Aalto Kari, 46 v. Yhteiskuntatieteiden maisteri Bryssel, Belgia



Samankaltaiset tiedostot
YHDISTELMÄ KUNNANJOHTAJAN VIRKAA HAKENEISTA

YHTEENVETO MAAKUNTAJOHTAJAN VIRKAAN HAKENEISTA JA SUOSTUMUKSEN ANTANEISTA:

KAUPUNGINJOHTAJAN VIRKAA HAKENEET 1

KAUPUNGINJOHTAJAN VIRKAA HAKENEIDEN YHTEENVETO 2013

Perusopetuksen luokanopettajan virka. Hakijat. Eliisa Eero, synt: Harja Annika, synt: Jokinen Miika, synt: 4.6.

HAKIJAYHTEENVETO. Sosiaalityön johtajan virka, Hakijat. Haavisto Katja, synt:

HALLINTOJOHTAJAN TEHTÄVÄN HAKIJAT. Luottamustehtävät. NIMI Koulutus Kielitaito Työkokemus Yliopistokokemusta. Yrityselämäkokemusta

Hyytinen Markus, 45 vuotta, Mänttä Vilppula

Pekka Marin ANSIOLUETTELO 1 (6)

Viestinnän ammattilaiset tutkimus 2011

Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto

suunnittelukeskus/elinkeinopalvelu Elinkeinojohtaja TYÖAVAIN

Hoitotieteen aineopinnot, todistus 2012, aloitus vuonna 2008, 60 op, Kuopion yliopisto, Mikkelin kesäyliopisto

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Kemin kaupungin opetustoimessa on haettavana peruskoulun rehtorin virka lukien.

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

1. HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Kunnan. vähimmäispalkat lukien

Ammatillinen koulutus: Sairaanhoitajan tutkinto 1977, Savonlinnan sairaanhoito-oppilaitos

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman

MPY Osuuskunta, Nimeämistoimikunnan esitys. Risto Rouhiainen, puheenjohtaja

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Voimassa olevat järjestämissopimukset

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

TILASTOTIETOJA KESÄYLIOPISTOJEN VUODEN 2011 TOIMINNASTA

Kieliä Jyväskylän yliopistossa

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2015

Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

Turun yliopiston avoin yliopisto, suoritetut opintopisteet 2017 Lähde: Turun yliopiston opintotietojärjestelmä Opsu

Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa

1( 12) Yhteishakuun kuuluva koulutus

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus Jukka Tapio

V yhtenäiskoulun rehtorin virka VA. V luokanopettaja VA. V luokanopettaja VA. V luokanopettaja VA. V luokanopettaja VA

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen

TIETOJA KUOPION LUKIOISTA

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Hirsikampuksen apulaisrehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 947/03.

Sodankylän kunnan tervehdys

Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen. Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus

Kuopion kaupunki / Kasvun ja oppimisen palvelualue / Lukiokoulutus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (9)

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014

PROFESSORILUENTO. Professori Merja Anis. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Sosiaalityö

Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila Neuvotteleva virkamies Timo Ertola,

Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85

HAKIJAYHTEENVETO. Hakijan tulee ilmoittaa palkkatoive hakemuksessa. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2016

Sivistyslautakunta Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Metropolian opo-info Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Jäsenluettelo Finedu-säätiön valtuuskunta, 29 jäsentä Jäsenlista vahvistettu valtuuskunnan varsinaisessa kokouksessa

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005?

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Varsinais-Suomen aikuiskoulutusmittarit. Pirkko Kuhmonen

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori

YSIEN YHTEISVALINTAILTA tammikuu 2015

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille

Palkat ja palkkiot lukien

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Humanistisesta tiedekunnasta vastavalmistuneiden tyypillisiä ammattinimikkeitä

1( 12) Yhteishakuun kuuluva koulutus

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Oppilaitos ja oppiaine Perus Aine Syvent. Yleis Kieli Yhteensä Alkio-opisto 718 Kasvatustiede Kulttuurihistoria Poliittinen historia

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

HENKILÖTIEDOT. Minna Susanna Kärkkäinen os. Levänen. naimisissa, kaksi aikuista lasta AVAINOSAAMINEN

Korkea-asteen kieliopinnot. Kielitaidon kartuttaminen kuuluu kaikkeen opiskeluun

International Baccalaureate = kansainvälinen ylioppilastutkinto Opetus- ja tutkintokieli englanti Opetussuunnitelma sama kaikkialla maailmassa 4536

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Tietoja kuopion lukioista

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

UUSI PARADIGMA MUN JUTTU!

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

1( 12) Yhteishakuun kuuluva koulutus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Kasvatustieteet, välivuosi ja avoimen yliopiston opinnot. Anita Soppi Anna Slunga Jyväskylän yliopisto

KOULUTTAUTUMISVAIHTOEHDOT

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN FOORUMI

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Suoritetut opintopisteet 2015 A = aineopinnot. Y = yleisopinnot K = kieli- ja viestintäopinnot

Sivistystoimen toimialan vakanssimuutokset, lakkautukset ja uudet vakanssit 2015

Opinto-ohjauksen koulutuspäivä Opiskelijavalinnat tilastojen valossa Sari Pulkkinen, Tietokonekeskus

Humanistiset tieteet

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Transkriptio:

Aalto Kari, 46 v. Yhteiskuntatieteiden maisteri Bryssel, Belgia Yhteiskuntatieteiden maisteri, Lapin yliopisto, 2000 Johtamistaidon erikoistutkinto, Johtamistaidon opisto, 2011- Ulkomaankaupan erikoistumistutkinto, Markkinointi-instituutti, 2001 Sosiaaliohjaaja, Oulun sosiaalialan oppilaitos, 1991 Mielenterveysalan erikoistumistutkinto, Oulun terveydenhuoltoalan ammattikorkeakoulu, 1997 Suomi: Äidinkieli Englanti: Erinomainen Ruotsi: Hyvä Norja: Hyvä. Ranska: Perusteet. Saksa: Perusteet. Itä- ja Pohjois-Suomen EU toimiston johtaja. 2013- Itä-Suomen EU toimiston johtaja. syksy 2012 Pohjois-Suomen EU toimiston johtaja. 2011-2012 Kansainvälisten asioiden päällikkö, Pohjois-Pohjanmaan liitto, 2002-2012 Markkinointijohtaja (toimitusjohtajan tehtävät), Emic Networks Oy, 2001-2002 Sosiaaliohjaaja, Oulun vastaanottokeskus, 1991-2001 Mielenterveyshoitajan sijaisuuksia, Heikinharjun sairaala ja tahkokankaan erityishuoltolaitos, 1987-1991 Kirjastoapulainen, Oulun kaupunginkirjasto, 1986 (10kk) Päiväkotiapulainen, Kaijonharjun päiväkoti, 1986 (6 kk) Päiväkotiapulainen, Kaijonharjun päiväkoti 1986 (6 kk)

Auvinen Toni, 35 v. Yhteiskuntatieteiden maisteri Tuusniemi Yhteiskuntatieteiden maisteri, Itä-Suomen yliopisto, Joensuu Johtamisen erikoisammattitutkinto, Savon ammatti- ja aikuisopisto (aloitettu 2013) Yrittäjän ammattitutkinto, Keski-Savon ammatillinen aikuiskoulutuskeskus, Varkaus Matkailualan ammattitutkinto, Pohjois-Savon ammatillinen instituutti, Kuopio Baarimestarin erikoisammattitutkinto, Mikkelin aikuiskoulutuskeskus Erä- ja luonto-opas / seikkailuohjaaja, Kainuun opisto / Suomen latu ry Lukio / ylioppilastutkinto, Rantasalmen lukio LISÄOPINNOT: Lukuisia lyhyempikestoisia ja täydentäviä kursseja ja koulutuksia. Atk taidot: Erittäin vahva tieto- ja viestintäteknologian (ICT) osaaminen ja kiinnostus. Erityisosaamisena verkkopalvelut sekä digitaalinen ja sosiaalinen media Englanti Ruotsi Saksa Venäjä (yliopisto) (yliopisto) (lukio) (alkeet) Tuusniemen kunnanjohtaja 1.3.2012- Kehittämisyhtiö Tuusniemen Teollisuus Oy:n toimitusjohtaja 1.3.2012 - Viva Pieksämäki! kaupunkikeskustan kehittämishankkeen projektipäällikkö aikavälillä 14.4.2010-31.12.2011 Maaseutupoliittisen erityisohjelman alueellisen maaseutuosion ohjelmakoordinaattori 1.5.2008-15.3.2010 Markkinointi- ja viestintätoimisto Mediateam Finland Oy:n (jatkoi Tmi:n toimintaa) toimitusjohtaja 1.12.2005-31.12.2011 Ohjelmapalvelutoimisto Tmi Toni Auvinen 1.1.2001-3 1.11.2005 MUUT: Toiminut mm. maakuntavaltuuston jäsenenä 2009-2012, maakuntahallituksen varajäsenenä 2005-2008 sekä MYRn jäsenenä 2009-2012, lukuisia kunnallisia luottamustehtäviä.

Heikkinen Juha, 46 v. Filosofian tohtori Kuopio Filosofian tohtori, FT, Kuopion yliopisto 2003 Filosofian maisteri, FM, Kuopion yliopisto 2002 Jatko-opiskelija tutkinto, PgC, Sunderlandin yliopisto, Englanti 1995 Insinööri, Kuopion teknillinen oppilaitos 1993 Englanti: Ruotsi: Venäjä; erinomainen välttävä alkeita Aluejohtaja, Työterveyslaitos Kuopio 1.8.2008 - Elinkeinojohtaja, toimitusjohtaja Kajaanin Teknologiakeskus Oy 2.1.2006-31.7.2008 Teknologia-asiantuntija: energia- ja ympäristöala, TEKES Oulun yksikkö 2/04-12/05 Tutkija, Kuopion yliopiston ympäristötieteiden laitos. 4/98-12/03 Ympäristötarkastaja, Iisalmen seudun kansanterveystyön ky. 6/97-12/97 Projektipäällikkö, Kuopion yliopiston ympäristötieteiden laitos. 1/97-6/97 Tutkimusharjoittelija, National Rivers Authority (NRA). Newcastle, UK. 6/95-9/95 Projektinjohtaja, Oy Advanced Environmental Management Ltd. 5/94-8/94 Työnjohtaja, Urjalan tiemestaripiiri 1/89-3/89, 5/91-8/91, 5/92-8/92 Rauhanturvaaja, UNIFIL suomalainen pataljoona ja FMR 5/89-5/90 Torimyyjä / yleismies, Veikko Korhosen maatilalla 5/93-8/93, 5/94-8/94 Myyjä, Forssan autosähkö 6/90-8/90 Metallimies, Pihlasen Konepaja, Humppila 1/87-7/87 Palomies, kesätyö Forssan palolaitoksella 6/87-8/87, 6/88-8/88 Tuntiopettaja, Kuopion yliopisto ympäristötieteiden laitos ja Avoin yliopisto 99-02. MUUT: Tekes Business Program 12 (JOKO education) 2004-2005 TE-keskuksen Toimitusjohtajakurssi 11/2004 (Seppo Hoffren Consulting) 2005 Johtamisen erikoisammattitutkinto (STM, TTLja Valvira), 2011

Huuskonen Vesa, 53 v. Eversti, Yleisesikuntaupseeri Ruokolahti Yleisesikuntaupseeri, maasotalinja, yleinen opintosuunta, Maanpuolustuskorkeakoulu, 1995 Upseerin tutkinto, Kadettikoulu, 1985 Ylioppilastutkinto, 1978 LISÄOPINNOT Strategisen henkilöstöjohtamisen tutkinto ohjelma (SHRM), Johtamistaidon Opisto JTO ry, 06.11.2007 172. Valtakunnallinen Maanpuolustuskurssi, Maanpuolustuskorkeakoulu, 24.01.2005 16.02.2005 Ylemmän päällystön kurssi, Maanpuolustus korkeakoulu, 34 05.08.2002 20.09.2002 Venäjän kielen alkeet, Etelä Karjalan ammatillinen aikuiskoulutuskeskus, 10.02.1997 03.11.1997 Upseerien täydennyskurssi, Rajakoulu ja Merivartiokoulu, 13.05.1996 07.06.1996 Kapteenikurssi, jalkaväki, Taistelukoulu, 14.08.1989 30.05.1990 Upseerien rajavartiokurssi, Rajakoulu, 01.09.1986 10.10.1986 Toimiupseerin alempi virkatutkinto, Päällystöopisto, 29.01.1982 Ruotsi hsk, Kielilautakunnan jäsen Mikael Reuter 23.11.1982 Englanti hsk, Kadettikoulu lehtori Pitkänen 28.08.1985 Rajavartiolaitos: eversti, 01.04.2014 31.12.2014 eversti, 01.04.2008 31.03.2014 esiupseeri, virkanimi muutettu valtioneuvoston asetuksella 32/2004, 01.02.2004 31.03.2008 everstiluutnantti, 01.01.1999 31.01.2004 majuri, 01.09.1993 31.12.1998 pp kapteeni, 01.11.1989 31.08.1993 pp yliluutnantti, 01.02.1986 31.10.1989 pp luutnantti, 28.08.1985 31.01.1986 Puolustusministeriö: pp toimiupseeri 6, 1 01.02.1982 31.08.1982 vt pp toimiupseeri 6, 1 11.02.1980 31.01.1982 Tehtävään määräykset:

Raja- ja merivartiokoulu koulun johtaja 01.10.2010 31.03.2014 koulun johtaja 01.04.2014 31.12.2014 Rajavartiolaitoksen esikunta, Henkilöstöosasto, apulaisosastopäällikkö ja oman tehtävän ohella palvelussuhdeyksikön päällikkö, 01.01.2006-30.09.2010 Rajavartiolaitos, Rajavartiolaitoksen esikunta, Henkilöstöosasto, apulaisosastopäällikkö ja tehtävän ohella henkilöstöyksikön päällikkö, 01.01.2005 31.12.2005 Rajavartiolaitos, Rajavartiolaitoksen esikunta, Raja- ja meriosasto, Rajavalvontayksikkö esikuntaesiupseeri 01.09.2002 31.12.2002 yksikön päällikkö 01.01.2003 31.12.2004 Rajavartiolaitos, Kaakkois-Suomen rajavartiosto, Esikunta, apulaiskomentaja 01.06.1998 31.08.2002 Rajavartiolaitos, Kaakkois Suomen rajavartiosto, Esikunta, Rajatoimisto, toimistopäällikkö 01.03.1997 31.05.1998 Rajavartiolaitos, Kaakkois-Suomen rajavartiosto, Miehikkälän rajavartioalue, rajavartioalueen päällikkö 19.08.1995 28.02.1997 Rajavartiolaitos, Raja- ja merivartiokoulu, Oppiaineyksikkö, oppilas, Maanpuolustuskorkeakoulu 01.09.1993 18.08.1995 Rajakoulu, Henkilökuntakurssi, henkilökuntakurssin johtaja 01.02.1993 31.08.1993 Rajakoulu, Henkilökuntakurssit, henkilökuntakurssin johtaja 20.03.1992 31.01.1993 Rajakoulu, Kurssit, henkilökuntakurssin johtaja 01.01.1991 19.03.1992 Rajakoulu, henkilökuntakurssin johtaja 01.06.1990 31.12.1990 Kainuun rajavartiosto, Suomussalmen rajakomppania, Komentopaikka komppanian varapäällikkö 31.05.1990 oppilas, Taistelukoulu 14.08.1989 30.05.1990 komppanian varapäällikkö 01.03.1989 13.08.1989 komppaniaupseeri 01.01.1988 28.02.1989 (varapääll sij 14.9.88 28.2.89) Kainuun rajavartiosto, Kuusamon rajakomppania, Kortesalmi ry asema, rajajoukkueenjohtaja, 01.06.1986 31.12.1987 Kainuun rajavartiosto, Sissikomppania, opetusupseeri 01.09.1985 31.05.1986 3. Erillinen autokomppania, opetusupseeri 30.01.1982 31.08.1982 Päällystöopisto, oppilas 06.01.1981 29.01.1982 3. Erillinen autokomppania, opetusupseeri 11.02.1980 05.01.1981

Karvo Ulla, 53 v. OTL Helsinki OTL, Lapin yliopisto, 1994 (lisensiaattityö 10/10) OTK, Lapin yliopisto, 1989 Opinnot OTK -tutkintoon Turrun yliopisto 1981-87 ja Lapin yliopisto 1987-89 Opintoja SMU, Dallas, USA 1984-85, osall. luento-opetukseen lukuvuoden aikana Ylioppilas, Vantaanjoen lukio, Vantaa 1980 Graduated LaSalle High School, South Bend, Indiana, USA, 1977-78 (vaihto-oppilas) Arvonimet: varatuomari 7.8.1990 Vala/ vakuutus: Virka- ja tuomarinvala 8.6.1989 Kurssit: Valtakunnallinen maanpuolustuskurssi nro 184 (2008) Metsäakatemia 2009 Englanti: Ruotsi: Ranska: sujuva kohtuullinen lukiopohja Suomen Kuntaliitto, kehityspäällikkö (maakunta-asiat) 1.1.2012- Lapin liitto, hallintojohtaja 04/2011-12/2011 Suomen eduskunta, kansanedustaja 03/2007-04/2011 (Suuri valiokunta ja perustuslakivaliokunta) Lapin liitto vs. maakuntasihteeri ja maakuntasihteeri (hallintojohtaja) 09/2003-03/2007 Lapin yliopisto, ympäristöoikeuden assistentti 1.8.1993-31.7.2003 Lapin yliopisto, vs. ympäristöoikeuden professori (20%) 2000-2001 Lapin yliopisto, vs. ympäristöoikeuden assistentti 1.8.1990-31.7.1993 Tuntiopettajajaksoja, Oulun yliopisto ja Joensuun yliopisto 1992-1996 Luento-opetusta ja esitelmiä suomeksi ja englanniksi Suomessa, Saksassa, Ruotsissa ja Iso-Britanniassa Lapin tuomiokunta, Sodankylä, tuomioistuinharjoittelu 1.8.1989-31.7.1990 Asianajotoimisto Paul Henriksson, Tornio, 1.6.1983-31.7.1983, toimistotehtäviä Ulosottovirasto, Helsinki, 1.6.1982-18.8.1982 toimistotehtäviä

Asianajotoimisto Castren & Snellman, Helsinki, 1.101980-31.3.1981 toimistotehtäviä MUUT: Kunnallisia, seutukunnallisia, maakunnallisia ja kansainvälisiä luottamustehtäviä.

Korhonen Auli, 59 v. Yhteiskuntatieteiden maisteri Tampere Yhteiskuntatieteiden maisteri, Tampereen yliopisto 1981 Ammatillisen opettajan pedagogiset opinnot( 60 op.), Tampereen ammattikorkeakoulu 2006 Puheopin tutkinto, Tampereen yliopisto1976 Ylioppilas, Joutsan yhteiskoulu, 1973 LISÄOPINNOT Aluekehittäjän koulutusohjelma, Tampereen kesäyliopisto 2007 Mentorointikoulutus, mentorina Tampereen yliopiston henkilöstökoulutusyksikössä, 2004 2005 ja SAK:n kehittämiskeskuksen mentorina 2007. Kieli- ja alan lyhytkursseja Aikuiskasvatus 15 ov.1992 Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus (TYT) Historia 15 ov. 1994-1997 TYT Tiedottajan täydennysopintoja TYT ja Taideteollisuuskorkeakoulu 1980-luvulla Ruotsi: Englanti: Saksa: Ranska: Norja: Tanska: Espanja: Erinomainen Erinomainen Tyydyttävä Alkeet Hyvä Tyydyttävä Alkeet Elinkeinopoliittinen asiantuntija, SAK 2010- Asiantuntija, SAK 2007-2009 Projektijohtaja, Petmo-projekti, SAK 2004-2007 Projektipäällikkö, SAK 2003-2004 Puheenjohtaja, Tekstiili- ja vaatetustyöväen liitto Teva ry 1.9.1999-31.3.2003 Koulutussihteeri Teva ry 1.1.1996-31.8.1999 Freelance- toimittaja TV-Tampere 1996 1997 Järjestö- ja koulutussihteeri Teva ry 1.3.1992-31.12.1995 Tiedotussihteeri Teva ry 1.8.1979 28.2.1992 Toimittaja Teva ry 1.1.1978 30.9.1978 Toimittaja Kansan Lehti 1.6.- 31.8.1977 ja 1.6.-31.7.1979

Toimitusharjoittelija kesinä 1973 76 Keskisuomalainen, Itä-Häme, Etelä-Suomen Sanomat ja Joutsan Seutu Puhelunvälittäjänä ja posti- ja lennätintoimiston asiakaspalvelussa kesinä 1969-73 Joutsassa ja Leivonmäellä MUUT Lukuisia kunnallisia luottamustehtäviä sekä EU:n rakennerahasto-ohjelmiin liittyviä valtakunnallisia luottamustehtäviä.

Lintonen Minna, 50 v. Kasvatustieteiden maisteri Forssa Opetushallinnon tutkinto, 1995 Peruskoulun luokanopettaja, 1990 Kasvatustieteiden maisteri, 1990 Ylioppilas, Kruununhaan musiikkilukio, 1981 Italia Englanti Ruotsi Venäjä Kaupunginjohtajan vs., 2012-2013 Rehtori, Forssan kaupunki, 1996 Alueellisen perusopetushankkeen johtaja (oto), 2008-2013 Eduskunta, kansanedustaja, Sosiaalidemokraattinen puolue, 2003-2007 EU-vaalikoordinaattori, Sosiaalidemokraattinen puolue, 2009 (4 kk) Koulutuksen toimialajohtaja (vs.), Forssan kaupunki, 1996 (4 kk) Koulunjohtaja, Jokioisten kunta, 1992-1996 Luokanopettaja, Jokioisten kunta, 1989-1992 Sivutoimia mm. Kasvatustieteen aineopintoryhmän ohjaaja, Kansalaisopisto Jokioinen/Turun ja Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskukset, 1995-1997 Musiikin aineenopettaja, Jokioisten kunta, 1991-1993 Italian kielen tuntiopettaja, Ammatti-instituutti, Aikuisopisto, Jokioinen-Humppila-Forssa, 1990-1992, 1986-1988 MUUT Lukuisia kunnallisia ja maakunnallisia luottamustehtäviä. Mm. Hämeen liiton hallituksen jäsen 2005-2009, MYR jäsen 2005-2009

Mäkelä Matti, synt. 1949 Varkaus Asiantuntija

Rossilahti Hannu, 54 v. Valtiotieteen maisteri Vantaa Valtiotiet.kand, hallintotieteet, Suomi, Helsingin yliopisto, 1987 Rakennusmestari 1982 Ylioppilas, suomi Johtajana muutoksessa valmennusohjelma, HAUS kehittämiskeskus Oy, 13.03.2006 31.05.2006 HAUS JOKO 30, Hallinnon kehittämiskeskus, 2004 Kiinteistöalan kirjanpito II tutkinto, Kiinteistöalan koulutussäätiön ammatillinen oppilaitos, 1994 Isännöitsijätutkinto (ITS), Kiinteistöalan koulutussäätiö, 1992 Englanti Ruotsi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, Ylijohtaja, 01.11.2006 Valtion asuntorahasto: Kehittämispäällikkö 1.12.1993 31.10.2006 pp aravahallintopäällikkö 01.07.2001 30.04.2005 ma pp aravahallintopäällikkö 01.09.2000 30.06.2001 pp ylitarkastaja 01.12.1993 31.08.2000 Asuntohallitus lainatoimisto, tp ylitarkastaja 01.10.1993 30.11.1993 Helsingin Erikoisbetoni Oy, oa hallinto ja taloudenhoitotehtävissä, 22.03.1992 30.09.1993 Suomen Kiinteistöliitto Ry, Järjestö ja tiedotussihteerin tehtävät, 17.02.1992 30.09.1993 Suomen Keskusta r.p., Järjestösihteeri, 15.03.1989 16.02.1992 Helsingin Erikoisbetoni Oy, oa hallinto- ja taloudenhoitotehtävissä, 11.03.1989 14.03.1989 RK-Toimisto 5. Silvennoinen Ky, rakennuttaja ja valvontatehtävissä, 23.04.1987 10.03.1989 Helsingin Erikoisbetoni Oy, oa hallinto ja taloudenhoitotehtävissä, 23.12.1984 22.04.1987 RSP-Rakennuskonsultit Oy, toimistopäällikkö, 01.10.1983 22.12.1984 Helsingin Erikoisbetoni Oy: työnjohto, myynti ja hallintotehtävissä 03.05.1980 15.05.1982 oa hallinto ja taloudenhoitotehtävissä 16.05.1982 30.09.1983

MUUT Mm. Suomen Asuntomessut hallituksen vpj, Suomen asuntoliitto puheenjohtaja, SFHP hallituksen vpj.s