Monta tapaa parantaa maailmaa. Hakijan opas syksy 2014. Diakonia-ammattikorkeakoulu



Samankaltaiset tiedostot
Opiskelijavalinta sosiaali- ja terveysalalla syksyn 2015 yhteishaussa

Opiskelijavalinta sosiaali- ja terveysalalla kevään 2015 yhteishaussa

Opiskelijavalinta ensihoitajakoulutukseen sosiaali- ja terveysalalla kevään 2015 yhteishaussa

Valintaperusteet, kevät 2014: Sosiaali- ja terveysala

HUMANISTISEN JA KASVATUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTESUOSITUS VUODELLE 2015

Valintaperusteet, syksy 2012: Sosiaali- ja terveysala

HUMANISTISEN JA KASVATUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTESUOSITUS VUODELLE 2015

Valintaperusteet, syksy 2013: Sosiaali- ja terveysala

6. MATKAILU-, RAVITSEMIS- JA TALOUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO

Sosiaali- ja terveysalalla Koulutus ja Hakukohde nimetään tutkintonimikkeen mukaisesti.

HUMANISTINEN JA KASVATUSALA

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUN

Koulumenestyspisteet (ei tekniikan alan koulutukset)

Valintaperusteet, syksy 2011: Tekniikan ja liikenteen ala

7 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO

Valintaperusteet: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi

NUORTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA

TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

KULTTUURIALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin

SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA

VALINTAPERUSTESUOSITUS SYKSY 2014

Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet 2018

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin.

VALINTAPERUSTEIDEN YLEISOSIO 2015

Valintaperusteet syksy 2010: Sosiaali- ja terveysala

SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

Valintaperusteet: Sosiaali- ja terveysala

Opiskelijavalinta Insinööri (AMK), tietotekniikka, päivätoteutus (yhteishaku syksy 2014)

10/10/2016. Monta tapaa parantaa maailmaa

OPISKELIJAVALINTA INSINÖÖRIKOULUTUKSIIN SYKSYN 2015 YHTEISHAUSSA

Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet, kevät 2019

Monta tapaa. parantaa maailmaa KEVÄÄN 2013 YHTEISHAKU KOULUTUSOHJELMAT DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU

VALINTAPERUSTESUOSITUS 2016

Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin

LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

Valintaperusteet: Tekniikan ja liikenteen ala

VALINTAPERUSTESUOSITUS SYKSY 2014

OPISKELIJAVALINTA ENGLANNINKIELISEEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEEN KEVÄÄN 2015 YHTEISHAUSSA (MECHANICAL ENGINEERING)

OPISKELIJAVALINTA Arja Hiltunen

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013

VALINTAPERUSTESUOSITUS KEVÄÄN 2014 VIERASKIELISEN TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN YHTEISHAKUUN

Opiskelijavalinta rakennusarkkitehtikoulutukseen kevään 2015 yhteishaussa

Haku ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin

Hakijan opas. Syksy Lähimmäisenrakkaudesta voi tehdä ammatin.

Sosiaali- ja terveysala

YHTEISHAKU Aikataulut Valintaperusteet. Centria-ammattikorkeakoulu

VALINTAPERUSTESUOSITUS 2017

2.2!Esteettömyys!opiskelijavalinnoissa !Valintaperusteet!ylempään!ammattikorkeakoulututkintoon!johtavaan!koulutukseen!

Hakeminen ammattikorkeakouluun. Yhteishakuinfo

Yhteishaun aikataulu

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET

Opo-info Sirkku Mäntyniemi

Monta tapaa. parantaa maailmaa HAKIJAN OPAS KEVÄT 2013 DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU

Monta tapaa. parantaa maailmaa HAKIJAN OPAS SYKSY 2013 DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU

LUONNONTIETEIDEN ALAN VALINTAPERUSTEET 2010

Metropolian opo-info Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2013

TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA

Yhteishakuinfo

Opoinfo AMK-päivän opoinfo / Turun AMK, Diak, Humak ja Novia

YHTEISHAKU 2015 Kevät AMMATTIKORKEAKOULUJEN VALINTAKOEYHTEISTYÖ SOSIAALI- JA TERVEYSALALLA Sivu 1 / 4 SOSIAALI- JA TERVEYSALA

DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU

- Ohjeita lomakkeen pulmallisimpien kohtien täyttämiseksi s EB-, IB- ja RP-tutkintojen arvosanojen muuntokaavat s. 9

Koulutustarjonta ja valintaperusteet

Syksy Hakijan opas

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin.

Metropolian opo-info Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2014

Opoinfo Sirkku Mäntyniemi

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA JA YLEMPÄÄN AMK- TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS KEVÄÄLLÄ 2014

KEVÄÄN 2016 YHTEISHAKU. AMK-TUTKINNOT Päivä- ja monimuotototeutukset. Tuulikki Harsia ja Eva-Maija Kunnas TAMKin hakijapalvelut

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA JA YLEMPÄÄN AMK-TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS KEVÄÄLLÄ 2014 (syksyllä 2014 alkava koulutus)

Ajankohtaista Oamkin koulutustarjonnasta ja opiskelijarekrytoinnista. Opopatio Opiskelijapalvelupäällikkö Marita Aikio

Terveydenhoitaja (AMK), pohjakoulutusvaatimuksena: ensihoitaja (AMK), kätilö (AMK) tai sairaanhoitaja (AMK)

VALINTAPERUSTESUOSITUS 2017

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2011

Koulutustarjonta ja hakeminen KEVÄÄN 2020 YHTEISHAKU

Hakijan opas Syksy 2016

Hakijan haku- ja valintaprosessi

Korkeakoulujen yhteishaku kevät hakuaika klo Suomenkieliset AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat koulutukset

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan

AMMATTIKORKEAKOULUJEN

AIKATAULULIITE Ammattikorkeakouluhaut vuonna 2016, todistusten ja liitteiden ym. toimitusaikataulu

7. TEKNIIKAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2014

AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN JA YLEMPÄÄN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET KEVÄÄLLÄ 2014

TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

LUONNONTIETEIDEN ALAN VALINTAPERUSTEET Valintapisteiden enimmäismäärä on seuraava:

LIIKETALOUDEN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO

Maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentava koulutus - verkkototeutus (30 op)

HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Ammatillinen erityisopettajankoulutus Valintaperusteet 1 (5)

Koulutustarjonta, hakeminen ja valinta. OPOPATIO , opiskelijapalvelupäällikkö Marita Aikio

HAKIJAN OPAS ylempi amk

Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

1) pe klo 15 mennessä. 2) saadaan suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta. 3) ke klo 15 mennessä

NUORTEN SUOMEN- JA RUOTSINKIELINEN TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS

Transkriptio:

Monta tapaa parantaa maailmaa. Hakijan opas syksy 2014 Diakonia-ammattikorkeakoulu

Diakonia-ammattikorkeakoulun Hakijan opas SYKSY 2014

Syksyn 2014 yhteishaun tärkeät päivämäärät Hakuaika: 8.9. 22.9.2014 Hakemuksen on oltava perillä viimeisenä hakupäivänä klo 15.00 mennessä, nettihaku sulkeutuu klo 15.00. Valintakokeet toimipistettäin Helsinki 28. 29.10.2014 Järvenpää 3. 4.11.2014 Oulu 28. 29.10.2014 Pieksämäki 30.10.2014 Pori 3. 4.11.2014 Valintakokeisiin kutsuttavat saavat kirjallisen kutsun noin viikkoa ennen valintakoetta. Valintakoe on hakijalle yksipäiväinen ja maksuton. Opiskelijavalintojen tulokset ilmoitetaan kirjallisesti viimeistään 25.11.2014. Hakijan on ilmoitettava opiskelupaikan vastaanottamisesta viimeistään 9.12.2014 klo 15.00. Opiskelu alkaa tammikuussa 2015. Lähiopetuksen aloituspäivät vaihtelevat toimipisteittäin. Valintakirjeessä ilmoitetaan tarkempi koulutuksen alkamispäivä. Valittujen nimet julkaistaan myös internetosoitteessa www.diak.fi. Nimi julkaistaan vain, mikäli hakija on antanut siihen yhteishakulomakkeessa luvan. Julkaisija: Diakonia-ammattikorkeakoulu Tekijät: Sirpa Kyyhkynen, Eija Nieminen Taitto: Ad Helena Julkaisun materiaalin jäljentäminen tai kopioiminen ilman Diakonia-ammattikorkeakoulun kirjallista lupaa on kielletty. 2

SISÄLLYS SYKSYN 2014 YHTEISHAUN TÄRKEÄT PÄIVÄMÄÄRÄT... 2 HAKIJALLE... 4 HAKEMINEN... 5 Hakutoivejärjestys... 5 Hakemuksen muuttaminen ja täydentäminen... 5 Opiskelijavalinta... 5 Opiskelijavalinnan ehdollisuus... 5 Esteettömyys opiskelijavalinnoissa... 5 OPISKELUPAIKAN VASTAANOTTAMINEN... 6 Hakukelpoisuus... 8 Kansainvälisellä ylioppilastutkinnolla hakeminen... 8 Ulkomailla suoritetulla tutkinnolla hakeminen... 10 Harkinnanvaraisena hakeminen... 10 Valintaperusteet... 10 Sosiaali- ja terveysala... 10 Opiskelijavalinta... 10 Avoimen ammattikorkeakoulun opinnoilla hakeminen... 13 Syksyn 2014 yhteishaun koulutustarjonta... 15 KOULUTUKSET... 15 AVOIN AMMATTIKORKEAKOULU... 18 AMMATTIKORKEAKOULUJEN HAKIJAPALVELUT... 19 3

HAKIJALLE Diakissa aloittaa tutkinto-opiskelijana vuosittain 900 1200 opiskelijaa. Haluatko olla yksi heistä? Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) syksyn 2014 Hakijan opas kertoo sinulle tiivistetysti syksyllä 2014 yhteishaussa olevan koulutustarjonnan. Oppaassa on ohjeita hakemisesta, opiskelupaikan vastaanottamisesta, koulutuksista sekä valintaperusteista. Lisätietoja hakuun liittyvistä asioista saat Diakin hakutoimistosta ja netistä www.diak.fi. Yhteystiedot löytyvät tämän oppaan lopusta. AMK-tutkinnot ja koulutukset Diakissa Sairaanhoitaja (AMK) Sairaanhoitaja (AMK), diakoninen hoitotyö Terveydenhoitaja (AMK) Sosionomi (AMK) Sosionomi (AMK), diakoniatyö Sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyö Sosionomi (AMK), kirkon varhaiskasvatus Tulkki (AMK), asioimistulkkaus Tulkki (AMK), viittomakieli ja tulkkaus Bachelor of Social Services, Degree Programme in Social Services Focus on Community Development Work or Diaconal Youth &Community Development Work Miksi sinun kannattaa valita juuri Diak? Diak antaa opiskelijoilleen vankan tietopääoman lisäksi käytännönläheisen ammattitaidon. Koulutuksellisena tavoitteena on luoda opiskelijoille edellytykset pohtia oman ammatillisen toimintansa eettisiä perusteita. Opiskelu haastaa koko persoonan mukaan. Opiskelijapalautteissa Diakin opetusta pidetään asiantuntevana ja korkeatasoisena, opintojen jälkeen työllistytään hyvin sekä opiskeluilmapiiri koetaan myönteisenä ja opiskelijaa tukevana. Diakissa on noin 3000 opiskelijaa. Hae ja ole yksi heistä! Onnea hakuun! Ylemmät AMK-tutkinnot Diakissa Sosionomi (AMK) ylempi Sairaanhoitaja (AMK) ylempi Terveydenhoitaja (AMK) ylempi Master of Health Care 4

HAKEMINEN Hakulomake täytetään internetissä osoitteessa www.opintopolku.fi hakuaikana 8.9. 22.9.2014 Hakemuksen on oltava perillä viimeisenä hakupäivänä klo 15.00 mennessä, nettihaku sulkeutuu klo 15.00. Hakutoivejärjestys Syksyn 2014 yhteishaussa haetaan yhdellä sähköisellä hakulomakkeella. Korkeakoulujen koulutustarjonta ja hakupalvelut löytyvät osoitteesta www.opintopolku.fi. Hakemukseen voi merkitä enintään kuusi hakutoivetta, jotka hakijan täytyy priorisoida mieluisuusjärjestykseen. Opiskelijavalinnassa hakijalle tarjotaan vain yhtä opiskelupaikkaa. Hakemuksen muuttaminen ja täydentäminen Hakutoiveita ja niiden järjestystä voi muuttaa vain hakuaikana. Kaikki muutokset tulee toimittaa kirjallisesti ensisijaisen ammattikorkeakoulun hakutoimistoon. Opiskelijavalinta Opiskelijavalinnassa noudatetaan ammattikorkeakoulun päättämiä valintaperusteita ja sitä hakutoivejärjestystä, jonka hakija on merkinnyt hakulomakkeeseen. Diakin valintaperusteissa sovelletaan 1.1.2012 voimaan tulleeseen lainsäädäntöön laki ammattikorkeakoululain muuttamisesta (953/2011), asetus 1035/2011 laki rikosrekisterilain 6 :n muuttamisesta (955/2011) laki opiskelijoiden oikeusturvalautakunnasta (956/2011) sisältäviä määräyksiä opiskelijaksi ottamisen esteistä ja opiskelijavalintaan liittyvästä tiedonsaannista, oikeudesta turvalliseen opiskeluympäristöön, opiskeluoikeuden peruuttamisesta ja siihen liittyvästä tiedonsaannista, opiskeluoikeuden palauttamista, huumaussainetestaustauksesta, kurinpidosta ja tietojen saantioikeudesta sekä muista lain määräyksistä. Mikäli opiskelijaksi valitulla on terveydenhuoltoalan tutkinto, joka edellyttää Valviran lupaa harjoittaa terveydenhuollon ammattia, tulee luvan olla voimassaoleva. Sosiaali- ja terveysalan terveydentilasuositukset Sosiaali- ja terveysalalle hakijan terveydentilan ja toimintakyvyn tulee olla sellainen, että opiskelija kykenee opintoihin liittyviin käytännön tehtäviin ja harjoitteluun. Alalle hakeutuvan tulee huomioida, että opiskelu ja ammatissa toimiminen edellyttävät hyvää henkistä tasapainoa ala ei sovellu huumeidenkäyttäjälle eikä alkoholin tai lääkkeiden ongelmakäyttäjälle esimerkiksi tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet, krooniset ihosairaudet ja allergiat voivat muuttua terveydelliseksi ongelmaksi opiskeluaikana tai myöhemmin työelämässä veriteitse tarttuva tauti saattaa rajoittaa opintopolkua ja työhön sijoittumista Ennen opiskeluihin kuuluvaan ohjattuun harjoitteluun siirtymistä ammattikorkeakoulu voi pyytää rikosrekisteriotteen esittämistä, jos harjoitteluun kuuluu olennaisesti alaikäisten parissa työskentelyä. Ammattikorkeakoululla on oikeus lähettää opiskelija huumausainetesteihin, jos on perusteltu epäilys huumeiden käytöstä. Opiskelijaksi pyrkivän tulee ammattikorkeakoulun pyynnöstä antaa opiskelijaksi ottamisen arvioinnin edellyttämät terveydentilaansa 5

6 koskevat tiedot sekä tieto opiskeluoikeuden peruuttamista koskevasta päätöksestä. Opiskelijavalinnan ehdollisuus Valinta on ehdollinen, kunnes ammattikorkeakoulu on tarkistanut koulutukseen valituilta koulutodistukset ja saanut hakijalta mahdollisesti pyydetyn selvityksen terveydentilasta. Ammattikorkeakoulu voi purkaa valinnan seuraavista syistä jos todistuksia ei toimiteta ammattikorkeakoulun ilmoittamassa määräajassa jos hakija on antanut arvosanoistaan virheellisiä tietoja jos hakijaa ei voida pitää sosiaali- ja terveysalan koulutukseen terveydentilaltaan sopivana. Esteettömyys opiskelijavalinnoissa Valintakokeeseen kutsuttu henkilö voi hakea oikeutta valintakokeen suorittamista koskeviin erityisjärjestelyihin erillisellä hakemuksella. Hakemuksessa tulee mainita erityisjärjestelyt, joita haetaan, sekä perustelut erityisjärjestelyjen hakemiselle. Hakemukseen tulee liittää kopiot todistuksista, joihin hakija vetoaa. Hakeminen tapahtuu korkeakoulusta riippuen joko vapaamuotoisesti tai erillisellä lomakkeella. Päätös valintakokeen erityisjärjestelyistä on hakukohdekohtainen ja päätös on voimassa vain määrättynä valintakoepäivänä (ei useampana vuonna peräkkäin). Jos henkilö ilmoittautuu myöhemmin saman tai jonkin muun hakukohteen hakuun, tulee hänen hakea valintakokeen erityisjärjestelyjä uudelleen. Valintakokeiden erityisjärjestelypyynnöt, jos este on jo olemassa hakuaikana, on toimitettava viimeistään 6.10.2014. Valintakokeen erityisjärjestelyjä koskeva hakemus tulee jättää niiden hakutoiveiden korkeakouluihin, joissa järjestettäviin valintakokeisiin hakija osallistuu. OPISKELUPAIKAN VASTAANOTTAMINEN Syksyn 2014 valintojen tulokset julkistetaan viimeistään 25.11.2014. Korkeakoulut ilmoittavat hakijoille hyväksymisestä kirjeitse. Kirjeen mukana lähetetään opiskelupaikan vastaanottamisilmoitus, joka tulee toimittaa määräaikaan mennessä siihen korkeakouluun, josta ottaa opiskelupaikan vastaan. Jollei vastaanottamisilmoitusta palauta määräajan sisällä, menettää opiskelupaikkansa. Lisäksi ammattikorkeakouluun tulee toimittaa valintakirjeessä pyydetyt todistusjäljennökset sekä henkilötietolomake. Opiskelupaikan vastaanottamisilmoitus on sitova, eikä sitä voi muuttaa tai peruuttaa. Jos hakija on hakenut useaan korkeakoulupaikkaan, hänen kannattaa ennen ilmoituksen palauttamista selvittää valintojen tulokset kaikista niistä paikoista, joihin hän on hakenut. Ei valituksi tulleet hakijat Jos hakija ei tule valituksi yhteishaussa, hänelle lähetetään jälkiohjauskirje. Jälkiohjauskirjeet postitetaan hakijoille viimeistään 25.11.2014. Siinä kerrotaan pistemäärät ja mahdolliset sijoittumiset varasijoille (sijaluku valintajärjestyksessä). Muutoksenhaku Jos hakijan mielestä Diakin opiskelijavalintaa ei ole tehty valintaperusteiden mukaisesti, hakijan tulee ottaa ensin yhteyttä Diakin hakutoimistoon. Jos asia ei tällöin selviä, hakija voi pyytää opiskelijavalintaan kirjallisesti oikaisua ammattikorkeakoulun hallitukselta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisupyynnössä on yksilöitävä, missä kohdin ja millä perusteella halutaan muutosta. Oikaisupyyntö lähetetään osoitteeseen: Diak Hakutoimisto, PL 12, 00511 Helsinki. Määräajan umpeutumisen jälkeen saapuneita tai väärään osoitteeseen toimitettuja oikaisupyyntöja ei huomioida.

MONIMUOTO- KOULUTUKSEN TOTEUTUKSESTA AMK-TUTKINNOISSA Opiskelu ja oppimiskäsitys Oppiminen on kokemuksen ja oman toiminnan pohjalle rakentuvaa, ilmiöpohjaista ja henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan (hops) perustuvaa sekä opiskelijakeskeistä kokemuksellista yhteisöllistä tutkivaa reflektiivistä työelämälähtöistä itseohjautuvaa ohjattua Lukukauden aloittaa 3 5 päivän lähijakso, jonka jälkeen on tavallisimmin 2 5 päivän lähijakso kerran kuussa. Opinnot toteutuvat sulautuvana siten, että lähiopiskelun lisäksi osa opinnoista suoritetaan ohjatusti verkossa tai täysin itsenäisesti virtuaaliopiskeluina. Osa opinnoista toteutetaan Diakin työelämän osaamisympäristöissä, lisätietoja www.diak.fi/ tyoelama/top/. Tiimi- tai työryhmätyöskentely tukee opiskelijan itsenäistä opiskelua. Ohjatuissa, laajoissa oppimistehtävissä edetään pääosin yhteisessä aikataulussa. Tavoitteena on ammatillisten ilmiöiden tunteminen, ymmärtäminen ja tutkivan sekä kehittävän ammatti-identiteetin omaksuminen. Harjoittelut ovat kokopäiväopiskelua ja niitä ei voi tehdä työn ohessa. Opintojen eteneminen edellyttää lähiopiskelujaksoille osallistumista sekä työskentelyä etäjaksoilla tavoitteiden ja oppimistehtävien mukaisesti. Oppimistehtävien käsittely ja reflektointi muodostavat keskeisen osan oppimisesta. Verkko-opiskeluympäristönä on Fronter, johon perehdytään opintojen alussa. Diak käyttää verkkoluennointi neuvottelujärjestelmänä AC-järjestelmää (Adobe Connect). Lisää tietoa Diakin monimuoto-opiskelusta löytyy monimuoto-opiskelun oppaasta www.diak.fi/opiskelu/monimuoto/ ja verkko-opiskeluympäristöistä http://diak.screenstepslive.com. Opintojen laajuus on sairaanhoitaja-diakonissaja terveydenhoitajakoulutuksessa 240 op, muissa amk-tutkinnoissa 210 op. Suoritettavien opintojen laajuus on yksilöllinen riippuen aikaisemmasta osaamisesta. Opintopiste edellyttää opiskelijalta keskimäärin noin 27 tunnin työpanosta. Tähän sisältyy lähiopetus, tentteihin valmistautuminen, tehtävien teko ja verkko-opiskelu yms. Opintojen tukena on koko opintojen ajan opintojen ohjaus, joka sisältää opinto-ohjaajan palvelut, opettajien antaman ohjauksen, tuutoroinnin sekä virtuaalisen opiskelijaintran. Opiskelijaryhmän antama vertaistuki on oleellinen osa oppimisen tukiverkostoa. Lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus saada tukea terveydenhoitajalta, kuraattorilta ja monissa toimipisteissä myös opiskelijapastorilta. Harjoittelu AMK-opintoihin kuuluvat harjoittelujaksot edellyttävät kokopäiväopiskelua. Harjoittelujaksojen pituudet ovat sosiaalialan koulutuksessa pääsääntöisesti 14 viikkoa (laajuudeltaan 18 op). Opetussuunnitelmaan kuuluu 3 harjoittelujaksoa. Hoitotyön koulutuksissa harjoittelujaksojen pituudet ovat 4 10 viikkoa (laajuudeltaan 5 10 op). Opetussuunnitelmaan kuuluu 7 8 harjoittelujaksoa. Asioimistulkkauksen koulutusohjelmassa harjoittelujaksoja on 5 (laajuudeltaan 3 10 op). Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma ja aikaisemmin hankittu osaaminen Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma (hops). Opiskelijan tulee perehtyä opetussuunnitelmaan/toteutussuunnitelmiin ennen hops-keskusteluja. 7

Opiskelijalla on mahdollisuus hakea aiemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista. Prosessi käynnistyy opiskelijan aloitteesta. Lisätietoja www.diak.fi/opiskelu/ahot/. Hakukelpoisuus Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin voidaan ottaa opiskelijaksi henkilö, joka on suorittanut (Laki ammattikorkeakoululain muuttamisesta 483/2013, 20 ) 1) lukion oppimäärän tai ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetussa laissa (672/2005) tarkoitetun tutkinnon Laissa ylioppilastutkinnon järjestämisestä 17 todetaan, että International Baccalaureate-, Reifeprüfung- tai European Baccalaureate -tutkinnot tuovat samat oikeudet kuin ao. laissa mainitun tutkinnon suorittaminen 2) vähintään kolmivuotisen ammatillisen perustutkinnon tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot (opetussuunnitelmapohjaiset tutkinnot) Alle kolmevuotisen ammatillisen tutkinnon tuottama yleinen korkeakoulukelpoisuus Kaikki ammattikorkeakoulut ja valtaosa yliopistoista kannattavat näkemystä, jonka mukaan nykyisin voimassa olevaa ammatillista koulutusta ja ammatillista aikuiskoulutusta koskevaa lainsäädäntöä (630/1998, 631/1998) edeltäneen lainsäädännön aikana suoritetut alle 3-vuotiset ammatilliset tutkinnot tulkittaisiin syksystä 2014 alkaen ammattikorkeakouluissa yleisen korkeakoulukelpoisuuden tuottavaksi pohjakoulutukseksi. Koska yleistä korkeakoulukelpoisuutta koskevan lainsäädännön (558/2009 37, 351/2003 20 ) tulkinta on korkeakoulujen tehtävä ja koska hakijan kannalta myönteinen tulkinta on helpommin perusteltavissa, laajasti hyväksytty näkemys ohjaa hakukelpoisuuden arviointia korkeakouluissa syksyn 2014 yhteishausta alkaen. 3) ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitetun ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon, erikoisammattitutkinnon tai niitä vastaavan aikaisemman tutkinnon (näyttötutkinnot) 4) ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa hakukelpoisuuden korkeakouluopintoihin Ammattikorkeakouluun voidaan ottaa opiskelijaksi myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö, jolla ammattikorkeakoulu katsoo olevan riittävät tiedot ja taidot ammattikorkeakouluopintoja varten. Näissä tilanteissa ammattikorkeakoulu voi käyttää harkinnanvaraista valintaa. Haussa käytetyn tutkinnon on oltava suoritettuna syksyn haussa niin, että tutkintotodistus on perillä korkeakoulussa viimeistään 19.12.2014 klo 15.00. Tämä koskee myös EU-/ETA- maan kansalaisten tutkintoja sekä kansain välisiä ylioppilastutkintoja (IB, EB, RP). Tutkinnon on kuitenkin oltava valmis jo hakuajan loppuun mennessä, jos hakija hakee ulkomailla suoritetulla tutkinnolla eikä hän ole EU- tai ETA-maan kansalainen tai jos hän hakee ammatti- ja erikoisammattitutkinnolla. Kansainvälisellä ylioppilastutkinnolla hakeminen EB-tutkinnon, IB-tutkinnon ja Reifeprüfungtutkinnon suorittaneet hakijat muuntavat tutkintotodistuksensa arvosanat seuraavien muuntotaulukoiden mukaisesti. IB-hakijoiden keskiarvo lasketaan erillisestä, päättötodistusta vastaavasta paperista (Final Report). Jos hakijalla ei ole tällaista, lasketaan keskiarvo Diplomasta. 8

EB-, IB- ja Reifeprüfung-tutkintojen muuntokaava EB-tutkinto IB-tutkinto (Diploma) Reifeprüfungtutkinto Suomalainen ylioppilastutkinto Matematiikka Muu ainekohtainen koe 9,50 10,00 9,00 10,00 7 (Excellent) 13 15 pistettä Laudatur 8,50 9,45 8,00 8,95 6 (Very good) 12 10 pistettä Eximia cum laude approbatur 7,00 8,45 7,00 7,95 5 (Good) 8 9 pistettä Magna cum laude approbatur 6,00 6,95 6,00 6,95 4 (Satisfactory) 7 pistettä Cum laude approbatur 5,00 5,95 5,00 5,95 3 (Mediocre) 5 6 pistettä Lubenter approbatur 4,00 4,95 4,00 4,95 2 (Poor) 4 pistettä Approbatur Todistusarvosanojen muuntokaava EB-linjan päättötodistus IB-linjan päättötodistus Reifeprüfung-linjan päättötodistus* Lukion päättötodistus 9 10 7 (Excellent) 13 15 pistettä 10 8 6 (Very good) 10 12 pistettä 9 7 5 (Good) 7 9 pistettä 8 6 4 (Satisfactory) 5 6 pistettä 7 5 3 (Mediocre) 3 4 pistettä 6 3 4 2 (Poor) 1 2 pistettä 5 * Reifeprüfung-tutkinnon keskiarvo muunnetaan siten, että kokonaispistemäärä jaetaan 60:llä ja muunnetaan taulukon mukaan. (Esim. 520:60 ~ 8,67 mikä oheisen muuntotaulukon mukaan vastaa lukion päästötodistuksen numeroa 8.) 9

Ulkomailla suoritetulla tutkinnolla hakeminen Osoittaakseen hakukelpoisuutensa ulkomailla suoritetulla tutkintotodistuksella hakevan on toimitettava todistukset 6.10.2014 klo 15.00 mennessä. Tämä ei koske ulkomailla suoritettuja kansainvälisiä ylioppilastutkintoja. Todistuskopioiden lisäksi on toimitettava kopio virallisen kielenkääntäjän suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi tekemä käännöskopio tutkintotodistuksesta, jos tutkintotodistuksen kieli ei ole mikään näistä. Käännöksessä tulee olla kääntäjän allekirjoitus ja leima. Käännös tulee toimittaa liitteiden toimitusaikataulun mukaisesti ensisijaisen ammattikorkeakouluhakukohteen hakijapalveluihin 6.10.2014 klo 15.00 mennessä. Jos hakija on pakolainen tai pakolaiseen rinnastettavassa asemassa, eikä hän voi todistaa tutkintoaan asiakirjoin, ammattikorkeakoulu voi kutsua hakijan valintakokeeseen, siitä huolimatta, ettei ammattikorkeakoulu käytä harkinnanvaraista valintaa. Tällöin hakijalla tulee olla pakolais-statuksestaan kertova viranomaispäätös (turvapaikkapäätös tai oleskelulupa suojelun perusteella). Hakijan tulee toimittaa kopio kyseisestä päätöksestä ensisijaisen ammattikorkeakoulun hakijapalveluihin 6.10.2014 klo 15.00 mennessä. Harkinnanvaraisena hakeminen Diak ei käytä harkinnanvaraista valintaa. Liitteiden toimitusaikataulu Todistuskopiot toimitetaan sen ammattikorkeakoulun hakijapalveluihin, joka on valittu ensisijaiseksi ammattikorkeakouluhakukohteeksi. Todistuskopioiden tulee olla perillä ao. ammattikorkeakoulussa viimeistään maanantaina 6.10.2014 klo 15.00. Valinta tasapisteissä olevien välillä Ammattikorkeakoulujen hakijat asetetaan tasapistetilanteessa sekä esivalinnassa valintakokeisiin kutsuttaessa että lopullisessa valinnassa paremmuusjärjestykseen seuraavin perustein: 1. hakutoivejärjestys 2. valintakokeen tulos 3. kaikkien aineiden keskiarvo 4. koulumenestyspisteet Jos näillä kriteereillä ei saada eroa tasapistetilanteessa olevien välillä, arpoo tietojärjestelmä automaattisesti järjestyksen. Valintaperusteet Sosiaali- ja terveysala Opiskelijavalinta Päivä- ja monimuotototeutus Opiskelijavalinta on kaksivaiheinen. Hakijat kutsutaan valintakokeisiin koulumenestyksestä kertyvien pisteiden perusteella paremmuusjärjestyksessä. Lopullinen valinta tehdään koulumenestyksestä ja valintakokeesta kertyvän yhteispistemäärän perusteella Valintatapa 1A Koulumenestys Valintakoe YHTEENSÄ 30 pistettä 70 pistettä 100 pistettä Koulumenestys Koulumenestyksestä annetaan pisteitä seuraavasti: A. ylioppilastutkintotodistuksen ja lukion päättötodistuksen perusteella tai B. ammatillisen perustutkinnon todistuksen perusteella tai C. ylioppilastutkintotodistuksen ja ammatillisen perustutkinnon päättötodistuksen perusteella 10

A. Valinta ylioppilastutkintotodistuksen ja lukion päättötodistuksen pohjalta Hakijat pyrkivät lukion päättötodistuksen ja ylioppilastutkintotodistuksen perusteella. Lukion päättötodistuksen keskiarvo lasketaan painottamattomana keskiarvona kaikista todistukseen merkityistä arvosanoista. Abiturientit pyrkivät viimeisellä lukiotodistuksellaan. Ylioppilastutkintotodistuksen arvosanat kerätään suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta. Yo-tutkintotodistus L/E M C B A Äidinkieli 5 4 3 2 1 Paras kieli (vieraat kielet ja toinen kotimainen) pitkä (lyhyt/keskipitkä) 5 (4) 4 (3) 3 (2) 2 (1) 1 (0) Matematiikka (lyhyt tai pitkä) tai paras reaaliaineiden kokeista (ennen v. 2006 kirjoittaneilla reaali) 5 4 3 2 1 Lukion päättötodistus: kaikkien aineiden keskiarvo Arvosana-asteikko 4 10 Pisteet 9,50 15 9,21 14 8,93 13 8,64 12 8,36 11 8,07 10 7,79 9 7,50 8 7,21 7 6,93 6 6,64 5 6,36 4 6,07 3 5,79 2 5,50 1 < 5,50 0 B. Valinta ammatillisen perustutkinnon pohjalta Ammatillisen perustutkinnon suorittaneet hakevat päättötodistuksensa perusteella. Syksyllä 2014 valmistuvat hakevat viimeisellä todistuksellaan, ja heidän lopulliset arvosanansa kerätään suoraan oppilaitoksilta. Koulumenestyspisteet lasketaan todistusarvosanojen painottamattoman keskiarvon perusteella. Keskiarvo lasketaan arvosanoista, jotka on ilmaistu ammatillisen tutkinnon numeroina tai jotka voidaan muuntaa sellaisiksi. Jos haussa käytettyyn todistukseen on annettu arvosana muualla suoritetuista, hyväksi luetuista opinnoista, se otetaan mukaan keskiarvoa laskettaessa. Jos ammatillinen perustutkinto muodostuu päättö- ja näyttötodistuksesta, keskiarvo lasketaan vain päättötodistuksesta. Näyttötutkintona ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden arvosanojen keskiarvo lasketaan näyttötutkintotodistuksesta. 11

Päättötodistus: kaikkien aineiden keskiarvo Arvosana-asteikko Arvosana-asteikko Arvosana-asteikko 1 3 1 5 4 10 Pisteet 2,80 4,60 9,50 30 2,74 4,49 9,36 29 2,69 4,38 9,22 28 2,63 4,27 9,09 27 2,58 4,16 8,95 26 2,52 4,05 8,81 25 2,47 3,94 8,67 24 2,41 3,83 8,53 23 2,36 3,72 8,40 22 2,30 3,61 8,26 21 2,25 3,50 8,12 20 2,19 3,39 7,98 19 2,14 3,28 7,84 18 2,08 3,17 7,71 17 2,03 3,06 7,57 16 1,97 2,94 7,43 15 1,92 2,83 7,29 14 1,86 2,72 7,16 13 1,81 2,61 7,02 12 1,75 2,50 6,88 11 1,70 2,39 6,74 10 1,64 2,28 6,60 9 1,59 2,17 6,47 8 1,53 2,06 6,33 7 1,48 1,95 6,19 6 1,42 1,84 6,05 5 1,37 1,73 5,91 4 1,31 1,62 5,78 3 1,26 1,51 5,64 2 1,20 1,40 5,50 1 < 1,20 < 1,40 < 5,50 0 C. Valinta ylioppilastutkintotodistuksen ja ammatillisen perustutkinnon pohjalta Hakijat pyrkivät ylioppilastutkintotodistuksen ja ammatillisen perustutkinnon perusteella. Ammatillisen perustutkinnon päättötodistuksen keskiarvo lasketaan painottomana keskiarvona arvosanoista, jotka on ilmaistu ammatillisen tutkinnon numeroina tai jotka voidaan muuntaa sellaisiksi. Jos haussa käyttämään todistukseen on annettu arvosana muualla suoritetuista, hyväksi luetuista opinnoista, se otetaan mukaan keskiarvoa laskettaessa. Ylioppilastutkintotodistuksen arvosanat kerätään suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta. 12

Yo-tutkintotodistus L/E M C B A Äidinkieli 5 4 3 2 1 Paras kieli (vieraat kielet ja toinen kotimainen) pitkä (lyhyt/keskipitkä) 5 (4) 4 (3) 3 (2) 2 (1) 1 (0) Matematiikka (lyhyt tai pitkä) tai paras reaaliaineiden kokeista (ennen v. 2006 kirjoittaneilla reaali) 5 4 3 2 1 Ammatillisen perustutkinnon päättötodistuksen kaikkien aineiden keskiarvo: Arvosana-asteikko 1 3 Arvosana-asteikko 1 5 Arvosana-asteikko 4 10 Pisteet 2,80 4,60 9,50 15 2,69 4,37 9,21 14 2,57 4,14 8,93 13 2,46 3,91 8,64 12 2,34 3,69 8,36 11 2,23 3,46 8,07 10 2,11 3,23 7,79 9 2,00 3,00 7,50 8 1,89 2,77 7,21 7 1,77 2,54 6,93 6 1,66 2,31 6,64 5 1,54 2,09 6,36 4 1,43 1,86 6,07 3 1,31 1,63 5,79 2 1,20 1,40 5,50 1 < 1,20 < 1,40 < 5,50 0 Avoimen ammattikorkeakoulun opinnoilla hakeminen Avoimen ammattikorkeakoulun kautta hakevat eivät ole enää mukana yhteishaussa, vaan ammattikorkeakoulut voivat järjestää erillishaun joustavasti ja tehdä opiskelijavalinnat aina heti, kun hakija on suorittanut Avoimessa ammattikorkeakoulussa 60 opintopistettä. Ammattikorkeakouluopintojen tulee olla koulutuskohtaisia opintoja ja kaikissa avoimissa ammattikorkeakouluissa suoritetut opinnot hyväksytään. Valintamenettelystä ilmoitetaan ammattikorkeakoulujen omilla verkko sivuilla. Valintakoe Opiskelijavalinta on kaksivaiheinen. Hakijat kutsutaan valintakokeisiin koulumenestyksestä kertyvien pisteiden perusteella paremmuusjärjestyksessä. Lopullinen valinta tehdään koulumenestyksestä ja valintakokeesta kertyvän yhteispistemäärän perusteella. Valintakokeessa painotetaan alalle soveltuvuutta arvioimalla motivaatiota, sosiaalisia valmiuksia ja oppimis- sekä työskentelyvalmiuksia. Valintakoetulos on voimassa kyseisen haun ajan. 13

Ammatti-, erikoisammattitutkinnoilla ja ulkomailla suoritetuilla tutkinnolla hakevat hakukelpoiset hakijat kutsutaan suoraan valintakokeeseen ilman esivalintaa. Valinta tehdään valintakokeesta saatavien pisteiden perusteella. Valintakoe sisältää 1. Alakohtaisia opiskelu-, työskentely- ja sosiaalisia valmiuksia arvioivia osioita. 2. Opettajahaastattelun, jossa selvitetään hakijan motivaatiota yleensä sosiaali- ja terveysalalle ja lisäksi kirkon alalle opiskelijan hakiessa diakonisen sosiaalityön suuntautumisvaihtoehtoon, urasuuntautumista mahdollisten opintojen jälkeen, hakijan opiskeluvalmiuksia ammattikorkeakoulussa sekä hakijan eettistä orientaatiota. Lisäksi haastattelussa käsitellään hakijan terveydentilaa ja toimintakykyä huomioiden sosiaali- ja terveysalan vaatimukset. Valintakokeen osioiden pisteytys: Valintakokeen pisteytys yhteensä on 1 70 pistettä: Opiskelu-, työskentelyvalmiudet 1 20 pistettä Sosiaaliset valmiudet 1 20 pistettä Opettajahaastattelu 1 30 pistettä. Valintakokeen kaikista kolmesta osioista on saatava hyväksytty tulos (vähintään 2 pistettä). Alin hyväksytty valintakokeen pistemäärä on 30 pistettä. Diakonia-ammmatikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan valintakokeeseen ei kuulu ennakkoon luettavaa kirjallisuutta, kirjatenttiä, tms. Hakijan tulee tarkistaa mahdolliset ennakkotehtävät muiden hakutoiveidensa osalta. Valintakoepaikkaa ei voi vaihtaa. Opetushallituksen ohjeen mukaan hakija osallistuu valintakokeeseen siinä oppilaitoksessa, johon hän saa kutsun. Ammattikorkeakoulu on mitoittanut toimipisteissään opiskelijavalinnat tietylle hakijamäärälle, joten muualta tulevia hakijoita ei valitettavasti voida valintakokeisiin ottaa. Valintakoeryhmät Yhteishaussa hakenut ei pääsääntöisesti saa päällekkäisiä valintakoekutsuja. Jos hakija on hakenut esim. sosiaalialan koulutusohjelmaan kolmeen eri hakutoiveeseen, valintakoekutsu tulee siihen hakutoiveeseen, johon hakijan esivalinnan pisteet riittävät. Hakija saa valintakokeesta valintakoetuloksen myös muihin sosiaalialan koulutusohjelman hakutoiveisiin. Sosiaali- ja terveysalalla on viisi valintaryhmää. Hakija saa saman valintaryhmän sisällä hakemiinsa koulutuksiin yhden valintakoekutsun esivalinnassa saadun koulumenestyspistemäärän perusteella. Valintakokeesta hakija saa valintakoetuloksen kaikkiin samaan valintaryhmään kuuluviin koulutuksiin. Valintakoetulos voi vaihdella valintaryhmän sisällä eri koulutusten vaatimusten mukaisesti. Valintaryhmät ovat seuraavat: 1. valintaryhmä Bioanalyytikko Ensihoitaja Hammasteknikko Kätilö Optometristi Röntgenhoitaja Sairaanhoitaja Sairaanhoitaja-diakonissa Suuhygienisti Terveydenhoitaja 2. valintaryhmä Apuvälineteknikko Fysioterapeutti Jalkaterapeutti Naprapaatti Osteopaatti Toimintaterapeutti 14

3. valintaryhmä Sosionomi Sosionomi-diakoni Sosionomi-kirkon nuorisotyönohjaaja Sosionomi-kirkon varhaiskasvatuksen ohjaaja 4. valintaryhmä Sosionomi, rikosseuraamus 5. valintaryhmä Kuntoutuksen ohjaaja Geronomi 6. valintaryhmä Estenomi Syksyn 2014 yhteishaun koulutustarjonta Hakuaika on 8.9. 22.2014. Opiskelu alkaa tammikuussa 2015. Sairaanhoitaja (AMK) 210 op, monimuotototeutus Helsinki 50 aloituspaikkaa Sosionomi (AMK), 210 op, monimuotototeutus Järvenpää 40 aloituspaikkaa Pieksämäki 30 aloituspaikka (koulutuksen toteutus Kajaanissa) Pori 30 aloituspaikkaa Sosionomi (AMK), 210 op, diakoniatyö, monimuotototeutus Oulu 40 aloituspaikkaa Pori 20 aloituspaikkaa Terveydenhoitaja (AMK), 240 op, monimuotototeutus Helsinki 30 aloituspaikkaa KOULUTUKSET Sairaanhoitaja (AMK) Sairaanhoitaja on ihmisen lähellä Sairaanhoitaja (AMK) toimii lähimmäisyyden, eettisyyden ja oikeudenmukaisuuden periaatteiden mukaisesti hoitotyön asiantuntijana. Sairaanhoitajan tehtävänä on auttaa yksilöitä, perheitä ja yhteisöjä määrittämään, saavuttamaan ja ylläpitämään terveyttään. Sairaanhoitajan toteuttama hoitotyö on samanaikaisesti sekä terveyttä edistävää ja ylläpitävää että sairauksia ehkäisevää, parantavaa ja kuntouttavaa. Sairaanhoitaja tukee eri elämänvaiheissa olevien ihmisten ja yhteisöjen voimavaroja. Sairaanhoitajalla on oltava rohkeutta olla asiakkaansa etujen valvoja silloin, kun asiakas ei siihen itse kykene. Hänellä on myös valmiuksia kohdata ja olla aidosti läsnä asiakkaiden erilaisissa vaikeissa elämäntilanteissa. Sairaanhoitaja toimii perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa, sosiaalihuollossa, julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin alueella sekä erilaisissa kansainvälisissä tehtävissä. Monikulttuurinen osaaminen ja moniammatilliset yhteistyövalmiudet ovat keskeisiä sairaanhoitajan työssä. Sairaanhoitajan ammatissa toimiminen ja työn kehittäminen edellyttävät tieteellisen tiedon ja sille perustuvien taitojen ymmärtämistä ja soveltamista. Sairaanhoitaja (AMK) on suorittanut sosiaalija terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon, joka antaa kelpoisuuden. Sairaanhoitajakoulutus toteutetaan kansallisten vaatimusten ja EU-direktiivien mukaisesti. Koulutukseen sisältyvästä ohjatusta harjoittelusta osan voi suorittaa kansainvälisenä harjoitteluna. Opiskelun alkaessa opiskelija tekee yhdessä opintoohjaajan ja opettajatuutorin kanssa henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (hops). Opiskeluaika on yksilöllinen. 15

Terveydenhoitaja (AMK) Terveydenhoitaja on terveyden edistämisen ammattilainen Terveydenhoitaja (AMK) toimii lähimmäisyyden, oikeudenmukaisuuden ja eettisten periaatteiden mukaisesti terveydenhoitotyön, terveyden edistämisen ja kansanterveystyön asiantuntijana. Terveydenhoitaja auttaa eri elämänvaiheissa olevia yksilöitä, perheitä ja yhteisöjä terveyteen, toimintakykyyn ja elämänhallintaan tukemalla ja hoitamalla sekä vahvistamalla asiakkaiden omia voimavaroja. Työssä on tärkeää terveyden tasa-arvon lisääminen ja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentäminen. Terveydenhoitajan työ on kokonaisvaltaista, tarvittaessa etsivääkin hoitotyötä, jonka tavoitteena on yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan hyvinvoinnin lisääntyminen. Terveydenhoitaja toimii sosiaali- ja terveydenhuollossa, järjestöissä ja alansa kansainvälisissä tehtävissä sekä itsenäisesti että asiantuntijana moniammatillisissa ja -kulttuurisissa työryhmissä. Työ edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja päätöksentekotaitoa sekä kykyä työskennellä itsenäisesti. Asiakaslähtöinen toiminta, kyky eläytyä ja rohkeus tarvittaessa puuttua asiakkaan tilanteeseen ovat keskeistä terveydenhoitajan osaamista. Koulutus antaa kelpoisuuden sekä sairaanhoitajaksi että terveydenhoitajaksi. Terveydenhoitajakoulutuksen eriytyvät osiot toteutetaan kansallisten vaatimusten mukaisesti ja koulutukseen sisältyvä sairaanhoitajakoulutus toteutetaan kansallisten vaatimusten ja EUdirektiivien mukaisesti. Koulutukseen sisältyvästä ohjatusta harjoittelusta osan voi suorittaa kansainvälisenä harjoitteluna. Opiskelun alkaessa opiskelija tekee yhdessä opintoohjaajan ja opettajatuutorin kanssa henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (hops). Opiskeluaika on yksilöllinen. Sosionomi (AMK) Sosionomi auttaa selviytymään arjessa Sosionomin tehtäväaloja ovat varhaiskasvatus, nuorisotyö, lastensuojelu, päihdetyö, mielenterveystyö, kriminaalityö, maahanmuuttajatyö, vanhustyö, vammaistyö, sosiaaliturvaan liittyvä ohjaus- ja neuvontatyö, sosiaalivakuutus, työvoimapalvelut ja kuntoutus. Sosionomin työlle on ominaista tunnistaa asiakkaan elämäntilanne sekä voimavarojen ja toimintakyvyn eri osa-alueet. Palvelutarpeet arvioidaan yhdessä asiakkaan ja yhteistyöverkoston kanssa. Tavoitteena on, että asiakkaan arjen toiminnot ja sosiaalinen toimintakyky toimivat parhaalla mahdollisella tavalla. Asiakkaan voimavaraistamisen lisäksi sosionomilla on kyky vaikuttaa oman alansa kysymyksissä sosiaalieettisistä lähtökohdista käsin ja kehittää omaa työtään. Koulutus antaa valmiudet toimia sosiaalialan ohjaus-, neuvonta-, asiantuntija- ja johtamistyön tehtävissä. Tiimi- ja verkostotyötaidot ja monikulttuurinen osaaminen ovat keskeisiä sosionomin (AMK) työssä. Sosionomikoulutuksessa voit valita laajennetut opinnot joko vammaisuuden, vanhuuden tai lapsi- ja perhetyön alueelta. Lastentarhanopettajan kelpoisuuteen edellytettävät varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet opinnot voit sisällyttää opintoihin. Sosionomi (AMK) -tutkinto on sosiaalija terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Opintoihin kuuluu ohjattua harjoittelua (54 opintopistettä), josta osan voi suorittaa kansainvälisenä harjoitteluna. Opiskelun alkaessa opiskelija tekee yhdessä opinto-ohjaajan ja opettajatuutorin kanssa henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (hops). Opiskeluaika on yksilöllinen. 16

Sosionomi (AMK), diakoniatyö Ihmisten rinnalla inhimillisen hädän keskellä Sosionomi (AMK), diakoniatyön koulutus tarjoaa väylän toimimiseen sekä sosionomina sosiaalialan ohjaus-, neuvonta-, asiantuntijaja johtamistyön tehtävissä että kirkon diakoniatyössä. Diakonilla on kelpoisuus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakonian virkoihin. Koulutuksessa painottuvat ihmisen aineelliset ja yhteiskunnalliset tarpeet sekä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvät kysymykset. Diakoniatyössä kohdataan ihmisten arkea ja elämän monimutkaisia kysymyksiä luovasti mutta ammatillisesti. Diakoni tukee ihmisiä niin, että lähimmäisenrakkaus ja oikeudenmukaisuus toteutuisivat. Kristillinen usko ja ihmiskäsitys sekä sosiaalieettinen toimintatapa ovat työn lähtökohtia. Usein työ edellyttää äänettömän hädän kuulemista ja näkemistä, mutta myös vaikuttamista hätää aiheuttaviin syihin. Koulutus antaa mahdollisuuden kasvaa ihmisenä ja ammattilaisena se auttaa kohtaamaan, tukemaan ja vaikuttamaan. voimavarojen tukeminen. Diakonia merkitsee avointa vuoropuhelua arkisen elämän ja kristillisen uskon välillä. Opiskeluun kuuluu ohjattua harjoittelua (54 op), josta osa suoritetaan seurakunnan diakoniatyössä ja osa sosiaalialalla. Myös kansainvälinen harjoittelu on mahdollista. Lastentarhanopettajan kelpoisuuteen edellytettäviä varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuvia opintoja ei voi sisällyttää tämän suuntautumisvaihtoehdon opintoihin. Opiskelun alkaessa opiskelija tekee yhdessä opinto-ohjaajan ja opettajatuutorin kanssa henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (hops). Opiskeluaika on yksilöllinen. Keskeisenä alueena opiskelussa ovat luonnollisesti yleiset sosiaalialan opinnot. Niiden avulla saa välineitä ymmärtää ihmisten vaihtelevia tilanteita suomalaisessa yhteiskunnassa ja myös toimintavälineitä käytännön työhön. Tämän lisäksi opiskelun tärkeitä aihepiirejä ovat kristinuskon keskeinen sisältö, Raamattu ja kirkon usko sekä sen nykyhetkiseen tulkintaan liittyvät kysymykset. Työvälineinä tärkeitä ovat myös sielunhoito, jumalanpalvelus ja muut seurakunnan toimintatavat. Diakoni auttaa ja tukee yksilöitä, perheitä, ryhmiä ja yhteisöjä eri elämäntilanteissa edistämällä omatoimista selviytymistä. Keskeistä diakoniatyössä on ihmisen ja ryhmien kohtaaminen, yhteinen työ oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi, toivon mahdollistaminen ja 17

AVOIN AMMATTI - KORKEAKOULU AVO@DIAK Diakonia-ammattikorkeakoulun avoin ammattikorkeakoulu Avoimessa ammattikorkeakoulussa Sinulla on mahdollisuus opiskella pohjakoulutuksestasi ja iästäsi riippumatta Diakin kaikkien koulutusalojen ammattikorkeakouluopintoja. Avoin ammattikorkeakoulu on sinua varten, jos haluat täydentää ja ylläpitää ammattiosaamistasi tähdätä ammattikorkeakoulututkintoon kehittää osaamistasi oman kiinnostuksesi mukaan mielenkiintoisen ja haastavan harrastuksen! Avoimessa ammattikorkeakoulussa voit suorittaa samoja opintojaksoja kuin Diakoniaammattikorkeakoulun tutkinto-opiskelijatkin. Voit keskittyä yhteen koulutusalaan tai yhdistellä opintoja eri aloilta oman kiinnostuksesi ja tavoitteittesi mukaan. Ammattikorkeakoulututkintoa ei avoimen ammattikorkeakoulun kautta voi saada, mutta koska kaikki opintojaksot ovat sisällöltään ja vaatimustasoltaan Diakin tutkintovaatimusten mukaisia, on avoimessa suoritetut opinnot mahdollista hyväksyttää osaksi tutkintoa myöhemmin. Diakin avoimessa ammattikorkeakoulussa on tarjolla opintoja sekä syksyllä että keväällä, myös keskellä lukukautta alkavia kursseja. Opintomaksut Syksyn 2014 opinnot Yhden opintopisteen hinta on 10 euroa, esim. 5 op:n laajuiset opinnot maksavat 50 euroa. Erityisesti suurille kokonaisuuksille on kuitenkin usein määritelty pakettihinta, jolloin yhden opintopisteen hinta voi jäädä alle 10 euron. Vaihtoehtoisesti voit maksaa lukukausimaksun ja opiskella ilman opintopisterajoitusta ko. lukukauden aikana toteutuvia opintoja (opintojen alkamis- ja päättymispäivä saman lukukauden sisällä). Lukuvuonna 2014 2015 lukukausimaksu on 150 euroa. Yli yhden lukukauden kestävissä opintopaketeissa tämä vaihtoehto edellyttää useamman lukukausimaksun maksamista, joten laske tarkkaan kumpi maksutapa sopii juuri sinulle. Varsinaisten opintomaksujen lisäksi jotkin opinnot sisältävät opintomateriaali-, tarviketms. kuluja. Mahdollisista lisäkustannuksista ilmoitetaan aina erikseen ko. opintojen kuvauksessa. Lisäkustannukset eivät sisälly lukukausimaksuun, joten ne laskutetaan aina erikseen. Haluttu maksuvaihtoehto valitaan opintoihin ilmoittautumisen yhteydessä. Kaikki opintomaksut laskutetaan opintojen alussa, lukukausimaksuissa ensimmäisen valitun opintojakson alkaessa. Lasku toimitetaan ilmoittautumisen yhteydessä annettuun osoitteeseen. Ilmoittautuminen Opintoihin ilmoittaudutaan sähköisellä ilmoittautumislomakkeella, joka löytyy Diakin verkkosivuilta www.diak.fi/hakijalle/avoinammattikorkeakoulu/. Muista aina ennen opintoihin ilmoittautumista tutustua kurssikuvauksiin ja opintojen mahdollisiin esitietotarpeisiin. Avoimen ammattikorkeakoulun opiskelupaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumisajan päätyttyä saat sähköpostissa lopullisen vahvistuksen opintojaksolle pääsystäsi ja lisätietoja opintojen aloittamisesta. Sinulle ilmoitetaan myös, mikäli opetus on esim. vähäisen osallistujamäärän takia peruutettu. 18

Alaikäiset opiskelijat voivat ilmoittautua avoimen AMK:n opintojaksoille huoltajan suostumuksella. Huoltajan nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero tulee ilmoittaa ilmoittautumislomakkeen lisätietoja-kohdassa. Ilmoittautumisaika syksyn 2014 opintoihin Ilmoittautumisaika alkaa pääsääntöisesti kolme kuukautta ennen ja päättyy kuukautta ennen opintojen alkua. Voit kuitenkin tiedustella mahdollisia vapaita paikkoja vielä ilmoittautumisajan päätyttyäkin ottamalla yhteyttä opinnoista vastaavan toimipisteen opintotoimistoon. Diak pidättää oikeuden mm. aikataulu- ja opettajamuutoksiin sekä koko opintojakson peruuttamiseen esim. vähäisen osanottajamäärän takia. Ammattikorkeakoulujen hakijapalvelut Kaikissa ammattikorkeakouluissa on hakutoimisto, josta voit kysyä mitä tahansa hakemiseen liittyvää. Hakutoimistojen yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.opintopolku.fi. Peruutusehdot Osallistumisen voi peruuttaa kustannuksitta ilmoittautumisajan päättymiseen saakka. Mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen, mutta ennen opetuksen alkamista, veloitetaan osallistujalta 50 % koulutuksen hinnasta. Mikäli avoimeen ammattikorkeakouluun ilmoittautunut ei peru osallistumistaan ja jättää saapumatta koulutukseen, peritään opintomaksu kokonaisuudessaan. Mikäli opinnot aloittanut osallistuja keskeyttää opintonsa, peritään opintomaksu myös kokonaisuudessaan. Mikäli opintojen peruuttaminen tai keskeyttäminen johtuu sairastumisesta, joka merkittävästi haittaa opintojen suorittamista, voidaan opintomaksujen perimisestä luopua. Tällöin opiskelijan tulee toimittaa opinnoista vastaavan toimipisteen opintotoimistoon opiskelukyvyttömyyden osoittava lääkärintodistus. Peruminen tulee aina tehdä kirjallisesti toteutuksesta vastaavan toimipisteen opintotoimistoon. 19

HAKUTOIMISTO Diakonia-ammattikorkeakoulu Sturenkatu 2, 00510 Helsinki puhelin 020 690 431 hakutoimisto@diak.fi ADMISSIONS OFFICE admissions@diak.fi tel. 020 690 031 DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU Sturenkatu 2, 00510 Helsinki Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää Helsingintie 10, 02700 Kauniainen Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki Metsämiehenkatu 2, 28500 Pori Ruukinkatu 2 4, 20540 Turku Uusikatu 46, 90100 Oulu Diakonia-ammattikorkeakoulu www.diak.fi www.facebook.com/diakamk