kuva: istock Photo Testamenttilahjoitus voi pelastaa lähimmäisesi elämän
Hyvä lähimmäinen, LUOTETTAVA AUTTAMISEN KANAVA Yhteisvastuu on lähimmäisenrakkautta. Sitä, että välittää toisesta ja osoittaa sen arjessa pienin hyvin teoin. Sitä, ettei määrittele toisten ihmisten arvoa heidän asemansa, saavutustensa tai hyödyllisyytensä perusteella. Sitä, ettei kyynisty vääryyksiä pursuvassa maailmassa, vaan jaksaa uskoa hyvyyteen, keskinäiseen apuun ja parempaan tulevaisuuteen. Jeesus, oman aikansa syrjittyjen ja hyljeksittyjen puolustaja, kehotti meitä asettumaan lähimmäistemme asemaan: Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. (Matt. 7:12). Elämän yllättäessä auttajasta saattaa tulla apua tarvitseva. Sillä hetkellä toivoisin, että joku näkisi hätäni ja huolehtisi minusta. Yhteisvastuukeräyksen yli 60-vuotisen historian saatossa sadattuhannet suomalaiset ovat toteuttaneet Jeesuksen käskyä huolehtimalla heikko-osaisista omassa lähipiirissään, toimimalla Yhteisvastuu-kerääjinä tai tukemalla Yhteisvastuun työtä lahjoituksin. Ehkä sinäkin olet yksi heistä. Yhteisvastuuvaroin tehtävä työ auttaa päivittäin kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lähimmäisiämme Suomessa ja kehitysmaissa. Testamenttilahjoitus on yksi tapa varmistaa, että arvostamasi työ jatkuu voimakkaana tulevaisuudessakin. Lämmin kiitos siitä, että harkitset testamenttilahjoituksen tekemistä Yhteisvastuulle. Sinun avullasi moni lähimmäisemme saa mahdollisuuden valoisampaan huomiseen. Jumalan siunausta jokaiseen päivääsi. Irja Askola Helsingin piispa kuva: EVA PERSSON Yhteisvastuun juuret ovat syvällä Suomen historiassa. Syksyllä 1949 sodan ja pahojen hallavuosien jälkeen lapsiperheiden tilanne Pohjois- ja Itä-Suomessa oli heikoissa kantimissa. Lapset olivat aliravittuja ja sairaita. Työttömyys vaikeutti perheiden toimeentuloa. Tarvittiin pikaista apua, mutta auttavaa järjestelmää ei ollut. Silloin kirkko tuli hä- tiin. Perustettiin Yhteisvastuukeräys. Ensimmäiset Yhteisvastuu-talkoot polkaistiin käyntiin vuonna 1950 kaikissa Suomen seurakunnissa. Suomalaisten lähimmäisenrakkaus ylitti kaikki odotukset. Pohjois- ja Itä-Suomen nälkäänäkeville lapsiperheille kerättiin 60 miljoonaa silloista markkaa, tuplasti yli tavoitteen. Kodin arki kuntoon Vuoden 2010 Yhteisvastuuvaroin tuettiin Suomessa avun tarpeessa olevia lapsiperheitä. Heille järjestettiin koko perheen yhteisiä ruoanlaittokursseja ja heitä ohjattiin kodin töissä, kuten lasten vaatehuollossa.
Apua lähelle ja kauas 1950-luvulla keräysvarat käytettiin kotimaassa. Niillä tuettiin muun muassa huonokuntoisten asuinrakennusten kunnostusta ja äitien virkistyslomia. Köyhille kodeille hankittiin lehmä tai hevonen, invalidille pyörätuoli tai vanhukselle kunnollinen vuode. Myös lahjakkaita lapsia autettiin kouluun. 1960-luvulla teollistuvan Suomen taloudellinen tilanne oli vahvistumassa ja maailman huomio kiinnittyi itsenäistyviin siirtomaihin. Vuodesta 1963 lähtien Yhteisvastuu on tukenut hädänalaisia ihmisiä myös kehitysmaissa. Avun saaminen ei katso syntyperää, uskontoa tai poliittista vakaumusta. Maailmalla Yhteisvastuu on muun muassa auttanut haitilaisia lapsia takaisin opintielle koulut tuhonneen maanjäristyksen jälkeen. Bangladeshissa on tuettu toimeentuloa ja Perussa autettu mielenterveysongelmista kärsiviä perheitä. Sudanissa ja Intiassa on koulutettu slummien ja pakolaisleirien nuoria. Ruandassa on rakennettu rauhaa, Angolassa taloja vanhuksille ja El Salvadorissa koteja maanjäristyksen uhreille. Yhteisvastuu on paljon muutakin kuin rahankeräys. Se nostaa esiin yhteiskunnan epäkohdista kumpuavan, monesti näkymättömän hädän ja puhuu heidän puolesta, jotka eivät saa ääntään kuuluviin, mutta tarvitsevat kipeimmin apua. Keräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti. Keräystuotto jaetaan seuraavasti 60 % kansainväliseen diakoniaan Varat käytetään kehitysyhteistyöhön ja katastrofiapuun Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan köyhimmissä maissa. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu. 20 % vuosittain vaihtuvalle avustuskohteelle Suomessa 10 % hiippakuntien diakoniarahastoille Diakoniarahastoista annetaan avustuksia vähävaraisille ihmisille seurakuntien anomusten perusteella. 10 % seurakunnan tekemään avustustyöhön omalla paikkakunnalla Apua syrjäytymisvaarassa oleville nuorille Vuonna 2011 Yhteisvastuu torjui nuorten yksinäisyyttä. Suomessa keräyksen tuotolla etsittiin uusia tapoja tuoda yksinäisyydestä kärsivät nuoret entistä varhemmin avun piiriin. Nuorille järjestettiin muun muassa ohjattuja vertaistukiryhmiä ja viikonloppuleirejä sekä tuki- ja kummioppilastoimintaa kouluissa. kuva: istock Photo kuva: KATJA TÄHJÄ Ehjä lapsen mieli Vuonna 2007 Yhteisvastuu tuki lasten mielenterveyden edistämistä. Perun Andien vuoristokylissä vanhempia opetettiin käsittelemään perheen sisäisiä suhteita, ottamaan huomioon lastensa tarpeita ja näin toimimaan lasten ja nuorten henkisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Lapsille järjestettiin työpajoja, nukketeatteria ja teatteriesityksiä, joiden avulla tuotiin esille väkivallattomuuden, hyvän itsetunnon ja omien oikeuksien sanomaa.
TUEKSI TESTAMENTIN LAATIMISEEN Testamentti on määrämuotoinen oikeustoimi ja tahdonilmaisu, jolla määrätään, kuka saa testamentintekijän omaisuuden hänen kuolemansa jälkeen. Jotta testamentintekijän tahto toteutuu, on testamenttia tehtäessä otettava tarkasti huomioon lain vaatimat määräykset ja muotoseikat. Testamentti kannattaa tehdä hyvissä ajoin, tarkoin harkiten ja lain vaatimat muotomääräykset tarkasti huomioiden. Tällöin testamentista tulee muodollisesti pätevä ja toteuttamiskelpoinen. Perinnönjaossa rintaperillisillä on aina oikeus testamentista riippumatta vaatia perinnöstä lakiosansa eli puolet sen perintöosuuden arvosta, jonka hän ilman testamenttia saisi. Rintaperillisillä tarkoitetaan vainajan lapsia, ottolapsia ja näiden perillisiä. Henkilö, jolla ei ole rintaperillisiä voi testamentilla määrätä kaikesta omaisuudestaan. Jollei serkkua läheisempiä sukulaisia ole tiedossa, eikä testamenttia ole laadittu, perintö menee kokonaisuudessaan valtiolle. Testamentin laatimisen muotoseikat Kun henkilö on täyttänyt 18 vuotta, hän saa määrätä omaisuudestaan testamentilla. Tätä nuorempikin saa tehdä testamentin, jos hän on tai on ollut naimisissa. 15-vuotias saa tehdä testamentin omalla työllään ansaitsemastaan omaisuudesta. Testamentti on tehtävä kirjallisesti kahden todistajan läsnäollessa. Kun testamentintekijä on allekirjoittanut testamentin, todistajat todistavat testamentin laissa säädetyn sisältöisen todistajalausunnon allekirjoituksilla. Todistajien on tiedettävä, että kyseinen asiakirja on testamentti. Testamentintekijä saa päättää, kertooko hän heille testamenttinsa sisällön. Todistajien tulee olla vähintään 15-vuotiaita ja sieluntoiminnoiltaan todistajiksi kykeneviä. Todistajana ei voi toimia puoliso, lähiomaiset tai henkilö, jolle tai jonka lähiomaiselle saattaa olla testamentista hyötyä. Todistajaksi ei myöskään kelpaa sen yhteisön johtokunnan tai hallituksen jäsen, jonka hyväksi testamentti tehdään. Poikkeuksena edellä mainituista säännöistä, henkilö voi harvinaisessa poikkeustilanteessa, esimerkiksi onnettomuuden sattuessa tai sairauden vuoksi, tehdä niin sanotun hätätilatestamentin. Sen voi tehdä suullisesti kahden todistajan läsnäollessa tai jopa ilman todistajia omakätisesti kirjoitetulla ja allekirjoitetulla asiakirjalla. Hätätilatestamentti raukeaa, jos tekijällä esteen lakattua on kolmen kuukauden ajan ollut tilaisuus määrätä omaisuudestaan normaalilla tavalla. Haitissa St. Matthieun koulussa matematiikan tunnilla tuuletetaan oikean vastauksen kunniaksi. kuva: ZARA JÄRVINEN Koulutuksen avulla pois köyhyydestä Monissa kehitysmaissa Yhteisvastuu-varoin tuetaan erityisesti nuorten ja naisten perus- ja ammattikoulutusta. Hauraissa yhteiskunnissa koulutus on avainasemassa köyhyyden katkaisemiseen. Sen avulla ihmiset pystyvät hankkimaan itsenäisesti toimeentulonsa, parantamaan elinolosuhteitaan, kouluttamaan lapsensa sekä vaatimaan kansalaisoikeuksiaan.
Testamentin muuttaminen tai peruuttaminen Testamentin laatija voi oikeustoimikelpoisena koska tahansa muuttaa tai peruuttaa testamentin. Jos testamentin sisältöä haluaa osittain tai kokonaan muuttaa, muutos on tehtävä laatimalla kokonaan uusi testamenttiasiakirja laissa säädettyjä testamentin muotomääräyksiä noudattaen. Testamentin peruuttaminen tapahtuu selkeimmin tuhoamalla testamentin alkuperäiskappaleet tai peruuttamalla se uuden testamentin muodossa. Laissa määrätty perimisjärjestys palaa voimaan, jos testamentti peruutetaan tekemättä uutta testamenttia. Testamentin sisältö Testamentin tulee aina vastata testamentintekijän omaa tahtoa ja vallitsevia olosuhteita. Yksityiskohdatkin voi olla aiheellista kirjata testamenttiin, kunhan niistä ei aiheudu tulkinnallisia vaikeuksia. Sanojen ja sanontojen oikeudellinen merkitys on syytä tarkistaa. Esimerkiksi käsite irtain omaisuus on hyvin laaja. Siihen kuuluvat mm. arvopaperit, asunto-osakkeet, pankkitilit, raha ja vuokramaalla olevat rakennukset. On myös parempi käyttää ilmaisua rahavarat kuin käteisvarat, jolloin mukaan tulee myös pankkitileillä olevat rahavarat. Lainsäädäntö ei edellytä lakimiehen käyttöä testamentin tekemiseen, mutta se on suositeltavaa, jotta lain vaatimat muotoseikat täyttyvät ja testamentin tekijän viimeinen tahto toteutuu. Lähes kaikki ihmiset ovat velvollisia maksamaan perintöveroa. Osana yleishyödyllistä yhteisöä Kirkkopalvelut ry:tä Yhteisvastuukeräyksen ei tarvitse maksaa testamenttilahjoituksesta veroa. Testamentin säilyttäminen Testamentti kannattaa tehdä kahtena kappaleena, joita säilytetään eri paikoissa, esim. pankkilokerossa ja kotona. Testamentti voidaan myös jättää säilytettäväksi Yhteisvastuun keräys- toimistoon. Tämä ei missään tapauksessa rajoita testamentintekijän oikeutta muuttaa tai peruuttaa testamenttia. Testamentti säilytetään luottamuksellisena, eikä siitä ei anneta tietoja muille ennen testamentintekijän kuolemaa. Seuraavilla sivuilla on kaksi esimerkkitestamenttia, joiden avulla testamentin tekoa suunnitteleva henkilö voi pohtia, mitä kaikkea omaan testamenttiinsa haluaa sisällyttää. Mallin lainaaminen sellaisenaan ei kuitenkaan ole suositeltavaa, koska jokaisen testamentin laatimisessa on huomioitava kaikki asiaan liittyvät yksilölliset olosuhteet. Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan (Jesaja 46:6). Ihmisarvoisen vanhuuden puolesta Vuoden 2006 Yhteisvastuukeräys auttoi yksinäisiä ja turvattomissa oloissa eläviä vanhuksia. Keräysvaroin järjestettiin muun muassa virkistyspäiviä ja retkiä, hartaus- ja raamatunlukuhetkiä, ryhmäliikuntaa sekä koulutettiin vapaaehtoisia, jotka tekivät kotikäyntejä. kuva: SARA HUHTINEN kuva: PAUL JEFFREY Katastrofiapua maailmalle Joka vuosi osa Yhteisvastuukeräyksen tuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon. Näiden varojen avulla katastrofialueille pystytään toimittamaan hätäapua nopeasti ja pelastamaan mahdollisimman monia luonnonmullistusten tai poliittisten selkkausten uhreiksi joutuneita ihmisiä.
Esimerkkitestamentti 1 TEKIJÄ: Nuorisotyönohjaaja Elli Esimerkki (190668-XXXX) Teerenpolku 862, 00180 Helsinki TESTAMENTTIMÄÄRÄYS Minä allekirjoittanut Elli Esimerkki ilmoitan viimeisenä tahtonani ja testamenttinani olevan, että omaisuuteni on kuolemani jälkeen jaettava seuraavalla tavalla: 1. Omistamani huoneiston osoitteessa Hietalahdenranta 231 a 1, 00180 Helsinki hallintaan oikeuttavat osakkeet numerot xx xx asuinirtaimistoineen on menevä Kirkkopalvelut ry:lle käytettäväksi lyhentämättömänä Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. 2. Kaikki muu omaisuuteni, olkoonpa se minkä nimistä tai laatuista tahansa, on annettava perimysjärjestyksen mukaiseen jakoon. Samalla kumoan selvyyden vuoksi kaikki aikaisemmat testamenttimääräykset, joten tämä testamentti on voimassa viimeisenä tahtonani. Tätä testamenttia on laadittu kaksi allekirjoitettua kappaletta, joista toinen säilytetään Kirkkopalvelut ry:n Yhteisvastuu-keräystoimistossa Helsingissä. Helsingissä 15. päivänä lokakuuta 2012 Elli Esimerkki Nuorisotyönohjaaja, Helsinki TODISTUS Yhtä aikaa läsnä olevina ja esteettöminä todistamme, että nuorisotyöntekijä Elli Esimerkki, jonka henkilökohtaisesti tunnemme/jonka henkilöllisyyden olemme tarkistaneet, on tänään terveellä ja täydellä ymmärryksellä sekä vapaasta tahdostaan ilmoittanut edellä olevan sisältävän hänen viimeisen tahtonsa ja testamenttinsa sekä että hän samalla on tänään testamenttinsa omakätisesti allekirjoittanut. Helsingissä 15. päivänä lokakuuta 2012 Olli Ohje Kirjanpitäjä, Helsinki Taina Todistaja Nuorisotyönohjaaja, Helsinki Esimerkkitestamentti 2 TEKIJÄ: Kirvesmies Matti Malli (060647-XXXX) Ainontie 351, 71520 Kuopio TESTAMENTTIMÄÄRÄYS Ilmoitan täten viimeisenä tahtonani ja testamenttinani, että kaikki omaisuuteni, olkoonpa se minkä nimistä tai laatuista tahansa, on kuolemani jälkeen annettava Kirkkopalvelut ry:lle Kuopion Kallaveden seurakunnan välityksellä käytettäväksi lyhentämättömänä Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Samalla kumoan selvyyden vuoksi kaikki aikaisemmat testamenttimääräykset, joten tämä testamentti on voimassa viimeisenä tahtonani. Tätä testamenttia on laadittu kaksi allekirjoitettua kappaletta. Kuopiossa 15. päivänä lokakuuta 2012 Matti Malli TODISTUS Varta vasten kutsuttuina ja yhtä aikaa läsnä olevina ja esteettöminä todistamme, että Matti Malli, jonka henkilökohtaisesti tunnemme/jonka henkilöllisyyden olemme tarkistaneet, on tänään terveellä ja täydellä ymmärryksellä sekä vapaasta tahdostaan ilmoittanut edellä olevan sisältävän hänen viimeisen tahtonsa ja testamenttinsa sekä että hän samalla on tänään testamenttinsa omakätisesti allekirjoittanut. Kuopiossa 15. päivänä lokakuuta 2012 Nelli Näyte Sihteeri, Kuopio osmo Opaste Opettaja, Siilinjärvi Lisätietoja osoitteesta www.yhteisvastuu.fi/testamenttilahjoitus. Perintöön ja testamenttiin liittyviä asioita säätelevä laki on nimeltään Perintökaari. Lakiin voi tutustua esimerkiksi osoitteessa www.finlex.fi.
kuva: PAUL JEFFREY Kiitos, että harkitset testamenttilahjoituksen tekemistä Yhteisvastuukeräykselle. Tuellasi pystymme rakentamaan valoisamman tulevaisuuden yhä useam malle hädänalaiselle lähimmäisellemme Suomessa ja kehitysmaissa. Yhteisvastuun keräysjohtaja auttaa mielellään testamenttilahjoituksiin liittyvissä kysymyksissä. YHTEISVASTUUKERÄYS Hietalahdenranta 13 PL 279, 00181 HELSINKI p. 040 700 9902, f. 0207 54 2102 etunimi.sukunimi@yhteisvastuu.fi www.yhteisvastuu.fi