Kiertokirje. 43. Koskeva erinäisten postitoimistojen korottamista korkeampaan palkkausluokkaan.

Samankaltaiset tiedostot
Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

SISÄLLYS. N:o Työministeriön asetus. työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä asioista

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

SUOMENKIELISTEN ALUEIDEN PUVUT

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Suomen Postihallituksesta.

1904. Suomen Postihallituksesta. N:o I.

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat kunnittain Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä Maakunnittain

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

KUNTIEN MAKSUOSUUDET KUNNALLISELLE TYÖMARKKINALAITOKSELLE VUONNA 2010

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Angående postbefordringen å statsjärnvägarna. Postinkuljetuksesta valtionrautateillä.

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

Kirkonarkistojen mikrofilmirullat ja -kortit JyMA:ssa/

1901. Från Poststyrelsen i Finland. N:o XV9!

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Sivu 1 (10) VÄESTÖ- JA ASUNTOMARKKINATIETOJA 2010 KUNNITTAIN ASU

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010

Two-person household, EUR per month

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

Sivu Uusimaa. Tietohallinto / ELV

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

Sivu 1 (10) VÄESTÖ- JA ASUNTOMARKKINATIETOJA 2011 KUNNITTAIN

,67 28, ,40 27,90 KUNNITTAIN:

Kuntien kirjahankintakulujen muutos maakunnittain

Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta /2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa 2012

Manner-Suomi

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat elokuussa Sivu 1 (10)

Kriteeritarkastelua maakunnittain

Laskelmat eivät sisällä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimaa rahoitusta Lähde: VM/Kuntaliitto 1) Ei sisällä veromenetysten kompensointia

Laskelmat eivät sisällä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimaa rahoitusta Lähde: VM/Kuntaliitto 1) Ei sisällä veromenetysten kompensointia

kuntia kpl /kk /m2/kk m2 kuntia kpl /kk /m2/kk m2 Yhteensä: Manner-Suomi ,24 10, ,56 11,16 49,2 46,9 %

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa Sivu 1 (10)

Kauppa-alue 1. Akaa Hämeenkoski Kerava

VM/KAO, Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

Elisa ADSL hinnasto (alv. 24%)

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet

Kauppa-alue 1. Akaa Hämeenkoski Kerava

Valtionosuusuudistus: Esityksen vaikutus kuntien valtionosuuteen vuoden 2014 tasossa sekä vuosien siirtymätasaus Lähde: VM/KAO 9.4.

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

KUNTIEN TOIMINTAMENOJEN SUHDE VERONALAISIIN ANSIOTULOIHIN VUOSINA

Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys

UtUM t je. 14. Koskeva erityisten uusien postitoimistojen perustamista ja ennen olevien postitoimistojen muodostamista.

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus

Laskentamalli Todelliset nettomenot Muutokset Tasauskatto

KUNTIEN MAKSUOSUUDET KUNNALLISELLE TYÖMARKKINALAITOKSELLE VUONNA 2009

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1a. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat

Tiehallinto, tie- ja liikennetekniikka Kuntaennuste Tieliikenteen suoritteet yleisillä teillä

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen

Ajoneuvokanta, kaikki ajoneuvorekisterissä olevat ajoneuvot

KOKONAIS- VAIKUTUS. + tulot kasvavat/menot alenevat - tulot alenevat/menot kasvavat

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen. 1. Palveluja tuottava toimipaikka:

TILASTOKESKUS - Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto 2013

Kiertokirje. 40. Koskeva väliaikaisia toimenpiteitä postinkuljetuksessa rautateillä.

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

287 Kristiinan- Kristinestad

Kunnallisveroprosenttien korotukset 2000-luvulla kunnittain*

Kunnallisveroprosenttien korotukset 2000-luvulla kunnittain*

Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Naapurit-pelin voittokooste

Kunnat aakkosjärjestyksessä

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

Yhteensä

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot Taulu 1. Liikennekäytössä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016

Transkriptio:

Kiertokirje. 1917. Suomen P o stih a llitu k se sta. N:o XXXIY. 43. Koskeva erinäisten postitoimistojen korottamista korkeampaan palkkausluokkaan. Kulkulaitostoimituskunnan kirjelmän mukaan tämän lokakuun 3 päivältä on Suomen Senaatti sanottuna päivänä vahvistanut allalueteltujen postitoimistojen hoitajain vuotuiset palkkiot ja tarverahat seuraaviksi määriksi, luettuina tammikuun 1 päivästä 1918, nimittäin: Tornio As, Turku I. l:sen luokan postitoimitukset. Palkkio ja tarverahat 2,000 markkaa: Palkkio ja tarverahat 1,800 markkaa: Karis, Kolikkomäki, Uusikirkko Wp. L. Palkkio ja tarverahat 1,700 markkaa: Jämsä, Karhula, Kuusamo, Naantali, Sakkola, Salmi, Toijala, Aggelby. Palkkio ja tarverahat 1,600 markkaa: Haapavesi, Högfors,^Joroinen, Kokemäki, Kurkijoki, Lauttakylä, Nickby, ( Rautalampi, Rautu, Sysmä, Virrat, Voikka. Palkkio ja tarverahat 1,500 markkaa: Kautjärvi, Kivennapa, Kuhmoinen, Orivesi, Punkalaidun, Sodankylä, Sotkamo, Tyrisevä.

2 Palkkio ja tarverahat 1,400 markkaa: Antrea k. k., Harlu, Hirvensalmi, Hämekoski, Jokioinen, Juankoski, Kangasniemi, Kirvu, Korpilahti, Lammi, Puumala, Pölläkkälä, Ruokolahti, Suomussalmi, Viitasaari. Palkkio ja tarverahat 1,300 markkaa: Hartola, Hyrynsalmi, Keitele, Kerimäki, Koski H. L., Kuhmoinen, Kuolajärvi, Laukaa, Maaninka, Muonio, Nummi, Pihtipudas, Sauvo, Sortanlahti, Syvänniemi, Teuva, Vesanto. Jurva. Palkkio ja tarverahat 1,200 markkaa: ^ 2:sen luokan postitoimitukset: Palkkio ja tarverahat 800 markkaa: Alastaro, Karihaara, Lauritsala, Muurame, Raunistula. Palkkio ja tarverahat 750 markkaa: Metsäpirtti, Tyrnävä, Uotsola, Yläne. Palkkio ja tarverahat 700 markkaa: Hämeenkylä, Kalmari, Kiehimä, Klamila, Köyliö, Luopioinen, Muuruvesi, Pyttis, Sorsakoski, Uuksu, Uurainen. Asikkala, Suodenniemi, Vähäkyrö. Palkkio ja tarverahat 650 markkaa: Palkkio ja tarverahat 600 markkaa: Helylä, Honkajoki, Isojoki, Jämijärvi, Karijoki, Konnitsa, Kuhmalahti, Lappi T. L. Palokki, Varpaisjärvi. Palkkio ja tarverahat 550 markkaa: Kylmäkoski, Lavansaari, Länkipohja, Makslahti, Miettilä, Qveflaks, Riste, Salmela, Savonranta, Sideby, Ylöjärvi.

3 Palkkio ja tarverahat 500 markkaa: Eräjärvi, Mietoinen, Niva, Porlom,Tikkala. Palkkio ja tarverahat 450 markkaa: Auttoinen, Mörtmark, Viljakkala. Palkkio ja tarverahat 300 markkaa: Runni (4 kesäkuukauden aikana). Koura, Ravansaari, Tervajoki. Postiasemat: Palkkio ja tarverahat 500 markkaa: Palkkio ja tarverahat 450 markkaa: Palkkio ja tarverahat 400 markkaa: Karvala, Keikyä, Lusi, Pohja, Skaftung, Tuupovaara, Tynkä, Virkkilä, Visuvesi. Palkkio ja tarverahat 350 markkaa: Haisua, Juupajoki, Kilo, Kolkontaipale, Lassila, Martonvaara, Parkumäki, Raussila, Räyrinki, Siurua. Mikä postitoimistojen tiedoksi ja noudatettavaksi täten ilmoitetaan. Helsingissä, Postihallituksessa, lokakuun 23 päivänä 1917. P. Jamalainen. John Palmgren.

Cirkulär. 1917. Från P o ststy re lse n i Finland. N:o XXXIV. 43. Angående uppllyttning av särskilda postanstalter till högre avlöningsklasser. Enligt kommunikationsexpeditionens skrivelse av den 3 innevarande oktober har Finlands Senat sagda dag fastställt det årliga anslaget till arvode och expenser för föreståndarena för nedannämnda postanstalter till följande belopp, räknat från den 1 januari 1918, nämligen: \ Postexpeditioner av första klass: Torneå B., Åbo Ö. Arvode och expenser 2,000 mark: Arvode och expenser 1,800 mark: Karis, Kolikkomäki, Uusikirkko Vp. L. Arvode och expenser 1,700 mark: Jämsä, Karhula, Kuusamo, Naantali, Sakkola, Salmi, Toijala, Åggelby. ' Arvode och expenser 1,600 mark: Haapavesi, Högfors, Joroinen, Kokemäki, Kurkijoki, Lauttakylä, Nickby, Rautalampi, Rautu, Sysmä, Virrat, Voikka. Arvode och expenser 1,500 mark: Kaukjärvi, Kivennapa, Kuhmoinen, Orivesi, Punkalaidun, Sodankylä» Sotkamo, Tyrisevä. z3

Arvode och expenser 1,400 mark: Antrea k. k., Harlu, Hirvensalmi, Hämekoski, Jokioinen, Juankoski, Kangasniemi, Kirvu, Korpilahti, Lammi, Puumala, Pölläkkälä, Ruokolahti, Suomussalmi, Viitasaari. Arvode och expenser 1,300 mark: Hartola, Hyrynsalmi, Keitele, Kerimäki, Koski H. L., Kuhmoinen, Kuolajärvi, Laukaa, Maaninka, Muonio, Nummi, Pihtipudas, Sauvo, Sortanlahti, Syvänniemi, Teuva, Vesanto. 5 Jurva. Arvode och expenser 1,200 mark: Postexpeditioner av 2:dra klass: Arvode och expenser 800 mark: Alastaro, Karihaara, Lauritsala. Muurame, Raunistula. Arvode och expenser 750 mark: Metsäpirtti, Tyrnävä, Uotsola, Yläne. ' Arvode och expenser 700 mark: Hämeenkylä, Kalmari, Kiehimä, Klamila, Köyliö, Luopioinen, Muuruvesi, Pyttis, Sorsakoski, Uuksu, Uurainen. Asikkala, Suodenniemi, -Vähäkyrö. Arvode och expenser 650 mark: Arvode och expenser 600 mark: Helylä, Honkajoki, Isojoki, Jämijärvi, Karijoki, Konnitsa, Kuhmalahti, Lappi T. L., Palokki, Varpaisjärvi. Arvode och expenser 550 mark: Kylmäkoski, Lavansaari, Länkipohja, Makslahti, Miettilä, Qveflaks, Riste, Salmela, Savonranta, Sideby, Ylöjärvi.

6 Arvode och expenser 500 mark: Eräjärvi, Mietoinen, Niva, Porlom, Tikkala. Arvode och expenser 450 mark: Auttoinen, Mörtmark, Viljakkala. Arvode och expenser 300 mark: Runni (under 4 sommarmånader). Koura. Ravansaari, Tervajoki. Poststationer: Arvode och expenser 500 mark: Arvode och expenser 450 mark: Arvode och expenser 400 mark: Karvala, Keikyä, Lusi, Pohja, Skattung, Tuupovaara, Tynkä, Virkkilä, Visuvesi. Arvode och expenser 350 mark: Haisua, Juupajoki, Kilo, Kolkontaipale, Lassila, Martonvaara, Parkumäki, Raussila, Räyrinki, Siurua. Vilket postanstalterna till kännedom och iakttagande härigenom meddelas. Helsingfors, å Poststyrelsen, den 23 oktoher 1917. P. Jamalainen.. John Palmgren. Helsingissä, 1917. Suomen Senaatin kirjapainossa.