Kuvakertomus Ngorongoro - Kilimanjaro Sanzibar Tansania 2.-17.2.06 - Ossi ja Maarit
Torstai 2.2. Helsinki Amsterdam Kilimanjaro International Airport Arusha Perjantai 3.2. Arusha Gibb s Farm Ngorongoro Ensimmäinen aamu Afrikassa. Näkymä hotellin parvekkeelta. Matka kohti Ngorongoroa alkoi pölypilvessä.
Ensimmäiset villieläimet. Kameleita tasangolla. Afrikkaan lähdettiin katsomaan Killeä livenä. Ja Kille myös nähtiin, tosin ihan sattumalta tien varressa.
Kuivaa ja karua oli. Mutta sitkeästi joku kylää pitää pystyssä. Myös lehmiä laidunnettiin näissäkin oloissa. Apinanleipäpuu. Puu on kuukauden kaksi vuodesta lehdessä ja muun ajan lehdetön.
Itä-Afrikan suuri hautavajoama. Korkeusero noin 500 metriä. Tässä kohtaa Intian ja Afrikan mannerlaatat eroavat toisistaan. Joskus tulevaisuudessa meri valtaa vajoaman. Ngorongoron läheisyydessä muuttuu maaperäkin rikkaammaksi ja helpommin viljeltäväksi.
Gibb s Farm oli aikanaan nimensä mukaan maatila. Nykyään tilalla toimii hotelliravintola, jonka tarpeisiin edelleen tuotetaan mm. vihanneksia, hedelmiä, yrttejä ja kahvia. Maistelimme tuotteita lounaan merkeissä. Gibb s Farmilta aloitimme ensimmäisen harjoituksen ohuessa ilmassa. Korkeus oli noin 1 800 metriä merenpinnasta. Kävelimme noin tunnin matkan ihmettelemään Elefanttiluolaa, jolla niin norsut kuin muutkin eläimet käyvät kaivamassa kivennäisaineita. Lähellä oli myös korkea mutta vähävetinen vesiputous.
Illan suussa pääsimme ihastelemaan näköalapaikalta avautuvaa Ngorongoron kalderaa. Ngorongoro on maailman suurin ehjänä säilynyt kaldera eli kasaan romahtanut tulivuori. Aikanaan vuori on ollut yli 5 000 metriä korkea, nyt kalderan pohja on noin 2 100 metriä ja reunat noin 2 700 metriä meren pinnan yläpuolella. Kalderan reunat ovat rehevää sademetsää ja pohja lähes kokonaan ruohotasankoa. Kalderan halkaisija on noin 21 km.
Lauantai 4.2. Safariajelu Ngorongorossa. Ngorogorossa kerrotaan olevan maailman tihein villieläinkanta. Alueella arvioidaan elävän noin 30 000 villieläintä. Ensimmäisenä vastaan tuli seeproja. Strutseja, pahkasikoja, seeproja ja pienempiä lintuja.
Kalderassa on pari pientä metsäaluetta. Täältä yritimme löytää leopardeja, mutta pariin paviaaniin oli tyytyminen. Metsänreunassa tallusteli norsuja.
Petoja kuvittelimme näkevämme enemmän, mutta katseemme tavoitti vain gepardin, hyeenan ja servaalin. Yllä gepardi. Seeproja, antilooppeja ja knuita.
Pahkasikoja, seeproja ja antilooppeja. Strutseja. Uros on tumman korea ja naaras ruskeanharmaa.
Norsu. Melkein olisimme ylettäneet tätä nuorta urosnorsua autosta silittämään.
Kalderassa on myös suolainen järvi, jossa asustaa monia vesilintuja. Suurimman mielenkiinnon keräävät flamingot. Virtahevot viettävät päivänsä vedessä huilaillen. Taustalla seeproja.
Hyeena. Ngorongorossa on muutama hotelli/lodge, jotka kaikki sijoittuvat kalderan reunalle. Näkymät alas kalderaan ovat upeat. Iltaisin saattoi vielä hyvillä kiikareilla seurata eläimiä.
Sunnuntai 5.2. Ngorongoro Lake Manyara Machame Aloitimme päivän sopeutumisharjoituksella. Vaelsimme Oldeani-vuoren rinteellä 2 700 metristä noin 3 000 metriin. Vaelluksen aikana mm. tähyilimme kaukana avautuvaa Serengetin tasankoa ja ihmisen historian tutkimisen kannalta arvokasta Olduvai-rotkoa. Ngorongoro on suojelualue, mutta masai-heimo saa asua ja laiduntaa alueella. Masait olivat uteliaita muukalaisia kohtaan. Pientä korvausta vastaan paikalla olleet kyläläiset asettuivat yhteiskuvaan. Kylän miehet olivat laitumella. Kylän vanhin istuu taustalla kivellä.
Lounastimme hotelli Lake Manyaralla. Ruokailu taukosi hetkeksi, kun rohkea/nälkäinen paviaani löysi tiensä jälkiruokapöytään ja kiskoi kakkua suuhunsa kaksin käsin. Turisteilla oli hauskaa, henkilökunnalla ei. Hotelli sijaitsee hautavajoaman yläreunalla ja Lake Manyaran kansallispuiston laidalla. Kiikareilla tähystimme kirahveja.
Kirahveja tasangolla. Lähestyessämme Machamea pilvien takaa nousi esiin Afrikan korkein vuori, matkamme seuraava kohde, Kilimanjaro.
Maanantai 6.2. Machame Marangu gate Mandara hut Maundi crater Matkan toinen vaihe eli nousu Kilimanjarolle on edessä. Kilimanjaro on sammunut tulivuori. Se on yksi maaliman suurimmista tulivuorista, maailman korkein vapaasti seisova vuori ja Afrikan korkein vuori. Sen huipulla on noin 80% kaikesta Afrikan mantereen lumesta. Retkikuntamme tukijoukkona oli kymmeniä paikallisia oppaina, kokkeina ja kantajina. Itse kannoimme vain päiväreppuja.
Lähdimme liikkeelle puiston portilta (Marangu gate) noin 1 800 metriä meren pinnan yläpuolelta. Maasto oli lähinnä vuoristosademetsää. Vuoristosademetsä ei ollut kovinkaan tiheää. Valoa riitti hyvin polulle asti. Vaellusreitit ovat suomalaisten kehitysyhteistyönä kunnostamia.
Mandara hut sijaitsee noin 2 700 metrin korkeudessa. Vaellusmatkaa kertyi noin 9 km. Majat ovat norjalaisten rakentamia. Illan edellä kävimme vielä katsomassa maisemia Maundi kraaterilla. Sademetsä vaihtui kanervametsän kautta kanervanummeksi.
Maundi kraateri. Kraaterin halkaisija on noin 50 metriä. Näköala kraaterilta.
Tiistai 7.2. Mandara hut Horombo hut Matka jatkui kanervanummea hitaasti ylöspäin. Kilimanjaron kaksi korkeinta huippua Mawenzi, 5 149 m, (edessä) ja Kibo, 5 895 m, (takana) tulivat esiin kanervien madaltuessa.
Pilvet jäivät alapuolelle. Paikallisia kukkia ja taustalla Kifinika hill, jolla tarinan mukaan uhrataan lampaita mm. sateen saamiseksi viljelyskautena.
Matkaa Horombolle taitettiin noin 12 km. Ilmakin muuttui trooppisen kuumasta suomalaisen kesän viileisiin lukemiin. Keskiviikko 8.2. Horombo Zebra rock Horombo Zebra rock eli Seeprakallio oli ohueen ilmaan totuttelupäivän kohde. Noin 7 km vaelluksella noustiin reiluun 4 000 metriin ja palattiin takaisin Horombolle yöpymään.
Torstai 9.2. Horombo hut Kibo hut Horombon majat ja aamun pilvet jäävät taakse. Edessä taivaansineä vastaan hohtaa Kilimanjaron jäätiköt.
Vuorella ylöspäin mentäessä olot muuttuvat karuimmiksi koko ajan. Nyt oli niin kuivaa, ettei vettä ollut vaikka kyltissä niin luvataan. Edessä avautuu Satula. Satula on Mawenzin ja Kibon huippujen välinen karu ja kuiva kuumaiseksikin kutsuttu alue. Yöllä satulalla on kylmä ja päivällä aurinko paahtaa kuumasti. Polku kohti Kibon majaa näkyy selvästi.
Mawenzi. Pieniä lumisia pilkkuja näkyy myös Mawenzin huipulla. Aikanaan vaelluksia tehtiin myös Mawenzille, mutta eroosio on rapauttanut reitit vaarallisiksi. Satula ei ole täysin tasainen, vaan sielläkin on kraaterikukkuloita.
Viimeisen nousun jyrkät reitit näkyvät vaaleina juovina Kibon rinteellä. Viimeinen maja ennen huippua on kivinen ja navettamainen Kibo hut. Rakennuksessa oli viileää päivällä ja kylmää yöllä. Korkeutta 4 750 metriä, lähes siis Mount Blancin korkeus. Matka Horombolta kibolle on noin 12 km
Torstai 9.2. Perjantai 10.2. Kibo hut Uhuru Peak Kibo hut 19 hengen retkikunnastamme 14 lähti yrittämään huipulle nousua. Heistä 9 pääsi Gillman s Point:lle (5 685 m), joka hyväksytään vuoren valloittamiseksi ja vielä kuusi jatkoi korkeimmalle kohdalle Uhuru Peak:lle 5 895 metrin korkeudelle. Valloitusmatka edestakaisin on noin 12 km. Kuvassa vuoren karua huippua. Neljä kuudesta vuoren valloittajasta Uhurulla. Paksujen vaatekerrosten alta paljastuvat Sirpa, Minna, Terttu ja Maarit.
Huipulla on vielä paksuja jäätikkö kerroksia, mutta niiden on arvioitu sulavan seuraavien muutaman kymmenen vuoden aikana kokonaan pois. Kibolta katsottuna Mawenzi.
Reitti alas. Kibo hut on kuvan keskellä. Polku Horombolle näkyy selvästi. Perjantai 10.2. Kibo hut Horombo hut Aamuaurinko paistaa Mawenzin takaa.
Reitti ylös kohti Gillman s Point:a. Vuoren valloittaja saapuu tyytyväisenä.
Päivän urakka jatkui paluulla Satulan yli takaisin Horombolle. Tässä kelpaisi ajella vaikka polkupyörällä. Lauantai 11.2. Horombo hut Marangu gate Machame Villakoita Horombon majan lähinotkossa.
Aamun kirkkaassa kelissä maisemat olivat näkemisen arvoiset. Keskellä Kifinika hill. Pare-vuoret pilkottivat satumaisesti udun keskeltä.
Mandaran majojen lähestyessä alkoi taas metsä. Kanervametsää siis ihan oikeasti kanervametsää. Kanervien korkeus yli 5 metriä.
Puiston portilla retkikunta ja paikalliset tukijoukot (oppaat, kokit, kantajat) kokoontuivat viimeisen kerran. Paikalliset saivat palkkionsa ja heille lahjoitettiin vaatteita ja muita varusteita. Tukijoukkomme esitti kiitokseksi laulun. Lahjoitustavarat ovat maassa liinojen päällä (lahjoitimme mm. KuUS:n suunnistuspaidan).
Sunnuntai 12.2. Machame (vierailu Moshissa) Moshin tori. Myynnissä oli hedelmien, viljojen ja lihojen lisäksi tavaraa laidasta laitaan. Matkamuistojen myynti- ja valmistuskojuja.
Ukkoskuuro Afrikan malliin ei poikennut kotoisista. Hotellin pihalla ruokaili apinoita.
Maanantai 13.2. Torstai 16.2. Sanzibar Bluebay Beach Resort hotellin aluetta. Palmujen alle ei saanut käydä pitkäkseen, koska kookospähkinät saattavat pudota pahoin seurauksin. Paikalliset tarjosivat purjehdusretkiä, snorklausta, delfiiniuintia ja muita aktiviteetteja.
Meriveden lämpötila oli noin 30 astetta. Masai-soturit vartioivat rantaa ja pitivät pahimmat kaupustelijat loitommalla. Nousu-/laskuvesi oli voimakas, ehkä noin kaksi metriä. Laskuveden aikaan riutan ja rannan väliin jäi kahlaussyvyinen vesi.
Merisiilejä korallikasvien lomassa. Siilien vuoksi suositeltiin kahlausta kengät jalassa. Siilejä oli uskomattoman paljon. Meritähti.
Viimeisen päivän ohjelmassa oli tutustuminen Sanzibarin kaupunkiin ja etenkin sen vanhaan osaan eli Stone town:iin. Sanzibar on tunnettu mausteidensa lisäksi orjakauppahistoriastaan. Kuvassa orjakaupan muistomerkki entisen orjatorin kohdalla. Torin päälle on rakennettu anglikaanikirkko, jonka pääty näkyy kuvan taustana. Stone town:n kapeita kujia ihmettelemässä.
Turisti M ja viimeinen vilkaisu Intian valtamereen tällä reissulla.