Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 1

Samankaltaiset tiedostot
Niin ihana on ylistää kansanlaulukirkko su klo 10

Tulee aika Säv. Antti Suonio, San. Hanna Ekola

1. Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan. Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C

Ristiäiset. Lapsen kaste

Nina Åström MINUN AARTEENI LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

Psalmin kertosäkeitä

epostia Jyväskylän Versojen koteihin

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

Perhejumalanpalvelukset

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Nina Åström AVOI N TA I VA S LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ

Kouluun lähtevien siunaaminen

IRENE AHONEN I KAROLIINA SUIKKANEN I HANNU HUHTALA I KEIJO SALMELA R AKK AUDEN SUOJAAN 2

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

KIRKKOHERRANVIRASTO Avoinna ma-pe klo 9-13 Hyvättyläntie 17, Lieto p. (02) , fax (02)

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa!

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397.

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma

Messussa saa istua koko ajan, halutessaan voi nousta seisomaan evankeliumin ja ylistysvirren aikana, ylistyksen eleenä.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

Postia Jeesukselle. Postia Jeesukselle

Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Tämän leirivihon omistaa:

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

LIITTEET TROPAREJA JA KONTAKKEJA. Työhön ryhdyttäessä Sairaan puolesta Matkalle lähtevien puolesta Kaikenlaisissa anomuksissa Kiitospalveluksessa

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa

APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten. Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu

Jeesus parantaa sokean

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja:

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan apa_mv_a7.indd

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA

Löydätkö tien. taivaaseen?

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie Tornio. puh

Ensimmäinen oksa - nimi.

Seek the Lord and his strength

26. LIPUN SIUNAAMINEN

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia

Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p )

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna Ari Puonti

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Jumalan lupaukset aukse Jumalan

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Savonlinnan normaalikoulun joulujuhla Yhteislaulut

Jouluaaton sanajumalanpalvelus

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.

Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

MUISTOLAUSEET, MUISTOKIRJOITUKSIA, VÄRSSYJÄ JA SURUNVALITTELUJA

Majakka-ilta

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

PERKELE KIUSAA JEESUSTA

Valtakunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhä

ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen.

JEESUS TYYNNYTTI MYRSKYN

D. Koulua aloitettaessa

Karaoke - laulujen aakkosellinen luettelo. Laulun nimi Levyn ja - kap- Tekijät paleen nrot Aamuruskon siivin 1-12 All night, all day 1-8

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Suurin kiitos kuuluu Sinulle Jeesus. Kaikki sydämestäni kumpuavat laulut ja ajatukset kääntyvät lopulta siihen toivoon, joka olet minulle.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 27/

Menninkäisen majatalo

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI

Taivas, Jumalan kaunis koti

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Saarna. Mummollani oli luottamus pelastukseen. Hän turvautui elämässään Kristukseen.

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

EEVA JA AADAM EDENISSÄ

Transkriptio:

S A N A S O I KO O N! Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 1 6.7.2016 8.30

AAMULAULU 1. Taas on uusi päivä koittanut, Herra kiitos, sinä muistit mut. Olet kanssain yhä tänäänkin, vaikka kuinka kauas kulkisin. : Tämä pieni ihminen kiittää, tähän aamuun nousta sain. Vielä tänään armoa riittää, siksi veisaan kiitostain. 2. Linnut laulaa: Uusi armo on. Yökin väistyi, synkkä lohduton. Nyt taas jaksan jatkaa elämää, vaikka pitkä päivä onkin tää 3. Päivä paistaa, kiitollinen oon, Tämä laulu aina kaikukoon. Sua kiittää uusi ihminen tämän pienen laulun laulaen. TÄMÄN PÄIVÄN MEILLE ANNOIT 1. Tämän päivän meille annoit. Siitä kiitän, Jumala. ;: Jälleen uuteen aamuun kannoit. Olet aina suojana.:; 2. Kiitos, että annoit meille kaikki rakkaat, läheiset, ;: enkeleitä arjen teille. Meistä koskaan luovu et.:; 3. Tämän hetken annoit meille. Ilon laitoit sydämiin. ;: Heikoille ja eksyneille näytit portit taivaisiin.:; 4. Kiittää tahdon Jeesuksesta. Aina kanssamme on hän. ;: Joka päivä armo riittää, kantaa halki elämän.:; Säv. Jooseppi Riippa Säv. & san. Jaakko Löytty 2 Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 2 6.7.2016 8.30

OLET VALVEILLA 1. Illan rauha hiipii maahan meluisaan. Väsyneet se hiljaa peittää teltallaan. Taivas on kuin käsi suuren Jumalan, yllä kaiken melskeen, yllä maailman. :,: Herra, öin ja päivin kiitän sinua, sillä tiedän, että olet valveilla. :,: 2. Kuu ja taivaankannen tähdet tuhannet huutavat jo kaukaa: Sinä uuvu et! Silmiesi alla lepää jokainen. Sinä näet, missä itkee ihminen. 3. Sinä, Herra, tunnet minun huoleni. Huomispäivään kuljen sinun kanssasi. Suuri Jumalani, kaiken antaja: Sydämeni laulaa täynnä kiitosta! VIIMEISET VENEET Säv. Pekka Simojoki San. Dieter Weber Suom. Anna-Mari Kaskinen 1. Viimeiset veneet kun palaavat rantaan, illaksi kääntynyt päivä on. Piirretään vielä, hei, sydämet santaan! Valvotaan vierellä nuotion. 2. Viilenee hiukan jo hyräily tuulen. Joutsenet oikovat siipiään. Kanteleensoittajan uupuvan kuulen. Sirkatkin riisuvat pois kenkiään. 3. Useimmat päivät pian unholaan vaipuu, joitakin kauemmin muistella saan. Kipein ja suloisin niistä jää kaipuu, yhdessä jotka me taivalletaan. 4. Huominen päivä jos kädestä Herran joillekin meistä viel lahjoitetaan, rukoillaan rohkeutta ihmisen verran sielulla sielua koskettamaan. 5. Jääkää siis hyvästi, ystävät rakkaat! Taivaassa vasta kai kohdataan. Siellä ei kanteleet soimasta lakkaa. Hyvästi-sanaa ei tunnetakaan. TAHTOSI TIELLÄ Säv. & san. Lasse Heikkilä 1. Sinun edessäsi painamme päämme. Tuomme elämämme eteesi sun. Sinun rakkautesi varaan nyt jäämme. Olet armahtanut kadotetun. Sinun ihmeellisen ristisi juureen tuomme sydämemme sirpaleetkin. Saamme turvautua syliisi suureen. Siinä levähtää saa syntisinkin. : Meitä kuljeta tahtosi tiellä, vaikka outo on joskus se tie. Loista armosi valoa siellä minne täältä se ikinä vie. Kulje kanssamme aamusta iltaan, anna yöuni levollinen. Hehku lämpöä kaipaavan rintaan. Sinne rauhasi lahjoittaen. 2. Sinä suuri sekä salattu Herra, emme tunne vielä kasvojasi. Olet johdattanut rakkaudella, tuonut sydämiimme valoasi. Silti paljoakaan ymmärrä emme, vielä etsimme ja epäilemme. Siksi hiljainen on rukouksemme: Tule tueksi ja turvaksemme. Meitä kuljeta... San. ja säv. Markku Perttilä 3 Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 3 6.7.2016 8.30

VIIVYTHÄN VIERELLÄ 1. Viivythän vierellä väsyneiden. Viivythän vielä, kun jaksaisi en. Viivythän vierellä yksinäisten. Herra sen teet, näet uupuneet. 2. Katsothan kasvoihin kärsivien. Katsothan vielä, kun uskalla en. Katsothan kasvoihin hyljättyjen. Herra sen teet, näet kyyneleet. Halleluja, halleluja, halleluja, halleluja. 3. Hoidathan haavoja heikoimpien, hoidathan silloin, kun pystyisi en. Hoidathan haavoja sydämien. Herra, sen teet, näet kyyneleet. Halleluja... 4. Kuulethan kätketyn kaipauksen, kuulethan silloin, kun ymmärrä en. Kuulethan kätketyn huokauksen. Herra, sen teet, näet murtuneet. Halleluja... HERRA, PUHU, MINÄ KUUNTELEN Säv. Pekka Simojoki, 1. Minä seison tieni päässä nyt. Olen neuvoton ja väsynyt. Suuret sanat ovat karisseet, voimat viimeisetkin kadonneet. : Tässä olen pieni ihminen, Herra, puhu, minä kuuntelen. Tapahtukoon Sinun tahtosi, oi Jumalani. 2. Sinun rakkauttasi pakenin, luulin tietäväni paremmin. Tänään edessäsi kumarrun, lasken aseeni ja antaudun. 3. Sinä olit, Jeesus, sielläkin, missä kipu oli ankarin. Sinä tulit niin kuin lupasit, hijaa pelkoani kosketit. 4. Anna sydämeeni uskoa hintaa kysymättä seurata. Tahdon valmis olla lähtemään, Sinun laupeutesi varaan jään. KUULE MINUN ÄÄNENI 1. :; Syvyydestä minä huudan sinua, Herra, kuule minun ääneni. ;: Säv. & san. Pekka Simojoki 2. :; Pimeydessä minä kaipaan valoa, Herra, kuule minun ääneni. ;: 3. :; Erämaassa minä etsin elävää vettä, kuule minun ääneni. ;: 4. :; Anna minun sydämeeni uusi laulu, kuule minun ääneni. ;: Säv. & san. Pekka Simojoki 4 Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 4 6.7.2016 8.30

LIIAN KYLMÄT TUULET 1. Rakas Isä taivahan, katso puoleen surevan. Ilahduta ihmislapsen masennettu mieli. Suothan soiton suloisen luokse alakuloisen. Jostakin nyt lennätä jo sinne satakieli. : Kun ulvoo sieluissamme liian kylmät tuulet, kun hiipuu huulillemme virsi voimaton, tiedämme, että Sinä kuiskaukset kuulet, pois pyyhit synkät pilvet tieltä auringon. 2. Taivaan Isä armahda kovan ajan uhreja. Loppuessa töiden on nyt taivas sysimusta. Nosta suosta valheiden kalliolle totuuden niitä, jotka korvikkeista etsii lohdutusta. 3. Suomen poika entinen kasket raivas korpehen. Kasvaa nyt vain ohdaketta vanhat viljapellot. Anna usko huomiseen, satoon kolminkertaiseen. Jossain on se seppä, joka korjaa kirkonkellot. HÄN OHITSE EI KULJE 1. Hän ohitse ei kulje, ei ketään hylkää hän. Jo pimeyden halki hän löytää itkevän. Ei syytä hän, ei soimaa. Hän kohtaa särkyneen, ja parantava rauha käy köyhään sydämeen. 2. Niin täynnä rakkautta tuo hahmo nöyrä on, on hänen kasvoillansa vain valo suunnaton. Hän tuntee ahdistuksen, hän kivun ymmärtää. Me kaiken voimme kestää, kun vierelle hän jää. 3. Ei poistu täältä tuska, ei kärsimyksen yö, vaan kaaoksenkin alla Jumalan sydän lyö. Hän hallitsee jo aikaa, se kerran katkeaa, ja silloin keskellämme on uusi taivas, maa. Säv. Pekka Simojoki 4. Herra tunnet tuhannet yksinäiset sydämet aivan liian kauan ihmisrakkautta vailla, lapset pitkin kyliä vailla isän syliä, peitä heidät siipes alle lintuemon lailla. Säv. & san. Lasse Heikkilä 5 Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 5 6.7.2016 8.30

TULE, RAUHAN HENKI 1. Tule, rauhan Henki, henki Jumalan, tule lailla tuulen, merten pauhinan. 2. Tule, rauhan Henki, köyhään sydämeen, lohdutuksen Henki mielen kipeyteen. 3. Tule, rauhan Henki, esteet murenna, vapauden Henki, naytä valoa. 4. Tule, rauhan Henki, hiljaa kohota katse ylös maasta, kohti Kristusta. 5. Tule, rauhan Henki, silloin voimaa saan, sydämeni turvaa yksin Jumalaan. 6. Tule, rauhan Henki, Henki Jumalan, tule lailla tuulen, merten pauhinan. TULE, HENKI 1. Tule, Henkäys hiljainen, auta askeleitamme. Avaa aarteita autuuden, puhu Puolustajamme. : Henki toivon ja totuuden, Henki rauhan ja rakkauden, Henki voiman ja viisauden, Sana kirkasta meille. Säv. Petri Laaksonen 3. Tule lohtu ja laupeus, tule taivainen tuoksu. Siunaa kättemme kosketus, siunaa jalkojen juoksu. Säv. & san. Pekka Simojoki SILLOIN KUN EN ITSE JAKSA RUKOILLA 1. Silloin kun en itse jaksa rukoilla, kun on sydämeni tyhjä sanoista, tule sinä Jeesus, hiljaa rukoile, kanna kuivuudesta ilon lähteelle. 2. Silloin kun en itse jaksa uskoa, kun on sydämeni liekki hiipuva, tule sinä Jeesus, usko minussa, pimeyteni valtaa taivaan valolla. 3. Silloin kun en itse jaksa rakastaa, kun on sydämeni kuiva erämaa, tule sinä Jeesus, hiljaa rakasta, anna minun löytää rauha sinussa. 4. Silloin kun en itse jaksa ollenkaan, kun on kaikki voima poissa kokonaan, tule sinä Jeesus, tällaisena jään pienen lapsen lailla syliin lepäämään. Säv. Petri Laaksonen 2. Tule tuulena helluntain, tulenliekkinä loista. Sinä oppaamme olet vain, meidän pelkomme poista. 6 Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 6 6.7.2016 8.30

YKSI NIMI YLITSE MUIDEN On yksi nimi ylitse muiden, yksi nimi muuttumaton. Yksi nimi ylitse muiden, vain yksi nimi toivomme on. Tuo nimi, josta laulan on Jeesus, nimi kaunein alla auringon. 1. Siinä vain, siinä vain armo meille lahjoitetaan. Siinä vain on valta ja voima yhä taivaassa ja päällä maan. On yksi nimi ylitse muiden 2. Siinä vain, siinä vain, siinä on mun lauluni syy. Siinä vain on taivas jo auki, siihen kaikki rikkaus kätkeytyy. On yksi nimi ylitse muiden 3. Siinä vain, siinä vain seisoo ristin muotoinen puu. Siinä vain on Jumala läsnä, kaikki polvet maahan notkistuu. On yksi nimi ylitse muiden... ALKU JA LOPPU Säv. & san. Pekka Simojoki : Sinä olet alku ja loppu, ensimmäinen ja viimeinen. Sinulle on annettu valta yli kaikkien valtojen. Sinä olit ennen kuin synnyimmekään, tiedät kaikki tiemme ja matkamme pään. Sinä olet alku ja loppu, Jeesus, Herramme ihmeellinen. 1. Kuka pystyisi vastaamaan, kuka mittaisi milloinkaan, kuinka syvä ja suunnaton Sinun armosi, Jeesus, on? Silloin vahvakin vaikenee, silloin kuurokin kuuntelee, kun saa Jumalan aavistaa, kun Henki koskettaa, taivaan tuntea saa. 2. Kuinka luoksesi kaipaankaan, milloin kasvosi nähdä saan? Suuren sydämen lyönnitkin kunpa kuulisin kirkkaammin? Kerran aamusi aukeaa, kerran valosi valloittaa. Luona ikuisen istuimen saan laulaa riemuiten kanssa enkelten. LAULUISTA KAUNEIN Säv. & san. Pekka Simojoki 1. Katselen, kasvojasi katselen. Katselen, kasvojasi katselen Sinun eteesi polvistun. Sinun syliisi painaudun. Katselen, sua, Jeesus katselen. : Olet tähdistä kirkkain, olet valoa valtavaa. Olet lauluista kaunein, joka hoitaa ja lohduttaa. Olet maa, jossa sieluni rauhan saa. 2. Kuuntelen, sanojasi kuuntelen. Kuuntelen, sanojasi kuuntelen. Sinun eteesi polvistun. Sinun käsiisi antaudun, kuuntelen, sua, Jeesus, kuuntelen. Säv. & san. Pekka Simojoki 7 Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 7 6.7.2016 8.30

SINUN VAIN ON VALTAKUNTA : Sinun vain on valtakunta, sinun kunnia ja voima. Sinun vain on valtakunta, suuri, pyhä, kuolematon. 1. Loit maailman katoavan. avaruudessa laulusi soi. Loit ihmisen, maan tomusen, sinun äänesi kuulla hän voi. 2. Historiaan kohisevaan Sinun poikasi saapunut on. Luo ihmisten raadollisten yhä laskeutuu tie sovinnon. 3. Suolaksi maan johdatetaan kansa köyhä ja vaatimaton. Rakkauden tie maan ääriin vie. Jeesus tehtävän antanut on. PYHÄN KOSKETUS Säv. Pekka Simojoki, : Riisu kengät, maa, jolla seisot on Herran, pyhää ja puhdasta maata. Katso ja kuuntele hiljaa, vaikka paljon et ymmärtää saata. Paina pääsi, maa, jolla seisot on Herran, Hän itse puhuu ja kuulee, koskettaa meitä kuin viljaa, sillä Jumalan pelloilla tuulee. 1. Joskus ajaton kohtaa ajan, silloin Jumalan aavistaa. Joskus rajaton rikkoo rajan, silloin Pyhä koskettaa. Riisu kengät... 2. Joskus palavan pensaan lailla Luoja kasvonsa paljastaa. Joskus puhuu hän sanoja vailla, silloin Pyhä koskettaa. Riisu kengät... 3. Joskus kaatuvat vanhat kaavat, Tuomas Mestarin nähdä saa. Tarttuu käteen ja tuntee haavat, silloin Pyhä koskettaa. Riisu kengät... San. ja säv. Pekka Simojoki TULKOON VALTAKUNTASI :; Tulkoon valtakuntasi, tapahtukoon tahtosi, maan päällä niin kuin taivaissa! ;: Sinun valkeuttasi olkoon täynnä tämä maa! Sinun kunniaasi minä tahdon julistaa. Sinun voimassasi kaikki siteet aukeaa. Sinun armossasi uuden voiman minä saan. Tulkoon valtakuntasi, tapahtukoon tahtosi, maan päällä niin kuin taivaissa! Säv. Hanna-Maria Helenius ja Kimmo Virtanen, San. H-M Helenius ja Tea Savolainen 8 Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 8 6.7.2016 8.30

KIITOS 1. Kiitos, kun tähän aamuun asti, Herra mua tahdoit varjella. Anna myös tänään turvaisasti tietäs kulkea. 2. Kiitos kaikista ystävistä, jotka sä annoit tielleni. Suo mun myös löytää kiittämistä vihaajistani. 3. Kiitos, kun mulle annoit työtä. Sillä sua tahdon palvella. Herr, alati heikot vyötä armos voimalla. 4. Kiitos murheista päivän matkan, ohjaa mua aina kädelläs. Auta, ett kulkuani jatkan sua lähemmäs. 5. Kiitos, kun sinun sanastasi löydän elämän lähtehen. Korjaa, kun rikon vastahasi muita syytellen. 6. Kiitos, sua Herra, aina kiitän, lahjat suot mulle parhaimmat. Siksi mä kädet yhteen liitän, kun mua rakastat. Säv. & san. Martin G. Schneider Suom. Juhani Forsberg ELÄMÄ ON NYT 1. Kiitos, kun saan tässä olla, kiitos, kun saan levähtää. Kiitos, kun saan voimaa, jolla opetella elämää. Halleluja, halleluja. Halleluja, halleluja! 2. Huomisesta en mä tiedä, esirippu eteen jää. Minne aikonetkin viedä, tänään tahdon ylistää. Halleluja, halleluja. Halleluja, halleluja! 3. Emme pelkää pahan ansaa, emme pelkää kuolemaa. Oomme valittua kansaa, joka aina elää saa. Halleluja, halleluja. Halleluja, halleluja! 4. Valo pimeyttä voittaa, luomakunta odottaa. Pian uusi päivä koittaa täynnä Herran kunniaa. Halleluja, halleluja. Halleluja, halleluja! KIITÄ MUN SIELUNI Säv. Pekka Simojoki 1. Kiitä mun sieluni ain Jumalaa. Hänelle lauluni nyt kajahtaa. Kiitä Herraa, Jumalaa. 2. Viekää nyt viestiä ylitse maan: Jeesus on saapunut sovittamaan kaikki kansat kuolollaan. Säv. & san. trad. 9 Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 9 6.7.2016 8.30

RIIHIKIRKKOHYMNI 1. Maksettu on velkani mun. Ylistys olkoon Ristiinnaulitun. 2. Henkesi on voimani mun. Ylistys olkoon Ristiinnaulitun. 3. Luonasi on kotini mun. Ylistys olkoon Ristiinnaulitun. KAIKKI SAAVAT TULLA 1. Kaikki saavat tulla armoa omistamaan. Mitä syntiä ollut on sulla, se anteeksi nyt annetaan. Säv. Pekka Simojoki 2. Kaikki saavat juoda maljasta sovituksen, Pyhä Henki voi uudeksi luoda ihmissydämen katkeruuden. 3. Kaikki saavat syödä elämän leivästä nyt. Eivät lyötyä saattaisi lyödä Hänen kätensä lävistetyt. 4. Kaikki saavat löytää avun ja pelastuksen, sillä lähellä Jumalan pöytää tasavertainen on jokainen. 5. Kaikki muurit kovat Herramme murtumaan saa. Yhtä perhettä kristityt ovat. Veli veljeään voi rakastaa. 6. Kaikki saavat jatkaa kulkuaan nyt iloiten. Herra kanssamme käy samaa matkaa. Hän oppaamme on ikuinen. VOI HÄNEN RAKKAUTTAAN 1. Onko suurempaa ihmettä kuin minkä teki hän? Meitä kaikkia rakasti ja antoi elämän. : Voi hänen rakkauttaan, voi hänen rakkauttaan. Koko maailman syntejä hän kantoi harteillaan. 2. Hänet vangittiin, tuomittiin ja ristiinnaulittiin. Minun tähteni, sinunkin, hän kerran kuoli niin. 3. Herra kutsuu nyt luoksensa, hän meidät armahtaa. Helpotuksesta huokaista jo toivotonkin saa. Säv. Almaz Belhu Ssuom.sanat. Jaakko Löytty PYHÄ JA PUHDAS VAPAHTAJA 1. Pyhä ja puhdas Vapahtaja, Kristus, Jumalan Karitsa. Itsesi annoit maailmalle, saavuit leiväksi nälkäämme. 2. Pyhä ja puhdas Vapahtaja, Kristus, Jumalan Karitsa. Itsesi annoit maailmalle, saavuit juomaksi janoomme. 3. Pyhä ja puhdas Vapahtaja, Kristus, Jumalan Karitsa. Itsesi annoit maailmalle, maksoit, viaton, velkamme. 10 Säv. Pekka Simojoki Säv. Jaakko Löytty Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 10 6.7.2016 8.30

KÄÄNNÄ KATSEESI JEESUKSEEN 1. Käännä katseesi Jeesukseen ja hiljenny Herrasi etehen. Siinä rakkauden Herran Jeesuksen saa syntinen osakseen. 2. Suuntaa mielesi Jeesukseen ja syvälle armonsa syvyyteen ja sä turhaks näät kaiken turhuuden eessä Jeesuksen suuruuden. 3. Eessä Jeesuksen pyhyyden mä ylistä, rukoilen kiittäen. Nytkin palvoen eessä Jeesuksen tahdon viipyä hetkisen. ELÄMÄN AARTEISTA SUURIN JA PARHAIN Säv. & san. Helen H. Lemmel Suom. Juha Väliaho 1. Elämän aarteista suurin ja parhain rakkaus on Jumalan. Ei väsy sen lämpö, ei armollisuus, sinut suojaansa otti jo varhain. 2. Ainoan poikansa maailmaan antoi elämään ja kuolemaan, niin eksyneet lapset hän pelastaakseen. Jeesus ristillä syntimme kantoi. 3. Hellimpään syliinsä sinutkin sulkee, kun saavut luoksensa vain. Ja jokaisen askeleen kotia päin Herra turvana kanssasi kulkee. 4. Lupaus yksi on kaikille suotu: yhtäkään hylkää hän ei! Ja taivaaseen, kotiin, luo Vapahtajan riemujuhlaan on sinutkin luotu. Säv. Tuula Hakkarainen San. Tuula Torikka PIDÄ MINUSTA KIINNI 1. Kaukaa Sinua hain, nyt on pyyntöni vain pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään. 2. Omin voimin nyt näin pääse en eteenpäin Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään. 3. Kädet lävistetyt ovat lohtuni nyt. Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään, 4. Kipu sammumaton kerran päättyvä on. Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään. Säv. Jaakko Löytty SINUN VARAASI KAIKEN LAITAN 1. Sinun varaasi kaiken laitan, täällä kestä ei mikään muu. :; Sinun kanssasi matkaa taitan, kunnes hämärä laskeutuu. ;: 2. Sinun rakkautesi loistaa halki synkimmän pimeyden. :; Sinä, Jeesus, voit yksin poistaa syyllisyyteni suuruuden. ;: 3. Sinun kätesi minut johtaa läpi tuskan ja kauneuden. :; Sinun valosi yössä hohtaa, hoidat kipuni salaisen. ;: 4. Sinun kanssasi kerran lähden, synny kirkkauden maailmaan. :; Sinun rakkautesi tähden elän luonasi ainiaan. ;: Säv. Petri Laaksonen 11 Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 11 6.7.2016 8.30

SANA JUMALAN 1. Halki vuosisatojen Sana kantaa ikuinen. Sydänäänen ihanan kuulen Pyhän Jumalan. Halki maailman muuttuvan Sana kantaa Jumalan. Sydänäänen Jeesuksen tunnen iankaikkisen. : Sana Hengen, totuuden, Sana Herran Jeesuksen, tänään muuttaa sydämen, Sana iankaikkinen. Sana Hengen, totuuden, Sana Herran Jeesuksen, tänään muuttaa sydämen, Sana iankaikkinen. 2. Halki valheen, vääryyden, Sana kantaa ikuinen. Sydänäänen ihanan kuulen Pyhän Jumalan. Halki kaipuun, kuoleman, Sana kantaa, Jumalan. Sydänäänen Jeesuksen tunnen iankaikkisen. SANA 12 Säv. & san. Lynn DeShazo Suom. Pirjo Sormunen 1. Sana yksikin huulilta Jeesuksen kuninkuuttansa kirkastaa. Tyyntyy myrsky ja sairas saa terveyden. Sana nuhtelee kuolemaa. 2. Sanan voimalla syntyivät taivas, maa, sitä totteli valkeus. Se ei muutu, ei vanhene milloinkaan, vaikka kalpenee kaikkeus. 3. Sana lähtenyt luota on Jumalan, muodon ottanut ihmisen, joka synnytti varjoihin maailman ylenpalttisen kirkkauden. 4. Hän on totuutta täynnä ja armoa. Meille antoi hän oikeuden saada tuntea Taivasten Jumala, Isä Rauhan ja Rakkauden. 5. Sillä lapsi on syntynyt maailmaan, meille annettu Poika on, jonka harteilla herraus on ainiaan. Valtakuntansa on loputon. 6. Sana tärkein ja kallein ja arvokkain kautta kaikkien aikojen nimi on, nimi suurin ja voimakkain, nimi Herramme, Jeesuksen. Säv. & san. Lasse Heikkilä KUN JOKU ON LÄHELLÄ JEESUSTA 1. Kun joku on lähellä Jeesusta, hän pieneksi tulla saa. Ei tarvitse mainetta, kunniaa, ei korkeaa asemaa. Kun joku on lähellä Jeesusta, hän ihmettä katselee, ja se, mitä maailma tarjoaa, sen rinnalla kalpenee. 2. Kun joku on lähellä Jeesusta, hän anteeksi kaiken saa. Ei tarvitse virheitä muistella, kun Jeesus ne armahtaa. Kun joku on lähellä Jeesusta, hän ihmettä katselee, ja se, mitä maailma tarjoaa, sen rinnalla kalpenee. 3. Kun joku on lähellä Jeesusta, hän aarteensa löytää voi ja pohjalla murtuneen sydämen jo hiljainen kiitos soi. Kun joku on lähellä Jeesusta, Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 12 6.7.2016 8.30

hän ihmettä katselee, ja se, mitä maailma tarjoaa, sen rinnalla kalpenee. 4. Kun joku on lähellä Jeesusta hän lähteelle tullut on. Se lähde on rakkautta tulvillaan. Se rakkaus on pohjaton. Kun joku on lähellä Jeesusta, hän ihmettä katselee, ja se, mitä maailma tarjoaa, sen rinnalla kalpenee. Säv. Tommi Kalenius ON ARMO SUURI, IHMEINEN 1. On armo suuri, ihmeinen, se muutti sydämen. Mä kuuro, sokea sain ihmeen kokea: nyt kuulla, nähdä voin. 2. Tää armo poisti tuomion, toi rauhan tuntohon. Sen hetken muistan ain, kun Herran armon sain. Nyt siihen luotan vain. 3. Kun vaarat vaanii tiellä maan, saan käydä suojassaan. Tää armo varjelee ja tieni valaisee, kun kuljen taivaaseen. RISTIN LUONA 1. Ristin luona kiusatulla, langenneella, vaivatulla paras paikka on, paras paikka on. Siksi älä koskaan lähde, älä minkään synnin tähden, ristin luota pois, ristin luota pois. : Ristin luona ainoastaan synnin turmelusta vastaan voitto saatu on. Ristin luona ainoastaan Isä armahtavi lastaan, rauhan julistaa, rauhan julistaa. Ristin luona kiusatulla paras paikka on. 2. Ristin luona pohja kestää, armo putoomasta estää kauhun kuiluihin, kauhun kuiluihin. Ristin luona lepo koittaa, toivo epätoivon voittaa, sydän puhdistuu, sydän puhdistuu. Säv. Jukka Salminen San. Erkki Leminen 4. On siellä juhla voittajain ja päivä kestää ain. Kun vuosituhannen soi laulu pyhien, se alkusoitto vain! Säv. Skotlannista San. John Newton Suom. tuntematon 13 Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 13 6.7.2016 8.30

JEESUS, LUONA RISTISI 1. Jeesus, luona ristisi anna olla aina. Silloin tuskat, kuormani eivät liikaa paina. : Risti vain, risti vain kerskaus on mulla. Kiitos, että armon sain, taivaaseen saan tulla. 2. Jeesus, luona ristisi rohkeutta annat. Halki öisen matkani rakkaudella kannat. 3. Jeesus, luona ristisi armoon minut sulje. Poistit syntivelkani, kanssani siis kulje. 4. Jeesus, luona ristisi toivon, valvon, kiitän, kunnes kerran lauluni taivaan kuoroon liitän. Säv. William Howard Doane San. Lina Sandell Suom. Antti Pitkänen ja Eija Harmanen KAHDEN MAAN KANSALAINEN 1. Edessä reitti tuntematon aukeaa, omin voimin emme kestä tuulta vasten; matkalla, Herra, lupaat meitä johdattaa: kaitse askeleita horjuvien lasten. : Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa; olen kahden maan kansalainen. 2. Takana aavikon ja vuorten janoisten, saartavien tulvavetten tuolla puolen, yöhöni kuiskaan voimattoman rukouksen: Sinä tiedät kaiken, elän taikka kuolen. 3. Erämaan hiekastakin kasvaa puutarha, uskon verso nousee, Herra, lahjanasi. Raota portti valtakuntaan, armahda! Älä pyytävältä peitä kasvojasi! 4. Elämän näen pientareelle piirtyvän; Herra antoi, Herra otti, kiitos Herran! Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän: Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran. Säv. ja san. Jaakko Löytty 14 Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 14 6.7.2016 8.30

USKON SALAISUUS 1. Et mahdu sanoihin, et muottiin ihmisten, ei järki sinua voi saavuttaa. Et määritelmiin käy, et silmiin näy, vaan sinut pieninkin voi löytää. Merten aavat, ääret taivaiden kuinka ymmärtää voi ihminen? Jää suuri hiljaisuus, jää uskon salaisuus, jää toivo, joka meitä kantaa. 2. Kun tuuli puhaltaa, ei kiinni sitä saa, ei hallita voi suurta Jumalaa. Ei vettä virtaavaa voi taltuttaa, vaan sinut haurainkin voi löytää. Merten aavat, ääret taivaiden kuinka ymmärtää voi ihminen? Jää suuri hiljaisuus, jää uskon salaisuus, jää Sana, joka meitä kantaa. HYMNI 1. Katsooko hän vielä ikkunastaan vain nähdäkseen yhden eksyneen? Juokseeko hän vielä meitä vastaan, kun tuhlaajan näkee palaavan? 2. Lausuuko hän vielä syytetylle: armahdetaan tänään kahleistaan? Antaako hän puhtaat vaatteet ylle, kun syntinen tulee itkien? : Sama vanha ristinpuu kaiken ylle kaareutuu, risti vain, ei kestä mikään muu. Ei ole muuta pysyvää, jälkemmekin häviää. Risti vain jäljelle jää. 3. Huomaako hän, kuinka kaiken tuhlaan? Näkeekö sen, kuinka harhailen? Kutsuuko hän silti minut juhlaan, ja tulla saan, kotiin uudestaan? 3. Ja Herra, kuitenkin käyt luokse ihmisen, niin rakas sinulle on jokainen. Et hylkää pimeyteen, jäät sydämeen. Nyt sinut heikoinkin voi löytää. Merten aavat, ääret taivaiden kuinka ymmärtää voi ihminen? Jää suuri hiljaisuus, jää uskon salaisuus, jää Kristus, joka meitä kantaa. Säv. Petri Laaksonen Säv. & san. Pekka Simojoki 15 Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 15 6.7.2016 8.30

VUOSI LUOJAN KÄMMENELLÄ 1. Silkkiuikku soutaa pitkin järven pintaa, lainehet ne rantaa muistuttaa: :; Kämmenensä uurteissa Luoja meitä kantaa. Armossansa maailma rauhan saa. ;: 2. Kurkiaura merkin taivahalle piirtää. Ukkoskuuro kattoon rummuttaa: :; Valkeuden keskellä tummetessa illan Henki meitä taivaasta johdattaa. ;: 3. Punatulkkuperhe pakkasessa istuu. Lumihuntu luontoa lohduttaa: :; Lämpimintä täällä on huolenpito Herran, viluiselle suojan Hän tarjoaa. ;: 4. Ensimmäinen pääsky pellon päällä lentää. Leskenlehdet kukkii, tuoksuu maa. :; Neljä vuodenaikaa ja kämmen suuren Luojan voiko olla paikkaa sen rakkaampaa! ;: YLISTYS ISÄ NIMELLESI (KONSTAN SUVIVIRSI) 1. Ylistys, Isä nimellesi, sinä, pyhä ja ihmeellisin! Sinun kunniaas kaikuvi maa, sulle metsät ja puut humajaa. Miksen kiittäisi myös minäkin? Suvi taas meillä on suloisin. Säv. Lasse Heikkilä San. Stella Kivi 3. Olet hellästi mua hoitanut, käsin rakkahin ain kantanut. Ilman sua täällä oon koditon, mutta luonasi rauhani on. Sanas ikuinen, katoomaton, ilon, riemun se antava on. 4. Pyhä sanas on turvanani, siihen luottaa mä saan iäti. Siitä sieluni voimansa saa, taivas on minun toivoni maa. Kiitos, että sä Pojassasi taivaan aukaisit armossasi. JUMALAN RAUHAA Säv. Konsta Jylhä San. Rebekka Jylhä 1. Jumalan rauhaa mä tahdon sulle toivottaa. Jumalan rauhaa saat tänään ammentaa. : Sielusi täyttyköön, ylitse läikkyköön se näin. Jumalan rauha saavuttaa sut tänään, ystäväin. 2. Yhteys Luojaan se yhdeksi myös meidät saa. Rakkauden tuojaan saat kätes kohottaa. 3. Jumalan rauhaa: se kaikkialla vallitkoon. Jumalan rauhaa: se meitä hallitkoon. 2. Sinä niitylle kukkaset tuot, kesän kauneuden lapsille suot. Tahdon kiittää mä Vapahtajaa, suven suloisen lahjoittajaa. Olen, Herra, sun hoidossasi kuten linnut ja kukkasesi. Säv. & san. Kari Kuuva 16 Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 16 6.7.2016 8.30

KOKO TIEN HÄN KANSSAIN KULKEE 1. Koko tien Hän kanssain kulkee, mitä muuta toivoisin? Epäilenkö rakkauttaan? Se on hellin, lämpimin! Kun Hän sielulleni antaa taivaan rauhan, autuuden, tiedän: käyköön kuinka muutoin, Jeesus tekee parhaiten. Tiedän: käyköön kuinka muutoin, Jeesus tekee parhaiten. 2. Koko tien Hän kanssain kulkee, ahdingoissa auttaen. Elon leivällä Hän ruokkii, vaaran tullen rohkaisten. Ja jos vaivaa jano rintaa, matka alkaa uuvuttaa, kirkas lähde kalliosta sielun jälleen virvoittaa, Kirkas lähde kalliosta sielun jälleen virvoittaa. 3. Koko tien Hän kanssain kulkee, nostaa aina langenneen. Viimein taivaan valtakuntaan minut vie Hän kirkkauteen. Kerran autuaana siellä eteen saavun istuimen. Koko tien Hän kanssain kulki, laulan silloin kiittäen. Koko tien Hän kanssain kulki, laulan silloin kiittäen. Säv. Robert Lowry San. J. Crosby-van Alstyne Suom. Olli Vuorinen KORKEIMMAN SUOJASSA 1. Hän, joka asuu luona Luojan, varjossa Kaikkivaltiaan, hän löytää Korkeimman suojan matkalleen päällä maan. Hän löytää Korkeimman suojan matkalleen päällä maan. 2. On Herra turvapaikka parhain, et kiveen loukkaa jalkaasi. Hän saapuu aamulla varhain, valvoo yön kanssasi. Hän saapuu aamulla varhain, valvoo yön kanssasi. 3. Hän antaa käskyn enkeleilleen varjella aina luotujaan. Hän turvan tuo heidän teilleen, hylkää ei milloinkaan. Hän turvan tuo heidän teilleen, hylkää ei milloinkaan. 4. Hän taittaa vihollisen nuolen. Hän kantaa heikon olallaan. Hän pitää sinusta huolen, minne vain kuljetkaan. Hän pitää sinusta huolen, minne vain kuljetkaan. 5. Ja elinpäiviesi ajan saat vierellesi ystävän. Minne vain rakennat majan, sinnekin saapuu Hän. Minne vain rakennat majan, sinnekin saapuu Hän. San. ja säv. Pekka Simojoki 17 Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 17 6.7.2016 8.30

PYHIINVAELTAJAN LAULU 1. Eilinen jääköön taa. Huominen tulla saa, mutta elämä jatkuu tässä ja nyt, tässä on taivas ja maa. : Joka päivä, joka hetki Käydä saamme voimassa Jumalan. Joka päivä, joka hetki laulu soi pyhiinvaeltajan! 2. Joskus on synkkä yö, kasvoille viima lyö, mutta rohkeuden saamme, laulumme soi, työmme on Jumalan työ. 3. Vahvakin kompastuu, hiljenee rohkein suu, mutta rakkaus kantaa, nousemme taas, luja on Golgatan puu. SIUNATKOON SINUA KAIKKIVALTIAS JUMALA 1. Enkelin siipien suojaa sinun matkalles toivotan. Siunatkoon sinua kaikkivaltias Jumala. 2. Turvallisuutta ja rauhaa Isä lapselleen antakoon. Siunatkoon sinua kaikkivaltias Jumala. 3. Vaivojen kautta jos tiesi joskus kulkemaan johdetaan, siunatkoon sinua kaikkivaltias Jumala. 4. Ikuisten aikojen Herra sinun vierelläs kulkekoon. Siunatkoon sinua kaikkivaltias Jumala. Säv. & san. Markku Pihlaja 4. Nosta jo arka pää, lohduta itkevää, sillä Jumalan kansa, hiljaiset maan, teille on lupaus tää. San. ja säv. Pekka Simojoki 18 Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 18 6.7.2016 8.30

SISÄLTÖ Aamulaulu...2 Tämän päivän meille annoit...2 Olet valveilla...3 Viimeiset veneet...3 Tahtosi tiellä...3 Viivythän vierellä...4 Herra, puhu, minä kuuntelen...4 Kuule minun ääneni...4 Liian kylmät tuulet...5 Hän ohitse ei kulje...5 Tule, Rauhan henki... 6 Tule, Henki... 6 Silloin kun en itse jaksa rukoilla... 6 Yksi nimi ylitse muiden...7 Alku ja loppu...7 Lauluista kaunein...7 Sinun vain on valtakunta...8 Pyhän kosketus...8 Tulkoon valtakuntasi...8 Kiitos...9 Elämä on nyt...9 kiitä mun sieluni...9 Riihikirkkohymni... 10 Kaikki saavat tulla... 10 Voi hänen rakkauttaan... 10 Pyhä ja puhdas vapahtaja... 10 Käännä katseesi Jeesukseen... 11 Elämän aarteista suurin ja parhain... 11 Pidä minusta kiinni... 11 Sinun varaasi kaiken laitan... 11 Sana Jumalan...12 Sana...12 Kun joku on lähellä Jeesusta...12 On armo suuri, ihmeinen...13 Ristin luona...13 Jeesus, luona ristisi...14 Kahden maan kansalainen...14 Uskon salaisuus...15 Hymni...15 Vuosi Luojan kämmenellä... 16 Ylistys Isä nimellesi (Konstan Suvivirsi)..16 Jumalan rauhaa... 16 Koko tien hän kanssain kulkee...17 Korkeimman suojassa...17 Pyhiinvaeltajan laulu... 18 Siunatkoon sinua kaikkivaltias Jumala.18 19 Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 19 6.7.2016 8.30

TÄMÄ LAULUVIHKO on käytössä Heinäveden Kirkastusjuhlilla. JÄTÄ VIHKO KIRKONPENKKIIN TILAISUUDEN JÄLKEEN. KANSANRAAMATTUSEURA.FI Taitto: Mainostoimisto Trombi Kuvat: Pexels.com Painopaikka: Keski-Suomen Painotuote Oy 2016, 1. painos Sana soikoon -lauluvihko 2016.indd 20 6.7.2016 8.30