TAPIO SOPANEN YHTEYS KANTAA JUHANNUSKONFERENSSI 70 VUOTTA AIKAMEDIA
Sisällysluettelo Esipuhe... 9 Tekijästä...11 Osa 1 Taustaa... 13 Kansallisesta heräämisestä hengelliseen herätykseen...14 Helluntaiherätys levittäytyy ympäri Suomen...19 2016 Tapio Sopanen ja Aikamedia Oy Kuvat 2016 Kuvaajat, Iso Kirja ry sekä Aikamedia Oy. Kuvaajatiedot on ilmoitettu kunkin valokuvan yhteydessä, mutta kaikista kuvista kuvaajatietoja ei ole ollut saatavilla. Kaikki oikeudet pidätetään. ISBN 978-952-252-218-4 Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkolliskokouksen vuonna 1933/1938 käyttöön ottamaa suomennosta, ellei toisin mainita. Sivunvalmistus Aikamedia Oy / Antti Kamppinen Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2016 Tämä sähkökirja on Aikamedia Oy:n vuonna 2016 julkaisemasta painetusta teoksesta. 4041 0037 Painotuote Osa 2 Historiallinen 1940-luku... 21 Suomen kohtalonvuodet 1939 1945... 22 Tampere 1945: Herra on lähellä...24 Yhteispohjoismainen konferenssi Helsingissä 1946...33 Parasta Poriin 1947...36 Tuli ja risti Hämeenlinnassa 1948...39 Juhlariemua Lappeenrannassa 1949...42 Osa 3 Kasvun vuosikymmen... 47 Jyväskylässä 1950 valmistaudutaan Herran tuloon... 48 Lahti 1951: Uusi aika uusi herätys...52 Nuorisovoittoinen yleisö Kuopiossa 1952...58 Uuden voiman odotusta Kotkassa 1953...61 Uskon henki täyttää Tampereen 1954...65 Yllätysvieras Helsingissä 1955...67 Jotain aivan uutta Seinäjoella 1956...70 Historian siipien havinaa Turun Kupittaalla 1957...73 Lehdistö suhtautuu suopeasti 1958...75 Kouvolan vahva tiedotuskampanja 1959...79 Sähkökirjan tuotanto Aikamedia Oy. Teoksen sähköinen jakelu ja osittainenkin kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijäinoikeudenhaltijan lupaa on korvaus- ja rangaistusvastuun uhalla kielletty. Osa 4 Odotusta ilmassa... 85 Vihreät niityt Porissa 1960... 86 Karjalan värit, kantele ja risti Joensuun symboleina 1962... 90 Juhlat omalla maaperällä 1963... 94
Maailmankonferenssi kilpailijana 1964...97 Jälleen Opistonmäellä 1965... 99 Aurinkoinen konferenssi Vaasassa 1966...100 Lähi-idän tapahtumat keskiössä 1967... 102 Vapauttavaa ristin evankeliumia Kouvolassa 1968...106 Lähestyvän herätyksen tuntua 1969...109 Osa 5 Juhlia ja tärkeitä vieraita...111 Radiokokous Olavinlinnan pihalla 1970...112 Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Katinalassa 1971...116 Arkkipiispa Turun konferenssissa 1972...119 Herra on täällä 1973... 121 Pohjois-Suomen yhteinen konferenssi Oulussa 1974... 122 Herran tulon odotuksessa 1975...125 Joensuussa 10 000 karjalanpiirakkaa 1976... 127 Raamattuopisto juhlii 25-vuotistaivaltaan 1977... 128 Kuussa käynyt mies Keuruulla 1978... 130 Lasten ja lähetystyön juhlaa 1979... 136 Osa 6 Uusi konferenssikeskus... 141 Konsta Jylhä Porissa 1980... 142 Helluntaiherätyksen 70-vuotisjuhlat 1981... 145 Lappeenranta 1982: Nyt on otollinen aika...151 Innostunut ja uskontäyteinen ilmapiiri 1983...154 Menkää kaikkeen maailmaan 1984...160 Lehijärvellä 1985 muistellaan ensimmäistä konferenssia...166 Suomi Kristukselle 1986... 173 Pizzeria tulee konferenssikentälle 1987... 176 Vuoden 1988 viesti: Tarvitsemme raamattuherätyksen!... 182 Pekingin verilöyly hiljensi konferenssiväen 1989...186 Osa 7 Muutto Keuruulle... 191 Kristuksen risti sinun toivosi 1990... 192 Paluu juurille helluntaiherätyksen 80-vuotisjuhlassa 1991...198 Jäähyväiset Lehijärvelle 1992...201 Jeesus ottaa vastaan syntisiä 1993...208 Jeesus antaa elämän 1994...217 Yhteyttä korostava teema 1995...220 Rukousta oppimassa 1996...226 Jeesus elämäsi voima 1997...232 Lapset ensin 1998...234 Uskoa ja toivoa tulevaisuuteen 1999...240 Osa 8 Kansainvälistyminen lisääntyy... 247 Uusi vuosituhat...248 Herätys on 2001 vai onko?...250 Nelinkertainen juhlatapahtuma 2002...253 Elämä Yhdessä 2003...259 Perhonen, kädet ja iltataivas tunnuksessa 2004...263 Onneksi on Jeesus 2005...270 Ihmeellinen armo 2006... 274 Rakas Raamattu tutuksi 2007...275 Paras on edessä 2008...277 Jeesus lähellä ihmistä 2009...279 Osa 9 Ohjelma monipuolistuu...283 Pyhän kosketus 2010...284 Kohtaamisia juhannusjuhlilla 2011...288 Sata lasissa 2012...291 Laupias Taivas yllättävän lähellä 2013...294 Lisää vuosijuhlia 2014...296 Seitsemänkymmentä täynnä 2015...299
Osa 10 Ihmiset sen tekevät... 307 Mäkelän Vilho kuuluu kalustoon...308 Toivo Marttala Mr. Konferenssi... 314 Matti Vuorisen analyysi kesäkonferensseista... 321 Kaupunginjohtaja Osmo Kärkkäinen muistelee...327 Tärkeitä ihmisiä välttämättömiä toimintoja...330 Osa 11 Sisällön ja rakenteiden kehitys... 337 Konferenssien tekniikan historiaa (Tapio Sopanen ja Pentti Tarvonen)...338 Paavo Rauskanen konferenssiradiota kehittämässä...345 Lapset konferenssissa... 351 Nuoret kuuluvat konferenssiin...365 Sairaat ja vammaiset hyvässä hoidossa... 374 Lähetysasia edistyy...379 Juhannuskonferenssien lähetysnäyttelyt (Kyösti Havukainen)...386 Helluntailiikkeen sisälähetystyöstä...397 Sielunhoito konferenssin ydinasia...403 Ylistys- ja teemateltan vaiheita (Katri Latokangas)...409 Romanit tuovat väriä juhliin...419 Avainmedia Lähetysjärjestö konferensseissa...433 Hyry-yhteisöjä Missioteltassa...435 Kustannusyhtiö konferenssissa...436 Juhannuskonferenssin kehityssuuntia 2000-luvulla (Marko Halttunen)...439 Juhannuskonferenssien merkitys ja tulevaisuudennäkymät...478 Kiitokset...488 Lähteet...489 Esipuhe Suomen helluntaiherätys on jäsenmääränsä puolesta merkittävin vapaan kristillisyyden suuntaus. Sen kansainväliset juuret ovat selkeästi pyhitysliikkeessä, erityisesti metodismissa. Suomeen helluntaiherätyksen katsotaan tulleen metodistipastori Thomas Ball Barrattin välityksellä. Barrattin vierailu vuonna 1911 useilla Suomen paikkakunnilla ei ollut kuitenkaan vielä helluntailiikkeen läpimurto, vaikka se jättikin oman jälkensä. Toisaalta ensimmäisinä Suomessa vaikuttaneina helluntaijulistajina voidaan pitää ruotsalaisia saarnaajasisaria Greta Anderssonia ja Anna Blomia: heidän toimintansa kautta puhkesi jo vuonna 1908 Pohjanmaan Koivulahdessa hengellinen herätys, jonka tunnusmerkkinä olivat Pyhän Hengen vaikuttamat ilmiöt kielilläpuhumisineen. Tarmokkaat naiset opettivat Pyhän Hengen kasteesta ja armolahjoista, ja herätyksen vaikutukset levisivät myös vapaakirkollisten ja baptistien keskuuteen. Nämä liikkeet olivat Pelastusarmeijan ja Adventtikirkon kanssa rantautuneet Suomeen 1800- luvun lopussa. Vastasyntynyt helluntaiherätys sai riveihinsä lahjakkaita julistajia myös Suomen Lähetysseurasta. Tunnetuin heistä oli helluntaiherätyksen isäksi kohonnut Pietari (Pekka) Brofeldt. (Sopanen 2013.) Helluntailiike asettui Suomeen vahvasti. Kokouksia pidettiin ahkerasti, ja uusi oppi kiinnosti. Myös opillisen yhtenäisyyden pohja laskettiin heti pioneerivaiheessa: helluntaipioneerit näkivät tarpeen tukea painetun sanan kautta liikkeen suusanallista opetusta ja yhteyden rakentamista (Ruohomäki 2012). Niinpä jo vuonna 1912 alettiin julkaista Ristin Voitto -lehteä, joka oli aluksi käännös T. B. Barrattin Korsets Seier -lehdestä. Opillisen yhteyden lisäksi kaivattiin sekä Hengen yhteyttä että sosiaalista yhteyttä. Tähän tarpeeseen vastasi melko pian alkanut juhlaperinne. Ihmiset kokoontuivat juhlille kuulemaan Jumalan sanaa ja kokemaan keskinäistä yhteyttä. Edes huonot kulkuyhteydet ja pitkät matkat eivät latistaneet intoa. Seuraava suurempi askel olikin kesäkonferenssiperinteen syntyminen.
Vuonna 1945 alkanut kesäkonferenssien sarja on tärkeä osa vapaan herätysliikkeen historiaa. Vuosikymmenten aikana tapahtumia on nimitetty muun muassa helluntaikonferensseiksi ja kesäkonferensseiksi. Nykyisin käytettävä Juhannuskonferenssi-nimitys, joka kuvaa tapahtuman ajankohtaa, vakiintui 2000-luvulla. Maamme suurimpien hengellisten tapahtumien joukkoon kiilannut konferenssi on yhteyden, yhteisponnistusten ja talkooinnon täyttymys: vuosien varrella kymmenettuhannet vapaaehtoiset ovat antaneet panoksensa suurjuhlien onnistumiseksi. Ilman heidän osuuttaan juhlat olisivat jääneet pitämättä. Tämä teos pyrkii olemaan kunnianosoitus tälle vapaaehtoisten armeijalle. Forssan Kalliomäessä tammikuussa 2016 Tapio Sopanen Tapio Sopanen Juhannuskonferenssin päälavalla. Tekijästä Teologi (Master of Theology in Ministerial Studies, Iso Kirja/University of Wales) ja diplomikielenkääntäjä Tapio Sopanen on syntynyt vuonna 1946. Kolmetoistavuotiaana hän liittyi Lappeenrannan helluntaiseurakuntaan, jossa oli mukana torvisoittokunnassa ja kuorossa. Ensimmäiseen kesäkonferenssiinsa Sopanen osallistui soittokuntalaisena vuonna 1963. Sen jälkeen hän on ollut mukana useana vuonna myös konferenssikuorossa. Varsinainen konferenssipalvelu-ura alkoi vuonna 1980. Vuosien varrella Sopasen tehtäviin ovat kuuluneet työskentely juhlakansliassa kuuluttajana, työhönottajana, apulaiskansliapäällikkönä ja kansliapäällikkönä. Konferenssi-isäntänä Tapio Sopanen toimi vuosina 1994 1999. Lisäksi hänelle on kertynyt kokemusta konferenssitoimikunnasta yli 20 vuoden ajalta ja konferenssipuhujan tehtävistä niin lastenkokouksista, nuortenkokouksista, erikoistilaisuuksista, herätyskokouksista, raamattutunneista kuin ehtoollisjuhlastakin.
Sopanen on palvellut pastorina seitsemää helluntaiseurakuntaa. Hän on toiminut Iso Kirja -yhdistyksen toiminnanjohtajana ja Ristin Voitto -lehden päätoimittajana. Sopanen on ollut myös jäsen Ristin Voitto ry:n, Vapaa Sisälähetys ry:n, Hyvä Sanoma ry:n sekä HELP ry:n hallituksissa ja kahdessa viimeksi mainitussa myös puheenjohtajana. Hän on vieraillut julistajana noin 150 helluntaiseurakunnassa. Tapio Sopanen on kirjoittanut Arthur Kukkulan elämäkerran Henki tekee eläväksi (Aikamedia 2012) sekä yhdessä Jouko ja Samuel Ruohomäen kanssa Ristin Voitto -lehden 100-vuotishistoriikin Yhteyttä sadan vuoden ajan (Aikamedia 2012). Lehtikirjoituksia häneltä on syntynyt vuosina 1977 2015 useita satoja. Lisäksi Sopanen on toiminut Iso Kirja -opistossa helluntaiherätyksen historian opettajana. OSA 1 TAUSTAA 12 13
Kansallisesta heräämisestä hengelliseen herätykseen Juhannuskonferenssien historiaa ei voi kertoa perehtymättä ensin sen juuriin: Suomen helluntaiherätyksen alkuvuosiin ja keskeisiin vaikuttajiin. Niin ikään liikkeen alkuvuosien yhteiskunnallisella ja aatteellisella ilmapiirillä on oma merkityksensä helluntaiherätyksen ja sen toiminnan kehittymisessä. Suomessa oli koettu suuria kansanherätyksiä 1700- ja 1800-luvuilla, jolloin yhtenäiskulttuuri sävytti yhteiskunnallista elämää. Tähän liittyi valtion ja kirkon kiinteä yhteys. Uskonnonvapaus oli vieras käsite. Kansanherätykset syntyivät kirkon piirissä: ensin 1740- ja 1750-luvuilla vanhempi herännäisyys, jonka tunnetuimmat vaikuttajat olivat kirkkoherra Abraham Achrenius ja paimentyttö Liisa Eerikintytär, sekä Savon myöhempi herännäisyys (1796 1808), jonka johtajaksi kohosi talonpoika Paavo Ruotsalainen. Molemmat herätykset sisälsivät voimakkaita karismaattisia ilmiöitä, jotka ovat tunnusomaisia myöhemmälle helluntaiherätykselle. Samoja ilmiöitä esiintyi myös Länsi-Suomen hyppyherätyksessä (1817 1836) ja 1860-luvulla alkaneessa lestadiolaisuudessa. (Ruohomäki 2009: 243, 248.) Seuraavalle vuosisadalle tultaessa oli havaittavissa hengellistä janoa kaikkialla maailmassa. Tähän janoon Jumala lähetti vastauksena helluntaiherätyksen, jonka syntypaikkana pidetään Kalifornian Los Angelesia. (Ahonen 1994: 21 25.) Herätys levisi vuodesta 1906 alkaen kulovalkean tavoin koko Pohjois-Amerikan mantereelle ja aina Intiaan asti. Norjaan helluntaitulen toi vuonna 1906 metodistipastori T. B. Barratt. Hän oli avainasemassa uuden liikkeen leviämisessä myös koko Pohjolaan, joten häntä onkin kutsuttu Pohjolan helluntaiapostoliksi. Vierailu Suomeen toteutui useista pyynnöistä huolimatta vasta vuonna 1911. Syksyllä 1911 tapahtuneen ensimmäisen Suomen vierailunsa jälkeen helluntaipioneeri Barrat halusi palata pian takaisin. Päiväkirjaansa hän kirjoitti, että Suomessa on suuria mahdollisuuksia, koska siellä on totuttu voimallisiin herätyksiin. Tällä Barratt viittasi muun muassa edellä mainittujen kansanherätysten vaikutuksiin 1600 1800-luvuilla. Hän kirjoitti myös seuraavasti: Jumalan Henki odottaa saadakseen langeta uskovien ylle. Saakoon Hän OSMO JYLHÄ Aristokraattisen oloinen metodistipastori T. B. Barratt toi helluntaisanoman Suomeen. tulla, niin koko Suomi saa kokea herätyksen jollaista ei ole vielä nähty (Ahonen 1994: 57). Ristin Voitto -lehden ensimmäisessä numerossa Barratt julistaa voitonvarmana: Yksi asia on aivan varma: Helluntailiike on nyt tullut Suomeen, ja se on tullut pysyäkseen siellä (RV 1/1912: 8). Päiväkirjassaan T. B. Barratt kiinnittää huomiota myös Pekka Brofeldtiin ja tämän laajalle ulottuvaan ja syvään vaikutusalaan (Ahonen 1994: 52). Brofeldtista tulikin alkuaikojen tärkein helluntaivaikuttaja. 14 15
Pekka Brofeldt astuu kuvaan Rovastin poika Pekka Brofeldt (1864 1945) oli opiskellut teologiaa Helsingin yliopistossa mutta siirtynyt veljensä Juhani Ahon kehotuksesta lehtimieheksi. Ratkaisua kuvaillaan Ristin Voiton muistokirjoituksessa seuraavasti: Tällöin alkoi henkisen valtimon lyönti käydä kiivaammin. Se ei sulautunut yksiin lukujenkaan kanssa. Ne keskeytyivät, ihanteet voittivat nuoren mielen. Seurasi innokasta, ajoittain raisua taistelua isänmaallisten aatteiden puolesta, näiden sytyttämissä reippaissa ja rohkeissa riveissä. Miehuusajan tehtäväksi muodostui sanomalehtimiehen työala nuorsuomalaisuuden lipunkantajana tämän kauneimmassa, sen ajan mukaisessa mielessä. (RV 7/1945: 93.) Brofeldt toimitti veljensä Juhanin kanssa jyväskyläläistä Keski-Suomi -lehteä (1885 1886). Sen lisäksi hän toimi päätoimittajana kuopiolaisissa Savo- ja Uusi Savo -lehdissä (1887 1891), joista jälkimmäinen oli Brofeldtin johtamana huomattava vastarintalehti. Vuonna 1891 hänestä tuli Uuden Kuvalehden kustantaja. Se tapahtui aikana, jolloin nuorsuomalaiset aatteet löivät läpi yhteiskunnassa. Kansallinen herääminen oli tapahtunut Euroopassa vuoden 1848 jälkeen, ja pian Suomikin sai siitä esimakua. Kirjailijat, runoilijat, säveltäjät, kuvataiteilijat ja lehtimiehet olivat tärkeässä roolissa kansallisuusaatteen levittämisessä. Noihin aikoihin sijoittuvatkin monet suomalaisen kulttuurin merkittävimmät saavutukset. Suomen suuriruhtinaskunta kuului vuodesta 1809 Venäjän keisarikuntaan, jonka valtaapitävät myönsivät maalle autonomian eli itsehallinnon. Ennen pitkää alkoivat kuitenkin venäläistämistoimenpiteet, jotka huipentuivat niin sanottuihin sortokausiin vuosina 1899 1905 ja 1908 1917. Tuolloin Venäjä perustuslain vastaisesti yritti romuttaa Suomen autonomian. Suomessa syntyi voimakkaita vastarintaliikkeitä, ja myös Pekka Brofeldt liittyi toisen veljensä Kaarlon kanssa vastarintaliike Kagaliin. (Ahonen 1994: 38.) Helmikuussa 1899 keisari Nikolai II antoi Armollisen Julistuskirjan, jota alettiin kutsua Helmikuun manifestiksi. Sen tarkoitus oli lopettaa Suomen autonomia ja Ruotsin vallan ajoilta voimassa ollut perustuslaki (Apunen 1987: 135). Suomen kenraalikuvernööriksi vuonna 1898 nimitetty Nikolai Bobrikov pani toimeen manifestin päätöksiä: hän antoi vuonna 1903 diktatuuriasetuksen, jonka perusteella kumoukselliset ainekset voitiin karkottaa maasta. Useimmiten se merkitsi matkaa Siperiaan. Tämän asetuksen nojalla Kaarlo ja Pekka karkotettiin maanpakoon Ruotsiin toukokuussa 1903. Tapaus sai paljon julkisuutta. Kun karkotettuja kuljettava juna oli lähdössä, koko Kuopio oli kuohuksissa ja veljeksille kerättiin kansan lahjana varoja maanpakolaisuuden aikaa varten. Heidän kaulaansa pantiin kukkaseppeleet, joiden sinivalkoisissa nauhoissa luki: Viel uusi päivä kaikki muuttaa voi (Ahonen 1994: 38). Myös Theodor-isä oli saattamassa poikiaan. Maanpakolainen löytää rauhan Jälkeenpäin karkotuksessa on nähtävissä Jumalan käden ohjaus; maanpakolaisuus muutti aktivistin elämän suunnan. Aluksi Brofeldt jatkoi Tukholmassa isänmaallista toimintaansa Vapaiden Lehtisten päätoimittajana, tosin vain lyhyen ajan vuonna 1903 (Tommila 1988: 467 468). Tavan mukaan hän kävi kirkossa, missä joutui voimakkaaseen herätyksen tilaan. Kovan tuomion alaiseksi joutunut mies alkoi toden teolla etsiä tunnonrauhaa, ja matkusti Keski-Ruotsin Simonstorpiin rouva E. Selmerin ylläpitämään raamattukotiin, joka oli myös täysihoitola. Tätä elämänsä tärkeintä ratkaisua Brofeldt kuvailee osuvasti: menin rouva Selmerin kanssa puhelemaan. Hän kirkasti minulle Kristusta ja todisti anteeksiantamusta ristillä. Kun oli puheltu, esitti hän, että rukoilemme ja jätämme asian Herralle. Polvistuin ensi kerran elämässäni ja ajattelin, ettei suinkaan tästä ole apua. Mutta olipa apukin lähellä. Pari päivää sen jälkeen katselin taivasta ja kukkivia omenapuita. Silloin ylhäältä tuli sanoma: Jeesuksen sovintotyö on Jumalalle riittävä, sillä Hän on Jumalan Poika. Se ratkaisi koko ristin salaisuuden. Minä sain uskon ylhäältä ja nyt minä uskoin, niin kuin ennen lapsena. (RV 35 36/1934: 17.) Vuoden 1905 alussa Pekka Brofeldtin sallittiin palata Suomeen. Suomen Lähetysseuran lähetysjohtaja Jooseppi Mustakallio suositti Brofeldtia Lähetysseuraan kustannustoimittajaksi. Kesäkuussa alkoivat toimitussihteerin työt, ja samana syksynä julkaistiin Lähetysseuran ensimmäinen Kotilähetys-lehti. Lehtityön ohella Brofeldt kierteli matkapuhujana Suomessa, joten hänellä oli mainio tilaisuus tutustua perinpohjaisesti maan hengelliseen tilaan. 16 17
Lähetysseura eli voimakasta nousukautta. Herätystoiminnassa otettiin käyttöön niin sanotut jälkikokoukset, joissa tilaisuuksien päätyttyä keskusteltiin ja rukoiltiin sielunhoitoa tarvitsevien kanssa. Amerikasta palanneen pastori Hannes Leiviskän kanssa Pekka Brofeldt perusti Kotimaa-lehden, jonka ensimmäiseksi päätoimittajaksi hänet valittiin. Lehti ajoi herätyksen ja uudistuksen asiaa. Se raportoi myös ulkomailla tapahtuneista herätyksistä ja Suomessa pidetyistä herätyskokouksista. Toimitukseen tuli myös T. B. Barrattin toimittama lehti Byposten, josta Brofeldt sai paljon vaikutteita. Hän jopa julkaisi useita Barrattin kirjoituksia. (Ahonen 1994: 39 40.) 1 Kun vuonna 1910 Kotimaata alettiin muokata yhä enemmän yhteiskunnalliseksi ja kirkolliseksi julkaisuksi, Brofeldt jäi pois toimitustyöstä ja perusti oman lehden, jonka nimeksi tuli Toivon Tähti (Ahonen 1994: 41). Helluntaiherätys levittäytyy ympäri Suomen Vuodet 1912 1914 olivat merkittäviä Suomen helluntaiherätyksen historiassa. Hengellistä toimintaa järjestettiin yhteiskristilliseltä pohjalta, mutta eri kirkkokuntiin kuuluvista uskovista alkoi varsin pian kehittyä kiinteä helluntailaisesti ajatteleva ryhmä. Voimakas herätystoiminta sai uutta imua. Karismaattisia ilmiöitä alkoi esiintyä, mikä sai aikaan suurta mielenkiintoa kuten oli käynyt myös Norjassa vuonna 1906 T. B. Barrattin palattua Amerikasta. Herätysliike alkoi saada voimakasta tukea myös julkaisutoiminnan kautta. Korsets Seierin suomenkielinen versio sai nimen Ristin Voitto. Pekka Brofeldtin toimittama Toivon Tähti muuttui sisällöltään täysin helluntailaiseksi. Aivan alussa myös yksityiset ihmiset kustansivat joitakin kirjoja. Barratt oli julkaissut vuonna 1911 kirjasen Totuus helluntaiherätyksestä. Sitä seurasi kolmen vihkosen sarja Polttavia päivänkysymyksiä vuonna 1913. Pekka Bofeldtin Toivon Tähti kustansi vuonna 1912 Kalle Korhosen kirjan Isän lupaus ja Barrattin teoksen Jeesus: ensimmäinen ja viimeinen. Myös ensimmäinen laulukirja Helluntailauluja ilmestyi vuonna 1912. Kesä-heinäkuussa 1912 Lempäälässä pidettiin raamatuntutkiskelutapahtuma, jossa opettajina olivat Pekka Bfofeldt ja norjalainen Gerhard Smidt. Tätä tapahtumaa voidaan hyvällä syyllä nimittää helluntaiherätyksen suurjuhlien lähtökohdaksi. Ensimmäinen heinäkuuta vuonna 1912 siellä suoritettiin myös ensimmäinen uskovien kaste. Samana vuonna kastettiin eri puolilla maata pidetyillä juhlilla useita kymmeniä uskoon tulleita. 1 Vuonna 1907 maisteri Arno Fellman vieraili Tukholmassa Barrattin kokouksissa ja kirjoitti niistä Kotimaa-lehteen. Kirjoitus sisälsi toiveen Barrattin kutsumisesta Suomeen vielä samana vuonna. Toive ei kuitenkaan toteutunut. Yhteyden rakentumisen ensiaskeleita Yhteiset kesäjuhlat alkoivat saada tärkeän merkityksen hengellisenä vaikutuspaikkana ja uuden liikkeen yhteyden synnyttäjänä. Lahdessa vuonna 1913 pidetyille raamattupäiville osallistui 150 sanankuulijaa. Juhlilla kastettiin 70 uutta uskovaa ja 30 sai henkikasteen. Samana kesänä Tampereen juhlien yhteydessä alettiin käyttää ensimmäisen kerran nimitystä helluntaiherätys, 18
joka vakiintui pian yleiseen kielenkäyttöön. Kuitenkin ensimmäinen helluntaiseurakunta perustettiin Helsinkiin vasta vuonna 1915. Vuonna 1914 Lahden juhlilla oli jo 500 osanottajaa. (Sopanen 2013: 37 38.) Raamatuntutkiskeluja jatkettiin eri puolilla maata. Liike sai riveihinsä koko ajan uusia jäseniä, ja myös työntekijöiden määrä kasvoi. Useimmat heistä toimivat evankelistoina. Yhteyden ja opetuksen tarve korostui entisestään. Näin mentiin sotavuosiin asti, jolloin liikkeessä koettiin kasvukipuja ja kriisejä. Opillisen yhtenäisyyden säilyminen myös noiden vaiheiden aikana on ihmetyttänyt jopa yliopistotutkijoita. Opin ja käytäntöjen kehittymisessä on Suomessa kuljettu suunnilleen samoja polkuja kuin kansainvälisestikin. Helluntaiherätyksen syntyvaiheesta lähtien on ollut nähtävissä kehityskulku, jossa Pyhän Hengen vuodatus sai aikaan maailmanlaajuisen liikehdinnän. Sen tunnusomaisiin piirteisiin kuuluivat voimakas evankeliointi, innokas lähetystyö, vahva raamatunopetus, omat painotuotteet ja raamattukoulut. Myöskään lapsia ja nuoria ei unohdettu. Suomessa raamatunopetus oli aluksi seurakunnallisten raamattukurssien järjestämistä. Myös yhteinen raamattuopisto toimi useita vuosikymmeniä lyhytkurssipohjaisesti. Opetuksesta huolehtivat tunnetut sananjulistajat ja oma lehti. Seurakunnissa järjestettiin raamattuviikkoja, joihin kaikki saivat osallistua. Erityisen tärkeää oli lasten ja nuorten huomioiminen, mikä oli liikkeen kasvun kannalta kaukaa viisaasta. OSA 2 HISTORIALLINEN 1940-LUKU 20 21
Suomen kohtalonvuodet 1939 1945 Ennen talvisodan puhkeamista kesällä 1939 Lahdessa pidettiin maata käsittävät telttajuhlat, joissa laskettiin olevan noin 2000 3000 osanottajaa (Kuosmanen 2015). Vilho Soininen mainitsee, että näillä juhlilla lienee järjestetty ensimmäisen kerran myös erillisiä lastenkokouksia (RV 24/1959: 266). Lahden tapahtuma on eräs tärkeä esivaihe konferenssin syntyhistoriassa. Kun ottaa huomioon epävarmat poliittiset olot ja ilmeisen sodanuhan, voi hyvin ymmärtää ihmisten hakevan turvaa hengellisistä asioista. Neuvostoliitto oli esittänyt vuonna 1938 Suomelle aluevaatimuksia, joihin ei voitu suostua. Ylimääräiset kertausharjoitukset järjestettiin samana vuonna. (Selen 1987: 259 266.) Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939. On luonnollista, että sota-aika vaikeutti helluntaiherätyksen työtä. Karjalan Kannaksella oli ennen sotia puhjennut suuria herätyksiä. Viipurin vilkkaan Saalem-seurakunnan lisäksi seurakuntia oli syntynyt eri puolille Karjalaa. Sodan vuoksi seurakunnat joutuivat evakkoon eikä kotirintamallakaan pystytty kokoontumaan säännöllisesti. Raamattukurssien järjestäminen kävi vaikeaksi, koska sananjulistajista suuri osa oli rintamalla. Uskovat kävivät kuitenkin tahoillaan kiivasta rukoustaistelua. Tätä kuvaa muun muassa Ristin Voitto -lehdessä ollut vetoomus: Rukoilijat eivät saa väsyä! Joka päivä klo 12 ja 13 välillä olisi eroitettava hetki kahdenkeskiseen seurusteluun Jeesuksen kanssa ja rukoukseen (RV 9/1940: 72). Talvisodan jälkeen pidettiin Tampereella yhteiset juhannusjuhlat vuonna 1940. Epävarmojen olojen ja puutteellisten kulkuyhteyksien takia juhlavieraita ei juuri osattu odottaa, mutta sekä aattona että juhannuspäivänä oli muilta paikkakunnilta tulleita kristittyjä useita satoja. Myös evakuoitua kansaa oli runsaasti. Muun muassa Viipurin Saalem-seurakuntalaisia oli niin lukuisasti, että juhlien aikana pidettiin seurakunnan vuosikokous (RV 19 20/1940: 160 164). Seuraavana vuonna alkanut jatkosota ja sitä seurannut Lapin sota pysäyttivät juhlien kehityksen. Tampereen hyvät kokemukset olivat kuitenkin muistissa: juhlat olivat olleet Pyhän Hengen runsaasti siunaamat, ja sadat ihmiset olivat saaneet kokea Jumalan voimaa. Tämä antoi uskallusta katsoa eteenpäin. Niinpä juhlat uusittiin seuraavien sotien päätyttyä vuonna 1945. 22 23
Tampere 1945: Herra on lähellä Sodat olivat ankara isku pienelle Suomelle. Kansanapu-niminen järjestö levitti eri puolille maata julisteita, joissa kerrottiin joka 16. miehen olevan nyt sotainvalidi, joka 25. lapsen olevan sotaorpo, joka 17. naisen sotaleski ja joka 9. suomalaisen siirtoväkeä (Tarkka 1992: 194). Luovutetuilta alueilta tulleille evakoille oli löydyttävä asuinsijat ja työpaikat, mikä hoidettiin mallikkaasti. Lisäksi raskaat rauhanehdot sotakorvauksineen tuntuivat kohtuuttomilta. Aineellisen, henkisen ja hengellisen tuen tarve oli ilmeinen. Hädässään monet kääntyivät Jumalan puoleen. Olojen pikkuhiljaa rauhoituttua hengellinen toiminta alkoi taas viritä. Juhani Kuosmanen kirjoittaa tästä Kristillisessä vuosikirjassa (1982: 192) näin: Sodan päätyttyä alkoi tähänastisista suurin herätyksen aika. Seurakunnat kasvoivat kauttaaltaan koko maassa, ja uusia seurakuntia syntyi tasaisesti maan eri puolille. Noihin aikoihin myös helluntaiherätyksen evankelioimistyö polkaistiin käyntiin, ja naisevankelistat levittäytyivät maaseudun kyliin. Tomerat naiset auttoivat päivisin taloustöissä, ja iltaisin he julistivat evankeliumia. Tuvat täyttyivät kuulijoista. (Helander 1987:102 117.) Tampere päänavaajana Eri tahot olivat keskustelleet valtakunnallisen suurtapahtuman järjestämisestä Lahden ja Tampereen hyvien kokemusten jälkeen. Niinpä Helsingissä 14. 15.12.1944 kokoontunut veljeskokous otti käsittelyyn koko maata käsittävät telttajuhlat (RV 1/1945: 7). Koska Tampereesta oli muodostunut yksi helluntaiherätyksen keskuspaikoista, ja siellä oli pidetty jo vuonna 1928 yhteiset suurjuhlat (RV 24/1959: 266), veljeskokous päätti pyytää Tampereen helluntaiseurakuntaa juhlien järjestäjäksi. Se myös ehdotti, että juhlien yhteydessä järjestettäisiin laaja veljeskokous. Veljeskokoukset kuuluivatkin kesäkonferenssien ohjelmaan aina vuoteen 1999 saakka. Tampereen seurakunnalla oli mahdollisuuksia ja halua palvella tapahtuman järjestäjänä, joten se suostui tehtävään. Suurtapahtuman nimeksi otet- tiin kesäkonferenssi. Ristin Voitto -lehden numerossa 11 12/1945 Kotoisilta peltosaroilta -palstalla on Kesäkonferenssi Tampereella -osio. Siinä juhlien isäntä Vilho Hartonen kirjoittaa käytännön asioista, lähinnä majoituksesta ja ruokailuista. Lisäksi Hartonen kirjoittaa: Kaikesta päättäen saapuu juhlille osanottajia tuhansia. Teltat voivat käydä ahtaiksi, mutta kovaääniset varataan juhlapaikalle, että teltan ulkopuolellakin olevat voivat kuulla. Ja lopuksi rukoillaan paljon konferenssin puolesta. Tervetuloa siis Tampereelle! Samassa lehdessä on konferenssin ohjelma, jossa lukee: Helluntaiherätyksen koko maata käsittävä KESÄKONFERENSSI 26. p. kesäk. 1. p. heinäk. 1945 Tampereella. Tunnus: HERRA ON LÄHELLÄ. Kun sitten kesäkonferenssin aika koitti, ilmassa oli todellista suurjuhlan tuntua. Vaikka toisen maailmansodan jälkeinen lopullinen rauhansopimus laadittiin vasta Pariisissa vuonna 1947, ilmapiirissä näkyi jo nyt selvää helpotusta sotatoimien loppumisesta. Toisaalta myös epävarmuutta oli aistittavissa varsinkin siirtoväen ja rakkaansa menettäneiden keskellä. Konferenssin teema olikin jo itsessään rohkaiseva ja lohduttava. Juhlat pidettiin Klassillisen lyseon pihalla, joka sijaitsi lähellä rautatieasemaa. Juhliin liittyviä uutisia ja kommentteja saatiin lukea Ristin Voiton numeroista 13, 14 ja 15. Veljeskokoukselle, johon saivat osallistua työntekijät ja seurakuntien vanhimmat, oli varattu koko ensimmäinen päivä. Sitä jouduttiin kuitenkin jatkamaan vielä parina seuraavanakin päivänä, koska asialista oli niin laaja: listalle kuuluivat muun muassa Evankelioimisrahasto, laulukirjan (tuolloin Herramme tulee) uudistustarve ja lähetystyö. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli niin sanottujen neuvoa-antavien veljien toiminnan lakkauttaminen. Tämä seitsenhenkinen elin oli valittu toimimaan kokeiluluontoisesti tähän veljeskokoukseen asti. Sen tarkoituksena oli olla seurakuntien apuna vaikeuksia ja riitoja ratkottaessa (RV 14/1945: 201). Suurena periaatekysymyksenä käsiteltiin osallistumista puoluepolitiikkaan, mihin oli antanut aiheen Helsingin Saalem-seurakunnan johtajan, Eino Mannisen, asettuminen eduskuntavaaliehdokkaaksi. Jutun kirjoittajan Eino Heinosen mukaan veljeskokouksessa vallitsi yleensä hyvin rakkaudellinen ja sopuisuuteen vetävä henki. 24 25
Voimakasta sananjulistusta Konferenssin tilaisuudet pidettiin suurteltassa, joka oli muodostettu liittämällä neljä telttaa yhteen. Näin saatiin tilaa lähes 4 000 kuulijalle. Juhlat alkoivat tiistaina, ja jo torstaina rikottiin 3 000 kävijän raja. Lopulta järjestäjät laskivat yleisömäärän kohonneen noin 6 000:een (RV 13/1945: 184). Ristin Voitossa kirjoitettiin: Sana oli syvänä ja monipuolisena esillä monen todistajan kautta. Hengen sanomia tuli paljon, joidenkin mielestä liikaakin. Monet saivat niistäkin lohdutusta ja virvoitusta. Sairaita asetettiin Herran eteen öljyllä voideltuina ja useat kertoivat parantumisestaan. Iltaisin oli pelastusta etsiviä suuret joukot. Vesikasteelle tahtoi mennä 69 uskon tielle lähtenyttä, jotka kastettiin. (RV 13/1945: 185.) Juhlaisäntänä toimi saarnaaja Vilho Hartonen, joka oli silloin tällöin hajamielinen. Konferenssin aikana isäntä osoitti ruotsalaisille puhujavieraille parasta suomalaista vieraanvaraisuutta ja kohteliaisuutta viemällä heidät saunaan. Kun sitten Hartonen lähti saunasta ennen vieraita, hän pani tottumuksesta pönkän saunan ulko-ovelle. Kun vieraita ei alkanut kuulua iltapalalle, hän meni katsomaan, missä miehet viipyivät. Nämä löytyivät puolipökerryksissä saunan lattialta makaamasta ja haukkomasta henkeään kuin kalat kuivalla maalla. Seuraavana päivänä sananjulistajat olivat kuitenkin taas kunnossa. (Kuosmanen 2015.) YKSITYISARKISTO Konferenssin ulkomaalaiset puhujat tulivat Ruotsista. Kirjailija Sven Lidman tempasi kuulijansa iloitsemaan pelastuksen ihanuudesta, ja pastori Alvar Blomgren johdatti raamattutunneillaan uskovia syvempään itsensä tuntemiseen. Hän painotti myös armon kautta tapahtuvaa sydänten puhdistumista. (RV 13/1945: 188.) Nimimerkki Maallikkoveli kehuu Ristin Voitossa jälkimmäistä puhujavierasta: Omasta puolestani alleviivaisin erikoisesti pastori Alvar Blomgrenin syvällisiä ja terveen kirpeitä raamattutunteja. Paljon olisikin konferenssipäivien ohjelmasta puuttunut, ellei veli Blomgren olisi meitä Hengen valaiseman sanan opetuksilla ja varoituksilla suolannut. Juhlien kohokohdaksi muodostui helluntaikansan valtaisa kulkue, joka 1½ km:n pituisena marssi läpi kaupungin tunnuksiaan kantaen. (RV 14/1945: 200.) Lehtori K. A. Pohjakallio kirjoittaa samassa yhteydessä: Tuomiokirkon ja helluntaiteltan välillä sain ensi kerran tavata romaanisiskoja ja -veljiä. Sydämeni murtui syvän keskinäisen yhteyden kokemisesta, kun puristin heidän käsiään. Mikä rauha ja puhtaus huokuikaan heidän kasvoistaan, jotka olivat saaneet kohdata Kristuksen armon kirkkauden. Ruotsalaiset Alvar Blomgren ja Sven Lidman olivat vuoden 1945 konferenssin pääpuhujat. 26 27
IRJA ILMONIEMEN ARKISTO MARKO HALTTUNEN Yleisö odottelee raamattutunnin alkamista vuonna 1945. IRJA ILMONIEMEN ARKISTO Vuoden 1945 yhdistetty konferenssikuoro. Edessä vasemmalla lähetyssaarnaaja Lauri Heimonen viuluineen. Muistot elävät. Irja Ilmoniemi esittelee konferenssikuvia 70 vuoden takaa konferenssin tiedotustilaisuudessa vuonna 2015. Vieressä radiotoimittaja Paavo Rauskanen. Olinhan siellä minäkin Ensimmäisestä kesäkonferenssista on hyviä muistoja myös keuruulaisella Irja Ilmoniemellä. Irjalla on albumissaan useita valokuvia, joiden jokaisen kohdalle hän on kirjoittanut selostuksen siististi koneella. Muistot elävät kuvia katsellessa. Viipurissa syntynyt Irja oli tullut 12-vuotiaana uskoon ja kastettu kuuluisan Monrepos-puiston rannassa. Myös tulevat lähetyssaarnaajat Bertta Kytösmaa ja Helvi K. Taponen olivat olleet kastettavien joukossa. Irja Ilmoniemi aloitti oppikoulun vuonna 1937 Viipurin toisessa tyttökoulussa. Talvisodan vuoksi perhe joutui lähtemään evakkoon vuonna 1939 Ruoveden Visuvedelle. Sieltä matka jatkui Tampereelle, jossa Irja päätti koulunsa. Tampereen helluntaiseurakunnasta tuli siis hänen kotiseurakuntansa. Irja Ilmoniemi muistaa, että konferenssin järjestäminen oli suuri ponnistus seurakunnalle. Irja valittiin hoitamaan konferenssitoimistoa, jossa hän työskenteli melkein yksin. Majoitusasioita hoiteli Irjan muistin mukaan joku veli, mutta muut asiat jäivät 21-vuotiaan naisen vastuulle. 28 29
Toimistotehtävien ohella Irja osallistui myös konferenssikuoroon, jonka innostavana johtajana toimi Rafael Öhberg. Hän oli sananjulistaja ja lahjakas musiikkimies: kuoronjohtaja, säveltäjä, sanoittaja ja sovittaja, jonka elämä päättyi jo 50-vuotiaana. Kitaraa konferenssikuorossa soittaneelle Irjalle jäivät mieleen erityisesti useat viulut ja kitarat. Innostavat laulut tempasivat mukaansa niin laulajat kuin yleisönkin. Lauluissa oli voimakas sanoma ja Hengen palo, Ilmoniemi muistelee. Viipurin Saalemissa Irja Ilmoniemi oli tottunut Pyhän Hengen toimintaan ja siihen, että Hengen sanomat olivat osa normaalia seurakuntaelämää. Mieleenpainuvia olivat olleet myös niin sanotut rakkausateriat. Äitinsä mukana kokouksiin osallistunut Irja oli imenyt Viipurin hengen. Jotain vastaavaa tuntui olevan myös Tampereen konferenssissa. Myöhemminkin konferenssit ovat olleet tärkeitä Ilmoniemen perheelle. Yrittäjäpuoliso Johannes, tutummin Jukka, vei perheensä konferensseihin. Irja Ilmoniemi muistelee olleensa lasten syntymien takia pois vain kolmesta konferenssista. Myös konferenssikuorossa hän on ollut kymmeniä kertoja. Olen tavannut mielenkiintoisia ihmisiä, Irja iloitsee. Samalla hän vakavoituu ja jatkaa: Konferenssien vaikutus on laimentunut. Voisiko tämä johtua siitä, että tapahtumia on niin paljon? Myös Elvi Blumen Kotkasta oli 18-vuotiaana mukana Tampereen konferenssissa. Hän kuvaa tapahtuman hengellistä vaikutusta syväksi ja arkielämään uutta intoa antaneeksi. Musikaalinen Blumen, joka toimi aikanaan Kotkan helluntaiseurakunnan kuoronjohtajana, nautti erityisesti musiikista. Sitä hän harrastaa edelleenkin. Meitä oli Kotkasta 30-henkinen ryhmä. Kotkalainen Erkki Vanhala oli kastettavien joukossa, Elvi Blumen kertoo. Vaikutelmat olivat sykähdyttävät: Siellä oli mahtava ja juhlava tunnelma. Kun pienestä seurakunnasta pääsi suureen joukkoon, oli kuin taivas olisi ollut tässä hetkessä. Olavi Syvännön Tampereen matka Israel-työn veteraani Olavi Syväntö kertoo tulleensa Tampereen kesäkonferenssiin junalla yhdessä isänsä ja Pietarsaaren Saalem-seurakunnan nuorten kanssa. Minulle, 10-vuotiaalle pojalle, se oli todella suuri tapahtuma. Se oli ihmeellinen kokemus. Jälkikäteen olen ymmärtänyt sen opetuksen ja olen kiitollinen Herralle, Syväntö kertoo. Olavin isä Kaarlo Syväntö oli Valtion Rautateiden virassa 18 vuotta vuoteen 1944 asti. Vuonna 1947 hän muutti perheineen Israeliin (Kunnas 1978: 93 95). Kesäkonferenssin aikoihin Syvännön perhe asui Larsmon lähetyskodissa lähellä Pietarsaarta. Kaarlo Syväntö oli pitänyt suhteita yllä entiseen työnantajaansa, joten hän pystyi järjestämään konferenssimatkalaisille ylimääräisen junan Tampereelle ja takaisin. Tavalliset junat olivat tuolloin tupaten täynnä. Konferenssikokemuksiaan Olavi Syväntö muistelee lämmöllä. Kokouksissa kitarakuorot lauloivat ja soittivat niin, että sitä olisi kuunnellut vaikka kuinka kauan. Laulujen sanatkin kuuluivat hyvin. Konferenssin suurpuhujana oli Vilho Soininen, joka julisti iltakokouksissa väkevästi evankeliumia omalla tyylillään. Paljon tuli ihmisiä eteen rukoiltavaksi. Kuuntelin muutamien todistuksia uskoontulostaan ja siitä, kuinka valtavaa riemua he tunsivat, kun synnit oli pois pyyhitty ja he olivat nyt Jeesuksen omia. Niinpä minäkin halusin samaa, vaikka minulla ei ollut mitään erikoisia syntejä tunnollani. Olavin isä oli mennyt omille asioilleen, joten Olavi istui kokouksessa pietarsaarelaisten nuorten kanssa. Kun kysyttiin, kuka haluaa ottaa Jeesuksen vastaan sydämeensä, Olavikin nosti kätensä ja meni monien muiden kanssa eteen. Hänen puolestaan rukoiltiin. Pikkupoika oli kuullut monta todistusta siitä, että jotkut olivat ikään kuin leijuneet ilmassa ilosta uskonratkaisun tehtyään. Hieman pettyneenä Olavi joutui toteamaan, että mitään ihmeellisiä tunteita ei hänen sielussaan pulppuillut. Hän palasi paikalleen istumaan. Toiset nuoret kertoivat Kaarlo-isälle, että Olavi oli tullut uskoon. Itse olin kuitenkin niin pettynyt tähän tunteettomaan kokemukseeni, että olin vihainen Jumalalle ja peruutin koko uskoontuloni. Kaikki luulivat, että olin uskossa, koska olin kiltti poika. Näin meni monta vuotta, Syväntö kertoo. Syvännön perhe joutui odottamaan Israeliin pääsyä 1 ½ vuotta Boråsissa Ruotsissa. Siellä oli pieni inkeriläisten uskovien perustama suomenkielinen seurakunta, jonka nuorten ryhmää vetänyt inkeriläistyttö oli kysynyt Olavilta, onko tämä jo uskossa. Hän oli saanut kieltävän vastauksen. Niinpä tyttö alkoi rukoilla, että Olavi tulisi uskoon. Vasta kolme vuotta myöhemmin Tampereen vanhassa Saalemissa Kaarlo Toivion rukoillessa pelastusvarmuus löytyi. Nyt nuorukainen oli oppinut 30 31
Jumalan opettaman läksyn: pelastus ei riipu tunteista, vaan se perustuu Jumalan sanaan ja on voimassa tunteiden vaihteluista huolimatta. Painokkaasti Olavi Syväntö muistuttaa: Jos olisin oppinut alussa vain leijailemaan ilmassa ihanien tunteiden varassa, en olisi kestänyt uskossa täällä hengellisesti todella kuivassa maassa ja 1960-luvun Israelissa ilman seurakuntia, kitarakuoroja tai ikäisiäni uskovia nuoria. Läksin 17-vuotiaana kotoa israelilaiseen kibbutsiin tienaamaan leipäni. Sinne toin Ruotsista inkeriläisen tytön vaimokseni sen saman, joka oli vuosia rukoillut uskoontuloni puolesta. Yhteispohjoismainen konferenssi Helsingissä 1946 Ristin Voitto -lehden ennakkouutinen (RV 13 14/1946: 117) kertoo: Konferenssi saa ennennäkemättömät mittasuhteet. Osanottajia on Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Islannista sekä parhaillaan Suomessa vierailevat kaksi vapaiden kristittyjen edustajaa Neuvostoliitosta. Odotamme suuria Jumalalta ja toivomme, että tämä konferenssi ei olisi vain uskonnollinen paraatitilaisuus, vaan että Herra saisi kohdata omaa kansaansa ja että Hengen tuli syttyisi koko Suomen Siionissa palamaan entistä voimakkaampana. Vuoden 1946 konferenssi sai runsaasti palstatilaa Ristin Voiton numerossa 15 16/1946. Päätoimittaja Lauri Hokkanen raportoi tapahtumasta tilaisuus tilaisuudelta yhdeksällä sivulla. Lisäksi Väinö Pfaler kirjoitti poimintoja Helsingin konferenssista yhden sivun verran. Messuhallin 7 000 paikkaa olivat täynnä jo avajaiskokouksessa. Juhlien pääpuhuja oli Lewi Pethrus Ruotsista. Hän oli noussut kansainväliseen tietoisuuteen ja ystävystynyt Helsingin Saalem -seurakunnan johtajan Eino Mannisen kanssa. Pethrus piti useita antoisia raamattutunteja muun muassa armolahjoista. Juhlakokouksen pääpuheensa hän oli otsikoinut Kristillisyys alkuperäiseksi! -julistuksella. Juhla radioitiin, ja myös Ristin Voitto julkaisi puheen numerossa 17 18. Toisena päivänä pidettiin keskustelukokous, jonka aiheena oli Mikä edistää ja mikä estää herätyksen eteenpäin menoa? Hokkanen toteaa siitä Ristin Voitossa: Tästä laajakantoisesta ja herätykselle niin keskeisestä kysymyksestä keskusteltiin useammassa kokouksessa ja useampana päivänä (RV 15 16/1946: 130). Muutkin ulkomaiset vieraat saivat omat puheenvuoronsa. Kotimaisten julistajien kärki oli alkanut hahmottua jo ennen sotia. Tässä tapahtumassa esiintyivät Eino I. Manninen, Vilho Soininen, Kaarlo Rissanen, Eino Heinonen, K. A. Pohjakallio, Väinö Pfaler, Eino Ahonen, Vilho Hartonen ja Akseli Puhakainen. Musiikissa palvelivat Helsingin Saalem-seurakunnan soittokunta, ruotsalainen kitarakuoro, yhdistetty sekakuoro F. Turusen johdolla ja useita solisteja. 32 33
ANNA LEHTINEN Valtter Luodon pitkä konferenssiura alkaa Noin kymmenvuotias valkealainen pikkupoika Valtter Luoto pääsi vuonna 1946 konferenssiin ensi kertaa elämässään. Siitä voidaan katsoa alkaneen tämän pitkän päivätyön tehneen seurakuntaneuvoksen konferenssiura. Helsingin konferenssissa hän osallistui veljensä Leevin kanssa lastenkokoukseen, jota piti lastenpuhujana tunnettu Eino Ahonen. Tuossa tilaisuudessa Luoto muistaa tehneensä ensimmäisen kerran hengellisen ratkaisun. Lasten johdattaminen uskonratkaisuun olikin tuohon aikaan luonnollista ja enemmän sääntö kuin poikkeus; voimakkaasti evankelioiva herätysliike ei unohtanut lapsia. Vuoden 1946 konferenssiohjelma. Väinö Pfalerin lehteen laittamat poiminnat lienevät liittyneet juhlien julistuksen sisältöön. Pfaler itse puhkesi usein saarnatessaan puhumaan välillä kielillä, mikä herätti monenlaisia ajatuksia kuulijoissa. Kuitenkin Ristin Voiton tekstissään hän korostaa Jumalan sanan merkitystä. Jumalan sanan viljeleminen on tärkeää. Jos vain profeteerataan, niin kuloksi menee Herran työ. Raamatun sana Hengen valaisemana on paras ratkaisu. Siinä on voimaa. Hengellinen herätys tekee selvät linjat synnin ja Jumalan sanan välille ja silloin saamme odottaa ihmeellistä herätystä. Ja tällainen herätys viepi vesi- ja henkikasteeseen sekä armolahjojen osallisuuteen seurakunnan rakennukseksi. (RV 15 16/1946: 126.) 34 35
Parasta Poriin 1947 Vuoden 1947 konferenssi pidettiin Satakunnan seurakuntien yhteisponnistuksena Porissa. Ohjelmalehtisessä on teksti: HELLUNTAIKONFERENSSI Porissa teltassa Tivolialueella Cygnaeuskoulun luona heinäkuun 1. 6. p:nä 1947. Tällä kertaa osanottajia oli kahta edellisvuotta vähemmän, koska ruotsinkieliset helluntailaiset eivät olleet mukana. Juhlaa sävytti runsas ulkomaalaisten puhujien kaarti. Heistä neljä oli Englannista ja yksi Etelä-Afrikasta. Ristin Voitto -lehdessä oli tapahtumasta seuraava ilmoitus: OHJELMA: Paitsi lukuisaa puhujajoukkoa kotimaasta, saapuvat evankelista George Jeffreys Englannista ja pastori David J. du Plessis Etelä-Afrikasta konferenssin puhujiksi. 2 Seka- ja kitarakuoro laulavat. (RV 6/1947: 108.) Konferenssin tunnukseksi oli otettu Ilmestyskirjasta (Ilm. 22:17) yksi sana: Tule. Isäntänä toimi Porin Eelim-seurakunnan paimen Arvo Peltomaa. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli alkajaiskokouksessa Peltomaan tervetulotoivotuksen jälkeen, kun herätysliikkeen Grand Old Maniksi myöhemmin kiistatta noussut saarnaaja Eino Heinonen lausui koko Satakunnan puolesta juhlakansan tervetulleeksi. Uusia julistajavoimia Ohjelmasta pistävät silmään uudet julistajien nimet: saarnaajat Otto Koivukangas, Topias Sutela ja Toivo Heikkinen, maisteri Ensio Mustonen, saarnaajat Uuno Palonen, Arvo Linnamäki ja Eino Vesa, liikkeenharjoittaja Yrjö Nurmi, saarnaajat Arvid Böhm ja Otto Pyykkönen, lähetyssihteeri Odin Finell, opettaja Armas von Bell sekä saarnaajat August Myyrä, Veikko Mähönen, Kalle Rantanen, Tarmo Pohjala ja Niilo Heimonen. Lähetyssaarnaajista vastuussa olivat Saara Carlsnäs, Hilja Nikkanen, Anna Mäkinen ja Jukka Rokka. 2 Eino Manninen oli tavannut miehet samana kesänä Zurichin Eurooppa-konferenssissa. Lapsille ja nuorille pidettiin omat tilaisuudet. Niiden puhujat olivat vaikuttavia henkilöitä, kuten Eino Ahonen ja Arvid Böhm. Lisäksi Hilja Nikkanen puhui lasten tilaisuuksissa, ja Arvi Kaukomaa, Arvid Böhm ja Eino Heinonen nuorten tilaisuudessa. Ristin Voitto uutisoi, että nuorten tilaisuutta lopettaessaan veli Heinonen puhui Kansanopisto-asiasta (RV 8/1947: 133). Kansanopistokysymys oli noina vuosina vilkkaan keskustelun kohteena myös veljeskokouksissa. Eino Heinonen oli hankkeen innokkaimpia kannattajia. Kansainvälisesti tunnetuin juhlien puhujavieras oli David du Plessis. Tämä valkoihoinen eteläafrikkalainen sai myöhemmin lempinimekseen Herra Helluntai (engl. Mr. Pentecost ). Hän kertoi 1980-luvulla Helsingin Saalemissa saaneensa vuonna 1938 Jumalalta tehtävän viedä helluntaisanoma vanhoihin kirkkokuntiin. Profetian tästä asiasta hänelle toi englantilainen Smith Wigglesworth. Plessiksen oli tavattoman vaikea uskoa profetian toteutumiseen, sillä suhteet vanhojen kirkkojen ja helluntailiikkeen välillä olivat tuolloin hyvin jännitteiset. Jumala kuitenkin avasi ovet lupauksensa mukaan. Puhuttu ja painettu sana rinta rinnan Vuoden 1947 konferenssissa näkyi myös helluntailiikkeelle tärkeän painetun sanan merkitys (Ahonen 1994: 116); erityisesti oma lehti ja julistusta tukeva kirjallisuus on nähty hyviksi maaperän muokkaajiksi liikkeen alusta asti. Porin konferenssissa järjestettiin ennen juhlia kirjaevankelistoille ja sellaisiksi aikoville neuvottelu- ja koulutuspäivä, johon osallistui parikymmentä innokasta sanoman levittäjää. Konferenssi-ilmoitus (RV 6/1947: 108) esittää kutsun: KIRJAEVANKELISTOJA JA SELLAISIKSI AIKOVIA kehoitetaan saapumaan Poriin 29/6, jolloin Elimin päiväkokouksen jälkeen alkaa luento- ja keskustelutilaisuuksia heitä varten. Nämä keskuudessamme ensimmäiset kirjaevankelistapäivät, jotka jatkuvat konferenssin alkuun asti, järjestää Ristin Voitto. Puhujina ovat tällöin Eino Ahonen, Kalle Rissanen ja Kalle Rantanen. Tervetuloa! Yksi konferenssissa näkyvä teema oli eskatologiset kysymykset eli lopunaikojen tapahtumien moninaiset tulkinnat. Aihepiiri oli ollut tapetilla heti sodan jälkeen, koska jotkut olivat nähneet sodassa merkkejä antikristuksen 36 37
ajasta. Tässä konferenssissa vakaana armon ja lahjavanhurskauden julistajana tunnettu Akseli Puhakainen piti raamattutunnin aiheenaan Pelastuuko Kristuksen seurakunta tulevasta vihasta? Ristin voitossa uutisoitiin tästä seuraavasti: Veli P. todisti monilla raamatun kohdilla, että varsinainen vihan aika ja antikristuksen aika alkaa sen jälkeen, kun seurakunta on otettu ylös. Raamattutunti oli hyvä ja rakentava. (RV 8/1947: 134.) Tampereen konferenssin tapaan sunnuntaiksi oli suunniteltu suuri juhlakulkue, joka huipentuisi ulkoilmakokoukseen. Puhujiksi oli valittu Vilho Soininen, Kalle Rantanen ja Rafael Öhberg: kaikki voimakkaita herätysjulistajia. Rankkasade sotki kuitenkin suunnitelmat, joten sen sijaan teltoissa pidettiin sateen ropistessa todistuskokous, jossa useat siskot ja veljet kertoivat Herran teoista elämässään. Vankilan opettaja Aarne Ylppö todisti, miten Herra pelastaa sieluja vankiloissakin ja täyttää Pyhällä Hengellä. ANNA LEHTINEN Tuli ja risti Hämeenlinnassa 1948 Heprealaiskirjeen luvun 13 jae 8 loistaa roihuavan tulen keskeltä: Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Tämä on turvallinen ja ajaton konferenssitunnus: keskipisteenä ovat Jeesuksen risti sekä Hengen tuli ja voima. Mikä olisikaan sopivampi tunnus helluntaikonferenssille? Hämeenlinnan konferenssi ei ollut juhannuskonferenssi, vaikka alun perin se olikin tarkoitus järjestää nimenomaan juhannuksena. Valtiollisten vaalien takia ajankohdaksi valittiin kuitenkin 7. 11. heinäkuuta. Tämä ei ollut paras ajankohta Etelä-Suomen maanviljelijöille, koska juuri tuolloin oli kiireisin heinätyön aika. Siksi yleisömäärän odotettiin jäävan alhaiseksi. Ristin Voitossa kerrotaan kuitenkin, että juhlaväkeä kertyi noin kolmetuhatta henkeä (RV 8/1948: 128). Eino Heinonen raportoi samassa lehdessä juhlien hengellisestä annista seuraavasti: Sana oli avoinna ja Pyhän Hengen läsnäolo voimakas. Monet saivat henkikasteen konferenssin aikana. Uudistusta etsiviä oli joukoittain ja pelastusta kaipaavia myös kannettiin Herran luo. Suuri joukko sairaita käsiteltiin erityisissä kokouksissa öljyllä voidellen ja kättenpäällepanemisella Herran eteen asettaen. Monet näistä toivat myöhemmin esille todistuksensa ja kiitoksensa Herralle saamastaan avusta. Voimakas todistus Sanan pitävyydestä tässä suhteessa oli esim. muuan vanhempi naishenkilö, joka viime kesän konferenssissa Porissa ollen liikkumaan kykenemättömänä rullatuolissa oli silloin rukouksin kannettu Herralle, joka oli koskettanut häntä. Nyt hän oli taasen mukana kävellen vapaasti tarvitsematta edes sauvoja. Hänen kiitokseensa yhdyttiin valtavalla ilolla. (RV 8/1948: 128.) Kunnianosoitus tienraivaajille Tällä kertaa ulkomaalaisia puhujavieraita oli vain yksi: veli Zettersten Ruotsin Uppsalasta. Kotimaisia julistajia esiintyi sen sijaan yli 40. Eino Heinonen kirjoittaa Ristin Voitossa näin: Vuoden 1947 Porin konferenssin ohjelma. 38 39