VANGILLE EI ANNETTU BANDIDOS MC:N TUNNUKSELLA VARUSTETTUJA JOULUKORTTEJA

Samankaltaiset tiedostot
Päätös. Laki. vankeuslain 12 luvun muuttamisesta

JENGITUNNUKSELLA VARUSTETTUJEN POSTIKORTTIEN KOPIOIDEN HALTUUN SAA- MINEN TUNNUKSET PEITETTYINÄ

Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Matti Vartia NEULOMISEN KIELTÄMINEN SELLISSÄ

EOAK/4702/2016. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Matti Vartia

1 KANTELU Kahdessa kantelussa (EOAK/157/2019 ja EOAK/6526/2018) arvosteltiin --- vankilan käytäntöjä tavaran toimittamisessa vankilaan.

RAHAN LUOVUTTAMINEN TOISELLE VANGILLE VANKILAN VÄLITYKSELLÄ

Mikkelin vankilan johtaja antoi kantelun johdosta selvityksen. Sen liitteenä oli vankilan apulaisjohtajan

VANKIEN KESKINÄINEN KIRJEENVAIHTO SISÄPOSTIN VÄLITYKSELLÄ

Laki. vankeuslain muuttamisesta

MAKSUKORTIN HALTUUN ANTAMINEN VANGILLE SULJETUSSA VANKILASSA

VANKIEN VÄLISEN KIRJEENVAIHDON LUKEMINEN JA SIITÄ ILMOITTAMINEN YM.

HE 261/2006 vp. Myös kirjeiden tarkastamista koskevia toimivaltasäännöksiä. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vankeuslain

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kristian Holman

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä kesäkuuta /2011 Laki. tutkintavankeuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä kesäkuuta 2011

JULKISUUSLAIN MUKAINEN MENETTELY ASIAKIRJAPYYNTÖÖN VASTAAMISESSA

VANGIN ASUTTAMINEN ERISTYSOSASTOLLA JA SIIRTO TURVALLISUUDEN PERUSTEELLA TOISEEN VANKILAAN

LAITOSMYYMÄLÄSTÄ OSTETTUJEN TUOTTEIDEN HALTUUN SAAMINEN TOISEEN VANKILAAN SIIRRON YHTEYDESSÄ

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 31/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi vankeuslain 12 luvun. 12 luvun ja tutkintavankeuslain 8 luvun muuttamisesta JOHDANTO

Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014

Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikköä pyydettiin antamaan lausunto ja hankkimaan tarvittava selvitys. Pyyntö kuului seuraavasti.

Länsi-Suomen rikosseuraamusalueen aluekeskuksen lausunto Turun vankilan selvitys

ERILLÄÄN PIDETTÄVIKSI MÄÄRÄTTYJEN TUTKINTAVANKIEN ULKOILUTTAMINEN

RIIHIMÄEN VANKILAN MENETTELY VANKIEN TAVAROIDEN VAIHTAMISTA KOSKEVASSA ASIASSA

Dnrot 3684 ja 4657/4/15. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Matti Vartia

POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE

NIKOTIINIPURUKUMIN MYYNTI LAITOSMYYMÄLÄSSÄ JA VANKIVAATTEIDEN KÄYTTÖ TERVEYDENHUOLLON KÄYNNILLÄ

VANGILLE SAAPUNEIDEN POSTILÄHETYSTEN PIDÄTTÄMISESSÄ VIRHEELLISYYKSIÄ

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen

Vankeuslain 5 luvun 1 :ssä säädetään osastolle sijoittamisesta. Sen mukaan

X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU

Asiakirjojen mukaan tapahtumat ovat menneet siten kuin kantelija kertoi. Lisäksi asiakirjoista käy ilmi seuraavaa.

Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen. Esittelijä: Tarkastaja Reima Laakso OMAISUUDEN HALLUSSAPITO MIKKELIN VANKILASSA 1 KANTELU

SÄHKÖISEN VIESTIN TOIMITTAMISVELVOLLISUUS VANGILLE EDELLYTTÄISI LAINSÄÄ- DÄNNÖN TÄSMENTÄMISTÄ

YKSINÄISYYSRANGAISTUKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO JA HYVITTÄMINEN SEKÄ VANGIN OSALLISTUMINEN TAVAROIDENSA PAKKAAMISEEN SIIRRON YHTEYDESSÄ

KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN

Kantelun johdosta hankittiin vankilan selvitys ja rikosseuraamusalueen aluekeskuksen lausunto.

Eduskunnan lakivaliokunnalle

TURVATARKASTUKSEN SUORITTAMISTAPA HUUMAUSAINEIDEN ETSINTÄÄN KOU- LUTETULLA KOIRALLA

SISÄLLYS. iii. 1 Johdanto 1

SÄÄDÖSKOKOELMA. 393/2015 Laki. vankeuslain muuttamisesta

Kantelussa kerrotun tutkimiseksi lähetettiin seuraavan sisältöinen selvitys- ja lausuntopyyntö Länsi-Suomen rikosseuraamusalueen aluekeskukselle.

Kantelija on antanut valtioneuvoston kanslian selvityksen johdosta vastineen

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kristian Holman PÄIHDETESTIN VAATIMINEN VALVOTUN KOEVAPAUDEN VALMISTELUN YHTEYDES- SÄ

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Dnro 1433/4/05. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor

Kantelija pyysi tutkimaan maistraatin ja asiamies- ja neuvontapalveluyksikön yleisen edunvalvojan menettelyn asiakirjapyyntönsä käsittelyssä.

Alaikäisen vangin huoltajan tai muun laillisen edustajan kuuleminen

ÄLYPUHELIMEN HALTUUN ANTAMINEN JA INTERNETIN KÄYTTÄMINEN VANKILAN UL- KOPUOLISILLA LUVILLA

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, Antero Pohjonen, Antti Annala, Kaija Asunmaa, Kyösti Rahkonen

KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN

SÄÄDÖSKOKOELMA. 394/2015 Laki. tutkintavankeuslain muuttamisesta

Rikosseuraamuslaitoksen työjärjestys

Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Matti Vartia

HALLINTOLAIN NOUDATTAMINEN VANKILASSA TAPAAMISKIELTOASIASSA

Kantelija ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastineen antamiseen.

KEHITYSVAMMAISILTA HENKILÖILTÄ PERITTÄVIÄ ASIAKASMAKSUJA KOSKEVA PÄÄTÖKSENTEKO

/4/96. Oikeustoimittajat ry Journalistiliitto Hietalahdenkatu 2 B HELSINKI PÄÄTÖS KANTELUUN

Dnro 3616/4/06. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Anu Rita

Kantelun johdosta hankittiin Sukevan vankilan johtajan selvitys

EU:n mallin mukainen ilmoitus oikeuksista rikoksesta epäillyille ja syytteeseen asetetuille rikosoikeudenkäynneissä

Yhteistyö vankeuslain valossa. Heli Tamminen

VIRANHAKUUN LIITTYVIEN ASIAKIRJOJEN ANTAMINEN ASIANOSAISELLE

Kantelija (jäljempänä K) arvosteli päivätyssä kirjeessään Pohjois-Savon ulosottoviraston menettelyä matkakustannusten korvaamisessa.

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

MUUTOKSENHAUSTA YLIOPPILASKUNNAN OMAISUUDEN SÄÄTIÖITTÄMISTÄ KOSKEVASTA PÄÄTÖKSESTÄ

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kristian Holman

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) antoi asiassa lausunnon (liitteenä).

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Itä-ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalueen (IPRA) aluekeskus (IPRA/Alke) toimitti aluejohtajan viimeksi vahvistaman vankilan järjestyssäännön.

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ YHDYSKUNTASEURAAMUSTEN TÄYTÄN- TÖÖNPANOSTA JA VANKITERVEYDENHUOLLON YKSIKÖSTÄ ANNETTUJEN LAKIEN MUUTTAMISESTA

Valtioneuvoston asetus poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta /645

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp

/4/01. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kirsti Kurki-Suonio

REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

VANGILLE OLI MÄÄRÄTTY KAKSI KURINPITORANGAISTUSTA SAMASTA JÄRJES- TYSRIKKOMUKSESTA

VALVOTTUJEN TAPAAMISTEN MÄÄRÄ ON RAJOITETTU VAIN YHTEEN TAPAAMISEEN VIIKOSSA TURUN VANKILASSA

Työ- ja elinkeinotoimisto on antanut päivätyn selvityksen.

VANGIN MAHDOLLISUUS OSALLISTUA PÄÄSYKOKEESEEN RANGAISTUSAJAN SUUNNITELMAN ESTÄMÄTTÄ

ASIAKIRJAPYYNNÖN KÄSITTELEMINEN JA HALLINTOASIAN RATKAISEMINEN

Kantelun johdosta hankittiin Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön lausunto ja Riihimäen vankilan selvitys.


Dnro 1412/4/15. Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola-Sarja

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta


Vankilaopetuksen nykytila ja haasteet Vankilaopetuspäivät Kati Sunimento Rise/Keha

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.

Helsingin käräjäoikeus nro 6767

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös.

7 Poliisin henkilötietolaki 50

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

/4/02. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juha Niemelä

POISTUMISLUPAEHTOJEN RIKKOMISEN VAIKUTUS RANGAISTUSAIKAAN

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.

JUUAN VANKILAN JÄRJESTYSSÄÄNTÖ

Transkriptio:

1.11.2017 EOAK/58/2017 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Matti Vartia VANGILLE EI ANNETTU BANDIDOS MC:N TUNNUKSELLA VARUSTETTUJA JOULUKORTTEJA 1 KANTELU Kantelija arvosteli Riihimäen vankilan menettelyä olla antamatta haltuun joulukortteja, joissa on Bandidosin moottoripyöräkerhon tunnus. Kantelussa ei pidetä vankilan menettelyä mielekkäänä muun muassa siksi, koska useimmilla kerholaisilla on jäsenyyttä ilmaisevia tatuointeja ja koska joulukortti ei voi olla laitoksen turvallisuutta vaarantava esine. Kantelun mukaan vankila pitää Bandidosia rikollisena järjestönä myös vastoin korkeimman oikeuden päätöstä (KKO R 2009/491). Kantelun mukaan kortteja on annettu haltuun muun muassa Helsingin ja Jokelan vankiloissa ja Riihimäen vankilan vangit on asetettu asiassa siten epätasa-arvoiseen asemaan. - - - 3 RATKAISU 3.1 Oikeusohjeita Vangin omaisuuden hallussapidosta säädetään vankeuslain 9 luvun 1 :ssä. Sen 1 momentin mukaan vanki saa vankilassa pitää hallussaan kohtuullisen määrän henkilökohtaista omaisuutta. Esineen tai aineen hallussapito voidaan evätä jos: 1) esineestä tai aineesta aiheutuu vaaraa henkilön turvallisuudelle; 2) esine tai aine erityisesti soveltuu omaisuuden vahingoittamiseen; 3) esineen tai aineen hallussapidosta vankilan tai vankilan osaston olosuhteet ja valvonnan aste huomioon ottaen aiheutuu erityistä haittaa vankilan yleiselle järjestykselle; 4) esinettä tai ainetta ei voida ilman kohtuutonta vaivaa tai sitä vahingoittamatta tarkastaa; 5) esinettä tai ainetta käytetään tai on perusteltua syytä epäillä, että sitä tullaan käyttämään rikoksentekovälineenä; 6) vankila on hankkinut vastaavan esineen vangin käyttöön. Pykälän 3 momentin mukaan muu omaisuus, joka vangilla on mukanaan tullessaan vankilaan tai jonka vanki saa rangaistusaikana, voidaan ottaa vankilassa säilytettäväksi vangin vapaaksi pääsyyn saakka, jos se vankilan säilytystilat huomioon ottaen on mahdollista. Luvun 9 :n mukaan ohjauksen tai valvonnan esimiestehtävissä toimiva virkamies tekee päätöksen siitä, että omaisuutta ei anneta vangin haltuun (rikosseuraamusesimies). Ohjaus- tai valvontatehtävissä toimiva virkamies voi antaa vangin haltuun sellaisia esineitä ja aineita, joiden hallussapito on vankilassa sallittua. Kirjeen ja postilähetyksen pidättämisestä säädetään vankeuslain 12 luvun 5 :ssä. Sen 1 momentin mukaan vangin lähettämä tai hänelle saapunut kirje, muu postilähetys tai viesti saadaan pidättää, jos pidättäminen on tarpeen rikoksen estämiseksi tai selvittämiseksi, vankilan järjestystä uhkaavan vaaran torjumiseksi taikka vangin tai muun henkilön turvallisuuden suojelemiseksi. Pykälän 2 momentin mukaan kirjeen, muun postilähetyksen tai viestin pidättämisestä ja pidättämisen syystä on annettava viipymättä tieto vastaanottajalle tai lähettäjälle, jollei 1 momentissa mainitusta syystä muuta johdu. Kirje, muu postilähetys tai viesti, jota ei 1 momentissa tarkoitetusta syystä toimiteta perille, on palautettava lähettäjälle tai annettava vangille hänen vapautuessaan. Luvun 11 :n 2 momentin mukaan lähetyksen tai

viestin 5 :ssä tarkoitetusta pidättämisestä päättää turvallisuudesta vastaava virkamies taikka hänen tällaisiin tehtäviin erikseen nimeämänsä ohjauksen tai valvonnan esimiestehtävissä toimiva virkamies. Kirjeenvaihdon ja postilähetysten tarkastamisesta säädetään vankeuslain 12 luvun 1 :ssä. Sen 1 momentin mukaan vangilla on oikeus kirjeenvaihtoon postin välityksellä. Vangille saapunut tai vangilta peräisin oleva suljettu kirje tai muu postilähetys saadaan tarkastaa läpivalaisemalla tai muulla vastaavalla tavalla sitä avaamatta sen tutkimiseksi, sisältääkö se 9 luvun 1 :n 1 tai 2 momentissa tarkoitettuja kiellettyjä aineita tai esineitä. Pykälän 2 momentin mukaan vangille saapunut tai vangilta peräisin oleva kirje tai muu postilähetys saadaan avata ja sen sisältö tarkastaa lähetyksen sisältämää viestiä lukematta, jos lähetyksen muodosta tai koosta voidaan päätellä, että se sisältää muutakin kuin luottamuksellisen viestin, tai jos muutoin on perusteltua syytä epäillä, että se sisältää 1 momentissa tarkoitettuja kiellettyjä aineita tai esineitä. Tässä momentissa säädetyn estämättä saadaan suljetussa vankilassa tai Vankiterveydenhuollon yksikössä olevalle vangille saapunut kirje tai muu postilähetys kuitenkin avata ja sen sisältö tarkastaa lähetyksen sisältämää viestiä lukematta sen selvittämiseksi, sisältääkö se mainitunlaisia aineita tai esineitä. Pykälän 3 momentin mukaan jos tarkastuksen yhteydessä löydetään aineita tai esineitä, joita vangilla ei ole lupa pitää hallussaan, ne on otettava vankilassa säilytettäviksi. Rahavarat on merkittävä vangin tilille. Omaisuuden alkuperän laillisuutta epäiltäessä tehtävästä ilmoituksesta säädetään 19 luvun 1 :ssä. Vangin muutoksenhakuoikeudesta säädetään vankeuslain 20 luvun 1 :ssä. Sen mukaan oikaisuvaatimus aluejohtajalle ja valitus hallinto-oikeuteen voidaan tehdä seuraavista päätöksistä: --- 5) 9 luvun 1 :ssä tarkoitetusta omaisuuden hallussapidon epäämisestä; ---11) 12 luvun 5 :ssä tarkoitetusta kirjeen tai postilähetyksen pidättämisestä. Riihimäen vankilan järjestyssäännön 11.1 :n 5 kohdassa rajataan ryhmien tunnusten haltuun saamista. Sen mukaan haltuun ei anneta muulla tavoin vankilan yleistä järjestystä vaarantavia esineitä. Tällaisia ovat mm. rikollisten järjestöjen ja ryhmien tunnuksilla varustetut esineet. 3.2 Saatu selvitys Riihimäen vankilan selvitys Vankilan mukaan käytäntönä on, ettei rikollisten järjestöjen ja ryhmien logoilla ja tunnuksilla varustettuja tuotteita anneta vangin haltuun. Vankilan perustelee Bandidosin logoilla varustettujen postikorttien epäämistä vankeuslain 9 luvun 1 :n 1 momentin 3 kohdan omaisuuden hallussapitosäännöksellä ja vankilan järjestyssäännön 11.1 :n 5 kohdalla. Selvityksen mukaan Bandidos on kansainvälinen ryhmä, ja sen vaikuttavuus suomalaisessa rikollisessa alakulttuurissa ja vankiloissa on todettu osaltaan vaarantavan myös Riihimäen vankilan turvallisuutta. Bandidos-ryhmän toiminta vankiloissa on organisoitua ja tavoitteellista nimenomaisesti ryhmänä. Bandidos-ryhmällä on kansainvälisesti tunnettu logo ja siihen liittyvät muut tunnukset. Näiden tunnusten käyttö on vankiloissa rajoitettu, koska ryhmän jäsenyys vaikuttaa vangin asemaan vankiloiden sisäisessä vankihierarkiassa. Tämä on seikka, johon viranomaistoimin ei pystytä kaikilta osin vaikuttamaan, mutta käytettäväksi jääneillä keinoilla juuri ryhmään kuulumista vahvistavien tunnusten ja logojen käyttöä on rajattu. Ryhmään kuulumisen korostamisen ulkoisten merkkien kautta esimerkiksi logoilla ja tunnuksilla varustettujen omaisuusnimikkeiden avulla on todettu vaikeuttavan ryhmien ulkopuolisten vankien asemaa vankilassa ja sitä kautta vaarantavan tai heikentävän vankilan turvallisuutta. 2 / 7

Selvityksen mukaan toimintatapana on tarkastaa vangeille tulevaa omaisuutta ja postilähetyksiä poimimalla sieltä mahdollisimman tarkasti ryhmien tunnuksiin ja logoihin viittaavat tuotteet. Koska tuotteiden määrä on huomattavan suuri, niin käytännössä jokaisesta yksittäisestä logolla varustetusta kirjeestä tai esineestä ei tehdä erillistä päätöstä tarkasteluhetkellä, vaan tuotteet kerätään kokoon ja ne käydään näyttämässä vangeille asuinosastoilla. Tällaisen näytön yhteydessä vangeille todetaan, että kyseiset tavarat toimitetaan vankilan varusvarastoon vangin lokeroon, josta vanki voi pyytää niitä haltuunsa vankeuslain 9 luvun 1 :n mukaisesti tai käydä niihin myöhemmin tutustumassa. Selvityksen mukaan varsinainen vankeuslain 9 luvun 9 :n mukainen omaisuuden hallussapitopäätös tehdään, kun vanki nimenomaisesti määrittelee sen tavaran, mitä hän haluaa saada haltuunsa. Tällöin voidaan myös tehdyn päätöksen osalta antaa riittävät selvitykset sekä antaa tarvittava oikaisuvaatimusosoitus. Selvityksen mukaan erilaisin logoin ja tunnuksin varustetun tavaran ja postin määrä ylittää satoja viikossa. Mikäli jokaisesta yksittäisestä nimikkeestä tulisi tehdä vankeuslain 9 luvun 9 :n mukainen hallussapitopäätös, tämä käytännössä lamauttaisi vankilaan tulevan tavarankuljetuksen tarkastamisen ja siihen liittyvän hallintotoiminnan kokonaan. Selvityksen mukaan vankilan toimintamalli tukee asian sujuvuutta ja huomioi samalla sen, että yksittäinen vanki voi halutessaan pyytää haltuunsa tavaroita, saada asiassa oikaisukelpoisen päätöksen tai nähdä ja tutustua hänelle saapuneeseen tuotteeseen. Vankilan selvityksen mukaan kantelijalle saapuneiden joulukorttien osalta on noudatettu edellä kuvattua toimintatapaa. Käytännössä kantelija ei ole halunnut katsoa Bandidosin tunnuksilla varustettuja joulukortteja asunto-osastollaan, kun niitä on hänelle menty sinne näyttämään. Kantelija ei ole myöskään pyytänyt saada hänelle tullutta omaisuutta haltuunsa vankeuslain 9 luvun 9 :n mukaisella päätöksellä. Selvityksen mukaan huomioitavaa myös on, että kaikissa tapauksissa vangilla on mahdollisuus saada yksittäisen viestin sisältö tietoonsa vankeuslain 12 luvun mukaisesti. Tarvittaessa viestin sisältö voidaan toimittaa vangille kopiona edellä mainitut logot ja tunnukset peitettynä. Aluekeskuksen selvitys ja lausunto Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen aluekeskuksen (ESRA/Alke) lausunnon mukaan vankila tulkitsee postikortin siinä olevan logon perusteella esineeksi, joka on vankilassa kielletty. Jengitunnuksellisen kortin hallussapidon epääminen jengitunnuksellisena esineenä merkitsee tosiasiassa sitä, että samalla pidätetään vangille saapunut postilähetys, koska sitä ei toimiteta hänelle. Vankila mahdollistaa kuitenkin vangille postikortin sisältöön tutustumisen ja vanki saa halutessaan kortista kopion, josta tunnus on peitetty. Aluekeskus katsoo, että vankilan käytäntöä käsitellä asiaa hallussapitoasiana ei voine pitää virheellisenä. Aluekeskus toteaa, että vangilla on mahdollisuus vaatia aluejohtajalta oikaisua omaisuuden hallussapitoa koskevaan päätökseen. Aluekeskuksessa ei ole ollut käsiteltävänä oikaisuvaatimusasiaa, jossa olisi ollut kyse Bandidos-logolla varustetun kortin hallussapidosta. Asiointilomakkeella esitetty selvityspyyntö on yksilöity koskemaan kantelijalle saapuneita Bandidos-logolla varustettuja postikortteja. Aluekeskuksen näkemyksen mukaan kantelijan asiointilomakkeella esittämä selvityspyyntö olisi voitu jo sellaisenaan tulkita pyynnöksi saada hänelle saapuneet Bandidos-logolla varustetut postikortit haltuun ja asiassa olisi voitu tehdä kantelijan kuulemisen jälkeen päätös oikaisuvaatimusosoituksineen aluejohtajalle. Joka tapauksessa annetussa vastauksessa olisi ollut aiheellista ohjeistaa, miten vangin tulisi toimia, 3 / 7

jos haluaa päätöksen asiassa. Näin siitäkin huolimatta, että vangeille selvityksen mukaan kerrotaan kortin näyttämisen yhteydessä, miten pitää toimia saadakseen päätöksen asiassa. Rikosseuraamusalueen muissa suljetuissa vankiloissa käytännöt vaihtelevat. Jokelan vankilassa vanki saa haltuun Bandidos-logolla varustetut kortit, mutta Vantaan ja Helsingin vankiloissa ei saa. 3.3 Kannanotto Vankiloiden käytäntönä on, ettei vankien haltuun anneta esineitä ja vaatteita, joissa on rikollisten järjestöjen ja ryhmien tunnus. Esineiden osalta kieltoa perustellaan vankeuslain omaisuuden hallussapitoa koskevilla säännöksillä ja vankiloiden järjestyssääntöjen määräyksillä. Vankeuslain 15 luvun 1 :n mukaan vankiloiden järjestyssäännössä voidaan antaa tarkempia säännöksiä omaisuuden hallussapidosta. Sen perusteella vankiloiden järjestyssääntöihin on otettu määräykset siitä, että vankien haltuun ei anneta rikollisten järjestöjen ja ryhmien tunnuksella varustettuja esineitä. Tällainen säännös on myös Riihimäen vankilan järjestyssäännössä. Vankilan selvityksestä ilmenevät perusteet sille, miksi näiden tunnuskuvien katsotaan aiheuttavan vaaraa vankilan järjestykselle ja turvallisuudelle. Kantelussa viitatussa korkeimman oikeuden ratkaisussa (KKO R 2009/491) otettiin kantaa Bandidos MC:n jäsenyyden tai sen yhteydessä toimimisen merkitykseen rangaistuksen koventamisperusteen soveltamisen näkökulmasta. Tuomioistuimen tehtävänä on ottaa kantaa kysymykseen järjestäytyneen rikollisryhmän jäsenyyteen rangaistuksen mahdollisena koventamisperusteena. Se, että tuomioistuin ei pidä jäsenyyttä rangaistuksen koventamisperusteena, ei estä rikosseuraamuslaitosta ja sen vankiloita arvioimasta itsenäisesti esimerkiksi niiden tunnuksella varustettujen esineiden haltuun antamisen aiheuttavaa vaaraa vankilan järjestykselle tai turvallisuudelle. Riihimäen vankilassa on katsottu, että Bandidosin tunnuksella varustetun postikortin haltuun antamisen epääminen on perustunut vankeuslain omaisuuden hallussapidon epäämistä koskeviin säännöksiin. Vankeuslain 9 luvun omaisuuden hallussapitoa koskevien säännösten ja vankeuslain 12 luvun kirjeenvaihdon ja postilähetysten tarkastamista ja pidättämistä koskevien säännösten välinen rajanveto ja soveltamisala eivät ole kaikissa tilanteissa täysin yksiselitteiset ja selvät. Postikorttien osalta tämä koskee erityisesti rajanvetoa siinä, milloin niiden haltuun antamisen epäämisessä on kyse kirjeen tai postilähetyksen pidättämistä ja milloin omaisuuden haltuun antamisen epäämistä koskevasta päätöksestä. Oikeusasiamiehen kansliassa onkin useissa ratkaisuissa otettu asiaan kantaa. Asialla on merkitystä muun muassa siinä, että mikäli kyse katsotaan olevan kirjeen pidättämisestä, vankilassa on lähtökohtaisesti aina tehtävä kirjeen pidättämistä koskeva päätös ja annettava siihen muutoksenhakuohjaus, mikäli korttia ei annata vangille haltuun. Mikäli asiassa katsotaan olevan kyse omaisuuden hallussapitoa koskevasta asiasta, käytäntönä on ollut, että muutoksenhakukelpoinen päätös annetaan vangin pyynnöstä. Vankeuslain kirjeen tai postilähetyksen pidättämistä koskevan säännöksen esitöiden (HE 263/2004 vp) perusteella vaikuttaa siltä, että pidättämisen peruste kohdistuu kirjeen tietosisältöön. Lain esitöissä todetaan muun muassa, että kirjeen lukemisen jälkeen on paremmat edellytykset arvioida pidättämisen edellytyksiä. Toisaalta säännöksen sanamuoto mahdollistaa laajemmankin tulkinnan. Sen mukaan pidättäminen voi kirjeen ja viestin lisäksi kohdistua myös muuhun postilähetykseen. Todettakoon, että vankeuslakia edeltäneessä rangaistusten täytäntöönpanoa koskevassa laissa (RTL) sekä kirjeen pidättämisestä että vangille lähetetyn omaisuuden haltuun antamisesta säädettiin samassa RTL:n 2 luvun 9 :n 1 momentin säännöksessä. 4 / 7

Oikeusasiamies Jääskeläisen päätöksessä (21.12.2011, dnro 2853/4/10) on otettu kantaa asiaan vangille saapuvien imeytyskirjeiden osalta. Päätöksessä katsottiin, että vangille lähetetyn huumekoiran merkkaaman ja siten kiellettyjä aineita sisältäväksi epäillyn imeytyspostin käsittelyssä on kysymys postilähetyksen pidättämisestä, mikäli sitä ei anneta vangille haltuun. Päätöksessä katsottiin myös, että pidättämisen peruste voi kohdistua niin lähetyksen tietosisältöön tai sen sisältämään kiellettyyn esineeseen tai aineeseen. Länsi- Suomen rikosseuraamusalueen aluekeskus oli lausunnossaan tulkinnut säännöksiä samalla tavoin. Apulaisoikeusasiamies Pajuojan tekemässä päätöksessä (5.6.2017, 2033/2/15) katsottiin myös, että kyse on kirjeen pidättämisestä, kun huumausaineita sisältäväksi epäiltyä kirjettä ei toimiteta vangille. Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön lausunnossa säännöksiä oli tulkittu samalla tavoin. Molemmissa edellä mainituissa tapauksissa vanki sai itselleen kopio viestin tietosisällöstä. Oikeusasiamies Jääskeläinen on päätöksessään (25.10.2011, 3136/4/09 ym.) ottanut kantaa siihen, kun vangin tilaamista asiakirjoista vankilassa peitettiin mustaamalla muiden henkilöiden henkilötunnukset. Päätöksessä katsottiin, että vankilan menettelyä on arvioitava kirjeen tai postilähetyksen pidättämistä koskevan säännöksen perusteella. Säännös ei erikseen mainitse, että pidättämisen kohteena voi olla vain osa kirjeestä tai lähetyksestä. Päätöksessä pidettiin silti selvänä, että kirjeen tai postilähetyksen pidättäminen voi kohdistua paitsi kirjeeseen tai lähetykseen kokonaisuudessaan myös vain niiden siihen osaan, joka sisältää ja muodostaa laissa mainitun perusteen pidättämiselle. Apulaisoikeusasiamies Jääskeläinen on päätöksessään (17.12.2009, 1706/4/09) ottanut kantaa kirjekuoressa olleiden lapsen askartelemien isänpäiväkorttien haltuun antamiseen. Vankilan selvityksen mukaan korttia ei ollut mahdollista tarkastaa ilman sen hajottamista. Päätöksessä katsottiin, että vangille lähettyjen askarreltujen korttien haltuun antamisesta kieltäytymistä on mahdollista perustella omaisuuden hallussa pidon epäämisen tai postilähetyksen pidättämisen perusteella. Päätöksessä todettiin myös, että on korttien haltuun antamisen epäämisen syynä kumpi tahansa edellä mainituista perusteista, niin molemmissa tapauksissa vangilla on muutoksenhakuoikeus päätöksestä. Kirjeenvaihdon ja postilähetysten tarkastamista koskevissa säännöksissä annetaan vankilalle laaja toimivalta kirjeiden ja postilähetysten sisällön tarkastamiseen. Säännöksissä ei kuitenkaan ole nimenomaisesti otettu kantaa ja huomioitu tapauksen kaltaista tilannetta, jossa askarreltua korttia ei voida tarkastaa ilman sen rikkomista. Päätöksessä, katsottiin, että koska käytettävissä ei ole kyseisiä isänpäiväkortteja, ei ollut mahdollisuutta tarkemmin arvioida onko korteissa ollut kyse postilähetyksessä olleesta esineestä. Päätöksessä ei pidetty poissuljettuna sitä, että korttia voidaan pitää vankeuslain 9 luvun 1 :n mukaisena esineenä. Helsingin hallinto-oikeudessa on käsitelty edellä mainitun kaltaista tapausta, jossa oli kyse lapsen tekemän isänpäiväkorttiin liittyneen tekstiiliosan haltuun antamisen epäämisestä (16/0400/4). Vankilassa oli tapauksessa tehty kielteinen päätös omaisuuden hallussapitoa koskevien säännösten perusteella ja aluejohtaja oli hylännyt päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Päätöstä perusteltiin sillä, että esinettä ei voitu vankeuslain 9 luvun 1 :n 1 momentin 4 kohdan mukaisesti ilman kohtuutonta vaivaa tai sitä vahingoittamatta tarkastaa. Kantelun kohteena oleva postikortti eroaa edellä olevista tapauksista siinä, että sen tarkastaminen on helppoa, eikä siihen ole väitettykään imeytetyn kiellettyjä aineita. Postikortissa ei ole ollut myöskään sellaista kirjoitettua viestin tietosisältöä, joka mahdollistaisi sen pidättämisen. Postikortin haltuun antamisen epääminen on perustunut pelkästään siinä 5 / 7

olevaan Bandidos-tunnukseen. Riihimäen vankilassa postikorttia on käsitelty esineenä, joka on varustettu vankilassa kielletyllä tunnuksella. ESRA/Alken näkemyksen mukaan vankilan käytäntö käsitellä Bandidos-logolla varustetun postikortin haltuun antaminen omaisuuden hallussapitoa koskevana asiana ei voine pitää virheellisenä, vaikka toisaalta lausunnossa todettiin myös, että samalla on pidätetty postilähetys. Käsitykseni mukaan postikortissa oleva kuva on osa viestiä ja sen tietosisältöä. Tämä puoltaisi postilähetyksen pidättämistä koskevien säännösten soveltamista silloin kun viestiä ei toimiteta kokonaisuudessaan vastaanottajalle. Tällöin vangille tulisi antaa asiassa pidätyspäätös sekä kopio kortista kielletyksi katsottava tunnus peitettynä. Kirjeen pidättämistä koskevien säännösten lähtökohtana on estää kirjeessä olevien viestien ja tietojen kulkeutuminen vastaanottajalle. Tapauksessa ei kuitenkaan ole ollut kyse siitä, että vangille ei voitaisi esittää tietosisältöä kokonaisuudessaan, myös siinä olevaa kuvaa, vaan vankilan selvityksen mukaan saapuneet kortit, joita ei anneta vangeille haltuun, käydään näyttämässä vangeille asuinosastolla ja vanki voi käydä niihin myöhemminkin vastaanotossa tutustumassa. Käsitykseni mukaan aluekeskuksen ja vankilan tulkintatapaa käsitellä tapausta omaisuuden hallussapitoasiana on siten mahdollinen, jos kantelija saa tiedon viestin sisällöstä kokonaisuudessaan ja hänelle annetaan kortista kopio ainoastaan kielletyksi katsottava tunnus peitettynä. Käsitykseni mukaan vangille tulisi antaa kortista kopio ilman nimenomaista pyyntöä sekä kertoa hänelle, miten menetellä, jos haluaa asiasta valituskelpoisen päätöksen. Oikeusasiamies ei lähtökohtaisesti tutki sellaisia asioita, joista kantelijalla on muutoksenhakumahdollisuus. Kantelijalla on muutoksenhakuoikeus postikortin haltuun antamisen epäämisestä, perustellaan kielteistä ratkaisua siten omaisuuden hallussapitoa tai postilähetyksen pidättämistä koskevilla säännöksillä. Viime kädessä siten hallintuomioistuimet ratkaisevat kysymyksen myös siitä, onko Bandidosin tunnuksella varustetun postikortin epäämisessä kyse omaisuuden hallussapitoa vai postilähetyksen pidättämistä koskevasta asiasta sekä myös kysymyksen siitä, onko vankilalla ollut riittävät perusteet postikortin haltuun antamisen epäämiselle vai tuleeko postikortti antaa vangille haltuun. Saadun selvityksen perusteella kantelija on oikeassa väittäessään, että kaikissa vankiloissa ei menetellä samalla tavoin Bandidos-tunnuksin varustettujen postikorttien haltuun antamisessa. Saadun selvityksen mukaan kyseiset postikortit annetaan haltuun ainakin Jokelan vankilassa, vaikka niitä ei vastoin kantelijan tietoa anneta haltuun Helsingin vankilassa. Kantelijan esittämä arvostelu on tältä kannalta ymmärrettävää. Se, että Bandidosin tunnuskuvalla varustettu postikortti annetaan vangille haltuun jossakin toisessa vankilassa ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Riihimäen vankilassa meneteltäisiin säännösten vastaisesti, jos siellä ei asiassa menetellä samalla tavoin. Oikeusasiamiehen kansliasta on ehdotettu Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikölle, että Rikosseuraamuslaitoksessa selvitettäisiin ja päivitettäisiin vankiloiden järjestyssääntöjen asianmukaisuus ja yhdenmukaisuus. Apulaisoikeusasiamies Pajuoja on lisäksi 28.6.2017 esittänyt Rikosseuraamuslaitokselle (EOAK/3005/2017), että Rikosseuraamuslaitoksessa keskitetysti päivitettäisiin myös omaisuuden haltuun antamista koskevat määräykset ja ohjeet. Edellä todetun johdosta katson, että asia ei anna minulle aihetta enempään. 4 TOIMENPITEET Saatan edellä kohdassa 3.3 esittämäni käsityksen asianmukaisesta toimintatavasta evättäessä postikortin haltuun antaminen omaisuuden hallussapitosäännösten perusteella 6 / 7

Riihimäen vankilan tietoon. Tässä tarkoituksessa lähetän jäljennöksen tästä päätöksestäni Riihimäen vankilan johtajalle. Lähetän jäljennöksen tästä päätöksestäni Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen aluekeskukselle ja Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikölle. Keskushallintoyksikköä pyydän ilmoittamaan päätöksestäni myös muiden rikosseuraamusalueiden aluekeskuksille. 7 / 7