IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018

Samankaltaiset tiedostot
IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO

Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA

Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen!

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut

Kurssikäytännöt ja opintojen suunnittelu. Leikola

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Lasten museokesä 2013

Tampereen kesäyliopisto

Inhimillisesti vaikuttava hoitotyö kenen käsissä tulevaisuudessa?

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut keväällä 2013

3.vsk Länsimaisen musiikin historia (1 b Barokki-Romantiikka)/Matti Huttunen Koodi A Keväällä 2013

AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, KUHMOINEN (03)

LUENNOT TAPAHTUMAT OPINTOMATKAT

Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin

OHJAUKSELLA OSUVUUTTA AIKUISOPISKELUUN OSUMA- projektin alueseminaari / keskustelutilaisuus

KEVÄÄN 2016 ABIKURSSEJA

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Tampereen kesäyliopisto

Konstit on monet... ERILAISET TAVAT OPPIA JA OPETTAA. Auralan kansalaisopiston, Raision työväenopiston ja Naantalin opiston LaKe-hanke

XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

MAMU UUTISKIRJE. Uusia julkaisuja. Finn Lectura: Suomen mestari 1 CD. Näytekirjapyynnöt

YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg

TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ. Sukupuu. Vinkkejä opettajalle. Karjalainen Nuorisoliitto

Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa

Pe Hyvän ulkoasun elementit. Oulu. Mediapyörä Oy, Tiitinen La Hyvän ulkoasun elementit. Ylivieska, Mediapyörä Oy, Tiitinen

Kesä Lasten kesäleirit

Tapahtumakalenteri syksy 2017

TILANNE luentovuoro = punaisella. viikko MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Yliopiston avajaiset: HY, Oulu

ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI. Äänekoski Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

Kotitalousopettejan koulutus Työjärjestys/2. vsk Syyslukukausi

A&O:n käyttöohje. 1. Rekisteröityminen ja kurssille ilmoittautuminen. 2. Sisäänkirjautuminen. (Lisää löydät osoitteesta:

Pohjalainen talo Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

Tampereen kesäyliopisto

SEURAA OPETUSAIKATAULUA - MUUTOKSET NÄKYVÄT PUNAISELLA! SYKSY lv. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTON KEHITTÄMINEN PIRKANMAALLA. Ritva Ojalehto

SYKSY lv. Tämä on alustava lukujärjestys! Seuraa nettilukkaria päivitysten havaitsemiseksi

HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI Historian perusopinnot

Itä-Karjalan Kansanopisto

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA.

Lahti Wellamo-opisto

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012

KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI )

Kallion musiikkikoulu

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Kirjoittajainfo KYL Kouvolan Yhteislyseo

INFO AVOIMEN YLIOPISTON OIKEUSTIETEEN OPINNOT

LUKUVUOSI VERKKOKURSSIT

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Anarâškielâ máttááttâs

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe la

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv

OSUMA- projektin alueseminaari / keskustelutilaisuus

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016

SYKSY Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016

Syksyllä Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op)

SYKSY Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2010

Pedagogisten opintojen infotilaisuus ke 9.1. klo n salissa L5. Läsnäolo välttämätön!

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019

Pikaohjeet A&O oppimisympäristön käytön aloittamiseen

Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a. syksy 2018

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

AIKUISKASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT SYKSYLLÄ 2017

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019

TERVETULOA AVOIMEN YLIOPISTON INFOTILAISUUTEEN!

KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut:

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

SEURAA OPETUSAIKATAULUA - MUUTOKSET NÄKYVÄT PUNAISELLA! SYKSY lv. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

Aikuislinjan lukuvuosikalenteri

KURSSIEN ESIVALINTA LUKUVUODELLE

Tervetuloa Ryhmänohjaajien valmennusviikonvaihteeseen

SEKAKUOROLIITTO RY Helsinki JÄSENKIRJE 5 / Sekakuoropäivät Helsingissä

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)

Transkriptio:

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018 Kuva Hannu Hautala

MIKÄ ON IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO? Ikääntyvien yliopistotoiminnan taustana on 1970-luvun alkupuolelta lähtien eri puolille Eurooppaa levinnyt korkeakouluihin liittyvä koulutusmuoto, jonka kansainvälisenä nimenä on useimmiten ollut Kolmannen ikäkauden yliopisto. KETKÄ VOIVAT OPISKELLA? Ikääntyvien yliopisto on tietoa etsivien, yhteiskunnan ja yhteisön sekä itsensä kehittämisestä kiinnostuneiden ikääntyvien ihmisten kohtaamispaikka. Ikääntyvien yliopistossa opiskeleville ei aseteta pohjakoulutusvaatimuksia, vaan kaikki halukkaat voivat tulla kuuntelemaan luentoja ja osallistua toimintaan. MIHIN PYRITÄÄN? Ikääntyvien yliopistotoiminnan tavoitteena on tarjota ikääntyville mahdollisuus yliopistotasoiseen opiskeluun ilman opintosuoritus- ja tutkintotavoitteisuutta sekä tarjota mahdollisuus henkisten ja sosiaalisten kykyjen ylläpitämiseen ja edistämiseen. MITÄ OPISKELLAAN? Ikääntyvien yliopistotoiminnan lähtökohta aiheiden valinnassa ja toiminnassa on tieteellisyys. Toimintamuotoina ovat yleisluennot ja seminaarit. Toiminnan suunnittelusta ja organisoinnista vastaa Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto yhteistyössä Oulun yliopiston avoimen yliopiston kanssa. Myös opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua toiminnan suunnitteluun. IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTOTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN Luentoihin ja seminaareihin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista Ikääntyvien yliopistoon. Ilmoittautua voi Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston toimipaikkoihin. OSALLISTUMISMAKSUT Ikääntyvien yliopiston luennot ovat ikääntyville maksuttomia. Luentojen hinta muille osallistujille on 20 / kevätlukukausi.

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTON VERKKOLUENTOSARJA Oulussa, Kuusamossa, Pyhäjärvellä, Raahessa ja Ylivieskassa Luennot lähetetään Jyväskylästä internetin välityksellä yhteistyössä Jyväskylän kesäyliopiston kanssa. Kuka minä olen? Perimän ja ympäristön merkitys käyttäytymiseen ja temperamenttiin Ke 17.1.2018 klo 14.00 16.00 Professori Liisa Keltikangas-Järvinen, HY Aivoterveys ja muistisairauksien ehkäisy Ke 14.2.2018 klo 14.00 16.00 Ravitsemustieteilijä, FT Satu Jyväkorpi, HY, Gerontologinen ravitsemus Gery ry. Home ja terveys uusinta tutkimustietoa sisäilmatutkimuksista Ke 28.3.2018 klo 14.00 16.00 Professori Tuula Putus, Ympäristölääketieteen kliininen tutkimusyksikkö (TROSSI), TY Kalevalan naiset ja tiedon yöpuoli Ke 18.4.2018 klo 14.00 16.00 FT Tiina Piilola, JY Ikääntyvien yliopiston kevätjuhlaluento: Ajatuksia ja tunteita tanssista Ke 9.5.2018 klo 14.00 16.00 Tanssija, laulaja, koreografi Jorma Uotinen Oulussa luennoille osallistutaan Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistolla osoitteessa Torikatu 22 A, 2. krs. Kuusamossa luennoille osallistutaan Kuusamo-opistolla Teatterisalissa (päärakennus, 1. krs) osoitteessa Kitkantie 35. Pyhäjärvellä luennoille osallistutaan Pyhäjärven kaupungintalolla osoitteessa Ollintie 26. Raahessa luennoille osallistutaan Raahen Porvari- ja Kauppakoulun C-rakennuksen luokassa C132 osoitteessa Merikatu 2. Ylivieskassa luennoille osallistutaan Ylivieskatalo Akustiikassa osoitteessa Koulukatu 2 B.

MINUN TARINANI kirjoituskurssi Aika ja paikka 30.5. 21.9.2018, Kuusamo 1. jakso ke-to 30. 31.5., klo 17.00 20.00 päivittäin 2. jakso to-pe 20. 21.9., klo 17.00 20.00 päivittäin Paikka ilmoitetaan tarkemmin kutsussa osallistujille. Kohderyhmä Kaikenikäiset kirjoittamisesta kiinnostuneet aikuiset; aiempaa kirjoituskokemusta ei tarvitse olla Kouluttaja Toimittaja, kirjailija Leena Hietamies "Olen kirjailija ja pitkän linjan toimittaja. Teen edelleenkin lehtiin juttuja ja tekeillä on uusia kirjoja. Harrastan myös kuvataiteita, akvarelli- ja öljyvärimaalausta. Olen syntynyt ja kasvanut Helsingissä, mutta vanhempieni juuret ovat Karjalassa, isän Viipurissa ja äitini Inkerinmaalla. Mielestäni ihmisten on tärkeää oppia kunnioittamaan omia juuriaan ja omaa elämäänsä, sellaisena kuin se on. Googlaamalla Leena Hietamies löytyy netistä myös videopätkä minusta ja tietoa kirjoistani." Sisältö Kurssi sopii kaikenikäisille aikuisille, sillä jokaisella on oma tarina, suuri tai pieni. Aiempaa kirjoituskokemusta ei tarvita. Jatkuu

Kurssilla kirjoitetaan pätkä omaa elämäntarinaa tai yhtä merkittävää tapahtumaa ohjatusti. Mukaan voi ottaa yhden tai useamman valokuvan, josta aloittaa. Kertomukset ovat luottamuksellisia harjoituksia. Kurssilla kirjoitetaan käsin papereille tai vihkoon tai kannettavalla printattavia sivuja. Tarinan aihe nostetaan omasta elämästä. Se voi löytyä omasta lapsuudesta, nuoruudesta, elämän käännekohdasta tai tästä hetkestä. Myös tavallinen arkipäivä sopii aiheeksi. Kurssin alussa käydään läpi muutamia oleellisia kirjoittamiseen liittyviä perusasioita. Harjoitukset ovat lyhyitä ja helppoja. Opettajalle voi lähettää kesän aikana luettavaksi ja arvioitavaksi kirjoituksia. Syyskuun jatkokurssin aikana lopputuloksista kootaan yhteinen antologia, johon ei ole pakko osallistua. Tekstit saavat olla novellin pituisia, viidestä kymmeneen koneella kirjoitettua sivua. Lisätietoa: koulutussuunnittelija Johanna Riekki, p. 040 753 5716, johanna.riekki@kuusamo.fi Hinta 115 sisältäen opetuksen kurssipäivinä ja kurssijaksojen välillä tehtävien itsenäisten kirjoitusharjoitusten arvioinnin ja palautteen Ilmoittautuminen 16.5. mennessä Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston Kuusamon toimipaikkaan: http://www.pohjois-pohjanmaankesayliopisto.fi/fi/minun-tarinanikirjoituskurssi/ Ilmoittautuminen on sitova. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuvasta perumisesta laskutetaan puolet kurssimaksusta. Mikäli perumista ei tehdä lainkaan tai peruminen/keskeyttäminen tehdään koulutuksen alkamisen jälkeen, laskutetaan koko kurssimaksu. Peruutus tulee tehdä aina kirjallisesti. Kurssimaksut ovat ulosottokelpoisia (L 632/1998, 24 ). Kesäyliopisto ei palauta maksuja.

LISÄTIETOA JA ILMOITTAUTUMISET Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto Oulun toimipaikka PL 2437, 90014 Oulun yliopisto Torikatu 22 A, 2. krs Puh. 044 465 2205, 044 465 2206 Sähköposti kesayo@pohjois-pohjanmaa.fi Kuusamon toimipaikka Kitkantie 35, 93600 Kuusamo Puh. 040 860 8715 Sähköposti kesayo@kuusamo.fi Pyhäjärven toimipaikka PL 15, 86801 Pyhäsalmi Ollintie 26 Puh. 040 775 6931 Sähköposti kesayo@pyhajarvi.fi Raahen toimipaikka Merikatu 2, 92100 Raahe Puh. 044 021 0122 Sähköposti kesayo@raahe.fi Ylivieskan toimipaikka Koulukatu 2 B, 3. krs, 84100 Ylivieska Puh. 044 429 4559 Sähköposti kesayo@ylivieska.fi