Senioritoimikunnan toimintakertomus 2009 Senioritoimikuntaan kuuluivat vuonna 2009 Roope Nieminen puheenjohtajana, Risto Tuunanen varapuheenjohtajana sekä muina jäseninä Matti Aaltonen, Heikki Karhusaari, Eira Lemetyinen ja Kalevi Taskinen. Toimikunta kokoontui vuoden aikana 11 kertaa. Kuva 1. JG:n vuoden 2009 senioritoimikunta: vasemmalta Roope Nieminen, Risto Tuunanen, Heikki Karhusaari, Kalevi Taskinen, Matti Aaltonen ja Eira Lemetyinen Vuodelle 2009 hyväksymänsä toimintasuunnitelman mukaisesti toimikunta suunnitteli ja järjesti senioreille kohdennettuja erimuotoisia golftapahtumia, talviharjoittelua sekä opastusta golftaitojen, etiketin ja sääntötuntemuksen alueilla. Toimikunta ylläpiti yhteyksiä SGS:n toimintaan, osallistui sen alueelliseen ja valtakunnalliseen kilpailutoimintaan sekä järjesti ja ylläpiti ystävyysseurojen kesken kilpailutapahtumia sekä seuran omaa Seniori Cup sarjakilpailua. Toimikunta järjesti myös tutustumismatkoja koti- ja ulkomaisille golfkentille. Kilpailu- ja muusta toiminnasta tiedotettiin sähköpostilla, seuran nettisivuilla sekä kauden alettua senioreiden ilmoitustaululla.
Seniorit pitivät talvella pelitaitojaan yllä Kuokkalan Graniitissa 1. joulukuuta käynnistyneillä ja 6. huhtikuuta päättyneillä senioreiden harjoitusvuoroilla, joille osallistui keskimäärin 15 20 pelaajaa/kerta. Kuva 2. Kuokkalan Graniitin harjoittelusali Kuva 3. Lyöntipaikoille oli jonoa
Kuva 4. Demo-päivä keväällä Killerin hallissa Kuva 5. Lyöntianalysaattorin näyttöruutu Toimikunta järjesti 22. huhtikuuta yhteistyössä TorTor Matti Koskisen kanssa testi-, demo- ja harjoittelutapahtuman. Paikalle toimitetun lyöntianalysaattorin näyttö antoi tärkeätä tietoa mm. lyönnin pituudesta, nousukulmasta, alakierteestä sekä slice/hook-määrästä. Laitteelle riitti koko päiväksi halukkaita kokeilijoita.
Senioreiden varsinainen pelikausi alkoi jo perinteisellä kevään pelimatkalla Tallinnaan 4. 6. toukokuuta. Kohteena olivat Tallinn Golf Clubin Niitväljan sekä Suuresta Golfin kentät. Matkalle osallistui 40 pelaajaa. Kuva 6. Niitväljan 18-väylälle lähdössä Tuula Eloranta, Juhani Eronen ja Vuokko Holopainen Kuva 7. Niitväljan klubilla
Seniorikauden viralliset avajaiset pidettiin 19. toukokuuta ensimmäisen Seniori-Cup-kilpailun yhteydessä. Keskimäärin Seniori-Cupia pelattiin joka toinen viikko vaihtelevin kilpailumuodoin yhteensä 11 kertaa. Kymmenen parasta kussakin osakilpailussa sai pisteitä sijoituksensa perusteella. Näihin kilpailuihin osallistui kaikkiaan 94 eri henkilöä, yhteensä 428 pelaajaa eli keskimäärin lähes 40 pelaajaa/kilpailu. Lopullisiin tuloksiin laskettiin kultakin osanottajalta kuuden parhaan osakilpailusijoituksen pisteet. Näiden perusteella eniten pisteitä sai kokoon Veikko Eloranta, toiseksi sijoittui Kari Tuunanen ja kolmanneksi Kalevi Taskinen. Toimikunta järjesti perinteiset Juhannuskisat aiemmasta poiketen yksipäiväisenä. Seuraottelut käytiin osin vieraissa osin kotona Asikkalan Golf Seuran, Vaasan Golfin, Golf Porrassalmen, Mikkelin Golfin, Porin Golf Klubin, Puula Golfin sekä Muuramen Golf Seuran ja Laukaan Peurunkagolfin kanssa keskimäärin 40 pelaajan voimin. Kuva 8. JG:n 9-greenillä iloisia ilmeitä vasemmalta Matti ja Leila GP:stä sekä Pekoni ja Elli JG:stä Seuramme senioreiden mestaruuskilpailuihin 25. 26. heinäkuuta osallistui 30 miestä ja seitsemän naista. M55-sarjan mestaruuden voitti Ismo Lämsä ja M65-sarjan Veikko Eloranta. Naisten paras oli Jaana Korhonen. Senioreiden reikäpelimestaruuden vei nimiinsä Väinö Varstala ja Seniorien taitopelikisan voitti Kari Tuunanen.
Suomen Golfliiton Senioreiden aluetourin loppukilpailuun selvisivät joukostamme Terttu Mursula ja kapteeni Heikki Parkatti. Syksyn pelimatkaa varten toimikunta kävi tutustumassa Tahkon New Course-kenttään, jonne senioreiden syysmatka oli aikomus tehdä. Kenttä todettiin varsin mukavaksi. Ainoa ikävä puoli oli, että FGT:n finaaleja varten ruffit olivat todella pitkässä ruohossa. Kuva 9. Ex-Lady-kapteeni Terttu Mursula Tahkon uudella kentällä taustalla Tahkovuori Seniorien syksyn pelimatka tehtiinkin 17. syyskuuta 30:n pelaajan voimin Tahkon Old Course kentälle, koska varauksemme uudelle kentälle ei pitänyt FGT:n päällekkäisvarauksen vuoksi. Kuva 10. New Course - klubin etupihalla Pelitapahtumien lisäksi toimikunta toteutti kauden aikana 5 puuhapäivää, joiden kohteena olivat erilaiset kenttään ja klubirakennuksen ympäristöön kohdistuneet
kunnostustyöt sekä rangepallojen keruu. Seniorikauden omat päättäjäiset pidettiin syyspuuhapäivän merkeissä 13. lokakuuta, jolloin mm. kerättiin palloja range-alueen laidoilta ja valmisteltiin kenttää talvikuntoon. Leikkimielisen kisailun, saunomisen ja maittavan illallisen jälkeen tilaisuudessa palkittiin lahjakortein kauden 2009 seniori-cup-kisan viisi parasta pelaajaa sekä senioreiden reikäpeli- ja taitopelimestarit. Kauden pelillisesti kehittyneimpänä naisseniorina palkittiin Ritva Leikola ja miesseniorina Jari Rinne. Kuva 11. Seniori-Cup-kiertopalkinto siirtymässä Kari Jokiselta Veikko Elorannalle Kuva 12. Päättäjäisten palkintopöytä
Kuva 13. Taitopelimestari Kari Tuunanen vastaanottamassa kiertopalkintoaan sen tekijältä Kuva 14. Seniorien reikäpelimestari Väinö Varstala
Vuoden 2009 Seniorigolfariksi paikalla olleet seniorit valitsivat Heikki Karhusaaren, jolle tämän lisäksi myös onnetar oli suosiollinen vähintään kuuteen Cupkilpailuun osallistuneiden kesken suoritetussa Helin Matkojen lahjakorttiarvonnassa. Kuva 15. Matkalahjakortin arpaonnettarena toimi Eira Lemetyinen Kuva 16. Vuoden 2009 seniori ja matkalahjakortin onnekas saaja Heikki Karhusaari
Kuva 17. Heikki Linnakylä ja saksofoni Kuva 18. Päättäjäistilaisuuden kunniajäsenet Olli Särkkä ja Pertti Jaakkola
Kuva 19. Keijo Liukkonen, Elli Kantala ja Raimo Tuimala Kuva 20. Päättäjäisväkeä... Kukko, Pekoni, Kapo ja nuorison edustajana Antti
Kuva 21....väkeä Nissen-palkittunakin... Kuva 22.... ja läsnä oli myös toiminnanjohtaja Tuija Laitakari...
Kuva 23.... ja laulattamassa Heimo "Hepe" Nieminen Kuva 24.... ja kapteeni Heikki Parkatti avustamassa
Kuva 25.... mikään ei estä osallistumasta - "Kukko" Hämäläinen ja kepit Kuva 26.... juhlissa avustamassa mm. Rosa ja Henna
Senioreiden kilpailut, tapahtumat ja tulokset vuonna 2009 Matkat vieraskentille: (osallistujamäärä omat+vieraat) 05.05 Tallin Golf Club Niitvälja (40) 06.05 Suuresta Golf (40) 27.05 Vääksy, seuraottelu Asikkalan Golfseura AGS/JG,18r pb hcp Cup2 (36) 16.06 Vaasa, seuraottelu Vaasan Golf VaG/JG,18r pb hcp Cup4 (22) 11.08 Yyteri Golf 18r pb hcp (11) 12.08 Seuraottelu Porin Golfkerho PGK/JG, 18r pb hcp (11) 18.08 Laukaassa seuraottelu JG/MGS/LPG, 18r pb hcp (32) 20-21.08 Senioritoimikunta Tahko tutustumismatka (7) 17.09 Syysmatka TAHKO OLD COURSE (31) Seuraottelut: 02.06 Seuraottelu JG/MG/PuulaG Best ball, 2hlö joukk.18r pb hcp(26+16+10) 23.06 Seuraottelu JG/Golf-Porrassalmi GP 18r pb hcp, Cup5 (43+15) 28.07 Seuraottelu JG/Vaasan Golf VaG, 18r lp hcp (36+27) Sisäiset kilpailut Sippulanniemessä: 19.05 9r pb hcp Cup1 (63) 31.05 18r pb hcp Cup3 viikonloppukilpailun yhteydessä (34) 30.06 18r lp hcp Cup6 (43) 04.08 Best ball 18r pb hcp 2hlö joukk. Cup7 (47) 25.08 Shoot out pudotusreikäpeli 9r scr Cup8 (27) 01.09 Scramble 18r lp hcp 2hlö joukk. Cup9 (46) 08.09 18r lp hcp Cup10 (41) 16.09 Taitopelikilpailut CUP11 (21) Muut tapahtumat Sippulassa: 19.06 Juhannuskisa 18r lp hcp (35) 25-26.07 Seniorimestaruuskilpailut miehet/naiset (41) 06.10 Yksi maila ja putteri (29) 13.10 Talkoot ja kauden päättäjäiset Seniorimestaruus: M55 M65 N 1. Lämsä Ismo 2. Ilmavirta Ilkka 3. Hämynen Erkki 1. Eloranta Veikko 2. Yli-Jaskari Pekka 3. Nieminen Roope 1. Korhonen Jaana 2. Kantala Elli 3. Mursula Tepa Reikäpelimestaruus: Varstala Väinö Taitopelimestaruus: 1. Tuunanen Kari 2. Taskinen Kalevi 3. Tuimala Raimo
CUP-kilpailun voittajat: Yhteispisteissä on huomioitu 6 parasta osakilpailusuoritusta 1. Eloranta Veikko 46p 2. Tuunanen Kari 43,5p 3. Taskinen Kalevi 42p 4. Kokko Erkki 39p 5. Tuimala Raimo 39p CUP-osakilpailujen voittajat: Cup1 1. Taskinen Tuomo Cup7 1. Tuimala Raimo/Yli-Jaskari Pekka 2. Rajaniemi Mikko 2. Kantala Elli/Kaipainen Matti 3. Linnakylä Heikki 3. Palmu Juha/Stigzelius Erik Cup2 1. Eloranta Veikki Cup8 1. Parkatti Heikki 2. Kokko Erkki 2. Eloranta Veikko 3.Tuimala Raimo 3. Kaipainen Matti Cup3 1. Tuunanen Kari Cup9 1. Taskinen Kalevi/Tuunanen Kari 2. Hämäläinen Kari 2. Kärkkäinen Esko/Väisänen Jorma 3. Kokko Aini 3. Tuimala Raimo/Yli-Jaskari Pekka Cup4 1. Kokko Erkki Cup10 1. Taskinen Kalevi 2. Jokinen Kari 2. Parkatti Terttu 3.Vilmusenaho Pertti 3. Eloranta Veikko Cup5 1. Karhusaari Heikki Cup11 1. Tuunanen Kari 2. Varstala Väinö 2. Taskinen Kalevi 3. Nieminen Roope 3. Tuimala Raimo Cup6 1. Saarinen Reijo Yksi maila ja putteri 1. Saarinen Reijo 2. Kantala Elli 2. Tuunanen Kari 3. Parkatti Terttu 3. Kortelahti Risto CUP-kilpailun voittajat: Yhteispisteissä on huomioitu 6 parasta osakilpailusuoritusta 1. Eloranta Veikko 46p 2. Tuunanen Kari 43,5p 3. Taskinen Kalevi 42p 4. Kokko Erkki 39p 5. Tuimala Raimo 39p Matkalahjakortti: Heikki Karhusaari Vuoden Seniori 2009: Heikki Karhusaari Kehittynein seniori (prosentuaalisesti tasoituksesta laskettuna): Naiset: Leikola Ritva Miehet: Rinne Jari CUP-kilpailuihin vuonna 2009 osallistui kaikkiaan 94 eri pelaajaa. Heistä CUP-pisteitä sai 51 henkilöä ja osallistujia oli yhteensä 423 JG:n jäsentä eli keskimäärin 38,5 / kilpailu (21-63). Muissa tapahtumissa kävi yhteensä 105 henkilöä. Vieraita Sippulanniemen seiniorien seuraotteluissa kävi 68 henkilöä.
Kuva 27. Pokaali saatiin takaisin. Luovuttajana Golf-Porrassalmen seniorien puh.joht. Pertti Pepe Leinonen Kuva 28. Seniorien palkintoja klubilla kaapiston päällä
Alla olevat yritykset ja yhdistykset ovat olleet tukemassa palkinnoin JG:n senioritoimintaa pelikaudella 2009 ja tarjonneet näin monta ilon hetkeä palkintojenjakotilaisuuksissamme: LKV SAVOLIN SCAN AUTO HÄMEEN AUTOVARUSTE JYVÄSKYLÄN AUTOTARVIKE LAITOSJALKINE HELIN MATKATOIMISTO ATEA ECCO K-S ILMASTOINTIHUOLTO HIERONTAPALVELU PEKKA JURVANEN JJK KIRITTÄRET INTERSPORT SISUSTUS IDA JYVÄSKYLÄN SINFONIA KÄYTTÖAUTO RINTA-JOUPIN AUTOLIIKE REVONTULI GOLF REEBOK TORTOR PALKINTOPAJA HIERONTAPALVELU JYRKI JOKINEN JYVÄS-OPTIIKKA NISSEN Parhaat kiitokset tukijoillemme! PS. Me seniorit voimme kiittää parhaalla mahdollisella tavalla yhteistyökumppaneitamme asioimalla mahdollisuuksiemme mukaan heillä. JG:n senioritoimikunta