YÖTTÄJÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4321 04 YÖTTÄJÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 334311 432102 SAARIMÄKI 432105 PAJUKOSKI 432108 KARHUNPÄÄ 334310 432101 RASIMÄKI 432104 YÖTTÄJÄ 432107 SAVIKYLÄ 333412 HÖYLÄ 431203 431206 YLÄ-LUOSTA 431209 PÖKSYVAARA Espoo 2002

SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.

YÖTTÄJÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (JOUKO SAARELAINEN)...2 YLEISTÄ...2 KIVENNÄISMAAT (JOUKO SAARELAINEN)...3 KALLIOALUEET...3 MOREENIKERROSTUMAT...3 KARKEARAKEISET KERROSTUMAT...4 HIENORAKEISET KERROSTUMAT...4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (ARI LUUKKANEN)...5 TURVEKERROSTUMAT...5 POHJAVESI (JOUKO SAARELAINEN)...7 POHJAVEDEN ESIINTYMINEN JA LAATU...7 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA...7 KIRJALLISUUTTA...7 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi

2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Jouko Saarelainen) Yleistä Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä ha % Ka Kallio 1 924 19,7 Mr Hiekkamoreeni 3 406 34,9 Ct/Mr 113 1,2 MrM Moreenimuodostuma (drumliini), hiekkamoreenia 62 0,6 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 505 5,2 Hk Hiekka 82 0,8 Ct/Hk 19 0,2 Ht Karkea hieta 98 1,0 Ct/Ht 8 0,1 St/Ht 3 SrM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) soravaltainen 133 1,4 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) hiekkavaltainen 71 0,7 HtM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) hietavaltainen 2 0,0 ESrM (Ekstra)marginaalinen muodostuma, soravaltainen 3 EHkM (Ekstra)marginaalinen muodostuma, hiekkavaltainen 22 0,2 EHtM (Ekstra)marginaalinen muodostuma, hietavaltainen 31 0,3 Hs Hiesu 1 Ct Saraturve 2 398 24,6 St Rahkaturve 866 8,9 Maa-aluetta 9 747 100,0 Vettä 253 Kartta-alueen pinta-ala 10 000 Mannerjäätikön virtaus on jättänyt kartta-alueen maaston muotoihin suuntauksen, joka näkyy karttakuvassa luode - kaakko-suuntauksena (noin 320 ). Silokalliopinnoista mitattujen uurteiden suunnat vaihtelevat välillä 285-330. Sulavan mannerjäätikön reuna peräytyi kartta-alueelta luoteeseen suunnilleen 10 000 vuotta sitten. Lähes koko kartta-alue on supra-akvaattista eli aluetta, jonne mikään muinaisista Itämeren vaiheista ei ole ulottunut. Kartta-alueen korkein kohta on lounaisosassa Tornimäellä yli 263 m korkeustasolla nykyisen meren pinnan yläpuolella. Petäjävaaran koillispuoliselle alueelle, joka on alle 160 m mpy., ulottui muinainen Pielisen jääjärvi. Mannerjään ja kaakossa kohoavien alueiden väliin patoutunut Pielisen jääjärvi laski aluksi vetensä luoteeseen kohti Sotkamon jääjärveä ja tästä edelleen Ancylusjärveen. Tämä vaihe jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä luoteisosan voimakkaan maankohoamisen seurauksena vesi puhkaisi kaakossa Uimaharjuun uuden lasku-uoman ja nykyinen Pielinen alkoi kehittyä omaksi vesistöaltaakseen.

3 KIVENNÄISMAAT (Jouko Saarelainen) Kallioalueet Suurin osa kartta-alueesta on irtaimien maalajien peitossa. Kalliopaljastumia ja ohuen maapeitteen kallioalueita on noin viidennes koko maa-alasta. Kartta-alueen kallioperä on kauttaaltaan liuskeista graniittigneissiä ja juovaista gneissigraniittia. Moreenikerrostumat Moreeni on alueen ylivoimaisesti yleisin maalaji. Moreenin osuus on yli 40 % maaalasta. Suurin osa moreenista on kallioperän muotoja ohuena kerroksena peittävää pohjamoreenia, mutta sitä esiintyy myös pitkänomaisina selänteinä eli drumliineina. Moreeni on mannerjäätikön irrottamasta ja kuljettamasta aineksesta syntynyttä ja mannerjäätikön alla kerrostunutta lajittumatonta, tiukkaan pakkautunutta kiviainesta. Pohjamoreeni on alueella kauttaaltaan hiekkamoreenia (savipitoisuus alle 5 %), joskin hienoainespitoisuus ( < 0,06 mm) yhteensä on varsin suuri. Mannerjäätikön sisällä ja päällä kulkeutuneesta kiviaineksesta on syntynyt pohjamoreenin päälle pintamoreenikerros, jota paikoitellen on kasautunut kumpumoreeneiksi tai kumpumoreenikentiksi. Pintamoreeni sisältää yleensä vähemmän hienoainesta kuin pohjamoreeni. Tällaisia kumpumoreenimuodostumia on runsaasti esimerkiksi lounaisosassa Sotinlammen ja Repojärven välisellä alueella. Paikoitellen aines näissä muodostumissa on soraista ja kivistä. Rakeisuusanalyysien mukaan moreenin hienoainespitoisuus (Ø < 0,06 mm) koko karttalehden alueella vaihtelee välillä 25,2-42,1 % ja on keskimäärin 34,5 %. Savipitoisuus (Ø < 0,002 mm) vaihtelee välillä 2,3-4,5 % ja keskiarvo on 2,9 %. Kuvassa 1 on esitetty kahden alueelle tyypillisen pohjamoreenin rakeisuuskäyrät ja kuvassa 2 maanäyte- ja kairauspisteet, koemontut ja uurresuunnat karttalehden alueella. Kuva 1. Näytteet 203 ja 208 ovat tyypillistä alueen pohjamoreenia, jonka savipitoisuus on alle 5 % ja hienoainespitoisuus yhteensä alle 30 %.

4 Kuva 2. Karttalehdeltä 4321 04 tutkittujen maanäytteiden paikat (rastit), kairauspisteet (ympyrät), koemontut (neliöt) ja uurteet (nuolet). Karkearakeiset kerrostumat Kartta-alueen poikki, luode-kaakko suunnassa, kulkee selväpiirteinen pitkittäisharju. Etenkin kaakkoisosassa Raesärkkien alueella harju on poikkeuksellisen teräväharjainen ja korkea. Harjun aines on luoteisosassa suurimmaksi osaksi soraa ja Raesärkkien alueella harju on pääasiassa hiekkaista. Lisäksi alueen koillisosassa on hietamuodostumia, jotka liittyvät laajempaan, suurimmaksi osaksi alueen pohjoispuolella olevaan muodostumakokonaisuuteen. Tämä nk. marginaalinen muodostuma on syntynyt mannerjäätikön sulamisen aikana. Nykyisen Ylä- Keyritynjärven alueella, karttalehden luoteispuolella, oli jääjärvi, joka purkautui vuolaana virtana jääesteiden sulettua. Maasto laskee Ylä-Keyrityltä kaakkoon noin 5 m/km. Virta kulutti moreeniin jyrkkärinteisiä kanjoneita. Kuluttamansa aineksen virta lajitteli ja kerrosti Petäjävaaran pohjoispuoliselle alueelle. Esimerkiksi karttalehden koilliskulmauksessa Ruohosuon pohjoispuolella lähellä Pitkäkosken tammea hietakerrostuman paksuus on yli 5 metriä. Gtk:n maa-ainesarkiston mukaan harjuissa on maita 5,28 milj. m 3, josta soravaltaista on noin 1,50 milj. m 3, hiekkavaltaista noin 3,60 milj. m 3 ja loput karkearakeista murskauskelpoista ainesta. Hienorakeiset kerrostumat Lähes koko alue on supra-akvaattista eli aluetta, jonne mikään muinaisista Itämeren vaiheista ei ole ulottunut. Tämän takia alueella ei ole veteen kerrostuneita savia ja hiesuja. Kartta-alueen koilliskulmauksen hietakankaalle on Pielisen jääjärvi ulottunut jonkin aikaa, joten hietakerrostumien pintaosa on todennäköisesti Pielisen jääjärven rantavoimien uudelleen lajittelemaa.

5 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Ari Luukkanen) Turvekerrostumat Suot sijoittuvat hyvin erilaisille korkeustasoille johtuen alueen vaihtelevista korkeussuhteista. Alin eli Ruohosuo kartta-alueen koilliskulmauksessa on noin 142 metrin tasossa ja ylin eli Lamparesuon länsiosa alueen keskiosassa ulottuu paikoin yli 250 metriä m.py. Kartta-alue sijaitsee Pohjanmaan aapasuoalueen ja keidassoihin kuuluvan viettokeidasalueen vaihettumisvyöhykkeessä. Aapasuot ovat pinnaltaan suhteellisen tasaisia, mutta myös kaltevia kuten mäkien vierustoilla olevat suot. Ravinteisuutensa puolesta aapasuot ovat enemmän tai vähemmän ravinnerikkaita soita, jotka saavat ravinteensa pääosin ympäröiviltä mineraalimailta. Viettokeitaat ovat kaltevalle alustalle syntyneitä, yhteen suuntaan viettäviä soita, joiden pienmuotoja ovat kaltevuutta vastaan kohtisuorassa sijaitsevat mätäsjonot, kermit ja niiden väliset painanteet, kuljut. Viettokeitaat saavat ravinteensa pääosin sadevedestä. Karttalehdellä on suota noin 3410 hehtaaria, josta kolme neljännestä siitä on saraturvesuota. Suot ovat joko kapeita, pienialaisia ja syntyneet drumliinien välisiin painanteisiin tai laajempialaisia ja järvien ympäristöön syntyneitä. GTK on tutkinut 12 alueen suota, kokonaispintaalaltaan 940 ha eli noin 28 % suoalasta. Näiden soiden keskisyvyys on 1,6 metriä ja yhteinen turvemäärä noin 15,22 milj. suo-m 3. Ruohosuo on tutkituista soista ainut saravaltainen suo. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on alhainen, keskimäärin H4,3. Ruohosuon yleisimmät turvelajit ovat saraturve ja sararahkaturve. Muuttumavaiheessa olevat ruohoinen sararäme, lyhytkortinen nevaräme ja tupasvillaräme ovat yleisimmät suotyypit. Muut tutkitut suot ovat rahkavaltaisia soita. Niissä rahkavaltaisen turpeen osuus vaihtelee 55-83 %:n välillä. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve, sararahkaturve ja tupasvillarahkaturve. Suotyypeistä yleisimmät avosuot ovat lyhytkortinen neva, kalvakkaneva ja silmäkeneva. Rämeistä yleisimmät ovat tupasvillarämeen muuttumat, lyhytkortinen nevaräme sekä varsinainen sararäme. Heinäsuo ja osittain Suurisuo kartta-alueen kaakkoisosassa kuuluvat edustavina ja luonnontilaisina soina Metsähallituksen luonnonhoitometsäalueeseen. Lisäksi Lamparesuolla ja Huttusuolla on soidensuojelullista arvoa mm. luonnontilaisuutensa ja keidassuomaisten piirteidensä ansiosta. Alueen keskellä sijaitsevalta Lamparesuolta on turpeiden alkuainemääritysten tuloksia taulukossa kaksi. Metallisten alkuaineiden pitoisuudet ovat melko alhaisia, muut normaaleja. GTK:n tutkimista soista kolme, Haapasuo ja Riihisuo kartta-alueen luoteisosassa sekä Petäjäsuo alueen koillisosassa soveltuvat energiaturvetuotantoon ja niissä on 100 hehtaarin alueella tuotantokelpoista turvetta noin 2,06 milj. suo-m 3. Ympäristöturpeeksi soveltuvaa, heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta on kahdella suolla, Haapasuolla ja Petäjäsuolla yhteispinta-alaltaan 52 hehtaarin alueella noin 0,22 milj. suo-m 3.

6 Taulukko 2. Alkuainemääritysten tuloksia Lamparesuolta. Alkuaine pitoisuusyksikkö 0-30 cm ErS-t H 1 t = 2,3 % 190-210 cm ErCS-t H 6 t = 2,4 % Al % 0,04 0,10 0,14 As ppm 0,6 alle 0,4 1,1 B ppm 0,6 0,4 2,7 Ba ppm 11 22 9 Ca ppm 1631 4272 9504 350-370 cm LPrSC-t H 6 t = 5,4 % Cd ppm 0,2 alle 0,1 alle 0,1 Co ppm 0,3 0,8 0,9 Cr ppm 0,9 0,7 6,4 Cu ppm 2,2 2,0 6,8 Fe % 0,08 0,45 1,06 K ppm 501 60 70 La ppm 0,3 1,1 3,2 Mg ppm 713 823 1318 Mn ppm 26 17 73 Mo ppm alle 0,2 0,3 7,0 Na ppm 138 84 97 Ni ppm 1,1 1,3 3,0 P ppm 400 391 200 Pb ppm 12,0 0,1 0,8 S % 0,20 0,07 0,52 Si ppm 46 154 86 Sr ppm 12 32 52 Ti ppm 14 11 44 V ppm 1,7 2,7 7,8 Zn ppm 29 1,5 6,2 ErS-t = Tupasvillarahkaturve ErCS-t = Tupasvillasararahkaturve LPrSC-t = puupitoinen järviruokorahkasaraturve t = turpeen tuhkapitoisuus ( %:na turpeen kuiva-aineesta ) H = turpeen maatumisaste von Post`n asteikolla H 1-10

7 POHJAVESI (Jouko Saarelainen) Pohjaveden esiintyminen ja laatu Kartta-alueen poikki kulkeva harju on parhainta pohjaveden muodostumis- ja varastoitumisaluetta. Raesärkillä harjun kaakkoispäässä muodostuu pohjavettä noin 300 m 3 /vrk. Pohjavettä syntyy myös alueen paksuissa hiekkamoreenista koostuvissa muodostumissa sekä korkeiden mäkien rinteiden moreenikerrostumissa. Suurimmassa osassa aluetta moreenikuviot ovat kuitenkin pieniä ja maasto on soistunutta, joten olosuhteet hyvälaatuisen ja runsaan pohjaveden muodostumiselle ovat huonot. Alueelta on tutkittu kahden koillisosassa sijaitsevan kaivon vesinäytteet. Toinen kaivo on Pienessä Petäjävaarassa (x=7048,0, y=4439,3) ja toinen Syväpurolla (x=7049,9, y=4439,7). Näytteet on otettu vuonna 1979. Kummankaan kaivon vesi ei täysin täytä hyvälle käyttövedelle asetettuja vaatimuksia. Pienen Petäjävaaran kaivoveden ph-arvo on alhainen, väriluku korkeahko, kaliumpermanganaatin (KMnO 4 -luku) kulutus suuri ja rautapitoisuus korkeahko. Syväpuron kaivoveden ph-arvo on hieman alhainen ja väriluku korkeahko. MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA - Raesärkät, luonnontilainen ja maisemallisesti kaunis harjuluontokohde. KIRJALLISUUTTA Donner, J. (1978). Suomen kvartäärigeologia. Helsingin Yliopisto, Geologian ja paleontologian laitos. Moniste 1. Frosterus, B. ja Wilkman, W.W. (1920). Suomen geologinen yleiskartta. Lehti D 3 Joensuu. Vuorilajikartan selitys. Geologinen toimisto. Haavisto, M. (toim.) (1983). Maaperäkartan käyttöopas. 1:20 000, 1:50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. Luukkanen, A. ja Porkka, H. (1995). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti 291, 83 s. Luukkanen, A. ja Porkka, H. (1996). Nurmeksessa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa 1. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti 300, 35 s. Saarelainen, J. (1994). Rautavaaran Ylä-Keyrityn jääjärvet ja niihin liittyvät uomastot. Savon Luonto 25. vsk. Suomen Kartasto, vihko 123-126, Geologia. Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura 1990.

MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14