Heikki Hakanen pykälien 1-4 aikana ja Arimo Lähdeniitty pykälien 5-9 aikana. Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Samankaltaiset tiedostot
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

LUOTTAMUKSELLINEN

Kirkkoherra Vesa Tuominen piti alkuhartauden ja kirkkovaltuutettu Karri Lehtiranta luki Johanneksen evankeliumista luvusta 21 jakeet 5-26.

PAIMION SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto kokous, PÖYTÄKIRJA Sivu 1(7:sta) Pöytäkirjan tarkastajat Tiina Alastalo ja Toini Aro

Kirkkoherra Vesa Tuominen piti alkuhartauden ja kirkkovaltuuston varajäsen Susanna Ansio luki evankeliumitekstin.

24 varsinaista jäsentä ja 2 varavaltuutettua eli yhteensä 26 valtuutettua. olleet jäsenet Luettelo sivulla 2.

Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi.

Kirkkoherra Vesa Tuominen piti alkuhartauden ja kirkkovaltuuston jäsen Markku Saarinen luki Matteuksen evankeliumista 21 luvusta jakeet 1-9.

Luettelo kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsenistä sekä muista osallistujista sivulla kaksi.

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/ OSALLISTUJAT läsnä poissa

24 varsinaista jäsentä ja 1 varavaltuutettua eli yhteensä 25 valtuutettua. olleet jäsenet Luettelo sivulla 2.

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97

/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Viestinnän johtokunta Kokous

20 varsinaista jäsentä ja kaksi varavaltuutettua eli yhteensä 22 valtuutettua. olleet jäsenet Luettelo sivulla 2.

32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Päätös: Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut 43-49

Muut kv:n pj. Arimo Lähdeniitty x kv:n vpj. Heikki Hakanen x osallistujat talouspäällikkö Henna Ahtinen x kn:n siht. Terhi Saari x

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut KOKOUSAIKA: torstai kello 16.

127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkovaltuusto 4/

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 Kirkkovaltuusto 3/ / sivut 19-25

Muut kv:n pj. Arimo Lähdeniitty x kv:n vpj. Heikki Hakanen x osallistujat talouspäällikkö Henna Ahtinen x kn:n siht. Terhi Saari x

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31

17 varsinaista jäsentä ja neljä varajäsentä eli yhteensä olleet jäsenet 21 valtuutettua. Luettelo sivulla 2.

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 1/8 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 KIRKKOVALTUUSTO Aika keskiviikkona klo

20 varsinaista jäsentä ja 1 varavaltuutettua eli yhteensä 21 valtuutettua. olleet jäsenet Luettelo sivulla 2.

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 Kirkkoneuvosto 10/ / sivut 86-93

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut vs. kirkkoherra, puheenjohtaja

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkovaltuusto 1/ / sivut 1-8

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.

Kirkkoneuvosto Nro 10/2016 sivu 1. Kokousaika: Ke klo Kokouspaikka: Virastotalon neuvotteluhuone, Pilpalantie 3

Asiat käsitellään esityslistan esittämässä järjestyksessä. Kolehtisuunnitelma on laadittu touko-elokuulle. (ks. liite 1)

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)

Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5.

Kokouskutsu on lähetetty kirkkovaltuuston jäsenille Kuulutus on ollut nähtävänä kirkkoherranviraston ilmoitustaululla

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkoneuvosto 1/ / sivut 1-9

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous

Kokouspäivä Kirkkoneuvosto 6/

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi.

Seurakuntaneuvosto /2017. Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

PYKÄLÄT KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja

PL 59 (Kirkkokatu 3) Harjavalta tai KIRKKOVALTUUSTO 2/2014

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2017 Kirkkoneuvosto. Simeon-talo, kirkkoherran työhuone

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 / 7 Kirkkovaltuusto 1 / 2017

Valituskirjassa on ilmoitettava

ESITYSLISTA 6/ Seurakuntaneuvosto KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko 24.9.

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä Yhteinen kirkkoneuvosto /2017

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä

PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2018

KIRKKONEUVOSTO 4/2014

Pöytäkirja. Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, Jaala. Muut osallistujat Janhunen Ritva seurakuntaneuvoston edustaja

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13

Harjavallan seurakunnan kirkkoneuvosto

PÖYTÄKIRJA. Ylistaron kappelineuvosto

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön

KIRKKONUMMEN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1 (15) YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO /2013

VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS. Sähköpostikokous

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )

KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO KLO

Laulettiin virsi 443. Arimo Lähdeniitty luki Luukkaan evankeliumista tekstin. Kirkkoherra Vesa Tuominen piti alkuhartauden.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 134 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,

KOKOUS N:o AIKA kello kahvit kello alkaen PAIKKA Parolan seurakuntatalo

KIRKKONEUVOSTO 8/2014

Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite

15 varsinaista jäsentä ja kuusi varajäsentä eli yhteensä olleet jäsenet 21 valtuutettua. Luettelo sivulla 2.

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(9) Viestinnän johtokunta Kokous

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015 Kirkkovaltuusto. Kokoonnumme klo 17 Simeon-saliin

MUUT Arja Korkalainen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pekka Tuononen kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja, poissa talouspäällikkö, sihteeri

Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo. Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa.

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 27 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut 39-34

JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja Kirkkovaltuusto :t 3/2015

Seurakuntaneuvosto

Pykälät: 23 27, 35, 36 ja 37. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 3/2016 1/11. Kasvun johtokunta Ranta-Einola (Ranta-Einolantie 20, Kangasala)

Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja

X Jouko Lepistö, puheenjohtaja, kirkkoherra. - Laila Aikio, jäsen X Aarre Vilponen. - Ulla Kemppainen, jäsen - Aslak Pekkala

Transkriptio:

Kirkkovaltuusto tark: TA TA PÖYTÄKIRJA 1 /22.1.2015/ 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1 / 2015 Aika torstai 22.1.2015 klo 18.00 19.16 Paikka Mikaelintalon kahvio Alkuhartaus Kirkkoherra Vesa Tuominen piti alkuhartauden. Saapuvilla 23 varsinaista jäsentä eli kaikki valtuutetut. olleet jäsenet Luettelo sivulla 2. Kokouksen puheenjohtaja Muut osallistujat Heikki Hakanen pykälien 1-4 aikana ja Arimo Lähdeniitty pykälien 5-9 aikana. Kirkkoneuvoston puheenjohtaja sekä 7 jäsentä (2013-2014), kirkkovaltuuston sihteeri ja esittelijänä talouspäällikkö (sivu 2). Asiat Pykälät 1-9 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokouskutsut ja esityslistat on postitettu kirkkovaltuuston ja neuvoston jäsenille ma 29.12.2014, jolloin myös kokouskutsu on laitettu nähtäville kirkkoherranviraston ilmoitustaululle. Kokouksesta on ilmoitettu 16.1.2015 Kunnallislehdessä. Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 2 Pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat Pöytäkirjan tarkastajiksi ja kokouksen ääntenlaskijoiksi valittiin yksimielisesti Tiina Alastalo ja Toini Aro. 3 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen Ehdotus: Kirkkovaltuusto hyväksyy esityslistan kokouksen työjärjestykseksi. Kirkkovaltuusto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti sillä lisäyksellä, että muissa asioissa käsitellään seurakunnassa toimivat työryhmät. Allekirjoitus ja varmennus Heikki Hakanen Arimo Lähdeniitty Terhi Saari puheenjohtaja puheenjohtaja sihteeri pykälät 1-4 pykälät 5-9 Pöytäkirjan Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. tarkastus Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. Tarkastusaika 22.1.2015. Tiina Alastalo Toini Aro Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä taloustoimistossa ja taloustoimiston ollessa suljettuna kirkkoherranvirastossa 23.1. 22.2.2015.

Kirkkovaltuusto tark: TA TA PÖYTÄKIRJA 1 /22.1.2015/ 2 Saapuvilla olleet kirkkovaltuuston varsinaiset jäsenet lista nro Tiina Alastalo I x Toini Aro II x Heikki Hakanen IV x Lauri Harkia II x Eeva Heurlin III x Jaana Hörkkö IV x Harri Joukas I x Elina Järvinen II x Jorma Kakkonen III x Kristina Karlsson I x Jukka Kuninkaanniemi II x Juha Kuopila I X Sari Kuosmanen I x Anne Kuparinen I x Tuula Kurki III x Karri Lehtiranta II x Arimo Lähdeniitty I x Asko Mäentaka IV x Jaana Paasonen II x Terhi Reponen I x Markku Saarinen III x Timo Sjöblom I x Satu Tuominen I x saapui pykälän 6 alussa klo 18.25 Saapuvilla olleet kirkkovaltuuston varajäsenet (vertauslukujärjestyksessä) I Keskusta ja sitoutumattomat ehdokaslista Joona Uusitalo Susanna Ansio Jaana Lehikoinen Pasi Pöri Salla Pirhonen Sanna Kujala Sami Sillanpää Tiina Harkia Minna Nieminen Jarmo Heimo Jarmo Havuaho Anni Kivelä III Paimion kristillinen valitsijayhdistys ehdokaslista Leena Hyvönen Jari Laaksonen Riikka Jokela Janne Suominen Jouni Ylitalo II Paimion kokoomus ja sitoutumattomat ehdokaslista Jarkko Kallio Rauno Berg Heikki Ilmasti Sirkku Sadonoja-Salminen Kimmo Valkonen Eetu Tanninen Marja E. Ansio Antti Syrjälä Marita Jätinvuori Piia Rannikko IV Yhteisvastuun rakentajat ehdokaslista Mervi Kuusela Timo Virta Outi Kaarela Seppo Laitinen Virpi Kokkala Riitta Rantanen Teemu Nisu Saapuvilla olleet muut kirkkoneuvoston jäsenet (2013-2014) Pj. Vesa Tuominen (kirkkoherra) x Anne Kuparinen x Liisa Pajala x vpj Leena Erälinna x Tuula Kurki x Timo Sjöblom x Jorma Kakkonen x Arimo Lähdeniitty x Janne Suominen - Saapuvilla olleet muut osallistujat Talouspäällikkö Henna Ahtinen x Kirkkovaltuuston sihteeri Terhi Saari (hallintosihteeri) x

Kirkkovaltuusto tark: TA TA PÖYTÄKIRJA 1 /22.1.2015/ 3 4 Kirkkovaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta Kn 122/ Kirkkojärjestyksen 8 luvun 2 :n mukaan kirkkovaltuusto valitsee keskuudestaan 11.11.2014 puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikautensa 1. ja 3. vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Esitys: Kirkkoherra esittää, että kirkkoneuvosto ehdottaa kirkkovaltuustolle, että kirkkovaltuusto valitsee vuoden 2015 ensimmäisessä kokouksessaan KJ 8 luvun 2 :n mukaan keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuosiksi 2015 ja 2016. Kirkkoneuvosto hyväksyi esityksen yksimielisesti. ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Kv 4/ Kirkkoneuvoston esitys: 22.1.2015 Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto valitsee KJ 8 luvun 2 :n mukaan keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuosiksi 2015 ja 2016. Kirkkovaltuusto valitsi yksimielisesti kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi vuosiksi 2015 ja 2016 Arimo Lähdeniityn (ehdottaja Juha Kuopila) ja kirkkovaltuuston varapuheenjohtajaksi vuosiksi 2015 ja 2016 Heikki Hakasen (ehdottaja Asko Mäentaka).

Kirkkovaltuusto tark: TA TA PÖYTÄKIRJA 1 /22.1.2015/ 4 5 Suhteellisten vaalien vaalilautakunnan asettaminen Kn 124/ Kirkkoherran esitys: 11.11.2014 Kirkkovaltuusto asettaa keskuudestaan vuoden 2015 ensimmäisessä kokouksessaan, kirkkovaltuuston työjärjestyksen 18 :n mukaisesti, suhteellisten vaalien toimittamista varten vaalilautakunnan, johon samalla valitaan kolme varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä. Vaalilautakunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Lautakunnalla on oikeus käyttää apunaan asiantuntijoita ja ottaa itselleen sihteerin. Kirkkoneuvosto hyväksyi esityksen yksimielisesti. ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Kv 5/ Kirkkoneuvoston esitys: 22.1.2015 Kirkkovaltuusto asettaa keskuudestaan vuoden 2015 ensimmäisessä kokouksessaan, kirkkovaltuuston työjärjestyksen 18 :n mukaisesti, suhteellisten vaalien toimittamista varten vaalilautakunnan, johon samalla valitaan kolme varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä. Vaalilautakunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Lautakunnalla on oikeus käyttää apunaan asiantuntijoita ja ottaa itselleen sihteerin. Kirkkovaltuusto valitsi yksimielisesti vaalilautakuntaan suhteellisten vaalien toimittamista varten kolme varsinaista ja kolme varajäsentä; Valittu jäsen Valittu varajäsen Ehdotuksen tekijä Sari Kuosmanen Timo Sjöblom Kristina Karlsson Tuula Kurki Jorma Kakkonen Jorma Kakkonen Tuula Kurki Karri Lehtiranta Elina Järvinen Toini Aro

Kirkkovaltuusto tark: TA TA PÖYTÄKIRJA 1 /22.1.2015/ 5 6 Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan ja muiden jäsenten vaali sekä varapuheenjohtajan ja muiden jäsenten varajäsenten vaali Kn 123/ Kirkkoneuvoston puheenjohtajana on kirkkoherra ja muina jäseninä varapuheenjohtaja 11.11.2014 sekä, sen mukaan kuin ohjesäännössä määrätään, vähintään 5 ja enintään 11 muuta seurakuntavaaleissa vaalikelpoista henkilöä. Valituilla jäsenillä on henkilökohtaiset varajäsenet. Kirkkolain säädös, jolla rajoitetaan kirkkovaltuuston jäsenten määrää kirkkoneuvostossa, on kumottu 20.8.2004 (Kirkkolain muutos 20.8.2004/821). Paimion seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesäännön 1 :n mukaan kirkkoneuvostoon kuuluu puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 7 muuta jäsentä. Varapuheenjohtajan ja muiden jäsenten vaali toimitetaan kirkkovaltuuston toimikauden 1. ja 3. vuoden tammikuussa. Kirkkoneuvoston ohjesäännön 2 :n mukaisesti ensin valitaan kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja ja sitten muut jäsenet. Kirkkoneuvoston ohjesäännön 3 :n mukaan sen jälkeen kun em. vaalit on toimitettu, on eri vaalilla valittava jäsenille henkilökohtaiset varajäsenet. Kirkkolain 25 luvun 10a :n mukaan kirkollisissa toimielimissä lukuun ottamatta mm. kirkkovaltuustoa, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia. (40 % 8:sta on 3,2. Pyöristys ylöspäin eli 4 naista ja 4 miestä). Esitys: Kirkkoherra esittää, että kirkkoneuvosto ehdottaa kirkkovaltuustolle, että kirkkovaltuusto valitsee vuoden 2015 ensimmäisessä kokouksessaan vuosiksi 2015 2016 ensin kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan ja sitten muut jäsenet, ja näiden vaalien jälkeen eri vaalilla jäsenille henkilökohtaiset varajäsenet edellä selostettujen säännösten mukaisesti. Kirkkoneuvosto hyväksyi esityksen yksimielisesti. ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kirkkovaltuusto tark: TA TA PÖYTÄKIRJA 1 /22.1.2015/ 6 Kv 6/ Kirkkoneuvoston esitys: 22.1.2015 Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto valitsee vuosiksi 2015 2016 ensin kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan ja sitten muut jäsenet, ja näiden vaalien jälkeen eri vaalilla jäsenille henkilökohtaiset varajäsenet edellä selostettujen säännösten mukaisesti. Kirkkovaltuusto valitsi yksimielisesti kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi vuosiksi 2015 ja 2016 Toini Aron (ehdottaja Jaana Paasonen ). Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan valinnan jälkeen kirkkovaltuusto valitsi yksimielisesti kirkkoneuvoston jäsenet sekä eri vaalilla kirkkoneuvoston jäsenten henkilökohtaiset varajäsenet vuosiksi 2015-2016. Valittu jäsen Valittu henkilökohtainen Ehdottaja varajäsen Kristina Karlsson Susanna Ansio Tiina Alastalo Anne Kuparinen Terhi Reponen Juha Kuopila Timo Sjöblom Kristina Karlsson ehdotti varajäsenet. Asko Mäentaka Jaana Hörkkö Jaana Hörkkö Heikki Hakanen ehdotti varajäsenen. Toini Aro Kimmo Valkonen Elina Järvinen Lauri Harkia Jukka Kuninkaanniemi Karri Lehtiranta ehdotti varajäsenet. Eeva Heurlin Tuula Kurki Tuula Kurki Jorma Kakkonen Markku Saarinen Eeva Heurlin ehdotti varajäsenet. Kirkkolain 23 luku, 3 :n1 momentin säännökseen liittyen (tuli voimaan 1.7.2014) henkilöltä edellytetään suostumusta luottamustoimeen. Luottamustoimeen voidaan valita vain sellainen vaalikelpoinen henkilö, joka on antanut suostumuksensa tehtävään. Yllä mainitut henkilöt, jotka on valittu kirkkoneuvostoon, ovat antaneet suostumuksensa tehtävään.

Kirkkovaltuusto tark: TA TA PÖYTÄKIRJA 1 /22.1.2015/ 7 7 Tiedoksi Kv 7/ Rovastikunnallinen luottamushenkilöiden koulutus ke 28.1.2015 22.1.2015 Paimion rovastikunnan luottamushenkilökoulutus pidetään Salossa keskiviikkona 28.1.2015 klo 18-20. Käsiteltäviä asioita ovat mm. seurakuntasuunnittelun vuosirytmi, seurakuntien talous ja hallinto. Yhteiskuljetus Mikaelintalolta lähtee klo 17.30. Kv 7/ 22.1.2015 Seurakunnan taloustilanne Talouspäällikkö kertoi kokouksessa seurakunnan taloustilanteesta ja vuoden 2014 alustavasta tilinpäätöksestä. Kirkkovaltuusto merkitsi annetut asiat tiedoksi. 8 Muut esille tulevat asiat Kv 8/ Seurakunnan työryhmät 22.1.2015 Kirkkoherra kertoi seurakunnassa toimivista työryhmistä. Työryhmät päivitetään kirkkoneuvoston kokouksessa 3.2.2015. Kv 8/ Seurakuntarakenneneuvottelu Sauvossa 12.3.2015 22.1.2015 Kirkkoherra tiedotti, että Paimion ja Liedon seurakuntien luottamushenkilöt (kirkkovaltuusto ja neuvosto) sekä kirkkoherrat ja talouspäälliköt kutsutaan seurakuntarakennetta koskevaan neuvotteluun. Tilaisuus pidetään Sauvo-Karunan seurakunnan vastaavien luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kanssa Sauvon seurakuntatalolla (Pappilantie 2) to 12.3.2015 kello 18 alkaen. Mukana tilaisuudessa on arkkihiippakunnasta Tiina Rautiainen. 9 Valitusosoitus Kv 9/ 22.1.2015 Puheenjohtaja antoi pykälän 9 mukaisen valitusosoituksen ja päätti kokouksen klo 19.16.

Kirkkovaltuusto tark: TA TA PÖYTÄKIRJA 1 /22.1.2015/ 8 Paimion seurakunta VALITUSOSOITUS Kirkkovaltuusto Kokouspäivämäärä Pöytäkirjan pykälät MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet 22.1.2015 1-9 Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 5 :n mukaan saa tehdä kirkollisvalitusta eikä hallintolainkäyttölain 5 :n 1 momentin nojalla hallintovalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Julkista hankintaa koskevasta päätöksestä ei saa tehdä julkisista hankinnoista annetun lain mukaista valitusta, koska päätös koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Pöytäkirjan pykälät: 1, 2, 3, 7, 8 ja 9 Erikseen säädetyt muutoksenhakukiellot 1. Hallintolainkäyttölain 5 :n 2 mom :n mukaan päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. 2. Muun lainsäädännön mukaan päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. 3. Hankintaa koskevista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 8 a 2 momentin nojalla saa tehdä kirkkolain mukaista oikaisuvaatimusta eikä kirkollisvalitusta, jos asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon 1. Pöytäkirjan pykälät ja valituskieltojen perusteet: HANKINTAOIKAISU Hankintaoikaisun tekeminen Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön asianosainen voi tehdä hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun (Hankintalaki 80-83 ). Toimitusosoite Hankintaoikaisu toimitetaan hankintayksikölle. Hankintayksikön yhteystiedot: Paimion seurakunta, kirkkovaltuusto Käyntiosoite: Pyölintie 3 Postiosoite: PL 14, 21531 PAIMIO Telekopio: 02-4703 657 Sähköposti: Pöytäkirjan pykälä: Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Hankintaoikaisun voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankintaoikaisun on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Hankintaoikaisun sisältö Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi: oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot hankintaoikaisun kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. 1 Kansallisen kynnysarvon suuruus on 30.000 (tavarat ja palvelut), 100.000 (terveydenhoito ja sosiaalipalvelut) ja 150.000 (rakennus ja käyttöoikeusurakat)

Kirkkovaltuusto tark: TA TA PÖYTÄKIRJA 1 /22.1.2015/ 9 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika Kirkollis- ja hallintovalitukset Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Turun hallinto-oikeus Käyntiosoite: Sairashuoneenkatu 2-4 Postiosoite: PL 32, 20101 TURKU Telekopio: 010 3642 414 Sähköposti: turku.hao@oikeus.fi Kirkollisvalitus, pöytäkirjan pykälät: 4, 5 ja 6 Hallintovalitus, pöytäkirjan pykälät: Valitusaika 30 päivää 30 päivää Kirkollisvalitus alistusasiassa Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli, pöytäkirjan pykälät: 36, 37 Käyntiosoite: Hämeenkatu 30 Postiosoite: PL 60, 20501 TURKU Telekopio: 02 279 7001 Sähköposti: Valitusaika 30 päivää Kirkkohallitus, pöytäkirjan pykälät: 30 päivää PL 185 (Satamakatu 11), 00161 Helsinki Telekopio: 09-1802 350 Sähköposti: kirkkohallitus@evl.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö, pöytäkirjan pykälät: 30 päivää PL 29 (Meritullinkatu 10), 00023 Valtioneuvosto Telekopio: 09-135 9335 (kirjaamo) Sähköposti: kirjaamo@minedu.fi Valitus markkinaoikeuteen Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon asemaansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (valitusosoitus). Hankinta-asiaan muutosta hakevan on lisäksi kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön ilmoittamaan osoitteeseen viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Hankintayksikön yhteystiedot ovat edellä hankintaoikaisua koskevassa kohdassa. Markkinaoikeuden yhteystiedot Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle osoitettuna osoitteeseen: Käynti- ja postiosoite: Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki Puhelin: 029 5643 300 Faksi: 029 5643 314 Sähköpostiosoite: markkinaoikeus@oikeus.fi Valitusaika 14 päivää Muutoksenhakuajan laskeminen Valitus- ja oikaisuvaatimusaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista, tiedoksisaantipäivää lukuun ottamatta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Kirkkovaltuusto tark: TA TA PÖYTÄKIRJA 1 /22.1.2015/ 10 Valituskirjelmä Valituskirjelmässä on ilmoitettava: valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmään on liitettävä: päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja. Valitusasiakirjojen toimittaminen Oikeudenkäyntimaksu Lisätietoja Päätöksen voi saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi sillä perusteella, että hankinnassa on menetelty julkisista hankinnoista annetun lain (1505/1992) tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten tai Euroopan yhteisön lainsäädännön tai maailman kauppajärjestön julkisia hankintoja koskevan sopimuksen vastaisesti. Asia voidaan saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusajassa päätöksessä mainitulle valitusviranomaiselle. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) 3 :n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu hallinto-oikeudessa 90 euroa ja markkinaoikeudessa 226 euroa, jollei lain 6 tai 7 :stä muuta johdu. Lisätietoja pykälistä 1 9 ja valitusasioista antaa kirkkoherra Vesa Tuominen puh. 050 4065 074 talouspäällikkö Henna Ahtinen puh. 044 7373 511 Paimion seurakunnan kirkkoherranviraston ja taloustoimiston käyntiosoite on Pyölintie 3. Postiosoite on PL 14, 21531 Paimio. Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen.