PERJANTAINA 18.9.2015, SIVU 19 Testikeskus: Nokian Renkaat sen tietää. Tuotekehitys on kallista, mutta elinehto myös rengasvalmistajalle. Sivu 24 Tuottaja: p. 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@ keskisuomalainen.fi Osoite: PL 159, 40101 Jyväskylä Autot&liikenne Hyvästi harvat hampaat Honda CR-V: Vaihteisto-osaamisen ulkoistaminen nosti maasturin kyvykkyyttä. Marko Jokela / Moottori Katumaastureiden myynti ja valmistusmäärät kasvavat jatkuvasti. Uusia maastureita ilmestyy markkinoille, ja jo aiemmin katumaasturoituneet valmistajat päivittävät tuotteitaan. Honda CR-V kuuluu katumaastureiden ikoneihin. Tuoreimmassa uudistuksessa auto sai yhdeksänlovisen automaattivaihteiston, joka tekee siitä kaikkien aikojen parhaan CR-V:n. Japanissa on aina totuttu varmistamaan omavaraisuus. Se on ollut järkevää, mutta joiltakin osin myös kovakalloisuutta. Automaattivaihteistot ovat perinteisesti olleet moottoriosaaja Hondan omaa tuotantoa, ja Kokeiltu jääneet hieman vaihteistokehityksen kelkasta. CR-V:hen sai aiemmin vain harvahampaisen eli viisilovisen automaattivaihteiston. Nyt vaihteisto-osaaminen on ostettu ulkoa, ja moottorin jatkeeksi on istutettu saksalaisen ZF:n erittäin jouhevatoiminen automaatti, joka on myös aiempaa automaattiratkaisua taloudellisempi. Sama vaihteisto on muun muassa Range Rover Evoquessa. Honda CR-V 1,6 i-dtec Elegance Katumaasturi viidelle henkilölle Dieselmoottori 1 597 cm³, 9-v automaattivaihteisto, neliveto Teho 118 kw (160 hv) Maksimivääntö 350 Nm Yhdistetty kulutus 5,1 l/100km Hiilidioksidipäästöt 134 g/km Huippunopeus 197 km/h Vaihdekepin virkaa ajaa ylös kojelaudan alaosaan nostettu sientä ja pelinohjainta muistuttava vipunen. Se ei oikein vakuuta, mutta kaipa siihenkin ajanoloon tottuisi. Uudistuneen CR-V:n onnistumiseksi voi laskea myös sisätilat. Ne ovat materiaaleiltaan viimeistellyt ja toimivat. Jalkatilat takana ovat tasaisen lattian vuoksi väljät. Auton lastaajan kannalta on erittäin kätevää, että takaistuimet kaatuvat niskatukineen kaikkineen tavaratilan reunassa sijaitsevasta kahvasta vetämällä. Tilojen muutos käy vaivatta EuroNCAP 5 tähteä Takuu 3 vuotta / 100 000 kilometriä Hinta 44 990 euroa, mallisto alkaen 31 899 euroa. yhdellä kädellä. Hyvää on myös 1,6-litrainen dieselmoottori, joka kaksoisahdettuna tekee autosta ripeän läpi kierrosalueen. Ajajan kannalta se tietää vaivattomuutta, niin liikkeellelähdöissä, kaupunkiajossa kuin maanteiden ohituksissakin. Ahtimista pienempi on muuttuvasiipinen ja toimii alhaisilla käyntinopeuksilla. Matalapaineturbo puolestaan lisää ruutia korkeilla käyntinopeuksilla. Keskikierroksilla kummatkin ahtimet työskentelevät yhtäaikaisesti. Etuvetoisena 1,6-litrainen moottori on varustettu yhdellä ahtimella. Bensiinimoottorina on tarjolla kaksilitrainen. Nykyaikaisen, yhdeksänlovisen automaattivaihteiston saanut Honda CR-V on uudistettuna entistä versiota miellyttävämpi ajettava. Uudistetulle CR-V:lle voi povata menestystä. Uudistus on kohentanut katumaasturin ominaisuuksia, Hondan tunnustettu vähävikaisuus vakuuttaa ja vahva mallikanta kantaa. Edullisimmillaan CR-V:n omistajaksi pääsee alle 32 000 eurolla. Silloin on tyytyminen etuvetoiseen ja Comfort-varustetasoon. Silläkin varustelulla Hondan tunnustettu vähävikaisuus vakuuttaa ja vahva mallikanta kantaa. pärjää, sillä Comfortiin kuuluvat esimerkiksi automaattinen ilmastointi, sähkötoimiset sivuikkunat, hätäjarruavustin, vakionopeudensäädin, led-päiväajovalot ja mäkilähtöavustin. Hondat myy Jyväskylässä Rinta-Joupin Autoliike Oy. Tervetuloa Renault pakupäiville to 17.9 - la 19.9. erä 2015 volvoja erikoisehdoin etusi tuhansia euroja! 3 kpl 2 kpl 1 kpl V40 D2 BUSINESS 31.547,61 2 kpl S60 D4 BUSINESS AUT. 44.801 3 kpl 2 kpl Koeajettavissa Renault tavara-automallisto: Uusi TRAFIC, TRAFIC PASSENGER, MASTER ja KANGOO. Mukana myös suomen edullisin paku Dacia DOKKER VAN. Kuvien autot erikoisvarustein. Pakupäivillä vanerointi kaupanpäälle! V60 T3 VOR BUSINESS 42.576,08 V70 D4 CLASSIC 56.098,59 1 kpl 2 kpl 0 kpl 4 vuoden takuulla, täydellinen valinta! Renault KANGOO. Kangoo Access dci 75 3 m ³, 22 899 (Autoveroton 18 110 + arvioitu autovero 4 189,43 + tk 600 ). EU-yhd. 4,6 l/100 km, CO2 119 g/km. Renault TRAFIC. dci 120 TwinTurbo L1H1 5,2 m ³ NAVI+, 31 824 (Autoveroton 28 400,00 + arvioitu autovero 2 823,50 + tk 600 ). EU-yhd. 5,9 l/100 km, CO2 155 g/km. JYVÄSKYLÄ Kuormaajantie 8 Automyynti puh. 010 5228 210 ma-pe klo 9.00-17.00 la klo 10.00-14.00 Renault MASTER. dci 135 Twin Turbo L3H2 13 m ³, 35 995,08 (Autoveroton 32 395 + arvioitu autovero 3 600,08 + tk 600 ). EU-yhd. 7.0 l/100 km, CO2 184 g/km. Renault TRAFIC PASSENGER. dci 125 TwinTurbo L1H1, 1+8 hlö, 41 990 (Autoveroton 31 751,73 + arvioitu autovero 10 238,27 + tk 600 ). EU-yhd. 5,7 l/100 km, CO2 149 g/km. facebook.com/hameenautovaruste Huolto puh. 010 5228 240, ma-pe klo 7.30-16.00 Varaosat puh. 010 5228 260, ma-pe klo 7.30-16.30 Vauriokorjaamo puh. 010 5228 244, ma-pe klo 7.30-15.30 010-puhelut kiinteästä verkosta 8,35 snt/puhelu + 6,00 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu +17,17 snt/min. Hinnat sis. alv 24%. XC70 D5 AWD CLASSIC BUSINESS 65.522,21 Volvo V40 D2 BUSINESS alkaen: autoveroton hinta 25 400, autovero 4524,38, kokonaishinta 29.924,83. Volvo S60 D4 alkaen: autoveroton hinta 34 800, autovero 7212,60, kokonaishinta 42.012,60. Volvo V60 D4 alkaen: autoveroton hinta 30 500, autovero 8777,02, kokonaishinta 39.277,02. Volvo V70 D4 alkaen: autoveroton hinta 39 900, autovero 9559,02, kokonaishinta 49 459,02. Volvo XC60 D4 alkaen: autoveroton hinta 38 700, autovero 8798,25, kokonaishinta 47 498,25. Volvo XC70 D4 alkaen: autoveroton hinta 39 815, autovero 10175,85, kokonaishinta 49 990,89. Hintoihin lisätään toimituskulut 600. JYVÄSKYLÄ Kuormaajantie 8 Automyynti 010 5228 210, ma-pe klo 9-17, la klo 10-14 Huolto 010 5228 240, ma-pe klo 8-16.30 Varaosat puh. 010 5228 260, ma-pe klo 7.30-16.30 Vauriokorjaamo 010 5228 244, ma-pe klo 7.30-15.30 XC60 D4 SUMMUM AUT. 63.931,22 JÄMSÄ Keskuskatu 25 Automyynti 010 5228 280 ma-pe klo 9-17, la klo 9-13 hameenauto.fi facebook.com/hameenautovaruste 010-puhelut kiinteästä verkosta 8,35 snt/puhelu + 6,00 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu +17,17 snt/min. Hinnat sis. alv 24%.
20 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA 18.9.2015 Automerkit vaalivat paikallisuutta Brändäys: Tuntematon automerkki voi olla kaupallisesti menestyvä ja tunnettu merkki laatumielikuvaltaan heikko. Helsinki Anne Repo Vanhimmille eli 1800 1900-lukujen vaihteessa ja hieman sen jälkeen syntyneille automerkeille on tyypillistä, että niiden merkissä tai logossa on ainakin jossakin vaiheessa ollut maakunnan vaakuna. Muotoilun asiantuntija, tutkija Heikki Rajasalo Aalto-yliopistosta ottaa esimerkiksi italialaisen Alfa Romeon, jonka merkissä on edelleen Milanon vaakuna. Alfa Romeo halusi korostaa kotipaikkaansa ja erottua kilpailijasta, torinolaisesta Fiatista. Rajasalon mukaan vanhat eurooppalaiset ja amerikkalaiset automerkit pitävät edelleen markkinoinnissa esillä kunniakasta historiaansa. Syntyhistorian ja kotipaikan korostaminen on kulkenut mukana näihin päiviin asti, vaikka olisi kyse kuinka nykyteknologian, esimerkiksi sähköauton, esittelystä. Moni automerkki on pitänyt logonsa, merkkinsä tai tunnuksensa vuosikymmeniä samanlaisena. Osa on vaihtanut niitä useita kertoja vuosien varrella. Onko yrityksen liiketoiminnan onnistumisen kannalta parempi vaihtaa merkkiä vai pitää se samana? Jos merkki pysyy samana, se lisää tunnettuutta, mutta tunnettuus ja haluttavuus eivät kulje käsi kädessä. Täytyy miettiä lisäksi, kenen mielestä jokin automerkki on haluttava eli minkälaiseen kohderyhmään se luo emotionaalisen siteen, Rajasalo pohtii. Jos yritys vaihtaa merkkiä usein, se voi Rajasalon mukaan olla myös viesti siitä, että yritys ei osaa päättää strategiastaan. Syntyhistorian ja kotipaikan korostaminen kulkee mukana, vaikka olisi kyse nykyteknologian esittelystä. Heikki Rajasalo Alfa Romeon merkissä on edelleen Milanon kaupungin vaakuna. Näin se tekee pesäeroa Torinossa päämajaansa pitävään Fiatiin. Ruotsalainen Koenigsegg on tutkijan mukaan mainio esimerkki kaupallisesti hyvin menestyvästä automerkistä, jota suuri yleisö ei juurikaan tunne. Esimerkki vähän tunnetusta, mutta oman asiakaskuntansa mielestä haluttavasta merkistä on Mercedes-Benzin Maybachtuotemerkki. Myös italialainen Zonda ja ruotsalainen Koenigsegg ovat kaupallisesti onnistuneita automerkkejä, jotka ovat suurelle yleisölle tuntemattomia. Tyypillistä heikosti tunnetuille, mutta menestyneille merkeille on se, että niitä valmistetaan käsityömäisesti yksi kerrallaan. Tunnetutkaan merkit eivät ole välttämättä kaupallisesti menestyviä, jos kuluttajat kokevat niiden laadun eli jälleenmyyntiarvon olevan heikko. Näin on Rajasalon mukaan jossakin vaiheessa käynyt esimerkiksi Opelille, Citroenille, Lancialle ja Peugeotille. Škoda-merkkikin oli ensin tsekkiläinen luksusmerkki, mutta maan historian seurauksena sen mielikuva muuttui myöhemmin, sanoo Rajasalo. Maailman ensimmäiset autot tehtiin Saksassa. Gottlieb Daimler ja Karl Benz rakensivat tahoillaan Heikki Rajasalo 1800-luvun lopulla ensimmäisen bensiinikäyttöisen auton. Ensin ajateltiin, että moottoripyörä löisi läpi tulevaisuuden kulkuvälineenä, mutta 3- ja 4-pyöräisten kulkuvälineiden kautta päädyttiin autoon. Daimler ja Benz perustivat yhteisen tehtaan vuonna 1890. Aina 1920-luvulle ja amerikkalaisen Henry Fordin kokoonpanolinjojen keksimiseen asti autoja valmistettiinkin pienissä pajoissa tilaustyönä varakkaille asiakkaille. Fordin kokoonpanolinjoja alettiin kopioida, ja autoja ryhdyttiin valmistamaan edullisesti kaiken kansan käyttöön. Rajasalo korostaa, että autoja kopioitiin alkuaikoina vapaasti eri puolilla maailmaa. Aasiassakin valmistettiin autoja, mutta aluksi vain omille markkinoille. Japanilaisia ja korealaisia autoja ryhdyttiin viemään ulkomaille vasta myöhemmin. Kilpailuilla oli valtava merkitys autojen markkinointiin ja tunnettuuteen 1900-luvun alkuvuosina. Vauhti on aina viehättänyt ihmistä, ja se kuka ajoi ja millä autolla, sai paljon huomiota. MYYMME NÄMÄ AUTOT ALLE!! MARKKINAHINTOJEN...OSTA HETI 21.900 5.300 Audi A3 SB Attraction S line Busin+ 1,4 TFSI A -12 75 tkm, 2xrenk, h-kirja, navi, Xenon, ilmast., esp, cruise, met. väri, cd Peugeot 206 SW Trendy 1.4-07 135 tkm, 2xrenk, lohkol., h-kirja, ilmast., met.väri, cd, vähän ajettu RAHOITUS- TARJOUS kaikkiin myymimme autoihin 30.9.2015 saakka 3,9% ETUSI* 1863,43 *33750,75 :n rahoituksessa Rahoitusesimerkki Kauppasumma 45001,0, käsiraha 11250,25, luottosuhteen perustamismaksu 195,00, rahoitusosuus 33945,75, käsittelymaksu 9,00/ kk, maksuaika 60 kk, makuväli 1 kk, korko 3,9%, kuluttajasuojalain mukainen todellinen vuosikorko 4,83%, kuukausimaksu sis. käsittelymaksun 632,63,, luottokustannukset yhteensä 4207,17. Rahoituksen myöntää Santander -rahoitus. 42.900 4.900 Audi A6 Sedan 3,0 V6 TDI 150 quattro Edit A S-S -13 107 tkm, Xenon, ilmast., esp, cruise, cd Skoda OC- TAVIA 1.6 Ambiente HB -02 142 tkm vihreä 2xrenk, lohkol., vetok., h-kirja, ilmast., tc Autolehdet Juhliva Moottori kasvaa yhä Painetulla Moottori-lehdellä on nyt 277 000 lukijaa. Myös levikki 108 928 kappaletta (LT2014) on kaikkien aikojen suurin. Moottori on autoilun ja tekniikan erikoislehdistä Suomessa toiseksi suurin niin levikki- kuin lukijamäärätilastoissa. Astra Drive 5-ov 1.4T S/S 140 hv MT6 21 996 Astra Drive 5-ov 1.4T 140 hv AT6 23 996 Kärkisijaa pitää hallussaan Tekniikan Maailma, jonka levikki on 113 834 ja lukijamäärä 466 000. Moottorin jälkeen kolmantena tulee Tuulilasi 53 187 kappaleen levikillä ja 220 000 lukijalla. Neljäs on Auto Bild Suomi, jonka lukijamäärä on 105 000. Moottorin ensimmäisen numeron ilmestymisestä tuli kesällä kuluneeksi 90 vuotta. Moottori kuuluu Keskisuomalainen-konserniin. Astra Drive ST 1.4T S/S 140 hv MT6 22 996 KAMPANJAMALLISSA MUUN MUASSA: - Bi-Xenon AFL+ajovalojärjestelmä 9 eri valokuviolla - IntelliLink multimediajärjestelmä 7" värinäytöllä - lämmitettävä ohjauspyörä monitoimisäätimillä - pysäköintitutkat edessä ja takana - bluetooth handsfree, aux-in, usb - Wega-osanahkaverhoilu - 16" kevytmetallivanteet - automaatti-ilmastointi - sadetunnistin Hakka Green 2 Nokian Renkaiden uutuus torjuu vesiliirtoa Keväällä 2016 rengasliikkeisiin saapuva Nokian Hakka Green 2 -kesärengas päivitetään täysin. Nokian Renkaat lupaa uutuuden etenevän tasapainoisesti myös sadekelillä ja minimoivan polttoaineenkulutuksen. Hakka Green 2 -rengas on suunniteltu pienempiin ja keskikokoisiin perheautoihin. Nopeusluokkia on tarjolla kaksi: T ja H eli 190 km/h ja 210 km/h. Rengaskokoja on tarjolla tuumakokoina 13-16. Uudistuksen suurimmaksi tekniseksi oivallukseksi valmistaja nostaa Nokian Tyres Coanda -teknologian, joka ohjaa ja kiihdyttää veden poistumista renkaan ja tien välistä. Keksintö siis torjuu vesiliirtoa. 19.900 Volkswagen PASSAT Sedan Comfort 1,6 TDI 77 BlueM DSG (MY14) -13 120 tkm, 1-om., h-kirja, ilmast., esp, aluv., 2xrenk, cruise, cd 17.700 Volkswagen PASSAT CC 2.0 TSI 147kw tiptronic -08 178 tkm, autom. vaiht., 1-om., h-kirja, nahkaverh., ilmast., abs, sport-ist., aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, kosketusnäyttö Katso lisää vaihtoehtoja uudistuneilla nettisivuillamme www.jklautotarvike.fi www.jklautotarvike.fi Puhelun hinta 0207 -alkuisiin numeroihimme matkapuhelimesta 8,35 snt/puh. + 17,17 snt/min., kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh. + 7,02 snt/min. Vaihtoautot / SEAT: Sorastajantie 2, Jyväskylä Puh. 020 775 1560 Ma-pe klo 8.00-18.00, la 10.00-14.00 OPEL ASTRAAN NYT KORKO VAIN 1 %, ei muita kuluja, koskee varastossa olevia autoja! Uusi Astra vain 169 / kk! Esim. Astra 1.4T Drive 5d 21.996, käsiraha 6.200, rahoitettava osa 15.796 perustamiskulu 0, luottoaika 72 kk, käsittelykulu 0 kk, kk-erä 169, viimeinen suurempi erä 4.400. KSL:n mukainen luottohinta 22.605, KSL:n mukainen todellinen vuosikorko 1,0 %. Rahoitustarjous on voimassa 30.9.2015 saakka ja koskee uusia yksityisasiakkaiden tekemiä tilaus- ja kauppasopimuksia. Edellyttää luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Rahoitusyhtiö: Nordea Rahoitus, Aleksis Kivenkatu 9, 00500 Helsinki. Astra Drive 5-ov 1.4T S/S 140 hv MT6 kokonaishinta 21 996 (autoveroton 17 485, autovero CO 2 -päästöllä 129 g/km 4 509,88, toimituskulut 600, kampanjapaketit 744,52, asiakkaalle alennus 1 344,40 ). Astra-malliston yhdistetty polttoaineen kulutus 3,7 7,1 l/100 km, CO2-päästöt 97 169 g/km. Laakkonen JYVÄSKYLÄ Palokankaantie 20, 40320 Jyväskylä Opel-myynti 010 214 8487 Ma-pe 9-18, la 10-15 Puheluhinnat 010 yritysnumeroon: Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %. Trafi Ajoneuvojen rekisteröinti sähköistyy Marraskuun puolivälistä alkaen ajoneuvon omistajanvaihdoksen voi tehdä vakuutusyhtiöiden verkkopalveluissa samalla kun ajoneuvolle ostaa vakuutuksen. Trafi.fi-sivuilla omistajanvaihdoksen voi tehdä sähköisesti, jos ajoneuvolle on ostettu vakuutus etukäteen. Asiakas voi hoitaa liikennevakuutuksen ja rekisteröinnin yhdellä kertaa ajasta ja paikasta riippumatta.
PERJANTAINA 18.9.2015 KESKISUOMALAINEN 21 Kuga-kampanjaetu yli 3 600 A Daimler Brand > FORD KUGA 1.5 EcoBoost 150 hv M6 Titanium FWD Erinomainen ajettavuus ja varustelu. Ford Kugassa on erinomaiset ajo-ominaisuudet ja se on näyttävän näköinen niin ulkoa kuin sisältä. Etuvetoisen kampanjamallin vakiovarustelussa on ripaus ylellisyyttä ja moottorina on polttoainetaloudellinen 1.5 EcoBoost 150 hv bensiinimoottori, jonka tehot ja vääntöominaisuudet takaavat suorituskyvyn. ford.fi Fuel consumption urban/extra-urban/combined: XX.X XX.X/XX.X XX.X/XX.X XX.X l/100 km; combined CO₂ emissions: XXX XXX g/km. Kampanjamallissa vakiona mm. Frozen White ulkoväri Osittainen nahkaverhoilu Vakionopeudensäädin Elektroninen, kaksoisautomaattinen ilmastointi Ford radio/cd, Ford SYNC Hätäapu- ja Bluetooth HandsFree-toiminnoilla. Park Pack Plus, sisältäen; aktiivinen pysäköintiavustin, etu- ja takaparkkitutkat, sähkötoimisesti taittuvat ovipeilit 17 kevytmetallivanteet Lämmitettävä tuulilasi Ajovaloautomatiikka, saattovalotoiminto Automaattiset tuulilasinpyyhkijät sadetunnistimella Vetokoukun esiasennussarja Autoveroton hinta varusteineen 25.330,00 Etusi -3.622,75 Arvioitu autovero, CO2 143 g/km 7.644,92 Toimituskulut 600,00 HINTA NYT 29.952, 17 29.952 17 (sis.toim.kulut) Etusi 3.622,75 TAI 362 40 /kk * Ford Credit 1,9 % -rahoituksella* sis. Takuu 5 vuotta/100 000 km** Uusi GLC. Parhaimmillaan kaikkialla. GLC 220 d 4Matic A Premium Business autoveroton hinta sis. alv. 47 100 + arvioitu autovero 12 265,90 + toimituskulut 600 = 59 965,90. Vapaa autoetu 1 065 /kk. Käyttöetu 885 /kk. CO 2 -päästöt 129 g/km, EU-keskikulutus 5,0 l/100 km. Kuvan auto lisävarustein. Kampanjamalli myynnissä syyskuun loppuun asti tai niin kauan kuin autoja riittää. Ford Kuga 1.5 EcoBoost 150 hv FWD kampanjamallitarjous koskee yksityisasiakkaiden tilaussopimuksia 14.8.-30.9.2015. *Ford Credit -esimerkkilaskelma / Ford Kuga 1.5 EcoBoost 150 hv M6 Titanium FWD. Auton hinta toimituskuluineen yhteensä 29.952,17. Käsiraha 6.000, luoton perustamiskulu 150, rahoitetaan 24.102,17. Laina-aika 72 kk, korko 1.9%, käsittelymaksu 8 /kk, kk-erä 362,40. Luottokustannus 2.140,63, luottohinta 32.092,80, tod. vuosikorko 2.86 %. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, 01510 VANTAA. **Takuu 5 vuotta (2+3 vuotta)/100 000 km voimassa Ford Credit -rahoituksen yhteydessä. Kuvan auto lisävarustein. AUTOMAATTI- VAIHTEISTO NYT 0 PARHAAT MERKIT, PARHAAT KÄYTETYT! AUTOMAATTI AUTOMAATTI UUDISTUNUT CITROËN C4 PureTech 130 Intensive Automaatti 23 588 sis.toim. kulut CITROEN C4 VTI 120 LUXURY VISION BERLINE 2010 84 000 KM 10 990 aut.ilmast., ESP, panoraama-lasikatto, CD/radio, cruise, 2xrenk., moott.lämm., hieno C4 huippuvarustein TOYOTA AURIS 1.6 DUAL VVT-I LINEA SOL MULTIMODE 2007 83 000 KM 12 990 aut.ilmast., Webasto, CD/radio, vak.nop.sääd., moott.lämm., 2xrenk., ajotietok. AUDI A6 2.0 TFSI 170HV MULTITRONIC-AUT. www.citroen.fi Maailman parhaimmaksi moottoriksi valittu PureTech-bensiiniturbo*, luokkansa kirkkainta kärkeä oleva vakiovarustelu sekä nyt kaupan päälle saatava automaattivaihteisto tekevät uudistuneesta Citroën C4:stä ehdottomasti tutustumisen arvoisen. Tervetuloa vakuuttumaan tavallista mukavammalle koeajolle! FORD FIESTA 1.0 65HV START/STOP TREND 5-OV 2013 57 000 KM 12 990 ilmast., ESP, CD/radio, 2xrenk., moott.lämm., sumuv., siisti Fiesta uusinta korimallia SEAT TOLEDO 1.2 TSI REFERENCE 2013 65 000 KM 12 990 ilmast., ESP, CD/radio, vak.nop.sääd., ajotietok., 2xrenk., 5-ovinen Toledo 2006 166 000 KM 12 590 aut.ilmast., vak.nop.sääd., 2xrenk., ESP, CD/radio, moott.lämm., sisäp., siisti A6 Turbo-automaatti KATSO MIKÄ VAKIOVARUSTELU! 7 kosketusnäyttö ja navigointi automaattinen ilmastointi pysäköintitutka edessä ja takana sekä pysäköintitilan mittaaja katveavustin vakionopeudensäädin nopeudenrajoittimella Bluetooth handsfree 3D-taka- ja LED-etuvalot mäkilähtöavustin etu- ja takasumuvalot kulmavalotoiminnolla sadetunnistin sekä automaattisesti himmenevä sisätaustapeili 16 kevytmetallivanteet CITROËN-TAKUU 3 V/100 000 KM VOLKSWAGEN GOLF 1.4 TSI COMFORTLINE 5-OVINEN 2010 114 000 KM 13 790 ilmast., ESP, CD/radio, vak.nop.sääd., ajotietok., 2xrenk., erik.vant., moott.lämm., sisäp., siisti 5-ovinen Golf SEAT TOLEDO 1.2 TSI REFERENCE 2013 65 000 KM 12 990 ilmast., ESP, CD/radio, vak.nop.sääd., ajotietok., 2xrenk., 5-ovinen Toledo MERCEDES-BENZ A 150 2006 152 000 KM 7 470 ilmast., ESP, CD/radio, 2xrenk., erik.vant., moott.lämm. FORD FOCUS WAGON 1.6 TREND 2009 84 000 KM 11 990 aut.ilmast., ESP, CD/radio, vak.nop.sääd., 2xrenk., erik.vant., moott.lämm., sisäp., vetok. C4 PureTech 130 Intensive Automaatti, autoveroton svh. 18 908 + arv. autovero 4 079,04 (CO 2 113 g/km) = 22 987,04 + toim.kulut 600 = 23 587,04. EU-keskikul. 5,1 l/100 km. *International Engine of the World awards 2015, kokoluokka 1.0 1.4. Huolenpitosopimus alk. 39 /kk (C4-bensiinimalleihin 15 000 km/v). Automaatti 0 C4 PureTech 130 Intensive ja Exclusive -malleihin. Kuvan auto lisävarustein. AUTOMAATTI NISSAN MICRA 1.2L VISIA 5MT 2014 22 000 KM 12 590 ilmast,, ESP, CD/radio, 2xrenk, vähän ajettu 5-ovinen Micra VOLVO S60 2.5T AWD SUMMUM GEARTRONIC 2006 13 990 aut.ilmast., webasto, CD/radio, xenon, nahkaverh., 2xrenk. 2xerik.vant., 4-veto automaatti huippuvarustein
22 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA 18.9.2015 Toyota Prius sai aivan uudet muodot Toyotan osaston tähti Frankfurtin autonäyttelyssä on uusi Prius, jota odoteltiin jo viime vuonna. Japanilaisyhtiön johto päätti kuitenkin panna tylsäksi arvioimansa muotoilun uusiksi, ja tulos on nyt nähtävissä. Neljännen polven Priusta (kuvassa) ei kukaan sekoita edeltäjään. Se muistuttaa melkoisesti vedyllä kulkevaa Miraita. Uusi malli on kaksi senttiä aiempaa matalampi ja kuusi senttiä pidempi. Toyota kertoo panostaneensa ajo-ominaisuuksien, mukavuuden ja taloudellisuuden parantamiseen. Uusi akusto ja takajousitus vievät vähemmän tilaa, mikä kasvattaa takakonttia. Suomeen Prius saadaan helmikuussa, mutta jo sitä ennen maahan ehtii uudistuneen katumaasturin RAV4:n hybridiversio. Bentley Bentayga Maailman nopein masturi Brittiläinen automerkki Bentley nimeää uuden ison katumaasturinsa Bentaygan maailman nopeimmaksi, voimakkaimmaksi ja hulppeimmaksi lajissaan. Frankfurtin autonäyttelyssä esiteltävä Bentayga saa voimansa 6-litraisesta kahden turbon W12-bensiinimoottorista, josta otetaan 608 hevosvoimaa tehoa ja 900 newtonmetriä vääntöä. 5,14-metrinen auto painaa 2 422 kiloa, mutta silti se liikahtaa 4,1 sekunnissa nollasta sataan. Huippu tulee eteen vasta 301 kilometrin tuntinopeudessa. Ekoauto se ei ole, sillä sadalla kilometrillä kuluu 12,8 litraa bensaa. Hiilidioksidipäästöt ovat 292 grammaa kilometrillä. Istuimia on neljälle. Takana erillisistuimilla köllötteleviä hellitään penkeillä, joissa on hieronta- ja ilmastointitoiminnot. Kilot kuriin Teppo Komulainen kuntokuurilla Frankfurtin autonäyttely: Autonvalmistajat ovat pistäneet uutuutensa koville dieeteille, mutta sisätiloissa laihtuminen ei saa näkyä. Frankfurt Teppo Komulainen Jokohan pitäisi puhua anoreksiasta? Ehkei kuitenkaan, mutta kosolti on kiloja karissut näiltäkin malleilta. Frankfurtin autonäyttelyn malleilla on tänä vuonna selkeä resepti. Käyttöön on otettu alumiinia, hiilikuitua, muovia kaikkea mahdollisimman kevyttä. Osa uutukaisista on jopa pienentynyt ulkomitoiltaan, kuten tavalliselle kansalle kiinnostavimpiin vaihtoehtoihin kuuluva uusi Opel Astra. Kokonaispituus on pienentynyt miltei viisi senttiä, korkeus 2,5 senttiä ja akselivälikin yli kolme senttiä, mutta silti sisälle on saatu edeltäjää paremmat tilat. Jo loka-marraskuussa Suomeen tulevan viisiovisen viistoperän syvä tavaratila ei vaikuta kovin käytännölliseltä, mutta onneksi keväällä seuraa perässä Astra Sports Tourer -farmari, joka sekin on lavalla maailman suurimmassa moottorishow ssa. Sekä Astrasta että uudesta Audi A4:stä on laihdutettu kiloja jopa kolminumeroinen lukema. Audi on vieläpä kasvanut rahtusen ulkoa, sisältä sitäkin enemmän. Myös Audi esittelee samalla kertaa farmarin eli Avantin. Sporttisemmissa 354-heppaisissa malleissa merkintä on tutusti S4. S4-malleissa on aina jatkuvatoiminen neliveto. Niin Opel kuin Audi tarjoaa uusiin malleihin Matrix led -ajovaloja. Valotekniikka ottaa isoja harppauksia, mitä pitkän pimeän kauden Suomessa on syytä arvostaa. Renault esittelee kerralla peräti kaksi tärkeää uutta malliaan. Alempaan keskiluokkaan sijoittuva Mégane ja pykälää suurempi Talisman ovat saaneet yhteisen ilmeen, jossa niin keulaa kuin perää hallitseva suuret led-valot. Näin isoja valoja saksalaiset tuskin olisivat tohtineet loihtia keskiluokan autoihin. Sisälle molempiin autoihin saa suuret pystysuuntaiset näytöt. Sama idea on tullut tutuksi uudessa Volvo XC90:ssä. Talisman korvaa Lagunan, ja siitä nähdään samalla kertaa myös farmariversio. Molemmissa on iso ruuma, sedanissa papereiden mukaan jopa suurempi, mutta farmari on selvästi käytännöllisempi valinta. Myös Méganesta tulee farkkumalli, mutta sitä pitää odottaa kevään sijaan syksyyn saakka. Volkswagen Tiguan on ottanut toisessa sukupolvessaan ison harppauksen suuremmaksi. Katumaasturin akseliväli on kasvanut lähes kahdeksan senttiä, kokonaispituus kuusi senttiä ja tavaratila 50 litraa. Jos edellinen Tiguan oli tiloiltaan hieman nafti, nyt siitä ei tarvitse kärsiä. Auto toimii myös vetojuhtana, sillä sen perään voi kytkeä jopa 2 500 kilon painoisen vaunun. Frankfurtissa on esillä myös aivan valmiilta vaikuttava joskin konseptiksi kutsuttava Tiguan GTE eli pistokehybridiversio, josta luvataan 218 hevosvoimaa tehoa. Voimakkain vaihtoehto on kuitenkin kahdella turbolla maustettu diesel 240 hevosvoimallaan. Keskiluokan katumaasturiksi lasketaan myös Kia Sportage, joka ehtii kevättalvella neljänteen polveensa. Jo edeltävä malli oli muotoilultaan huomattavan rohkea, ja samalla linjalla jatketaan edelleen jalostettuna. Sportagen mitta on kasvanut neljällä sentillä 4,48 metriin, joten se jää kuusi milliä lyhyemmäksi kuin Tiguan. Myös Sportagessa on reilut tilat, ja matkustusmukavuutta on parannettu sisälattiaa laskemalla ja istumakorkeutta nostamalla. Kia Ceedin tapaan Sportagesta tulee tarjolle hieman urheilullisemman näköinen GT Line -versio. Siihen istutetaan uusi 1,6-litrainen 177-hevosvoimainen bensaturbo. Katumaastureissa alkaa totisesti olla valinnanvaraa. Fordin isomman pään malli on Ford Edge, jonka saa 180- tai 210-hevosvoimaisella dieselmoottorilla. Jenkeistä tuttu malli on aina nelivetoinen. Tilaa on runsaasti ja sisällä Mondeosta tuttu ilme. Käyttöön on otettu alumiinia, hiilikuitua, muovia. Paksuhkolla kukkarolla voi harkita Jaguar F-Pacea. Auto tulee Suomeen vasta huhti-toukokuussa, mutta maahantuojan alustavan arvion mukaan huokeimman takavetoisen, 180-hevosvoimaisen dieselin, saa käsivaihteisena alle 60 000 eurolla. Hintahaitarista tulee totta kai laaja, sillä yläpäähän sijoittuu 380-hevosvoimainen kompressoriahdettu, kolmiltrainen V6- bensakone nelipyörävedolla. Sama konserni valmistaa Englannissa myös Land Roveria, mutta yli 21 sentin maavarasta huolimatta F-Pacen sukujuuret ovat maastoautoja enemmän urheilumalli F-Typessä. F-Pacen ruuma vetää peräti 650 litraa tavaraa. Frankfurtin autonäyttely IAA on avoinna yleisölle 19.-27. syyskuuta. Opel Astra Sports Tourer on tiloiltaan selvästi käytännöllisempi kuin taustalla oleva viistoperämalli. Farkkua pitää kuitenkin odottaa kevääseen saakka. Kuvan Renault Méganesta tulee myös sporttinen GT-malli, mutta sen tulosta Suomeen ei ole varmuutta. Katumaasturi Jaguar F-Pace ehtii parhaimmillaan 5,5 sekunnissa nollasta sataan. Volkswagen Tiguanista on nähtävillä myös tämä GTE-pistokehybridiversio, vaikka sitä kutsutaan vielä konseptiksi. Myös Ford Edgessä on reilusti tilaa niin ihmisille kuin tavaroille. Audi A4 Avantissa ulkoiset muutokset ovat hillittyjä, mutta sisällä on tapahtunut paljon. Borgward palaa yli 50 vuoden tauon jälkeen BX7- katumaasturilla. Tuotanto ainakin alkaa Kiinassa. Kohottavaa taksikyytiä Kolumni Mervi Varonen Tänään vietetään kansallista kimppakyytipäivää. Ihan totta, sellainenkin on olemassa, vaikka se kuulostaakin vitsiltä juuri tänä perjantaina. Kimppakyytipäivän nettisivulla kerrotaan, että kahdeksatta kertaa järjestettävän tapahtuman teemana on organisaatioiden kannustaminen kimppakyytien käyttämiseen sekä uusien kimppakyyteilijöiden löytäminen. Tämän vuoden tapahtuma osuu ajallisesti nappiin. Perjantaille on odotettavissa ennätysmäärä kimppailijoita, kun valtakunnan joukkoliikenne hiljenee, jotta palkansaajajärjestöjen jäsenet voivat kokoontua Helsinkiin ilmaisemaan mieltään. Potentiaalisia kimppakyytiläisiä olisi tuhansia, sillä auto- ja kuljetusalan lisäksi väkeä marssii ulos työpaikoiltaan kaupoista, terveydenhuollon ja opetuksen parista, tehtaista ja rakennuksilta. Mutta onkohan mennyt kimppakyytipäivän markkinointi vähän pieleen, kun pääjärjestäjän ilmaisessa Kyydit.net-välityspalvelussa ei ole ruuhkaa? En löytänyt yhtään täsmäkyytiä, jossa etsittäisiin mielenosoituksellista matkaseuraa Jyväskylästä Helsinkiin. Sehän ei tietenkään tarkoita, etteikö maakunnista ajettaisi porukalla pääkaupunkiin tänään. Lakkopäiväretkeläisten onneksi koko Suomella ei ole varaa seisoa, joten heille on järjestetty tilauskuljetuksia bussilastettain. Hankalampi tilanne on niillä, joilla arki jatkuu normaalisti perjantainakin. Monissa kodeissa on omatoimisesti järjestelty lasten kuljetuksia ja turvauduttu tuttavien kimppakyyteihin. Takseillekin lienee luvassa vilkas työpäivä. Kun joukkoliikenne sulkee ovensa, se hankaloittaa elämää. Satunnaiset häiriöt, kuten tänään, ovat harmillisia, mutta eivät niitä isoimpia ongelmia. Voisi ajatella niinkin, että omien rutiinien rikkominen avaa silmät toisille vaihtoehdoille. Joku ehkä kaivaa pölyttyneen pyöränsä ja toteaa, että sujuuhan se työmatka näinkin. Tälle päivälle järjestetty yhteiskyyti voi poikia autokimppoja jatkossakin. Parhaillaan vietetään Kansainvälistä liikkujan viikkoa. Se kannustaa ihmisiä pohtimaan omia arkisia liikkumisvalintoja, ja niiden vaikutuksia. Jyväskylässä ja Muuramessa käynnistyi Bussiloikka kouluun! -kiertue, joka kestää marraskuulle. Kampanjan aikana ekaluokkalaisille opetetaan esimerkiksi, miten linjaautossa matkustetaan. Lapset saavat kotitehtäväksi liput bussimatkaan, jonne otetaan aikuinen mukaan. Aluksi mietin, että hyvänen aika. Ollaanko vieraannuttu niin kauaksi linja-autoista, että siihen pitää antaa opetusta koulussa? Sitten tajusin, että omassa lapsuudessa tilanne oli toinen, kun perheissä oli tuskin sitä ensimmäistäkään autoa. Lapset olivat tottuneita liikkumaan linja-autoilla itsenäisesti. Nykyään, kun perheissä on autoja kaksin kappalein, hoidetaan kyydit usein yksityisesti. Veikkaan, että monella aikuisella on vierähtänyt vuosia edellisestä kerrasta, kun bussilipun osti. Siksi lasten bussikampanja on nerokas. Pienen matkustajan mukana aikuinenkin rohkaistuu julkiseen kyytiin. Veikkaan, että monella aikuisella on vierähtänyt vuosia edellisestä kerrasta, kun bussilipun osti. Voin kertoa, että ei siellä linkissä niin kamalaa ole. Minutkin on jätetty pois ihan oikealla pysäkillä, kun olen kuljettajalta niin pyytänyt. Ja onhan se virkistävää tarkkailla liikennettä muualtakin kuin oman ratin takaa. Tästä perjantaista vielä. En ole lähdössä mielenilmaisureissulle. Sen sijaan olen päättänyt ryhtyä henkilökohtaisiin säästötoimenpiteisiin ja yhdistää kaksi teemapäivää: auton vapaapäivän (22.9.) ja etätyöpäivän (18.10.) Tai ehkä lähden nostattamaan Suomea menemällä puolukkaan. Ja jos vielä taksilla, niin oi kuinka kohottavaa.
KESKISUOMALAINEN 23 PERJANTAINA 18.9.2015 UUSI AURIS RAKASTUT UUDELLEEN AUTOILUUN. Uuteen Aurisiin jo ennestään kattavan varustelun lisäksi WINTER PACK 590 16 talvirengasyhdistelmä sekä moottorilämmitin ja tavaratilan suojapohja asennettuina. 1. PIENI KÄSIRAHA 2. SOPIVA KUUKAUSIERÄ 3. TAATTU HYVITYSHINTA Toyota Jousto. Auris Touring Sports Hybrid Active esim. 325 /kk. Miksi uskoisit, että uusi Auris saa sinut rakastumaan uudelleen autoiluun? Usko hybridin hiljaisuutta ja sujuvuutta. Usko bensiinimallin odotettua 1.2 T -turbomoottoria. Usko runsasta vakiovarustelua ja Toyota Safety TOYOTA JOUSTO Sense -turvallisuusvarusteita. Parempi tie uuteen autoon. Viitisen vuotta sitten Hyundai Tucsonin mallinimeksi tuli ix35. Nyt korealaiset palauttivat pienemmän maasturinsa Tucsoniksi. Sisältää yllätyksen Hyundai Tucson: Pirteä korealaistulokas haastaa Nissan Qashqain ja muut keskikokoiset katumaasturit. Usko itseäsi ja aja uusi Auris meillä! TOYOTA AURIS 1.8 Hybrid Active Touring Sports 29.359 (sis. toimituskulut 600, alennuksen autoverosta 400,43 Winter pack: 590 ). TOYOTA JOUSTO Kk-erä 325,26. Rahoitusaika 48 kk. Kilometrit 60 tkm. Käsiraha 15 % (4.403 ). Suurempi viimeinen osamaksuerä/taattu hyvityshinta 12.505. Korko 2,95 %. Käsittelymaksu 9 /kk. Perustamiskustannus 180. Todellinen vuosikorko 3,83 %. KSL:n mukainen luoton hinta 32.204,07. Rahoittaja Toyota Finance Finland Oy. Vaatii hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Auris-mallisto alkaen: autoveroton suositushinta 17 330, arvioitu autovero 4 416,67, toimituskulut 600, arvioitu kokonaishinta sisältäen toimituskulut 22 346,67. EU-yhdistetty kulutus 3,5-5,6 l/100 km, CO2-päästöt 79-130 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. PROACE ACTIVE EDITION AUTOMAATILLA 31 650 VAKIONA MM: Jyväskylä H yundai hyllytti ix35mallinsa ja korvasi sen yhtiölle jo aiemmin tutulla Tucsonmallinimellä. Olipa nimimuutoksen syy mikä tahansa, monia kuluttajia päätös ilahduttaa. Sekavia kirjainja numeroyhdistelmiä on henkilöautojen mallinimistössä jo ihan riittämiin. Jos ensivaikutelma ei petä autoissakaan, uusi Tucson on vahvoilla. Katumaasturi on ulkomuodoiltaan tutun oloinen, yksinkertaisesti siksi, että siihen on lainattu kookkaamman veljen eli Hyundai Santa Fen muotoja. Sopivasti aggressiivisen ja linjakkaan näköinen auto. Sisällä odottaa heti ensi-istahtamisella iloinen yllätys. Tilaa on selvästi enemmän kuin ulkoa päin katsellessa arvioi. Tämän autoluokan pisimpiin kuuluva akseliväli on hyödynnetty tinki- mättä. Jokaisella istumapaikalla on mukavasti pää-, jalka- ja hartiatilaa. Myös kuljettajan arki on tehty miellyttäväksi. Penkki tukee luontevasti, eikä hallintalaitteiden ja viihde-elektroniikan säätimien sijoittelussa ole moittimista. Valmistaja ylpeilee esitteissään sisätilojen korkealuokkaisilla materiaaleilla, mutta halvan oloista muovia on käytetty paljon. Keskikokoisten katumaastureiden hintakilpailu on niin kovaa, että valmistajat säästävät jossakin. Hyundain punakynä on Tucsonin sisätiloissa osunut materiaalivalintoihin. Koeajoauton 1,6-litrainen bensiinimoottori antaa 132 hevosvoiman tehot ja 161 newtonmetrin maksimiväännön. Puhti ei lopu kesken tavanomaisessa ajossa, mutta 6-nopeuksinen manuaalivaihteisto vaatii taajama-ajossa melko tiuhaa vaihtamista. Pienillä kierros- Tavaratila on kookas ja helppo lastattava. Tavaratilan luukun tekniikkaan on myös piilotettu hauska innovaatio. Jos kuljettaja seisoo kolme sekuntia auton takana avaimet taskussaan, auto avaa luukun automaattisesti. alueilla toivoisi vääntöä löytyvän enemmän. Harvempaa vaihteiden vatkaamista toivoville on mallistossa toki vaihtoehtoja. Tarjolla on jopa keskikokoisten katumaasturien luokkaan harvinainen bensiinimoottori + automaatti + neliveto -yhdistelmä, jossa automaatti on Hyundain itse valmistama 7-nopeuksinen kaksoiskytkentävaihteisto. Kokeiltu Hyundai Tucson 1,6 2WD Comfort Katumaasturi viidelle henki- lölle Bensiinimoottori 1591 cm³, suorasuihkutus, 6-nopeuksinen käsivaihteisto, etuveto Teho 132 hevosvoimaa (97 ki- lowattia) Vääntö 161 Nm Mitat 4475/1850/1645 mm Kiihtyvyys 11,5 (0-100 km/h) (pituus/leveys/korkeus), akseliväli 2670 mm Huippunopeus 182 km Takuu 5 vuotta ilman kilomet- Yhdistetty kulutus 6,3 litraa Hiilidioksidipäästöt 147 gr rirajaa Hinta 31 236 euroa, malliston lähtöhinta 27 590 euroa. Kaarreajossa Tucson ei ole parhaimmillaan, mutta sorateiden kiitäjäksi sitä ei kai kúkaan hankikaan, vaikka valmistaja on lisännyt automaattivaihteilla varustettuihin versioihin sport-ajomoodin. Taajamien hidastetöyssyissä ja liikenneympyröissä auto on kuin kotonaan. Maantienopeuksissa jopa moottorivalikoiman pienitehoisin mylly hoitaa rytminvaihdokset tarpeeksi ketterästi. Väljä matkustamo saa ansaitsemansa jatkon tavaratilassa, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas. Hyvä lastauskorkeus ja pyöräkoteloita lukuun ottamatta tasapohjainen lattia saavat lisäplussan reilusti aukeavasta luukusta, johon ei ylettyisi kolhimaan päätään edes Serbian koripallomaajoukkueen täyteen tatuoitu sentteri. Ruuma on jo perusmuodossaan (513 litraa) katumaasturien eturintamassa, ja penkkejä kaatamalla siitä saa 1 503-litraisen. Turvallisuuteen liittyviä varusteita on saatavilla paljon. Esimerkiksi kaistavahti, kuolleen kulman varoitusjärjestelmä ja nopeusrajoitusten tunnistus helpottavat jokapäiväistä autoilua. Tucsonin lähtöhinta on saatu pidettyä 27 590 eurossa, mikä houkuttanee monet Nissan Qashqaita tai muuta keskikokoista katumaasturia etsivät koejolle Hyundai-liikkeisiin. Eikä Tucson koeajoreitillä haluttavuuspisteitä menetä. Hyundait myy Jyväskylässä Autopale Oy. Automaattivaihteisto Bluetooth handsfree 163 hv tehoa Monitoiminäyttö Vakionopeussäädin Automaattinen lisälämmitin ACTIVE EDITION AUTOMAATILLA JA VARUSTEPAKETILLA EasyBuy-osamaksurahoituksella 294 /kk Huoltoleasing 485 /kk (48 kk/80 tkm ja sis. alv. 24 %) VARUSTEPAKETTI KAIKKIIN MALLEIHIN. NYT 0 ETUSI 3 900! Nokian talvirengasyhdistelmä Toyotan vanteilla Toyotan lattia- ja seinävanerointi Webaston kellosarja Vetokoukku Proace L2H1 2.0 D 163 Automaatti Active Edition: autoveroton suositushinta 26 860, arvioitu autovero 4 787,04, toimituskulut 600, arvioitu kokonaishinta sisältäen toimituskulut 32 247,04. EU-yhdistetty kulutus 7,2 l/100 km, CO2-päästöt 189 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 6 vuotta. Tarjous koskee uusia asiakastilauksia ja on voimassa toistaiseksi. Toyota Rahoituksen esimerkkilaskelma: Proace L2H1 2.0 D 163 Active Edition automaatti, svh 31.647,04 (alennus autosta 2.713,45 ), varustepaketin hinta 0, toimituskulut 600, auton ja varusteiden kokonaishinta (sis. toimituskulun) 29.533,59. Korko 1,95 %, perustamiskustannus 190 ja käsittelymaksu 9 /kk, käsiraha 20 % = 5.907, viimeinen suurempi erä 40 % = 11.813, kk-erä 294,07, todellinen vuosikorko 2,87 %, KSL:n mukainen luoton hinta 31.550,23. Rahoittaja Toyota Finance Finland Oy. Vaatii hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Aina edullinen TOYOTA AKTIIVI HUOLTO JA KUNNOSTUS Uusi yli 6-vuotiaille Toyota-autoille räätälöity merkkihuolto. AKTIIVIHUOLTO: Esim. Corolla vvt-i bensa alk. LAAJA AKTIIVIMÄÄRÄAIKAISHUOLTO: 125 Esim. Corolla Verso 1.8 bensa alk. 279 Sis. täyssynteettisen moottoriöljyn, öljynsuodattimen Sis. täyssynteettisen moottoriöljyn, öljynsuodattimen (alkup.), lasinpesunesteen ja huoltotarkastukset valmistajan ohjelman mukaan. (alkup.), lasinpesunesteen, raitisilmasuodattimen, ilmansuodattimen, sytytystulpat, jarrunesteen ja määräaikaishuoltotarkastukset valmistajan ohjelman mukaan. KYSY MEILTÄ TARJOUS OMALLE AUTOLLESI! Mitsubishin katumaasturi pärjää maastossakin Harri Blomqvist Jyväskylä Harri Blomqvist Katumaasturi Mitsubishi Outlander on ollut markkinoilla pian 15 vuotta. Nyt esiteltiin neljäs sukupolvi tästä automallista. Pelkkä päivitys ei riittänyt, vaan auto koki melkoisesti muutoksia. Ulkoisesti vanhasta ovat jäljellä konepelti, katto ja sivuovet. Muu on uutta. Alusta on entinen, mutta ajomukavuutta on parannettu ja meluhaittoja pienennetty. Moottoritilavuudet on pysyneet ennallaan. Mitsubishilla eivät moottoritehot ratkaise kuluttajan valintoja, sillä sekä dieselissä että bensiiniversiossa on tarjolla 150 hevosvoimaa. Bensiinimoottori on 2,0-litrainen ja diesel 2,2-litrainen. Kiihtyvyys 0-100km/h sujuu dieselillä hivenen rivakammin, parhaimmillaan 10,2 sekuntiin. Tämä neliveto on parasta mitä markkinoilla on. Testattu Evo 10:ssä ja Paris-Dakar -rallissa. S- Määräaikaishuollon yhteydessä: Ilmastoinnin täyttöhuolto 50 Nelipyöräsuuntaus (sis. aurauksen säädön) 50 TOYOTA AKTIIVI ÖLJYNVAIHTOTARJOUS TOYOTA KORJAUSPAKETIT: Esimerkiksi: Avensis 250 (bensiini) 105 260 Takajarrupalat uusittuna 85 Takajarrulevyt ja palat uusittuna 230 Etujarrupalat uusittuna Etujarrulevyt ja -palat uusittuna Yli 6-vuotiaille bensiinikäyttöisille Toyota-henkilöautoille NYT VAIN 65 Premiumluokan pitoa! Laadukkaat renkaat ja kaikki rengastyöt Esim. edullisesti! Continental Premium Contact 5 Sis. synteettisen moot.öljyn, alkup.öljynsuodattimen, tyhjennystulpan tiivisteen, vaihtotyön. *) Tarjoukset ovat voimassa 30.9.2015 asti. Huollon varaat helpoiten osoitteessa toyotahuoltovaraus.fi Katumaasturit ovat usein lähes täysin taajama-ajoon suunniteltuja. Mitsubishi Outlander sen sijaan viihtyy vaikeissakin maastoissa. AWS (Super all wheel control) -järjestelmä yhdistää aktiivisen ajovakauden- ja pidonhallintajärjestelmän nelivetoon. Toimii hyvin maanteillä, mutta on loistava huonoilla teillä, kertoi uutuudesta Delta-Auton automyyjä Kimmo Hannula. Eikä Hannula aivan väärässä ole, Mitsubishin uusi nelivetojärjestelmä on paljon parempi kuin vanha sähköisesti ohjattu 4WD-järjestelmä. Ajo soramontun pehmeässä hiekassa sujuu nautittavan helposti. Outlander ei täristä, eikä hyydy pehmeään alustaan, vaan etenee jouhevasti hiljaisellakin vauhdilla. Harmi, että hintaero perusversion ja nelivedon huippumallin välillä on peräti 17 000 euroa. c b Katso koeajovideo uudesta Mitsubishi Outlanderista. 175/65R14 CA702 331 asennus nelipyöräsuuntaukset 185/60R15 CA702 tasapainotus kausisäilytys442 205/55R16 CA712 447 Esim. renkaiden 205/60R16 CA712 548 kausisäilytys alkaen Hinta sisältää 4 rengasta, vannetyön, tasapainoituksen sekä kierrätysmaksun. 00 O.K. AUTO OY JYVÄSKYLÄ Kuormaajantie 5, automyynti: 010 5228 325 huolto: 010 5228 350 varaosat: 010 5228 340 ma-pe 8 17.00 JÄMSÄ Koskentie 6, Puh. automyynti: 010 5228 375 huolto: 010 5228 388 varaosat: 010 5228 389 KEURUU Mäntymäentie 2, automyynti: 010 5228 493 huolto: 010 5228 495 ma-pe 7.30-16.00 varaosat: 010 5228 499 ma-pe 8 16.30 ÄÄNEKOSKI Rahastajantie 2, automyynti: 010 5228 455 huolto: 010 5228 460 ma-pe 7.30 16.00 varaosat: 010 5228 465 Lankapuhelimesta 8,35 senttiä/puhelu + 6,0 senttiä/min. Matkapuhelimesta 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %. www.okauto.fi www.toyota.fi Vaihde 010 5228 300
24 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA 18.9.2015 Nokian Renkaiden tuotekehityksen innovaatioita ja renkaiden laatua tutkitaan testiradalla, jossa on yhtiön mukaan maailman edistyksellisin sadetusjärjestelmä. Testirenkaat pyörivät takseissa Nokian Renkaat: Uutuusrenkaan kehittäminen vie vähintään kaksi vuotta, usein noin neljä. Tavallinen rengas kestää 25-26 barin ilmanpaineen ennen kuin se räjähtää, näytti teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri. Nokia Nokian Renkaat esitteli äskettäin uutuusrenkaansa, Nokian Hakka Green 2:n. Uutuuden lanseerauksessa vilahteli ainakin puolenkymmentä hienolta kuulostavaa termiä ja ominaisuutta, jotka Nokian Renkaat luokitteli jokseenkin mullistaviksi ja nokialaisiksi uudistuksiksi. Ylpeät rengasvalmistajat puhuivat sirppiurista, Coanda-teknologiasta, trumpettiurista, Silent Sidewallteknologiasta, Groove Designista ja ties mistä. Osa uusien renkaiden ylistyksestä on alan jargonia, lähinnä hauskaa sanahelinää, jolla halutaan siepata kuluttajien huomio sanomatta todellisuudessa paljonkaan mitään uutta. Mutta tosissaan nokialaiset tuotekehittelyssä ovat. Ivalon testikeskus on tullut tutuksi tiedotusvälineitä seuraaville, sillä Nokian Renkaat vie sinne toimittajia monta kertaa talvessa. Hakka Green 2:n julkistamisen yhteydessä aukesivat portit myös Nokialla sijaitsevaan tutkimuskeskukseen, jonka laboratorioiden ovet ovat aiemmin pysyneet viestimiltä säpissä. Nokian Renkaiden asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri sanoo, että tutkimuskeskuksen päämäärät ja tavoitteet eivät ole salaisuuksia. Monet testausmenetelmät ja -laitteet sen sijaan ovat. Tuotekehityksen tavoitteena ovat tietenkin aina vain paremmat tuotteet. Tällä alalla se tarkoittaa, että tinkimättömän tuotekehityksen on tuotettava kuluttajille enemmän turvallisuutta ja enemmän mielenrauhaa. Kun tänne ostaa laitteita, mitään ei oikein tunnu saavan alle miljoonalla eurolla. Matti Morri Täysin uuden renkaan kehittäminen vie vähintään kaksi vuotta, useimmiten noin neljä vuotta. Tuotekehitys on aikaa vievää ja kallista. Kun tänne ostaa laitteita, mitään ei oikein tunnu saavan alle miljoonalla eurolla. Tuotekehitysyksikkö toimii käytännössä ilman taukoa, 24/7-periaatteella. Vaikka työntekijöitä ei ole jatkuvasti paikalla, jossakin rummussa pyörii aina renkaita yötä päivää. Tekniikka on helpottanut analysointia. Renkaat voivat pyöriä kestotestissä kymmeniä tuhansia kilometrejä, ja analyysit voidaan tehdä rauhassa sitten kun pyöritys on tauonnut, toteaa Morri. Testilaitteisiin päätyvät muutkin kuin yhtiön omat renkaat. Testaamme kilpailijoiden tuotteita, jotta tiedämme mitä muilla valmistajille on tekeillä. Samalla haluamme varmistaa, että myös kilpailijoiden tuotteet täyttävät eri maissa renkaille asetettavat määräykset ja vaatimukset. Laboratorioissa tehtävien testien lisäksi Nokian-testikeskuksessa on testirata, jossa ovat käytössä esimerkiksi suurnopeuskamerat ja sadetusjärjestelmä, jota Nokian Renkaat kutsuu maailman edistyksellisimmäksi. Tärkeä osa tuotekehitystä on myös arkinen tielläliikkujien joukko eli toistasataa Tampereen seudun taksia. Nokian Renkaat Oyj Taksit ovat meille tärkeitä, ja pidämme heistä tiukasti kiinni. Taksitestiin on valikoitunut henkilöitä, jotka pitävät hyvää huolta sekä autoistaan että meidän kanssa tekemiensä sopimusten noudattamisesta. Taksit ovat mainio renkaiden testiryhmä, sillä Tampereen alueen takseissa on monia automerkkejä ja kaikentyyppisiä autoja, joille kertyy päivättäin monipuolista Renkaita vaativiin ajo-oloihin Nokian Renkaiden liikevaihto vuonna 2014 oli 1,4 miljardia euroa. Henkilöstöä on noin 4 200. Päätuotteita ovat nastalliset ja nastattomat talvirenkaat. Viime aikoina yhtiö on satsannut katumaastureiden renkaisiin, koska maastureiden määrä on kasvanut ja kasvaa nopeasti. Vuonna 2014 Nokian-renkaita myytiin 61 maassa. Venäjän, Suomen, Saksan, Ruotsin ja Norjan yhteinen osuus myynnistä oli noin 70 prosenttia. Tuotteet ja markkinointi on ajoa, kertoo Morri. Morrin mukaan Nokian Renkaat käyttää vuodessa kymmeniä tuhansia renkaita testitarkoituksiin. Viime vuonna tarkka luku oli 33 000 rengasta. suunnattu ennen muuta niille alueille, joissa on vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat vaativat ajo-olosuhteet. Henkilöautojen renkaita alettiin valmistaa Nokialla vuonna 1932, ensimmäinen talvirengas kehitettiin vuonna 1934. Uusi Kia cee d Uusinta teknologiaa 7 vuoden takuulla. KOE UUSI MITSUBISHI OUTLANDER Nyt ensiesittelyssä. Tervetuloa koeajolle. Mallisto alk. 19.990 (sis. tk 600 ) tai 199 /kk* Uusi Kia cee d uudella 1.0 litran turbomoottorilla. Hämmästyttävä auto. Uusi Kia cee d on vakuuttava yhdistelmä tehokkaampaa suorituskykyä kaikilla kierrosalueilla, entistä pienempää kulutusta ja älykästä teknologiaa. Uudella ärhäkällä 1.0 litran turbomoottorilla ajonautintosi on taattu minne ikinä päätätkin mennä. Uusi 7-vaihteinen kaksoiskytkinvaihteisto sekä urheilullinen GT Line -varustetaso viimeistelevät ajonautintosi. Kaikki tämä 7 vuoden takuulla. Uusi Kia cee d -mallisto alk. autoveroton hinta 15.420,82 + arvioitu autovero 3.968,18 + tk 600 = kokonaishinta 19.990. Vapaa autoetu alk. 505 /kk, käyttöetu alk. 335 /kk. EU-yhd. kulutus 3,8 5,9 l/100 km, CO2-päästöt 94 136 g/km. Kuvan autot erikoisvarustein. Uusi, upea muotoilu Entistä parempi ajettavuus Uusi S-AWC-neliveto dieselmalleissa Entistä hiljaisempi Uusi Mitsubishi Outlander -mallisto alk. 33 590 (sis. tk 600 ) tai 299 /kk** Uusi Mitsubishi Outlander -mallisto alk.: autoveroton hinta 24 578,03 + arvioitu autovero 8 411, 97 + tk 600 = kokonaishinta 33 590. EU-yhd. kulutus. 4,9-6,7 l/100 km, CO2-päästöt 130-155 g/km. Käyttöetu alk. 515 /kk, vapaa autoetu alk. 695 /kk. Kuvan auto erikoisvarustein. Uusille Mitsubishi-henkilöautoille myönnetään 5 vuoden/ 100 000 kilo metrin tekninen takuu. VARAA KOEAJO JA OSALLISTUT KAHDEN HENGEN MATKALAHJA- KORTIN ARVONTAAN (ARVO 2.500 ). LUE LISÄÄ MITSUBISHI.FI Kampanja voimassa 30.11.2015 asti. HUIPPUEDULLINEN RAHOITUSTARJOUS 0,95 KAIKKIIN KIA- JA MITSUBISHI-MALLEIHIN % Esimerkkilaskelmat: *Kia cee d 1,4 ISG LX 5D EcoDynamics hinta toimituskuluineen 19.990,00, käsiraha 4.490,00, aika 60 kk, viimeinen suurempi erä 4.920,00, korko 0,95 %, perustamiskulu 195, käsittelymaksu 9,95 /kk, kuukausierä 199,35, kulut yhteensä 1.281,32, todellinen vuosikorko 2,52 %, luotto ja luottokustannukset yhteensä 16.691,32. **Mitsubishi Outlander 2.0 MIVEC Intense MT 2WD 5P hinta toimituskuluineen 33.590,00, käsiraha 8.900,00, aika 60 kk, viimeinen suurempi erä 8.600,00, korko 0,95 %, perustamiskulu 195, käsittelymaksu 9,95 /kk, kuukausierä 299,49, kulut yhteensä 1.590,07, todellinen vuosikorko 1,91 %, luotto ja luottokustannukset yhteensä 26.280,07. Edellyttää myönteistä luottopäätöstä ja kaskovakuutusta. Luotonantajana esim. Santander Consumer Finance Oy, Hermannin rantatie 10, 00580 HKI. Tarjous voimassa 30.9.2015 saakka. JYVÄSKYLÄ Itä-Päijänteentie 45 Automyynti 0207 408 741, arkisin 9 18, lauantaisin 10 15. Huolto 0207 408 743, arkisin 7.30 17. Soittajahinta 0207-alkuisiin numeroihimme on lankapuhelimesta 7,02 snt/min + 8,35 snt/puhelu (alv 24 %) ja matkapuhelimesta 17,17 snt/min + 8,35 snt/puhelu (alv 24 %).