TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Tapahtumakalenteri... 2



Samankaltaiset tiedostot
TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Tapahtumakalenteri... 2

TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot vuonna Tapahtumakalenteri... 2

KUUKAUSITIEDOTE SISÄLTÖ

AJANKOHTAISTA... 1 Etsimme Suomen parasta nuorisoseuraa Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuuston kokous Tampereella

Tekemisen riemua Teatterimetakka-tapahtumassa

HERKKUMEILI

TANSSITIEDOTE

OTTIISIMOVES TAMPERE TAMMERFORS TANSSIN RIEMUA DANS GLÄDJE

PIENI HERKKUMEILI Huhtikuun alun iloksi!

TANSSITIEDOTE huhtikuu

KUUKAUSITIEDOTE SISÄLTÖ

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016

KUUKAUSITIEDOTE SISÄLTÖ

Yhteistä keskustelua moderoi kulttuurivaikuttaja, Nuori Kulttuuri -säätiön toiminnanjohtaja Panu Mäenpää.

Tunnelmallista Joulun aikaa ja Onnea tulevalle vuodelle toivottavat Tuija-Liisa ja Minna.

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Suomen Cheerleadingliitto ry

Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy

Pilates Mestarien käsissä

KUUKAUSITIEDOTE SISÄLTÖ

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, KUHMOINEN (03)

Toimintasuunnitelma 2016

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Tähtiseurakahvit. Elokuu

Olettehan valinneet seurallenne henkilön, joka hoitaa rekisterin päivittämisen!!

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2015

Hei! Oppilastiedote

UUTISKIRJE HELMIKUU 2017

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Organisaation uudistaminen Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Harjun koulu, Harjun ja Kalkun koulutalot. lv

SEURATIEDOTE KESÄKUU 2015

Tanssitunnit syksy 2012

FolkJam Goes Wanhat. Vastuut eli tanssiin kutsut (Kuuteen menevä osa) A1 Vuorovastuu tytöt

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

Jaguars Spirit Athletes ry

Tanssitunnit syksy 2011

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Auttaja lähellä sinua.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

TANSSITIEDOTE helmikuu

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA

Kesätöitä vuotiaille. Mira Korhonen, Nordjobb-projektivastaava Suomessa

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Seuraavat talvikoulutuspäivät pidetään. Lappeenrannassa Ilmoittautuminen osoitteessa:

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville

Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

JÄRJESTÖN AJANKOHTAISET ASIAT

HERKKUMEILI

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 9/2013

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

SEKAKUOROLIITTO RY Helsinki JÄSENKIRJE 5 / Sekakuoropäivät Helsingissä

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna

Järjestökysely2015 Survey. Järjestökysely 2015

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus

ERASMUS KOULUISSA Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Lielahden koulupolku

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv

TOIMINTASUUNNITELMAA (6) Painopisteet Tavoitteet Toimenpiteet Ajankohta

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

Jalkapallojaoston tiedote 5/2013

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2018

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv

Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun sekä. spinone-vizslat haasteotteluun

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA

KNoppi Itä-Suomi syksy 2013

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2010

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

Syksyllä Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op)

HERKKUMEILI 1 / 2012 Uusi Vuosi ja uudet kujeet eli tässä virallinen, vuoden ensimmäinen HERKKU!

SPEK POHJOIS-SUOMEN / POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITON AJANKOHTAISTIEDOTE Moi! kiertue kävi Oulussa!

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Tarinainstituutin. -koulutus

Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu HYVINKÄÄ

Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut:

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv

Transkriptio:

TANSSITIEDOTE 15.11.2013 SISÄLTÖ TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Tapahtumakalenteri... 2 TAPAHTUMATUOTTAMISEN OSAAMISKESKUS... 2 Folklandia keinuttaa uuteen folk-vuoteen... 2 SottiisiMoves 11. 15.6.2014 Tampereella... 2 Avoin koreografiakilpailu nuorille... 3 Nuorisoseurajärjestön vuosiohjelmat 2014, Hetken aikaa tanssin taikaa... 3 VALTAKUNNALLISET JA KANSAINVÄLISET TAPAHTUMAT... 3 Lasten kansantanssiryhmien luokittelut 2014... 3 Barnlek 2014... 4 MUUT KOULUTUSTAPAHTUMAT... 4 Tempoa Tenaviin ohjaajien täydennyskoulutus Helsingissä... 4 FolkJam ohjaajakoulutus Hollolassa... 4 Katutanssityöpajoja Mikkelissä... 5 Liike työkaluna tanssi-innostamisen johdantokurssi Mikkelissä... 5 Tempoa Tenaviin -ohjaajakoulutus 2014... 5 Tulossa Paukkulan Tanssilinjalla: Kahden kuukauden intensiivinen PaukkulaDance!... 5 KOULUTUSPAKETTEJA... 6 Nuorisoseurajärjestön vuosiohjelmat 2014, Hetken aikaa tanssin taikaa... 6 Aikuisryhmien kansantanssiluokitteluiden 2013 videotallenne tilattavissa... 6 Aikuisryhmien kansantanssiluokitteluiden 2011 videotallenteet tilattavissa... 6 Varaston tyhjennys! Nyt alle puoleen hintaan!... 6 Säpinää sälleihin poikien tanssitoimintaa tukeva aineisto... 7 Karjalainen vuosiohjelma 2014 PELIT JA LEIKIT... 7 MAAKUNNISSA TAPAHTUU... 7 Etelä-Häme... 7 MUUT ASIAT... 8 Tanssin osaamiskeskus hakee palvelutuottajaa... 8 Tanssin Tiedotuskeskus hakee tiedottajaa... 8 FolkJam Goes Wanhat -tanssi... 9 Festivaalikutsuja kansantanssiryhmille... 9 Lapsen oikeuksien päivä Liputa lasten oikeuksien puolesta 20.marraskuuta... 9 Muut tanssiin liittyvät tiedotteet... 9 YHTEYSTIEDOT... 9 TANSSITIEDOTE 11 2013 1

TANSSIN OSAAMISKESKUS Tapahtumakalenteri Tanssin osaamiskeskuksen järjestämät omat tai yhteistyökoulutukset 2013-2014 2013 15. 17.11. Karjalaisia kansantansseja lapsille -kurssi, Mikkeli 22. 24.11. Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusteet 1op, Lahti 2014 17. 19.1. Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot 2.jakso, Tampere 17. 19.1. Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot (ruotsinkielinen) 3.jakso 7. 9.3. Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot 3.jakso, Helsinki 21. 22.3. Kansantanssin ohjaajakoulutus; Suomenruotsalaisten tanssien kurssi (järjestää FSF) maaliskuu Kansantanssin ohjaajakoulutus; Lasten ja nuorten ohjaaminen ja ohjelmistojen suunnittelu (järjestää SKY) huhtikuu Barnlekin ohjelmiston kertaus (järjestää KTNL) 25. 27.4. Tanssitalo-ohjaajien täydennyskoulutus 8. 10.8. Tanhu Akatemia 29. 31.8. Tanssitaloviikonloppu 5.-6.9. Valtakunnallinen tanssiohjaajien tapaaminen Tampereella 20. 21.9. Ohjelmistokurssit, Lahdessa 3. 5.10. Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot 1.jakso, Lahti 17. 19.10. DÄÄNS-leiri Lahdessa 14.-16.11. Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot 2.jakso, Tampere 12.-14.12. Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot 3.jakso, Helsinki Tarkemmin tietoja osoitteessa: www.nuorisoseurat.fi/tanssi TAPAHTUMATUOTTAMISEN OSAAMISKESKUS Folklandia keinuttaa uuteen folk-vuoteen Seuraava tapahtumaetappi on Folklandia-risteily välillä Helsinki-Tallinna-Helsinki 10.-11.1.2014. Entiseen malliin laiva täyttyy folk-kansasta ja aloittaa festivaalivuoden. Tapahtumaan osallistuu noin 1000 esiintyjää ja yli 100 erilaista kokoonpanoa useasta Euroopan maasta. Talvifestivaalin taustajärjestäjinä ovat kaikki alan tärkeimmät kotimaiset järjestöt, tapahtumat ja oppilaitokset. SottiisiMoves 11. 15.6.2014 Tampereella Pispalan Sottiisin kansantanssifestivaali ja valtakunnallinen Moves-tapahtuma yhdistyvät kaksoistapahtumaksi SottiisiMoves 2014, joka järjestetään Tampereella 11. 15.6.2014 Suomen Nuorisoseurojen, Nuori Kulttuuri -säätiön ja Tampereen kaupungin yhteistyönä. SottiisiMoves on ensi vuoden merkittävin kulttuurin ja nuorison suurtapahtuma Suomessa, ja siihen osallistuu yli 3000 tanssijaa ja 40 000 kävijää. Taiteellisina johtajina ovat Petri Kauppinen ja Marko Keränen. Tapahtuma huipentuu pääjuhlaan, jonka ohjelmistoja voi opetella muun muassa Pispalan Sottiisin Tanssimania-tapahtumassa. 2

Avoin koreografiakilpailu nuorille Tee tanssikoreografia ja osallistu kilpailuun! Vielä ehdit mukaan, hakuaika päättyy marraskuun lopussa! Tuhannet nuoret tulevat tanssimaan voittanutta koreografiaa ensin kevään aikana Nuori Kulttuurin alueellisissa nuorten tanssitapahtumissa eri puolella Suomea ja sen jälkeen kesäkuussa Tampereella valtakunnallisessa SottiisiMoves2014 tanssitapahtumassa. Voittajan suunnittelema tanssi tulee siis näkymään ympäri Suomen! Lisäksi voittaja pääsee mukaan ammattitanssijoiden raatiin kesäkuussa Tampereella, missä 3000 tanssin harrastajaa kohtaa. Luvassa on sekä näkyvyyttä että mahdollisuus osallistua ja kehittyä yhteistyössä ammattitanssijoiden kanssa. SottiisiMovesin taiteellisten johtajien Petri Kauppisen ja Marko Keräsen valitsema voittaja julkistetaan tammikuussa Folklandia risteilyllä, minne myös voittaja kutsutaan mukaan. Tartu siis ainutlaatuiseen tilaisuuteen ja lähde mukaan kilpailuun. Tarkempia tietoja haku-ajasta, suunniteltavan tanssin teemasta ja siitä, miten kilpailuun osallistutaan, löydät osoitteesta: http://sottiisimoves.fi/koreografiakilpailu/ Nuorisoseurajärjestön vuosiohjelmat 2014, Hetken aikaa tanssin taikaa Vuoden 2014 yhteisohjelmapaketit valmistuvat syyskuun lopussa, ja niitä voi tilata Suomen Nuorisoseuroilta. HUOM! Manian ohjelmistokurssille osallistuvat Nuorisoseurojen jäsenet voivat ostaa vuosiohjelman kurssipaikalta á 40 (Norm. 75 ). Vuosiohjelmistopaketti sisältää ohjeet, nuotit, CD:n ja DVD:n. Lue lisää www.sottiisi.net/index.php/pispalan-sottiisi/sottiisimoves-paajuhla SottiisiMovesin pääjuhlan kokonaisuuden musiikista ja sävellyksistä vastaa Olli Kari. Alle kouluikäisten ohjelman on tehnyt Minna Loikkanen ja pienten koululaisten Riia Niemelä. Nuorten ohjelman ovat laatineet Tanja Kilpiö sekä Tommi Semeri ja aikuisten ohjelman Eero "Suomen Kalevi" Hietanen ja Antti Savilampi. VALTAKUNNALLISET JA KANSAINVÄLISET TAPAHTUMAT Lasten kansantanssiryhmien luokittelut 2014 Lasten kansantanssiryhmien luokittelut järjestetään Rovaniemellä 30.3 yhteistyössä Nuoren Kulttuurin alueellisen Moves-tapahtuman kanssa ja Tampereella 12.-13.6. SottiisiMovesin yhteydessä. Rovaniemen luokitteluun osallistuvat ryhmät voivat osallistua esityksellään myös Movesin alueelliseen katselmukseen. Mikäli he pääsevät jatkoon valtakunnalliseen SottiisiMovesiin Tampereelle, tulee esitys lyhentää Movesin sääntöjen mukaiseksi. Tampereella luokitellaan vain SottiisiMovesiin osallistuvat ryhmät. Kaikki Tanssiralli-konsertit ovat torstaina 12.6 jatkuen perjantaille 13.6 ryhmäkohtaisten palautteiden osalta. Priimatiimaa ihastellaan lauantaina 14.6. Ryhmän luokittelumaksu on 170, joka maksetaan ilmoittautumisen jälkeen. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 31.1. Tämän jälkeen tarkemmat tiedot esityksestä yms. kerätään Rovaniemen osalta 28.2 mennessä ja Tampereen 31.3. mennessä. Jälki-ilmoittautumisia ei oteta vastaan. Lisätietoa ilmoittautumisesta myöhemmin. Matkalla luokitteluun -aineistoon ja sääntöihin pääset tutustumaan osoitteessa www.nuorisoseurat.fi/lastenluokittelut 3

Barnlek 2014 Islanti 9.-13.7.2014 Yhteispohjoismainen lasten ja nuorten kansantanssi- ja kansanmusiikkitapahtuma, joka järjestetään joka kolmas vuosi vuorotellen eri Pohjoismaassa. Ohjelmassa on työpajoja, esiintymisiä, illanviettoja sekä retkiä Islannin upeisiin maisemiin. Yhteisohjelmat tilattavissa! Harjoitusvideot on nähtävissä netistä. Hinta:22 koko paketti (ohjeet, nuotit, cd), 15 CD-levy Tilaukset: Karjalainen Nuorisoliitto, p. 045 673 3223, toimisto@karjalainennuorisoliitto.fi BARNLEK 2014 osallistujille on saatu yhteinen lentotarjous Aurinkomatkoilta. Lentojen aikataulut vaihtelevat 6.7.-14.7. välillä ja hinnat 495 eurosta 655 euroon. Nopeimmat varaajat nappaavat edullisimmat lennot. Aurinkomatkojen palvelumaksu on 15 euroa/ryhmälentovaraus. Lentokenttäverojen ja matkustajamaksujen suuruus tarkistetaan 60 vrk ennen lähtöä, muutokset niissä ovat mahdollisia. Nämä hinnat ovat voimassa 19.12.2013 asti. Varatkaa lentonne siis ennen sitä suoraan Aurinkomatkojen toimistolta puh. 0600 97085, faksi 010 446 7188. Mainitkaa varausta tehdessänne BARNLEK. Lisää tietoja löytyy osoitteesta www.nuorisoseurat.fi/barnlek2014 MUUT KOULUTUSTAPAHTUMAT Tempoa Tenaviin ohjaajien täydennyskoulutus Helsingissä 17.-18.1.2014 Munkkivuoren nuorisotalo, Helsinki Leikki leikistä työkaluja leikkien kehittelyyn. Viikonlopun teemana on opetella työkaluja, joilla pystyy kehittelemään tuttuja leikkejä. Lisäksi askarrellaan lattiamerkkejä ja tikkunauhoja virikemateriaaliksi tunneille. Kouluttajina toimivat Elina Weckström, Kirsi Moilanen, Mari Rautiola ja Jutta Wrangén. Kurssimaksu on 65. Nuorisotalolla on majoitusmahdollisuus. Ilmoittautumiset 7.1.2013 mennessä numeroon p. 044 331 2197 tai anu.kokkonen@nuorisoseurat.fi FolkJam ohjaajakoulutus Hollolassa 29.11. 1.12.2013 Hollolassa Hollolan lukiolla, Koulurinteentie 7, Hollola Kurssi alkaa perjantaina klo 17.00 ja päättyy sunnuntaina klo 16.00 Hinta 170 sisältäen: Koulutuksen (24 oppituntia) käyttöoikeudet FolkJam opetusmateriaaliin nettiportaalissa Markkinointimateriaalin FolkJam-ohjaaja-lisenssin Hyväksytysti koulutuksen suorittaneet saavat lisäksi CD:n opetusmusiikkia. Ruokailu järjestetään erillismaksua vastaan Kouluttajina mm. Petri Kauppinen, Milla Korja ja Hilppa Herd 4

Ilmoittaudu 14.11.2013 mennessä osoitteessa: www.folkjam.fi. Ilmoittautuminen on sitova. Mahdolliset peruutukset vain lääkärintodistuksella. Koulutukseen ilmoittautuminen edellyttää kaikille tunneille osallistumista ja opetusnäytteen suorittamista. FolkJam-ohjaajatodistuksen saaminen edellyttää opetusnäytteen hyväksyttyä suoritusta. Koulutus toteutetaan, jos ilmoittautujia on vähintään 10. Alkukevään koulutuskalenteri 2014 17.-19.1.2014 FolkJam -perusohjaajakoulutus Etelä-Suomi 25.-26.1.2014 Jatkokoulutus Etelä-Suomi 1.-2.2.2014 EloFolkJam -ohjaajakoulutus Pohjois-Suomi 7.-9.2.2014 FolkJam -perusohjaajakoulutus Vieremä 15.-16.2.2014 EloFolkJam -ohjaajakoulutus Tampere Paikkakunnat sekä tarkemmat tiedot koulutuksista tarkentuvat lähipäivinä. Katutanssityöpajoja Mikkelissä 29.11.-1.12.2013 MIKKELI BOUNCE Katutanssityöpaja 3 Tule tutustumaan katutanssiin ja sen eri lajeihin. Kurssi järjestetään yhteistyössä Etelä-Savon tanssiopiston kanssa. Voit osallistua vaikka et olisi osallistunut aikaisempiin katutanssityöpajoihin. Opettajana toimii Marek Vetik. Opetuksen hinta 65. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Outi Soininen, Kurssikoordinaattori, p. 044-791 3013, outi.soininen@sno.fi www.paukkula.fi Liike työkaluna tanssi-innostamisen johdantokurssi Mikkelissä 10.-12.1.2014 Liike työkaluna tanssi-innostamisen johdantokurssi Kurssin aikana tutustut tanssi-innostamisen menetelmään, pääset kehotyöskentelyn avulla tarkastelemaan maailmaa moniaistisesti sekä vahvistat omaa persoonallista ilmaisuasi improvisaatioiden avulla. Tanssiinnostamisen teoriaa avataan monipuolisten harjoitusten lomassa. Tanssi-innostamiseen kuuluu olennaisesti jokaisen ihmisen kehon ja liikkeen kunnioittaminen sellaisena kuin se on. Tanssi tapahtuu innostavassa, kannustavassa, sallivassa ja avoimessa ilmapiirissä. Kurssi sopii sosiaali- ja terveysalan henkilöstölle, opetushenkilöstölle, kasvattajille, ohjaajille, harrastajille tai aiheesta muuten kiinnostuneille. Kouluttajana Raisa Foster, FT, Tanssi-innostaminen -menetelmän kehittäjä, www.raisafoster.com Koulutuksen hinta on 190 (sis. opetus ja ruokailut), majoituksen kanssa 215 (2 hh). Lisätietoja: Anna Leppäkorpi, anna.leppakorpi@sno.fi, 044 416 2433 Ilmoittautuminen: www.paukkula.fi Tempoa Tenaviin -ohjaajakoulutus 2014 25. 27.4.2014 Klaukkalassa. Tarkemmat lisätiedot lähempänä ajankohtaa! Tulossa Paukkulan Tanssilinjalla: Kahden kuukauden intensiivinen PaukkulaDance! Tanssitekniikka (200 tuntia) Nykytanssi, baletti ja katutanssit Ajankohtana maaliskuu-toukokuu -välille ajoittuva. 5

Valmistaudutko tanssinalan pääsykokeisiin? Harrastatko tanssia haluat selvittää mihin harrastuksesi voisi viedä? Kahden kuukauden intensiivikurssin avulla pääset kehittämään tekniikkaasi lyhyessä ajassa harppauksin eteenpäin. Ammattitaitoiset, juuri sinuun sitoutuneet opettajat takaavat kehittymisesi. Saat myös laadukasta teknistä opetusta alallansa arvostetuilta toimijoilta eri lajeissa. Kurssi parantaa mahdollisuuksiasi päästä opiskelemaan ammattitanssijaksi tai tanssinopettajaksi. Kurssi on myös mahtava mahdollisuus, jos haluat kehittyä harrastuksessasi tai pärjätä paremmin kilpailuissa. Opetusta 5 h/päivä, 25 h per viikko, Lisätietoja: Anna Leppäkorpi, anna.leppakorpi@sno.fi, 044 416 2433, www.paukkula.fi KOULUTUSPAKETTEJA Nuorisoseurajärjestön vuosiohjelmat 2014, Hetken aikaa tanssin taikaa Vuoden 2014 yhteisohjelmapaketit valmistuvat syyskuun lopussa, ja niitä voi tilata Suomen Nuorisoseuroilta. Vuosiohjelmapaketit sisältävät SottiisiMoves-tapahtuman tanssiohjeet, nuotit, CD:n ja DVD:n. SottiisiMovesin pääjuhlan teema hetken aikaa tanssin taikaa kokoaa jälleen kansantanssijat yhteiseen esitykseen Pyynikin kentälle. Kokonaisuuden musiikista ja sävellyksistä vastaa Olli Kari. Alle kouluikäisten ohjelman on tehnyt Minna Loikkanen ja pienten koululaisten Riia Niemelä. Nuorten ohjelman ovat laatineet Tanja Kilpiö sekä Tommi Semeri ja aikuisten ohjelman Eero "Suomen Kalevi" Hietanen ja Antti Savilampi. Lue lisää www.sottiisi.net/index.php/pispalan-sottiisi/sottiisimoves-paajuhla Hinta: Vuosiohjelmien tanssien ohjeet ja nuotit 25 Vuosiohjelmien CD 30 Vuosiohjelmien DVD 30 Vuosiohjelmien koko paketti 75 Hintoihin lisätään postikulut. Aikuisryhmien kansantanssiluokitteluiden 2013 videotallenne tilattavissa Konsertti 1 Esiintymässä: Sorokoska, Koriat, Hannat ja Heikit, Koparat, Annat ja Antit, Jutaraito Konsertti 2 Esiintymässä: Flikat, Kirjavat, Polokkarit, Haipakka, Siepakat juniorit, Siepakat Konsertti 3 Esiintymässä: Salmelaiset, Turun Kiikurit, Riijarit, Tosi-ISOT, Fossiilit, Tiistai-ryhmä Konsertti 4 Esiintymässä: Pro, Kumppanpäi, Livakat, Pelmakat, Isottaret Konsertti 5 Esiintymässä: Petkele, Juntu, Hässäkkä, Katrilli, Kärri, Pirttiset, Kasareikka Hinta: 30 /konsertti, tai koko paketti 100 + postikulut Lisätiedot ja tilaukset: jussi.kaijankangas@nuorisoseurat.fi Aikuisryhmien kansantanssiluokitteluiden 2011 videotallenteet tilattavissa Hinta: 30 / levy (kaikkiaan neljä (4) levyä) tai koko paketti 80 + postikulut Lisätiedot ja tilaukset: jussi.kaijankangas@nuorisoseurat.fi Varaston tyhjennys! Nyt alle puoleen hintaan! Kutiaako tanssivarvas? Silloin auttaa Pokkana Polkkaa. Pokkana Polkkaa on Kalevan Nuorten Liiton, Kerhokeskuksen ja Sivistysliitto Kansalaisfoorumin vuonna 1997 tuottama kansantanssin peruspaketti. Monipuolinen aineisto koostuu tekstiosasta, nuotistosta ja kahdesta cd-levystä. Materiaalissa on yhteensä lähes 100 leikki- ja tanssiohjetta musiikkeineen. 6

Oletpa sitten kansantanssin ohjaamisessa aloittelija, konkari tai ammattilainen, Pokkana Polkkaa -aineisto tarjoaa sinulle lisää ideoita ja oppia. Aineisto sopii erityisen hyvin käytettäväksi lasten tanssitunneilla ja lasten ja nuorten kerho- ja liikuntatunneilla. Mukana on perinteisiä leikkejä, harjoitteita sekä suomalaisten ja ulkomaisten kansantanssien ohjeita. Hinta 25 (ei sis. Postikuluja). Tilaukset info@nuorisoseurat.fi Pokkana polkkaa -työryhmä: Petri Hoppu, Riitta Korhonen, Johanna Mulari ja Virve Savolainen Teksti-osan toimittaja: Petri Hoppu. 119 sivua. Nuotisto-osan nuotintaja: Jouni Järvelä. 67 sivua. Julkaisuvuosi 1997 Tämä on viimeinen tilaisuus ostaa materiaalipaketti itsellesi! Tuotetta saatavissa rajoitettu määrä. Säpinää sälleihin poikien tanssitoimintaa tukeva aineisto Muistathan myös, että syyskauden pian alkaessa pojatkin tarvitsevat virikkeitä tanssitoimintaan. Varta vasten pojille suunniteltu Säpinää Sälleihin -aineisto löytyy vapaasti tulostettavana osoitteesta www.nuorisoseurat.fi/sapinaasalleihin Karjalainen vuosiohjelma 2014 PELIT JA LEIKIT Karjalaiset kesäjuhlat Lappeenranta 2014 ja BARNLEK 2014 Islanti Laatineet Rami Meling, Päivi Korteniemi, Maarit Auvinen ja Ville Korpela. Kesäjuhlien ohjemassa tanssitaan kaikki tanssit, BARNLEKissä vain Risti-nolla -osio. PELIT JA LEIKIT Viimeinen pari uunista ulos, Pudoska (Itä-Karjala) Kuuden kolmeinen (Lemi) Kyykkä (koreografia) Kopukka (Länsi-Suomi) Tervapatakatrilli (koreografia) BARNLEK 2014: Risti-nolla Lintunen (Sääminki) FolkJam polkka (koreografia) Taneli (Saarijärvi/Lapua) Rihmarulla (Rantasalmi) Parikkalalainen (Parikkala) Jagujalga (Itä-Karjala) Tilaukset: Karjalainen Nuorisoliitto, p. 045 673 3223, toimisto@karjalainennuorisoliitto.fi Hinta: 22 koko paketti (ohjeet, nuotit ja cd), 15 CD-levy. Harjoitusvideot tulevat nähtäville nettiin. MAAKUNNISSA TAPAHTUU Etelä-Häme II Talvi Hollo ja Martta kansainvälinen kansantanssi- ja musiikkitapahtuma 6. 9.1.2014 Hollolan Nuorisoseura ry Hollola, Päijät-Häme www.hollojamartta.fi 7

MUUT ASIAT Tanssin osaamiskeskus hakee palvelutuottajaa Lahdessa, Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry:n ylläpitämä nuorisoseurajärjestön tanssin osaamiskeskus hakee palvelukseensa osaavaa palvelutuottajaa. Työsuhde on määräaikainen 1.1.2014 31.12.2015. Palkka 1800 /kk, työaika 36,15/vko. Työaikaan sisältyy ilta- ja viikonlopputöitä, oma auto katsotaan eduksi. Hakijalta odotetaan laaja-alaista tanssialantuntemusta (painopisteenä kansantanssi), hyviä yhteistyötaitoja, verkostoitumista ja innostavaa otetta työhön. Suomenkielen lisäksi häneltä vaaditaan hyvä englannin kielen taito. Palvelutuottajan pääasialliset työtehtävät ovat vastata nuorisoseurajärjestön tanssiin liittyvien koulutuksien toteutuksesta, tiedottamisesta ja markkinoinnista sekä vastata tanssiverkoston toiminnan käynnistämisestä. Hän on mukana toteuttamassa nuorisoseurajärjestön alueellisia ja valtakunnallisia tapahtumia sekä leirejä. Hakemukset, cv ja valokuva tulee lähettää 29.11.2013 mennessä. S-postin ja kirjeen otsikkona: Palvelutuottaja hannu.nipuli@nuorisoseurat.fi tai kirjeitse: Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry Rautatienkatu 3, sisäpiha 15100 LAHTI Tiedusteluihin vastaa Hannu Nipuli puh.050 468 6388 Tanssin Tiedotuskeskus hakee tiedottajaa vakituiseen työsuhteeseen 7.1.2014 alkaen tai sopimuksen mukaan. Tanssin Tiedotuskeskus ry on tanssin alan asiantuntijaorganisaatio. Tehtävänämme on edistää tanssitaiteen ja tanssikulttuurin asemaa, toimintaedellytyksiä ja tunnettuutta Suomessa sekä suomalaisen tanssitaiteen tunnettuutta ulkomailla. Tiedottajana suunnittelet, toteutat ja kehität Tiedotuskeskuksen viestintää. Vastaat verkkopalvelusta ja muusta sähköisestä viestinnästä, julkaisu- ja materiaalituotannostamme sekä mediasuhteista. Osallistut myös yhdistyksen vuosikertomusten ja toimintasuunnitelmien tekoon, sekä edustat meitä erilaisissa yhteyksissä. Hakijalta edellytämme soveltuvaa koulutusta, monipuolista kokemusta viestinnän tehtävistä, taide- ja kulttuurikentän tuntemusta, hyviä tietoteknisiä valmiuksia, kokemusta sisällön tuottamisesta eri medioihin, sujuvaa kirjallista ja suullista ilmaisua, oma-aloitteisuutta ja vastuullisuutta, yhteistyökykyä ja erinomaista suomen ja hyvää englannin kielen taitoa. Arvostamme lisäksi tanssitaiteen ja tanssin kentän tuntemusta, muuta kielitaitoa, organisointi- ja priorisointikykyä sekä kehittämisotetta. Viestintämme kohderyhmiä kotimaassa ovat kulttuuripolitiikan päättäjät ja asiantuntijat, kulttuurimedia, tanssin ammattilaiset, muut kulttuurialan toimijat sekä tanssin harrastajat ja välillisesti tanssiyleisö. Kansainvälisesti kohderyhmiä ovat kansainvälinen tanssimedia ja muut taidetanssin ammattilaiset, kuten festivaalien ja esitystilojen johtajat. Tehtävään on 6 kuukauden koeaika. Vapaamuotoinen hakemus, ansioluettelo ja palkkatoive 1.12.2013 mennessä osoitteeseen: https://tanssi.gruppo.fi/online-applications/index.php/survey/index/sid/225469 Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Sanna Rekola, sanna.rekola@danceinfo.fi tai ke 20.11. klo 13 15 ja ti 26.11. klo 13 15, puh. (09) 612 1075. 8

FolkJam Goes Wanhat -tanssi FolkJam Goes Wanhat tanssi on menevä ja flirttaileva tanssi käytettäväksi esimerkiksi koulujen Vanhojen tansseissa. Tanssi on herättänyt laajalti kiinnostusta ja Jamimeininki leviää vauhdilla lukiolaisten keskuudessa. Ota yhteyttä folkjam@folkjam.fi jos haluat videolinkin ja kirjalliset ohjeet tanssiin. Festivaalikutsuja kansantanssiryhmille Kansantanssiryhmien festivaalikutsuja päivitetään jatkuvasti osoitteessa www.folkloresuomifinland.fi Halutessasi pyydä lisätietoja kutsuista Folklore Suomi Finlandin toimistolta. Lisätietoja: toimisto@folkloresuomifinland.fi Lapsen oikeuksien päivä Liputa lasten oikeuksien puolesta 20.marraskuuta Sisäministeriö on jo määrännyt valtion virastot ja laitokset liputtamaan Lapsen oikeuksien päivänä 20. 11. ja suosittelee samaa muillekin. Päivän merkitsemistä vakiintuneeksi liputuspäiväksi kalenteriin harkitaan ministeriössä muutaman vuoden kokemuksen jälkeen. Lapset äänessä hanke yhdessä lapsiasiavaltuutetun kanssa kehottaa kaikkia järjestöjä osallistumaan mukaan Lapsen oikeuksien päivän liputukseen. Tänä vuonna päivän teemana ovat vammaisten lasten oikeudet. Lisätietoja: Lapsiasiavaltuutetun sivuilta http://www.lapsiasia.fi/lapsille-oma-liputuspaiva Muut tanssiin liittyvät tiedotteet Mikäli haluat tyydyttää lisää tanssiin liittyvää tiedonnälkääsi, voit lukea / liittyä myös alla olevien tahojen kuukausittain ilmestyvien tiedotteiden saajaksi. Tanssiteatteri Tsuumi Uutiskirjeen voit lukea: AmpMail - Tsuumi. Uutiskirjeen tilaajaksi pääset lähettämällä yhteystietosi osoitteeseen info@tsuumi.com FolkJam Uutiskirjeen tilaajaksi pääset täyttämällä yhteystietosi osoitteessa www.folkjam.fi Tanssin Tiedotuskeskus Uutiskirjeen tilaajaksi pääset: Tilaa uutiskirje Tanssin Tiedotuskeskus YHTEYSTIEDOT Tanssitiedotteen sisällöstä vastaavat: Anu Kokkonen, 044 331 2197, anu.kokkonen@nuorisoseurat.fi Hannu Nipuli, 050 468 6388, hannu.nipuli@nuorisoseurat.fi Liittojen sähköinen tanssitiedote välittää alan harrastajille ja ohjaajille ajankohtaista tietoa järjestön tapahtumista ja koulutuksesta sekä muista harrastusalaan liittyvistä asioista. Tanssitiedote ilmestyy kuukausittain kuun puolivälissä. Tiedotteeseen voivat toimittaa asianmukaista materiaalia myös piirijärjestöt ja paikalliset yhdistykset. Tiedotteeseen tarkoitetut materiaalit tulee lähettää joka kuun 10. päivään mennessä. Materiaalien toimitus, samoin kuin tieto listalle liittymisestä / pois jäämisestä Anu Kokkoselle. 9

Lisäksi: Suomen Nuorisoseurat: www.nuorisoseurat.fi/yhteystiedot Pispalan Sottiisi: www.sottiisi.net/index.php/yhteystiedot Sivistysliitto Kansalaisfoorumi: www.kansalaisfoorumi.fi/yhteystiedot.html Suomen Nuoriso-opisto: www.sno.fi/yhteystiedot/ Nuori Kulttuuri: www.nuorikulttuuri.fi/yhteystiedot/ 10