ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY. Toimintakertomus S E I N Ä J O K I f i

Samankaltaiset tiedostot
Toimintakertomus ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY. Toimintakertomus

Toimintakertomus ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY. Toimintakertomus

Toimintakertomus ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

Toimintakertomus ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1 (6)

Toimintasuunnitelma 2015

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Toimintavuoden valtakunnallinen teema on Reservissä kaiken varalta

Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien.

Toimintasuunnitelma 2015

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1 (6) Toimintavuoden Reserviläisliiton teema on Reservissä kaiken varalta

Keravan Reserviläiset ry

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1 (6)

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 1 (5)

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 1 (6)

Toimintasuunnitelma 2017

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2008

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

SML:N POHJANMAAN PIIRIN PM-KILPAILUT ÄHTÄRISSÄ

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 1 (5)

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Jurvan Rotaryklubi. Säläishallilla

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2017

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2015

SM Pystykorva H Sarja Tulokset

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

TV-Kisa 2/Katsastus. Yksilökilpailut. Kävely, alle 65. Alavus,

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.

RASTI 1. Pisteytys PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä

RESUL liikkuu ja liikuttaa

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2010

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Teuva, Rivakka

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

, HELSINKI, Viipurin Voimailijat

Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

TV-Kisa 4, 2017 M60 M70

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2012

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Kuortane ja Valkeakoski

KIVÄÄRI- JA PISTOOLILAJIEN ALUEMESTARUUSKILPAILUT

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.

Lopputulokset. HÄTILÄ 13 Hätilä SRA Etelä-Häme Luokka: Joukkuekilpailu. Tulostettu: lauantai :18:18

E-P:n AM, hisu sprintti Jurvassa

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

H 1 Ruokolainen Olli JaRu H60 1 Särssi Mauri RiRu Rantala Hannu JaRu

Tampere, Voimailijat

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, , Myllykoski ja Ilmajoki

Keravan Reserviläiset ry

Veteraani CUP v. 2010

Syys SRA Luokka: 50Avo. Rasti: 1 Valtaus (Pistooli) Syys SRA Luokka: 50Avo. Rasti: 2 Kutsumattomia vieraita (Pistooli)

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os.

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella

Toimintasuunnitelma Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2018

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

SR ry. Jäsentiedote 1/2011

Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk.

RUL:n ampumamestaruuskilpailut

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA TULOSLUETTELO

Myllykoski, Kilpa-Veljet / Ylistaro, Kilpa-Veljet / Hyvinkää, Urheilu-Toverit

, ILMAJOKI, Kisailijat / IMATRA, Jyske ja Tainionkosken Tähti

Rovaniemen Reserviläiset ry /rovaniemenreservilaiset

25m pistoolilajien Pohjanmaan AM kilpailu

25m pistoolilajien Pohjanmaan AM kilpailu

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

Transkriptio:

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY Toimintakertomus 2015 E T E L Ä - P O H J A N M A A N R E S E R V I L Ä I S P I I R I R Y I M P I V A A R A N T I E 25 P u h. ( 0 6 ) 4 2 3 3 8 1 6 6 0 4 2 0 S E I N Ä J O K I www.epresp. f i

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 2 (12) YLEISTÄ Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri ry. on perustettu Reservin Aliupseerien Piiri ry. nimisenä 14.10.1960. Piirin lippu on vihitty käyttöön 9.10.1965. Piirin pienoislippu on hyväksytty piirin korkeimmaksi huomionosoitukseksi 28.3.1976. Piirin standaari on otettu käyttöön 1975. Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin ja Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirin yhteinen mitali on otettu käyttöön 2012. Toimintavuosi Toimintavuosi oli piirin 55. Painopistealueina toimintavuonna oli tiedotus ja ampumatoiminnan ylläpito Vuosi oli Reserviläisliiton 60-vuotisjuhlavuosi, mikä näkyi myös piirin toiminnassa. Piirille hyväksyttiin uudet säännöt. PIIRIN PÄÄTTÄVÄT, VALMISTELEVAT JA NEUVOTTELEVAT ELIMET Sääntömääräiset kokoukset Piirin kevätkokous pidettiin Ilmajoen Reserviläisten 60-vuotisjuhlan jälkeen Ilmajoen kunnantalolla 28.3. Osanottajat saivat tutustua myös mittavaan asenäyttelyyn. Osanottajia oli 28 kuudestatoista eri yhdistyksestä. Piirin syyskokous pidettiin Kuortaneen urheiluopiston liikuntahotellissa 29.10. Ennen kokousta Urheiluopiston toimitusjohtaja Jussi Töyrylä esitteli opistoa ja sen toimintaa. Osanottajia 29, viidestätoista eri yhdistyksestä. Puheenjohtajisto Piirin puheenjohtajiston ovat vuonna 2015 muodostaneet: Puheenjohtajana Jaakko Liinamaa Kurikasta (Jurvan yhdistys) I varapuheenjohtajana Mikko S. Säntti Kurikasta II varapuheenjohtajana Jukka Oksanen Vaasasta Hallitus Piirihallitukseen ovat puheenjohtajiston lisäksi kuuluneet varsinaisina jäseninä seuraavat reserviläiset, joista useimmat ovat toimineet myös yhdistyksensä puheenjohtajana. Harri Yli- Rahnasto Alahärmän Reserviläiset, Keijo Vilmilä Alavuden Reserviläiset, Pirkko Sysilampi Etelä- Pohjanmaan Reserviläis-naiset, Pasi Löppönen Ilmajoen Reserviläiset, Juhani Arkkola Isonkyrön Reserviläiset, Esko Leppä Jalasjärven Reserviläiset, Markku Laiteenmäki Jurvan Reserviläiset, Leo Lappalainen Kauhajoen Reserviläiset, Hannu Ristaniemi Kauhavan Reserviläiset, Patrik Pada Korsholmsnejdens Reservister, Mika Viitanen Kuortaneen Reserviläiset, Arto Mähönen Kurikan Reserviläiset, Heikki Tarkkanen Laihian Reserviläiset, Petri Myllykoski Lapuan Reserviläiset, Mikko Kanto Peräseinäjoen Reserviläiset, Jarmo Koskela Seinäjoen Reserviläiset, Esko Hakulinen Seinäjoen Reserviläiset, Jarkko Tuisku Teuvan Reserviläiset, Juha Ala-aho Vaasan Reserviläiset, Jaakko Hakomäki Vähänkyrön Reserviläiset, Mikko Mäki-Haapoja

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 3 (12) Ylihärmän Reserviläiset, Jarkko Loukola Ylistaron Reserviläiset, Tapio Makkonen Ähtärin Reservin Aliupseerit. Jokaisella hallituksen jäsenellä oli lisäksi valittu henkilökohtainen varajäsen. Hallituksen kokouksiin on kutsuttu myös niiden yhdistysten puheenjohtajat, jotka eivät ole käyttäneet hallituspaikkaoikeuttaan, sekä piirin tiedottaja Antti Isosalo. Hallituksen sihteerinä on toiminut toiminnanjohtaja Ulla Muurimäki. Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Osanottajia yhteensä 88. Piiriesikunta Reserviläispiirin edustajat Esikuntapäällikkö Jaakko Liinamaa, Antti Isosalo, tiedottaminen ja kotisivut, Heikki Koivisto, hengellinen- perinne- ja veteraanityö, Jukka Oksanen, Mikko S. Säntti piirilehti. Reserviupseeripiirin edustajat Esikuntapäällikkö Marko Kaappola, jäsenet Tuomas Taivalmaa, Marko Mäki-Könnö Toiminnanjohtaja Ulla Muurimäki oli myös piiriesikunnan jäsen ja sihteeri Piiriesikunta kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa. Hengellinen ja perinnetoimikunta Reserviläiset: Puheenjohtaja Heikki Koivisto Seinäjoki, jäsenet: Aulis Harju, Jani Latva- Nikkola, Jaakko Liinamaa, Linko Jaakko, Markku Västi, Petri Åkerman. Reservin upseerit: Juhani Erkkonen, Pentti Lemettinen, Väinö Pollari, Pekka Pulkkinen, Jouko Siljamäki, Teuvo Veikkola Toimikunta kokoontui yhden kerran Urheilutoimikunta Reserviläiset: Juhani Arkkola, Olli Iso-oja, Jarmo Koskela, Esko Leppä, Timo Nyrhinen Reservin upseerit: Puheenjohtaja Marko Mäki-Könnö, jäsenet: Juhani Luodeslampi, Asko Sippola, Esko Sippola Toimikunta kokoontui yhden kerran. Ampumatoimikunta Reserviläiset: Jouni Hynninen, Antti Iso-oja, Teijo Kimpimäki Tuomas Laitila, Mika Raninen Reservin upseerit: Aarno Ala-Honkola, Juha Härkönen, Marko Mäki-Könnö, Marko Talvitie Toimikunta kokoontui yhden kerran yhdessä urheilutoimikunnan kanssa. Lakeuden Maanpuolustaja-lehden toimituskunta Reserviläiset: Matti Heinonen, Antti Isosalo, Kai Kaistila, Olavi Koskinen, Mikko S. Säntti Reservin upseerit: Niilo Hakala, Tuomo Kotkaniemi, Heikki Makkonen Lisäksi lehden päätoimittaja Ulla Muurimäki. Toimituskunta kokoontui neljä kertaa Piiritoimisto Piiritoimisto toimi vuokratiloissa os. Impivaarantie 25 Seinäjoki. Piiritoimiston vuokran maksoi Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry.

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 4 (12) Toiminnanjohtajana on toiminut Ulla Muurimäki. Taloussyistä toiminnanjohtaja oli kesäheinäkuussa lomautettuna kuusi viikkoa. JÄSENISTÖ Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet Piirin kunniapuheenjohtajaksi on kutsuttu Veikko Hakala Seinäjoelta. Piirillä on lisäksi kaksi kunniajäsentä: Pentti Aromaa Vaasasta ja Veikko Keto Karijoelta. Vuonna 2005 kutsuttiin kaikki 69 sodan käynyttä veteraanijäsentä piirin ja yhdistysten veteraanikunniajäseniksi. Kertomusvuoden lopussa veteraanikunniajäseniä oli elossa vielä 18. Jäsenmäärä Piirillä on 30 jäsenyhdistystä. Piirin maksaneiden jäsenten määrä nousi 64:lla maksaneella jäsenellä. Maksaneiden jäsenten määrä 31.12. oli 2808. Kokonaisjäsenmäärä oli 2972. Koko Reserviläisliiton jäsenmäärä nousi merkittävästi. Vuoden lopussa maksaneita jäseniä oli 37152. Jäsenmäärät yhdistyksittäin Maksaneet jäsenet Muutos Yhdistykset 2012 2013 2014 2015 2015 Alahärmän Reserviläiset ry 54 57 58 55-3 Alajärven Reserviläiset ry 83 82 83 91 8 Alavuden Reserviläiset ry 119 118 122 130 8 Etelä-Pohjanmaan Reserviläisnaiset ry 33 32 30 30 0 Ilmajoen Reserviläiset ry 162 174 183 193 10 Isojoen Reserviläiset ry 18 18 17 17 0 Isonkyrön Reserviläiset ry 62 59 62 62 0 Jalasjärven Reserviläiset ry 189 186 181 178-3 Jurvan Reserviläiset ry 86 86 83 86 3 Karijoen Reservinaliupseerit ry 21 22 22 20-2 Kauhajoen Reserviläiset ry 160 160 156 157 1 Kauhavan Reserviläiset ry 177 168 160 164 4 Korsholmsnejdens Reservister rf 70 65 56 59 3 Kuortaneen Reserviläiset ry 82 75 73 89 16 Kurikan Reserviläiset ry 203 213 202 195-7 Laihian Reserviläiset ry 135 135 130 135 5 Lappajärven Reservinaliupseerit ry 12 11 10 9-1 Lapuan Reserviläiset ry 96 95 92 95 3 Peräseinäjoen Reserviläiset ry 49 55 55 57 2 Seinäjoen Reserviläiset ry 265 267 270 281 11 Suupohjan Reserviläiset ry 41 40 38 36-2 Teuvan Reserviläiset ry 28 25 25 24-1

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 5 (12) Töysän Reservinaliupseerit ry 3 3 3 3 0 Vaasan Merireserviläiset ry 21 15 13 13 0 Vaasan Reserviläiset ry 275 276 265 287 22 Vimpelin Reserviläiset ry 12 11 11 11 0 Vähänkyrön Reserviläiset ry 48 44 43 41-2 Ylihärmän Reserviläiset ry 110 125 133 129-4 Ylistaron Reserviläiset ry 85 90 89 88-1 Ähtärin Reserviläiset ry 81 81 79 73-6 Yhteensä 2780 2788 2744 2808 64 AATTEELLINEN JA JÄRJESTÖTOIMINTA Reserviläisliitto järjesti piiri-infon yhdistysten johtokunnan jäsenille Seinäjoella 21.3. Liiton toimintaa ja ajankohtaisia asioita esittelivät varapuheenjohtajat Rauno Hauta-aho ja Terhi Hakola, sekä liiton järjestöpäällikkö Suvi Salo. Osallistujia oli 27. VAPEPAn edustajat kävivät esittelemässä piirien hallituksille yhteistyökuvioita Seinäjoella 9.3. VAPEPA:n harjoituksiin ja hälyytyksiin osallistui 14 ryhmää, osanottajia 59. Liiton juhlavuoden risteilylle Baltic Queen aluksella Tallinnaan 11.-12.4. osallistui 55 eteläpohjalaista. Linja-autokuljetusta ei vähäisen kysynnän vuoksi järjestetty. Valtakunnallisille Kokonaisturvallisuus 2015 messuille Tampereella järjestettiin yhdessä Reserviupseeripiirin kanssa omakustanteinen linja-autokuljetus 5.9. Osallistujia oli 19. Liiton 60-vuotisjuhlavuoden piirikunnallinen tapahtuma järjestettiin Jouppilanvuorella 20.9. koko perheen ulkoilutapahtumana. Reitin pituus on n. 4,5 km ja reitin varrella on muutamia tehtävärasteja, sotilasesterata, makkaranpaistoa ja päätteeksi korsulla sotilaskotikahvit. Tapahtuma yhdistettiin Rauhanturvaajien marssitapahtumaan Veteraanikävelyyn. Osallistujia oli 55. Liiton syyskokoukseen ja juhlavuoden päätöstapahtumiin Porissa 14.-15.11. osallistuttiin. Perinteinen Itsenäisyyspäivän vastaanotto järjestettiin Kurikan Wanhalla Asemalla 5.12. yhdessä Reserviupseeripiirin kanssa. Osallistujia 60. 60-vuotismerkkipäiväänsa viettivät Ilmajoen, Jalasjärven, Seinäjoen ja Vaasan yhdistykset. Toimintalomakkeen palautti 26 yhdistystä. Määrä riittää siihen, että piiri saa 600 euroa ylimääräistä piiritukea. Lomakkeen jättivät täyttämättä Lappajärven, Suupohjan ja Vimpelin Reserviläiset, sekä Vaasan Merireserviläiset. Lomakkeista ilmenee mm. seuraavat aluekoosteet: Erilaisia kokouksia pidettiin 288 joissa osanottajia 1961. Kerhoiltoja ja esitelmätilaisuuksia jäsenistölle järjestettiin 82, joissa osanottajia 882. Maanpuolustusjuhlia järjestettiin 9, joissa osanottajia 2565. Infotilaisuuksia varusmiehille ja koululaisille järjestettiin 13, joissa osanottajia n. 500. Talkootapahtumia oman yhdistyksen hyväksi oli 94, niissä osanottajia 416. Tilaisuuksista monet on järjestetty yhteistyössä Reserviupseerikerhojen kanssa. Vuoden Yhdistys Vuoden yhdistys kilpailu käytiin kolmessa sarjassa.

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 6 (12) Sarja alle 100 jäsentä 1. Vuoden Yhdistys 2015 Alahärmän Reserviläiset ry Erittäin tasaisessa kilpailussa hyvän tuloksen saivat myös Alajärven ja Ähtärin Reserviläiset. Sarja 100-200 jäsentä 1. Vuoden Yhdistys 2015 Ylihärmän Reserviläiset ry Hyvä tulos oli myös Laihan ja Ilmajoen Reserviläisillä. Sarja yli 200 jäsentä 1. Vuoden Yhdistys 2015 Kurikan Reserviläiset ry Kurikan Reserviläiset oli kilpailussa jälleen täysin ylivoimainen. HENGELLINEN JA PERINNETOIMINTA Valtakunnallinen Tammisunnuntain 95-vuotismuistojuhla järjestettiin Kauhajoella. Juhlan järjesti Vapaussodan ja itsenäisyyden E-P:n perinneyhdistys Kauhajoen reserviläisten avustamana Talvisotahiihto Talvisodan muistoksi järjestettiin Alavudella paikallisten reserviläisjärjestöjen toimesta 1.3. Tapahtuman tukemiseen osallistui myös Alavuden kaupunki. Hiihdon lisäksi osanottajille tarjottiin hernerokkaa ja mahdollisuus uintiin ja saunomiseen Kunto Lutrassa. Kauhajoelle suunniteltu toinen Talvisotahiihtotapahtuma jouduttiin lumen puutteen vuoksi perumaan. Talvisodan päättymisen muistotilaisuus oli perinteiseen tapaan 13.3. Taipale-Vuosalmipatsaalla Seinäjoella. Tilaisuudessa puhui rovasti Väinö Reinilä ja Seinäjoen Veteraanikuoro esiintyi. Patsaalle lasketun seppeleen lisäksi seppelpartio lähetettiin myös sankarihaudalle. Osanottajia n. 150. Seppeleenlaskutilaisuuden jälkeen oli Talvisodan päättymisen 75-vuotismuistojuhla seurakunta-keskuksessa, vastuullisena järjestäjänä SeiSp:n Killan veteraanien perintötoimikunta. Kansallisena veteraanipäivänä yhdistykset laskivat seppeleen Reserviläisliiton juhlavuoden merkeissä 28:lle sankarihaudalle. Kesäillan kirkko tapahtuma oli Seinäjoella Lakeuden Ristissä. Tilaisuudessa puhui sotilaspastori Suvi Kouri. Urkujen soittoa säesti Juha Kotkaniemi trumpetilla. Järjestelyistä vastasi piirien hengellisen toimikunnan puheenjohtaja Heikki Koivisto ja Seinäjoen reserviläisjärjestöt. Osanottajia yli 200. Asemiinajonäytös Kurikassa 22.8. Pääjärjestäjinä tapahtumassa olivat Kurikan Reserviläiset, Kurikan Reserviupseerit sekä Maapuolustusnaiset. Joukkojen kokoaminen ja harjoittelu aloitettiin jo 2014. Näytökseen osallistui 150 henkilöä sekä runsaasti tykkejä, ajoneuvo- ym. kalustoa. Harjoituksen johtajana toimi Mikko S. Säntti, historiaosuuden ja sen harjoituksen osalta vastuuhenkilönä Tuomo Aho. Tapahtuman tukijoina oli useita järjestöjä, puolustusvoimat, yrityksiä ja MPK. Yleisöä n.4500

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 7 (12) Jatkosodan päättymisen muistotilaisuus järjestettiin 4.9. Kauhajoen veteraanien perinnetalossa, mistä lähetettiin seppelpartio sankarihaudalle. Tilaisuudessa puhui Reserviupseeripiirin varapuheenjohtaja, kauhajokinen Marko Mäki-Könnö. Tilaisuuteen osallistui kunniavieraina useita kauhajokelaisia veteraaneja. Sotilaan virsi, virsi-ilta järjestettiin Kauhajoen kirkossa 25.9. aiemmin Kristiinankaupungissa järjestetyn mallin mukaisesti. Järjestäjinä Kauhajoen reserviläisjärjestöt, apunaan Jukka Kangasniemi Kristiinankaupungista. Kaatuneiden muistopäivänä, itsenäisyyspäivänä ja jouluna yhdistykset ovat tarvittaessa järjestäneet kunniavartiot ja/tai seppeleenlaskun sankarihaudoille. Kunniavartiot järjestettiin vuoden aikana piirin alueella 79 kertaa. Valtakunnalliseen Veteraanikeräykseen osallistuttiin lipaskerääjinä ja varusmiesten kuljet-tajina eri paikkakunnilla. Yhdistysten jäseniä osallistui eri keräystehtäviin n. 600 Yhteistyötä veteraanien kanssa on ollut erittäin paljon. Veteraanikeräysten lisäksi erilaisiin juhla-järjestelyihin, seppeleenlaskuihin, lipunkantoon ja perinnetyöhön osallistui vuoden aikana yli 800 jäsentä. Paikkakunnittain on järjestetty kirkko- ja seurakuntailtoja 15 niissä osanottajia 576. Joulutulet järjestettiin kuuden yhdistyksen alueella, osanottajia 531. Aatteelliset ja hengelliset tapahtumat on järjestetty pääosin yhteistyössä Reserviupseeripiirin kanssa. KOULUTUS Koulutustoiminnasta on valtaosin vastannut MPK. Piirihallitukselle järjestettiin yhdessä Reserviupseeripiirin hallituksen kanssa MPK:n kurssi Pauha harjoituksen yhteyteen 25.4. Lohtajalle, missä tutustuttiin eri kursseihin. Lohtajalle järjestettiin linja-autokuljetus. Osallistujia oli 29. Etelä-Pohjanmaan maanpuolustuspiirin koulutus- ja tukiyksikön päällikkönä on toiminut Maija Haanpää ja osa-aikaisena koulutuspäällikkönä Lasse Kinnunen. Pohjanmaan maanpuolustuspiirin koulutus- ja tukiyksikön päällikkönä on toiminut Juha Ala-aho, osa-aikaisena koulutuspäällikkönä Hannu Maunula. Piiripäällikkönä on toiminut Jukka Torppa, sijoituspaikkana Kokkola. URHEILUTOIMINTA Piirin alueella ampumaurheilu oli ylivoimaisesti suorituin reserviläisurheilulaji. Urheilutoiminta on ollut yhteistä Reserviupseeripiirin kanssa. Kilpaurheilu Kilpailujen järjestäjänä ovat toimineet paikallisyhdistykset ja kerhot.

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 8 (12) Piirinmestaruuskilpailut järjestettiin seuraavasti: Ampumakilpailut pistoolilla ja pien.kiv. Vaasassa, ampumakilpailut puoliautomaattikiväärillä 3-asent. ja RA7 Vaasassa, perinnekivääriammunta 150m, 3-as ja makuu Vaasassa, perinnepistooliammunta Ilmajoella, pystykorva-ammunta 100 m Ilmajoella, kivääriammunta kenttä 150m Vaasassa, kaksoishirviammunta Jalasjärvellä, sovelletut ammunnat Ilmajoella, palvelusaseammunta 3 ja 4 (pistoolilla) Ilmajoella, ampumajuoksu pien.kiväärillä Kauhajoella, ampumajuoksu pistoolilla Isossakyrössä ja ilma-asemestaruus Alavudella. Heikosta lumitilanteesta johtuen ampumahiihtoja ei voitu järjestää. Osa ampumakilpailuista jouduttiin perumaan, koska Hopiavuoren ampumarata Kauhavalla ei ollut käytössä. Syynä oli omistajanvaihdoksesta johtuvat lupa- ja kunnostusasiat. RESUL:n kilpailuihin ei korvattu matkakuluja. Ampumakilpailujen eri lajeihin piiri ilmoitti, mikäli lähtijöitä oli riittäväsi, joka lajiin yhden viisimiehisen joukkueen yleiseen sarjaan ja yhden ikämiessarjoihin. Näiden osanottomaksuista piiri maksoi n. 2/3 /kilpailija/laji (senttipyöristys) ja yhdistykset 1/3 / kilpailija/laji. Osanottoa ei haluttu rajata, vaan monissa ampumalajeissa ilmoitettiin valtakunnallisiin kilpailuihin myös piirin kakkos- ja kolmosjoukkueet. Näiden kilpailijoiden osanottomaksut maksoi kokonaan yhdistys tai kilpailija itse. Piirijoukkueet valitsivat piirin ampumalajien vastaavat: Ilma-aseet: Aarno Ala-Honkola Reserviläisliiton ampumamestaruuskilpailut: Teijo Kimpimäki Perinneaseet: Tuomas Laitila Palvelusaseammunnat: Mika Raninen Sovellettu reserviläisammunta: Juha Lähdesmäki Piirin alueella järjestettiin 53 maastokilpailutapahtumaa, joissa osanottajia yhteensä 381. Erilaisia ampumakilpailuja ja tapahtumia järjestettiin 520, joissa osanottajia yhteensä 4096. Kuntourheilu Reserviläismarssi Lauhan laskeutuminen järjestettiin 23.5. Kauhajoella ja Isojoella. Marssin pituus oli valittavissa joko 10 tai 20 km. Osanottajia koleasta sadekelistä huolimatta oli n. 80. Reserviläispyöräily järjestettiin Alahärmässä 15.8. Perinteiseen tapaan osanottajat varustettiin maastopuvuilla ja SA-polkupyörillä. Osanottajamäärä oli n. 80. Marssi- ja pyöräilyreitin varrella olevissa huoltopisteissä tarjottiin ruokaa, kahvia ja mehua. Yhdistykset järjestivät kuntotapahtumia seuraavasti Talvisotahiihdon lisäksi 4 hiihtotapahtumaa, joissa osanottajia 73. Juoksu ja kävelytapahtumia 118, osanottajia 454 Joukkueurheilutapahtumia 27, osanottajia 144 Muuhun kuntoliikuntaan osallistui lisäksi n. 300 osanottajaa. RESUL:n sähköisen kuntokortin käyttöä suositeltiin jäsenistölle usealla eri tavalla. Kuntokorttia täytti vain 61 jäsentä.

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 9 (12) Kuntokilpailu Kuntokilpailussa Henkilökohtaisen sarjan voitti jälleen ylivoimaisesti Vesa Mankinen Laihian Reserviläisistä pistemäärällä 1095. Toiseksi sijoittui Vaasan Reserviläisten Esa Niemi 815 pist. ja kolmanneksi Vaasan Reserviläisten Jukka Oksanen 757 pist. Yhdistyksissä paras tulos oli sekä kappalemääräisesti, että prosentuaalisesti Kauhavan Reserviläisillä, 12 kortin täyttäjää. Prosenttiammunta Prosenttiammunnan parhaat yhdistysten välisessä kilpailussa Pienet yhdistykset, alle 100 jäsentä 1. Peräseinäjoen Reserviläiset 79% 2. Isonkyrön Reserviläiset 66% 3. Jurvan Reserviläiset 60% Isot yhdistykset, yli 100 jäsentä 1. Ilmajoen Reserviläiset 91% 2. Kurikan Reserviläiset 77% 3. Laihian Reserviläiset 67% Prosenttiammuntatuloksensa ilmoitti 18 yhdistystä 25:sta lomakkeen jättäneestä, mistä johtuen piirin ampumatulos jäi 38% Piirien välisessä kilpailussa Reserviläispiiri voitti Reserviupseeripiirin tuloksella 38-31,8 TIEDOTTAMINEN JA JULKAISUTOIMINTA Lakeuden Maanpuolustaja Lakeuden Maanpuolustaja-lehti julkaistiin kertomusvuonna neljä kertaa. Lehti kustannettiin osin ilmoitustuloilla, osin jäsenmaksuun liittyvällä kolmen euron lehtimaksuosuudella. Ilmoitushankintaa ovat tehneet Rauno Yli-Hynnilä ja Reijo Rannila ja Seinäjoen Reserviläiset Lehden taitosta vastasi SEDU:n Jurvan graafisen alan opiskelijat: Lehti 1/15 Silja Salonen ja Jussi Muotka Lehti 2/15 Laura Paasivirta Lehti 3/15 Topi Matikainen Lehti 4/15 Pinja Kumpulainen Lehti painettiin Westpointin kirjapainossa Raumalla. Tiedotteet Piiritiedotteet lähetettiin yhdistysten puheenjohtajille ja sihteereille sähköisesti. Myös urheilu- ja ampumavastaaville lähetettiin tehtäväkenttään liittyvää materiaalia. Piirin tapahtumista on tiedotettu myös Ilkka-lehden maanpuolustuspalstalla, jotka tiistaisin ja torstaisin ovat olleet maksuttomia.

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 10 (12) Piiri ja yhdistykset lähettivät jäsenilleen paperisen tiedotteen 46 kertaa ja sähköpostitiedotteen 655 kertaa. Kotisivut Piirillä on Reserviläispiiriin kanssa yhteiset kotisivut osoitteessa www.epresp.fi Sivujen päivityksen on hoitanut Antti Isosalo. 19:llä yhdistyksellä oli omat kotisivut Facebook Piirillä on Jaakko Liinamaan tekemät Facebook sivut. Sivuja ovat päivittäneet Jaakko Liinamaa ja Heikki Tarkkanen. Kahdeksalla yhdistyksellä oli facebook sivut Julkaisut Piirin historiikkia Isänmaa ensin oli myynnissä toimistolla. YHTEISTYÖ Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry Piirien varainhankintayhdistys Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry on merkittävästi tukenut piirejä taloudellisesti ja mahdollistanut nykyisen toiminnan laajuuden. Piirit ja yhdistykset ovat voineet lainata Lakeuden Maanpuolustajain Tuen omistamia Ekoaseita, eli rk-kivääriä ja pistoolia maksuttomiin tapahtumiinsa veloituksetta. Reserviupseeripiiri Yhteistyö Reserviupseeripiirin kanssa on jatkunut tuloksekkaana ja tiiviinä. Piireillä on yhteinen toimisto ja toiminnanjohtaja. Toiminnoista mm. koulutus-, hengellinen, maasto- ja urheilutoiminta on ollut yhteistä. Myös piirilehti on yhteinen. Veteraanijärjestöt Useilla paikkakunnilla on järjestetty yhteistoimintaneuvotteluja reserviläis- ja veteraani-järjestöjen kesken. Veteraanijärjestöjen yhteiseen keräykseen osallistuttiin varusmiesten kuljettajina ja/tai marketkerääjinä. Muuta talkooapua veteraaneille on annettu mm. juhlien järjestelyissä, kunniavartioissa ja seppeleenlaskuissa, joillakin paikkakunnilla myös joululehden myynnissä, ilmoitushankinnassa ja yksittäisten veteraanien kotiaputehtävissä. Pohjanmaan Rauhanturvaajat Pohjanmaan Rauhanturvaajien puheenjohtaja Esko Hakulinen on kutsuttu piirihallituksen kokouksiin. Puolustusvoimat Yhteistyötä Pohjanmaan aluetoimiston kanssa on lisätty hyvässä yhteistyöhengessä. Alueellisesti yhteistyötä on tehty myös Lääkintävarikon ja Räjähdekeskuksen kanssa.

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 11 (12) TALOUS Piiri on rahoittanut toimintansa pääosin jäsenmaksutuloilla, Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry:n avustuksella, liiton toimintatuella ja omatoimisella varainhankinnalla. Kuluvana vuonna saatiin liitolta myös suoritusperusteista tukia Reserviläisliiton juhlaristeilyyn osallistumisesta, piiritapahtuman järjestämisestä, jäsenmäärän noususta, uusien jäsenten hankinnasta ja toimintalomakkeiden palauttamisesta. Suoritusperusteisen tuen määrä oli 4268 euroa. Piirin tilinpäätös oli 3891,11 euroa ylijäämäinen Piirin taloudenhoitajana on toiminut piirin toiminnanjohtaja Ulla Muurimäki. Toiminnantarkastajina ovat toimineet Yrjö Jutila ja Markus Ylitalo. EDUSTUKSET Reserviläisliitto Liittohallitus: Jaakko Liinamaa Kurikka (Jurvan yhdistys), Heikki Tarkkanen Laihia Liiton Valiokunta: Jaakko Liinamaa Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry Puheenjohtajana Jaakko Pukkinen Isokyrö Piirin edustajina LMPT:n hallituksessa: Veikko Hakala Seinäjoki, Tapani Kaistila Kurikka, Jaakko Liinamaa Kurikka, Tapio Makkonen Ähtäri, Timo Sysilampi Seinäjoki, Markus Ylitalo Lapua Muut edustukset Piirin edustajana Seinäjoen sotilaspiirin Killan valtuuskunnassa on ollut Jaakko Liinamaa ja hallituksessa Timo Sysilampi Etelä-Pohjanmaan Lottaperinneyhdistyksen johtokunnassa ja reserviläisyhdistysten edustajana myös maakunnallisessa Sotilaspiirin Killan asettamassa Veteraanien Perintötoimikunnassa on toiminut Heikki Koivisto. MUISTOA KUNNIOITTAEN Kunnioitamme vuoden aikana edesmenneiden veteraanikunniajäsentemme muistoa Lauri Mäkelä Kurikka, Veikko Marttinen Vaasa, Eino Taipalus Alavus, Pentti Koski Laihia HUOMIONOSOITUKSET JA PALKITSEMISET Jäsenistöllemme on myönnetty toimintavuoden aikana jälleen useita huomionosoituksia. Reserviläisliiton ansioristi Halmesmäki Ville Lapua (Vaasan Reserviläiset), Liinamaa Jaakko Kurikka (Jurvan Reserviläiset) Reserviläisliiton kultainen ansiomitali Hellinen Jari Alavus, Koskinen Olavi Laihia, Perttula Iivo Kauhava, Tanttari Veli-Matti Seinäjoki (Ylistaron Reserviläiset)

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 12 (12) Reserviläisliiton hopeinen ansiomitali Ala-Kanto Tommi Jalasjärvi, Kosola Paavo Ähtäri, Korpimäki Pentti Kauhava, Loukola Jarkko Seinäjoki (Ylistaron Reserviläiset), Mäki Kalevi Ähtäri, Salovaara Jussi Ilmajoki, Turunen Pertti Kauhava, Vainionpää Hanna Alavus Reserviläisliiton pronssinen ansiomitali Alho Toni Mustasaari (Vaasan Res.), Arpiainen Sami Vaasa, Hautamäki Matti Kauhava, Härkönen Juha Kauhava, Lahdenmäki Keijo Alavus, Lehtinen Pekka Kurikka (Jurvan Reserviläiset). Luoma Esa Kauhava, Luopa Jani Ilmajoki, Makkonen Esa Vaasa, Mäenpää Raimo Vaasa, Passi Tuomo Kauhava, Passinen Timo Kauhava, Peltokangas Jyrki, Kauhava (Ylihärmän Reserviläiset), Pietilä Tapani Kurikka (Jurvan Reserviläiset), Pöyry Tommi, Ähtäri, Rajamäki Lasse Kauhava, Rinne Elias Ähtäri, Salli Tiina Vaasa, Suomela Kaj Vaasa, Tikkala Jani Kurikka (Jurvan Reserviläiset), Rantamäki Janne Ilmajoki, Ylinen Veli Alavus Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi Viinikainen Raimo Laihia Suomen Valkoisen Ruusun mitali I lk kultaristein Kaistila Tapani Kurikka, Lappalainen Leo Kauhajoki Piirien mitali Yli-Rahnasto Harri Kauhava (Alahärmän Res), Ala-Petäys Olavi Jalasjärvi, Kiili Harri Jalasjärvi, Käkelä Matti Jalasjärvi, Mannila Pekka Jalasjärvi, Myllymäki Antti Jalasjärvi, Kivistö Onni Kurikka, Kuntola Keijo Kurikka, Latvala Jarkko Kurikka, Ojala Nina Kurikka, Pääkkönen Eino Kurikka, Riuttaskorpi Ari Kurikka, Toikkanen Ilpo Kurikka, Tulimäki Matti Kurikka, Unkuri Kimmo Kurikka, Ilolakso Hannu Seinäjoki Reserviläisurheiluliiton kultainen ansiomitali: Antti Iso-Oja Ilmajoki, Veli-Jussi Laitila Ilmajoki Piirin standaari myönnetty Harri Yli-Rahnasto, 60v Piiri on muistanut myös 60-vuotta täyttäneitä Ilmajoen, Jalasjärven, Seinäjoen ja Vaasan Reserviläisyhdistyksiä pienellä rahalahjoituksella. Aktiivijäsenten merkkipäiviä on piiri muistanut myös onnitteluadressilla. LOPUKSI Kiitämme kaikkia toiminnassamme mukana olleita ja sitä tukeneita.