MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 12+4312 03 HÖYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen Rautavaara 3343 07 3343 10 4321 01 RAUTAVAARA RASIMÄKI 4321 04 YÖTTÄJÄ 3334 09 3334 12 4312 03 ALA-KEYRITTY HÖYLÄ 4312 06 YLÄ-LUOSTA 3334 08 3334 11 4312 02 RUMMAKKO HANKAMÄKI 4312 05 VAIKKO Espoo 2001
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
HÖYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS 2 Yleistä 2 KIVENNÄISMAAT 2 Kallioalueet 2 Moreenikerrostumat 3 Karkearakeiset kerrostumat 3 Hienorakeiset kerrostumat 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT 5 Turvekerrostumat 5 POHJAVESI 6 Pohjaveden esiintyminen 6 Pohjaveden laatu 6 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA 6 KIRJALLISUUTTA 7 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi
2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Jouko Saarelainen) Yleistä Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 604 6,3 Mr Hiekkamoreeni 4 760 49,3 Ht/Mr 13 0,1 Ct/Mr 533 5,5 St/Mr 76 0,8 MrM Moreenimuodostuma (drumliini), hiekkamoreenia 154 1,6 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 334 3,5 Hk Hiekka 75 0,8 Ct/Hk 16 0,2 St/Hk 3 Ht Karkea hieta 74 0,8 Ct/Ht 1 SrM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) soravaltainen 169 1,7 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) hiekkavaltainen 182 1,9 HHt Hieno hieta 1 Ct/Lj 1 Ct Saraturve 1 449 15,0 St Rahkaturve 1 213 12,6 Maa-aluetta 9 658 100,0 Vettä 227 Kartta-alueen pinta-ala 9 885 Mannerjäätikön virtaus on jättänyt kartta-alueen maaston muotoihin suuntauksen, joka näkyy karttakuvassa pohjoisluode - eteläkaakko suuntauksena (noin 330-340 ). Silokalliopinnoista mitattujen uurteiden suunnat vaihtelevat välillä 320-350. Mannerjäätikön sulettua noin 11 000 vuotta sitten ulottui alueen lounaisosaan aluksi Itämeren muinainen Yoldiamerivaihe (Kuva 1). Alueet, jotka nykyisin ovat yli 145 m mpy, olivat kuivaa maata. Maankohoamisen seurauksena meri mataloitui ja koko alue sai nykyisen muotonsa. KIVENNÄISMAAT (Jouko Saarelainen ) Kallioalueet Suurin osa kartta-alueesta on irtaimien maalajien peitossa, mutta alueella on myös kalliopaljastumia ja ohuen maapeitteen kallioalueita. Kalliomaa-alueiden osuus on 6,3 % koko maa-alasta. Kalliopaljastumia on kaakkoisosaa lukuun ottamatta tasaisesti kautta koko karttaalueen, eniten kuitenkin keskisessä itäosassa. Kartta-alueen kallioperä on kauttaaltaan kiillegneissiä ja liuskeista graniittia ja graniittigneissiä.
3 Moreenikerrostumat Kuva 1. Höylän kartta-alueen korkokuva. Valkea viiva kuvaa muinaisen Yoldiameren ylintä rantaa. Alueen selvästi yleisin maalaji on moreeni. Moreenin osuus on lähes 61 % maa-alasta. Se on jäätikön kallioperästä irrottamaa ja sekoittamaa maa-ainesta, jota jäätikkö kuljetti mukanaan. Jäätikön alla moreeni kerrostui tiiviiksi pohjamoreeniksi. Jäätikön sisällä ja päällä kulkeutunut moreeniaines kerrostui jään sulaessa löyhäksi pintamoreeniksi pohjamoreenin päälle. Pohjamoreeni peittää kalliomuotoja laaksoissa paksumpana ja rinteillä ja mäkien lailla ohuempana. Ainekseltaan pohjamoreeni on alueella kauttaaltaan hiekkamoreenia (savipitoisuus alle 5 %, < 0,002 mm), joskin hienoainespitoisuus ( < 0,06 mm) on keskimääräistä suurempi. Pohjamoreenista on alueelle kerrostunut mannerjäätikön alla pitkänomaisia selänteitä eli drumliineja. Näitä moreenimuodostumia on kautta koko kartta-alueen, kuten esimerkiksi Palokangas ja selänteet Palokankaasta kaakkoon. Moreenikerrostuman paksuus on monin paikoin näissä muodostumissa yli 10 metriä. Mannerjäätikön sisällä ja päällä kulkeutuneesta kiviaineksesta on syntynyt pohjamoreenia peittävää pintamoreenia. Pintamoreenimuodostumat ovat muodoltaan ja kooltaan vaihtelevia. Pintamoreenimuodostumat sisältävät yleensä vähemmän hienoainesta kuin pohjamoreenimuodostumat. Pintamoreenimuodostumia on esimerkiksi kartta-alueen lounaisosassa Riomaan itäpuolella Tammipetäyksessä ja kaakkoisosassa Mustan Karsikkolammen eteläpuolella. Rakeisuusanalyysien mukaan moreenin hienoainespitoisuus vaihtelee välillä 26,0-50,1 % ja on keskimäärin 33,3 %. Savipitoisuus vaihtelee välillä 1,5-3,8 % ja keskiarvo on 2,8 %. Kuvassa 2 on esitetty muutamien alueelle tyypillisten pohjamoreenien rakeisuuskäyriä ja kuvassa 3 maanäyte- ja kairauspisteet karttalehden alueella. Karkearakeiset kerrostumat Mannerjäätikön peräytymisvaiheen aikana syntyi jäätikön sulamisvesien kerrostamia muodostumia. Jäätikön alla oli tunneleita ja jäätikössä railoja, joissa jäätikön irrottama kiviaines peseytyi ja lajittui sora- ja hiekkaharjuiksi. Alueen halki länsipuoliskolla kulkee lähes pohjois-eteläsuuntaisesti selväpiirteinen pitkittäisharju. Harjujakso on selväpiirteisimpänä Roinilanmäen itä- ja koillispuolella. Roinilanmäen itäpuolella harju on ainekseltaan sekä soraa että hiekkaa ja tästä pohjoiseen lähes yksinomaan soraa. Lisäksi Roinilanmäen länsipuolella on hiekkamuodostuma, joka kuuluu laajaan Hankamäen kartta-alueen puolelle ulottuvaan hiekkamuodostumaan.
4 Gtk:n maa-ainesarkiston mukaan harjuissa on maita 8,42 milj.m 3, josta soravaltaiseksi on arvioitu 1,85milj.m 3, hiekkavaltaiseksi 6,31 milj.m 3 ja loput karkearakeiseksi murskauskelpoiseksi ainekseksi. Jääkauden jälkeen merivaiheen aikana alueen harjuista ja moreenirinteiltä huuhtoutui hiekkaa ja hietaa rantakerrostumiksi. Rantakerrostumien osuus on vain 1,6 % koko maaalasta. Tällaisia rantakerrostumia on esimerkiksi Öljäkänmäen lounaispuolella ja Pitkäjärven ympäristössä. Kuva 2. Esimerkkejä alueen maalajien rakeisuuskäyristä. Pohjamoreeni alueella on vähäsavista, joskin hienoainespitoisuus ( < 0,06 mm) on varsin suuri. Hienorakeiset kerrostumat Muinainen Yoldiameri ulottui ainoastaan matalana merenlahtena aivan lounaiskulmalle. Koko muu kartta-alue oli jääkauden jälkeen supra-akvaattista eli aluetta, jonne mikään muinaisista Itämeren vaiheista ei ulottunut. Tämän takia alueella ei ole syvään veteen kerrostunutta savea tai hiesua.
5 324 204 323 205 213 322 212 211 203 321 210 305 304 303 202 209 302 301 201 208 306 307 206 308 309 311 207 Kuva 3. Karttalehdeltä 3334 12 + 4312 03 tutkittujen maanäytteiden paikat (rastit ), kairauspisteet (ympyrät) ja vasaraseismiset luotaukset (vastakkaiskolmiot). ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Ari Luukkanen) Turvekerrostumat Turve on epätäydellisesti hajonneista suokasvien jäänteistä maatumalla syntynyt eloperäinen maalaji, joka on kerrostunut muodostumispaikalleen. Turpeen ominaisuudet määräytyvät kasvilajikoostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimpiä turvetta muodostavia kasvilajiryhmiä ovat rahka- ja lehtisammalet, sarat ja suolla kasvavat puuvartiset kasvit. Turpeen eloperäisen aineksen osuus kuivapainosta on yleensä yli 90 %. Alueen korkokuva vaihtelee voimakkaasti, alimmat suot ovat alle 120 metrin ja ylimmät 230 metrin tasossa. Alimmat suot ovat Keyritynjoen varrella ja ne ovat syntyneet järvenlahtien umpeenkasvuna. Ylimmät suot sijaitsevat Riihivaaran eteläpuolella ja ne ovat syntyneet metsämaan soistumina. Kartta-alue kuuluu Pohjanmaan aapasoiden ja Pohjois-Karjalan viettokeitaiden vaihettumisvyöhykkeeseen. Aapasuot ovat melko tasaisia tai hieman kaltevia sekä enemmän tai vähemmän ravinnerikkaita soita, jotka saavat ravinteensa ympäröiviltä mineraalimailta. Viettokeitaat ovat yhteen suuntaan viettäviä ja pääosin niukkaravinteisia, rahkaturvevaltaisia sadevedestä ravinteensa saavia soita. Aapasoihin kuuluu esimerkiksi Suurisuo ja viettokeitaisiin Heinäsuo ja Vitjonsuo. Runsas puolet suotyyppihavainnoista on rämeitä. Avosoiden osuus on 30 % ja korpien 4 %. Valtaosa tutkituista soista oli tutkimusajankohtana luonnontilaisena. Vitjonsuo alueen kaakkoisosassa on suurimmaksi osaksi turvekangasta. Kartta-alueen maapinta-alasta on yli metrin syvyistä suota 2660 ha eli noin 28 %. Lisäksi matalaa suota on 630 ha:n alueella. Alueen soista on valtakunnan suo- ja turvevarakartoituksen yhteydessä tutkittu 13 kappaletta pinta-alaltaan 1232 ha, mistä 486 ha on yli 1,5 m syvää suota. Tutkittujen soiden turpeesta on rahkavaltaista 53 %, saravaltaista 45 % ja ruskosammalvaltaista 2 %. Rahkaturpeet
6 sijoittuvat pääosin soiden pinta- ja välikerroksiin, saraturpeet pinta-, väli- tai pohjakerroksiin sekä ruskosammalturpeet soiden pohjakerroksiin. Heinäsuo-Kurttosuo-Hyvärilänsuo sekä alueen pohjoisosassa sijaitseva Matalansuo kuuluvat Soidensuojelun perusohjelmaan (SSPO). Lisäksi Riihivaaran eteläpuolella sijaitsevalla Teerisuolla on NATURA-varaus. Puumalan Suurisuon keskiosassa on laajalla alueella luonnontilaista rimpilettoa ja siellä useita kymmeniä yksilöitä punakämmekkää. Punakämmekkä on rauhoitettu Oulun läänin eteläpuolella. Alueella tutkituista 13 suosta 5 soveltuu energiaturpeen tuotantoon. Nämä ovat Vitjonsuo, Löytösensuo, Öljäkänpääsuo, Ryhäsensuo ja Kuohusuo. Soveltuva suoala on 153 ha. Tällä alalla on tuotantokelpoista turvetta noin 2,6 milj. suo-m 3. Kuohusuolla ja Vitjonsuolla on 70 ha:n alueella ympäristöturpeeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkaturvetta noin 0,4 milj. suo-m 3. POHJAVESI (Jouko Saarelainen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade ja sulavan lumen vesi suotautuvat maahan. Pohjavettä varastoituu parhaiten paksuihin karkearakeisiin ja vettä läpäiseviin maakerroksiin sekä kallioperän ruhjeisiin ja rakoihin. Sinne missä pohjaveden pinta tavoittaa maanpinnan, syntyy lähde. Kartta-alueen parhainta pohjaveden muodostumis- ja varastoitumisaluetta ovat länsiosan harjujen alueet niin Roinilanmäen itä- kuin länsipuolellakin. Keskimääräinen pohjaveden muodostuminen näillä alueilla on yhteensä noin 1200 m 3 /vrk. Alueen drumliinimuodostumissa, kumpumoreenimuodostumissa sekä korkeimpien kalliomäkien rinteiden moreenikerrostumissa syntyy myös pohjavettä. Esimerkiksi Korpimäen Lähdeahossa lähteen virtaama on noin 20 m 3 /vrk. Suuri osa alueesta on kuitenkin soistunutta ja moreenikuviot ovat pieniä. Näillä alueilla olosuhteet hyvälaatuisen ja runsaan pohjaveden muodostumiselle ovat huonot. Pohjaveden laatu Alueelta on tutkittu kahden maakaivon pohjavesinäytteet. Toinen näytepaikka on hiekkamaan kuilubetonikaivo Riomaan Hiekkasärkästä ja toinen moreenimaan kuilubetonikaivo Höylän Karhimäestä. Näytteet eivät täysin täytä hyvälle käyttövedelle asetettuja vaatimuksia. Näytteiden vesi on hapanta ja kaivoihin pääsee humuspitoisia pintavesiä, sillä kaliumpermanganaattiluku (KMnO 4 ) on korkea sekä lisäksi Karhimäen näytteessä nitraattipitoisuus on hieman korkeahko. MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA - Kartta-alueen lounaisosan hiekkakerrostumiin on jäänyt muinaisten Itämerivaiheiden kuluttamia rantatörmiä. Hietakerrostumien pintakerrosta ovat tuulet kuljettaneet ja kasanneet lentohiekkavalleiksi eli dyyneiksi. - Palokankaan selännemäisessä drumliinimuodostumassa kartta-alueen luoteisosassa on useita jäätikön sulavesien synnyttämää muinaisuomaa. Kurttosuon alueelle patoutuneet sulamisvedet purkautuivat Palokankaan yli Silvikkojärven ja Kuohusuon puolelle. Uomista kulunut aines kerrostui Silvikkojärven ja Kuohusuon alueille, jossa ne ovat peittyneet myöhemmin syntyneillä turve- ja järvikerrostumilla.
7 KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa.. Frosterus, B. ja Wilkman, W.W. 1920. Suomen geologinen yleiskartta. Lehti D 3 Joensuu. Vuorilajikartan selitys. Geologinen toimisto. Haavisto, M. (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas. 1:20 000, 1:50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Luukkanen, A. 1987. Tutkimusseloste Rautavaaran Älänteen Suurisuon, Matalansuon ja Narvansuon turvevaroista ja niiden käyttökelpoisuudesta. 31 s. Luukkanen, A. ja Porkka, H. 1995. Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 83 s. Luukkanen, A. ja Porkka, P. 2000. Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa 3. 62 s. Paavola, J. 1984. Nilsiän alueen kallioperä. Lehti 3334. Kallioperäkarttojen selitykset. Suomen geologinen kartta 1:100 000. Geologian tutkimuskeskus. Saarnisto, Matti 2000. The last glacial maximum and the deglaciation of the Scandinavian Ice Sheet. In: Sandgren, P. (ed.) Environmental changes in Fennoscandia during the Late Quaternary. LUNDQUA Report 37, 26-31.
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14