MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 01 ISO-NAAKKIMAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen PIEKSÄMÄKI 3214 11 3232 02 3232 05 NISKAKOSKI NAARAJÄRVI PYHITTY 3214 10 3232 01 3232 04 HALKOKUMPU ISO-NAAKKIMA MONTOLA 3213 12 3231 03 3231 06 HÄRKÄJÄRVI KURKISENSAARI LETKUNKYLÄ Espoo 2000
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
1 ISO-NAAKKIMAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys KIVENNÄISMAAT 2 Yleistä 2 Kallioalueet 3 Moreenikerrostumat 3 Karkearakeiset kerrostumat 3 Hienorakeiset kerrostumat 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT 4 POHJAVESI 4 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA 5 KIRJALLISUUTTA 5 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi
2 KIVENNÄISMAAT Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 48 0,6 Mr Hiekkamoreeni 3 739 44,2 Ht/Mr 5 0,1 Ct/Mr 214 2,5 St/Mr 440 5,2 MrM Moreenimuodostuma (drumliini), hiekkamoreenia 514 6,1 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 45 0,5 Hk Hiekka 55 0,6 Ht Karkea hieta 411 4,9 Ct/Ht 16 0,2 St/Ht 16 0,2 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) hiekkavaltainen 30 0,4 HHt Hieno hieta 211 2,5 Ct/HHt 89 1,1 St/HHt 7 0,1 Hs Hiesu 40 0,5 Ct/Hs 3 0,0 Lj Lieju 23 0,3 Ct/Lj 6 0,1 Ct Saraturve 914 10,8 St Rahkaturve 1 642 19,4 Yleistä Maa-ala yhteensä 8 468 100,0 Vettä 1 532 Kartta-alueen pinta-ala 10 000 Maastolle on luonteenomaista hyvin voimakas suuntautuneisuus, joka syntyi viime jääkauden loppuvaiheessa, kun pohjoisluoteesta virrannut jäätikkö kerrosti moreenia pitkänomaisiksi selänteiksi, drumliineiksi. Iso-Naakkiman kartta-alue kuuluu laajaan ns. Pieksämäen drumliinikenttään. Mannerjäätikön virtaus kulutti myös kallioita virtaviivaisiksi silokallioiksi ja jätti kallion pintaan uurteita, joiden suunta on noin 330. Kartta-alueen alin korkeustaso on Kyyveden Pohjalahti (noin 100 m mpy) ja korkein kohta on Kukkuranmäki (noin 153 m mpy), kumpikin alueen lounaiskulmassa. Maaston paikalliset korkeuserot ovat suurimmat (lähes 40 m) alueen lounaiskulmassa, muualla ne ovat yleensä 10 metrin luokkaa, paikoin 20 metriä. Maaston tasaisuuden vuoksi drumliinien väliset alueet ovat hyvin laajasti soistuneet. Mannerjäätikkö suli tältä alueelta noin 11 000 vuotta sitten. Tuolloin Yoldiameri peitti suurinta osaa alueesta. Sen pinta oli tasolla, joka on nykyisin tällä alueella noin 127 m merenpinnan yläpuolella, joten Iso-Naakkiman kartta-alueella oli vain muutamia saaria, suurimpina Kukkuranmäki ja Lammasaho lounaiskulmassa. Maa alkoi kohota heti jäästä vapautumisen jälkeen ja alueen painanteet kuroutuivat melko pian merestä itsenäisiksi yleensä mataliksi järviksi, joista valtaosa on nykyisin soistunut. Alue sijaitsee Puulaveden vesistöalueen pohjoisosassa ja vedet laskevat Kyyveden kautta Puulaveteen ja edelleen Kymijokeen.
3 Kallioalueet Alueen kallioperä on pääasiassa kiillegneissiä, mutta myös granodioriittia on jonkin verran, lähinnä alueen lounaisosassa. Kalliopaljastumia on alueella hyvin vähän. Kallioperä näkyy pinnanmuodoissa vain alueen lounais- ja länsiosissa, mutta sen merkitys koko alueen moreenimuotojen ja maiseman kehittymiselle on ollut suuri. Kiillegneissi on melko helposti kuluva kivilaji, joten granodioriittialueet ovat kestävämpinä jääneet korkeammiksi. Koska kiillegneissin liuskeisuuden suunta on tällä alueella sama kuin mannerjäätikön virtaussuunta jääkaudella, on se kulunut voimakkaasti ja tasaisesti. Tämä on edistänyt alueelle tyypillisten pitkien ja kapeiden drumliinien kehittymistä. Koska kiillegneissialue on kulunut ympäristöään matalammaksi, ovat drumliinien väliset alavat alueet soistuneet voimakkaasti. Iso-Naakkima järven luoteispään kohdalla on meteoriitti-iskemä, joka syntyi 1200 900 miljoonaa vuotta sitten. Meteoriitti aiheutti kallioperään muutoksia pyöreälle noin 2 km läpimittaiselle alueelle. Muutokset näkyvät poikkeamina painovoimamittauksissa ja muutosrakenteina kairaamalla saaduissa kivinäytteissä. Moreenikerrostumat Alueen yleisin maalaji on moreeni. Se on jäätikön irrottamaa ja sekoittamaa maaainesta, jota jäätikkö irrotti kallioperästä ja kuljetti mukanaan. Jäätikön alla moreeni kerrostui tiiviiksi pohjamoreeniksi. Jäätikön sisällä ja päällä kulkeutunut moreeniaines kerrostui jään sulaessa löyhäksi pintamoreeniksi pohjamoreenin päälle. Alue kuuluu laajaan ns. Pieksämäen drumliinikenttään. Mannerjäätikön virtaus oli tällä alueella hyvin voimakasta, mikä aiheutti pohjamoreenin kerrostumista jäätikön liikkeen suuntaisiksi virtaviivaisiksi selänteiksi eli drumliineiksi. Niiden koko vaihtelee vähäisestä maanpinnan vakoutumisesta suuriin jopa yli 20 metriä korkeisiin selänteisiin. Pituutta selänteillä voi olla useita kilometrejä. Niillä on usein kalliosydän, joka sijaitsee selänteen luoteispäässä tai keskiosassa. Drumliiniselänteissä on usein pinnanmyötäinen kerrosrakenne, jossa moreenikerrosten välissä on ohuita lajittuneita hiekka- tai silttikerroksia. Drumliinit ovat tällä alueella yleensä 1-2 km pitkiä ja 100-200 m leveitä. Ne kohoavat ympäröivästä maastosta yleensä 5 10, enimmillään jopa 20 metriä. Moreenikerrostuman paksuus on drumliiniselänteiden välillä korkeintaan muutamia metrejä, mutta selänteet ovat todennäköisesti lähes kokonaan moreenia. Alueen lounaisosan mäet ovat yleensä korkeintaan muutaman metrin moreenikerroksen verhoamia kalliomäkiä. Pohjamoreenin hienoainespitoisuus (rakeiden Ø<0,06 mm, hieno hieta ja sitä hienommat lajitteet) on tällä alueella melko korkea, yleensä yli 30 %, suurimmillaan yli 40 %. Moreenin savipitoisuus (rakeiden Ø<0,002 mm) vaihtelee vajaasta 3 %:sta yli 6 %:iin, mutta on yleensä alle 5 %, joten moreeni on kartalla merkitty hiekkamoreeniksi, vaikka osa siitä on hienoaineksista moreenia. Tällainen moreeni on routivaa ja melko huonosti vettä läpäisevää. Nämä ominaisuudet tekevät hienoainesmoreenista ongelmallisen maa-aineksen niin rakentamisessa kuin metsätalousmaanakin, kun taas sellaisissa ympäristörakentamiskohteissa, missä ainekselta edellytetään hyvää vedenpidätyskykyä, hienoainesmoreeni on varteenotettava vaihtoehto. Alueen länsiosassa on jonkin verran myös jäätikön sisällä ja pinnalla kulkeutuneesta ja jään sulaessa kerrostuneesta pintamoreenista muodostuneita kumpumoreenimuodostumia. Kumpumoreenimuodostumien aineksessa on yleensä hienoainesta vähemmän kuin pohjamoreenissa, minkä lisäksi se on rakenteeltaan löyhää. Karkearakeiset kerrostumat Mannerjäätikön peräytymisvaiheen aikana syntyi jäätikön sulamisvesien kerrostamia muodostumia. Jäätikön alla oli sulamisvesien tunneleita, joissa jäätikön irrottama aines peseytyi ja lajittui sora- ja hiekkaharjuiksi. Kartta-alueen koillisosassa, Iso-Naakkiman pohjoispääs-
4 sä on noin 30 hehtaaria harjumuodostumaa. Se kuuluu Naarajärveltä tulevaan harjujaksoon, joka jatkuu edelleen kaakkoon Juvan länsipuolitse Puumalaan. Muodostuman aineksen on arvioitu olevan pääasiassa hiekkaa ja kerrospaksuuden lähes 10 metriä. Alueen muut karkearakeiset lajittuneet kerrostumat ovat pääasiassa rantakerrostumia, jotka kerrostuivat jääkauden jälkeen aallokon huuhtoessa merestä kohoavien moreenimäkien rinteitä. Alueen pohjoisosan hietakerrostumat ovat osittain jäätiköltä virranneiden sulamisvesien kerrostamia. Kartta-alueen kaakkoiskulmassa Pölkyn eteläpuolella on drumliiniselänteiden poikki kulkeva dyyni. Se on tuulen kerrostama hietaselänne, joka syntyi heti jääkauden jälkeen, kun jäätiköltä puhaltaneet voimakkaat luoteistuulet irrottivat maan pinnasta karkeaa hietaa ja kerrostivat sen dyyneiksi moreenimäen päälle. Hienorakeiset kerrostumat Hienorakeisia maalajeja kartta-alueella on vain vähän. Niiden synty edellyttää yleensä vähintään 20 metrin veden syvyyttä. Alueen vapauduttua jäästä veden syvyys oli suurella osalla aluetta alle 20 metriä, joten hiesun ja saven kerrostumiselle riittävän syvää vettä oli vain syvimpien painanteiden kohdalla. Niihin kerrostuneet hienorakeiset kerrostumat ovat pääosin nykyisten järvien ja soiden alla. Hiesu- ja hienohietakerrostumia on näkyvissä ainoastaan alueen länsipuoliskon alavimmissa kohdissa. ELOPERÄISET KERROSTUMAT Turve on suokasvien jäänteistä maatumalla syntynyt eloperäinen maalaji. Turpeen ominaisuudet määräytyvät kasvilajikoostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimpiä turvetta muodostavia kasvilajiryhmiä ovat rahka- ja lehtisammalet, sarat ja suolla kasvavat puuvartiset kasvit. Turpeessa eloperäisen aineksen osuus on yleensä yli 90% ja tuhkapitoisuus pieni. Suoyhdistymätyypeistä tehdyn aluejaon mukaan Iso-Naakkiman alue on keidassoiden esiintymisalueella, tarkemmin sanottuna Sisä-Suomen keidassoiden alatyypin, Järvi-Suomen keidassoiden alueella. Näille on tyypillistä, että suon keskusta kohoaa vain vähän tai ei ollenkaan reunaosia korkeammalle. Keidassoiden tyypilliset suurmuoto-osat (laide, reunaluisu ja keskusta) ovat erotettavissa vain kasvillisuuden perusteella. Iso-Naakkiman kartta-alueen maa-alasta lähes kolmannes (30 %) on yli metrin paksuisen turvekerrostuman peitossa. Alueen suot ovat enimmäkseen rämeitä, pääasiassa isovarpuisia rämeitä ja tupasvillarämeitä. Suurenaukeansuolla ja Siiraviidansuolla on laajoja luonnontilaisia avosuoalueita, jotka ovat pääasiassa lyhytkorsinevoja ja saranevoja. Näistä saranevat ovat syntyneet kohtiin, joissa pintavedet valuvat suon poikki. Muuten alueen suot ovat suurimmaksi osaksi ojitettuja ja yleensä muuttuma-asteella. Suot ovat syntyneet jyrkkäreunaisiin painanteisiin suurimmaksi osaksi mineraalimaan soistumina. Kartta-alueen tutkittujen soiden syvyydet ovat yleensä 2 4 metriä. Turvemäärästä yli puolet on rahkavaltaista turvetta ja turvekerrokset ovat keskimäärin hyvin maatuneita. Puunjäännöksiä sisältävän turpeen määrä on suuri. Yksityiskohtaista tietoa soista on alueen turvetutkimusraporteissa. POHJAVESI Pohjavettä syntyy, kun sade ja sulavan lumen vesi suotautuvat maahan. Pohjavettä varastoituu parhaiten paksuihin, karkearakeisiin ja vettä läpäiseviin maakerroksiin sekä kallioperän ruhjeisiin ja rakoihin. Sinne, missä pohjaveden pinta tavoittaa maanpinnan, syntyy lähde.
5 Pohjaveden muodostumisen ja varastoitumisen kannalta tämän alueen merkittävin maaperämuodostuma on Iso-Naakkiman pohjoispäässä oleva harjumuodostuma, joka jatkuu luoteeseen kartta-alueen ulkopuolelle. Siihen varastoituu runsaasti hyvälaatuista pohjavettä. Moreenialueilla pohjavettä voi maakerroksen paksuudesta riippuen olla hyvinkin paljon, mutta tiiviissä moreenissa vesi liikkuu hitaasti ja kaivojen antoisuus ei ole kovin suuri. Suuret drumliiniselänteet voivat olla hyviä pohjavesivarastoja. Drumliiniselänteissä pohjaveden muodostumiseen vaikuttaa muodostuman rakenne ja mahdolliset lajittuneet välikerrokset. GTK:n pohjavesiarkistossa olevien näytetulosten perusteella alueen moreenikerrostumien pohjavesien laatu on hyvä. MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA Korkeakangas kartta-alueen keskiosassa on alueelle tyypillinen drumliiniselänne. Sen laki on ollut kuivaa maata koko jääkaudenjälkeisen ajan ja sen rinteitä kiertää muinaisranta, joka syntyi heti jääkauden jälkeen. Drumliinin kaakkoispäähän rantavoimat ovat kerrostaneet hiekkaa. Pölkyn alueella kartta-alueen kaakkoiskulmassa on hyvin pitkiä ja kapeita drumliineja ja niiden päälle kerrostunut dyyni. Pölkyn alueen lounaispuolella oleva Välisuo on hyvä esimerkki pinnanmuodoltaan eksentrisestä kermikeitaasta. KIRJALLISUUTTA Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa.. Vorma, Atso 1971. Pieksämäki. Suomen geologinen kartta 1:100 000 : kallioperäkartta 3232 Leino, Jukka; Saarinen, Juha 1984. Haukivuorella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. Geologian tutkimuskeskus. Maaperäosasto. Raportti P 13.4/84/152. 62 s. + 5 liitettä Leino, Jukka 1984. Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Geologian tutkimuskeskus, maaperäosasto, raportti p 13.4/84/145 Leino, Jukka 1988. Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. Geologian tutkimuskeskus, maaperäosasto. Turveraportti 209. Leino, Jukka 1992. Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti 248. 38 s. + 4 liitettä Leino, Jukka 1983. Virtasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Geologinen tutkimuslaitos. Maaperäosasto. Raportti P 13.4/83/124. 119 s. + 6 liitettä
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14 Internet: karttaluettelot: www.gsf.fi/info/maps paikkatietopalvelut: www.gsf.fi/domestic/paikkati.htm