7 200 466,98 466,98 466,98 233,49 24 879 28 901 30 113 30 113 7 300 474,06 474,06 474,06 237,03 25 129 29 151 30 363 30 363 7 400 481,14 481,14 481,14 240,57 25 379 29 401 30 613 30 613 7 405 481,50 481,50 481,50 240,75 25 391 29 413 30 625 30 625 7 500 488,23 488,23 488,23 244,12 25 629 29 651 30 863 30 863 7 600 495,31 495,31 495,31 247,66 25 879 29 901 31 113 31 113 7 700 502,39 502,39 502,39 251,20 26 129 30 151 31 363 31 363 7 800 509,48 509,48 509,48 254,74 26 379 30 401 31 613 31 613 7 900 516,56 516,56 516,56 258,28 26 629 30 651 31 863 31 863 8 000 523,64 523,64 523,64 261,82 26 879 30 901 32 113 32 113 8 100 530,73 530,73 530,73 265,37 27 129 31 151 32 363 32 363 8 172 535,83 535,83 535,83 267,92 27 309 31 331 32 543 32 543 8 200 537,81 537,81 537,81 268,91 27 379 31 401 32 613 32 613 8 300 544,89 544,89 544,89 272,45 27 629 31 651 32 863 32 863 8 364 549,43 549,43 549,43 274,72 27 789 31 811 33 023 33 023 8 400 551,98 551,98 551,98 275,99 27 879 31 901 33 113 33 113 8 500 559,06 559,06 559,06 279,53 28 129 32 151 33 363 33 363 8 600 566,14 566,14 566,14 283,07 28 379 32 401 33 613 33 613 8 700 573,23 573,23 573,23 286,62 28 629 32 651 33 863 33 863 8 800 580,31 580,31 580,31 290,16 28 879 32 901 34 113 34 113 8 886 586,40 586,40 586,40 293,20 29 094 33 116 34 328 34 328 8 900 587,39 587,39 587,39 293,70 29 129 33 151 34 363 34 363 9 000 594,48 594,48 594,48 297,24 29 379 33 401 34 613 34 613 9 100 601,56 601,56 601,56 300,78 29 629 33 651 34 863 34 863 9 200 608,64 608,64 608,64 304,32 29 879 33 901 35 113 35 113 9 300 615,73 615,73 615,73 307,87 30 129 34 151 35 363 35 363 9 400 622,81 622,81 622,81 311,41 30 379 34 401 35 613 35 613 9 500 629,89 629,89 629,89 314,95 30 629 34 651 35 863 35 863 9 534 632,30 632,30 632,30 316,15 30 714 34 736 35 948 35 948 9 600 636,98 636,98 636,98 318,49 30 879 34 901 36 113 36 113 9 700 644,06 644,06 644,06 322,03 31 129 35 151 36 363 36 363 9 800 651,14 651,14 651,14 325,57 31 379 35 401 36 613 36 613 9 900 658,23 658,23 658,23 329,12 31 629 35 651 36 863 36 863 10 000 665,31 665,31 665,31 332,66 31 879 35 901 37 113 37 113 10 100 672,39 672,39 672,39 336,20 32 129 36 151 37 363 37 363 10 200 679,48 679,48 679,48 339,74 32 379 36 401 37 613 37 613 10 300 686,56 686,56 686,56 343,28 32 629 36 651 37 863 37 863 10 367 691,31 691,31 691,31 345,66 32 796 36 818 38 030 38 030 14

Eläketaulukot: A3 Eläkkeensaajan asumistuki: tulojen vaikutus Perhesuhteet: Y Yksinäinen henkilö. P Avio-/avoliitossa oleva asumistuen saaja, jonka puolisolla ei ole oikeutta asumistukeen. PY Avio-/avoliitossa oleva asumistuensaaja, jonka alle 65-vuotias puoliso saa KEL:n mukaista varhennettua vanhuuseläkettä. PP Avio-/avoliitossa oleva asumistuen saaja, jonka puolisolla on oikeus asumistukeen. Y P PY PP Asumistuen väheneminen Asumistuen väheneminen Asumistuen väheneminen Asumistuen väheneminen 8 633 0,00 12 655 0,00 13 867 0,00 13 867 0,00 8 700 1,91 12 700 1,28 13 900 0,92 13 900 0,46 8 800 4,75 12 800 4,11 14 000 3,75 14 000 1,88 8 900 7,58 12 900 6,94 14 100 6,59 14 100 3,30 9 000 10,41 13 000 9,78 14 200 9,42 14 200 4,71 9 100 13,25 13 100 12,61 14 300 12,25 14 300 6,13 9 200 16,08 13 200 15,44 14 400 15,09 14 400 7,55 9 300 18,91 13 300 18,28 14 500 17,92 14 500 8,96 9 400 21,75 13 400 21,11 14 600 20,75 14 600 10,38 9 500 24,58 13 500 23,94 14 700 23,59 14 700 11,80 9 600 27,41 13 600 26,78 14 800 26,42 14 800 13,21 9 700 30,25 13 700 29,61 14 900 29,25 14 900 14,63 9 800 33,08 13 800 32,44 15 000 32,09 15 000 16,05 9 900 35,91 13 900 35,28 15 100 34,92 15 100 17,46 10 000 38,75 14 000 38,11 15 200 37,75 15 200 18,88 10 100 41,58 14 100 40,94 15 300 40,59 15 300 20,30 10 200 44,41 14 200 43,78 15 400 43,42 15 400 21,71 10 300 47,25 14 300 46,61 15 500 46,25 15 500 23,13 10 400 50,08 14 400 49,44 15 600 49,09 15 600 24,55 10 500 52,91 14 500 52,28 15 700 51,92 15 700 25,96 10 600 55,75 14 600 55,11 15 800 54,75 15 800 27,38 10 700 58,58 14 700 57,94 15 900 57,59 15 900 28,80 10 800 61,41 14 800 60,78 16 000 60,42 16 000 30,21 10 900 64,25 14 900 63,61 16 100 63,25 16 100 31,63 11 000 67,08 15 000 66,44 16 200 66,09 16 200 33,05 11 100 69,91 15 100 69,28 16 300 68,92 16 300 34,46 11 200 72,75 15 200 72,11 16 400 71,75 16 400 35,88 11 300 75,58 15 300 74,94 16 500 74,59 16 500 37,30 11 400 78,41 15 400 77,78 16 600 77,42 16 600 38,71 11 500 81,25 15 500 80,61 16 700 80,25 16 700 40,13 11 600 84,08 15 600 83,44 16 800 83,09 16 800 41,55 11 700 86,91 15 700 86,28 16 900 85,92 16 900 42,96 11 800 89,75 15 800 89,11 17 000 88,75 17 000 44,38 11 900 92,58 15 900 91,94 18 000 117,09 18 000 58,55 12 000 95,41 16 000 94,78 19 000 145,42 19 000 72,71 12 100 98,25 16 100 97,61 20 000 173,75 20 000 86,88 12 200 101,08 16 200 100,44 21 000 202,09 21 000 101,05 12 300 103,91 16 300 103,28 22 000 230,42 22 000 115,21 12 400 106,75 16 400 106,11 23 000 258,75 23 000 129,38 12 500 109,58 16 500 108,94 24 000 287,09 24 000 143,55 12 600 112,41 16 600 111,78 25 000 315,42 25 000 157,71 12 700 115,25 16 700 114,61 26 000 343,75 26 000 171,88 12 800 118,08 16 800 117,44 27 000 372,09 27 000 186,05 12 900 120,91 16 900 120,28 28 000 400,42 28 000 200,21 13 000 123,75 17 000 123,11 29 000 428,75 29 000 214,38 13 100 126,58 18 000 151,44 30 000 457,09 30 000 228,55 13 200 129,41 19 000 179,78 31 000 485,42 31 000 242,71 13 300 132,25 20 000 208,11 32 000 513,75 32 000 256,88 13 400 135,08 21 000 236,44 33 000 542,09 33 000 271,05 13 500 137,91 22 000 264,78 34 000 570,42 34 000 285,21 13 600 140,75 23 000 293,11 35 000 598,75 35 000 299,38 13 700 143,58 24 000 321,44 36 000 627,09 36 000 313,55 13 800 146,41 25 000 349,78 37 000 655,42 37 000 327,71 13 900 149,25 26 000 378,11 38 000 683,75 38 000 341,88 14 000 152,08 27 000 406,44 38 030 684,60 38 030 342,30 15

Eläketaulukot: A3 Y P PY PP Asumistuen väheneminen Asumistuen väheneminen Asumistuen väheneminen Asumistuen väheneminen 14 100 154,91 28 000 434,78 14 200 157,75 29 000 463,11 14 300 160,58 30 000 491,44 14 400 163,41 31 000 519,78 14 500 166,25 32 000 548,11 14 600 169,08 33 000 576,44 14 700 171,91 34 000 604,78 14 800 174,75 35 000 633,11 14 900 177,58 36 000 661,44 15 000 180,41 36 818 684,60 15 100 183,25 15 200 186,08 15 300 188,91 15 400 191,75 15 500 194,58 15 600 197,41 15 700 200,25 15 800 203,08 15 900 205,91 16 000 208,75 16 100 211,58 16 200 214,41 16 300 217,25 16 400 220,08 16 500 222,91 16 600 225,75 16 700 228,58 16 800 231,41 16 900 234,25 17 000 237,08 18 000 265,41 19 000 293,75 20 000 322,08 21 000 350,41 22 000 378,75 23 000 407,08 24 000 435,41 25 000 463,75 26 000 492,08 27 000 520,41 28 000 548,75 29 000 577,08 30 000 605,41 31 000 633,75 32 000 662,08 32 796 684,60 16

Eläketaulukot: kaavasivut Kaavasivut Seuraavassa on esitetty eräiden eläke-etuuksien sekä eläkkeensaajan asumistuen laskentakaavoja. Huomaa, että näillä kaavasivuilla esitetyt kaavat ovat monin paikoin vain suuntaa antavia, koska esim. pyöristyssäännöt, indeksitarkistukset ja pienimpään maksettavaan vertaaminen on jätetty pois selkeyden vuoksi. Pienimmät maksettavat määrät Pienin maksettava kansaneläke, lapsikorotus, takuueläke, leskeneläke, lapseneläke, alle 16-vuotiaan vammaistuki, 16 vuotta täyttäneet vammaistuki, eläkettä saavan hoitotuki sekä eläkkeensaajan asumistuki on 6,69 euroa. Ylimääräisen rintamalisän vähimmäismäärä on 6,31 euroa. Viivästyskorotuksen etuuskohtainen minimi on 1,83 euroa. Indeksien käyttö Esimerkki kansaneläkeindeksin käyttämisestä: Rahamäärä on 100,00 euroa vuonna 2001. Vuoden 2001 kansaneläkeindeksin pisteluku on 1302 ja vuoden 2013 vastaavasti 1609. Vuoden 2013 rahassa tarkasteltava rahamäärä on Suhteutuskertoimet Suhteutuskerroin: 100,00 1609 = 123,58. 1302 Pro rata -suhteutuskerroin sk = min 1; T 1 + T 3 0,8 T T 1 sk pro = min 1; min(t 1 + T 2 ; 0,8 T) T on 16 vuoden iän täyttymisen ja eläkkeen alkamisen (enintään 65 vuotta) välinen aika. T 1 on Suomessa karttunut vakuutusaika. T 2 on muissa EU/ETA-valtioissa vakuutettu aika. T 3 on muissa EU/ETA-valtiossa vakuutettu aika, joka huomioidaan Suomen vakuutusajan lisäyksenä. Kansaneläke Kansaneläkkeen määrä kuukaudessa lasketaan seuraavasti. KEV TR KE kk = KE maks 24 KE maks on täysimääräinen perhesuhteen mukainen kansaneläkkeen määrä kuukaudessa. KEV on saajan kansaneläkkeen määrää laskettaessa huomioitavien eläkevuositulojen määrä. TR on eläketuloraja, jota pienempi vuosieläke ei vähennä kansaneläkkeen määrää. Kansaneläkkeen saa suhteuttamattomana, jos 16 vuoden iän ja eläkkeen alkamisen tai 65 vuoden iän täyttymisen välisestä ajasta asumisaikaa Suomessa on vähintään 80 %. Jos Suomessa asuttua aikaa on vähemmän, eläkkeen määrä suhteutetaan. Kansallinen laki: Pro rata -eläke asetuksen 1408/71 mukaan: KEV TR KE kk = sk KE maks 24 KE kk = sk KE maks sk pro KEV teor TR 24 Pro rata -eläke asetuksen 883/2004 mukaan: KEV TR KE kk = sk pro sk KE maks 24 KE maks on täysimääräinen perhesuhteen mukainen kansaneläkkeen määrä kuukaudessa. KEV on saajan kansaneläkkeen määrää laskettaessa huomioitavien eläkevuositulojen määrä. KEV teor on asetuksen 1408/71 pro rata -eläkettä varten laskettu teoreettinen työeläke, jonka henkilö saisi, jos kaikki työskentelykaudet olisivat täyttyneet Suomessa. 17

Eläketaulukot: kaavasivut TR on eläketuloraja, jota pienempi vuosieläke ei vähennä kansaneläkkeen määrää. Varhennetun vanhuuseläkkeen varhennusvähennys on 0,4 % jokaiselta kuukaudelta, jolla eläkkeen alkamista on varhennettu. Eläkkeillä, jotka ovat alkaneet 1.1.2000 tai sen jälkeen, lykkäyskorotus on 0,6 % jokaiselta kuukaudelta, jolla eläkkeen alkamista on lykätty. Vähennys ja korotus lasketaan tulojen ja perhesuhteiden mukaan määräytyvästä kansaneläkkeestä. Varhennettu kansaneläke: Lykätty kansaneläke: 0.4 m 1 100 KE kk 0.6 m 1 + 100 KE kk m on varhennuskuukausien- tai lykkäyskuukausien lukumäärä. Ylimääräinen rintamalisiä Ylimääräisen rintamalisän määrä lasketaan seuraavasti. KE kk on kansaneläkkeenmäärä kuukaudessa. YRL = PR 100 (KE kk 101,78) PR on ylimääräisen rintamalisän osuus entisen pohjaosan (samansuuruinen kuin nykyinen leskeneläkkeen perusmäärä) ylittävästä suhteuttamattomasta kansaneläkkeestä. PR saadaan ylimääräisen rintamalisän vuositulosta seuraavasti. PR = 45,00 YRLV 72,61, jos YRLV 667,00 YRLV 667,00 35,82 179,64, jos 667,00 < YRLV 2 610,70 25,00, jos YRLV > 2 610,70 YRLV on ylimääräisen rintamalisän vuositulo, joka saadaan kertomalla kuukausitulo kahdellatoista. Leskeneläke Leskeneläkkeen jatkoeläkkeen täydennysmäärä lasketaan seuraavasti. PEV TR PE kk = PE maks 24 PE maks on täysimääräinen täydennysmäärä kuukaudessa. PEV on vuositulo. TR on täyteen täydennysmäärään oikeuttava vuosituloraja. Leskeneläkkeen saa suhteuttamattomana jos edunjättäjällä on asumisaikaa Suomessa vähintään 80 % 16 vuoden iän ja perhe-eläkkeen alkamisen tai 65 vuoden iän täyttämisen välisestä ajasta. Jos Suomessa asuttua aikaa on vähemmän, eläkkeen määrä suhteutetaan. Suhteutettu lesken alkueläke lasketaan seuraavasti. PAE on alkueläke kuukaudessa. Suhteutetun lesken jatkoeläkkeen perusmäärä lasketaan seuraavasti. PPM on perusmäärä kuukaudessa. Suhteutettu leskeneläkkeen täydennysmäärä lasketaan seuraavasti. Kansallinen laki: Pro rata -eläke: sk PAE sk PPM PEV TR PE kk = sk PE maks 24 PEV TR PE kk = sk PE maks sk pro 24 PE maks on täysimääräinen täydennysmäärä kuukaudessa. PEV on vuositulo. TR on täyteen täydennysmäärään oikeuttava vuosituloraja. 18

Eläketaulukot: kaavasivut Lapseneläke Lapseneläkkeen täydennysmäärä lasketaan seuraavasti. LE maks on täysimääräinen lapseneläkkeen täydennysmäärä kuukaudessa. LEV on vuositulo. TR on täyteen täydennysmäärän oikeuttava vuosituloraja. LEV TR LE kk = LE maks 24 Kansallisen lain mukaan lapseneläkettä ei suhteuteta. Pro rata -lapseneläkkeen perusmäärä lasketaan seuraavasti. LPM on perusmäärä kuukaudessa. Pro rata -lapseneläkkeen täydennysmäärä lasketaan seuraavasti. LE maks on täysimääräinen lapseneläkkeen täydennysmäärä kuukaudessa. LEV on vuositulo. TR on täyteen täydennysmäärän oikeuttava vuosituloraja. Tuloksilukemisrajat sk LPM LEV TR LE kk = sk LE maks sk pro 24 Kansaneläkkeen ja leskeneläkkeen tuloksilukemisrajat (KELVpl 8 ) lasketaan seuraavasti. (A VM) + (VM B) Jos sulkulausekkeesta tulee negatiivinen luku, sen arvoksi merkitään nolla. VM on muut kuin rajoitetusti tuloksi luettavat vuositulot. A on Y perhesuhteella 6 906 /vuosi ja P perhesuhteella 5 672 /vuosi. B on 2 602 /vuosi. Takuueläke Takuueläkkeen määrä lasketaan seuraavasti. TE maks on takuueläkkeen täysimäärä kuukaudessa. TE kk = TE maks TEV 12 TEV on takuueläkkeestä vähennettävät saajan kansaneläke sekä muut eläkkeet ja korvaukset vuodessa. Takuueläkettä pienennetään 0,4 % jokaista kuukautta kohti, jolta eläke maksetaan ennen 65 ikävuoden täyttämistä tai kansaneläkkeen tai työeläkkeiden varhennusprosentilla. Varhennusvähennys tehdään täysimääräisestä takuueläkkeestä, jonka jälkeen vähennetään muut tulot. Varhennettu takuueläke lasketaan seuraavasti. m on varhennuskuukausien lukumäärä. 0.4 m 1 100 TE maks 19

Eläketaulukot: kaavasivut Eläkkeensaajan asumistuki Asumismenojen vähimmäismäärällä tarkoitetaan pienimpiä asumismenoja, joilla saa asumistukea. Asumistuen omaisuusrajoja tarkasteltaessa vuosituloksi luetaan 8 % omaisuusrajan ylittävältä osalta. Asumistukivuosituloksi luetaan myös eläkkeensaajan sekä hänen puolisonsa kansaneläke, takuueläke, leskeneläkkeen perusmäärä ja täydennysmäärä. Perhesuhteista riippuva eläkkeensaajan asumistuki lasketaan seuraavasti (kaavat vuositasolla). Y, P, PY PP AM on asumismenot vuodessa. POV on perusomavastuu. LOV on lisäomavastuu, joka lasketaan seuraavasti. ATV on asumistukivuositulo. TR on rajatulo, josta alkaen lisäomavastuu tulee määrättäväksi. AT = 0,85 AM (POV + LOV) AM (POV + LOV) AT = 0,85 2 LOV = 0,4 (ATV TR) Perusomavastuu ja perhesuhteiden mukaan määräytyvä lisäomavastuuraja riippuvat perhesuhteista, määrät saadaan taulukosta L/AT. 20