IITIN LUKIO 2.5. Ylioppilaskirjoitusohjeita Ylioppilastutkinto Yo-tutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto. Tutkinnon hyväksytty suorittaminen edellyttää osallistumista koko tutkintoon eikä vain erillisiin kokeisiin. Pakollisten kokeiden määrä (4) on samalla sekä maksimi että minimi. Yksittäisen kokeen pakollisuutta tai ylimääräisyyttä ei voi muuttaa tutkinnon kuluessa. Ylioppilastutkinnossa äidinkieli on pakollinen ja kolme muuta pakollista valitaan ryhmästä vieras kieli, toinen kotimainen kieli, reaaliaineen koe ja matematiikka. Vähintään yhdessä ylioppilastutkinnon pakollisessa kokeessa on suoritettava tasoltaan vaativampi koe, joko A-tason kieli ( englanti, ruotsi, saksa, ranska, venäjä ) tai pitkä matematiikka. Kokelaan on ilmoitettava, minkä tasoisena hän nämä kokeet suorittaa sekä mitkä näistä kokeista hän suorittaa pakollisina ja mitkä ylimääräisinä. Kokelas voi sisällyttää tutkintoonsa yhden tai useamman ylimääräisen kokeen. Ylioppilastutkinnon hajauttaminen Tutkinto on suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana. Tutkinto on valmis, kun kokelas on suorittanut hyväksytysti valitsemansa neljä pakollista koetta. Osallistumisoikeus Ennen ylioppilastutkintoon osallistumista opiskelijalla tulee olla opiskeltuna ko. tutkintoaineen pakolliset kurssit. Pakolliset minimikurssimäärät ovat seuraavat: äidinkieli 6, A-kieli 6, B- kieli 5, pitkä matematiikka 10, lyhyt matematiikka 6, uskonto 3, elämänkatsomustieto 3, filosofia 1, historia 4, yhteiskuntaoppi 2, fysiikka 1, kemia 1, biologia 2, maantieto 2. Psykologiassa edellytetään vähintään kahden ja lyhyen oppimäärän kielissä edellytetään vähintään kolmen lukiokurssin opiskelua. Huom! Kokeet laaditaan kussakin oppiaineessa lukion tuntijakopäätöksessä (OPS 2005) määrättyjen pakollisten ja syventävien kurssien perusteella. Ylioppilastutkintoon sisältyy reaaliaineiden kokeita, jotka järjestetään uskonnossa, elämänkatsomustiedossa, psykologiassa, filosofiassa, historiassa, yhteiskuntaopissa, fysiikassa, kemiassa, biologiassa, maantieteessä ja terveystiedossa. Opiskelijalla on oikeus osallistua tutkinnon kokeeseen, kun hän on ennen kokeeseen osallistumista opiskellut oppiaineen pakolliset kurssit. Sellaisen reaaliaineen kokeeseen, jossa ei ole yhtään pakollista kurssia, opiskelija voi osallistua opiskeltuaan kaksi aineen kurssia. YLIOPPILASTUTKINTOAINEIDEN PAKOLLISET KURSSIT TULEE OLLA SUORITETTUINA ILMOITTAUTUESSA. Hylätyn pakollisen kokeen uusiminen Hylätyn pakollisen kokeen saa uusia kaksi kertaa tätä tutkintokertaa välittömästi seuraavien kolmen tutkintokerran aikana. (16 ). Jos siis kokelas ajoittaa tutkinnon suorittamisen kolmeen perättäiseen tutkintokertaan ja viimeisellä näistä tutkintokerroista tulee hylätyksi jossakin pakollisessa kokeessa, hän saa uusia hylätyn kokeensa vielä kaksi kertaa kolmen seuraavan tutkintokerran aikana. Pisimmillään tutkinnon suorittaminen voi siis ulottua kuuteen tutkintokertaan. Jollei tutkintoa ole suoritettu säädetyssä ajassa, on se kokonaisuudessaan uusittava. (16 )
Jos kokelas on hylätty pakollisessa vaativamman tason kokeessa, hän saa hylättyä koetta uusiessaan osallistua saman oppiaineen lyhyemmän oppimäärän kokeeseen. Tason vaihtaminen edellyttää kuitenkin, että kokelaan pakollisiin kokeisiin sisältyy yksi vaativamman tason koe. Hylätty reaalikoe uusitaan kevään 2006 tutkinnosta alkaen osallistumalla yhden reaaliaineen kokeeseen. Jos kokelas käyttää ensimmäisen uusimiskertansa kevään 2006 tai syksyn 2006 tutkinnossa ja saa kokeesta hylätyn arvosanan, hänen on osallistuttava toisella uusimiskerralla saman reaaliaineen kokeeseen. Hylätyksi katsotaan myös sellainen koe, johon kokelas on ilmoittautunut mutta jättänyt ilman erityisen painavaa syytä saapumatta tai jossa kokelas ei ole jättänyt suoritustaan arvosteltavaksi. Jos kokelas syyllistyy vilpilliseen menettelyyn tai muutoin törkeästi rikkoo järjestystä, kaikki kyseisen tutkintokerran kokeet katsotaan hylätyiksi. Hylätyn ylimääräisen kokeen saa uusia kaksi kertaa ilman aikarajaa, mutta kokeen tasoa ei saa vaihtaa. Hyväksytyn kokeen uusiminen Hyväksyttyä koetta saa yrittää korottaa vain yhden kerran, mutta tässä suhteessa ei ole aikarajoituksia. Myös kokeen, josta lautakunta on antanut arvosanan laudatur, saa uusia. Tutkinnon täydentäminen Ylioppilastutkinnon suorittaneella henkilöllö on oikeus täydentää tutkintoaan kokeilla, joihin hän ei ole aikaisemmin osallistunut. Tutkintoa voi myös täydentää saman oppiaineen eritasoisella kokeella. Täydentäminen on mahdollista sen jälkeen, kun tutkinto on suoritettu, muutoin ajankohtaa ei ole rajoitettu. Kokelas, joka on suorittanut reaalikokeen, voi ylioppilastutkinnon suoritettuaan täydentää tutkintoaan reaaliaineiden kokeilla. LISÄTIETOJA: www.ylioppilastutkinto.fi Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen on aina sitova. Iitin lukion abiturientit ilmoittautuvat tutkintoon Iitin lukion ilmoittautumislomakkeella. Kirjallisesta ilmoittautumisesta tulee selvitä, ilmoittautuuko kokelas tutkintoon, erillisiin kokeisiin, uusimaan hylättyä tai hyväksyttyä koetta tai täydentämään tutkintoa. Ilmoittautumisesta on myös käytävä ilmi kokelaan valitsemia kokeita koskevat tiedot, mm. suoritetaanko koe pakollisena vai ylimääräisenä sekä minkä tasoiset kokeet kokelas aikoo suorittaa. Reaaliaineiden kokeisiin ilmoittaudutaan sitovasti, samoin kokeen pakollisuus tai ylimääräisyys on sitova. Luku- ja kirjoitushäiriön huomioon ottaminen ylioppilastutkinnossa Jos ylioppilaskokelaalla on lukihäiriö ja kokelas tai hänen huoltajansa haluaa, että lukihäiriö otetaan ylioppilastutkinnossa huomioon, hänen tulee hankkia asiasta lukihäiriötä koskeva selvitys. Se toimitetaan lautakunnalle ilmoittautumisen yhteydessä. Lukihäiriöstä ja sen vaikeusasteesta antaa lausunnon lukihäiriöön perehtynyt erityisopettaja, lukihäiriöön perehtynyt psykologi tai lukihäiriöön perehtynyt puheterapeutti (lomake 2, sivu 1). Erityisopettajalla tarkoitetaan tässä henkilöä, joka täyttää peruskoulun erityisopettajan virkaan säädetyt kelpoisuusvaatimukset. Lautakunta ottaa huomioon vain ne lausunnot, joissa rehtori on allekirjoituksellaan vahvistanut, että lausunnonantaja täyttää lautakunnan edellyttämät kelpoisuusvaatimukset.. Lausunto on kirjoitettava lautakunnan laatimaan lomakkeeseen, ja sen tulee olla lukioaikana hankittu. Lausunnot kannattaa hankkia mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Tutkintomaksut Ylioppilastutkintoon osallistumisesta kokelaat joutuvat suorittamaan tutkintomaksut ylioppilastutkintolautakunnalle : Perusmaksu 14,00 euroa. Koekohtainen maksu 28,00 euroa. Kokelaalle ei anneta todistusta, ennen kuin hän on suorittanut maksut. Kokelas on itse vastuussa siitä, että on selvillä ylioppilastutkintoon liittyvistä määräyksistä ja ylioppilastutkintokokeiden suoritusohjeista sekä noudattaa niitä. www.ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkintotodistus ja lukion päättötodistus Niille kokelaille, jotka ovat hyväksytysti suorittaneet pakolliset kokeet ja jotka ovat oikeutettuja saamaan lukion päättötodistuksen, lautakunta antaa ylioppilastutkintotodistuksen. Ylioppilastutkintotodistuksen saamisen edellytys on, että kokelas saa myös lukion päättötodistuksen koulunsa opetussuunnitelman määräämällä tavalla. Siis 75 hyväksytysti suoritettua kurssia. Pakollisia kursseja vähintään 47 (ML)/51(MP) ja syventäviä vähintään 10 kurssia. MUISTA! 1) HUOLEHDI, ETTÄ KAIKKI PAKOLLISET KURSSIT ON SUORITETTU JO ENNEN TUTKINTOON ILMOITTAUTUMISTA JA KOKONAISKURSSIMÄÄRÄKSI TULEE 75 HYVÄKSYTYSTI SUORITETTUA KURSSIA 2) HARKITSE TARKKAAN TUTKINNON HAJAUTTAMINEN SEKÄ MITKÄ OPPIAINEET KIRJOITAT PAKOLLISINA JA MITKÄ YLIMÄÄRÄISINÄ 3) TULE AINA AJOISSA PAIKALLE. ILMOITA ESTEESTÄ TAI MYÖHÄSTYMISESTÄ VÄLITTÖMÄSTI. 4) SAIRAUSTAPAUKSISSA TARVITAAN AINA LÄÄKÄRINTODISTUS 5) HUOLEHDI MYÖS TARVITTAVAT VÄLINEET AJOISSA TARKASTUKSEEN (REAALIKOE JA MATEMATIIKKA
SYKSYN YLIOPPILASTUTKINNON AIKATAULU Maaliskuu Toukokuu Opiskelija tarkastaa kurssimääränsä ja varmistaa, että hänellä on osallistumisoikeus syksyn ylioppilaskirjoituksiin. Opiskelija hankkii tarvittavat lukemis- ja kirjoitushäiriötä koskevat lausunnot, mikäli hakee erityisjärjestyjä yo-tutkintoon. Syksyn ylioppilastutkintoa koskeva informaatiotilaisuus Iitin lukion auditoriossa tiistaina 2.5. 12.20 12.35. Kaikkien syksyn kokelaiden läsnäolo pakollinen. Tilaisuudessa jaetaan ylioppilastutkinnon ilmoittautumismateriaali. Toukokuu Huolellisesti täytetyt sitovat ilmoittautumislomakkeet palautetaan rehtorille viimeistään pe 19.5.. Kesäkuu Tutkintomaksut. Lasku tulee kotiosoitteeseen. Syyskuu Kuullunymmärtämiskokeet, Kokelaat paikalle 20 min ennen kokeen aloitusta. ma 11.9. vieras kieli, pitkä oppimäärä: englanti klo 8.30, venäjä, espanja ti 12.9. vieras kieli, lyhyt oppimäärä, espanja, englanti, venäjä, italia Kirjalliset kokeet, Kokelaat paikalle klo 8.20. Matematiikan, kemian, fysiikan ja maantieteen kokeissa käytettävät taulukot ja laskimet tuotava tarkastukseen viimeistään koetta edeltävänä arkipäivänä klo 12.00 pe 15.9. äidinkieli, tekstitaidon koe ma 18.9. psykologia (s), filosofia (s), historia (s), fysiikka, biologia ke 20.9. vieras kieli, pitkä oppimäärä englanti, saksa (sähköinen koe), venäjä pe 22.9. ruotsi, pitkä ja keskipitkä oppimäärä (sähköinen koe) ma 25.9. matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä ke 27.9. äidinkieli, esseekoe, suomi toisena kielenä-koe pe 29.9. uskonto (s), elämänkatsomustieto (s), yhteiskuntaoppi(s), kemia, maantiede (s), terveystieto(s) ma 2.10. vieras kieli, lyhyt oppimäärä : englanti, saksa (s), ranska (s), venäjä Lokakuu Syksyn ylioppilailla lukion oppimäärä 75 hyväksyttyä kurssia tulee olla suoritettuna viimeistään pe 20.10. Marraskuu Syksyn ylioppilaskirjoitusten tulokset koululla 17. marraskuuta. Joulukuu Ylioppilasjuhla Iitin lukion auditoriossa tiistaina 5. joulukuuta klo 12.30 Kokelaat saapuvat paikalle klo 12.15 Lisätietoja, ohjeita ja neuvoja Ari Toropainen, rehtori gsm 040 560 55 45
KEVÄÄN YLIOPPILASTUTKINNON AIKATAULU Syyskuu Marraskuu Tammikuu Helmikuu Opiskelija tarkastaa kurssimääränsä ja varmistaa, että hänellä on osallistumisoikeus kevään ylioppilaskirjoituksiin Kevään 2016 ylioppilastutkintoa koskeva informaatiotilaisuus Iitin lukion auditoriossa keskiviikkona 8.11.2016 klo 11.20-12.05. Kaikkien kevään abiturienttien läsnäolo pakollinen. Tilaisuudessa jaetaan ylioppilastutkinnon ilmoittautumismateriaali. Huolellisesti täytetyt sitovat ilmoittautumislomakkeet palautetaan rehtorille viimeistään torstaina 23. marraskuuta Opiskelijalle, joka ei ole tullut hyväksytyksi jossakin oppiaineessa tai joka haluaa korottaa saamaansa arvosanaa, on järjestettävä mahdollisuus erillisessä kuulustelussa arvosanan korottamiseen. LA 8. Opiskelijat ilmoittautuvat erillisiin kuulusteluihin viimeistään perjantaina 19. tammikuuta. Tutkintomaksut. Lasku tulee kotiosoitteeseen. Lukion kurssimäärä 75 kurssia suoritettu 15.2. mennessä Kuullunymmärtämiskokeet, Kokelaat paikalle 20 min ennen kokeen aloitusta ke 14.2. venäjä vieras kieli, pitkä ja lyhyt oppimäärä paperilla Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Kirjalliset kokeet, Kokelaat paikalle klo 8.20. Matematiikan, kemian, fysiikan ja maantieteen kokeissa käytettävät taulukot ja laskimet tuotava tarkastukseen viimeistään koetta edeltävänä arkipäivänä klo 12. ma 12.2. äidinkieli, tekstitaidon koe paperilla ma 12.3. äidinkieli, esseekoe, suomi toisena kielenä-koe paperilla ke 14.3. uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, (paperilla) maantiede terveystieto pe 16.3. vieras kieli, pitkä oppimäärä: englanti, saksa, venäjä (paperilla) ma 19.3. ruotsi, pitkä ja keskipitkä oppimäärä ke 21.3. psykologia, filosofia, historia, fysiikka (paperilla), biologia pe 23.3. vieras kieli, lyhyt oppimäärä: englanti, ranska, saksa, venäjä(paperilla) ma 26.3. matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä paperilla Erillisiä kuulusteluja arvosanojen korottamiseksi. LUKION OPPIMÄÄRÄ 75 HYVÄKSYTYSTI SUORITETTUA KURSSIA ON OLTAVA SUORITTETTUNA VIIMEISTÄÄN HUHTIKUUN LOPPUUN MENNESSÄ. Ylioppilaskirjoitusten tulokset koululla viim. 18.5.8 Ylioppilasjuhlan harjoitukset pe 1.6. klo 16 17 Iitin lukio Ylioppilasjuhla lauantaina 2.6. klo 11.00 Iitin lukio Kokelaat saapuvat paikalle klo 10.20. Viimeinen ilmoittautumispäivä syksyn ylioppilaskirjoituksiin 1.6.. Lisätietoja, ohjeita ja neuvoja Ari Toropainen, rehtori GSM 040-560 55 45
IITIN LUKIO YLIOPPILASKIRJOITUSOHJEITA 2.5.(AT) 040-560 55 45 LUE YKSITYISKOHTAISET OHJEET YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNNAN SIVUILTA: www.ylioppilastutkinto.fi Kuuntelukokeissa koesalina on kielistudio. Kaikki kokelaat saapuvat klo 8.10 lukion ruokasaliin. Kuuntelukoe kestää noin yhden tunnin. Kokelaat tuovat kielistudioon ainoastaan kirjoitusvälineet. Koepaperit (kielikokeen vastauslomake, optinen vastauslomake ja konseptipaperi) ja nenäliinat ovat pöydillä valmiina koulun puolesta. Matkapuhelimet jätetään suljettuina koesalin ja myös odotussalin ulkopuolelle. Ylimääräisiä tavaroita säilytetään lukitussa kirjastoluokassa. Koepapereissa tulee olla lukion nimi painettuna tai leimattuna, lukion ja kokelaan numero sekä kokelaan nimikirjoitus ja täydellinen nimi. Optisiin vastauslomakkeisiin kokelas merkitsee vastaavat tiedot sekä kirjoittamalla että mustaamalla asianomaiset soikiot. Kokelaiden on syytä täyttää vastauslomakkeiden kokelasta ja koetta koskevat tunnistetiedot ennen äänitteen kuuntelua. Optiset vastauslomakkeet saa täyttää vain sopivan pehmeällä lyijykynällä (HB tai nro 2). Tehtävävihkoja ei saa avata ennen kuin kuuluttaja ilmoittaa kokeen alkavan. Sen jälkeen kun koe on alkanut, valvoja ei saa antaa minkäänlaisia ohjeita tehtävien suorittamisesta tai tarkistaa menetteleekö kokelas ohjeiden mukaisesti. Kokelaalla on koetilanteessa oikeus tehdä muistiinpanoja ja alustavia merkintöjä myös tehtävä-vihkoonsa. Lopulliseksi vastaukseksi katsotaan pelkästään optiseen vastauslomakkeeseen mustattu soikio. Mustaamatta jäänyt soikio tulkitaan vääräksi vastaukseksi. Tarpeelliset ohjeet kokeiden suorittamiseksi ovat tehtävävihkossa. Niistä ei saa missään tapauksessa poiketa esim. vastauskielen osalta. Kokelas vastaa tehtävävihkossa annettuihin tehtäviin äänitteen perusteella. Vastausohjeita on sekä äänitteessä että tehtävävihkossa. Suoritusten luonnosteluun käytetyt paperit on yliviivattava. Äänitteen kuuntelun päätyttyä kokelaalla on 8 minuuttia aikaa optisen vastauslomakkeen soikioiden mustaamista ja produktiivisten vastausten tarkistamista varten. Koko tämän ajan kokelas saa pitää tehtävävihkon esillä. Kaikki kokelaat poistuvat koetilanteesta vasta koko koeajan päätyttyä. Koe katsotaan kokelaan osalta päättyneeksi, kun hän luovuttaa vastauspaperinsa kokeen valvojalle. Sähköisissä kielikokeissa ei ole erillistä kuullunymmärtämiskokeen päivää, vaan koko koe suoritetaan yhdellä kertaa. Sähköiset kokeet voidaan järjestää samassa tilassa kuin paperiset kokeet. Kirjallisissa kokeissa koesalina on auditorio. Kokelaat saapuvat klo 8.20 lukion ruokasaliin. Eväät asetetaan niille varatuille tarjottimille, kertakäyttömukit on koulun puolesta. Eväspussit ja paperit poistetaan. Tekstiä sisältäviä juoma- tai jogurttipurkkeja yms. ei viedä saliin.. Rehtori tarkistaa eväät. Tarvittaessa tekstit yms. teipataan pois näkyvistä pakkausteipillä. Eväiden lisäksi kirjoittajat saavat tuoda koesaliin ainoastaan kirjoitusvälineet, ei papereita. Koesaliin ei saa tuoda matkapuhelimia eikä muita elektronisia laitteita, vaan ne jätetään suljettuina kirjastoluokkaan. Kokelaiden pöydille on jaettu käsipyyhepaperit ja paperinenäliinat ja tilanteen vaatiessa valvojalta saa särkylääkettä. Mahdolliset tarvittavat esim. kuurilääkkeet on näytettävä rehtorille ennen saliin menemistä. Kaikki ylimääräiset tavarat jätetään kirjastoluokkaan, joka pidetään kirjoituspäivinä lukittuna. Myös oppilaskunnantila on kirjoituspäivinä pois käytöstä. Saliin siirrytään yksitellen rehtorin ilmoittamalle paikalle. Istumajärjestys on arvottu koekohtaisesti. Kokelaan paikalla on kortti, jossa on sekä koulun (1154) että kokelaan
numero. Nämä numerot tulee olla jokaisessa koepaperissa. Samoin kokelaan täydellinen nimi tekstattuna ja kokelaan nimikirjoitus. Kirjallisen kokeen aikana kokelas saa käydä WC:ssä valvovan opettajan saattamana. Valvoja päättää kumpaa WC:tä kokelas käyttää. Tupakointi ei ole sallittua. Vain yksi kokelas kerrallaan saa poistua salista. Tästä samoin kuin muista asioista ilmoitetaan nousemalla paikaltaan, ei siis viittaamalla tai puhumalla. Valvoja siirtyy kokelaan luo asiaa selvittämään. Koetilaisuus kestää tasan kuusi tuntia. Kirjallinen koe alkaa tarkasti klo 9.00. Koesalista saa poistua aikaisintaan klo 12.00. Koetilaisuudesta poistuessaan kokelas jättää kaikki samansa paperit pöytäkirjaa pitävälle valvojalle. Ennen klo 12.00 jätettyä koetta ei arvostella, vaan se katsotaan keskeytetyksi. Koesalista ei voi kuitenkaan poistua ennen kuin klo 12.00. Koe päättyy klo 15.00. Äidinkielen kokeet, matematiikan koe, reaalikoe, toisen kotimaisen kielen koe ja vieraan kielen kokeet voidaan kirjoittaa lyijykynällä. Optiset vastauslomakkeet saa täyttää vain sopivan pehmeällä lyijykynällä (HB ta nro 2). Reaalikokeessa piirroksissa on lupa käyttää värikyniä. Punakynää ei saa käyttää. Arvosteltaviksi tarkoitetut lopulliset suoritukset jätetään selvästi ja siististi kirjoitettuina. Kokeessa käytetään lyijykynää, jonka jälki on vaivattomasti luettavissa. Tekstit kirjoitetaan helposti luettavalla käsialalla niin, että isot ja pienet alkukirjaimet erottuvat toisistaan, yhdyssanojen osat on kirjoitettu selvästi yhteen ja kappalejako on osoitettu selvästi Virheen voi korjata pyyhkimällä kohdan kumilla ja kirjoittamalla sen uudelleen. Pitkiä jaksoja korjattaessa on kuitenkin suositeltavampaa viivata poistettavat rivit yli ja kirjoittaa kohta kokonaan uudelleen. Käsialan on oltava luettavaa. Jos vastaus on niin epäselvä ja tukinnanvarainen, että siitä ei ilmene, mitä kokelas on tarkoittanut, se tulkitaan vähiten pisteitä tuottavan vaihtoehdon mukaan. Tämä koskee esimerkiksi kielikokeissa oikeinkirjoitusta ja taivutuspäätteitä. Mikäli kokelas ei halua, että hänen koesuorituksensa arvostellaan, hänen on selkeästi yliviivattava suoritus koetilanteessa. Koetilaisuuden jälkeen suoritusta ei voi mitätöidä, vaan se lähetetään ylioppilastutkintolautakuntaan arvosteltavaksi. Jos kokelaan suoritukseen on vaikuttanut haitallisesti suorituskykyä tilapäisesti heikentävä sairaus tai muu vastaava seikka, lukion tulee lautakunnalle kokelaan tai hänen huoltajansa jättämä lääkärintodistus sairaudesta. Vilpillisestä menettelystä, vilpin yrityksestä tai tutkintojärjestyksen törkeästä rikkomisesta on säädetty seuraavasti. Kokeet, joihin kokelas on kyseisenä tutkintokertana ilmoittautunut, katsotaan hylätyiksi. Tällöin kokelas menettää oikeutensa jatkaa tutkinnon suorittamista kyseisenä tutkintokertana. Jos tekoa voidaan pitää raskauttavana, ei kokelaalla ole oikeutta osallistua seuraavankaan tutkintokerran kokeisiin. Äidinkielen tekstitaidon kokeessa ja esseekokeessa suoritusten on oltava kirjoitettua yleiskieltä. Kummassakin äidinkielen osakokeessa käytetään koepapereina kokoarkkeja (A3 taitettuna), joissa on 9 tai 10 millimetrin ruudutus ja 3 5 ruudun levyinen marginaali. Lukio antaa paperit kokelaille. Paperille kirjoitetaan joka riville ja joka sivulle. Jokaisessa koepaperissa tulee olla koulun numero ja nimi painettuna tai leimattuna, kokelaan numero ja nimikirjoitus sekä nimen selvennös. Arvosteltaviksi tarkoitetut lopulliset suoritukset jätetään selvästi ja siististi kirjoitettuina. Kokeessa käytetään lyijykynää, jonka jälki on vaivattomasti luettavissa. Tekstit
kirjoitetaan helposti luettavalla käsialalla niin, että isot ja pienet alkukirjaimet erottuvat toisistaan, yhdyssanojen osat on kirjoitettu selvästi yhteen ja kappalejako on osoitettu selvästi. Kokelaan on selvästi yliviivattava koetilaisuudessa ne tekstit, joita hän ei halua arvosteltaviksi. Myös suoritusten luonnosteluun käytetyt paperit on yliviivattava. Jos kokelas ei jätä koetilaisuudessa mitään suoritusta arvosteltavaksi, katsotaan koko äidinkielen koe keskeytyneeksi. Kielten kokeen kirjallinen osa mittaa tekstin ymmärtämistä ja tuottamista. Tarpeelliset ohjeet kokeen suorittamiseksi ovat tehtävävihkossa. Niistä ei saa missään tapauksessa poiketa esimerkiksi vastauskielen osalta. Monivalintatehtävien vastaukset merkitään optiseen vastauslomakkeeseen tehtävävihkossa olevan numeroinnin mukaan. Lopullinen vastaus on mustattu ympyrä. Avoimiin kysymyksiin kokelas vastaa tehtävävihkossa olevien ohjeiden mukaisesti. Väärällä kielellä kirjoitetusta vastauksesta annetaan 0 pistettä. Vastaus on kirjoitettava tehtävävihkossa annettujen ohjeiden mukaiselle vastauspaperille. Väärän vastauspaperin käyttö voi johtaa pistemäärän alentamiseen. Kirjoitelma kirjoitetaan konseptipaperille. Kokelas merkitsee paperiin kirjoitelman otsikon ja numeron sekä kirjoitelmansa sanamäärän. Suoritusten luonnosteluun käytetyt paperit on yliviivattava. Reaalikokeessa (kirjalliset kokeet) kokelas merkitsee vastauksen otsikoksi kyseessä olevan reaaliaineen nimen tai kirjainlyhenteen ja tehtävän numeron, esim. FYSIIKKA 3 TAI FY 3, mutta ei itse tehtävää. Kokelas voi kirjoittaa ainakin yhden vastauksen kokoarkille alkaen ensimmäiseltä sivulta. Muut vastaukset voidaan kirjoittaa koko- tai puoliarkeille. Kullekin paperille saa kirjoittaa vain yhden tehtävän suorituksen. Tarvittaessa saman tehtävän käsittelyä saa jatkaa toisella tyhjällä paperilla. Kokelas jättää arvosteltaviksi tarkoitetut lopulliset suoritukset selvästi ja siististi kirjoitettuina. Kokoarkin sisään liitetään muut suoritukset numerojärjestyksessä. Kokelaan on selvästi yliviivattava koetilanteessa ne suoritukset, joita hän ei halua arvosteltaviksi. Myös suoritusten luonnosteluun käytetyt paperit on yliviivattava. Fysiikan, kemian ja maantieteen kokeissa saa käyttää apuvälineinä lautakunnan määräysten mukaisia laskimia ja taulukkokirjoja. Laskimet ja taulukkokirjat jätetään rehtorille tarkastettavaksi viimeistään päivää ennen koetta. Sähköiset reaalikokeet: Tehtävän laajuuden ja kysymysmuodon mukaan tehtävän maksimipistemäärä voi vaihdella välillä 15 30 pistettä. Kokeen maksimipistemäärä on 120 pistettä. Sen saavuttaminen edellyttää, että kokelas vastaa myös niihin tehtäviin, joissa tehtäväkohtainen maksimipistemäärä on suuri. Pitkän ja lyhyen matematiikan Sekä pitkän että lyhyen matematiikan kokeessa on kaksi osaa: A-osa ja B-osa. B-osa jakautuu edelleen kahteen osaan, jotka merkitään tunnuksin B1 ja B2. Alla olevaan taulukkoon on merkitty, kuinka monta tehtävää kussakin osassa annetaan, kuinka moneen tehtävään kokelas vastaa ja mitä apuvälineitä on sallittua käyttää osan tehtäviä suoritettaessa. Osa Tehtäviä annetaan Kokelas vastaa Apuvälineet A 4 4 Ei laskinta, taulukkokirja B1 5 3 Laskin, taulukkokirja B2 4 3 Laskin, taulukkokirja Matematiikan kokeessa tehtävä 1 lasketaan kokoarkille alkaen ensimmäiseltä sivulta. Muut tehtävät lasketaan puoliarkeille. Kullekin puoliarkille saa kirjoittaa vain yhden tehtävän
suorituksen. Tarvittaessa saa saman tehtävän käsittelyä jatkaa toisella, tyhjällä paperilla. Tehtävän 1 sisältävän kokoarkin sisään tulevat muut suoritukset numerojärjestyksessä (irtolehtinä). Ellei kokelas käsittele tehtävää 1, kootaan suoritukset vain nimitiedot sisältävän kokoarkin sisään. Kokelaan on selvästi yliviivattava koetilanteessa ne suoritukset, joita hän ei halua arvosteltaviksi. Myös suoritusten luonnosteluun käytetyt paperit on yliviivattava. Matematiikan kokeessa saa käyttää lautakunnan määräysten mukaisia laskimia ja taulukkokirjoja. Laskimet ja taulukkokirjat jätetään rehtorille tarkastettavaksi viimeistään päivää ennen koetta. Matkapuhelimet ja muut tekniset laitteet, paitsi lautakunnan sallimat apuvälineet ovat kiellettyjä. Niiden tuominen koetiloihin voidaan katsoa tutkintojärjestyksen rikkomiseksi. Tule ajoissa paikalle. Mikäli sinulle tulee ylitsepääsemätön este, jonka vuoksi myöhästyt, ilmoita asiasta mahdollisimman pian rehtorille 040-560 55 45, opettajille 040-48 33 701 tai koulusihteerille 040-4833 703