Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä.

Samankaltaiset tiedostot
Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä.

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi

Säätiötutkimus Säätiötutkimus 2016

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa

Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita

ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT ENNALLAAN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat.

Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio)

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI

SOTE-UUDISTUKSEEN MYÖNTEISIÄ TAI NEUTRAALEJA KAKSI KOLMESTA

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla

SUOMALAISET LUOTTAVAT ENITEN ULKOMAAN LENTOLIIKENTEESEEN JA TAKSEIHIN VÄHITEN PAIKALLISJUNIIN

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella ?

KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta

Puolueensa kannatusta vahvistaa eniten Li Andersson ja vähiten Touko Aalto

Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN

Säätiöiden jakamat apurahat taiteelle ja kulttuurille 2010, 2013 ja Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta 2019

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

Puolet leikkaisi lapsilisiä ja kotihoidon tukea

KUNNAN TÄRKEIMMÄT TEHTÄVÄT: ELINVOIMA, YHTEISÖLLISYYS JA DEMOKRATIA-ALUSTA

KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYKOKEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN

Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee

KUNNISSA PLUSSAA TYÖOLOSUHTEET JA TYÖPAIKKOJEN PYSYVYYS, MIINUSTA HENKILÖSTÖN VAIKUTUS - JA ETENEMISMAHDOLLISUUDET, TYÖN TUOTTAVUUS JA TEHOKKUUS

Kolme neljästä kannattaa suoraa maakuntavaalia ehdokkuuksia halutaan rajata

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Nuorten ikäluokkien keskuudessa ilmenee keskimäärää enemmän luottamusta yksityisen hoidon hyvyyteen. Ikääntyneet uskovat julkiseen.

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN

SDP suosituin puolue hallitukseen

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

Ilmapuntari 2014: Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta. Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

Suomalaisten huolena asumisen kustannukset, maaseudun kehitys, sotepalvelut ja turvattomuus

KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPIVASTI

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen

LEFT MARGIN RIGHT MARGIN

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014

HALLITUKSEN SÄÄSTÖT SIEDETÄÄN

KANSALAISET: LÄHES JOKA TOINEN KANNATTAA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN SIIRTÄMISTÄ UUSIEN ITSEHALLINTOALUEIDEN VASTUULLE

KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4

Suomalaiset luovuttaisivat useimmat rutiinityöt roboteille enemmistö ei usko pitkäaikaisten työsuhteiden häviävän

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa

Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja

Vaikuttajien arviot ja näkemykset apurahoja jakavista säätiöistä 2014 TNS Gallup

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat

Kansalaiset: Suomessa on liikaa sääntelyä ja määräyksiä

Hallitus ja irtisanominen Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa.

#vuosisadanrakentajat #sekelskaparna

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus

Enemmistö ei halua kiristää subjektiivisten oikeuksien saamisen ehtoja

KANSA: YLIOPISTOJEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Kantar TNS:n Suomen Yrittäjien pyynnöstä tekemä mielipidetiedustelu

AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA

Työelämä ja ammattiyhdistysliike 2011

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01

Rinnakkaislääketutkimus 2009

LUOTTAMUS- PUNTARI MTK Tulokset julkiseen käyttöön

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN

1 JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... 1 LIITEKUVAT... 4

Transkriptio:

SÄÄTIÖTUTKIMUS Johdanto Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. Tutkimusaineisto on koottu TNS Gallup Oy:n internetpaneelissa 0..-.. päivien välisenä aikana. Haastatteluja tehtiin yhteensä.0. Vastaajat edustavat maamme - vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuunottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. TNS Gallup Oy on toteuttanut tutkimuksen Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta ry:n toimeksiannosta. Kysymykset Tutkimuksessa vastaajille esitettiin seuraavat kysymykset. Millainen mielikuva sinulla on suomalaisista apurahoja jakavista säätiöistä; millaiseksi arvioit niiden maineen yleisesti ottaen? Missä määrin uskot voivasi luottaa siihen, että apurahoja jakavat säätiöt maassamme toimivat tarkoituksensa mukaisesti? Seuraavassa on joukko apurahoja jakavia suomalaisia säätiöitä. Mitkä kaikki ovat tuttuja jostakin yhteydestä tai olet kuullut tai lukenut niistä jotakin? Millainen mielikuvasi seuraavista säätiöistä; millaiseksi arvioit kunkin säätiön maineen? Säätiöiden maine on parantunut Enemmistö ( %) suomalaisista arvioi apurahoja jakavien säätiöiden maineen yleisesti ottaen erittäin tai melko hyväksi. Tämän lisäksi enemmistö ( %) myös luottaa siihen, että apurahoja jakavat säätiöt maassamme toimivat tarkoituksensa mukaisesti. Vain vajaa kymmenesosa ( %) arvioi säätiöiden maineen heikoksi. Noin neljännes ( %) väestöstä ei luota kovinkaan paljon tai ei lainkaan siihen, että säätiöt toimisivat tarkoituksensa mukaisesti. Tuloksista käy ilmi se, että luottamus säätiöiden toimintaan on yhteydessä vastaajien koulutustasoon. Mitä korkeammin koulutettuja, sitä myönteisempään sävyyn säätiöitä arvioidaan. Heikosti koulutettujen keskuudessa yli kolmannes ei näytä luottavan siihen, että säätiöt toimivat tarkoituksensa mukaisesti. Luottamusta säätiöitä kohtaan ilmenee keskimäärää enemmän ylempään keskiluokkaan kuuluvien keskuudessa. Työväestön ja vähemmän koulutettujen keskuudessa esiintyy keskimäärää enemmän varauksellisuutta. Apurahoja jakavien säätiöiden yleinen maine on hieman parempi kuin vuonna. Erittäin hyvän arvosanan antaneiden osuus on lisääntynyt ja melko hyvien osuus on pysynyt ennallaan. Myös niiden osuus, jotka uskovat säätiöiden toimivan erittäin hyvin tarkoituksensa mukaisesti on aiempaa hieman suurempi.

Koneen Säätiön ja n tunnettuus on lisääntynyt Säätiöistä tunnetuimmat ovat väestön keskuudessa, Jenny ja Antti Wihurin rahasto sekä. Enemmistö kansalaisista on kuullut, lukenut tai nähnyt niistä jotakin. Vähiten tunnettuja tutkituista säätiöistä ovat Yrjö Jahnssonin Säätiö, Maj ja Tor Nesslingin Säätiö, ja. Noin kymmenesosa väestöstä on pannut jollakin tavalla merkille nämä säätiöt. Säätiöiden tunnettuus on yhteydessä vastaajien koulutustasoon. Käytännössä kaikkien säätiöiden tunnettuus lisääntyy koulutustason kohotessa. Vähän koulutetuista neljännes ei tunnista yhtään säätiötä. Myös nuorilla alle 0-vuotiailla on vaikeuksia tunnistaa säätiöitä kahdestakymmenestä tarjotusta. Säätiöiden tunnettuudessa näyttäisi tapahtuneen muutoksia vuodesta. Useimpien tunnettuus on aiempaa hieman suurempi. Suurin osa muutoksista voi tosin selittyä vielä sattumalla. Säätiöt joiden tunnettuuden kasvu ylittää luottamusvälin löytyy kymmenisen kappaletta. Eniten on lisääntynyt Koneen Säätiön (+ prosenttiyksikköä) ja n (+ prosenttiyksikköä) tunnettuus. Kaikkien säätiöiden maine arvioidaan erittäin tai melko hyväksi Tutkimuksessa vastaajat arvioivat tunnistamiensa säätiöiden maineen. Tuloksia tulkittaessa tulee ottaa huomioon se, että tunnetuimpia säätiöitä arvioi yli puolet vastaajakunnasta ja vähiten tunnettuja yksi kymmenestä. Vähemmän tunnettuja arvioi alle sataa vastaajaa, jolloin luottamusväli niiden osalta on suuri (noin kymmenen prosenttiyksikön luokkaa suuntaansa). Yleisesti ottaen tulokset kielivät siitä, että kaikkiin säätiöihin kohdentuu selvästi enemmän myönteisiä kuin kielteisiä lausuntoja. Maineelta listan kärkipäähän yltävät, Suomen Lääketieteen Säätiö, Koneen Säätiö, Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto, Suomen Kulttuurirahasto ja Helsingin Sanomain Säätiö. Eniten arvosanaansa on parantanut Åbo Akademin säätiö, jonka asuntokauppoja käsiteltiin näkyvästi julkisuudessa vuonna juuri ennen tutkimuksen toteuttamista. Syystä tai toisesta arviot Yrjö Janssonin säätiön maineesta ovat heikentyneet vuodesta. Muutosta voi selittää myös sattumalla, sillä yli tuhannesta vastaajasta alle sata vastaajaa pystyi ottamaan kantaa säätiön maineeseen.

Millaiseksi arvioi apurahoja jakavien säätiöiden maineen yleisesti ottaen? (%) Erittäin hyvä Melko hyvä Ei hyvä eikä huono Ei osaa sanoa Melko huono Erittäin huono 0 % % % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % Millaiseksi arvioi apurahoja jakavien säätiöiden maineen yleisesti ottaen? (%) Erittäin hyvä Melko hyvä Ei hyvä eikä huono Ei osaa sanoa Melko huono Erittäin huono 0 % % % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % Kaikki Nainen Mies Peruskoulutus Muu koulutus Akateeminen 0 Työväenluokka Alempi keskiluokka Ylempi keskiluokka

Missä määrin luottaa siihen, että apurahoja jakavat säätiöt toimivat tarkoituksensa mukaisesti? (%) Erittäin paljon Melko paljon Ei osaa sanoa Ei kovinkaan paljon Ei lainkaan 0 % % % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % Missä määrin luottaa siihen, että apurahoja jakavat säätiöt toimivat tarkoituksensa mukaisesti? (%) Erittäin paljon Melko paljon Ei osaa sanoa Ei kovinkaan paljon Ei lainkaan 0 % % % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % Kaikki Nainen Mies Peruskoulutus Muu koulutus Akateeminen Työväenluokka 0 Alempi keskiluokka Ylempi keskiluokka

Mitkä kaikki säätiöt ovat tuttuja tai on lukenut tai kuullut niistä jotakin? (%) 0 0 0 0 0 Svenska kulturfonden Emil Aaltosen säätiö Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto Koneen säätiö Samfundet Folkhälsan Helsingin Sanomain säätiö Turun Yliopistosäätiö Liikesivistysrahasto Sigrid Juseliuksen Säätiö - Sigrid Juselius Stiftelse Stiftelsen för Åbo Akademi Teknologiateollisuuden 0-vuotissäätiö Suomen Lääketieteen säätiö Föreningen Konstsamfundet Maj ja Tor Nesslingin Säätiö Yrjö Jahnssonin Säätiö Ei yksikään näistä

Mitkä kaikki säätiöt ovat tuttuja tai on lukenut tai kuullut niistä jotakin? (%) 0 0 0 0 Svenska Kulturfonden Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto Emil Aaltosen Säätiö Koneen Säätiö Samfundet Folkhälsan Helsingin Sanomain Säätiö Turun Yliopistosäätiö Liikesivistysrahasto Stiftelsen för Åbo Akademi Sigrid Juseliuksen Säätiö - Sigrid Juselius Stiftelse Teknologiateollisuuden 0-vuotissäätiö Föreningen Konstsamfundet Suomen Lääketieteen Säätiö Maj ja Tor Nesslingin Säätiö Yrjö Jahnssonin Säätiö 0

Seuraavien säätiöiden tunnettuus on lisääntynyt eniten (erotusprosentteina -) 0 Koneen Säätiö Svenska Kulturfonden Emil Aaltosen Säätiö Teknologiateollisuuden 0-vuotissäätiö

Eräiden apurahoja jakavien säätiöiden maine kansalaisten keskuudessa (% niistä, jotka tunnistavat säätiön) Erittäin hyvä Melko hyvä Ei hyvä eikä huono Ei osaa sanoa Melko huono Erittäin huono 0 % % 0 % 0 % 0 % 0 % Suomen Lääketieteen Säätiö Koneen Säätiö 0 Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto 0 Helsingin Sanomain Säätiö Emil Aaltosen Säätiö Turun Yliopistosäätiö Teknologiateollisuuden 0-vuotissäätiö 0 Maj ja Tor Nesslingin Säätiö 0 Samfundet Folkhälsan Föreningen Konstsamfundet Sigrid Juseliuksen Säätiö Stiftelsen för Åbo Akademi Svenska Kulturfonden Yrjö Jahnssonin Säätiö 0 Liikesivistysrahasto

Muutokset arvosanoissa - (hyvien arvosanojen erotukset) (%) - - - - 0 Stiftelsen för Åbo Akademi Föreningen Konstsamfundet Suomen Lääketieteen Säätiö Teknologiateollisuuden 0-vuotissäätiö Turun Yliopistosäätiö Emil Aaltosen Säätiö Koneen Säätiö Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto Maj ja Tor Nesslingin Säätiö Samfundet Folkhälsan Sigrid Juseliuksen Säätiö - Helsingin Sanomain Säätiö Svenska Kulturfonden - - Liikesivistysrahasto - - Yrjö Jahnssonin Säätiö -