ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 Sosiaalityön professorin tehtävän täyttö kutsumenettelyn avulla 1.8.2018 lukien 5 Mika Laakkosen ottaminen hallintotieteen, erityisesti soveltavan informaatioteknologian apulaisprofessorin määräaikaiseen tehtävään 1.7.2018 lukien 31.12.2019 saakka 6 Mirja Könkään väitöstilaisuuden järjestäminen 7 Esitarkastajien määrääminen Sandra Wallenius-Korkalon väitöskirjaksi tarkoitetulle työlle 8 Tutkijatohtori Riikka Homasen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet 9 Muut asiat Samuli Aikion väitöskirjan arvosteleminen
-Veijola Soile 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan 5.10.2009 vahvistanut yliopistolain (558/2009) 28 :n nojalla Lapin yliopiston ns. hallintojohtosäännön. Johtosäännön 59 :n mukaan hallintoelin kokoontuu, milloin puheenjohtaja tai, hänen ollessaan estynyt, varapuheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi tai vähintään kolme jäsentä sitä pyytää ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Kutsu monijäsenisen hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta, jollei hallintoelin ole toisin päättänyt. Hallintoelimen jäsen on velvollinen ilmoittamaan asiasta varajäsenelleen tai hallintoelimen sihteerille, jos hän on estynyt osallistumasta kokoukseen. kutsussa on mainittava käsiteltävät asiat. Hallintoelin voi kuitenkin läsnä olevien jäsenten yksimielisellä päätöksellä ottaa käsiteltäväkseen asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. Johtosäännön 61 :n mukaan yliopiston monijäseniset toimielimet ovat päätösvaltaisia, kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Esitys Päätös Todettaneen kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Todettiin. Pöytäkirjan vakuudeksi Esittelijä Tarmo Körkkö
-Veijola Soile 2 Ilmoitusasiat Yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa v. 2018 aikana suoritettavat tohtorin tutkinnot. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta valmistuneet 1.1.2017 31.12.2017. Yliopiston tutkintotavoitteet ja niiden toteutuminen 1.1.2017 31.12.2017. Esitys Päätös Todettaneen. Todettiin. Pöytäkirjan vakuudeksi Esittelijä Tarmo Körkkö
-Veijola Soile 3 Pro gradu tutkielmien arvosteleminen Lapin yliopiston hallintojohtosäännön (5.10.2009) 22 :n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on määrätä väitöskirjojen ja lisensiaatintutkimusten esitarkastajat, tarkastajat ja vastaväittäjät, arvostella nämä opintosuoritukset ja pro gradu -tutkielmat tai vastaavat tarkastajien lausuntojen perusteella. Arvosteltavien pro gradu tutkielmien numerot 1-13 kypsyysnäytteet on suoritettu hyväksytysti. Lausunnot liitteenä. 1. Sosiologia Kai Rinkinen: Sisustusesineet osana kodin tuottamista. (gradu saapunut tdk:aan 5.12.2017) Tarkastajat: Apulaisprofessori Janne Autto ja yliopistonlehtori Veera Kinnunen. 2. Sosiaalityö Ellen Berg: Koulukuraattorit sosiaalialan asiantuntijoina oppilaitoksissa. Lapin alueen koulukuraattoreiden osaamiskartoitus. (gradu saapunut tdk:aan 28.11.2017) Tarkastajat: tutkimuspäällikkö Tarja Kemppainen ja professori Anneli Pohjola. 3. Sosiaalityö Mari Kirjavainen: Nuorten osallisuuden kokemusten jäljillä. (gradu saapunut tdk:aan 11.12.2017) Tarkastajat: yliopistonlehtori Pia Skaffari ja yliopistonlehtori Jari Lindh. 4. Sosiaalityö/eSosiaalityön maiseri-ohjelma Aleksis Schmitt: Videoneuvottelun mahdollisuudet ja haasteet sosiaalisen tuen välineenä sijaishuoltoyksikön sosiaalityössä. (gradu saapunut tdk:aan 11.12.2017) Tarkastajat: yliopisto-opettaja Merja Ansamaa ja yliopistonlehtori Mari Kivistö.
5. Sosiaalityö Ulla Mehtätalo: Köyhyys arjessa ja tulevaisuudenkuvissa ruoka-avun naisasiakkaiden kokemana. (gradu saapunut tdk:aan 19.12.2017) Tarkastajat: tutkimuspäällikkö Marjo Romakkaniemi ja yliopistonlehtori Tarja Orjasniemi. 6. Matkailututkimus Ida Vahtera: Bodominjärven synkkä salaisuus Narratiivinen tutkimus median rakentamasta synkän matkailukohteen paikan identiteetistä. (gradu saapunut tdk:aan 19.12.2017) Tarkastajat: apulaisprofessori Outi Rantala ja professori Soile Veijola. 7. Matkailututkimus Erika Artell: Yhteistyökäytännöt projektiyhteiskunnassa. Case Visit Arctic Europe. (gradu saapunut tdk:aan 9.1.2018) Tarkastajat: apulaisprofessori Outi Rantala ja yliopistonlehtori Pikka-Maaria Laine. 8. Johtaminen Henri Rautio: Startup Lapland valmennusohjelma Startup-kulttuurin edistäjänä Lapin korkeakoulukonsernissa. (gradu saapunut tdk:aan 9.1.2018) Tarkastajat: yliopistonlehtori Rauno Rusko ja yliopistonlehtori Pikka-Maaria Laine. 9. Sosiaalityö Eliisa Tuisku: Tieto, tehokkuus ja johtaminen. Sunzin Sodankäynnin taitoon perustuva teoreettinen tutkimus sosiaalityön luonteesta. (gradu saapunut tdk:aan 16.1.2018) Tarkastajat: yliopistonlehtori Ville Pietiläinen ja yliopistonlehtori Tarja Orjasniemi. 10. Johtaminen Kalle Honka: Pelillistämisen mahdollisuudet nuorten miesten syrjäytymisen ehkäisemisessä. (gradu saapunut tdk:aan 16.1.2018) Tarkastajat: professori Susan Meriläinen ja yliopistonlehtori Rauno Rusko. 11. Politiikkatieteet/Valtio-oppi Marika Ollonen: Suurin yhteiskuntapoliittinen haaste on kuitenkin liikkumattomuus. Terveyden kannalta riittämätön liikunta biopoliittisena ongelmana. (gradu saapunut tdk:aan 16.1.2018) Tarkastajat: yliopistonlehtori Tapio Nykänen ja apulaisprofessori Petri Koikkalainen. 12. Valtio-oppi Tuomas Kokko: Hiipivä vai hiipuva rasismin ääni Maahanmuuttajadiskurssit Helsingin Sanomissa vuonna 2015. (gradu saapunut tdk:aan 16.1.2018) Tarkastajat: yliopistonlehtori Tapio Nykänen ja apulaisprofessori Petri Koikkalainen. 13. Valtio-oppi Jussi Lyttinen: Kuinka tehdä oppikirjakansalainen. Kansalaisuuden hallinnallisuus lukion yhteiskuntaopin oppi- ja opetusmateriaaleissa. (gradu saapunut tdk:aan 16.1.2018) Tarkastajat: yliopistonlehtori Tapio Nykänen ja apulaisprofessori Petri Koikkalainen.
Pöytäkirjan vakuudeksi Hyväksyttiin pro gradu tutkielmat numerot 1-13 yksimielisesti esitysten mukaan. Päätöksentekoon osallistuivat, Jarno Valkonen, Pekka Vasari, Maria Hakkarainen ja Ville Kivivirta. Sihteeri Sirpa Hast-Uusitalo
-Veijola Soile 4 Sosiaalityön professorin tehtävän täyttö kutsumenettelyn avulla 1.8.2018 lukien Rehtorin ja yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanin välisissä tulosneuvotteluissa 26.10.2017 sovittiin, että tiedekunta voi ryhtyä toimiin 1.1.2018 avoimeksi tulevan sosiaalityön professorin tehtävän täyttämiseksi kutsumenettelyn avulla. Yliopistolain (2009/558) 33 :n 2 momentin mukaan professorin tehtävä voidaan täyttää kutsusta haettavaksi julistamatta silloin, kun tehtävään voidaan kutsua ansioitunut henkilö tai tehtävään valitaan määräajaksi. Tehtävään voidaan valita kutsusta vain henkilö, joka kiistatta täyttää kelpoisuusvaatimukset. Yliopistolain 33 :n 3 momentin mukaan hakijoiden ja tehtävään kutsuttavien kelpoisuudesta ja ansioista on ennen valintaa pyydettävä lausunto vähintään kahdelta asiantuntijalta, kun henkilö valitaan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään tai vähintään kahden vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen. Liitteenä on asiaa varten valmisteltu tehtäväntäyttösuunnitelma. Esitys 1 Esitys 2 Päätös 1 Päätös 2 Päätettäneen hyväksyä liitteen mukaisesti sosiaalityön professorin tehtävän 1.8.2018 lukien tehtäväntäyttösuunnitelma. Tehtävä täytetään kutsusta, tehtävään kutsutaan professori, dosentti, YTT Timo Harrikari. Päätettäneen pyytää suostumustensa mukaisesti asiantuntijalausunnot kutsuttavaksi esitetyn professori, dosentti, YTT Timo Harrikarin tieteellisestä pätevyydestä, kutsusta täytettävään sosiaalityön professorin tehtävään 1.8.2018 lukien, professori Marja Vaaramalta Itä-Suomen yliopistosta ja professori Leo Nyqvistiltä Turun yliopistosta. Pöytäkirjan vakuudeksi Esittelijä Tarmo Körkkö
+Veijola Soile 5 Mika Laakkosen ottaminen hallintotieteen, erityisesti soveltavan informaatioteknologian apulaisprofessorin määräaikaiseen tehtävään 1.7.2018 lukien 31.12.2019 saakka Innovaatiokeskus TEKES on 20.11.2017 päättänyt rahoittaa hanketta Design in Smart Mobility Business Services yhteensä 509 000. Hankkeen rahoituksesta on yksityistä rahoitusta 71 000. Hanke on merkittävä avaus Lapin yliopiston tutkimustoiminnassa, ja se tuo myös uusia merkittäviä partnereita tutkimustoimintaan. Hankkeen johtajana toimii FT Mika Laakkonen, ja se on osa Lapin yliopiston ProSoctutkimusryhmän toimintaa YTK:n hallintotieteen oppiaineessa. FT Mika Laakkonen on otettu apulaisprofessorin tehtävään 1.1.2018-30.6.2018 siten, että Laakkosen kelpoisuudesta apulaisprofessorin tehtävään hankitaan lausunnot kahdelta asiantuntijalta. Lausuntojen perusteella päätetään tehtävän jatkosta. Tänä aikana palkkaus katetaan TEKES-rahoituksesta (Dnro 6526/31/2017). Tämän jälkeen tehtävään on rahoitusta yksi vuosi TEKES-rahoituksesta ja kuusi kuukautta ProSoc tutkimusryhmän resursseista. Mika Laakkosen kelpoisuudesta apulaisprofessorin tehtävään pyydetään asiantuntijalausunnot professori (emeritus) Risto Harisalolta Tampereen yliopistosta ja soveltavan informaatioteknologian osalta professori Hannu Jaakkolalta (Tampereen teknillinen yliopisto). Molemmat ovat ilmoittaneet suostuvansa tehtävään. Apulaisprofessorin toimenkuva kiinnittyy laaja-alaisesti tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtävissä tähän painoalaan ja profiiliin. Tehtävä kiinnittyy hallintotieteen oppiaineeseen, erityisesti sen opetuksen tutkimuksen teemoista verkostojen hallintaan, osaamiseen, sosiaalisiin ja teknologian innovaatioihin, tietoon perustuvaan päätöksentekoon ja tietohallinnon järjestämiseen. Apulaisprofessorin tehtävänä on ProSoc-tutkimusryhmässä tutkimushankkeiden johtaminen erityisesti Informaatioteknologian filosofia-tutkimusteeman osalta. Apulaisprofessorilla on vastuu täydentävän rahoituksen valmistelun tehtävistä ja projektien johtamisesta. Tehtäviin kuuluvat myös soveltavan informaatioteknologian tutkimus- ja opetustehtävät, vastuu tutkijakoulutuksen 2018 käynnistyvän tutkimusjohtamisen opintojaksosta sekä opinnäytteiden ohjaus. Esitys Päätettäneen valita suostumustensa mukaisesti professori (emeritus) Risto Harisalo Tampereen yliopistosta ja soveltavan informaatioteknologian osalta professori Hannu Jaakkola (Tampereen
teknillinen yliopisto) antamaan asiantuntijalausuntonsa filosofian tohtori Mika Laakkosen kelpoisuudesta apulaisprofessorin tehtävään. 1.7.2018 31.12.2019. Päätös Jätettiin pöydälle. Pöytäkirjan vakuudeksi Esittelijä Tarmo Körkkö
+Veijola Soile 6 Mirja Könkään väitöstilaisuuden järjestäminen Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto määräsi kokouksessaan 13.12.2017 kasvatustieteiden maisteri Mirja Könkään filosofian tohtorin väitöskirjaksi tarkoitetulle käsikirjoitukselle Eihän lapsil ees oo hermoja" - Etnografinen tutkimus lasten tunneälystä päiväkotiarjessa esitarkastajiksi suostumustensa mukaisesti professori (emerita) Eija Syrjäläisen Tampereen yliopistosta ja dosentti Jyrki Huuskon, Itä-Suomen yliopistosta. Esitarkastajien lausunnot on saatu ja lausunnoissaan esitarkastajat puoltavat väittelyluvan myöntämistä. Mirja Könkäällä ei ole huomautettavaa esitarkastajien lausunnoista. Esitys 1 Esitys 2 Esitys 3 Esitys 4 Päätös 1 Päätös 2 Päätettäneen myöntää väittelylupa kasvatustieteiden maisteri Mirja Könkään filosofian tohtorin väitöskirjaksi tarkoitetulle käsikirjoitukselle Eihän lapsil ees oo hermoja" - Etnografinen tutkimus lasten tunneälystä päiväkotiarjessa esitarkastajien lausuntojen perusteella. Päätettäneen järjestää kasvatustieteiden maisteri Mirja Könkään väitöstilaisuus perjantaina 9.3.2018 kello 12.00 luentosalissa 10. Päätettäneen määrätä kasvatustieteiden maisteri Mirja Könkään filosofian tohtorin väitöskirjaksi tarkoitetulle käsikirjoitukselle Eihän lapsil ees oo hermoja" - Etnografinen tutkimus lasten tunneälystä päiväkotiarjessa tarkastamista varten vastaväittäjäksi professori (emerita) Eija Syrjäläinen Tampereen yliopistosta. Kustoksena toimii professori Kaarina Määttä Lapin yliopistosta. Päätettäneen ottaa kasvatustieteiden maisteri Mirja Könkään filosofian tohtorin väitöskirjaksi tarkoitettu käsikirjoitus Eihän lapsil ees oo hermoja" - Etnografinen tutkimus lasten tunneälystä päiväkotiarjessa Lapin yliopiston Acta Universitatis Lapponiensis julkaisusarjaan. Väitöskirja julkaistaan sähköisessä muodossa ja sen lisäksi otetaan 20 kappaletta paperijulkaisuja. Kustannuksista vastaa Lapin yliopisto.
Päätös 3 Päätös 4 Pöytäkirjan vakuudeksi Esittelijä Tarmo Körkkö Liitteet Esitarkastajien lausunnot
+Veijola Soile 7 Esitarkastajien määrääminen Sandra Wallenius-Korkalon väitöskirjaksi tarkoitetulle työlle Yliopistonlehtori Aini Linjakumpu pyytää tiedekuntaa määräämään esitarkastajat yhteiskuntatieteiden maisteri Sandra Wallenius-Korkalon valtio-opin alaan kuuluvalle tohtorin väitöskirjaksi tarkoitetulle käsikirjoitukselle Esitetty lestadiolaisuus. Aini Linjakumpu esittää, että esitarkastajiksi määrätään suostumustensa mukaisesti professori Johanna Kantola Tampereen yliopistosta ja PhD Titus Hjelm University College Londonista, UK. Sandra Wallenius-Korkalolla ei ole huomautettavaa esitarkastajista. Käsikirjoitus on nähtävillä hallintopäällikön työhuoneessa ja se tuodaan myös tiedekuntaneuvoston kokoukseen. Esitys Päätös Päätettäneen määrätä yhteiskuntatieteiden maisteri Sandra Wallenius-Korkalon valtio-opin alaan kuuluvalle tohtorin väitöskirjaksi tarkoitetulle käsikirjoitukselle Esitetty lestadiolaisuus esitarkastajiksi suostumustensa mukaisesti professori Johanna Kantola Tampereen yliopistosta ja PhD Titus Hjelm University College Londonista, UK. Pöytäkirjan vakuudeksi Esittelijä Tarmo Körkkö
+Veijola Soile 8 Tutkijatohtori Riikka Homasen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimet YTT, tutkijatohtori Riikka Homanen on hakenut 17.1.2018 päiväämällään kirjeellä dosentin tehtävää Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Yliopistolain (2009/558) 89 :n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin ositettu kyky itsenäiseen tieteelliseen tutkimustyöhön sekä hyvä opetustaito. Professori Jarno Valkonen pitää lausuntonsa mukaan Riikka Homasen kiinnittämistä yliopistoon ja yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan tarkoituksenmukaisena ja esittää dosentuurin nimeksi tiedonsosiologian dosentti. Jarno Valkonen esittää, että asiantuntijalausuntojen antajiksi Riikka Homasen tieteellisestä pätevyydestä hänen hakemaansa dosentin tehtävään valittaisiin suostumustensa mukaan professori Harriet Silius Åbo Akademista ja professori Jaana Vuori Itä- Suomen yliopistosta. Esitys 1 Esitys 2 Todettaneen, että YTT Riikka Homanen on hakenut dosentin arvoa yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Päätettäneen määritellä yhteiskuntatieteiden tohtori Riikka Homasen hakeman dosentuurin nimeksi tiedonsosiologian dosentti. Esitys 3 Päätettäneen valita antamaan suostumustensa mukaisesti asiantuntijalausuntonsa yhteiskuntatieteiden tohtori Riikka Homasen tieteellisestä pätevyydestä hänen hakemaansa tiedonsosiologian dosentin arvoa varten professori Harriet Silius Åbo Akademista ja professori Jaana Vuori Itä-Suomen yliopistosta. Päätös 1 Päätös 2 Päätös 3
Pöytäkirjan vakuudeksi Esittelijä Tarmo Körkkö Liite Riikka Homasen hakemusasiakirjat
+Veijola Soile 9 Muut asiat Lapin yliopiston hallintojohtosäännön 59 :n 3 momentin mukaan hallintoelin voi kuitenkin läsnä olevien jäsenten yksimielisellä päätöksellä ottaa käsiteltäväkseen asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. Esitys 1 Päätettäneen ottaa kiireellisenä käsittelyyn Samuli Aikion väitöskirjan arvosteleminen. Lapin yliopiston hallintojohtosäännön 22 :n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on mm. määrätä väitöskirjojen ohjaajat, esitarkastajat, tarkastajat ja vastaväittäjät sekä arvostella nämä opintosuoritukset. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto asetti kokouksessaan 27.4.2016 yhteiskuntatieteiden maisteri Samuli Aikion sosiaalityön alaan kuuluvalle väitöskirjaksi tarkoitetulle tutkimukselle Viisi näkökulmaa valtaan: sosiaalityön taustalla olevien valtakäsitysten teoreettista pohdintaa esitarkastajiksi suostumustensa mukaisesti professori, YTT, dosentti Timo Harrikari Tampereen yliopistosta ja YTT Jari Heinonen. Kokouksessaan 25.10.2017 tiedekuntaneuvosto myönsi esitarkastuslausuntojen perusteella väittelyluvan yhteiskuntatieteiden maisteri Samuli Aikion sosiaalityön alaan kuuluvalle tohtorin väitöskirjaksi tarkoitetulle käsikirjoitukselle Viisi näkökulmaa valtaan: sosiaalityön taustalla olevien valtakäsitysten teoreettista pohdintaa esitarkastajien lausuntojen perusteella. Samuli Aikion väitöstilaisuus järjestettiin lauantaina 16.12.2017 kello 12 luentosalissa 3. Vastaväittäjänä oli professori Mikko Mäntysaari Jyväskylän yliopistosta. Kustoksena toimi Lapin yliopistosta professori Petri Kinnunen. Yliopistolain (24.7.2009/558) 44 :n mukaan ennen väitöskirjan arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Samuli Aikiolla ei ole huomautettavaa vastaväittäjän lausunnosta. Väitöskirjasta annetaan arvosana approbatur, lubenter approbatur, non sine laude approbatur, cum laude approbatur, magna cum laude approbatur, eximia cum laude approbatur ja laudatur.
Yliopistolain (558/2009) 29 :n 2 momentin mukaan opintosuorituksen arvosteluun saavat osallistua vain ne jäsenet tai varajäsenet, joilla on samatasoinen opintosuoritus tai jotka on otettu professorin tehtävään. Väitöskirja on nähtävillä hallintosihteerin työhuoneessa. Esitys 2 Päätös 1 Päätös 2 Arvosteltaneen yhteiskuntatieteiden maisteri Samuli Aikion sosiaalityön alaan kuuluva tohtorin väitöskirjaksi tarkoitettu käsikirjoitus Viisi näkökulmaa valtaan: sosiaalityön taustalla olevien valtakäsitysten teoreettista pohdintaa. Asiassa ei ole esittelymenettelyä. Hyväksyttiin Samuli Aikion sosiaalityön alaan kuuluva väitöskirja Viisi näkökulmaa valtaan: sosiaalityön taustalla olevien valtakäsitysten teoreettista pohdintaa yksimielisesti lausunnon perusteella arvosanalla xxx. Pöytäkirjan vakuudeksi Päätöksentekoon osallistuivat, Jarno Valkonen, Soile Veijola, Maria Hakkarainen ja Ville Kivivirta. Esittelijä Tarmo Körkkö Liite Vastaväittäjän lausunto