SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA
2 SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Taksa kumoaa Salon kaupungin ympäristöterveydenhuollon maksutaksan, jonka kaupunginvaltuusto on vahvistanut päätöksellään 17.10.2011. 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) ja laissa elintarvikelain muuttamisesta (352/2011) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä ja muun kuin 13 :n 3 momentissa tarkoitetun elintarvikehuoneiston ilmoituksen käsittelyä; 2) kunnalliseen valvontasuunnitelmaan sisältyvää tarkastusta, näytteenottoa ja näytteen tutkimista; 3) Euroopan unionin ulkopuolelle eläimistä saatavia elintarvikkeita vievien elintarvikehuoneistojen valvontaa siltä osin kuin vienti ostajamaan vaatimuksesta edellyttää tavallista kattavampaa valvontaa; sekä 4) elintarvikemääräysten noudattamatta jättämiseen perustuvien elintarvikelain 7 luvussa tarkoitettujen toimenpiteiden valvomiseksi tapahtuvaa tarkastusta. Kunta perii lisäksi maksun muustakin valvonnasta sekä siihen liittyvistä tarkastuksista ja tutkimuksista sellaisena, kuin Euroopan ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 882/2004 artikloissa 27 ja 28 säädetään. B) Terveydensuojelulaissa (763/1994) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 5) terveydensuojelulain 13 mukaisista toiminnoista tehtävien ilmoitusten käsittelyä sekä; 6) terveydensuojelualain 18 mukaisen laitoksen hyväksymistä; 7) kunnalliseen valvontasuunnitelmaan sisältyvää tarkastusta, näytteenottoa ja näytteen tutkimista; 8) 6 :n nojalla myönnettyjä todistuksia (laivatarkastukset); 9) 6 :ssä tarkoitettuun kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvän tarkastuksen perusteella annettujen määräysten valvontaa silloin, kun määräysten antaminen perustuu tämän lain säännösten noudattamatta jättämiseen; 10) 13 :n nojalla tehtyjen ilmoitusten perusteella annettujen määräysten valvontaa; 11) 18 :n nojalla tehdyn hakemuksen perusteella annettujen määräysten valvontaa sekä 20 :ssä edellytettyä talousveden laadun valvontaa ja tarkkailua; 12) 29 :ssä edellytettyä uimaveden säännöllistä valvontaa; 13) asunnossa tai muussa oleskelutilassa suoritettua mittausta, näytteenottoa, tutkimusta ja selvitystä, joka liittyy 26 :n mukaisten terveyshaittojen selvittämiseen (arvonlisäverollinen);sekä 14) kaivon omistajalta talousvesitutkimuksista silloin, kun kysymys ei ole 16 :n 4 momentissa tarkoitetusta talousvettä toimittavasta laitoksesta (arvonlisäverollinen). D) Tupakkalain (693/1976) säädettyihin kunnan viranomaisten suoritteisiin, jotka koskevat
3 17) 10b :ssä tarkoitetun myyntiluvan myöntämistä; 18) 10 b :n tarkoitetun myyntiluvan vuotuista valvontamaksua; 19)14a :ssä tarkoitetun kunnan valvontasuunnitelman mukaisia tarkastuksia; sekä 20) 14a :ssä tarkoitettuun kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvän tarkastuksen perusteella annettujen määräysten valvontaa silloin, kun määräysten antaminen perustuu tämän lain säännösten noudattamatta jättämiseen. E) Kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) 21) 22 :ssä tarkoitettuihin valvontasuunnitelman mukaisiin tarkastuksiin sekä 22) 6 :ssä tarkoitetun palvelun tarjoamisen aloittamista, toiminnan olennaista muuttamista ja palvelun tarjoajan vaihtumista koskevan ilmoituksen vastaanottamiseen ja siitä ilmoittamiseen toiminnanharjoittajalle F) Lääkelain (1195/1996) 23)54d :n mukaisiin nikotiinivalmisteiden myyntiluvan myöntämiseen 24)54d :n mukaisiin nikotiinivalmisteiden myynnin valvontaan. 2 Maksujen määräytymisperusteet 2.1 Maksut perustuvat valvonnasta, matkoista, tarkastuksesta ja näytteenotosta viranomaiselle aiheutuneiden kokonaiskustannusten määrään. 2.2 Kokonaiskustannuksiin kuuluvat tehtävän hoitamisesta aiheutuvat toimintamenot, korot ja poistot sekä osuus hallintokustannuksista. Valvontahenkilöstön työtunnin hinta on 55 euroa. 2.3 Ulkopuolisten palveluiden ja laboratoriotutkimusten maksut määräytyvät aiheutuneiden kustannusten. 2.4 Viranomaisen suorittama erillinen näytteenotto 55 euroa. 3 Käsittely-, ilmoitus- ja hyväksymismaksut Elintarvikelain mukaisten huoneistoilmoitusten käsittelymaksut ja laitosten hyväksymismaksut sekä terveydensuojelulain 13 :n mukaisten ilmoitusten ja terveydensuojelulain 18 :n mukaisten laitosten hyväksymismaksut, kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) 6 mukaisten tarjottavien palveluiden aloitusilmoitusmaksut, tupakkalain mukaiset myyntilupamaksut sekä lääkelain mukaiset nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntilupamaksut. 3.1 Käsittely-, ilmoitus- ja hyväksymismaksun määräämisen yleisenä perusteena on käsittely- ja hyväksymismenettelyn laajuus. Maksu määräytyy hakemuksen tai ilmoituksen käsittelyyn käytetyn perusteella. 3.2 Käsittely-, ilmoitus- tai hyväksymismaksua sovelletaan myös toiminnan olennaista muuttamista koskevaan ilmoitukseen tai hakemukseen.
4 4 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmaan sisältyvien tarkastusten maksut 4.1 Hyväksyttyyn valvontasuunnitelmaan perustuvasta tarkastuksesta ja näytteenotosta peritään valvontamaksu, joka perustuu tarkastukseen käytettyyn aikaan. Tarkastukseen kuuluu tarkastukseen valmistautuminen, tarkastus ja tarkastuskertomuksen kirjoittaminen. Tarkastuksen sisällöstä sekä valvontakohdetyypin tarkastukseen keskimääräisesti käytettävästä ajasta määrätään tarkemmin valtakunnallisessa toimialakohtaisessa valvontaohjelmassa ja Salon kaupungin ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmassa. Kohteen tarkastustiheys määräytyy riskinarvioinnin perusteella. 4.2 Yhdessä valvontakohteessa samanaikaisesti toteutettavista useista viralliseen valvontaan kuuluvista toimista peritään yksi yhdistetty maksu. Tarkastuspöytäkirjaan kirjataan lainsäädäntö, jonka mukaista valvontaa tarkastuskäynti sisältää. Maksu määräytyy pääasiallisen tarkastuksen perusteella ja siihen lisätään lisämaksuna 50 % muiden samanaikaisesti tehtävien tarkastusten maksuista. 5 Elintarvikelain mukaisista muista tarkastuksista perittävät maksut 5.1 Euroopan unionin ulkopuolelle eläimistä saatavia elintarvikkeita vievien elintarvikehuoneistojen valvonnasta peritään erillinen maksu siltä osin kun vienti ostajamaan vaatimuksesta edellyttää tavallista kattavampaa valvontaa. Maksu määräytyy tarkastuksiin kuluneen ajan perusteella. 5.2 Tarkastuksista, jotka voivat perustua elintarvikelain 7 luvussa tarkoitettujen toimenpiteiden valvomiseen, peritään maksu aiheutuneiden kustannusten perusteella. 5.3 Lisäksi maksu peritään muustakin valvonnasta sekä siihen liittyvästä tutkimuksesta sellaisena kuin valvonta-asetuksen 27 ja 28 artiklassa säädetään. Tähän ryhmään kuuluvat myös toiminnanharjoittajan pyynnöstä tehtävät tarkastukset. 5.4 Elintarvikkeiden vientitodistuksista peritään kustannuksia vastaava maksu. 5.5 Lihantarkastuksesta perittävä maksu määräytyy tarkastukseen kuluneen ajan perusteella. 6 Terveydensuojelulain mukaisista eräistä tarkastuksista ja mittauksista perittävät maksut 6.1 Terveydensuojelulain 27 :n mukaisen terveyshaitan toteamiseksi tehdystä mittauksesta peritään kustannusten mukainen maksu. 6.2 Terveyshaitan toteamiseksi tehty tarkastuskäynti on maksuton.
5 7 Tupakkalain ja lääkelain mukainen myyntilupamaksu ja myyntiluvan vuosittainen valvontamaksu Lupamaksu määräytyy päätöksen antamispäivämääränä voimassa olevan taksan perusteella. Myyntilupamaksu on samansuuruinen määräaikaisille ja toistaiseksi voimassa oleville luville. Myyntilupamaksu peritään vain hyväksytyistä luvista. 8 Muut maksut Näytteen lähettäminen kulujen, minimi 15 Laitteiden vuokra 15-55 + tarvikekulut Asiantuntijalausunto 55 /h Toimenpiteestä, jolle ei ole määritetty hintaa maksutaksassa peritään maksu toimenpiteeseen käytetyn. Asian käsittelyyn mahdollisesti liittyvät ilmoitus- ja kuulutuskulut veloitetaan erikseen. 9 Valvontamaksun määrääminen poikkeustapauksissa 9.1 Poikkeuksellisen suurta/pientä työmäärää vaativasta valvontasuunnitelmaan sisältyvästä tarkastuksesta, jossa tarkastukseen käytetty aika poikkeaa merkittävästi ennalta suunnitellusta, maksu voidaan määrätä enintään 50 % 4 :n mukaista maksua korkeampana/alhaisempana 10 Hakemuksen tai ilmoituksen peruuttaminen ja raukeaminen 10.1 Mikäli hakija peruuttaa hakemuksensa taikka asian käsittely kunnan viranomaisessa raukeaa muusta syystä ennen päätöksen antamista ja viranomainen on ryhtynyt oleellisiin toimiin hakemuksen käsittelemiseksi, peritään maksu käsittelyyn käytetyn ajan perusteella. 11 Hakemuksen hylkääminen tai tutkimatta jättäminen 11.1 Hakemuksesta, josta on tehty hylkäävä päätös, peritään tämän taksan mukainen maksu. Mikäli hylkäävän päätöksen perusteet ovat niin selkeät, että asian laajemmalle käsittelylle ei ole ollut perusteita, maksu määräytyy käsittelyyn käytetyn ajan perusteella. 11.2 Tupakan myyntilupahakemuksen hylkäämisestä ei peritä maksua.
6 11.3 Jos hakemus on päätetty jättää tutkittavaksi ottamatta, maksua ei peritä. 12 Palautetun hakemuksen käsittelymaksu 12.1 Jos tuomioistuin palauttaa muutoksenhaun johdosta asian uudelleen käsiteltäväksi, vähennetään tämän taksan mukaisesta maksusta, mitä samassa asiassa aikaisemmin annetusta valvontaviranomaisen päätöksestä on peritty. 12.2 Jos tuomioistuin muutoksenhaun johdosta kumoaa päätöksen sen johdosta, että hakija ei ole ollut hakemansa hyväksymispäätöksen tarpeessa, palautetaan mahdollisesti peritty maksu kokonaisuudessaan. 13 Maksun suorittaminen ja periminen 13.1 Valvontamaksu laskutetaan tehdystä tarkastuksesta (poikkeus 13.5). 13.2 Maksu on suoritettava viimeistään laskuun merkittynä eräpäivänä. Eräpäivä voi olla aikaisintaan kahden viikon kuluttua maksun määräytymisen perusteena olevan palvelun saamisesta. 13.3 Jos toimenpiteestä määrättyä maksua ei ole suoritettu eräpäivänä, peritään viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa korkolain (633/1982) 4 :n tarkoittaman korkokannan. Viivästyskoron sijasta peritään viiden euron suuruinen viivästysmaksu, jos viivästyskoron määrä jää tätä pienemmäksi. 13.4 Mikäli tämän taksan mukaista maksua ei muistutuksesta huolimatta ole maksettu, voidaan se periä ulosottotoimin ilman erillistä tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin laissa verojen ja maksujen täytäntöönpanosta (706/2007) säädetään. 13.5 Tupakan ja nikotiinikorvausvalmisteiden myyntiluvan vuosittainen valvontamaksu laskutetaan kalenterivuosittain. 13.6 Tupakan ja nikotiinikorvausvalmisteiden myyntiluvan vuosittaisen valvontamaksun periminen lopetetaan luvan rauetessa. Tällöin maksu peritään sen päivämäärän, jolloin kirjallinen ilmoitus toiminnan loppumisesta on tehty. 14 Voimaantulo 14.1. Maksut määräytyvät päätös- ja käsittelypäivänä voimassa olevan taksan perusteella. 14.2. Tupakan ja nikotiinikorvausvalmisteiden myyntilupavalvonnan vuosimaksun suuruus määräytyy maksun tarkistushetkellä voimassa olevan taksan perusteella. 14.3. Tämä taksa tulee voimaan 1. päivänä helmikuuta 2014. Salon kaupunginvaltuusto on hyväksynyt tämän taksan päätöksellään 27.1.2014 8. LIITE 1. Vuoden 2014 maksutaksa
7 ELINTARVIKELAIN MUKAINEN MAKSUTAULUKKO Hyväksymismaksu Valvontamaks u/ tarkastus Liha-ala Liha-alan valmistus (> 10 Mkg/v) 880 Liha-alan valmistus ( 1 10 Mkg/v) 660 Liha-alan valmistus ( < 1 Mkg/v ) 550 Pienteurastus 660 Kala-ala Tuoreiden kalastustuotteiden käsittely/kalajalosteiden valmistus (tuotantomäärä > 500 000 kg/v) Tuoreiden kalastustuotteiden käsittely/kalajalosteiden valmistus (tuotantomäärä 250 000 500 000 kg/v) Tuoreiden kalastustuotteiden käsittely/kalajalosteiden valmistus (tuotantomäärä < 250 000 kg/v) 880 660 550 Maitoala Maitoalan valmistus (raakamaidon määrä > 2 000 000 l/v) 880 Maitoalan valmistus (raakamaidon määrä 50 000-2 000 000 l/v) 660 Maitoalan valmistus (raakamaidon määrä < 50 000 l/v) 550 Muu maitoalan valmistus 660 Muna-ala Munapakkaamo (tuotantomäärä > 100 000 kg/v) 660 Munapakkaamo (tuotantomäärä < 100 000 kg/v) 440 Munatuotteiden valmistus 660
8 Elintarvikehuoneisto joka ei vaadi hyväksymistä Käsittelymaksu Valvontamaks u/tarkastus Eläimistä saatavien elintarvikkeiden vähäinen käsittely EL 13.3. :n tarkoittama toiminta - 110 Vilja- ja kasvisala Myllytoiminta 110 220 Leipomotuotteiden valmistus, helposti pilaantuvia tuotteita 110 165 Ruoka- ja kahvileipien valmistus 110 110 Muiden viljatuotteiden valmistus (talkkuna) 110 110 Kasvis-, marja- ja hedelmätuotteiden valmistus 110 165 Pakkaamotoiminta, vähäistä kauppakunnostusta 110 110 Elintarvikkeiden valmistus Yhdistelmätuotteiden valmistus 110 Makeisten valmistus 110 Juomien valmistus 110 Muu valmistus (mm. kahvinpaahto) 110 Elintarvikkeiden myynti Elintarvikkeiden tukkumyynti, teollisesti pakattuja ei-helposti pilaantuvia elintarvikkeita 110 110 Elintarvikkeiden tukkumyynti, teollisesti pakattuja helposti pilaantuvia elintarvikkeita 110 165 Elintarvikkeiden tukkumyynti, myydään pakkaamattomia elintarvikkeita 110 220 Elintarvikkeiden tukkumyynti, käsitellään helposti pilaantuvia elintarvikkeita 110 275 Elintarvikkeiden vähittäismyynti, teollisesti pakattuja ei-helposti pilaantuvia elintarvikkeita 110 85 Elintarvikkeiden vähittäismyynti, teollisesti pakattuja helposti pilaantuvia elintarvikkeita 110 110 Elintarvikkeiden vähittäismyynti, myydään pakkaamattomia elintarvikkeita 110 165 Elintarvikkeiden vähittäismyynti, käsitellään helposti pilaantuvia elintarvikkeita 110 220 Tori 110 85 Elintarvikkeiden tarjoilu (ml liikkuva huoneisto) Ravintolatoiminta 110 165 Grilli- ja pikaruokatoiminta 110 110 Kahvilatoiminta 110 85 Pubitoiminta 110 55
9 Suurtalous, laitoskeittiö 110 110 Suurtalous, keskuskeittiö ja pitopalvelu 110 220 Suurtalous, tarjoilukeittiö 110 85 Elintarvikkeiden kuljetukset 110 110 Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen Eläimistä saatavien elintarvikkeiden varastointi 110 110 Muiden kuin eläimistä saatavien elintarvikkeiden varastointi 110 85 Elintarvikkeiden pakastaminen 110 Kontaktimateriaalitoimija Elintarvikkeen kanssa kosketukseen joutuvia tarvikkeita valmistavat laitokset, markkinoijat ja maahantuojat 110 Alkutuotanto Maidontuotanto - Lihakarjankasvatus, kalastus ja vesiviljely - Muu alkutuotanto - TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN MAKSUTAULUKKO Ilmoituksen käsittelymaksu Valvontamaksu/ tarkastus 13 1 mom. 1 kohta (työtilat) 165 85 Julkiset huvi- ja kokoontumishuoneistot Lasten ja nuorten tilat (kerhotilat, nuorisotilat, iltapäiväkerhot, lasten sisäleikkipuistot) 220 110 Luentosalit ja auditoriot muualla kuin koulujen tai oppilaitosten yhteydessä 165 55 Teatterit, elokuvateatterit, konserttisalit, sirkukset, baletti-, juhlahuoneistot sekä muut esityksiin ja tapahtumiin tarkoitetut sisätilat 330 165 Kirkot, merimieskirkot sekä muut uskonnollisten yhdistysten tilat 220 110 Bingohallit, pelisalit ja -kasinot, tanssisalit ja -lavat 220 110
10 Messu- ja kongressikeskukset, muut kokoontumis- ja juhlahuoneistot Julkinen majoitushuone Hotellit 275 110 Aamiaismajoitus sekä majoitus maatilamatkailun yhteydessä 220 85 Hostellit, kuten retkeilymajat, retkeilyhotellit, kesähotellit, huoneistohotellit, matkustakodit, motellit, täysihoitolat 220 85 Lomakeskusten ja leirintäalueiden mökit ja leirikeskukset 220 85 Muu loma-asuntojen ammattimainen tarjoaminen, asuntolat, yömajat, pakolaisten vastaanottokeskukset Yleinen sauna 220 110 Yleinen uimahalli, uima-allas, uimala, yleinen uimaranta tai kylpylä uimahalli 495 165 uima-allas, uimala 330 165 kylpylä 495 330 EU- uimarannat (asetus 177/2008) 330 110 Muut yleiset uimarannat (myös talviuintipaikat) 165 85 Eläinsuojat ja -aitaukset asemakaava alueella tai vastaava Koulu tai oppilaitos 330 165 Päivähoitopaikat, lasten- tai ryhmäperhepäiväkodit, esiopetustilat Päiväkodit, lasten päivähoito- sekä esiopetustilat 330 165 Lasten leikki- ja päivätoiminta 220 85 Lastenkodit, koulukodit ja muut vastaavat lastensuojelun 330 165 yksiköt Vanhainkodit, palvelutalot ja muut asumispalvelut 275 110 Muut sosiaalialan yksiköt Erityisryhmien kohteet, kehitysvammaisten laitokset, päihdehuoltolain mukaiset laitokset ja muut vastaavat 330 165 Parturi, kampaamo, kauneushoitola tai muu ihonkäsittelypaikka, solarium asiakaspaikkoja <3 110 55 asiakaspaikkoja 3-10 165 85 asiakaspaikkoja >10 275 110 Julkinen kuntosali tai liikuntatila 300 m² 220 110 > 300 m² 330 165
11 Hautausmaa tai hautapaikka Muut laitokset ja huoneistot, joissa harjoitetusta toiminnasta saattaa aiheutua käyttäjälle terveyshaittaa Talousvettä toimittavat laitokset Hyväksymis - maksu vähintään 5000 käyttäjää tai yli 1000 m³/d 495 330 vähintään 50 mutta alle 5000 käyttäjää tai vähintään 10 mutta alle 1000 m³/d tai muu asetus 461/2000 mukainen kohde 330 165 alle 50 käyttäjää tai alle 10 m³/d tai muu 401/2001 asetuksen mukainen kohde 165 110 Näytteenotto Erityisiä toimia vaativa tai yli tunnin kestävä näytteenotto 55 /näytteenottokerta 55 /tunti KULUTTAJATURVALLISUUSLAIN MUKAINEN MAKSUTAULUKKO Ilmoituksen käsittely Valvontamaksu/ tarkastus Huvipuistot ja vastaavat 85 Kuntosalit 85 Laskettelu- ja mäkiautokeskukset 85 Leikkikentät, päiväkotien ja koulujen piha-alueet, sisäleikkipaikka 85 Skeittauspaikat, rullalautailu 85 110 Ohjelmapalveluyritykset, seikkailu-, elämys- ja luontopalvelu 85 Kiipeilykeskus 85 Ratsastustallit, muu ratsastuspalvelu 85 alle 5 hevosta 110 5-15 hevosta 165 yli 15 hevosta 220 Kartingrata 85 Uimahallit, kylpylät 85 165 Uimarannat ja talviuintipaikat 85 110 Merkittävän riskin sisältävä tapahtuma 85
12 Tatuointi, lävistys ja muu kehon muokkauspalvelu 85 110 Turvapuhelinpalvelu ja vastaava palvelu 85 Muu kuluttajapalvelu - Kynttilätuotteiden valmistaja - 110 Kosmetiikan valmistaja - 110 Lelujen valmistaja - 110 TUPAKKALAIN MUKAINEN MAKSUTAULUKKO Tupakointikieltojen ja rajoitusten noudattaminen Valvontamaksu/tarkastus Ravitsemisliikkeet, joissa erillinen tupakointitila 110 Ravitsemisliikkeet, joissa tupakoinnin täyskielto 55 Päiväkotien ja oppilaitosten sisätilat ja ulkoalueet 55 Alaikäisille lastensuojelulain tai mielenterveyslain nojalla hoitoa 55 antavat Virastojen ja viranomaisten sekä niihin verrattavien julkisten laitosten yleisölle ja asiakkaille varatut tilat 55 Tupakkatuotteiden vähittäismyyntilupa Lupamaksu Myyntipisteitä < 5 165 Myyntipisteitä 5-10 220 Myyntipisteitä > 10 275 Myyntipistekohtainen vuosittainen valvontamaksu Valvontamaksu 110 /5 myyntipistettä, sen ylittävältä määrältä myyntipisteitä lisäksi 15 /myyntipiste LÄÄKELAIN MUKAINEN MAKSUTAULUKKO (Nikotiinivalmisteet) Myyntipaikka Lupamaksu Myyntipisteitä < 5 165 Myyntipisteitä 5-10 220 Myyntipisteitä > 10 275 Valvontamaksu Myyntiluvan vuosittainen valvontamaksu 55