Porin prikaatin kilta ry Vuosikertomus 2016
Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta sekä lähentää toisiinsa Porin prikaatia ja sen täydennysalueen väestöä. Kilta toimii jäsentensä keskeisenä yhdyssiteenä, vaalii historiallisia perinteitä ja yhteisiä muistoja. Kilta pyrkii edistämään Porin prikaatissa palvelevien varusmiesten viihtyvyyttä. 2 Porin prikaatin kilta 2016
PUHEENJOHTAJALTA Porin prikaatin 390-vuotisjuhlaa vietettiin 16.2.2016. Silloin julkaistiin Porilaisten marssi niminen historiateos, jonka tekemiseen panostimme merkittävästi. Kirjan jakelussa olemme onnistuneet kohtuullisesti ja työ jatkuu. Yhteisöjäsenyyden mahdollistava sääntömuutos ennakkotarkastettiin Patentti- ja rekisterihallituksessa maaliskuussa ja hyväksyttiin vuosikokouksessa 21.5.2016. Sääntöihin tehtiin myös joitakin teknisiä muutoksia, joiden ansiosta saatoimme samalla päättää seuraavan vuoden jäsenmaksuista ja periä niitä kuluvan vuoden alkupuolella. Aikaisemmin laskutus on tapahtunut alkukesällä. Alueosastojen toiminta on ollut monipuolista ja aktiivista: retkiä ja esitelmiä, vapaaehtoista pelastuspalvelua ja järjestyksenvalvontaa yleisötilaisuuksissa, lavatansseja, puistokonsertteja ja metsänistutusta. Jäsenemme myös kuntoilevat ja suunnistavat, harjoittelevat joukkueen hyökkäystä ja viivytystä sekä muita sotilastaitoja, mutta toiminta tapahtuu Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen tai reserviläisten puitteissa. Työnjako on sujunut hyvin. Varusmiesten tukeminen eri tavoin on jatkunut ja yhteistyö varusmiestoimikunnan kanssa on erinomainen. Toimikunnan järjestämä alokkaiden vertaistuki somessa toimii hyvin ja sen kehittämistä jatketaan. Uuden Porin prikaatin muodostuminen on sujunut mallikkaasti. On luonnollista, että prikaatin rekrytointialueen vapaaehtoisen maanpuolustuksen kenttä hakee edelleen uomiaan. Kiltojen välinen yhteistyö on mielestäni parantunut ja asenteet tervehtyneet. Korostetaan sitä, mikä on yhteistä, eikä pyritä erottumaan muista parempina. Perinteitä ja aselajien erityispiirteitä voivat silti pioneerit, viestimiehet ja tykkimiehetkin vaalia. Prikaatissa koulutettavat kymmenien erikoisalojen sotilaat voivat iloita vahvuuksistaan ja olla samalla Porilaisia. Esimerkkejä kiltojen lähentymisestä voidaan mainita Mittamies- ja Topografikillan hallituksen vierailu Huovinrinteellä 2.3.2016. Ohjelma oli antoisa ja keskustelut avarsivat ymmärrystä puolin ja toisin. Helsingin alueosaston Döbelninkadun tiloissa järjestämä esitelmäilta 3.11.2016 keräsi mukavasti muiden maanpuolustusjärjestöjen edustajia kuulemaan kommodori evp. Pertti Inkisen verratonta analyysiä Venäjän edesottamuksista lähialueillamme. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen tukiorganisaatiot ovat suositelleet järjestöjen tiedotustoiminnan toteuttamista digitaalisesti eikä painettuja jäsenlehtiä ole enää taloudellisesti tuettu. Porilainen-lehtemme on ollut jo pitkään netistä luettavissa sekä prikaatin että kiltamme sivuilta. Painettu lehti tulee kuitenkin vielä vuosia olemaan kiltalaisia yhteen liittävä side, monien killan jäsenten ainoa yhteydenpitoväline. Erityisen mieluista on ollut todeta, että aatteellisuus on omaksuttu kiltamme piirissä hyvin kattavasti. Se ilmenee esimerkiksi siinä, että kiltatoiminnasta aiheutuneita matka-, posti-, puhelin- yms. kustannuksia eivät jäsenemme peri killalta. Kuuluminen kiltaan ja ahkerointi sen hyväksi nähdään isänmaallisena harrastuksena. Kiitän kaikkia aktiivisia kiltalaisia panoksestanne Porilaisten hyväksi. Turussa 26. helmikuuta 2017 Timo Mäki Killan puheenjohtaja 3
Tapahtumia 2016 Killan vuosikokous Huovinrinteellä - Kari Nummila Kilta huomioi varusmiehiä Huovinrinteellä ja Niinisalossa - Porin prikaatin arkisto Loimaan alueosasto piti vuosikokouksen Vilakone Oy:n tiloissa - Kari Nummela Kokonaisturvallisuusmessut Tampereella - Eino Järvinen Mittamies- ja Topografikillan vierailu Huovinrinteellä - Eino Järvinen 4 Porin prikaatin kilta 2016
Raine Narva piti Loimaalla esitelmän "Kaukopartioisku Muurmannin radalle" Tilaisuuksia järjestettiin kaksi suuren suosion vuoksi. - Jorma Rinne Kilta osti 500 kpl Porin prikaatin historiateosta "Porilaisten marssi". - Porin prikaati Salon vuosikokous - Ismo Laaksonen Vääpelikerhon retki Tuusulaan - Jorma Rinne Konsertti Turun Tuomaanpuistossa. - Kari Nummila 5
Loimaan alueosasto - Osallistuttiin Loimaan alueen muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa tilaisuuden järjestämisen kustannuksiin Lounais-Suomen ammattiopistossa, missä Raine Narva kertoi Rukajärveltä tehdystä operaatiosta Muurmannin radalle Maj Gubaan tammikuussa 1942. Vastaava tilaisuus pidettiin myös Sarka museossa 8.3.2016, minkä kustannuksiin alueosasto osallistui. - Osallistuttiin Alastaron Sotaveteraanit ry:n 50 -vuotisjuhlaan 28.2.2016 Alastaro-hallissa. - Pidettiin Killan Loimaan alueosaston vuosikokous Vilakone Oy:ssä 6.4.2016. Aluksi tutustuttiin yritykseen ja Wille kiinteistönhoitotraktorien valmistukseen. Yritykseen tutustumisen jälkeen pidettiin vuosikokous. Tilaisuuteen osallistui 37 killan alueosaston jäsentä. - Varusmiesten ohjaus veteraanikeräyksessä 19.4.16 Hirvikoskella. - Osallistuttiin Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry:n 50 -vuotisjuhlaan 24.4.2016 Heimolinnassa. - Osallistuttiin killan Loimaan alueosaston lipun kanssa Kaatuneitten muistopäivän seppeleiden laskutilaisuuteen Kanta-Loimaan sankarihaudoilla 15.5.2016. - Osallistuttiin pääkillan vuosikokoukseen ja vuosijuhlaan Porin prikaatissa 21.5.2016. - Osallistuttiin Järjestyksenvalvontaan Tuomaanpuiston konsertissa Turussa 9.6.2016. - Osallistuttiin Kesäyön marssiin Turussa 11.6.2016. - Osallistuttiin OKRA -näyttelyyn Oripään lentokentällä 6.-9.7.2016. Näyttelyssä esiteltiin killan toimintaa ja kiltaan liittyi 81 uutta jäsentä - Osallistuttiin tammimetsän täydennysistutuksiin Ruissalossa 29.10.2016. - Järjestettiin 2.12.2016 yhdessä Vääpelikerhon kanssa joulujuhla ja päivällinen Pääskynpesässä Loimaan Haaran kylässä. Ohjelmaan kuului everstiluutnantti (evp) Markku Laurisen puhe, kappalainen Elina Rouhiaisen jouluhartaus ja Matti Merran haitarimusiikkia. Lisäksi tilaisuuden alussa Seppo Sollalle luovutettiin killan ansiolippu ja Eino Laurilalle killan standardi. Tilaisuuteen Pääskynpesässä osallistui 112 henkilöä. - Osallistuttiin Killan Loimaan alueosaston lipun kanssa Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin Kanta-Loimaan kirkossa ja sankarihaudoilla 6.12.2016. - Osallistuttiin Mellilän kirkossa 17.12.2016 sotaveteraanin hautajaisiin. - Osallistuttiin jouluaattona 24.12.2016 kunniavartioihin sankarihaudoilla. - Alueosaston jäseniä on muistettu onnitteluadresseilla heidän täyttäessään tasavuosia. Markku Nummijoki ja Seppo Yli-Nissilä ovat hoitaneet onnittelut. - Killan Loimaan alueosastossa on 454 jäsentä. Vuonna 2015 jäseniä oli 408 jäsentä, vuonna 2014 jäseniä oli 402 ja vuonna 2013 oli 371 jäsentä. - Johtokunta kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa 25.1.2016, Ravintola Ankkuripaikassa (läsnä 7 jäsentä) 17.10.2016, Ravintola Ankkuripaikassa (läsnä 5 jäsentä) - Johtokunnan kokoonpano 2016: Jaanu Kimmo, Kettunen Erkki, Nepponen Juha, Ristolainen Matti, Vuolle Tapio, Yli-Nissilä-Seppo (puheenjohtaja), Mustajärvi Petri (sihteeri ja rahastonhoitaja 6 Porin prikaatin kilta 2016
Loimaan seutukunnan vääpelikerho Jäsenmäärä Vääpelikerho kuuluu Porin prikaati ry:n kiltaan yhtenä sen alueosastona. Jäsenmäärä 31.12.2016 oli 71 jäsentä. Varainhankinta Järjestyksen valvontatehtäviä on suoritettu eri tapahtumissa, suurimpina Okra-näyttely Oripäässä 6.-9.7. sekä Kuninkuusravit Turussa 30.-31.7. Koulutus ja hankinnat Järjestettiin Alastarolla 8.12. ja 12.12. kahden yhdistyksen järjestysmiehille järjestyksenvalvojien kertauskurssi. Mukana 9 osanottajaa. Järjestysmiestehtävien suorittamista varten hankittiin seitsemän softshelltakkia sekä turvaliivejä ja järjestysmiespaitoja. Tilaisuudet Oltiin yhdessä Loimaan alueosaston kanssa järjestämässä Raine Narvan esitelmätilaisuuksia 21.1. ja 8.3. Loimaalla aiheena Kaukopartioisku Muurmanskin radalle. Osallistuttiin Alastaron Sotaveteraanit ry:n 50-vuotisjuhlaan 28.2.2016 Järjestettiin 9.4. retki Tuusulaan, jossa tutustuttiin Ilmatorjunta- ja Lotta-museoihin. Osallistuttiin 21.5. Porin prikaatin kilta ry:n vuosikokoukseen Säkylän Huovinrinteellä. Oltiin 29.10. mukana killan perinnemetsikön täydennysistutuksessa Turun Ruissalossa. Kerhon jäseniä oli 3.8. mukana JR 35 Killan järjestämällä matkalla Poventsan muistomerkin 20-vuotisjuhlaan. Osallistuttiin 2.12. Loimaan alueosaston järjestämään joulutilaisuuteen Haaran Pääskynpesässä. Mukana jäsenten aviopuolisoita. Osallistuttiin kunniavartioihin 24.-25.12. Kanta-Loimaan, Loimaan kappeliseurakunnan, Alastaron ja Metsämaan hautausmailla. Lisäksi kerhon lippu on ollut mukana perinteisissä lippuvartioissa. Hallinto Hallitukseen on kuulunut puheenjohtaja Simo Saarikallio, sihteeri ja rahastonhoitaja Eino Järvinen sekä jäsenet Seppo Solla, Risto Vatanen, Pertti Vesanto, Tauno Punta, Simo Kolkkala ja Olli-Pekka Koivisto. Hallitus on pitänyt yhden kokouksen. Toiminnantarkastajana on toiminut Harri Juva. Yhteys pääkiltaan Puheenjohtaja Simo Saarikallio on toiminut Porin prikaatin killan hallituksen jäsenenä. Kerhon jäsen Kari Nummila on myös ollut pääkillan hallituksen jäsen. Tämän ohella hän on toiminut pääkillan tiedotusvastaavana sekä Porilainen-lehden toimittajana. Eino Järvinen on toiminut pääkillassa killan hallituksen kutsumana sekä Porilainen-lehden johtokunnan jäsenenä. Jorma Koivisto ja Kalevi Suvila ovat toimineet killan valtuuskunnan jäseninä. Huomioinnit Porin prikaatin kilta ry huomioi kerhon jäseniä seuraavasti: Olkin Partio-patsaan sai Eino Järvinen. Killan ansiolipun sai Seppo Solla. Killan standaarin saivat Harri Juva, Lauri Heikkilä ja Erkki Kettunen. Kilta-ansioristin sai Arto Savonen ja kiltaristin Risto Vatanen. Jäsenten täyttäessä tasaisia merkkivuosia, on heille lähetetty killan adressi. Joulutervehdys on toimitettu sähköpostin omaaville jäsenille. Vuosikokous Vuosikokous pidettiin Loimaalla 29.2.2016 JMJping Oy:n tiloissa. Kokousisäntinä toimivat Jouko Mäkinen ja Pekka Ruohonen. 7
Turun alueosasto Yleistä Alueosaston sääntöjen mukaan toiminnan tarkoituksena on toimialueellaan ylläpitää ja kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta, lähentää toisiinsa Porin prikaatia ja sen rekrytointialueen väestöä, toimia jäsentensä keskinäisenä yhdyssiteenä ja vaalia historiallisia perinteitään ja yhteisiä muistoja. Toiminnan perustan ovat edelleen luoneet monet Turun ja lähiympäristön maanpuolustustapahtumat, joihin killan alueosaston jäsenet ovat osallistuneet. Hallinto Alueosaston puheenjohtajana on ollut Erkki Lehmus. Johtokuntaan ovat puheenjohtajan lisäksi kuuluneet jäseninä Tuula Rahkonen, Mauno Harju, Leena Rantanen, Heikki Mäki, Raimo Salo ja Osmo Suominen. Johtokunnan valitsemina sihteerinä on toiminut Tuula Rahkonen, rahastonhoitajan tehtäviä on hoitanut Osmo Suominen ja lipunkantajana on ollut Mikko Saarinen. Kokoukset Alueosaston vuosikokous pidettiin Valtion virastotalolla 18.2. Paikalla oli 14 kiltasisarta ja -veljeä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Erkki Lehmus, sihteerinä Leena Rantanen sekä pöytäkirjan tarkastajina ja ääntenlaskijoina Jarmo Suomala ja Eero Larkka. Kokouksen alussa läänineläinlääkäri Jani Soini alusti aiheesta Helposti leviävät eläintaudit varautumisen haasteena". Johtokunta kokoontui vuoden aikana neljä (5.2., 28.4., 9.8. ja 7.12.) kertaa. Matkat ja retket Osallistuttiin killan vuosikokouspäivän viettoon Säkylän Huovinrinteellä 21.5. Tilaisuudet Ruissalon Tammimetsikön täydennysistutus järjestettiin 29.10. Metsikköön istutettiin kuusi uutta tammea. Tilaisuuteen osallistui 16 kiltasisarta ja veljeä. Perinteiset varusmiesinfotilaisuudet kesäkuussa ja joulukuussa Heikkilän kasarmin luokkatalossa Lounais- Suomen maanpuolustuspiirin Varsinais-Suomen koulutus- ja tukiyksikön ja Varsinais-Suomen aluetoimiston kanssa jäivät edelleen pitämättä yhteistoimintatahojen päätettyä lopettaa tilaisuudet tarpeettomina. Kesällä 9.6. järjestettiin yhdessä muiden alueosastojen kanssa konsertti Tuomaanpuistossa. Tapahtumaan osallistui runsas 200 henkilöä. Osallistuminen muiden maanpuolustusjärjestöjen tilaisuuksiin Jäsenistöä on osallistunut Varsinais-Suomen kiltapiirin, muiden kiltojen ja muiden maanpuolustusjärjestöjen järjestämiin tilaisuuksiin, joista mainittakoon seppeleen laskut talvisodan päättymispäivänä ja itsenäisyyspäivänä. 8 Porin prikaatin kilta 2016
Perinneasiat On asetettu kynttilät jouluaattona eversti Polttilan ja everstiluutnantti Kuirin sekä vuoden aikana poisnukkuneiden kiltasisarten ja veljien haudoille. On osallistuttu kunniavartioihin jouluaattona Turun sankaristillä ja Unikankareella. Edustukset Killan puheenjohtajana on toiminut Timo Mäki. Killan johtokuntaan ovat kuuluneet Erkki Lehmus, Raimo Salo ja Tuula Rahkonen. Tiedotus Jäsenistölle on tiedotettu sähköpostitiedotteilla ja Turun Sanomien kiltapalstalla. Porin alueosasto YLEISTÄ Kulunut vuosi oli tavanomainen ja kului kilta- ja vapaaehtoisen maanpuolustustyön merkeissä. JOHTOKUNTA Alueosaston johtokuntaan on kuluvan vuoden aikana kuulunut seuraavat osaston jäsenet: Pasi Rainiola puheenjohtaja, Anssi Perämäki sihteeri, Aleksi Viikinkoski rahastonhoitaja, sekä muut jäsenet Harri Kesti, Juha Niinikoski, Teijo Reunanen ja Ravo Sarmet VARSINAINEN TOIMINTA Osaston vuosikokous pidettiin 12.4.2016 Porin Lähi-Tapiolan tiloissa, paikalla oli 12 alueosaston jäsentä. Kokousesitelmän piti Evl Petteri Kurkinen Kriha alan johtaja pääesikunnasta, aiheena oli kansainvälinen tilanne. Mielenkiintoinen esitelmä herätti paljon keskustelua sekä kysymyksiä ja sai osallistujilta runsaat kiitokset. Myyntiedustaja Joonas Pitko esitteli Lähi-Tapiolan toimintaa ja tarjosi kokouskahvit. Osastomme jäseniä on osallistunut aktiivisesti kotikuntansa sankarihaudoilla järjestettäviin muistotilaisuuksiin sekä itsenäisyyspäivän ja jouluaaton kunniavartioihin. Alueosasto on osallistunut Porin kaupungin sankarihaudalle laskettavaan yhteisseppeleeseen itsenäisyyspäivänä sekä kaatuneiden muistopäivänä. Osastomme jäseniä osallistui pääkillan vuosikokoukseen ja juhlaan 21.5. Porin prikaatissa. Puheenjohtaja Pasi Rainiola on toiminut osastomme edustajana pääkillan hallituksessa. Satakunnan kiltapiirin edustajana on toiminut Pasi Rainiola. Pääkaupunkiseutu Maanpuolustustalon auditoriossa Helsingissä pidettiin 3.11.2016 esitelmä- ja keskustelutilaisuus. Kommodori evp ja tutkija Pertti Inkinen esitelmöi aiheesta Sotilaallinen tilanne Itämeren alueella. 9
Salon seudun alueosasto Yleistä Vuosi 2016 oli Salon seudun alueosaston 56. toimintavuosi. Vuosi on ollut jälleen vilkkaan toiminnan aikaa ja järjestettyihin retkiin ja tapahtumiin on alueosaston jäsenistö osallistunut kiitettävästi. Kesäkuun alussa järjestimme alueosaston jäsenille bussimatkan Askaisiin ja Turkuun. Ensimmäisenä tutustumiskohteena oli Askaisten kirkko ja hautausmaa ja sitten Ritaripuisto. Tämän jälkeen ajoimme Louhisaaren kartanoon johon tutustuimme oppaan johdolla. Lounaan nautimme Turun Upseerikerholla. Iltapäivän tutustumiskohteena oli Turussa upea ja laaja Forum Marinum. Lähtökahvit nautimme Turun Linnan Juhana Herttuan kellarissa. Heinäkuussa järjestimme jälleen suositut, perinteiset porilaistanssit Marttilassa varojen keräämiseksi alueosaston toimintojen tukemiseen ja toimintavuoden lopulla kokoonnuttiin yhteiselle joululounaalle, tällä kertaa Saloon ravintola Rosmariiniin joulukuun toisella viikolla. Kunniakkaiden porilaisperinteiden vaaliminen ja siirtäminen tuleville sukupolville on ollut keskeisenä tavoitteenamme kuten meitä edeltäneelläkin sukupolvella ja näin on tulevanakin vuonna. Haasteellisena koemme uusien jäsenten hankinnan ja etenkin nuorten porilaisten saamisen mukaan alueosastomme toimintaan. Hallinto ja toimikunnat Paikallisosaston puheenjohtajana toimintavuonna 2016 on toiminut agronomi Eero Nurminen Halikosta. Hallitukseen ovat lisäksi kuuluneet varapuheenjohtaja Jorma Korimäki Marttilasta, Vesa Hänninen Halikosta, sihteeri Ismo Laaksonen Halikosta, rahastonhoitaja Jarmo Niinistö Halikosta, Kari Niinistö Salosta, Esa Ruohola Perttelistä, Reijo Salokannel Halikosta, Taisto Tielinen ja lippuvastaava Reino Toivonen molemmat Muurlasta. Toiminnantarkastajina vuonna 2016 ovat toimineet Jorma Auramo ja Timo Mänkäri, varalla Olavi Kurkela ja Pauno Uusitalo. Alueosaston yhdysmiehinä ovat toimineet: Jorma Korimäki (Marttila) Taisto Tielinen (Muurla/Salo), Reino Toivonen (Muurla/Salo), Kari Niinistö (Halikko/Salo) ja Tapio Turunen (Salo) Tanssien järjestämistoimikuntaan ovat kuuluneet: varapuheenjohtaja Jorma Korimäki kokoonkutsujana, Olavi Kurkela, Pauno Uusitalo, Eero Nurminen ja Ismo Laaksonen. Lipputoimikunnan lippuvastaavana on toiminut hallituksen jäsen Reino Toivonen. Alueosaston lippu on osallistunut talvisodan päättymisen ja kaatuneitten muistopäivän, Salon alueen Mannerheim Ristin ritarien muistokivellä pidettyyn kunnianosoitukseen 4.6. samoin 4.6. Halikossa ja Salossa olevien Ritarien haudoilla, sekä itsenäisyyspäivän tilaisuuksiin. Turkuun ja Askaisiin sunnuntaina 11.6.2016 tehdyn retken valmistelevaan toimikuntaan kuuluivat: Eero Nurminen, Jarmo Niinistö, Vesa Hänninen ja Ismo Laaksonen. Kokoukset: Alueosaston vuosikokous pidettiin tiistaina 01.2.2016 Halikossa SSO:n kauppakeskus Prisman kokoustiloissa. Alueosaston hallitus on kokoontunut vuoden aikana kolme kertaa. Tanssien järjestämistoimikunta on kokoontunut kaksi kertaa ja Turkuun suuntautuvaa matkaa valmisteleva toimikunta kaksi kertaa. Muu Toiminta: 24.1.2016 osallistuttiin Tammisunnuntain jumalanpalvelukseen Uskelan kirkossa ja Vapaussotien Salon Perinneyhdistys ry:n juhlaan Mahlakankareen seurakuntatalossa. 18.2. osallistuttiin VTT Markku Salomaan esitelmätilaisuuteen - Venäjän erikoisjoukkojen toimintaa. 10 Porin prikaatin kilta 2016
13.3. osallistuttiin alueosaston lipun kanssa lippulinnassa talvisodan päättymisen 76. muistopäivänä Vapauden Liekki muistomerkillä Salossa Sibelius puistossa pidettyyn kunnianosoitus- ja juhlatilaisuuteen. 29.3. osallistuttiin MPKL:n Varsinais-Suomen piirin kevätkokoukseen. 7.4. alueosaston jäseniä osallistui luentotilaisuuteen - Göran Lindgren: Viipurin valtaus 1942 21.5. alueosastomme jäseniä osallistui pikku bussillinen Porin prikaatin killan vuosikokoukseen ja -juhlaan Säkylän Huovinrinteen varuskunnassa. 11.6. alueosasto järjesti matkan, jolla tutustuimme Askaisten Louhisaareen, Askaisten kirkkoon ja Ritaripuistoon. Sitten matkasimme Turkuun tutustuen Forum Marinumiin ja Turun linnaan. 16.6. osallistuttiin Porilaiskonserttiin Turussa Tuomaan puistossa. 30.7. pidettiin porilaistanssit Marttilassa Laurilan lavalla. Sää suosi järjestäjiä ja maksaneita osallistujia oli 201. 15.9. osallistujia sotahistorioitsija Raine Narvan esitelmätilaisuudessa - Kaukopartiohyökkäys Muurmannin radalle tammiskuussa 1942. 25.9. alueosaston jäseniä osallistui luento ja esitelmätilaisuuteen Salossa. Eversti Risto Hurme: Kansainvälinen vaalitarkkailu. 20.10. alueosaston edustajina puheenjohtaja ja sihteeri osallistuivat porilaismetsikön uudistus istutukseen Ruissalossa Honkapirtin maastossa. 27.10. osallistuimme Suvi ja Jussi Posion pitämään esitelmätilaisuuteen - Suomenhevonen isänmaan puolustajana ja rakentajana. 24.11. alueosaston jäseniä kuuntelemassa puolustusministeriöstä Janne Helinin esitystä Venäjän sotilaallinen toiminta Suomen lähialueilla. 6.12. osallistuttiin itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin Uskelan kirkossa ja sankarihaudoilla. Alueosaston lippu oli mukana lippuvartiossa. 7.12. nautittiin alueosaston jäsenten perinteinen joululounas Rosmariini ravintolassa Salossa. Osanottajia oli 27. Edustukset: Porin prikaatin kilta ry:n varapuheenjohtajana on vuonna 2016 toiminut Eero Nurminen. Pääkillan hallituksen jäseninä 2016 ovat toimineet Kari Niinistö ja Ismo Laaksonen. Pääkillan toisena varsinaisena toiminnantarkastajana on toiminut Pekka Rinne Halikosta. Porin prikaatin kilta ry:n valtuuskunnan puheenjohtajana on kuluneena toimikautena ollut Arto Arvonen. MPKL:n Liittovaltuuston jäsenenä ja MPKL:n säätiön asiamiehenä on toiminut Arto Arvonen. Huomionosoitukset: Kilta-ansioristin numeroituna vastaanottivat 21.5. killan vuosikokouksessa Vesa Hänninen ja Pekka Rinne. Killan standaarin saivat Esa Ruohola 8.4. ja Kari Niinistö 20.5. Merkkipäiviään viettäneitä alueosaston jäseniä on muistettu adressein ja kukkasin. Tiedotus: Alueosaston jäsenistöön ollaan oltu yhteydessä sähköpostin välityksellä, kirjein ja jäsenkirjeillä. Tilaisuuksista on tiedotettu Salon Seudun Sanomissa, Auranmaan Viikkolehdessä ja Turun Sanomain Killat palstalla. Alueosaston tulevista ja menneistä tapahtumista on myös tiedotettu Porin prikaatin kilta ry:n omilla verkkosivuilla.. 11
Jäsenistö 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008 Veteraanijäsenet 7 9 10 16 16 18 136 132 132 Ainais- ja kunniajäsenet 25 26 27 28 29 27 27 24 29 Vuosijäsenet 1385 1311 1230 1163 1126 1064 898 907 914 Yhteensä 1417 1346 1267 1207 1171 1109 1061 1063 1075 Muutos kpl 71 88 60 36 62 48-2 -12 4 Jäsenistöstä naisia 70 62 56 53 44 42 38 25 29 Jäsenistön ikäjakauma Jäsenistö alueosastoittain alle 19 vuotiaat 7 20-24 vuotiaat 31 25-29 vuotiaat 36 30-34 vuotiaat 49 35-39 vuotiaat 82 40-44 vuotiaat 84 45-49 vuotiaat 113 50-54 vuotiaat 186 55-59 vuotiaat 155 60-64 vuotiaat 136 65-69 vuotiaat 187 70-74 vuotiaat 188 75-79 vuotiaat 95 80-84 vuotiaat 41 85-89 vuotiaat 20 90-94 vuotiaat 3 95-99 vuotiaat 3 100-105 vuotiaat 1 ei ikätietoa 10 Yhteensä 1417 Jäsenistön keski-ikä 57,3 vuotta Loimaa 437 Pori 125 Pääkaupunkiseutu 53 Salo 106 Säkylä 150 Turku 361 Vääpelikerho 71 Muu Suomi 114 Yhteensä 1417 Kunniajäsenet Porin prikaati Säkylän Sotilaskotiyhdistys ry Mauno Harju, kunniapuheenjohtaja Jorma Koivisto Pentti Eskola Kannattajajäsenet Pohjankankaan Tykistökilta ry Rauman Seudun Tykistökilta ry Kankaanpään Seudun Tykistökilta ry Mittamies- ja Topografikilta ry 12 Porin prikaatin kilta 2016
Valtuuskunta Kauppaneuvos Arto Arvonen Eversti Arto-Pekka Nurminen puheenjohtaja varapuheenjohtaja Teollisuusneuvos Esko Eela Ekonomi Pentti Eskola Rakennusarkkitehti Pekka Hakamäki Valtiotieteen maisteri Mauno Harju Kaupunkineuvos Timo Honkala Suurlähettiläs Pauli Järvenpää Everstiluutnantti Vesa Keskinen Varatoimitusjohtaja Jukka Kianen Majuri Pekka Kinkku Markkinointipäällikkö Jorma Koivisto Talousneuvos Ilkka Koota Rikosylikomisario Raimo Latvala Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen Viestintäneuvos Tapani Mikola Toimitusjohtaja Esa Mäki Poliisipäällikkö Heikki Mäki Prikaatikenraali Olli Nepponen Kenraalimajuri Markku Nikkilä Yrityspalvelupäällikkö Heikki M. Nurmi Yli-insinööri Tuomo Peltola Puolustusasiainneuvos Ilkka Puukka Prikaatikenraali Juha Pyykönen Kenraalimajuri Eero Pyötsiä Kunnanjohtaja Vesa Rantala Ekonomi Pertti Ratsula Maanviljelijä Esa Ruohola Johtaja Arto Räty Pankinjohtaja Arto Saarinen Kenraalimajuri Pertti Salminen Everstiluutnantti Matti Soini Johtaja Kalevi Suvila Sosiaalineuvos Seppo Verronen Yliluutnantti Hannu Vettenranta Toimitusjohtaja Hannu Viitanen Hallitus Varatuomari Timo Mäki Agronomi Eero Nurminen puheenjohtaja varapuheenjohtaja Eversti Petri Kosonen Opettaja Ismo Laaksonen Everstiluutnantti Erkki Lehmus Toimialajohtaja Kari Niinistö Vanhempi ammattimies Markku Nummijoki Toimittaja Kari Nummila Tiedonhallintasihteeri Tuula Rahkonen Palvelupäällikkö Pasi Rainiola Talousasiantuntija Simo Saarikallio Rakennusmestari Raimo Salo Maanviljelijä Seppo Yli-Nissilä Hallituksen kutsumana KV-henkilöstösuunnittelija Auli Pakula sihteeri Pankinjohtaja Eino Järvinen rahastonhoitaja Yliluutnantti Heikki Saarinen museonhoitaja Toimistotyöntekijä Tiina Tuominen nettivastaava Hallituksen kokouksissa ovat kutsuttuina myös varusmiestoimikunnan puheenjohtajat. Vuonna 2016 ovat toimineet Miro Marjamäki, Kim Raita ja Lauri Tuomaala. 13
Alueosastot Loimaan alueosasto Seppo Yli-Nissilä puheenjohtaja Petri Mustajärvi sihteeri/rahastonhoitaja Loimaan seutukunnan vääpelikerho Simo Saarikallio puheenjohtaja Eino Järvinen sihteeri/rahastonhoitaja Porin alueosasto Pasi Rainiola puheenjohtaja Anssi Perämäki sihteeri Aleksi Viikinkoski rahastonhoitaja Salon seudun alueosasto Eero Nurminen puheenjohtaja Ismo Laaksonen sihteeri Jarmo Niinistö rahastonhoitaja Turun seudun alueosasto Erkki Lehmus puheenjohtaja Tuula Rahkonen sihteeri Osmo Suominen rahastonhoitaja Pääkaupunkiseutu Hannu Viitanen yhteyshenkilö Muut alueosastojen luottamustehtävissä olevat on mainittu osastojen toimintakertomuksissa. Toimihenkilöt Lipunkantajat Pääkilta: Markku Nummijoki Loimaan alueosasto: Seppo Yli-Nissilä Loimaan seutukunnan vääpelikerho: Seppo Solla Salon seudun alueosasto: Reino Toivonen Säkylän alueosasto: Juha Ilomäki Turun seudun alueosasto: Mikko Saarinen Tiedotusvastaava Kari Nummila Varainhankintavastaava Eero Nurminen Jäsenvastaava Seppo Yli-Nissilä Tuotevastaava Seppo Yli-Nissilä Jäsenrekisterin ylläpito Eino Järvinen Internet-sivujen ylläpito Eino Järvinen Tiina Tuominen Toimikunnat Hankintatoimikunta Seppo Yli-Nissilä, Raimo Salo, Simo Saarikallio Eero Nurminen, Heikki Saarinen Huomiointitoimikunta Ismo Laaksonen, Eino Järvinen, Pasi Rainiola, Osmo Suominen Toiminnantarkastajat Jukka Kianen ja Pekka Rinne, varalla Tuomo Kankare ja Markku Laine 14 Porin prikaatin kilta 2016
Palkitsemiset Olkin Partio-patsas Pekka Kinkku n:o 3 Eino Järvinen n:o 4 Killan ansiolippu Seppo Solla Arto-Pekka Nurminen Killan standaari Lauri Heikkilä Harri Juva Erkki Kettunen Jukka Kyläkoski Markku Laine Eino Laurila Kari Niinistö Jaakko Pakula Eero Reide Esa Ruohola Raimo Saikkonen Keijo Välimäki Kilta-ansioristi karhutunnuksin Arto-Pekka Nurminen n:o 50 Petri Kosonen n:o 51 Asko Tanhuanpää n:o 52 Kilta-ansioristi Vesa Hänninen n:o 101 Juha Ilomäki n:o 102 Pekka Rinne n:o 103 Heikki Saarinen n:o 104 Risto Jaakkola Arto Savonen Kiltaristi Risto Vatanen n:o 66 Joona Virtanen n:o 67 Miro Marjamäki n:o 68 Marjo Elasvuo Anja Keto Leila Rautanen Tiina Tuominen Standaarilla palkitut varusmiehet Antti-Jussi Nieminen, Tomi Halminen, Antti Hirvilahti, Eino Humberg, Henri Kangasniemi, Niklas Koivisto, Ho Yin Tomi Lam, Joona Lastikka, Eero Lähdesmäki, Henri Nieminen, Joonas Nikander, Juho Ojala, Joni Pitkänen, Miikka Putkonen, Aleksi Tammi, Eemil Virtanen Palkitsemiset suoritetaan sekä Huovinrinteellä että Niinisalossa. MPKL hopeinen kiltaristi Tapani Mikola Tuomo Peltola MPKL pronssinen kiltaristi Leena Rantanen Porilaisristi prikaatin myöntämä Markku Nummijoki Kaikille vakiintuneita merkkipäiviään viettäville jäsenille lähetetään killan onnitteluadressi Talous Vuonna 2016 on peritty seuraavat jäsenmaksut: vuosijäsenmaksu 20 euroa kannatusjäsenmaksu 50 euroa ainaisjäsenmaksu 300 euroa Jäsenmaksusta 12 euroa jäi killan käyttöön. Loppu 8 euroa oli MPKL:n osuutta ja sillä hinnalla killan jäsenet saivat kaksi Maanpuolustaja lehden numeroa. Lisäksi kilta sai valtakunnallisen edunvalvonnan lisäksi jäsenrekisterin käyttöoikeuden. Killalla ja Porilainen lehdellä on erilliset kirjanpidot. Alueosastot pitävät kirjanpitonsa erikseen. Tässä toimintakertomuksessa esitetyt tuloslaskelma ja tase ovat edellä mainittujen kirjanpitojen yhteenveto. Killan toiminnantarkastajat antavat lausunnon sekä Killan että Porilainen lehden tileistä. Alueosastoilla on omat toiminnantarkastajansa. 15
PORILAINEN lehti Porilaisen-lehti on Porin prikaatin ja Porin prikaatin kilta ry:n julkaisu, joka toimii prikaatin tiedotuslehtenä sekä killan jäsenlehtenä. Lehti jaetaan varusmiehille, prikaatin henkilökunnalle, killan jäsenille, Säkylän sotilaskotiyhdistyksen jäsenille ja prikaatin sidosryhmille. Lehti ilmestyi neljä kertaa. Lehteä painettiin yhteensä 22.250 kpl. Sivuja oli yhteensä 184. Lehden päätoimittajana oli eversti Tommi Haapala. Toimitussihteerinä oli FM Markus Malila. Toimitustyössä on apuna prikaatin henkilökuntaa, varusmiehiä sekä ulkopuolisia avustajia. Kilta vastaa hallinnosta sekä ilmoitushankinnasta. Toimitustyö tehdään pääosin prikaatin toimesta. Kilta vastaa hallinnosta sekä hankkii ilmoitukset. Johtokunta Eversti Arto-Pekka Nurminen puheenjohtaja Varatuomari Timo Mäki varapuheenjohtaja Eversti Tommi Haapala jäsen Pankinjohtaja Eino Järvinen jäsen MPKL ry MPKL ry toimii kiltojen valtakunnallisena edunvalvoja. Porin prikaatin kilta ry on yksi sen suurimmista jäsenjärjestöistä. Killan edustajana liittovaltuustossa on toiminut Arto Arvonen. Sääntömuutos Vuonna 2016 killan sääntöjä uudistettiin. Suurin muutos oli se, että killan varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä myös vapaaehtoista maanpuolustustyötä harjoittava oikeuskelpoinen yhdistys. Uusien sääntöjen mukaan vuosikokouksessa vahvistetaan seuraavan vuoden toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä päätetään jäsenmaksujen suuruus. Maanpuolustuskiltojen säätiö Maanpuolustuskiltojen säätiöön voidaan tehdä nimikkorahastoja killan hyväksi. Rahastojen tuotot tilitetään killalle tai ne voidaan lisätä rahastojen pääomiin killan päätöksen mukaisesti. Vuonna 2016 rahastojen tuottoa tilitettiin killalle 940 euroa. Tuulikki ja Timo Mäki sekä Arto Arvonen kartuttivat rahastoja vuoden aikana. Rahastot ja niiden suuruudet Tuulikki ja Timo Mäen rahasto 20.000 Arto Arvosen rahasto 3.060 Simo Palokankaan rahasto 2.100 Porin prikaatin killan rahasto 2.100 Yhteensä 27.260 16 Porin prikaatin kilta 2016