PELLON KUNTA Hyvinvointilautakunta/ Varhaiskasvatus LUE JA SÄILYTÄ Elokuu 2017 LASTEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2017 ALKAEN Päivähoitomaksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :ssä. Päivähoitomaksujen määräämisen perusteena olevien tulojen määrittelystä säädetään 10 a :ssä. Indeksitarkastukset tehdään kahden vuoden välein. Hyvinvointilautakunta on vahvistanut lasten päivähoidosta perittävät maksut 3.5.2016 34. Muutokset 1.3.2017 alkaen tulivat lähinnä maksuprosentteihin ja sisaralennukseen. Suurimmalla osalla maksut alenivat. Uusia muutoksia maksulakiin on tulossa. Maksu peritään enintään yhdeltätoista kuukaudelta toimintavuoden aikana (toimintavuosi on elokuun alusta seuraavan vuoden heinäkuun loppuun). Mikäli hoitosuhde alkaa elokuussa, maksuton kuukausi on seuraavan vuoden heinäkuu. Jos hoito suhde alkaa myöhemmin tai keskeytyy välillä, maksutonta kuukautta ei ole sen toimintavuoden aikana. Lapsen maksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, perheen bruttotulot ja etukäteen varattu hoitoaika. MAKSUN MÄÄRÄÄMISEN PERUSTEENA OLEVAT TULOT Perheen tuloina otetaan huomioon veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä verosta vapaat tulot. Jos kuukausittaiset tulot vaihtelevat, otetaan kuukausitulona huomioon viimeksi kuluneen vuoden keskimääräinen kuukausitulo. Uudelta yrittäjältä otetaan huomioon mm. starttiraha. Veronalaisena tulona voidaan ottaa huomioon myös viimeksi toimitetussa verotuksessa vahvistetut vastaavat veronalaiset tulot korotettuna niillä prosenttimäärillä, jotka verohallitus vuosittain antamissaan päätöksissä ennakkoperinnän laskemisperusteista määrää. Viimeisestä valmistuneesta verotustodistuksesta tarkistetaan korko- ja osinkotulot, vuokratulot, metsä- ja porotulot.
Tuloina otetaan huomioon myös varhaiskasvatuksessa olevan lapsen lapsikohtainen elatusapu/elatustuki sekä lapsen saama henkilökohtainen eläke lapsikohtaisena. Tuloina ei oteta huomioon lapsilisää, lapsen hoitotukea, lasten kotihoidontukea, asumistukea, vammaistukea, tapaturmavakuutuksen perusteella suoritettavaa sairaanhoito- ja tutkimuskuluja, sotilasavustusta, rintamalisää, opintorahaa, aikuisopintorahaa, opintotuen asumislisää, opintojen johdosta suoritettavat apurahat ja muut vastaavat avustukset, työllisyyskoulutuksen aikainen ylläpito- tai kustannuskorvaus, perhehoidon kustannusten korvauksia. Tulojen vähennyksenä otetaan huomioon suoritetut elatusavut ja tosiasiallisista perhesuhteista johtuvat muut vastaavat kustannukset sekä kiinteistön luovutuksen yhteydessä määräajaksi tai elinkaudeksi pidätetty rahana suoritettava etuus (syytinki) MAKSUN TARKISTAMINEN JA KORJAAMINEN Pääsääntöisesti päivähoitomaksu määritellään samaksi koko toimintavuotta varten. Maksuja tarkistetaan ylemmäksi tai alemmaksi, jos palvelun saajan tai perheen maksukyky olennaisesti muuttuu tai maksu osoittautuu virheelliseksi. Perhe: Perheen kokona otetaan huomioon yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävät henkilöt sekä kaikki heidän kanssaan samassa taloudessa asuvat molempien alaikäiset lapset. YHTEISHUOLTAJUUDEN VAIKUTUS MAKSUUN Lapselle tehdään yksi maksupäätös. Jos lapsen huoltajat asuvat eri osoitteissa, mutta lapselle järjestetään varhaiskasvatusta vain yhdessä kunnassa, määrätään maksu sen perheen tulojen perusteella, jonka luona lapsella on väestötietojärjestelmän mukainen asuinpaikka. Kokoaikainen varhaiskasvatus: maksu on enintään 290 / kk/ lapsi (nuorin) toinen päivähoidossa oleva lapsi enintään 261 / kk; seuraava lapsi: 20 % ensimmäisestä. Perusopetuslain mukainen esiopetus otetaan huomioon päivähoitomaksua alentavana tekijänä esiopetuksen ajalta. Muulloin esiopetusikäisiltä peritään yleisten maksuperusteiden mukainen maksu.
VARHAISKASVATUSMAKSU lasketaan perheen koon mukaan määräytyvän tulorajan ylittävästä tulosta alla olevan prosentin mukaisesti Maksuprosentit ja tulorajat ovat seuraavat: Perheen koko Tuloraja Maksu Korkeimman maksun henkilöä /kk % bruttotuloraja /kk 2 1 915 11,5 4437 3 1 915 9,4 5000 4 2 053 7,9 5723 5 2 191 7,9 5862 6 2 328 7,9 5999 Jos perheen koko on suurempi kuin kuusi, nostetaan maksun määräämisen perusteena olevaa tulorajaa 138 eurolla kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta. Varhaiskasvatuksen varatut tuntimäärät: Lapselle tehdään HOITOSOPIMUS, jossa sovitaan palvelun tarve. Sopimus tulee tehdä ennakkoon vähintään kolmelle seuraavalle kalenterikuukaudelle. Hoitoaikaperusteisen päivähoitomaksun määräytymisen perusteena ovat perheen kanssa sovitut kuukausittaiset hoitotunnit ja maksun prosentuaalinen porrastaminen kokopäivähoidon maksusta. Maksu määritellään ja peritään varattujen hoitoaikojen perusteella. Varattu hoitoaika Maksu % kokoaikaisesta Maksimimaksu /kk tuntia/kk maksusta 160 h tai yli 100 % 290 120-159 h 75 % 217,50 80-119 h 55 % 159,50 40-79 h 35 % 101,50 alle 40 h 25 % 72,50 Lasten hoitoajat ilmoitetaan sähköisesti mielellään aina edellisen viikon maanantaina. Hoitoaikojen ilmoittaminen lukkiutuu tiistaisin klo 12.00. Varattuihin toimintapäiviin lasketaan mukaan läsnäolopäivien lisäksi myös etukäteen varattujen hoitopäivien kohdalle osuvat sairaus- ja muut poissaolot. Hoitoaikojen toteutumista seurataan kuukausittain. Sovitun hoitoajan ylittyessä peritään maksu toteutuman mukaan ja samalla tarkistetaan palveluntarve.
VARHAISKASVATUS 20 h/vko: (Hyvinvointilautakunta 3.5.2016 35) 80 h/kk tarjotaan osa-aikaisena tai osaviikkoisena, jos toinen huoltajista on kotona. Lapselle voi valita varhaiskasvatusta myös 40-79 h/kk tai alle 40 h/kk Kun perheen tilanne muuttuu esim. työttömyyden vuoksi kokoaikaisesta 20 tuntiin, varhaiskasvatusoikeus pysyy kokopäiväisenä 2 kk ajan, jonka jälkeen lapsi muuttuu 20 tunnin varhaiskasvatusoikeuden piiriin. Jos huoltaja jää äitiyslomalle tai hoitaa perheessä asuvia muita lapsia, muutos astuu voimaan heti. Yli 20 h laajempi varhaiskasvatus sovitaan varhaiskasvatuksen esimiehen kanssa kirjallisesti. Maksua ei peritä: - jos lapsen koko kalenterikuukauden maksu määräytyy alle 27 euroa / kk - heinäkuulta, mikäli lapsen päivähoito on kestänyt koko toimintavuoden (elokuu - heinäkuu) - jos lapsi on oman sairautensa vuoksi poissa koko kalenterikuukauden Maksusta peritään puolet: - jos lapsi on poissa päivähoidosta koko kalenterikuukauden - jos lapsi on oman sairautensa vuoksi poissa päivähoidosta vähintään 11 pv/kk - jos lapsen huoltajat varaavat lapselle varhaiskasvatuspaikan lomansa ajaksi eivätkä peruuta sitä Kesken kuukauden alkava tai päättyvä päivähoito vähentää kuukausimaksua samassa suhteessa. Muuten peritään aina täysi kuukausimaksu. Lomat ja muut tilapäiset poissaolot eivät vähennä maksua. TILAPÄINEN VARHAISKASVATUS JA MAKSU: Lapselle ei myönnetä päivähoitopaikkaa eikä se vaikuta lasten kotihoidon tuen saamiseen. Tilapäishoidon tarve voi olla enintään 4 pv/kk, se ei ole toistuvaa ja sitä voidaan tarjota vain silloin, kun hoitopaikoissa on tilaa. Tällöin maksuna peritään kokopäivähoidosta 20 /päivä/lapsi, osapäivähoidosta 14 euroa/päivä riippumatta vanhempien tuloista. Irtisano varhaiskasvatuspaikka etukäteen kirjallisesti. Asetuksen mukaan maksut ovat suoraan ulosottokelpoisia. Perheelle voidaan hakemuksesta myöntää alennus tai vapautus päivähoidon maksuista elatusvelvollisuuden, toimeentuloedellytysten tai huollollisten näkökohtien perusteella. Päivähoitomaksuasiat: varhaiskasvatuksen esimies puhelin 040 508 1355 tai sähköposti: kaisu.rautio@pello.fi osoite: Ahjotie 8, 95700 PELLO Päivähoidon laskutus: toimistosihteeri Onerva Kallo-Konttaniemi
VARHAISKASVATUSMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA TULOSELVITYS Päivähoitomaksu määräytyy palvelun käyttäjän ja hänen kanssaan yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävän henkilön veronalaisten ansio- ja pääomatulojen sekä verosta vapaiden tulojen perusteella. Palvelun käyttäjäksi katsotaan lapsen ohella hänen kanssaan yhteistaloudessa elävät vanhemmat ja muut huoltajat sekä heidän kanssaan samassa taloudessa elävät molempien alaikäiset lapset. Päivähoidon kuukausimaksu on perheen koon mukaan määräytyvän maksuprosentin osoittama euromäärä vähimmäistulorajan ylittävästä kuukausitulosta, korkeintaan 283 kuukaudessa. Saman perheen ikäjärjestyksessä toiseksi nuorimman päivähoidossa olevan lapsen korkein perittävä maksu on 255 kuukaudessa. Kustakin seuraavasta lapsesta peritään 20 % nuorimman lapsen laskennallisesta kokopäivähoidon maksusta. Tulojen mukaan määräytyvää alle 26 päivähoitomaksua lasta kohden ei peritä. - kaikista ilmoitetuista tuloista ja vähennyksiin oikeuttavista maksuista on oltava tositteet - perhe voi antaa suostumuksen korkeimman päivähoitomaksun perimiseen, jolloin tulotietoja ei tarvitse toimittaa - jos vanhemmat eivät toimita tuloselvityksiä hoidon alkamisesta viimeistään seuraavan kuukauden 5:een päivään mennessä, määrätään korkein maksu. Päivähoitomaksua ei korjata takautuvasti, ellei tuloselvityksiä ole toimitettu määräaikaan mennessä. Jos perheen koko on suurempi kuin kuusi, nostetaan maksun määräämisen perusteena olevaa tulorajaa 133 eurolla kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta. Laskukaava: Bruttotulot tuloraja x maksuprosentti = päivähoitomaksu PÄIVÄHOITOMAKSUN PERIMINEN
Päivähoitomaksu on lapsikohtainen kiinteä kuukausimaksu, joka peritään enintään 11 kalenterikuukaudelta toimintavuoden (1.8. 31.7.) aikana. Maksuton kuukausi on heinäkuu sillä edellytyksellä, että lapsen päivähoito on alkanut viimeistään edellisen vuoden elokuussa. Päivähoitomaksu peritään päivähoitopäätöksen mukaisesta hoidon aloituspäivästä alkaen. Kun hoitosuhde alkaa tai päättyy kesken kalenterikuukauden, päivähoitomaksu peritään hoitosuhteen keston mukaan. HOITOAIKAPERUSTEINEN PÄIVÄHOITOMAKSU Päivähoitopaikassa tehdään HOITOSOPIMUS, jossa sovitaan palvelun tarve. Sopimus tulee tehdä ennakkoon vähintään kolmelle seuraavalle kalenterikuukaudelle. Hoitoaikaperusteisen päivähoitomaksun määräytymisen perusteena ovat perheen kanssa sovitut kuukausittaiset hoitotunnit ja maksun prosentuaalinen porrastaminen kokopäivähoidon maksusta. Maksu määritellään ja peritään varattujen hoitoaikojen perusteella. Mikäli hoitotuntien määrää ei pystytä ennalta arvioimaan, otetaan käyttöön kolmen kuukauden seurannan jälkeen toteutuneiden hoitotuntien keskiarvo. Varattu hoitoaika tuntia/kk Hoitomaksu prosenttia kokopäivähoidon maksusta Maksimimaksu /kk 160 h tai yli 100 % 283 120-159 h 75 % 212,25 80-119 h 55 % 155,65 40-79 h 35 % 99,05 alle 40 h 25 % 70,75 Hoitopäivät ilmoitetaan kirjallisesti viimeistään edellisen viikon maanantaina klo 12.00. Varattuihin toimintapäiviin lasketaan mukaan läsnäolopäivien lisäksi myös etukäteen varattujen hoitopäivien kohdalle osuvat sairaus- ja muut poissaolot. Hoitoaikojen toteutumista seurataan kuukausittain. Sovitun hoitoajan ylittyessä peritään maksu toteutuman mukaan ja samalla tarkistetaan palveluntarve. Perusopetuslain mukainen esiopetus otetaan huomioon päivähoitomaksua alentavana tekijänä esiopetuksen ajalta. Muulloin esiopetusikäisiltä peritään yleisten maksuperusteiden mukainen maksu. PÄIVÄHOITOMAKSUN TARKISTAMINEN - Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut on sidottu indeksiin asiakasmaksulain (734/1992) 2 :n 2 momentin perusteella 1.8.2008 lukien. - Perheen päivähoitomaksu tarkistetaan vuosittain elokuussa sekä mikäli perheen tulot olennaisesti muuttuvat, mikäli perheen koko muuttuu tai mikäli voimassa olevat säädökset ja päätökset muuttuvat.
- Maksuntarkistus suoritetaan muutosta seuraavan kuukauden alusta. - Määräaikainen maksunmuutos voidaan tehdä, kun perheen taloudellinen tilanne muuttuu väliaikaisesti, vähintään yhden kuukauden ajaksi esimerkiksi lomautus. - Jos maksun määräämistä koskeva päätös on perustunut asiakkaan antamiin virheellisiin tietoihin, voidaan maksu asetuksen mukaisesti oikaista takautuvasti enintään vuoden ajalta. - hyvinvointilautakunnan yksilöasiain jaosto voi myöntää alennuksen tai vapautuksen päivähoidon maksusta elatusvelvollisuuden, toimeentuloedellytysten tai huollollisten näkökohtien perusteella. Hakemus tehdään kirjallisesti.