Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle



Samankaltaiset tiedostot
Nexstim antoi kauan odotettuja lisätietoja NBTtutkimukseen

Monikeskustutkimuksen tulokset ohjaavat osaketta lähiaikoina

Tulosvaroitus ei muuta isoa kuvaa

Pidämme tarjouksen läpimenoa hyvin todennäköisenä

Lisärahoitukselle on akuutti tarve

Markkinatilanne on suotuisa

Yhtiön tervehtyminen jatkuu

Tilanne näyttää muiden kuin Bracknorin kannalta hyvin synkältä

Siirrymme tarkkailuasemiin

Yhtiöllä vaikuttaa olevan vakavia ongelmia

Nousuvara supistunut osakekurssin kohottua

Yhtiö etenee vakaasti oikeaan suuntaan

Tilanne näyttää erittäin haastavalta

Positiivinen tulosvaroitus ei heijastunut osakekurssiin täysimääräisenä

Positiivinen tulosvaroitus oli jo ennusteissa

Tuloskasvu vahvistuu odotetusti

Tuloskäänteen vahvistuminen tukee arvostusta

Tase ja kassavirta etusijalla

Vahva tuloskasvu jatkuu

Odotusten mukainen H2-raportti, nykyinen rahoitus riittää FDA-lupaprosessiin asti

Tuottopotentiaali ei riitä riskien vastineeksi

Osakkeessa on jälleen ostopaikka

Q2-tulos jää selkeästi odotuksia heikommaksi

Tuotto/riski-suhde on yhä riittävä

Tuotto-odotus heikkenee ja epävarmuus kasvaa

Loppuvuoden tilausvirta oli ohut, mutta laadukas

Markkinat ja arvostus kuumenevat

Nostamme suosituksemme osta-tasolle

TIKKURILA :03 Yhtiöpäivitys

Laskemme ennusteitamme tulosvaroituksen myötä

Selkein aliarvostus on purkautunut

Kasvu jatkuu vahvana. SUOMEN HOIVATILAT klo Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää

Pitkän aikavälin kasvutarina pysyy ennallaan

Siirrymme nopean kurssilaskun jälkeen takaisin positiiviselle puolelle

Vahva alkuvuosi nosti ohjeistusta

Kasvukäänne saa vahvistusta

Vahva tuloskasvu houkuttelee

Kasvutarina ennallaan - arvostus haastava

Arvostus on jo varovaisen houkutteleva

Osake on tällä hetkellä oikein hinnoiteltu

Odotettua vaisumpi alku vuodelle

Korkeampi arvostustaso vaatii lisää kasvua

NIXU :24 Yhtiöpäivitys. Pysymme tarinan kyydissä, vaikka arvostus kiristää. Lisää. Analyytikko. Suositus

Intian verouudistus ei anna pitkäaikaista huolta

H1-kasvu pettymys, iso kuva ennallaan

Aika vetää henkeä kurssirallin jälkeen

Vahva alku vuodelle 2017

Toiminnan jatkuvuus turvattiin, mutta rahoitusjärjestely luo painetta osakkeelle

Apple-sopimus voi tuoda tulosylityksen

NIXU :54 Yhtiöpäivitys. Hollannin pieni yrityskauppa istuu hyvin strategiaan. Analyytikko. Suositus Vähennä

Emme kiirehdi vielä ostoihin

Paineet loppuvuoteen kasvavat

Arvostus on noussut perustellulle tasolle

Kurssilasku ylimitoitettua

Vahva startti vuoteen 2017

Arvostus on ainoa ongelma

Panostukset vientiin tuottavat tulosta

Tuottopotentiaali jää ohueksi

Rahoitusjärjestely onnistui odotettua paremmin

Ruotsin laajentuminen etenee hyvin

jäävät syklin pohjavuosiksi

Odottele maltilla tarjousprosessia

Hyvää osinkoa myös jatkossa

Orgaaninen kasvu kiihtyi

Apple-sopu nostaa tulosta ja poistaa epävarmuutta

TAALERI :12 Yhtiöpäivitys. Osake on halpa suhteessa kohonneisiin tulosennusteisiin. Analyytikko. Suositus Osta

Tulosvaroitus vahvisti vahvan tuloskehityksen

NIXU Information Technology - Finland

Osakkeen hinnoittelu pielessä

Pakka selkeytyy ja fokus parantuu

Odotettua tuloskasvua

Kasvu jatkuu, mutta ei riitä arvostuksen tueksi

Luottamusta herättävä kvartaali

Tuotto-odotus on jälleen houkutteleva

Arvostus ei kestä tulospettymyksiä

Tuloskasvu ei hyydy. TALENOM :18 Yhtiöpäivitys. Analyytikko. Suositus Lisää

Hyvää tulosta, mutta haastava arvostus

Nykyisen kasvuvauhdin ylläpitäminen vaatii pääomaa

EPS (oik.) Osinko/ osake. EV/ EBITDA MEUR MEUR % MEUR EUR EUR (x) (x) (x) (x) %

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Konecranes Q3: Suunta edelleen oikea, mutta osakkeen nousuvara ohut

MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Kalaliiketoiminnan myynti on positiivista osakkeelle

Tulos/ osake. Osinko/ osake

Kalmar-pettymys ei muuta näkemystämme

Kova tulosloikka monen tekijän summana

Tulos ennen veroja. Osinko / osake MEUR MEUR % MEUR EUR (x) (x) (x) (x) EUR

Nixu. Yhtiöpäivitys 30/1/2019

Vielä kannattaa pysytellä kyydissä

Sentican irtautuminen painaa osaketta ja tarjoaa hyvän ostopaikan

Tulos/ osake. Osinko/ osake. EV/ EBITDA MEUR MEUR % MEUR EUR EUR (x) (x) (x) (x) %

Tuloskasvu hyytyy Kiinan mukana

HOME:n uusi lupaprosessi käynnistyy

Osake on hinnoiteltu neutraalisti lähivuosien tulosnäkymiin nähden

Tarinaa katsottava vuosien päähän

Paranevat näkymät jo hinnassa

Vahva kehitys jatkuu myös lähivuosina

ORION :56 Yhtiöpäivitys

Nixu. Yhtiöpäivitys 27/11/2018

Arvostustaso ei ole riittävän houkutteleva riskeihin nähden

Transkriptio:

Yhtiöpäivitys Ensimmäisen välietapin tulokset antavat tukea osakkeelle Päivitämme terveysteknologiayhtiö Nexstimin tavoitehinnan 8, euroon (aik. 7,) ja nostamme suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää). Viikonloppuna julkaistut tulokset NBT-laitteiston (Navigated Brain Therapy) Vaiheen III ensimmäisestä välietapista pienentävät yhtiön riskiprofiilia ja uskomme markkinoiden mielenkiinnon heräävän yhtiötä kohtaan, kun tuotteen saaminen markkinoille on taas yhden etapin lähempänä. FDA-luvan saaminen on kriittinen askel yhtiössä piilevän potentiaalin realisoitumiseksi Nexstim on lääkintälaitteita kehittävä ja tuottava teknologiayritys, joka pyrkii parantamaan aivohalvauspotilaiden kuntoutusta kallon ulkopuolisella aivostimulaatiolla. Yhtiö käynnisti keväällä 1 kliinisen III-vaiheen monikeskustutkimuksen 1 kuntoutuskeskuksessa USA:ssa, missä yhtiön kehittämän NBT-laitteiston toimivuutta testataan aivohalvauskuntoutuksessa. Tutkimuksen tavoitteena on todistaa NBT:llä annetun hoidon tehokkuus, saada alan johtavien asiantuntijoiden tuki ja FDA:n myynti- ja markkinointilupa USA:n markkinoille. FDAluvan saaminen on kriittinen askel yhtiössä piilevän potentiaalin realisoitumiseksi, sillä aivohalvauskuntoutusmarkkinat ovat monikymmenkertaiset nykyiseen diagnostiikkaliiketoimintaan (NBS) verrattuna. Tavoitehintamme nosto perustuu täysin yhtiön riskiprofiilin pienentymiseen Nexstim julkaisi viikonloppuna tiedotteen, jonka mukaan ensimmäinen välianalyysi 81 potilaalla on laadittu ja tutkimuksen turvallisuutta valvova riippumaton asiantuntijaryhmä (Data and Safety Monitoring Board) suosittelee tutkimuksen jatkamista ilman muutoksia. Tilanne on yhtiön kannalta positiivinen, sillä tutkimusta olisi ehdotettu keskeytettäväksi, jos tulokset eivät olisi näyttäneet lupaavilta. Seuraava 138 potilaan välianalyysi julkaistaan Q1 16 ja lopulliset 198 potilaan tulokset julkaistaan Q3 16. Jos lopulliset tulokset ovat positiivisia ja yhtiö saa FDA-luvan, NBT-laitteiston laajempi kaupallistaminen voi alkaa arviomme mukaan vuonna 18. Ilmoituksella ei ole vaikutusta Nexstimin lähitulevaisuuden taloudellisiin näkymiin. Nykyisen ohjeistuksen mukaan NBS-laitteistojen myynnistä kertyvän liikevaihdon odotetaan kasvavan vuoden 15 aikana ja liiketuloksen odotetaan olevan positiivinen aikaisintaan H 17. Emme tehneet ennusteisiimme muutoksia tiedotteen julkaisemisen jälkeen, joten tavoitehintamme nosto perustuu täysin positiivisten tutkimustulosten aiheuttamaan yhtiön riskiprofiilin pienentymiseen. Nykyinen yritysarvo on matala verrattuna arvioimaamme NBT-laitteiston kerryttämään NBT-laitteiston markkinapotentiaali on huomattava ja arviomme mukaan laitteisto voisi onnistuessaan tuottaa Nexstimille ensi vuosikymmenen alussa yli MEUR erittäin kannattavaa vuotuista liikevaihtoa (EBIT~ %), kun nykyinen nettokassan huomioiva velaton arvo on noin MEUR. Monikeskuksista saatavien välietappien tutkimustulokset tulevat toimimaan yhtiön osakkeen arvon ajurina lähivuosina, eikä tuloskehityksellä ole kuin hyvin pieni merkitys osakkeen arvon kehittymisen kannalta. Analyytikko Petri Kajaani +358 5 57 868 petri.kajaani@inderes.fi Suositus Osta Edellinen: Lisää Tavoitehinta Edellinen: 7, 9, 8, 7, 6, 5, Eilisen päätös 8, EUR, 11/1 5/15 Nexstim OMXHCAP 6,5 EUR 1 kk vaihteluväli,8-7 EUR Potentiaali 3,1 % Ohjeistus Perustuen liiketoiminnan ennusteensa ja tekemäänsä herkkyysanalyysiin yhtiön johto odottaa NBS-laitteistojen myynnistä kertyvän liikevaihdon kasvavan tilikauden 15 aikana ja liiketuloksen olevan positiivinen aikaisintaan tilikauden 17 jälkipuoliskolla. Ohjeistusmuutos: Ennallaan Avainluvut Liikevaihto Liikevoitto Liikevoittomarginaali Tulos ennen Tulos/ Osinko/ EV/ EV/ EV/ P/E Osinko- (EBIT) veroja osake osake Liikevaihto EBITDA EBIT tuotto MEUR MEUR % MEUR EUR EUR (x) (x) (x) (x) % 13 1,9 -, -37, % -,5-1,, 1,7 -,7 -,7, 1, -7,8-35,9 % -1, -1,6, 16, -,8 -,6 -,, % 15e 3, -8, -6,8 % -7,7-1,8, 1, -6, -5,8-6,, % 16e, -6,5-15,6 % -6,9 -,97, 1,6-8,6-8, -6,7, % 17e 6,8 -,5-37, % -3, -,5, 8, -5, -,7-1,, % Markkina-arvo, MEUR 6 OPO / osake 15e, EUR,13 CAGR EPS, 1-17, % -3 % Nettovelka 15e, MEUR P/B 15e 51,7 CAGR kasvu, 1-17, % 6 % Yritysarvo (EV), MEUR 6 Nettovelkaisuusaste 15e, % -8,7 % ROE 15e, % -16, % Taseen koko 15e, MEUR 1 Omavaraisuusaste 15e, % 9,3 % ROCE 15e, % -8,1 % 1

Ennustemuutokset Emme tehneet ennusteisiimme muutoksia Ensimmäisellä välianalyysillä ei ollut vaikutusta Nexstimin lähitulevaisuuden taloudellisiin näkymiin. Emme ole tehneet näin lähivuosien ennusteisiimme muutoksia ja tavoitehintamme nosto perustui käytännössä puhtaasti yhtiön riskiprofiilin pienentymiseen. Yhtenä välietapin mahdollisuutena olisi nimittäin ollut, että tulokset olisivat vaikuttaneet niin heikoilta, että riippumaton asiantuntijaryhmä olisi ehdottanut yhtiötä jättämään koko tutkimuksen kesken. Julkaistu tiedote poisti siis worst case scenarion, että NBT-laitteistolla ei ole edellytyksiä tehokkaaseen aivohalvauspotilaiden kuntoutukseen tai että laitteisto ei olisi turvallinen. Jos ensimmäisen välietapin analyysi olisi ollut tämän kaltainen, olisi se pudottanut yhtiön sijoittajatarinalta pohjan ainakin hetkeksi. Ennustemuutokset 15e 15e Muutos 16e 16e Muutos 17e 17e Muutos MEUR / EUR Vanha Uusi % Vanha Uusi % Vanha Uusi % Liikevaihto 3,5 3,5 %,, % 6,85 6,85 % Käyttökate -7,69-7,69 % -6, -6, % -,3 -,3 % Liikevoitto ilman kertaeriä -8, -8, % -6,8-6,8 % -,53 -,53 % Liikevoitto -8, -8, % -6,8-6,8 % -,53 -,53 % Tulos ennen veroja -7,69-7,69 % -6,9-6,9 % -3, -3, % EPS (ilman kertaeriä) -1,8-1,8 % -,97 -,97 % -,5 -,5 % Osakekohtainen osinko,,,,,, Luottamus nousussa Epävarmuuden pieneneminen vaikuttaa tulevan lisärahoituksen hintaan positiivisesti Nexstimin liiketoiminta tulee olemaan selvästi tappiollista vielä tutkimusten ollessa käynnissä ja yhtiö tulee tarvitsemaan arviomme mukaan lisärahoitusta NBT-laitteiston kaupallistamiseen. Yhtiön tappiollisuus ja rahoitusriski ovat pitäneet tuottovaatimuksen korkeana ja sitä kautta osakekurssin matalalla tasolla. Markkinoiden luottamus yhtiötä kohtaan on ollut heikko, sillä diagnostiikkaliiketoiminnan (NBS) kannattavuudesta ei ole vielä näyttöä ja aivohalvauskuntoutusliiketoiminnan (NBT) onnistumiselle on hinnoiteltu pieni todennäköisyys. Riippumattoman asiantuntijaryhmän suositus jatkaa tutkimusta vahvistaa uskoa NBT-laitteiston potentiaaliin tehokkaana ja turvallisena hoitomuotona. Epävarmuuden pienenemisen takia yhtiö tulee myös arviomme mukaan saamaan tarvittavaa lisärahoitusta selvästi pienemällä kustannuksella, mikä tukee Nexstimin markkina-arvoa.

Tuloslaskelma ja ennusteet vuosineljänneksittäin Tuloskehitys kvartaalitasolla 13 H1'1 H'1 1 H1'15 H'15 15e 16e 17e Liikevaihto 1,9, 1,8,,6,6 3,, 6,8 Division 1 1,9, 1,8,,6,6 3,, 6,8 Käyttökate -, -3,1 -,3-7, -,8 -,9-7,7-6, -,3 Poistot ja arvonalennukset -,, -, -, -, -, -,3 -,3 -, Liikevoitto ilman kertaeriä -, -3,1 -,7-7,8 -,9-3,1-8, -6,5 -,5 Liikevoitto -, -3,1 -,7-7,8 -,9-3,1-8, -6,5 -,5 Division 1 -, -3,1 -,7-7,8 -,9-3,1-8, -6,5 -,5 Nettorahoituskulut -,1 -, -,6 -,6, -,1,3 -, -,7 Tulos ennen veroja -,5-5,1-5,3-1, -,6-3,1-7,7-6,9-3, Verot,,,,,,,,, Vähemmistöosuudet,,,,,,,,, Nettotulos -,5-5,1-5,3-1, -,6-3,1-7,7-6,9-3, EPS (oikaistu) -1, -,7 -,75-1,6 -,6 -, -1,8 -,97 -,5 Tunnusluvut 13 H1'1 H'1 1 H1'15 H'15 15e 16e 17e Liikevaihdon kasvu-% -1,3 % -17,1 % 31, % 18,1 % 55, % 5, % 6,9 % 3,7 % 61, % Oikaistun liikevoiton kasvu-% 69,5 %, % 18,3 % 75,9 % 58,7 % -3, %,8 % -19, % -6,9 % Käyttökate-% -, % -75, % -, % -335,8 % -739,7 % -11, % -36,7 % -16,5 % -33,6 % Oikaistu liikevoitto-% -37, % -75, % -61, % -35,9 % -766, % -118,6 % -6,8 % -15,6 % -37, % Nettotulos-% -1,3 % -138,8 % -96, % -7,6 % -78, % -1,5 % -36,9 % -16,6 % -7, % Liikevaihto ja liikevoitto-% Liikevoiton kehitys kvartaaleittain 3, %,,5-1% -% -1,, -3% -, 1,5 -% -5% -3, 1, -6% -,,5-7% -8% -5,, H1'1 H'1 H1'15 H'15-9% -6, H1 H Liikevaihto Oikaistu liikevoitto-% 1 15 3

Arvostus Arvostustaso 1 11 1 13 1 15e 16e 17e Osakekurssi 6,15 6,5 6,5 6,5 Markkina-arvo 6 6 6 Yritysarvo (EV) 36 6 53 58 P/E (oik.) neg. neg. neg. neg. P/Kassavirta -5,7-5,6-6,9-13,5 P/B 5,1 51,7-7,7-5, P/S 19,8 1,3 1,9 6,8 EV/Liikevaihto 16, 1, 1,6 8, EV/EBITDA neg. neg. neg. neg. EV/EBIT neg. neg. neg. neg. Osinko/tulos (%) % % % % Osinkotuotto-%, %, %, %, % P/B EV/Liikevaihto 6 5 3 1-1 - 1 11 1 13 1 15e 16e 17e 18 16 1 1 1 8 6 1 11 1 13 1 15e 16e 17e P/B Mediaani 1-1 EV/Liikevaihto Mediaani 1-1 Tulostrendi (rullaava 1 kk) Liikevoiton kehitys Liikevaihdon ja kannattavuuden kehitys - - 3 3-6 -8-1 1 1-1 H'1 H1'13 H'13 H1'1 H'1 H1'15 H'15 H'1 H1'13 H'13 H1'1 H'1 H1'15 H'15 Liiketulos (rullaava 1 kk) Liikevaihto (rullaava 1 kk)

Tase ja kassavirtalaskelma Tase Vastaavaa (MEUR) 1 13 1 15e 16e Vastattavaa (MEUR) 1 13 1 15e 16e Pysyvät vastaavat,5,5 1, 1, 1,5 Oma pääoma,3 -, 8,6,9-6, Liikearvo,,,,, Osakepääoma 8,6 8,6,1,1,1 Aineettomat oikeudet,,,5,7,8 Kertyneet voittovarat, -3,8-9,8-17,5 -, Käyttöomaisuus,1,1,,5,7 Omat osakkeet -8,3,,,, Sijoitukset osakkuusyrityksiin,,,,, Uudelleenarvostusrahasto,1,1,,, Muut sijoitukset,,,,, Muu oma pääoma, 1,8 18,3 18,3 18,3 Muut pitkäaikaiset varat,,,,, Vähemmistöosuus,,,,, Laskennalliset verosaamiset,,,,, Pitkäaikaiset velat,, 3,5 5,5 8,3 Vaihtuvat vastaavat 3,5,6 13, 8,,3 Laskennalliset verovelat,,,,, Varastot,,3,,3, Varaukset,,,,, Muut lyhytaikaiset varat,,,,, Lainat rahoituslaitoksilta 1,8,6,9,9 7,7 Myyntisaamiset 1,1 1, 1,3 1,6 1,8 Vaihtovelkakirjalainat,5 1,5,5,5,5 Likvidit varat, 1, 11,5 6,5,1 Muut pitkäaikaiset velat,1,1,1,1,1 Taseen loppusumma, 3, 1, 9,7 5,8 Lyhytaikaiset velat 1,3 1, 1,9 3,3 3,5 Lainat rahoituslaitoksilta,3,, 1, 1, Lyhytaikaiset korottomat velat,3,7 1, 1,8, Muut lyhytaikaiset velat,6,5,5,5,5 Taseen loppusumma, 3, 1, 9,7 5,8 1% 5% % -5% -1% -15% Taseen avainlukujen kehitys 11 1 13 1 15e 16e 17e 5% % 15% 1% 5% % -5% -1% -15% Omavaraisuusaste (vas.) Nettovelkaantumisaste (oik.) DCF-laskelma Kassavirtalaskelma (MEUR) 1 15e 16e 17e 18e 19e e 1e e 3e e 5e Liikevoitto -7,8-8, -6,5 -,5 -,9 1,5 5,1 11,1 1,9 16,7,8 + Kokonaispoistot,,3,3,,,5,7,9 1,1 1, 1,3 - Maksetut verot,,,,,,,,,,, - verot rahoituskuluista,,,,,,,,,,, + verot rahoitustuotoista,,,,,,,,,,, - Käyttöpääoman muutos,7,, -, -,8 -,7 -,1-1,8-1,3-1,3 -,1 Operatiivinen kassavirta -6,8-7,7-6, -,5-1,3 1,3 3,7 1, 1,7 16,5,1 + Korottomien pitkä aik. velk. lis.,,,,,,,,,,, - Bruttoninvestoinnit -,9 -,6 -,5-1, -1,1-1,3-1,5-1,8-1, -,1 -, Vapaa operatiivinen kassavirta -7,6-8,3-6,7-3, -,,, 8, 13,3 1,5 17,8 +/- Muut,,,,,,,,,,, Vapaa kassavirta -7,6-8,3-6,7-3, -,,, 8, 13,3 1,5 17,8, Diskontattu vapaa kassavirta -8, -5,6 -, -1,5, 1, 3,3,5,,5,7 Diskontattu kumulatiiv. vapaakassavirta 9, 57, 6,9 65, 66,9 66,9 65,9 6,6 58,1 53,9 9,5 Velaton arvo DCF 9, - Korolliset velat -3, + Rahavarat 11,5 Rahavirran jakauma eri vuosille -Vähemmistöosuus, -Osinko/pääomapalautus, Oman pääoman arvo DCF 57,5 TERM Oman pääoman arvo DCF per osake 8,6 Pääoman kustannus (WACC) Vero-% (WACC), % Tavoiteltu velkaantumisaste D/(D+E) 15, % Vieraan pääoman kustannus 5,5 % Yrityksen Beta 1, Markkinoiden riski-preemio,75 % Likviditeettipreemio 1,5 % Riskitön korko 3, % Oman pääoman kustannus 18,3 % Pääoman keskim. kustannus (WACC) 16, % e-e 15e-19e - -1 1 15e-19e e-e TERM 5

Tiivistelmä Tuloslaskelma 1 13 1 15e 16e Osakekohtaiset luvut 1 13 1 15e 16e Liikevaihto 3, 1,9, 3,, EPS -1, -1,6-1,8 -,97 EBITDA -,3 -, -7, -7,7-6, EPS oikaistu -1, -1,6-1,8 -,97 EBITDA-marginaali (%) -7, -, -335,8-36,7-16,5 Operat. kassavirta per osake -1, -,95-1,8 -,87 EBIT -,6 -, -7,8-8, -6,5 Tasearvo per osake -,75 1,,13 -,8 Voitto ennen veroja -,7 -,5-1, -7,7-6,9 Osinko per osake,,,,, Nettovoitto -,7 -,5-1, -7,7-6,9 Voitonjako, % Kertaluontoiset erät,,,,, Osinkotuotto, %,,, Tase 1 13 1 15e 16e Tunnusluvut 1 13 1 15e 16e Taseen loppusumma, 3, 1, 9,7 5,8 P/E,, neg. neg. neg. Oma pääoma,3 -, 8,6,9-6, P/B,, 5,1 51,7 neg. Liikearvo,,,,, P/Liikevaihto, 19,8 1,3 1,9 Korolliset velat,1,6,9 5,9 8,7 P/CF, neg. neg. neg. EV/Liikevaihto, 1,7 16, 1, 1,6 Kassavirta 1 13 1 15e 16e EV/EBITDA neg. neg. neg. neg. neg. EBITDA -,3 -, -7, -7,7-6, EV/EBIT neg. neg. neg. neg. neg. Nettokäyttöpääoman muutos -,6,,7,, Operatiivinen kassavirta -,9 -, -6,8-7,7-6, Vapaa kassavirta -3,5 -, -7,6-8,3-6,7 Yhtiökuvaus Suurimmat omistajat %-osakkeista Nexstim on lääkintälaitteita kehittävä yhtiö, joka pyrkii parantamaan aivohalvauspotilaiden kuntoutusta kallon ulkopuolisella aivostimulaatiolla. Yhtiön liikeavaihto vuonna 1 oli, MEUR ja yhtiön henkilöstö oli 31. Svenska Handelsbanken AB (publ), Branch Operation 9,6 in Finland % The Finnish National Fund for Research and Development 1,1 % Sitra Nordea Bank Finland Plc 15,7 % Clearstream Banking S.A. 8,8 % Lundbeckfond Invest A/S,7 % Suositushistoria, viimeiset 1 kk Päivämäärä Suositus Tavoite Osakekurssi.5.15 Lisää 5,8 5,11 5.8.15 Lisää 7, 6,8 Osta 8, 6,5 6

Vastuuvapauslauseke Raporteilla esitettävä informaatio on hankittu useista eri julkisista lähteistä, joita Inderes pitää luotettavana. Inderesin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta Inderes ei takaa esitettyjen tietojen virheettömyyttä. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa raporttien perusteella tehtyjen sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa tämän raportin perusteella tehtyjen päätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Tuotetut raportit on tarkoitettu informatiiviseen käyttöön, joten raportteja ei tule käsittää tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa, myydä tai merkitä sijoitustuotteita. Asiakkaan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tehdessään päätöksiä sijoitustoimenpiteistä, asiakkaan tulee perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, sekä arvioonsa sijoituskohteen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Asiakas vastaa sijoituspäätöstensä tekemisestä ja niiden taloudellisesta tuloksesta. Inderesin tuottamia raportteja ei saa muokata, kopioida tai saattaa toisten saataville kokonaisuudessaan tai osissa ilman Inderesin kirjallista suostumusta. Mitään tämän raportin osaa tai raporttia kokonaisuudessaan ei saa missään muodossa luovuttaa, siirtää tai jakaa Yhdysvaltoihin, Kanadaan tai Japaniin tai mainittujen valtioiden kansalaisille. Myös muiden valtioiden lainsäädännössä voi olla tämän raportin tietojen jakeluun liittyviä rajoituksia ja henkilöiden, joita mainitut rajoitukset voivat koskea, tulee ottaa huomioon mainitut rajoitukset. Käytettävät arvonmääritysmenetelmät ja tavoitehinnan perusteet ovat aina yhtiökohtaisia ja voivat vaihdella merkittävästi riippuen yhtiöstä ja (tai) toimialasta. Inderesin suosituspolitiikka perustuu seuraavaan jakaumaan suhteessa osakkeen nousuvaraan 1-kk tavoitehintaan: Suositus Nousuvara 1-kk tavoitehintaan Osta >15 % Lisää 5-15 % Vähennä - 5-5 % Myy < -5 % Inderesin tutkimusta laatineilla analyytikoilla tai Inderesin työntekijöillä ei voi olla 1) merkittävän taloudellisen edun ylittäviä omistuksia tai ) yli 1 %:n omistusosuuksia missään tutkimuksen kohteena olevissa yhtiössä. Inderes Oy:llä ei ole omistuksia kohdeyhtiöissä. Analyysin laatineen analyytikon palkitsemista ei ole suoralla tai epäsuoralla tavalla sidottu annettuun suositukseen tai näkemykseen. Inderes Oy:llä ei ole investointipankkiliiketoimintaa. Inderes tai sen yhteistyökumppanit, joiden asiakkuuksilla voi olla taloudellinen vaikutus Inderesiin, voivat liiketoiminnassaan pyrkiä toimeksiantosuhteisiin eri liikkeeseenlaskijoiden kanssa Inderesin tai sen yhteistyökumppanien tarjoamien palveluiden osalta. Inderes voi siten olla suorassa tai epäsuorassa sopimussuhteessa tutkimuksen kohteena olevaan liikkeeseenlaskijaan. Inderes voi yhdessä yhteistyökumppaneineen tarjota liikkeeseen laskijoille Corporate Broking -palveluita, joiden tavoitteena on parantaa yhtiön ja pääomamarkkinoiden välistä kommunikaatiota. Näitä palveluita ovat sijoittajatilaisuuksien ja -tapahtumien järjestäminen, sijoittajaviestinnän liittyvä neuvonanto, sijoitustutkimusraporttien laatiminen. Inderes on tehnyt tässä raportissa suosituksen kohteena olevan liikkeeseen laskijan kanssa sopimuksen, jonka osana on tutkimusraporttien laatiminen. Lisätietoa Inderesin tutkimuksesta: http://www.inderes.fi/research-disclaimer/ Inderes antaa seuraamilleen osakkeille tavoitehinnan. Inderesin käyttämä suositusmetodologia perustuu osakkeen tämänhetkisen hinnan ja kuuden kuukauden tavoitehintamme väliseen prosenttieroon. Suosituspolitiikka on neliportainen suosituksin myy, vähennä, lisää ja osta. Inderesin sijoitussuosituksia ja tavoitehintoja tarkastellaan pääsääntöisesti vähintään neljä kertaa vuodessa yhtiöiden osavuosikatsausten yhteydessä, mutta suosituksia ja tavoitehintoja voidaan muuttaa myös muina aikoina markkinatilanteen mukaisesti. Annetut suositukset tai tavoitehinnat eivät takaa, että osakkeen kurssi kehittyisi tehdyn arvion mukaisesti. Inderes käyttää tavoitehintojen ja suositusten laadinnassa pääsääntöisesti seuraavia arvonmääritysmenetelmiä: Kassavirta-analyysi (DCF) ja lisäarvomalli (EVA), arvostuskertoimet, vertailuryhmäanalyysi ja osien summa -analyysi.