MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3532 01 KIVARIJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen 351411 ALA-LIVO 353202 KIVARINJOKI 353205 OHTAVAARA 351410 PUDASJÄRVI 353201 KIVARIJÄRVI 353204 HIRVASKOSKI 351312 TAIPALEENHARJU 353103 353106 KONGASVAARA JONKU ISBN 999-999-999-9 URN:NBN:fi-fe999999 Rovaniemi 2004
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
1 KIVARIJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Peter Johansson) 2 KIVENNÄISMAAT 3 Kallioalueet 3 Moreenikerrostumat 3 Karkearakeiset kerrostumat 3 Hienorakeiset kerrostumat 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Räisänen) 4 Turvekerrostumat 4 POHJAVESI (Ulpu Väisänen) 5 Pohjaveden esiintyminen 5 Pohjaveden laatu 5 KIRJALLISUUTTA 6 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh.020 550 20 Fax.020 550 12 www.gsf.fi
2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Peter Johansson) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. Ka Kallio 59 0,6 Mr Moreeni 4 148 43,4 Hk/Mr 119 1,2 Ht/Mr 76 0,8 Hs/Mr 15 0,2 Ct/Mr 952 10,0 St/Mr 119 1,2 Hk Hiekka 358 3,7 Ct/Hk 168 1,8 St/Hk 3 - Ht Hieta 120 1,3 Ct/Ht 138 1,4 SrM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) soravaltainen 34 0,4 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) hiekkavaltainen 274 2,9 Mr/RHkM Moreenipeitteinen reunamuodostuma, hiekkavaltainen 27 0,3 HHt Hieno hieta 19 0,2 Ct Saraturve 2 332 24,4 St Rahkaturve 559 5,8 Tu Turvetuotantoalue 43 0,4 Maa-ala yhteensä ha Vesi Kartta-alueen pinta-ala 9 567 ha 433 ha 10 000 ha Kivarijärven kartta-alue sijaitsee Pudasjärven kaupungissa, Iijokilaaksossa. Kartta-alueen maasto on alavaa tasankoa tai loivaa mäkimaata, jossa suhteelliset korkeusvaihtelut ovat 10 35 m. Korkein kohta, 145 metriä, sijaitsee kartta-alueen itäosassa Vasankankaalla. Matalin kohta, 108 metriä, sijaitsee kartta-alueen länsiosassa, Iijoen rannalla. Jokilaakso on varsin tiheään asuttua ja viljeltyä. Kartta-alueella sijaitsevat Pudasjärven kaupungin keskustan eli Kurenaluksen itäosa sekä Pirinrannan kylä. Laajat alueet pohjois- ja keskiosassa ovat asumattomia. Kartta-alueen ympäristöstä tehtyjen moreenin kivien suuntausanalyysien ja uurrehavaintojen mukaan mannerjää virtasi viimeisimmän jäätiköitymisen eli myöhäis Weikselkauden loppuvaiheessa, noin 10 500 12 000 vuotta sitten kartta-alueen pohjoisosassa länsiluoteesta itäkaakkoon eli suunnasta 280 300 o. Kartta-alueen eteläosassa virtaus kääntyi lännestä itään ja paikoin länsilounaasta itäkoilliseen. Kartta-alueelta on löydetty reunamuodostumia sekä ympäröiviltä alueilta uurteita ja moreenikerrostumia, jotka syntyivät ennen viimeistä jäätiköitymistä olleen jäätikön virtauksen aikana. Se tapahtui Varhais-Veikselkaudella, yli 80 000 vuotta sitten. Silloin jäätikön virtaus ulottui Lapista mahdollisesti Pudasjärven eteläosiin ja Oulujärven luoteispuolelle asti.
3 Mannerjään reuna perääntyi kartta-alueelta noin 10 400 vuotta sitten. Jäätikön sulaessa maa-alueet peittyivät muinaisen Itämeren vaiheen eli Ancylusjärven vesien alle. Silloinen ranta sijaitsi yli 20 kilometrin päässä alueen itäpuolella, Pudasjärven itäosassa. Ancylusjärvivaiheen aikana Itämeri oli makeavetinen järviallas, joka oli erillään Atlantin valtamerestä. Maankohoamisen seurauksena uutta maata paljastui veden alta, ja rantaviiva siirtyi kohti länttä. Alueen korkein kohta, Vasakangas paljastui veden alta saarena noin 9 800 vuotta sitten. Noin 9 000 vuotta sitten vedenpinta oli 110 m korkeudella ja Iijoen suu sijaitsi Pudasjärven keskustan kohdalla. Viimeisen 9 000 vuoden aikana jokisuu siirtyi Pudasjärveltä Iihin noin 90 km matkan. Maankohoaminen jatkuu edelleen ja on Pudasjärven alueella nykyisin noin 7 millimetriä vuodessa. KIVENNÄISMAAT Kallioalueet Kallioalueita on vain alle 1 % kartta-alueen maa-alasta. Niitä on eri puolilla karttaaluetta, varsinkin sen kaakkoisosassa, jossa on sekä kalliopaljastumia että ohuen moreenipeitteen verhoamia kallioalueita. Kalliot ovat paljastuneet jäätikön pohjaeroosion sekä rantavaiheiden aikana tapahtuneen aallokon ja talvisten jäiden työnnön aiheuttaman kulutuksen tuloksena. Kalliot ovat kivilajiltaan yli 2 500 miljoonaa vuotta vanhaan arkeeiseen kallioperään kuuluvia gneissejä. Moreenikerrostumat Alueen yleisin maalaji on moreeni, jota kartta-alueella on lähes 57 % maa-alasta. Se on synnyltään pohjamoreenia, jota monin paikoin peittää ohut pintamoreenikerros. Moreenia esiintyy tasaisesti koko kartta-alueella paitsi sen keskiosassa, missä on runsaasti karkearakeisia kerrostumia. Maaston alavissa painanteissa moreenialueet ovat monin paikoin soistuneet. Kairausten perusteella moreenikerrostumien paksuus vaihtelee 1 6 metriä. Moreenimuodostumia alueella ei ole. Karkearakeiset kerrostumat Kartta-alueen karkearakeiset kerrostumat ovat synnyltään jäätikköjoki-, ranta- tai jokikerrostumia. Alueen poikki länsi-itäsuunnassa kulkee jäätikköjokimuodostuma, johon kuuluvia hiekkaisia selänteitä on Kivarijärven itäpuolella sekä Vasankankaalla. Ne ovat osa Pudasjärveltä Taivalkosken kautta Suomussalmen Hossaan kulkevaa saumamuodostumaa. Saumamuodostuma on harju, joka kerrostui kahden, liikenopeudeltaan ja suunnaltaan erilaisen jäätikkökielekevirran väliseen saumaan. Muodostuman pohjoispuolella ns. Ranuan kielekevirta virtasi luoteesta kaakkoon kohti saumaa. Eteläpuolella ns. Oulun kielekevirta virtasi sauman suunnassa lännestä itään kaartuen sauman vieressä itäkoilliseen. Kummankin jäätikkökielekkeen pohjalla virranneista jäätikköjoista purkautui suuret määrät sulamisvettä saumaan. Tämän johdosta saumamuodostumasta kasvoi tavallista harjua kookkaampi muodostuma, joka kartta-alueella on yli kilometrin leveä, mutta ympäröiviin alueisiin verrattuna poikkeuksellisen matala. Se johtuu osaksi siitä, että muinaiset rantavoimat kuluttivat ja tasoittivat saumamuodostumaa kerrostaen sen pinnalle ja reunoille rantakerrostumia. Ne ovat ainekseltaan hiekkaa tai karkeaa hietaa. Rantakerrostumat syntyivät noin 9 000 sitten, jolloin merenranta sijaitsi alueella. Kurenaluksen kaakkoispuolella Tuomaanahossa, Niskakankaalla, Isokankaalla, sekä Kellokankaalla on muodostumia, jotka kuuluvat osana Pudasjärveltä Taivalkoskelle kulkevaan katkonaiseen moreenipeitteiseen reunamuodostumajaksoon. Se syntyi ilmeisesti edellä mainitun varhais-veikselkautisen jäätiköitymisen sulamisvaiheessa Muodostumien aines on hiekkaa. Sitä peittää 0,5 2 m paksu moreenikerros, joka syntyi viimeisen jäätiköitymisen aikana.
4 Moreeni on rantavoimien vaikutuksesta pinnaltaan jonkin verran huuhtoutunut. Siihen yhtyy pohjoisluoteesta tuleva moreenipeitteinen Piämämaan harju. Se lienee samanikäinen moreenipeitteisten reunamuodostumien kanssa. Vasankankaan pohjoisrinteellä on rantavalleja noin 130 140 m korkeudella. Ne ovat aallokon huuhteluvirtausten kasaamasta hiekasta syntyneitä, muinaisen rannan suuntaisia valleja tai penkereitä, joita kutsutaan kaarroiksi. Ne esiintyvät useista samansuuntaisista valleista muodostuvina rantavalliparvina. Yksittäiset vallit ovat lounais-koillissuuntaisia, loivasti kaareilevia harjanteita. Poikkileikkaukseltaan ne ovat symmetrisiä, 500 1 200 metriä pitkiä ja 50-100 metriä leveitä. Niiden korkeus vaihtelee puolesta metristä kahteen metriin ja korkeus säilyy muuttumattomana vallin päästä päähän. Iijoen laaksossa ja Kivarijärven rannalla on ainekseltaan pääasiassa karkeaa hietaa olevia jokikerrostumia. Ne ovat tasaisia tai loivasti jokeen tai järveen viettäviä kenttiä, jotka on osaksi raivattu pelloiksi tai jokivarsiniityiksi. Osa jokikerrostuma-alueista vaihtelevan paksuisen turvekerrostuman peittämiä. Hienorakeiset kerrostumat Hienoa hietaa esiintyy varsinkin Kivarijärven itärannalla. Hiesua esiintyy Lämpsänsuon länsipuolella moreenia peittävänä noin 80 cm paksuisena kerroksena. Hieno hieta ja hiesu kerrostuivat Itämeren pohjaan sen rannan ollessa kartta-alueen itäpuolella. Kerrostuminen tapahtui vaiheessa, jolloin alueella oli vettä vielä kymmeniä metrejä. Maankohoamisen seurauksena nämä kerrostumat joutuivat vähitellen matalampaan veteen ja aaltojen sekä virtailujen vaikutuksille alttiiksi. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Räisänen) Turvekerrostumat Turve on suokasvien jäänteistä maatumisen tuloksena syntynyt orgaaninen maalaji, joka on kerrostunut muodostumispaikalleen. Turpeen ominaisuudet määräytyvät botaanisen koostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimmät turvetta muodostavat kasvilajiryhmät ovat rahka- ja lehtisammalet, saramaiset kasvit sekä puuvartiset kasvit. Turpeen eloperäisen aineksen osuus kuivapainosta on yleensä yli 90 %. Kartta-alueella on turvekerrostumia 4314 ha eli 45 % maa-alasta. Yli metrin syvyisen turvekerrostuman osuus on 2934 ha, joka on 31 % maa-alasta. Suot sijaitsevat yleensä rikkonaisten moreenimaiden välisissä alangoissa ja jakautuvat kartta-alueelle varsin tasaisesti. Laajimmat, yhtenäiset suoalueet ovat pohjoisosan Iso Ahmasuo sekä lounaisosan Lämpsänsuo. Suurin tavattu turvesyvyys (4,4 m) on luoteisosan Kortesuolla, muutoin turvesyvyydet alueella ovat enimmillään hieman yli kolme metriä. Alueen paljastuttua muinaisesta Itämerestä on soistuminen alkanut alavimmilta paikoilta. Soiden pohjakorkeudet ovat alimmillaan länsiosissa n. 110 115 metrin korkeudella ja ylimmillään itäosissa n. 135 140 metrin korkeudella, joten soistuminen on voinut alkaa primaarisesti alueen vedestä vapautumisen jälkeen n. 9 500 vuotta sitten. Suhteellisen alhaisten turvesyvyyksien perusteella alueen soiden kehittyminen on kuitenkin pääasiassa alkanut selvästi myöhemmin. Turpeen alla esiintyy monin paikoin liejukerroksia, mikä viittaa kehityksen usein alkaneen vesistön umpeenkasvun kautta. Suot ovat myöhemmin laajenneet metsämaan soistumisen kautta nykyiselleen. Suot kuuluvat Pohjanmaan aapasuoyhdistymätyyppiin. Soiden keskialueet ovat pääasiassa luonnontilaisia avosuotyyppejä, yleisimmin rimpi- ja lyhytkortisia nevoja tai varsinaisia saranevoja. Reuna-alueet ovat pääosin ojitettuja. Niiden alkuperäiset suotyypit ovat nykyisellään muuttuma- tai turvekangasasteella. Ravinteisuudeltaan suotyypit ovat kohtalaisen karuja. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut lähes kaikki kartta-alueen suot. Saravaltainen turve on keskimäärin hieman vallitsevampi. Rahkavaltaiset suot ovat alueella kehittyneet hy-
5 vin vettä läpäisevien hiekka- tai hietamaiden päälle. Tutkittujen soiden keskimaatuneisuus on 4.9, mikä edustaa Pohjois-Pohjanmaan soiden keskitasoa. Alueen korkea luonnontilaisuusaste rajoittaa soiden käyttöönottoa. Turveteollisuuden käyttöön soveltuvia soita kartta-alueelta kuitenkin löytyy. Tällä hetkellä on tuotannossa koillisosassa sijaitseva Syrjäsuo. Yksityiskohtaisempaa tietoa alueen soista löytyy turvetutkimusraporteista. POHJAVESI (Ulpu Väisänen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade- ja sulamisvesiä imeytyy maaperään. Pohjaveden muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi imeytyvän veden määrään vaikuttavat kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten huokoisiin ja paksuihin maakerroksiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Pohjamoreenin hienoainespitoisuus on yleensä niin suuri ja rakenne tiivis, että sen pohjavesi riittää vain talokohtaiseen käyttöön. Huonoimpia maalajeja pohjaveden muodostumisen kannalta ovat hienorakeiset maalajit, kuten hieno hieta ja hiesu. Näitä maalajeja esiintyy kartta-alueella vain pienillä alueilla. Runsaimmat pohjavesiesiintymät ovat Kivarijärvestä itään sijaitsevassa jäätikköjokimuodostumassa, jonka hiekkakerrostumat ovat vettä hyvin läpäiseviä ja riittävän paksuja pohjaveden muodostumisen kannalta. Tämä muodostuma on Suomen ympäristökeskuksen tärkeäksi luokittelema I luokan pohjavesialue, nimeltään Korentokangas. Sen kokonaispinta-ala on 15,26 km 2 ja pohjaveden muodostumisalueen pinta-ala 9,09 km 2. Muodostumasta noin puolet sijaitsee kartta-alueella ja itäpuolisko on kartta-alueen ulkopuolella. Pohjaveden antoisuudeksi on arvioitu 8 200 m 3 /vrk. Pohjavesivaroja on todennäköisesti jonkin verran myös karttaalueen koillisosan harjussa sekä hiekka- ja hietakerrostumissa Iijoen varrella ja Kivarijärven ranta-alueilla. Pohjavettä on riittävästi yksityistalouksien käyttöön myös moreenialueiden kaivoissa. Pohjaveden pinta on neljässä kaivossa tehtyjen mittausten mukaan 1,5-4,5 metrin syvyydessä. Pohjaveden laatu Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään imeytyvän veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja koostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän pidetessä. Moreenissa virranneessa pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin vettä hyvin johtavien, lajittuneiden ja karkearakeisten maalajien pohjavedessä. Kartta-alueelta on analysoitu yhdeksän pohjavesinäytettä, joista seitsemän on otettu kuilukaivoista, yksi luonnontilaisesta lähteestä ja yksi betonirenkain katetusta lähteestä. Näytteenottokohteista kahdeksan sijaitsee moreenialueilla ja yksi hiekka-alueella. Pohjavesi vaihtelee laadultaan happamasta lievästi happamaan. Tutkittujen pohjavesien ph-arvot olivat 5,7-6,9. Hyvälle talousvedelle asetettuja suosituksia alhaisempia ph-arvoja (<6,5) oli viidessä kohteessa. Veden happamuus voi vaikuttaa vesijohtoputkistojen syöpymiseen. Sähkönjohtavuudet olivat 2,6-21,7 ms/m. Väriluku ylitti suositellun maksimiarvon (5 Pt mg/l) neljässä kaivossa. Kaikkien muiden aineiden osalta tutkitut vedet täyttivät hyvälle talousvedelle asetetut laatutavoitteet.
6 KIRJALLISUUTTA Aario, R. & Forsström, L. 1978. Koillismaan ja Pohjois-Kainuun deglasiaatiostratigrafia. Summary: Deglaciation stratigraphy of Koillismaa and North Kainuu. Geologi 30 (6), 45-53. Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Britschgi, R. & Gustafsson, J. (toim.) 1996. Suomen luokitellut pohjavesialueet. Suomen ympäristö. Luonto ja luonnonvarat. Suomen ympäristökeskus. 387 s. Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Hänninen, Pauli 1983. Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. Turvetutkimusraportti, 118. Hänninen, Pauli 1983. Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa II. Turvetutkimusraportti, 136. Hänninen, Pauli; Hyvönen, Arto 1989. Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VII. Turvetutkimusraportti, 227. Hänninen, Pauli; Hyvönen, Arto 1990. Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VIII. Turvetutkimusraportti, 240. Kurimo, Heikki 1978. Late-glacial ice flows in northern Kainuu and Peräpohjola, North-East Finland. Fennia 156, 11-43. Salonen, Veli-Pekka, Eronen, Matti ja Saarnisto, Matti 2002. Käytännön maaperägeologia. Turku: Kirja-Aurora. 237 s. Sosiaali- ja terveysministeriö 2000. Päätös talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 19.5.2000. STMp 461/00. Sosiaali- ja terveysministeriö 2001. Päätös pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 17.5.2001. STMp 401/01. Sutinen, R. 1982. Glasiaalistratigrafiasta Pudasjärven alueella Peräpohjolassa. Summary: On glacial stratigraphy in Pudasjärvi area, Peräpohjola. Geologi 34 (9-10), 191-195. Virtanen, Kimmo; Hänninen, Pekka; Kallinen, Riitta-Liisa; Vartiainen, Sirkka; Herranen, Teuvo; Jokisaari, Ritva 2003. Suomen turvevarat 2000. Tutkimusraportti / Geologian tutkimuskeskus
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2003 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2003 mennessä on maastamme kartoitettu 38 %. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 556 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 500 kpl. Pohjois- Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Tekeillä oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Karttoja voi katsella myös internetin kautta osoitteessa http://geokartta.gtk.fi. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14 Internet: karttaluettelot: www.gsf.fi/info/maps paikkatietopalvelut: www.gsf.fi/domestic/paikkati.htm