MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4321 05 PAJUKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 334312 432103 HIIRIKYLÄ 432106 KOPPELO Valtimo 432109 VALTIMO 334311 432102 SAARIMÄKI 432105 PAJUKOSKI 432108 KARHUNPÄÄ 334310 432101 RASIMÄKI 432104 YÖTTÄJÄ 432107 SAVIKYLÄ Espoo 2002
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
PAJUKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (JOUKO SAARELAINEN)...2 YLEISTÄ...2 KIVENNÄISMAAT (JOUKO SAARELAINEN)...3 KALLIOALUEET...3 MOREENIKERROSTUMAT...3 KARKEARAKEISET KERROSTUMAT...3 HIENORAKEISET KERROSTUMAT...4 RANTAKERROSTUMAT...5 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (ARI LUUKKANEN)...5 TURVEKERROSTUMAT...5 POHJAVESI (JOUKO SAARELAINEN)...5 POHJAVEDEN ESIINTYMINEN JA LAATU...5 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA...6 KIRJALLISUUTTA...6 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi
2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Jouko Saarelainen) Yleistä Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 1 165 11,9 Mr Hiekkamoreeni 5 418 55,5 Hk/Mr 9 0,1 HHt/Mr 9 0,1 Ct/Mr 205 2,1 St/Mr 4 0,0 MrM Moreenimuodostuma, hiekkamoreenia 261 2,7 Sr Sora 21 0,2 Hk Hiekka 17 0,2 Ct/Hk 3 0,0 St/Hk 12 0,1 Ht Karkea hieta 218 2,2 Ct/Ht 38 0,4 SrM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) soravaltainen 43 0,4 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) hiekkavaltainen 18 0,2 ESrM (Ekstra)marginaalinen muodostuma, soravaltainen 22 0,2 EHkM (Ekstra)marginaalinen muodostuma, hiekkavaltainen 33 0,3 EHtM (Ekstra)marginaalinen muodostuma, hietavaltainen 142 1,5 HHt Hieno hieta 15 0,2 Ct/HHt 1 0,0 Hs Hiesu 66 0,7 Ct/Hs 13 0,1 Sa Savi 749 7,7 Hs/Sa 1 0,0 Lj/Sa 9 0,1 Lj Lieju 9 0,1 Ct Saraturve 1 153 11,8 LjSa/Ct 3 0,0 St Rahkaturve 101 1,0 Maa-aluetta 9 758 100,0 Vettä 242 Kartta-alueen pinta-ala 10 000 Mannerjäätikön virtaus on jättänyt kartta-alueen maaston muotoihin suuntauksen, joka näkyy karttakuvassa luode - kaakko suuntauksena (noin 310-325 ). Silokalliopinnoista mitattujen uurteiden suunnat vaihtelevat välillä 310-320. Alueen itäosan vapauduttua mannerjäätikön peitosta noin 9 600 vuotta sitten ulottui alueelle muinainen Yoldiameri ja Pielisen jääjärvi. Vedenpinta ulottui nykyiselle noin 165 m mpy. tasolle. Tästä vaiheesta on osoituksena hiekkaiset ja soraiset rantakerrostumat pohjoisosassa Lehtomäellä ja Lehtomäestä koilliseen sekä keskiosassa Loukussa. Myös Ritokankaan
3 marginaalinen muodostuma on syntynyt tälle tasolle. Kuivaa maata olivat ainoastaan yli 165 m mpy. olevat alueet, ja kartta-alueen korkein mäki on alueen luoteisosassa oleva Mustosenmäki yli 270 m mpy. Mannerjään sulamisen edistyessä jääjärvi laski lopulta vetensä Valtimolta luoteeseen kohti Sotkamon jääjärveä ja tästä edelleen Ancylusjärveen. Pian vaihe kuitenkin päättyi luoteisosan voimakkaan maankohoamisen seurauksena. Vesi puhkaisi reittinsä kaakkoon Uimaharjuun ja nykyinen Pielinen alkoi kehittyä omaksi vesistöaltaakseen. KIVENNÄISMAAT (Jouko Saarelainen) Kallioalueet Kartta-alueen kallioperä on kauttaaltaan liuskeista graniittigneissiä ja juovaista gneissigraniittia. Moreenikerrostumat Moreeni on alueen yleisin maalaji. Moreenin osuus on noin 60 % maa-alasta. Moreeni on mannerjäätikön irrottamasta ja kuljettamasta aineksesta syntynyttä ja mannerjäätikön alla kerrostunutta lajittumatonta, tiukkaan pakkautunutta materiaalia. Suurin osa moreenista on kallioperän muotoja ohuena kerroksena peittävää pohjamoreenia. Ainekseltaan pohjamoreeni on alueella kauttaaltaan hiekkamoreenia (savipitoisuus alle 5 % ja hienoainespitoisuus yhteensä alle 30 %), joskin alueen moreenien hienoainespitoisuus (Ø < 0,06 mm) on melko korkea. Alueella on myös muutamia pohjamoreenista mannerjäätikön alla kerrostuneita pitkänomaisia selänteitä eli drumliineja, kuten esim. Pitkäkangas luoteisosassa ja Siivikko kaakkoisosassa. Mannerjäätikön sisällä ja päällä kulkeutuneesta kiviaineksesta on syntynyt pohjamoreenia peittävää pintamoreenia. Pintamoreenimuodostumat ovat muodoltaan ja kooltaan vaihtelevia. Tällaisia muodostumia on esimerkiksi Syrjä-Keyrityn kaakkoispuolella ja Lotmankankaan ympäristössä. Kerrostumien paksuus näissä muodostumissa on useita metrejä. Esimerkiksi Lotmankankaalle merkityssä tutkimuspisteessä 308 on vasaraseismisen luotauksen mukaan moreenin paksuus 10 metriä. Alueen pintamoreenimuodostumat ovat paikoitellen varsin hiekkaisia ja soraisia. Rakeisuusanalyysien mukaan moreenin hienoainespitoisuus (Ø < 0,06 mm) koko karttalehden alueella vaihtelee välillä 15,1-39,5 % ja on keskimäärin 32,7 %. Savipitoisuus (Ø < 0,002 mm) vaihtelee välillä 1,8-3,9 % ja keskiarvo on 2,5 %. Kuvassa 1 on esitetty alueelle tyypillisen pohjamoreenin rakeisuuskäyrä. Karkearakeiset kerrostumat Kartta-alueen lounaisosan läpi, Holinlammen kautta Keyritynniemelle, kulkee selvä, katkonainen pitkittäisharju. Harjun aines on vaihtelevasti sekä hiekkaa että soraa. Hiekkaalueita on esim. Keyritynniemellä ja Kaivantolammen länsipuolella. Alueen kaakkoisosassa on laaja sora-, hiekka- ja hietakerrostumien alue. Tämä nk. marginaalinen muodostuma on pääasiassa pohjamoreenin päällä. Muodostuma on syntynyt mannerjäätikön sulamisen aikana. Nykyisen Ylä-Keyritynjärven alueella oli jääjärvi, joka purkautui vuolaana virtana jääesteiden sulettua. Maasto laskee Ylä-Keyrityltä kaakkoon noin 5 m/km. Virta kulutti moreeniin jyrkkärinteisiä kanjoneita. Nykyinen Lotmanjoki on muinaisessa pääuomassa. Kuluttamansa aineksen virta lajitteli ja kerrosti Ritokankaalta Hanhilammelle ulottuvalle alueelle siten, että karkein aines on uoman suulla länsipäässä ja hieno aines muodostuman itäreunalla. Muodostuman paksuus on paikoitellen yli 5 metriä.
4 Kuva 1. Esimerkkejä alueen maalajien rakeisuusanalyyseistä. Moreenikerrostumat alueella ovat aina hiekkamoreenia, kuten näyte 209. Näytteen 210 savi on esimerkki pohjamoreenia peittävän vuosikerrallisen lustosaven rakeisuudesta ja näytteen 220 esimerkki Honkolassa savikerrostumia peittävän hiesun rakeisuudesta. Gtk:n maa-ainesarkiston mukaan marginaalisissa muodostumissa ja harjuissa on maita 6,83 milj. m 3, josta soravaltaiseksi on arvioitu 0,9 milj. m 3, hiekkavaltaiseksi 5,8 milj. m 3 ja loput karkearakeiseksi murskauskelpoiseksi ainekseksi. Hienorakeiset kerrostumat Savea, hiesua ja hienoa hietaa esiintyy alavilla seuduilla koillisosassa, alueilla, jotka olivat muinaisen Pielisen jääjärven ja Yoldiameren aluetta. Eniten hienorakeisia kerrostumia on Honkolan alueella. Koko maa-alasta saven osuus on lähes 8 %, hiesun 0,8 % ja hienon hiedan vain 0,2 %. Jääjärven ja Yoldiameren pohjaan moreenin päälle kerrostui mannerjäätikön sulavesien mukanaan tuomasta aineksesta pohjanmuotoja myötäilevä vuosikerrallisen hiesun ja saven kerros. Mitä kauemmaksi jäätikkö vetäytyi luoteeseen sitä ohuemmiksi ja savisemmiksi kerrostuvat vuosilustot muuttuivat siten, että aivan kerrostuman yläosassa vuosilustoja ei ole enää havaittavissa. Heti mannerjäätikön sulamisen jälkeen maa kohosi voimakkaasti ja vedensyvyys pieneni. Alkoi vaihe, jonka aikana aaltoliike ja virtaukset kuluttivat yläviltä alueilta sinne aiemmin kerrostuneita savi- ja hiesukerrostumia. Aines kerrostui uudelleen alueen alaviin osiin ja järvialtaisiin vanhempien sedimenttien päälle. Meri- ja jääjärvivaiheiden jälkeen vesistöt saivat nykyisen muotonsa. Ainoastaan muutamin paikoin vesistöt ovat olleet nykyistä laajempia, kuten Koskenlammen eteläpuolella ja Hiirenlammen ympäristössä. Näille alueille on kerrostunut liejua saven ja hiesun päälle.
5 Rantakerrostumat Rantakerrostumiksi kerrostuneet hiekat ja hiedat ovat muinaisen Yoldiameri- ja Pielisen jääjärvivaiheiden aikana huuhtoutuneet alueen moreenikerrostumista. Rantakerrostumien osuus on noin 3 % alueen maa-alasta. Nämä ovat kuitenkin ohuita ja vähämerkityksisiä. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Ari Luukkanen) Turvekerrostumat Alueen korkokuva vaihtelee voimakkaasti, alimmat suot ovat vajaan 110 metrin ja ylimmät runsaan 240 metrin tasossa. Tästä johtuen alueen suot ovat syntyneet sekä metsämaan soistumina mäkien välisiin painanteisiin että järvien ja jokivarsien reunustoille umpeenkasvun seurauksena. Hiekka ja moreeni ovat soiden pääasialliset pohjamaalajit. Ritosuolla, Ritolammen ympäristössä on suon pohjalla turpeen alla paksuimmillaan yli kolmen metrin kerros orgaanista liejua. Kartta-alue kuuluu Pohjanmaan aapasuoalueen eteläosaan. Alueen suot ovat aapasoita, jotka saavat ravinteensa ympäröiviltä mineraalimailta. Pinnaltaan ne ovat suhteellisen tasaisia tai kuten mäkien vierustoilla olevat viettokeitaat suhteellisen jyrkkäpiirteisiä. Kyseisellä kartta-alueella on suota noin 1530 hehtaaria ja suurin osa siitä on saraturvesuota. Tämä johtuu siitä, että karttalehdellä on paljon pienialaisia, kapeita puronvarsisoita, jotka rehevöityvät purojen vaikutuksesta. Valtaosa suopinta-alasta eli noin 95 % on ojitettu. Luonnontilaisten soiden yhteispinta-ala on noin 90 ha. Maapinta-alasta suota on noin 16 %. GTK on tutkinut kolme alueen soista; Kolmisopen itäpuoleisen Loukkusuon, Ritosuon ja Ritosuon itäpuolella sijaitsevan Heinäsuon länsiosan. Loukkusuolla on niin vanha ojitus, että suotyypit ovat pääosin kehittyneet jo turvekangasvaiheeseen. Suon pintaturve on tupasvillarahkaturvetta ja pohjaturve puupitoista rahkasaraturvetta, jonka alla on vielä ruskosammalturvetta. Ritosuon pintaturve on tupasvillarahkaturvetta ja sen paksuus vaihtelee puolesta metristä aina kahteen metriin asti. Heikosti maatuneen pintaturpeen paksuus on sen sijaan alle puoli metriä. Syvemmällä turve on keskinkertaisesti maatunutta tupasvillasararahkaturvetta. Rahkavaltaisen turpeen osuus koko suossa on noin 85 %. Suon pohjan järviruokorahkasaraturpeen rikkipitoisuus ( 0,74 % turpeen kuivaaineesta) on huomattavan korkea. Ritosuon yleisimmät suotyypit ovat erilaiset rämeet. Loukkusuolla on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta 10 ha:n alueella noin 0,10 milj. suo-m 3. Karttalehden kaakkoisnurkassa olevalla Heinäsuolla on energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 3 hehtaarin alueella. POHJAVESI (Jouko Saarelainen) Pohjaveden esiintyminen ja laatu Olosuhteet runsaan pohjaveden muodostumiselle kartta-alueen maaperässä ovat huonot, sillä alueella on varsin vähän karkean, lajittuneen aineksen kerrostumia. Alueen parhainta pohjaveden muodostumis- ja varastoitumisaluetta on lounaisosan läpi menevän harjun alue. Pohjaveden saantia ja laatua heikentää soran- ja hiekanotto harjusta. Pohjavettä syntyy myös alueen paksuissa hiekkamoreenista koostuvissa kumpareissa sekä korkeiden mäkien rinteiden moreenikerrostumissa. Näissä syntyvä pohjavesi riittää hitaan pohjaveden virtauksen takia kuitenkin vain yksittäistalouksien käyttöön, joskin paikoin on varsin hyviä lähteitä. Esimerkiksi Loukun itäpuolella on kaksi lähdettä, joiden virtaama on noin 50 m 3 /vrk.
6 Alueelta on tutkittu kahden kaivon vesinäytteet. Toinen kaivo on koillisosasta Honkolan alueelta (x=7059,2, y=4439,4) ja toinen koillisosasta Pajukosken Välikoskelta (x=7058,8, y=4437,9). Molempien näytteiden vesi täyttää hyvälle käyttövedelle asetetut vaatimukset. Ainoastaan ph-arvo on hieman alhainen. MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA - Lotmanjoen muinaisuoma, jonka edustalle on kerrostunut sora, hiekka ja hietakerrostumia. KIRJALLISUUTTA Haavisto, M. (toim.) (1983). Maaperäkartan käyttöopas. 1:20 000, 1:50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. Wilkman, W.W. (1924) Suomen geologinen yleiskartta. Lehti D 4 Nurmes. Vuorilajikartta. Geologinen komissioni. Luukkanen, A. ja Porkka, H. (1995). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti 291, 83 s. Luukkanen, A. ja Porkka, H. (1996). Nurmeksessa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. Osa I. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti 300, 35 s. Saarelainen, J. (1994) Rautavaaran Ylä-Keyrityn jääjärvet ja niihin liittyvät uomastot. Savon Luonto 25 vsk. Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys ry, ss. 8-11.
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14