Raportti 2013 Vuonna 2013 rekisteröidyt pentueet Lihavoituina Rocbee Top Gun (B) Rocbee Under Sun (A) 6+4

Samankaltaiset tiedostot
Jalostustoimikunnan kokoonpano vuonna 2014 on ollut Tiina Janka, Suvianna Virkkunen, Mari Mantere, Viivi Koivunen ja Mervi Heikkinen (pentuvälitys).

teksti: Tiina Janka SPRINGERSPANIELIT RY WALESINSPRINGERSPANIELIEN JALOSTUSTOIMIKUNTA RAPORTTI VUODELTA 2017

Raportti 2012 Vuonna 2012 rekisteröidyt pentueet Lihavoituina

Jalostustoimikunnan kokoonpano vuonna 2014 on ollut Tiina Janka, Anett Finnig, Arja Söderholm, Viivi Koivunen ja Mervi Heikkinen (pentuvälitys).

Jalostustoimikunnan kokoonpano vuonna 2014 on ollut Tiina Janka, Anett Finnig, Arja Söderholm, Viivi Koivunen ja Kirsi Pakkanen (pentuvälitys).

Vuonna 2011 rekisteröidyt pentueet Lihavoituina jalostuksen toimintaohjeen täyttävät yhdistelmät.

TERVEYSKYSELYLOMAKE. Lomakkeen voi palauttaa osoitteeseen tai postitse Catarina Wikström Aitanavain 7 as Vantaa

TERVEYSKYSELY. Säkäkorkeus: Paino (yli 3 v:n iässä): Punnitusikä:

Terveyskysely länsigöötanmaanpystykorvien omistajille ja kasvattajille

KOLMIVUOTISKYSELY Australianterrierikerho ry / jalostustoimikunta

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus)

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus)

ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) Kyllä Ei paukkuarka (esim. laukaus)

SUOMEN SHIBA RY:N TERVEYSKYSELYN 2014 YHTEENVETO. Vastauksia: 184 Uroksia: 80, narttuja: 104

KASVATTAJAKYSELY PARSONRUSSELLTERRIERI KASVATTAJILLE

1. TAUSTATIEDOT *) pakollinen tieto Koiran virallinen nimi *): Syntymävuosi *): Sukupuoli *): Omistajan yhteystiedot:

Hyvä Schipperken omistaja!

GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012

Suomen Papillon ja Phalèneyhdistyksen terveyskysely

ETELÄVENÄJÄNPAIMENKOIRIEN TERVEYSKYSELY

ESPANJANVESIKOIRIEN ROTUPALAVERI 2014 / ASIALISTA

Suomen Valkoinenpaimenkoira Finlands Vit herdehund ry TERVEYSKYSELY

TERVEYSKYSELY AMERIKANCOCKERSPANIELIN OMISTAJILLE

WHIPPETIN TERVEYSKARTOITUS

Terveyskysely 2009 yhteenveto

KEESHOND TERVEYSKYSELY

Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä

Urokset: Jalostustoimikunta ei suosittele käytettäväksi jalostukseen urosta, joka on alle 1 vuoden ikäinen.

JAPANINPYSTYKORVAN TERVEYSKYSELY

Mopsien terveyskysely

TAUSTATIEDOT 2. Sukupuoli? 1 O Uros 2 O Narttu. 3. Onko koira kastroitu/steriloitu? 0 O Ei 1 O Kyllä

ESPANJANVESIKOIRIEN JA PORTUGALINVESIKOIRIEN TERVEYSKYSELY

Suomen Kaukasianpaimenkoirat ry Terveyskysely Kaukasianpaimenkoiran omistajalle Perustiedot Vastaajan nimi:

Sukupuoli 1/34. Sukupuoli. Kaikki vastaajat (N=226)

Koiran nimi: Syntymävuosi: Koiran sukupuoli: Omistaja: Tutkimustulokset; lonkat kyynärnivelet silmätutkimustulos

Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=18458, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Borzoi

Shetlanninlammaskoirat ry:n jalostustoimikunta

Rhodesiankoirien terveyskysely 2009

Terveyskyselyn 2016 vastaukset

Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=13308, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Saksanpaimenkoira

JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014

ITÄSIPERIANLAIKAKASVATTAJILLE SUUNNATUN TERVEYSKYSELYN TULOKSET ITÄSIPERIANLAIKAJAOSTO 2010

Havannalaiset ry:n terveyskysely

Terveyskyselyn yhteenveto

Keeshondien JTO Mitä jäi käteen? Johdanto. Sukusiitosprosentti Suomen Keeshond ry. Outi Hälli

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan Muutos Muutos

Suomen Leonberginkoirat ry JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty vuosikokouksessa

Dandiedinmontinterrierit - DDT ry. TERVEYSKYSELY sivu 1

Ensimmäiset ikäindeksit laskettu berninpaimenkoirille

Terveyskysely. Hei estrelanvuoristokoiran omistaja!

TERVEYSKYSELY. Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry. Italianvinttikoirien ja cirneco dell etnojen terveyskysely 2012

Terveyskysely viisi vuotta täyttäneille irlanninvesispanieleille

JÄÄLINNAN SLOVAKIANCUVAC-PENTUEIDEN YHTEENVETOTAULUKOT

Saatekirjeessä on dosentti Hannes Lohen tiedote asiasta. Tiedote löytyy myös osoitteesta

Pentueseuranta kaavake

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.

Jalostukseen käytetyimmät nartut vuosina (5-vuotisjakso)

Terveyskysely 2009 yhteenveto

AVOIN BRASILIANTERRIERIEN TERVEYSKYSELY

Vastustettu jalostuksella jo 25 vuotta - väheneekö lonkkavika?

Ehdotus muutoksista pyreneittenpaimenkoirien jalostussuosituksiin

JALOSTUSOHJE

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous

Tällä lomakkeella voit ilmoittaa pentueesi tiedot pentuvälitykseen ja jalostustoimikunnalle.

TERVEYSRISKILASKURI v. 2014

Terveyskysely. Hei ranskanbulldogin omistaja!

Kennelliiton jalostusstrategian tavoitteet

Terveyskysely 2012 tulokset

Springerspanielit ry. Walesinspringerspanielien rotukohtainen jalostuksen tavoiteohjelma. Springerspanielit ry

Autoimmuunisairauslista

HUOM! Myös terveen koiran palautettu kysely antaa tärkeää tietoa!

Koiran perustiedot. Omistajan tiedot. Jos koira on kuollut. Virallinen nimi: Rekisterinumero:

teksti: Marja-Liisa Kotiranta SPRINGERSPANIELIT RY ENGLANNINSPRINGERSPANIELIEN JALOSTUSTOIMIKUNTA RAPORTTI VUODELTA 2014

Suomen Villakoirakerho r.y. Terveyskysely 2013

Terveyskyselyn yhteenveto

Havannankoirien käyttäytymiskysely

Jos sinulla on kysyttävää terveyskyselystä, voit ottaa yhteyttä jalostustoimikunnan jäseniin:

LEONBERGIEN TERVEYSKYSELYN TULOKSET

Results. Survey Sukupuoli. Onko koira kuollut. Number of records in this query: 140 Total records in survey: 140 Percentage of total: 100.

Terveyskysely Löwcheneille

SUOMEN SNAUTSERIKERHO ry JALOSTUSTOIMIKUNTA

Vastausprosentit olivat oletetusta tämän hetkisestä koirakannasta pienen karkeakarvaisen osalta 33 % ja sileäkarvaisen osalta 22 %.

Suomen Portugalinpodengot ry. Terveyskysely ja Luonnekysely 2015

Koirien syntymävuodet ja sukupuolet. Ruokahalu

Mikäli kasvattaja ei täytä pentulistan ehtoja, kasvattajan tulevia pentueita ei enää oteta SRY: n pentulistalle.

Walesinspringerspanielien rotukohtainen jalostuksen tavoiteohjelma

Pentueet teksti: Marja-Liisa Kotiranta SPRINGERSPANIELIT RY ENGLANNINSPRINGERSPANIELIEN JALOSTUSTOIMIKUNTA RAPORTTI VUODELTA 2016

MITÄ RODULLEMME ON TAPAHTUNUT VIIME VUOSINA! (Tämän artikkelin on laatinut Tarmo Välimäki SDJ.n ja sen jäsenistön käyttöön)

Pentueen rekisteröinnin ehtona on, että pentueen vanhemmista on ennen astutusta annettu virallinen

PEVISA - Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma mäyräkoirat, vuosille hallituksen esitys

Nimi: Koiran nimi: Mikäli koirasi ei ole enää elossa, mihin se kuoli ja minkä ikäisenä?

Koirien käyttäytymisen geneettinen tausta

Bretagnenbassettien kasvattajille suunnattu kysely rodun JTO:aa varten

Walesinspringerspanielien rotukohtainen jalostuksen tavoiteohjelma

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Nina Virta 2012 BOUVIERIEN TERVEYS-JA KÄYTTÄYTYMISKYSELYN YHTEENVETO

ESITYS SUOMEN LAIKAJÄRJESTÖ RY:N HALLITUKSELLE

SUOMEN SUURIJAPANINKOIRA RY:N ROTU- JA TERVEYSKARTOITUS

EN SIMMÄISEKSI. terveyskyselystä. Kooste omistajille tehdystä

Harvinaisemmista sairauksista yleisin on epilepsia.

Transkriptio:

Raportti 2013 Jalostustoimikunnan kokoonpano vuonna 2013 on ollut Tiina Janka, Anne Lielahti, Virpi Saarinen, Viivi Koivunen ja Kirsi Pakkanen (pentuvälitys). Jalostustoimikunta on pitänyt yhteyttä sähköpostitse keskustelupalstan välityksellä, puhelimitse ja kerran kokouksessa. Jalostusneuvontaa annettiin 15 kasvattajalle ja/tai uroksen omistajalle (urosehdotuksia tai riskisukutauluja). Joukkotutkimustilaisuuksia järjestettiin yksi vuoden aikana. Rotukohtaiset neuvottelut pidettiin 16.3.2013 Hämeenlinnassa ja 5.10.2013 Riihimäellä. Vuonna 2013 rekisteröidyt pentueet Lihavoituina jalostuksen toimintaohjeen täyttävät yhdistelmät. 08.12.2012 Eirian Antaios (C/B) Didilcom s Hen Tram An Ragúis (B) 01.01.2013 Benton Anaheim Mighty Duck (A) Benton Big Apple (A) 22.01.2013 Rocbee Top Gun (B) Rocbee Under Sun (A) 01.02.2013 Don s Power Point (A) Rocbee Sunnydayatshell (A) 25.02.2013 Doniol Unwritten Story (A) Springline Babyish Girl (A) 25.02.2013 Benton Anaheim Mighty Duck (A) Mawredd Arabedd (A) 27.02.2013 Doniol Worth Attention (A) Doniol Yatsy Girl (C/A) 04.03.2013 Don s Power Point (A) Springline Brilliant Girl (A) 25.03.2013 Pelydryns Edvin (A) Dirlian Umbrella Girl (B) 26.03.2013 Benton Delaware Duck (A) Benton Yeah I m Talkin (B/A) 30.03.2013 Rocbee Gentleman Kim (A) Leiwolan Go Goanna (A) 01.04.2013 Trystyn s Blue Rodeo (ulk) Benton Walk of Fame (A) 11.04.2013 Benchmark Jest Cymro (A) Hammalgårdens Back To Stay (A) 11.04.2013 Crwt Afon Pwca (B) Rocbee Young Flower (B) 11.04.2013 Jangas Field Fennel (A) Donzara Zara (B) 13.04.2013 Ta Wei s Repris (A) Benton Yale Graduate (A) 19.04.2013 Bluster (A) Didilcom s Hen Cailinseiftiuil (A) 14.05.2013 Twitters Blush Damask (B) Rocbee Waikiki (B/C) 25.05.2013 Eirian Fryer (A) Standard-Bearer Moulin Rouge (C/D) 02.06.2013 Welford Jesmond Waterfalls (B) Benton Ellis Island (A) 08.06.2013 Rocbee Ego Trip (A) Rocbee Queen Mary (B/A) 13.06.2013 Benton Break The News (B) Elonkerjuun Niiskuneiti (B) 19.06.2013 Westaway Right On For Don s (B) Carosan Isn t She Heaven (A) 25.06.2013 Trystyn s Blue Rodeo (ulk) Benton Winter Storm (A) 31.07.2013 Benton Catch Another Duck (A) Benton United We Stand (A/B) 02.08.2013 Mawredd Wystrys (B) Rocbee Yours Only (A) 21.08.2013 Rocbee Winner Takes It All (B) Boniton Ursula (B) 25.08.2013 Rocbee Ego Trip (A) Rocbee Wild Rose (B) 26.08.2013 Rocbee Ego Trip (A) Rocbee First Lady (B) 26.08.2013 Eastfarm s Luxury (A) Benchmark Safanna (A) 07.09.2013 Osku (A) Keväthangen Dara (A) 08.09.2013 Don s Power Point (A) Wild Fellow s Royal Princess (A) 16.09.2013 Don s Ten To One (A) Benton Delaware Winter (A)

25.09.2013 Rocbee Quintus (A) Twitters Red Nelly (B) 02.10.2013 Rocbee Ego Trip (A) Donzara Heartbreaker (C) 04.10.2013 Benton Follow That Duck (B) Donzara Be My Love (B/C) 04.10.2013 Smörsoppens Ardbeg (A) Milfeddyg Organydd (B/C) 07.10.2013 Benton Hall of Fame (A) Llewpart s Attractive Girl (A) Yhteensä: 38 pentuetta 233 pentua (119 + 114) Suomeen vuonna 2013 rekisteröidyt tuontikoirat Don s Dra På Trissor FI34523/13 narttu synt. 12.4.2012 i. Clussex Green With Envy e. Don s Darling Pretty kasvattajat: Karin Brostam-Berglund, Annica Högström ja Lena Rösiö, Ruotsi Timras Masters Mind FI34898/13 uros synt. 28.3.2013 i. Welford s Harrington Hall e. Don s Female Speaker kasvattaja: Carola Burman, Ruotsi Trystyn Gives Benton Goose Bumps FI50616/13 narttu synt. 25.7.2012 i. Trystyn s Country Cabernet e. Statesman s Ducks Unlimited kasvattaja: Sandra Holmes, USA Wild Venture des Vauriennes FI18924/13 uros synt. 8.11.2012 i. Glenbrow s Picture This e. Wild Ride des Vauriennes kasvattajat: Jan, Heleen & Lidewij Harmsen, Alankomaat Vuonna 2013 rekisteröitiin 233 pentua (119 +114) keskimääräinen pentuekoko oli 6,1. Pentueita oli 38, joista jalostuksen vähimmäisvaatimukset täyttäviä oli 16. Toimintaohjetta ei täyttänyt 22 pentuetta, joista peräti14 pentueesta kummaltakin vanhemmalta puuttui vaadittava taipumus/metsästyskoetulos. Taipumuskoetulosten puuttumisen lisäksi yhdessä pentueessa emä oli palkittu kahdesti Hylätyllä näyttelyissä aggressiivisen luonteen takia, yhdessä pentueen sukusiitosaste oli 5,74 % kahdeksalta polvelta, yhdessä emä oli astutushetkellä alle 2-vuotias, yhdessä emällä vain Tyydyttävä näyttelyistä, kahdessa näyttelytulos puuttuu emältä (ja näissä toisessa isälläkin on vain Hyvä), yhdessä kummallakin vanhemmalla huomautus ylimääräisistä ripsistä ja yhdessä isällä amerikkalainen lonkkakuvaustulos (jota ei ole voitu ottaa huomioon jalostuksen toimintaohjeessa). Näin ollen kahdeksassa pentueessa oli puutteita kahdessa kohdassa. Yhdessä pentueessa isällä oli aiempi mrd-diagnoosi, yhdessä emällä oli C/D-lonkat ja kahdessa pentueessa kummallakin vanhemmilla oli huomautus ylimääräisistä ripsistä (distiachis ja/tai ektooppinen cilia). Neljässä pentueessa sisäsiitosaste nousi yli 5 % kahdeksalta polvelta: 5,74 % (myös taipumus/metsästyskoetulokset puuttuivat tämän pentueen vanhemmilta), 6,07 %, 8,53 % ja 8,71 % (tässä pentueessa emällä oli C/D-lonkat). Eli näistä kahdessa oli huomautettavaa kahden asian suhteen. Tuontikoiria rekisteröitiin 4 kpl: yksi Alankomaista, yksi USA:sta ja kaksi Ruotsista. 31 eri urosta käytettiin jalostukseen. Seuraavilla uroksilla oli useita pentueita: Rocbee Ego Trip (synt. 2011) 4 pentuetta / 28 pentua Don s Power Point (synt. 2009) 3 pentuetta / 15 pentua (yhteensä 7 pentuetta / 39 pentua) Benton Anaheim Mighty Duck (synt. 2009) 2 pentuetta / 9 pentua (yhteensä 6 pentuetta / 33 pentua) Trystyn s Blue Rodeo (synt. 2005) 2 pentuetta / 11 pentua

Positiivisena voidaan pitää sitä, että vain muutamaa urosta käytettiin useampaan kertaan. Valitettavasti yhdellä alle kaksivuotiaalla uroksella oli peräti neljä pentuetta eikä jälkeläisistä voi olla vielä mitään tietoa ennen seuraavien pentueiden syntymistä. Isien ja emien suhde lasketaan jakamalla jalostukseen käytettyjen urosten määrä jalostukseen käytettyjen narttujen määrällä. Isien ja emien lukumäärän suhde on pysytellyt viime vuosina 0,62 ja 0,82 välillä. Viime vuonna se oli paras vuosiin eli 0,82. Mitä lähempänä tämä suhde on lukua 1, sitä tehokkaammin rodun jalostuspohja on käytössä (tässä ei oteta huomioon jalostuskoirien keskinäisiä sukulaissuhteita). Tänä vuonna tämä näyttää siis huomattavasti paremmalta kuin vuosiin. Isät/emät-suhde voidaan laskea myös sukupolvittain ja näin laskettaessa tilanne näyttäisi aavistuksen parantuneen eli nykyisin käytetään huomattavasti enemmän eri uroksia verrattuna 2000-luvun alkuun, jolloin isiä oli vain puolet käytettyjen narttujen määrästä. Keskimääräinen jalostuskäytön ikä oli viime vuonna uroksilla 4 vuotta ja 5 kuukautta ja nartuilla 3 vuotta ja 11 kuukautta. Rodun tulevaisuutta ajatellen olisi tärkeää, että koko rodun käyttökelpoinen materiaali hyödynnettäisiin mahdollisimman tarkoin ja tasaisesti. Ei saisi ylikäyttää tiettyjä linjoja tai nk. siitosmatadoriuroksia. Riskinä voidaan pitää jo yli 3-5%:n jälkeläismäärää samalta urokselta yhden koirasukupolven aikana eli walesinspringereillä 50 yksilön jälkeläismäärä vastaa jo yli 5%:a ja 35 jälkeläistä vastaa 3%:a. Yhdellä koiralla ei myöskään saisi olla yli 100 lastenlasta, jotta geneettinen muuntelu pystyttäisiin turvaamaan. Geneettisen muuntelun turvaaminen on olennaista rodun elinvoiman ja jalostettavuuden säilyttämiseksi. Jatkettu sukusiitos johtaakin usein sellaisin ongelmiin kuin lisääntymisvaikeudet, pienet pentueet, pentukuolleisuus, epilepsia tai epämääräinen elinvoiman heikkeneminen. Tätä ilmiötä kutsutaan sisäsiitosdepressioksi. Yhdellä uroksella meni viime vuonna 50 jälkeläisen raja rikki: Benchmark Jest Cymro 11 pentuetta/ 53 pentua Uroksella on lisäksi mrd-diagnoosi silmistä, vaikka sitä seuraava silmätarkastustulos onkin terve. Lisäksi muutamalla uroksella on ylittynyt 35 jälkeläisen enimmäisraja eikä niitä enää suositella jalostuskäyttöön populaatiogeneettisin perustein. Nämä urokset ovat: Don s Ten To One (synt. 2009) yhteensä 7 pentuetta/ 41 pentua Don s Power Point (synt. 2009) yhteensä 7 pentuetta / 39 pentua

Meillä on useita koiria, joilla toisen polven jälkeläisten määrä ylittää reippaasti 100 kappaletta (viimeiset lapsenlapset ovat syntyneet vuonna 2008 tai sen jälkeen): Urokset: Hammalgårdens Don t Forget Me 304 lastenlasta (84 pentua) Llawen Gopher 277 lastenlasta (70 pentua) Rwyn Lucky Luke 185 lastenlasta (41 pentua) Don s Fly Me to The Moon 184 lastenlasta (76 pentua) Rocbee Niles Smiles 160 lastenlasta (67 pentua) Hillpark Roller Coaster 148 lastenlasta (66 pentua) Weslave Wild Card 140 lastenlasta (16 pentua) Benton Everybody Duck 128 lastenlasta (74 pentua) Rocbee Running Robert 116 lastenlasta (50 pentua) Uro Jifex 113 lastenlasta (49 pentua) Aki 110 lastenlasta (27 pentua) Standard-Bearer Gladiator 108 lastenlasta (24 pentua) Nartut: Rocbee Dolly Parton 188 lastenlasta (9 pentua) Hammalgårdens Sweet And Sour 133 lastenlasta (12 pentua) Boniton De Luxe 130 lastenlasta (21 pentua) Hammalgårdens Will To Please 127 lastenlasta (12 pentua) Apris Carmen 119 lastenlasta (32 pentua) Benton Garden Party 113 lastenlasta (24 pentua) Rocbee Gift To Slave 112 lastenlasta (17 pentua) Rodun sukusiitosprosentti oli viime vuonna 2,71 % ja sukusiitosprosentit ovat vaihdelleet viimeisen kymmenen vuoden aikana 2,40 % ja 3,93 % välillä (lähde: KoiraNet). Sukusiitosprosentti kuvaa, kuinka paljon pentueiden vanhemmat ovat sukua keskenään. Mitä suurempi prosentti on, sitä läheisempää sukua vanhemmat ovat toisilleen. Tällä hetkellä jalostuksen toimintaohjeessa rajana hyväksynnän saamiseen on 5 % laskettuna kahdeksalta sukupolvelta. Koko rodun tasolla olisi hyvä pyrkiä mahdollisimman pieneen sisäsiitosprosenttiin ja sen tulisi olla ehdottomasti alle 2,5 %. Terveystulokset Lonkkatutkimuksia suoritettiin 117 kpl (A 68 kpl, B 31 kpl, C 10 kpl, D 8 kpl ja E 0 kpl), A/Blonkkaisia tutkituista oli 99 kpl eli 85 % (edellisenä vuonna 69 %). Kymmenen viimeisen vuoden aikana A/B-lonkkia tutkituista on ollut keskimäärin 74 %. Rodun BLUP-indeksi 100 eli rodun

keskiarvo kuvaakin B-lonkkia eli lonkkien suhteen voidaan tilannetta pitää hyvänä. Kyynärnivelet tutkittiin 27 koiralta ja kaikilla oli tulos 0 (terveet). Polvinivelet tutkittiin 8 koiralta ja kaikilla tulos oli 0 (terveet). Silmätarkastuksia suoritettiin 140 kpl. 101:llä ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia. Näistä kolmelle on tehty myös gonioskopiatutkimus. Silmäsairauksia todettiin seuraavanlaisesti; distichiasis 32 kpl (21 kpl lievä, 4 kpl kohtalainen), ektooppinen cilia 1 kpl, trichiasis 4 kpl (1 kpl lievä), RD geograafinen diagnoosi avoin 1 kpl (sama koira todettu loppuvuodesta silmiltään terveeksi), RD multifokaali 1 kpl, silmäluomen sisäänpäin kiertyminen 1 kpl, PPM iris-iris 5 kpl (1 kpl kohtalainen, 1 kpl lievä), puutteellinen kyynelkanavan aukko 1 kpl ja ulkomaisessa silmätutkimuksessa sairaus todettu ( PPM iris-iris + katarakt partiell cortex främre Y-söm lindrig. Ärftlig ) 1 kpl. Terveyskyselyn vastaukset Walesinspringerspanielien terveyskyselyyn saatiin vastaukset yli 70 koirasta. Sairausilmoituksia tuli seuraavasti; kilpirauhasen vajaatoiminta 1 kpl, aivokalvontulehdus 1 kpl, SLE autoimmuunisairaus ( johtanut iäkkäämmän koiran lopetukseen) 1 kpl, epilepsia 1 kpl, nivelrikko 1 kpl, synnynnäinen ruokatorven laajentuma (johtanut nuoren koiran lopetukseen) 1 kpl, munuaisten vajaatoiminta (johtanut nuoren koiran lopetukseen) 1 kpl, imusolmukesyöpä (johtanut vanhan koiran lopetukseen) 1 kpl ja plasmasytaarinen mahalaukun tulehdus 1 kpl. Lisäksi raportoitiin kuolemaan johtaneista vaivoista seuraavasti: Vuonna 2013 kartoitettiin eritoten 2-, 5- ja 10-vuotiaiden walesinspringerspanieleiden terveydentilaa. Toivoisimme saavamme vielä enemmän vastauksia seuraavan vuoden aikana vuosina 2004, 2009 ja 2012 syntyneistä koirista. Vuonna 2003 syntyneistä on täytetty vuosien varrella 26 terveyskyselyä ja lisäksi KoiraNetissä ilmoitettiin kuolleeksi 20 koiraa. Yhteensä tiedot saatiin 40 koirasta. Kaikkiaan 50 % näistä koirasta on ilmoitettu edesmenneeksi ja kuolleeksi ilmoitettujen koirien määrä oli 12 % vuoden 2003 rekisteröintimäärästä (172 kpl). Koirista yksi oli kuollut 10 kuukauden iässä, kolme 4-5-vuotiaana, yhdeksän 6-8-vuotiaina ja loput seitsemän 9 tai 10 vuoden iässä. Koirista ilmoitettiin seuraavia tietoja: 2 kpl kilpirauhasen vajaatoiminta ja addisonin tauti (toinen näistä lopetettu 4-vuotiaana)

1 kpl addisonin tauti (lopetettu 5-vuotiaana) 1 kpl lopetettu selkäsairauden vuoksi 7-vuotiaana 1 kpl nivelrikko (C/D-lonkat), päivittäinen kipulääkitys 1 kpl jäykkyyttä tai kipuilua lonkissa, alkanut 4-vuotiaana 2 kpl kasvaimet, joiden takia koira lopetettiin 5-10-vuotiaana 1 kpl koira lopetettu 7-vuotiaana, syynä mahdollisesti kasvain 1 kpl hyvänlaatuinen nisäkasvain leikattu pois 5,5 vuoden iässä 1 kpl lopetettu ruoka-aine allergian takia (ei ELL testaama, todettu eliminaatiodieetin avulla) 5 kpl allergia tai atopia ja kutina/krooninen ihotulehdus (ELL testaama) 3 kpl hot spot (vuosittain) 12 kpl tulehduksia (silmä-, iho-, korva-, nielu-, huuli- ja/tai vitsatietulehduksia) 2 kpl anaalirauhastulehdus/kohtutulehdus 3 kpl hiivaa korvissa/tassuissa 1 kpl vesihäntä 1 kpl lopetettu glaucoman takia 10-vuotiaana 1 kpl häntämutka 1 kpl napatyrä leikattu 1 kpl pieni napatyrä, ei leikattu 1 kpl ylimääräisiä ripsiä (ei ELL diagnoosi) 1 kpl ylimääräisiä ripsiä, virallinen lausunto 4 kpl steriloitu (syinä mm. voimakkaat juoksu/valeraskausoireet) 4 kpl valeraskausoireita 6 kpl helppo astutus 1 kpl jäänyt kerran tyhjäksi astutuksesta 3 kpl helppo synnytys 2 kpl ukkosen, ilotulituksen ja/tai voimakkaiden äänien pelko 1 kpl vanhemmiten ukkosen ja ilotulituksen pelko 1 kpl arka koira, varautunut vieraiden ihmisten kanssa 1 kpl arkailee jonkin verran vieraita ihmisiä 1 kpl herkkä koira, joka paineistuessaan menettää toimintakykynsä 1 kpl lopetettu kuparikertymäsairauden vuoksi 6-vuotiaana 1 kpl kuollut tapaturmaisesti 3 kpl koira lopetettu ilman sairauden diagnosointia 6 kpl kuolinsyytä ei mainittu Vuonna 2008 syntyneistä koirista täytettiin 28 terveyskyselyä ja kaksi oli ilmoitettu kuolleeksi KoiraNetissä. Kuolleeksi ilmoitettuja koiria oli yhteensä kolme kappaletta, joista yksi lopetettiin 1-, toinen 2- ja kolmas 5-vuotiaana. Huolestuttavaa on, että noin neljäsosalla on epäilty tai todettu allergiaa. Kolmasosalla on ilmennyt arkuutta, ääniarkuutta, ujoutta tai muita vastaavia ongelmia.

Koirista ilmoitettiin seuraavia tietoja: 1 kpl lopetettu syöpäkasvainten takia 1 kpl lopetettu ilman sairauden diagnosointia 1 kpl tulehduskierre, maksaongelmia, lihakset surkastuvat, ulosti verta, koiran romahdettua jouduttiin lopettamaan ilman sairauden diagnosointia 1 kpl etujalan synnynnäinen kehityshäiriö 2 kpl vakava allergia & atopia, useat ruoka-aineet, oireilu alkanut nuorena 4 kk 2 v iässä (Ell testaama) 3 kpl yksittäinen ruoka-aineallergia tai epäilys ruoka-aineallergiasta, vatsaoireet 1 kpl varastopunkkiallergia (Ell testaama), oireina kutina, hoidettu ruokavaliolla 3 kpl uusiutuvia tassu-, ien-, anaalirauhas- ja/tai korvatulehduksia 2 kpl kohtu- tai anaalirauhastulehdus 1 kpl plasmasytaarinen vatsalaukun tulehdus, tarvitsee jatkuvan kortisonilääkityksen (loppuiän) 1 kpl iho-oireilua kahtena kesänä, ei allergiaa (testattu) 1 kpl hot spot 1 kpl vesihäntä 1 kpl helposti takkuuntuva ja huopauntuva turkki 1 kpl entropium (epäilys) 1 kpl PPM 3 kpl ylimääräisiä ripsiä (Ell diagnoosi) 1 kpl sarveiskalvon dystrofia/degeneraatio: stromaalinen 3 kpl napatyrä, ei leikattu 2 kpl ylimääräinen hammas 1 kpl alapurenta (ell & tuomari todennut) 1 kpl toinen kives ei laskeutunut 3 kpl helppo astutus 2 kpl helppo synnytys 1 kpl jäänyt kerran tyhjäksi astutuksesta 1 kpl keisarinleikkaus 2 kpl arka, varautunut 3 kpl pelkää ilotulitusta ja/tai ukkosta (ei haulikon laukausta) kpl paukkuarkuutta tai ääniherkkyyttä 2 kpl aggressiivinen/uhoava toisia uroksia/narttuja kohtaan (remmissä) 1 kpl ihmisarka, haukkuu, ei anna koskea, pakenee 2 kpl uudet tilanteet ja ihmiset pelottavat/ujostuttavat aluksi 1 kpl haukkuherkkä stressaavissa/pelottavissa tilanteissa 1 kpl eroahdistus 2 kpl yksinolovaikeuksia lyhyen ajan lomien jälkeen tai vinkumista yksin jäädessä Vuosina 2010 ja 2011 tuli yhteensä 37 vastausta vuoden 2013 aikana eikä yhtään vuonna 2011 syntynyttä koiraa ollut ilmoitettu kuolleeksi, vuotta aiemmin syntyneistä 5 kappaletta. Muutamalle koiralle on kerääntynyt paljon ongelmia (allergiaa, siitä johtuvia tulehduksia, kuulon alenemaa,

arkuutta ja stressiherkkyyttä). Kolmasosalla oli ilmoitettu jonkinlaisia ongelmia luonteen suhteen, yleensä arkuutta ääniä tai ihmisiä kohtaan. Seuraavia asioita raportoitiin jalostustoimikunnalle: 1 kpl aivokalvontulehdus (1 v 6 kk) 1 kpl vakava allergia, alkanut 6 kk iässä oireena jatkuvat iho- ja korvatulehdukset 1 kpl vakava allergia/atopia, 9 kk iässä keuhkokuumeen seurauksena atooppinen dermiitti ja allergiat 2 kpl allergia oireina hilseily, karvanlähtö ja kutina (Ell diagnoosi?) 1 kpl kutina, kapiepäily 3 kpl nisä-, sylkirauhas- ja/tai korvatulehduksia 1 kpl toistuvien korvatulehdusten takia kuulon alenema 1 kpl virtsatietulehdus 1 kpl monihermotulehdus kasvojen alueella 1 kpl herkkävatsainen, tietty ruoka-aine aiheuttaa ilmavaivoja 1 kpl mahdollisesti ampiaisenpiston aiheuttama kova reaktio, joka uusi parin kuukauden kuluttua 1 kpl hiivaongelma (tassut, korva), ei allergiaa 4 kpl hot spot 1 kpl furunkuloosi 1,5-vuotiaana (ei kroonistunut) 2 kpl paikallinen demodikoosi 1 kpl distiachis (Ell) 1 kpl napatyrä, leikattu, pingispallon kokoinen 4 kpl napatyrä (ei leikattu) 1 kpl tasapurenta 1 kpl kastroitu (syynä vahva lisääntymisvietti ja karkailu narttujen perään) 1 kpl juoksu vasta 24 kk iässä galastrop-kuurin alettua 2 kpl helppo astutus 1 kpl jäänyt kerran tyhjäksi astutuksesta 1 kpl helppo synnytys 1 kpl valeraskauksia 1 kpl paukkuarka 2 kpl säikkyy voimakkaita ääniä kuten ilotulitusta 1 kpl niiaa joskus kovista äänistä 1 kpl arka vieraita ihmisiä kohtaan, haukkuu ja hyökkää kohti, ei pure 3 kpl aristelee tuntemattomia ihmisiä, pelkää/aristelee erityisesti joitakin miehiä tai lapsia 2 kpl aristelee vieraita (mustia) koiria 1 kpl nuorempana pelokas/arka 1 kpl hieman epävarma ja terävä 1 kpl itseluottamuksen puute (esim. näyttelykehässä) 1 kpl todella rauhaton (läähättää, raapii, ei osaa rauhoittua, oksentelee, jättää ruoan syömättä) 2 kpl astuu muita koiria (stressaavissa tilanteissa tai leikin yhteydessä) 2 kpl stressaantuu uudenlaisissa/erilaisissa tilanteissa (rapsuttaa, kuolaa) 1 kpl vakava eroahdistus (jo omistajan siirtyessä toiseen huoneeseen)

2 kpl eroahdistus (aika ajoin) 1 kpl epävarma yksinolotilanteissa Olisi tärkeää saada jatkossa vielä kattavampi otos koiria mukaan ja myös niitä perusterveitä, joita tälläkin kertaa onneksi oli jonkin verran mukana. Jatkossa jalostuksessa tulisi selvästi kiinnittää enemmän huomiota koirien arkoihin luonteisiin, munuaisen vajaatoimintaan, autoimmuunisairauksiin, nuorena ilmeneviin kasvaimiin ja syöpiin sekä iho-oireisiin ja allergioihin. Pentuvälityksen osalta on kasvattajia pyydetty täyttämään myös kysely astutuksen ja synnytyksen sujumisesta. 23 pentueen (ja viiden tyhjäksi jääneen nartun) suhteen astutus oli sujunut helposti ja lisäksi raportoitiin kolme keinosiemennystä, koska isänä oli ulkomaalainen uros. Seitsemän narttua oli jäänyt tyhjäksi, joista yksi narttu oli keinosiemennetty ja toisessa uros ja narttu eivät jääneet kiinni astutuksessa. Kahdella näistä uroksista ja kolmella nartulla oli vuonna 2013 rekisteröity tai syntynyt muu pentue. 19 synnytystä sujui helposti. 1-2 kuollutta pentua raportoitiin syntyneen yhteensä kolmessa pentueessa. Kaiken kaikkiaan voidaan walesinspringerspanielia pitää hyvin ongelmattomana rotuna astutusten ja synnytysten suhteen. Geenitutkimus Vuoden aikana jalostustoimikunta on kannustanut osallistumaan geenitutkimukseen, jota tehdään Helsingin yliopistossa professori Hannes Lohen johdolla. Marraskuussa 2013 näytteen antaneita oli 357 kappaletta ja kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavia koiria joukossa oli yli 25. Toivoisimme walesinspringerien pääsevän kilpirauhasen vajaatoiminnan suhteen tutkittavaksi. Genoscoperin MyDogDNA-määritykseen on osallistunut joulukuuhun 2013 mennessä 17 koiraa. Kun koiria saadaan yhteensä 30 kappaletta, voidaan perimän monimuotoisuus suhteessa muihin samanrotuisiin määrittää. Geenitutkimuksessa on ilmennyt, että näistä koirista on löydetty useita lievää verenvuototautia, hyytymistekijä VII:n (cfvii) puutoksen, perimässään kantavaa koiraa. Olisi tärkeätä ilmoittaa näiden koirien tiedot jalostustoimikunnalle ja samoin kaivattaisiin tietoa mahdollisista tästä vaivasta kärsivistä koirista. Olettamuksena on, että verenvuototauti on hyvin lievä ja/tai harvinainen, koska tähän mennessä yhtään verenvuototaudista kärsivää koiraa ei ole ilmoitettu terveyskyselyissä. Yhdistyksen kotisivuille aletaan lomakkeen kautta kerätä geenitutkimustuloksia koirista. Toivottavasti mahdollisimman moni ilmoittaa koiransa tulokset myös kotisivuille. Koekäynnit Metsästyskokeisiin osallistui vuoden aikana neljä walesinspringerspanielia, joista kaikki palkittiin vähintään AVO2-tuloksella ja kaksi osallistui voittajaluokkaan. Yksi koira saavutti vesilintukokeista kaksi VOI1-tulosta saaden FI KVA arvon. Näin saimme uuden kolmosvalion 30 vuoden tauon jälkeen: FI M&J&KVA Romeo (Sweetie-pie Famoso Korpinotkon Cleopatra). Sisarukset Castiog Esto Perpetua ja Castiog Ex Animo palkittiin AVO1-tuloksilla ja viimeksi mainittu nousi voittajaluokkaan, jossa se palkittiin myös VOI2-tuloksella. Taipumuskokeisiin osallistui vuoden aikana 63 eri koiraa ja koekertoja tuli yhteensä 73 kappaletta. 48 koiraa (65 %) läpäisi taipumuskokeen, tosin muutama vasta useamman kerran osallistuttuaan MH-luonnekuvaukseen osallistui 18 walesinspringerspanielia, joista yhden kuvaus jouduttiin keskeyttämään kuvaajien toimesta voimakkaiden pelkojen takia ja toisen tottelemattomuuden vuoksi. Neljällä MH-luonnekuvauksen suorittaneista koirista oli ampumisosiossa tuloksena 5 eli häiriintynyt, pelokas. Tällä hetkellä on luonnekuvattu yhteensä 171 walesinspringerspanielia

Suomessa. Rodun rotuprofiili paljastaa, että meillä paljon ihmisiä ja asioita kohtaan arkoja sekä ääni- ja paukkuarkoja koiria, jotka eivät ole kiinnostuneet leikkimään. Tämän tyyppinen koirapersoonallisuus on hankala koulutettava ja luonteiden jalostukseen olisikin tulevaisuudessa panostettava enemmän. MEJÄ-kokeisiin on vuoden aikana osallistunut 41 walesinspringerspanielia (yhteensä 80 koekäyntiä), joista 25 palkittiin vähintään AVO3-tuloksella. Seitsemän palkittiin VOI1-tuloksella ja kolme koiraa AVO1-tuloksella. FI JVA:n arvon saavutti Romeo. Agilitykisoihin on vuoden aikaan osallistunut 33 walesinspringerspanielia, joista kuusi on kisannut medi-luokissa, loput ovat kooltaan makseja. Nollatuloksia ovat keränneet ainakin 21 näistä koirakoista. Useita luokkanousijoita sekä 2- että 3-luokkaan saatiin juhlia vuoden kuluessa. Tällä hetkellä korkeimmassa eli 3-luokassa kisaa 11 koirakkoa. SM-kisoihin osallistuivat Castiog Cadarn Fi Ava Jangas Duck Soup ja Mawredd Tes. Agility-SERTillä palkittiin Castiog Cadarn. Tottelevaisuuskokeisiin osallistui 26 walesilaista, joista 11 koiraa palkittiin ykköstuloksella. Suurin osa koirista osallistui alokas- ja avoimeen luokkaan, seitsemän koirakkoa kisasi ylemmissä luokissa. Fi Tva Doniol Quite Perfect palkittiin neljästi EVL1-tuloksella.