SUOMEN SALUKIKERHO ry TOIMINTAKERTOMUS 2011



Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

Yhdistyksen toiminnantarkastajina olivat Katrina Klingberg ja Hannele Lindfors ja varatilintarkastajina Janica Nyberg ja Arja Havia.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

SUOMEN SALUKIKERHO ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

Syyskokouksen pöytäkirja 2014

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen vuosikokous

saluki 3/2014 Vuosi Dubaissa Saluki metsästäjänä Saudi-Arabiassa Muutoksia kasvatus- ja metsästystavoissa

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015

Kokoukset Yhdistyksen kevätkokous pidettiin Tuomarinkartanon koirakeskuksessa Helsingissä ja syyskokous samassa paikassa.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12

Järjestäytymiskokous Pöytäkirja

Salpausselän koirankasvattajat ry

Rahastonhoitajana on ollut Marjatta Perjus ja lähtien Ulla Sieranta.

SUOMEN AFGAANIT - FINLANDS AFGHANER RY VUOSIKERTOMUS Hallitus ja toimihenkilöt

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: kello Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, Hämeenlinna

Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à

SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

Yhdistyksen tilintarkastajina olivat Katrina Klingberg ja Annika Kutilainen.

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Yhteenveto pöytäkirjoista 18-20/2013

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Yhdistyksen tapahtumissa sponsorina on toiminut Eukanuba.

SUOMEN AFGAANIT - VUOSIKERTOMUS 1 (8) FINLANDS AFGHANER RY

Keravan Reserviläiset ry

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

Hyväksyttiin Royal Canin Finland Oy:n sponsorointisopimus Päätettiin pitää seuraava kokous 18.5.

Olemma saaneet uusia jäsenhakemuksia liitteen 1 mukaisesti. Esitän, että hyväksymme kaikki jäseniksemme. (Ovat myös jo maksaneet jäsenmaksun)

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014

Päivitetty

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Pienpystykorvat ry TOIMINTAKERTOMUS V.2011

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Siis mahdollisimman hankalassa paikassa ja huonon kulkuyhteyden takana, ajatellen Helsingin ulkopuolelta kokoukseen tulevia jäseniä.

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Kiertopalkintojen yleiset säännöt

Vuoden 2011 parhaat haussa!

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

SOMAKISS ry:n säännöt

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.

VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT

Yhdistyksen säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Alaskanmalamuuttiyhdistys ry. Hyväksytty vuosikokouksessa

VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT

- Kasvattajatuomariksi katsotaan tuomari, joka on kasvattanut vähintään kolme pentuetta.

Vuosikertomus Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

SOMAKISS ry:n säännöt

TOIMINTASUUNNITELMA (Hyväksytty vuosikokouksessa )

Yhdistyksen nimi on Unkarinpaimenkoirat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.

1 VASTUUHENKILÖIDEN VALITSEMINEN JA EROAMINEN

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

Vuoden cairn -voimassa asti

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt

1 Kokouksen avaus Kerhon puheenjohtaja Kati Kuula avasi kokouksen klo toivottaen kaikki läsnäolijat tervetulleiksi.

Säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

saluki 1/2014 Listavoittajat 2013 Monipuolinen luonne-ekstra Alkuaikojen englantilaiset salukikasvattajat

Suomen Snautserikerho ry. Tiivistelmä pöytäkirjasta 5/2017

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

SUOMEN AFGAANIT - TOIMINTAKERTOMUS (9) FINLANDS AFGHANER RY

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

4 Valitaan kaksi (2) pöytäkirjan tarkastajaa sekä kaksi (2) ääntenlaskijaa

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Suomen Picardienpaimenkoirat ry:n säännöt

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely

HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 11/2014 PÖYTÄKIRJA

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan Muutos Muutos

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN

Suomen Noutajakoirajärjestö ry:n säännöt

Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen klo

Toimintakertomus 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2012

Transkriptio:

SUOMEN SALUKIKERHO ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 Toiminnan tarkoitus Suomen Salukikerho ry toimii salukien rotujärjestönä ja edistää salukien kasvatusta, jalostusta ja käyttöä sekä toimii yhdyssiteenä rotua harrastavien yksityisten henkilöiden välillä ja edustaa heitä rekisteröitynä yhdistyksenä Suomen Kennelliittoon, Suomen Vinttikoiraliittoon ja muihin yhdistyksiin päin. Salukikerhon uudet säännöt hyväksyttiin Yhdistysrekisterissä 20.12.2006. Vuosi 2011 oli kerhon kahdeskymmenesneljäs toimintavuosi, kuudes vuosi rotujärjestönä. Jäsenistö Vuoden 2011 lopussa kerhoon kuului 467 jäsentä (vuonna 2010 oli 454 jäsentä). Näistä ainaisjäseniä 24, ulkomaalaisia jäseniä 24 ja perhejäseniä oli 83. Kerhoon liittyi uusia jäseniä 49 varsinaista ja 9 perhejäsentä. Näistä kasvattajien maksamia ns. pentujäseniä oli 25 (edellisenä vuonna 10). Eronneita 6 pääjäsentä. Eronneiksi katsottiin 27+13 (eivät maksaneet jäsenmaksuaan). Hallitus Hallitus kokoontui vuoden 2011 aikana 10 kertaa ajalla 1.1.2011 31.12.2011. Hallituksen kokoonpano oli seuraava (suluissa jäsenten osallistumiskerrat): Virpi Kokkonen, puheenjohtaja (10) Kalle Salovaara, varapuheenjohtaja (10) Ulla-Maija Liekso, sihteeri ja rahastonhoitaja (10) Jukka Miinalainen (9) Pauliina Perheenmies (0) Sanna Puurila (10) Heli Vartiainen (8) Yhdistyksen toiminnantarkastajina toimivat Tanu Savolainen ja Marjut Närhi-Sairanen sekä varatoiminnantarkastajina Pirjo Jäppinen ja Raija Lundström. Jukka Miinalainen toimi yhdistyksen kirjanpitäjänä. Tuire Kantoluoto toimi yhdistyksen jäsensihteerinä. KoiraExpossa 2011 ei SSaK:lla ollut edustajia. Vuosikokoukset Kevätkokous pidettiin 13.3.2011 Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa Helsingissä ja paikalla oli 34 yhdistyksen jäsentä. Kokouksessa käsiteltiin kevätkokousasiat. Tilintarkastusta ei ollut saatu loppuun kevätkokoukseen mennessä. Kevätkokous päätti myöntää vastuuvapauden, mutta tilintarkastuksessa havaitut epäkohdat tuli korjata ja uudelleen läpikäydä syyskokouksessa. Kokouksen jälkeen jaettiin näyttelykiertopalkinnot vuodelta 2010 Vuoden Saluki Aziz Fazel 188, VSP Aziz Cane Zadan 170 Vuoden voitokkain Aziz Fazel 226, VSP Aziz Cane Zadan 186 Vuoden TOPsaluki Hadayan Maxima 260, VSP El Ubaid s Kalimantan 107 Vuoden nuori Aziz Fazel 188, VSP Aziz Felfel 155 Vuoden Veteraani Tazillah Rajaah al-rubin 190, VSP Abu Hakim Ismat 80 Vuoden jalostuskoira Dadaelis Nile Of Tazillah 383, VSP Aziz Tamasha 278 Vuoden Kasvattaja Aziz 674 Jonin muistopalkinto Aziz Cane Zadan 218 (48 maastokilpailua, 170 näyttelyä) Leevin muistopalkinto Rudan Rouhani 92 (8 maastokilpailua, 84 näyttelyä) Svenska Salukiringenin kiertopalkinto Tazillah Khanda Karneol 30

Sääntömääräinen syyskokous pidettiin 12.11.2011 Lahdessa Urheilumuseon auditoriossa ja paikalla oli 25 yhdistyksen jäsentä. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset syyskokousasiat ja korjaukset tilintarkastuksesta. Kokouksen päätteeksi jaettiin kerhon juoksukiertopalkinnot vuodelta 2011: Vuoden Maastojuoksija Zarabis Odezia, VSP Ruweis Haytham Vuoden Maastoveteraani Al-Yasamin Ameena, VSP Tazillah Omar Kamran Vuoden Maastotulokas Tazillah Ghalia Karmah, VSP Ruweis Haytham Vuoden Ratajuoksija Non Serviam Anung Un Rama, VSP Action Ö El Hor Laaman Vuoden Ratatulokas Yuzak Selma, VSP Non Serviam Anax Imperator Vuoden Rataveteraani Al-Yasamin Ameena, VSP Dix Dax Ex-Ezabahz Vuoden Aktiivijuoksija Non Serviam Anung Un Rama Syyskokousta edelsi ELL Seppo Lambergin luento sydänultraustutkimuksesta ja sydänsairauksista. Paikalla oli 44 kerhon jäsentä. SVKL:n toiminta Suomen Vinttikoiraliitto ry:n kevään liittokokouksessa edustajana olivat Virpi Kokkonen, Kalle Salovaara, Ulla-Maija Liekso, Susanna Mäkelä, Jukka Miinalainen, Satu Hyvärinen ja Jouko Savolainen. Vinttikoiraliiton syyskokouksessa ei ollut kerhon edustajaa, koskaa Liiton syyskokous oli samanaikaisesti oman kokouksemme kanssa. SKL:n toiminta Kalle Salovaara edusti SSaK:a Suomen Kennelliiton valtuuston kokouksissa, varaedustajana oli Virpi Kokkonen. Jalostustoimikunta SSaK:n jalostustoimikunnan kokoonpano oli Tiina-Ira Huttunen, Elisa Kohtamäki, Sanna Puurila ja Saija Juutilainen. Toimikunnan vetäjänä toimi Tiina-Ira Huttunen. Salukien erikoiskoulutus ja kollegiotilaisuus pidettiin 13.4.2011 Lohjalla Suomen Kennelliiton koulutushallissa. Koulutuksen vetäjinä olivat ulkomuototuomarit Saija Juutilainen ja Tuula Savolainen. Valvojana toimi ulkomuototuomari Marianne Holm. Kollegiosta salukituomareiksi valmistuivat Maija Mäkinen, Rune Fagerström, Juha Kares ja Juha Putkonen. Tilaisuutta järjestämässä Tiina-Ira Huttunen. Toinen salukien erikoiskoulutus ja kollegiotilaisuus pidettiin 12.5.2011 Lohjalla Suomen Kennelliiton koulutushallissa. Koulutuksen vetäjinä olivat ulkomuototuomarit Saija Juutilainen ja Unto Timonen. Valvojana toimi ulkomuototuomari Marianne Holm. Kollegiosta salukituomareiksi valmistuivat Hannele Jokisilta, Jetta Tsokkinen ja Tuire Okkola. Tilaisuutta järjestämässä olivat Sanna Puurila ja Elisa Kohtamäki. Samassa tilaisuudessa rotuunottotuomari Unto Timonen ja Saija Juutilainen hyväksyivät Melik Jasiimin ottamisen rotuun. Ruumiinavausten tukeminen jatkui vuonna 2011, Salukikerho sponsoroi jäsentensä alle 10-vuotiaiden salukien ruumiinavauksia. Kuolinsyytutkimuksia sponsoroitiin 4 koiralle, (summa 424,11 ) Sydämen ultratutkimusten sponsorointi alkoi vuonna 2010. Salukikerho avusti jäsentensä salukien sydänultraäänitutkimuksia 80 eurolla / koira ko. tarkoitukseen määrätyllä rahastolla (4000 euroa). Tukea voivat anoa jalostukseen käytetyt/käytettävät koirat tai koirat, joiden lähisukulaisissa on ilmennyt sydänongelmia. Määräraha umpeutui keväällä 2011. Erikoisnäyttelyn ja Saluki Shown

tuotosta päätettiin käyttää 3000 euroa sydänultrausten sponsorointiin (50 euroa/saluki). Erikoisnäyttelyviikonloppuna myytyjen Sydäntekeväisyysnauhojen ja arpojen tuotto 420,24 siirrettin Jalostustilille. Kerho on sponsoroinut sydänultratutkimuksia 75 koiralle, (summa 5.010 ) Joukkotarkastus järjestettiin 16.9.2011 Espoon Eläinsairaalassa (Finnoontie 31, 02280 Espoo) Sydänultraäänitutkimukset suoritti eläinlääkäri Anders Eriksson. Joukkotarkastuksessa tutkittiin 11 salukia. Jalostustoimikunta päivitti eläinlääkäreiden lausuntoja sydänultraäänitutkimuksista Suomen Salukikerhon kotisivuille. Jalostustoimikunta piti yhteyttä puhelimella, sähköpostilla ja kokoontui 4 kertaa. Näyttelytoimikunta Suomen Salukikerhon näyttelytoimikunta järjesti vuoden aikana kaksi näyttelyä. Salukien pääerikoisnäyttely 11.6.2011 ja Saluki Show 12.6.2011 järjestettiin Tuomarinkartanolla Helsingissä. Tapahtuman pääsponsorina toimi Royal Canin. Näyttelyyn oli ilmoitettu 8 pentua ja 179 salukia virallisiin luokkiin. Kotimaiset kasvattajatuomarit olivat tuomareina: Saija Juutilainen arvosteli nartut ja Säde Hohteri arvosteli urokset ja valitsi BIS:n, joka oli uros Aziz Cane Zadan, VSP oli narttu Hadayan Maxima. Saluki Shown ilmoittautumismäärät olivat 11 pentua js 153 aikuista salukia. Näyttelytoimikunnan vetäjänä toimi Susanna Mäkelä kesäkuuhun 2011 saakka. Näyttelytoimikunnan rahastonhoitajana toimi Ulla-Maija Liekso ja näyttelysihteerinä oli Marjut Närhi-Sairanen. Muut näyttelytoimikunnan jäsenet olivat Virpi Kokkonen, Jouko Savolainen (järjestelypäällikkö), Kalle Salovaara ja Sanna Puurila. Näyttelykiertopalkintojen pistelaskusta vastasi Sanja Ekblad. Näyttelytoimikunnasta eroilmoituksen jättivät Susanna Mäkelä, Sanna Puurila ja Marjut Närhi- Sairanen. Loppuvuoden näyttelytoiminnasta vastasi hallitus. Vuoden 2011 aikana kansainvälisen muotovalion arvon (C.I.B) sai 15 salukia, Suomen muotovalion arvon (FI MVA) sai 22 salukia, Pohjoismaiden muotovalionarvon (POHJ MVA) sai 2 salukia. Juoksutoimikunta Toimikuntaan kuuluivat Heli Perkkiö, Tanu Savolainen, Kalle Salovaara, Anniina Mäklin. Toimikunnan vetäjänä toimi Kalle Salovaara. Juoksupuolen kiertopalkintojen pistelaskijana toimi Jari Latva-Rasku. Juoksutoimikunnan järjestämät tapahtumat: 1) ratamestaruus 29.5.2011 Hyvinkäällä, 2) Kerho järjesti yhdessä Kaakkois-Suomen Vinttikoirakerhon kanssa maastokokeen 2.-3.7. Iitissä, 2.7.2011 juostiin salukien maastomestaruudesta, 3) Salukien juoksuilta Hyvinkään vinttikoiraradalla elokuussa. Ohjelmassa keskustelua salukin harjoittamisesta, juoksuharjoittelua aloittelijoille, maasto-, rata- ja koejuoksuja. Vuoden 2011 aikana 3 salukia sai kansainvälisen käyttövalionarvon (C.I.C), tulokset tulivat maastojuoksukokeista. Maastojuoksupuolelta käyttövalionarvon (FI KVA-m) saavutti 11 salukia. Ratapuolelta valionarvo (FI KVA-r) myönnettiin 3 salukille. SSaK:n ratamestaruuden voitti Non Serviam Anung Un Rama ajalla 32,82 s.

Veteraanimestariksi kruunattiin Tazillah Omar Kamran epävirallisella ajalla 20,76 (matka 280m). SSaK:n urosten maastomestaruuden voitti Qashani Khalifa Hama pistein 256 ja narttujen maastomestaruuden Bidhaara Al Naqawa pistein 251. Veteraanimestaruus jaettiin Al-Yasamin Ameenalle pistein 252. Koetoimitsijakurssille osallistuivat Marja-Leena Ahonen, Anniina Mäklin ja Katja Pellikka. Tiedotus Saluki-lehden toimittamisesta vastasivat Iiro Rautavuori (toimitus) sekä Kirsi Kärkkäinen ja Heli Perkkiö (taitto). Näyttelyarvostelujen (3/2011) käännöstyöstä vastasi Kirsti Peitsara. Saluki-lehti ilmestyi kolme kertaa: numerot 1/11, 2/11 ja 4/11 ja näyttelyarvostelut vuodelta 2010 numerona 3/11. Saluki-lehti oli kokonaisuudessaan A4-koossa ja nelivärinen. Valokuvauskilpailun voittajakuvista koottiin vuoden lopussa nelivärinen salukikalenteri vuodelle 2012. Kalenterikilpailusta vastasi Laura Rodriguez ja kalenterin ulkoasusta Johanna Männistö. Valokuvauskilpailun tuomareina toimivat Elisa Kohtamäki ja Irene Vinha. Vinttikoiralehden salukisivut toimitti Micaela Lehtonen. Vuonna 2011 Internet-toimikunta ylläpiti Suomen Salukikerho ry:n kotisivuja ja sähköpostiosoitteita. Salukikerhon uudet sivut avattiin kesällä 2011. Kotisivujen tekemiseen osallistuivat Elisa Kohtamäki, Sanna Puurila, Marika Vartiainen ja Mari Riitinki ja Mika Jokinen. Web-toimikunnan vetäjänä toimi Mika Jokinen. Sivustoa ylläpitäneet Internet-toimikunnan jäsenet ja toiminta-alueet olivat vuonna 2011 seuraavat: Kati Erling Nebula-yhteyshenkilö Sanja Ekblad pääasiassa linkit-sivut Elisa Kohtamäki jalostussivujen päivitys ja rekisteröinnit Mari Riitinki erityisesti näyttelytulokset Marika Vartiainen, Talous Yhdistyksen talous säilyi vakaana vuoden 2011 aikana. Tilikauden kulujäämä ennen kalustopoistoja ja tilinpäätössiirtoja oli -3173,35 euroa ja taseen loppusumma oli 12299,53 euroa. Salukikummit Salukikummit toimivat alueella asuvien salukinomistajien yhdyshenkilöinä. Vuoden 2011 salukikummit: Laura Rodriguez (pääkaupunkiseutu), Riina Kullas (pääkaupunkiseutu), Susanna Mäkelä (Kanta/Päijät-Häme), Ritva Latva-Rasku (Turun seutu), Heli Perkkiö (Pohjois-Suomi), Inga- Lill Sjöman (Pohjanmaa), Sirpa Tavasti (Kuopion seutu) ja Lea Pelkonen (Joensuun seutu). Muu toiminta Keväällä järjestettiin tapaaminen uusien salukisivujen merkeissä. Illan aikana käytiin läpi salukisivujen ongelmakohdat ja laadittiin suunnitelma, miten toimitaan ja edetään. Tilaisuuteen osallistuivat: Virpi Kokkonen, Kalle Salovaara, Mika Jokinen, Pirjo Savolainen, Elisa Kohtamäki ja Heli Vartiainen. Salukien pentuvälittäjänä toimi Jaana Moisander. Kerhon tarvikkeiden myyntiä hoitivat Teija Laukka ja Minea Collan.

Kerhon kahviotoiminnasta vastasi Pirjo Savolainen. Näyttelyharjoittelusta vastasi Hannu Haapala, joka järjesti kolme harjoitusiltaa Salmen ulkoilualueella.