RAUTAVAARAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3343 07 RAUTAVAARAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 3343 05 3343 08 3343 11 4321 02 ISSAKKA MUSTOLANMÄKI SAARIMÄKI 3343 04 3343 07 3343 10 4321 01 ÄLÄNNE RAUTAVAARA RASIMÄKI Rautavaara 3334 06 3334 09 3334 12 KANGASLAHTI ALA-KEYRITTY HÖYLÄ 4312 03 Espoo 2002

SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.

RAUTAVAARAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (JOKU NIMINEN)...2 YLEISTÄ...2 KIVENNÄISMAAT (JOKU NIMINEN)...3 KALLIOALUEET...3 MOREENIKERROSTUMAT...3 KARKEARAKEISET KERROSTUMAT...4 HIENORAKEISET KERROSTUMAT...4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (JOKU TOINEN)...5 TURVEKERROSTUMAT...5 LIEJUKERROSTUMAT...VIRHE. KIRJANMERKKIÄ EI OLE MÄÄRITETTY. POHJAVESI (JOKU KOLMAS)...8 POHJAVEDEN ESIINTYMINEN...8 POHJAVEDEN LAATU...VIRHE. KIRJANMERKKIÄ EI OLE MÄÄRITETTY. MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA...8 KIRJALLISUUTTA...8 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi

2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Jouko Saarelainen) Yleistä Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 858 9,9 Mr Hiekkamoreeni 4 253 48,9 Ht/Mr 14 0,2 Ct/Mr 504 5,8 St/Mr 11 0,1 MrM Moreenimuodostuma (drumliini), hiekkamoreenia 309 3,5 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 92 1,1 Hk Hiekka 82 0,9 Ct/Hk 17 0,2 St/Hk 10 0,1 Ht Karkea hieta 232 2,7 Ct/Ht 99 1,1 St/Ht 28 0,3 EHkM (Ekstra)marginaalinen muodostuma, hiekkavaltainen 44 0,5 HHt Hieno hieta 299 3,4 Ct/HHt 50 0,6 St/HHt 39 0,4 Hs Hiesu 19 0,2 LjHs Liejuhiesu 30 0,3 Ct/Lj 14 0,2 Ct Saraturve 1 123 12,9 St Rahkaturve 572 6,6 Tä Täytemaa 6 0,1 Maa-aluetta 8 705 100,0 Vettä 1 295 Kartta-alueen pinta-ala 10 000 Mannerjäätikkö on muovannut kartta-alueen maaston muodot luode - kaakkosuuntaisiksi (noin 325-340 ). Silokalliopinnoista mitattujen uurteiden suunnat vaihtelevat välillä 320-335. Mannerjäätikön sulettua suunnilleen 10 000 vuotta sitten ulottui alueelle aluksi Itämeren muinainen Yoldiamerivaihe. Alueet, jotka ovat yli 142-145 m nykyisen merenpinnan yläpuolella, olivat kuivaa maata. Kartta-alueen korkein mäki Härkönurmi (274,9 m mpy.) alueen lounaisosassa ulottui noin 130 m Yoldiameren pinnan yläpuolelle. Maankohoamisen seurauksena meri mataloitui ja koko alue sai nykyisen muotonsa.

3 KIVENNÄISMAAT (Jouko Saarelainen) Kallioalueet Suurin osa alueesta on irtaimien maalajien peitossa, mutta runsaasti on myös ohuen maapeitteen kallioalueita ja avokalliota. Lounaisosan Paljakan mäkiselännettä lukuunottamatta alueen kallioperä on lähes kauttaaltaan kiillegneissiä ja liuskeista graniittia ja graniittigneissiä. Paljakan alue on nk. karjalaisiin liuskeisiin kuuluvaa jatulikvartsiittia. Moreenikerrostumat Alueen selvästi yleisin maalaji on moreeni. Moreenin osuus on noin 60 % maa-alasta. Moreeni on mannerjäätikön irrottamasta ja kuljettamasta aineksesta syntynyttä ja mannerjäätikön alla kerrostunutta lajittumatonta, tiukkaan pakkautunutta kiviainesta. Suurin osa moreenista muodostaa kallioperän muotoja ohuena kerroksena noudattelevan pohjamoreenipeitteen. Se on alueella kauttaaltaan hiekkamoreenia (savipitoisuus alle 5 % ja hienoainespitoisuus yhteensä alle 30 %). Pohjamoreeni esiintyy alueella myös pitkänomaisina selänteinä eli drumliineina. Näitä moreenimuodostumia on kautta koko kartta-alueen, kuten esimerkiksi kirkonkylän alueen moreeniselänteet, Rahvaankangas ja selänne Keyritynjärven luoteispuolella. Moreenikerrostuman paksuus on monin paikoin näissä muodostumissa yli 10 metriä. Vasaraseismisen luotauksen mukaan esimerkiksi kirkonkylän urheilukentän kohdalla moreenikerrostuman paksuus on yli 15 metriä. Mannerjäätikön sisällä ja päällä kulkeutuneesta kiviaineksesta on syntynyt pohjamoreenia peittävää pintamoreenia. Paikoin pintamoreeni esiintyy pintamoreenimuodostumina, joista kartassa käytetään nimitystä kumpumoreeni. Pintamoreeni sisältää yleensä vähemmän hienoainesta kuin pohjamoreeni. Pintamoreenimuodostumia on kartta-alueen luoteisosassa. Rakeisuusanalyysien mukaan moreenin hienoainespitoisuus (Ø < 0,06 mm) vaihtelee välillä 15,7-40,6 % ja on keskimäärin 31,5 %. Savipitoisuus (Ø < 0,002 mm) vaihtelee välillä 1,6-3,6 % ja keskiarvo on 2,5 %. Kuvassa 1 on esitetty muutamien alueelle tyypillisten pohjamoreenien rakeisuuskäyriä ja kuvassa 2 maanäyte- ja kairauspisteet sekä uurresuunnat karttalehden alueella. Kuva 2. Karttalehdeltä 3343 07 tutkittujen maanäytteiden paikat (rastit), kairauspisteet (ympyrät), koemontut (neliöt) ja uurteet (nuolet).

4 Kuva 1. Esimerkkejä alueen maalajien rakeisuuskäyristä. Moreenikerrostumat alueella ovat hiekkamoreenia, kuten näytteet 205 ja 216. Näyte 208 on mannerjäätikön sulavesien mukana tullutta ja muinaisen Yoldiameren matalaan rantaveteen kerrostunutta hienoa hietaa. Karkearakeiset kerrostumat Varsinaisia mannerjäätikön sulamisvesiuomiin syntyneitä pitkittäisharjuja ei Rautavaaran karttalehden alueella ole. Kartta-alueen itäosassa sulavan mannerjäätikön alla vesi virtasi tunneliuomissa koillisesta Maanselän alueelta lounaaseen. Jäätikön alaisissa tunneleissa vesi virtasi paineen alaisena, jonka vuoksi se on pystynyt ylittämään kohtaamiaan esteitä. Esimerkiksi Pienen Vehkasuon ympäristössä ja Rahvaankankaalla vesivirta kulutti ylittämiinsä moreeniselänteisiin jyrkkärinteisiä kanjoneita. Kuluttamansa aineksen virta kerrosti nk. marginaalisiksi hiekkakerrostumiksi mäkien välisiin laaksoihin. Tällaisia kerrostumia on mm. Lapinjärven luoteispuolella ja kaakkoispuolella Hyttikankaalla sekä Keyritynjoen varrella Vellipuron pohjoispuolella. Hienorakeiset kerrostumat ja rantakerrostumat Alueella on erittäin vähän hienorakeisia kerrostumia. Maa-alasta hiesun osuus on vain 0,5 % ja hienon hiedan noin 4,5 %. Kartta-alueella vain Keyritynjärven ympäristössä veden syvyys oli Yoldiameren alkuaikana juuri ja juuri riittävän suuri hienon hiedan ja hiesun kerrostumiselle. Suurimmat yhtenäiset hienon hiedan ja hiesun kerrostuma-alueet ovat Vellipurolla ja Keyrittyjärven pohjalla. Oheisessa kuvassa 3 on esitetty häiriintymätön kerrostumanäyte, joka on kairattu Keyrittyjärven pohjasta Kalmosaaren länsipuolelta. Siinä on kuvattu koko kerrossarja pohjan moreenista nuorimpaan järvisedimenttiin.

5 Syvyys m Kuva 1. Yleiskuva Keyrittyjärven pohjan sedimenteistä. 1. Savi, 2. Lieju, 3. Liejusavi, 4.Hiesu ja 5. Moreeni. Yoldiameren vedenpinnan laskiessa huuhtoutui ja kerrostui uudelleen alueen marginaalisista muodostumista ja moreenirinteiltä hietaa ja hiekkaa rantakerrostumiksi. Rantakerrostumien osuus on 5,2 % koko maa-alasta. Lapinjärven kaakkoispuolella Hyttikankaalla olevat marginaalimuodostuman hiekkakerrostumat ovat pintaosastaan Yoldiameren rantavoimien tasoittelemaa. Keyrittyjoen varressa joen toiminta on edelleen kuljetellut ja uudelleen kerrostanut hiekkaa. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Ari Luukkanen) Turvekerrostumat Mineraalimaaston korkeusvaihtelut ovat huomattavat. Alueen suot sijaitsevat eri korkeustasoilla, alimmat suot kuten Suolahdensuo karttalehden eteläosassa runsaan 120 metrin ja ylimmät, pienialaiset suot 175 metrin tasossa. Kartta-alue sijaitsee Pohjanmaan aapasuoalueen ja keidassoihin kuuluvan viettokeidasalueen vaihettumisvyöhykkeessä. Aapasuot ovat pinnaltaan melko tasaisia, mutta myös kaltevia kuten mäkien vierustoilla olevat suot. Ravinteisuutensa puolesta aapasuot ovat enemmän tai vähemmän ravinnerikkaita soita, jotka saavat ravinteensa pääosin ympäröiviltä mineraalimailta. Viettokeitaat ovat kaltevalle alustalle syntyneitä, yhteen suuntaan viettäviä soita, joiden pienmuotoja ovat kaltevuutta vastaan kohtisuorassa sijaitsevat mätäsjonot, kermit ja niiden väliset painanteet, kuljut. Viettokeitaat saavat ravinteensa pääosin sadevedestä. Noin 2470 hehtaaria suoalasta eli kolme neljännestä on saraturvesuota. Nämä suot ovat joko kapeita, pienialaisia ja syntyneet drumliinien välisiin painanteisiin tai laajempialaisia ja jokivarsille

syntyneitä. GTK on tutkinut 17 kokonaan ja 3 osittain alueella olevaa suota. Tutkittujen soiden pinta-ala on yhteensä 1485 ha, keskisyvyys 1,4 metriä ja turvemäärä noin 18,71 milj. suom 3. Karisuo, Kuikkasuo ja Tikansuo ovat turpeensa puolesta rahkavaltaisia soita, joiden yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkaturve. Näiden rahkavaltaisten soiden keskimaatuneisuus on alhainen. Karisuo ja Tikansuo ovat rämevaltaisia soita ja niiden yleisimmät rämetyypit ovat tupasvillaräme ja korpiräme sekä niiden muuttumavaiheet. Kuikkasuo on pääosin avosuota ja yleisimmältä tyypiltään lyhytkortista nevaa. Alueen muut suot ovat pääosin saraturvesoita, joiden pintakerroksessa on ohuelti heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta ja tämän alla keskinkertaisesti ja hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Saraturvesoiden yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen saranevan ja sararämeen muuttumat sekä turvekankaista puolukkaturvekangas. Valtaosa soista on ojitettu, osittain luonnontilaisia ovat Kirkkosuo, Tervasuo ja Vehkasuo. Viettokeitaisiin kuuluvan Ilkonsuon yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme ja tupasvillaräme. Suo on kehittymässä karumpaan suuntaan eli keidasrämeeksi. Vehkasuo, Lapinjärven koillispuolella on tutkittu turpeen sisältämien vaha- ja hartsimaisten aineiden selville saamiseksi. Turpeen vaha- ja hartsimaisten aineiden eli ns. bitumiaineiden määrä on Vehkasuossa keskimäärin 5,4 % turpeen tuhkattomasta kuiva-aineesta. Tässä on vahafraktion osuus 28 g/kg ja hartsifraktion 26 g/kg. Vaha- ja hartsimaisia aineita käytetään hyödyksi mm. metalliteollisuuden tarkkuusvalussa, ruosteenestoaineena, iho- ja sydänsairauksien lääkeaineiden valmistuksessa sekä kosmetiikkateollisuudessa. Taulukossa kaksi on esitelty Sonkajärvelle menevän tien varrella sijaitsevan Kunttasuon pintaturpeen, väliturpeen ja pohjaturpeen alkuainekoostumuksia. Kunttasuolla sijaitsee kunnan kaatopaikka eli pitoisuuksista pitäisi voida nähdä kaatopaikan vaikutus turpeeseen. Ravinteita kuvaavat maa-alkali - ja alkalimetallit, kuten kalsium (Ca), kalium (K), magnesium (Mg) ja natrium (Na) ovat ainakin saraturpeen pitoisuuksiksi alhaiset. Samoin on laita fosforin (P) suhteen. Kuparipitoisuus (Cu) pohjaturpeessa on huomattavan korkea. GTK:n tutkimista soista 10 soveltuu energiaturvetuotantoon ja niissä on 233 hehtaarin alueella tuotantokelpoista turvetta noin 5,68 milj. suo-m 3. Tähän kuutiomäärään sisältyy Ilkonsuon ympäristöturpeeksi soveltuva, heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve, jota on noin 0,32 milj. suo-m 3. 6

7 Taulukko 2. Alkuainemääritysten tuloksia Kunttasuolta. Alkuaine TrC-t 0-30cm H3 t=6,8% ShC-t 90-100cm H3 t=2,1% EqC-t 270-290cm H5 t=4,3% Al % 0,20 0,21 0,43 As ppm - 0,50 1,76 B ppm 0,75-0,43 Ba ppm 55 31 39 Ca ppm 925 842 1479 Co ppm 0,75 1,20 3,05 Cr ppm 2,86 3,40 13,10 Cu ppm 8,4 5,4 99 Fe % 0,14 0,27 0,32 K ppm 82 19 43 La ppm 5,4 4,9 33,1 Mg ppm 129 124 189 Mn ppm 4,6 6,1 9,2 Na ppm 34 15 22 Ni ppm 2,3 4,0 9,0 P ppm 612 416 520 Pb ppm 12,8 1,2 1,8 S % 0,04 0,04 0,12 Sc ppm 1,2 0,7 3,8 Si ppm 82 42 47 Sr ppm 9,4 9,7 15,1 Ti ppm 54 34 100 V ppm 9,9 8,0 30 Y ppm 1,6 1,8 10,6 Zn ppm 6,5 2,1 2,0 TrC - t = tupasluikkasaraturve ShC - t = suoleväkkösaraturve EqC - t = suokortesaraturve t = tuhkapitoisuus %:na turpeen kuiva-aineesta H = turpeen maatumisaste ( H 1-10 )

8 POHJAVESI (Jouko Saarelainen) Pohjaveden esiintyminen ja laatu Olosuhteet runsaan ja hyvälaatuisen pohjaveden muodostumiselle alueen maaperässä ovat huonot, sillä alueella ei ole karkeita lajittuneen aineksen kerrostumia. Pohjavettä syntyy kuitenkin alueen paksuissa drumliinikerrostumissa sekä korkeimpien mäkien rinteiden moreenikerrostumissa. Määrällisesti näissä kerrostumissa syntyvä pohjavesi riittää vain yksittäisten talouksien käyttöön. Suurimmassa osassa aluetta moreenikuviot ovat pieniä runsaan soistumisen takia. Tällaisella alueella olosuhteet hyvälaatuisen ja runsaan pohjaveden muodostumiselle ovat huonot. Alueelta on tutkittu kuilubetonikaivon ja porakaivon pohjavesinäytteet. Näytteet on otettu vuonna 1979. Toinen näyte on Lepuumäestä (x=7048,8, y=3565,3) ja toinen Vellipurolta (x=7041,3, y=3568,3). Molempien kaivojen vesinäytteet täyttävät hyvälle talousvedelle asetetut vaatimukset, joskin Lepuumäen kaivon ph-arvo on hieman alhainen. MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA - Muinaisuomat Pienen Vehkasuon itäpuolella ja Rahvaankankaalla. KIRJALLISUUTTA Donner, J. (1978). Suomen kvartäärigeologia. Helsingin Yliopisto, Geologian ja paleontologian laitos. Moniste 1. Frosterus, B. ja Wilkman, W.W. (1920). Suomen geologinen yleiskartta. Lehti D 3 Joensuu. Vuorilajikartan selitys. Geologinen toimisto. Haavisto, M. (toim.) (1983). Maaperäkartan käyttöopas. 1:20 000, 1:50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. Luukkanen, A. ja Porkka, H. (1995). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti 291, 83 s. Suomen Kartasto, vihko 123-126, Geologia. Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura 1990.

MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14