Etelä-Suomi Päätös Nro 64/2010/4 Dnro ESAVI/231/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon rakentaminen Kokemäenjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Pori Porin Vesi Porin Vesi on 12.1.2010 Etelä-Suomen aluehallintovirastoon toimittamassaan ja sittemmin täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa vesijohdon rakentamiseen Kokemäenjoen alitse Isosannan ja Aittaluodon kaupunginosien kohdalla sekä lupaa töiden aloittamiseen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista Porin kaupungissa. Hankkeen tarkoituksena on varmistaa talousvedenjakelu Porin kaupungissa korvaamalla vanha vesijohto uudella. Vanha huonokuntoinen vesijohto vuotaa Kokemäenjoen kohdalta ja se on suljettu ja otettu pois käytöstä. Rakennettava johto on tyyppiä PEH 315 PN 10. Alituksen pituus on noin 300 m ja se suoritetaan suuntaporauksena joen alitse joen rannalta poraamalla, jolloin joen pohja ja rannat pysyvät muuttumattomina. Ensimmäisessä vaiheessa porataan poratangoilla pilottireikä suunnitellulle reitille. Poran kärkeen sijoitettu lähetin paikantaa linjan koko porauksen ajan ja saatujen tietojen avulla poran kärkeä ohjataan haluttuun suuntaan. Ohjaustoiminto mahdollistaa esteiden kiertämisen. Poratankojen saavutettua suunnitellun kohteen vaihdetaan poran kärjen paikalle avannin, joka suurentaa porareikää liikkuessaan pilottireikää takaisin päin. Putki vedetään avantimeen kiinnitettynä reikään. Vesijohto merkitään rannoille varoitustauluilla. Työ on tarkoitus toteuttaa vuoden 2010 kevättalvella. Kokemäenjoki laskee Pohjanlahteen. Kokemäenjoen valuma-alueen pintaala on 27 000 km 2, josta järvien osuus on 11 %, mikä on noin 3 000 km 2. Vesistö muodostuu runsasjärvisestä alueesta, joka sijaitsee pääasiassa Pirkanmaalla sekä Satakunnan halki virtaavasta jokilaaksosta. Lisäksi Kokemäenjokeen laskee Huittisissa Loimijoki, jonka valuma-alue on runsaat 3 000 km 2. Porin kaupungin kohdalla joki haarautuu Raumanjuovaksi, Luotsinmäenjuovaksi ja Hevosluodonjuovaksi. Joessa on veneliikennettä. Uittoa ei harjoiteta. Hankkeella ei ole vaikutusta vesiliikenteeseen, kalastukseen, veden virtausnopeuteen, vedenvaihtuvuuteen eikä vedenkorkeuteen. Vesijohdon porauskohdat sijaitsevat Porin kaupungin Porin kaupungin kylässä Porin kaupungin omistamilla kiinteistöillä Pori III RN:o 3:3 ja Kuninkaanlahti RN:o 6:0. ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO puh. 020 636 1040 fax 03 570 8002 kirjaamo.etela@avi.fi www.avi.fi/etela YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE Helsingin toimipaikka Asemapäällikönkatu 14 PL 115, 00231 Helsinki fax 09 726 0233 ymparistolupa.etela@avi.fi
HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN MUISTUTUKSET JA VAATIMUKSET ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Alitettavat vesialueet sijaitsevat kiinteistöillä Pori III RN:o 3:3 ja Kuninkaanlahti RN:o 6:0. Aluehallintovirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta aluehallintovirastossa ja Porin kaupungissa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään 31.3.2010. Kuulutus on erikseen lähetetty tiedoksi asiakirjoista ilmeneville viranomaisille ja asianosaisille. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on katsonut, että vesijohdon rakentamiselle Kokemäenjoen alitse hakemussuunnitelmassa esitetyllä tavalla toteutettuna voidaan myöntää lupa. Mikäli hankkeelle myönnetään lupa, hakija on velvoitettava ilmoittamaan töiden aloittamisesta ja hankkeen valmistumisesta Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Hakijalle voidaan myöntää töidenaloittamislupa ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista. 2 Luparatkaisu Aluehallintovirasto myöntää Porin Vedelle luvan rakentaa vesijohto Kokemäenjoen alitse hakemuksen mukaisesti Porin kaupungissa. Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä. Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja jäljempänä olevia lupamääräyksiä. Lupamääräykset 1) Vesijohto on asennettava joen pohjan alapuolelle suunnitelman mukaisesti siten, että se pysyy paikoillaan. 2) Rakennustyöt on tehtävä siten ja sellaisena aikana, että vesialueelle ja sen käytölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. 3) Luvan saajan on selvitettävä työalueella mahdollisesti olevat johdot ja kaapelit. Rakennustyöt on toteutettava niitä vaurioittamatta. 4) Vesijohto on pidettävä tarkoitustaan vastaavassa kunnossa. 5) Vesijohdon sijainti vesialueella on merkittävä asianmukaisesti. Merkintään käytettävät rakenteet on pidettävä kunnossa. 6) Töiden päätyttyä rakennuspaikat on saatettava asianmukaiseen ja maisemallisesti hyväksyttävään kuntoon. 7) Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutuva, välittömästi ilmenevä vahinko on viipymättä korvattava vahingonkärsijälle. 8) Työt on aloitettava ja saatettava olennaisilta osiltaan loppuun neljän vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi uhalla, että lupa raukeaa.
9) Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Varsinais- Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sekä Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 10) Töiden valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti aluehallintolupavirastolle, Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sekä Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Valmistumisilmoitukseen on liitettävä vesijohdon lopullista sijaintia osoittava kartta ja pituusleikkauspiirustus sekä selvitys johdon merkintätavasta. 3 Perustelut Lainkohdat Töidenaloittamislupa Perustelut Hanke on tarpeen vesijohdon uusimiseksi. Lupamääräysten mukaisesti toteutettuna hankkeesta ei aiheudu yleistä tai yksityistä etua koskevia vahingollisia tai haitallisia seurauksia. Vesilain 2 luvun 6 :n 3 momentti Aluehallintovirasto myöntää Porin Vedelle luvan aloittaa työt ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Kysymys on hankkeesta, johon aluehallintovirasto on myöntänyt luvan vesilain 2 luvun 6 :n 3 momentin nojalla ja joka ei vaikuta vesioloihin. Luvassa tarkoitetut työt ovat sellaisia, että niiden suorittamisen jälkeen olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen määräyksiä muutetaan. Lainkohta Vesilain 2 luvun 26 Muistutuksiin ja vaatimuksiin vastaaminen Aluehallintovirasto ottaa Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen muistutuksen huomioon lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. KÄSITTELYMAKSU 700 euroa LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Lasku lähetetään erikseen myöhemmin Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Maksu määräytyy valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla annetun aluehallintoviraston maksuja koskevan valtioneuvoston asetuksen (1145/2009) mukaisesti. Asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaan vesilain 2 luvun mukaisen johtoa koskevan hakemuksen käsittelystä perittävän maksun suuruus on 700 euroa. Päätös Porin Vesi Jäljennös päätöksestä Porin kaupunki Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Suomen ympäristökeskus (sähköisesti)
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/ympäristö ja luonnonvarat (sähköisesti) Ilmoitus päätöksestä Listan dpoesavi-231-04-09-2010 mukaan. Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Tieto päätöksestä julkaistaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen sekä Porin kaupungin ilmoitustauluilla. 4
5 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Tapio Kovanen Saku Hurskainen Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Tapio Kovanen. Asian on esitellyt esittelijä Saku Hurskainen. SH/tr
Liite VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 7.6.2010. Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Etelä-Suomen aluehallintovirastolle sen ympäristölupavastuualueen Helsingin toimipaikkaan. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen Helsingin toimipaikan yhteystiedot käyntiosoite: Asemapäällikönkatu 14, 00520 Helsinki postiosoite: PL 115, 00231 Helsinki puhelin: (vaihde) 020 636 1040 telekopio: (09) 726 0233 sähköposti: kirjaamo.etela@avi.fi aukioloaika: klo 8-16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 89 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.