Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 NÄYTTELIJÄNTEEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Näyttelijäntaiteen opinnot ovat kestoltaan viisi vuotta. Ne jakautuvat kolme vuotta kestäviin kandidaatti- ja kaksivuotisiin maisteriopintoihin. Opiskelijan on suoritettava kandidaatin tutkinto ennen siirtymistään maisterin tutkintoon. Kandidaatin opinnot ovat intensiivisiä ja tiukan lukujärjestyksen mukaan eteneviä. Näyttelemistä opiskellaan oppitunneilla erilaisten näyttelijäntekniikoiden tai lähestymistapojen avulla, esimerkkeinä improvisaatio. Näytteleminen käsitetään toiminnan, mielikuvien ja mielikuvituksen toisiaan ruokkivana taiteellisena prosessina. Produktioissa sovelletaan opittuja taitoja taiteelliseen työhön. Työvaiheita esitellään demonstraatioina ja yleisöesityksinä. Erikseen opiskeltavat liikkeen, äänenkäytön ja musiikin ilmaisutekniikat pyritään lopulta sulauttamaan osaksi näyttelemisprosessia. Tietoa taiteista ja yhteiskunnasta opiskellaan ns. teoria-aineiden opintojaksoilla. Tämä toimii sivistyksellisenä lisänä opiskelijan oman maailmankuvan rakentamisessa. Opintojen sisällöt kiinnittävät näyttelijäopiskelijan taiteenalansa perinteeseen. Opiskelijaa kannustetaan myös soveltamaan perinnettä uusilla tavoilla. Erityisesti kandidaattivaiheen opinnoissa kehitetään kykyä toimia työryhmässä toisia kunnioittavan vuorovaikutuksen hengessä. Tämä on oleellista teatteritaiteen yhteisöllisestä luonteesta johtuen. Maisteriopinnot koostuvat valinnaisista kursseista ja sopimuksen mukaan koulun ulkopuolella tehtävistä produktioista tai projekteista. Opiskelija rakentaa itselleen sopivan opintokokonaisuuden yhteistyössä opettajien kanssa ja opiskelee samalla kykyä pitkäjänteiseen suunnitteluun ja itsenäiseen työskentelyyn. Maisteriopinnoissa oman taiteilijuuden vahvistaminen on keskeinen tavoite. Opiskelijan kokemukset ja havainnot maailmasta ovat tärkeitä suunnannäyttäjiä opintojen alusta lähtien. Maisterivaiheessa ne hahmottuvat kanssaopiskelijoiden kokemusten myötä laajimmillaan kokonaisen sukupolven yhteisiksi havainnoiksi maailmasta. Taiteellisen muodon saaneina ne ovat produktioiden, kirjallisten raporttien ja lopulta maisterin taiteellisen ja kirjallisen opinnäytteen oleellista sisältöä. Uteliaisuus uusia mahdollisuuksia kohtaan nähdään näyttelijäntaiteen opinnoissa keskeisenä hyveenä. Maisteriopintojen jälkeen se voi johdattaa näyttelijän myös tohtorintutkintoon tähtääviin jatko-opintoihin. Näyttelijäntaiteen koulutusohjelmassa on nimetty joitakin yleisiä eettisyyteen tai opintojen luonteeseen liittyviä periaatteita, joita ovat esimerkiksi kulttuurisen monimuotoisuuden ja sukupuolisensitiivisyyden vahvistaminen, kansainvälisen liikkuvuuden edistäminen sekä pyrkimys sulauttaa uusinta taiteellista ja tieteellistä tutkimustietoa opetuksen toteutukseen. Huom! Hakija ei voi hakea samana vuonna saman koulutusohjelman sekä viisivuotiseen koulutukseen että kaksivuotisiin maisteriopintoihin. Jos hakija palauttaa hakemuksen saman koulutusohjelman sekä viisivuotiseen koulutukseen että kaksivuotisiin maisteriopintoihin, otetaan huomioon vain hakemus viisivuotiseen koulutukseen. 1
Valintaperusteet Opiskelijaksi voidaan hyväksyä henkilö, joka valintakokeissa on osoittanut taiteellisen lahjakkuutensa ja soveltuvuutensa alalle ja joka on suorittanut: ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetussa laissa (672/2005) tarkoitetun tutkinnon (ylioppilastutkinto, International Baccalaureate (IB) -tutkinto, eurooppalainen ylioppilastutkinto (EB) tai Reifeprüfung-tutkinto) vähintään kolmivuotisen ammatillisen perustutkinnon tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitetun ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon, erikoisammattitutkinnon tai niitä vastaavan aikaisemman tutkinnon tai ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin. Jos hakija kuitenkin on valintakokeissa osoittanut erityistä lahjakkuutta ja soveltuvuutta alalle, voidaan hänet hyväksyä ilman edellä mainitun tutkinnon suorittamista. Kielitaitovaatimus ja opetus-/tutkintokieli Näyttelijäntaiteen koulutusohjelman opetus- ja tutkintokieli on suomi. Riittävä kielitaito on lähtökohtaisesti osa hakijan hakukelpoisuutta ja varmistaa hakijan koulutettavuutta/soveltuvuutta korkeakouluopiskeluun ja opiskelun sujuvuutta viestinnällisten valmiuksien osalta. Tullakseen hyväksytyksi Taideyliopiston tutkinto-opiskelijaksi hakijalla on oltava hakukohdekohtaisen opetuskielen mukainen kielitaito, joka on osoitettava hyväksyttävästi suoritetulla kielitestillä tai aikaisemmilla opinnoilla. Hakijan tulee osoittaa riittävä kielitaito lähtökohtaisesti hakuajan päättymiseen mennessä, kuitenkin viimeistään 14.2.2018. Mikäli hakija osoittaa riittävän kielitaidon osana opintoja ja suoritettava tutkinto on vielä kesken (esim. abiturientit ja hakijat, joiden kandidaatin tutkinto on kesken), hakijan tulee toimittaa opiskelutodistus ko. koulutuksen suorittamisesta sekä arvioitu valmistumisaika. Suomen kielen taidon osoittaminen suomenkielisessä hakukohteessa Hakija voi todistaa suomen kielen taitonsa seuraavilla tavoilla: Todistus Suomessa suomeksi tai ruotsiksi suoritetusta koulusivistyksestä (peruskoulu/ lukio/ ylioppilastutkinto/ tai vastaava = vähintään kolmivuotinen ammatillinen perustutkinto tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot, ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto (laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 631/1998)). Huom! Suomalaisen ylioppilastutkinnon vuonna 1990 tai sen jälkeen suorittaneiden ei tarvitse toimittaa hakijapalveluihin todistuksia, koska ylioppilastiedot löytyvät hakijarekisteristä. Abiturienttien tulee toimittaa hakuvaiheessa opiskelutodistus tai peruskoulun päättötodistus. 2
Suomessa koulusivistyksensä saanut hakija voi osoittaa kielitaitonsa suomeksi tai ruotsiksi riippumatta siitä, hakeeko hän suomen- vai ruotsinkieliseen koulutukseen. Mikäli tällaisen hakijan pohjakoulutus on suoritettu eri kielellä kuin hakukohteen (pääasiallinen) opetuskieli, valintakokeessa arvioidaan erikseen hakijan riittävä kielitaito opetuskielessä esim. haastattelun avulla. Todistus suomeksi tai ruotsiksi suoritetusta korkeakoulututkinnosta. Todistus ylioppilastutkinnossa suoritetusta suomi tai ruotsi toisena kielenä kokeesta vähintään arvosanalla magna cum laude (Ylioppilastutkintoasetuksen 11 :n mukaan kokelas, jonka äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame, voi äidinkielen kokeen sijasta suorittaa suomi/ruotsi toisena kielenä kokeen) Huom! Suomi tai ruotsi toisena kielenä -koe ei ole sama asia kuin vieraan kielen koe. Todistus yleisen kielitutkinnon keskitason B2 suomen tai ruotsin kielen testin suorittamisesta. B2-tason kielitaitovaatimuksessa vähintään kahdesta osakokeesta tulee saavuttaa taso 4, joista toisen tulee olla osakokeesta kirjoittaminen. Valintakokeet Valintakokeet järjestetään Teatterikorkeakoulun Haapaniemenkatu 6 olevissa tiloissa. Valinnat ovat nelivaiheiset. Hakijoita karsitaan jokaisessa vaiheessa, myös välikarsinta eri vaiheissa on mahdollista. Raadilla on oikeus keskeyttää tehtävät. Valintakokeiden sekä yksilötehtävät että ryhmätehtävät suoritetaan suomen kielellä. Hakuaika 9.1. 24.1.2018 1 vaihe Hakulomake, ennakkotehtävät ja liitteet palautettava 24.1.2018 klo 15.00 mennessä. Jatkoon päässeille lähetetään sähköpostitse kutsu toiseen vaiheeseen viimeistään viikolla 15. Myös ennakkotehtävien perusteella karsituille ilmoitetaan asiasta sähköpostitse. Huom! Otathan yhteyttä hakijapalveluihin (teak.hakijapalvelut@uniarts.fi) mikäli et ole saanut yhteydenottoa Teatterikorkeakoulusta kahta viikkoa ennen valintakokeita. 2 vaihe 14.5. 18.5.2018 (varapäivä 19.5.) (hakija osallistuu yhtenä päivänä) 3 vaihe 22.5. 24.5.2018 (hakija osallistuu yhtenä päivänä) 4 vaihe 28.5. 30.5.2018 (hakija osallistuu kaikkina päivinä) Tulokset julkaistaan 6.6.2018 (valintaehdotus uusiksi opiskelijoiksi hyväksyttävistä). Annettua valintakoeaikaa ei vaihdeta. 3
Eri koulutusohjelmien valinnat järjestetään osin samanaikaisesti ja jos haet useampaan hakukohteeseen, sinun on valittava, minkä koulutusohjelman valintakokeisiin osallistut. Sinun tulee pyydettäessä todistaa henkilöllisyytesi valinnoissa. Hakijoita ei ole vakuutettu pääsykokeissa Teatterikorkeakoulun puolesta. Arviointikriteerit Valinnoissa kiinnitetään huomiota seuraaviin hakijan ominaisuuksiin motivaatioon sekä soveltuvuuteen alalle ja korkeakouluopintoihin näyttämöllisen ajattelun laaja-alaisuuteen ja sen fyysistämiseen sekä mielikuvitukseen kykyyn tehdä valintoja tilanteessa tilannetajuun ja luovuuteen tunneilmaisun kokonaisvaltaisuuteen vastaanotto- ja muuntautumiskykyyn yhteistyökykyyn ja vuorovaikutuksellisuuteen Ennakkotehtävä (liitetään hakemukseen) Ennakkotehtävää ei tarkenneta eikä selitetä. Pituus 1 sivu (sivu on A4, riviväli 1.5, fonttikoko 12). Ennakkotehtävä tehdään suomenkielellä ja se toimitetaan paperilla. Kirjoita nimesi ja hakukohde tehtävään. Kirjoita tehtävä koneella, ei käsin kirjoitettuja tekstejä. 1. Kirjoita lyhyt omaelämäkerta. NÄIN HAET 1) Täytä sähköinen hakulomake hakuaikana 9.1. 24.1.2018 klo 15.00 mennessä osoitteessa www.opintopolku.fi Näyttelijäntaiteen koulutusohjelma löytyy Opintopolku.fi -hakujärjestelmästä nimellä Näyttelijäntaide, teatteritaiteen kandidaatti + maisteri (3 v + 2 v) Kun olet täyttänyt ja lähettänyt hakulomakkeen Opintopolku.fi hakujärjestelmässä tulosta samalla kopio lähettämästäsi lomakkeesta ja liitä se hakemukseesi. 4
2) Toimita hakemus hakijapalveluihin 24.1.2018 klo 15.00 mennessä Hakemuksen tulee sisältää: Hakulomake Passikuvan kokoinen kasvokuva (niittaa kiinni hakulomakkeen 1 sivun oikeaan yläkulmaan) Tarvittaessa todistus opetus-/tutkintokielen mukaisen kielitaidon osoittamiseksi (kts kohta Kielitaitovaatimus ja opetus-/tutkintokieli ) Ennakkotehtävä Älä nido hakemuspapereita yhteen! Vältä myös paperiliitinten käyttöä, riittää että paperit ovat tehtäväjärjestyksessä. Sinun on itse käännätettävä hakemuksen liitteet virallisella kielenkääntäjällä, mikäli ne eivät ole suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Hakemuksen (hakulomake, ennakkotehtävät, liitteet) lähettäminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Hakijan kannattaa lähettää hakulomake, ennakkotehtävät ja liitteet hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä, sillä Teatterikorkeakoulu ja Opetushallitus eivät vastaa postinkulussa tapahtuneista virheistä, joiden takia hakulomake tai ennakkotehtävät saapuvat vasta hakuajan päätyttyä. Myöhästyneitä hakulomakkeita ja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Myöskään hakemuksia, joista puuttuu ennakkotehtävä/ennakkotehtävät, ei käsitellä. Teatterikorkeakoulu ei lunasta riittämättömin postimerkein varustettuja hakemuksia. Sähköpostitse tai sähköpostin liitteenä toimitettuja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Hakemusasiakirjoja tai liitteitä ei palauteta. Hakemusten suuren määrän takia Teatterikorkeakoulu ei valitettavasti pysty vastaamaan tiedusteluihin hakemusten saapumisesta perille. Toimita hakemus joko; postitse osoitteeseen: Teatterikorkeakoulu Hakijapalvelut/ Näyttelijäntaide PL 29 00097 Taideyliopisto (osoite kuriiripostille: Haapaniemenkatu 6, 00530 Helsinki) tuo ne paikanpäälle Teatterikorkeakoulun info-pisteeseen: Käyntiosoite: Haapaniemenkatu 6, Helsinki Hakemuksia otetaan vastaan ma-pe klo 8-18 välisenä aikana, viimeisenä hakupäivänä (24.1.2018) hakemuksia vastaanotetaan klo 15.00 asti. 5
Teatterikorkeakoulun hakijapalvelut Teatterikorkeakoulun hakijapalvelut vastaa hakijoiden tiedusteluihin hakuaikana arkisin klo 9-15: puh. 050 349 6672, sähköposti teak.hakijapalvelut@uniarts.fi Seuraa Taideyliopistoa ja Teatterikorkeakoulua sosiaalisessa mediassa. @Taideyliopisto @Teatterikorkeakoulu @Uniartshelsinki 6