SOTKAMON KUNTA KOULULAISKULJETUSOPAS



Samankaltaiset tiedostot
VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN KULJETUKSIA KOSKEVAT TEHTÄVÄT JA OHJEET

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus

Leppävirran kunta KOULULAISKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN KULJETUKSIA KOSKEVAT TEHTÄVÄT JA OHJEET

TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS

KOULULAISKULJETUSOPAS

KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS

SOTKAMON KUNTA KOULULAISKULJETUSOPAS

MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ

Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet

Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet

KOULUKULJETUSOPAS 2015

KOULUKULJETUS- OPAS 2011

Koulukuljetuksia koskevat periaatteet

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

KOULULAISKULJETUSOPAS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ

IISALMEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan.

LAPINJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS

ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

KAJAANIN KAUPUNKI. Koulukuljetusopas. Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet. Sivistyslautakunta

Koulukuljetusopas. Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet. Sivistyslautakunta

Nopolan koulun koulukuljetusopas

Järvenpään perusopetuksen koulukuljetukset

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.

KARVIAN KUNTA KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ YLEISTÄ

SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA

HATTULAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS

Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet. Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS

PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET

Sivistyslautakunta NURMEKSEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Koulukuljetuksia koskevat periaatteet lukien

Koulukuljetusohjeet. Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA

OPAS ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KULJETUKSIIN Päivitetty

Koulukuljetusopas Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet

LIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas

KESKI- SAVON KOULUKULJETUSOPAS Varkaus

Tuusulan kunta, kasvatus- ja sivistystoimi Kasvatus- ja koulutuslautakunta

H y v ä k s y t t y v a r h a i s k a s v a t u s - j a k o u l u t u s l a u t a k u n n a s s a

ESIOPETUSKULJETUKSET

PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET

Sivistysltk Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET

MÄNTSÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet

Perusopetuslain mukaan kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun

LIITE 6. Pertunmaan kunta KOULUKULJETUSOPAS

ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET ALAVIESKAN KUNNAN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.

KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA

RUOKOLAHDEN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS

Sivistyslautakunta LIITE

Koulukuljetuskriteerit 2015

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan.

RANUAN KUNNAN KOULU- KULJETUSOPAS

MÄNTSÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS

OPPILASKULJETUSSÄÄNTÖ

Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET ALKAEN

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opastamaan ja opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.

SOTKAMON KUNTA KOULULAISKULJETUSOPAS

Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna

LEMIN KUNTA Kuljetusohjeistus oppilaskuljetuksiin

Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet lähtien

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS. Perusopetus Esiopetus Varhaiserityiskasvatus

KOULUMATKOJEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET KOUVOLAN KAUPUNGISSA

KOULUKULJETUSOPAS Halsuan yhtenäiskoulu

ESIOPETUSKULJETUKSET

LEPPÄVIRRAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS. Koululautakunta

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.

KULJETUSSÄÄNTÖ. Kuhmoisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet. 1. Yleiset periaatteet 2

1. YLEISET PERIAATTEET

Rantasalmen kunnan koulukuljetusopas

LUVIAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS

JUUAN KUNNAN KOULUKULJETUSPERUSTEET alkaen

SOTKAMON KUNTA KOULULAISKULJETUSOPAS

Esiopetuksen ja perusopetuksen kuljetuksia koskevat periaatteet alkaen

Sallan kunnan koulukuljetusopas alkaen

KOULU- JA ESIOPETUSKULJETUSTEN SÄÄNNÖT JA PERIAATTEET Kakola Khall

LEMIN KUNTA. Oppilaskuljetuksissa noudatettavat periaatteet

ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) ALKAEN

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus valvottuun toimintaan.

KOULUKULJETUSOPAS. Sisällys. Sivistyslautakunta Voimaan

PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET

Koulukuljetussääntö Hyv. siv.ltk

Askolan kunta Sivistyslautakunta

Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet alkaen

Koulukuljetusperiaatteet. Kouvolan kaupunki

Pyhännän koulukuljetussääntö

KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta

IKAALISTEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ Ikaalisten kaupunki. Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa xx.xx

RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET

Transkriptio:

SOTKAMON KUNTA KOULULAISKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULU- KULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

Sisältö sivu JOHDANTO LAINSÄÄDÄNTÖ KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET.....4 Koulumatkan pituus....4 Koulumatkan vaarallisuus... 6 Petokyydit....6 Koulumatkan rasittavuus....6 YHTEISTYÖTAHOJEN TEHTÄVÄT JA OHJEET....7 Kuljettajan tehtävät....8 Huoltajat tehtävät... 8 Oppilaan tehtävät... 8 Koulun tehtävät....9 Koulutoimiston tehtävät.....9 KOULUMATKAT LINJA-AUTOLLA.....10 Näyttökortin käyttöohjeet......10 Jos kortti häviää.......10 Kortin palautus......11 POIKKEUSTILANTEET......11 Onnettomuus......11 Linja-auto tai taksi ei saavukaan pysäkille...... 11 Kovat pakkaset...... 11 Vahinko ja ilkivaltatapaukset......11 Yksityistien kunto......12 Kuljetuksen laatuun liittyvät kysymykset......12 LIIKENNETURVALLISUUS.... 12 YHTEYSTIETOJA... 12 Koulutoimisto......12 Perusopetuksen koulut.....13 Päiväkodit.........14 Liikennöitsijät....15 PERUSOPETUKSEN JA LUKION KOULUKULJETUSAIKATAULUT LUKUVUONNA 2015-2016..16 Sivistystoimen lautakunta 23.8.2007 69 2

JOHDANTO LAINSÄÄDÄNTÖ Oppaan tarkoituksena on parantaa esioppilaiden ja peruskoululaisten kuljetusten turvallisuutta sekä antaa pelisääntöjä ja ohjeita kouluille, koululaiskuljettajille, vanhemmille ja oppilaille. Oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan oppilaille myönnetään kunnan koulukuljetus, kerrotaan kuljetusten järjestämisestä sekä annetaan ohjeita kuljetusten aikaiseen käyttäytymiseen ja poikkeavien tilanteiden varalta. Perusopetuslain 6 Oppilaan koulupaikan määräytyminen Opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Kunta osoittaa oppivelvolliselle ja muulle tässä laissa tarkoitettua opetusta saavalle 1 momentin mukaisen lähikoulun tai muun soveltuvan paikan, jossa tämän lain 4 :n 1 ja 2 momentin mukaisesti annetaan opetusta sellaisella oppilaan omalla kielellä, jolla kunta on velvollinen opetusta järjestämään. Kunta voi perustellusta opetuksen järjestämiseen liittyvästä syystä opetuskieltä muuttamatta vaihtaa opetuksen järjestämispaikkaa. Perusopetuslain 32 Koulumatkat Jos perusopetusta, lisäopetusta tai 25 :n 2 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan esiopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pidempi tai jos se oppilaan ikä tai muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi, on oppilaalla oikeus maksuttomaan kuljetukseen taikka oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävään avustukseen. Edellä 1 momentin mukaisesti järjestettävä oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas lukuvuoden alkaessa on täyttänyt 13 vuotta tai jos oppilas saa 17 :n 2 momentissa tarkoitettua erityisopetusta, saa koulumatka kestää enintään 3 tuntia. 3

Jos 1 momentissa tarkoitettu oppilas otetaan muuhun kuin 6 :n 2 momentissa tarkoitettuun kouluun, oppilaaksi ottamisen edellytykseksi voidaan asettaa, että oppilaan huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista. Perusopetuslain 32 :n 1 momentin mukaan esiopetuksessa olevalla oppilaalla on vastaava oikeus matkaetuun kuin perusopetuksessa ja lisäopetuksessa olevalla oppilaalla, jos hänen esiopetusmatkansa on pitempi kuin viisi kilometriä tai oppilaan ikä tai muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Matkaetu myönnetään matkasta kotoa suoraan esiopetukseen tai päivähoidosta esiopetukseen ja esiopetuksesta kotiin tai päivähoitoon. Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET Koulumatkan pituus Koulukuljetuksista päätetään perusopetuslain ja kunnan koulutuslautakunnan tekemien periaatepäätösten mukaisesti. Kunta järjestää oppilaalle kuljetuksen lähialueen kouluun ja lapsen kotia olevaan lähimpään esiopetuspaikkaan. 1. Kuljetuksissa käytetään ensisijaisesti yleisiä kulkuneuvoja. Oppilas voi joutua käyttämään useita eri kuljetusmuotoja (taksi, linja-auto). Matkan pituuden, vaarallisuuden ja matkaan menevän ajan sekä linja-autojen aikataulujen sopimattomuuden vuoksi myös muiden luokkien oppilaat saattavat olla oikeutettuja taksikyytiin. Kunnan velvollisuutena ei ole järjestää koulukuljetusta koko matkalle, vaan kuljetus voidaan järjestää vain osalle matkasta. Matka, joka oppilaan tulee varautua kulkemaan omin neuvoin, on pisimmillään omavastuumatkoina määritellyn kilometrirajan mukainen. 2. Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulumatkalla tarkoitetaan oppilaiden päivittäistä kodin/asunnon ja koulun välistä matkaa, jonka oppilas kulkee mennessään kouluun lyhintä, jalankulkukelpoista ja yleisessä käy- 4

tössä ympäri vuoden olevaa tietä pitkin kodin/asunnon tontin/pihapiirin rajalta koulun/esiopetuksen pihalle. 3. Maksuton koulukuljetus järjestetään yli 5 km:n matkalta oleville oppilaille sekä esioppilaille. - mikäli perhe valitsee esiopetuspaikaksi muun kuin lähinnä lapsen kotia olevan esiopetuspaikan, jonne matka ylittää viisi kilo-metriä, ei kuljetusta järjestetä eikä kuljetuskustannuksiin myönnetä vanhemmille avustusta lisäksi on huomioitava, että kuljetus koskee ainoastaan maksutonta esiopetusta. Päivähoitomatkat eivät kuulu kuljetusten piiriin. - esiopetuksen ja luokkien 1 ja 2 oppilaille kuljetus järjestetään yli 3 km:n matkalta 4. Jatkokuljetus kuljetusreitiltä järjestetään mahdollisuuksien mukaan, kun 0-6 luokkien oppilaan kuljettava matka on kuljetusreitin pysäkiltä kotiin yli 1 km ja 7-9 luokkien oppilaan yli 3 km. 5. Linja-autoaikataulujen sekä taksireitityksen vuoksi oppilaalle saattaa tulla odotusaikoja. Auto/linja-auto ei ole myöhässä, jos se saapuu pysäkille 15 minuutin kuluessa sovitusta aikataulusta. Odotusajat pyritään pitämään kohtuullisina. 6. Koulukuljetusten sujuminen kuljetusreiteillä edellyttää oppilaiden olemista riittävän ajoissa (vähintään 5 minuuttia ennen) sovitussa noutopaikassa. Jos lapsi myöhästyy kuljetuksesta, erillistä kuljetusta ei järjestetä. Tällöin kuljetus kouluun on vanhempien vastuulla. 7. Kunta ei vastaa erillisistä kuljetuksista huonoissa keliolosuhteissa. Näissä tapauksissa huoltajan vastuulla on päätös kouluun lähettämisestä. Ongelmatilanteissa kuljettaja ottaa yhteyttä kouluun, joka pyrkii tiedottamaan asiasta oppilaille ja huoltajille. Kuljetusreitit ja ajat voivat muuttua lukuvuoden aikana. 8. Kuljetus- ja saattoavustusta maksetaan samojen periaatteiden mukaisesti. 9. Kesken lukuvuoden asuinpaikkaa vaihtavalle oppilaalle ei myönnetä koulukuljetusta muualle kuin lähikouluun. 10. Erityisoppilaiden kuljetus järjestetään oppilaiden kehitystason ja tarpeiden mukaan tavoitteena kulkeminen yleisillä kulkuneuvoilla. 5

11. Koulutapaturmissa oppilaalle järjestetään lääkärintodistuksen perusteella koulukuljetus. 12. Vapaa-ajan tapaturmissa koulukuljetuksesta huolehtii huoltaja. Koulumatkan vaarallisuus Petokyydit Jos koulumatka tai osa koulumatkasta on vaarallinen, kunta on velvollinen järjestämään kuljetuksen vaaralliseksi katsotulle koulumatkan osuudelle tai korvaamaan huoltajalle koulumatkakustannuksia oppilaan kuljettamisesta. Koulumatkojen turvallisuuden arviointiperusteena käytetään yleisten teiden osalta KOULULIITU -ohjelmalla tuotettuja teiden vaarallisuusindeksilukuja. Menetelmä on kehitetty Liikenne- ja viestintäministeriön, tiehallinnon, kuntien ja konsultin yhteistyönä ja se on yleisesti käytössä. Arvioinnissa tarkastellaan monipuolisesti koulumatkan liikenteellisiä olosuhteita, mutta suurimman painoarvon arvioinnissa saavat teiden liikennemäärät ja nopeusrajoitukset. Esimerkiksi valaistuksen puuttuminen ei yksinään tee tiestä vaarallista. Samoin teiden ylittämistä ei yleensä pidetä kuljetuksen perusteena. Arviointeja ja suosituksia käytetään asiantuntija-apuna päätöstä tehtäessä, ne eivät kuitenkaan velvoita kuntaa kuljetuksen järjestämiseen. Petokyydit myönnetään tapauskohtaisesti ottaen huomioon riistanhoitopiirin, riistanhoitoyhdistyksen sekä petojen liikkeitä ja petokantaa laskevien tahojen lausunto/lausunnot. Koulumatkan rasittavuus Kunta järjestää oppilaalle kuljetuksen tai korvaa oppilaan huoltajalle koulumatkakustannuksia, jos koulumatka on oppilaalle liian vaikea tai rasittava*. Kuljetuksen järjestäminen koulumatkan vaikeuden tai rasittavuuden perusteella edellyttää aina asiantuntijan lausuntoa. Lausunnon voi antaa lääkäri, psykologi tai muu asiantuntija tapauksesta riippuen. Lausunnosta on ilmettävä kuljetustarpeen syiden ja perustelujen lisäksi se, millä kulkumuodolla asiantuntija suosittelee kuljetuksen tapahtuvan. Lausunnosta on myös ilmettävä selkeästi, mille ajanjaksolle asiantuntija suosittelee koulukuljetuksen järjestämistä. 6

*Koulumatka saattaa olla liian vaikea esimerkiksi oppilaan henkilökohtaiseen kehitystasoon nähden tai liian raskas, jos oppilaalla on esimerkiksi terveydellisiä esteitä kulkea koulumatka omin neuvoin. YHTEISTYÖTAHOJEN TEHTÄVÄT JA OHJEET Jotta kuljetukset sujuisivat mahdollisimman joustavasti ja turvallisesti, on eri yhteistyötahojen oltava tietoisia seuraavista periaatteista ja noudatettava niitä. On huomioitava myös, että koulun järjestyssäännöt ovat voimassa myös koulumatkan aikana. Kuljettajan tehtävät esittäytyminen uuden lukuvuoden alkaessa ajaminen liikennesääntöjä noudattaen koulukuljetusreittien ajaminen tilauksen ja sovitun mukaisesti sekä yhteisesti sovitun aikataulun noudattaminen pysähtymispaikkojen ilmoittaminen kuljetettaville pysäköiminen niin, että kuljetettava voi nousta ja jäädä kyydistä turvallisessa paikassa oppilaiden sijoittaminen kuljetettavien koko huomioiden kuormitusmääräysten noudattaminen liikuntavälineiden kuljettaminen järjestyksenpito autossa ongelmatilanteissa yhteydenotot huoltajaan ja koululle ja/tai koulutoimistoon huolehtii, että oppilas kiinnittää turvavyön autosta poistuvan oppilaan opastaminen erityistä huolenpitoa vaativien (erityistä tukea tarvitsevat lapset) oppilaiden huolehtiminen vastaanottavalle henkilölle saakka kohtelias, asianmukainen ja esimerkillinen käytös kääntöpaikan turvallisuuden varmentaminen puhelinnumeron antaminen huoltajille mahdollisten sairastumisten ja poissaolojen varalta huoltajan lähettämän peruutustekstiviestin kuittaaminen teksti-viestillä merkiksi siitä, että on saanut peruutusviestin 7

Huoltajat tehtävät Oppilaan tehtävät Vanhemmat huolehtivat, että oppilas on ajoissa kuljetuspaikalla on pukeutunut sään mukaan käyttää pimeällä heijastinta kuljetusreitin varteen pyöräillessään käyttää pyöräilykypärää Vanhemmat selvittävät linja-autojen aikataulut ja harjoittelevat linjaautolla kulkemista. Aikatauluja saa www.matkahuolto.fi sekä kouluilta ja koulutoimistosta. Vanhemmat opastavat lastaan asianmukaiseen käyttäytymiseen ja turvallisuuteen koulumatkojen aikana. Huoltaja huolehtii siitä, että oppilas ottaa kyytiin vain sellaisia urheiluvälineitä tai muita ylimääräisiä tavaroita, joita tarvitaan lukujärjestyksen mukaisesti esim. liikuntatunneilla tai joiden tuomisesta on muuten erikseen sovittu koulun kanssa. Huoltaja huolehtii siitä, että urheiluvälineet ja muut ylimääräiset tavarat on pakattu asianmukaisesti (esim. luistimissa täytyy olla suojustimet sekä sukset ja sauvat kiinnitettynä toisiinsa). Jos oppilas ei tarvitse koulukuljetusta vanhemmat ilmoittavat poissaolosta suoraan liikennöitsijälle/ula-keskukselle sekä koululle. Huoltajan tulee muistaa peruuttaa sekä aamu- että iltapäiväkyyti. Huoltaja ei voi itse tilata koulukuljetusta eikä tehdä muutoksia kuljetusreittiin. on ajoissa sovitulla odotuspaikalla, että kaikki kuljetettavat ehtivät oikeaan aikaan kouluun odottaa autoa rauhallisesti eikä aiheuta vaaraa itselleni eikä muille nostaa kättä reilusti sen merkiksi, että linja-auto pysähtyy ottamaan oppilaan kyytiin pysäkiltä huolehtii siitä, että ei ole likainen ja luminen kun nousee koulu-kyytiin nousee autoon reippaasti ryntäilemättä, istuutuu penkille ja kiinnittää turvavyön sekä pitää ajomatkan aikana turvavyön kiinnitettynä (myös bussissa) käyttäytyy automatkalla asiallisesti ja ottaa muut kuljetettavat huomioon, noudattaa hyviä tapoja ja kuljettajan antamia ohjeita 8

Koulun tehtävät matkan aikana tulevista ongelmista kertoo heti kuljettajalle poistuu autosta viivyttelemättä jos oppilas joutuu ylittämään tien, odottaa, kunnes kuljetusauto jatkaa matkaansa ymmärtää pelisäännöt ja sitoutuu noudattamaan niitä Koulu huolehtii, että oppilaat saavat tiedot kouluajoista, kuljetusjärjestelyistä sekä kuljettajista. Kouluaika tarkoittaa sovittua kouluun tuloja koulusta lähtöaikaa. Kukin koulu voi antaa koulukohtaisia tätä opasta täydentäviä lisäohjeita kuljetusoppilaiden huoltajille ennen uuden lukuvuoden alkua tai sen aikana. Vuosittain kouluissa käsitellään koulukohtaiset koulukuljetusten pelisäännöt. Tässä oppaassa mainittuja pelisääntöjä koulu voi käyttää pohjana. Koulu järjestää kuljetusoppilaiden valvonnan mahdollisena kuljetusten odotusaikana. Koulu tiedottaa kuljetuksissa ilmenneistä puutteista ja toimivuudesta sivistysvirastoa. Koulu järjestää kuljetusoppilaille, sään niin vaatiessa (kova pakkanen), mahdollisuuden olla sisätiloissa. Koulu antaa kouluautoilijoiden puhelinnumeron huoltajille mahdollisten sairastumisten ja poissaolojen varalta. Koulutoimiston tehtävät Koulutoimistossa laaditaan kuljetusoppilaiden luettelot ja suunnitellaan reitit. Koululaiskuljetuksessa on keskitetty suunnittelu. Samalla alueella/saman reitin varrella asuvat ja saman suunnan kouluihin menevät oppilaat kootaan samaan taksiin. Taksi ei palaa päätepisteen koululta takaisin asemapaikalleen, vaan jatkaa välittömästi keräilyn uudelta reitiltä. Suunnittelussa otetaan huomioon aikataulu, kohdekoulu, kuormitusmääräykset, jatkokuljetukset ja oppilaiden sallittu koulumatkaan käytetty aika. Reittien toimivuus katsotaan yhdessä koulujen ja koulukuljettajan kanssa. Kuljetukset järjestellään siten, että koulumatkaan menevä aika ei ylitä laissa säädettyä koulumatkaan sallittua aikaa. 9

Koulutoimisto valvoo kuljetusten toimivuutta ja kehittää kuljetusjärjestelyjä. Koulutoimisto kutsuu elokuussa ennen lukuvuoden alkua koolle koulutaksiautoilijat, koulujen rehtorit ja koulusihteerit alkavan lukuvuoden koulukyytipalaveriin. KOULUMATKAT LINJA-AUTOLLA Näyttökortti on koulumatkoilla käytettävä bussikortti. Näyttökorttiin oikeutettu oppilas saa näyttökortin koululta elokuun ensimmäisenä koulupäivänä. Lukukauden aikana näyttökorttiin oikeutetut uudet oppilaat saavat kortin koululta. Näyttökortti käy Pohjolan Matka Oy:n ja A Kyllönen Oy:n autoihin. Kevätlukukauden koulun päättymispäivänä oppilaat pääsevät kouluun ja koulusta kotiin ilman näyttökorttia, samoin ensimmäisen koulupäivän aamuna elokuussa uuden lukuvuoden alkaessa. Näyttökortin käyttöohjeet näyttökortti pitää ehdottomasti olla mukana koulumatkoilla, muuten matka on maksettava. Kuljettaja ei voi ottaa oppilasta kyytiin jos hänellä ei ole näyttökorttia. korttia voi käyttää vain koulumatkaan, kortti on henkilökohtainen, eli sitä ei saa antaa tai lainata muille, väärinkäytöstä liikennöitsijä ilmoittaa koululle tai koulutoimistoon. kortti on voimassa lukukauden koulupäivinä ma-pe, kortti ei toimi koulun loma-aikoina tai la-su, kortilla pääsee kaksi matkaa/päivä kortista tulee pitää hyvää huolta Jos kortti häviää jos näyttökortti katoaa, on oppilaan siitä ilmoitettava heti koulun kansliaan, josta saa uuden kortin 10

Kortin palautus kun oppilas ei enää tarvitse korttia (muutto, koulun vaihto tms.), palauttaa oppilas kortin koululle POIKKEUSTILANTEET Onnettomuus Sotkamon kunta on vakuuttanut kaikki esioppilaat ja peruskoulun oppilaat koulussa tai koulumatkalla tapahtuvan tapaturman varalta. Vakuutus koskee varsinaista kouluaikaa ja koulumatkaa sekä koulun järjestämiä opinto- ym. retkiä. Vakuutus korvaa tapaturman aiheuttamat hoitokulut. Esinevahinkoja ei korvata. Mikäli sattuu liikenneonnettomuus, jossa tapahtuu henkilövahinkoja, vastaa poliisi tilanteen hallinnasta ja tiedottamisesta. Jos sattuu vakavuusasteeltaan lievempi onnettomuus, on koulu velvollinen tiedottamaan oppilaiden huoltajille tapahtuneesta. Linja-auto tai taksi ei saavukaan pysäkille Kovat pakkaset Ajokelin ollessa erityisen huono tai muista erityisistä syistä voi joskus käydä niin, että linja-auto tai taksi ei pääse kulkemaan aikataulun mukaisesti. Oppilaan on syytä odottaa noutopaikassa kohtuulliseksi (noin 15 minuuttia) katsottavan ajan. Jos autoa ei odotuksen jälkeen tule, oppilas voi mennä takaisin kotiin ja ottaa yhteyttä vanhempiin tai kouluun. Liikennöitsijä järjestää yleensä korvaavan kuljetuksen, jos linja-auto tai taksi ei pääse hakemaan oppilaita esim. auton rikkoutumisen vuoksi. On huomioitava, että auto tulee huomattavalla viiveellä. Kovien pakkasten vuoksi ei järjestetä erillisiä kuljetuksia. Kuljetusoppilaat kuljetetaan tavalliseen tapaan. Vahinko ja ilkivaltatapaukset Liikennöitsijä ja oppilaan huoltaja sopivat vahinkojen korvaamisesta keskenään. Kunta ei korvaa oppilaiden autoille aiheuttamia vahinkoja. 11

Yksityistien kunto Yksityistien hoitokunta tai toimitsijamies huolehtii ja vastaa siitä, että tie on liikennetarvetta vastaavassa kunnossa. Mikäli tiellä ei pystytä ajamaan koulukyytejä, taksiautoilija ilmoittaa asiasta suoraan huoltajille ja tiehoitokunnan puheenjohtajalle tai toimitsijamiehelle sekä sivistysvirastoon. Yksityisteiden toimihenkilöiden yhteystiedot saa teknisestä virastosta Erkki Tervolta puh. 044-750 2113. Korvaavia kyytejä ei järjestetä. Kuljetuksen laatuun liittyvät kysymykset Mahdollinen laatuvirheitä koskeva palaute osoitetaan koulutoimistoon. Kaikki koulutoimistoon tulleet valitukset kirjataan ylös, selvitetään liikennöitsijän kanssa ja huomioidaan seuraavalla kilpailuttamiskierroksella. Mikäli tapahtuu vakavia rikkomuksia, kuten liikennelainsäädännön rikkomista, tulee asianosaisten ottaa suoraan yhteyttä poliisiin. LIIKENNETURVALLISUUS Sotkamon kunta tekee omalta osaltaan jatkuvaa työtä koulumatkojen turvallisuuden puolesta. Huoltajien toivotaan huolehtivan omalta osaltaan siitä, että koulunsa aloittaville ja vanhemmillekin oppilaille opetetaan ja kerrataan vuosittain turvallisin koulumatkareitti ja liikenteessä kulkeminen. Polkupyöräilystä on koulukohtaiset ohjeet. Heijastimen käyttö on ehdottoman tärkeä pimeään vuodenaikaan. YHTEYSTIETOJA Koulutoimisto Käyntiosoite: Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Sivistysjohtaja Mika Kilpeläinen Puh. 044-750 2003 Email: mika.kilpelainen@sotkamo.fi 12

Perusopetuksen koulut Kontinjoen koulu Kontinjoentie 6 A, 88620 Korholanmäki Puh. 044 750 2075 Koulun johtaja Risto Mitrunen Leivolan koulu Alkulantie 15, 88600 Sotkamo Puh. 044 750 2093, 044 750 2016 Koulun johtaja Teuvo Härkönen Naapurinvaaran koulu Naapurinvaarantie 15 A, 88610 Vuokatti Puh. 044 750 2077 Koulun johtaja Päivi Korhonen Pohjavaaran koulu Pohjavaarantie 155, 88490 Pohjavaara Puh. 044 750 2175 Koulun johtaja Timo Härkönen Pohjois-Tipaksen koulu Pohjois-Tipaksentie 16, 88600 Sotkamo Puh. 044 750 2057 Koulun johtaja Ilkka Korhonen Vuokatin koulu Kuikkalammentie 1, 88610 Vuokatti Puh. 044 750 2298 Koulun johtaja Jarmo Heikkinen Salmelan koulu Salmelantie 2, 88600 Sotkamo Puh. 08-6155 8161, 044 750 2276 Koulun rehtori Pekka Tölli Tenetin koulu Opintie 2, 88610 Vuokatti Luokat 7 9 Puh. 08 6155 8167, 044 750 2801 Koulun rehtori Riitta Lankinen 13

Päiväkodit Leivolan päiväkoti Alkulantie 15, 88600 Sotkamo Puh. (08) 615 58358 Päiväkodin johtaja Jorma Parviainen Satuvakan päiväkoti Keskuskuja 4, 88610 Vuokatti Puh. (08) 6640 607 Päiväkodin johtaja Heikki Niskanen Tiilikankaan päiväkoti Tiilikankaantie 1, 88600 Sotkamo Puh. (08) 6662 392 Päiväkodin johtaja Annikki Hakkarainen Liikennöitsijät Joukkoliikenne Pohjolan Matka Oy 633 020 Timperintie 5 FAX 638 621 87400 Kajaani Jouni Keränen 633 0221 0400-682737 Lauri Klemetti 040-744 6982 A Kyllönen Oy/Kattilinjat Koulukatu 12 88900 Kuhmo Jaakko Kyllönen 6550 256 FAX 6520 428 Savo-Karjalan Linja Oy Pamilonkatu 28 80100 Joensuu Kari-Pekka Hietala 0400-671 677 14

Taksiliikenne Nimi Osoite Puhelin Jouko Huotari Karvolantie 7, 88600 Sotkamo 0400-385 715 Kari Kononen Ohravaarantie 35 as 2, 88600 Sotkamo 0400-389 416 Eelis Määttä Suonenvaarantie 40, 88600 Sotkamo 0400-383 537 Urpo Partanen Kiveläntie 5, 74390 Laakajärvi 0400-381 429 Markku Piirainen Kalliokoskentie 12, 88640 Ontojoki 0400-380 801 Sakari Rimpiläinen Korvanniementie 869, 88490 Pohjavaara 0500-680 593 Matti Roivainen Nietulanmäentie 1 A, 88620 Korholanmäki 0400-381 999 Taksi Jari Piipponen Ratatie 40, 88600 Sotkamo 0400-580202 Sotkamon Taksikeskus Oy Kauppakuja 1, 88600 Sotkamo 050-357 8800 Anssi Rautio Konepalvelu Rautio Oy Kuhmontie 234A 050-357 8800 88640 Ontojoki Turvallista koulumatkaa! 15

PERUSOPETUKSEN JA LUKION KOULUKULJETUSAIKATAULUT LUKUVUONNA 2015-2016 1. POHJAVAARAN LINJA (Pohjolan Matka ) 7.45 Kajaani 16.10 8.08 Korvanniemi 15.45 8.15 Rimpilänniemi X 8.25 Pohjavaara X Rantakylä 8.30 Huuskonniemen th X X Katinkullantie th pysäkki X X Teollisuustienh. pysäkki X 8.40 Tenetin koulu 15.10 8.50 Lukio 15.05 8.55 Linja-autoasema 15.00 Jatkolinjat Taksi Aamu Käppyrä - Pohjavaaran koulu (Pohjavaaran oppilaiden kulj. yhteydessä ) Pohjajoki--Pohjavaaran koulu Rantakylä - Pohjavaaran koulu (Pohjavaaran oppilaiden kulj. yhteydessä ) Ilta Pohjavaaran koulu Käppyrä 2. PAAKIN LINJA (Savo-Karjalan linja) 7.50 Paakki ent. koulun pys. 16.00 X Tuulimäki X 8.05 Torinkylä ent.koulu Torink.tie T 8.10 Kokkovirta ent. koulun th X X Naapurinvaaran koulu T X Naapurinvaarantie th X X Varsitien th pysäkki X X Lastaajantien th pysäkki X 8.35 Tenetin koulu 15.10 8.40 Leivolan koulu T 8.45 Lukio 15.05 8.50 Linja-autoasema 15.00 X Salmelan koulu T 3. Suovaara Suovaaran linja on loppunut ja Suovaaran suunnan koulukyydit hoidetaan kokonaisuudessaan koulutakseilla aamu- ja iltapäivisin. 4. SIPISEN LINJA (Pohjolan Matka) 7.20 Sotkamo 16.30 7.40 Malmilantie th X 7.45 Kyröntie th X 7.55 Taavelinjoen th X 8.00 Heinämäen ent. koulu X X Poromäki X 8.15 Kaitainsalmi X X Jataniemi X 8.25 Salmelan koulu X X Linja-autoasema 15.15 8.45 Tenetin koulu 15.05 Jatkolinjat Taksi Aamu Taavelinjoentie-Kaikkola- Poromäen th (Salmelan oppilaiden kulj. yhteydessä) Ilta Poromäen th-taavelinjoentie 5. SUMSAN LINJA (aamu: A Kyllönen Oy, ilta: Taksi kyydityksellä. Makkosenmäen oppilaat Sipisen linjassa) 7.25 Kuhmo X Viitavaara X Pohjaslahti 8.05 Soidinvaaran koulu Itävaaran th 8.15 Kaitainsalmi X Makkosentien pys. (Levätie th) 8.30 Linja-autoasema 8.35 Tenetin koulu Oppilaat välillä Viitavaara Pelkolanmäki Makkosenmäen alueen (alue 5) ja keskustan alueen 8. ja 9. luokan oppilaat (alue1). Paluu iltapäivällä Sipisen linjalla. Jatkolinjat Taksi Aamu Pappilanvaara Itävaaran th Tervajärventie-Soidinvaaran koulu Huutoniementie Kalmoniemi-Soidinvaara Ilta Tenetti-Itävaara th Kalmoniemi Ruokomäen th Tenetti- Itävaara Pappilanvaara- Tervajärvi 6. TIPASOJAN LINJA (Savo-Karjalan Linja) 7.5 Sotkamo 16.30 7.40 Nimisenkangas 15.55 7.45 Lontta X X Herttuankylä X 8.00 Tipasojan koulu X 8.10 Jalkovaara X 8.20 Riekinranta X 8.30 Kantolan pysäkki X X Kirkonmutkan pys. X X Salmelan koulu X 8.35 Linja-autoasema 15.10 8.45 Tenetin koulu 15.05 Opp. välillä Nimisenkangas Kirkonmutka Pappilanpellon alueen (alue 2) opp. kirkonmutkasta Jatkolinjat Taksi Aamu Räätäkylä-Purola-Laiskantie-Tipasoja- Partalanvaara-th Ilta Tipasoja-Laiskantie-Purola-Räätäkylä Oppilaat välillä Peritalon th Jataniemen th. Ylikylän, Sahan, Jataniemen alueiden (alueet 6, 7 ja 8) ja keskustan 7. luokan oppilaat (alue 1)

(Leivolan 1-6 oppilaiden kulj. yhteydessä) 7. SAVIAHON LINJA (Pohjolan Matka) 7.15 Ällä 16.20 X Saviaho X X Kuivikkovaarantie X 8.00 Suonenvaara X 8.5 Alajärvi X X Salmelan koulu T X Uimatien pys X Tiilitörmän pys. X 8.35 Linja-autoasema X 8.45 Tenetin koulu 15.05 Oppilaat väliltä Ällä - Maanselkä Kantolan th Helluntaisrk. kirkon ja Tiilitörmän alueiden (alueet 3 ja 4) oppilaat Jatkolinjat Taksi Aamu Varisvaara- Tenetti-Leivola-Lukio Ilta Tenetti-Varisvaara Ilta Tenetti-Varisvaara Juurikkalahti Teerivaara 11. LAAKAJÄRVEN LINJA Laakajärven linja on loppunut ja Laakajärven suunnan koulukyydit hoidetaan kokonaisuudessaan koulutakseilla aamu- ja iltapäivisin. X=ajetaan T=ajetaan tarvittaessa Kk:n Alueet: 1. Keskusta 2. Pappilanpelto 3. Hell.srk:n kirkon alue 4. Tiilitörmä 5. Makkosenmäki 6. Jataniemi 7. Sahan alue 8. Ylikylä 8. ONTOJOEN LINJA (Pohjolan Matka) 7.05 Kuhmo 7.30 Ontojoki 8.00 Sotkamo linja-autoasema 8.10 Tenetin koulu Oppilaat väliltä Ontojoki Hiekkaniemi th paluu Tipasojan linjalla(6.) Tipasjoen tienhaaraan, josta jatkokyyti taksilla 9. KORHOLANMÄEN LINJA (Pohjolan Matka) 7.50 Kajaani 15.50 X Kontinjoen koulu 8.15 Korholanmäki X 8.40 Tenetin koulu 15.15 8.45 Lukio 15.08 8.50 Linja-autoasema 15.05 Jatkolinjat Taksi Aamu Mäkinen-Tenetti-Lukio Lontanniementie Kontinpohja (Kontinjoen oppilaiden kulj. yhteydessä) Ilta Kontinpohja Lontanniementie Koirajärvi 10. JUURIKKALAHDEN LINJA (Savo-Karjalan linja) 8.00 Eevala th 15.55 8.03 Vaarankylä X 8.10 Saunalehto X 8.15 Ohra-ahontie th 15.40 X Juurikkalahti X X Ohravaarantie X 8.35 Tenetti 15.10 X Leivolan koulu T 8.45 Lukio 15.05 8.50 Linja-autoasema 15.00 8.55 Salmelan koulu 14.55 Jatkolinjat Aamu Teerivaara-Juurikkalahti