LIITE I VALMISTEYHTEENVETO 3
1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI ZYPREXA 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS ZYPREXA 2,5 mg tabletti sisältää 2,5 mg olantsapiinia. 3. LÄÄKEMUOTO Suun kautta annettavat päällystetyt tabletit Zyprexa 2,5 mg on valkoinen, päällystetty tabletti, johon on painettu Lilly ja numerotunniste. 4. KLIINISET TIEDOT 4.1.1 Indikaatiot Olantsapiinia käytetään skitsofrenian hoitoon. Jatkuvalla olantsapiinihoidolla voidaan ylläpitää kliinistä tehoa potilailla, jotka ovat primaaristi vastanneet hoitoon. 4.1.2 Lisätietoja kliinisistä tutkimuksista Skitsofreniaa sekä skitsoaffektiivisia ja niihin liittyviä häiriöitä tutkittiin monikansallisessa vertailevassa kaksoissokkotutkimuksessa, johon osallistui 1481 potilasta, joilla oli eriasteisia depressiivisiä oireita (Montgomery-Åsbergin asteikolla lähtökeskiarvo oli 16.6). Prospektiivinen tarkastelu, jossa mitattiin mielialan muutosta (MADRS) lähtötasolta tutkimuksen päättymiseen osoitti, että olantsapiinilla (-6.0) oli tilastollisesti merkitsevästi (p=0.001) parempi vaikutus mielialaan kuin haloperidolilla (-3.1). 4.2. Annostus ja antotapa Aloitusannokseksi suositellaan 10 mg olantsapiinia kerran päivässä. Tabletit voidaan ottaa ruokailusta riippumatta. Päivittäinen annos on säädettävissä potilaan kliinisen vasteen mukaan annosvälille 5-20 mg vuorokaudessa. Vuorokausiannoksen nostamista yli suositellun 10 mg/vrk, ts. 15 mg:aan tai sen yli suositellaan vasta kliinisen tilan uudelleen arvioinnin jälkeen. Lapset: Olantsapiinilla ei ole tehty tutkimuksia alle 18-vuotiailla. Vanhukset: Pienempää aloitusannosta (5 mg/vrk) ei suositella rutiininomaisesti, mutta sitä voidaan harkita yli 65-vuotiailla tai sitä vanhemmilla potilailla, mikäli kliininen tila sitä edellyttää. Maksan ja/tai munuaisten vajaatoimintaa sairastavat potilaat: Tällä potilasryhmällä voidaan harkita pienempää aloitusannosta (5 mg). Mies-ja naispotilaat: Annostusta ei yleensä ole tarpeen alentaa naisilla. Tupakoimattomat ja tupakoivat potilaat: Annostusta ei yleensä ole tarpeen alentaa tupakoimattomilla potilailla. 4
Mikäli potilaalla on useita metaboliaa mahdollisesti hidastavia tekijöitä (esim. naissukupuoli, korkea ikä, tupakoimattomuus), voidaan harkita pienempää alkuannosta. Näiden potilaiden kohdalla myös mahdollinen annoslisäys on tehtävä harkiten. (Ks. myös kohta 4.5. interaktiot, sekä kohta 5.2. farmakokinetiikka). 4.3. Kontraindikaatiot Yliherkkyys olantsapiinille tai valmisteen sisältämille apuaineille. Tunnettu ahdaskulmaglaukooman riski. 4.4. Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet Samanaikaiset sairaudet: Vaikka in vitro tutkimuksissa olantsapiinilla havaittiin olevan antikolinergisia vaikutuksia, kliinisissä tutkimuksissa niiden ilmaantuminen on ollut vähäistä. Koska kliinisiä kokemuksia olantsapiinin käytöstä potilailla, joilla on jokin samanaikainen sairaus, on niukalti, varovaisuutta on noudatettava potilailla, joilla on prostatahypertrofia, paralyyttinen ileus tai muu tila, joissa antikolinerginen vaikutus on epäedullinen. Laktoosi: Zyprexa-tabletit sisältävät laktoosia. Joillakin potilailla on todettu ohimenevää, oireetonta maksan transaminaasiarvojen (ASAT, ALAT) nousua etenkin hoidon alkuvaiheessa. Varovaisuutta on noudatettava potilailla, joilla on kohonneet ASAT- ja/tai ALAT-arvot tai joilla on oireita ja merkkejä maksan vajaatoiminnasta tai joilla on aikaisemmin todettu maksan toimintaa heikentävä tila tai sairaus tai jos potilas käyttää samanaikaisesti mahdollisesti maksatoksisia lääkkeitä. Jos seerumin transaminaasiarvot nousevat, tulee niitä seurata ja harkita annoksen pienentämistä. Kuten muidenkin neuroleptien kohdalla, varovaisuutta on noudatettava potilailla, joilla on jostain syystä matalat leukosyytti- ja/tai neutrofiiliarvot, anamneesissa lääkkeiden aiheuttama luuydivaurio, samanaikainen sairauden, sädehoidon tai kemoterapian aiheuttama luuytimen vajaatoiminta, hypereosinofiilinen tila tai myeloproliferatiivinen sairaus. Olantsapiinihoito ei aiheuttanut neutrofiilien määrän laskua 32 potilaalla, jotka klotsapiinihoitoon liittyvän neutropenian tai aganulosytoosin jälkeen saivat olantsapiinihoitoa. Maligni neuroleptisyndrooma (MNS): Kliinisissä tutkimuksissa olantsapiinia saaneilla potilailla ei havaittu yhtään MNS-tapausta. MNS on potentiaalisti kuolemaan johtava oireyhtymä ja sitä on ilmoitettu esiintyneen muiden neuroleptien käyttäjillä. MNS:n kliinisiä ilmentymiä ovat korkea kuume, lihasjäykkyys, tajunnan tason muutos ja autonomisen hermoston epävakaisuus (epäsäännöllinen pulssi tai verenpaineen vaihtelu, takykardia, hikoilu ja sydämen rytmihäiriöt). Muita löydöksiä ovat kreatiniinifosfokinaasi-aktiivisuuden nousu, myoglobinuria (rabdomyolyysi) ja akuutti munuaisten vajaatoiminta. Jos tällaista ilmenee tai mikäli potilaalla on selittämätön korkea kuume ilman muita MNS:n kliinisiä oireita, on kaikki neuroleptilääkitys, myös olantsapiini, lopetettava. Olantsapiinia on käytettävä varoen potilailla, joiden anamneesissa on kouristeluja ja joilla on jokin tautitila, johon liittyy kouristustaipumus. Tardiivi dyskinesia: Vertailevissa, jopa vuoden kestäneissä tutkimuksissa olantsapiinia saavilla potilailla ilmeni tilastollisesti merkitsevästi vähemmän hoidon aikaista dyskinesiaa kuin vertailuvalmisteilla hoidetuilla potilailla. Tardiivin dyskinesian riski kasvaa pitkäaikaisessa neuroleptihoidossa. Jos potilaalla ilmenee tardiiviin dyskinesiaan sopivia oireita tai löydöksiä, on syytä harkita olantsapiinin annoksen pienentämistä tai lääkityksen lopettamista. Nämä oireet voivat pahentua tilapäisesti tai jopa ilmaantua hoidon lopettamisen jälkeen. Olantsapiinin ensisijainen vaikutus kohdistuu keskushermostoon, jonka vuoksi sitä on syytä käyttää varoen yhdessä muiden keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden ja alkoholin kanssa. 5
Koska olantsapiini on in vitro tutkimusten mukaan dopamiiniantagonisti, se saattaa antagonisoida suoraan tai epäsuorasti vaikuttavia dopamiiniagonisteja. Kliinisissä tutkimuksissa posturaalista hypotensiota on ilmaantunut harvoin vanhuksilla. Kuten muidenkin neuroleptien kohdalla, myös olantsapiinhoidon aikana suositellaan säännöllistä verenpaineen mittausta yli 65-vuotiailla. Kliinisissä tutkimuksissa olantsapiinin käyttöön ei ole liittynyt pysyvää absoluuttisen QT-ajan pidentymistä. Vain 8:lla potilaalla 1685 potilaasta oli toistuvasti pidentynyt absoluuttinen QTc-aika. Kuten muidenkin neuroleptien kohdalla, varovaisuutta on noudatettava niillä potilailla, jotka saavat samanaikaisesti olantsapiinin kanssa QTc-aikaa pidentävää lääkitystä ja erityisesti vanhuksilla. 4.5. Interaktiot muiden lääkevalmisteiden kanssa sekä muut interaktiot Muiden lääkkeiden mahdollinen vaikutus olantsapiiniin: Antasidin (alumiini, magnesium) tai simetidiinin kerta-annokset eivät muuta peroraalisen olantsapiinin hyötyosuutta. Lääkehiili sen sijaan vähensi olantsapiinin peroraalista hyötyosuutta 50-60 %. Olantsapiinin metaboliaa voivat indusoida samanaikainen tupakointi (tupakoimattomilla olantsapiinin puhdistuma on 33% alhaisempi ja loppuvaiheen eliminaation puoliintumisaika 21% pitempi) tai karbamatsepiinilääkitys (olantsapiinin puhdistuma kasvaa 44% ja loppuvaiheen eliminaation puoliintumisaika lyhenee 20%, kun olantsapiinia käytetään yhdessä karbamatsepiinin kanssa). Tupakointi ja karbamatsepiinihoito indusoivat P450-1A2:n aktiviteettia. Teofylliini metaboloituu P450-1A2-reittiä, mutta olantsapiini ei muuta teofylliinin farmakokinetiikkaa. Voimakkaiden P450-1A2:n estäjien vaikutusta olantsapiinin farmakokinetiikkaan ei ole tutkittu. Olantsapiinin mahdollinen vaikutus muihin lääkkeisiin: Kliinisissä tutkimuksissa ei todettu seuraavien lääkkeiden metabolian inhibitiota annettaessa niitä kerta-annoksena samanaikaisesti olantsapiinin kanssa: imipramiini/desipramiini (P450-2D6 tai P450-3A1A2), varfariini (P450-2C9), teofylliini (P450-1A2) tai diatsepaami (P450-3A4 ja P450-2C19). Olantsapiinilla ei ollut interaktioita litiumin tai biperideenin kanssa. Olantsapiinin vaikutusta viiden keskeisen sytokromin metaboliareitin estymiseen on tutkittu in vitro. Näissä tutkimuksissa sytokromien estovakiot olivat 3A4 (491 µm), 2C9 (751 µm), 1A2 (36 µm), 2C19 (920 µm) ia 2D6 (89 µm). Verrattaessa olantsapiinin plasmapitoisuuksiin (n. 0,2 µm) voidaan näiden P450-reittien inhibition arvioida olevan olantsapiinihoidon aikana korkeintaan 0,7%. Näiden löydösten kliinistä merkitystä ei tiedetä. 4.6. Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Raskaus: Riittävän laajoja ja hyvin kontrolloituja tutkimuksia ei ole tehty raskaana olevilla. Potilasta on neuvottava ottamaan yhteyttä hoitavaan lääkäriinsä, jos hän tulee raskaaksi tai suunnittelee raskautta olantsapiinihoidon aikana. Joka tapauksessa riittävän potilaskokemuksen puuttuessa tätä lääkettä voidaan käyttää raskaana olevien potilaiden hoitoon vain, jos odotettavissa oleva hyöty suhteessa mahdolliseen sikiölle aiheutuvaan vaaraan oikeuttaa niin tekemään. Imetys: Olantsapiini erittyi imettävien rottien maitoon. Ei tiedetä, erittyykö olantsapiini ihmisellä maitoon. Potilaita tulee kehottaa olemaan imettämättä lasta, jos he käyttävät olantsapiinia. 4.7 Vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn Koska olantsapiini saattaa aiheuttaa uneliaisuutta, potilaita on varoitettava vaarallisten koneiden ja moottoriajoneuvojen käytöstä. 6
4.8. Haittavaikutukset Tavalliset (> 10%): Kliinisissä tutkimuksissa ainoastaan uneliaisuutta ja painon nousua esiintyi yli 10%:lla. Painon nousu oli suhteessa pieneen painoindeksiarvoon (BMI) ennen hoidon aloittamista ja 15 mg tai sitä suurempaan aloitusannokseen. Ajoittaiset (1-10%): Kliinisissä tutkimuksissa olantsapiinihoidon aikana ilmaantui ajoittain huimausta, ruokahalun lisääntymistä, perifeerisiä turvotuksia, ortostaattista hypotensiota ja lieviä ohimeneviä antikolinergisiä vaikutuksia, kuten suun kuivumista ja ummetusta. Ohimenevää oireetonta maksan transaminaasiarvojen (ASAT, ALAT) nousua on todettu ajoittain erityisesti hoidon alussa (ks. kohta 4.4.) Kontrolloiduissa tutkimuksissa olantsapiinilla hoidetuilla potilailla oli harvemmin parkinsonismia, akatisiaa ja dystoniaa kuin titratun annoksen haloperidolia saaneilla potilailla. Koska yksityiskohtaiset tiedot potilaiden aikaisemmista akuuteista ja tardiiveista ekstrapyramidaalioireista puuttuvat, ei toistaiseksi voida päätellä, aiheuttaako olantsapiini vähemmän tardiivia dyskinesiaa ja/tai ekstrapyramidaalioireita. Harvinaiset (< 1%): Valoherkkyys. Muut: Plasman prolaktiinipitoisuuden nousua esiintyi joskus, mutta siihen liittyvät kliiniset oireet (kuten gynekomastia, galaktorrea ja rintojen kasvu) olivat harvinaisia. Useimmilla potilailla arvot palautuivat normaaleiksi, vaikka hoito jatkui. Korkeita kreatiinifosfokinaasi-arvoja on todettu harvoin. Kuten muillakin neurolepteillä oireettomia hematologisia muutoksia ilmeni satunnaisesti. 4.9. Yliannostus Olantsapiinin yliannostuksesta on vain vähän kokemuksia. Kliinisten tutkimusten aikana kirjattiin 67 joko tahatonta tai tahallista akuuttia yliannostusta. Suurin kirjattu annos oli 300 mg, minkä yhteydessä raportoidut oireet olivat uneliaisuus ja sekava puhe. Sairaalassa hoidettujen potilaiden perusteella, (myös 300 mg:n yliannoksen ottanut potilas) ei voitu osoittaa poikkeavia muutoksia laboratorioarvoissa eikä EKG:ssä. Vitaalifunktiot säilyivät normaaleina yliannoksen ottaneilla. Eläinkokeista saatujen tietojen perusteella voidaan olettaa, että yliannostus korostaisi lääkkeen tunnettuja farmakologisia vaikutuksia. Näitä oireita saattaisivat siten olla uneliaisuus, mydriaasi, näköhäiriöt, hengityslama, hypotonia ja mahdollisesti ekstrapyramidaalioireet. Olantsapiinille ei ole spesifistä antidoottia. Siksi yliannostuksen sattuessa on ryhdyttävä asianmukaisiin tukitoimiin. On muistettava, että potilas on saattanut ottaa useita lääkkeitä samanaikaisesti. Akuutin yliannostuksen sattuessa on potilaan hengitystiet pidettävä auki ja varmistuttava että hapetus ja ventilaatio ovat riittävät. Aktiivihiilen antoa tulisi harkita yliannostuksen hoidossa, sillä on osoitettu, että aktiivihiilen antaminen vähentää olantsapiinin peroraalista hyötyosuutta 50-60 %. Mahahuuhtelua (intubaation jälkeen jos potilas on tajuton) voi myös harkita. Hypotonia ja verenkiertokollapsi hoidetaan asianmukaisesti, kuten suonensisäisin nesteinfuusioin ja/tai sympatomimeetein, esim. noradrenaliinilla (adrenaliinia, dopamiinia tai muita beetasympatomimeettejä ei tule käyttää, koska beetastimulaatio saattaa pahentaa hypotoniaa 7
tilanteessa, jossa olantsapiini vaikuttaa alfareseptoreja salpaavasti). Sydämen ja verenkierron tilan seurantaa on harkittava mahdollisten rytmihäiriöiden varalta. Potilaan tilaa on seurattava tarkoin, kunnes hän toipuu. 5. FARMAKOLOGISET TIEDOT 5.1 Farmakodynamiikka Farmakoterapeuttinen ryhmä: Olantsapiini on neurolepti, jonka ATC-koodi on N05A H03 (diatsepiinit ja oksatsepiinit). Olantsapiini on neurolepti, joka vaikuttaa lukuisiin reseptoreihin. Prekliinisissä tutkimuksissa olantsapiinilla oli merkittävää affiniteettia (Ki; <100 nmol) serotoniinireseptoreihin 5-HT2A/2C, 5-HT3, 5-HT6; dopamiinireseptoreihin D1, D2, D3, D4, D5; kolinergisiin muskariinireseptoreihin m1 - m5; α1-adrenergisiin reseptoreihin ja histamiini H1- reseptoreihin. Olantsapiinilla tehdyissä koe-eläinten käyttäytymiskokeissa saadut tulokset viittaavat 5-HT dopamiini- ja muskariinireseptorien antagonismiin ja ovat sopusoinnussa reseptorisitoutumisprofiilin kanssa. In vitro tutkimuksissa olantsapiinilla oli suurempi affiniteetti ja in vivo eläinkoemalleissa sillä oli voimakkaampi vaikutus serotoniini 5-HT2-reseptoreihin kuin dopamiini D2-reseptoreihin. Elektrofysiologiset tutkimukset osoittivat, että olantsapiini vähentää selektiivisesti mesolimbisen järjestelmän A10 dopaminergisten neuronien aktiviteettia. Sen sijaan sillä on vain vähän vaikutusta striatumin A9-hermoratoihin, jotka liittyvät motorisiin toimintoihin. Olantsapiini vähensi ehdollistunutta välttämiskäyttäytymistä annoksilla, jotka eivät aiheuttaneet katalepsiaa. Edellinen vaikutus viittaa antipsykoottiseen vaikutukseen ja jälkimmäinen motoriikkaan liittyviin haittavaikutuksiin. Erona joihinkin muihin neurolepteihin olantsapiini lisää reaktioita anksiolyyttisessä testissä. Terveillä vapaaehtoisilla koehenkilöillä tehdyissä PET-tutkimuksissa (positroniemissiotomografia) todettiin, että olantsapiinin kerta-annos (10 mg) aiheutti suuremman 5-HT2A-reseptorimiehityksen kuin D2-reseptorimiehitys. Skitsofreniapotilailla tehdyssä SPECT-kuvantamistutkimuksessa ilmeni, että olantsapiinihoidolle vastanneilla potilailla oli pienempi striatumin D2-reseptorien miehitys kuin joillekin muille neurolepteille tai risperidonihoitoon vastanneilla potilailla. Tämä D2- reseptorimiehitys oli samaa luokkaa kuin potilailla, jotka vastasivat klotsapiinihoidolle. Molemmissa kahdesta plasebo-kontrolloidusta tutkimuksesta ja kahdessa kolmesta vertailevasta tutkimuksessa, joihin otettiin yli 2900 sekä positiivisia että negatiivisia oireita ilmentävää skitsofreniapotilasta, olantsapiinihoitoon liittyi tilastollisesti merkitsevästi parempi vaikutus sekä negatiivisiin että positiivisiin oireisiin. 5.2 Farmakokinetiikka Peroraalisen annon jälkeen olantsapiini imeytyy hyvin ja plasman huippupitoisuus saavutetaan 5-8 tunnin kuluessa annostelusta. Ruoka ei vaikuta imeytymiseen. Absoluuttista biologista hyötyosuutta laskimonsisäiseen antoon suhteutettuna ei ole määritetty. Olantsapiini metaboloituu maksassa konjugoitumalla ja hapettumalla. Pääasiallinen verenkierrossa ilmenevä metaboliitti on olantsapiinin 10-N-glukuronidi, joka ei läpäise veri-aivoestettä. Sytokromit P450-CYP1A2 ja P450-CYP2D6 vaikuttavat N-desmetyyli- ja 2-hydroksimetyylimetaboliitin muodostumiseen. Näillä molemmilla metaboliiteilla oli koe-eläintutkimuksissa merkitsevästi vähemmän farmakologista vaikutusta kuin olantsapiinilla. Pääasiallinen farmakologinen vaikutus sisältyy olantsapiiniin. Peroraalisen annon jälkeen olantsapiinin eliminaation keskimääräinen puoliintumisaika vaihteli iän ja sukupuolen mukaan. Terveillä iäkkäillä henkilöillä (65-vuotiaat ja sitä vanhemmat) olantsapiinin eliminaation keskimääräinen puoliintumisaika oli pitempi kuin nuoremmilla (51,8 vs. 33,8 t) ja puhdistuma pienempi (17,5 vs. 18,2 l/t). Kuitenkin yksilöidenväliset farmakokineettiset erot olivat 8
samansuuruiset kuin nuoremmilla henkilöillä. 44:llä yli 65-vuotiaalla skitsofreniapotilaalla olantsapiinin annoksella 5-20 mg/vrk ei todettu tavanomaisesta poikkeavaa haittavaikutusprofiilia. Naisilla eliminaation puoliintumisaika oli jonkin verran pitempi kuin miehillä (36,7 vs. 32,3 t) ja puhdistuma pienempi (18,9 vs. 27,3 l/t). Olantsapiini (5-20 mg) oli kuitenkin haittavaikutusprofiililtaan samanlainen naisilla (n=467) ja miehillä (n=869). Munuaisten vajaatoiminta ( kreatiniinipuhdistuma < 10 ml/min) ei muuttanut oleellisesti olantsapiinin farmakokinetiikkaa. Keskimääräinen eliminaation puoliintumisaika oli munuaisten vajaatoiminnassa 37,7 t ja munuaisten osalta terveillä potilailla 32,4 t. Puhdistuman arvot olivat vastaavasti 21,2 l/t ja 25,0 l/t. Noin 57 % radioaktiivisesti leimatusta olantsapiinista erittyy virtsaan, pääasiassa metaboliitteina. Lievää maksan vajaatoimintaa potevilla tupakoitsijoilla keskimääräinen eliminaation puoliintumisaika oli pidentynyt (39,3 t) ja puhdistuma pienentynyt (18,0 l/t) samassa suhteessa kuin ei-tupakoivilla terveillä henkilöillä (48,4 t ja 14,1 l/t). Ei-tupakoivilla verrattuna tupakoitsijoihin (miehillä ja naisilla) keskimääräinen eliminaation puoliintumisaika oli pitempi (38,6 vs. 30,4 t) ja puhdistuma pienempi (18,6 vs. 27,7 l/t). Olantsapiinin plasmapuhdistuma on vanhuksilla pienempi kuin nuorilla henkilöillä, naisilla pienempi kuin miehillä ja tupakoimattomilla pienempi kuin tupakoitsijoilla. Iän, sukupuolen tai tupakoinnin vaikutus olantsapiinin puhdistumaan ja puoliintumisaikaan on kuitenkin pieni verrattuna yksilöiden väliseen variaatioon yleensä. Valkoihoisilla, japanilaisilla ja kiinalaisilla henkilöillä tehdyssä tutkimuksessa ei havaittu farmakokineettisia eroavuuksia rotujen välillä. Olantsapiini sitoutui n. 93-prosenttisesti plasman proteiineihin, kun plasmapitoisuus oli n. 7-1000 ng/ml. Olantsapiini sitoutuu pääasiassa albumiiniin ja α 1 happamaan glykoproteiiniin. 5.3 Prekliiniset tiedot turvallisuudesta Akuutti toksisuus: Suun kautta annetun kerta-annoksen toksisuus jyrsijöillä oli samanlainen kuin tehokkailla neurolepteillä yleensä: ilmeni hypoaktiivisuutta, koomaa, vapinaa, kloonisia kouristuksia, syljeneritystä ja painonnousun hidastumista. Letaalin annoksen mediaani oli n. 210 mg/kg hiirillä ja 175 mg/kg rotilla. Koirat sietivät peroraalisia kerta-annoksia ilman mortaliteettia aina annokseen 100 mg/kg asti. Kliinisinä oireina ilmeni sedaatiota, ataksiaa, vapinaa, pulssin nopeutumista, raskasta hengitystä, mioosia ja ruokahaluttomuutta. Apinoilla peroraaliset kerta-annokset aina 100 mg/kg asti aiheuttivat uupumusta ja suuret annokset tajunnan tason laskua. Toksisuus toistoannoksilla: Aina 3 kuukauteen asti kestäneissä hiirikokeissa ja aina 1 vuoteen asti kestäneissä rotta- ja koirakokeissa ilmeni pääasiassa keskushermoston lamautumista, antikolinergisiä vaikutuksia ja perifeerisen veren muutoksia. Keskushermoston lamaan kehittyi toleranssi. Suurilla annoksilla kasvua kuvaavien suureiden arvot pienenivät. Rotilla todettiin prolaktiinipitoisuuden nousuun liittyvinä palautuvina lääkevaikutuksina mm. munasarjojen ja kohdun painon laskua sekä morfologisia muutoksia vaginan epiteelissä ja rintarauhasessa. 9
Hematologinen toksisuus: Kaikilla lajeilla havaittiin hematologisia muutoksia, mm. annosriippuvaista kiertävien leukosyyttien määrän laskua hiirillä ja epäspesifistä leukosyyttiarvon laskua rotilla; luuytimeen liittyviä sytotoksisia vaikutuksia ei sen sijaan todettu. Palautuvaa neutropeniaa, trombosytopeniaa tai anemiaa kehittyi muutamilla koirilla, jotka saivat 8 tai 10 mg olantsapiinia kiloa kohti vuorokaudessa. Koirien kokonaisaltistus olantsapiinille (AUC) oli 12-15 -kertainen verrattuna 12 mg:n potilasannokseen. Vaikka koirilla oli sytopenia, luuytimen kantasoluihin ja jakautuviin soluihin kohdistuvia haittavaikutuksia ei todettu. Lisääntymistoksisuus: Olantsapiinilla ei ole todettu teratogeenisia vaikutuksia. Sedaatio vaikutti urosrottien parittelusuoritukseen. Kun annos oli 1,1 mg/kg (3 kertaa maksimi humaaniannos) ilmeni vaikutuksia naarasrottien kiima-aikaan ja annoksilla 3 mg/kg (9 kertaa maksimi humaaniannos) ilmaantui muutoksia lisääntymistä mittaaviin muuttujiin. Olantsapiinia saaneiden rottien jälkeläisilla ilmeni sikiökasvun hidastumista ja ohimenevästi myös poikasten aktiivisuuden laskua. Mutageenisuus: Laajassa standarditestien sarjassa (mm. bakteerimutaatiokokeessa ja nisäkkäiden in vitro- ja in vivomutageenisuuskokeissa) olantsapiini ei ollut mutageeninen eikä klastogeeninen. Karsinogeenisuus: Hiiri- ja rottakokeissa olantsapiini ei ole karsinogeeninen. 6. FARMASEUTTISET TIEDOT 6.1 Apuaineet Apuaineina on karnaubavaha (Ph.Eur.), valkoinen värisekoite (titaanidioksidi C171, makrogoli, polysorbaatti 80), krospovidoni (Ph.Eur.), elintarvikeväriski hyväksytty sinimuste (sisältää indigokarmiiniväriä E132), hydroksipropyyliselluloosa (Ph.Eur.), laktoosimonohydraatti (Ph.Eur.), magnesiumstearaatti (Ph.Eur.), metyylihydroksipropyyliselluloosa (Ph.Eur.), mikrokiteinen selluloosa (Ph.Eur.). 6.2. Yhteensopimattomuus Ei havaittu. 6.3 Kestoaika Kaksi vuotta asianmukaisesti säilytettynä. 6.4 Säilytys Säilytetään 15-30 o C:n lämpötilassa. Valoherkkää, tabletit säilytetään alkuperäispakkauksessaan kuivassa paikassa. 6.5 Pakkaustyypit ja pakkauskoot Läpipainopakkaukset Zyprexa 2,5 mg tabletit ovat pahvikoteloon pakatuissa alumiini-läpipainopakkauksissa. Pakkauskoko: 28 tablettia. 10
Purkki Zyprexa 2,5 mg tabletit on pakattu HD-polyetyleenipurkkeihin, joissa on polypropyleenikorkki. Purkeissa on turvasinetti ja ne sisältävät kuivausainekapselin. Pakkauskoko: 100 tablettia. 7. MYYNTILUVAN HALTIJA Eli Lilly Nederland B.V. Krijtwal 17-23, 3432 ZT Nieuwegein, Hollanti. 8. NUMERO YHTEISÖN LÄÄKEVALMISTEREKISTERISSÄ 9. MYYNTILUVAN MYÖNTÄMISPÄIVÄMÄÄRÄ/UUDISTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ 10. TEKSTIN MUUTTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ 11
1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI ZYPREXA 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS ZYPREXA 5 mg tabletti sisältää 5 mg olantsapiinia. 3. LÄÄKEMUOTO Suun kautta annettavat päällystetyt tabletit Zyprexa 5 mg on valkoinen, päällystetty tabletti, johon on painettu Lilly ja numerotunniste. 4. KLIINISET TIEDOT 4.1.1 Indikaatiot Olantsapiinia käytetään skitsofrenian hoitoon. Jatkuvalla olantsapiinihoidolla voidaan ylläpitää kliinistä tehoa potilailla, jotka ovat primaaristi vastanneet hoitoon. 4.1.2 Lisätietoja kliinisistä tutkimuksista Skitsofreniaa sekä skitsoaffektiivisia ja niihin liittyviä häiriöitä tutkittiin monikansallisessa vertailevassa kaksoissokkotutkimuksessa, johon osallistui 1481 potilasta, joilla oli eriasteisia depressiivisiä oireita (Montgomery-Åsbergin asteikolla lähtökeskiarvo oli 16.6). Prospektiivinen tarkastelu, jossa mitattiin mielialan muutosta (MADRS) lähtötasolta tutkimuksen päättymiseen osoitti, että olantsapiinilla (-6.0) oli tilastollisesti merkitsevästi (p=0.001) parempi vaikutus mielialaan kuin haloperidolilla (-3.1). 4.2. Annostus ja antotapa Aloitusannokseksi suositellaan 10 mg olantsapiinia kerran päivässä. Tabletit voidaan ottaa ruokailusta riippumatta. Päivittäinen annos on säädettävissä potilaan kliinisen vasteen mukaan annosvälille 5-20 mg vuorokaudessa. Vuorokausiannoksen nostamista yli suositellun 10 mg/vrk, ts. 15 mg:aan tai sen yli suositellaan vasta kliinisen tilan uudelleen arvioinnin jälkeen. Lapset: Olantsapiinilla ei ole tehty tutkimuksia alle 18-vuotiailla. Vanhukset: Pienempää aloitusannosta (5 mg/vrk) ei suositella rutiininomaisesti, mutta sitä voidaan harkita yli 65-vuotiailla tai sitä vanhemmilla potilailla, mikäli kliininen tila sitä edellyttää. Maksan ja/tai munuaisten vajaatoimintaa sairastavat potilaat: Tällä potilasryhmällä voidaan harkita pienempää aloitusannosta (5 mg). Mies-ja naispotilaat: Annostusta ei yleensä ole tarpeen alentaa naisilla. Tupakoimattomat ja tupakoivat potilaat: Annostusta ei yleensä ole tarpeen alentaa tupakoimattomilla potilailla. 12
Mikäli potilaalla on useita metaboliaa mahdollisesti hidastavia tekijöitä (esim. naissukupuoli, korkea ikä, tupakoimattomuus), voidaan harkita pienempää alkuannosta. Näiden potilaiden kohdalla myös mahdollinen annoslisäys on tehtävä harkiten. (Ks. myös kohta 4.5. interaktiot, sekä kohta 5.2. farmakokinetiikka). 4.3. Kontraindikaatiot Yliherkkyys olantsapiinille tai valmisteen sisältämille apuaineille. Tunnettu ahdaskulmaglaukooman riski. 4.4. Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet Samanaikaiset sairaudet: Vaikka in vitro tutkimuksissa olantsapiinilla havaittiin olevan antikolinergisia vaikutuksia, kliinisissä tutkimuksissa niiden ilmaantuminen on ollut vähäistä. Koska kliinisiä kokemuksia olantsapiinin käytöstä potilailla, joilla on jokin samanaikainen sairaus, on niukalti, varovaisuutta on noudatettava potilailla, joilla on prostatahypertrofia, paralyyttinen ileus tai muu tila, joissa antikolinerginen vaikutus on epäedullinen. Laktoosi: Zyprexa-tabletit sisältävät laktoosia. Joillakin potilailla on todettu ohimenevää, oireetonta maksan transaminaasiarvojen (ASAT, ALAT) nousua etenkin hoidon alkuvaiheessa. Varovaisuutta on noudatettava potilailla, joilla on kohonneet ASAT- ja/tai ALAT-arvot tai joilla on oireita ja merkkejä maksan vajaatoiminnasta tai joilla on aikaisemmin todettu maksan toimintaa heikentävä tila tai sairaus tai jos potilas käyttää samanaikaisesti mahdollisesti maksatoksisia lääkkeitä. Jos seerumin transaminaasiarvot nousevat, tulee niitä seurata ja harkita annoksen pienentämistä. Kuten muidenkin neuroleptien kohdalla, varovaisuutta on noudatettava potilailla, joilla on jostain syystä matalat leukosyytti- ja/tai neutrofiiliarvot, anamneesissa lääkkeiden aiheuttama luuydivaurio, samanaikainen sairauden, sädehoidon tai kemoterapian aiheuttama luuytimen vajaatoiminta, hypereosinofiilinen tila tai myeloproliferatiivinen sairaus. Olantsapiinihoito ei aiheuttanut neutrofiilien määrän laskua 32 potilaalla, jotka klotsapiinihoitoon liittyvän neutropenian tai aganulosytoosin jälkeen saivat olantsapiinihoitoa. Maligni neuroleptisyndrooma (MNS): Kliinisissä tutkimuksissa olantsapiinia saaneilla potilailla ei havaittu yhtään MNS-tapausta. MNS on potentiaalisti kuolemaan johtava oireyhtymä ja sitä on ilmoitettu esiintyneen muiden neuroleptien käyttäjillä. MNS:n kliinisiä ilmentymiä ovat korkea kuume, lihasjäykkyys, tajunnan tason muutos ja autonomisen hermoston epävakaisuus (epäsäännöllinen pulssi tai verenpaineen vaihtelu, takykardia, hikoilu ja sydämen rytmihäiriöt). Muita löydöksiä ovat kreatiniinifosfokinaasi-aktiivisuuden nousu, myoglobinuria (rabdomyolyysi) ja akuutti munuaisten vajaatoiminta. Jos tällaista ilmenee tai mikäli potilaalla on selittämätön korkea kuume ilman muita MNS:n kliinisiä oireita, on kaikki neuroleptilääkitys, myös olantsapiini, lopetettava. Olantsapiinia on käytettävä varoen potilailla, joiden anamneesissa on kouristeluja ja joilla on jokin tautitila, johon liittyy kouristustaipumus. Tardiivi dyskinesia: Vertailevissa, jopa vuoden kestäneissä tutkimuksissa olantsapiinia saavilla potilailla ilmeni tilastollisesti merkitsevästi vähemmän hoidon aikaista dyskinesiaa kuin vertailuvalmisteilla hoidetuilla potilailla. Tardiivin dyskinesian riski kasvaa pitkäaikaisessa neuroleptihoidossa. Jos potilaalla ilmenee tardiiviin dyskinesiaan sopivia oireita tai löydöksiä, on syytä harkita olantsapiinin annoksen pienentämistä tai lääkityksen lopettamista. Nämä oireet voivat pahentua tilapäisesti tai jopa ilmaantua hoidon lopettamisen jälkeen. Olantsapiinin ensisijainen vaikutus kohdistuu keskushermostoon, jonka vuoksi sitä on syytä käyttää varoen yhdessä muiden keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden ja alkoholin kanssa. Koska olantsapiini on in vitro tutkimusten mukaan dopamiiniantagonisti, se saattaa antagonisoida suoraan tai epäsuorasti vaikuttavia dopamiiniagonisteja. 13
Kliinisissä tutkimuksissa posturaalista hypotensiota on ilmaantunut harvoin vanhuksilla. Kuten muidenkin neuroleptien kohdalla, myös olantsapiinhoidon aikana suositellaan säännöllistä verenpaineen mittausta yli 65-vuotiailla. Kliinisissä tutkimuksissa olantsapiinin käyttöön ei ole liittynyt pysyvää absoluuttisen QT-ajan pidentymistä. Vain 8:lla potilaalla 1685 potilaasta oli toistuvasti pidentynyt absoluuttinen QTc-aika. Kuten muidenkin neuroleptien kohdalla, varovaisuutta on noudatettava niillä potilailla, jotka saavat samanaikaisesti olantsapiinin kanssa QTc-aikaa pidentävää lääkitystä ja erityisesti vanhuksilla. 4.5. Interaktiot muiden lääkevalmisteiden kanssa sekä muut interaktiot Muiden lääkkeiden mahdollinen vaikutus olantsapiiniin: Antasidin (alumiini, magnesium) tai simetidiinin kerta-annokset eivät muuta peroraalisen olantsapiinin hyötyosuutta. Lääkehiili sen sijaan vähensi olantsapiinin peroraalista hyötyosuutta 50-60 %. Olantsapiinin metaboliaa voivat indusoida samanaikainen tupakointi (tupakoimattomilla olantsapiinin puhdistuma on 33% alhaisempi ja loppuvaiheen eliminaation puoliintumisaika 21% pitempi) tai karbamatsepiinilääkitys (olantsapiinin puhdistuma kasvaa 44% ja loppuvaiheen eliminaation puoliintumisaika lyhenee 20%, kun olantsapiinia käytetään yhdessä karbamatsepiinin kanssa). Tupakointi ja karbamatsepiinihoito indusoivat P450-1A2:n aktiviteettia. Teofylliini metaboloituu P450-1A2-reittiä, mutta olantsapiini ei muuta teofylliinin farmakokinetiikkaa. Voimakkaiden P450-1A2:n estäjien vaikutusta olantsapiinin farmakokinetiikkaan ei ole tutkittu. Olantsapiinin mahdollinen vaikutus muihin lääkkeisiin: Kliinisissä tutkimuksissa ei todettu seuraavien lääkkeiden metabolian inhibitiota annettaessa niitä kerta-annoksena samanaikaisesti olantsapiinin kanssa: imipramiini/desipramiini (P450-2D6 tai P450-3A1A2), varfariini (P450-2C9), teofylliini (P450-1A2) tai diatsepaami (P450-3A4 ja P450-2C19). Olantsapiinilla ei ollut interaktioita litiumin tai biperideenin kanssa. Olantsapiinin vaikutusta viiden keskeisen sytokromin metaboliareitin estymiseen on tutkittu in vitro. Näissä tutkimuksissa sytokromien estovakiot olivat 3A4 (491 µm), 2C9 (751 µm), 1A2 (36 µm), 2C19 (920 µm) ia 2D6 (89 µm). Verrattaessa olantsapiinin plasmapitoisuuksiin (n. 0,2 µm) voidaan näiden P450-reittien inhibition arvioida olevan olantsapiinihoidon aikana korkeintaan 0,7%. Näiden löydösten kliinistä merkitystä ei tiedetä. 4.6. Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Raskaus: Riittävän laajoja ja hyvin kontrolloituja tutkimuksia ei ole tehty raskaana olevilla. Potilasta on neuvottava ottamaan yhteyttä hoitavaan lääkäriinsä, jos hän tulee raskaaksi tai suunnittelee raskautta olantsapiinihoidon aikana. Joka tapauksessa riittävän potilaskokemuksen puuttuessa tätä lääkettä voidaan käyttää raskaana olevien potilaiden hoitoon vain, jos odotettavissa oleva hyöty suhteessa mahdolliseen sikiölle aiheutuvaan vaaraan oikeuttaa niin tekemään. Imetys: Olantsapiini erittyi imettävien rottien maitoon. Ei tiedetä, erittyykö olantsapiini ihmisellä maitoon. Potilaita tulee kehottaa olemaan imettämättä lasta, jos he käyttävät olantsapiinia. 4.7 Vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn Koska olantsapiini saattaa aiheuttaa uneliaisuutta, potilaita on varoitettava vaarallisten koneiden ja moottoriajoneuvojen käytöstä. 14
4.8. Haittavaikutukset Tavalliset (> 10%): Kliinisissä tutkimuksissa ainoastaan uneliaisuutta ja painon nousua esiintyi yli 10%:lla. Painon nousu oli suhteessa pieneen painoindeksiarvoon (BMI) ennen hoidon aloittamista ja 15 mg tai sitä suurempaan aloitusannokseen. Ajoittaiset (1-10%): Kliinisissä tutkimuksissa olantsapiinihoidon aikana ilmaantui ajoittain huimausta, ruokahalun lisääntymistä, perifeerisiä turvotuksia, ortostaattista hypotensiota ja lieviä ohimeneviä antikolinergisiä vaikutuksia, kuten suun kuivumista ja ummetusta. Ohimenevää oireetonta maksan transaminaasiarvojen (ASAT, ALAT) nousua on todettu ajoittain erityisesti hoidon alussa (ks. kohta 4.4.) Kontrolloiduissa tutkimuksissa olantsapiinilla hoidetuilla potilailla oli harvemmin parkinsonismia, akatisiaa ja dystoniaa kuin titratun annoksen haloperidolia saaneilla potilailla. Koska yksityiskohtaiset tiedot potilaiden aikaisemmista akuuteista ja tardiiveista ekstrapyramidaalioireista puuttuvat, ei toistaiseksi voida päätellä, aiheuttaako olantsapiini vähemmän tardiivia dyskinesiaa ja/tai ekstrapyramidaalioireita. Harvinaiset (< 1%): Valoherkkyys. Muut: Plasman prolaktiinipitoisuuden nousua esiintyi joskus, mutta siihen liittyvät kliiniset oireet (kuten gynekomastia, galaktorrea ja rintojen kasvu) olivat harvinaisia. Useimmilla potilailla arvot palautuivat normaaleiksi, vaikka hoito jatkui. Korkeita kreatiinifosfokinaasi-arvoja on todettu harvoin. Kuten muillakin neurolepteillä oireettomia hematologisia muutoksia ilmeni satunnaisesti. 4.9. Yliannostus Olantsapiinin yliannostuksesta on vain vähän kokemuksia. Kliinisten tutkimusten aikana kirjattiin 67 joko tahatonta tai tahallista akuuttia yliannostusta. Suurin kirjattu annos oli 300 mg, minkä yhteydessä raportoidut oireet olivat uneliaisuus ja sekava puhe. Sairaalassa hoidettujen potilaiden perusteella, (myös 300 mg:n yliannoksen ottanut potilas) ei voitu osoittaa poikkeavia muutoksia laboratorioarvoissa eikä EKG:ssä. Vitaalifunktiot säilyivät normaaleina yliannoksen ottaneilla. Eläinkokeista saatujen tietojen perusteella voidaan olettaa, että yliannostus korostaisi lääkkeen tunnettuja farmakologisia vaikutuksia. Näitä oireita saattaisivat siten olla uneliaisuus, mydriaasi, näköhäiriöt, hengityslama, hypotonia ja mahdollisesti ekstrapyramidaalioireet. Olantsapiinille ei ole spesifistä antidoottia. Siksi yliannostuksen sattuessa on ryhdyttävä asianmukaisiin tukitoimiin. On muistettava, että potilas on saattanut ottaa useita lääkkeitä samanaikaisesti. Akuutin yliannostuksen sattuessa on potilaan hengitystiet pidettävä auki ja varmistuttava että hapetus ja ventilaatio ovat riittävät. Aktiivihiilen antoa tulisi harkita yliannostuksen hoidossa, sillä on osoitettu, että aktiivihiilen antaminen vähentää olantsapiinin peroraalista hyötyosuutta 50-60 %. Mahahuuhtelua (intubaation jälkeen jos potilas on tajuton) voi myös harkita. Hypotonia ja verenkiertokollapsi hoidetaan asianmukaisesti, kuten suonensisäisin nesteinfuusioin ja/tai sympatomimeetein, esim. noradrenaliinilla (adrenaliinia, dopamiinia tai muita beetasympatomimeettejä ei tule käyttää, koska beetastimulaatio saattaa pahentaa hypotoniaa 15
tilanteessa, jossa olantsapiini vaikuttaa alfareseptoreja salpaavasti). Sydämen ja verenkierron tilan seurantaa on harkittava mahdollisten rytmihäiriöiden varalta. Potilaan tilaa on seurattava tarkoin, kunnes hän toipuu. 5. FARMAKOLOGISET TIEDOT 5.1 Farmakodynamiikka Farmakoterapeuttinen ryhmä: Olantsapiini on neurolepti, jonka ATC-koodi on N05AH03 (diatsepiinit ja oksatsepiinit). Olantsapiini on neurolepti, joka vaikuttaa lukuisiin reseptoreihin. Prekliinisissä tutkimuksissa olantsapiinilla oli merkittävää affiniteettia (Ki; <100 nmol) serotoniinireseptoreihin 5-HT2A/2C, 5-HT3, 5-HT6; dopamiinireseptoreihin D1, D2, D3, D4, D5; kolinergisiin muskariinireseptoreihin m1 - m5; α1-adrenergisiin reseptoreihin ja histamiini H1- reseptoreihin. Olantsapiinilla tehdyissä koe-eläinten käyttäytymiskokeissa saadut tulokset viittaavat 5-HT dopamiini- ja muskariinireseptorien antagonismiin ja ovat sopusoinnussa reseptorisitoutumisprofiilin kanssa. In vitro tutkimuksissa olantsapiinilla oli suurempi affiniteetti ja in vivo eläinkoemalleissa sillä oli voimakkaampi vaikutus serotoniini 5-HT2-reseptoreihin kuin dopamiini D2-reseptoreihin. Elektrofysiologiset tutkimukset osoittivat, että olantsapiini vähentää selektiivisesti mesolimbisen järjestelmän A10 dopaminergisten neuronien aktiviteettia. Sen sijaan sillä on vain vähän vaikutusta striatumin A9-hermoratoihin, jotka liittyvät motorisiin toimintoihin. Olantsapiini vähensi ehdollistunutta välttämiskäyttäytymistä annoksilla, jotka eivät aiheuttaneet katalepsiaa. Edellinen vaikutus viittaa antipsykoottiseen vaikutukseen ja jälkimmäinen motoriikkaan liittyviin haittavaikutuksiin. Erona joihinkin muihin neurolepteihin olantsapiini lisää reaktioita anksiolyyttisessä testissä. Terveillä vapaaehtoisilla koehenkilöillä tehdyissä PET-tutkimuksissa (positroniemissiotomografia) todettiin, että olantsapiinin kerta-annos (10 mg) aiheutti suuremman 5-HT2A-reseptorimiehityksen kuin D2-reseptorimiehitys. Skitsofreniapotilailla tehdyssä SPECT-kuvantamistutkimuksessa ilmeni, että olantsapiinihoidolle vastanneilla potilailla oli pienempi striatumin D2-reseptorien miehitys kuin joillekin muille neurolepteille tai risperidonihoitoon vastanneilla potilailla. Tämä D2- reseptorimiehitys oli samaa luokkaa kuin potilailla, jotka vastasivat klotsapiinihoidolle. Molemmissa kahdesta plasebo-kontrolloidusta tutkimuksesta ja kahdessa kolmesta vertailevasta tutkimuksesta, joihin otettiin yli 2900 sekä positiivisia että negatiivisia oireita ilmentävää skitsofreniapotilasta, olantsapiinihoitoon liittyi tilastollisesti merkitsevästi parempi vaikutus sekä negatiivisiin että positiivisiin oireisiin. 5.2 Farmakokinetiikka Peroraalisen annon jälkeen olantsapiini imeytyy hyvin ja plasman huippupitoisuus saavutetaan 5-8 tunnin kuluessa annostelusta. Ruoka ei vaikuta imeytymiseen. Absoluuttista biologista hyötyosuutta laskimonsisäiseen antoon suhteutettuna ei ole määritetty. Olantsapiini metaboloituu maksassa konjugoitumalla ja hapettumalla. Pääasiallinen verenkierrossa ilmenevä metaboliitti on olantsapiinin 10-N-glukuronidi, joka ei läpäise veri-aivoestettä. Sytokromit P450-CYP1A2 ja P450-CYP2D6 vaikuttavat N-desmetyyli- ja 2-hydroksimetyylimetaboliitin muodostumiseen. Näillä molemmilla metaboliiteilla oli koe-eläintutkimuksissa merkitsevästi vähemmän farmakologista vaikutusta kuin olantsapiinilla. Pääasiallinen farmakologinen vaikutus sisältyy olantsapiiniin. Peroraalisen annon jälkeen olantsapiinin eliminaation keskimääräinen puoliintumisaika vaihteli iän ja sukupuolen mukaan. Terveillä iäkkäillä henkilöillä (65-vuotiaat ja sitä vanhemmat) olantsapiinin eliminaation keskimääräinen puoliintumisaika oli pitempi kuin nuoremmilla (51,8 vs. 33,8 t) ja puhdistuma pienempi (17,5 vs. 18,2 l/t). Kuitenkin yksilöidenväliset farmakokineettiset erot olivat 16
samansuuruiset kuin nuoremmilla henkilöillä. 44:llä yli 65-vuotiaalla skitsofreniapotilaalla olantsapiinin annoksella 5-20 mg/vrk ei todettu tavanomaisesta poikkeavaa haittavaikutusprofiilia. Naisilla eliminaation puoliintumisaika oli jonkin verran pitempi kuin miehillä (36,7 vs. 32,3 t) ja puhdistuma pienempi (18,9 vs. 27,3 l/t). Olantsapiini (5-20 mg) oli kuitenkin haittavaikutusprofiililtaan samanlainen naisilla (n=467) ja miehillä (n=869). Munuaisten vajaatoiminta ( kreatiniinipuhdistuma < 10 ml/min) ei muuttanut oleellisesti olantsapiinin farmakokinetiikkaa. Keskimääräinen eliminaation puoliintumisaika oli munuaisten vajaatoiminnassa 37,7 t ja munuaisten osalta terveillä potilailla 32,4 t. Puhdistuman arvot olivat vastaavasti 21,2 l/t ja 25,0 l/t. Noin 57 % radioaktiivisesti leimatusta olantsapiinista erittyy virtsaan, pääasiassa metaboliitteina. Lievää maksan vajaatoimintaa potevilla tupakoitsijoilla keskimääräinen eliminaation puoliintumisaika oli pidentynyt (39,3 t) ja puhdistuma pienentynyt (18,0 l/t) samassa suhteessa kuin ei-tupakoivilla terveillä henkilöillä (48,4 t ja 14,1 l/t). Ei-tupakoivilla verrattuna tupakoitsijoihin (miehillä ja naisilla) keskimääräinen eliminaation puoliintumisaika oli pitempi (38,6 vs. 30,4 t) ja puhdistuma pienempi (18,6 vs. 27,7 l/t). Olantsapiinin plasmapuhdistuma on vanhuksilla pienempi kuin nuorilla henkilöillä, naisilla pienempi kuin miehillä ja tupakoimattomilla pienempi kuin tupakoitsijoilla. Iän, sukupuolen tai tupakoinnin vaikutus olantsapiinin puhdistumaan ja puoliintumisaikaan on kuitenkin pieni verrattuna yksilöiden väliseen variaatioon yleensä. Valkoihoisilla, japanilaisilla ja kiinalaisilla henkilöillä tehdyssä tutkimuksessa ei havaittu farmakokineettisia eroavuuksia rotujen välillä. Olantsapiini sitoutui n. 93-prosenttisesti plasman proteiineihin, kun plasmapitoisuus oli n. 7-1000 ng/ml. Olantsapiini sitoutuu pääasiassa albumiiniin ja α 1 happamaan glykoproteiiniin. 5.3 Prekliiniset tiedot turvallisuudesta Akuutti toksisuus: Suun kautta annetun kerta-annoksen toksisuus jyrsijöillä oli samanlainen kuin tehokkailla neurolepteillä yleensä: ilmeni hypoaktiivisuutta, koomaa, vapinaa, kloonisia kouristuksia, syljeneritystä ja painonnousun hidastumista. Letaalin annoksen mediaani oli n. 210 mg/kg hiirillä ja 175 mg/kg rotilla. Koirat sietivät peroraalisia kerta-annoksia ilman mortaliteettia aina annokseen 100 mg/kg asti. Kliinisinä oireina ilmeni sedaatiota, ataksiaa, vapinaa, pulssin nopeutumista, raskasta hengitystä, mioosia ja ruokahaluttomuutta. Apinoilla peroraaliset kerta-annokset aina 100 mg/kg asti aiheuttivat uupumusta ja suuret annokset tajunnan tason laskua. Toksisuus toistoannoksilla: Aina 3 kuukauteen asti kestäneissä hiirikokeissa ja aina 1 vuoteen asti kestäneissä rotta- ja koirakokeissa ilmeni pääasiassa keskushermoston lamautumista, antikolinergisiä vaikutuksia ja perifeerisen veren muutoksia. Keskushermoston lamaan kehittyi toleranssi. Suurilla annoksilla kasvua kuvaavien suureiden arvot pienenivät. Rotilla todettiin prolaktiinipitoisuuden nousuun liittyvinä palautuvina lääkevaikutuksina mm. munasarjojen ja kohdun painon laskua sekä morfologisia muutoksia vaginan epiteelissä ja rintarauhasessa. 17
Hematologinen toksisuus: Kaikilla lajeilla havaittiin hematologisia muutoksia, mm. annosriippuvaista kiertävien leukosyyttien määrän laskua hiirillä ja epäspesifistä leukosyyttiarvon laskua rotilla; luuytimeen liittyviä sytotoksisia vaikutuksia ei sen sijaan todettu. Palautuvaa neutropeniaa, trombosytopeniaa tai anemiaa kehittyi muutamilla koirilla, jotka saivat 8 tai 10 mg olantsapiinia kiloa kohti vuorokaudessa. Koirien kokonaisaltistus olantsapiinille (AUC) oli 12-15 -kertainen verrattuna 12 mg:n potilasannokseen. Vaikka koirilla oli sytopenia, luuytimen kantasoluihin ja jakautuviin soluihin kohdistuvia haittavaikutuksia ei todettu. Lisääntymistoksisuus: Olantsapiinilla ei ole todettu teratogeenisia vaikutuksia. Sedaatio vaikutti urosrottien parittelusuoritukseen. Kun annos oli 1,1 mg/kg (3 kertaa maksimi humaaniannos) ilmeni vaikutuksia naarasrottien kiima-aikaan ja annoksilla 3 mg/kg (9 kertaa maksimi humaaniannos) ilmaantui muutoksia lisääntymistä mittaaviin muuttujiin. Olantsapiinia saaneiden rottien jälkeläisilla ilmeni sikiökasvun hidastumista ja ohimenevästi myös poikasten aktiivisuuden laskua. Mutageenisuus: Laajassa standarditestien sarjassa (mm. bakteerimutaatiokokeessa ja nisäkkäiden in vitro- ja in vivomutageenisuuskokeissa) olantsapiini ei ollut mutageeninen eikä klastogeeninen. Karsinogeenisuus: Hiiri- ja rottakokeissa olantsapiini ei ole karsinogeeninen. 6. FARMASEUTTISET TIEDOT 6.1 Apuaineet Apuaineina on karnaubavaha (Ph.Eur.), valkoinen värisekoite (titaanidioksidi C171, makrogoli, polysorbaatti 80), krospovidoni (Ph.Eur.), elintarvikeväriksi hyväksytty sinimuste (sisältää indigokarmiiniväriä E132), hydroksipropyyliselluloosa (Ph.Eur.), laktoosimonohydraatti (Ph.Eur.), magnesiumstearaatti (Ph.Eur.), metyylihydroksipropyyliselluloosa (Ph.Eur.), mikrokiteinen selluloosa (Ph.Eur.). 6.2. Yhteensopimattomuus Ei havaittu. 6.3 Kestoaika Kaksi vuotta asianmukaisesti säilytettynä. 6.4 Säilytys Säilytetään 15-30 o C:n lämpötilassa. Valoherkkää, tabletit säilytetään alkuperäispakkauksessaan kuivassa paikassa. 6.5 Pakkaustyypit ja pakkauskoot Läpipainopakkaukset Zyprexa 5 mg tabletit ovat pahvikoteloon pakatussa alumiini-läpipainopakkauksissa. Pakkauskoko: 28 tablettia. 18
Purkki Zyprexa 5 mg tabletit on pakattu HD-polyetyleenipurkkeihin, joissa on polypropyleenikorkki. Purkeissa on turvasinetti ja ne sisältävät kuivausainekapselin. Pakkauskoko: 100 tablettia. 7. MYYNTILUVAN HALTIJA Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 17-23, 3432 ZT Nieuwegein, Hollanti. 8. NUMERO YHTEISÖN LÄÄKEVALMISTEREKISTERISSÄ 9. MYYNTILUVAN MYÖNTÄMISPÄIVÄMÄÄRÄ/UUDISTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ 10. TEKSTIN MUUTTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ 19
1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI ZYPREXA 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS ZYPREXA 7,5 mg tabletti sisältää 7,5 mg olantsapiinia. 3. LÄÄKEMUOTO Suun kautta annettavat päällystetyt tabletit Zyprexa 7,5 mg on valkoinen, päällystetty tabletti, johon on painettu Lilly ja numerotunniste. 4. KLIINISET TIEDOT 4.1.1 Indikaatiot Olantsapiinia käytetään skitsofrenian hoitoon. Jatkuvalla olantsapiinihoidolla voidaan ylläpitää kliinistä tehoa potilailla, jotka ovat primaaristi vastanneet hoitoon. 4.1.2 Lisätietoja kliinisistä tutkimuksista Skitsofreniaa sekä skitsoaffektiivisia ja niihin liittyviä häiriöitä tutkittiin monikansallisessa vertailevassa kaksoissokkotutkimuksessa, johon osallistui 1481 potilasta, joilla oli eriasteisia depressiivisiä oireita (Montgomery-Åsbergin asteikolla lähtökeskiarvo oli 16.6). Prospektiivinen tarkastelu, jossa mitattiin mielialan muutosta (MADRS) lähtötasolta tutkimuksen päättymiseen osoitti, että olantsapiinilla (-6.0) oli tilastollisesti merkitsevästi (p=0.001) parempi vaikutus mielialaan kuin haloperidolilla (-3.1). 4.2. Annostus ja antotapa Aloitusannokseksi suositellaan 10 mg olantsapiinia kerran päivässä. Tabletit voidaan ottaa ruokailusta riippumatta. Päivittäinen annos on säädettävissä potilaan kliinisen vasteen mukaan annosvälille 5-20 mg vuorokaudessa. Vuorokausiannoksen nostamista yli suositellun 10 mg/vrk, ts. 15 mg:aan tai sen yli suositellaan vasta kliinisen tilan uudelleen arvioinnin jälkeen. Lapset: Olantsapiinilla ei ole tehty tutkimuksia alle 18-vuotiailla. Vanhukset: Pienempää aloitusannosta (5 mg/vrk) ei suositella rutiininomaisesti, mutta sitä voidaan harkita yli 65-vuotiailla tai sitä vanhemmilla potilailla, mikäli kliininen tila sitä edellyttää. Maksan ja/tai munuaisten vajaatoimintaa sairastavat potilaat: Tällä potilasryhmällä voidaan harkita pienempää aloitusannosta (5 mg). Mies-ja naispotilaat: Annostusta ei yleensä ole tarpeen alentaa naisilla. Tupakoimattomat ja tupakoivat potilaat: Annostusta ei yleensä ole tarpeen alentaa tupakoimattomilla potilailla. Mikäli potilaalla on useita metaboliaa mahdollisesti hidastavia tekijöitä (esim. naissukupuoli, korkea ikä, tupakoimattomuus), voidaan harkita pienempää alkuannosta. Näiden potilaiden kohdalla myös mahdollinen annoslisäys on tehtävä harkiten. (Ks. myös kohta 4.5. interaktiot, sekä kohta 5.2. farmakokinetiikka). 20
4.3. Kontraindikaatiot Yliherkkyys olantsapiinille tai valmisteen sisältämille apuaineille. Tunnettu ahdaskulmaglaukooman riski. 4.4. Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet Samanaikaiset sairaudet: Vaikka in vitro tutkimuksissa olantsapiinilla havaittiin olevan antikolinergisia vaikutuksia, kliinisissä tutkimuksissa niiden ilmaantuminen on ollut vähäistä. Koska kliinisiä kokemuksia olantsapiinin käytöstä potilailla, joilla on jokin samanaikainen sairaus, on niukalti, varovaisuutta on noudatettava potilailla, joilla on prostatahypertrofia, paralyyttinen ileus tai muu tila, joissa antikolinerginen vaikutus on epäedullinen. Laktoosi: Zyprexa-tabletit sisältävät laktoosia. Joillakin potilailla on todettu ohimenevää, oireetonta maksan transaminaasiarvojen (ASAT, ALAT) nousua etenkin hoidon alkuvaiheessa. Varovaisuutta on noudatettava potilailla, joilla on kohonneet ASAT- ja/tai ALAT-arvot tai joilla on oireita ja merkkejä maksan vajaatoiminnasta tai joilla on aikaisemmin todettu maksan toimintaa heikentävä tila tai sairaus tai jos potilas käyttää samanaikaisesti mahdollisesti maksatoksisia lääkkeitä. Jos seerumin transaminaasiarvot nousevat, tulee niitä seurata ja harkita annoksen pienentämistä. Kuten muidenkin neuroleptien kohdalla, varovaisuutta on noudatettava potilailla, joilla on jostain syystä matalat leukosyytti- ja/tai neutrofiiliarvot, anamneesissa lääkkeiden aiheuttama luuydivaurio, samanaikainen sairauden, sädehoidon tai kemoterapian aiheuttama luuytimen vajaatoiminta, hypereosinofiilinen tila tai myeloproliferatiivinen sairaus. Olantsapiinihoito ei aiheuttanut neutrofiilien määrän laskua 32 potilaalla, jotka klotsapiinihoitoon liittyvän neutropenian tai aganulosytoosin jälkeen saivat olantsapiinihoitoa. Maligni neuroleptisyndrooma (MNS): Kliinisissä tutkimuksissa olantsapiinia saaneilla potilailla ei havaittu yhtään MNS-tapausta. MNS on potentiaalisti kuolemaan johtava oireyhtymä ja sitä on ilmoitettu esiintyneen muiden neuroleptien käyttäjillä. MNS:n kliinisiä ilmentymiä ovat korkea kuume, lihasjäykkyys, tajunnan tason muutos ja autonomisen hermoston epävakaisuus (epäsäännöllinen pulssi tai verenpaineen vaihtelu, takykardia, hikoilu ja sydämen rytmihäiriöt). Muita löydöksiä ovat kreatiniinifosfokinaasi-aktiivisuuden nousu, myoglobinuria (rabdomyolyysi) ja akuutti munuaisten vajaatoiminta. Jos tällaista ilmenee tai mikäli potilaalla on selittämätön korkea kuume ilman muita MNS:n kliinisiä oireita, on kaikki neuroleptilääkitys, myös olantsapiini, lopetettava. Olantsapiinia on käytettävä varoen potilailla, joiden anamneesissa on kouristeluja ja joilla on jokin tautitila, johon liittyy kouristustaipumus. Tardiivi dyskinesia: Vertailevissa, jopa vuoden kestäneissä tutkimuksissa olantsapiinia saavilla potilailla ilmeni tilastollisesti merkitsevästi vähemmän hoidon aikaista dyskinesiaa kuin vertailuvalmisteilla hoidetuilla potilailla. Tardiivin dyskinesian riski kasvaa pitkäaikaisessa neuroleptihoidossa. Jos potilaalla ilmenee tardiiviin dyskinesiaan sopivia oireita tai löydöksiä, on syytä harkita olantsapiinin annoksen pienentämistä tai lääkityksen lopettamista. Nämä oireet voivat pahentua tilapäisesti tai jopa ilmaantua hoidon lopettamisen jälkeen. Olantsapiinin ensisijainen vaikutus kohdistuu keskushermostoon, jonka vuoksi sitä on syytä käyttää varoen yhdessä muiden keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden ja alkoholin kanssa. Koska olantsapiini on in vitro tutkimusten mukaan dopamiiniantagonisti, se saattaa antagonisoida suoraan tai epäsuorasti vaikuttavia dopamiiniagonisteja. Kliinisissä tutkimuksissa posturaalista hypotensiota on ilmaantunut harvoin vanhuksilla. Kuten muidenkin neuroleptien kohdalla, myös olantsapiinhoidon aikana suositellaan säännöllistä verenpaineen mittausta yli 65-vuotiailla. 21
Kliinisissä tutkimuksissa olantsapiinin käyttöön ei ole liittynyt pysyvää absoluuttisen QT-ajan pidentymistä. Vain 8:lla potilaalla 1685 potilaasta oli toistuvasti pidentynyt absoluuttinen QTc-aika. Kuten muidenkin neuroleptien kohdalla, varovaisuutta on noudatettava niillä potilailla, jotka saavat samanaikaisesti olantsapiinin kanssa QTc-aikaa pidentävää lääkitystä ja erityisesti vanhuksilla. 4.5. Interaktiot muiden lääkevalmisteiden kanssa sekä muut interaktiot Muiden lääkkeiden mahdollinen vaikutus olantsapiiniin: Antasidin (alumiini, magnesium) tai simetidiinin kerta-annokset eivät muuta peroraalisen olantsapiinin hyötyosuutta. Lääkehiili sen sijaan vähensi olantsapiinin peroraalista hyötyosuutta 50-60 %. Olantsapiinin metaboliaa voivat indusoida samanaikainen tupakointi (tupakoimattomilla olantsapiinin puhdistuma on 33% alhaisempi ja loppuvaiheen eliminaation puoliintumisaika 21% pitempi) tai karbamatsepiinilääkitys (olantsapiinin puhdistuma kasvaa 44% ja loppuvaiheen eliminaation puoliintumisaika lyhenee 20%, kun olantsapiinia käytetään yhdessä karbamatsepiinin kanssa). Tupakointi ja karbamatsepiinihoito indusoivat P450-1A2:n aktiviteettia. Teofylliini metaboloituu P450-1A2-reittiä, mutta olantsapiini ei muuta teofylliinin farmakokinetiikkaa. Voimakkaiden P450-1A2:n estäjien vaikutusta olantsapiinin farmakokinetiikkaan ei ole tutkittu. Olantsapiinin mahdollinen vaikutus muihin lääkkeisiin: Kliinisissä tutkimuksissa ei todettu seuraavien lääkkeiden metabolian inhibitiota annettaessa niitä kerta-annoksena samanaikaisesti olantsapiinin kanssa: imipramiini/desipramiini (P450-2D6 tai P450-3A1A2), varfariini (P450-2C9), teofylliini (P450-1A2) tai diatsepaami (P450-3A4 ja P450-2C19). Olantsapiinilla ei ollut interaktioita litiumin tai biperideenin kanssa. Olantsapiinin vaikutusta viiden keskeisen sytokromin metaboliareitin estymiseen on tutkittu in vitro. Näissä tutkimuksissa sytokromien estovakiot olivat 3A4 (491 µm), 2C9 (751 µm), 1A2 (36 µm), 2C19 (920 µm) ia 2D6 (89 µm). Verrattaessa olantsapiinin plasmapitoisuuksiin (n. 0,2 µm) voidaan näiden P450-reittien inhibition arvioida olevan olantsapiinihoidon aikana korkeintaan 0,7%. Näiden löydösten kliinistä merkitystä ei tiedetä. 4.6. Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Raskaus: Riittävän laajoja ja hyvin kontrolloituja tutkimuksia ei ole tehty raskaana olevilla. Potilasta on neuvottava ottamaan yhteyttä hoitavaan lääkäriinsä, jos hän tulee raskaaksi tai suunnittelee raskautta olantsapiinihoidon aikana. Joka tapauksessa riittävän potilaskokemuksen puuttuessa tätä lääkettä voidaan käyttää raskaana olevien potilaiden hoitoon vain, jos odotettavissa oleva hyöty suhteessa mahdolliseen sikiölle aiheutuvaan vaaraan oikeuttaa niin tekemään. Imetys: Olantsapiini erittyi imettävien rottien maitoon. Ei tiedetä, erittyykö olantsapiini ihmisellä maitoon. Potilaita tulee kehottaa olemaan imettämättä lasta, jos he käyttävät olantsapiinia. 4.7 Vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn Koska olantsapiini saattaa aiheuttaa uneliaisuutta, potilaita on varoitettava vaarallisten koneiden ja moottoriajoneuvojen käytöstä. 22
4.8. Haittavaikutukset Tavalliset (> 10%): Kliinisissä tutkimuksissa ainoastaan uneliaisuutta ja painon nousua esiintyi yli 10%:lla. Painon nousu oli suhteessa pieneen painoindeksiarvoon (BMI) ennen hoidon aloittamista ja 15 mg tai sitä suurempaan aloitusannokseen. Ajoittaiset (1-10%): Kliinisissä tutkimuksissa olantsapiinihoidon aikana ilmaantui ajoittain huimausta, ruokahalun lisääntymistä, perifeerisiä turvotuksia, ortostaattista hypotensiota ja lieviä ohimeneviä antikolinergisiä vaikutuksia, kuten suun kuivumista ja ummetusta. Ohimenevää oireetonta maksan transaminaasiarvojen (ASAT, ALAT) nousua on todettu ajoittain erityisesti hoidon alussa (ks. kohta 4.4.) Kontrolloiduissa tutkimuksissa olantsapiinilla hoidetuilla potilailla oli harvemmin parkinsonismia, akatisiaa ja dystoniaa kuin titratun annoksen haloperidolia saaneilla potilailla. Koska yksityiskohtaiset tiedot potilaiden aikaisemmista akuuteista ja tardiiveista ekstrapyramidaalioireista puuttuvat, ei toistaiseksi voida päätellä, aiheuttaako olantsapiini vähemmän tardiivia dyskinesiaa ja/tai ekstrapyramidaalioireita. Harvinaiset (< 1%): Valoherkkyys. Muut: Plasman prolaktiinipitoisuuden nousua esiintyi joskus, mutta siihen liittyvät kliiniset oireet (kuten gynekomastia, galaktorrea ja rintojen kasvu) olivat harvinaisia. Useimmilla potilailla arvot palautuivat normaaleiksi, vaikka hoito jatkui. Korkeita kreatiinifosfokinaasi-arvoja on todettu harvoin. Kuten muillakin neurolepteillä oireettomia hematologisia muutoksia ilmeni satunnaisesti. 4.9. Yliannostus Olantsapiinin yliannostuksesta on vain vähän kokemuksia. Kliinisten tutkimusten aikana kirjattiin 67 joko tahatonta tai tahallista akuuttia yliannostusta. Suurin kirjattu annos oli 300 mg, minkä yhteydessä raportoidut oireet olivat uneliaisuus ja sekava puhe. Sairaalassa hoidettujen potilaiden perusteella, (myös 300 mg:n yliannoksen ottanut potilas) ei voitu osoittaa poikkeavia muutoksia laboratorioarvoissa eikä EKG:ssä. Vitaalifunktiot säilyivät normaaleina yliannoksen ottaneilla. Eläinkokeista saatujen tietojen perusteella voidaan olettaa, että yliannostus korostaisi lääkkeen tunnettuja farmakologisia vaikutuksia. Näitä oireita saattaisivat siten olla uneliaisuus, mydriaasi, näköhäiriöt, hengityslama, hypotonia ja mahdollisesti ekstrapyramidaalioireet. Olantsapiinille ei ole spesifistä antidoottia. Siksi yliannostuksen sattuessa on ryhdyttävä asianmukaisiin tukitoimiin. On muistettava, että potilas on saattanut ottaa useita lääkkeitä samanaikaisesti. Akuutin yliannostuksen sattuessa on potilaan hengitystiet pidettävä auki ja varmistuttava että hapetus ja ventilaatio ovat riittävät. Aktiivihiilen antoa tulisi harkita yliannostuksen hoidossa, sillä on osoitettu? että aktiivihiilen antaminen vähentää olantsapiinin peroraalista hyötyosuutta 50-60 %. Mahahuuhtelua (intubaation jälkeen jos potilas on tajuton) voi myös harkita. Hypotonia ja verenkiertokollapsi hoidetaan asianmukaisesti, kuten suonensisäisin nesteinfuusioin ja/tai sympatomimeetein, esim. noradrenaliinilla (adrenaliinia, dopamiinia tai muita beetasympatomimeettejä ei tule käyttää, koska beetastimulaatio saattaa pahentaa hypotoniaa 23
tilanteessa, jossa olantsapiini vaikuttaa alfareseptoreja salpaavasti). Sydämen ja verenkierron tilan seurantaa on harkittava mahdollisten rytmihäiriöiden varalta. Potilaan tilaa on seurattava tarkoin, kunnes hän toipuu. 5. FARMAKOLOGISET TIEDOT 5.1 Farmakodynamiikka Farmakoterapeuttinen ryhmä: Olantsapiini on neurolepti, jonka ATC-koodi on N05AH03 (diatsepiinit ja oksatsepiinit). Olantsapiini on neurolepti, joka vaikuttaa lukuisiin reseptoreihin. Prekliinisissä tutkimuksissa olantsapiinilla oli merkittävää affiniteettia (Ki; <100 nmol) serotoniinireseptoreihin 5-HT2A/2C, 5-HT3, 5-HT6; dopamiinireseptoreihin D1, D2, D3, D4, D5; kolinergisiin muskariinireseptoreihin m1 - m5; α1-adrenergisiin reseptoreihin ja histamiini H1- reseptoreihin. Olantsapiinilla tehdyissä koe-eläinten käyttäytymiskokeissa saadut tulokset viittaavat 5-HT dopamiini- ja muskariinireseptorien antagonismiin ja ovat sopusoinnussa reseptorisitoutumisprofiilin kanssa. In vitro tutkimuksissa olantsapiinilla oli suurempi affiniteetti ja in vivo eläinkoemalleissa sillä oli voimakkaampi vaikutus serotoniini 5-HT2-reseptoreihin kuin dopamiini D2-reseptoreihin. Elektrofysiologiset tutkimukset osoittivat, että olantsapiini vähentää selektiivisesti mesolimbisen järjestelmän A10 dopaminergisten neuronien aktiviteettia. Sen sijaan sillä on vain vähän vaikutusta striatumin A9-hermoratoihin, jotka liittyvät motorisiin toimintoihin. Olantsapiini vähensi ehdollistunutta välttämiskäyttäytymistä annoksilla, jotka eivät aiheuttaneet katalepsiaa. Edellinen vaikutus viittaa antipsykoottiseen vaikutukseen ja jälkimmäinen motoriikkaan liittyviin haittavaikutuksiin. Erona joihinkin muihin neurolepteihin olantsapiini lisää reaktioita anksiolyyttisessä testissä. Terveillä vapaaehtoisilla koehenkilöillä tehdyissä PET-tutkimuksissa (positroniemissiotomografia) todettiin, että olantsapiinin kerta-annos (10 mg) aiheutti suuremman 5-HT2A-reseptorimiehityksen kuin D2-reseptorimiehitys. Skitsofreniapotilailla tehdyssä SPECT-kuvantamistutkimuksessa ilmeni, että olantsapiinihoidolle vastanneilla potilailla oli pienempi striatumin D2-reseptorien miehitys kuin joillekin muille neurolepteille tai risperidonihoitoon vastanneilla potilailla. Tämä D2- reseptorimiehitys oli samaa luokkaa kuin potilailla, jotka vastasivat klotsapiinihoidolle. Molemmissa kahdesta plasebo-kontrolloidusta tutkimuksesta ja kahdessa kolmesta vertailevasta tutkimuksesta, joihin otettiin yli 2900 sekä positiivisia että negatiivisia oireita ilmentävää skitsofreniapotilasta, olantsapiinihoitoon liittyi tilastollisesti merkitsevästi parempi vaikutus sekä negatiivisiin että positiivisiin oireisiin. 5.2 Farmakokinetiikka Peroraalisen annon jälkeen olantsapiini imeytyy hyvin ja plasman huippupitoisuus saavutetaan 5-8 tunnin kuluessa annostelusta. Ruoka ei vaikuta imeytymiseen. Absoluuttista biologista hyötyosuutta laskimonsisäiseen antoon suhteutettuna ei ole määritetty. Olantsapiini metaboloituu maksassa konjugoitumalla ja hapettumalla. Pääasiallinen verenkierrossa ilmenevä metaboliitti on olantsapiinin 10-N-glukuronidi, joka ei läpäise veri-aivoestettä. Sytokromit P450-CYP1A2 ja P450-CYP2D6 vaikuttavat N-desmetyyli- ja 2-hydroksimetyylimetaboliitin muodostumiseen. Näillä molemmilla metaboliiteilla oli koe-eläintutkimuksissa merkitsevästi vähemmän farmakologista vaikutusta kuin olantsapiinilla. Pääasiallinen farmakologinen vaikutus sisältyy olantsapiiniin. Peroraalisen annon jälkeen olantsapiinin eliminaation keskimääräinen puoliintumisaika vaihteli iän ja sukupuolen mukaan. Terveillä iäkkäillä henkilöillä (65-vuotiaat ja sitä vanhemmat) olantsapiinin eliminaation keskimääräinen puoliintumisaika oli pitempi kuin nuoremmilla (51,8 vs. 33,8 t) ja puhdistuma pienempi (17,5 vs. 18,2 l/t). Kuitenkin yksilöidenväliset farmakokineettiset erot olivat 24
samansuuruiset kuin nuoremmilla henkilöillä. 44:llä yli 65-vuotiaalla skitsofreniapotilaalla olantsapiinin annoksella 5-20 mg/vrk ei todettu tavanomaisesta poikkeavaa haittavaikutusprofiilia. Naisilla eliminaation puoliintumisaika oli jonkin verran pitempi kuin miehillä (36,7 vs. 32,3 t) ja puhdistuma pienempi (18,9 vs. 27,3 l/t). Olantsapiini (5-20 mg) oli kuitenkin haittavaikutusprofiililtaan samanlainen naisilla (n=467) ja miehillä (n=869). Munuaisten vajaatoiminta ( kreatiniinipuhdistuma < 10 ml/min) ei muuttanut oleellisesti olantsapiinin farmakokinetiikkaa. Keskimääräinen eliminaation puoliintumisaika oli munuaisten vajaatoiminnassa 37,7 t ja munuaisten osalta terveillä potilailla 32,4 t. Puhdistuman arvot olivat vastaavasti 21,2 l/t ja 25,0 l/t. Noin 57 % radioaktiivisesti leimatusta olantsapiinista erittyy virtsaan, pääasiassa metaboliitteina. Lievää maksan vajaatoimintaa potevilla tupakoitsijoilla keskimääräinen eliminaation puoliintumisaika oli pidentynyt (39,3 t) ja puhdistuma pienentynyt (18,0 l/t) samassa suhteessa kuin ei-tupakoivilla terveillä henkilöillä (48,4 t ja 14,1 l/t). Ei-tupakoivilla verrattuna tupakoitsijoihin (miehillä ja naisilla) keskimääräinen eliminaation puoliintumisaika oli pitempi (38,6 vs. 30,4 t) ja puhdistuma pienempi (18,6 vs. 27,7 l/t). Olantsapiinin plasmapuhdistuma on vanhuksilla pienempi kuin nuorilla henkilöillä, naisilla pienempi kuin miehillä ja tupakoimattomilla pienempi kuin tupakoitsijoilla. Iän, sukupuolen tai tupakoinnin vaikutus olantsapiinin puhdistumaan ja puoliintumisaikaan on kuitenkin pieni verrattuna yksilöiden väliseen variaatioon yleensä. Valkoihoisilla, japanilaisilla ja kiinalaisilla henkilöillä tehdyssä tutkimuksessa ei havaittu farmakokineettisia eroavuuksia rotujen välillä. Olantsapiini sitoutui n. 93-prosenttisesti plasman proteiineihin, kun plasmapitoisuus oli n. 7-1000 ng/ml. Olantsapiini sitoutuu pääasiassa albumiiniin ja α 1 happamaan glykoproteiiniin. 5.3 Prekliiniset tiedot turvallisuudesta Akuutti toksisuus: Suun kautta annetun kerta-annoksen toksisuus jyrsijöillä oli samanlainen kuin tehokkailla neurolepteillä yleensä: ilmeni hypoaktiivisuutta, koomaa, vapinaa, kloonisia kouristuksia, syljeneritystä ja painonnousun hidastumista. Letaalin annoksen mediaani oli n. 210 mg/kg hiirillä ja 175 mg/kg rotilla. Koirat sietivät peroraalisia kerta-annoksia ilman mortaliteettia aina annokseen 100 mg/kg asti. Kliinisinä oireina ilmeni sedaatiota, ataksiaa, vapinaa, pulssin nopeutumista, raskasta hengitystä, mioosia ja ruokahaluttomuutta. Apinoilla peroraaliset kerta-annokset aina 100 mg/kg asti aiheuttivat uupumusta ja suuret annokset tajunnan tason laskua. Toksisuus toistoannoksilla: Aina 3 kuukauteen asti kestäneissä hiirikokeissa ja aina 1 vuoteen asti kestäneissä rotta- ja koirakokeissa ilmeni pääasiassa keskushermoston lamautumista, antikolinergisiä vaikutuksia ja perifeerisen veren muutoksia. Keskushermoston lamaan kehittyi toleranssi. Suurilla annoksilla kasvua kuvaavien suureiden arvot pienenivät. Rotilla todettiin prolaktiinipitoisuuden nousuun liittyvinä palautuvina lääkevaikutuksina mm. munasarjojen ja kohdun painon laskua sekä morfologisia muutoksia vaginan epiteelissä ja rintarauhasessa. 25
Hematologinen toksisuus: Kaikilla lajeilla havaittiin hematologisia muutoksia, mm. annosriippuvaista kiertävien leukosyyttien määrän laskua hiirillä ja epäspesifistä leukosyyttiarvon laskua rotilla; luuytimeen liittyviä sytotoksisia vaikutuksia ei sen sijaan todettu. Palautuvaa neutropeniaa, trombosytopeniaa tai anemiaa kehittyi muutamilla koirilla, jotka saivat 8 tai 10 mg olantsapiinia kiloa kohti vuorokaudessa. Koirien kokonaisaltistus olantsapiinille (AUC) oli 12-15 -kertainen verrattuna 12 mg:n potilasannokseen. Vaikka koirilla oli sytopenia, luuytimen kantasoluihin ja jakautuviin soluihin kohdistuvia haittavaikutuksia ei todettu. Lisääntymistoksisuus: Olantsapiinilla ei ole todettu teratogeenisia vaikutuksia. Sedaatio vaikutti urosrottien parittelusuoritukseen. Kun annos oli 1,1 mg/kg (3 kertaa maksimi humaaniannos) ilmeni vaikutuksia naarasrottien kiima-aikaan ja annoksilla 3 mg/kg (9 kertaa maksimi humaaniannos) ilmaantui muutoksia lisääntymistä mittaaviin muuttujiin. Olantsapiinia saaneiden rottien jälkeläisilla ilmeni sikiökasvun hidastumista ja ohimenevästi myös poikasten aktiivisuuden laskua. Mutageenisuus: Laajassa standarditestien sarjassa (mm. bakteerimutaatiokokeessa ja nisäkkäiden in vitro- ja in vivomutageenisuuskokeissa) olantsapiini ei ollut mutageeninen eikä klastogeeninen. Karsinogeenisuus: Hiiri- ja rottakokeissa olantsapiini ei ole karsinogeeninen. 6. FARMASEUTTISET TIEDOT 6.1 Apuaineet Apuaineina on karnaubavaha (Ph.Eur.), valkoinen värisekoite (titaanidioksidi C171, makrogoli, polysorbaatti 80), krospovidoni (Ph.Eur.), elintarvikeväriksi hyväksytty sinimuste (sisältää indigokarmiiniväriä E132), hydroksipropyyliselluloosa (Ph.Eur.), laktoosimonohydraatti (Ph.Eur.), magnesiumstearaatti (Ph.Eur.), metyylihydroksipropyyliselluloosa (Ph.Eur.), mikrokiteinen selluloosa (Ph.Eur.). 6.2. Yhteensopimattomuus Ei havaittu. 6.3 Kestoaika Kaksi vuotta asianmukaisesti säilytettynä. 6.4 Säilytys Säilytetään 15-30 o C:n lämpötilassa. Valoherkkää, tabletit säilytetään alkuperäispakkauksessaan kuivassa paikassa. 6.5 Pakkaustyypit ja pakkauskoot Läpipainopakkaukset Zyprexa 7,5 mg tabletit ovat pahvikoteloon pakatussa alumiini-läpipainopakkauksissa. Pakkauskoko: 56 tablettia. 26
Purkki Zyprexa 7,5 mg tabletit on pakattu HD-polyetyleenipurkkeihin, joissa on polypropyleenikorkki. Purkeissa on turvasinetti ja ne sisältävät kuivausainekapselin. Pakkauskoko: 100 tablettia. 7. MYYNTILUVAN HALTIJA Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 17-23, 3432 ZT Nieuwegein, Hollanti. 8. NUMERO YHTEISÖN LÄÄKEVALMISTEREKISTERISSÄ 9. MYYNTILUVAN MYÖNTÄMISPÄIVÄMÄÄRÄ/UUDISTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ 10. TEKSTIN MUUTTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ 27
1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI ZYPREXA 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS ZYPREXA 10 mg tabletti sisältää 10 mg olantsapiinia. 3. LÄÄKEMUOTO Suun kautta annettavat päällystetyt tabletit Zyprexa 10 mg on valkoinen, päällystetty tabletti, johon on painettu Lilly ja numerotunniste. 4. KLIINISET TIEDOT 4.1.1 Indikaatiot Olantsapiinia käytetään skitsofrenian hoitoon. Jatkuvalla olantsapiinihoidolla voidaan ylläpitää kliinistä tehoa potilailla, jotka ovat primaaristi vastanneet hoitoon. 4.1.2 Lisätietoja kliinisistä tutkimuksista Skitsofreniaa sekä skitsoaffektiivisia ja niihin liittyviä häiriöitä tutkittiin monikansallisessa vertailevassa kaksoissokkotutkimuksessa, johon osallistui 1481 potilasta, joilla oli eriasteisia depressiivisiä oireita (Montgomery-Åsbergin asteikolla lähtökeskiarvo oli 16.6). Prospektiivinen tarkastelu, jossa mitattiin mielialan muutosta (MADRS) lähtötasolta tutkimuksen päättymiseen osoitti, että olantsapiinilla (-6.0) oli tilastollisesti merkitsevästi (p=0.001) parempi vaikutus mielialaan kuin haloperidolilla (-3.1). 4.2. Annostus ja antotapa Aloitusannokseksi suositellaan 10 mg olantsapiinia kerran päivässä. Tabletit voidaan ottaa ruokailusta riippumatta. Päivittäinen annos on säädettävissä potilaan kliinisen vasteen mukaan annosvälille 5-20 mg vuorokaudessa. Vuorokausiannoksen nostamista yli suositellun 10 mg/vrk, ts. 15 mg:aan tai sen yli suositellaan vasta kliinisen tilan uudelleen arvioinnin jälkeen. Lapset: Olantsapiinilla ei ole tehty tutkimuksia alle 18-vuotiailla. Vanhukset: Pienempää aloitusannosta (5 mg/vrk) ei suositella rutiininomaisesti, mutta sitä voidaan harkita yli 65-vuotiailla tai sitä vanhemmilla potilailla, mikäli kliininen tila sitä edellyttää. Maksan ja/tai munuaisten vajaatoimintaa sairastavat potilaat: Tällä potilasryhmällä voidaan harkita pienempää aloitusannosta (5 mg). Mies-ja naispotilaat: Annostusta ei yleensä ole tarpeen alentaa naisilla. Tupakoimattomat ja tupakoivat potilaat: Annostusta ei yleensä ole tarpeen alentaa tupakoimattomilla potilailla. Mikäli potilaalla on useita metaboliaa mahdollisesti hidastavia tekijöitä (esim. naissukupuoli, korkea ikä, tupakoimattomuus), voidaan harkita pienempää alkuannosta. Näiden potilaiden kohdalla myös mahdollinen annoslisäys on tehtävä harkiten. (Ks. myös kohta 4.5. interaktiot, sekä kohta 5.2. farmakokinetiikka). 28
4.3. Kontraindikaatiot Yliherkkyys olantsapiinille tai valmisteen sisältämille apuaineille. Tunnettu ahdaskulmaglaukooman riski. 4.4. Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet Samanaikaiset sairaudet: Vaikka in vitro tutkimuksissa olantsapiinilla havaittiin olevan antikolinergisia vaikutuksia, kliinisissä tutkimuksissa niiden ilmaantuminen on ollut vähäistä. Koska kliinisiä kokemuksia olantsapiinin käytöstä potilailla, joilla on jokin samanaikainen sairaus, on niukalti, varovaisuutta on noudatettava potilailla, joilla on prostatahypertrofia, paralyyttinen ileus tai muu tila, joissa antikolinerginen vaikutus on epäedullinen. Laktoosi: Zyprexa-tabletit sisältävät laktoosia. Joillakin potilailla on todettu ohimenevää, oireetonta maksan transaminaasiarvojen (ASAT, ALAT) nousua etenkin hoidon alkuvaiheessa. Varovaisuutta on noudatettava potilailla, joilla on kohonneet ASAT- ja/tai ALAT-arvot tai joilla on oireita ja merkkejä maksan vajaatoiminnasta tai joilla on aikaisemmin todettu maksan toimintaa heikentävä tila tai sairaus tai jos potilas käyttää samanaikaisesti mahdollisesti maksatoksisia lääkkeitä. Jos seerumin transaminaasiarvot nousevat, tulee niitä seurata ja harkita annoksen pienentämistä. Kuten muidenkin neuroleptien kohdalla, varovaisuutta on noudatettava potilailla, joilla on jostain syystä matalat leukosyytti- ja/tai neutrofiiliarvot, anamneesissa lääkkeiden aiheuttama luuydivaurio, samanaikainen sairauden, sädehoidon tai kemoterapian aiheuttama luuytimen vajaatoiminta, hypereosinofiilinen tila tai myeloproliferatiivinen sairaus. Olantsapiinihoito ei aiheuttanut neutrofiilien määrän laskua 32 potilaalla, jotka klotsapiinihoitoon liittyvän neutropenian tai aganulosytoosin jälkeen saivat olantsapiinihoitoa. Maligni neuroleptisyndrooma (MNS): Kliinisissä tutkimuksissa olantsapiinia saaneilla potilailla ei havaittu yhtään MNS-tapausta. MNS on potentiaalisti kuolemaan johtava oireyhtymä ja sitä on ilmoitettu esiintyneen muiden neuroleptien käyttäjillä. MNS:n kliinisiä ilmentymiä ovat korkea kuume, lihasjäykkyys, tajunnan tason muutos ja autonomisen hermoston epävakaisuus (epäsäännöllinen pulssi tai verenpaineen vaihtelu, takykardia, hikoilu ja sydämen rytmihäiriöt). Muita löydöksiä ovat kreatiniinifosfokinaasi-aktiivisuuden nousu, myoglobinuria (rabdomyolyysi) ja akuutti munuaisten vajaatoiminta. Jos tällaista ilmenee tai mikäli potilaalla on selittämätön korkea kuume ilman muita MNS:n kliinisiä oireita, on kaikki neuroleptilääkitys, myös olantsapiini, lopetettava. Olantsapiinia on käytettävä varoen potilailla, joiden anamneesissa on kouristeluja ja joilla on jokin tautitila, johon liittyy kouristustaipumus. Tardiivi dyskinesia: Vertailevissa, jopa vuoden kestäneissä tutkimuksissa olantsapiinia saavilla potilailla ilmeni tilastollisesti merkitsevästi vähemmän hoidon aikaista dyskinesiaa kuin vertailuvalmisteilla hoidetuilla potilailla. Tardiivin dyskinesian riski kasvaa pitkäaikaisessa neuroleptihoidossa. Jos potilaalla ilmenee tardiiviin dyskinesiaan sopivia oireita tai löydöksiä, on syytä harkita olantsapiinin annoksen pienentämistä tai lääkityksen lopettamista. Nämä oireet voivat pahentua tilapäisesti tai jopa ilmaantua hoidon lopettamisen jälkeen. Olantsapiinin ensisijainen vaikutus kohdistuu keskushermostoon, jonka vuoksi sitä on syytä käyttää varoen yhdessä muiden keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden ja alkoholin kanssa. Koska olantsapiini on in vitro tutkimusten mukaan dopamiiniantagonisti, se saattaa antagonisoida suoraan tai epäsuorasti vaikuttavia dopamiiniagonisteja. Kliinisissä tutkimuksissa posturaalista hypotensiota on ilmaantunut harvoin vanhuksilla. Kuten muidenkin neuroleptien kohdalla, myös olantsapiinhoidon aikana suositellaan säännöllistä verenpaineen mittausta yli 65-vuotiailla. 29
Kliinisissä tutkimuksissa olantsapiinin käyttöön ei ole liittynyt pysyvää absoluuttisen QT-ajan pidentymistä. Vain 8:lla potilaalla 1685 potilaasta oli toistuvasti pidentynyt absoluuttinen QTc-aika. Kuten muidenkin neuroleptien kohdalla, varovaisuutta on noudatettava niillä potilailla, jotka saavat samanaikaisesti olantsapiinin kanssa QTc-aikaa pidentävää lääkitystä ja erityisesti vanhuksilla. 4.5. Interaktiot muiden lääkevalmisteiden kanssa sekä muut interaktiot Muiden lääkkeiden mahdollinen vaikutus olantsapiiniin: Antasidin (alumiini, magnesium) tai simetidiinin kerta-annokset eivät muuta peroraalisen olantsapiinin hyötyosuutta. Lääkehiili sen sijaan vähensi olantsapiinin peroraalista hyötyosuutta 50-60 %. Olantsapiinin metaboliaa voivat indusoida samanaikainen tupakointi (tupakoimattomilla olantsapiinin puhdistuma on 33% alhaisempi ja loppuvaiheen eliminaation puoliintumisaika 21% pitempi) tai karbamatsepiinilääkitys (olantsapiinin puhdistuma kasvaa 44% ja loppuvaiheen eliminaation puoliintumisaika lyhenee 20%, kun olantsapiinia käytetään yhdessä karbamatsepiinin kanssa). Tupakointi ja karbamatsepiinihoito indusoivat P450-1A2:n aktiviteettia. Teofylliini metaboloituu P450-1A2-reittiä, mutta olantsapiini ei muuta teofylliinin farmakokinetiikkaa. Voimakkaiden P450-1A2:n estäjien vaikutusta olantsapiinin farmakokinetiikkaan ei ole tutkittu. Olantsapiinin mahdollinen vaikutus muihin lääkkeisiin: Kliinisissä tutkimuksissa ei todettu seuraavien lääkkeiden metabolian inhibitiota annettaessa niitä kerta-annoksena samanaikaisesti olantsapiinin kanssa: imipramiini/desipramiini (P450-2D6 tai P450-3A1A2), varfariini (P450-2C9), teofylliini (P450-1A2) tai diatsepaami (P450-3A4 ja P450-2C19). Olantsapiinilla ei ollut interaktioita litiumin tai biperideenin kanssa. Olantsapiinin vaikutusta viiden keskeisen sytokromin metaboliareitin estymiseen on tutkittu in vitro. Näissä tutkimuksissa sytokromien estovakioit olivat 3A4 (491 µm), 2C9 (751 µm), 1A2 (36 µm), 2C19 (920 µm) ia 2D6 (89 µm). Verrattaessa olantsapiinin plasmapitoisuuksiin (n. 0,2 µm) voidaan näiden P450-reittien inhibition arvioida olevan olantsapiinihoidon aikana korkeintaan 0,7%. Näiden löydösten kliinistä merkitystä ei tiedetä. 4.6. Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Raskaus: Riittävän laajoja ja hyvin kontrolloituja tutkimuksia ei ole tehty raskaana olevilla. Potilasta on neuvottava ottamaan yhteyttä hoitavaan lääkäriinsä, jos hän tulee raskaaksi tai suunnittelee raskautta olantsapiinihoidon aikana. Joka tapauksessa riittävän potilaskokemuksen puuttuessa tätä lääkettä voidaan käyttää raskaana olevien potilaiden hoitoon vain, jos odotettavissa oleva hyöty suhteessa mahdolliseen sikiölle aiheutuvaan vaaraan oikeuttaa niin tekemään. Imetys: Olantsapiini erittyi imettävien rottien maitoon. Ei tiedetä, erittyykö olantsapiini ihmisellä maitoon. Potilaita tulee kehottaa olemaan imettämättä lasta, jos he käyttävät olantsapiinia. 4.7 Vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn Koska olantsapiini saattaa aiheuttaa uneliaisuutta, potilaita on varoitettava vaarallisten koneiden ja moottoriajoneuvojen käytöstä. 30
4.8. Haittavaikutukset Tavalliset (> 10%): Kliinisissä tutkimuksissa ainoastaan uneliaisuutta ja painon nousua esiintyi yli 10%:lla. Painon nousu oli suhteessa pieneen painoindeksiarvoon (BMI) ennen hoidon aloittamista ja 15 mg tai sitä suurempaan aloitusannokseen. Ajoittaiset (1-10%): Kliinisissä tutkimuksissa olantsapiinihoidon aikana ilmaantui ajoittain huimausta, ruokahalun lisääntymistä, perifeerisiä turvotuksia, ortostaattista hypotensiota ja lieviä ohimeneviä antikolinergisiä vaikutuksia, kuten suun kuivumista ja ummetusta. Ohimenevää oireetonta maksan transaminaasiarvojen (ASAT, ALAT) nousua on todettu ajoittain erityisesti hoidon alussa (ks. kohta 4.4.) Kontrolloiduissa tutkimuksissa olantsapiinilla hoidetuilla potilailla oli harvemmin parkinsonismia, akatisiaa ja dystoniaa kuin titratun annoksen haloperidolia saaneilla potilailla. Koska yksityiskohtaiset tiedot potilaiden aikaisemmista akuuteista ja tardiiveista ekstrapyramidaalioireista puuttuvat, ei toistaiseksi voida päätellä, aiheuttaako olantsapiini vähemmän tardiivia dyskinesiaa ja/tai ekstrapyramidaalioireita. Harvinaiset (< 1%): Valoherkkyys. Muut: Plasman prolaktiinipitoisuuden nousua esiintyi joskus, mutta siihen liittyvät kliiniset oireet (kuten gynekomastia, galaktorrea ja rintojen kasvu) olivat harvinaisia. Useimmilla potilailla arvot palautuivat normaaleiksi, vaikka hoito jatkui. Korkeita kreatiinifosfokinaasi-arvoja on todettu harvoin. Kuten muillakin neurolepteillä oireettomia hematologisia muutoksia ilmeni satunnaisesti. 4.9. Yliannostus Olantsapiinin yliannostuksesta on vain vähän kokemuksia. Kliinisten tutkimusten aikana kirjattiin 67 joko tahatonta tai tahallista akuuttia yliannostusta. Suurin kirjattu annos oli 300 mg, minkä yhteydessä raportoidut oireet olivat uneliaisuus ja sekava puhe. Sairaalassa hoidettujen potilaiden perusteella, (myös 300 mg:n yliannoksen ottanut potilas) ei voitu osoittaa poikkeavia muutoksia laboratorioarvoissa eikä EKG:ssä. Vitaalifunktiot säilyivät normaaleina yliannoksen ottaneilla. Eläinkokeista saatujen tietojen perusteella voidaan olettaa, että yliannostus korostaisi lääkkeen tunnettuja farmakologisia vaikutuksia. Näitä oireita saattaisivat siten olla uneliaisuus, mydriaasi, näköhäiriöt, hengityslama, hypotonia ja mahdollisesti ekstrapyramidaalioireet. Olantsapiinille ei ole spesifistä antidoottia. Siksi yliannostuksen sattuessa on ryhdyttävä asianmukaisiin tukitoimiin. On muistettava, että potilas on saattanut ottaa useita lääkkeitä samanaikaisesti. Akuutin yliannostuksen sattuessa on potilaan hengitystiet pidettävä auki ja varmistuttava että hapetus ja ventilaatio ovat riittävät. Aktiivihiilen antoa tulisi harkita yliannostuksen hoidossa, sillä on osoitettu? että aktiivihiilen antaminen vähentää olantsapiinin peroraalista hyötyosuutta 50-60 %. Mahahuuhtelua (intubaation jälkeen jos potilas on tajuton) voi myös harkita. Hypotonia ja verenkiertokollapsi hoidetaan asianmukaisesti, kuten suonensisäisin nesteinfuusioin ja/tai sympatomimeetein, esim. noradrenaliinilla (adrenaliinia, dopamiinia tai muita beetasympatomimeettejä ei tule käyttää, koska beetastimulaatio saattaa pahentaa hypotoniaa 31
tilanteessa, jossa olantsapiini vaikuttaa alfareseptoreja salpaavasti). Sydämen ja verenkierron tilan seurantaa on harkittava mahdollisten rytmihäiriöiden varalta. Potilaan tilaa on seurattava tarkoin, kunnes hän toipuu. 5. FARMAKOLOGISET TIEDOT 5.1 Farmakodynamiikka Farmakoterapeuttinen ryhmä: Olantsapiini on neurolepti, jonka ATC-koodi on N05AH03 (diatsepiinit ja oksatsepiinit). Olantsapiini on neurolepti, joka vaikuttaa lukuisiin reseptoreihin. Prekliinisissä tutkimuksissa olantsapiinilla oli merkittävää affiniteettia (Ki; <100 nmol) serotoniinireseptoreihin 5-HT2A/2C, 5-HT3, 5-HT6; dopamiinireseptoreihin D1, D2, D3, D4, D5; kolinergisiin muskariinireseptoreihin m1 - m5; α1-adrenergisiin reseptoreihin ja histamiini H1- reseptoreihin. Olantsapiinilla tehdyissä koe-eläinten käyttäytymiskokeissa saadut tulokset viittaavat 5-HT dopamiini- ja muskariinireseptorien antagonismiin ja ovat sopusoinnussa reseptorisitoutumisprofiilin kanssa. In vitro tutkimuksissa olantsapiinilla oli suurempi affiniteetti ja in vivo eläinkoemalleissa sillä oli voimakkaampi vaikutus serotoniini 5-HT2-reseptoreihin kuin dopamiini D2-reseptoreihin. Elektrofysiologiset tutkimukset osoittivat, että olantsapiini vähentää selektiivisesti mesolimbisen järjestelmän A10 dopaminergisten neuronien aktiviteettia. Sen sijaan sillä on vain vähän vaikutusta striatumin A9-hermoratoihin, jotka liittyvät motorisiin toimintoihin. Olantsapiini vähensi ehdollistunutta välttämiskäyttäytymistä annoksilla, jotka eivät aiheuttaneet katalepsiaa. Edellinen vaikutus viittaa antipsykoottiseen vaikutukseen ja jälkimmäinen motoriikkaan liittyviin haittavaikutuksiin. Erona joihinkin muihin neurolepteihin olantsapiini lisää reaktioita anksiolyyttisessä testissä. Terveillä vapaaehtoisilla koehenkilöillä tehdyissä PET-tutkimuksissa (positroniemissiotomografia) todettiin, että olantsapiinin kerta-annos (10 mg) aiheutti suuremman 5-HT2A-reseptorimiehityksen kuin D2-reseptorimiehitys. Skitsofreniapotilailla tehdyssä SPECT-kuvantamistutkimuksessa ilmeni, että olantsapiinihoidolle vastanneilla potilailla oli pienempi striatumin D2-reseptorien miehitys kuin joillekin muille neurolepteille tai risperidonihoitoon vastanneilla potilailla. Tämä D2- reseptorimiehitys oli samaa luokkaa kuin potilailla, jotka vastasivat klotsapiinihoidolle. Molemmissa kahdesta plasebo-kontrolloidusta tutkimuksesta ja kahdessa kolmesta vertailevasta tutkimuksesta, joihin otettiin yli 2900 sekä positiivisia että negatiivisia oireita ilmentävää skitsofreniapotilasta, olantsapiinihoitoon liittyi tilastollisesti merkitsevästi parempi vaikutus sekä negatiivisiin että positiivisiin oireisiin. 5.2 Farmakokinetiikka Peroraalisen annon jälkeen olantsapiini imeytyy hyvin ja plasman huippupitoisuus saavutetaan 5-8 tunnin kuluessa annostelusta. Ruoka ei vaikuta imeytymiseen. Absoluuttista biologista hyötyosuutta laskimonsisäiseen antoon suhteutettuna ei ole määritetty. Olantsapiini metaboloituu maksassa konjugoitumalla ja hapettumalla. Pääasiallinen verenkierrossa ilmenevä metaboliitti on olantsapiinin 10-N-glukuronidi, joka ei läpäise veri-aivoestettä. Sytokromit P450-CYP1A2 ja P450-CYP2D6 vaikuttavat N-desmetyyli- ja 2-hydroksimetyylimetaboliitin muodostumiseen. Näillä molemmilla metaboliiteilla oli koe-eläintutkimuksissa merkitsevästi vähemmän farmakologista vaikutusta kuin olantsapiinilla. Pääasiallinen farmakologinen vaikutus sisältyy olantsapiiniin. Peroraalisen annon jälkeen olantsapiinin eliminaation keskimääräinen puoliintumisaika vaihteli iän ja sukupuolen mukaan. Terveillä iäkkäillä henkilöillä (65-vuotiaat ja sitä vanhemmat) olantsapiinin eliminaation keskimääräinen puoliintumisaika oli pitempi kuin nuoremmilla (51,8 vs. 33,8 t) ja puhdistuma pienempi (17,5 vs. 18,2 l/t). Kuitenkin yksilöidenväliset farmakokineettiset erot olivat 32
samansuuruiset kuin nuoremmilla henkilöillä. 44:llä yli 65-vuotiaalla skitsofreniapotilaalla olantsapiinin annoksella 5-20 mg/vrk ei todettu tavanomaisesta poikkeavaa haittavaikutusprofiilia. Naisilla eliminaation puoliintumisaika oli jonkin verran pitempi kuin miehillä (36,7 vs. 32,3 t) ja puhdistuma pienempi (18,9 vs. 27,3 l/t). Olantsapiini (5-20 mg) oli kuitenkin haittavaikutusprofiililtaan samanlainen naisilla (n=467) ja miehillä (n=869). Munuaisten vajaatoiminta ( kreatiniinipuhdistuma < 10 ml/min) ei muuttanut oleellisesti olantsapiinin farmakokinetiikkaa. Keskimääräinen eliminaation puoliintumisaika oli munuaisten vajaatoiminnassa 37,7 t ja munuaisten osalta terveillä potilailla 32,4 t. Puhdistuman arvot olivat vastaavasti 21,2 l/t ja 25,0 l/t. Noin 57 % radioaktiivisesti leimatusta olantsapiinista erittyy virtsaan, pääasiassa metaboliitteina. Lievää maksan vajaatoimintaa potevilla tupakoitsijoilla keskimääräinen eliminaation puoliintumisaika oli pidentynyt (39,3 t) ja puhdistuma pienentynyt (18,0 l/t) samassa suhteessa kuin ei-tupakoivilla terveillä henkilöillä (48,4 t ja 14,1 l/t). Ei-tupakoivilla verrattuna tupakoitsijoihin (miehillä ja naisilla) keskimääräinen eliminaation puoliintumisaika oli pitempi (38,6 vs. 30,4 t) ja puhdistuma pienempi (18,6 vs. 27,7 l/t). Olantsapiinin plasmapuhdistuma on vanhuksilla pienempi kuin nuorilla henkilöillä, naisilla pienempi kuin miehillä ja tupakoimattomilla pienempi kuin tupakoitsijoilla. Iän, sukupuolen tai tupakoinnin vaikutus olantsapiinin puhdistumaan ja puoliintumisaikaan on kuitenkin pieni verrattuna yksilöiden väliseen variaatioon yleensä. Valkoihoisilla, japanilaisilla ja kiinalaisilla henkilöillä tehdyssä tutkimuksessa ei havaittu farmakokineettisia eroavuuksia rotujen välillä. Olantsapiini sitoutui n. 93-prosenttisesti plasman proteiineihin, kun plasmapitoisuus oli n. 7-1000 ng/ml. Olantsapiini sitoutuu pääasiassa albumiiniin ja α 1 happamaan glykoproteiiniin. 5.3 Prekliiniset tiedot turvallisuudesta Akuutti toksisuus: Suun kautta annetun kerta-annoksen toksisuus jyrsijöillä oli samanlainen kuin tehokkailla neurolepteillä yleensä: ilmeni hypoaktiivisuutta, koomaa, vapinaa, kloonisia kouristuksia, syljeneritystä ja painonnousun hidastumista. Letaalin annoksen mediaani oli n. 210 mg/kg hiirillä ja 175 mg/kg rotilla. Koirat sietivät peroraalisia kerta-annoksia ilman mortaliteettia aina annokseen 100 mg/kg asti. Kliinisinä oireina ilmeni sedaatiota, ataksiaa, vapinaa, pulssin nopeutumista, raskasta hengitystä, mioosia ja ruokahaluttomuutta. Apinoilla peroraaliset kerta-annokset aina 100 mg/kg asti aiheuttivat uupumusta ja suuret annokset tajunnan tason laskua. Toksisuus toistoannoksilla: Aina 3 kuukauteen asti kestäneissä hiirikokeissa ja aina 1 vuoteen asti kestäneissä rotta- ja koirakokeissa ilmeni pääasiassa keskushermoston lamautumista, antikolinergisiä vaikutuksia ja perifeerisen veren muutoksia. Keskushermoston lamaan kehittyi toleranssi. Suurilla annoksilla kasvua kuvaavien suureiden arvot pienenivät. Rotilla todettiin prolaktiinipitoisuuden nousuun liittyvinä palautuvina lääkevaikutuksina mm. munasarjojen ja kohdun painon laskua sekä morfologisia muutoksia vaginan epiteelissä ja rintarauhasessa. 33
Hematologinen toksisuus: Kaikilla lajeilla havaittiin hematologisia muutoksia, mm. annosriippuvaista kiertävien leukosyyttien määrän laskua hiirillä ja epäspesifistä leukosyyttiarvon laskua rotilla; luuytimeen liittyviä sytotoksisia vaikutuksia ei sen sijaan todettu. Palautuvaa neutropeniaa, trombosytopeniaa tai anemiaa kehittyi muutamilla koirilla, jotka saivat 8 tai 10 mg olantsapiinia kiloa kohti vuorokaudessa. Koirien kokonaisaltistus olantsapiinille (AUC) oli 12-15 -kertainen verrattuna 12 mg:n potilasannokseen. Vaikka koirilla oli sytopenia, luuytimen kantasoluihin ja jakautuviin soluihin kohdistuvia haittavaikutuksia ei todettu. Lisääntymistoksisuus: Olantsapiinilla ei ole todettu teratogeenisia vaikutuksia. Sedaatio vaikutti urosrottien parittelusuoritukseen. Kun annos oli 1,1 mg/kg (3 kertaa maksimi humaaniannos) ilmeni vaikutuksia naarasrottien kiima-aikaan ja annoksilla 3 mg/kg (9 kertaa maksimi humaaniannos) ilmaantui muutoksia lisääntymistä mittaaviin muuttujiin. Olantsapiinia saaneiden rottien jälkeläisilla ilmeni sikiökasvun hidastumista ja ohimenevästi myös poikasten aktiivisuuden laskua. Mutageenisuus: Laajassa standarditestien sarjassa (mm. bakteerimutaatiokokeessa ja nisäkkäiden in vitro- ja in vivomutageenisuuskokeissa) olantsapiini ei ollut mutageeninen eikä klastogeeninen. Karsinogeenisuus: Hiiri- ja rottakokeissa olantsapiini ei ole karsinogeeninen. 6. FARMASEUTTISET TIEDOT 6.1 Apuaineet Apuaineina on karnaubavaha (Ph.Eur.), valkoinen värisekoite (titaanidioksidi C171, makrogoli, polysorbaatti 80), krospovidoni (Ph.Eur.), elintarvikeväriksi hyväksytty sinimuste (sisältää indigokarmiiniväriä E132), hydroksipropyyliselluloosa (Ph.Eur.), laktoosimonohydraatti (Ph.Eur.), magnesiumstearaatti (Ph.Eur.), metyylihydroksipropyyliselluloosa (Ph.Eur.), mikrokiteinen selluloosa (Ph.Eur.). 6.2. Yhteensopimattomuus Ei havaittu. 6.3 Kestoaika Kaksi vuotta asianmukaisesti säilytettynä. 6.4 Säilytys Säilytetään 15-30 o C:n lämpötilassa. Valoherkkää, tabletit säilytetään alkuperäispakkauksessaan kuivassa paikassa. 6.5 Pakkaustyypit ja pakkauskoot Läpipainopakkaukset Zyprexa 10 mg tabletit ovat pahvikoteloon pakatussa alumiini-läpipainopakkauksissa. Pakkauskoot: 7, 28, ja 56 tablettia. 34
Purkki Zyprexa 10 mg tabletit on pakattu HD-polyetyleenipurkkeihin, joissa on polypropyleenikorkki. Purkeissa on turvasinetti ja ne sisältävät kuivausainekapselin. Pakkauskoko: 100 tablettia. 7. MYYNTILUVAN HALTIJA Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 17-23, 3432 ZT Nieuwegein, Hollanti. 8. NUMERO YHTEISÖN LÄÄKEVALMISTEREKISTERISSÄ 9. MYYNTILUVAN MYÖNTÄMISPÄIVÄMÄÄRÄ/UUDISTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ 10. TEKSTIN MUUTTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ 35
LIITE II ERÄN VAPAUTTAMISESTA VASTAAVAT VALMISTUSLUVAN HALTIJAT SEKÄ MYYNTILUPAAN LIITTYVÄT EHDOT 36
A. VALMISTUSLUPIEN HALTIJAT Lopputuotteen valmistaja, joka on vastuussa maahantuonnista ja erän vapauttamisesta Euroopan talousalueella Eli Lilly and Company Limited, Kingsclere Road, Basingstoke, Hampshire, Yhdistynyt kuningaskunta. Valmistuslupa myönnetty 19. toukokuuta 1995, Department of Health, Medicine Control Agency, Market Towers, 1 Nine Elm Lanes, Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta. B. TOIMITTAMISTA JA KÄYTTÖÄ KOSKEVAT EHDOT TAI RAJOITUKSET Lääkemääräys, jota ei voida uusia C. MYYNTILUVAN HALTIJAA KOSKEVAT ERITYISVELVOITTEET Sen jälkeen kun yhtiötä oli kuultu (kirje päivätty 18. kesäkuuta 1996), yhtiö on sitoutunut toimittamaan EMEA:lle CPMP:n vaatimat selvitykset määrätyn aikataulun mukaisesti. Kemialliset, farmaseuttiset ja biologiset selvitykset 1- Kahdessa eri valmistuspaikassa valmistettujen tablettien hajoamistuotteiden alkutasoissa havaittuja eroja koskevan tutkimuksen tulokset olisi jätettävä 18. joulukuuta 1996. 2- Vaikuttavan aineen ja lopputuotteen stabiiliutta koskevien reaaliaikaisten tutkimusten tulokset olisi annettava 18. joulukuuta 1996. 3- Sukulaisaineiden ja hajoamistuotteiden määrittelyjä olisi tarkasteltava uudelleen, ja tulokset olisi jätettävä 18. kesäkuuta 1997. Kliiniset selvitykset - Kliininen farmakologia: Kirroosista ja munuaisten vajaatoiminnasta kärsiviä potilaita koskevien käynnissä olevien tutkimusten loppuraportit olisi jätettävä 18. joulukuuta 1996. 37
LIITE III MYYNTIPÄÄLLYSMERKINNÄT JA PAKKAUSSELOSTE 38
A. MYYNTIPÄÄLLYSMERKINNÄT 39
ZYPREXA 2,5 mg TABLETIT LÄPIPAINOPAKKAUS Myyntiluvan haltijan logo ZYPREXA 2,5 mg tab. Olanzapin. Käyt.ennen: Erä nro/lot no.: 40
LÄPIPAINOPAKKAUKSEN (28 tablettia kotelo) Kotelon etusivu Myyntiluvan haltijan logo Vnr 28 tabl. ZYPREXA 2,5 mg Olanzapin. TA-4112 (Lillyn tunnistekoodi) Kotelon takasivu Myyntiluvan haltijan logo ZYPREXA 2,5 mg tabletti Olanzapin. Suun kautta. Reseptilääke. Säilytetään 15-30 C:ssa, alkuperäispakkauksessa. Ei lasten ulottuville. Myyntiluvan haltija: Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 110-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Hollanti. EU Mtnr Sivu 1 Dekl.: olanzapin.(inn) 2,5 mg, titan.dioxid. (E171), indigocarmin.(e132), lactos.monohydr. constit. q. s. Sivu 2 Myyntiluvan haltijan logo ZYPREXA 2,5 mg tabletti Olanzapin. Sivun 1 pääty Käyt.ennen: Erä nro Lot no.: Sivun 2 pääty Myyntiluvan haltijan logo 28 tabl. ZYPREXA 2,5 mg Olanzapin. TA-4112 (Lillyn tunnistekoodi) 41
PURKIN ETIKETTI Myyntiluvan haltijan logo Vnr 100 tabl. ZYPREXA 2,5 mg Olanzapin. Suun kautta. Dekl.: olanzapin.(inn) 2,5 mg, titan.dioxid. (E171), indigocarmin.(e132), lactos.monohydr. constit. q. s. Purkissa on silikageeli-kuivausainekapseli. Säilytetään 15-30 C:ssa, alkuperäispakkauksessa. Ei lasten ulottuville. Käyt.ennen: Erä nro/lot no.: Myyntiluvan haltija: Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 110-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Hollanti. EU MTnr Reseptilääke. 42
PURKIN KOTELON TEKSTI Myyntiluvan haltijan logo Vnr 100 tabl. ZYPREXA 2,5 mg Olanzapin. Suun kautta. Dekl.: olanzapin.(inn) 2,5 mg, titan.dioxid. (E171), indigocarmin.(e132), lactos.monohydr. consit. q. s. Purkissa on silikageeli-kuivausainekapseli. Säilytetään 15-30 C:ssa, alkuperäispakkauksessa. Ei lasten ulottuville. Käyt.ennen: Erä nro/lot no.: Myyntiluvan haltija: Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 110-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Hollanti. EU MTnr Reseptilääke. 43
ZYPREXA 5 mg TABLETIT LÄPIPAINOPAKKAUS Myyntiluvan haltijan logo ZYPREXA 5 mg tabl. Olanzapin. Käyt.ennen: Erä nro/lot no.: 44
Kotelon etusivu Myyntiluvan haltijan logo Vnr 28 tabl. ZYPREXA 5 mg Olanzapin. TA-4115 (Lillyn tunnistekoodi) LÄPIPAINOPAKKAUKSEN (28 tablettia kotelo) Kotelon takasivu Myyntiluvan haltijan logo ZYPREXA 5 mg tabletti Olanzapin. Suun kautta. Reseptilääke. Säilytetään 15-30 C:ssa, alkuperäispakkauksessa. Ei lasten ulottuville. Myyntiluvan haltija: Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 110-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Hollanti. EU Mtnr Sivu 1 Dekl.: olanzapin.(inn) 5 mg, titan.dioxid. (E171), indigocarmin.(e132), lactos.monohydr. constit. q. s. Sivu 2 Myyntiluvan haltijan logo ZYPREXA 5 mg tabletti Olanzapin. Sivun 1 pääty Käyt.ennen: Erä nro/lot no.: Sivun 2 pääty Myyntiluvan haltijan logo 28 tabl. ZYPREXA 5 mg Olanzapin. TA-4115 (Lillyn tunnistekoodi) 45
PURKIN ETIKETTI Myyntiluvan haltijan logo Vnr 100 tabl. ZYPREXA 5mg Olanzapin. Suun kautta. Dekl.: olanzapin.(inn) 5 mg, titan.dioxid. (E171), indigocarmin.(e132), lactos.monohydr. constit. q. s. Purkissa on silikageeli-kuivausainekapseli. Säilytetään 15-30 C:ssa, alkuperäispakkauksessa. Ei lasten ulottuville. Käyt.ennen: Erä nro/lot no.: Myyntiluvan haltija: Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 110-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Hollanti. EU MTnr Reseptilääke. 46
PURKIN KOTELON TEKSTI Myyntiluvan haltijan logo Vnr 100 tabl. ZYPREXA 5 mg Olanzapin. Suun kautta. Dekl.: olanzapin.(inn) 5 mg, titan.dioxid. (E171), indigocarmin.(e132), lactos.monohydr. constit. q. s. Purkissa on silikageeli-kuivausainekapseli. Säilytetään 15-30 C:ssa, alkuperäispakkauksessa. Ei lasten ulottuville. Käyt.ennen: Erä nro/lot no.: Myyntiluvan haltija: Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 110-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Hollanti. EU MTnr Reseptilääke. 47
ZYPREXA 7,5 mg TABLETIT LÄPIPAINOPAKKAUS Myyntiluvan haltijan logo ZYPREXA 7,5 mg tabl. Olanzapin. Käyt.ennen: Erä nro/lot no.: 48
LÄPIPAINOPAKKAUKSEN (56 tablettia kotelo) Kotelon etusivu Myyntiluvan haltijan logo Vnr 56 tabl. ZYPREXA 7,5 mg Olanzapin. TA-4116 (Lillyn tunnistekoodi) Kotelon takasivu Myyntiluvan haltijan logo ZYPREXA 7,5 mg tabletti Olanzapin. Suun kautta. Reseptilääke. Säilytetään 15-30 C:ssa, alkuperäispakkauksessa. Ei lasten ulottuville. Myyntiluvan haltija: Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 110-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Hollanti. EU MTnr Sivu 1 Dekl.: olanzapin.(inn) 7,5 mg, titan.dioxid. (E171), indigocarmin.(e132), lactos.monohydr. constit. q. s. Sivu 2 Myyntiluvan haltijan logo ZYPREXA 7,5 mg tabletti Olanzapin. Sivun 1 pääty Käyt.ennen: Erä nro/lot no.: Sivun 2 pääty Myyntiluvan haltijan logo 56 tabl. ZYPREXA 7,5 mg Olanzapin. TA-4116 (Lillyn tunnistekoodi) 49
PURKIN ETIKETTI Myyntiluvan haltijan logo Vnr 100 tabl. ZYPREXA 7,5 mg Olanzapin. Suun kautta. Dekl.: olanzapin.(inn) 7,5 mg, titan.dioxid. (E171), indigocarmin.(e132), lactos.monohydr. constit. q. s. Purkissa on silikageeli-kuivausainekapseli. Säilytetään 15-30 C:ssa, alkuperäispakkauksessa. Ei lasten ulottuville. Käyt.ennen: Erä nro/lot no.: Myyntiluvan haltija: Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 110-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Hollanti. EU MTnr Reseptilääke. 50
PURKIN KOTELON TEKSTI Myyntiluvan haltijan logo Vnr 100 tabl. ZYPREXA 7,5 mg Olanzapin. Suun kautta. Dekl.: olanzapin.(inn) 7,5 mg, titan.dioxid. (E171), indigocarmin.(e132), lactos.monohydr. constit. q. s. Purkissa on silikageeli-kuivausainekapseli. Säilytetään 15-30 C:ssa, alkuperäispakkauksessa. Ei lasten ulottuville. Käyt.ennen: Erä nro/lot no.: Myyntiluvan haltija: Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 110-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Hollanti. EU MTnr Reseptilääke. 51
ZYPREXA 10 mg TABLETIT LÄPIPAINOPAKKAUS Myyntiluvan haltijan logo ZYPREXA 10 mg tabl. Olanzapin. Käyt.ennen: Erä nro/lot no.: 52
Kotelon etusivu Myyntiluvan haltijan logo Vnr 7 tabl. ZYPREXA 10 mg Olanzapin. TA-4117 (Lillyn tunnistekoodi) LÄPIPAINOPAKKAUKSEN (7 tablettia kotelo) Kotelon takasivu Myyntiluvan haltijan logo ZYPREXA 10 mg tabletti Olanzapin. Suun kautta. Reseptilääke. Säilytetään 15-30 C:ssa, alkuperäispakkauksessa. Ei lasten ulottuville. Myyntiluvan haltija: Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 17-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Hollanti. EU MTnr Sivu 1 Dekl.: olanzapin.(inn) 10 mg, titan.dioxid. (E171), indigocarmin.(e132), lactos.monohydr. constit. q. s. Sivu 2 Myyntiluvan haltijan logo ZYPREXA 10 mg tabletti Olanzapin. Sivun 1 pääty Käyt.ennen: Erä nro/lot no.: Sivun 2 pääty Myyntiluvan haltijan logo 7 tabl. ZYPREXA 10 mg Olanzapin. TA-4117 (Lillyn tunnistekoodi) 53
Kotelon etusivu Myyntiluvan haltijan logo Vnr 28 tabl. ZYPREXA 10 mg Olanzapin. TA-4117 (Lillyn tunnistekoodi) LÄPIPAINOPAKKAUKSEN (28 tablettia kotelo) Kotelon takasivu Myyntiluvan haltijan logo ZYPREXA 10 mg tabletti Olanzapin. Suun kautta. Reseptilääke. Säilytetään 15-30 C:ssa, alkuperäispakkauksessa. Ei lasten ulottuville. Myyntiluvan haltija: Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 17-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Hollanti. EU MTnr Sivu 1 Dekl.: olanzapin.(inn) 10 mg, titan.dioxid. (E171), indigocarmin.(e132), lactos.monohydr. constit. q. s. Sivu 2 Myyntiluvan haltijan logo ZYPREXA 10 mg tabletti Olanzapin. Sivun 1 pääty Käyt.ennen: Erä nro/lot no.: Sivun 2 pääty Myyntiluvan haltijan logo 28 tabl. ZYPREXA 10 mg Olanzapin. TA-4117 (Lillyn tunnistekoodi) 54
Kotelon etusivu Myyntiluvan haltijan logo Vnr 56 tabl. ZYPREXA 10 mg Olanzapin. TA-4117 (Lillyn tunnistekoodi) LÄPIPAINOPAKKAUKSEN (56 tablettia kotelo) Kotelon takasivu Myyntiluvan haltijan logo ZYPREXA 10 mg tabletti Olanzapin. Suun kautta. Reseptilääke. Säilytetään 15-30 C:ssa, alkuperäispakkauksessa. Ei lasten ulottuville. Myyntiluvan haltija: Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 17-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Hollanti. EU MTnr Sivu 1 Dekl.: olanzapin.(inn) 10 mg, titan.dioxid. (E171), indigocarmin.(e132), lactos.monohydr. constit. q. s. Sivu 2 Myyntiluvan haltijan logo ZYPREXA 10 mg tabletti Olanzapin. Sivun 1 pääty Käyt.ennen: Erä nro/lot no.: Sivun 2 pääty Myyntiluvan haltijan logo 56 tabl. ZYPREXA 10 mg Olanzapin. TA-4117 (Lillyn tunnistekoodi) 55
PURKIN ETIKETTI Myyntiluvan haltijan logo Vnr 100 tabl. ZYPREXA 10 mg Olanzapin. Suun kautta. Dekl.: olanzapin.(inn) 10 mg, titan.dioxid. (E171), indigocarmin.(e132), lactos.monohydr. constit. q. s. Purkissa on silikageeli-kuivausainekapseli. Säilytetään 15-30 C:ssa, alkuperäispakkauksessa. Ei lasten ulottuville. Käyt.ennen: Erä nro/lot no.: Myyntiluvan haltija: Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 17-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Hollanti. EU MTnr Reseptilääke. 56
PURKIN KOTELON TEKSTI Myyntiluvan haltijan logo Vnr 100 tabl. ZYPREXA 10 mg Olanzapin. Suun kautta. Dekl.: olanzapin.(inn) 10 mg, titan.dioxid. (E171), indigocarmin.(e132), lactos.monohydr. constit. q. s. Purkissa on silikageeli-kuivausainekapseli. Säilytetään 15-30 C:ssa, alkuperäispakkauksessa. Ei lasten ulottuville. Käyt.ennen: Erä nro/lot no.: Myyntiluvan haltija: Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 17-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Hollanti. EU MTnr Reseptilääke. 57
B. PAKKAUSSELOSTE 58
LÄÄKEVALMISTEEN NIMI ZYPREXA 2,5 mg TABLETIT (OLANTSAPIINI) YLEISTÄ Lue tämä pakkausseloste tarkkaan ennen kuin aloitat lääkkeen käytön. Tämä pakkausseloste sisältää tärkeää tietoa lääkkeestäsi. Jos Sinulla on jotain kysyttävää tai olet 32epävarma jonkin asian suhteen mikä liittyy tämän lääkkeen käyttöön, kysy hoitavalta lääkäriltäsi tai apteekkihenkilökunnalta. Säilytä tämä pakkausseloste, kunnes olet käyttänyt lääkkeesi loppuun. Haluat ehkä lukea sen myöhemminkin. Muista, että lääkärisi on määrännyt juuri Sinulle tätä lääkettä. Älä missään tapauksessa anna tätä lääkettä toiselle henkilölle. MITÄ ZYPREXA-TABLETIT SISÄLTÄVÄT? Jokainen Zyprexa tabletti sisältää vaikuttavana aineena 2,5 mg olantsapiinia. Tabletit sisältävät myös seuraavia apuaineita: laktoosimonohydraattia, hydroksipropyyliselluloosaa, krospovidonia, mikrokiteistä selluloosaa, magnesiumstearaattia, metyylihydroksipropyyliselluloosaa, titaanidioksidia (E 171), makrogolia, polysorbaatti 80:tä ja indigokarmiinia (E132). LÄÄKEMUOTO Zyprexa 2,5 mg tabletit ovat päällystettyjä ja väriltään valkoisia. Pakkauskoko on 28 tablettia. LÄÄKERYHMÄ Zyprexa kuuluu neuroleptien lääkeryhmään. MYYNTILUVAN HALTIJA JA VALMISTAJA Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 17-23, 3432 ZT Nieuwegein, Hollanti. Valmistaja: Eli Lilly and Company, Kingsclere Road, Basingstoke, Englanti. MIHIN ZYPREXA-TABLETTEJA KÄYTETÄÄN? Zyprexa-tabletteja käytetään sairaudessa, jonka oireina voi esiintyä sellaisten asioiden kuulemista, näkemistä tai aistimista, joita ei ole olemassa, harhaluuloja, vainoharhaisuutta ja syrjäänvetäytymistä. Ihmiset, jotka kärsivät tästä sairaudesta saattavat myös tuntea itsensä masentuneiksi, ahdistuneiksi tai jännittyneiksi. MILLOIN ZYPREXA-TABLETTEJA EI TULE KÄYTTÄÄ? Jos olet aiemmin saanut yliherkkyysoireita Zyprexa-tableteista tai jostakin tabletissa edellä luetellusta apuaineesta (kappale Mitä Zyprexa-tabletit sisältävät ), älä käytä Zyprexa-tabletteja. Yliherkkyyden oireena saattaa ilmetä ihottumaa, kutinaa, kasvojen tai huulten turvotusta tai hengenahdistusta. Jos olet huomannut itsessäsi tällaisia oireita, keskustele asiasta lääkärisi kanssa. Mikäli Sinulla on aiemmin todettu ahdaskulmaglaukooma (tietyntyyppinen silmänpainetauti), Zyprexa-tabletteja ei pidä käyttää. 59
VAROTOIMET KÄYTÖSSÄ Kuten muutkin tämän lääkeryhmän lääkkeet, saattavat Zyprexa-tabletitkin aiheuttaa tahattomia liikkeitä varsinkin kasvojen tai kielen alueella. Jos näitä esiintyy, ota yhteys lääkäriisi. Tämän tyyppinen lääke saattaa myös aiheuttaa kuumetta, hengityksen tihentymistä, hikoilua, lihasjäykkyyttä ja uneliaisuutta. Näitä haittavaikutuksia esiintyy hyvin harvoin, mutta jos niitä ilmenee, lopeta lääkkeen käyttö ja ota välittömästi yhteys lääkäriisi. Ennen kuin aloitat Zyprexa- tablettien käytön, kerro lääkärillesi, jos Sinulla on jokin seuraavista sairauksista: Maksa- tai munuaissairaus Parkinsonin tauti Epilepsia Eturauhasvaivaa Suoliston lamaantuminen (paralyyttinen ileus) Verisairaus Jos olet yli 65-vuotias, lääkärisi pitäisi mitata verenpaineesi säännöllisesti. YHTEISVAIKUTUKSET Kerro aina lääkärillesi, jos käytät samanaikaisesti jotain muuta lääkettä, sillä joskus tällainen yhteiskäyttö voi olla haitallista. Uneliaisuutta voi ilmetä, jos käytät samanaikaisesti Zyprexatablettien kanssa jotain seuraavista lääkkeistä: ahdistuksen lieventämiseen tarkoitettuja lääkkeitä (rauhoittavat lääkkeet), unilääkkeitä tai masennuslääkkeitä. Voit käyttää näitä lääkkeitä samanaikaisesti Zyprexa-tablettien kanssa, jos lääkärisi on sen hyväksynyt. Kerro myös lääkärillesi ennen Zyprexa-hoidon aloittamista, jos käytät lääkkeitä Parkinsonin taudin hoitoon. Alkoholi: Älä käytä alkoholia Zyprexa-lääkityksen aikana. VAROITUKSET Raskaus ja imetys: Kerro lääkärillesi, jos olet raskaana, jos luulet olevasi raskaana tai jos suunnittelet raskautta. Et saa käyttää tätä lääkettä raskauden tai imetyksen aikana ilman, että olet neuvotellut asiasta lääkärisi kanssa. Ajoneuvojen tai koneiden käyttö: On mahdollista että Zyprexa-hoidon aikana ilmenee uneliaisuutta. Jos näin käy, älä käytä ajoneuvoja äläkä koneita ja kerro asiasta lääkärillesi. Potilaiden, joilla on laktoosi-intoleranssi (maitosokerin imeytymishäiriö), on syytä huomata, että Zyprexa-tabletit sisältävät laktoosia. ANNOSTELUOHJEET Lääkärisi määrää Sinulle sopivan annoksen ja sen, kuinka pitkään lääkitystä jatketaan. Zyprexatablettien annos on 5-20 mg päivässä. Lue myös tarkkaan tässä lääkepakkauksessa olevat ohjeet. Tabletit voidaan ottaa kerta-annoksena, noudata lääkärisi annostusohjeita. Pyri ottamaan tabletit samaan kellonaikaan joka päivä joko aterian yhteydessä tai ilman ateriaa. Zyprexa-tabletit niellään kokonaisina pienen vesimäärän kanssa. Seuraa tarkoin lääkärisi ohjeita äläkä lopeta lääkkeen käyttöä, vaikka tuntisitkin olosi paremmaksi. Zyprexa-tabletteja ei ole tarkoitettu alle 18-vuotiaille potilaille. 60
Jos olet unohtanut ottaa lääkkeesi, ota se heti, kun huomaat unohtaneesi. Älä ota kahta päivittäistä annosta samana päivänä. Yliannostus: Siinä tapauksessa, että sattuisit ottamaan liian suuren lääkeannoksen ( tai joku toinen on ottanut lääkettäsi), ota välittömästi yhteys lääkäriisi tai sairaalaan. Ota loput lääkkeet mukaasi. TIETOA MAHDOLLISISTA HAITTAVAIKUTUKSISTA Zyprexa-tablettien käyttöön saattaa liittyä haittavaikutuksena uneliaisuutta, painon nousua, huimausta, ruokahalun lisääntymistä, nesteen kerääntymistä, ummetusta, suun kuivumista, levottomuutta, liikehäiriöitä, vapinaa ja lihasjäykkyyttä. Joillakin potilailla saattaa ilmetä huimausta hoidon alkuvaiheessa, erityisesti pystyyn noustessa. Yleensä oire häviää, mutta jos näin ei käy, on syytä ottaa yhteys hoitavaan lääkäriin. Zyprexa voi satunnaisesti aiheuttaa herkistymistä auringon valolle. Pitkäaikaiskäytössä joillakin naisilla saattaa ilmaantua maidon eritystä tai kuukautiset voivat jäädä pois tai muuttua epäsäännöllisiksi. Jos nämä oireet eivät häviä, kerro asiasta lääkärillesi. Jos Zyprexa aiheuttaa muita odottamattomia vaikutuksia, kerro siitä lääkärillesi tai apteekkihenkilökunnalle. SÄILYVYYS Pakkaukseen on merkitty lääkkeen viimeinen käyttöpäivä. Älä käytä lääkettä tämän päivämäärän jälkeen. SÄILYTYS Zyprexa-tabletit ovat valoherkkiä. Säilytä tabletit alkuperäispakkauksessaan huoneenlämmössä, kuivassa paikassa, auringonvalolta suojattuna. Palauta käyttämättömät lääkkeet apteekkiin hävitettäviksi. LÄÄKKEET ON SÄILYTETTÄVÄ POISSA LASTEN ULOTTUVILTA PÄIVÄMÄÄRÄ, JOLLOIN PAKKAUSSELOSTETTA ON MUUTETTU 61
Lisätietoja halutessasi ota yhteyttä myyntiluvan haltijan paikalliseen edustajaan: Belgique/België/Luxembourg: Rue de l Etuve 52/1, Stoofstraat, Bruxelles 1000 Brussel. Tel: (02) 548 84 84. Danmark: Thoravej 4, 2400 København NV. Tlf: 38 16 86 00. Deutschland: Niederlassung in 61343 Bad Homburg. Tel: 06172 273 426 Fax: 06172 273 230 España: Avda. de la Industria 30, Poligono Industrial de Alcobendas, Alcobendas, 28100 Madrid. Tel: (1) 663 50 00. France: 203 Bureaux de la Colline, 92213 Saint-Cloud. Tel: (1) 49 11 34 34 Ireland: Dextra Court, Chapel Hill, Basingstoke, Hampshire, RG21 5SY, UK. Tel: (0)1256 315000 Italia: Via Gramsci 731/733, 50019 Sesto Fiorentino (FI). Tel: (0)55 42571 Nederland: Krijtwal 17-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Nederland. Tel: 030 60 25 800 Österreich: Barichgasse 40-42, A-1030 Wien. Tel: 711 78-0. Portugal: Rua Dr. António Loureiro Borges, 4- Piso 3, Arquiparque- Miraflores, 1495 Algés. Tel: (1) 410 9595 Suomi/Finland: PL 16, 01641 Vantaa. Puh: 09-85 45 250. Box 16, 01641 Vanda. Tel: 09-85 45 250. Sverige: Box 30037, 10425 Stockholm. Tel: (0)8 6199450. UK: Dextra Court, Chapel Hill, Basingstoke, Hampshire, RG21 5SY. Tel: (0)1256 315000 62
LÄÄKEVALMISTEEN NIMI ZYPREXA 2,5 mg TABLETIT (OLANTSAPIINI) YLEISTÄ Lue tämä pakkausseloste tarkkaan ennen kuin aloitat lääkkeen käytön. Tämä pakkausseloste sisältää tärkeää tietoa lääkkeestäsi. Jos Sinulla on jotain kysyttävää tai olet epävarma jonkin asian suhteen mikä liittyy tämän lääkkeen käyttöön, kysy hoitavalta lääkäriltäsi tai apteekkihenkilökunnalta. Säilytä tämä pakkausseloste, kunnes olet käyttänyt lääkkeesi loppuun. Haluat ehkä lukea sen myöhemminkin. Muista, että lääkärisi on määrännyt juuri Sinulle tätä lääkettä. Älä missään tapauksessa anna tätä lääkettä toiselle henkilölle. MITÄ ZYPREXA-TABLETIT SISÄLTÄVÄT? Jokainen Zyprexa tabletti sisältää vaikuttavana aineena 2,5 mg olantsapiinia. Tabletit sisältävät myös seuraavia apuaineita: laktoosimonohydraattia, hydroksipropyyliselluloosaa, krospovidonia, mikrokiteistä selluloosaa, magnesiumstearaattia, metyylihydroksipropyyliselluloosaa, titaanidioksidia (E 171), makrogolia, polysorbaatti 80:tä ja indigokarmiinia (E132). LÄÄKEMUOTO Zyprexa 2,5 mg tabletit ovat päällystettyjä ja väriltään valkoisia. Tabletit on pakattu purkkiin. Pakkauskoko on 100 tablettia. LÄÄKERYHMÄ Zyprexa kuuluu neuroleptien lääkeryhmään. MYYNTILUVAN HALTIJA JA VALMISTAJA Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 17-23, 3432 ZT Nieuwegein, Hollanti. Valmistaja: Eli Lilly and Company, Kingsclere Road, Basingstoke, Englanti. MIHIN ZYPREXA-TABLETTEJA KÄYTETÄÄN? Zyprexa-tabletteja käytetään sairaudessa, jonka oireina voi esiintyä sellaisten asioiden kuulemista, näkemistä tai aistimista, joita ei ole olemassa, harhaluuloja, vainoharhaisuutta ja syrjäänvetäytymistä. Ihmiset, jotka kärsivät tästä sairaudesta saattavat myös tuntea itsensä masentuneiksi, ahdistuneiksi tai jännittyneiksi. MILLOIN ZYPREXA-TABLETTEJA EI TULE KÄYTTÄÄ? Jos olet aiemmin saanut yliherkkyysoireita Zyprexa-tableteista tai jostakin tabletissa edellä luetellusta apuaineesta (kappale Mitä Zyprexa-tabletit sisältävät ), älä käytä Zyprexa-tabletteja. Yliherkkyyden oireena saattaa ilmetä ihottumaa, kutinaa, kasvojen tai huulten turvotusta tai hengenahdistusta. Jos olet huomannut itsessäsi tällaisia oireita, keskustele asiasta lääkärisi kanssa. Mikäli Sinulla on aiemmin todettu ahdaskulmaglaukooma (tietyntyyppinen silmänpainetauti), Zyprexa-tabletteja ei pidä käyttää. 63
VAROTOIMET KÄYTÖSSÄ Kuten muutkin tämän lääkeryhmän lääkkeet, saattavat Zyprexa-tabletitkin aiheuttaa tahattomia liikkeitä varsinkin kasvojen tai kielen alueella. Jos näitä esiintyy, ota yhteys lääkäriisi. Tämän tyyppinen lääke saattaa myös aiheuttaa kuumetta, hengityksen tihentymistä, hikoilua, lihasjäykkyyttä ja uneliaisuutta. Näitä haittavaikutuksia esiintyy hyvin harvoin, mutta jos niitä ilmenee, lopeta lääkkeen käyttö ja ota välittömästi yhteys lääkäriisi. Ennen kuin aloitat Zyprexa- tablettien käytön, kerro lääkärillesi, jos Sinulla on jokin seuraavista sairauksista: Maksa- tai munuaissairaus Parkinsonin tauti Epilepsia Eturauhasvaivaa Suoliston lamaantuminen (paralyyttinen ileus) Verisairaus Jos olet yli 65-vuotias, lääkärisi pitäisi mitata verenpaineesi säännöllisesti. YHTEISVAIKUTUKSET Kerro aina lääkärillesi, jos käytät samanaikaisesti jotain muuta lääkettä, sillä joskus tällainen yhteiskäyttö voi olla haitallista. Uneliaisuutta voi ilmetä, jos käytät samanaikaisesti Zyprexatablettien kanssa jotain seuraavista lääkkeistä: ahdistuksen lieventämiseen tarkoitettuja lääkkeitä (rauhoittavat lääkkeet), unilääkkeitä tai masennuslääkkeitä. Voit käyttää näitä lääkkeitä samanaikaisesti Zyprexa-tablettien kanssa, jos lääkärisi on sen hyväksynyt. Kerro myös lääkärillesi ennen Zyprexa-hoidon aloittamista, jos käytät lääkkeitä Parkinsonin taudin hoitoon. Alkoholi: Älä käytä alkoholia Zyprexa-lääkityksen aikana. VAROITUKSET Raskaus ja imetys: Kerro lääkärillesi, jos olet raskaana, jos luulet olevasi raskaana tai jos suunnittelet raskautta. Et saa käyttää tätä lääkettä raskauden tai imetyksen aikana ilman, että olet neuvotellut asiasta lääkärisi kanssa. Ajoneuvojen tai koneiden käyttö: On mahdollista että Zyprexa-hoidon aikana ilmenee uneliaisuutta. Jos näin käy, älä käytä ajoneuvoja äläkä koneita ja kerro asiasta lääkärillesi. Potilaiden, joilla on laktoosi-intoleranssi (maitosokerin imeytymishäiriö), on syytä huomata, että Zyprexa-tabletit sisältävät laktoosia. ANNOSTELUOHJEET Lääkärisi määrää Sinulle sopivan annoksen ja sen, kuinka pitkään lääkitystä jatketaan. Zyprexatablettien annos on 5-20 mg päivässä. Lue myös tarkkaan tässä lääkepakkauksessa olevat ohjeet. Tabletit voidaan ottaa kerta-annoksena, noudata lääkärisi annostusohjeita. Pyri ottamaan tabletit samaan kellonaikaan joka päivä joko aterian yhteydessä tai ilman ateriaa. Zyprexa-tabletit niellään kokonaisina pienen vesimäärän kanssa. Seuraa tarkoin lääkärisi ohjeita äläkä lopeta lääkkeen käyttöä, vaikka tuntisitkin olosi paremmaksi. Zyprexa-tabletteja ei ole tarkoitettu alle 18-vuotiaille potilaille. 64
Jos olet unohtanut ottaa lääkkeesi, ota se heti, kun huomaat unohtaneesi. Älä ota kahta päivittäistä annosta samana päivänä. Yliannostus: Siinä tapauksessa, että sattuisit ottamaan liian suuren lääkeannoksen ( tai joku toinen on ottanut lääkettäsi), ota välittömästi yhteys lääkäriisi tai sairaalaan. Ota loput lääkkeet mukaasi. TIETOA MAHDOLLISISTA HAITTAVAIKUTUKSISTA Zyprexa-tablettien käyttöön saattaa liittyä haittavaikutuksena uneliaisuutta, painon nousua, huimausta, ruokahalun lisääntymistä, nesteen kerääntymistä, ummetusta, suun kuivumista, levottomuutta, liikehäiriöitä, vapinaa ja lihasjäykkyyttä. Joillakin potilailla saattaa ilmetä huimausta hoidon alkuvaiheessa, erityisesti pystyyn noustessa. Yleensä oire häviää, mutta jos näin ei käy, on syytä ottaa yhteys hoitavaan lääkäriin. Zyprexa voi satunnaisesti aiheuttaa herkistymistä auringon valolle. Pitkäaikaiskäytössä joillakin naisilla saattaa ilmaantua maidon eritystä tai kuukautiset voivat jäädä pois tai muuttua epäsäännöllisiksi. Jos nämä oireet eivät häviä, kerro asiasta lääkärillesi. Jos Zyprexa aiheuttaa muita odottamattomia vaikutuksia, kerro siitä lääkärillesi tai apteekkihenkilökunnalle. SÄILYVYYS Pakkaukseen on merkitty lääkkeen viimeinen käyttöpäivä. Älä käytä lääkettä tämän päivämäärän jälkeen. SÄILYTYS Zyprexa-tabletit ovat valoherkkiä. Säilytä tabletit alkuperäispakkauksessaan huoneenlämmössä, kuivassa paikassa, auringonvalolta suojattuna. Koska tabletit ovat kosteudelle herkkiä, purkkiin on lisätty kuivausainekapseli, jota ei saa niellä. Palauta käyttämättömät lääkkeet apteekkiin hävitettäviksi. LÄÄKKEET ON SÄILYTETTÄVÄ POISSA LASTEN ULOTTUVILTA PÄIVÄMÄÄRÄ, JOLLOIN PAKKAUSSELOSTETTA ON MUUTETTU 65
Lisätietoja halutessasi ota yhteyttä myyntiluvan haltijan paikalliseen edustajaan: Belgique/België/Luxembourg: Rue de l Etuve 52/1, Stoofstraat, Bruxelles 1000 Brussel. Tel: (02) 548 84 84. Danmark: Thoravej 4, 2400 København NV. Tlf: 38 16 86 00. Deutschland: Niederlassung in 61343 Bad Homburg. Tel: 06172 273 426 Fax: 06172 273 230 España: Avda. de la Industria 30, Poligono Industrial de Alcobendas, Alcobendas, 28100 Madrid. Tel: (1) 663 50 00. France: 203 Bureaux de la Colline, 92213 Saint-Cloud. Tel: (1) 49 11 34 34 Ireland: Dextra Court, Chapel Hill, Basingstoke, Hampshire, RG21 5SY, UK. Tel: (0)1256 315000 Italia: Via Gramsci 731/733, 50019 Sesto Fiorentino (FI). Tel: (0)55 42571 Nederland: Krijtwal 17-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Nederland. Tel: 030 60 25 800 Österreich: Barichgasse 40-42, A-1030 Wien. Tel: 711 78-0. Portugal: Rua Dr. António Loureiro Borges, 4- Piso 3, Arquiparque- Miraflores, 1495 Algés. Tel: (1) 410 9595 Suomi/Finland: PL 16, 01641 Vantaa. Puh: 09-85 45 250. Box 16, 01641 Vanda. Tel: 09-85 45 250. Sverige: Box 30037, 10425 Stockholm. Tel: (0)8 6199450. UK: Dextra Court, Chapel Hill, Basingstoke, Hampshire, RG21 5SY. Tel: (0)1256 315000 66
LÄÄKEVALMISTEEN NIMI ZYPREXA 5 mg TABLETIT (OLANTSAPIINI) YLEISTÄ Lue tämä pakkausseloste tarkkaan ennen kuin aloitat lääkkeen käytön. Tämä pakkausseloste sisältää tärkeää tietoa lääkkeestäsi. Jos Sinulla on jotain kysyttävää tai olet epävarma jonkin asian suhteen mikä liittyy tämän lääkkeen käyttöön, kysy hoitavalta lääkäriltäsi tai apteekkihenkilökunnalta. Säilytä tämä pakkausseloste, kunnes olet käyttänyt lääkkeesi loppuun. Haluat ehkä lukea sen myöhemminkin. Muista, että lääkärisi on määrännyt juuri Sinulle tätä lääkettä. Älä missään tapauksessa anna tätä lääkettä toiselle henkilölle. MITÄ ZYPREXA-TABLETIT SISÄLTÄVÄT? Jokainen Zyprexa tabletti sisältää vaikuttavana aineena 5 mg olantsapiinia. Tabletit sisältävät myös seuraavia apuaineita: laktoosimonohydraattia, hydroksipropyyliselluloosaa, krospovidonia, mikrokiteistä selluloosaa, magnesiumstearaattia, metyylihydroksipropyyliselluloosaa, titaanidioksidia (E 171), makrogolia, polysorbaatti 80:tä ja indigokarmiinia (E132). LÄÄKEMUOTO Zyprexa 5 mg tabletit ovat päällystettyjä ja väriltään valkoisia. Pakkauskoko on 28 tablettia. LÄÄKERYHMÄ Zyprexa kuuluu neuroleptien lääkeryhmään. MYYNTILUVAN HALTIJA JA VALMISTAJA Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 17-23, 3432 ZT Nieuwegein, Hollanti. Valmistaja: Eli Lilly and Company, Kingsclere Road, Basingstoke, Englanti. MIHIN ZYPREXA-TABLETTEJA KÄYTETÄÄN? Zyprexa-tabletteja käytetään sairaudessa, jonka oireina voi esiintyä sellaisten asioiden kuulemista, näkemistä tai aistimista, joita ei ole olemassa, harhaluuloja, vainoharhaisuutta ja syrjäänvetäytymistä. Ihmiset, jotka kärsivät tästä sairaudesta saattavat myös tuntea itsensä masentuneiksi, ahdistuneiksi tai jännittyneiksi. MILLOIN ZYPREXA-TABLETTEJA EI TULE KÄYTTÄÄ? Jos olet aiemmin saanut yliherkkyysoireita Zyprexa-tableteista tai jostakin tabletissa edellä luetellusta apuaineesta (kappale Mitä Zyprexa-tabletit sisältävät ), älä käytä Zyprexa-tabletteja. Yliherkkyyden oireena saattaa ilmetä ihottumaa, kutinaa, kasvojen tai huulten turvotusta tai hengenahdistusta. Jos olet huomannut itsessäsi tällaisia oireita, keskustele asiasta lääkärisi kanssa. Mikäli Sinulla on aiemmin todettu ahdaskulmaglaukooma (tietyntyyppinen silmänpainetauti), Zyprexa-tabletteja ei pidä käyttää. 67
VAROTOIMET KÄYTÖSSÄ Kuten muutkin tämän lääkeryhmän lääkkeet, saattavat Zyprexa-tabletitkin aiheuttaa tahattomia liikkeitä varsinkin kasvojen tai kielen alueella. Jos näitä esiintyy, ota yhteys lääkäriisi. Tämän tyyppinen lääke saattaa myös aiheuttaa kuumetta, hengityksen tihentymistä, hikoilua, lihasjäykkyyttä ja uneliaisuutta. Näitä haittavaikutuksia esiintyy hyvin harvoin, mutta jos niitä ilmenee, lopeta lääkkeen käyttö ja ota välittömästi yhteys lääkäriisi. Ennen kuin aloitat Zyprexa- tablettien käytön, kerro lääkärillesi, jos Sinulla on jokin seuraavista sairauksista: Maksa- tai munuaissairaus Parkinsonin tauti Epilepsia Eturauhasvaivaa Suoliston lamaantuminen (paralyyttinen ileus) Verisairaus Jos olet yli 65-vuotias, lääkärisi pitäisi mitata verenpaineesi säännöllisesti. YHTEISVAIKUTUKSET Kerro aina lääkärillesi, jos käytät samanaikaisesti jotain muuta lääkettä, sillä joskus tällainen yhteiskäyttö voi olla haitallista. Uneliaisuutta voi ilmetä, jos käytät samanaikaisesti Zyprexatablettien kanssa jotain seuraavista lääkkeistä: ahdistuksen lieventämiseen tarkoitettuja lääkkeitä (rauhoittavat lääkkeet), unilääkkeitä tai masennuslääkkeitä. Voit käyttää näitä lääkkeitä samanaikaisesti Zyprexa-tablettien kanssa, jos lääkärisi on sen hyväksynyt. Kerro myös lääkärillesi ennen Zyprexa-hoidon aloittamista, jos käytät lääkkeitä Parkinsonin taudin hoitoon. Alkoholi: Älä käytä alkoholia Zyprexa-lääkityksen aikana. VAROITUKSET Raskaus ja imetys: Kerro lääkärillesi, jos olet raskaana, jos luulet olevasi raskaana tai jos suunnittelet raskautta. Et saa käyttää tätä lääkettä raskauden tai imetyksen aikana ilman, että olet neuvotellut asiasta lääkärisi kanssa. Ajoneuvojen tai koneiden käyttö: On mahdollista että Zyprexa-hoidon aikana ilmenee uneliaisuutta. Jos näin käy, älä käytä ajoneuvoja äläkä koneita ja kerro asiasta lääkärillesi. Potilaiden, joilla on laktoosi-intoleranssi (maitosokerin imeytymishäiriö), on syytä huomata, että Zyprexa-tabletit sisältävät laktoosia. ANNOSTELUOHJEET Lääkärisi määrää Sinulle sopivan annoksen ja sen, kuinka pitkään lääkitystä jatketaan. Zyprexatablettien annos on 5-20 mg päivässä. Lue myös tarkkaan tässä lääkepakkauksessa olevat ohjeet. Tabletit voidaan ottaa kerta-annoksena, noudata lääkärisi annostusohjeita. Pyri ottamaan tabletit samaan kellonaikaan joka päivä joko aterian yhteydessä tai ilman ateriaa. Zyprexa-tabletit niellään kokonaisina pienen vesimäärän kanssa. Seuraa tarkoin lääkärisi ohjeita äläkä lopeta lääkkeen käyttöä, vaikka tuntisitkin olosi paremmaksi. Zyprexa-tabletteja ei ole tarkoitettu alle 18-vuotiaille potilaille. 68
Jos olet unohtanut ottaa lääkkeesi, ota se heti, kun huomaat unohtaneesi. Älä ota kahta päivittäistä annosta samana päivänä. Yliannostus: Siinä tapauksessa, että sattuisit ottamaan liian suuren lääkeannoksen ( tai joku toinen on ottanut lääkettäsi), ota välittömästi yhteys lääkäriisi tai sairaalaan. Ota loput lääkkeet mukaasi. TIETOA MAHDOLLISISTA HAITTAVAIKUTUKSISTA Zyprexa-tablettien käyttöön saattaa liittyä haittavaikutuksena uneliaisuutta, painon nousua, huimausta, ruokahalun lisääntymistä, nesteen kerääntymistä, ummetusta, suun kuivumista, levottomuutta, liikehäiriöitä, vapinaa ja lihasjäykkyyttä. Joillakin potilailla saattaa ilmetä huimausta hoidon alkuvaiheessa, erityisesti pystyyn noustessa. Yleensä oire häviää, mutta jos näin ei käy, on syytä ottaa yhteys hoitavaan lääkäriin. Zyprexa voi satunnaisesti aiheuttaa herkistymistä auringon valolle. Pitkäaikaiskäytössä joillakin naisilla saattaa ilmaantua maidon eritystä tai kuukautiset voivat jäädä pois tai muuttua epäsäännöllisiksi. Jos nämä oireet eivät häviä, kerro asiasta lääkärillesi. Jos Zyprexa aiheuttaa muita odottamattomia vaikutuksia, kerro siitä lääkärillesi tai apteekkihenkilökunnalle. SÄILYVYYS Pakkaukseen on merkitty lääkkeen viimeinen käyttöpäivä. Älä käytä lääkettä tämän päivämäärän jälkeen. SÄILYTYS Zyprexa-tabletit ovat valoherkkiä. Säilytä tabletit alkuperäispakkauksessaan huoneenlämmössä, kuivassa paikassa, auringonvalolta suojattuna. Palauta käyttämättömät lääkkeet apteekkiin hävitettäviksi. LÄÄKKEET ON SÄILYTETTÄVÄ POISSA LASTEN ULOTTUVILTA PÄIVÄMÄÄRÄ, JOLLOIN PAKKAUSSELOSTETTA ON MUUTETTU 69
Lisätietoja halutessasi ota yhteyttä myyntiluvan haltijan paikalliseen edustajaan: Belgique/België/Luxembourg: Rue de l Etuve 52/1, Stoofstraat, Bruxelles 1000 Brussel. Tel: (02) 548 84 84. Danmark: Thoravej 4, 2400 København NV. Tlf: 38 16 86 00. Deutschland: Niederlassung in 61343 Bad Homburg. Tel: 06172 273 426 Fax: 06172 273 230 España: Avda. de la Industria 30, Poligono Industrial de Alcobendas, Alcobendas, 28100 Madrid. Tel: (1) 663 50 00. France: 203 Bureaux de la Colline, 92213 Saint-Cloud. Tel: (1) 49 11 34 34 Ireland: Dextra Court, Chapel Hill, Basingstoke, Hampshire, RG21 5SY, UK. Tel: (0)1256 315000 Italia: Via Gramsci 731/733, 50019 Sesto Fiorentino (FI). Tel: (0)55 42571 Nederland: Krijtwal 17-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Nederland. Tel: 030 60 25 800 Österreich: Barichgasse 40-42, A-1030 Wien. Tel: 711 78-0. Portugal: Rua Dr. António Loureiro Borges, 4- Piso 3, Arquiparque- Miraflores, 1495 Algés. Tel: (1) 410 9595 Suomi/Finland: PL 16, 01641 Vantaa. Puh: 09-85 45 250. Box 16, 01641 Vanda. Tel: 09-85 45 250. Sverige: Box 30037, 10425 Stockholm. Tel: (0)8 6199450. UK: Dextra Court, Chapel Hill, Basingstoke, Hampshire, RG21 5SY. Tel: (0)1256 315000 70
LÄÄKEVALMISTEEN NIMI ZYPREXA 5 mg TABLETIT (OLANTSAPIINI) YLEISTÄ Lue tämä pakkausseloste tarkkaan ennen kuin aloitat lääkkeen käytön. Tämä pakkausseloste sisältää tärkeää tietoa lääkkeestäsi. Jos Sinulla on jotain kysyttävää tai olet epävarma jonkin asian suhteen mikä liittyy tämän lääkkeen käyttöön, kysy hoitavalta lääkäriltäsi tai apteekkihenkilökunnalta. Säilytä tämä pakkausseloste, kunnes olet käyttänyt lääkkeesi loppuun. Haluat ehkä lukea sen myöhemminkin. Muista, että lääkärisi on määrännyt juuri Sinulle tätä lääkettä. Älä missään tapauksessa anna tätä lääkettä toiselle henkilölle. MITÄ ZYPREXA-TABLETIT SISÄLTÄVÄT? Jokainen Zyprexa tabletti sisältää vaikuttavana aineena 5 mg olantsapiinia. Tabletit sisältävät myös seuraavia apuaineita: laktoosimonohydraattia, hydroksipropyyliselluloosaa, krospovidonia, mikrokiteistä selluloosaa, magnesiumstearaattia, metyylihydroksipropyyliselluloosaa, titaanidioksidia (E 171), makrogolia, polysorbaatti 80:tä ja indigokarmiinia (E132). LÄÄKEMUOTO Zyprexa 5 mg tabletit ovat päällystettyjä ja väriltään valkoisia. Tabletit on pakattu purkkiin. Pakkauskoko on 100 tablettia. LÄÄKERYHMÄ Zyprexa kuuluu neuroleptien lääkeryhmään. MYYNTILUVAN HALTIJA JA VALMISTAJA Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 17-23, 3432 ZT Nieuwegein, Hollanti. Valmistaja: Eli Lilly and Company, Kingsclere Road, Basingstoke, Englanti. MIHIN ZYPREXA-TABLETTEJA KÄYTETÄÄN? Zyprexa-tabletteja käytetään sairaudessa, jonka oireina voi esiintyä sellaisten asioiden kuulemista, näkemistä tai aistimista, joita ei ole olemassa, harhaluuloja, vainoharhaisuutta ja syrjäänvetäytymistä. Ihmiset, jotka kärsivät tästä sairaudesta saattavat myös tuntea itsensä masentuneiksi, ahdistuneiksi tai jännittyneiksi. MILLOIN ZYPREXA-TABLETTEJA EI TULE KÄYTTÄÄ? Jos olet aiemmin saanut yliherkkyysoireita Zyprexa-tableteista tai jostakin tabletissa edellä luetellusta apuaineesta (kappale Mitä Zyprexa-tabletit sisältävät ), älä käytä Zyprexa-tabletteja. Yliherkkyyden oireena saattaa ilmetä ihottumaa, kutinaa, kasvojen tai huulten turvotusta tai hengenahdistusta. Jos olet huomannut itsessäsi tällaisia oireita, keskustele asiasta lääkärisi kanssa. Mikäli Sinulla on aiemmin todettu ahdaskulmaglaukooma (tietyntyyppinen silmänpainetauti), Zyprexa-tabletteja ei pidä käyttää. 71
VAROTOIMET KÄYTÖSSÄ Kuten muutkin tämän lääkeryhmän lääkkeet, saattavat Zyprexa-tabletitkin aiheuttaa tahattomia liikkeitä varsinkin kasvojen tai kielen alueella. Jos näitä esiintyy, ota yhteys lääkäriisi. Tämän tyyppinen lääke saattaa myös aiheuttaa kuumetta, hengityksen tihentymistä, hikoilua, lihasjäykkyyttä ja uneliaisuutta. Näitä haittavaikutuksia esiintyy hyvin harvoin, mutta jos niitä ilmenee, lopeta lääkkeen käyttö ja ota välittömästi yhteys lääkäriisi. Ennen kuin aloitat Zyprexa- tablettien käytön, kerro lääkärillesi, jos Sinulla on jokin seuraavista sairauksista: Maksa- tai munuaissairaus Parkinsonin tauti Epilepsia Eturauhasvaivaa Suoliston lamaantuminen (paralyyttinen ileus) Verisairaus Jos olet yli 65-vuotias, lääkärisi pitäisi mitata verenpaineesi säännöllisesti. YHTEISVAIKUTUKSET Kerro aina lääkärillesi, jos käytät samanaikaisesti jotain muuta lääkettä, sillä joskus tällainen yhteiskäyttö voi olla haitallista. Uneliaisuutta voi ilmetä, jos käytät samanaikaisesti Zyprexatablettien kanssa jotain seuraavista lääkkeistä: ahdistuksen lieventämiseen tarkoitettuja lääkkeitä (rauhoittavat lääkkeet), unilääkkeitä tai masennuslääkkeitä. Voit käyttää näitä lääkkeitä samanaikaisesti Zyprexa-tablettien kanssa, jos lääkärisi on sen hyväksynyt. Kerro myös lääkärillesi ennen Zyprexa-hoidon aloittamista, jos käytät lääkkeitä Parkinsonin taudin hoitoon. Alkoholi: Älä käytä alkoholia Zyprexa-lääkityksen aikana. VAROITUKSET Raskaus ja imetys: Kerro lääkärillesi, jos olet raskaana, jos luulet olevasi raskaana tai jos suunnittelet raskautta. Et saa käyttää tätä lääkettä raskauden tai imetyksen aikana ilman, että olet neuvotellut asiasta lääkärisi kanssa. Ajoneuvojen tai koneiden käyttö: On mahdollista että Zyprexa-hoidon aikana ilmenee uneliaisuutta. Jos näin käy, älä käytä ajoneuvoja äläkä koneita ja kerro asiasta lääkärillesi. Potilaiden, joilla on laktoosi-intoleranssi (maitosokerin imeytymishäiriö), on syytä huomata, että Zyprexa-tabletit sisältävät laktoosia. ANNOSTELUOHJEET Lääkärisi määrää Sinulle sopivan annoksen ja sen, kuinka pitkään lääkitystä jatketaan. Zyprexatablettien annos on 5-20 mg päivässä. Lue myös tarkkaan tässä lääkepakkauksessa olevat ohjeet. Tabletit voidaan ottaa kerta-annoksena, noudata lääkärisi annostusohjeita. Pyri ottamaan tabletit samaan kellonaikaan joka päivä joko aterian yhteydessä tai ilman ateriaa. Zyprexa-tabletit niellään kokonaisina pienen vesimäärän kanssa. Seuraa tarkoin lääkärisi ohjeita äläkä lopeta lääkkeen käyttöä, vaikka tuntisitkin olosi paremmaksi. Zyprexa-tabletteja ei ole tarkoitettu alle 18-vuotiaille potilaille. 72
Jos olet unohtanut ottaa lääkkeesi, ota se heti, kun huomaat unohtaneesi. Älä ota kahta päivittäistä annosta samana päivänä. Yliannostus: Siinä tapauksessa, että sattuisit ottamaan liian suuren lääkeannoksen ( tai joku toinen on ottanut lääkettäsi), ota välittömästi yhteys lääkäriisi tai sairaalaan. Ota loput lääkkeet mukaasi. TIETOA MAHDOLLISISTA HAITTAVAIKUTUKSISTA Zyprexa-tablettien käyttöön saattaa liittyä haittavaikutuksena uneliaisuutta, painon nousua, huimausta, ruokahalun lisääntymistä, nesteen kerääntymistä, ummetusta, suun kuivumista, levottomuutta, liikehäiriöitä, vapinaa ja lihasjäykkyyttä. Joillakin potilailla saattaa ilmetä huimausta hoidon alkuvaiheessa, erityisesti pystyyn noustessa. Yleensä oire häviää, mutta jos näin ei käy, on syytä ottaa yhteys hoitavaan lääkäriin. Zyprexa voi satunnaisesti aiheuttaa herkistymistä auringon valolle. Pitkäaikaiskäytössä joillakin naisilla saattaa ilmaantua maidon eritystä tai kuukautiset voivat jäädä pois tai muuttua epäsäännöllisiksi. Jos nämä oireet eivät häviä, kerro asiasta lääkärillesi. Jos Zyprexa aiheuttaa muita odottamattomia vaikutuksia, kerro siitä lääkärillesi tai apteekkihenkilökunnalle. SÄILYVYYS Pakkaukseen on merkitty lääkkeen viimeinen käyttöpäivä. Älä käytä lääkettä tämän päivämäärän jälkeen. SÄILYTYS Zyprexa-tabletit ovat valoherkkiä. Säilytä tabletit alkuperäispakkauksessaan huoneenlämmössä, kuivassa paikassa, auringonvalolta suojattuna. Koska tabletit ovat kosteudelle herkkiä, purkkiin on lisätty kuivausainekapseli, jota ei saa niellä. Palauta käyttämättömät lääkkeet apteekkiin hävitettäviksi. LÄÄKKEET ON SÄILYTETTÄVÄ POISSA LASTEN ULOTTUVILTA PÄIVÄMÄÄRÄ, JOLLOIN PAKKAUSSELOSTETTA ON MUUTETTU 73
Lisätietoja halutessasi ota yhteyttä myyntiluvan haltijan paikalliseen edustajaan: Belgique/België/Luxembourg: Rue de l Etuve 52/1, Stoofstraat, Bruxelles 1000 Brussel. Tel: (02) 548 84 84. Danmark: Thoravej 4, 2400 København NV. Tlf: 38 16 86 00. Deutschland: Niederlassung in 61343 Bad Homburg. Tel: 06172 273 426 Fax: 06172 273 230 España: Avda. de la Industria 30, Poligono Industrial de Alcobendas, Alcobendas, 28100 Madrid. Tel: (1) 663 50 00. France: 203 Bureaux de la Colline, 92213 Saint-Cloud. Tel: (1) 49 11 34 34 Ireland: Dextra Court, Chapel Hill, Basingstoke, Hampshire, RG21 5SY, UK. Tel: (0)1256 315000 Italia: Via Gramsci 731/733, 50019 Sesto Fiorentino (FI). Tel: (0)55 42571 Nederland: Krijtwal 17-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Nederland. Tel: 030 60 25 800 Österreich: Barichgasse 40-42, A-1030 Wien. Tel: 711 78-0. Portugal: Rua Dr. António Loureiro Borges, 4- Piso 3, Arquiparque- Miraflores, 1495 Algés. Tel: (1) 410 9595 Suomi/Finland: PL 16, 01641 Vantaa. Puh: 09-85 45 250. Box 16, 01641 Vanda. Tel: 09-85 45 250. Sverige: Box 30037, 10425 Stockholm. Tel: (0)8 6199450. UK: Dextra Court, Chapel Hill, Basingstoke, Hampshire, RG21 5SY. Tel: (0)1256 315000 74
LÄÄKEVALMISTEEN NIMI ZYPREXA 7,5 mg TABLETIT (OLANTSAPIINI) YLEISTÄ Lue tämä pakkausseloste tarkkaan ennen kuin aloitat lääkkeen käytön. Tämä pakkausseloste sisältää tärkeää tietoa lääkkeestäsi. Jos Sinulla on jotain kysyttävää tai olet epävarma jonkin asian suhteen mikä liittyy tämän lääkkeen käyttöön, kysy hoitavalta lääkäriltäsi tai apteekkihenkilökunnalta. Säilytä tämä pakkausseloste, kunnes olet käyttänyt lääkkeesi loppuun. Haluat ehkä lukea sen myöhemminkin. Muista, että lääkärisi on määrännyt juuri Sinulle tätä lääkettä. Älä missään tapauksessa anna tätä lääkettä toiselle henkilölle. MITÄ ZYPREXA-TABLETIT SISÄLTÄVÄT? Jokainen Zyprexa tabletti sisältää vaikuttavana aineena 7,5 mg olantsapiinia. Tabletit sisältävät myös seuraavia apuaineita: laktoosimonohydraattia, hydroksipropyyliselluloosaa, krospovidonia, mikrokiteistä selluloosaa, magnesiumstearaattia, metyylihydroksipropyyliselluloosaa, titaanidioksidia (E 171), makrogolia, polysorbaatti 80:tä ja indigokarmiinia (E132). LÄÄKEMUOTO Zyprexa 7,5 mg tabletit ovat päällystettyjä ja väriltään valkoisia. Pakkauskoko on 56 tablettia. LÄÄKERYHMÄ Zyprexa kuuluu neuroleptien lääkeryhmään. MYYNTILUVAN HALTIJA JA VALMISTAJA Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 17-23, 3432 ZT Nieuwegein, Hollanti. Valmistaja: Eli Lilly and Company, Kingsclere Road, Basingstoke, Englanti. MIHIN ZYPREXA-TABLETTEJA KÄYTETÄÄN? Zyprexa-tabletteja käytetään sairaudessa, jonka oireina voi esiintyä sellaisten asioiden kuulemista, näkemistä tai aistimista, joita ei ole olemassa, harhaluuloja, vainoharhaisuutta ja syrjäänvetäytymistä. Ihmiset, jotka kärsivät tästä sairaudesta saattavat myös tuntea itsensä masentuneiksi, ahdistuneiksi tai jännittyneiksi. MILLOIN ZYPREXA-TABLETTEJA EI TULE KÄYTTÄÄ? Jos olet aiemmin saanut yliherkkyysoireita Zyprexa-tableteista tai jostakin tabletissa edellä luetellusta apuaineesta (kappale Mitä Zyprexa-tabletit sisältävät ), älä käytä Zyprexa-tabletteja. Yliherkkyyden oireena saattaa ilmetä ihottumaa, kutinaa, kasvojen tai huulten turvotusta tai hengenahdistusta. Jos olet huomannut itsessäsi tällaisia oireita, keskustele asiasta lääkärisi kanssa. Mikäli Sinulla on aiemmin todettu ahdaskulmaglaukooma (tietyntyyppinen silmänpainetauti), Zyprexa-tabletteja ei pidä käyttää. 75
VAROTOIMET KÄYTÖSSÄ Kuten muutkin tämän lääkeryhmän lääkkeet, saattavat Zyprexa-tabletitkin aiheuttaa tahattomia liikkeitä varsinkin kasvojen tai kielen alueella. Jos näitä esiintyy, ota yhteys lääkäriisi. Tämän tyyppinen lääke saattaa myös aiheuttaa kuumetta, hengityksen tihentymistä, hikoilua, lihasjäykkyyttä ja uneliaisuutta. Näitä haittavaikutuksia esiintyy hyvin harvoin, mutta jos niitä ilmenee, lopeta lääkkeen käyttö ja ota välittömästi yhteys lääkäriisi. Ennen kuin aloitat Zyprexa- tablettien käytön, kerro lääkärillesi, jos Sinulla on jokin seuraavista sairauksista: Maksa- tai munuaissairaus Parkinsonin tauti Epilepsia Eturauhasvaivaa Suoliston lamaantuminen (paralyyttinen ileus) Verisairaus Jos olet yli 65-vuotias, lääkärisi pitäisi mitata verenpaineesi säännöllisesti. YHTEISVAIKUTUKSET Kerro aina lääkärillesi, jos käytät samanaikaisesti jotain muuta lääkettä, sillä joskus tällainen yhteiskäyttö voi olla haitallista. Uneliaisuutta voi ilmetä, jos käytät samanaikaisesti Zyprexatablettien kanssa jotain seuraavista lääkkeistä: ahdistuksen lieventämiseen tarkoitettuja lääkkeitä (rauhoittavat lääkkeet), unilääkkeitä tai masennuslääkkeitä. Voit käyttää näitä lääkkeitä samanaikaisesti Zyprexa-tablettien kanssa, jos lääkärisi on sen hyväksynyt. Kerro myös lääkärillesi ennen Zyprexa-hoidon aloittamista, jos käytät lääkkeitä Parkinsonin taudin hoitoon. Alkoholi: Älä käytä alkoholia Zyprexa-lääkityksen aikana. VAROITUKSET Raskaus ja imetys: Kerro lääkärillesi, jos olet raskaana, jos luulet olevasi raskaana tai jos suunnittelet raskautta. Et saa käyttää tätä lääkettä raskauden tai imetyksen aikana ilman, että olet neuvotellut asiasta lääkärisi kanssa. Ajoneuvojen tai koneiden käyttö: On mahdollista että Zyprexa-hoidon aikana ilmenee uneliaisuutta. Jos näin käy, älä käytä ajoneuvoja äläkä koneita ja kerro asiasta lääkärillesi. Potilaiden, joilla on laktoosi-intoleranssi (maitosokerin imeytymishäiriö), on syytä huomata, että Zyprexa-tabletit sisältävät laktoosia. ANNOSTELUOHJEET Lääkärisi määrää Sinulle sopivan annoksen ja sen, kuinka pitkään lääkitystä jatketaan. Zyprexatablettien annos on 5-20 mg päivässä. Lue myös tarkkaan tässä lääkepakkauksessa olevat ohjeet. Tabletit voidaan ottaa kerta-annoksena, noudata lääkärisi annostusohjeita. Pyri ottamaan tabletit samaan kellonaikaan joka päivä joko aterian yhteydessä tai ilman ateriaa. Zyprexa-tabletit niellään kokonaisina pienen vesimäärän kanssa. Seuraa tarkoin lääkärisi ohjeita äläkä lopeta lääkkeen käyttöä, vaikka tuntisitkin olosi paremmaksi. Zyprexa-tabletteja ei ole tarkoitettu alle 18-vuotiaille potilaille. 76
Jos olet unohtanut ottaa lääkkeesi, ota se heti, kun huomaat unohtaneesi. Älä ota kahta päivittäistä annosta samana päivänä. Yliannostus: Siinä tapauksessa, että sattuisit ottamaan liian suuren lääkeannoksen ( tai joku toinen on ottanut lääkettäsi), ota välittömästi yhteys lääkäriisi tai sairaalaan. Ota loput lääkkeet mukaasi. TIETOA MAHDOLLISISTA HAITTAVAIKUTUKSISTA Zyprexa-tablettien käyttöön saattaa liittyä haittavaikutuksena uneliaisuutta, painon nousua, huimausta, ruokahalun lisääntymistä, nesteen kerääntymistä, ummetusta, suun kuivumista, levottomuutta, liikehäiriöitä, vapinaa ja lihasjäykkyyttä. Joillakin potilailla saattaa ilmetä huimausta hoidon alkuvaiheessa, erityisesti pystyyn noustessa. Yleensä oire häviää, mutta jos näin ei käy, on syytä ottaa yhteys hoitavaan lääkäriin. Zyprexa voi satunnaisesti aiheuttaa herkistymistä auringon valolle. Pitkäaikaiskäytössä joillakin naisilla saattaa ilmaantua maidon eritystä tai kuukautiset voivat jäädä pois tai muuttua epäsäännöllisiksi. Jos nämä oireet eivät häviä, kerro asiasta lääkärillesi. Jos Zyprexa aiheuttaa muita odottamattomia vaikutuksia, kerro siitä lääkärillesi tai apteekkihenkilökunnalle. SÄILYVYYS Pakkaukseen on merkitty lääkkeen viimeinen käyttöpäivä. Älä käytä lääkettä tämän päivämäärän jälkeen. SÄILYTYS Zyprexa-tabletit ovat valoherkkiä. Säilytä tabletit alkuperäispakkauksessaan huoneenlämmössä, kuivassa paikassa, auringonvalolta suojattuna. Palauta käyttämättömät lääkkeet apteekkiin hävitettäviksi. LÄÄKKEET ON SÄILYTETTÄVÄ POISSA LASTEN ULOTTUVILTA PÄIVÄMÄÄRÄ, JOLLOIN PAKKAUSSELOSTETTA ON MUUTETTU 77
Lisätietoja halutessasi ota yhteyttä myyntiluvan haltijan paikalliseen edustajaan: Belgique/België/Luxembourg: Rue de l Etuve 52/1, Stoofstraat, Bruxelles 1000 Brussel. Tel: (02) 548 84 84. Danmark: Thoravej 4, 2400 København NV. Tlf: 38 16 86 00. Deutschland: Niederlassung in 61343 Bad Homburg. Tel: 06172 273 426 Fax: 06172 273 230 España: Avda. de la Industria 30, Poligono Industrial de Alcobendas, Alcobendas, 28100 Madrid. Tel: (1) 663 50 00. France: 203 Bureaux de la Colline, 92213 Saint-Cloud. Tel: (1) 49 11 34 34 Ireland: Dextra Court, Chapel Hill, Basingstoke, Hampshire, RG21 5SY, UK. Tel: (0)1256 315000 Italia: Via Gramsci 731/733, 50019 Sesto Fiorentino (FI). Tel: (0)55 42571 Nederland: Krijtwal 17-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Nederland. Tel: 030 60 25 800 Österreich: Barichgasse 40-42, A-1030 Wien. Tel: 711 78-0. Portugal: Rua Dr. António Loureiro Borges, 4- Piso 3, Arquiparque- Miraflores, 1495 Algés. Tel: (1) 410 9595 Suomi/Finland: PL 16, 01641 Vantaa. Puh: 09-85 45 250. Box 16, 01641 Vanda. Tel: 09-85 45 250. Sverige: Box 30037, 10425 Stockholm. Tel: (0)8 6199450. UK: Dextra Court, Chapel Hill, Basingstoke, Hampshire, RG21 5SY. Tel: (0)1256 315000 78
LÄÄKEVALMISTEEN NIMI ZYPREXA 7,5 mg TABLETIT (OLANTSAPIINI) YLEISTÄ Lue tämä pakkausseloste tarkkaan ennen kuin aloitat lääkkeen käytön. Tämä pakkausseloste sisältää tärkeää tietoa lääkkeestäsi. Jos Sinulla on jotain kysyttävää tai olet epävarma jonkin asian suhteen mikä liittyy tämän lääkkeen käyttöön, kysy hoitavalta lääkäriltäsi tai apteekkihenkilökunnalta. Säilytä tämä pakkausseloste, kunnes olet käyttänyt lääkkeesi loppuun. Haluat ehkä lukea sen myöhemminkin. Muista, että lääkärisi on määrännyt juuri Sinulle tätä lääkettä. Älä missään tapauksessa anna tätä lääkettä toiselle henkilölle. MITÄ ZYPREXA-TABLETIT SISÄLTÄVÄT? Jokainen Zyprexa tabletti sisältää vaikuttavana aineena 7,5 mg olantsapiinia. Tabletit sisältävät myös seuraavia apuaineita: laktoosimonohydraattia, hydroksipropyyliselluloosaa, krospovidonia, mikrokiteistä selluloosaa, magnesiumstearaattia, metyylihydroksipropyyliselluloosaa, titaanidioksidia (E 171), makrogolia, polysorbaatti 80:tä ja indigokarmiinia (E132). LÄÄKEMUOTO Zyprexa 7,5 mg tabletit ovat päällystettyjä ja väriltään valkoisia. Tabletit on pakattu purkkiin. Pakkauskoko on 100 tablettia. LÄÄKERYHMÄ Zyprexa kuuluu neuroleptien lääkeryhmään. MYYNTILUVAN HALTIJA JA VALMISTAJA Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 17-23, 3432 ZT Nieuwegein, Hollanti. Valmistaja: Eli Lilly and Company, Kingsclere Road, Basingstoke, Englanti. MIHIN ZYPREXA-TABLETTEJA KÄYTETÄÄN? Zyprexa-tabletteja käytetään sairaudessa, jonka oireina voi esiintyä sellaisten asioiden kuulemista, näkemistä tai aistimista, joita ei ole olemassa, harhaluuloja, vainoharhaisuutta ja syrjäänvetäytymistä. Ihmiset, jotka kärsivät tästä sairaudesta saattavat myös tuntea itsensä masentuneiksi, ahdistuneiksi tai jännittyneiksi. MILLOIN ZYPREXA-TABLETTEJA EI TULE KÄYTTÄÄ? Jos olet aiemmin saanut yliherkkyysoireita Zyprexa-tableteista tai jostakin tabletissa edellä luetellusta apuaineesta (kappale Mitä Zyprexa-tabletit sisältävät ), älä käytä Zyprexa-tabletteja. Yliherkkyyden oireena saattaa ilmetä ihottumaa, kutinaa, kasvojen tai huulten turvotusta tai hengenahdistusta. Jos olet huomannut itsessäsi tällaisia oireita, keskustele asiasta lääkärisi kanssa. Mikäli Sinulla on aiemmin todettu ahdaskulmaglaukooma (tietyntyyppinen silmänpainetauti), Zyprexa-tabletteja ei pidä käyttää. 79
VAROTOIMET KÄYTÖSSÄ Kuten muutkin tämän lääkeryhmän lääkkeet, saattavat Zyprexa-tabletitkin aiheuttaa tahattomia liikkeitä varsinkin kasvojen tai kielen alueella. Jos näitä esiintyy, ota yhteys lääkäriisi. Tämän tyyppinen lääke saattaa myös aiheuttaa kuumetta, hengityksen tihentymistä, hikoilua, lihasjäykkyyttä ja uneliaisuutta. Näitä haittavaikutuksia esiintyy hyvin harvoin, mutta jos niitä ilmenee, lopeta lääkkeen käyttö ja ota välittömästi yhteys lääkäriisi. Ennen kuin aloitat Zyprexa- tablettien käytön, kerro lääkärillesi, jos Sinulla on jokin seuraavista sairauksista: Maksa- tai munuaissairaus Parkinsonin tauti Epilepsia Eturauhasvaivaa Suoliston lamaantuminen (paralyyttinen ileus) Verisairaus Jos olet yli 65-vuotias, lääkärisi pitäisi mitata verenpaineesi säännöllisesti. YHTEISVAIKUTUKSET Kerro aina lääkärillesi, jos käytät samanaikaisesti jotain muuta lääkettä, sillä joskus tällainen yhteiskäyttö voi olla haitallista. Uneliaisuutta voi ilmetä, jos käytät samanaikaisesti Zyprexatablettien kanssa jotain seuraavista lääkkeistä: ahdistuksen lieventämiseen tarkoitettuja lääkkeitä (rauhoittavat lääkkeet), unilääkkeitä tai masennuslääkkeitä. Voit käyttää näitä lääkkeitä samanaikaisesti Zyprexa-tablettien kanssa, jos lääkärisi on sen hyväksynyt. Kerro myös lääkärillesi ennen Zyprexa-hoidon aloittamista, jos käytät lääkkeitä Parkinsonin taudin hoitoon. Alkoholi: Älä käytä alkoholia Zyprexa-lääkityksen aikana. VAROITUKSET Raskaus ja imetys: Kerro lääkärillesi, jos olet raskaana, jos luulet olevasi raskaana tai jos suunnittelet raskautta. Et saa käyttää tätä lääkettä raskauden tai imetyksen aikana ilman, että olet neuvotellut asiasta lääkärisi kanssa. Ajoneuvojen tai koneiden käyttö: On mahdollista että Zyprexa-hoidon aikana ilmenee uneliaisuutta. Jos näin käy, älä käytä ajoneuvoja äläkä koneita ja kerro asiasta lääkärillesi. Potilaiden, joilla on laktoosi-intoleranssi (maitosokerin imeytymishäiriö), on syytä huomata, että Zyprexa-tabletit sisältävät laktoosia. ANNOSTELUOHJEET Lääkärisi määrää Sinulle sopivan annoksen ja sen, kuinka pitkään lääkitystä jatketaan. Zyprexatablettien annos on 5-20 mg päivässä. Lue myös tarkkaan tässä lääkepakkauksessa olevat ohjeet. Tabletit voidaan ottaa kerta-annoksena, noudata lääkärisi annostusohjeita. Pyri ottamaan tabletit samaan kellonaikaan joka päivä joko aterian yhteydessä tai ilman ateriaa. Zyprexa-tabletit niellään kokonaisina pienen vesimäärän kanssa. Seuraa tarkoin lääkärisi ohjeita äläkä lopeta lääkkeen käyttöä, vaikka tuntisitkin olosi paremmaksi. Zyprexa-tabletteja ei ole tarkoitettu alle 18-vuotiaille potilaille. 80
Jos olet unohtanut ottaa lääkkeesi, ota se heti, kun huomaat unohtaneesi. Älä ota kahta päivittäistä annosta samana päivänä. Yliannostus: Siinä tapauksessa, että sattuisit ottamaan liian suuren lääkeannoksen ( tai joku toinen on ottanut lääkettäsi), ota välittömästi yhteys lääkäriisi tai sairaalaan. Ota loput lääkkeet mukaasi. TIETOA MAHDOLLISISTA HAITTAVAIKUTUKSISTA Zyprexa-tablettien käyttöön saattaa liittyä haittavaikutuksena uneliaisuutta, painon nousua, huimausta, ruokahalun lisääntymistä, nesteen kerääntymistä, ummetusta, suun kuivumista, levottomuutta, liikehäiriöitä, vapinaa ja lihasjäykkyyttä. Joillakin potilailla saattaa ilmetä huimausta hoidon alkuvaiheessa, erityisesti pystyyn noustessa. Yleensä oire häviää, mutta jos näin ei käy, on syytä ottaa yhteys hoitavaan lääkäriin. Zyprexa voi satunnaisesti aiheuttaa herkistymistä auringon valolle. Pitkäaikaiskäytössä joillakin naisilla saattaa ilmaantua maidon eritystä tai kuukautiset voivat jäädä pois tai muuttua epäsäännöllisiksi. Jos nämä oireet eivät häviä, kerro asiasta lääkärillesi. Jos Zyprexa aiheuttaa muita odottamattomia vaikutuksia, kerro siitä lääkärillesi tai apteekkihenkilökunnalle. SÄILYVYYS Pakkaukseen on merkitty lääkkeen viimeinen käyttöpäivä. Älä käytä lääkettä tämän päivämäärän jälkeen. SÄILYTYS Zyprexa-tabletit ovat valoherkkiä. Säilytä tabletit alkuperäispakkauksessaan huoneenlämmössä, kuivassa paikassa, auringonvalolta suojattuna. Koska tabletit ovat kosteudelle herkkiä, purkkiin on lisätty kuivausainekapseli, jota ei saa niellä. Palauta käyttämättömät lääkkeet apteekkiin hävitettäviksi. LÄÄKKEET ON SÄILYTETTÄVÄ POISSA LASTEN ULOTTUVILTA PÄIVÄMÄÄRÄ, JOLLOIN PAKKAUSSELOSTETTA ON MUUTETTU 81
Lisätietoja halutessasi ota yhteyttä myyntiluvan haltijan paikalliseen edustajaan: Belgique/België/Luxembourg: Rue de l Etuve 52/1, Stoofstraat, Bruxelles 1000 Brussel. Tel: (02) 548 84 84. Danmark: Thoravej 4, 2400 København NV. Tlf: 38 16 86 00. Deutschland: Niederlassung in 61343 Bad Homburg. Tel: 06172 273 426 Fax: 06172 273 230 España: Avda. de la Industria 30, Poligono Industrial de Alcobendas, Alcobendas, 28100 Madrid. Tel: (1) 663 50 00. France: 203 Bureaux de la Colline, 92213 Saint-Cloud. Tel: (1) 49 11 34 34 Ireland: Dextra Court, Chapel Hill, Basingstoke, Hampshire, RG21 5SY, UK. Tel: (0)1256 315000 Italia: Via Gramsci 731/733, 50019 Sesto Fiorentino (FI). Tel: (0)55 42571 Nederland: Krijtwal 17-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Nederland. Tel: 030 60 25 800 Österreich: Barichgasse 40-42, A-1030 Wien. Tel: 711 78-0. Portugal: Rua Dr. António Loureiro Borges, 4- Piso 3, Arquiparque- Miraflores, 1495 Algés. Tel: (1) 410 9595 Suomi/Finland: PL 16, 01641 Vantaa. Puh: 09-85 45 250. Box 16, 01641 Vanda. Tel: 09-85 45 250. Sverige: Box 30037, 10425 Stockholm. Tel: (0)8 6199450. UK: Dextra Court, Chapel Hill, Basingstoke, Hampshire, RG21 5SY. Tel: (0)1256 315000 82
LÄÄKEVALMISTEEN NIMI ZYPREXA 10 mg TABLETIT (OLANTSAPIINI) YLEISTÄ Lue tämä pakkausseloste tarkkaan ennen kuin aloitat lääkkeen käytön. Tämä pakkausseloste sisältää tärkeää tietoa lääkkeestäsi. Jos Sinulla on jotain kysyttävää tai olet epävarma jonkin asian suhteen mikä liittyy tämän lääkkeen käyttöön, kysy hoitavalta lääkäriltäsi tai apteekkihenkilökunnalta. Säilytä tämä pakkausseloste, kunnes olet käyttänyt lääkkeesi loppuun. Haluat ehkä lukea sen myöhemminkin. Muista, että lääkärisi on määrännyt juuri Sinulle tätä lääkettä. Älä missään tapauksessa anna tätä lääkettä toiselle henkilölle. MITÄ ZYPREXA-TABLETIT SISÄLTÄVÄT? Jokainen Zyprexa tabletti sisältää vaikuttavana aineena 10 mg olantsapiinia. Tabletit sisältävät myös seuraavia apuaineita: laktoosimonohydraattia, hydroksipropyyliselluloosaa, krospovidonia, mikrokiteistä selluloosaa, magnesiumstearaattia, metyylihydroksipropyyliselluloosaa, titaanidioksidia (E 171), makrogolia, polysorbaatti 80:tä ja indigokarmiinia (E132). LÄÄKEMUOTO Zyprexa 10 mg tabletit ovat päällystettyjä ja väriltään valkoisia. Pakkauskoot ovat 7, 28 ja 56 tablettia. LÄÄKERYHMÄ Zyprexa kuuluu neuroleptien lääkeryhmään. MYYNTILUVAN HALTIJA JA VALMISTAJA Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 17-23, 3432 ZT Nieuwegein, Hollanti. Valmistaja: Eli Lilly and Company, Kingsclere Road, Basingstoke, Englanti. MIHIN ZYPREXA-TABLETTEJA KÄYTETÄÄN? Zyprexa-tabletteja käytetään sairaudessa, jonka oireina voi esiintyä sellaisten asioiden kuulemista, näkemistä tai aistimista, joita ei ole olemassa, harhaluuloja, vainoharhaisuutta ja syrjäänvetäytymistä. Ihmiset, jotka kärsivät tästä sairaudesta saattavat myös tuntea itsensä masentuneiksi, ahdistuneiksi tai jännittyneiksi. MILLOIN ZYPREXA-TABLETTEJA EI TULE KÄYTTÄÄ? Jos olet aiemmin saanut yliherkkyysoireita Zyprexa-tableteista tai jostakin tabletissa edellä luetellusta apuaineesta (kappale Mitä Zyprexa-tabletit sisältävät ), älä käytä Zyprexa-tabletteja. Yliherkkyyden oireena saattaa ilmetä ihottumaa, kutinaa, kasvojen tai huulten turvotusta tai hengenahdistusta. Jos olet huomannut itsessäsi tällaisia oireita, keskustele asiasta lääkärisi kanssa. Mikäli Sinulla on aiemmin todettu ahdaskulmaglaukooma (tietyntyyppinen silmänpainetauti), Zyprexa-tabletteja ei pidä käyttää. 83
VAROTOIMET KÄYTÖSSÄ Kuten muutkin tämän lääkeryhmän lääkkeet, saattavat Zyprexa-tabletitkin aiheuttaa tahattomia liikkeitä varsinkin kasvojen tai kielen alueella. Jos näitä esiintyy, ota yhteys lääkäriisi. Tämän tyyppinen lääke saattaa myös aiheuttaa kuumetta, hengityksen tihentymistä, hikoilua, lihasjäykkyyttä ja uneliaisuutta. Näitä haittavaikutuksia esiintyy hyvin harvoin, mutta jos niitä ilmenee, lopeta lääkkeen käyttö ja ota välittömästi yhteys lääkäriisi. Ennen kuin aloitat Zyprexa- tablettien käytön, kerro lääkärillesi, jos Sinulla on jokin seuraavista sairauksista: Maksa- tai munuaissairaus Parkinsonin tauti Epilepsia Eturauhasvaivaa Suoliston lamaantuminen (paralyyttinen ileus) Verisairaus Jos olet yli 65-vuotias, lääkärisi pitäisi mitata verenpaineesi säännöllisesti. YHTEISVAIKUTUKSET Kerro aina lääkärillesi, jos käytät samanaikaisesti jotain muuta lääkettä, sillä joskus tällainen yhteiskäyttö voi olla haitallista. Uneliaisuutta voi ilmetä, jos käytät samanaikaisesti Zyprexatablettien kanssa jotain seuraavista lääkkeistä: ahdistuksen lieventämiseen tarkoitettuja lääkkeitä (rauhoittavat lääkkeet), unilääkkeitä tai masennuslääkkeitä. Voit käyttää näitä lääkkeitä samanaikaisesti Zyprexa-tablettien kanssa, jos lääkärisi on sen hyväksynyt. Kerro myös lääkärillesi ennen Zyprexa-hoidon aloittamista, jos käytät lääkkeitä Parkinsonin taudin hoitoon. Alkoholi: Älä käytä alkoholia Zyprexa-lääkityksen aikana. VAROITUKSET Raskaus ja imetys: Kerro lääkärillesi, jos olet raskaana, jos luulet olevasi raskaana tai jos suunnittelet raskautta. Et saa käyttää tätä lääkettä raskauden tai imetyksen aikana ilman, että olet neuvotellut asiasta lääkärisi kanssa. Ajoneuvojen tai koneiden käyttö: On mahdollista että Zyprexa-hoidon aikana ilmenee uneliaisuutta. Jos näin käy, älä käytä ajoneuvoja äläkä koneita ja kerro asiasta lääkärillesi. Potilaiden, joilla on laktoosi-intoleranssi (maitosokerin imeytymishäiriö), on syytä huomata, että Zyprexa-tabletit sisältävät laktoosia. ANNOSTELUOHJEET Lääkärisi määrää Sinulle sopivan annoksen ja sen, kuinka pitkään lääkitystä jatketaan. Zyprexatablettien annos on 5-20 mg päivässä. Lue myös tarkkaan tässä lääkepakkauksessa olevat ohjeet. Tabletit voidaan ottaa kerta-annoksena, noudata lääkärisi annostusohjeita. Pyri ottamaan tabletit samaan kellonaikaan joka päivä joko aterian yhteydessä tai ilman ateriaa. Zyprexa-tabletit niellään kokonaisina pienen vesimäärän kanssa. Seuraa tarkoin lääkärisi ohjeita äläkä lopeta lääkkeen käyttöä, vaikka tuntisitkin olosi paremmaksi. Zyprexa-tabletteja ei ole tarkoitettu alle 18-vuotiaille potilaille. 84
Jos olet unohtanut ottaa lääkkeesi, ota se heti, kun huomaat unohtaneesi. Älä ota kahta päivittäistä annosta samana päivänä. Yliannostus: Siinä tapauksessa, että sattuisit ottamaan liian suuren lääkeannoksen ( tai joku toinen on ottanut lääkettäsi), ota välittömästi yhteys lääkäriisi tai sairaalaan. Ota loput lääkkeet mukaasi. TIETOA MAHDOLLISISTA HAITTAVAIKUTUKSISTA Zyprexa-tablettien käyttöön saattaa liittyä haittavaikutuksena uneliaisuutta, painon nousua, huimausta, ruokahalun lisääntymistä, nesteen kerääntymistä, ummetusta, suun kuivumista, levottomuutta, liikehäiriöitä, vapinaa ja lihasjäykkyyttä. Joillakin potilailla saattaa ilmetä huimausta hoidon alkuvaiheessa, erityisesti pystyyn noustessa. Yleensä oire häviää, mutta jos näin ei käy, on syytä ottaa yhteys hoitavaan lääkäriin. Zyprexa voi satunnaisesti aiheuttaa herkistymistä auringon valolle. Pitkäaikaiskäytössä joillakin naisilla saattaa ilmaantua maidon eritystä tai kuukautiset voivat jäädä pois tai muuttua epäsäännöllisiksi. Jos nämä oireet eivät häviä, kerro asiasta lääkärillesi. Jos Zyprexa aiheuttaa muita odottamattomia vaikutuksia, kerro siitä lääkärillesi tai apteekkihenkilökunnalle. SÄILYVYYS Pakkaukseen on merkitty lääkkeen viimeinen käyttöpäivä. Älä käytä lääkettä tämän päivämäärän jälkeen. SÄILYTYS Zyprexa-tabletit ovat valoherkkiä. Säilytä tabletit alkuperäispakkauksessaan huoneenlämmössä, kuivassa paikassa, auringonvalolta suojattuna. Palauta käyttämättömät lääkkeet apteekkiin hävitettäviksi. LÄÄKKEET ON SÄILYTETTÄVÄ POISSA LASTEN ULOTTUVILTA PÄIVÄMÄÄRÄ, JOLLOIN PAKKAUSSELOSTETTA ON MUUTETTU 85
Lisätietoja halutessasi ota yhteyttä myyntiluvan haltijan paikalliseen edustajaan: Belgique/België/Luxembourg: Rue de l Etuve 52/1, Stoofstraat, Bruxelles 1000 Brussel. Tel: (02) 548 84 84. Danmark: Thoravej 4, 2400 København NV. Tlf: 38 16 86 00. Deutschland: Niederlassung in 61343 Bad Homburg. Tel: 06172 273 426 Fax: 06172 273 230 España: Avda. de la Industria 30, Poligono Industrial de Alcobendas, Alcobendas, 28100 Madrid. Tel: (1) 663 50 00. France: 203 Bureaux de la Colline, 92213 Saint-Cloud. Tel: (1) 49 11 34 34 Ireland: Dextra Court, Chapel Hill, Basingstoke, Hampshire, RG21 5SY, UK. Tel: (0)1256 315000 Italia: Via Gramsci 731/733, 50019 Sesto Fiorentino (FI). Tel: (0)55 42571 Nederland: Krijtwal 17-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Nederland. Tel: 030 60 25 800 Österreich: Barichgasse 40-42, A-1030 Wien. Tel: 711 78-0. Portugal: Rua Dr. António Loureiro Borges, 4- Piso 3, Arquiparque- Miraflores, 1495 Algés. Tel: (1) 410 9595 Suomi/Finland: PL 16, 01641 Vantaa. Puh: 09-85 45 250. Box 16, 01641 Vanda. Tel: 09-85 45 250. Sverige: Box 30037, 10425 Stockholm. Tel: (0)8 6199450. UK: Dextra Court, Chapel Hill, Basingstoke, Hampshire, RG21 5SY. Tel: (0)1256 315000 86
LÄÄKEVALMISTEEN NIMI ZYPREXA 10 mg TABLETIT (OLANTSAPIINI) YLEISTÄ Lue tämä pakkausseloste tarkkaan ennen kuin aloitat lääkkeen käytön. Tämä pakkausseloste sisältää tärkeää tietoa lääkkeestäsi. Jos Sinulla on jotain kysyttävää tai olet epävarma jonkin asian suhteen mikä liittyy tämän lääkkeen käyttöön, kysy hoitavalta lääkäriltäsi tai apteekkihenkilökunnalta. Säilytä tämä pakkausseloste, kunnes olet käyttänyt lääkkeesi loppuun. Haluat ehkä lukea sen myöhemminkin. Muista, että lääkärisi on määrännyt juuri Sinulle tätä lääkettä. Älä missään tapauksessa anna tätä lääkettä toiselle henkilölle. MITÄ ZYPREXA-TABLETIT SISÄLTÄVÄT? Jokainen Zyprexa tabletti sisältää vaikuttavana aineena 10 mg olantsapiinia. Tabletit sisältävät myös seuraavia apuaineita: laktoosimonohydraattia, hydroksipropyyliselluloosaa, krospovidonia, mikrokiteistä selluloosaa, magnesiumstearaattia, metyylihydroksipropyyliselluloosaa, titaanidioksidia (E 171), makrogolia, polysorbaatti 80:tä ja indigokarmiinia (E132). LÄÄKEMUOTO Zyprexa 10 mg tabletit ovat päällystettyjä ja väriltään valkoisia. Tabletit on pakattu purkkiin. Pakkauskoko on 100 tablettia. LÄÄKERYHMÄ Zyprexa kuuluu neuroleptien lääkeryhmään. MYYNTILUVAN HALTIJA JA VALMISTAJA Eli Lilly Nederland B.V., Krijtwal 17-23, 3432 ZT Nieuwegein, Hollanti. Valmistaja: Eli Lilly and Company, Kingsclere Road, Basingstoke, Englanti. MIHIN ZYPREXA-TABLETTEJA KÄYTETÄÄN? Zyprexa-tabletteja käytetään sairaudessa, jonka oireina voi esiintyä sellaisten asioiden kuulemista, näkemistä tai aistimista, joita ei ole olemassa, harhaluuloja, vainoharhaisuutta ja syrjäänvetäytymistä. Ihmiset, jotka kärsivät tästä sairaudesta saattavat myös tuntea itsensä masentuneiksi, ahdistuneiksi tai jännittyneiksi. MILLOIN ZYPREXA-TABLETTEJA EI TULE KÄYTTÄÄ? Jos olet aiemmin saanut yliherkkyysoireita Zyprexa-tableteista tai jostakin tabletissa edellä luetellusta apuaineesta (kappale Mitä Zyprexa-tabletit sisältävät ), älä käytä Zyprexa-tabletteja. Yliherkkyyden oireena saattaa ilmetä ihottumaa, kutinaa, kasvojen tai huulten turvotusta tai hengenahdistusta. Jos olet huomannut itsessäsi tällaisia oireita, keskustele asiasta lääkärisi kanssa. Mikäli Sinulla on aiemmin todettu ahdaskulmaglaukooma (tietyntyyppinen silmänpainetauti), Zyprexa-tabletteja ei pidä käyttää. 87
VAROTOIMET KÄYTÖSSÄ Kuten muutkin tämän lääkeryhmän lääkkeet, saattavat Zyprexa-tabletitkin aiheuttaa tahattomia liikkeitä varsinkin kasvojen tai kielen alueella. Jos näitä esiintyy, ota yhteys lääkäriisi. Tämän tyyppinen lääke saattaa myös aiheuttaa kuumetta, hengityksen tihentymistä, hikoilua, lihasjäykkyyttä ja uneliaisuutta. Näitä haittavaikutuksia esiintyy hyvin harvoin, mutta jos niitä ilmenee, lopeta lääkkeen käyttö ja ota välittömästi yhteys lääkäriisi. Ennen kuin aloitat Zyprexa- tablettien käytön, kerro lääkärillesi, jos Sinulla on jokin seuraavista sairauksista: Maksa- tai munuaissairaus Parkinsonin tauti Epilepsia Eturauhasvaivaa Suoliston lamaantuminen (paralyyttinen ileus) Verisairaus Jos olet yli 65-vuotias, lääkärisi pitäisi mitata verenpaineesi säännöllisesti. YHTEISVAIKUTUKSET Kerro aina lääkärillesi, jos käytät samanaikaisesti jotain muuta lääkettä, sillä joskus tällainen yhteiskäyttö voi olla haitallista. Uneliaisuutta voi ilmetä, jos käytät samanaikaisesti Zyprexatablettien kanssa jotain seuraavista lääkkeistä: ahdistuksen lieventämiseen tarkoitettuja lääkkeitä (rauhoittavat lääkkeet), unilääkkeitä tai masennuslääkkeitä. Voit käyttää näitä lääkkeitä samanaikaisesti Zyprexa-tablettien kanssa, jos lääkärisi on sen hyväksynyt. Kerro myös lääkärillesi ennen Zyprexa-hoidon aloittamista, jos käytät lääkkeitä Parkinsonin taudin hoitoon. Alkoholi: Älä käytä alkoholia Zyprexa-lääkityksen aikana. VAROITUKSET Raskaus ja imetys: Kerro lääkärillesi, jos olet raskaana, jos luulet olevasi raskaana tai jos suunnittelet raskautta. Et saa käyttää tätä lääkettä raskauden tai imetyksen aikana ilman, että olet neuvotellut asiasta lääkärisi kanssa. Ajoneuvojen tai koneiden käyttö: On mahdollista että Zyprexa-hoidon aikana ilmenee uneliaisuutta. Jos näin käy, älä käytä ajoneuvoja äläkä koneita ja kerro asiasta lääkärillesi. Potilaiden, joilla on laktoosi-intoleranssi (maitosokerin imeytymishäiriö), on syytä huomata, että Zyprexa-tabletit sisältävät laktoosia. ANNOSTELUOHJEET Lääkärisi määrää Sinulle sopivan annoksen ja sen, kuinka pitkään lääkitystä jatketaan. Zyprexatablettien annos on 5-20 mg päivässä. Lue myös tarkkaan tässä lääkepakkauksessa olevat ohjeet. Tabletit voidaan ottaa kerta-annoksena, noudata lääkärisi annostusohjeita. Pyri ottamaan tabletit samaan kellonaikaan joka päivä joko aterian yhteydessä tai ilman ateriaa. Zyprexa-tabletit niellään kokonaisina pienen vesimäärän kanssa. Seuraa tarkoin lääkärisi ohjeita äläkä lopeta lääkkeen käyttöä, vaikka tuntisitkin olosi paremmaksi. Zyprexa-tabletteja ei ole tarkoitettu alle 18-vuotiaille potilaille. 88
Jos olet unohtanut ottaa lääkkeesi, ota se heti, kun huomaat unohtaneesi. Älä ota kahta päivittäistä annosta samana päivänä. Yliannostus: Siinä tapauksessa, että sattuisit ottamaan liian suuren lääkeannoksen ( tai joku toinen on ottanut lääkettäsi), ota välittömästi yhteys lääkäriisi tai sairaalaan. Ota loput lääkkeet mukaasi. TIETOA MAHDOLLISISTA HAITTAVAIKUTUKSISTA Zyprexa-tablettien käyttöön saattaa liittyä haittavaikutuksena uneliaisuutta, painon nousua, huimausta, ruokahalun lisääntymistä, nesteen kerääntymistä, ummetusta, suun kuivumista, levottomuutta, liikehäiriöitä, vapinaa ja lihasjäykkyyttä. Joillakin potilailla saattaa ilmetä huimausta hoidon alkuvaiheessa, erityisesti pystyyn noustessa. Yleensä oire häviää, mutta jos näin ei käy, on syytä ottaa yhteys hoitavaan lääkäriin. Zyprexa voi satunnaisesti aiheuttaa herkistymistä auringon valolle. Pitkäaikaiskäytössä joillakin naisilla saattaa ilmaantua maidon eritystä tai kuukautiset voivat jäädä pois tai muuttua epäsäännöllisiksi. Jos nämä oireet eivät häviä, kerro asiasta lääkärillesi. Jos Zyprexa aiheuttaa muita odottamattomia vaikutuksia, kerro siitä lääkärillesi tai apteekkihenkilökunnalle. SÄILYVYYS Pakkaukseen on merkitty lääkkeen viimeinen käyttöpäivä. Älä käytä lääkettä tämän päivämäärän jälkeen. SÄILYTYS Zyprexa-tabletit ovat valoherkkiä. Säilytä tabletit alkuperäispakkauksessaan huoneenlämmössä, kuivassa paikassa, auringonvalolta suojattuna. Koska tabletit ovat kosteudelle herkkiä, purkkiin on lisätty kuivausainekapseli, jota ei saa niellä. Palauta käyttämättömät lääkkeet apteekkiin hävitettäviksi. LÄÄKKEET ON SÄILYTETTÄVÄ POISSA LASTEN ULOTTUVILTA PÄIVÄMÄÄRÄ, JOLLOIN PAKKAUSSELOSTETTA ON MUUTETTU 89
Lisätietoja halutessasi ota yhteyttä myyntiluvan haltijan paikalliseen edustajaan: Belgique/België/Luxembourg: Rue de l Etuve 52/1, Stoofstraat, Bruxelles 1000 Brussel. Tel: (02) 548 84 84. Danmark: Thoravej 4, 2400 København NV. Tlf: 38 16 86 00. Deutschland: Niederlassung in 61343 Bad Homburg. Tel: 06172 273 426 Fax: 06172 273 230 España: Avda. de la Industria 30, Poligono Industrial de Alcobendas, Alcobendas, 28100 Madrid. Tel: (1) 663 50 00. France: 203 Bureaux de la Colline, 92213 Saint-Cloud. Tel: (1) 49 11 34 34 Ireland: Dextra Court, Chapel Hill, Basingstoke, Hampshire, RG21 5SY, UK. Tel: (0)1256 315000 Italia: Via Gramsci 731/733, 50019 Sesto Fiorentino (FI). Tel: (0)55 42571 Nederland: Krijtwal 17-23, 3432 ZT, Nieuwegein, Nederland. Tel: 030 60 25 800 Österreich: Barichgasse 40-42, A-1030 Wien. Tel: 711 78-0. Portugal: Rua Dr. António Loureiro Borges, 4- Piso 3, Arquiparque- Miraflores, 1495 Algés. Tel: (1) 410 9595 Suomi/Finland: PL 16, 01641 Vantaa. Puh: 09-85 45 250. Box 16, 01641 Vanda. Tel: 09-85 45 250. Sverige: Box 30037, 10425 Stockholm. Tel: (0)8 6199450. UK: Dextra Court, Chapel Hill, Basingstoke, Hampshire, RG21 5SY. Tel: (0)1256 315000 90