MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 11+4312 02 HANKAMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 3334 09 3334 12 4312 03 ALA-KEYRITTY HÖYLÄ 4312 06 YLÄ-LUOSTA 3334 08 RUMMAKKO 3334 11 4312 02 HANKAMÄKI 4312 05 VAIKKO 3334 07 3334 10 4312 01 PISA SÄYNEINEN Säyneinen 4312 04 RAHOLANVAARA Espoo 2001
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
HANKAMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS 2 Yleistä 2 KIVENNÄISMAAT 3 Kallioalueet 3 Moreenikerrostumat 3 Karkearakeiset kerrostumat 4 Hienorakeiset kerrostumat 5 ELOPERÄISET KERROSTUMAT 5 Turvekerrostumat 5 POHJAVESI 6 Pohjaveden esiintyminen 6 Pohjaveden laatu 6 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA 7 KIRJALLISUUTTA 7 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi
2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Jouko Saarelainen) Yleistä Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 119 1,2 Mr Hiekkamoreeni 2 874 29,1 Hk/Mr 17 0,2 Ht/Mr 5 0,1 HHt/Mr 3 Ct/Mr 52 0,5 St/Mr 23 0,2 HMr Hienoainesmoreeni 114 1,2 MrM Moreenimuodostuma (drumliini), hiekkamoreenia 56 0,6 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 82 0,8 Sr Sora 1 Hk Hiekka 585 5,9 Ct/Hk 41 0,4 St/Hk 41 0,4 Ht Karkea hieta 1 113 11,2 Ct/Ht 112 1,1 St/Ht 16 0,2 SrM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) soravaltainen 209 2,1 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) hiekkavaltainen 1 157 11,7 HtM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) hietavaltainen 269 2,7 HHt Hieno hieta 698 7,1 Lj/HHt 1 Ct/HHt 30 0,3 Hs Hiesu 295 3,0 Ct/Hs 27 0,3 Sa Savi 35 0,4 Lj Lieju 4 Ct/Lj 4 Ct Saraturve 1 091 11,0 St Rahkaturve 593 6,0 Tu Turvetuotantoalue 232 2,3 Maa-aluetta 9 899 100,0 Vettä 455 Mannerjäätikön virtaus on jättänyt kartta-alueen maaston muotoihin suuntauksen, joka näkyy karttakuvassa pohjoisluode - eteläkaakko suuntauksena (noin 330-340 ). Silokalliopinnoista mitattujen uurteiden suunnat vaihtelevat välillä 330-350. Mannerjäätikön sulettua noin 11 000 vuotta sitten peitti aluetta aluksi Itämeren muinainen Yoldiamerivaihe (Kuva 1). Kartta-alueen korkein kohta Roinilanmäellä, joka nykyisin on noin 185 m mpy., ulottui saarena noin 45 m Yoldiameren pinnan yläpuolelle.
3 Maankohoamisen seurauksena meri mataloitui. Yoldiameri vaihtui makeavetiseksi Ancylusjärveksi. Sen aikana koko alue nousi lopullisesti vedenpinnan yläpuolelle ja kartta-alue sai nykyiset muotonsa. Kuva 1. Hankamäen kartta-alueen korkokuva. Valkea viiva kuvaa muinaisen Yoldiameren ylintä rantaa. KIVENNÄISMAAT (Jouko Saarelainen) Kallioalueet Kallioperä näkyy varsin vähän alueen pinnanmuodoissa. Ainoastaan Hankamäki ja Roinilanmäki ja muutamat pienet mäet alueen länsiosassa muodostavat selviä kohoumia alueen maisemakuvassa. Alueen kallioperä on lähes kauttaaltaan granodioriittistä gneissiä ja silmägneissiä. Lisäksi alueen länsireunan läpi kulkee pohjois-eteläsuunnassa kiilamainen kiilleliuskejakso. Moreenikerrostumat Alueen yleisin maalaji on moreeni. Sen osuus on lähes 33 % maa-alasta. Moreeni on mannerjäätikön irrottamasta ja kuljettamasta aineksesta syntynyttä ja mannerjäätikön alla kerrostunutta lajittumatonta, tiukkaan pakkautunutta materiaalia. Suurin osa moreenista on kallioperän muotoja ohuena kerroksena peittävää pohjamoreenia. Ainekseltaan pohjamoreeni on alueella lähes kauttaaltaan hiekkamoreenia (savipitoisuus alle 5 %, < 0,002 mm), jonka hienoainespitoisuus ( < 0,06 mm) on varsin suuri. Pohjamoreenista on alueelle paikoin kerrostunut mannerjäätikön alla pitkänomaisia selänteitä eli drumliineja. Näitä moreenimuodostumia on esim. koillisosassa Palokangas ja selänteet tästä pohjoisluoteeseen. Moreenikerrostumien paksuus näissä muodostumissa on jopa 10 metriä. Hiekkamoreenin hienoainespitoisuus vaihtelee välillä 23,4-44,0 % ja on keskimäärin 33,3 %. Savipitoisuus vaihtelee välillä 2,4-4,2 % ja on keskimäärin 2,9 %. Alueelta analysoidun yhden hienoainesmoreeninäytteen hienoainespitoisuus on 42,1 % ja savipitoisuus on
4 5,8 % (kartalla näytepiste 209). Kuvassa 2 on esitetty alueelle tyypillisen pohjamoreenin rakeisuuskäyrä ja kuvassa 3 maanäyte- ja kairauspisteet karttalehden alueella. Kuva 2. Esimerkkejä alueen maalajien rakeisuusanalyyseistä. Moreenikerrostumat alueella ovat lähes kokonaan hiekkamoreenia, kuten näyte 211. Näytteen 203 hiesu on esimerkki pohjamoreenia peittävän, Yoldiameren pohjalle kerrostuneen hiesun rakeisuudesta. Näytteiden 205 ja 213 hieno hieta ja hieta ovat esimerkkejä Yoldiameren matalaan rantaveteen huuhtoutuneesta hienorakeisesta harjumateriaalista. Karkearakeiset kerrostumat Mannerjäätikön peräytymisvaiheen aikana syntyi jäätikön sulamisvesien kerrostamia muodostumia. Jäätikön alla oli tunneleita ja jäätikössä railoja, joissa jäätikön irrottama kiviaines peseytyi ja lajittui sora- ja hiekkaharjuiksi. Alueen poikki luoteesta kaakkoon kulkeva harju laajenee kartta-alueen keskiosassa laajoiksi hiekkakankaiksi. Ne ovat syntyneet mereen päättyneen sulamisvesivirran suulle suureksi suistomaaksi eli deltaksi. Muodostumien kerrostumat ovat paikoin useita kymmeniä metrejä paksuja. Aines on valtaosin hiekkaa ja hietaa, mutta paikoin on myös soraselänteitä, kuten esim. Kukkosärkkä Luostanjoen pohjoispuolella. Muodostumaan yhtyy pohjoisesta, Roinilanmäen itäpuolelta tuleva toinen harjujakso. GTK:n maa-ainesarkiston mukaan on alueen harjuissa pohjavedenpinnan yläpuolella maita 102,22 milj.m 3, josta soravaltaiseksi on arvioitu 12,47 milj.m 3, hiekkavaltaiseksi 89,41 milj.m 3 ja loput karkearakeiseksi murskauskelpoiseksi ainekseksi. Pyöreänsuonkankaan alueella ja Vellikankaan kaakkoisosassa Iso-Valkeisen ympäristössä harjumuodostumiin on niiden paljastuttua veden alta syntynyt tuulen kerrostamia lentohiekkavalleja eli dyynejä. Niiden aines on hienoa hiekkaa ja hietaa.
5 210 307 306 218 309 308 323 310 324 219 209 208 207 303 304 305 217 206 302 301 205 311 312 313 214 216 215 204 203 213 322 202 321 201 212 211 Kuva 33. Karttalehdeltä 3334 11 + 4312 02 tutkittujen maanäytteiden paikat (rastit ), kairauspisteet (ympyrät) ja vasaraseismiset luotaukset (vastakkaiskolmiot). Hienorakeiset kerrostumat Hienoa hietaa, hiesua ja savea on alavilla seuduilla Autiokosken, Ahmapuron ja Ruukinsalon alueilla. Alueen vapauduttua mannerjäätikön alta oli veden syvyys nykyisen kuivan maan alueilla karttalehden lounaisosassa suurimmillaan noin 30 metriä. Näille alueille kerrostui meren pohjalle hienorakeisia kerrostumia. Vedenpinnan laskettua alueet jäivät kuivaksi maaksi ja nykyisin maa-alasta saven osuus on 0,4 %, hiesun 3,3 % ja hienon hiedan 7,4 %. Kartta-alueen lounaisosassa on laajoja harjumuodostumiin liittyviä hietakerrostumia. Näihin pinnaltaan tasaisiin hietakerrostumiin jokien kuluttava toiminta on muodostanut lukuisia joen mutkia eli meandereita. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Ari Luukkanen) Turvekerrostumat Turve on epätäydellisesti hajonneista suokasvien jäänteistä maatumalla syntynyt eloperäinen maalaji, joka on kerrostunut muodostumispaikalleen. Turpeen ominaisuudet määräytyvät kasvilajikoostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimpiä turvetta muodostavia kasvilajiryhmiä ovat rahka- ja lehtisammalet, sarat ja suolla kasvavat puuvartiset kasvit. Turpeen eloperäisen aineksen osuus kuivapainosta on yleensä yli 90 %. Alueen korkokuva vaihtelee loivapiirteisesti, alimmat suot ovat 105 metrin ja ylimmät 165 metrin tasossa. Useimmat suot ovat syntyneet metsämaan soistumina mäkien välisiin painanteisiin. Alimman tason suot ovat syntyneet järvenlahtien ja jokien välisten kannasten umpeenkasvun yhteydessä. Moreenin osuus soiden pohjamaalajeista on runsas puolet, hiekan ja hiedan vajaa puolet. Lampien lähettyvillä olevien soiden pohjalla on noin metrin paksuiset liejukerrostumat. Kartta-alue kuuluu Pohjanmaan aapasoiden ja Pohjois-Karjalan viettokeitaiden vaihettumisvyöhykkeeseen. Aapasuot ovat melko tasaisia tai hieman kaltevia sekä enemmän tai vähemmän ravinnerikkaita soita, jotka saavat ravinteensa ympäröiviltä mineraalimailta. Viettokeitaat ovat yhteen suuntaan viettäviä ja pääosin niukkaravinteisia, rahkaturvevaltaisia sa-
6 devedestä ravinteensa saavia soita. Aapasoihin kuuluu esimerkiksi Ylettylänsuo ja viettokeitaisiin Lakkasuo. Kartta-alueen maapinta-alasta on yli metrin syvyistä suota 1916 ha eli noin 19 %. Lisäksi matalaa suota on 346 ha:n alueella. Alueen soista on valtakunnan suo- ja turvevarakartoituksen yhteydessä tutkittu 911 ha, josta 217 ha on yli 1,5 m syvää suota. Tutkittujen soiden turpeesta on rahkavaltaista 68 %, saravaltaista 30 % ja ruskosammalvaltaista 2 %. Rahkaturpeet sijoittuvat pääosin suon pintaja välikerrokseen, saraturpeet pinta-, väli- tai pohjakerrokseen ja ruskosammalturpeet suon pohjakerrokseen. Tutkittujen soiden yleisin suotyyppi on räme. Rämeiden osuus on 50 %, avosoiden 10 % ja korpien 6 % suotyyppihavainnoista. Vanhoja ojitusalueita on runsaasti. Koko suoalueesta turvekankaiden osuus on 28 % ja turvepeltojen 9 %. Tutkituista soista ainoastaan Aarrelamminsuo ja Ylettylänsuo, karttalehden kaakkoisnurkassa ovat osittain luonnontilaiset. Alueella tutkitusta suoalasta energiaturpeen tuotantoon soveltuu noin 130 ha. Tällä alueella on energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 2,3 milj. suo-m 3. Lakkasuolla, karttalehden keskiosassa on ympäristöturpeeksi soveltuvaa tuotantokelpoista turvetta noin 75 000 suom 3. Karttalehdellä olevien turvetuotantoalueiden pinta-ala on 232 ha. POHJAVESI (Jouko Saarelainen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade ja sulavan lumen vesi suotautuvat maahan. Pohjavettä varastoituu parhaiten paksuihin karkearakeisiin ja vettä läpäiseviin maakerroksiin sekä kallioperän ruhjeisiin ja rakoihin. Sinne missä pohjaveden pinta tavoittaa maanpinnan, syntyy lähde. Alueella muodostuu ja varastoituu runsaasti hyvälaatuista pohjavettä. Pohjavesiesiintymät liittyvät alueen laajoihin hiekka- ja soramuodostumiin. Näistä muodostumista voitaisiin ottaa tuhansia kuutiometrejä pohjavettä vuorokaudessa. Vellikankaalta, lähellä Vellilammen rantaa olevasta pohjavedenottamosta voidaan luvanvaraisesti ottaa vettä 500 m 3 /vrk. Harjun liepeillä on lisäksi useita hyviä lähteitä, kuten esimerkiksi kartta-alueen luoteisosassa lähellä Valkeislammen rantaa, Löytönen-lammen länsipuolella ja Kukonsärkän länsireunalla alueen keskiosassa. Antoisuus näissä lähteissä on 70-140 m 3 /vrk. Alueen moreenikerrostumat ovat hiekkamoreenia. Hiekkamoreenin vedenjohtamiskyky on huomattavasti hitaampi kuin hiekka- ja sorakerrostumien. Moreenikerrostumien paksuuskin on yleensä harjujen paksuutta ohuempi. Näin ollen olosuhteet moreenimailla ovat huonot runsaan pohjaveden muodostumiselle. Yksittäisten talouksien käyttöön pohjavettä on kuitenkin saatavissa riittävästi koko alueella. Pohjaveden laatu Alueelta on tutkittu kahden kaivon pohjavesinäytteet. Kaivonäytteet ovat hiekkamaalta Ruukinsalon Savolasta ja moreenimaalta Jolkkolasta aivan kartta-alueen kaakkoiskulmalta. Ruukinsalon kaivovesi täyttää hyvälle kaivovedelle asetetut vaatimukset, joskin vesi on jonkin verran hapanta. Jolkkolan kaivovesi on laadultaan huonoa käyttövedeksi. Se on lievästi hapanta ja kaivoon pääsee analyysitulosten perusteella ilmeisesti pintavesiä. Myös rautapitoisuus vedessä on varsin suuri.
7 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA - Vellikankaan harjudelta, joka on syntynyt muinaisen Yoldiameren tasoon (140-142 m mpy.) - Iso Valkeisen länsipuolella tuuli on irrottanut harjun pintakerroksesta hienoa hiekkaa ja hietaa kasaten sen lentohiekkavalleiksi eli dyyneiksi. - Valkeisenlamminkankaalla on lähde, jonka antoisuus on 138 m 3 /vrk. - Tasaisiin hietamaihin jokien toiminta on synnyttänyt lukuisia joen mutkia eli meandereita. Esimerkiksi Loukkuniemenkankaalla Keyritynjoessa kaksi vastakkaisiin suuntiin kulkevaa meanderia on saavuttamassa toisensa, jolloin syntyy jokiuoman ympäröimä saareke. KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa Frosterus, B. ja Wilkman, W.W. 1920. Suomen geologinen yleiskartta. Lehti D 3 Joensuu. Vuorilajikartan selitys. Geologinen toimisto. Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Luukkanen, A. 1989. Nilsiässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 109 s. Luukkanen, A. ja Porkka, H. 1995. Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 83 s. Paavola, J. 1984. Nilsiän alueen kallioperä. Lehti 3334. Kallioperäkarttojen selitykset. Suomen geologinen kartta 1:100 000. Geologian tutkimuskeskus. Saarnisto, Matti 2000. The last glacial maximum and the deglaciation of the Scandinavian Ice Sheet. In: Sandgren, P. (ed.) Environmental changes in Fennoscandia during the Late Quaternary. LUNDQUA Report 37, 26-31.
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14