MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 11 HUUTOKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Jäppilä 3232 09 3232 12 3234 03 JÄPPILÄ TIHUSNIEMI VARKAUS VARKAUS 3232 08 3232 11 MAAVESI HUUTOKOSKI 3234 02 KUVANSI 3232 07 3232 10 VIRTASALMI SAVUNIEMI Virtasalmi Joroinen 3234 01 JOROINEN Espoo 2001
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
HUUTOKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS 2 Yleistä 2 KIVENNÄISMAAT 3 Kallioalueet 3 Moreenikerrostumat 3 Karkearakeiset kerrostumat 4 Hienorakeiset kerrostumat 5 ELOPERÄISET KERROSTUMAT 5 POHJAVESI 5 KIRJALLISUUTTA 6 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi
2 ALUEEN YLEISKUVAUS Yleistä Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 511 5,8 Mr Hiekkamoreeni 3 347 37,7 Ht/Mr 7 0,1 HHt/Mr 6 0,1 Ct/Mr 97 1,1 St/Mr 7 0,1 MrM Moreenimuodostuma (drumliini), hiekkamoreenia 24 0,3 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 386 4,3 Hk Hiekka 106 1,2 Ht Karkea hieta 1 006 11,3 Ct/Ht 85 1,0 SrM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta), soravaltainen 629 7,1 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta), hiekkavaltainen 1 120 12,6 HHt Hieno hieta 195 2,2 Hs Hiesu 46 0,5 Sa 47 0,5 HHt/Sa 9 0,1 Ct/Sa 17 0,2 Lj Lieju 31 0,3 Ct Saraturve 1 037 11,7 St Rahkaturve 167 1,9 Tä Täytemaa 1 0,0 Maa-aluetta 8 881 100,0 Vettä 1 119 Kartta-alueen pinta-ala 10 000 Huutokosken kartta-alue jakautuu kolmeen toisistaan eroavaan maastotyyppiin. Alueeen lounaisosalle on luonteenomaista suuntautuneisuus, joka syntyi viime jääkauden loppuvaiheessa, kun luoteesta virrannut jäätikkö kerrosti moreenia pitkänomaisiksi selänteiksi, drumliineiksi. Huutokosken kartta-alue kuuluu laajaan ns. Pieksämäen drumliinikenttään. Mannerjäätikön virtaus kulutti myös kallioita virtaviivaisiksi silokallioiksi ja jätti kallion pintaan uurteita, joiden suunta on noin 310-320. Kartta-alueen keskiosan poikki kulkee luoteesta kaakkoon painanne, jossa on lajittuneita maalajeja ja turvetta. Painanteen luoteisosan täyttää valtava Tervaruukinsalon harjumuodostuma. Kartta-alueen koillisosa on kumpuilevaa kallioja moreenimaastoa, jossa on vain joitakin suuntautuneita drumliinimaisia muotoja. Kartta-alueen alin korkeustaso on Jokijärvi (84,5 m mpy) alueen kaakkoiskulmassa ja korkein kohta on Ukonvuori (noin 165 m mpy) alueen luoteisosassa. Myös kartta-alueen pohjoisreunassa Vuorijärvien itäpuolella oleva mäki kohoaa yli 160 metrin korkeuteen. Maaston paikalliset korkeuserot ovat enimmäkseen alle 20 metriä, ja sitä suurempia korkeuseroja on
3 vain harjumuodostumien ja alueen korkeimpien mäkien ympärillä. Kartta-alueen korkeimmat mäet kohoavat ympäristöstään jopa yli 50 metriä. Mannerjäätikkö suli Savuniemen alueelta noin 11 000 vuotta sitten. Tuolloin Yoldiameren pinta oli tasolla, joka on nykyisin tällä alueella noin 122 m merenpinnan yläpuolella, joten suurin osa alueesta oli veden alla. Kuivaa maata olivat vain kartta-alueen pohjoisreunan ja keski- ja luoteisosien korkeimmat mäet (kuva 1). Ylimmän rannan tasoon syntyneitä rantamerkkejä on ainakin Kydönmäen ympärillä alueen eteläosassa. Valkeisen lammen kaakkoispuolella on kaksi harjutasannetta, jotka ovat noin 130 metrin korkeustasolla. Ne ovat syntyneet jään patoamaan vesialtaaseen, jonka pinta oli kymmenisen metriä Yoldiameren pinnan yläpuolella. Maa alkoi kohota heti jäästä vapautumisen jälkeen ja Sysmä ja alueen pienemmät painanteet kuroutuivat nopeasti merestä itsenäisiksi järviksi. Myöhemmin Sysmä, Jokijärvi ja Kolma joutuivat laajenevan Suursaimaan piiriin. Suursaimaan pinta kohosi siihen asti, kunnes sen lasku-uoma noin 6 000 vuotta sitten siirtyi pohjoisesta Ristiinan Matkuslammelle. Suursaimaan pinta oli Huutokosken kartta-alueella ylimmillään noin 95 m mpy eli noin 7 metriä Sysmän nykyisen pinnan yläpuolella. Lasku-uoman siirtymisen jälkeen vesi alkoi laskea ja Sysmä, Jokijärvi ja Kolma jäivät ylemmälle tasolle. Vuoksen puhkeamisen jälkeen (noin 5 000 vuotta sitten) vesi Saimaan Kuva 1. Korkokuva Huutokosken karttaalueesta. 122 m korkeuskäyrä on merkitty altaassa laski nopeasti 2 2,5 metriä. Veden pinta valkoisella. Saimaassa laski edelleen ja nykyisin Saimaan pinta on tasolla 76 m mpy. Nykyisin alueen vedet laskevat Sysmän ja Jokijärven kautta itään Joroisselkään. Alueen koillisosaan vedet laskevat Joroisselkään Valvatuksen kautta. Sysmän rannoilla on monin paikoin talvisen jääntyönnön synnyttämiä rantavalleja. KIVENNÄISMAAT Kallioalueet Avokallioita ja alle metrin paksuisen maakerroksen peittämiä kalliomaa-alueita on noin 6 % kartta-alueen maa-alasta. Lounais- ja koillisosissa kallioperän vaikutus pinnanmuotoihin on suuri, mutta alueen keskiosassa kalliopaljastumia on vähän. Kallioperä on kartta-alueen lounaisosassa enimmäkseen granodioriittigneissiä. Alueen poikki luoteesta kaakkoon menevän painanteen kohdalla kallioperä on kiilleliusketta ja kiillegneissiä. Painanteen kohdalla kulkee Raahe Laatokka vyöhykkeen painovoimaminimi, mikä merkitsee paksuja maapeitteitä ja kallioperän murroksia. Alueen koillisosassa kallioperä on graniittia ja granodioriittia. Kallioperässä on paikoin myös kiteistä kalkkikiveä. Moreenikerrostumat Alueen yleisin maalaji on moreeni. Se on jäätikön irrottamaa ja sekoittamaa maaainesta, jota jäätikkö irrotti kallioperästä ja kuljetti mukanaan. Jäätikön alla moreeni kerrostui tiiviiksi pohjamoreeniksi. Jäätikön sisällä ja päällä kulkeutunut moreeniaines kerrostui jään sulaessa löyhäksi pintamoreeniksi pohjamoreenin päälle. Alue kuuluu laajaan ns. Pieksämäen drumliinikenttään. Mannerjäätikön virtaus oli tällä alueella hyvin voimakasta, mikä aiheutti pohjamoreenin kerrostumista jäätikön liikkeen suun-
4 taisiksi virtaviivaisiksi selänteiksi eli drumliineiksi. Niiden koko vaihtelee vähäisestä maanpinnan vakoutumisesta suuriin jopa yli 20 metriä korkeisiin selänteisiin. Pituutta selänteillä voi olla useita kilometrejä. Niillä on usein kalliosydän, joka sijaitsee selänteen luoteispäässä tai keskiosassa. Drumliiniselänteissä on usein pinnanmyötäinen kerrosrakenne, jossa moreenikerrosten välissä on ohuita lajittuneita hiekka- tai silttikerroksia. Huutokosken kartta-alueella drumliinit eivät ole kovin hyvin kehittyneitä. Paras esimerkki on alueen länsireunassa Silpolanlahden pohjoipuolella oleva selänne, joka on noin kaksi kilometriä pitkä ja kohoaa ympäristöstään noin 10 metriä. Pääosin kartta-alueen moreeniselänteet ovat kerrostuneet kalliomäkien kaakkoispuolelle. Pohjamoreenikerrostuman paksuus on yleensä muutamia metrejä, mutta selänteiden kohdalla moreenia voi olla yli 10 metriä. Raekoostumukseltaan alueen pohjamoreeni on enimmäkseen hieta- tai hiekkamoreenia. Läpimitaltaan alle 0,06 mm rakeiden (hieno hieta ja sitä hienommat lajitteet) määrä siinä on yleensä 30 40 % ja savipitoisuus (rakeiden Ø<0,002 mm) yleensä 2 4 %. Kartta-alueella on paikoin myös hienoainesmoreenia. Tällainen moreeni on routivaa ja melko huonosti vettä läpäisevää. Nämä ominaisuudet tekevät hienoainesmoreenista ongelmallisen maa-aineksen niin rakentamisessa kuin metsätalousmaanakin, kun taas sellaisissa ympäristörakentamiskohteissa, missä ainekselta edellytetään hyvää vedenpidätyskykyä, hienoainesmoreeni on varteenotettava vaihtoehto. Alueella on myös jäätikön sisällä ja pinnalla kulkeutuneesta ja jään sulaessa kerrostuneesta pintamoreenista muodostuneita kumpumoreenimuodostumia. Niitä on Tervaruukinsalon länsipuolella sekä alueen koillisosassa Vuorijärviltä kaakkoon suuntautuvassa vyöhykkeessä. Niissä moreeni on pohjamoreeniin verrattuna rakenteeltaan löyhempää ja koostumukseltaan vähemmän hienoainesta sisältävää. Ne ovat usein myös ainakin pinnaltaan hyvin kivisiä. Kumpujen korkeus on suurimmillaan noin 15 metriä. Karkearakeiset kerrostumat Mannerjäätikön peräytymisvaiheen aikana syntyi jäätikön sulamisvesien kerrostamia muodostumia. Jäätikön alla oli sulamisvesien tunneleita, joissa jäätikön irrottama aines peseytyi ja lajittui sora- ja hiekkaharjuiksi. Huutokosken kartta-alueen kautta kulkee yksi harju. Se kuuluu harjujaksoon, joka jatkuu luoteeseen Suonenjoelle ja kaakkoon Joroisten ja Kerimäen kautta Punkaharjulle. Harju on kartta-alueella kahtena muodostumana. Luoteessa oleva valtava Tervaruukinsalo on poikkeuksellisen suuri jäätikköjokimuodostuma. Sen pinta on enimmäkseen 120 ja 140 metrin korkeustasojen välillä ja sitä rikkovat lukemattomat hiekkaan hautautuneen kuolleen jään jättämät kuopat eli supat. Muodostuma kohoaa ympäristöstään yleensä noin 20 metriä ja sen aines on soraa ja hiekkaa. Kerrospaksuus vaihtelee muutamista metreistä kymmeniin metreihin. Harjussa on lyhyt katkos kartta-alueen keskiosassa, ja se jatkuu kaakossa Kolmankankaan muodostumana. Se on lukuisien suppien rikkoma harjumuodostuma, jonka korkeimmat kohdat ovat 120 metrin korkeustasolla. Muodostuman aines on enimmäkseen hiekkaa ja kerrospaksuus vaihtelee muutamasta metristä yli 20 metriin. Harjun ympärille on kerrostunut hietaa varsin laajoiksi kerrostumiksi. Maan kohotessa merestä syntyi hieta-alueille tuulen vaikutuksesta dyynejä eli lentohiekkakinoksia. Niitä on kartta-alueen keski- ja kaakkoisosissa. Dyynit ovat yleensä matalia, korkeimmillaan joitakin metrejä. Kartta-alueen harjujen arvioitu kokonaismassamäärä 149,035 milj.m 3, josta hiekkavaltaista on 81,115 milj. m 3, soravaltaista 63,365 milj. m 3 ja karkeata murskauskelpoista 4,555 milj. m 3.
5 Hienorakeiset kerrostumat Hienorakeisten kerrostumien synty edellyttää yleensä vähintään 20 metrin vedensyvyyttä, joten tällä alueella niitä on ainoastaan 100 metrin korkeustason alapuolella. Valtaosa niistä on kartta-alueen keski- ja kaakkoisosien alavilla alueilla. Hienorakeisia kerrostumia on yhteensä noin 300 km 2 ja ne ovat enimmäkseen hienoa hietaa, mutta myös hiesua ja savea on jonkin verran. Osa alueen hienorakeisista kerrostumista on turvekerrostumien alla. ELOPERÄISET KERROSTUMAT Turve on suokasvien jäänteistä maatumalla syntynyt eloperäinen maalaji. Turpeen ominaisuudet määräytyvät kasvilajikoostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimpiä turvetta muodostavia kasvilajiryhmiä ovat rahka- ja lehtisammalet, sarat ja suolla kasvavat puuvartiset kasvit. Turpeessa eloperäisen aineksen osuus on yleensä yli 90% ja tuhkapitoisuus pieni. Suoyhdistymätyypeistä tehdyn aluejaon mukaan Huutokosken alue on keidassoiden esiintymisalueella, tarkemmin sanottuna Sisä-Suomen keidassoiden alatyypin, Järvi-Suomen keidassoiden alueella. Näille on tyypillistä, että suon keskusta kohoaa vain vähän tai ei ollenkaan reunaosia korkeammalle. Keidassoiden tyypilliset suurmuoto-osat (laide, reunaluisu ja keskusta) ovat erotettavissa vain kasvillisuuden perusteella. Huutokosken kartta-alueen maa-alasta noin 14 % on yli metrin paksuisen turvekerrostuman peitossa. Alueen suot ovat enimmäkseen rämeitä, pääasiassa isovarpuisia rämeitä ja tupasvillarämeitä, ja avosoiden osuus on pieni. Alueen suot ovat lähes kokonaan ojitettuja ja ne ovat yleensä muuttuma-asteella. Suot ovat syntyneet jyrkkäreunaisiin painanteisiin suurimmaksi osaksi mineraalimaan soistumina. Kartta-alueen tutkittujen soiden keskisyvyydet ovat 2 3 metriä. Turvemäärästä yli puolet on rahkavaltaista turvetta ja turvekerrokset ovat keskimäärin hyvin maatuneita. Puunjäännöksiä sisältävän turpeen määrä on suuri. Yksityiskohtaista tietoa soista on alueen turvetutkimusraportissa. POHJAVESI Pohjavettä syntyy, kun sade ja sulavan lumen vesi suotautuvat maahan. Pohjavettä varastoituu parhaiten paksuihin, karkearakeisiin ja vettä läpäiseviin maakerroksiin sekä kallioperän ruhjeisiin ja rakoihin. Sinne, missä pohjaveden pinta tavoittaa maanpinnan, syntyy lähde. Pohjaveden muodostumisen ja varastoitumisen kannalta Huutokosken kartta-alueen merkittävin maaperämuodostuma on Tervaruukinsalon valtava harjumuodostuma, jossa lajittuneiden maa-ainesten kerrospaksuudet ovat hyvin suuria. Se on yhtenäinen pohjavesialue, jossa muodostuu suuria määriä pohjavettä. Vesi purkautuu muodostumasta pääosin suotautumalla läheisiin vesistöihin, erityisesti muita lampia alempana olevaan Saarikkoon purkautuu runsaasti pohjavettä. Myös Kolmankangas on tärkeä pohjavesialue. Myös kumpumoreenimuodostumat ovat pohjaveden muodostumiselle otollisia siellä, missä kerrospaksuus on suuri. Pohjamoreenialueilla pohjavettä voi maakerroksen paksuudesta riippuen olla hyvinkin paljon, mutta tiiviissä moreenissa vesi liikkuu hitaasti ja kaivojen antoisuus ei ole kovin suuri. Suuret drumliiniselänteet voivat olla hyviä pohjavesivarastoja. Niissä pohjaveden muodostumiseen ja kaivojen antoisuuteen vaikuttavat muodostuman rakenne ja mahdolliset lajittuneet välikerrokset. GTK:n pohjavesiarkistossa olevien näytetulosten perusteella alueen pohjavesien laatu on hyvä.
6 KIRJALLISUUTTA Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa.. Korsman, K., Koistinen, T., Kohonen, J., Wennerström, M., Ekdahl, E., Honkamo, M., Idman, H. & Pekkala, Y. (toim.) 1997. Suomen kallioperäkartta 1:1 000 000. Geologian tutkimuskeskus. Espoo. Saarnisto, Matti 2000. The last glacial maximum and the deglaciation of the Scandinavian Ice Sheet. In: Sandgren, P. (ed.) Environmental changes in Fennoscandia during the Late Quaternary. LUNDQUA Report 37, 26-31. Vorma, Atso 1971. Pieksämäki. Suomen geologinen kartta 1:100 000 : kallioperäkartta 3232. Leino, Jukka 1982. Joroisten turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Geologinen tutkimuslaitos. Maaperäosasto. Raportti P 13.4/82/106. 145 p. + 6 liitettä.
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14