sisältöä syksyyn hei, me muutetaan 4.9. ovi on auki! Dylan-messu ja jatkot sateenkaaren väreissä

Samankaltaiset tiedostot
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

lapset - nuoret perheet

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

Kallion musiikkikoulu

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

KURSSIT & RETRIITIT. Kallion seurakunnassa kesä ja alkusyksy 2013

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

lapset - nuoret perheet

Maalaaminen, laulaminen, kirjoittaminen, tanssiminen ja liikkuminen voivat olla myös tapa rukoilla, olla läsnä omalle itselleen ja Jumalalle.

Sururyhmät syksyllä 2019

Tikkurilan seurakunnassa

lapset - nuoret perheet

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

lapset - nuoret - perheet

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

lapset - nuoret perheet

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä;

Nimeltä kutsuttu. seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen asiakirja

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Sisällysluettelo. Seurakuntavaalien infoilta. Kuka voi äänestää? Ajankohtaista. Kallion kirkon Café Sonckissa tiistaina klo

Lapset ja perheet Syksy 2019

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Toimintaa toukokuussa 2019

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot.

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Karhupuiston istutustalkoot 6.6.

lapset - nuoret perheet

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät lapyska hertsikansrk

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille.

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

sovinto = 100 sisältö Kivimessu goes Eurovision Kallion kirkossa

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

KALLIONπ SEURAKUNTA KEVÄT 2015

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Lapset ja perheet Syksy 2018

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

sovinto = 100 sisältö Kivimessu goes Eurovision pääsiäisen ohjelma Kallion kirkossa julkaistaan maaliskuussa 2018.

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

Kallion seurakunnan. Joulu

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Haluan toivottaa Sinulle ja läheisillesi iloista joulunodotusta!

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

Mitä Jumala voi tehdä. yhden papin kautta. kun seurakuntalaisten ideat ja lahjat vapautetaan Jumalan käyttöön?

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

lapset - nuoret perheet

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

lapset - nuoret perheet

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Näkövammaistyö Kevät

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Kirkkoherran tervehdys

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!

KOULULAISILLE! syksy kevät 2016

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari

HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014

Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Transkriptio:

syksy 2017

u hei, me muutetaan 4.9. Kirkkoherranvirasto löytyy ma 4.9. alkaen Kallion kirkon Kappelisalista ja diakoniatoimisto Alppilan kirkolta. Voit piipahtaa samalla kirkon kahvilaan virkistäytymään. sisältöä syksyyn ajankohtaista 2 elämän taitekohtien kirkko 4 yhteyden kirkko 7 soiva ja laulava kirkko 11 lasten ja perheiden kirkko 14 junnujen kirkko 17 nuorten kirkko 19 aikuisten kirkko 21 alppilan kirkolla tapahtuu 24 luovan toiminnan kirkko 27 ajankohtaista 30 Esitteen kuvat pääosin Alppilan kirkolta, valokuvaaja Lorenzön Alppilan kirkko elää! -näyttelystä ja kirkon 60-vuotisjulasta. Kuvitukset Tuulikki Karu. Esitteessä kuvia myös Teemu Mattssonlta. v ovi on auki! 16.9. tule mukaan Lauantaina 16.9. klo 12 Kallion kirkossa Ovi on auki!- tapahtuma. Tule tutustumaan mitä kaikkea seurakunnassa voi tehdä, tutustu vapaaehtoisiin ja työntekijöihin. Tietoiskuja, tornivierailuita seurakuntaan muuttaneille, musiikkia ja kahvia. w Dylan-messu ja jatkot 21.9. Kallion kirkossa to 21.9. klo 18 Dylanmessu ja keskustelutilaisuus folk-trubaduurin, rockprofeetan, popmessiaan ja kirjallisuusnobelistin aarteiden äärellä. Ks. s.10. x sateenkaaren väreissä Sateenkaarimessu kerran kuussa ja Sukupuolten moninaisuus -keskustelusarja la 23.9. alkaen Alppilan kirkossa. Yhteisen seurakuntatyön Tunnekeskeinen parisuhdekurssi sateenkaaripareille Snellussa alkaa ti 26.9. Ks. s. 7. 2

y Lastenkonsertti pieni suuri seikkailu 27.10. Reformaation merkkivuoden konsertti lapsille perheineen lauantaina 27.10. klo 12.00 ja 13.30 Temppeliaukion kirkossa. Laulamassa ja laulattamassa iloinen rytmiorkesteri Pieni Suuri Seikkailu. Vapaa pääsy. p Puhkea kukkaan 30.9. Puhkea kukkaan -konferenssi naisille lauantaina 30.9. klo 10 22 Kallion ja Alppilan kirkoissa. Yli 30 voimaannuttavaa työpajaa, keskustelua ja seminaaria fyysisestä, henkisestä ja hengellisestä hyvinvoinnista. Kaksikielisen konferenssin vieraina mm. piispa Irja Askola, Minna Karhunen ja Eva Biaudet. Iltajuhlan solisteina The Voice of Finland -laulajat Maria Höglund ja Sini Ikävalko. Ilta huipentuu kaksikieliseen messuun Rakastettu, joka koostuu Juha Tapion koskettavimmista lauluista. Vapaa pääsy, iltajuhla 20 e.. www.puhkeakukkaan.fi z kirkon kahvilat lukusalina Kallion kirjastoa remontoidaan ja kirjasto on kiinni helmikuuhun 2018. Kirjastoon tulevat sanoma- ja aikakauslehdet ovat luettavissa 20.9. alkaen loppuvuoden ajan Kallion kirkon Café Sonckissa ja Alppilan kirkon aulassa. tule mukaan Haluaisitko toimia syksyn ajan kirkon lehtilinkkinä? Lehtilinkit ovat mukana valitsemassa tilattavia lehtiä ja huolehtivat lukusalien viihtyisyydestä ja ilmapiiristä. Tied. arto.kuronen@evl.fi tai p. 050 462 0991 q slangitsyrkka 10.10 Tiistaina 10.10 klo 18 Stadinfriidu Pirkko Saisio ja eläkkeellä oleva kirkkis Esa Siljamäki bamlaavat Kallion tsyrkassa. Slangikuoro, Vesa Nuotio ja Maria Hänninen sjungaavat. Järj. Kallion srk ja Stadin Slangi ry. r sisällöntuottajaksi yhteisömediaan? tule mukaan Kirjoitatko hyvin? Somettaako? Teetkö videoita? Olemme kehittämässä seurakuntalaisten omaa Kallion kulma -blogia monikanavaiseksi yhteisömediaksi. Etsimme nyt joukkoomme vapaaehtoisia osaavia sisällöntuottajia; kirjoittajia, kuvaajia, videokuvaajia ja kuvittajia tekemään juttuja Kallion ja seurakunnan ihmisistä ja ilmiöistä. Ks. s. 30. 3

Elämän taitekohtien kirkko Suuria tunteita, iloa ja surua, kotona ja kirkossa, yksin ja yhdessä. Kirkko on mukana ihmisten elämän taitekohdissa elämän ihmeen äärellä, rakkauden juhlinnassa, haasteiden keskellä ja kuoleman kohdatessa ja juuri sinua varten. Itse toimitus ja siihen liittyvät juhlatilat ovat seurakuntalaisille ilmaisia. Kirkolliset toimitukset Kaste Kaste on pienen lapsen ensimmäinen kirkollinen juhla, jonka yhteydessä lapsi liitetään seurakunnan ja Jumalan suuren perheen jäseneksi. Kastetoimituksessa lapsen vanhemmat, isovanhemmat ja kummit rukoilevat yhdessä papin ja seurakunnan kanssa siunausta lapsen elämänmatkalle. Ks. kummioppaat s.30. Konfirmaatio Konfirmaatiossa nuori sitoutuu itse seurakunnan kanssa yhteisen uskontunnustuksen kautta siihen uskoon, johon hänet on lapsena kastettu. Konfirmaatio voi tapahtua joko rippileirin tai aikuisena yksityisrippikoulun päätteeksi. Mikäli aikuista ei ole kastettu lapsena, hänet kastetaan seurakunnan jäseneksi aikuisrippikoulun yhteydessä. Ks. kesän 2018 rippikoulut s.19. Avioliittoon vihkiminen Avioliitto on kahden ihmisen välisen rakkauden symboli. Vihkitoimituksessa vihittävät ottavat toinen toisensa aviopuolisoiksi ja tunnustavat sen julkisesti Jumalan ja läheistensä edessä. Vihkitoimitus voidaan suorittaa kirkossa, kappelissa, muussa tilassa tai vaikka kotona suurena juhlatilaisuutena tai pienimuotoisesti. Ennen vihkimistä tulee tehdä avioliiton esteiden tutkintapyyntö kirkkoherranvirastossa aikaisintaan 4 kk ennen ja viimeistään viikkoa ennen vihkitoimitusta. Hautaan siunaaminen Läheisen kuolema tuo mukanaan suuren surun, elämänmuutoksen ja ikävän. Siunaustilaisuudessa vainajan omaiset ja pappi kokoontuvat yhteen saattamaan vainajaa hänen viimeiselle matkalleen rukouksin ja häntä muistaen. Muut kirkolliset toimitukset Muita kirkollisia toimituksia ovat esimerkiksi kodin siunaaminen, yksityinen rippi ja erilaiset rukoushetket. Lisätietoja kirkollisista toimituksista sekä papin ja tilojen varaamisesta saa kirkkoherranvirastosta, p. 09 2340 3600. 4

Tukea surun keskelle Haluamme tukea Sinua surussasi. Hautajaiset on mahdollisesta järjestää arvokkaasti ilman suuria kustannuksia. Autamme sinua hautajaisten järjestelyssä. Ota yhteyttä kirkkoherranvirastoon tai hautaavaan pappiin, niin kerromme lisää. Henkilökohtaista tukea. Jos toivot itsellesi tai surevalle läheisellesi kotikäyntiä tai pitempiaikaista tukea, voit ottaa yhteyttä pappeihin tai diakoniatyöntekijöihin. Sururyhmä on vertaisryhmä läheisensä äskettäin menettäneille. Hyväksyvässä ilmapiirissä on hyvä käydä läpi surua, jakaa muistoja ja pohtia omaa jaksamista. Ryhmän vetäjinä toimivat surutyön ammattilaiset, pappi ja diakoni parittain. Sururyhmä II KAllIoSSA 5 krt joka toinen torstai 2.11., 16.11., 30.11., 14.12. ja 4.1. klo 18 Kallon kirkolla. Mukana rovasti Riitta Männistö ja diakoni Anne Mäki-Kokkila. Sururyhmä III AlppIlASSA 4 krt vuoden 2018 alussa, joka toinen torstai 1.2., 15.2., 1.3. ja 15.3. klo 13.15 15 Alppilan kirkon Kappelisalissa. Mukana Pauliina Lindfors ja Nina Klemmt Sururyhmä Iv maalis toukokuussa 2018. Riitta Männistö ja Anne Mäki-Kokkila. Aika ja paikka tarkentuvat myöhemmin. Sururyhmä v KAllIoSSA Lokakuun lopulla 2018. Aika ja paikka tarkentuvat myöhemmin. Riitta Männistö ja Anne Mäki-Kokkila. Tiedustelut: Riitta Männistö p. 09 2340 3633 Pauliina Lindfors p. 09 23403603. Keskusteluapua ja tukea Sururyhmä I AlppIlASSA 4 krt joka toinen torstai 19.10., 2.11., 16.11. ja 30.11. klo 13.15 15.00 Alppilan kirkon Kappelisalissa. Mukana pastori Pauliina Lindfors ja diakoni Nina Klemmt. Klo 13, varttia ennen ryhmän alkua, on mahdollisuus osallistua hartaushetkeen kirkkosalissa. Ihmisen elämässä tulee joskus eteen tilanteita, joissa omat voimat eivät enää tunnu riittävän ja ulkopuolinen tuki ja apu on tarpeen. Kallion seurakunnan papit ovat tavattavissa rippiä, sielunhoitoa ja keskustelua varten Kallion kirkossa joka arkipäivä klo 16 19. Papeille voi myös varata erillisen keskusteluajan kirkkoherranviraston kautta, p. 09 2340 3600, tai soittamalla suoraan papin henkilökohtaiseen työpuhelimeen. Pappien yhteystiedot löytyvät Kallion seurakunnan nettisivuilta kallionseurakunta.fi. 5

6 Alppilan kirkon 60-vuotisjuhlamessu palmusunnuntaina 2017.

yhteyden kirkko Sinä ja minä, aikuiset ja lapset, me kaikki, yhdessä, Jumalan kasvojen edessä. Raamatun sanaa, virsiä, hiljaisuutta, rukousta ja yhteinen ehtoollispöytä. Messuja on monen makuun. Tule ja löydä omasi! Kallion kirkko Kallion kirkko avoinna 365 päivää vuodessa. Tule ja hiljenny silloin, kun sinulle sopii. Messu arkisin klo 18 ja sunnuntaisin klo 10. Arkisin klo 7.30 aamurukous, klo 12 päivärukous, klo 16 raamatunluku. Lauantaisin aamurukous klo 9. Pappi tavattavissa keskustelua ja rippiä varten arkisin klo 16 19. Lähdemessu ti klo 18 uutta Lähde-messu on intiimi ja tunnelmallinen messu Hiljaisen lauantain krusifiksin äärellä. Lähde on paitsi virvoittava pysähdys arjen vaelluksessa, myös kehotus, joka lähettää palvelemaan lähimmäisiä omassa arjessamme. Aukaisitpa kirkon ovet ensi kertaa, tai etsit paikkaa johon kotiutua, olet tervetullut! Keskiaikainen hiljainen rukouslaulumessu ke klo 18 Messussa lauletaan gregoriaanisia lauluja ja psalmeja. Voit levätä laulujen harmoniaa kuunnellen tai osallistua itse lauluun. tule mukaan Messussa avustaa esilaulajien ryhmä Anima mea, jonka harjoitukset avoimet kaikille Ks. s.13. uutta Ke 6.9.2017 klo 18 vietetään ensimmäistä kertaa Hiljaisen rukouslaulun kelttimessua. Kelttimessu tulee osaksi rukouslaulumessua, ja sitä vietetään noin neljä kertaa vuodessa. Kivimessu to klo 18 Leave no stone unturned. Tule tuulettamaan ajatuksiasi ja hakemaan uusia eväitä arkeen sanan, musiikin, ehtoollisen ja yhteisöllisyyden kautta Kallion kirkkoon. tule mukaan Pop up -messukuoro ja bändi klo 17. Messun musiikkia treenataan kanttorin johdolla. Mitä muuta haluaisit tehdä? Tule ja tee! Messun jälkeen teejatkot. uutta Musiikkimessu kerran kuukaudessa. Ks. Dylan-messu s. 9 7

muut messut Wähäväkisten juhlaveisuu ja Herran pyhä ehtoollinen puutteenalaisille tiistaina 3.10. Jaakko Löytyn säveltämä ja sanoittama messu, jonka tekstit ja rukoukset perustuvat Vanhan testamentin profeettojen kirjoituksiin. Niissä äänen saavat kaikki maailman vähäväkiset, heikot ja poljetut. tule mukaan Avoimet harjoitukset klo 17, messun jälkeen iltatee. Messu toteutetaan vapaaehtoisten, Herättäjä- Yhdistyksen ja Kallion seurakunnan yhteisvoimin. Skidikirkko sunnuntaisin 3.9., 1.10., 29.10. ja 3.12. klo 16. Koko perheen yhteinen ehtoolliskirkko, jossa on tilaa vuorovaikutukselle ja lasten ilolle. Skidikirkon jälkeen kirkkokahvit ja -mehut. Tule mukaan Lapset voivat osallistua messun toteutukseen esilaulajina, ehtoollisavustajina, tekstinlukijoina mitä muuta vielä keksimmekään? Riittää, että saavut paikalle klo 15.30. Ekumeenisten karmeliittojen messu klo 18 lauantaina 14.10. Avilan Teresan päivänä ja 25.11, jolloin vietetään Kristuksen kuninkuuden messua. Kontemplatiivinen messu etenee rauhallisesti sisältäen muutamia pidempiä hiljaisia jaksoja. Kirkkoon voi tulla hiljentymään jo puoli tuntia ennen alkua. Avilan Teresan ja hänen nunniensa tekemät laulelmat saattelevat messun mietiskelevään henkeen. Tuomasmessun ehtookellot klo 17 la 23.9., 21.10. ja 18.11. Messu alkaa hiljentymisellä ja musiikin kuuntelulla ja päättyy klo 18 ehtookellojen soittoon. Pastori Pirjo Kantala, musiikkivastuussa kuoro sekä Juha ja Inna Vintturi. slangitsyrkka ti 10.10 klo 18. Ks.s. 3. Pyhäinpäivän iltahartaus la 4.11. klo 18. Poisnukkuneita muistetaan sytyttämällä kynttilä kaikille viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleille seurakuntalaisillemme. Martinpäivän messu 10.11. klo 18. Messun toteuttaa Teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistys TYT. Itsenäisyyspäivän perinnejumalanpalvelus 6.12. klo 10. Helsingin Diakonissalaitoksen 150-vuotisjuhlamessu 17.12. klo 10. Juhlakahvit Diakonissalaitoksella. Tule mukaan Kallion messussa toimii vapaaehtoisia monenlaisissa tehtävissä messuavustajina. Kirkkokahvien tarjoilusta huolehtivat vapaaehtoiset Kahvi-Kaisat. Lisätietoja vapaaehtoistehtävistä: rovasti Riitta Männistö, p. 09 2340 363 8

Alppilan kirkko Alppilan kirkko on koti monille erilaisille messuyhteisöille. Olet tervetullut messuun sellaisena kuin olet. Messussa voit hiljentyä yhdessä toisten seurakuntalaisten kanssa tai osallistua erilaisiiin palvelutehtäviin. Messu Alppilassa sunnuntaisin klo 16. Kiinankielinen jumalanpalvelus sunnuntaisin klo 13. Vironkielinen messu joka kuukauden kolmas sunnuntai klo 11. Unkarinkielinen messu su 6.8., 3.9., 1.10., 5.11. ja 3.12. klo 11. Kastepäivä su 1.10 Mikkelinpäivän messun yhteydessä.voit tuoda Kastepäivään kastettavaksi pienen tai isomman lapsen. Seurakunta tarjoaa kakkukahvit. Kaikenikäisten messu ke klo 18. 6.9. Enkelikirkko, 4.10. Rakkauskirkko, 1.11. Isäkirkko ja 20.12. Joulukirkko. Messussa mukana muusikko Kaisa Valve. Pieni hartaushetki torstaisin 19.10., 2.11., 16.11. ja 30.11. klo 13. tule mukaan Messuun voi osallistua myös erilaisissa avustavissa tehtävissä tekstien lukijana tai eteispalvelijana. Lisätietoja: toiminnanjohtaja Petri Patronen, p. 050 5756 550 SATEENKAARimessu la 26.8., 30.9., 28.10., ja 25.11. klo 17. Messussa mukana messukuoro Ääniset. Messun jälkeen kirkkokahvit. Sukupuolten moninaisuus -keskustelusarja la 23.9., 21.10., ja 18.11. klo 17 20. Tunnekeskeinen parisuhdekurssi sateenkaaripareille 7 krt Snellussa alk. ti 26.9. Lisätietoja:pastori Jaana Partti p. 050 380 3289. 9

DYLAN -MESSU Kallion kirkossa to 21.9. klo 18 uutta Torstain Kivimessussa 21.9. hiljennetytään folk-trubaduurin, rockprofeetan, popmessiaan ja kirjallisuusnobelistin aarteiden äärellä. Bob Dylan (s. 1941) on antanut hienoja kappaleita ihmisoikeusaktivisteille. Hän on myös tehnyt paljon hengellisiä lauluja. Ainutlaatuinen Dylan-messu keskittyy tuotannon uskonnollis-yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin. Kahdeksan laulua uullaan uusina sovituksina. Messun jälkeen Nobelin kirjallisuuspalkinnon 2017 voittaneen bardin luomusten pohtimista ja versiointia jatketaan Café Sonckin puolella. Vapaa pääsy. Saarna ja juonto pastori Mari Mattsson. Musiikista vastaavat kanttori Tommi Niskala, bändi ja kuoro. Messujatkoilla mukana Dylan-asiantuntijat filosofi Jarkko S. Tuusvuori ja musiikkipedagogi Tommi Paju. Miksi Dylan, Jarkko S. Tuusvuori? Rakkauslaulut ovat lähimpänä sydäntä, ennemminkin vaivaavia kuin mitään kivettynyttä. Nobelistin töissä Jumala, Jeesus, Raamattu ja muut juutalais-kristillisen tradition perusainekset ilmenevät askarruttavasti. Yhdessä PopJazz-konservatorion musiikinopettajan Tommi Pajun kanssa olemme käyneet kirjastoissa ruotimassa ja trubaduroimassa Dylania. Juteltuamme asiasta Mari ehdotti messua. Kuulin sieluni korvilla urkujen pauhun Tajusin olla toppuuttelematta. Pääsin mukaan tekemään. Kuulin sieluni korvilla urkujen pauhun...tajusin olla toppuuttelematta. Pääsin mukaan tekemään. Jarkko S. Tuusvuori 10

soiva ja laulava kirkko Konsertteja KALLION KIRKOSSA Taiteiden yön urkumaraton to 24.8. klo kl0 19 24 Perinteisessä Taiteiden yön ohjelmallisellisessa urkukonsertissa urut ja soittajat vaihtuvat puolen tunnin välein. Kallion kirkkopuistossa myynnissä makkaraa ja vohveleita Yhteisvastuun hyväksi. Vapaa pääsy ja ohjelma. Kallion kirkon kuoriurut 30 vuotta -juhlakonsertti pe 13.10. klo 19 Esiintyjinä Kallion seurakunnan kanttorit Vivika Oksanen, Tommi Niskala ja urkuri Olli Pyylampi sekä aiempi urkuri Sirkka-Liisa Jussila-Gripentrog. Väliajalla kahvitarjoilu. Vapaa pääsy. ti 12.9. klo 19 Kasvotusten. Tommy Hellsten ja Tommi Kalenius. su 29.10. klo 19 Suomi100 -hyväntekeväisyyskonsertti Suomen lasten syöpäsäätiön hyväksi. Esiintyjinä Johanna Rusanen-Kartano, sopraano, Markus Nieminen, baritoni, Tuula Hallström, piano ja Anna Hanski, laulu. su 12.11. klo 18 Isälle ja isänmaalle suomalaista musiikkia acappella. Vokaaliyhtye Incanto, joht. Jukka Jokitalo la 11.11. klo 18 Jubilate 50v. konsertti. 19.11 klo 18 Helsingin Klubitalon juhlakonsertti. su 26.11. klo 18 W.A. Mozart: Requiem Kauniaisten kamarikuoro, Kaarinan lukion kuoro, Turun yliopiston sinfoniaorkesteri ja Collegium Musicum Turku joht. Satu Simola. Konsertteja Alppilan kirkossa Muut konsertit su 3.9. klo 18 Konsertti kirkkokahvien yhteydessä. Varpu Heikinheimo, viulu ja Daniel Beskow, piano. Vapaa pääsy, ohj. 5e. su 1.10 klo 18 Suomisävelillä Seeli Toivio, laulu ja sello sekä Lily-Marlene Puusepp, sello. Vapaa pääsy, ohj. 10e. 11

la 7.10 klo 18 Viron kansallisoopperan Estoniapoikakuoron konsertti. Johtaa Hirvo Surva. Vapaa pääsy, ohj. 10e. su 22.10 klo 18 Minun Suomeni -duo Lumottaret: Leena Saarinen, laulu ja Susanna Pajukangas, piano. Vapaa pääsy, ohj.5e. su 29.10 klo 17.30 Salonkikuoron konsertti. Johtaa Vivika Oksanen, urut Markku Mäkinen. Salonkikuoro ma klo 18 20 Alppilassa Salonkikuoro kutsuu riveihinsä kokeneita kuorolaulajia varttuneemmasta väestöstä. Ohjelmassa kevyttä ja klassista kirkkomusiikkia sekä ikivihreitä Vivika Oksasen johdolla alk. 28.8. Tied. 0504620995. Virsilaulutilaisuudet Juontajana Jari Arjoranta, kanttorina ja urkurina Jari Koivistoinen. 9.9. klo 14 Seurakuntakoti, Siltasaarenkatu 18. Kahvitarjoilu. 8.10. klo 16 Kallion kirkko. Suomi 100 Siunaa ja varjele meitä. Kumpulan kuoro, joht. Noora Hirn. 28.10. klo 14 Seurakuntakoti, Siltasaarenkatu 28. 2.12. klo 15 Kallion kirkko. Hoosianna! Laulamme adventtivirsiä. kuorot ja kaikille avoimet lauluryhmät Kallion Kantaattikuoro ke klo 18 21 Kallion Kantaattikuoro on ykios vanhimmista edelleen toimivista seurakunnan kuoroista. Aktiivinen ja vireä yli 40-henkinen kuoro esittää monipuolista, laadukasta ohjelmistoa kotikirkossaan ja sen ulkopuolella. Uudet laulajat ovat tervetulleita koelauluun, erityisesti tenoreita ja bassoja kaivataan. Harjoitukset keskiviikkoisin Seurakuntakodilla klo 18 21. Tied.kanttori Tommi Niskala p. 050 370 5532 tai tommi.niskala@evl.fi. Anima mean avoimet harjoitukset Kallion kirkossa keskiaikaisen rukouslaulun messupäivinä keskiviikkoisin klo 17 ja lisäksi joka toinen maanantai klo 18.30 20 Seurakuntakodilla. Laulamme keskiaikaisia rukouksia suomeksi ja latinaksi, ja psalmilaulua suomeksi. Laulut opetellaan korvakuulolta. Sinun ei tarvitse osata ns. laulaa eikä lukea nuotteja. Ikiaikaiset 12

ACKTÉ-KLUBI Kallion kirkon kivijalassa Cafe Sonckissa järjestetään taidenäyttelyitä ja Ackté-klubin konsertteja 2-3 krt viikossa. Kantaesityksiä, viihdyttävää ja kokeilevaa musiikkia sekä yllättäviä kokooonpanoja jazzista klassiseen. Runoutta, tanssia ja teatteria lähietäisyydeltä. Syksyn ohjelmisto: acktefestival.fi. sävelet soittavat kehoamme ja hoitavat meitä. Ohjaajina Hilkka-Liisa Vuori ja Johanna Korhonen. Tule mukaan! Kivimessun avoin pop up -kuoro to klo 17 18 Torstain Kivimessujen pop up -kuoro harjoittelee ennen messua klo 17 18 Kallion kirkossa. Tule rohkeasti mukaan laulamaan ja toteuttamaan messua yhdessä gospelhenkisten sävelten siivittämänä! Tied. Tommi 050 370 5532 tai tommi.niskala@evl.fi. Kuorolaulukoulu Raakkujat ti klo 17.30 19.45 Oletko aina halunnut laulaa, mutta et ole saanut tilaisuutta? Kuorolaulukoulu Raakkujat kokoaa riveihinsä kaikki taidoista riippumatta. Pääsyvaatimuksena on vain paikalle saapuminen. Laulu- ja hengitystekniikan saloihin perehdytään tosimielellä pilke silmäkulmassa, ohjelmistossa kaikkea mahdollista virsistä iskelmiin. Ohjaajana kanttori, musiikin maisteri Eeva-Liisa Malmgren. Hinta 35 e. Ilmoittaudu kallionseurakunta.fi/ luovan-toiminnan-kirkko Raakkujat ovat tuoneet itseuottamusta laulamiseen. Raakkujissa on innostunut ja hyväksyvä ilmapiiri iloista yhdessäoloa laulutekniikkaharjoittelun ohella. Tuula Eskuri 13

lasten ja perheiden kirkko pyhäkoulu su klo 10 Kallion kirkossa Äiti, missä Jumala asuu? Millainen hän on? Isi, miksi kirkon katolla on risti? Lapsen elämään kuuluu kysely, uteliaisuus ja elämän ihmettely. Kasvuun kuuluu myös hengellisten asioiden pohtiminen yhdessä aikuisen kanssa. Pyhäkoulussa keskustellaan uskon asioista lasten omalla kielellä. Kokoontuminen kirkon lastentilassa, josta siirrytään messun alkaessa kappeliin. Ohjaaja Liisa Siikanen. Alle 4v. vanhempien kanssa. skidikirkko su 3.9., 1.10., 29.10. ja 3.12. klo 16 Koko perheen yhteinen ehtoolliskirkko Kallion kirkossa, jossa on tilaa lasten äänille, vuorovaikutukselle ja ilolle. Skidikirkon jälkeen kirkkokahvit ja -mehut. tule mukaan Lapset voivat osallistua messun toteutukseen esilaulajina, ehtoollisavustajina, tekstinlukijoina mitä muuta vielä keksimmekään? Riittää, että saavut paikalle klo 15.30. Perhekerho to klo 9.30 11.30 Perhekerho on tarkoitettu kaikille lastensa kanssa päivänsä viettäville vanhemmille, isovanhemmille ja hoitajille. Tule tapaamaan toisia vanhempia ja juttelemaan kahvikupin ääreen lasten leikkiessä keskenään. 7.9. 11.12. Seurakuntakoti Esikoisvauvakerho to klo 12 14 Lapsi tuo perheeseen paljon iloa, työtä ja kysymyksiä. Tule keskustelemaan vauvaperheen arjesta ja tutustumaan samassa elämäntilanteessa oleviin. Maksuton, ei ennakkoilmoittautumista. 7.9. 11.12. Seurakuntakoti Laulua lapset jaloissa ti klo 12 12.45 Tule mukaan laulamaan lauluhaluisten aikuisten ryhmään, jossa lapset saavat pyöriä jaloissa ja olla mukana kuunteluoppilaina. Laulamme sekä kevyttä että gospelia. Maksuton, ei ennakkoilmoittautumista. 5.9 10.12. Seurakuntakoti 14

Vauvojen värikylpy ti 7.11. klo 17 Värikylpyilta yli 4kk vauvoille. Tervetuloa taiteilemaan ja valmistamaan isänpäiväkortteja Alppilan kirkolle. Ohjaajana Riitta Virtanen-Kakriainen Brahen leikkipuistosta. ilmoittaudu tuulikki.karu@evl.fi, p. 050 4620 989 Musiikkileikkikoulut maanantaisin Seurakuntakodilla Musiikkileikkikoulussa eli perhemuskarissa alle kouluikäinen lapsi tutustuu yhdessä aikuisen kanssa musiikin perusasioihin laulaen, loruillen, rytmija kehosoittimia soittaen, liikkuen ja kuunnellen. Opettajana toimii musiikkipedagogi, AMK, Kaisa Kauppinen. Hinta 90 e /kausi. Alk. 4.9. Ryhmät syksyllä 2017 klo 9.45 10.30 3-5 vuotiaat, ilman vanhempia klo 10.30 11.15 sisarusryhmä klo 11.30 12.15 10-14 kk klo 12.15 13.00 alle 10 kk klo 17.00 17.45 1-2 vuotiaat klo 17.45 18.30 3-5 vuotiaat, ilman vanhempia Ilmoittaudu kallionseurakunta.fi/ lasten-ja-perheiden-kirkko/ Muskarikahvila ma klo 9 14.30 Ennen ja jälkeen aamupäivän muskariryhmien on mahdollisuus kahvitteluun ja leikkiin muskarikahvilassa. Tarjomme maksutonta lastenhoitoa niille 3-5 vuotiaiden muskariin osallistuville, joiden vanhempi osallistuu sisarusryhmän muskariin. Me käydään muskarissa, koska siellä on kivoja, tuttuja lauluja ja rento ilmapiiri. Matkakaan ei ole pitkä. jade ja josefina, 2 v. Päiväkerho ALPPILASSA ma, to ja pe klo 9 12 Päiväkerho on lasten kohtaamispaikka, jossa on tilaa iloille ja suruille, laululle, leikille, askartelulle ja eväiden syönnille. Välillä rauhoitutaan ja hiljennytään kuuntelemaan kertomuksia turvallisesta Taivaan Isästä. Päiväkerhossa lapsi saa virikkeitä, harjoitusta ryhmässä olemiseen ja vaihtelua päivään. Samalla päiväkerho suo vanhemmalle hetken hengähdystauon arjen keskelle. Kerhomaksu 75 e/kausi. Kerhot 4.9. alkaen. ilmoittaudu Tuulikki Karu, p. 050 4620 989 tai tuulikki.karu@evl.fi. Perhekerho ja avoin muskari ti klo 10 13 Alppilassa Alppilan kirkon muskarit 5.9. alkaen ovat avoimia kaikenikäisille lapsille vauvoista lähtien. Lapsi osallistuu muskariin yhdessä oman aikuisen kanssa. Opettaja, musiikkipedagogi Terhi Orpana huomioi lasten iän ja kehitystason. Tule mukaan maksuttomaan musiikkileikkikouluun, johon ei tarvitse ilmoittautua etukäteen! I muskari klo 10 10.30 II muskari klo 10.30 11 Perhekerho klo 10.30 13 Muskareiden jälkeen avoin perhekerho, jossa on vapaata yhdessäoloa klo 15

13:een asti. Tarjolla on mukavaa seuraa, vertaistukea ja pientä purtavaa. Samassa tilassa on lasten leikkihuone. lasten perjantait pe klo 10 12 Monipuolista ja hauskaa ohjelmaa lapsiperheille Alppilan kirkon aulassa 1.9. alkaen. Vaihtuva ohjelma. Hyvä Kiertoon pe 17.11. klo 10 13. Tervetuloa vaihtamaan hyväkuntoisia alle kouluikäisten lasten tavaroita tuo tullessasi, vie mennessäsi periaatteella. Tied. Anu Rask p. 040 509 3515 Yhteisöruokailu ke 6.9., 4.10., 1.11. klo 17 Vapaaehtoisten valmistamaa kasvisoppaa ja seuraa tarjolla 1 e hintaan Alppilan kirkolla. Poikkea samalla illan Kaikenikäisten messuun. Kaikenikäisten messu ke 6.9., 4.10., 1.11. klo 18 6.9. Enkelikirkko, 4.10. Rakkauskirkko, 1.11. Isäkirkko ja 20.12. Joulukirkko klo 18. Messussa mukana muusikko Kaisa Valve. Retket, leirit, tapahtumat Perheleiri 25.-27.8. Korpirauhassa Perheleirille ovat tervetulleita kaikenikäiset lapset vanhempien, isovanhempien tai kummien kanssa. Leirillä mm. saunomista, perhemessu, pelejä, makkaranpaistoa ja vapaata yhdessäoloa. Hinta aikuinen 50e, lapset 30 e, alle 5-vuotiaat ilmaiseksi. Ilmoittaudu 9.8. mennessä. Perheretki Nuuksioon la 9.9. Tervetuloa tutustumaan Suomen rikkaaseen luontoon. Haltian lähimaastossa on mm. 2 km pituinen esteetön rengasreitti sekä vaativampi 1,4 km pituinen polku. Voitte tutustua myös Haltian näyttelyihin halutessanne. (sisäänpääsymaksu). Yhteiskuljetus Kallion kirkolta. Omat eväät mukaan. Ilmoittaudu 31.8. mennessä. ilmoittaudu kallionseurakunta.fi/ lasten-ja-perheiden-kirkko/ minä(kin) riitän vertaisryhmä yksinhuoltajille ke klo 17 18.30 Alppilan kirkolla alk.6.9. uutta Koetko olevasi yksin vanhemmuuden kysymysten kanssa? Tule keskustelemaan, ihmettelemään ja jakamaan kokemuksia samassa tilanteessa olevien kanssa keskiviikkoisin. Kuuden kokoontumiskertojen aiheet nousevat ryhmäläisten toiveista. Ohjaajina toimivat Päivi Malmivaara ja kasvatuksen pastori Mari Mattsson. Tarjolla maksutonta lastenhoito ja iltaruokaa. Toiminta on osa Me-säätiön LapsiArkki-toimintaa yhteistyössä Kallion srk:n kanssa. Ks. www.lapsiarkki.fi. Tied. Mari Mattsson, p. 0503803285 16

kokkikerhot 11 14-v. 5 krt. Kurssilla opitaan kokkaamaan makeaa ja suolaista ja pidetään hauskaa yhdessä. Kerhossa on joka kerta myös pieni hartaus. Max 8 osallistujaa. Kokkikerho I ma klo 17.30 19.30, 5.9. 10.10. Kokkikerho II ke klo 17.30 19.30, 24.10. 28.11. Suonionkatu 7, IP kerhon keittiö. Välipalakerho ma klo 14.30 16.00 Kerhossa voi tehdä ja syödä välipalaa, tavata kavereita, pelata tai vain olla. Mahdollisuus myös läksyjen tekoon. 4.9 27.11. (ei vko 42) Seurakuntakoti. Varresta varpaaseen ti klo 14.30 16 Haluaisitko oppia kutomaan villasukat, varrella tai ilman? Aloitamme perusasijunnujen kirkko kerhot oista, tavoitteenamme kutoa villasukat. Nopeimmat saavat sukat 5 krt kurssilla valmiiksi ja loputkin pääsevät hyvään alkuun. Kurssilta saat valmiuksia jatkaa itsenäisesti villasukkien kutomista. Voit jakaa sukkien kutomista myös Pipopajassa syysloman jälkeen. Seurakuntakoti. Pipopaja ti klo 14.30 16 Nyt on mahdollisuus erottua joukosta! Tule syyslomalla kutomaan tai virkkaamaan itsellesi persoonallinen pipo. 24.10. 28.11. Seurakuntakoti. Rennosti Raamatusta 10 14 v. ti klo 18 19.30 Haluaisitko oppia lisää Raamatun kertomuksista ja miten ne liittyvät toisiinsa? Tiesitkö, että Raamattu ei ole vain yksi kirja vaan kokonainen kirjasto? Kiinnostaako Raamatun maantiede? Leikkimällä, räppäämällä sekä liikkeiden ja draaman avulla saat sekä tietoa Raamatun sisällöstä että ajatuksia mietittäväksi myöhemmin. Seurakuntakoti. Peli- ja liikuntakerho yli 8 v. to klo 15 16.30, 7.9. 30.11. Seurakuntakoti, Siltasaarenkatu 28 Valvottua lauta- ja konsolipelailua ja liikkumista yhdessä kavereiden kanssa aikuisen valvonnassa. Ilmoittaudu kallionseurakunta.fi/tyttojen-ja-poikien-kirkko Ota yhteyttä: tytti.friberg@evl.fi, p. 050 380 3252 17

Lauantaisähly klo 10 11 isommat/kokeneemmat klo 11 12 pienemmät/aloittelevat Easy sport -toimintaa yhdessä kaupungin kanssa. Merihaan palloiluhalli, Haapaniemenkatu 14. 9.9. alkaen. Luontokerho ja -retket la klo 10 15 19.8. Uutela (uikkarit mukaan) 16.9. Hältingträsk, Sipoo 14.10. Vallisaari 18.11. Nuuksio 16.12. Talvipuutarha, klo 13-16 tule mukaan Kiinnostaisiko sinua kerhonohjaajana toimiminen? Kerhonohjaajana saat iloa ja elämyksiä ja pääset kehittämään itseäsi ja osaamistasi. Voit olla konkari tai vasta-aloittelija, opiskelija, työikäinen tai eläkeläinen. Pääasia, että olet innostunut jostain teemasta ja haluat taata lapsille hauskan ja turvallisen harrastuksen. Tuo ideasti esiin ja ota yhteyttä Tyttiin. Leirit ja tapahtumat Kouluikäisten syyslomaleiri Lohirannassa 16. 18.10. Aloita syysloma leirillä Lohirannassa yhdessä Vuosaaren srk:n lasten kanssa. Monipuolista ohjelmaa, saunomista, leiriläisiä, ihania isosia ja tietysti hyvää ruokaa. Leirin hinta on 40 e. sis. täysihoidon, kuljetukset ja askarteluym. materiaalit sekä tapaturmavakuutuksen. Ilmoittaudu 1.10. mennessä. Kouluikäisten syysleiri Korpirauhassa 10. 2.11. Syksyn huippu mm. pelailemme sisällä ja ulkona sekä puuhaamme kaikkea mukavaa yhdessä. Leirin hinta on 40 e sis. täysihoidon, ohjauksen, kuljetukset ja askartelu- ym. materiaalit sekä tapaturmavakuutuksen. Ilmoittaudu 28.10. mennessä. Vielä juhlitaan! Kouluikäisten itsenäisyyspäiväjuhlat to 7.12. klo 15 17 Ilmoittaudu mukaan ja tuo kaverisikin Suomi 100 juhliin Tuomiokirkon Kryptaan. Tarjoilua, ohjelmaa, Maammelaulu jne. pieni suuri seikkailu la 27.10. klo 12 ja 13.30 Reformaation merkkivuoden huikea konsertti kouluikäisille perheineen lauantaina 27.10. klo 12.00 ja 13.30 Temppeliaukion kirkossa. Laulamassa ja laulattamassa iloinen rytmiorkesteri Pieni Suuri Seikkailu. Vapaa pääsy. tietoa ilmoittautumisista Leireille ja tapahtumiiin ilmoittautuminen on sitova. Viimeinen ilmoittautumispäivä on tapahtuman viimeinen maksuton peruutuspäivä. Tämän jälkeen tulleista peruutuksista hyvitämme osallistumismaksun vain lääkärintodistusta vastaan. Lisätietoja tytti.friberg@evl.fi, p. 050 380 3252. Ilmoittaudu kallionseurakunta.fi/tyttojen-ja-poikien-kirkko Ota yhteyttä: tytti.friberg@evl.fi, p. 050 380 3252 18

nuorten kirkko Nuorten illat ti klo 18.30 21, ke klo 18 21 ja to klo 19 21 PaKolla. Isoskoulutus ke klo 17 18 PaKolla 6.9.alk. Isostoimintaan ovat tervetulleita riparin käyneet nuoret. Isostoiminta on monipuolista toimintaa ja tekemistä, välillä pienissä porukoissa ja välillä koko porukalla. Opitaan uusia asioita itsestämme, muista ja Jumalasta. Nuiskukurssi ti klo 17 18.30 PaKolla 5.9.alk. Kivimessu to klo 18 Kallion kirkossa 24.8. alkaen. Haluatko tehdä messussa jotakin? Tule kirkolle klo 17. Nuorten & aikuisten sekasähly to klo 19 20.30 Alppilan kirkolla. 9.9. alkaen Lauantaisähly la klo 12 13 Merihaan palloilutalolla 10.9. alkaen. Kaikki pelaa ja kaikki pärjää! Peliperjantai kerran kuussa Teatteri Kalliossa klo 18 21. Pelataan strategia- ja lautapelejä, katsotaan leffoja, tehdään yhdessä ruokaa yms. mukavaa. Nuorten leirit 8. 10.9. ja 8. 10.12. Yö kirkossa to 6.10. klo 18 alkaen Ilta alkaa Kivimessulla ja jatkuu veisumaratonilla, rennolla yhdessäololla ja Kallion kirkon salaisuuksiin tutustumisella. Tervetuloa viettämään yö kivisessä katedraalissa! Rippikoulu Kallion seurakunnan vuonna 2003 syntyneelle rippikouluikäluokalle lähetetään infokirje syksyn aikana. Mikäli rippikoulun käyminen askarruttaa tai se on jäänyt käymättä, niin ota meihin yhteyttä. Lisätietoja: pastori Laura Huovinen, p. 050 464 5845 ja nuorisotyönohjaaja Jyri Hämeenkorva, p. 050 380 3268. 19

1918 tammikuussa pidettiin ensimmäiset Kirkkopäivät Kallion kirkossa. Kymmenen päivää myöhemmin Paasitorniin syttyi valo. Sisällissota alkoi. Nyt sata vuotta myöhemmin tehtävämme on estää epäluulon leimahtaminen vihapuheeksi ja väkivallaksi. Sovinto 100 on matka, jolle kutsumme kansalaisia, yhteisöjä, poliittisia päättäjiä ja kirkon vaikuttajia etsimään ratkaisuja keskinäisen ymmärryksen ja kunnioituksen rakentamiseen eri tavalla ajattelevien ihmisten välille. Mitä tarvitaan, että myötätunto, anteeksianto ja armo kasvaisivat koko yhteiskuntaa määrittäviksi arvoiksi? MITÄ JÄÄ VIIVAN ALLE, KUN SOVINTOA RAKENNETAAN YHDESSÄ? SOVINTO 100 ON : 100 ehdotusta sovinnon rakentamiseksi + 3 avointa sovintotyöpajaa, joiden tehtävänä on tuottaa ratkaisuja ongelmaan. + Ratkaisut käsitellään Sovinto 100 kansalaisfoorumissa lauantaina 20.1.2018 Kallion kirkossa. Paikalla ratkaisuja sparraamassa sovinnonrakentajat ja Tarja Halonen. Kansalaisten ratkaisuja kuulemassa politiikan kärkikaarti ja kirkon vaikuttajat. = sovinto = 100 Tule mukaan: sovinto100.fi kirkkopalvelut kallion seurakunta kirkko helsingissä Mitä yhteiskunnassa huolestuttaa? Mikä on oma ratkaisuksi sovinnon rakentamiseksi arjessa? Haluatko vaikuttaa päättäjiin? Jätä oma tarinasi ja ehdotuksesi Sovinto100 -sivulle. tule mukaan Toteuttamaan sovintotyöpajaa Kalliossa syksyllä 2017. Ota yhteyttä: anu.merenlahti@evl.fi

Aikuisten kirkko Keskustelua ja mielenkiintoisia alustuksia, rukousta ja hiljentymistä, sielun ja ruumiin ravintoa, kuoroja moneen makuun, iloa liikunnasta, olemista ja elämistä yhdessä Kallion seurakunta on paikka, jossa on takuuvarmasti seuraa myös juuri sinulle. Torstaina iltapäivällä to klo 13 Kallion kirkossa Torstaisin uskonto, politiikka, kulttuuri ja päivän polttavat kysymykset kohtaavat Kallion kirkossa. Päivärukous klo 12 ja lounaskahvila avoinna. Ohjelma klo 13 14. 14.9. Vastakkainasettelusta yhteyteen. Emerituspiispa Eero Huovinen tarkastelee luennossaan luterilais-katolisia suhteita. 21.9. Elämän tuntosarvet taiteen tehtävä ihmisen evoluutiossa. Taiteilijavieraana Osmo Rauhala. 28.9. Millainen oli Suomi 1500-luvulla reformaation tullessa? Teologian tohtori, pastori Esko M. Laine luennoi. 5.10. Vihapuheesta ja pöyristelystä 8. käskyn valossa. Professori Jaana Hallamaa. 12.10.Ylen ruorissa tuulella ja tyvenellä. Sakari Kiuru muistelee, haastattelijana Päivi Istala. Kiuru oli Yleisradion pääjohtaja 80-luvulla. 19.10. Täytyy uskaltaa. Teatteriohjaaja Kaisa Korhonen Päivi Istalan haastateltavana. 26.10. Bach, Buxtehude ja Kekkonen. Toimittajalegenda Hannu Taanila ja urkutaiteilija Markku Mäkinen kohtaavat. 2.11. Emäntänä kansakunnan kaapin päällä. Rouva Tellervo Koivisto muistelee. Päivi Istala haastattelee. 9.11. Miten kävi oikeuden vuonna 1918? Professori Jukka Kekkonen luennoi. 16.11. Mitä viisaus on ja miksi se on nyt tärkeää? Dosentti Eeva Kallio. 23.11. Mitä ikä antaa taiteilijalle? Esa Ruuttunen kertoo urastaan taiteilijana ja pappina. Haastattelijana Sirkku Nyström. Laulujen säestäjänä Tommi Niskala. 30.11. Elämän ja politiikan virrassa. Vieraana poliitikko, tietokirjailija Ele Alenius. 7.12. Tammi-näytelmä. Ensemble Palo. 14.12. Joululaulut Suomi100. Professori Reijo Pajamo kertoo ja laulattaa vanhoja joululauluja. Tommi Niskala ja Kuorolaulukoulu Raakkujat johtajanaan Eeva-Liisa Malmgren. 21

LÄHDE ELÄMÄÄN-ILLAT su klo 17 Kallion kirkko Kerran kuukaudessa viivähdetään Kallion kirkossa saamassa voimaa ja virkistystä elämään. Puhujavieraina on Kansan Raamattuseuran entisiä tai nykyisiä työntekijöitä. Illoissa mukana Kallion seurakunnan pastori Eeva-Liisa Hurmerinta. Musiikkista vastaa Kaisa Valve. Tilaisuudet järjestetään yhteistyössä Kansan Raamattuseuran kanssa. 17.9. Ilo. Pastori Ulla Saunaluoma 15.10. Rakkaus ja viha. Kaupunkityöntekijä Päivi Peittola 5.11. Suru. Pastori Leena Lehtinen HYVIEN UUTISTEN ILLAT ti klo 17.30 klo 18 Raamattuluento kerran kuukaudessa Kallion kirkon Vihreässä salissa. Illoissa hartauden pitää Kallion seurakunnan pastori Eeva-Liisa Hurmerinta. Tilaisuudet järjestetään yhteistyössä Helsingin Ev.lut. Kansanlähetyksen kanssa. 5.9. Usko ja uskonnollisuus Diakoni Seppo Palonen. 3.10. Mitä Luther sanoi kirkon uudistamisesta? Teologian maisteri Antti Koskenniemi. 7.11. Miksi Jeesus käski julistaa parannusta? Pastori Mika Ebeling. 12.12. Raamatun juhlat, valtiotieteiden tohtori Jouko Jääskeläinen. Eläkeläisten piirit ke klo 13 14.30 Kallion kirkon kappelisalissa ja Merihaassa, Lounasravintola Tornituvassa (Haapaniemenkatu 7 9).7.9. alk. Sukkapiiri Punainen lanka ke klo 17 20 Joka toinen keskiviikko klo 17 20 Teatteri Kallion takahuoneessa. Tule kutomaan sukkia ja muita villavaatteita vähävaraisille, asunnottomille ja laitoksessa oleville lapsille ja aikuisille. Mukana Seija-Liisa Kyrönseppä ja diakoni Nina Klemmt. 30.8. alk. Kukkoeteisen kutojat ti klo 16 17 Tule kutomaan kaulaliinoja ja halutessasi myös muuta Kallion kirkon Kukkoeteiseen eli kirkon paloaseman puoleiseen sivueteiseen ja myöhemmin kahvilaan. Vasta-alkajia opastetaan. 12.9. alk. RUKOUSRYHMÄT Raamattu- ja rukousryhmä ja lähetyspiiri ti klo 16.15 17.30. Rukoushetki kirkossa klo 16. 19.9. alk. Raamattupiiri ke klo 18 Helsingin Kristillisen Työväenyhdistyksen tiloissa, Torkkelinkatu 11. Vetäjänä Kari Kurka. 6.9. alk. Kiinankielinen raamattupiiri Alppilan kirkolla pe klo 18 Pienryhmiä ja muita rukousryhmiä kokoontuu kodeissa. Lisätietoja pastori Eeva-Liisa Hurmerinta, eeva-liisa.hurmerinta@evl.fi, p. 050 380 3267 22

retriitit TUNTIRETRIITTIRYHMÄ KRISTUKSEN RUKOUS ma klo 18 19.30 Kaupunkiretriitti Kalliossa kerran kuussa ma 4.9., 2.10., 30.10. ja 27.11. Helsingin Kristillisen Työväenyhdistys, os. Torkkelinkatu 11 a 3. Ryhmä on avoin kaikille, sopii retriiteistä ja hiljaisuudenviljelystä kiinnostuneille. Illan aluksi on kirkkovuoden teemaa myötäilevä pieni virikepuhe. Rukoilemme ohjatusti yhdessä hiljaisuudessa varhaiskristillisestä perinteestä nousevaa kristusrukousta. Aterioimme hiljaisuuden vallitessa ja keskustelemme lopuksi hyvin lyhyesti. Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua. Hiljaisuutta meren äärellä Kaupunkiretriitti la 9.9 klo 12 18 ja su 10.9. klo 10 15 Hiljaisuutta, rukousta, kauneutta ja rauhaa retriitissä. Vietämme päivät hiljaisuudessa ja menemme kotiin yöpymään. Ohjaajina diakoni Sinikka Metiäinen, Kallion seurakunta ja pastori Marketta Antola, Vuosaaren seurakunta. Retriitin hinta 34 e, sisältää kevyen lounaan ja kahvin molempina päivinä. Järj. Kallion ja Vuosaaren seurakunnat. Ilmoittaudu 30.8.mennessä kallio.srk@evl.fi tai 09 2340 3611 HILJAISUUDEN RETRIITTI 15 17.9.2017 Heponiemi Hiljaisuuden retriitissä olet vapaa tavallisen elämän asioista. Sinulla on koko viikonloppu aikaa vain itsellesi, oman elämäsi katsomiseen kaikessa rauhassa. Aikaa kuulostella Jumalan tahtoa sinun elämässäsi. Retriitissä päivä rytmittyy ruokailujen ja rukoushetkien mukaan, joihin voi osallistua omaa oloaan kuunnellen. Mahdollisuus ulkoilla joka päivä. Voit halutessasi ottaa mukaan itsellesi luettavaa, maalaustarvikkeet tai käsityön. Retriitin ohjaajina diakoni Nina Klemmt Kallion seurakunnasta ja pappi Tuuli Aitoleht Paavalin seurakunnasta. Retriitin hinta on 200 e. Työttömille, opiskelijoille ja eläkeläisille hinta on 140 e. Hinta sis. täysihoidon 1 h huoneessa. Järjestäjinä Paavalin ja Kallion seurakunnat. ilmoittaudu viim. 31.8.2017. paavali.srk@evl.fi tai p. 09 2340 5400. 23

Alppilan kirkolla tapahtuu Päiväkansa 60+ ma klo 12 13.30. Tule mukaan mukavaan ikäihmisten porukkaan Alppilan kirkon seurakuntasaliin, jossa pohditaan maailman menoa, rupatellaan ja kahvitellaan ja tehdään asioita yhdessä. Piirissä mukana Leena Niinivaara ja tiimi. Jumppa klo 10 11 puutyö 10 15 punttisali 10 15 Tiistairuokailu klo 12.30 13.30, hinta 2 e. Yrittäjät Kehitysvammaisten kerho Kerho aikuisille ja nuorille kehitysvammaisille Alppilan kirkolla joka toinen maanantai klo 17 18 alk. 14.8. Toimimme ryhmäläisten ehdotusten pohjalta. Teemoina mm. luovuus, ihmissuhteet, kulttuuri ja hengellisyys. Alppilan kirkon lukupiiri uutta Oletko ahkera ja monipuolinen lukija? Tunnetko halua jakaa lukukokemuksiasi toisten kanssalukijoiden kanssa? Lukupiiri kokoontuu Alppilan kirkolla kerran kuukaudessa tiistaisin klo 17.30 19.00. alk. 15.8. Tapaamisissa keskustelemme luetusta kirjasta ja vaihdamme yleisemminkin ajatuksiaelämästä. Lisätietoja: ryhmän vetäjä Petri Uusikylä, petri.uusikyla@gmail. com tai 050 521 7500. Tiistaiolohuone Alppilan kirkon ala-aulassa 30.8. alkaen. Mahdollisuus keskustella työntekijöiden kanssa, tehdä käsitöitä yms. 24

60 lasten perjantait pe klo 10 12 Monipuolista ja hauskaa ohjelmaa lapsiperheille Alppilan kirkon kahvilassa 1.9. alkaen. Vaihtuva ohjelma. Hyvä Kiertoon pe 17.11. klo 10 13 Tervetuloa vaihtamaan hyväkuntoisia alle kouluikäisten lasten tavaroita periaatteella tuo tullessasi, vie mennessäsi. Tied.Anu Rask p. 040 509 3515. Alppilan kirkon kuntosali avoinna ma, ti, to ja pe klo 9 15, ke klo 12 15. Hinta 30 e/kausi. Liikuntaryhmät Alppilan kirkon liikuntasalissa toimii useita ryhmiä, joihin voi liittyä. Lentopallo ma klo 19 20.30 ti klo 16.30 18, ke klo 19 20.30 Sählyvuorot: seniorisähly ma klo 9 10.30 globaalisalibändy ke klo 16.30 17.30 sekasähly to 19 20.30 naisten sähly pe klo 17 18 Sisäfutis to klo 16.30 17.30 FC Pipo (eli FC Alppilan kirkko) Koripallo ti klo 18 19.30 Glow -ilta pe klo 18.30 Afterwork-ilta nuorille aikuisille joka toinen perjantai alk. 8.9. Yhteyttä, kohtaamisia, rukousta, musiikkia ja opetusta sekä illan päätteeksi yhteinen iltapala. Tervetuloa piipahtamaan, tutustumaan ja rentoutumaan. Tied.Petri Patronen, p. 050 575 6550. Yhteisöruokailu ke 6.9., 4.10. ja 1.11. klo 17 Yhteisöruokailu Alppilan kirkon alaaulassa klo 17. Tarjolla seuraa ja vapaaehtoisten valmistamaa kasvissoppaa 1 e hintaan. Voit poiketa samalla illan Kaikenikäisten messuun klo 18. Tule mukaan Yhteisöruokailu tehdään täysin vapaaehtoisvoimin. Tule mukaan soppa- tai someavuksi! 25

Alppilan kirkon brunssi lauantaisin klo 11 ja 13 Lauantaisin Alppilan kirkon ala-aulassa nautitaan leppoisasta menosta ja laadukkaasta kolmen ruokalajin lounaasta. Viihtyisä brunssi nautitaan kirkon viihtyisässä aulakahvillassa, jossa lasten leikkipaikka. Paikalla on myös maksuton lastenhoito. Brunssiin sisältyy alkukeitto ja salaatti ja aamulla leivottua leipää liha-, kala- tai kasvisvaihtoehto pääruokana jälkiruoka ja kahvi/tee Kattaukset ovat klo 11 ja 13. Brunssin hinta on 15e. Lapsille on tarjolla oma lastenruoka hintaan 5e. Ilmoittaudu brunssille edellisenä päivänä osoitteessa alppilankirkonbrunssi@gmail.com, alppilankirkonbrunssi@gmail.com tai p. 0503639575.Brunssit 16.9 alkaen. Isänpäiväbrunssi su 12.11. Tule mukaan tekemään brunssia! Brunssille tarvitaan vapaaehtoisia tarjoilijoiksi ja lastenhoitoon. Ota yhteyttä Anu Raskiin, p. 040 509 3515. Mikä kokoaa ihmiset yhteen paremmin kuin hyvä ruoka. Ideoimme muutaman ystävän kanssa kirkolle brunssin, jonne on helppo tulla syömään koko perheen kanssa. On hienoa, että olen voinut olla koordinoimassa brunssin toteuttamista. Tervetuloa syömään ja vapaaehtoiseksi! anu rask 26

luovan toiminnan kirkko Maalaaminen, laulaminen, kirjoittaminen, tanssiminen, liikkuminen ja hiljentyminen voivat olla myös tapa rukoilla, olla läsnä omalle itselleen ja Jumalalle. Voin hengähtää syvään ja kysyä itseltäni, mitä minulle kuuluu. Miten voin? Mitä tarvitsen? Missä olen juuri nyt oman elämäni kanssa? KESKIAIKAINEN eli HELLÄ HILJAINEN RUKOUSLAULU Laulamme keskiaikaisia rukouksia suomeksi ja latinaksi sekä psalmilaulua suomeksi. Laulut opetellaan korvakuulolta, ei tarvitse osata ns. laulaa eikä lukea nuotteja. Rukouslaulu on kokonaisvaltaista: ikiaikaiset tekstit ja sävelet soittavat kehoamme ja hoitavat meitä. Laulujen keskittynyt toisto ja kehon resonanssin herkkä kuuntelu voivat johdattaa mielemme rukouksen sydämen rukoukseksi. Rukouslaulusta lisää tietoa www.voxsilentii.fi Keskiaikaisen hellän hiljaisen rukouslaulun perus- ja jatkokurssit ti klo 17.30 20.00 Diakonissalaitoksen kirkko, Alppikatu 2 Hiljaiseen rukouslauluun pääsee sisälle tulemalla mukaan peruskursseille. Sinun ei tarvitse osata lukea nuotteja eikä olla laulaja. Laulut opitaan korvakuulolta. Rukouslaulu on kehollista. Laulu lisää kaikinpuolista hyvinvointiamme. Ohjaajana äänipedagogi, MuT Hilkka-Liisa Vuori. Hinta 4 krt kurssi 52 e ja 5krt 61 e. Diakonissalaitoksen kirkko, Alppikatu 2. Peruskurssi 4 krt 15.8., 22.8., 29.8. ja 5.9. Jatkokurssi 4 krt 19.9., 26.9., 3.10. ja 10.10. Peruskurssi 4 krt 17.10., 24.10., 31.10. ja 7.11. Jatkokurssi, adventti 5 krt 14.11., 21.11., 28.11., 5.12. ja 12.12. Teemana adventin ajan laulu Ilmoittaudu kallionseurakunta.fi/luovan-toiminnan-kirkko/ s-postitse kallio.srk@evl.fi tai puhelimitse 09 2340 3611. 27

Keskiaikaisten birgittalaislaulujen kurssi pe klo 17.30 20 18.8.alk. Neljän illan kurssin sisältönä ovat keskiaikaiset laulut Naantalin luostarista. Perehdymme laulamalla omiin juuriimme ja myös erityisesti siihen, kuinka naiset ovat rukoilleet laulamalla luostarissa 1400-luvun Suomessa. Birgittalaissisarten rukoushetkien lauluilla oli oma nimi Cantus sororum eli Sisarten laulu. Latinankielisten laulujen lisäksi laulamme psalmeja suomeksi ja latinaksi. Osallistuaksesi kurssille sinun ei ns. tarvitse osata laulaa eikä lukea nuotteja. Mukaan rukouslaulun tunnelmaan pääsee omalla äänellään hellästi huokaamalla. Kurssi pidetään Seurakuntakodilla pe 18.8., 22.9., 6.10. ja 3.11. klo 17.30 20. Ohjaajana musiikkipedagogi, MuT Hilkka-Liisa Vuori. Hinta 52 e. Ilmoittaudu 15.8. mennessä. Voimasanoja Raamatusta ti klo 18 20 Alppilan kirkolla Voimasanoja Raamatusta on Bible Journal kurssi. Kurssilla kerätään itselle tärkeitä raamatunlauseita vihkoon, päiväkirjaan tai irtopaperille. Piirrämme, leikaamme lehdistä, liimaamme koriste- tai väripaperille kokonaisuuksia ja kirjotamme ylös Raamatunlauseita ja niistä nousevia kokemuksia ja tuntemuksia. Kurssi sopii kaikenikäisille eikä vaadi erityistaitoja. Voit tuoda mukana oman Raamatun. Muut tarvikkeet löytyvät paikan päältä. Kurssi on maksuton. Ohjaajina kirjailija, toimittaja Leena Hietamies sekä diakoni, kirjoittamisen ohjaaja Nina Klemmt. Alk. 5.9. Alppilan kirkolla. Elämän voimaa etsimässä 60+ pe klo 13 16 uutta Elämän voimaa etsimässä 60+ on ryhmä yli 60 vuotta täyttäneille. Etsimme omia tärkeitä voiman, elämänilon ja rohkeuden lähteitämme maalaten, kirjoittaen ja keskenämme jutellen. Mitään ns. taiteellisia taitoja et tarvitse. 6 krt 6.10., 13.10., 20.10., 27.10., 3.11., 10.11. ja 24.11. Ohjaajina diakoni, kirjoittamisen ohjaaja Nina Klemmt ja pastori, taideterapeutti Terhi Varjoranta. Hinta 35 e sis. taidetarvikkeet ja kahvin/teen. Alk. 6.10 Seurakuntakodilla. Raamattua luovasti 8 h la 21.10. ja la 11.11. klo 12 16 uutta Raamattutyöskentelyä luovilla ja toiminnallisilla menetelmillä Arabianrannan Keulassa. Mukaan ennakkoluulotonta mieltä ja rennot vaatteet. Työskentelyn ohjaajina diakoniatyöntekijät ja bibliodraamaohjaajat Kirsti Hietalahti Paavalista ja Kati Helin Kalliosta. 28

Ryhmään otetaan 12 osallistujaa. Ei osallistumismaksua Järj. Paavalin ja Kallion seurakunnat. ilmoittaudu viikkoa ennen työskentelypäivää paavali.srk@evl.fi tai p. 09 2340 5400. KURSSEILLE ILMOITTAUTUMINEN ilmoittaudu kursseille osoitteessa www.kallionseurakunta.fi/luovantoiminnan-kirkko tai kallio.srk.fi@ evl.fi tai p. 09 2340 3611. Seuraa myös Kallion seurakunnan Facebook-sivua. Useimmat kurssit järjestetään yhteistyössä Agricola-opintokeskuksen kautta. Pienituloiset työttömät ja yli 63-vuotiaat eläkeläiset voivat kysyä ns.opintoseteliä, jolla voi maksaa osan kurssin hinnasta. Opintoseteleitä on rajattu määrä. Asiasta on sovittava ilmoittautumisen yhteydessä. Peruutusehto: Myöhemmin kuin kurssikirjeessä mainittuna peruutuspäivänä ilman pätevää syytä ( esim. sairaus, josta lääkärintodistus) peruutetusta kursipaikasta perimme 50 % maksusta. 29

30 Alppilan iltaruoka ke 6.9., 4.10. ja 1.11. klo 17 uutta Yhteisöruokailu Alppilan kirkon alaaulassa keskiviikkoisin kerran kuussa klo 17. Tarjolla seuraa ja vapaaehtoisten valmistamaa kasvissoppaa 1 e hintaan. Voit poiketa samalla illan Kaikenikäisten messuun klo 18. Tule mukaan Yhteisöruokailu tehdään täysin vapaaehtoisvoimin. Tule mukaan soppa- tai someavuksi! Tied. petri.patronen@evl.fi APUA JA TUKEA ALPPILAN KIRKOLTA Seurakuntamme diakoniatyöntekijät auttavat sekä taloudellisissa vaikeuksissa että muiden elämänkysymysten keskellä. Olet tervetullut keskustelemaan juuri sinua askarruttavista asioista pohditaan yhdessä ja etsitään sinua tai läheistäsi auttavia ratkaisuja. Diakonien ajanvaraus tapahtuu puhelimitse ma, ti, to klo 9 10 ja ke klo 12 13 numerosta p. 09 2340 3618. Diakonian vastaanotto siirtyy 1.9 Alppilan kirkolle os. Kotkankatu 2. Solmuja parisuhteessa -neuvonta Parisuhdekeskus Kataja ry:ssä kehitetty menetelmä parisuhteen umpikujiin. Neuvontaa yksittäisille pariskunnille. Ota yhteyttä: Solmuja parisuhteessa -neuvoja, pastori Pauliina Lindfors 050 4620 987, pauliina.lindfors@evl.fi kummioppaat uutta Kummius on elämän mittainen, hieno luottamustehtävä. Kummia ei voi vaihtaa, eikä kummin tehtävää voi ottaa pois. Oletko miettinyt, miten suhde kummilapseen voisi säilyä elämän läpi? Miten toimitaan kristillisenä kasvattajana? Miten toimia silloin, kun kummilapsen vanhemmat eroavat? Mikäli tarvitset tukea kummiuden alkuvaiheeessa tai myöhemmin, tarjoamme vertaisoppaiden tukea. Kummiopas on seurakuntalainen, jonka kanssa voi pohtia kummiutta ja joka rohkaisee kummin tehtävään. Kummioppaan voi tavata kahvilla tai olla yhteydessä puhelimitse. Ota yhteyttä: riitta.asikanius@ welho.org, p. 040 7792467 Olisin itse tarvinnut opastusta kummin tehtävään, sillä koin, että se on todella tärkeää. kummiopas riitta asikanius Kummioppaan kanssa voi keskustella juuri siitä, mitä kummi itse tai perhe haluaa nostaa esille. kummiopas liisa berghäll

t u l e t e k e m ä ä n u u t t a y h t e i s ö m e d i a a Olemme kehittämässä Kallion kulmablogia monikanavaiseksi koko seurakunnan yhteisömediaksi. e t s i m m e n y t joukkoomme eri-ikäisiä vapaaehtoisia alan ammattilaisia ja opiskelijoita, kirjoittajia ja bloggaajia, kuvaajia ja videokuvaajia, kuvittajia ja graafikoita kehittämään yhteisömedian brändiä ja tekemään juttuja Kallion ja seurakunnan ihmisistä ja ilmiöistä non 1 2 krt kuukaudessa. y h t e i s ö m e d i a on paikka oppia uutta, saada hyviä työnäytteitä ja mentorointia viestinnän ammattilaisilta. Innostavan yhteisön lisäksi tarjoamme vuoden mitaan 4 5 koulutusta monikanavaiseen sisällöntuotantoon liittyen. kallion kulma y h t e i s ö m e d i a Yhteisömedian sisältöä tuottavat myös seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset viestinnän ammattilaiset. Kokoamme yhteisömediaa parhaillaan. Laita siis vapaamuotoinen hakemus ja mahd. työnäytteet meille ja kerro miksi juuri sinä haluaisit olla mukana. Mukaan otetaan 5 10 osaajaa noin vuodeksi. t u l e t u t u s t u m a a n tekijöihin ja kuulemaan yhteisömediasta Ovi on auki!-tapahtumaan Kallion kirkkoon la 16.9. Kysy lisää ja lähetä hakemus: anu.merenlahti@evl.fi tai p. 0503304369. Kevätmatkalle Kiinanmuurille? matkainfo kallion kirkolla ke 25.10. klo 18 historiaa ja kulttuuria pekingissä Matka keväiseen Kiinaan 2. 9.4.2018 Pekingissä vierailukohteinamme mm. Taivaallisen rauhan aukio, Kielletty kaupunki ja Keisarillinen Kesäpalatsi. Teemme päivän retken Kiinan muurille ja käymme silkkimarkkinoilla. Matkalla syvennetään tietoa uskontojen Kiinasta suomea ja kiinaa taitavan papin kanssa ja osallistumme sunnuntain jumalanpalvelukseen. Matkanjohtajina pääkaupunkiseudun kiinankielisen työn pastori Paulos Huang ja pappi Riitta Männistö Kallion seurakunnasta. Vastuullinen matkatoimisto on kotimainen Kon-Tiki Tours. Matkan alustava hinta n. 1740 e puolihoidolla. Tied. Riitta Männistö, p. 09 2340 3633. Ohjelma: www.kontiki.fi/matkat/ historiaa-kulttuuria-pekingissa/ cafe sonck Kallion kirkon kivijalassa sijaitsevassa Cafe Sonckissa keittolounas, suolaisia piiraita, kakkuja ja erikoiskahveja. Avoinna ma pe klo 11 17 ja iltaisin Ackté-klubin konserttien yhteydessä. Autre chose cafe Alppilan kirkon aulassa sijaitseva ihana kahvila avoinna ti pe klo 8 18, la 9 15. Herkullinen salaatti-, keitto- ja kotilounas tarjolla klo 11 14. 31