AUTOTEOLLISUUDEN JÄLKIMARKKINAT TUOTEKUVASTO
JOHTAVAT RATKAISUT Suunniteltu ja testattu äärimmäiseen tehokkuuteen SIKA ON ENSISIJAINEN TOIMITTAJA JA KEHITYSKUMPPANI AUTOTEOLLISUUDESSA. Yhdessä asiakkaidemme kanssa autamme luomaan tulevaisuuden ajoneuvoja. Jälkimarkkinoille suunnatut Sikan tuotteet ovat hallinneet autoteollisuutta maailmanlaajuisesti jo yli 30 vuotta. Laadukkaat tuotteemme yhdistävät huipputeknologian ja käyttäjäystävälliset ominaisuudet, mikä tekee käytön alusta alkaen helpoksi. JOHTAVA BRÄNDI TUULILASILIIMOILLE 1980-luvun alusta saakka Sika on ollut toimittaja ja kehityskumppani OEM-autoteollisuudessa. Tietämystämme, jonka olemme hankkineet tämän kumppanuuden aikana, käytetään myös tuotteisiin, joita tarjoamme autoteollisuuden jälkimarkkinoille. Vuosien aikana olemme jatkuvasti vahvistaneet asiantuntemustamme ja tulleet tuulilasiliimojen johtavaksi brändiksi. Perustuen pätevyyteemme johtavana OEM-toimittajana tarjoamme kokonaisvaltaisen tuotevalikoiman tiivistämiseen ja liimaamiseen, äänen vaimennukseen ja korroosionestoon autonkorikorjauksessa. Innovaatio, suorituskyky, luotettavuus ja helppokäyttöisyys tekevät Sikan tuotteista ammattilaisten ensisijaisen valinnan korikorjaamoissa ympäri maailmaa. LUOTTAMUS VAHVAAN YRITYKSEEN Sika on sveitsiläinen rakennus-ja teollisuuskemikaalien valmistaja, jolla on yli 100 vuoden kokemus. Innovaatiot ovat aina olleet kantavana voimana Sikalle sen tavoitteessa tulla maailmanlaajuiseksi markkinajohtajaksi. Kaikki alkoi 25 vuotta sitten, kun aloimme toimittaa BMW:lle black primerless -lasiliimaus menetelmää. Vuosien aikana olemme luoneet suhteita lähes kaikkien kansainvälisten ajoneuvovalmistajien kanssa. Sika-tuotteita käytetään 50 %:ssa kaikista valmistetuista ajoneuvoista. Sika on maailmanlaajuinen toimija, mutta samalla täysin keskittynyt toimimaan paikallisilla markkinoilla paikallisten yritysten kanssa. Tällä hetkellä toimimme 93:ssa maassa. Kirjoitushetkellä yli 300 MILJOONAA tuulilasia on vaihdettu Sikan liimoja käyttäen Yli 30 MILJOONAA etuvaloa, kattoluukkua ja spoileria liimataan joka vuosi käyttäen Sikan liimoja. 1 3:STA tuulilasista maailmanlaajuisesti vaihdetaan Sikan liimoja käyttäen Paikallinen Sikan edustus yli 93 maassa 50% kaikista valmistetuista ajoneuvoista käytetään Sikan teknologioita Sikan teknologia säästää 80 MILJOONAA litraa polttoainetta vuosittain (240 miljoonaa kiloa hiilidioksidia) Sika toimittaa yli 400 MILJOONAA akustista äänenvaimennusosaa vuodessa 2 JOHTAVAT RATKAISUT
ASIAKKAIDEN TURVALLISUUS ON TEHTÄVÄMME Sikalla työskentelemme läheisesti autoteollisuuden kanssa ja tarjoamme ratkaisuja entistä mukavampien, turvallisempien ja hiljaisempien autojen valmistamiseen. Tämän päivän autot ovat vahvistettu liimausteknologian ja erikoislujien terästen ja muiden materiaalien käyttöä yhdistelmällä. Liimausteknologian käyttäminen luomaan lisävahvistusta auton korin rakenteissa on tullut normaalikäytännöksi tuulilaseilla: tänä päivänä autoinsinöörit käyttävät liimausratkaisuja olennaisena osana parantaakseen korin jäykkyyttä ja käyttäytymistä kolari tilanteissa. Sikan liimausmenetelmät yhdistävät helppokäyttöisyyden ja luotettavuuden sekä varmistavat, että korjattu ajoneuvo täyttää samat standardit kuin uusi. Tämä erottaa meidät muista yrityksistä ja takaa korkeimman turvallisuustason jokaiselle korjaustyölle.
OEM-OSAAMINEN Sika on kehityksen huipulla ajoneuvojen valmistuksessa TÄLLÄ HETKELLÄ ON NOIN MILJARDI REKISTERÖITYÄ HENKILÖAUTOA JA MÄÄRÄ KASVAA JOKA VUOSI. SEN SEURAUK- SENA JA RESURSSIEN NIUKKUUDESTA, KASVAVASTA ENERGIANKULUTUKSESTA JA KASVAVISTA HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖISTÄ JOHTUEN ENTISTÄ SUORITUSKYKYISEMPIÄ AJONEUVOJA TARVITAAN TULEVAISUUDESSA. TÄMÄ HUOMIOIDEN ON OLEMAS- SA YKSI KRIITTINEN TEKIJÄ. KUN HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖT OVAT MUUTAMAN GRAMMAN PIENEMPIÄ TAI MATERIAALIA AU- TOSSA ON HIEMAN VÄHEMMÄN TAI ENERGIAA SÄÄSTETÄÄN LASKEMALLA AJONEUVON MASSAA MUUTAMALLA KILO- GRAMMALLA, TÄMÄ VOI VAIKUTTAA VAATIMATTOMALTA, MUTTA TULOKSET OVAT MERKITTÄVIÄ MILJOO-NISSA UUSISSA AUTOISSA VUOSITTAIN. JOPA PIENET PARANNUKSET OVAT MERKITTÄVIÄ SUURESSA KOKONAISUUDESSA. Perinteiset materiaalien liitosmenetelmät, kuten niitit, ruuvit ja hitsaustekniikat, ovat korvattu tai täydennetty liimaustekniikoilla, jotka eivät ole ainoastaan erittäin lujia, vaan myös pysyvät elastisina. Näiden liimojen ei tule vain tarttua yhtä hyvin eri materiaaleihin, vaan myös kompensoida niiden erilaisia lujuusominaisuuksia ja samalla säilyttää oikea jäykkyys ja optimaalinen käsiteltävyys. Sikan liimateknologiat ja tuotteet osoittavat suunnan eteenpäin kohti korkean suorituskyvyn kevytrakenteita ja kestävää liikkuvuutta. 4 OEM-OSAAMINEN
RANGE ROVER SPORT NOPEIN, KET- TERIN JA MUKAUTUVIN LAND ROVER IKINÄ Uusi Range Rover Sport on suunniteltu perusteellisesti uudelleen. Land Rover on luonut uuden suunnittelun virstanpylvään autoteollisuudessa. Sikan innovatiiviset liimausteknologiat ovat tärkeässä asemassa kasvattamassa ajoneuvojen turvallisuutta. SikaPower - liimaa on käytetty kohteissa, jotka ovat suuren mekaanisen kuormituksen alaisina. Koska liima sallii korirakenteen suuremman energian absorboimisen, se parantaa turvallisuutta törmäystilanteissa. Range Rover Sportissa Sikan tuotteilla on tärkeä rooli parantamassa ajoneuvon suorituskykyä ja vastustusta törmäyksissä. Ne myös parantavat mukavuus- ja kestävyysominaisuuksia, lisäävät turvallisuutta kokonaisvaltaisesti ja tekevät kevytrakenteisen suunnittelun mahdolliseksi. BMW i3 UUSI STANDARDI KEVYTRAKENTEISSA Ultra-high modulus (UHM) Sikaflex liimat edustuvat uutta kehitystä, jossa Sika on jo aikaisessa vaiheessa vastaamassa autoteollisuuden monikirjaviin materiaalivalintoihin. Ne sallivat nopean liittämisprosessin useiden materiaalien yhdistelmissä ja samalla takaavat, että komponentit pysyvät kestävästi toiminnallisina. Sikaflex UHM -liimat ovat ainutlaatuisia autoteollisuudessa. Ne sopivat sekä täysin automatisoituihin liimauksiin kokoonpanolinjalla että manuaaliseen käyttöön. Uraauurtava, täysin sähköistetty BMW i3 on uuden Sikaflex UHM -liimateknologian taidonnäyte. MERCEDES S CLASS LIIMAUKSEN TULEVAISUUS Mercedes S Class edustaa modulaarisen rakentamisen uusinta sukupolvea käyttäen useita eri materiaaliyhdistelmiä. Auton kori on sekoitus alumiinia ja erikoislujia teräksiä. Erityiset liimaustekniikat ja tiivistysaineet ovat tarpeen optimoimaan turvallisuus, värähtelyominaisuudet ja akustiikka. Useita Sikan ratkaisuja on käytetty uudessa S Class-autossa: Sikaflex UHM liimoja liittämään kevyt alumiinikatto teräksiseen koriin ja parantamaan ajoneuvon kokonaisvaltaista jäykkyyttä sekä erittäin elastisia liimoja kattoa jäykistävien paneelien näkymättömään liimaamiseen. Sikaflex - liimaa käytetään myös tuulilasin liimauksessa. Laajeneva Sika- Reinforcer runkoa jäykistäviin komponentteihin ja SikaPower rakenteelliset liimat varmistamaan optimaaliset ääni-, värähtely- ja kulumisominaisuudet. OEM-OSAAMINEN 5
INNOVAATIO ON INTOHIMOMME Olemme keskittyneet kolmeen ydinarvoon, jotka ovat tehneet meistä ensisijaisia kansainvälisillä markkinoilla: INNOVAATIO, YKSINKERTAISUUS JA TURVALLISUUS. Tavoitteemme on yksinkertaistaa ammattimaista työprosessia tarjoamalla luotettavia ja nopeasti kovettuvia liimausmenetelmiä ja lyhyitä, turvallisia ajovalmiusaikoja, jotka maksimoivat turvallisuuden ajoneuvojen omistajille ja matkustajille. Visiot todeksi INNOVAATIO Sikan liimausratkaisut jatkavat matkaansa luokkansa parhaina. Teemme enemmän kuin vain vastaamme ammattilaisasiakkaidemme tarpeeseen: me myös huomioimme autoteollisuuden tulevaisuuden vaatimukset. Tämän vuoksi voimme tuoda markkinoille tehokkaita innovaatioita, jotka keskittyvät sinun ja asiakkaidesi tarpeisiin. Ammattilaisilta ammattilaisille YKSINKER- TAISUUS Päivittäinen työsi inspiroi meitä kehittymään. Teemme tiivistä yhteistyötä autolasien teknisten asiantuntijoiden sekä koriammattilaisten kanssa, jotta löydämme älykkäät ratkaisut, jotka vastaavat sinun tarpeitasi täydellisesti tehden Sikatuotteiden käytön helpoksi suoraan pakkauksesta. Aina matkalla eteenpäin TURVAL- LISUUS Emme hyväksy oikoteitä, kun on kyse ajoneuvojen kuljettajien ja matkustajien suojelemisesta. Sika täyttää korkeimmat turvallisuusstandardit ja kansainväliset vaatimukset. YLI 60 TÖRMÄYSTESTIÄ EI OIKOTEITÄ TURVALLISUUDESSA TEKNIKOILTA TEKNIKOILLE HELPPO KÄYTTÄÄ SÄÄSTÄÄ AIKAA, LISÄÄ TUOTTAVUUTTA 6 JÄLKIMARKKINOINDEN ASIANTUNTIJA
JÄLKIMARKKINOIDEN ASIANTUNTIJA Liimaus, tiivistys, vaimennus, rakenteiden vahvistus ja korroosionesto SIKAN YDINOSAAMINEN LIIMAUS RAKENTEIDEN VAHVISTUS TIIVISTYS VAIMENNUS KORROOSION- ESTO Sikalla on yli 25 vuoden kokemus liimaus- ja tiivistysmenetelmien toimittamisesta autoteollisuuden jälkimarkkinoille. Tähän tietämykseen ja asiantuntemukseen perustuen Sika on kehittänyt tuotesysteemit autoteollisuuden korjauksiin ja vaihtoihin. Tänä päivänä me Sikalla olemme maailmanlaajuisesti ensisijainen toimittaja tuulilasiliimoissa autoteollisuuden jälkimarkkinoilla, ja meillä on kaikenkattava tuoteperhe tiivistykseen, liimaamiseen, vaimennukseen ja korroosionestoon. Jatkuvien innovaatioiden ja asiakkaidemme tarpeiden ja vaatimusten kuuntelemisen ansiosta Sikan ratkaisut tunnistetaan luokkansa parhaina. Kaikkialla maailmassa lasinvaihtojen asiantuntijat, kori- ja maalauskorjaamot, valtuutetut jälleenmyyjät sekä huoltoliikkeet luottavat Sikan tuotteisiin, jotka ovat kehitetty täyttämään ja/ tai ylittämään OEM-vaatimukset. Sika: markkinajohtaja liimaamisessa, tiivistyksessä, korroosionestossa, vaimennuksessa ja rakenteiden vahvistamisessa. TAVOITTEEMME JÄLKIMARKKINOILLA TEHOKKAAT RAT- KAISUT, EI VIRHEITÄ, NOPEA LÄPIMENO PALAUTTAA AJONEUVO ALKU- PERÄISEEN KUNTOONSA PITKÄN AJAN LUOTET- TAVUUS JÄLKIMARKKINOIDEN ASIANTUNTIJA 7
8 POWERCURE
ÄÄRIMMÄISTÄ SUORITUSKYKYÄ PowerCure edustaa kiihdytetysti kovetettujen liimojen uusinta teknologiaa. Sika käyttää ratkaisukeskeistä lähestymistapaa ensimmäistä kertaa tässä asiassa. Me uskomme, että teknologian seuraavan tason saavuttaminen on mahdollista vain jos, systeemi vastaa todellisuutta, jonka auton lasien asentaja kohtaa päivittäin. PowerCure on kehitetty alusta saakka yhdessä auton lasien ammattiasentajien kanssa: se on suunniteltu sekä asiakkaan luona että lasinvaihtopisteissä työskentelyyn, ja se on todistanut luotettavuutensa vaativissa olosuhteissa. PowerCure- liimat saavuttavat suorituskyvyn uuden tason vertaansa vailla olevalla ominaisuudella. Ensimmäistä kertaa olemme kehittäneet kokonaisvaltaisen ratkaisun ajoneuvon lasinvaihtamiseen ja tämä on antanut meille mahdollisuuden kyseenalaistaa jokainen askel matkan varrella liimapakkauksen asentamisesta aina liiman levitykseen saakka. PowerCure- menetelmä on mahdollisesti ensimmäinen tuotesarja, joka on kehitetty yhdessä ammattimaisten auton lasivaihtajien kanssa alusta saakka. Yhtä yksinkertainen kuin yksi-komponenttinen tuote Minimoi hukan, maksimoi liiman määrän Ergonominen suunnittelu Markkinoiden nopein vaihtaa Pitkä työskentelyaika mutta nopea kovettuminen
LÄPIKUIVUMINEN OEM-TASOLLE Sikan PowerCure- liimat mahdollistavat auton nostamisen tuulilasistaan jo 60 minuutin kuivumisajan kuluttua. Näin me käytännössä ymmärrämme liimat, jotka ovat läpikuivuneita OEM-tasolle. 10
VAIKUTTAVAA SUORITUSKYKYÄ Pelkästään lyhyt ajovalmiusaika (Safe Drive- Away Time, SDAT) ei ole määritelmä turvalliselle liimausmenetelmälle.! Ajoneuvojen valmistajat soveltavat yhä tiukempia normeja, jotta auto voidaan luovuttaa takaisin käyttöön korjauksen jälkeen. Tähän hetkeen saakka mikään menetelmä ei ole saavuttanut auton valmistajien (OEM) suorituskykyvaatimuksia tarpeeksi nopeasti ja helposti, jotta niitä voitaisiin käyttää itsenäisissä lasinvaihtopisteissä. PowerCure - LIIMAT OVAT ERILAISIA! 60 minutes CURED TO OEM LEVEL LÄPIKUIVUMINEN OEM-TASOLLE PowerCure- liimat läpikuivuvat tasaisesti riippumatta ympärillä vallitsevista sääolosuhteista. Liiman läpikuivuttua ajoneuvon korin jäykkyys saavuttaa alkuperäisen lujuustason 60 minuutissa, vahvistamalla auton korirakenteen sen alkuperäiselle tasolle vain 60 minuuttissa, kun taas yksikomponenttinen liima voi vaatia jopa viikkojen läpikuivumisen riippuen vallitsevista sääolosuhteista. Ajoneuvon nopea palauttaminen alkuperäiseen kuntoonsa on yksi tärkeimpiä syitä, miksi jotkut autojen valmistajat vaativat heidän huoltoliikkeitään käyttämään kiihdytettyjä tai kaksi-komponenttisia liimoja. PowerCure- liimat antavat myös muita hyötyjä: Jälkikorjaukset voidaan tehdä välittömästi ja ilman riskiä auton sisätilojen likaamisesta Auton sensorit voidaan kalibroida heti ja pysyvästi Vakuutus ja alihankintatyöt tehdään täyttäen kaikki OEM vaatimukset ja sinä voit jopa nostaa ajoneuvon tuulilasistaan vain 60 minuuttia sen asennuksen jälkeen. LIIMA AJONEUVON LASINVAIHTOON Tuote SikaTack ELITE suunniteltu PowerCure -teknologialle Teknologia Kiihdytetty polyuretaaniliima Ajovalmiusaika (SDAT) 30 min SDAT lämpötilaolosuhteet 10 C... 40 C Läpikuivuminen OEM-tasolle 60 min Avoin aika (23 C/50% suht. kost.) 10 min Levityslämpötila Kylmänä levitettävä All-in-one moduluuli ü Lisätietoa VAIKUTTAVAA SUORITUSKYKYÄ 11
SUURINTA TARKKUUTTA KÄSISSÄSI PowerCure- liimausmenetelmä tarjoaa tarkkuutta ja suorituskykyä, joita löytyy ajoneuvojen valmistajien tuotantolinjojen huippulaadukkaista pumppusysteemeistä. Se yhdistää suuren joustavuuden, ergonomisuuden ja helppokäyttöisyyden sekä lisäksi minimoi hävikin muotoilunsa ansiosta. Yhden harjattoman moottorin käyttö avustaa mekaanisesti annostelua ja dynaamista sekoittamista sekä antaa säädellä annostelunopeutta matkan varrella ilman kompromisseja. PowerCure tarjoaa nopeimmin läpikuivuvat liimat uskomattomalla mukavuustasolla ja on kokonaisvaltainen ratkaisu tiivistyksiin ja liimauksiin. PAKKAUS SEKOITINSUUTIN Perustuu kalvopakkaukseen: PowerCure-lasiliimat ovat pakattu kuvan mukaiseen 600ml kalvopakkaukseen. Liimapakkaus on helppo asentaa tuotteelle suunniteltuun annostelijaan, joka mahdollistaa vähäisen pakkausjätteen määrän. Dynaaminen ja tehokas: Powercuresekoitinsuuttimessa kosteuspasta ja liimamassa sekoittuvat dynaamisesti toisiinsa.sekoitinsuuttimia on saatavana kuvan mukaisesti kahta eri mallia (pyöreä ja V-aukkoinen). 12 SUURINTA TARKKUUTTA KÄSISSÄSI
«ALUSTA SAAKKA ANALYSOIMME KÄYTTÄJIEN TYÖSKENTELY- JA KÄYT- TÖMENETELMIÄ OIKEISSA TYÖSKENTELYOLOSUHTEISSA. JOKAINEN ASKEL KYSEENALAISTETTIIN JA HAASTETTIIN. TAVOITTEEMME OLI TEHDÄ POWERCUREN KÄYTÖSTÄ YHTÄ YKSINKERTAISTA KUIN YKSI- KOMPONENTTISEN TUOTTEEN. MONISTA NÄKÖKULMISTA KATSOTTUNA SE ON JOPA YKSINKERTAISEMPI JA NOPEAMPI.» David Tobler, autoteollisuuden jälkimarkkinoiden johtaja PowerCure ANNOSTELIJA Yksi-moottorinen rakenne: PowerCure annostelija vastaa tarkkuudeltaan auton valmistajien tuotantolinjojen pumppu- ja annostelusysteemejä. Yhden harjattoman moottorin käyttö avustaa mekaanisesti annostelua ja dynaamista sekoittamista. Tämä sallii käyttäjien säädellä annostelunopeutta ilman kompromisseja. Lisätietoa SUURINTA TARKKUUTTA KÄSISSÄSI 13
SIKAN RATKAISUT AJONEUVOJEN KORIKORJAUKSEEN Suunniteltu maksimaaliseen tehokkuuteen 16 TUULILASILIIMAUS 58 KORIKITIT SikaPower-2710 Ultrasoft SikaPower-2720 Soft Light SikaPower-2790 SikaPower-2785 Aluminium SikaPower-2780 Glass Fibre 60 60 60 61 61 LIIMAT SikaTack ELITE PowerCure -menetelmä SikaTack PRO SikaTack DRIVE SikaTack MOVE Transportation Sikaflex-295UV SikaFast-1640 SikaFast-5211NT PUHDISTUS JA ESIKÄSITTELY SikaCleaner PCA Cleaner G+P (Cleanglass) Sika Aktivator PRO Sika Primer-207 Sika Remover-208 TARVIKKEET Sika Gun HD Sika Application Gun PowerCure Dispenser Sika Nozzle Cut Sika Cleaner-350 H PowerCure dynaamiset sekoitussuuttimet PowerCure -varaosat 18 18 19 19 19 20 20 20 21 21 21 22 22 22 23 23 23 24 24 24 24 24 MUOVINKORJAUS 34 52 KORROOSIONESTO Sikagard-6060/6060 S Sikagard-6440/6440 S Sikagard-6470/6470 S Sikagard-6220/6220 S Sikagard-6250/6250 S TARVIKKEET Sika SCP Gun Sika UPC Gun Sika CW Gun 54 54 54 55 55 56 56 56 MENETELMÄ SikaPower-2950 SikaPower-2955 SikaPower-2780 PUHDISTUS JA TARVIKKEET Cleaner G+P (Cleanglass) SikaPower-2900 Primer Muotoilu- ja irrotuskalvo Vahvikekuituverkko Sekoitinsuutin Annostelupistooli 36 36 36 37 37 37 37 37 37 14
KORIPANEELIEN VAIHTO 26 ELASTISET LIIMAMASSAT Sikaflex-552 AT Sikaflex-252 Sikaflex-221 RAKENNELIIMAT SikaPower-2955 SikaPower-4720 SikaFast-5211 NT MENETELMÄ SikaPower-4720 Sika Aktivator PRO Sika Remover-208 Sikaflex-227 Sikaflex-527 AT SikaBaffle-278 SikaDamp-620 Sikagard-6220/6220 S Sikagard-6250/6250 S Sikagard-6470/6470 S TARVIKKEET Sika Gun HD Sika Application Gun Sika CW Gun Sika UBC Gun Sika SCP Gun Sika Cleaner-350 H Varasuuttimet 40 40 40 41 41 41 28 29 29 29 30 30 30 31 31 31 32 32 32 32 33 33 33 KOMPONENTTIEN LIIMAUS 38 VINKIT JA NEUVOT 62 Ilman mustan primerin käyttöä -menetelmä Mustan primerin menetelmä Epäpuhtauksien poistaminen Muovi-ikkunan liimaus SikaPower-4720 Paneelinvaihto-opas Vinkkejä Suuttimen muoto Esikäsittelytaulukot Sika-muoviliimat - ohjeita Korroosionesto Muistiinpanoja 63 64 65 66 67 68 69 70 74-76 77 78-79 TIIVISTÄMINEN RATKAISUT Sikaflex-527 AT Sikaflex-227 Sikaflex-215 Sikaflex-529 AT Sikaflex-228 Sikaflex-295UV Sikaflex-521 UV Sikaflex AutoTape Sikagard-6300 SikaLastomer-710 SikaPower-4720 Sikasil RTV Gasket PUHDISTUS JA ESIKÄSITTELY Sika Cleaner G+P Sika Aktivator-100 Sika Aktivator-205 Sika Aktivator PRO Sika Primer-204 N Sika Primer-207 Sika Primer-210 Sika Primer-215 Sika Remover-208 TARVIKKEET Sika Gun HD Sika Application Gun Sika Spray Gun 42 44 44 44 45 45 45 46 46 46 47 47 47 48 48 48 49 49 49 50 50 50 51 51 51 15
16 TUULILASILIIMAUS TUOTEVALIKOIMA
SIKAN LASINPUHDISTUSAINEISTA HUIPPULIIMOIHIN, ME VARMISTAMME TEHOKKAAN PROSES- SIN ALUSTA ASTI. AUTON LASIEN AMMATTIASENTAJAT HYÖTYVÄT ERINOMAISESTA TYÖNKU- LUSTA SOPIVILLA TUOTTEILLA. LIIMAT SikaTack ELITE SikaTack PRO SikaTack DRIVE Suunniteltu PowerCure -järjestelmään Teknologia Kiihdytetty polyuretaani ü 1-komponenttinen ü ü polyuretaani Tartuntakäsittely Ilman mustan primerin ü ü käyttöä -menetelmä Mustan primerin ü ü ü -menetelmä Ominaisuudet Kylmänä levitettävä ü ü ü Ajovalmiusaika 30 min 30 min 60 min SDAT testistandardi 95 th 95 th 95 th FMVSS 212 FMVSS 212 FMVSS 212 Läpikuivuminen 60 min -- -- OEM-tasolle Avoin aika 10 min 8 min 12 min All-in-one moduulisuus ü ü ü LIIMATTAVA MATERIAALIPINTA Ilman mustan primerin käyttöä -menetelmä Mustan primerin -menetelmä Lasi sekä musta keraamimaalipinta Paljas metallipinta < 5 cm 2 Paljas metallipinta 5 cm 2-150 cm 2 Vahingoittumaton OEM-maalipinta ja korjaus- maalaus* Kasettilasit (PVC/PUR RIM -kehys) Leikattu vanha liimapalko valinnainen/ Kasettilasit (PAAS) valinnainen/ PMMA/PC** Sika Aktivator PRO Sika Primer-207 * maali läpikovettunut ** vaatii UV-suojauksen Käyttäjän on aina tutustuttava ko. tuotteen viimeisimpään voimassaolevaan paikalliseen tuotetietoesitteeseen, jonka toimitamme pyydettäessä. TUULILASILIIMAUS - TUOTEVALIKOIMA 17
TUULILASILIIMAUS LIIMAT SikaTack ELITE Erittäin nopeaa tehokkuutta kaikissa olosuhteissa 60 minutes CURED TO OEM LEVEL SikaTack ELITE on edistyksellinen tuulilasiliima, joka on erityisesti kehitetty ja suunniteltu innovatiiviseen PowerCure- teknologiaamme. Nopeasti läpikuivuva SikaTack ELITE saavuttaa OEM-vaatimukset alle 60:ssä minuutissa! Turvallinen ajovalmiusaika (SDAT) saavutetaan jo 30:ssa minuutissa asennuksesta. Tehosta toimintaasi ennätyksiä rikkovalla suorituskyvyllä. THATCHAM-HYVÄKSYNTÄ SikaTack ELITE on Thatcham- hyväksytty liimausmenetelmä lasinvaihtoihin. Todellinen 30 min ajovalmiusaika, testattu uudella 95 % FMVSS 212-standardilla Läpikuivuu OEM-tasolle 60:ssa minuutissa Täyttää kaikki OEM-vaatimukset, kuten Volvon, VW:n, Audin, yms. Nopea läpikuivuminen Läpikuivuminen tapahtuu lähes riippumatta vallitsevista ilmastoolosuhteista Lyhytsäikeinen koostumus Yhteensopiva kaikkien autojen kanssa Sikan all-in-one moduulisuuden ansiosta SikaTack ELITE vaatii PowerCure -annostelijan sekä PowerCure sekoitussuuttimen. Liimattavat pinnat tulee esikäsitellä Sikan mustan primerin lasiliimaus menetelmällä (vain Sika Primer-207). 14 600 ml PowerCure kalvopakkaus/ltk Tuotenro 496374 PowerCure -menetelmä PowerCure- liimausmenetelmä tarjoaa tarkkuutta ja suorituskykyä, joita löytyy ajoneuvojen valmistajien tuotantolinjojen huippulaadukkaista pumppusysteemeistä. Se yhdistää suuren joustavuuden, ergonomisuuden ja helppokäyttöisyyden sekä lisäksi minimoi hävikin muotoilunsa ansiosta. Lisätietoa 18 TUULILASILIIMAUS - LIIMAT
SikaTack PRO Suorituskykyinen tuulilasiliima ammattikäyttöön Innovatiivinen tuulilasiliimamme on testattu vaativissa olosuhteissa. All in one moduulisuuden ansiosta SikaTack PRO sopii täydellisesti kaikkiin automerkkeihin ja malleihin ja tarjoaa suurta vastinetta rahalle. Todellinen 30 min ajovalmiusaika, testattu uudella 95 % FMVSS 212-standardilla Ympärivuotiseen käyttöön kaikissa olosuhteissa -10 C:sta 35 C:seen Lyhytsäikeinen koostumus Soveltuu käytettäväksi kaikissa henkilöautoissa Käytetään yhdessä Sika Aktivator PRO tai Sika Primer-207 kanssa 12 300 ml patruuna, musta Tuotenro 496038 12 400 ml kalvopakkaus, musta Tuotenro 496039 SikaTack DRIVE Mestari käytössä SikaTack DRIVE on tuulilasiliima erinomaisilla käyttöominaisuuksilla. SikaTack DRIVE tarjoaa todellisen 60 minuutin ajovalmiusajan kaikissa olosuhteissa 5 C:sta 35 C:seen. Sikan all-in-one moduulisuuden ansiosta se on loistava valinta kaikkiin automerkkeihin ja malleihin. Todellinen 60 min ajovalmiusaika Lyhytsäikeinen koostumus Soveltuu käytettäväksi kaikissa henkilöautoissa Käytetään yhdessä Sika Aktivator PRO tai Sika Primer-207 kanssa 12 300 ml patruuna, musta Tuotenro 401649 12 400 ml kalvopakkaus, musta Tuotenro 97234 Sikatack Drive premium repset liimasarja Tuotenro 499743 SikaTack MOVE Transportation Lasiliima kuorma- ja linja-autoihin SikaTack MOVE Transportation on tuulilasiliima, jolla on erinomainen säänkesto. Se sopii ihanteellisesti linjaautojen lasinvaihtoihin, joissa sitä voidaan käyttää sekä liimaukseen että ulkosaumaukseen. SikaTack MOVE Transportation antaa kahden tunnin ajovalmiusajan alareunasta tuetuille laseille. Kahden tunnin ajovalmiusaika alareunastaan tuetulle lasille (painoltaan 40 kg) * Erinomainen säänkestävyys; soveltuu myös ulkosaumaukseen Käytetään yhdessä Sika Aktivator PRO tai Sika Primer-207 kanssa 20 600 ml kalvopakkaus, musta Tuotenro 89696 *lisätietoa raskaan kaluston ajovalmiusajoista saatavilla pyynnöstä. TUULILASILIIMAUS - LIIMAT 19
Sikaflex -295UV Säänkestävä tiivistysaine Sikaflex -295UV on liima-ja tiivistemassa, joka tarttuu erinomaisesti tartunta-aineiden avulla alumiini (kirkas tai eloksoitu), ruostumaton teräs, lujitemuovi, puu, metalliprimerit ja maalipinnat (2-K) ja akryyli- ja polykarbonaattimuovit. Erinomaisen säänkestävyytensä ansiosta se sopii käytettäväksi ulkosaumoissa, jotka altistuvat voimakkaalle auringon UV-säteilylle. Jälkimarkkinoilla sitä voidaan käyttää muovisten tuulilasien liittämiseen, kun liimasauma on suojattu UV-valolta. Tuote tarkoitettu vain yritysmyyntiin. Erinomainen säänkestävyys; sopii käytettävän ulkosaumoissa Muovi-ikkunoiden liimaamiseen yhdessä Sika Primer-209D kanssa (liimasauma tarvitsee UV-suojauksen)* 12 300 ml patruuna, musta Tuotenro 166791 12 300 ml patruuna, valkoinen Tuotenro 767 *liimasauman suojaus mustalla keraamimaalipinnalla tai ulkoisella suojauksella, kuten Sika UV Shielding -teipillä. SikaFast -1640 Taustapeilin nupin liimauspakkaus SikaFast -1640 on suunniteltu liimaamaan taustapeilin nupin ajoneuvon tuulilasiin. Se sopii lasin, keraamien, metallien ja näiden yhdistelmien liimaamiseen. Taustapeili voidaan asentaa takaisin paikalleen kiinnittimeen vain minuuteissa liimaamisen jälkeen. Ihanteellinen taustapeilien nupin liimaamiseen tuulilaseihin Erittäin nopea kovettuminen käsittelylujuuteen Helppokäyttöinen 100 % reaktiivista ainetta, ei liuottimia 25 50 g + 10 ml liimasarja, vaalean keltainen SikaFast -5215NT SikaFast -5211 NT on nopeasti kovettuva, joustava rakenneliima, joka on suunniteltu korvaamaan mekaanisia kiinnityksiä, kuten niittejä, ruuveja tai hitsausta. Se soveltuu korkeaa lujuutta vaativiin liitosten liimaamiseen ja tarttuu erinomaisesti eri materiaaleihin, joihin sisältyvät pintalakat, muovit, lasi, puu, yms. Sopii myös taustapeilien kiinnitysten liittämiseen. Tarttuu useisiin eri materiaaleihin Mieto tuoksu Saavuttaa käsittelylujuuden nopeasti 12 10 ml kaksoispatruuna, harmaa Tuotenro 466659 12 50 ml, kaksoispatruuna, harmaa Tuotenro. 447498 Käsipistooli SikaFast50ml 10:1 Tuotenro. 74866 Sekoitussuutin SikaFast 50ml(12kpl/pss) Tuotenro. 74867 20 TUULIASILIIMAUS - LIIMAT
TUULILASILIIMAUS PUHDISTUS JA TARTUNTAKÄSITTELY Sika Cleaner PCA Epäpuhtauksien poistoon Kertakäyttöinen puhdistussieni, joka on suunniteltu poistamaan vaikeita epäpuhtauksia, joita ei saada puhdistettua pelkällä Sika Cleaner G+P pyyhinnällä. Puhdistussientä käytetään yhdessä Sika Cleaner G+P:n kanssa. Kuivataan paperilla. Helppokäyttöisyys Erittäin luotettava Monikäyttöinen tuote Poistaa monenlaisia epäpuhtauksia, kuten sormenjälkiä, teipin jäämiä, yms. Voidaan käyttää Sika primer-tuotteiden levitykseen 168 kpl laatikko, vaalean harmaa Tuotenro 492763 Suosittelemme käyttämään Sika Cleaner PCA:ta osana tuulilasin puhdistusta ennen liimausta. Sika CleanGlass (Cleaner G+P) Korkealaatuinen lasin- ja muovinpuhdistusaine Tätä alkoholipohjaista puhdistustuotetta käytetään lasien ja ei-huokoisten pintojen, kuten tuulilasien, puhdistukseen sekä poistamaan sormenjälkiä tai muita jäämiä. Tuote ei muodosta harmaata kalvoa lasin pinnalle, joten sitä on helppo käyttää. Ei jätä jäämiä lasin pinnalle Kuivataan pyyhepaperilla 15 x 500 ml sumutinpullo, vaaleansininen Tuotenro 93450 4 x 5 l tiiviste 1:4, vaaleansininen Tuotenro 93444 Laimennetaan 1:4 tislattuun veteen Tuote on testattu yhteensopivaksi käytettäväksi Sikan lasinliimaus- ja muovinkorjausmenetelmissä. Sika Aktivator PRO Tartunta-aine aktivointiin ilman mustaa primeria- menetelmässä, ympärivuotiseen käyttöön Tämä ainutlaatuinen esikäsittelyaine on suunniteltu erityisesti lisäämään lasiliiman tartuntaa lasinvaihtojen yhteydessä. Yhdensuuntaisella kertapyyhinnällä tehtävän levityksen ansiosta Sika Aktivator PRO yksinkertaistaa työskentelyä, kasvattaa suorituskykyä ja parantaa laatua. Levitys yhdensuuntaisella kertapyyhinnällä 3 min haihtumisaika Ympärivuotiseen käyttöön 6 x 250 ml pullo, kirkas Tuotenro 170347 TUULILASILIIMAUS - PUHDISTUS JA ESIKÄSITTELY 21
Sika Primer-207 Musta tartuntaprimeri ajoneuvojen lasinvaihtoihin Tämä monikäyttöinen lasi- ja maaliprimer on suunniteltu erityisesti ajoneuvojen lasinvaihtoihin. Sika Primer-207 tarjoaa erinomaisen tarttuvuuden yksivaiheisena primerinä lasille, keraamiselle maalipinnalle, OEM- ja automaalaamoiden käyttämät maalit, PVC:lle, PMMA:lle, ABS:lle ja monille muille muovi materiaaleille. Se antaa myöskin hyvän korroosion suojan vaurioituneelle maalipinnalle lasinvaihdon yhteydessä. Nopea kuivuminen: vain 3 minuuttia, ympärivuotiseen käyttöön Yksi tuote: helpottaa työskentelyä ja varastointia Soveltuu yleisimmille materiaalipinnoille lasinvaihdon yhteydessä 8 x 100 ml pullo, musta Tuotenro 417301 6 x 250 ml pullo, musta Tuotenro 417302 Sika Remover-208 Puhdistusaine pintojen esikäsittelyyn ja kovettumattomien liimatahrojen poistamiseen Sika Remover-208:a käytetään poistamaan Sikaflex ja SikaTack -tuotteiden vielä kuivumattomia liimatahroja työkaluista ja laitteista. Se sopii myös puhdistusaineeksi ei-huokoisille ja maalatuille pinnoille ennen liimaamista. 4 x 1000 ml pullo, väritön Tuotenro 117569 22 TUULILASILIIMAUS - PUHDISTUS JA ESIKÄSITTELY
TUULILASILIIMAUS ANNOSTELUPISTOOLIT JA TARVIKKEET Älykkäistä korjaussarjoista helppokäyttöisiin annostelupistooleihin, monipuoliset tarvikkeemme auttavat sinua täydentämään Sika-työkalusarjasi ja kasvattamaan tuotantoprosessisi tehokkuutta. Sika Pistooli H40 PS Sika Gun HD on voimakastoiminen, käsikäyttöinen patruunapistooli, jossa on korkea välityssuhde helppoon yksikätiseen levitykseen. Se on ihanteellinen Sikatuulilasiliimojen manuaaliseen levitykseen. Korkea välityssuhde helppoon yksikätiseen käyttöön Kestävä ja kevyt rakenne (600 g) Sika Pistooli H40 PS Tuotenro 449679 Sika Application Gun Sika Application Gun on ihanteellinen akkukäyttöinen annostelija yksi-komponenttisille tuulilasiliimoille. Se perustuu Milwaukee C18PCG:hen, mutta siinä on läpinäkyvä putki ja paranneltu puristusmäntä ja näin liiman saanti on suurem paa. Laatikko sisältää: Sika Application Gun, 2Ah 18V Li-ion ladattava paristo, laturi EU/CH-liitännällä, varaosasetti, asiakirjat. 220V EU/UK CTR300 -versio Tuotenro 84734 220V EU/UK UP600 -versio Tuotenro 84733 (kaikki 1k patruuna- ja kalvopakkauskoot) PowerCure Dispenser-annostelija PowerCure Dispenser tarvitaan PowerCure- liimojen, kuten SikaTack ELITEn, annosteluun. 220V EU/CH 2Ah Tuotenro 483561 Laatikko sisältää: Sika PowerCure Dispenser, 2Ah 18V Li-ion ladattavan akun, laturi EU/CH- liitännällä, päätyosan, käyttöohje. TUULASILIIMAUS - TARVIKKEET 23
Sika Nozzle Cut Suunniteltu erityisesti sekoitussuuttimen leikkaamiseen V-muotoon nopeasti ja helposti. Sika Nozzle Cut Sika Cleaner-350 H (Sika Handclean) Puhdistusliina Tuoreen kovettumattoman polyuretaanin tai primerin helppoon puhdistamiseen käsistäsi. Hellävarainen puhdistus käsillesi tai muille pinnoille. 6 x 70 kpl astia Tuotenro 174089 PowerCure dynaamiset sekoitussuuttimet PowerCure- liimat, kuten Sikatack ELITE, vaativat PowerCure- sekoitussuuttimen käyttöä yhdessä Power- Cure-Dispenser annostelijan kanssa. 50 kpl sekoitussuuttimia V-leikkauksella Tuotenro 483560 40 kpl pyöreitä sekoitussuuttimia Tuotenro 496783 PowerCure -varaosat PowerCure Dispenseriin voit tilata varaosat täältä: www.sika.com/powercure. Saatavilla olevat varaosat pieniin korjauksiin työmaalla sekä vastaavat ohjeet. Li-ion akku 18V 2Ah Päätyosa, harmaa Käsipidike, musta Suuttimen kiristin, punainen Hammastangon suojus, punainen 24 TUULILASILIIMAUS - TARVIKKEET
G 25
26 KORIPANEELIEN VAIHTO TUOTEVALIKOIMA
SIKA ON TÄRKEÄ RAKENTEELLISTEN LIIMAUSRATKAISUJEN TUOTTAJA AUTOTEOLLISUUDESSA. SIKA TARJOAA KOKONAISVALTAISEN RATKAISUN HENKILÖAUTOJEN PELTIOSIEN SEKÄ RAKEN- TEELLISTEN KOMPONENTTIEN YHDISTELMÄLIITTÄMISEEN. Rasvanpoisto Paneelien liimaaminen Vaimennusosien korjaus Korroosionesto Sika-tuotteet Sika Aktivator PRO SikaPower -4720 Sikaflex - 227 Sika Remover-208 Sikaflex - 527 AT Suositukset Ulkopaneelit* Rakenteellisille osille Rikkoutumattomille osille SikaBaffle - 278 Alkuperäinen osa, hävinnyt, rikki Sikagard - 6470 Sikagard - 6220 Sikagard - 6250 Kotelosuojaus Kiveniskusuojaus Vain metalli ja sinkitty pinta OEMvaatimuksissa niittaus tai pistehitsaus lisänä Annostele ennen paneelin asennusta Ruiskutus paneelin asentamisen jälkeen * ovipaneelit, takaosan ovipaneelit, kattolevyt, muut korin peltiosat Lisätietoa KORIPANEELIEN VAIHTO - TUOTEVALIKOIMA 27
PANEELINVAIHTOMENETELMÄ SikaPower -4720 Erittäin luja koriliima SikaPower -4720 on sitkostetty, erittäin luja kaksikomponenttinen epoksiliima, jossa on korroosionsuojus- ja erinomaiset tartuntaominaisuudet. Tuote sopii peltipintojen liimaamiseen alueilla, jotka altistuvat suurille dynaamisille kuormituksille. Tätä rakenneliimaa voidaan helposti pistehitsata märkänä. Erinomainen tarttuvuus Pitkä avoin aika ja nopea kovettuminen Täyttää OEM-standardit Kontrolloitu liimaliitoksen kerrosvahvuus 12 x 195 ml patruuna, musta Tuotenro 458296 Pakkauksessa tarkemman tuotteen käyttöohjeet THATCHAM-HYVÄKSYNTÄ SikaPower -4720 on Thatcham- hyväksytty liimausmenetelmä korin osien vaihtoon ja yhdistelmäliitoksille. 28 PANEELINVAIHTOMENETELMÄ
Sika Aktivator PRO Tartunta-aine ilman mustaa primeria- menetelmässä, ympärivuotiseen käyttöön Tämä ainutlaatuinen esikäsittelyaine on suunniteltu erityisesti lisäämään lasiliiman tartuntaa lasinvaihtojen yhteydessä. Yhdensuuntaisella kertapyyhinnällä tehtävän levityksen ansiosta Sika Aktivator PRO yksinkertaistaa työskentelyä, kasvattaa suorituskykyä ja parantaa laatua. Levitys yhdensuuntaisella kertapyyhinnällä 3 min haihtumisaika Ympärivuotiseen käyttöön 6 x 250 ml pullo, kirkas Tuotenro 170347 Sika Remover-208 Puhdistusaine pintojen esikäsittelyyn ja kovettumattomien liimatahrojen poistamiseen Sika Remover-208:a käytetään poistamaan Sikaflex ja SikaTack -tuotteiden vielä kuivumattomia liimatahroja työkaluista ja laitteista. 4 x 1000 ml pullo, väritön Tuotenro 117569 Sikaflex -227 Nopeasti nahottuva elastinen liima/tiivistysaine Sikaflex -227 on yksi-komponenttinen polyuretaaniliima/ tiivistysaine, joka on päällemaalattavissa, työstettävissä ja siveltävä. Se sopii moniin tiivistys- ja liimauskohteisiin, kuten ovisaumojen tiivistykseen ja irronneiden äänenvaimennusosien korjaukseen. Tarttuu moniin eri materiaaleihin, usein myös ilman primeria Hyvä tartunta moniin eri materiaalipintoihin Päällemaalattavissa Pysyvästi elastinen 12 x 300 ml patruuna, musta 12 x 300 ml patruuna, harmaa 12 x 300 ml patruuna, valkoinen PANEELINVAIHTOMENETELMÄ 29
Sikaflex -527 AT Monikäyttöinen STP-polymeeripohjainen tiivistysaine Sikaflex -527 AT on yksikomponenttinen, monikäyttöinen STP-polymeeripohjainen tiivistysaine elastisiin liitoksiin niin autonkorin sisäkuin ulkosaumoihin. Se sopii tiivistykseen, saumaukseen, ei kuormitettuihin liitosten liimaukseen sekä värähtelyn vähentämiseen ja äänenvaimennukseen kolarikorjauksissa ja ajoneuvojen runkorakentamisessa. Päällemaalattavissa vesipohjaisilla maaleilla Erinomainen työstettävyys ja viimeisteltävyys pensselillä tai lastalla Optimaalinen yhdistelmä tuotteen työstettävyydessä ja kovettumisnopeudessa laajalla lämpötila-alueella Pysyvästi elastinen ja hyvä ikääntymisenkesto 12 x 300 ml patruuna, musta Tuotenro 182106 12 x 300 ml patruuna, harmaa Tuotenro 182107 12 x 300 ml patruuna, valkoinen Tuotenro 182105 SikaBaffle -278 Kaksi-komponenttinen akustinen PU-vaahto SikaBaffle -278 on heti käyttövalmis, nopeasti kovettuva, kaksi-komponenttinen polyuretaanivaahto aerosolipurkissa. Tuotetta käytetään tiivistämään ontelomaisia halkeamia melulta, ilmalta, vedeltä ja pölyltä ajoneuvoissa. Ammattimainen ja turvallinen käyttövalmis tuote suoraan purkista annosteltuna. Erinomainen äänen- ja värähtelynvaimentaminen Kovettunut vaahto ei kutistu tai laajene Valumaton Hyvä tarttuvuus moniin materiaaleihin 6 x 200 ml aerosoli, musta SikaDamp -620 Runkoääntä vaimentava matto SikaDamp -620 on runkoääniä vaimentava tuote, joka perustuu erityiseen alumiinifoliolevyyn levitettyyn butyylimassaan. Sillä on erinomaiset ääntä vaimentavat ominaisuudet ja sitä käytetään vaimentamaan runkoääniä ja resonanssia ohutlevypaneeleissa ja muissa muissa olhutlevyrakenteissa. Tämä tuote on pakattu rullalle. Itsestään tarttuva, tarttuu heti kosketuksessa Ei (havaittavaa) virumista tai plastista muodonmuutosta Voidaan kiinnittää myös teräviin kulmiin Hyvä tarttuvuus kaikkiin materiaaleihin 1 x 1.8 mm x 0.5 m x 5 m rulla, harmaa Tuotenro 441671 30 PANEELINVAIHTOMENETELMÄ
Sikagard -6220/6220 S Hyvin tunkeutuvat kotelosuoja-aineet Sikagard -6220 on kestävä vaha, joka suojaa erinomaisesti ruostumiselta. Se suojaa tehokkaasti korroosiolta auton rungon koteloissa ja vakuuttaa loistavilla annosteluominaisuuksillaan sekä erinomaisella toimivuudellaan. Erinomaisen tunkeutumis- kykynsä ansiosta se suojaa hankalia ja ahtaita koloja täydellisesti. Erinomaiset tunkeutumisominaisuudet pieniinkin koloihin Erinomainen suojapinnan muodostus ja valumaton Lämmönkestävä ja erinomainen joustavuus kylmässä Erinomainen suolan vastustuskyky ja erinomainen vettä syrjäyttävä vaikutus 12 x 1 l pullo, kullanruskea Tuotenro 440137 12 x 500 ml aerosoli, kullanruskea Tuotenro 440222 Sikagard -6250/6250 S Tiksotrooppiset kotelosuoja-aineet Sikagard -6250 on kestävä vaha, joka suojaa erinomaisesti ruostumiselta. Se suojaa tehokkaasti korroosiolta auton rungon koteloissa ja vakuuttaa loistavilla annosteluominaisuuksillaan sekä erinomaisella toimivuudellaan. Sikagard -6250 on erittäin hyvin lämpöä kestävä. Ei huuhtoudu, tasainen kalvon muodostuminen Valumaton Erinomainen suolan vastustuskyky ja erinomainen vettä syrjäyttävä vaikutus 12 x 1 l pullo/ltk, valkoinen Tuotenro 440220 12 x 500 ml aerosoli, valkoinen Tuotenro 440219 Sikagard -6470/6470 S Korkealuokkainen kiveniskusuojaus Sikagard -6470 on kestävä, kumipohjainen suojapinnoite, joka suojaa erinomaisesti ruostumiselta ja vaimentaa ääniä. Se tarjoaa tehokasta suojausta auton rungolle kiveniskuja vastaan ja vakuuttaa erinomaisella tehokkuudellaan. Erinomaisten annosteluominaisuuksien ansiosta alkuperäiset pintarakenteet voidaan helposti ruiskuttaa uudestaan. Sikagard -6470 on luokkansa paras maalattavuudessa, etenkin vesipohjaisilla maaleilla. Helppo, nopea ja virheetön alkuperäisen tehdasvalmisteisen pintarakenteen ruiskuttaminen Erinomainen päällemaalattavuus vesipohjaisilla maaleilla Korkea lämmönkestävyys ja erinomainen joustavuus kylmässä Parannellut kulumisen- ja iskunkestävyydet 12 x 1 l pullo, musta Tuotenro 440131 12 x 500 ml aerosoli, musta Tuotenro 440216 12 x 1 l pullo, harmaa Tuotenro 440134 12 x 500 ml aerosoli, harmaa Tuotenro 440217 PANEELINVAIHTOMENETELMÄ 31
PANEELIEN VAIHTAMINEN TARVIKKEET ÄLYKKÄISTÄ KORJAUSSARJOISTA HELPPOKÄYTTÖISIIN ANNOSTELUPISTOOLEIHIN, MONIPUOLI- SET TARVIKKEEMME AUTTAVAT SINUA TÄYDENTÄMÄÄN SIKA-TYÖKALUSARJASI JA KASVATTA- MAAN TUOTANTOPROSESSISI TEHOKKUUTTA. Sika Gun HD Sika Gun HD on raskaaseen käyttöön tehty kevyt, käsikäyttöinen patruunapistooli, jossa on korkea välityssuhde helppoon yksikätiseen levitykseen. Se on ihanteellinen SikaPower-4720 liiman manuaaliseen levitykseen. Korkea välityssuhde helppoon yksikätiseen käyttöön Kestävä ja kevyt rakenne (600 g) Sika Gun HD Tuotenro 449679 Sika Application Gun Sika Application Gun on ihanteellinen akkukäyttöinen annostelija yksikomponenttisille tuulilasiliimoille. Se perustuu Milwaukee C18PCG:hen, mutta siinä on läpinäkyvä putki ja paranneltu puristusmäntä ja näin liiman saanti on suurempaa. 220V EU/UK CTR300 -versio Tuotenro 84734 220V EU/UK UP600 -versio Tuotenro 84733 Laatikko sisältää: Sika Application Gun, 2Ah 18V Li-ion ladattava paristo, laturi EU/CH- liitännällä, varaosasetti, asiakirjat. Sika CW Gun Paineilmakäyttöinen pistooli Sikagard kotelosuoja-aineille Sika CW Gun on korkealuokkainen paineilmakäyttöinen annostelupistooli Sikagard kotelosuoja-aineiden, kuten Sikagard -6220 ja Sikagard -6250, ruiskuttamiseen. Ruuvilla säädettävä materiaalivirtaus Sisäänrakennetut vastapaineventtiilit Nopea pikaliitin suuttimien vaihtoa varten Kaksivaiheinen liipaisin Erittäin pitkä ja ohut letku pyöreällä päällä Mukana myöskin kulmasuutin tasopintojen ruiskuttamiseen Sika CW Gun Tuotenro 446095 32 PANEELIEN VAIHTAMINEN - TARVIKKEET
Sika UBC Plus Gun Alipainepistooli Sikagard - suojapinnoitteille Sika UBC Gun on helppokäyttöinen alipainepistooli Sikagard - tuotteiden ruiskutukseen alapuolisten osien sekä kiveniskusuojapinnoitteiden ruiskutukseen 1 litran purkeista. Sika UBC Plus Gun sisältää myös tarvikesarjan sen käyttämiseen Sikagard kotelosuoja-aineiden kanssa. Säädettävä ruiskusuutin monille eri kuvioille Plug-and-Play menetelmä Sika UBC Gun Sika UBCPlus Gun + letkut Sika SCP Gun Korkealuokkainen paineilmakäyttöinen annostelupistooli Sikagard suojapinnotteille Sika SCP Gun on korkealuokkainen paineilmakäyttöinen annostelupistooli Sikagard tuotteiden, kuten Sikagard -6060, Sikagard -6440 ja Sikagard -6470, ruiskutukseen alustamassan sekä kiveniskusuojapinnoitteiden ruiskutukseen 1 litran purkeista. Paineensäätöventtiili Ruuvilla säädettävä materiaalivirtaus ja ruiskutusilma Täysin automaattinen paineilman päästö Pullo asetetaan suoraan paineensäätö säiliössä Ei tarvetta lisäruuville ilmavirran säännöstelyyn Sika SCP Gun Tuotenro 446096 Sika Cleaner-350 H Puhdistusliina Tuoreen kovettumattoman polyuretaanin tai primerin helppoon puhdistamiseen käsistäsi. Hellävarainen puhdistus käsillesi tai muille pinnoille. 6 x 70 kpl astia Tuotenro 174089 Varasuuttimet SikaPower -4720 kanssa käytettäväksi Varasuuttimet SikaPower -4720:n koriliimalle Laatikko, jossa on 14 pussia (pussi sis. 15 sekoitinsuutinta) Tuotenro 467658 PANEELIEN VAIHTAMINEN - TARVIKKEET 33
34 MUOVINKORJAUS TUOTEVALIKOIMA
SIKAPOWER -2900 TUOTEVALIKOIMA TARJOAA TÄYDELLISEN VALIKOIMAN TUOTTEITA PUSKURIN KORJAUKSEEN, KORVAKKEEN LIITTÄMISEEN JA UUDELLEENMUOTOILUUN SEKÄ AJOVALOJEN KANNAKKEIDEN KORJAUKSIIN. TUOTTEITA VOIDAAN KÄYTTÄÄ MYÖS MUIHIN MUOVIOSIEN LIIMAAMISEEN. SIKAPOWER -2900 -TUOTEVALIKOIMA TARJOAA KORJAAMOILLE HELPON, LUOKKANSA PARHAAN MENETELMÄN ERILAISTEN MUOVILAATUJEN KORJAAMISEEN. Puhdistus Muoviosien korjausliimaus Täyttäminen Sika-tuotteet Sika Cleaner G+P Muoviosien puhdistus SikaPower -2950 Puskurien korjaus SikaPower -2955 Kiinnittimien uudelleenmuotoilu SikaPower -2780 Plastic Putty -kitti Pinnan esikäsittely SikaPower -2950 FAST MUOVIOSIEN UUDELLEENMUOTOILU JA KORJAUS SikaPower -2780 Plastic Putty Keulamaski Spoilerit Puskurit SikaPower -2955 SUPERFAST PIENIIN KORJAUKSIIN JA NOPEAAN LIIMAUKSEEN Pienet vaurioalueet (alle 5 cm) Puskurin korvakkeen korjaus Ajovaloumpion kannakkeen liimaus Lisätietoa MUOVINKORJAUS - TUOTEVALIKOIMA 35
MUOVINKORJAUSMENETELMÄT SikaPower -2950 Muoviliima nopea, Fast SikaPower -2950 on kaksikomponenttinen polyuretaaniliima, jolla on erinomaiset tartuntaominaisuudet. Se on suunniteltu erityisesti muoviosien korjauksiin puskureissa ja muissa muoviosissa. Erinomainen hiottavuus Päällemaalattavuus lähes kaikilla maalityypeillä Erinomainen iskunkestävyys Suurilujuuksinen mutta joustava Kutistumaton Soveltuu lähes kaikille muovilaaduille(poislukien PP,PFTE,PE) - käytetään yhdessä SikaPower-2900 Primerin kanssa 6 x 50 ml kaksoispatruuna, musta Tuotenro 527140 SikaPower -2955 Muoviliima erittäin nopea, Super-Fast SikaPower -2955 on helppokäyttöinen ja erittäin nopeasti kovettuva muoviliima pienten muovisten vaurioiden korjaukseen sekä rikkoutuneiden puskurin korvakkeen uudelleenrakennukseen tai muiden muovisten osien liimaukseen, kuten ajovalon umpion iimaamiseen. Erittäin nopea hiottavuus (10 min jälkeen) Päällemaalattavissa Valumaton (tiksotrooppinen), myös pystypinnoille Hyvä iskunkestävyys Soveltuu lähes kaikille muovilaaduille(poislukien PP,PFTE,PE) - käytetään yhdessä SikaPower-2900 Primerin kanssa 6 x 50 ml kaksoispatruuna, musta Tuotenro 526971 SikaPower -2780 Kitti muoviosien korjaukseen SikaPower -2780 on ihanteellinen puskurien ja ajoneuvon muiden muovisten osien korjaukseen. Tuotteella on hyvä työstettävyys, hiottavuus ja iskunkestävyys. Hyvä työstettävyys ja hiottavuus Iskunkestävä Elastinen 6 x 500 ml purkki, tumman harmaa 36 MUOVINKORJAUSMENETELMÄT
MUOVINKORJAUS PUHDISTUS, TARTUNTA JA TARVIKKEET Sika CleanGlass (Sika Cleaner G+P) Korkealaatuinen lasin- ja muovinpuhdistusaine Tätä alkoholipohjaista puhdistustuotetta käytetään lasien ja ei-huokoisten pintojen, kuten tuulilasien, puhdistukseen sekä poistamaan sormenjälkiä tai muita jäämiä. Tuote ei muodosta harmaata kalvoa lasin pinnalle, joten sitä on helppo käyttää. Tuote on testattu yhteensopivaksi käytettäväksi Sikan lasinliimaus- ja muovinkorjausmenetelmissä. Ei jätä jäämiä Kuivataan pyyhepaperilla 15 x 500 ml sumutinpulloja, vaaleansininen Tuotenro 93450 4 x 5 l tiiviste 1:4, vaaleansininen Tuotenro 93444 Laimennetaan 1:4 tislattuun veteen SikaPower -2900 Primer Pohjustusaine SikaPower -2900 muovinkorjausliimoille SikaPower -2900 Primeria käytetään lisäämään liiman tarttuvuutta eri muovilaaduilla. Annostellaan sumuttamalla ohut kalvo muoviosien pinnalle. 6 x 200 ml aerosoli, väritön Tuotenro 527141 Muotoilu- ja irrotuskalvo (Contouring Film) SikaPower -2900 -sarjalle Apumateriaali korvakkeen korjaamiseen 30 x 360 cm rulla, läpinäkyvä Tuotenro 505296 Vahvikekuituverkko (Reinforcement Film) SikaPower -2900 -sarjalle Vahvikekuituverkko muoviosien taustapinnalle 20 x 360 cm rulla, läpinäkyvä Tuotenro 505297 Sekoitinsuutin SikaPower -2900 -sarjalle Sekoitinsuutin liimakomponenttien tasaiseen sekoittamiseen. 20 x 12 kpl pussi, vihreä Tuotenro 505298 Annostelupistooli SikaPower -2900 -sarjalle Laadukas käsikäyttöinen annostelupistooli muovikorjausliimoille Dispenser SikaPower -2900 -sarjalle Tuotenro 512113 MUOVINKORJAUS - PUHDISTUS JA TARVIKKEET 37
38 KOMPONENTTIEN LIIMAUS TUOTEVALIKOIMA
SIKA TARJOAA VALIKOIMAN ELASTISIA JA RAKENNELIIMAUSRATKAISUJA MONIIN ERI KÄYT- TÖTARKOITUKSIIN AUTOKORJAAMOILLA. ELASTINEN, TÄYTTÄVÄ LIIMAUS Sikaflex ja SikaTack -liimasysteemeitä käytetään, kun eri materiaaleja erilaisilla lämpölaajenemisominaisuuksilla liitetään toisiinsa. Elastisilla liimoilla sauman kerrospakkaus kuivaneessa liitoksessa on yleensä 4 mm. Sikaflex -252 Sikaflex -552 AT Sikaflex -260 N RAKENNELIIMAUS Rakenteellinen liimaus on tehokkain liittämistekniikka autokorjaamoilla. Autojen valmistajat ympäri maailmaa luottavat SikaPower -liimoihin useissa eri käyttökohteissa. SikaPower -4720 SikaFast -5211 NT SikaFast -1640 Sikan kehittämä teknologia (Advanced Technology, AT) Kehittyneen teknologian tuotteet perustuvat uudentyyppiseen hybridipolymeeriin, joka kehitettiin Sikan tutkimus- ja kehitysosastolla. Se on Sikan menestyneen Sika PUR -teknologian ja hyvin tunnetun modifioidun silaaniteknologian (MS Polymeerien) yhdistelmä. Vetolujuus (MPa) SikaPower -rakenneliimat Sikaflex SikaTack -elastiset liimat Sikaflex -tiivistysaineet Venymä % Sikasil AT-tuotteiden edut Tarttuvat ilman primeria kaikkiin yleisimpiin materiaaleihin korikorjaamoilla Loistavat annosteluominaisuudet Erinomaiset viimeistely-/työstöominaisuudet matalissa ja korkeissa lämpötiloissa Hajuton, liuotin-, isosyanaatti-, silikoni- ja PVC-vapaat tuotteet Ikääntymis- ja säänkestävä KOMPONENTTIEN LIIMAUS - TUOTEVALIKOIMA 39
ELASTISET LIIMAMASSAT Sikaflex -552 AT Tehokas hybridiliima Sikaflex -552 AT on erittäin tehokas, elastinen, täyttävä, yksi-komponenttinen hybridiliima ajoneuvojen peltiosien ja lisävarusteiden liimaukseen. Se sopii rakenteellisiin liitoksiin, joihin kohdistuu dynaamista kuormitusta. Erinomainen tarttuvuus moniin materiaaleihin ilman primeria Hyvä ikääntymisen kesto, värinän- ja iskunkestävä Päällemaalattavissa vesipohjaisilla maaleilla Nopea kovettuminen, valumaton ja hyvä alkutartunta 12 x 300 ml patruuna, musta Tuotenro 182104 12 x 300 ml patruuna, valkoinen Tuotenro 170809 Sikaflex -252 Rakenneliima Sikaflex -252 soveltuu käytettäväksi rakenteellisissa liitoksissa, joihin kohdistuu dynaamisia kuormituksia. Sopii seuraaviin materiaaleihin metallit, erityisesti alumiini (myös anodisoidut), teräslevyt (myös fosfatoidut, kromatut ja sinkityt), metalliprimerit ja maalipinnat (2-K) sekä keraami- ja muovipinnat. Päällemaalattavissa Hyvät täyttöominaisuudet Liimaa ja tiivistää luotettavasti erilaisia materiaalipintoja 12 x 300 ml patruuna, musta Tuotenro 7195 20 x 600 ml kalvopakkaus, musta Tuotenro 7194 12 x 300 ml patruuna, valkoinen Tuotenro 1375 20 x 600 ml kalvopakkaus, valkoinen Tuotenro 1372 Sikaflex -221 Yksikomponenttinen liima- ja tiivistysmassa Sikaflex -221 on liima-ja tiivistemassa, joka liimaa ja tiivistää luotettavasti useimpia materiaaleja muodostaen pysyvästi elastisen, tiiviin ja lujan liitoksen. Tuote soveltuu mm. seuraaville materiaalipinnoille: puu, metallit, metalliprimerit ja maalipinnat (2-K), keraamit ja useimmat muovilaadut. Lähes hajuton Pitkä avoin aika Sään ja ikääntymisen kestävä Voidaan hioa ja ylimaalata useilla eri maalityypeillä Liimaa ja tiivistää luotettavsti erilaisia materiaalipintoja NSF-hyväksytty satunnaiseen kosketukseen elintarvikkeiden kanssa 12 x 300 ml patruuna, musta Tuotenro 51646 12 x 300 ml patruuna, vaalean harmaa Tuotenro 52916 12 x 300 ml patruuna, va lko inen Tuotenro 52931 40 ELASTISET LIIMAUSRATKAISUT
RAKENNELIIMAUSRATKAISUT SikaPower -2955 Muoviliima erittäin nopea, Super-Fast SikaPower -2955 on helppokäyttöinen ja erittäin nopeasti kovettuva muoviliima pienten muovisten vaurioiden korjaukseen sekä rikkoutuneiden puskurin korvakkeen uudelleenrakennukseen tai muiden muovisten osien liimaukseen, kuten ajovalon umpion kannakkeen liimaamiseen. Erittäin nopea hiottavuus (10 min jälkeen) Päällemaalattavissa Valumaton (tiksotrooppinen), myös pystypinnoille Hyvä iskunkestävyys Soveltuu lähes kaikille muovilaaduille(poislukien PP,PFTE,PE) - käytetään yhdessä SikaPower-2900 Primerin kanssa 6 x 50 ml kaksoispatruuna, musta Tuotenro 526971 SikaPower -4720 Erittäin luja koriliima märkänä. SikaPower -4720 on sitkostetty, erittäin luja kaksikomponenttinen epoksiliima, jossa on korroosionsuojus- ja erinomaiset tartuntaominaisuudet. Tuote sopii peltipintojen liimaamiseen alueilla, jotka altistuvat suurille dynaamisille kuormitukselle. Tätä rakenneliimaa voidaan helposti pistehitsata THATCHAM-HYVÄKSYTTY SikaPower -4720 on Thatcham- hyväksytty liimausmenetelmä korin osien vaihtoon ja yhdistelmäliitoksille. Erinomainen tarttuvuus Pitkä avoin aika ja nopea kovettuminen Täyttää OEM-standardit Kontrolloitu liimaliitoksen kerrosvahvuus 12 x 195 ml patruuna, musta Tuotenro 458296 SikaFast -5211 NT SikaFast -5211 NT on nopeasti kovettuva, joustava rakenneliima, joka on suunniteltu korvaamaan mekaanisia kiinnityksiä, kuten niittejä, ruuveja tai hitsausta. Tuote soveltuu korkeaa lujuutta vaativiin liitosten liimaamiseen ja tarttuu erinomaisesti eri materiaaleihin, joihin sisältyvät pintalakat, muovit, lasi, puu, yms. Sopii myös taustapeilin nupin liittämiseen. Tarttuu useisiin eri materiaaleihin Lähes hajuton Saavuttaa käsittelylujuuden nopeasti 12 x 10 ml kaksoispatruuna, harmaa Tuotenro 466659 RAKENNELIIMAUSRATKAISUT 41
42 TIIVISTÄMINEN TUOTEVALIKOIMA
SIKAN TUOTTEIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET OVAT VERTAANSA VAILLA. KEHITTYNYT YKSI- KOMPONENTTINEN SIKAFLEX -TIIVISTYSAINEVALIKOIMA ON ERITYISESTI SUUNNITELTU TAR- JOAMAAN NOPEITA JA HELPPOJA RATKAISUJA AUTOTEOLLISUUDEN KORIKORJAUSPROSESSEI- HIN. SIKAN TIIVISTYSAINEIDEN LAAJA TUOTEVALIKOIMA SISÄLTÄÄ RATKAISUJA SAUMOJEN TIIVISTYKSEEN, RUISKUTETTAVIIN JA SIVELTÄVIIN SAUMAUKSIIN SEKÄ MYÖS PIENTEN OSIEN LIIMAAMISEEN AJONEUVOIHIN. Perustiivistysaineet Siveltävät tiivistysaineet Ruiskutettavat tiivistysaineet Itsestään tasoittuvat tiivistysaineet Ovisaumojen tiivistys Korisaumat Kattotiivistys Pintasaumat, saumat, laipat, limiliitokset Sisäpuoliset ruiskutettavat saumat, ulkopuoliset ruiskutettavat saumat Kattouran tiivistys Sikaflex -227 Sikaflex -527 AT Sikaflex -215 Sikaflex -227 Sikaflex -527 AT Sikaflex -529 AT Sikaflex -215 Sikagard -6300 Sikaflex -529 AT Sikaflex -228 Sikaflex AT -sarja Sikaflex AT -sarjan tuotteet hyödyntävät uutta hybridipolymeeriä, joka sisältää parhaat ominaisuudet sekä polyuretaani- että modifioidusta silaaniteknologiastamme. Tuotteiden käyttö on helppoa, ja siitä syystä ne ovat ihanteellisia useisiin eri tiivistys- ja liimauskäyttökohteisiin. Sikaflex AT -sarja saumojen tiivistykseen tarjoaa hyvin ikääntymistä kestävän ja pysyvästi elastisen saumauksen sekä hyvän tarttuvuuden yleisesti käytössä oleviin materiaaleihin, kuten metalliprimerit, maalipinnoitteet, metallit, maalatut muovit ja muovit. Yli 2000:n maali- ja liimatestin nojalla Sikaflex AT -tuotteemme toimivat hyvin vesipohjaisten maalausmenetelmien kanssa. Ne voidaan levittää märkää märälle -tekniikalla tai pidemmän ajan kuluttua sääolosuhteista huolimatta. TIIVISTÄMINEN - TUOTEVALIKOIMA 43
TIIVISTYSRATKAISUT Sikaflex -527 AT Monikäyttöinen STP-polymeeripohjainen tiivistysaine Sikaflex -527 AT on yksikomponenttinen, monikäyttöinen STP-polymeeripohjainen tiivistysaine elastisiin liitoksiin niin autonkorin sisä- kuin ulkosaumoihin. Tuote sopii tiivistykseen, saumaukseen, ei kuormitettuihin liitosten liimaukseen sekä värähtelyn vähentämiseen ja äänenvaimennukseen kolarikorjauksissa ja ajoneu vojen runkorakentamisessa. Päällemaalattavissa vesipohjaisilla maaleilla Erinomainen työstettävyys ja viimeisteltävyys pensselillä tai lastalla Optimaalinen yhdistelmä tuotteen työstettävyydessä ja kovettumisnopeudessa laajalla lämpötila-alueella Pysyvästi elastinen ja hyvä ikääntymisenkesto 12 x 300 ml patruuna, musta Tuotenro 182106 12 x 300 ml patruuna, harmaa Tuotenro 182107 12 x 300 ml patruuna, valkoinen Tuotenro 182105 Sikaflex -227 Nopeasti nahoittuva elastinen liima/tiivistysaine Sikaflex -227 on yksi-komponenttinen polyuretaaniliima/ tiivistysaine, joka on päällemaalattavissa, työstettävissä ja siveltävä. Se sopii moniin tiivistys- ja liimauskohteisiin, kuten ovisaumojen tiivistykseen ja irronneiden äänenvaimennusosien korjaukseen. Tarttuu moniin eri materiaaleihin, usein myös ilman primeria Luja tartunta moniin eri materiaaleihin Maalattavissa Säänkestävä 12 x 300 ml patruuna, musta 12 x 300 ml patruuna, harmaa 12 x 300 ml patruuna, valkoinen Sikaflex -215 Siveltävä tiivistysaine auton runko- ja korirakenteille Sikaflex -215 on erittäin laadukas, matalan viskositeetin omaava yksi-komponenttinen polyuretaanitiivistysaine, jota voidaan käyttää siveltäviin käyttökohteisiin. Tuote on päällemaalattavissa ja se on yhteensopiva matalan lämpötilan maaliprosessien kanssa tehden siitä täydellisen ratkaisun runko- ja korirakenteiden tiivistyskohteisiin. Päällemaalattavissa Erinomainen työstettävyys, helppo levittää siveltimellä Erittäin nopea nahottuminen 12 x 300 ml patruuna, valkoinen 44 TIIVISTYSRATKAISUT
Sikaflex -529 AT Ruiskutettava ja siveltävä hybriditiivistysaine Yksikomponenttinen Sikaflex -529 AT on suunniteltu käytettäväksi ruiskutettavana ja siveltävänä elastisena tiivistysaineena (pinnat ja liitokset) saumojen tiivistyksissä ja limiliitoksissa auton korikorjauksissa palauttamaan alkuperäinen tehdassauman ulkonäön. Sikaflex -529 AT parantaa auton runkojen kestävyyttä kiveniskuja sekä muita pieniä osumia vastaan. Päällemaalattavissa vesipohjaisilla maaleilla Ruiskutettava mutta myös palkomainen levitys, erinomaisilla työstöominaisuuksilla Ei ohisumua sekä valumaton Pysyvästi elastinen ja hyvä ikääntymisen kesto 12 x 290 ml patruuna, okra Tuotenro 409006 Sikaflex -228 Itsestään levittyvä tiivistysaine Sikaflex -228 on itsestään levittyvä, elastinen paneeliosien liimaukseen, kuten liuotinaineiden kestävät eristelevyt (PUR), ruostumattomat teräslevyt, alumiinilevyt. Sitä voidaan käyttää myös saumojen tiivistykseen, limi-liitoksiin sekä lattioiden saumojen täyttämiseen. Yksikomponenttinen koostumus Itsestään tasoittuvat/matala viskositeetti Päällemaalattavissa Elastinen 20 x 600 ml kalvopakkaus, harmaa Sikaflex -295 UV Säänkestävä tiivistysaine Sikaflex -295 UV on liima-ja tiivistemassa, joka tarttuu erinomaisesti alumiini (kirkas tai eloksoitu), ruostumaton teräs, lujitemuovi, puu, metalliprimerit ja maalipinnat (2-K) ja akryyli- ja polykarbonaattimuovit. Erinomaisen säänkestävyytensä ansiosta se sopii käytettäväksi ulkosaumoissa, jotka altistuvat voimakkaalle auringon UV-säteilylle. Autoteollisuuden jälkimarkkinoilla sitä voidaan käyttää muovisten ikkunoiden liittämiseen, kun liimasauma on suojattu UV-valolta. Erinomainen säänkestävyys; sopii käytettävän ulkosaumoissa Muovi-ikkunoiden liimaamiseen yhdessä Sika Primer-209D kanssa (liimasauma tarvitsee UV-suojauksen)* 12 x 300 ml patruuna, musta Tuotenro 166 791 12 x 300 ml patruuna, valkoinen Tuotenro 767 *liimasauman suojaus ulkoisella suojalistalla tai teippauksella TIIVISTYSRATKAISUT 45
Sikaflex -521 UV Erinomainen säänkestävä tiivistysaine Sikaflex -521 UV on monikäyttöinen, valumaton, elastinen, yksikomponenttinen STP-polymeeripohjainen tiivistysaine. Se liimaa ja tiivistää luotettavasti erilaisia materiaalipintoja ja soveltuu kestäväksi elastiseksi tiivisteeksi suurin lujuusominaisuuksin. Sopivia materiaaleja ovat puu, metallit, metalliprimerit sekä maalipinnoitteet (2-komp. systeemit), keraamit ja muovit. Kestää hyvin UV-säteilyä, säärasituksia ja ikääntymistä Tarttuu luotettavasti useille materiaalipinnoille ilman primeri käsittelyjä Päällemaalattavissa Ei sisällä silikonia tai PVC:tä 12 x 300 ml patruuna, musta Tuotenro 70365 12 x 300 ml patruuna, harmaa Tuotenro 70410 12 x 300 ml patruuna, valkoinen Tuotenro 71257 Sikaflex AutoTape Korkealaatuinen saumojen tiivistysteippi Sikaflex AutoTape on ainutlaatuinen tiivistysteippi nopeisiin, helppoihin ja siisteihin saumatiivistyksiin autoteollisuuden jälkimarkkinoilla. Sitä käytetään korjaamaan tiivistyksiä ovissa, takaluukuissa ja konepelleissä henkilöautoissa, kuormaautoissa, busseissa ja muissa ajoneuvoissa. Nopea, helppo ja siisti käyttää Voidaan päällemaalata heti Uuden auton veroinen lopputulos 10 x 6 mm x 16 m rulla, valkoinen 10 x 8 mm x 16 m rulla, valkoinen 10 x 10 mm x 16 m rulla, valkoinen Sikagard -6300 Siveltävä saumatiivistysaine Sikagard -6300 on siveltävä saumatiivistysaine, joka on kehitetty, jotta korikorjaamot voivat saavuttaa OEMveroisen lopputuloksen. Sitä käytetään eniten päällekkäisliitoksissa ja saumoissa, pohjalevyissä sekä rintapelleissä yms. Se kuivuu nopeasti jättäen siveltimen jäljet näkyviin ja omaa hyvän tarttuvuuden erilaisiin metalleihin. Yksikomponenttinen Siveltävä Päällemaalattavissa OEM -veroinen lopputulos 12 x 1 kg purkki, harmaa 46 TIIVISTYSRATKAISUT
SikaLastomer -710 Butyylipohjainen tiivistemassa SikaLastomer -710 on pastamainen, lyhytsäikeinen, liuotinainepohjainen butyylimassa. Tuote saavuttaa plastisen koostumuksen liuotinaineen haihduttua. Massa soveltuu liitosten plastiseen tiivistämiseen monilla eri teollisuuden aloilla. Helppokäyttöinen Tarttuu hyvin lähes kaikille materiaalipinnoille hyvin vähäisillä esikäsittelyillä Erinomainen tiiveys vesihöyryä vastaan Ei sisällä silikonia Soveltuu tiivistämään uudelleen avattavia liitoksia 12 x 310 ml patruuna, musta Tuotenro 1347 SikaPower -4720 Erittäin luja koriliima SikaPower -4720 on sitkostetty, erittäin luja kaksikomponenttinen epoksiliima, jossa on korroosionsuojus- ja erinomaiset tarttumisominaisuudet. Tuote sopii peltipintojen liimaamiseen alueilla, jotka altistuvat suurille dynaamisille kuormitukselle. Tätä rakenneliimaa voidaan helposti pistehitsata märkänä. Erinomainen tarttuvuus Pitkä avoin aika ja nopea kovettuminen Täyttää OEM-standardit Kontrolloitu liimaliitoksen kerrosvahvuus 12 x 195 ml patruuna, musta Tuotenro 458296 Sikasil Gasket Silikonitiivistysmassa Sikasil RTV Gasket on suunniteltu korvaamaan useimmissa käyttökohteissa perinteiset muotoon leikatut korkki-, huopa-, kumi- ym. tiivisteet, joita käytetään tyypillisissä laipoissa ja mekaanisissa asennuksissa (öljysäiliöt, venttiilikopat, vesipumput, vaihdelaatikot, yms.) autoissa, kuorma-autoissa, veneissä, traktoreissa, ruohonleikkureissa ja muissa ajoneuvoissa ja laitteissa. Ensiluokkainen lämpötilojen kesto (-60 260 C) Erinomainen kestävyys värähtelyä, UV-säteilyä ja säätä kohtaan Hyvät täyttöominaisuudet Erittäin monikäyttöinen Helppo annostella Öljyn ja glykolin kestävä 12 x 310 ml patruuna, punainen Tuotenro 103965 TIIVISTYSRATKAISUT 47
TIIVISTYS JA KOMPONENTTIEN LIIMAUS PUHDISTUS JA TARTUNTAKÄSITTELY Sika Cleaner G+P Korkealaatuinen lasin- ja muovinpuhdistusaine Tätä alkoholipohjaista puhdistustuotetta käytetään lasien ja ei-huokoisten pintojen, kuten tuulilasien, puhdistukseen sekä poistamaan sormenjälkiä tai muita jäämiä. Tuote ei muodosta harmaata kalvoa lasin pinnalle, joten sitä on helppo käyttää. Ei jätä jäämiä Kuivataan pyyhepaperilla 15 x 500 ml sumutinpulloja, vaaleansininen Tuotenro 93450 4 x 5 l tiiviste, laimennetaan 1:4, tislattuun veteen, vaaleansininen Tuotenro 93444 Sika Aktivator-100 Tartunta-aine liimattaessa erilaisia materiaalipintoja Sika Aktivator-100 parantaa materiaalien tarttuvuutta eri pinnoilla, kuten lasin, keraamipinnoitteisen lasin, vanhan leikatun polyuretaaniliiman, kasettilasit sekä maalipinnat. 6 x 250 ml pullo, väritön Tuotenuro 1431 4 x 1000 ml pullo, väritön Tuotenro 117570 Yhteensopivuus ja tuotteen käyttö sivun 72 esikäsittelytaulukon tai erityisten suositusten mukaisesti. Sika Aktivator-205 Tartunta-aine tiiviille materiaalipinnoille Sika Aktivator-205 on alkoholipitoinen liuos, joka sisältää liiman aktivoivan aineen. Se on suunniteltu pintojen aktivointiin ennen liimaamista ja tiivistystä Sikaflex -tuotteilla. 6 x 250 ml pullo, väritön Tuotenro 3210 4 x 1000 ml pullo, väritön Tuotenro 117498 Yhteensopivuus ja tuotteen käyttö sivun 72 esikäsittelytaulukon tai erityisten suositusten mukaisesti. 48 TIIVISTYS JA KOMPONENTTIEN LIIMAUS PUHDISTUS JA ESIKÄSITTELY
Sika Aktivator PRO Tuulilasiliiman aktivointiin ilman mustaa primeria -menetelmässä, ympärivuotiseen käyttöön Tämä ainutlaatuinen esikäsittelyaine on suunniteltu erityisesti lisäämään lasiliiman tartuntaa lasinvaihtojen yhteydessä. Yhdensuuntaisella kertapyyhinnällä tehtävän levityksen ansiosta Sika Aktivator PRO yksinkertaistaa työskentelyä, kasvattaa suori tuskykyä ja parantaa laatua. Levitys yhdensuuntaisella kertapyyhinnällä 3 min haihtumisaika 6 x 250 ml pullo, väritön Tuotenro 170347 Sika Primer-204 N Sika Primer-204 N -tuotetta käytetään tartunta-aineena parantamaan Sikaflex -tuotteiden tarttuvuutta metalleihin, kuten teräkseen, ruostumattomaan teräkseen, sinkittyyn teräkseen, alumiiniin ja anodisoituun alumiiniin. Sika Primer-204 N ei sovi käytettäväksi kor roosionestomaalina. 6 x 250 ml pullo, keltainen Yhteensopivuus ja tuotteen käyttö sivun 72 esikäsittelytaulukon tai erityisten suositusten mukaisesti. Sika Primer-207 Musta tartuntaprimeri ajoneuvojen lasinvaihtoihin Tämä monikäyttöinen lasi- ja maaliprimer on suunniteltu erityisesti ajoneuvojen lasinvaihtoihin. Sika Primer-207 tarjoaa erinomaisen tarttuvuuden yksivaiheisena primerina lasille, keraamiselle maalipinnalle, OEM- ja automaalaamoiden käyttämät maalit, PVC:lle, PMMA:lle, ABS:lle ja monille muille muovi materiaaleille. Se antaa myöskin hyvän korroosion suojan vaurioituneelle maalipinnalle lasinvaihdon yhteydessä. Sika Primer -207 voidaan käyttää joko yksinään ainoana tartunta-aineena tai yhdessä Sika Aktivator PROn kanssa liimasauman pysyvyyden parantamiseksi. Nopea kuivuminen: vain 3 minuuttia, ympärivuotiseen käyttöön Yksi tuote: helpottaa työskentelyä ja varastointia Soveltuu yleisimmille materiaalipinnoille lasinvaihdon yhteydessä 8 x 100 ml pullo, musta Tuotenro 417301 6 x 250 ml pullo, musta Tuotenro 417302 TIIVISTYS JA KOMPONENTTIEN LIIMAUS PUHDISTUS JA ESIKÄSITTELY 49
Sika Primer-210 Sika Primer-210 käytetään parantamaan Sikaflex -Iiimojen tarttuvuutta useisiin metalleihin, kuten alumiiniin ja sinkittyyn teräkseen, muoveihin ja maaliprimeroituihin materiaaleihin 6 x 250 ml pullo, väritön Tuotenro 155720 4 x 1000 ml pullo, väritön Tuotenro 155721 Yhteensopivuus ja tuotteen käyttö sivun 70 esikäsittelytaulukon tai erityisten suositusten mukaisesti. Sika Primer-290 DC Sika Primer-290 DC sopii seuraavien materiaalien kanssa käytettäväksi: muovit, kuten GRP, epoksihartsit, PVC, ABS ja puu. Sika Primer-290 DC -tuotetta ei saa käyttää muovien kanssa, jotka ovat alttiita jännityssäröilyille (esim. akryylit tai polykarbonaatit). 6 x 250 ml purkki, läpikuultava Tuotenro 1420 Yhteensopivuus ja tuotteen käyttö sivun 70 esikäsittelykaavion tai erityisten suositusten mukaisesti. Sika Remover-208 Pintojen esipuhdistamiseen ja kovettumattomien liimatahrojen poistamiseen Sika Remover-208:a käytetään poistamaan Sikaflex ja SikaTack -tuotteiden kovettumattomia jäämiä työkaluista ja laitteista. Se sopii myös esipuhdistamiseen ennen liimausta. 4 x 1000 ml purkki, väritön Tuotenro 34288 50 TIIVISTYS JA KOMPONENTTIEN LIIMAUS PUHDISTUS JA ESIKÄSITTELY
TIIVISTYS JA KOMPONENTTIEN LIITTÄMINEN TARVIKKEET Sika Pistooli H40PS Sika Pistooli H40PS on raskaaseen käyttöön tehty kevyt, käsikäyttöinen patruunapistooli, jossa on korkea välityssuhde helppoon yksikätiseen levitykseen. Se on ihanteellinen Sikatuulilasiliimojen manuaaliseen levitykseen. Korkea välityssuhde helppoon yksikätiseen käyttöön Kestävä ja kevyt rakenne (600 g) Sika Pistooli H40PS Tuotenro 449679 Sika Application Gun Sika Application Gun Sika Application Gun on ihanteellinen akkukäyttöinen annostelija yksikomponenttisille tuulilasiliimoille. Se perustuu Milwaukee C18PCG:hen, mutta siinä on läpinäkyvä putki ja paranneltu puristusmäntä ja näin liiman saanti on suurempaa. Annostelija soveltuu sekä patruunoiden että kalvopakkausten tyhjentämiseen vain mäntää kääntämällä 220V EU/UK CTR300 -versio (300ml patruuna/400ml kalvopakkaus) Tuotenro 84734 220V EU/UK UP600 -versio (kaikki 1k patruuna- ja kalvopakkauskoot) Tuotenro 84733 Laatikko sisältää: Sika Application Gun, 2Ah 18V Li-ion ladattava paristo, laturi EU/CH -liitännällä, varaosasetti, asiakirjat. Sika Spray Gun Monikäyttöinen annostelupistooli ruiskutettaviin saumauksiin Sika Spray Gun on erityisesti suunniteltu käytettäväksi ruiskutettavan Sikaflex -529 AT -tiivistysaineen kanssa. Se toimii paineilmalla ja siihen sopivat PE-patruunat. Tämä pistoolilla voidaan annostella sileä palko saumoihin, taitteisiin ja limiliitoksiin. Sika Spray Gun Tuotenro 180319 Ovisaumasuutin. Käytetään Sikaflex-527AT:n kanssa. TIIVISTYS JA KOMPONENTTIEN LIITTÄMINEN TARVIKKEET 51
52 KORROOSIONESTO TUOTEVALIKOIMA
Sikagard KORROOSIONESTOTUOTTEET ON SUUNNITELTU JA TESTATTU MAKSIMAALISEEN TEHOKKUUTEEN AMMATTIMAISISSA KORIKORJAAMOISSA. NE NOPEUTTAVAT OPERAATIOITA JA VARMISTAVAT TÄYDELLISEN OEM-VIIMEISTELYN. AUTON KORIKORJAUKSISSA ALKUPERÄINEN ULKONÄKÖ ON OMISTAJAN SUURIN HUOLENAIHE. TÄMÄN SEURAKSENA AMMATTIMAISET KORIKORJAAMOT JA MAALARIT OVAT SUURTEN VAATIMUSTEN EDESSÄ, JOTKA OVAT VAIKEITA TÄYTTÄÄ. Sikagard -TUOTTEET OVAT KEHITTYNEITÄ KORROOSIONESTOAINEITA, JOTKA ON RÄÄTÄLÖITY AUTOJEN KORIKORJAAMOIDEN ERITYISIIN VAATIMUKSIIN. NE TARJOAVAT LUOKKANSA PARHAAT ANNOSTELUOMINAISUUDET JA NE ON SUUNNITELTU TOIMIMAAN ERITTÄIN VAATIVISSA OLO- SUHTEISSA. Tuotteen valintaopas Alustan suojaus Kotelon suojaus Moottorin suojaus Kiveniskusuojaus Tunkeutumiskyky Luovutusaika Uunikuivaus IR-kuivaus Kuivumislämpötila Kosketuskuiva Päällemaalattavissa Käyttölämpötila Sikagard -6060 ü Ei Ei 23 C 75 min Ei 3.5 h 25 C / +80 C Sikagard -6060 S ü Ei Ei 23 C 75 min Ei 2.5 h 25 C / +80 C Sikagard -6440 ü ü Max 60 C Sikagard -6440 S ü ü Max 40 C Sikagard -6470 ü Max 60 C Sikagard -6470 S ü Max 40 C Max 40 C Max 40 C Max 40 C Max 40 C 23 C 60 min 24 h 180 min 30 C / 40 C 40 min 6 h 90 min +90 C 60 C 20 min 4 h 60 min 23 C 30 min 16 h 120 min 25 C / 40 C 20 min 5 h 45 min +80 C 60 C 23 C 45 min 60 min 120 min 40 C / 40 C 15 min 45 min 60 min +90 C 60 C 15 min 30 min 45 min 23 C 10 min 20 min 30 min 25 C / 40 C 10 min 20 min 30 min +80 C 60 C Sikagard -6220 ü Ei Hyvä 23 C 60 min 3 h 50 C / +75 C Sikagard -6220 S ü Ei Hyvä 23 C 45 min 2 h 50 C / +75 C Sikagard -6250 ü Kyllä Matala 23 C 105 min 5 h 25 C / +180 C Sikagard -6250 S ü Ei Matala 23 C 60 min 3 h 25 C / +75 C KORROOSIEONESTO - TUOTEVALIKOIMA 53
KORROOSIONESTOTUOTTEET TUOTEVALIKOIMA Sikagard -6060/6060 S Korroosiota kestävät alustasuoja-aineet Sikagard -6060 on ruiskutettava korroosionestopinnoite ei-näkyvien alueiden, kuten ajoneuvon alustan ei-maalattavien osien, korjaukseen ja suojaukseen sekä myös värähtely- ja äänenvaimennusosille. Tuote voidaan ruiskuttaa ilman sumua. Se ei valu ja se tarttuu hyvin erilaisiin maaleihin, metalliprimereihin, metalleihin ja PVC-muoviin ilman esikäsittelyä. I Erinomainen korroosionestokyky ja itseparantava vaikutus Erinomainen kerrospaksuus Valumaton, roiskumaton Erittäin hyvä tartuntakyky Nopea kuivuminen 12 x 1 l pullo, musta Tuotenuro 440118 12 x 500 ml aerosoli, musta Tuotenro 440218 Sikagard -6440/6440 S Alusta- ja kiveniskusuojaus Sikagard -6440 on kestävä, tiksotrooppinen, kumipohjainen suojapinnoite, jolla on hyvät ruostumiselta suojaavat ja ääniä vaimentavat ominaisuudet. Tuote sopii tehokkaasti alustojen ja korin suojaamiseen kiveniskuilta. Tuote vakuuttaa erinomaisella suorituskyvyllään. Sillä voidaan helposti tuottaa uudestaan alkuperäinen pinta ja se myös toimii erinomaisesti päällemaalattunakin. Yksi tuote alustojen pinnoituksiin, kiveniskuilta suojaamiseen ja äänen vaimennukseen Useita pintarakenteita saavutettavissa (ei Sikagard -6440 S -tuotteen kanssa) Erinomaiset päällemaalattavuus ominaisuudet. Hyvä kulumisenkesto ja tartuntaominaisuudet 12 x 1 l pullo, musta 12 x 1 l pullo, harmaa 12 x 500 ml aerosoli, musta Sikagard -6470/6470 S Korkealuokkainen kiveniskusuojaus Sikagard -6470 on kestävä, kumipohjainen suojapinnoite, joka suojaa erinomaisesti ruostumiselta ja vaimentaa ääniä. Se tarjoaa tehokasta suojausta auton rungolle kiveniskuja vastaan ja vakuuttaa erinomaisella tehokkuudellaan. Erinomaisten annosteluominaisuuksien ansiosta alkuperäiset pintarakenteet voidaan helposti ruiskuttaa uudestaan. Sikagard -6470 on luokkansa paras maalattavuudessa, etenkin vesipohjaisilla maaleilla. Helppo, nopea ja virheetön alkuperäisen tehdasvalmisteisen pintarakenteen ruiskuttaminen Erinomainen päällemaalattavuus vesipohjaisilla maaleilla Korkea lämmönkestävyys ja erinomainen joustavuus kylmässä Parannellut kulumisen- ja iskunkestävyydet 12 x 1 l pullo, musta Tuotenro 440131 12 x 500 ml aerosoli, musta Tuotenro 440216 12 x 1 l pullo, harmaa Tuotenro 440134 12 x 500 ml aerosoli, harmaa Tuotenuro 440217 54 KORROOSIONESTOTUOTTEET - TUOTEVALIKOIMA
Sikagard -6220/6220 S Hyvin tunkeutuvat kotelosuoja-aineet Sikagard -6220 on kestävä vaha, joka suojaa erinomaisesti ruostumiselta. Se suojaa tehokkaasti korroosiolta auton rungon koteloissa ja vakuuttaa loistavilla annosteluominaisuuksillaan sekä erinomaisella toimivuudellaan. Erinomaisen tunketumiskykynsä ansiosta se suojaa hankalia ja ahtaita koloja täydellisesti. Erinomaiset tunkeutumisominaisuudet pieniinkin koloihin Erinomainen suojapinnan muodostus ja valumaton Lämmönkestävä ja erinomainen joustavuus kylmässä Erinomainen suolan vastustuskyky ja erinomainen vettä syrjäyttävä vaikutus 12 x 1 l pullo, kullanruskea Tuotenro 440137 12 x 500 ml aerosoli, kullanruskea Tuotenro 440222 Sikagard -6250/6250 S Tiksotrooppiset kotelosuoja-aineet Sikagard -6250 on kestävä vaha, joka suojaa erinomaisesti ruostumiselta. Tuote suojaa tehokkaasti korroosiolta auton rungon koteloissa ja vakuuttaa loistavilla annosteluominaisuuksillaan sekä erinomaisella toimivuudellaan. Sikagard -6250 on erittäin hyvin lämpöä kestävä. Ei huuhtoudu, tasainen kalvon rakentuminen Valumaton Erinomainen suolan vastustuskyky ja erinomainen vettä syrjäyttävä vaikutus 12 x 1 l pullo, valkoinen Tuotenro 440220 12 x 500 ml aerosoli, valkoinen Tuotenro 440219 KORROOSIONESTOTUOTTEET - TUOTEVALIKOIMA 55
KORROOSIONESTOTUOTTEET TARVIKKEET ÄLYKKÄISTÄ KORJAUSSARJOISTA HELPPOKÄYTTÖISIIN ANNOSTELUPISTOOLEIHIN, MONIPUOLI- SET TARVIKKEEMME AUTTAVAT SINUA TÄYDENTÄMÄÄN SIKA-TYÖKALUSARJASI JA KASVATTA- MAAN TUOTANTOPROSESSISI TEHOKKUUTTA. Sika SCP Gun Korkealuokkainen paineilmakäyttöinen annostelupistooli Sikagard -suojapinnoitteille Sika SCP Gun on korkealuokkainen paineilmakäyttöinen annostelupistooli Sikagard - tuotteiden, kuten Sikagard -6060, Sikagard -6440 ja Sikagard -6470, ruiskutukseen alustamassan sekä kiveniskusuojapinnoitteiden ruiskutukseen 1 litran purkeista. Paineensäätöventtiili Ruuvilla säädettävä materiaalivirtaus ja ruiskutusilma Täysin automaattinen paineensäätö säiliössä Pullo asetetaan suoraan painesäiliöön Ei tarvetta lisäruuville ilmavirran säännöstelyyn Sika SCP Gun Tuotenro 4460966 Sika UBC Plus Gun Paineilmakäyttöinen pistooli Sikagard -suojapinnoitteille Sika UBC Gun on helppokäyttöinen alipainepistooli Sikagard - tuotteiden ruiskutukseen alapuolisten osien sekä kiveniskusuojapinnoitteiden ruiskutukseen 1 litran purkeista. Sika UBCPlus Gun sisältää myös tarvikesarjan sen käyttämiseen Sikagard kotelosuoja-aineiden kanssa. Säädettävä ruiskusuutin monille eri kuvioille Plug-and-Play menetelmä Sika UBC Gun Sika UBCPlus Gun + letkut Sika CW Gun Paineilmakäyttöinen pistooli Sikagard kotelosuoja-aineille Sika CW Gun on korkealuokkainen paineilmakäyttöinen annostelupistooli Sikagard kotelosuoja-aineiden, kuten Sikagard -6220 ja Sikagard -6250, ruiskuttamiseen. Ruuvilla säädettävä materiaalivirtaus Sisäänrakennetut vastapaineventtiilit Nopea pikaliitin suuttimien vaihtoa varten Kaksivaiheinen liipaisin Erittäin pitkä ja ohut letku pyöreällä päällä Mukana myöskin kulmasuutin tasopintojen ruiskuttamiseen Sika CW Gun Tuotenro 446095 56 KORROOSIONESTOTUOTTEET - TARVIKKEET
Sikagard Suojaavat pinnoitteet autojen korikorjaukseen vaativissa olosuhteissa 57
58 KORIKITIT TUOTEVALIKOIMA
SIKAN POLYESTERIKITTIVALIKOIMA ON SUUNNITELTU NOPEAAN JA HELPPOON KÄYTTÄMISEEN. VALIKOIMA TARJOAA LUOKKANSA PARHAITA TUOTTEITA YLEISESTI KÄYTÖSSÄ OLEVILLE MATERIAALIPINNOILLE JA KÄYTTÖKOHTEILLE. SikaPower -2700 KITIT EROTTUVAT EDUKSEEN KÄYTETTÄVYYDESSÄ JA HIOTTAVUUDESSA. Monikäyttöinen kitti Erinomainen yleiskitti viimeistelyyn Lujitemuovit ja kolojen korjaus Suurta paksuutta vaativat käyttökohteet Muovipinnat SikaPower -2700 Soft Light SikaPower -2710 Ultrasoft SikaPower -2780 Glass Fibre SikaPower -2785 Alumiini SikaPower -2790 Muovikitti KORIKITIT - TUOTEVALIKOIMA 59
KORIKITIT TUOTEVALIKOIMA SikaPower -2710 Ultrasoft Yleiskitti SikaPower -2710 Ultrasoft on polyesteripohjainen kitti, jolla on erinomaiset hiottavuusominaisuudet. Tuote on elastinen ja iskunkestävä. Helppo käyttää Erinomaiset hiottavuusominaisuudet Iskunkestävä ja elastinen 6 x 1.25 kg purkki, vaaleankeltainen SikaPower -2720 Soft Light Polyesteripohjainen korjauskitti SikaPower -2720 Soft Light on monikäyttöinen polyesteripohjainen kitti, jota on erittäin helppo käyttää ja hioa. Tuote sopii täyttökohteisiin sekä viimeistelyyn auto- ja veneteollisuudessa. Erittäin helppo käyttää Erinomainen hiottavuus Kittimäinen viimeistely, ei-huokoinen 6 x 1.3 l purkki, vaaleankeltainen SikaPower -2790 Muoviosien korjauskitti SikaPower -2790 on ihanteellinen ajoneuvon puskurien ja muiden muovisten osien korjaukseen. Tuote tarjoaa hyvän työstettävyyden ja hiottavuuden sekä iskunkestävyyden. Hyvä työstettävyys ja hiottavuus Iskunkestävä Elastinen 6 x 500 ml purkki, tumman harmaa 60 KORIKITIT - TUOTEVALIKOIMA
SikaPower -2785 Aluminum SikaPower -2785 Aluminum on polyesteripohjainen kitti, joka sisältää alumiinijauhetta. Tuote on ihanteellinen käyttökohteisiin, joissa vaaditaan suurta kerrospaksuutta. Helppo käyttää Erinomainen hiottavuus Iskunkestävä ja elastinen 6 x 2.5 kg purkki, alumiini SikaPower -2780 Glass Fibre SikaPower -2780 Glass Fibre on kuitulujitettu polyesterikitti. Tuote on ihanteellinen lujitemuovien korjaamiseen. Helppo käyttää Erinomainen hiottavuus Kuitulujitettu 6 x 2 kg purkki, vaaleankeltainen 12 x 0.8 kg purkki, vaaleankeltainen KORIKITIT - TUOTEVALIKOIMA 61
62 VINKIT JA NEUVOT
ILMAN MUSTAN PRIMERIN KÄYTTÖÄ -MENETELMÄ TUULILASIN VAIHTO 1 8 2 Irrota lasinpyyhkijät, listat, tiivisteet ym. noudattaen autonvalmistajan ohjeita Suojaa tarvittavat korin osat suojateipillä maalivaurioiden välttämiseksi 9 1-2 mm Leikkaa korilaipan vanha liimakerros 1-2 mm paksuiseksi Puhdista liimakerroksen ympäristö korilaipassa Sika Cleaner G+P puhdistusainetta ja aktivoi vanha liimapinta Sika Aktivator PRO -kertapyyhinnällä 3 10 3 min Avaa patruuna tai kalvopakkaus Poista rikkoutunut tuulilasi vetorautaa, värinäveistä, leikkuulankaa tms. käyttäen 4 11 Levitä poikkileikkaukseltaan kolmion muotoinen liimasauma lasille tai korilaippaan 5 Poista vaurioitunut tuulilasi Tarkista uuden tuulilasin sopivuus käyttäen imukuppinostimia 6 Sumuta uuden tuulilasin 13 sisäpinnalle ja mustan keraamireunan alueelle Sika Cleaner G+P puhdistusainetta ja hankaa tarvittaessa vaikeasti poistettava lika Sika Cleaner PCA -puhdistussienellä 7 Aktivoi liimattava 14 pinta lasissa Sika Aktivator PRO:lla yhdensuuntaisella 3 min kertapyyhinnällä. Kuivumisaika 3 min. 12 Aseta lasi paikoilleen liimalle annetun avoimen ajan kuluessa Asenna listat ja tiivisteet takaisin paikalleen LIIMATTAVA MATERIAALIPINTA ILMAN MUSTAN PRI- MERIN KÄYTTÖÄ -MENETELMÄ Lasi sekä musta keraamimaalipinta * Paljas metallipinta < 5 cm² Paljas metallipinta 5 cm² - 150 cm² Vahingoittumaton OEMmaalipinta Korjausmaalaus (läpikuivunut) Kasettilasit (PVC/PUR RIMkehys) Leikattu vanha PUR- liimapalko Kasettilasit (PAAS) Polykarbonaattimuovi (PC) ** Akryylimuovi (PMMA)** = Sika Primer-207 = Sika Aktivator PRO * Lasin tulee olla puhdas liasta ja pölystä. Poista piintynyt lika Sika Clean Glass / Sika Cleaner PCA llä. ** Kovapinnoite tulee poistaa ennen liimausta, vain tilapäiseen lasin vaihtoon, vaatii UV-suojauksen. Sovellamme myymiimme tuotteisiin kulloinkin voimassa olevia myynti- ja toimitusehtojamme. Tutustu aina voimassa olevaan tuotetietoesitteeseen ennen tuotteen käyttöönottoa tai käsittelyä. ILMAN MUSTAN PRIMERIN KÄYTTÖÄ -MENETELMÄ - TUULILASIN VAIHTO 63
MUSTAN PRIMERIN -MENETELMÄ TUULILASINVAIHTO 1 2 Irrota lasinpyyhkijät, listat, tiivisteet ym. noudattaen autonvalmistajan ohjeita Suojaa tarvittavat korin osat suojateipillä maalivaurioiden välttämiseksi 8 9 1-2 mm 3 min Leikkaa korilaipan vanha liimakerros 1-2 mm paksuiseksi Korjaa korilaipan pienet maalivauriot Sika Primer- 207:llä (kuivumisaika 3 min.). Suuret korilaipan vauriot korjattava autovalmistajan ohjeiden mukaisesti.10. 3 10 Poista rikkoutunut tuulilasi vetorautaa, värinäveistä, leikkuulankaa tms. käyttäen Avaa patruuna tai kalvopakkaus 4 11 5 6 7 3 min Poista vaurioitunut tuulilasi Tarkista uuden tuulilasin sopivuus käyttäen imukuppinostimia Sumuta uuden tuulilasin sisäpinnalle ja mustan keraamireunan alueelle Sika Cleaner G+P puhdistusainetta ja hankaa tarvittaessa vaikeasti poistettava lika Sika Cleaner PCA -puhdistussienellä Primeroi liimattava pinta lasissa Sika Primer- 207:llä. Kuivumisaika 3 min. 12 13 Levitä poikkileikkaukseltaan kolmion muotoinen liimasauma lasille tai korilaippaan Aseta lasi paikoilleen liimalle annetun avoimen ajan kuluessa Asenna listat ja tiivisteet takaisin paikalleen LIIMATTAVA MATERIAALIPINTA ESIKÄSITTELYVAIHEET Lasi sekä musta keraamimaalipinta * Paljas metallipinta < 5 cm² Paljas metallipinta 5 cm² - 150 cm² Vahingoittumaton OEM-maalipinta Korjausmaalaus (läpikuivunut) Kasettilasit (PVC/PUR RIM- kehys) Leikattu vanha PURliimapalko Valinnainen / Kasettilasit (PAAS) Valinnainen / Polykarbonaattimuovi (PC) ** Akryylimuovi (PMMA)** = Sika Primer-207 * * Lasin tulee olla puhdas liasta ja pölystä. Poista piintynyt lika Sika Clean Glass/Sika Cleaner PCA llä. ** Kovapinnoite tulee poistaa ennen liimausta, vain tilapäiseen lasin vaihtoon, vaatii UV-suojauksen. 64 MUSTAN PRIMERIN -MENETELMÄ - TUULILASIN VAIHTO Sovellamme myymiimme tuotteisiin kulloinkin voimassa olevia myynti- ja toimitusehtojamme. Tutustu aina voimassa olevaan tuotetietoesitteeseen ennen tuotteen käyttöönottoa tai käsittelyä.
EPÄPUHTAUKSIEN POISTAMINEN Sikan lasiliimausmenetelmään yhteensopivalla Sika Cleaner G+P:llä suositellaan puhdistamaan liimattavat alueet lialta, pölyltä ja rasvalta. Lasin reunassa mahdollisesti esiintyvät imuletkun jäämät poistetaan Sika Cleaner PCA sienellä hangaten. Muotinirrotusaineet, esim. kasettilasit Imuletkujäämä laminoidun lasin keraamipinnalla. Sikan suosittelema työmenetelmä 500 ml Sika Cleanglass 1. Kostuta lasi ja musta keraamireuna 4. Tarkista puhdistustulos sumuttamalla uudelleen Sika Cleaner G+P -puhdistusainetta tasaisen nestekalvon aikaansaamiseksi 2. Mikäli aine ei muodosta tasaista nestekalvoa, sisältää keraamireuna epäpuhtauksia 5. Kuivaa puhtaalla ja nukkaamattomalla pyyhepaperilla 3. Käytä uutta Sika Cleaner PCA -puhdistussientä ja aloita puhdistus mustan keraamireunan alueelta EPÄPUHTAUKSIEN POISTAMINEN 65
MUOVI-IKKUNAN LIIMAUS (AKRYYLI JA POLYKARBONAATTI ) Muovi-ikkunoita käytetään esimerkiksi seuraavissa ajoneuvoissa: Työkoneet Erityiskäyttöön tarkoitetut ajoneuvot (poliisi, armeija, yms.) Kevytajoneuvot Kattoikkunat Tyypillisesti käytetyt materiaalit ovat PMMA (akryyli) ja PC (polykarbonaatti). Valmistusprosessissa monet polykarbonaattilevyt pinnoitetaan naarmuuntumisenkestävällä pinnoitteella. Toisin kuin mineraalilasilla, muovi-ikkunoilla on paljon suurempi lämpölaajenemiskerroin, joka johtaa suurempaan liikkumiseen (ikkunan laajeneminen ja kutistuminen). Lisäksi muovi-ikkunoissa ei ole keraamista UV-suojausta liimasauman alueella. Näiden syiden vuoksi seuraavavia menettelytapoja on noudatettava muovi-ikkunoiden liimauksissa. Muovi-ikkunan liimaus Vaihe 1 Hio liimattava alue hiomapaperilla tai -huovalla (karkeus very fine) Poista mahdollinen naarmuuntumisenesto-pinnoite polykarbonaatin liimattavalta aluelta hiomapaperilla (karkeus 80) Vaihe 2 Poista hiomapöly harjalla tai imurilla Puhdista pinta pölystä Vaihe 3 Levitä Sika Primer-207, huomioi 10 minuutin haihtumisaika Tartuntakäsittely varmistaa pitkäaikaisen kiinnipysyvyyden Vaihe 4 Annostele Sikaflex -295 UV. Kerrospaksuus alla olevan taulukon mukaisesti Liimaus - jännityksetön asennus Levitettävän liimasauman mitat MUOVI-IKKUNAN PIDEMMÄN SIVUN PITUUS LEVITETTÄVÄN KOLMIOMUOTOISEN LIIMASAUMAN MITAT KIINNIPAINETUN LIIMASAUMAN MITAT * L H D B B L (m) H (mm) B (mm) D (mm) B (mm) 0.5 8 6 4 6 1.0 8 8 4 8 1.5 12 10 6 10 2.0 16 12 8 12 Yli 2.0 m Ota yhteyttä Sikaan *tärkeää: varmista liiman minimikerrospaksuus käyttämällä välyspaloja. UV-SUOJAUS Muovi-ikkunan taustapinnassa kulkeva liimasauma pitää suojata auringon UV-säteilyltä. Mahdollisia ratkaisuja ovat: Valoa läpäisemätön suojalista Autoteippaamoiden käyttämä valoa läpäisemätön suojateippi Ilman UV-suojausta Sika Primer-207 tulee irtoamaan muoviikkunasta ajan myötä. 66 MUOVI-IKKUNAN LIIMAUS (AKRYYLI JA POLYKARBONAATTI)
SikaPower -4720 PANEELINVAIHTO-OPAS 1 Leikkaa ja poista vahingoittunut peltiosa ajoneuvovalmistajan antamien ohjeiden mukaisesti 7 Tasaa liimasaumat muovilastalla niin, että kaikki paljaaksi hiotut metallipinnat peittyvät liimakalvon alle 2 3 Hio kaikki liimattavat alueet molemmissa pinnoissa (kori /uusi paneeli) paljaalle metallipinnalle. 8 9 Pursota toinen liimasauma uuden paneelin liimattavalle alueelle noin 5mm:n päähän levyn reunasta Vältä levittämästä liimasaumaa pistehitsattaville alueille Suorista metalliosat tarvittaessa, koesovita uusi koripaneeli varmistaaksesi yhteensopivuus Uusi paneeli on asennettava koriin 60 min 1) kuluessa liiman levityksen aloittamisesta 4 5 6 10 Puhdista kaikki liimattavat alueet asetoni pyyhinnällä 11 Ennen sekoitussuuttimen kiinnittämistä patruunaan, pursota paperille pienet määrät A- ja B-komponenttia varmistaaksesi niiden tasaisen 12 ulosvirtauksen. Kiinnitä staattinen sekoitussuutin ja pursota pieni määrä liimaa paperille. Levitä liimasaumat molempien liimattavien alueiden paljaille metallipinnoille 1) Kaikki liimalle annetut ajat ovat 23 C (liima/ materiaalipinnat). Liiman kuivumisnopeus on lämpötilasta riippuva, kasvaen lämpötilan noustessa ja päinvastoin. Liiman kuivumista voidaan nopeuttaa infrapunalamppujen, sähköhuovan tai uunituksen käytöllä lämpötilan ollessa 85 C. Lisätietoja kuivumisnopeudesta löydät tuote-etiketistä tai Sikan teollisuusosaston teknisestä neuvonnasta. Tue paneeli oikeaan asentoon puristimien avulla aloittaen nurkista sekä alueilla, joissa esiintyy jännityksiä. (poista puristimet 4,5h jälkeen 1) Pyyhi pois /tasoita lastalla ulospursunut liima tiivistäen samalla paneelin reunasauman Noudata pistehitsauksessa tai niittauksessa ajoneuvovalmistajan antamia ohjeita (OEM)¹ Lämpötila Avoin aika Puristusaika Hiottavissa Luovutusaika 10 C 90 min 16 h 48 h 48 h 23 C 60 min 4.5 h 16 h 24 h 30 C 30 min 2 h 6 h 8 h 60 C n.a. 30 min 1 h 1 h Sovellamme myymiimme tuotteisiin kulloinkin voimassa olevia myynti- ja toimitusehtojamme. Tutustu aina voimassa olevaan tuotetietoesitteeseen ennen tuotteen käyttöönottoa tai käsittelyä. Lisätietoa ja video-ohjeita SikaPower -4720 67
VINKKEJÄ KÄSITTELY Liimattavien pintojen tulee olla puhtaita, kuivia, öljyttömiä ja rasvattomia. Jos tarpeen, hio liimapinnat hiomahuovalla ja poista pöly. Poista pinttyneet liat käyttäen Sika Remover-208 tai Sika Cleaner P tuotetta. Katso primer- taulukosta lisätietoa. Tarvittaessa (katso primer -taulukko), pyyhi liitettävät pinnat puhtaalla, nukkaamattomalla paperipyyhkeellä, joka on kostutettu aktivaattorilla (Sika Aktivator-100, Sika Aktivator-205 tai Sika ADPrep). Huomioi vastaavat haihtumisajat. Tarvittaessa (katso primer -taulukko), levitä primer liitettäviin pintoihin siveltimellä, huopa- tai Sika Cleaner PCA:n avulla. Huomioi vastaavat haihtumisajat. Levitä poikkileikkaukseltaan kolmionmuotoinen liimapalko vain toiselle pinnalle, kun käytät liimaukseen pastamaisia tuotteita. Muotoile terävällä mattoveitsellä suuttimeen stanssattujen leikkausviivojen mukaan ns. V-aukko ja pidä pistoolia kohtisuorassa pintaan nähden levityksen aikana. Liimattessa 2k-liimoilla, käytä tuotteeseen sopivaa sekoitussuutinta. Huomioi minimikerrospaksuus ja käytä välyspaloja tarpeen mukaan. Liitä liimapinnat toisiinsa ja paina välyspaloja vasten. Tue liitos kuivumisen ajaksi, vältä aiheuttamasta jännityksiä liimaliitokseen. Huomioi käsittelyaika. Tuoreiden Sikaflex-tahrojen poisto Sika Remover-208 tuotteella pyyhkien. Muut puhdistusaineet voivat häiritä liiman kovettumisprosessia. TYÖSKENTELYSSÄ HUOMIOITAVAT ASIAT TUOTTEIDEN YHTEENSOPIVUUS Käyttämällä Sikan tartuntaaineita yhdessä Sikan liimatuotteiden kanssa, varmistat keskinäisen yhteensopivuuden. EI LIUOTINAINEITA KOVETTUMATTOMAAN LIIMAAN Liiman levityksen jälkeen vältä kontaktia juuri levitetyn liiman ja liuotinta sisältävien tuotteiden kanssa, ennen liimapalon nahottumista. Liuotinaine katkaisee reaktion ja estää liiman kovettumisen jättäen sen tahnamaiseksi tai liimaiseksi. Käytä Sika Remover-208 -tuotetta kovettumattomien liimatahrojen poistoon. SILIKONIA SISÄLTÄVÄT TUOTTEET Ihovoiteet sekä silikonia sisältävät tuotteet voivat heikentää tarttuvuutta, joka johtaa epäonnistuneeseen liimaukseen ja mahdolliseen vesivuotoon. VÄLYSPALOJEN LIIMAUS Välyspalojen liimaus syanoakrylaattiliimoilla (pikaliimat) voi estää liimapalon kovettumisen ja tämä voi johtaa vesivuotoihin. Tarraliimalla varustettuja välyspaloja voidaan käyttää ongelmitta. Kumisia välyspaloja ei tulisi asettaa liimasauman kohdalle, mutta niiden tulisi olla niin lähellä liimaa kuin mahdollista, jotta vältetään vesivuodot. Jotta vältetään liiman kohdistuvaa liiallista kuormitusta, välyspalojen kovuuden tulisi vastata kuivuneen liiman kovuutta. Käyttöohjeita ja työskentelymenetelmää tulee noudattaa tarkasti, jotta voidaan varmistua kestävistä liitoksista. HUOMIOI TURVALLISUUS KOKO AJAN Varmista hyvä ilmanvaihto Käytä suojakäsineitä Käytä suojalaseja Älä tupakoi, ei avotulta, ei ruokaa Asianmukainen jätteen ja jäämien hävittäminen Ole valmistautunut hätätilanteisiin 68 VINKKEJÄ
SUUTTIMEN MUOTO Elastististen, täyttävien liimamassojen (Sikaflex ja Sikatack) levitykseen suositellaan käytettävän V-aukkoista suutinta. Liimamassan poikkileikkaukseltaan kolmionmuotoinen palko varmistaa kiinnipainuessaan liiman hyvän tartunnan molempiin liitetäviin pintohin. Mahdolliset toleranssit vaihtelut eivät tällöin aiheuta vesi-/ilmavuotoja liitokseen. Haluttu liiman kerrospaksuus kuivuneessa liitoksessa säädetään kumisia välyspaloja käyttäen. Yksikomponenttisilla kosteuskovetteisilla liimamassoilla kiinnipainetun liimaliitoksen leveys tulisi jäädä alle 20mm läpikuivumisen varmistamiseksi. Yksi-komponenttisilla kosteuskovettuvilla liimoilla liimaliitoksen ei tulisi olla yli 20 mm leveä pitkän kovettumisajan vuoksi. Liiman levitys poikkileikkaukseltaan kolminmuotoisena palkona Liimasauman mitat kiinnipainetussa liitoksessa 2 h Puristus h w w Kerrospaksuus = h V-leikkaus kolmionmuotoisen liimapalon levitykseen Käytä välyspaloja tarvittaessa Halkaisija = liimapalon leveys V-korkeus = noin kaksi kertaa kiinnipainetun liimakerroksen paksuus Suutin SUUTTIMEN MUOTO 69