SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/ Otsikko Sivu

Samankaltaiset tiedostot
Kunnanhallitus salainen Kunnanhallitus Tilintarkastuskertomus 2012

Rakennustoimenpide Asuinrakennuksen, saunan ja autokatos/varaston rakentaminen.

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

Suoritemaksu on 85 (lasku suoritemaksusta postitetaan myöhemmin).

SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Kuhmon kaupunki. Sivu Hakemusnumero

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Aksels Tuulikki Jäsen

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8)

Ympäristö- ja tekninen lautakunta Poikkeamislupapäätös 351/ /2019 YMPTEKLT 124. Kiinteistö Raito

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

Aika ja paikka: Kaupungintalo, Ohjaamo klo

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteerii

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

PELLON KUNTA 1/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Kuopion yliopistollinen sairaala, kokoushuone 40 (rak. 4, 0. krs)

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Sivu. 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 9 Pöytäkirjantarkastajat 4

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Ruokolahden kunta Pöytäkirja 4/ Otsikko Sivu

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä:

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai , klo Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Haapaveden uimahalli, liikuntatoimiston kahvihuone

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

PELLON KUNTA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 15:00-17:09. Toivakkatalo neuvotteluhuone

Toivakan kunta Pöytäkirja 4/ / 9. Tarkastuslautakunta Aika klo 16:30-19:50. Toivakan kirjasto, kirjaston sali

NRO 1/2018. Tarkastuslautakunta. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Kokouksen järjestäytymistoimet

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (10)

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 27 UIMAHALLIN KORJAUSVAIHTOEHDOT (LIITE1) 3

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/ klo Marttilan kunnanvirasto, kokoustila

Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO

Pyhtään kunnanvirasto klo

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Rakennus- ja ympäristölautakunta 3/ Jari Koukka, puheenjohtaja, esittelijä Päivi Määttä,

Terho Kari Jäsen Lähti kokouksesta: 17:05

PELLON KUNTA 8/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkuu kunnanvirastolla, Rakennuslautakunnan katselmus taajama-alueella (ml Urmaslahti)

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

Pellon terveyskeskus, Ahjotie 4-6, kokousta jatketaan klo Pellon kunnanvirastolla valtuustosalissa.

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2017 1

Transkriptio:

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 408 18.06.2013 ASIAT Otsikko Sivu 184 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 410 185 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 411 186 Poikkeamislupapäätös Anu ja Tero Ruotsalaiselle 412 187 Ilkka Tervonen Oy:n ostotarjous Asunto Oy Sotkamon Myllylän 417 asunnosta 188 TerSal Oy:n ostotarjous Vuokatin teollisuusalueen määräalasta 419 189 Aloitusluvan myöntäminen Vuokatin koulun urheilutalon 420 rakentamiseen 190 Kunnanjohtaja Petri Kauppisen vuosiloman vahvistaminen 422 191 Kunnanvaltuuston 29.4.2013 kokouksen päätösten 423 täytäntöönpano 192 Viranhaltijapäätökset 424 193 Ilmoitusasiat 426 194 Poikkeamislupapäätös Jussi-Pekka ja Leena Heikkiselle 427 195 Tilintarkastuskertomus 2012 430 196 Aloitusluvan antaminen Suvikkaantien rakentamiseen 435 197 Palkkatukilaina YTY-töitä varten Sotkamossa 436 198 Tilapäisen valiokunnan asettaminen koskien kunnanjohtajan irtisanomista mahdollisen luottamuspulan takia 438

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 409 AIKA 18.06.2013 klo 17:00-21:40 PAIKKA Kunnanviraston kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Nimi Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Korhonen Ari khall.puheenjoht. Heikkinen Pekka khall.varapuheenjoht. Heikkinen Reija khall.jäsen Hyvönen Timo khall.jäsen Kemppainen Helmi khall.jäsen Mäkinen Airi khall.jäsen Polvinen Osmo khall.jäsen Ritakallio Pirjo khall.jäsen Sarparanta Vesa-Pekka khall.jäsen Törmänen Anni-Inkeri khall.jäsen Lukkari Juho khall.varajäsen Poistui klo 20.25 POISSA Huttunen Jarmo khall.jäsen MUU Lukkari Anne kvalt. puheenjohtaja Korhonen Jouko kvalt.i varapuh.joht. Väisänen Unto kvalt.ii varapuh.joht Poistui klo 17.38 Kauppinen Petri kunnanjoht/esittelijä Poistui klo 19.10 Halonen Paula hallintojoht.pöytäkirj.p itäjä ALLEKIRJOITUKSET Ari Korhonen puheenjohtaja Paula Halonen pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT 184-198 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 20.6.2013 Reija Heikkinen Anni-Inkeri Törmänen PÖYTÄKIRJA YLEI- SESTI NÄHTÄVILLÄ Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 24.6.2013 kunnanviraston keskustoimistossa todistaa hallintojohtaja/pöytäkirjanpitäjä Paula Halonen

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 410 184 18.06.2013 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus KHALL 184 Av. hallintojohtaja Kunnanjohtaja Ehdotus Kutsu tähän kokoukseen liitteenään esityslista on toimitettu kunnanhallituksen jäsenille ja muille vastaanottajille 12.6.2013. toteaa kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin.

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 411 185 18.06.2013 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen KHALL 185 Av. hallintojohtaja Pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa siten kuin siitä vähintään yhtä päivää aiemmin on ilmoitettu. Kunnanjohtaja Ehdotus Kunnanhallituksen pöytäkirja allekirjoitetaan ja sen tarkastavat kaksi tehtävään kulloinkin valittavaa kunnanhallituksen jäsentä ennen kuin pöytäkirja asetetaan nähtäväksi. Pöytäkirja allekirjoitetaan ja tarkastetaan 20.6.2013 ja pidetään yleisesti nähtävänä 24.6.2013 kunnanviraston keskustoimistossa. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Reija Heikkinen ja Anni-Inkeri Törmänen. Pöytäkirja allekirjoitetaan ja tarkastetaan 20.6.2013 ja pidetään yleisesti nähtävänä 24.6.2013 kunnanviraston keskustoimistossa.

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 412 186 18.06.2013 Poikkeamislupapäätös Anu ja Tero Ruotsalaiselle 171/10.03/2013 KHALL 186 Rakennustarkastaja Hakija Anu ja Tero Ruotsalainen Rinkkatie 16 87700 Kajaani Rakennuspaikka Kunta Sotkamo Kylä Nuasjärvi Tilan nimi ja RN:o ma. Kaislaranta Rn:o 7:44 Rakennuspaikan osoite Kekkolantie 5a Postiosoite 88490 Pohjavaara I-koordinaatti 28506611 P-koordinaatti 7120575 Rakennustoimenpide Asuinrakennuksen, saunan ja autokatos/varaston rakentaminen. Toimenpide eriteltynä rakennuksittain Käyttötarkoitus Kerrosala m² Kerrosluku As. lkm Asuinrakennus 226 1 ½ 1 Sauna 30 1 - Autokatos/varasto 55 1 - Selostus poikkeamisesta Rakennuspaikka on Nuasjärven rannalla, tilalla ma. Kaislaranta, Nuasjärvi. Kaislaranta -tila on rekisteröity 26.10.2012 ja se on aiemmin kuulunut Kekkolanniemi -nimiseen kantatilaan. Tilan pinta-ala on n. 10400 m². Hakija on hakenut poikkeamislupaa asuinrakennuksen, talousrakennuksen sekä saunan rakentamiseen liitteenä olevan asemapiirroksen osoittamalla tavalla. Alueella on voimassa kunnanvaltuuston hyväksymä Nuasjärven rantaosayleiskaava. Suunniteltu rakentaminen sijoittuisi voimassa olevan yleiskaavan mukaiselle maa- ja metsätalousalueelle M osoitetulle alueen osalle, johon saa sijoittaa maatilamatkailuun liittyviä rakennuksia (rm). Voimassa olevan yleiskaavan mukaan rm-merkinnällä olevissa kohteissa ei ole osoitettu rakennusoikeutta vaan ainoastaan on merkitty alue jolle voidaan rakentaa maatilamatkailuun liittyviä rakennuksia. Sotkamon kunnanhallitus on käynnistänyt Nuasjärven rantaosayleiskaavaa koskevan muutoksen 20.11.2008. Yleiskaavan muutosluonnos on ollut nähtävillä 4.5.- 4.6.2012 välisenä aikana. Nähtävillä olleessa

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 413 186 18.06.2013 kaavaluonnoksessa Kaislaranta -tilan alueelle on osoitettu erillispientalojen rakennuspaikka (AO-1) ja loma-asunnon rakennuspaikka (RA-1). Suunniteltu rakennuspaikka sijoittuisi kaavaluonnoksen mukaiselle loma-asunnon mukaiselle rakennuspaikalle. Ratkaisuvalta Hakija on jättänyt poikkeamislupahakemuksen tammikuussa 2013. Tuolloin hakemus ohjattiin neuvottelujen jälkeen ELY-keskuksen ratkaistavaksi. Kesäkuun alussa ELY-keskus on tehnyt kuitenkin ratkaisun, jossa se on päättänyt, että kyseisen poikkeamisluvan ratkaisuvalta on kunnalla. Hakemuksen perustelut Rakennuspaikalle rakennetaan tieyhteys asemapiirroksen mukaisesti. Käyttövesi otetaan alueella toimivasta vesiosuuskunnasta. Jätevesien johtamissuunnitelma esitetään rakennusluvan yhteydessä. Lisätiedot Sotkamon kunnan hallintosäännön mukaan poikkeamisluvat käsittelee kunnanhallitus. Lausunnot ja naapurien kuuleminen Naapurit on kuultu. Naapuritilan ( Koivuranta) omistajat Yrjö ja Anja Nykänen ovat ilmoittaneet kuulemisessaan mm. seuraavaa: - voimassa olevan yleiskaavan mukaan suunnitellulla rakennuspaikalla ei ole rakennusoikeutta. - suunniteltu rakennuspaikka on liian lähellä matkailukäytössä olevaa Koivurannan kiinteistöä. - mikäli poikkeamislupa kuitenkin myönnetään, on rakennuspaikkaa siirrettävä kauemmas Koivurannan kiinteistöstä. Kuuleminen kokonaisuudessaan on esityslistan liitteenä. Kuulemisvaiheen jälkeen on suoritettu alueella erinäisiä katselmuksia ja neuvotteluja. Poikkeamisluvan hakija ei ole suostunut siirtämään rakennuspaikkaa kauemmaksi Nykästen esittämällä tavalla. Muilla naapureilla ei ole ollut huomautettavaa hankkeesta. Laajempi kuuleminen ei ole tarpeen. Kaavoittaja on lausunnossaan puoltanut hanketta. Kaavoittaja on lausunnossaan todennut mm. seuraavaa: Sotkamon kunnanhallitus on käynnistänyt Nuasjärven rantaosayleiskaavan muutoksen 20.11.2008. Yleiskaavan muutosluonnos on pidetty nähtävillä 4.5.-4.6.2012 välisenä aikana. Nähtävillä olleessa kaavaluonnoksessa Kaislaranta tilan alueelle on osoitettu erillispientalojen rakennuspaikka (AO-1) ja loma-asunnon rakennuspaikka (RA-1). Suunniteltu rakentaminen sijoittuisi kaavaluonnoksen mukaiselle loma-asunnon rakennuspaikalle. Kantatilan omistaja ja Kaislaranta tilan omistajat ovat yhdessä jättäneet kaavaluonnoksesta mielipiteen, jossa he toivovat rakennuspaikkojen siirtoa siten, että Kaislaranta tilalle jäisi yksi omakotitalon rakennuspaikka

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 414 186 18.06.2013 suunnitellun uudisrakennuksen kohdalle ja lomarakennuspaikka siirrettäisiin kantatilan alueelle. Yleiskaavaluonnoksesta on jätetty kaksi naapurien mielipidettä, jotka kohdistuvat Kekkolanniemi kantatilan kaavaratkaisuun. Kaavaratkaisua kritisoidaan mm. siitä, että Kekkolanniemi kantatilalle on osoitettu liian paljon rakentamista, luontoarvoja ei ole huomioitu riittävästi ja rakentaminen sijoittuu liian lähelle naapurin kiinteistöä. Nuasjärven ranta-aluetta koskevassa luontoselvityksen täydennyksessä hakemuksen kohteena olevasta ympäristöstä on todettu, että niemi ja avoin rantaniitty tulisi säilyttää rakentamattomana ja luonnontilaisena. Nähtävillä ollutta kaavaluonnosta on ehditty jo saadun palautteen perusteella valmistella kaavaehdotukseksi. Kantatilatarkastelu ja rantaviivan mitoitus on tarkistettu, ja tarkistuksessa havaitut virheet on korjattu. Tehtyjen lisäselvitysten perusteella Kaislaranta tilalle olisi tulossa yksi uusi AO rakennuspaikka ja Kekkolanniemi tilalle yksi uusi RA rakennuspaikka eli rakennuspaikkojen määrä vähenisi kantatilan alueella yhdellä kaavaluonnokseen nähden. Rakennuspaikat sijoittuisivat voimassa olevan yleiskaavan mukaiselle rm alueen osalle nähtävillä olleen kaavaluonnoksen tapaan. Mielipiteen jättäneen naapurin rakennuspaikan ja AO rakennuspaikan väliin jäisi n. 40 metriä leveä M alue. Alustavan kaavaehdotuksen mukainen sijoittelu jättäisi luontoselvityksessä mainitun niemen rakentamiselta vapaaksi. Rantaniityllä tarkoitettaneen vyöryneen rantatörmän ja rantaviivan välissä olevaa heinittynyttä aluetta, joka on niin lähellä vesirajaa, että jo rakentamisen etäisyysvaatimukset estävät sen käytön rakentamiseen. Alustava kaavaehdotus on lausunnon liitteenä.. Hakemus poikkeaa nähtävillä olleesta kaavaluonnoksesta, mutta hakemuksen mukaiselle rakentamiselle ei kaavoittajan näkemyksen mukaan ole maankäytöllisiä esteitä, joten kaavaluonnosta on mahdollista muuttaa hakemuksen mukaiseksi. Puollan haettua poikkeamislupaa. Kaavoittajan lausunto on esityslistan liitteenä. Kunnanjohtaja Ehdotus myöntää haetun poikkeamisluvan seuraavin perustein ja ehdoin; - Hankkeen ei havaita tuottavan huomattavaa haittaa kaavan toteutumiselle eikä asutuksen muulle järjestämiselle. -Rakennuspaikka sijoittuu voimassa olevan yleiskaavan mukaiselle rm-alueelle, jolle voidaan rakentaa maatilamatkailuun liittyviä rakennuksia.

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 415 186 18.06.2013 Alueen läheisyydessä on myös kuitenkin maatila sekä muuta pysyvää asutusta. Lähialueen rakennuskanta on siis varsin monimuotoista. - Rakennushanke on voimassa olevan rakennusjärjestyksen mukainen. Hakemus poikkeaa nähtävillä olleesta kaavaluonnoksesta, mutta hakemuksen mukaiselle rakentamiselle ei kaavoittajan näkemyksen mukaan ole maankäytöllisiä esteitä, joten kaavaluonnosta on mahdollista muuttaa hakemuksen mukaiseksi. Kaavoitukseen liittyvissä perusteluissa muutoin viitataan kaavoittajan 10.6.2013 antamaan lausuntoon ja sen perusteisiin. - Rakennukset rakennuspaikalla on suunniteltu olosuhteet huomioon ottaen hyvin maastoon soveltuvaksi riittävän etäälle Nykästen omistamasta majoitusrakennuksesta. Sovelletut oikeusohjeet Maankäyttö- ja rakennuslaki 171 1 mom. Sotkamon rakennusvalvonnan maksut, ympäristö- ja tekninen lautakunta 27.2.2013 30 Päätöksen voimassaolo ja jatkotoimenpiteet Poikkeamislupa on voimassa kaksi vuotta päätöksenantopäivästä lukien. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on säädetyssä järjestyksessä haettava rakennuslupaa. Maksu 290,00 Otteet Käydyn keskustelun jälkeen kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Anu ja Tero Ruotsalainen, Rinkkatie 16, 87700 Kajaani Yrjö ja Anja Nykänen, Kekkolantie 6, 88490 Pohjavaara Kainuun ELY-keskus, PL 115, 87101 Kajaani Rakennustarkastaja _ MUUTOKSENHAKU 30 päivää Oulun hallinto-oikeus PL 189, 90101 OULU Sähköposti: oulu.hao@oikeus.fi puh. 029 56 42800 faksi: 029 56 42841

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 416 186 18.06.2013 Valitusosoitus liitteenä. Tämä poikkeamispäätös on annettu julkipanon jälkeen 25.6.2013.

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 417 187 18.06.2013 Ilkka Tervonen Oy:n ostotarjous Asunto Oy Sotkamon Myllylän asunnosta 169/00.02/2013 KHALL 187 Toimistopäällikkö Ilkka Tervonen Oy, os. Kainuuntie 36, 88600 Sotkamo, on jättänyt 6.6.2013 ostotarjouksen Asunto Oy Sotkamon Myllylän 1 h, kk asunnosta, os. Salmelantie 4 B E 3, 88600 Sotkamo. Ilkka Tervonen Oy omistaa kahdeksan huoneistoa yhtiön 14 huoneistosta. Ostotarjous B E 3 huoneistosta on 33 000, joka on sama kuin Ilkka Tervonen Oy:n 29.4.2013 ostamien kolmen vastaavan 1 h, kk, 30 m2 huoneistokohtainen kauppahinta. Salmelantie 4 rakennus on valmistunut vuonna 1966 ja siitä on perustettu vuonna 1989 Myllylä -niminen asunto-osakeyhtiö. Kunta on ostanut kyseisen huoneiston vuonna 1990 ja sitä ei ole kunnostettu tämän jälkeen. Asunto Oy Myllylässä olevat muut asunnot kunta on myynyt aikaisemmin. Tarjouksessa todetaan, että huoneisto jäisi vuokrakäyttöön ja nykyinen vuokralainen voi jatkaa asumistaan huoneistossa. Vuokralaiseen on otettu yhteyttä ja hänellä ei ole huomautettavaa asiasta. Kunnanjohtaja Ehdotus päättää myydä Asunto Oy Sotkamon Myllylän huoneiston n:o B E 3 hallintaan oikeuttavat osakkeet n:ot 1089-1632 Ilkka Tervonen Oy:lle kolmenkymmenenkolmentuhannen (33 000) euron kauppahinnasta. Airi Mäkinen esitti, että asia jätetään pöydälle. Airi Mäkisen esitystä kannattivat Ari Korhonen ja Pirjo Ritakallio. Osmo Polvinen esitti, että asia otetaan käsittelyyn. Osmo Polvisen esitystä kannattivat Pekka Heikkinen, Timo Hyvönen ja Juho Lukkari. Koska oli tehty kaksi toisistaan poikkeavaa kannatettua esitystä, asia ratkaistiin äänestämällä. Äänestystavaksi hyväksyttiin kädennostoäänestys. Äänestysmenettelyksi hyväksyttiin, että ne, jotka kannattavat Osmo Polvisen esitystä äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Airi Mäkisen esitystä äänestävät EI. Suoritetussa äänestyksessä Osmo Polvinen sai kahdeksan (8) ääntä (Pekka Heikkinen, Reija Heikkinen, Timo Hyvönen, Helmi Kemppainen, Juho Lukkari, Osmo Polvinen, Vesa-Pekka Sarparanta ja Anni-Inkeri Törmänen) ja Airi Mäkisen esitys sai kolme (3) ääntä (Ari Korhonen, Airi Mäkinen ja Pirjo Ritakallio).

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 418 187 18.06.2013 Puheenjohtaja totesi Osmo Polvisen esityksen tulleen päätökseksi. Käydyn keskustelun kuluessa Osmo Polvinen esitti, että asunto-osakkeet myydään kunnanjohtajan ehdotuksen mukaisesti. Osmo Polvisen esitystä kannattivat Timo Hyvönen ja Vesa-Pekka Sarparanta. Ari Korhonen esitti, että asunto-osakkeita ei myydä. Ari Korhosen esitystä kannatti Airi Mäkinen. Koska oli tehty kaksi toisistaan poikkeavaa kannatettua esitystä, asia ratkaistiin äänestämällä. Äänestystavaksi hyväksyttiin kädennostoäänestys. Äänestysmenettelyksi hyväksyttiin, että ne, jotka kannattavat Osmo Polvisen esitystä äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Ari Korhosen esitystä äänestävät EI. Suoritetussa äänestyksessä Osmo Polvinen sai kahdeksan (8) ääntä (Pekka Heikkinen, Reija Heikkinen, Timo Hyvönen, Helmi Kemppainen, Juho Lukkari, Osmo Polvinen, Vesa-Pekka Sarparanta ja Anni-Inkeri Törmänen) ja Airi Mäkisen esitys sai kolme (3) ääntä (Ari Korhonen, Airi Mäkinen ja Pirjo Ritakallio). Puheenjohtaja totesi Osmo Polvisen esityksen tulleen päätökseksi. Käydyn keskustelun jälkeen kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. Merkittiin, että Airi Mäkinen jätti eriävän mielipiteen. Airi Mäkisen kirjallinen eriävä mielipide pöytäkirjan liitteenä. Otteet Ilkka Tervonen, Kainuuntie 36, 88600 Sotkamo Toimistopäällikko Päivi Huotari

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 419 188 18.06.2013 TerSal Oy:n ostotarjous Vuokatin teollisuusalueen määräalasta 168/00.02/2013 KHALL 188 Toimistopäällikkö Ilkka Tervonen, os. Kainuuntie 36, 88600 Sotkamo, on jättänyt 6.6.2013 ostotarjouksen TerSal Oy:n puolesta Vuokatin teollisuusalueen Valcola -tilan n. 5 000 m2:n määräalasta. TerSal Oy tarjoaa yhtiöllä vuokralla olevasta määräalasta 7 500 (1,50 m2), jota perustellaan alueella aiemmin tehtyihin tonttikauppoihin. Määräalan vuokraoikeus on siirtynyt yhtiölle 30.3.2012 Vuokatin Kalustelevy Oy:n konkurssipesältä. Sopimuksessa ei ole mainintaa ostohinnasta, mikäli vuokralainen haluaa ostaa rakennuspaikan myöhemmin omakseen. Vuokatin teollisuusalueelta on myyty vastaava tontti huhtikuussa 2012 1,45 :n neliöhinnasta. Kunnanjohtaja Ehdotus Otteet päättää myydä TerSal Oy:lle liitekarttaan rajatun n. 5 000 m2 määräalan Sotkamon kunnan Alasotkamon kylän Valcola RN:o 1:171 -tilasta Vuokatin teollisuusalueen korttelista T 540 seitsemäntuhannen viidensadan (7 500) euron kauppahinnasta. Käydyn keskustelun jälkeen kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Ilkka Tervonen, Kainuuntie 36, 88600 Sotkamo Toimistosihteeri Päivi Huotari

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 420 189 18.06.2013 Aloitusluvan myöntäminen Vuokatin koulun urheilutalon rakentamiseen KHALL 189 Teknisen alueen tekninen johtaja Tekninen palvelualue on pyytänyt tarjoukset Vuokatin koulun urheilutalon rakentamisesta. Tarjousten jättö päättyy 12.6.2013 klo 12.00. Tarjoukset avataan 12.6.2013 klo 15.00. Näiden tarjousten rakentamiskustannukset esitellään kokouksessa. Lisätietoja asiasta antaa tekninen johtaja Pentti Piirainen, puh. 044-7502 138 tai pentti.piirainen@sotkamo.fi. Kunnanjohtaja Ehdotus Teknisen alueen palvelualuejohtaja Tehdään kokouksessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 7.3.2013 valtionavustuksen Vuokatin koulun urheilutalon rakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Avustuksen suuruus on 750.000 euroa ja käyttöaika on 31.12.2015 saakka. Vuokatin urheilutalon suunnitelmia jouduttiin vuoden alkupuolella muuttamaan valtionavustuksen saannin vuoksi. Varsinaisen liikuntasalin koko kasvoi 450 m²:stä 600 m²:iin. Ministeriön ohjeiden mukaisesti liikuntasalin koot tulee olla 300 m², 600 m², 900 m² jne. Pohjaratkaisuja jouduttiin muutoinkin muuttamaan ja pinta-ala kasvoi. Talousarviossa urheilutalon rakentamiseen vuodelle 2013 on varattu 500.000 euroa ja talousarvion suunnitelma vuodelle 2014 on varattu 1.700.000 euroa. Tuloja on varattu yhteensä 550.000 euroa. Urheilutalon rakentaminen on kilpailutettu ja urakoiden yhteen laskettu loppusumma on noin 2,73 milj. euroa. Kokonaiskustannukset nousevat urakoiden ja suunnittelu-, valvonta sekä lisä- ja muutostyökustannuksien kanssa lähemmäs 3 milj. euroa. Valtion 750.000 euron avustus on kokonaiskustannuksista 25 %. Kunnan kustannusosuus urheilutalon rakentamisessa on noin 2,2-2,3 milj. euroa eli 75 %. Kunnanjohtaja Ehdotus Tämän vuoden rahoitukseen ei tarvitse tehdä muutoksia. myöntää aloitusluvan Vuokatin koulun urheilutalon rakentamiseen. Työt voi aloittaa suunnitelmien mukaan elokuun alussa 2013. Reija Heikkinen esitti, että Vuokatin koulun urheilutalon rakentamista ei aloitettaisi. Reija Heikkisen esitystä kannattivat Osmo Polvinen ja Pirjo Ritakallio.

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 421 189 18.06.2013 Koska oli tehty kunnanjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, asia ratkaistiin äänestämällä. Äänestystavaksi hyväksyttiin kädennostoäänestys. Äänestysmenettelyksi hyväksyttiin, että ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan ehdotusta äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Reija Heikkisen esitystä äänestävät EI. Suoritetussa äänestyksessä kunnanjohtajan ehdotus sai neljä (4) ääntä (Pekka Heikkinen, Timo Hyvönen, Helmi Kemppainen ja Vesa-Pekka Sarparanta) ja Reija Heikkisen esitys seitsemän (7) ääntä (Ari Korhonen, Reija Heikkinen, Juho Lukkari, Airi Mäkinen, Osmo Polvinen, Pirjo Ritakallio ja Anni-Inkeri Törmänen). Otteet Puheenjohtaja totesi Reija Heikkisen esityksen tulleen päätökseksi. Käydyn keskustelun jälkeen kunnanhallitus totesi tulleen päätökseksi, että aloituslupaa Vuokatin koulun urheilutalon rakentamiseen ei myönnetä. Tekniset palvelut Sivistys palvelut

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 422 190 18.06.2013 Kunnanjohtaja Petri Kauppisen vuosiloman vahvistaminen KHALL 190 Av. hallintojohtaja Sotkamon kunnan hallintosäännön mukaan kunnanhallitus vahvistaa kunnanjohtajan vuosiloman. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Esitys päättää vahvistaa kunnanjohtaja Petri Kauppisen vuosilomat loman määräytymisvuodelta 2012-2013 yhteensä 38 päivää, joista pidetään 25 päivää 19.-20.6. ja 26.6.-25.7.2013. Loput vuosilomapäivät sovitaan erikseen kunnanhallituksen puheenjohtajan kanssa. hyväksyi kunnanhallituksen puheenjohtajan esityksen. Merkittiin, että kunnanjohtjaa Petri Kauppinen ilmoitti olevansa esteellinen ja ei osallistunut asian käsittelyyn, päätöksentekoon ja poistui kokouksesta tämän ajaksi. Otteet Kunnanjohtaja Petri Kauppinen

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 423 191 18.06.2013 Kunnanvaltuuston 29.4.2013 kokouksen päätösten täytäntöönpano KHALL 191 Av. hallintojohtaja Kunnanjohtaja Ehdotus Kuntalain 3 luvun 23 :n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanvaltuuston kokouksen 29.4.2013 pöytäkirja on tarkastettu 3.5.2013 ja pidetty nähtävänä 6.5.2013. toteaa kunnanvaltuuston 29.4.2013 pidetyn kokouksen päätökset tehdyksi oikeassa järjestyksessä, niiden kuuluneen valtuuston toimivaltaan ja olleen muutoinkin lainmukaisia ja hyväksyy asiat pantavaksi täytäntöön. hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen.

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 424 192 18.06.2013 Viranhaltijapäätökset KHALL 192 Kunnanjohtaja Ehdotus merkitsee tiedokseen alla mainitut viranhaltijapäätökset Av. hallintojohtaja Ajalla 1.-31.5.2013 Yleiset päätökset 1 Sotkamon kunnan ja Vuokatin Vedon yhteistyösopimus vuodelle 2013 2 Sotkamon kunnan ja SuperJymy Oy:n välinen yhteistyösopimus vuodelle 2013 Henkilöstöpäätökset 31 Henkilöstökoulutuspäätös 32-34 Työ- ja virkavapaapäätökset 36 Työ- ja virkavapaapäätös 38 Työ- ja virkavapaapäätös 39 Henkilöstökoulutuspäätös 40 Työ- ja virkavapaapäätös 41 Henkilöstökoulutuspäätös 33-35 Vuosilomapäätökset Henkilöstöpäällikkö Ajalla 1.-31.5.2013 Henkilöstöpäätökset 16-17 Vuosisidonnaisen lisän myöntäminen 18-20 Työkokemuslisän myöntäminen Kunnanjohtaja Ajalla 1.-31.5.2013 Yleiset päätökset 11 OVTES:n järjestelyerästä 1.2.2013 päättäminen 12 Määräalan vuokraaminen RTG-Active Oy:lle paintball -pelitoimintaan 13 Liiketilan vuokrasopimuksen jatkaminen Sotkamo Silver Oy:lle Snowpoliksesta Henkilöstöpäätökset 6-7 Työ- ja virkavapaapäätökset

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 425 192 18.06.2013 Maaseutupäällikkö Ajalla 1.-31.5.2013 Yleiset päätökset 4 Maaselän kyläyhdistyksen Hoikanlampi projekti 2:den rahoittaminen 5 Sapsontalon katon maalauksen avustaminen Toimistopäällikkö Ajalla 1.-31.5.2013 Yleiset päätökset 6 Omakotitalon rakennuspaikan myyminen 7 Lomarakennuspaikan myyminen merkitsi tiedokseen em. viranhaltijapäätökset.

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 426 193 18.06.2013 Ilmoitusasiat KHALL 193 Kunnanjohtaja Ehdotus merkitsee tiedokseen alla mainitut ilmoitusasiat: * Kajaanin kaupunki Kaupunginhallitus ote pöytäkirjasta 141 3.6.2013 Kuntarakenneselvityksen käynnistäminen Kainuussa * Sotkamon kunta Ympäristö- ja tekninen lautakunta Ote pöytäkirjasta 119 6.6.2011 Teknisen palvelualueen käyttötalouden ja investointien toteutuminen 1.1.-30.4.2013 * Riitta-Liisa Oikarisen kirje 26.4.2013. * Esiteltiin lista kunnan myytävistä kiinteistöistä. merkitsi tiedokseen em. ilmoitusasiat.

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 427 194 18.06.2013 Poikkeamislupapäätös Jussi-Pekka ja Leena Heikkiselle 176/10.03/2013 KHALL 194 Rakennustarkastaja Hakija Jussi-Pekka ja Leena Heikkinen Ohjaajanpolku 5 88600 SOTKAMO Rakennuspaikka Kunta Sotkamo Kylä Sumsa Tilan nimi ja RN:o Marjonniemi 2:28 Rakennuspaikan osoite Roinilantie 4b Postiosoite 88600 Sotkamo P-koordinaatti 28536641 I-koordinaatti 7117427 Rakennustoimenpide Loma-asunnon rakentaminen sekä vanhan loma-asunnon muuttaminen saunaksi. Toimenpide eriteltynä rakennuksittain Käyttötarkoitus Kerrosala m² Kerrosluku As. lkm Loma-asunto 90 1½ - Sauna 26 1 - Selostus poikkeamisesta Rakennushanke sijoittuu Sumsanjärven rannalle tilalle Marjonniemi R:no 2:28. Tilan pinta-ala on n. 2300 m 2. Rakennuspaikalle on aiemmin rakennettu n. 26 m 2 suuruinen loma-asunto v. 1964 (lupa nro 64/106). Hakijan tarkoitus on rakentaa uusi loma-asunto asemapiirroksen osoittamalla tavalla. Samassa yhteydessä on tarkoitus korjata ja muuttaa vanha loma-asunto saunaksi. Rakennuspaikka on ollut aiemmin vuokralla, mutta tiettävästi perinnönjaossa se on v. 1998 muodostettu omaksi tilaksi. Hakemuksen perustelut ja arvio hankkeen keskeisistä vaikutuksista Rakennuspaikalla tai sen lähialueella ei ole voimassa olevaa oikeusvaikutteista kaavaa, minkä johdosta rakennushankkeeseen sovelletaan voimassa olevaa rakennusjärjestystä. Rakennushanke on Sotkamon kunnan rakennusjärjestyksen mukainen. Rakennuspaikalle johtaa valmis tieyhteys. Jätevesien johtaminen ratkaistaan rakennuslupakäsittelyn yhteydessä.

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 428 194 18.06.2013 Lisätiedot Sotkamon kunnan hallintosäännön mukaan poikkeamisluvat käsittelee kunnanhallitus. Maankäyttö ja rakennuslakiin on tullut 1.4.2011 muutos, jonka mukaan kunnalla on toimivalta ranta-aluetta koskevassa poikkeamisasiassa silloin, kun olemassa olevaa asuinrakennusta laajennetaan tai se korvataan uudella. Lausunnot ja naapurien kuuleminen Hakija on suorittanut naapurin kuulemisen, joka ei vastusta hanketta. Kaavoittaja on lausunnossaan puoltanut hanketta. Laajempi kuuleminen ei ole tarpeen. Kunnanjohtaja Ehdotus päättää ottaa asian käsiteltäväksi hallintosäännön 29 :n tarkoittamana sellaisena asiana, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. myöntää haetun poikkeamisluvan seuraavin perustein ja ehdoin; - Hankkeen ei havaita tuottavan haittaa kaavan toteutumiselle eikä maankäytön muulle järjestämiselle. - Hanke on Sotkamon kunnan rakennusjärjestyksen mukainen. - Uutta rakennuspaikkaa ei muodosteta, koska loma-asunnon rakennuslupa on myönnetty jo v.1964. Sovelletut oikeusohjeet Maankäyttö- ja rakennuslaki 72 1 mom. Maankäyttö- ja rakennuslaki 171 2 mom Maankäyttö- ja rakennuslaki 172 Sotkamon kunnan rakennusjärjestys Sotkamon rakennusvalvonnan maksut, ympäristö- ja tekninen lautakunta 27.2.2013 30 Päätöksen voimassaolo ja jatkotoimenpiteet Poikkeamislupa on voimassa kaksi vuotta päätöksenantopäivästä lukien. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on säädetyssä järjestyksessä haettava rakennuslupaa. Maksu 290,00 hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen.

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 429 194 18.06.2013 Otteet Jussi-Pekka ja Leena Heikkinen, Ohjaajanpolku 5, 88600 Sotkamo Kainuun ELY-keskus, PL 115, 87101 Kajaani Rakennustarkastaja _ MUUTOKSENHAKU 30 päivää Oulun hallinto-oikeus PL 189, 90101 OULU Sähköposti: oulu.hao@oikeus.fi puh. 029 56 42800 faksi: 029 56 42841 Valitusosoitus liitteenä. Tämä poikkeamispäätös on annettu julkipanon jälkeen 25.6.2013. _

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 430 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen, tuloslaskelman ja taseen. Kuntalain 71 :n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Tilintarkastaja on tarkastanut kunnan kirjanpidon, hallinnon sekä tilinpäätöksen ja antanut liitteen mukaisen tilintarkastuskertomuksen. Liite jaetaan kokouksessa. Puheenjohtaja Ehdotus kokouksessa Tarkastuslautakunta toteaa, että 1. kunnanhallitus ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen sekä jättäneet sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnalle arvioitavaksi, ovat vuoden 2012 toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet 2. tilintarkastaja on suorittanut hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastuksen ja antanut oheisen liitteen mukaisen tilintarkastuskertomuksen. Tarkastuslautakunta toteaa, että tilintarkastuskertomuksessa on kuntalain 75 :n tarkoittama muistutus, joten tarkastuslautakunta pitää tarpeellisena lausunnon pyytämistä kunnanhallitukselta ja kunnanjohtajalta. Taloussuunnitelmassa ei ole osoitettu keinoja taseen osoittamaan n. 5,5 miljoonan euron alijäämän kattamiseen. Jos kunnan taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena kuntalain mukaan taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena. Muistutuksena esitämme, että kunta ei ole laatinut kuntalain edellyttämää toimenpideohjelmaa. Muilta osin kunnan hallintoa on hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti. Alijäämän kattamiseen liittyvän muistutuksen vuoksi emme puolla vastuuvapautta kunnanhallituksen jäsenille ja kunnanjohtajalle. Esitämme vastuuvapauden myöntämistä muille tilivelvollisille tarkastamaltamme tilikaudelta. Tarkastuslautakunta lähettää vuoden 2012 tilintarkastuskertomuksen kunnanvaltuustolle tiedoksi. Tarkastuslautakunta tilintarkastajan esityksen mukaisesti esittää, että

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 431 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 kunnanvaltuusto hyväksyy vuoden 2012 tilinpäätöksen liitteineen sekä myöntää kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden tilivelvollisille viranhaltijoille vastuuvapauden vuoden 2012 hallinnosta ja taloudesta, lukuun ottamatta kunnanhallitusta ja kunnanjohtajaa. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen. Merkittiin, että tämä pykälä tarkastettiin ja hyväksyttiin välittömästi kokouksessa. Jakelu Khall Av. hallintojohtaja Kunnanjohtaja Tarkastuslautakunta pyytää kunnanhallitukselta lausuntoa vuoden 2012 tilintarkastuskertomuksesta. Tilintarkastuskertomus erillisliitteenä. Av. hallintojohtaja Ehdotus kokouksessa Tilintarkastaja Simo Paakkola BDO Audiator Oy:stä toteaa tilintarkastuskertomuksessa 2012 muun muassa, että taloussuunnittelussa ei ole osoitettu keinoja taseen osoittaman n. 5,5 miljoona euron alijäämän kattamiseen. Jos kunnan taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, kuntalain mukaan taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena. Tilintarkastaja Simo Paakkola Oy Audiator Ab:stä on laatinut 25.10.2012 päivätyn tilintarkastusmuistion, joka koskee alijäämien kattamista Sotkamon kunnassa. Muistiossa tilintarkastajat ovat halunneet kiinnittää päättäjien huomiota siihen, että kuntalaki edellyttää laadittavaksi taloussuunnitelman yhteydessä yksilöidyn toimenpideohjelman alijäämien kattamiseksi tarvittavista toimenpiteistä. Kyseinen muistio on jakelulistan mukaan osoitettu tarkastuslautakunnalle, johtoryhmälle ja kunnanhallitukselle. ilmoittaa lausuntonaan, ettei kunnanhallitus on saanut vuonna 2012 tiedoksi edellä mainittua tilintarkastusmuistiota asianmukaisesti esiteltynä omana pykälänään eikä kunnanhallitus ole näin ollen käsitellyt muistiota siinä laajuudessa mihin tilintarkastusmuistio olisi

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 432 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 velvoittanut. Ainoastaan kunnanhallituksen 06.11.2012 pidetyn kokouksen :ssä 248, joka koskee kunnan tuloveroprosentin määräämistä vuodelle 2013, on esittelytekstissä mainittu seuraavasti: "Kunnan tilintarkastaja on muistiossaan 25.10.2012 muistuttanut kuntaa kuntalain 8 luvun 65 :n velvoitteista kunnan taloudenpidosta ja alijäämien kattamisvelvoitteesta. Tilintarkastaja haluaa kiinnittää päättäjien huomiota siihen, että kuntalaki edellyttää laadittavaksi taloussuunnitelman yhteydessä yksilöidyn toimenpideohjelman alijäämien kattamiseksi tarvittavista toimenpiteistä." toteaa lisäksi, että koska 25.10.2012 päivätty tilintarkastusmuistio on jäänyt asianmukaisesti käsittelemättä kunnanhallituksessa vuonna 2012, ei kunnanhallitus ole voinut vaatia laadittavaksi toimenpideohjelmaa alijäämän kattamiseksi. Käydyn keskustelun jälkeen kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti av. hallintojohtajan kokouksessa antaman ehdotuksen seuraavassa muodossa: Tilintarkastaja Simo Paakkola BDO Audiator Oy:stä toteaa tilintarkastuskertomuksessa 2012 muun muassa, että taloussuunnittelussa ei ole osoitettu keinoja taseen osoittaman n. 5,5 miljoona euron alijäämän kattamiseen. Jos kunnan taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, kuntalain mukaan taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena. Tilintarkastaja Simo Paakkola Oy Audiator Ab:stä on laatinut 25.10.2012 päivätyn tilintarkastusmuistion, joka koskee alijäämien kattamista Sotkamon kunnassa. Muistiossa tilintarkastajat ovat halunneet kiinnittää päättäjien huomiota siihen, että kuntalaki edellyttää laadittavaksi taloussuunnitelman yhteydessä yksilöidyn toimenpideohjelman alijäämien kattamiseksi tarvittavista toimenpiteistä. Kyseinen muistio on jakelulistan mukaan osoitettu tarkastuslautakunnalle, johtoryhmälle ja kunnanhallitukselle. Tilintarkastajalta saadun tiedon mukaan tilintarkastusmuistio on toimitettu vain sähköpostitse 26.10.2012 kunnanjohtajalle ja kunnankamreerille. ilmoittaa lausuntonaan, ettei kunnanhallitus on saanut vuonna 2012 tiedoksi edellä mainittua tilintarkastusmuistiota asianmukaisesti esiteltynä omana pykälänään eikä kunnanhallitus ole näin ollen käsitellyt muistiota siinä laajuudessa mihin tilintarkastusmuistio olisi velvoittanut. Ainoastaan kunnanhallituksen 06.11.2012 pidetyn kokouksen :ssä 248, joka koskee kunnan tuloveroprosentin määräämistä vuodelle 2013, on esittelytekstissä mainittu seuraavasti: "Kunnan tilintarkastaja on

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 433 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 muistiossaan 25.10.2012 muistuttanut kuntaa kuntalain 8 luvun 65 :n velvoitteista kunnan taloudenpidosta ja alijäämien kattamisvelvoitteesta. Tilintarkastaja haluaa kiinnittää päättäjien huomiota siihen, että kuntalaki edellyttää laadittavaksi taloussuunnitelman yhteydessä yksilöidyn toimenpideohjelman alijäämien kattamiseksi tarvittavista toimenpiteistä." Merkittiin, että kunnanjohtaja ilmoitti olevansa esteellinen eikä osallistunut asian käsittelyyn ja päätöksentekoon, ja poistui kokouksesta tämän pykälän ajaksi. Osmo Polvinen ilmoitti haluavansa tulla kuulluksi asian johdosta vanhan kunnanhallituksen jäsenenä. Merkittiin, että Osmo Polvinen ja Helmi Kemppainen ilmoittivat olevansa esteellisiä eivätkä osallistuneet asian käsittelyyn ja päätöksentekoon, ja poistuivat kokouksesta tämän pykälän ajaksi. Merkittiin, että tämä pykälä tarkastettiin ja hyväksyttiin välittömästi kokouksessa. Otteet Kunnanvaltuusto KHALL 195 Av. hallintojohtaja Kuntalain 9 luvun 75 :n 2 momentin mukaan jos tilintarkastajat havaitsevat, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvollisiin kohdistuva muistutus. Koska tilintarkastuskertomuksessa tilintarkastajat ovat tehneet tilivelvollisiin kohdistuvan muistutuksen, tarkastuslautakunnan on hankittava asianomaisten selitykset. Selitysten saamisen jälkeen asiakokonaisuudesta pyydetään kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta vastaavan kunnanhallituksen lausunto.

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 434 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tarkastuslautakunta on pyytänyt vuosien 2011-2012 aikana toimineelta Sotkamon kunnanhallitukselta ja kunnanjohtajalta selitykset vuoden 2012 tilintarkastuskertomuksesta. Lisäksi tarkastuslautakunta on pyytänyt nykyiseltä kunnanhallitukselta lausunnon asiakokonaisuudesta ja asiaomaisten selityksistä. Av. hallintojohtaja Ehdotus Annetut selitykset ja tilintarkastusmuistio erillisliitteenä. Tilintarkastuskertomus vuodelta 2012 liitteenä. päättää ottaa asian käsiteltäväksi hallintosäännön 29 :n tarkoittamana sellaisena asiana, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. päätti ottaa asian käsiteltäväksi hallintosäännön 29 :n tarkoittamana sellaisena asiana, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. päättää lausua tarkastuslautakunnalle selvitysten perusteella seuraavaa: toteaa lausuntonaan, että tilintarkastajien esittämä muistutus on aiheellinen. Kunta ei ole laatinut kuntalain edellyttämää toimenpideohjelmaa alijäämän kattamista varten vuoden 2012 aikana. katsoo kunnanjohtajan ja kunnankamreerin laiminlyöneen velvollisuuksiaan, koska he eivät ole saattaneet sanottua tilintarkastusmuistiota suoraan kunnanhallituksen tietoon asianmukaisesti esiteltynä. Jotta jatkossa vastaavilta epäselvyyksiltä vältyttäisiin, kunnanhallitus edellyttää, että tilintarkastaja toimittaa viralliset asiakirjat kunnan kirjaamon kautta. Merkittiin, että Osmo Polvinen, Helmi Kemppainen ja Reija Heikkinen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja eivätkä osallistuneet asian käsittelyyn ja päätöksentekoon ja poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän ajaksi. Merkittiin, että kunnanjohtjaa Petri Kauppinen ilmoitti olevansa esteellinen ja ei osallistunut asian käsittelyyn, päätöksentekoon ja poistui kokouksesta tämän ajaksi. Otteet Merkittiin, että tämä pykälä tarkastettiin ja hyväksyttiin välittömästi kokouksessa. Tarkastuslautakunnalle

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 435 196 18.06.2013 Aloitusluvan antaminen Suvikkaantien rakentamiseen KHALL 196 teknisen palvelualuejohtaja Vuoden 2013 talousarviossa hyväksyttiin Suvikkaan tien rakentamiseen 200.000 euron määräraha.kunnan talouden tasapainottamisohjelman yhteydessä karsittiin määräraha varaus 100.000 euroon. Tänään, 18.6.2013, avattiin urakkatarjoukset.tien rakentamiskustannukset lisä- ja muutostöineen tulevat olemaan n.150.000 euroa Ehdotus kunnanjohtaja Lisätietoja asiasta antaa palvelualuejohtaja Pentti Piirainen, puh. 044-7502 138 tai pentti.piirainen@sotkamo.fi. päättää ottaa asian käsiteltäväksi hallintosäännön 29 :n tarkoittamana sellaisena asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. antaa tekniselle toimelle aloitusluvan Suvikkaantien rakentamiseen. Työt voi käynnistää urakkaohjelman mukaisesti elokuun alussa 2013 tälle vuodelle varatun määrärahan puitteissa (100.000 euroa). Töiden loppuun rakentamista varten varataan 50.000 euron määräraha esitetään vuoden 2014 talousarvioon. Käydyn keskustelun jälkeen kunnanhallitus antaa aloitusluvan Suvikkaantien rakentamiselle, toteuttaa hankkeen kokonaan vuonna 2013 ja päätti esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy 50.000 euron määrärahalisäyksen talousarvioon 2013. Merkittiin, että Pirjo Ritakallio jätti eriävän mielipiteen. Pirjo Ritakallion kirjallinen eriävä mielipide pöytäkirjan liitteenä. Merkittiin, että tämä pykälä tarkastettiin ja hyväksyttiin välittömästi kokouksessa. Otteet Kunnanvaltuusto

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 436 182 11.06.2013 197 18.06.2013 Palkkatukilaina YTY-töitä varten Sotkamossa KHALL 182 Av. hallintojohtaja Kainuun ELY-keskus on siirtänyt ympäristönhoidon työllistämistöiden (YTY-työt) järjestämisvastuun Kainuun Nuotta ry:lle Suomussalmen ja Sotkamon kunnissa vuodesta 2013 alkaen. Vuoden 2014 alusta järjestämisvastuu siirtyy Nuotalle koko Kainuun alueella. Kainuun Nuotta ry on 150 kainuulaisen yhdistyksen perustama kylä- ja asukastoiminnan kattojärjestö. Sotkamossa Kainuun Nuotta ry:n jäsenenä on 22 kyläyhdistystä. Kainuun Nuotta ry rakentaa tällä hetkellä koko Kainuun kattavaa YTY-töiden toteuttamismallia. Tässä verkostomaisessa mallissa Nuotta hallinnoi YTY-töitä koko Kainuun alueella. Nuotta myös sopii tehtävistä töistä etukäteen kuntien ja muiden yhteistyökumppanien kanssa, tukee yhdistyksiä työnantajana toimimisessa ja työllistettyjen valmennuksessa jne. Maakunnallinen YTY-koordinaattori ja alueelliset työnjohtajat ovat työsuhteessa Nuottaan. YTY-verkoston kehittämisvaiheen aikana luodaan pysyvä toimintamalli, missä kuntakohtaisesta YTY-töiden suunnittelusta järjestämisestä vastaa yksi kyläyhdistys (Sotkamossa Tipasojan kyläyhdistys). Tämän kyläyhdistyksen rinnalla muut kyläyhdistykset ottavat paikallisesti vastuuta YTY-töiden järjestämisestä ja työntekijöiden palkkaamisesta. Palkkatukilainan tarve: - 1 400 /palkkatuella palkattu työntekijä - tämän vuoden tarve YTY-töihin Sotkamosta enintään 20 henkilöä - yhdistykset nostavat lainaa työsopimuksia ja palkkatukipäätöksiä vastaan tarpeensa mukaan - laina maksetaan takaisin työsuhteen päätyttyä, tänä vuonna työsuhteet ovat puolen vuoden mittaisia. Kunnanjohtaja Ehdotus päättää ottaa asian käsiteltäväksi hallintosäännön 29 :n tarkoittamana sellaisena asiana, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. esittää, ettei Sotkamon kunta myönnä palkkatukilainaa Kainuun Nuotta ry:n edellä selostetun hakemuksen mukaisesti. Sotkamon kunta on jo mukana tukemassa YTY-työtoimintaa. Sotkamon kunnan rahallinen panostus on ollut 20 000 vuodessa. Sama summa on varattu myös vuodelle 2013. Vuoden 2013 YTY-työt ja sopimuksen hyväksyminen on käsitelty ympäristö- ja teknisessä lautakunnassa 15.05.2013. Tarvittaessa asiaan palataan vuoden 2014 talousarvion yhteydessä.

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 437 182 11.06.2013 197 18.06.2013 hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. Otteet Kainuun Nuotta ry, Visa Veijola, Ilmarintie 6, 87200 Kajaani KHALL 197 Kunnanjohtaja Ehdotus päättää ottaa asian käsiteltäväksi hallintosäännön 29 :n tarkoittamana sellaisena asiana, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. esittää kunnanvaltuustolle, että Sotkamon kunta myöntää palkkatukilainaa Kainuun Nuotta ry:n edelle selostetun hakemuksen mukaisesti. Käydyn keskustelun jälkeen kunnanhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kunnanjohtajan ehdotuksen. painottaa päätöksen ennakkoluonnetta ja kunnanhallitus seuraa hankkeen etenemistä sekä tuloksia vastaavien päätösten perusteeksi. Merkittiin, että tämä pykälä tarkastettiin ja hyväksyttiin välittömästi kokouksessa. Otteet Kunnanvaltuusto

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 438 198 18.06.2013 Tilapäisen valiokunnan asettaminen koskien kunnanjohtajan irtisanomista mahdollisen luottamuspulan takia KHALL 198 Kunnanhallituksen puheenjohtaja Esitys päättää ottaa asian käsiteltäväksi hallintosäännön 29 :n tarkoittamana sellaisena asiana, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. Sotkamon kunnan hallintosäännön 34 :n mukaan toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Kunnanjohtajan ollessa estyneenä toimimaan esittelijänä tämän pykälän asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta. Kuntalain 3 luvun 22 :n mukaan valtuuston on asettava keskuudestaan valiokunta valmistelemaan 25 :ssä tarkoitettua kunnanjohtajan irtisanomista tai muihin tehtäviin siirtämistä koskevaa asiaa. Kuntalain 3 luvun 25 :n 1 momentin mukaan valtuusto voi irtisanoa kunnanjohtajan tai siirtää hänet muihin tehtäviin, jos hän on menettänyt valtuuston luottamuksen. Asia tulee vireille kunnanhallituksen esityksestä tai jos vähintään neljäsosa valtuutetuista on tehnyt sitä koskevan aloitteen. Asiaa valmisteltaessa kunnanjohtajalle on ilmoitettava, että mihin luottamuksen menetys perustuu, ja varattava hänelle tilaisuus tulla kuulluksi. Edellä 1 momentissa tarkoitetun päätöksen tekemiseen vaaditaan, että sitä kannattaa kaksi kolmasosaa kaikista valtuutetuista. voidaan panna heti täytäntöön. Samalla kunnanjohtaja voidaan vapauttaa tehtäviensä hoidosta. päätti ottaa asian käsiteltäväksi hallintosäännön 29 :n tarkoittamana sellaisena asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. päätti, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta, koska kunnanjohtaja oli estynyt toimimaan esittelijänä. Käydyn keskustelun jälkeen kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle kuntalain 3 luvun 22 :n mukaisen tilapäisen valiokunnan asettamista valmistelemaan kuntalain 3 luvun 25 :ssä tarkoitettua kunnanjohtajan irtisanomista mahdollisen luottamuspulan takia. Merkittiin, että tämä pykälä tarkastettiin ja hyväksyttiin välittömästi kokouksessa. Otteet Kunnanvaltuusto

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 439 SOTKAMON KUNTA MUUTOKSENHAKUOHJEET KUNNANHALLITUS Kokouspäivämäärä Pykälät 18.6.2013 184-198 OIKAISUVAATIMUS Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: Pykälät 184-185, 191-193, 195-198 Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 momentin mukaan kirjallinen oikai suvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pykälät 187-190 Oikaisuvaatimusohjeet Tiedoksianto asianosaiselle Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen) sekä kunnan jäsen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: Sotkamon kunnanhallitus Posti- ja käyntiosoite: Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Puhelin: 08-615 5811 Telekopio: 08-615 581 120 Sähköpostiosoite: kirjaamo@sotkamo.fi Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän (7) päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava. Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päätty mistä. Lähetetty tiedoksi kirjeellä. Sotkamo 25.6. 2013 Mirja Tolonen, toimistosihteeri

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 440 VALITUSOHJEET Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallis valituksin myös asianosainen tai kunnan jäsen. Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) tai kunnan jäsen. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätök sen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen. Valitusviranomainen ja valitusaika Oulun hallinto-oikeus Isokatu 4, PL 189 90100 OULU Puhelin: 029 56 42800 Telekopio: 029 56 42841 Sähköposti: oulu.hao@oikeus.fi Valitusaika 30 päivää Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän (7) päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoitta mana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Valituskirja Valituskirjassa on ilmoitettava valittajan nimi päätös, johon haetaan muutosta miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi muutosvaatimuksen perusteet Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoas taan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todis tettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika luettava. Valituskirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle Valituskirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituskirjat toimittaa va litusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lä hetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen vali tusajan päättymis tä. Oikeudenkäyntimaksu Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua, joka on hallinto-oikeudessa 90 euroa. Maksua ei kuitenkaan peritä eräissä em. laissa erikseen määritellyissä asioissa, kuten sosiaaliasioissa eikä julkisoikeudellista palvelusuhdetta, vaaleja, kunnallisverosta vapauttamista, valtion avustuksia tai julkisia maksuja koskevissa asioissa ja jos hallinto-oikeus muuttaa päätöstä muutoksenhakijan eduksi.

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2013 441 18.6.2013 sivu VALITUSOSOITUS Kunnanhallituksen 18.6.2013 päätökseen :t 186 ja 194 saa hakea muutosta valittamalla Oulun hallinto-oikeuteen kirjallisella valituksella. ten antopäivä 25.6.2013. Valitusaika Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa kunnanhallituksen päätöksen antopäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Valituskirjelmän toimittaminen Valituskirjelmä on toimitettava valitusajassa Oulun hallinto-oikeudelle. Omalla vastuulla valitus asiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päätty mistä. Valituskirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen Valituskirjelmässä on ilmoitettava - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin ja mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituskirjelmän liitteet Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmään on liitettävä Kunnanhallituksen päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai yleinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja, jollei valittaja ole valtuuttanut häntä suullisesti valitusviranomaisessa. Oulun hallinto-oikeuden osoite: Postiosoite: Käyntiosoite: PL 189 Isokatu 4 (3. kerros) 90101 OULU 90100 OULU puh. 029 56 42800 Sähköposti: oulu.hao@oikeus.fi telekopio 029 56 42841