SONKAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3341 09 SONKAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino 3342 04 3342 07 3342 10 PYÖREE SONKAKOSKI KULVEMÄKI 3341 06 3341 09 3341 12 KAUPPILANMÄKI SONKAJÄRVI OINASJÄRVI Sonkajärvi 3341 05 3341 08 3341 11 SOINLAHTI MADESALMI PAISUA Espoo 2002

SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.

SONKAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (JOUKO SAARELAINEN)...2 YLEISTÄ...2 KIVENNÄISMAAT (JOUKO SAARELAINEN)...3 KALLIOALUEET...3 MOREENIKERROSTUMAT...3 KARKEARAKEISET KERROSTUMAT...3 HIENORAKEISET KERROSTUMAT...4 RANTAKERROSTUMAT...5 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (JUKKA LEINO)...5 TURVEKERROSTUMAT...5 POHJAVESI (JOUKO SAARELAINEN)...6 POHJAVEDEN ESIINTYMINEN JA LAATU...6 KIRJALLISUUTTA...6 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi

2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Jouko Saarelainen) Yleistä Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 243 2,7 Mr Hiekkamoreeni 2 810 31,5 HHt/Mr 12 0,1 Ct/Mr 13 0,1 HMr Hienoainesmoreeni 2 101 23,6 Ht/HMr Moreenimuodostuma (drumliini), soramoreenia 7 0,1 HHt/HMr 15 0,2 Hs/HMr 14 0,2 Sa/HMr 77 0,9 MrM Moreenimuodostuma, hiekkamoreenia 135 1,5 HMrM Moreenimuodostuma, hienoainesmoreenia 17 0,2 Hk Hiekka 39 0,4 Ht Karkea hieta 185 2,1 Ct/Ht 9 0,1 SrM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) soravaltainen 16 0,2 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) hiekkavaltainen 136 1,5 HtM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) hietavaltainen 3 RHtM Reunamuodostuma, hietavaltainen 1 HHt Hieno hieta 189 2,1 Hs Hiesu 144 1,6 Ct/Hs 4 Sa Savi 1 484 16,6 HHt/Sa 27 0,3 Hs/Sa 53 0,6 Ct/Sa 62 0,7 LjHs Liejuhiesu 2 LjSa Liejusavi 253 2,8 Ct/LjSa 4 Lj Lieju 114 1,3 Ct/Lj 27 0,3 Ct Saraturve 677 7,6 St Rahkaturve 35 0,4 Tä Täytemaa 6 0,1 Maa-aluetta 8 914 100,0 Vettä 1 086 Kartta-alueen pinta-ala 10 000 Mannerjäätikön virtaus on jättänyt kartta-alueen maaston muotoihin suuntauksen, joka karttakuvassa näkyy noin 310-340 suuntauksena. Silokalliopinnoista mitattujen uurteiden suunnat ovat 360 ja ristiuurrepaikalla 330 ja 350.

3 Mannerjäätikkö suli noin 9500 vuotta sitten. Aluetta peitti aluksi Itämeren muinainen Yoldiamerivaihe. Ainoastaan muutamat korkeimmat mäet, kuten Paasomäki, Koivumäki ja Saarimäki ovat olleet vedenpinnan yläpuolella. Korkein mäki, Koivumäki, joka on nykyisin noin 212,5 m mpy., ulottui lähes 50 m korkeana saarena merenpinnan yläpuolelle. Maankohoamisen seurauksena meri mataloitui. Yoldiameri vaihtui makeavetiseksi Ancylusjärveksi ja edelleen maan kohottua lisää veden alta Saimaan vesistö kuroutui itsenäiseksi järveksi. Nk. Suursaimaan vaikutuspiirissä oli alueet, jotka nykyisin ovat tason 112,5 m mpy. alapuolella. Suursaimaa laski aluksi Pohjanlahteen ja vaihe päättyi, kun vesistö sai uusia lasku-uomia kaakkoisosaan ja lopulta syntyi Vuoksi n. 5000 vuotta sitten. Vedenpinta laski ja kartta-alueen vesistöt saivat nykyisen muotonsa. KIVENNÄISMAAT (Jouko Saarelainen) Kallioalueet Kallioalueita, joihin kuuluvat kalliopaljastumat ja alle metrin paksuisen moreenin peittämät kalliot, on 2,7 % maa-alasta. Kallioalueet sijaitsevat pääasiassa alueen koillisosassa Paasomäen ja Koivumäen ympäristössä. Kartta-alueen kallioperä on lähes kauttaaltaan arkeeisiin kivilajeihin kuuluvaa raitaista migmatiittia tai granitoidia. Ainoastaan Sonkajärven kirkonkylän ympäristössä ja muutamin paikoin aivan itäosassa kivilaji on amfiboliittia. Lisäksi monin paikoin arkeeisia kiviä leikkaavana on diabaasia. Moreenikerrostumat Pääosa moreenista on mannerjäätikön alla syntynyttä pohjamoreenia, joka muodostaa kallioperän muotoja noudattelevan vaihtelevan paksuisen, yleensä alle 5 m:n peitteen. Moreeni on tyypiltään joko hienoainesmoreenia (savipitoisuus yli 5 %) tai hiekkamoreenia (savipitoisuus alle 5 %). Hiekkamoreenit sijaitsevat alueen itä- ja pohjoisosassa korkeudeltaan länsiosaa ylävämmässä maastossa. Rakeisuusanalyysien mukaan hiekkamoreenin hienoainespitoisuus (Ø < 0,06 mm) vaihtelee välillä 13,3-40,1 % ja on keskimäärin 32,0 %. Savipitoisuus (Ø < 0,002 mm) vaihtelee välillä 1,1-4,3 % ja on keskimäärin 2,9 %. Hienoainesmoreenilla hienoainespitoisuus vaihtelee välillä 34,2-57,5 % ja on keskimäärin 44,5 %. Savipitoisuus vaihtelee välillä 5,4-13,0 % ja on keskimäärin 9,4 %. Kuvassa 1 on esitetty muutamia alueelle tyypillisiä raesuuruuskäyriä. Alueen kaakkoisosassa, Vääränjärven ja Harvanjärven ympäristössä sekä alueen länsiosassa Sopenjärven itäpuolella on moreenikumpuja ja -selänteitä. Niiden osuus alueella on kuitenkin vain 1,5 % maa-alasta. Kumpumoreenit näkyvät karttakuvassa vaihtelevan muotoisina, yleensä kuitenkin pyöreähköinä kuvioina. Niiden korkeus vaihtelee muutamasta metristä 15 metriin. Ainekseltaan nämä kummut ovat hiekkamoreenia. Karkearakeiset kerrostumat Karttalehtialueen poikki pohjoisluode-eteläkaakko suunnassa kulkee kaksi katkonaista harjujaksoa, jotka paikoitellen ovat selväpiirteisiä pitkittäisharjuja. Toinen harjuista kulkee Harjunkylän kautta Sonkajärven keskustaan ja jatkaa kulkuaan Ison Kangaslammen kautta kohti Matilanniemeä ja tästä edelleen Hirvolansaareen. Toinen harjuista tulee hyvin katkonaisena etelästä Sihverinmäelle ja jatkaa tästä kohti luodetta selväpiirteisenä pitkittäisharjuna ohi Aittokosken. GTK:n maa-ainesarkiston mukaan kartta-alueen harjujen kokonaismassamäärä on 8,12 milj. m 3, josta on arvioitu hiekkavaltaista ainesta olevan 6,28 milj. m 3, soravaltaista ainesta 1,78 milj. m 3 ja loput on arvioitu karkearakeiseksi murskauskelpoiseksi ainekseksi.

4 Kuva 1. Esimerkkejä alueen maalajien rakeisuuskäyristä. Hienorakeiset kerrostumat Hienorakeisia kerrostumia, savia, hiesuja ja hienoja hietoja on kautta koko karttalehtialueen. Laajimmat yhtenäiset alueet ovat kuitenkin alavilla alueilla vesistöjen varsilla. Koko maa-alasta saven osuus on lähes viidennes, hiesun alle 2 % ja hienon hiedan 2,1 %. Paikoitellen savialueet ovat ohuen hiesukerrostuman peitossa. Muinaisen Yoldiameren pohjalle moreenin päälle kerrostui pohjanmuotoja myötäilevä vuosikerrallisen hiesun ja saven kerros. Mitä kauemmaksi jäätikkö vetäytyi luoteeseen sitä ohuemmiksi ja savisemmiksi kerrostuvat vuosilustot muuttuivat siten, että aivan kerrostuman yläosassa vuosilustoja tuskin enää havaitsee. Heti lustosaven päällä on noin 10 cm paksu punaharmaan lihavan saven kerros. Tällöin mannerjäätikön reuna on ollut jo Suomenselän luoteispuolella ja punaharmaan saven punertava väri on peräisin Muhoksen muodostuman punasävyisestä savikivestä. Merivaiheen aikana sedimenttiä kerrostui noin 0,8-0,9 m. Heti mannerjäätikön sulamisen jälkeen maa kohosi nopeasti ja vedensyvyys vastaavasti pieneni. Alkoi vaihe, jonka aikana aaltoliike ja virtaukset kuluttivat aiemmin kerrostuneita savi- ja hiesukerrostumia. Aines kerrostui uudelleen painanteisiin järvialtaiden pohjalle vanhempien sedimenttien päälle. Tätä kerrostumaa on noin 0,5-0,6 m. Suursaimaan peittämillä alueilla on savien ja hiesujen päälle kerrostunut hieman humuspitoisia savia ja liejusavia. Oheisessa kuvassa 2 on esitetty häiriintymätön kerrostumanäyte, joka on kairattu Sonkajärven Laajalahden pohjasta. Siinä on kuvattuna koko kerrossarja moreenista nuorimpaan järviliejuun.

5 Kuva 2. Sedimentit Sonkajärven Laajalahdesta. 1. Liejusavea, 2. Savea ja 3. Moreenia. Rantakerrostumat Karttalehtialueen läpi kulkevista harjuista huuhtoutui muinaisten Itämerivaiheiden aikana hiekkaa ja hietaa. Hiekka- ja hietavaltaisia rantakerrostumia kerrostui harjun läheisyyteen. Eri puolilla aluetta on myös muutamia moreenista rantakerrostumiksi huuhtoutuneita hiekkaisia ja hietaisia kerrostumia. Rantakerrostumien osuus on vain noin 2,5 % maa-alasta. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Leino) Turvekerrostumat Kartta-alueen maa-alasta on turvekerrostumien peitossa noin 8 %. Suot ovat jakautuneet alueelle tasaisesti. Ne sijaitsevat mäkien välisissä mutkittelevissa painanteissa ja vesistöjen varsilla. Usein suot ovat mineraalimaan saarekkeiden pirstomia. Laajin yhtenäinen suoalue on koillisosassa sijaitseva Sarvisuo - Koivusuo, jonka pinta-ala on noin 70 ha. Kaikissa alueella tutkituissa soissa on turvekerroksen alla liejukerros. Tämä ulottuu usein noin puoleen suoalasta. Liejukerros on yleensä vain 10-50 cm paksu ja vaihettuu alaspäin saveksi ja hiesuksi. Vesistön umpeenkasvu ja sitä seurannut ympäröivän mineraalimaan soistuminen on ollut alueella yleinen soistumistapa. Umpeenkasvua on nykyäänkin käynnissä alueen joidenkin järvenlahtien ja pienten lampien kohdalla, esimerkkinä Pyöree karttalehden eteläreunalla. Alueen pienempien soiden turvekerrostumat koostuvat lähes pelkästään saravaltaisesta turpeesta, joka on enimmäkseen heikosti maatunutta (Taulukko 2). Saravaltainen turve on yleisimmin rahkasara- ja kortesaraturvetta. Sarvisuon turvekerrostumasta yli puolet on sara-

6 rahkaturvetta. Vedenjakajalla sijaitseva pohjoisosa on karumpi ja siellä turvekerrostuman pintaosa on heikosti maatunutta tupasvillarahkaturvetta. Eteläosan turvekerrostumassa on tulvan aiheuttamia hieta- ja hiesukerroksia. Turve on kohtalaisesti ja hyvin maatunutta. Sarvisuo pois luettuna soiden turvekerros on paksuimmillaan 2-3 m. Syvät alueet ovat pienialaisia painanteita. Alueen suotyypeistä puolet on rämeitä. Korpien ja turvekankaiden osuus on noin neljännes kummankin. Avosoita on umpeenkasvavissa lahdekkeissa ja lampien soistuvilla reunoilla. Suot on ojitettu, ja metsänkasvatus lannoituksineen ja harvennushakkuineen on soiden tärkein käyttömuoto. Etelä- ja lounaisosassa soita tai osia niistä on raivattu pelloksi. Sarvisuon turvekerrostuma soveltuu polttoturvetuotantoon. Tarkemmat tiedot ovat GTK:n Turveraportissa 143. POHJAVESI (Jouko Saarelainen) Pohjaveden esiintyminen ja laatu Tärkeimmät pohjaveden muodostumisalueet ovat alueen läpi menevien harjujen alueet. Esimerkiksi Harvankylän, kirkonkylän ja Sikomäen alueen harjuissa muodostuu pohjavettä yhteensä 1200 m 3 /vrk. Rantaimeytyminen lisää paikoin harjusta saatavia pohjavesimääriä, esim. Sikomäen ja Matilanniemen alueilla. Alueen pohjavedenottamoista Jalkomäessä ja Matilanniemellä saadaan ottaa pohjavettä yhteensä 1020 m 3 /vrk. Kartta-alueen moreenikerrostumat ovat tiiviytensä ja korkean hienoainespitoisuutensa takia huonosti vettä johtavia. Näin ollen olosuhteet niissä runsaan ja hyvälaatuisen pohjaveden muodostumiselle ovat huonot. Koillisosassa on kuitenkin hiekkamoreeneita, joissa pohjaveden virtaus ja muodostuminen on hienoainesmoreeneita runsaampaa. Näillä alueilla muodostuva pohjavesi riittäisi muutaman talouden yhteiseen pohjavedenottamoon. Yksittäisten talouksien käyttöön pohjavettä on kuitenkin saatavissa riittävästi koko alueella. GTK on tutkinut alueelta kolme pohjavesinäytettä. Kaksi näytteistä on samasta lähdekaivosta eri ajankohtina Salpionmäeltä ja yksi näyte on porakaivosta Kivenvirralta. Laboratoriotutkimusten perusteella veden laatu näissä näytteissä ei täysin täytä hyvälle käyttövedelle asetettuja vaatimuksia. Kaikissa näytteissä vesi on ollut lievästi hapanta. Porakaivon vesi on lisäksi rauta- ja mangaanipitoista sekä sen kemiallinen hapenkulutus (KMnO 4 -luku) on suuri. KIRJALLISUUTTA Suomen Kartasto, vihko 123-126, Geologia. Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura 1990. Haavisto, M. (toim.) (1983). Maaperäkartan käyttöopas. 1:20 000, 1:50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. Kukkonen, E. ja Sahala, L. (1988). Iisalmen kartta-alueen maaperä, lehti 3341 Iisalmi 1:100 000. Geologian tutkimuskeskus. Paavola, J. (1990). Suomen geologinen kartta. Kallioperäkartta, lehti 3341 Iisalmi 1:100 000. Geologian tutkimuskeskus. Saarelainen, J. (1984). Sonkajärven suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa 1. Maaperäosasto, raportti P13.4/84/143. 254 s.

MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14

Taulukko 2. Numerotietoja GTK:n karttalehden 3341 09 alueelta tutkimista soista. Suon nimi Suokairauspisteet ha Keski määr. maatuneisuus H Keskimääräinen paksuus m pintaosa koko suo Tutkittu suoalue Yli 2 m:n syvyinen alue Turvemäärä milj. suo-m 3 pintaosa koko suo Syvin piste m Turvelajisuhteet % S-valtaiset C- valtaiset Pintaala Pintaala ha Keskimääräinen paksuus m pintaosa koko suo Turvemäärä milj. suo-m 3 pintaosa koko suo SARVISUO 401-405 70 5.5 0.3 1.8 0.22 1.24 4.3 95 4 25 0.4 2.9 0.09 0.72 ISOSUO-PIKKUSUO 406-409 32 4.9 0.1 1.2 0.04 0.39 2.0 9 91 1 0.1 2.0 0.00 0.02 KUIKKASUO 410-411 10 4.1 0.1 1.7 0.01 0.17 3.2 6 94 4 0.2 2.6 0.01 0.10 RUTAKONSUO 412-415 26 4.1 0.0 1.0 0.00 0.26 2.3 3 97 1 0.3 2.3 0.00 0.02 PITKÄNLAHDENSUO 416-420 35 4.8 0.1 1.2 0.02 0.41 3.3 15 85 4 0.2 2.7 0.01 0.11 Yhteensä/keskimäärin 173 5.0 0.1 1.4 0.29 2.47 3.0 52 47 35 0.4 2.8 0.11 0.97 8